KARKKI-RAS TI RY. to imintas uunnite lma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KARKKI-RAS TI RY. to imintas uunnite lma"

Transkriptio

1 KARKKIRAS TI RY to imintas uunnite lma vuodelle 2010

2 Junnuto imikunnan to imintas uunnite lma vuo de lle 2010 Junnutoimikunnan tehtävänä on opettaa suunnistuksen riemuja sekä saada lapsia suunnistusharrastuksen pariin. Vuonna 2010 tämä tehtävä hoituu seuraavien toimintojen avulla. Hippopolku, lasten suunnistuskoulu, on tarkoitettu etupäässä 6 12 vuotiaille tytöille ja pojille, mutta myös nuoremmat ovat vanhempiensa kanssa erittäin tervetulleita mukaan tutustumaan luontoon. Pääpaino on suunnistuksen alkeistaitojen oppimisessa sekä niiden ylläpitämisessä. Hippopolku on painottunut kevääseen ja alkukesään. Kesään kuuluu myös perinteinen Hipporetki ja Peikkorastit sekä syksyllä fikkarisuunnistus. Hippopolun lisäksi haluamme antaa yli 10vuotiaille lisäharjoitusta kevään Hippopolun päätyttyä. Yli 10 v. harjoitus tapahtuu kuntorastien yhteydessä, jossa suora rata kierretään ohjaajien kanssa. Tämän lisäksi järjestämme mahdollisesti vielä joitakin ns. täsmäharjoituksia pitkin kesää kisaaville junnuille, pääpaino oppia suoraa suunnistusta/tukireittiä/suunnistus kikkoja. Junnutoiminta on ympärivuotista, kesällä suunnistetaan metsässä ja talvella harjoitellaan päasiassa sisällä. Talvikauden päätyttyä, ennen Hippopolun alkamista pidetään junnuille kevätleiri. Deltalla on mahdollisesti oma leiri nuorille, johon Deltan junnut voivat osallistua. Koetamme innostaa lapsia käymään kisoissa mm. Alueoravapolkuviesti ja Alueoravapolkukisa, lähikuntien suunnistuskisat sekä (jos Delta järjestää) SSOkisat. Tietysti järjestetään lapsille myös OPhipposuunnistuskisa toukokuussa Karkkilassa. Kesällä 2010 olisi tarkoitus osallistua Deltan nimissä Nuorten Jukolaan. Lisäksi koetamme saada Deltan muiden perusseurojen kanssa joukon leiriläisiä Leimaus leirille Kuopioon. Ohjaajia pyritään kouluttamaan mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Kuntotoimikunnan toimintas uunnitelma vuodelle 2010 Kuntorastit tullaan järjestämään suurimmalta osalta entiseen tapaan. Alustavasti varsinainen kuntorastikausi alkaisi viikolla 16 (22.4.). Ensimmäisillä rasteilla olisi tarkoitus järjestää normaaliin tapaan opastettu karttakävely uusille kuntoilijoille. Kausi tulisi päättymään viikolla 39 (30.9.) myös jo tavaksi muodostuneisiin fikkarirasteihin. Kesän aikana heinäkuussa ei pidettäisi kuntorasteja (5:nä torstaina). Lisäksi helatorstaina ei ole normaaleja kuntorasteja, mutta kuntoilijoilla on mahdollisuus osallistua Prismarastien yhteydessä pidettävään kuntosuunnistukseen. Kesän aikana kuntorastien yhteydessä tullaan mahdollisesti järjestämään junnutoimikunnan kanssa Peikkorastit, joka on aikaisempina vuosina saavuttanut suuren suosion sekä kaupunginmestaruuskilpailut. Vuoden aikana varsinaisia kuntorastikertoja tulisi olemaan 19 kpl. Jos halukkaita ratamestareita sattuu löytymään enemmän, niin kuntorasteja voidaan järjestää myös heinäkuussa. Lisäksi vuoden aikana järjestetään säiden mukaan mahdollisesti uudenvuoden / loppiaissekä korttelirasteja. 2

