Toimituskunta Kuva: Hanna Linna

Transkriptio

1 1

2 2 Kuva: Taru Kalvi

3 MURROS 3. NUMERO Sisältö 04 Pääkirjoitus: Motivaattori 05 Ajankäyttö uusiksi? 06 Laaja kurssitarjotin vs. hyvä yhteishenki 08 Vuosi vaihdossa 09 Tietokone - kaveri vai pomo? 10 Miyavi: J-rockin samurai 12 Henkilökuva: Aleksi Delikouras 14 Miksi supersankarielokuvat ovat niin suosittuja? 16 Disney ja Lucasfilms fuusioituvat 17 Sarja: Video Game High School 18 Romaani: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea 19 Elokuva: Verioopperaa Tarantinon tapaan: 20 vuotta Reservoir Dogsista 20 Elokuva: Magic Mike 21 Elokuva: Nightwish - Imaginaerum 22 Teatteri: Kaunista Kabukia Toimituskunta Päätoimittaja Tapio Ylinen Kuva: Hanna Linna Taittopohja Taittaja Tuottaja Kannen kuva Timiikka Tommiska Nea Mäkinen Jouni Sarpola Graafinen suunnittelu (vik 18) Toimittajat Journalismi 1:n kurssilaiset Kuvat Valokuvaus 1:n ja 2:n kurssilaiset sekä cc - lisenssoidut kuvat 3

4 PÄÄKIRJOITUS Motivaattori Teksti: Tapio Ylinen Taas se on tutkimuksissa todettu: Suomi on koulutuksen supervalta. Maailma tuntuu olevan tästä yksimielinen. Pääministeri Katainen paukuttelee henkseleitään. Samalla kuulemme huolestuneita ääniä kouluttajilta. Motivaatio on kateissa. Hyvinvointivaltiossa voidaan ilmeisesti niin hyvin, että opiskeluun käytetyn vaivan ja siitä saatavan, ajoittain kaukaiselta ja epämääräiseltä tuntuvan palkkion välillä on epäsuhta. Opiskelu ei tunnu vaivan arvoiselta. Onko todellakin niin, että ennen olivat asiat paremmin? Lukiolaiset painoivat pitkää päivää, ja yhdessä tuumin koko oppilaskunta porskutti kohti Laudatureja yhteiskuntamme maineen ja isänmaan hyväksi. Oma lukioaikani oli täynnä vastaavaa kuohuntaa kuin nyt. Suomineito oli juuri pääsemässä syvimmän laman kourista, useat opettajat olivat pakkolomilla, kurssien järjestymisestä ei ollut varmuutta. Samaan aikaan kuitenkin puhuttiin pullamössösukupolvesta, joka on saanut kaiken tarjottimella. Heidän ei tarvinnut tehdä mitään isänmaan eteen. Heidän tarvitsi vain astua valmiiseen maailmaan. Ei sisua, ei selkärankaa. Tämä sisuton, selkärangaton sukupolvi painaa tällä hetkellä niska limassa töitä korvatakseen suurten ikäpolvien jättämän tyhjiön työmarkkinoilla. On eurokriisiä, valtiovelkaa, kestävyysvajetta. Tämä sukupolvi ei tule koskaan nauttimaan vastaavista palkoista tai eläkkeistä kuin edellinen. Nyt lukiotansa käyvä sukupolvi saa työelämään ehdittyään rasitteekseen näiden lisäksi ainakin ilmastonmuutoksen konkreettiset seuraukset ja nurkan takana lymyävän energiakriisin. En kadehdi heitä. Sisua ja selkärankaa tullaan heiltä vaatimaan. Mutta sen muoto saattaa olla toisenlaista kuin aiemmin. Sisun ei tarvitse enää tarkoittaa peräänantamatonta, hampaat irvessä, läpi harmaan kiven vääntämistä, kuten vahvoina hyvinä aikoina. Tulevaisuuden sisu voisi tarkoittaa vaikka sitä, että osataan joustaa oikeissa asioissa ja löytää luovia ratkaisuja, vaikka yhteiskunta pyrkisi tasapäistämään ja keskinkertaistamaan. Juuri nuoren sukupolven luovuus ja tarve määritellä itseään oman luovuutensa kautta on ase motivaation puutetta vastaan. Luovuuden ja persoonallisten näkökulmien tukeminen tulevat varmistamaan asemamme koulutuksen supervaltana tulevaisuudessakin. Pitää vain olla valppaana, pitää silmät ja korvat auki ja havainnoida, mitä maailmalla tapahtuu. - Tapio Ylinen, päätoimittaja Kuva: Timiikka Tommiska 4

5 LUKIOLAISET Ajankäyttö uusiksi? Teksti: Janika Ylönen Nelikymppinen nainen saapuu töistä kotiin, keittää kupin kahvia ja asettuu sitten sohvalle lepuuttamaan silmiään, valittaen samalla kuinka joutui koko päivän istumaan eri kokouksissa ja keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään. Samalla naisen teini-ikäiset lapset ahertavat läksyjensä parissa, lukevat englannin sanakokeeseen ja juoksevat pää kolmantena jalkana ympäri asuntoa ehtiäkseen treeneihin. Eräs mies kerran sanoi, että vuorokausi tulisi jakaa kolmeen kahdeksan tunnin jaksoon. Ensimmäiset kahdeksan tuntia ovat nukkumista varten, toiset kahdeksan tuntia tulisi pyhittää koululle tai työnteolle ja viimeinen jakso on vapaa-aikaa varten. Nykynuoren, tai varsinkin lukiolaisen, on kuitenkin vaikea toteuttaa tätä elämänohjetta. Usein koulu syö aikaa vapaa-ajan ja nukkumisen jaksoista, mikä vaikuttaa niin henkiseen kuin fyysiseenkin jaksamiseen. Yläasteella läksyjä alkaa kertyä oppilaalle jo ihan kiitettävissä määrin. Se kuitenkaan ei ole mitään verrattuna lukioon, kun lähes kaikki mekaaninen oppiminen jätetään opiskelijan vastuulle. Tunneilla käydään asia teoriassa, mutta aika menee vain muistiinpanojen kirjoittamiseen ja opettajan kuuntelemiseen. Oppiakseen ihmisen kuitenkin tarvitsee itse tehdä ja kokeilla. Läksyjen tekemiseen lukiolaisella menee helposti kaksikin tuntia ja siihen kun lisätään vielä kotiesseet ja äidinkielentunneille luettavat romaanit, kertyy tunteja useampi. Monilla koulumatkoihinkin menee vähintään puoli tuntia, eikä ruuhkabusseissa oikein lukeminenkaan suju. Useimmilla lukioikäisillä on ainakin yksi harrastus, tosin monet harrastavat urheilun ohella myös esimerkiksi jonkin instrumentin soittoa tai erilaisia kerhoja. Harrastuksiin saa siis helposti uppoamaan useita tunteja vuorokaudessa. Urheiluharjoituksiakin on usein Kuva: Anni Härkönen kolmisen kertaa viikossa, joskus viisikin kertaa ja päälle viikonloppujen pelireissut. Soittoharjoituksista saattaa sentään selvitä puolessakin tunnissa. Tästä äkkiä ynnäilemällä saadaan, että vuorokaudessa täytyisi olla vähintäänkin pari tuntia enemmän kuin siinä todellisuudessa on, jotta kaikki velvollisuudet saataisiin tehtyä. Levätäkin pitäisi jossain välissä. Voisiko ratkaisu olla se, että koulut päivittyisivät tälle vuosisadalle ja teoreettisen opetuksen ohella tehtäisiin myös käytännön harjoituksia ja näin ollen läksyjä tulisi vähemmän? 5