3 Uutuutena kuntorasteilla ollut rastibongaus ei ole saanut runsasta osanottoa, mutta bongaus mahdollisuutta kokeillaan kuitenkin vielä tulevanakin vuonna. Kuntorastien tulosten julkaisemisessa Tanja N. auttaa edelleen kaikkia kuntorastien pitäjiä tarvittaessa. Uutuutena on alustavasti suunniteltu Keijo Rantalan kanssa lopputulosten lisäksi väliaikojen julkaisemista internetissä. Asian toteuttamiseksi on Keijo Rantala luvannut opettaa 45 henkilöä, jotka vuorollaan kiertävät kuntorasteilla hoitaen tulospalvelun väliaikoineen. Tänä vuonna seuran tiloihin hankittiin tietokone, tulostin sekä karttaohjelma, jolla voi tehdä kuntorastien reitit. Näin ollen on mahdollista tulostaa karttoja, joissa kuntorastireitit ovat valmiiksi painettuna. Tätä mahdollisuutta tullaan käyttämään tulevana vuonna tehokkaammin. Joka kevät jaettavaan kuntorastivihkoon toimikunta kokoaa kuntorastikalenterin, josta selviää vuoden 2010 aikana pidettävät kuntorastit. Lisäksi ehdotetaan, että kuluvana vuonna uutuutena kokeiltua erillistä A4paperia, josta selvisivät myös kuntorastit, jatkettaisiin myös tulevana vuonna. Sama kalenteri lisätään myös seuran internet sivuille. cv Lisäksi tulevan vuoden kuntorastit ilmoitetaan Suunnistava Uusimaa internet sivuilla (Synnove Miettinen) sekä paikallislehdessä Karkkilalainen. Normaalien kuntorastien järjestelyjen lisäksi kuntotoimikunta tulee hoitamaan Haukkamäen ja Toivikkeen maastoissa sijaitsevien kiintorastien kunnostuksen. Seuraavalle kaudelle (vuonna 2010) kuntotoimikunnan vetäjäksi on lupautunut / on ehdolla Rauno Autio ja hänen apulaisiksi Eila Valonen ja Tanja Nyholm. Kuntorastien osallistumismaksut pyritään pitämään samalla tasolla kuin kuluvanakin vuonna. Kertamaksun korottaminen eurolla (5 :ksi) on aiheellista, koska kartat tulevat olemaan jatkossa suurimmaksi osaksi valmiiksi painettuja ja tulokset tulevat löytymään väliaikoineen internetistä. Merkittävimmät investoinnit kuntotoimikunnan puolella tulevana vuonna olisivat mahdollisesti kuntorastien tulosten ja väliaikojen talteenottoa varten hankittava pieni kannettava tietokone sekä seuran tiloissa olevan tulostimen mustekasetit, joita tulee kulumaan aiempaa enemmän kuntorastikarttojen tulostamisessa. Yhdes s äolotoimikunnan toimintas uunnitelma vuodelle 2010 Järjestetään teatteriretki ja pikkujoulut sekä ulkoilupäivä 3

4 Suunnis tus toimikunnan toimintas uunnitelma vuodelle 2010 Toimikunnan tehtävänä on seuran jäsenten suunnistukseen liittyvän toiminta ja lisäksi muu liikunnallinen toiminta. Vuoden 2010 aikana toimikunta hoitelee seuraavat asiat: seuran sisäisten kisojen organisointi o maili syyskuu(rane) o kaupunginmestaruuskisat sopivien kuntorastien yhteydessä joukkueiden valinta viesteihin o Jukola (Rane) o Halikko (Tapani) o amviestit o 43kavlen saadaanko 55 joukkue tai jotain muuta (Arja) o muut mahd. viestit kilpailuohjelma o kilpailukalenteri (Kari N) o kisoihin ilmoittautuminen (Päivi E) talviharjoitukset o yhteislenkit, riippuu olosuhteista seuraleirit ja vastaavat o kevätleiri, PaimioSaloAngelniemi o Kainuun rastiviikko o Viron Suuntogames o muut mahd. leirit kuten hiihtoleiri jos tulee runsasluminen talvi kisamatkojen organisointi o Jukola (omat autot) o 4355kavlen (Arja) o Kevätleiri (suunn. tk) o Viron Suunto Games (Keijo) o yhteislähdöt o muut mahd. yhteismatkat Ratames tarit tällä hetkellä: luokka voimassa Ahonen Päivi Autio Rauno Eronen Juha Huovila Timo Rantala Kate Rantala Keijo Valonen Tapani Liukkonen Juha Uusia ehdokkaita:tarvittaisiin ainakin 45 uutta kykyä 4