6 Vaikka sitä ei aina tulekaan ajatelleeksi lukioissa on suuria eroja keskenään. Suurissa lukioissa voi olla laaja kurssitarjotin, kun taas pienissä lukioissa parempi yhteishenki. Onko sillä lopulta merkitystä pääsetkö opiskelemaan pieneen vai suureen lukioon? Laaja kurssitarjotin Haastattelin kahta juuri lukion aloittanutta nuorta. Oona Lignell opiskelee Valtimon lukiossa, joka sijaitsee lähellä Nurmesta. Valtimon lukiossa opiskelee yhteensä 15 opiskelijaa, Lignellin luokka-aste tuleekin jäämään koulunsa viimeiseksi. Taru Saareke opiskelee Joutsan lukiossa, joka sijaitsee Jyväskylän lähellä. Joutsan lukiossa opiskelijoita on jo lähemmäs 80. Itse edustan Sammon Keskuslukiota Tampereelta myöskin vasta aloittaneena. Sammon Keskuslukiossa opiskelijoita on noin 850. VS. hyvä yhteishenki Teksti: Pauliina Baltzar Kurssitarjonta vaihtelee eri lukioissa, mikä on ilmiselvää. Pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit ovat kaikilla samat, soveltavat taas eivät. Isoissa lukioissa voit saada soveltavia kursseja enemmän esimerkiksi musiikista kuin pienemmistä kouluista. On myös todennäköistä että kurssi toteutuu. Sammon keskuslukiossa voit valita runsaasti viestintään ja mediaan pohjautuvia kursseja, paljon erilaisia liikuntakursseja sekä laajan määrän erilaisia taideaineisiin perustuvia kursseja. Lignell kertoo että ilmaisutaito, tutkielmakurssit sekä musiikin valinnaiset kurssit löytyvät kurssitarjottimelta, mutta niiden toteutuminen on eri asia. Osan kursseista voi onneksi suorittaa etäopetuksen avulla. Saareke kertoo Joutsan lukiossa olevan suhteellisen laaja valikoima myös soveltavissa kursseissa. Maininnan arvoisena hän pitää musikaali- kurssia sekä Comenius kurssia, missä keskitytään kansainvälisyyteen. 6 Lukioissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia kuten penkkarit, lakkiaiset, vanhojen tanssit, joulujuhla, kevätjuhla sekä tietenkin erilaiset pienemmät tapahtumat. Sammon keskuslukiossa tapahtumienkin määrä on suuri, melkein joka viikko on jotain erikoista. Yhtenä päivänä aulassa voi olla soittamassa bändi, ja toisena päivänä auditoriossa luennoimassa Iron Sky:n ohjaaja. Lignell kertoo Valtimon lukion tapahtumiin kuuluvan perinteiset lakkiaiset, muttei niinkään perinteiset penkkarit tai vanhojen tanssit. Wanhat tanssitaan vain joka toinen vuosi opiskelijamäärän takia, siksi Lignell joutuu myös tanssimaan Wanhansa ensimmäisenä lukiovuonaan. Penkkarikyyti taas ei ole perinteinen rekka, vaan karkkia viskotaan Suomenhevosten selästä. Perinteisten tapahtumien lisäksi Valtimon lukiossa on muun muassa yöretki ykkösille. Lukiossa viihtyminen riippuu pitkälti siitä onko omalla ryhmällä, kaveriporukalla tai koko koululla hyvä ryhmähenki. Hyvä yhteishenki parantaa ilmapiiriä, ja vähentää syrjimistä sekä kiusaamista. Sammon keskuslukion ryhmähenki vaihtelee hieman ryhmittäin, omalla ryhmälläni en koe olevan kauhean hyvä ryhmähenki. Jollain toisella ryhmällä taas voi olla jo huomattavasti parempi yhteishenki. Kiusaamista tai syrjintää ei ilmene, sellainen touhu tuntuu jääneen jo kauas taakse.

7 Kaiken kaikkiaan lukiossa on aika yhtenäinen porukka. Ykköset ja kakkoset ovat enemmän keskenään, mutta abeilla on omat porukat. Ryhmähenki on hyvä, ja kaikille uskaltaa mennä puhumaan. Kiusaamista tai syrjintää ei esiinny., kertoo Saareke. Lignell voi kertoa hyvällä omatunnolla, ettei heidän lukiossaan esiinny kiusaamista tai syrjintää millään tasolla. Ryhmähenki on tosi hyvä, erilaiset persoonat hyväksytään mutta ne myös erottuvat toisistaan. Kaikki tukevat kaikkia ja jokaiselle voi puhua, ihan kuin ei olisi luokkarajoja ollenkaan, toteaa Lignell. Lukion aloittaessa monella herää mieleen kysymys: saanko nopeasti ystäviä. Tuo kysymys liikkuu erityisesti niiden päässä jotka ovat muuttaneet lukioon muualta. Itse luulin että joudun olemaan koko lukioaikani yksin, mutta todellisuus olikin toinen. Sammon keskuslukiossa on helppo tutustua toisiin ihmisiin. Saareke pitää huonoimpana puolena sitä että jos et kuulu suosittujen joukkoon, voit tuntea olosi kaikesta huolimatta hieman yksinäiseksi. Lignell kertoo huonoimmaksi puoleksi sen että yhteiskoulu toimii samassa rakennuksessa. Yhteiskoulu aiheuttaa paljon melua, ja sitä kautta stressiä. Lopulta voidaan päätyä siihen lopputulokseen, että sillä on väliä minkä kokoiseen lukioon päädyt. Jos pidät yhtenäisestä porukasta, ja tiiviistä ryhmähengestä suosittelen pientä lukiota. Jos taas suuri kurssitarjonta kiinnostaa on fiksuinta valita suuri lukio. Kuitenkin, menisitpä pieneen tai suureen lukioon tulet varmasti viihtymään. Saareke kertoo, ettei pidä uusiin henkilöihin tutustumista koskaan helppona. Joutsan lukiossa on kuitenkin helpompi tutustua uusiin ihmisiin, kun vertaa esimerkiksi yläasteaikaa. Tosin vanha taustasi, kaveriporukkasi ja kaikki sellainen vaikuttavat tutustumisen helppouteen. Kaikki tuntevat toisensa jo melkein entuudestaan. Sammon keskuslukiossa parasta on se, ettei käytävällä tunne läheskään jokaista naamaa. Kouluruoka on hyvää, kahvila toimiva sekä tapahtumia riittää. Kurssitarjotin on laaja, kiinnostavia kursseja tuntuu olevan jo vähän liikaakin. Parasta on ilmaiset koulukirjat ja hyvä ruoka. Jää rahaa myöhempiinkin opiskeluihin, kun itse joutuu kustantamaan vain vihkot ja sellaiset. Niin ja tietenkin lukiolaisten oma huone jossa on tietokoneita, jääkaappi, videotykki ja erilaisia pelikonsoleita, Lignell kuvailee. Vapaaehtoistoimintaa on paljon, kuten Comenius projekti. Opettajat muistavat jokaisen oppilaan, ja huolehtivat meistä. Kaikkein parasta on kuitenkin sellainen turvallisuuden tunne, kertoo Saareke. Sammon keskuslukiossa huonointa on nykyinen koeviikkojärjestely. Viisipäiväinen koeviikko aiheuttaa paljon stressiä kun samana päivänä voi olla kaksi eri koetta. Myös 1. ja 7.koodin tunteja pitää kiriä kiinni, mistä johtuen koulupäivät pitenevät hieman.? 7

8 Vuosi vaihdossa Teksti: Oona Rönkkä Jotkut ovat miettineet vaihto-oppilaaksi lähtemistä jo useamman vuoden, jotkut päättävät peruskoulun jälkeen, että haluavat lähteä. Useimmat vaihtoon lähtevät ovat lukiolaisia, jotka lähtevät toiseksi opiskeluvuodekseen ulkomaille. 18-vuotias Anni oli vaihdossa Meksikossa, Pueblan kaupungissa Ennen vaihtoa hän oli opiskellut espanjaa vain kolme kurssia. Anni oli jo pidemmän aikaa halunnut oppia puhumaan espanjaa, ja vaihto-oppilaaksi lähteminen oli houkutellut aikansa. Hän halusi lähteä Espanjaa kauemmaksi ja nähdessään vaikuttavan esitelmän Meksikosta Anni päätti hakea Meksikoon. Koulujärjestelmä oli hyvin erilainen. Kouluni ympärillä oli korkeat aidat, ja vartijoita, ettei ulkopuolisia pääsisi sinne. Koulu alkoi 7.00 ja sieltä päästiin noin Kuka vain saattoi päästä huippuyliopistoon opiskelemaan lääketiedettä, jos vanhemmilla oli rahaa. Vanhemmat yleensä aina kuskasivat kaikkiin paikkoihin turvallisuuden vuoksi. Jos he eivät pystyneet viemään, otin taksin tai bussin. Aina oli pakko olla yhteydessä äitiin, että missä liikkuu. Minua häiritsi, että minua kuskataan kokoajan, vaikka olisin halunnut liikkua enemmän itse. Meksikossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Joka sunnuntai menimme sijaisperheeni kanssa sukulaisille syömään. Koko suku asui samassa kaupungissa. Meksikolaiset ovat hyvin avoimia ja uteliaita ihmisiä. Sain nopeasti kavereita. Oli hassua, kun oli koulun ainoa vaaleahiuksinen ja sai paljon huomiota sen takia. Useimmiten ärsyynnyin kuitenkin, kun ihmiset huutelivat perään. Suomeen palaaminen oli vähän hämmentävää. Mikään ei ollut muuttunut paitsi minä itse. Kaikki oli samanlaista, kuin vuosi sitten. Todellakin suosittelen vaihtoon lähtemistä. Itse en kadu vaihdossa olemista ollenkaan. Parasta oli ruoka, kielen oppiminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen! Vuoden aikana oli myötä, sekä vastoinkäymisiä, ja vaikka sainkin muutaman ruokamyrkytyksen, olen iloinen siitä, että lähdin vaihtoon juuri Meksikoon. Mikäli siis itse haaveilet vaihto-oppilaaksi lähtemisestä, ota ihmeessä yhteyttä järjestöihin, jotka voivat sen järjestä. Näitä ovat esimerkiksi STS, Youth for Understanding ry ja Rotary. Vaihto-oppilaaksi lähteminen on prosessi, joka vie aikansa, mutta elämyksellinen vuosi on varmasti kokemus, jonka tulee muistaneeksi koko elämän. Ajokortin saaminen on hyvin helppoa. Poliisille täytyy maksaa vain 30 euroa ja kortti on sinun. Toisin kuin Suomessa, Meksikossa ei ole ajotunteja. Tämän vuoksi liikenne on hyvin vaarallista. Meksikossa myös esimerkiksi sakot maksettiin pimeänä. 8

9 Tietokone - kaveri vai pomo? Teksti: Essi Vartiainen Illalla katson kelloa. Sehän on vasta seitsemän! Ehdin ihan hyvin käymään koneella ja sitten teen läksyt. Kello kahdeksan Kyllä mä vielä katon ton facebookin, olisko sinne tullut jotain. Kello yhdeksän Juu kyllä mä tästä kohta nousen. Ja yhtäkkiä kello onkin jo 11, pitäisi vielä suihkussa käydä, lukea huomisiin sanakokeisiin ja ne kirotut läksyt. Ja aamulla väsyttää, kun menin niin myöhään nukkumaan. Kuulostaako tutulta? Tietokone ja sen kautta avartuva maailma houkuttaa vielä illalla, kun älypuhelimen kautta voi ihan viimeisenä vielä päivittää sen facebook-statuksen, jos sittenkin saisi vielä pari tykkäystä, sittenkin vielä pari kommenttia jotta voin taas uppoutua internetin syövereihin.. Tietokonetta voi käyttää hyväksi, sen kautta saa tietoa ja pystyy pitämään yhteyttä vaikka toisella puolella maapalloa asuviin kavereihin. Mutta vastaavasti nuorta pidetään outona jos hän ei käy missään sosiaalisen median tarjoamassa palvelussa. Nuoren tulee tietää mitä edellisenä päivänä on tapahtunut kavereilleen, tai seuraavana päivänä on aivan pihalla keskusteluista. Kun tietokoneen käyttö alkaa syrjäyttämään koulutehtävät, harrastukset ja sosiaalisen elämän, voidaan puhua jo riippuvuudesta joka on jo lähes muotia nykypäivässä, sillä usein kuulee nuorten kerskailevan siitä miten paljon he ovat koneella taas olleet ja miten he viettävät siellä aikaa tuntikausia. kommentoivat tytöt takapulpetissa häiritsevät koko luokkaa ja eivät varmasti opi mitään. Suositeltava käyttöraja päivässä olisi Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan n. 2 tuntia, joka ylittyy kirjoittajaltakin helposti, joka aiheuttaa usein riitoja perheissä. tunti sinne tai tänne, mitä sitten, monet nuoret ajattelevat, mutta se aiheuttaa paljon niska- ja selkäkipuja. jotkut perheet voivat sopia omia aikoja koneille, esim. 2 tuntia putkeen ja vähintään 1 tunnin tauko, ja taas 2 tuntia, ja sitten tietokonekiintiö on täynnä. Tietokone ei ole mikään välttämättömyys, vaikka nykyyhtyiskunta tietokoneen käyttöön pikkuhiljaa pakottaakin niin sähköpostin kuin nettilaskujen avaamiseen. Isovanhemmat ja vanhemmat pärjäsivät loistavasti nuoruudessaan ilman Internetiä, miksi ei myös nuorempi sukupolvi. Tietokonetta ja nettiä tulisi käyttää hyvän maun rajoissa. Pelkästään tunnilla facebookin profiilikuvia 9