5 Karttapro je ktit Muslammin kartasta uusi versio, tehdän 1kpl A4 karttaa ja laajennetaan seuraavana vuonna Ikaisten suuntaan yhteensä koko A4S Arvo Paulin tekee kansalliset 2011 ja 2012 Uusien alueiden mietintä käynnissä koko ajan. Haukkamäki maastopäivitys tehty vaatisi vielä katselmuksen. (Reiska) Tuorilan opetuskartta, Oskari Liukkonen tekee syksy 2009 Karttoje n ajantas ais tus Haukkamäki (Reiska), Toivike (Keijo), Moventas (Tapani), Alhovuori, Tupuri, Hauklammet ym. Uus ia alueita Pilpala, Myllymäki (Tuorila), Häntälä (Haavisto), Kaaka Pusulan jo piirretyn alueen käyttöönotto (ajantasaistus).?? Kilpailut Moventas kansalliset Muslampi kansalliset kansalliset Toimikunta suunnittelee jatkoa ja anoo kisat Tiedotus toimikunnan toimintas uunnitelma vuodelle 2010 Nettisivujen hyvä ja aktiivinen hoito jatkuu. Tomppa jatkaa webmasterina 2 (tai ehkä 3) KarkkiPaperia vuodelle Ilmestymisajat: huhtikuu, (heinäelokuun vaihde) ja lokamarraskuun vaihde. Tavoitteena monipuolisia juttuja ja paljon eri kirjoittajia. Lehdelle avustajia : ihminen, joka vastaisi tietyn alueen juttujen koordinoimisesta, esim hipot, mitä juttuja nettisivuille ja mitä karkkipaperiin. Kaikesta aktiivisesta seuratoiminnasta mainintaa = juttuja nettisivuille tai KarkkiPaperiin. Kuntorastiesite kauden alussa. Hekalla päävastuu. Uusia innokkaita jäseniä toivotaan tiedotustoimikuntaan J Sisäisen tiedottamisen parantaminen: sähköpostilistat, sähköpostiosoitteiden kerääminen jäsenlistaan. Muiden toimikuntien kanssa tiedotuksesta sopiminen (seurapalsta ym. ilmoittaminen) Ulkoinen tiedotus: Jatketaan paikallislehtien pommittamista, mahdollisimman paljon juttuja lehteen. Kuntorasteista muutakin kuin tulokset, esim lisänä kuva + jotain erikoista juttua. Järjestetään kokous, jossa pohditaan tiedotusasioita 5

6 Talous toimikunnan toimintas uunnitelma vuodelle 2010 Taloustoimikunta kokoontuu kerran kuukaudessa (ei heinäkuussa). Toimikunta vastaa vuonna 2010 seuraavista seuran toiminnoista: Budjetointi ja budjetin seuraaminen sekä raportointi johtokunnalle Seuran omaisuuden hoito, johon kuuluvat: o Huoneistojen isännöinti (kunnossapidon valvonta, vuokralaisten hankinta, taloyhtiön kokouksiin osallistuminen) o Sijoitusehdotusten tekeminen johtokunnalle seuran varojen ohjaamiseksi oikeaaikaisiin, riskittömiin ja mahdollisimman tuottaviin sijoituksiin o Varainhankinta johon luetaan kuuluvaksi yhteistyösopimukset, talkootoiminta, ostopalvelusopimukset sekä avustusten hakeminen o Kaluston hankinta ja ylläpito Seuran kirjanpito sisältäen tapahtumien kirjaamisen ja raportoinnin johtokunnalle Laskutus ja laskujen maksaminen o seuran laskujen muodostaminen, lähettäminen ja maksujen valvonta o seuralle saapuvien laskujen tarkastaminen ja maksaminen 6

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ 19.11.2007 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 ainoa kilpailullinen tapahtuma on AM-pitkänmatkan kilpailut 16.8.2008 Jussilanperällä. Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden,

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2014 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2014 suunnistuskoulu järjesti 16 tilaisuutta, 4 niistä iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 15, apuohjaajia 10 ja oppilaita 89.

Lisätiedot

Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä.

Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä. Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2013 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014

Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014 Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta

PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta 1 PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta Suunnistusjaoston uusi puheenjohtaja Timo Kulmala ALUEOR AVALEIR ILÄISE 2 PUSU eli Pullistuksen Suunnistus Suunnistajien jäsenlehti Julkaisija: Toimitus: Ilmestyminen:

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ 16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA 7.3.2009 Joensuu SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 TOIMENKUVA...3 2.1 Talous...3 2.2 Kurssit...4 2.3 Muut...4 3 RAHOITUS...5

Lisätiedot

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

HYVINKÄÄN RASTIN SUUNNISTUSKOULU Vanhempien info ja opetus 8.4.2014

HYVINKÄÄN RASTIN SUUNNISTUSKOULU Vanhempien info ja opetus 8.4.2014 HYVINKÄÄN RASTIN SUUNNISTUSKOULU Vanhempien info ja opetus 8.4.2014 Vanhempien info ja opetus 8.4.2014 1. Suunnistus harrastuksena 2. Hyvinkään Rasti ja seuran nuorisotoiminta Yleistä infoa Pelisäännöt

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Tavoite: Johtava huippusuunnistusseura Suomessa

Tavoite: Johtava huippusuunnistusseura Suomessa NAVI 2020 STRATEGIA Tavoite: Johtava huippusuunnistusseura Suomessa Motto: Siinä ei ole mitään pahaa, jos tekee jotain, mutta asia muuttuu olennaisesti, jos jotain jättää tekemättä. IOF kansainvälinen

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015 tapahtumakalenteri Kausi 2015 tuo tutut ja osin uudistetut tapahtumat, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin! Alla kooste kauden tapahtumista, jotka kannattaa laittaa kalenteriin hyvissä ajoin. Lisäksi

Lisätiedot

SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu. Suunnistuskoulun ohjelmassa

SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu. Suunnistuskoulun ohjelmassa SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu Rastihaukat ry on pienehkö, pääsääntöisesti Itä-Helsingin alueella harjoitteleva suunnistusseura. Rastihaukat pyrkii tarjoamaan toimintaa koko perheelle,

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2013 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ 29.11.2013 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan kivijalkana ovat viime vuosina olleet viikoittainen kuntorastitoiminta, laadukkaat suunnistuskoulut, kilpailutoiminta

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 17/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Tinja, Elina, Eetu A., Riikka, Charlotte, Katri, Saara, Tiina, Eetu V., Tanja, Liisa. Arttu. 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax

Lisätiedot

KUNTORASTIT 2013. Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat:

KUNTORASTIT 2013. Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat: KUNTORASTIT 2013 Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat: - 25.4. Aulanko - 6.6. Suontaka Hattula - 27.6. Hätilä

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Ratojen piirto Condesilla, ratamestarin osuus

Ratojen piirto Condesilla, ratamestarin osuus Karttojen tulostuksesta vastaa tähän nimetty tulostustiimi. Tavoite on myös saada yhä enemmän ratamestareita tekemään ratasuunnittelua itse Condesilla, jonka jälkeen viimeistelystä ja tulostuksesta vastaa

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen FC WILD viestintäsuunnitelma 12.04.2015 Tapio Keränen Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän mittarit Tulevat

Lisätiedot

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI KRV-Valmennusseminaari Kuhmo 5.7.2011 KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI - Sprinttikartta ja kielletyt kohteet - Sprintin ratamestarityö 1 KRV-radat ja

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Seura Johtokunta Toiminnanjohtaja Tomi Reinikainen Kaksi/kolme jaosta Jääkiekko= Limingan kiekko Jalkapallo= Pallokarhut Pesäpallo (ei aktiivinen) Jääkiekko Luistelukoulu

Lisätiedot

Joukkueen Kausikalenteri Vuosikello. Juniori-SaPKo ry

Joukkueen Kausikalenteri Vuosikello. Juniori-SaPKo ry Joukkueen Kausikalenteri Vuosikello Juniori-SaPKo ry Erilaisia kalenterimalleja Kello (vuosi) Aikajana Kalenteripohja Taulukko Muistio Mitä tapahtuu ja milloin? Määräajat Kannattaa laatia/merkitä ennakkoon

Lisätiedot

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN

SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN 6.1.2012, 13.4.2014/ML, 22.4.2014/MV 1 SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN IRMA-tietojärjestelmä kilpailuihin ilmoittautumisessa IRMA on Suunnistusliiton verkkopalvelu Ilmoittautumis Ranki ja MAksujärjestelmä.