10 HENKILÖT MIYAVI : J-ROCKIN SAMURAI Teksti: Ella Annala MIYAVI- saattaa olla muutamalle musiikista kiinnostuneelle tuttu nimi. Hän on työskennellyt vuosien varrella mm. suomalaisen Lovexin ja amerikkalaisen Good Charlotten kanssa. Silti saattaa olla hyvinkin epäselvää, kuka tämä mielenkiintoisen nimen takana esiintyvä mies on. Harva oikeastaan tietää, millainen artisti hän on, sillä aasialainen musiikkikulttuuri on meillä Suomessa valtaväestöltä piilossa. Minäkin löysin Miyavin musiikin pienen vaivannäön jälkeen. Tai oikeastaan ihan vahingossa. Takamasa Ishihara, paremmin tunnettu taiteilijanimellä Miyavi, syntyi 14. syyskuuta 1981 Osakassa, Japanissa. Hän on puoliksi eteläkorealainen, puoliksi japanilainen. Lapsena hän oli sanojensa mukaan hyvä oppilas ja pelasi jalkapalloa. Hän halusi ammattilaispelaajaksi, mutta haave oli laitettava syrjään loukkaantumisen takia. Silloin nuori Takamasa päätti opetella soittamaan kitaraa. Hän kuunteli paljon jazzia ja motownia japanilaisen visual kein lisäksi. 17- vuotiaana, 1990, Takamasa muutti Tokioon ja liittyi visual kei bändiin nimeltä Dué le Quartz, ja otti taitelijanimekseen Miyabi. Hän oli kitaristi, kirjoitti lyriikoita ja järjesti bändin asioita Dué le Quartz kuitenkin hajosi ja Takamasa aloitti soolouran, vaihtaen Miyabin Miyaviin. Samana vuonna hän allekirjoitti levytyssopimuksen levy-yhtiö PS Companyn kanssa. Ensimmäinen single Gagaku ilmestyi 31. lokakuuta Vuoden loppuun mennessä kolme singleä oli julkaistu ( Shindemo Boogie-Woogie, Pop Is Dead ja Jingle Bell ), mutta ne menestyivät kehnosti Oriconin listoilla. Miyavi näytteli vuonna 2003 elokuvassa Oresama itseään. Hän joutuu 20 vuotta taaksepäin ajassa ja kohtaa nuoren itsensä ennen loukkaantumista jalkapallopelissä. Elokuva paljastaa Miyavin lapsekkaan, veikeän huolettoman luonteen ja antaa syvemmän katsauksen hänen elämäntapaansa ja näkemyksiinsä. Hän on kuin Jack Sparrow nykymaailmassa julkaistiin uudet singlet Jibun Kakumei, Tariraritarara ja Coo quack cluck -Ku. Ku. Ru-, jotka sijoittuvat Oriconin listoilla. Menestys ei ollut vieläkään järjettömän suuri, mutta se ei estänyt Miyavia jatkamasta. Vuosien aikana Miyavi on kehittynyt hurjasti kitaristina ja laulajana. Hänet tunnetaan kuitenkin edelleen mielenkiintoisesta soittotyylistään, jota on jopa ehkä hiukan vaikea kuvailla. Tyyli on selkeästi erottuva ja omalaatuinen. Oletko koskaan nähnyt kenenkään soittavan kitaraa näppäillen, koputtaen, naputtaen niin nopeasti ja niin tarkasti, etteivät silmäsi pysy liikkeen perässä? Enpä usko, että olet. Miyavi onkin kitaristina aivan omaa laatuaan. Zikoai, Zigazisan, Ziisikikazyou -nimistä instrumentaalia kappaletta saattaa vain kuunnella suu auki. Muistan kavereideni pilkanneen minua, kun innoissani esittelin heille uuden lempikappaleeni joskus viidennellä luokalla. Olin juuri löytänyt Miyavin jonkin saksalaisen nuortenlehden sivulta. Senkin lehden olin ostanut Tokio Hotellin julisteen takia. Muistan kuitenkin kavereideni katsoneen musiikkivideota ihmeissään ja ensimmäinen kysymys, jonka sain oli: Onks toi mies vai nainen? Monia hämmästyttää Miyavin ulkonäkö. Hän on hyvin siro piirteiltään, hoikka ja kauniskasvoinen. This Iz The Japanese Kabuki Rock -levyn julkaisun aikoihin (2008) hänen lavapukeutumiseensa kuului mm. kimonoita ja hänellä oli pitkät hiukset, jotka oli sidottu muhkealle ponihännälle. Hänellä oli nenä-,kulma- ja huulilävistys sekä lisäksi hänellä on lukemattomia tatuointeja. Japanilaiseen musiikkikulttuuriin kuuluu myös vahva meikki sukupuolesta huolimatta. Ei siis ihme, että kaverini olivat hämmentyneitä. Minäkin olin. Mutta olinkin silloin pieni ja säälittävä viidesluokkalainen. Miyavin tyyli on muuttunut ajoittain pukeutumisesta aina musiikkiin asti. Jotkut albumit ovat olleet hiukan raskaampia, kuten ensimmäiset albumit Gagaku, 10

11 kappaleita Miyavi soitti, mitä hänellä oli päällään tai kuinka kauan setti kesti, mutta muistan rakastaneeni jokaista sekuntia siitä keikasta. Lavalla Miyavi on aina oma itsensä. Hän on energinen, hauska ja ottaa yleisön huomioon paremmin kuin kukaan muu artisti, jonka keikalla olen käynyt. Hän puhui meille englantia yllättävän hyvin (aasialaisille englanti on haastava kieli), kertoi elämästään ja nauroi kanssamme. Ei tuntunut ollenkaan siltä, että hän olisi ollut jokin kaukainen supertähti Japanista. Hän oli juuri siinä ja niin olimme mekin. Jälkeenpäin en ole aivan varma mistään, mitä tapahtui. Korvissa soi, meikkini olivat levinneet ja kylkeni oli aivan musta. Seuraavana päivänä pää oli aivan tyhjä, eikä mikään raaja liikkunut mihinkään suuntaan. Japanilaiset artistit sanovat, että suomalaiset fanit ovat hulluja. Ehkä se on puoliksi totta. Tunnelma on aina katossa Suomessa, kun japanilaiset tulevat keikalle. MIYAVI Galyuu ja Miyavizm. Hyvänä esimerkkinä toimii viimeisimmäksi mainitulta levyltä 9. raita Papa Mama ~Nozomarenu Baby~ This Iz The Japanese Kabuki Rock - levy taas on oma henkilökohtainen suosikkini ja edustaa aivan toisenlaista ääripäätä Miyavin tuotannossa. Siinä yhdistyvät jazz, hip hop, ja pop. Levyllä on käytetty tavallisten instrumenttien lisäksi mm. japanilaisia rumpuja ja saksofonia. Parhaiten levyn tyyliä edustaa 3. raita Kabuki Danshi -Kavki Boiz-. Oma suosikkini tältä levyltä ja varmaan koko Miyavin tuotannosta on 10. kappale, Tsurezure Naru Hibi Naredo. Se on kaunis ja rauhallinen elämästä kertova kappale, jonka voi löytää YouTubesta jopa suomenkielisillä käännöksillä. Mitä luksusta! Minulla oli mahdollisuus nähdä Miyavi livenä Tampereella muutama vuosi sitten. Muistan odottaneeni keikkaa ikuisuuden ja jonotin Pakkahuoneelle jalat vetelänä. Sali oli aivan täynnä, oli kuuma ja joku talloi jalkojani ja iski minua kyynärpäällä kylkeeni. Joku tyttö pyörtyi, kun joku murskasi hänet vasten aitoja. Kuulin siitä kyllä vasta jälkeenpäin ilmestyi Miyavin uusi kokopitkä albumi, jonka tyyli oli aivan erilainen kuin mikään, mitä kukaan oli ennen kuullut. Me Miyavin fanit olimmekin hiukan hämmentyneitä, kun mies muuttui yhtäkkiä tyylikkääksi ja lauloi englanniksi. Olimmehan me tottuneet kimonoihin, kirjaviin hiuksiin ja lävistyksiin. Lävistykset olivat kuitenkin kadonneet, hiukset olivat mustat ja kimonot olivat vaihtuneet johonkin aivan muuhun. Tämän uuden levyn, What s My Name?, myötä Miyavi aikuistui entisestään. Aikuistumiseen vaikutti myös se, että vuonna 2009 Miyavi meni naimisiin amerikkalaissyntyisen laulaja Melody Miyuki Ishikawan kanssa, sai ensimmäisen lapsensa Lovelie Miyavin vuoden lopussa ja kuopus Jewelie Aoi syntyi vuoden 2010 lopussa. Miyavi on spontaani artisti, joka rakastaa haasteita ja on aina valmis kokeilemaan asioita, joita kukaan muu ei ole ennen uskaltanut. Hän kiertää maailmaa, soittaa ja laulaa faneilleen, tuottaa uutta musiikkia, samalla viettäen lähes normaalia perhe-elämää vaimonsa ja lastensa kanssa. Hän on japanilainen monilahjakkuus, jonka musiikki uppoaa syvälle, vaikkei lyriikoista ymmärtäisi sanaakaan. Sillä musiikkihan on aina musiikkia riippumatta siitä, millä kielellä sitä lauletaan. Se konsertti oli aivan mieletön. En muista, mitä 11

12 Henkilökuva: ALEKSI DELIKOURAS Teksti: Peitsa Leinonen ja Mikke Palvanen Helsingistä kotoisin oleva, nykyään Tampereella asuva Aleksi Delikouras on 22-vuotias ohjaaja ja kirjailija. Delikouras on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo vuosia ohjata menestyksekkäästi lyhytelokuvia ja noussut Youtubessakin yhdeksi kuuluisimmista suomalaisista. Vuonna 2009 Delikouras valmistui Kallion ilmaisutaitolukiosta Helsingistä ja tällä hetkellä hän opiskelee Tampereen TAIK:issa elokuvaa ja kirjoittaa vapaa-ajallaan Nörtti 2 kirjaa. Iso(mpa)na Delikouras haluaisikin olla elokuvaohjaaja ja kuvata kokopitkiä toimintaelokuvia. Vapaaajallaan Delikouras harrastaa myös silloin tällöin trikkausta ja on kuvannut myös muutamia trikkaustapahtumia nettiin. Innostus elokuviin ja videoihin lähti 12-vuotiaana hänen saadessaan oman videokameransa. Tuota ennen hän oli nähnyt jo elokuvien making of-pätkiä ja kiinnostus tekniikkaa ja toteutusta kohtaa oli syttynyt. Noihin aikoihin Delikouras kuvasi kavereidensa kanssa toiminta ja huumoripätkiä, joiden kautta hän siirtyi taiteellisempiin tuotoksiin ja sitten taas takaisin lähtöjuurille. Delikouras haluaa videoillaan luoda viihdyttä ja vaikuttaa ihmisiin. Hän neuvoo muita alasta kiinnostuneita vain olemaan rohkeita ja vähemmän itsekriittisiä, pitää tehdä sitä mitä tykkää. Delikouraksen tunnetuin teossarja on Nörtti, huumoripohjainen dokumenttisarja Delikouraksen hyvästä ystävästä. Sarjaa on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa, ja viides ollaan tekemässä tulevaisuudessa. Koko sarjan löytää Youtubesta. Delikouras on myös kirjoittanut Nörtti: New game-nimisen kirjan, joka on ehdolla Juniori Finlandia 2012 palkinnolle. Kuva: Elviira Luoma Nörtti-sarja kertoo DragonSlayer666:sta, nuoresta miehestä joka viettää aikaa pelaten ja seikkaillen virtuaalimaailmoissa eikä käsitä miksi äiti jaksaa pitää mekkalaa moisesta. DragonSlayer myöskään ei osaa sopeutua yhteiskunnan menoon ja tykkää seurata omaa logiikkaansa. Esimerkiksi ihmisten kutsuminen syntymäpäiväjuhliin samana päivänä kun olisi pelattava iso matsi on järjetöntä. Ja miksi mennä ylioppilasjuhliin, voihan sen lakin pyytää toimitettavaksikin ja nukkua rauhassa. Nörtin suosio tuli Delikourakselle yllätyksenä. Sarja on kerännyt Youtubessa jo katsomiskertaa. 12

13 13 Kuva: Akseli Nurmio

14 KULTTUURI Miksi supersankarielokuvat ovat niin suosittuja? Teksti: Satu Selin Rakastan supersankarielokuvia. Rakkauteni syttyi vuonna 2008 Batman-elokuva Yön ritarista (The Dark Knight), jonka menin katsomaan sen saamien ylistävien arvostelujen perusteella. Elokuva oli jatko-osa vuoden 2005 Batman Beginsille, jota en ollut vielä nähnyt, mutta se ei estänyt Yön ritaria tekemästä minuun valtavaa vaikutusta. Seuraavien kuukausien aikana selvitin lähes kaiken tietämisen arvoisen kyseisestä viittasankarista, katsoin kaikki muutkin hahmosta tehdyt elokuvat ja luin muutamat kuuluisimmat sarjakuvat. Ja sitten unohdin koko jutun. Tänä kesänä minua kuitenkin muistutettiin rakkaudestani, kun elokuvatrilogian viimeinen osa Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises) ilmestyi. Saatuani vanhan pakkomielteeni takaisin, kiinnostuin toden teolla myös muista supersankareista. Pääsyynä tähän oli Marvel Comicsin supersankaritiimistä kertova The Avengers -elokuva, joka julkaistiin viime huhtikuussa, mutta on jo nyt maailman kolmanneksi tuottoisin elokuva. En ollut kuullut elokuvasta mitään negatiivista, ja vaikutti siltä, että kaikki sen kerran nähneet olivat katsoneet sen myös vähintään kerran uudelleen. Tulin tulokseen, että niin hypetetty elokuva olisi pakko todistaa itsekin. Haastetta kuitenkin loi, että viimeisen neljän vuoden sisään on tehty viisi The Avengersia pohjustavaa elokuvaa, jotka olisi kuulemma katsottava ensin, jos siitä mieli ymmärtää jotain. Otin haasteen vastaan ja huvikseni vaikeutin sitä entisestään katsomalla samoihin aikoihin myös kaikki X-men -elokuvat, sekä satunnaisia muita supersankarifilmejä. Matkan varrella löysin pari uutta lempielokuvaa, uuden suosikkielokuvagenren ja opin myös pitämään toimintaelokuvista yleisesti. Enkä ole rakkauteni kanssa yksin. Päätellen siitä, miten paljon supersankariteemaisia elokuvia tänä päivänä tehdään ja miten paljon rahaa ja ylistystä ne saavat osakseen, kaikki taitavat rakastaa heitä. Mutta miksi? Luin internetistä aiheesta teorioita ja kysyin asiasta myös Tampereen yliopiston englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkija Mervi Miettiseltä, joka on kirjoittanut supersankariaiheisia tutkielmia. Supersankareita on kutsuttu eräänlaiseksi moderniksi mytologiaksi, ja voidaan ajatella, että supersankarit kertovat myyttien tarinoita hyvän ja pahan taistelusta, ja näin vetoavat jonkinlaiseen perushaluumme kokea näitä myyttejä, jotka omalla tavallaan järjestävät maailmaamme ja arvojamme. Supersankari on kuitenkin mielenkiintoinen ja ristiriitainen hahmo: supersankari edustaa voimakkaasti tietynlaista amerikkalaista monomyyttiä, sankaria, joka puolustaa yhteisöään ja tämän takia ei koskaan voi täysin olla tuon yhteisön jäsen, koska joutuu puolustaessaan rikkomaan yhteisön asettamia sääntöjä. Tämä sankarimyytti löytyy paitsi supersankaritarinoista, myös esim. lännenelokuvista, joissa sankarit ovat usein yksinäisiä ratsastajia vailla pysyvää kotia, Miettinen pohtii. Joissain lukemistani internet-artikkeleissa mainittiin jotakin Irakin sodasta ja elokuvien tuoman toivon merkityksestä kaoottisina aikoina, mutta Miettinen korostaa aihetta erityisen paljon. 14