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

RISTIIN RASTIIN SUOMUSSALMEN RASTIN SUUNNISTUSJAOSTON TIEDOTE 1/08

RISTIIN RASTIIN SUOMUSSALMEN RASTIN SUUNNISTUSJAOSTON TIEDOTE 1/08 RISTIIN RASTIIN SUOMUSSALMEN RASTIN SUUNNISTUSJAOSTON TIEDOTE 1/08 SUUNNISTUSJAOSTO 2008 Puheenjohtaja Jussi Kauppinen jussikau(at)gmail.com 0400-104 205 Karttavastaava Arvi Noponen arvi.noponen(at)pp.inet.fi

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE SEURAN VISIO JA STRATEGIA Rastivarsat kehittää pitkäjänteisesti nuoriso-, valmennus-, kilpailu- ja harrastesuunnistusta. Rastivarsat

Lisätiedot

3 TOIMINTA. 3.1 Kevät 2009

3 TOIMINTA. 3.1 Kevät 2009 Kouvolan Rasti -72:n AIKUISTEN SUUNNISTUSKOULU 2009 1 1 JOHDANTO Kouvolan seudulla järjestetään vuosittain noin 45 kuntorastitapahtumaa, joissa kesällä 2008 tehtiin noin 6500 suoritusta. Osallistujien

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2015-2016 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Toimintasuunnitelma kaudelle 2012 Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Visio Yleisurheilun valioseura, joka tarjoaa Nokialaisille: Myönteisiä elämyksiä harrastuksesta huippu-urheiluun ympäri vuoden

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 23.11.2010 1/13 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 23.11.2010 1/13 1. YLEISTÄ 23.11.2010 1/13 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan lähtökohtana on tarjota laadukkaita liikuntamahdollisuuksia suunnistuksen parissa niin kilpaurheiluna

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Suunnistava Uusimaa Syyskokous 2010

Suunnistava Uusimaa Syyskokous 2010 Liite 1 Osallistujat Seura Valtakirja Ei valtakirjaa Delta Juha Liukkonen Espoon Akilles Markku Virtanen Helsingin Poliisi-Voimailijat Jari Ohrankämmen Helsingin Suunnistajat Juha Burtsoff Synnöve Miettinen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä

Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä 2015 Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä JOHTOKUNTA Nokian Palloseuran hallinnosta ja toiminnan ohjaamisesta vastaa vuosikokouksen valitsema johtokunta. Johtokunnan muodostaa puheenjohtaja (valitaan

Lisätiedot

Kesä 2013. Lasten kesäleirit

Kesä 2013. Lasten kesäleirit Kesä 2013 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Jymyjuttu-, Pikkuveturi-, Young Ladiessekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä

Lisätiedot

Nuoriso- ja Valmennusjaosto

Nuoriso- ja Valmennusjaosto 1/2 LS-37 Kuukausitiedote toukokuu Nuoriso: Nuoriso- ja Valmennusjaosto - Rastiseikkailu - tapahtuma Tapanilassa keskiviikkona 12.5. Rastiseikkailu - tapahtumaan on tulossa yli 200 1.-3.-luokkalaista lasta

Lisätiedot

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA ry Rakentajanaukio 4 A, 02150 Esp0o JÄSENTIEDOTE Puh. 09-451 2264, http://rmseura.tkk.fi 6.11.2006 RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä EXKURSIO

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ 26.11.2012 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän seuratoiminnan tavoitteena on tehdä laaja-alaista juniorityötä ja kasvattaa omia huippuja tarjoamalla valmennusta

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

VAASAN SUUNNISTAJAT R.Y, TOIMINTALINJA

VAASAN SUUNNISTAJAT R.Y, TOIMINTALINJA VAASAN SUUNNISTAJAT R.Y, TOIMINTALINJA Hyväksytty kevätkokouksessa 24.3.2015 Vaasan Suunnistajat ry on perustettu 1960. Seuran kotikaupunki on Vaasa. Seura oli ensimmäinen suunnistuksen erikoisseura Etelä-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 15.11.2015 AIKA 15.11.2015 klo 18.00-1917 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014 HGK:n junioritoiminnan runko Kesäkausi 2014 FARMIN VIIKOITTAINEN OHJELMA 2014 Farmilaisilla on viikoittain valmentajan tunti, ohjaustunti ja peli-ilta. Näiden lisäksi kesän aikana järjestetään farmilaisille

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

1. Yhdistyksen Arja Lehto avasi kokouksen klo: 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1. Yhdistyksen Arja Lehto avasi kokouksen klo: 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. Itä Suomen jousiammuntapiiri ry. PÖYTÄKIRJA Vaalikokous Aika: 28.11.2015 klo:18.00 Paikka: Iitin Ravilinna Läsnä: Iitin Jousiampujat (2), Kymen Jousi ( 1 ), Piili ( 2 ), Lahden Vasama ( 2 ) Eritelty, osallistujaluettelo

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen

Lisätiedot