15 Supersankari välittää erityistä amerikkalaista geopoliittista ihannetta ja identiteettiä, jossa korostuu Yhdysvaltojen erikoisluonne, ajatus, että Yhdysvallat on ainutlaatuinen kansakunta, jolla on selkeä missio puolustaa maailmaa pahuudelta. Tämä on mielestäni yksi keskeinen elementti supersankarielokuvien suosion takana. Supersankarielokuvan uusi nousuhan osui lähelle vuoden 2001 WTC-iskuja, jotka horjuttivat yhdysvaltalaisten uskoa omaan kansalliseen koskemattomuuteensa. Tapahtuman jälkeen ilmestyneet supersankarielokuvat korostivatkin voimakkaasti ns. kansallisen turvallisuuden periaatetta, jossa Yhdysvallat oli usein kuvattu jollain tavalla uhattuna (muut maat, terroristit, superrikolliset), ja näiden uhkien taltuttamiseen tarvitaan (amerikkalainen) supersankari. Useissa tutkimuksissa supersankarielokuvien suosio on yhdistetty Bushin ajan poliittiseen ilmapiiriin, joka korosti voimakkaasti militarisoitumista, ennaltaehkäisevää toimintaa sekä yleisesti tietynlaista maskuliinista ihannetta, jota supersankari selkeästi vastaa. Kuvaavaa on mm. se, että monet supersankarielokuvat, kuten esim. Iron Man ja The Dark Knight, saivat runsaasti avustusta Yhdysvaltojen armeijalta (mm. armeijan välineistöä ja avustajia). Elokuvissa on voimakas kansallinen viesti ja propagandistinen alavire, joka puhuttelee erityisesti yhdysvaltalaisia katsojia. Miettisen teksti oli niin pelottavaa luettavaa, että se jäi kaivelemaan omaatuntoani ja sai tosissaan pohtimaan suhdettani näihin elokuviin. Mitä minun kuuluisi ajatella siitä, että Yhdysvaltain armeija on avustanut kahdessa lempielokuvistani? Ylistän Yön ritaria siitä, miten hienosti se pohtii ihmisen moraalia tai sen puutetta yleisesti. Mutta en millään tahtoisi kiinnittää huomiota siihen, että länsimaalaisissa ja varsinkin amerikkalaisissa toimintaelokuvassa yleensäkin on valtavasti propagandaa, sekä oman valtion ja kulttuurin ylistämistä. Tekee pahaa ajatellakin, miten pahasti meitä yritetään aivopestä. Miettinen mainitsee kuitenkin myös muita syitä sankarielokuvien menestykselle. Elokuvat ovat kuitenkin olleet suosittuja myös Yhdysvaltojen ulkopuolella, ja tähän voin esittää muutaman vaihtoehtoisen syyn: yksi on tietysti elokuvien markkinointi, joka luo yleisöjä ja tietyn tarpeen nähdä kyseinen elokuva. Supersankarielokuvia markkinoidaan valtavina blockbustereina ja studiot syytävät huimat määrät rahaa sekä elokuvien markkinointiin että yleisöjen profilointiin. Itseasiassa tämä ei helpota oloani yhtään. Edellisen jälkeen kuulostaa oikeastaan vielä kamalammalta, että propagandististen elokuvien lisäksi meitä koittaa manipuloida myös niitä tuottavat studiot. Ehkä otan tämän liian vakavasti. Tähän liittynee myös monissa internet-artikkeleissa mainittu vetoaminen moniin erilaisiin ihmisryhmiin. On ihmisiä, jotka ovat kasvaneet lukien sarjakuvia ja heistä on varmasti hienoa nähdä, miten heidän suosikkisankarinsa seikkailut toimivat valkokankaalla. Ja on ihmisiä, jotka yksinkertaisesti haluavat nähdä ison budjetin toimintarymistelyä. Ja on kaikkea siltä väliltä. Tästä päästään sopivasti Miettisen viimeisen perusteluun. Samaa syytä korostettiin tärkeimpänä myös jokaisessa lukemassani artikkelissa, ja loppujen lopuksi se lienee suurin syy omaankin rakkauteeni; ihmisten tarve paeta todellisuudesta. Supersankarielokuvat ovat takuuvarmaa viihdettä, jotka toimivat myös pelkkänä eskapistisena fantasiana, jossa lopputulosta ei tarvitse jännittää. Ei pidä koskaan aliarvioida yleisön halua laittaa aivot narikkaan kahden tunnin ajaksi ja vain seurata sankareiden ja pahisten eeppistä taistelua. 15

16 Disney ja Lucasfilms fuusioituvat Teksti: Peitsa Leinonen vielä päätrilogian jälkeen. Ja tietenkin neljännestä osasta tuli huomattavasti huonompi: yksittäinen seikkailu jonka tarina on aika tylsä verrattuna aikaisempaan. On siis mahdollista että Star Wars tulee saamaan jatkoosan jota kukaan ei ole kaivannut. Jokainen meistä on varmasti elämässään törmännyt Mikki Hiireen, Luke Skywalkeriin, Aku Ankkaan tai R2D2:een. Ovathan kyseiset hahmot jo järjettömän tunnettuja. Mutta miten käy kun kyseisten hahmojen luojat lyöttäytyvät yhteen? Lokakuun lopulla 2012 Disney osti Lucasfilmin noin neljällä miljardilla dollarilla ja maksaa määrästä puolet käteisenä. Suurin uutinen on kuitenkin Disneyn ilmoitus siitä, että he aikovat julkaista vuonna 2015 Star Wars Episodi VII:n. Tämä on nostattanut kohua, sillä onhan ilmoitus aika yllättävä. Elokuvasarjan tarina on jo loppunut eikä sitä mielestäni pitäisi jatkaa. On todennäköistä, että Star Warsin kohtalo tulee olemaan samanlainen kuin esimerkiksi Pirates of the Caribbeanin, jota Disney halusi jatkaa Uuden lisäyksen myötä Disney saa myös hahmokaartiinsa mielin määrin uusia kasvoja, kuuluuhan Lucasfilmin tuotoksiin tu- hansia hahmoja. Näistä hahmoista Disney saa varmasti aikaan vaikka minkä sorttista oheissarjaa, kuten monta uutta lastenohjelmaa joita tullaan takuulla näkemään esimerkiksi Disney Channelilla ja Disney XD:llä.Tulevaisuudessa saatamme siis tulla näkemään kun Darth Vader ottaa mittaa Taikaviitasta. Pitää kuitenkin toivoa, ettei Disney ala tekemään ostoksellaan mitä mielii ja kunnioittaa George Lucasin työtä. Mutta nyt ei ole muuta tehtävissä kuin odottaa muutama vuosi ja toivoa parasta. Olkoon voima kanssamme. 16

17 Sarja: Video Game High School Teksti: Mikke Palvanen Youtuben ihmemaailmassa vuosien saatossa sensaatioksi nousseet Freddie Wong ja Brandon Laatsch lyöttäytyivät yhteen näyttelijöiden, stunttitiimin ja muiden nettijulkkisten kanssa ja loivat yhden aikamme hienoimmista nettisarjoista. Sarjan ideana oli kerätä kaikki tuotannossa käytettävä raha faneilta ja tukijoilta ja niiden ehdoilla tehdä mahdollisimman hyvä sarja. Tarkoituksena oli kerätä kuukaudessa dollaria, mutta summa oli nopeasti ylitetty ja jatkoi kipuamistaan dollariin saakka. Sarjan tuotanto alkoi lokakuussa 2011 ja kuvaaminen saatiin päätökseen jo marraskuun lopulla. Monen kuukauden intensiivisen jälkituotannon jälkeen sarjan traileri ja ensimmäinen jakso julkaistiin 11. toukokuuta FreddieW youtube-kanavalla. Jo muutamassa päivässä sarjan traileria ja ensimmäistä jaksoa oli katsottu huimasti ja luvut vain kasvoivat. Sarjaa ilmestyi viikon välein eteenpäin, yhdeksän minuutin jaksoa, yhteensä kaksi tuntia. asuu toiminnasta, vauhdista ja vaarallisista tilanteista pitävä pikkupoika. Sarjan monipuolisuuden takia se sopisi kyllä myös tytöille, kunhan pelit ja toiminta myös joissakin määrin kiinnostaa. Omasta mielestäni sarja oli sopivan pituinen ja ilmestyi tarpeeksi usein pysyäkseen koukuttavana. Olisivat jaksot pidempiäkin voineet olla, mutta sitten olisi tuotannossakin kestänyt kauemmin. Sarjassa oli mukavasti toteutetut pelikohtaukset, joissa pelejä pelatessaan henkilöitä näyettiin pelin sisällä aivan kuin he olisivat oikeasti olleet pelissä. VGHS kuuluu lempisarjoihini ja sen lyhyyden takia kerkeän varmaan pian sen uudestaankin katsomaan. Suosittelisin sarjaa kaikille videopeleistä ja hyvistä sarjoista kiinnostuneille. Video Game High School kertoo nimensä mukaan lukiosta, jossa pelataan ja tehdään videopelejä. Sarjan päähenkilö on 16-vuotias Brian Doheny jonka unelmana on päästä pelaamaan VGHS:ään. Eräänä päivänä lempipeliään pelatessaan Brian päihittää VGHS:än ykköspelaajan, The Law:n, ja saa kutsun tulla opiskelemaan Video Game High Schooliin. Kouluun mennessään Brian tutustuu uuteen kämppikseensä Ted Wongiin ja FPS-joukkueen kapteeniin Jenny Matrixiin, joka sattuu olemaan The Law:n tyttöystävä. Sarjan aikana Brian ottaa yhteen The Law:n kanssa, ihastuu Jennyyn, viettää hyvää aikaa Tedin kanssa ja tietenkin myös pelaa. Sarjan kohdeyleisöksi on tarkoitettu Internetissä pyörivä teiniyleisö sekä parikymppiset koko elämänsä pelejä pelanneet aikuiset. Räiskintäpelejä, aseita, räjähdyksiä, kauniita tyttöjä, nopeita autoja, ystäviä, ensirakkauksia, vihollisia Kuka teinipoika voi vastustaa niitä? Itse kuulun juurikin kohderyhmään ja ehkäpä tämän takia pidin sarjasta todella paljon. Kaikkia teinipoikia tuskin nämä asiat kiinnostaa, mutta uskallan väittää että jokaisen sisällä 17

18 ARVIOT Romaani: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea Teksti: Pauliina Baltzar Romantiikkaa huokuva Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on Jennifer E. Smithin ensimmäinen suomennettu teos. Se kertoo hempeän rakkaustarinan nuoresta pojasta ja tytöstä, jotka rakastuvat lentomatkan aikana. Hadley on 17-vuotias tyttö, jonka vanhemmat ovat eronneet. Hän on matkalla isänsä häihin Lontooseen. Hadley myöhästyy vain neljä vaivaista minuuttia lentokoneesta, ja joutuu tämän seurauksena odottamaan seuraavaa lentoa tuntien ajan. Lentoa odotellessa Hadley tutustuu 18-vuotiaaseen Oliveriin, sattumoisin tuo poika on tulossa samalle Lontoon-lennolle. Lennolle siirryttäessä Oliver tulee Hadleyn viereen istumaan, tästä voidaan ajatella koko rakkaustarinan lähtevän kunnolla käyntiin. Nuoret käyvät tulisia keskusteluita perheistään, elämästään, opiskeluistaan sekä yleisesti ottaen toisistaan. He tutustuvat lennon aikana vähitellen, ja huomaamattaan rakastuvat. Lennon saapuessa Lontooseen nuorten tiet kuitenkin eroavat. Oliver lähtee omaan tilaisuuteensa, ja Hadley isänsä häihin. Kumpaakin alkaa riipiä kauhea ikävä, mutta ongelma on miten he löytävät toisensa suuresta Lontoosta. Kirjaa voisi kuvailla romanttiseksi sydäntä riistäväksi rakkauskertomukseksi. Se kertoo rakkauden ihanan pehmoiset puolet, kuten sen miten toiseen ihmiseen alkaa luottaa. Kirja kertoo myös rakkauden karut puolet, sen miten ikävä voi raastaa mieltä eikä rakastamaansa henkilöä saa pois mielestä. Rakkauskertomuksesta ei kuitenkaan välity Smithin persoonallisuus, hän ei käytä vaikuttavia lauserakenteita tai sanamuotoja. Kirjan juoni on ennalta arvattava, vain takakannen perusteella kirjasta pystyisi päättelemään juonen pääkohdat sekä sen miten kirja päättyy. Juoni ei ole niin persoonallinen että se jäisi pitkäksi aikaa mieleen. 18 Kirja: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea Engl. kielinen nimi: The Statistical probability of love at first sight Kirjailija: Jennifer E. Smith Suomentanut: Joel Kontro Kirjassa on hyviäkin puolia, se on hyvin kirjoitettu, helppo- ja nopealukuinen. Kirjan nimi on saatu nokkelasti sopimaan tekstiin, vaikkakin se selviää vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Olisin kuitenkin toivonut että kirjan nimeä olisi selitetty enemmän. Mielenkiintoista olisi ollut kuulla miten voidaan tutkia tilastollista todennäköisyyttä kohdata se ainoa oikea. Suosittelen kirjaa kaikille romantikoille, jotka eivät vaadi suuria mullistuksia juonelta. Kirja on hyvä lukukokemus, vaikkei se jäisikään mieleen ikuisiksi ajoiksi.

19 Elokuva: Verioopperaa Tarantinon tapaan: 20 vuotta Reservoir Dogsista Teksti: Vilja Jaaksi Esikoiselokuvaksi Reservoir dogs on huikea. Mutta sanotaanhan myös että Nuori kapinallinen on James Deanin kolmesta elokuvasta merkittävin, unohtaen että se on jo pelkästään elokuvana mullistava. Sama pätee Reservoir dogsiin. Ei ihme että sen perusteella Quentin Tarantinosta tuli yksi aikamme kohutuimpia elokuvaohjaajia. Reservoir dogs on testosteroninen veriooppera, joka sijoittuu seitsemän miehen rikollisjoukon pieleen menneen timanttiryöstön jälkiaallokkoihin. Elokuva hohkaa kysymyksiä: kuka on petturi, kehen voi luottaa, onko mikään miltä näyttää? Kaiken maskuliinisuuden takaa katsojakin täyttyy tunteista: surua, naurua, myötätuntoa. Luottamus ja sen puute päättää koko elokuvan kreikkalaisen tragedian tapaan, lopulta kaikki kuolevat. Nyt on kulunut kaksikymmentä vuotta Reservoir Dogsin julkaisemisesta, ja sen jälkeenkin Tarantino on tehnyt elokuvaa mullistavia ja itsensä näköisiä teoksia. Tarantinosta hyvän ohjaajan tekee laaja elokuvahistorian tuntemus ja runsaat viittaukset ja anekdootit siihen. Hän todistaa väitteen, että hyvä voi olla vain jos tietää mitä oli ennen sinua. Tarinan mukaan Tarantino työskenteli videovuokraamossa ja katseli loputtomiin B-luokan elokuvia, jotka näkyvät vilauksina useissa hänen elokuvissaan. Reservoir Dogsin jälkeen ilmestyi Pulp Fiction. Tunnetuista näyttelijöistä täyttyvä elokuva kertoo päällekkäin monta tarinaa, jotka sekoittuvat keskenään ja nitoutuvat yhteen. Nimenomaan tässä elokuvassa näkyy Tarantinon taika: rikollinen ja väkivaltainen maailma yhdistyy kaikkeen arkiseen. Kaksi pukumiestä istuu autossa ja puhuu eurooppalaisista hampurilaisista. He sivuun, nousevat autosta keskustellen jalkahieronnasta. Edelleen hakiessaan takakontista aseet ja kävellessään kerrostalon läpi 19 miehet jatkavat jalkahieronnan seksuaalisesta merkityksestä. He eivät ole mitenkään erilaisia ihmisiä, he vain sattuvat olemaan palkkamurhaajia. Hahmojen ja dialogin lisäksi Tarantino on taitava leikkimään elokuvalla itsellään. Kill Bill vol.1 on oivallinen esimerkki. Sisällöltään kaupallisin Kill Bill - sarja on suureen yleisöön iskenyt tyylileikittely. Suurimmaksi osaksi elokuva on aivan tavallinen, sitten yhtäkkiä se muuttuu piirroselokuvaksi. Japanilaisen animen tapaan tehty kohtaus keskellä normaalia länsimaista väkivaltaelokuvaa on juuri sitä mitä Tarantino tekee. Yhteen monista taistelukohtauksissa on käytetty perinteisen kiinalaisen varjoteatterin tekniikkaa, tausta on sininen, ja kaikki hahmot vain mustia siluetteja. Ainoa Tarantinon elokuva josta en pidä on Death proof, vaikka sekin tavallaan kertoo ohjaajan ammattitaidosta. Deth proof on kunnianosoitus tai parodia, miten sen haluaa tulkita 70-luvun autoiluelokuville. Koko elokuvasta tuntuu puuttuvan juoni, sen on vain sairas ja jopa Tarantinon mittakaavassa erittäin raaka elokuva. Kuitenkin siihen tiivistyy juuri Tarantinon tieto elokuvakulttuurista ja sen historiasta, ja taito sillä leikkimiseen. Ja vaikka taiteellinen osa tästä elokuvasta puuttuukin, se korvautuu viihteellisyydellä. Jos lähdemme tekemään listaa historian parhaista ohjaajista, muutama sija Hitchcockin ja Kubrickin jälkeen löytyy Tarantino. Tämä paikka on mielestäni ansaittu, harva häntä ennen olevistakaan ohjaajista osaa yhtä hyvin tehdä taiteellisesti arvokkaista elokuvista myös kaupallisesti viihdyttäviä. Näissä kahdessakymmenessä vuodessa Tarantino on naurattanut ja itkettänyt katsojia, uudelleentulkinnut elokuvahistoriaa ja siten luonut sitä itse.

20 Elokuva: MAGIC MIKE Teksti: Rebecca Vuorio ja Karoliina Niskanen Magic Mike elokuvan päähenkilöt ovat Mike (Channing Tatum) ja Adam (Alex Pettyfer). Kolmekymppinen Mike työskentelee päivisin rakennusalalla ja on öisin Magic Mike Tampan suosituin miesstrippari. Mike tapaa rakennushommissa nuoren Adamin, josta syntyy Tampan uusi tähti Kid. Sivuhenkilöitä ovat Adamin isosisko Brooke ja Tampan muut miesstripparit, kuten paikan johtaja Dallas (Matthew McConaughey). Elokuva kertoo noin kolmekymppisestä Mikestä, joka pyörittää muutamaakin omaa firmaa ja jonka haaveena olisi perustaa vielä oma huonekalufirma. Mike tekee ahkerasti töitä unelmansa eteen, työskennellen miesstrippari Magic Mikena Tampassa. Rakennusmaalla Mike tapaa Adamin eli Kidin ja opettaa hänelle strippaamisen, juhlimisen ja hauskan pidon taidon. Nuori yhdeksäntoista vuotias Adam jää juhlimisen kierteeseen. Mike vähitellen tutustuu ja lopulta rakastuu Adamin käytännönläheiseen siskoon Brookeen. Suurin osa katsojista löytää tiensä elokuvateatteriin vähävaatteisen Tatumin innostamana, mutta myös kiinnostava juoni varmasti kerää katselijoita. Vaikka juoni kertoo miesstrippareista, sitä ei ole tuotu liikaa esille elokuvassa, sen takia elokuvan ikäraja onkin 12 vuotta. Teatterit täyttyivät enimmäkseen naiskatsojista ja joskus hämmentyneistä poikaystävistä, onhan elokuva enimmäkseen tarkoitettu tyttöjen iltoihin. 20