Epilepsialiitto ry. KuntoutuS Lapsille nuorille perheille aikuisille aikuisille ja läheisille.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Epilepsialiitto ry. KuntoutuS Lapsille nuorille perheille aikuisille aikuisille ja läheisille."

Transkriptio

1 Epilepsialiitto ry KuntoutuS 2017 Lapsille nuorille perheille aikuisille aikuisille ja läheisille

2 Tietoa, vertaistukea ja selviytymiskeinoja epilepsiakurssilta Epilepsialiitto järjestää kuntoutumiskursseja epilepsiaa sairastaville lapsille, nuorille ja aikuisille. Osaan kursseista voi osallistua myös läheinen tai koko perhe. Kurssit auttavat löytämään keinoja selviytyä ja etsiä tukipalveluita arkipäivän ongelmissa mm. tiedon käsittelyyn ja muistiin sekä oppimiseen liittyvissä ongelmissa tai psyykkisen hyvinvoinnin haasteissa. Muiden kurssilaisten kanssa pääset jakamaan kokemuksiasi ja tuntemuksiasi. Kurssin ohjelma suunnitellaan yksilöllisten ja ryhmän tavoitteiden mukaan. Ohjelmassa on luentoja ja monipuolisia ryhmäharjoituksia. Kursseilla on myös virkistävää ja liikunnallista ohjelmaa. Lapset on otettu huomioon erityisellä lasten ohjelmalla. Kuntoutuja/perhe saa moniammatillisen arvion tilanteestaan sekä tietoa ja tukea sairauden kanssa elämiseen. Tarjoamme myös avomuotoisia kursseja ja kehitämme verkkokursseja. Kurssit toteutetaan Kelan kuntoutuksena tai Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoituksella sekä Epilepsialiiton omalla rahoituksella. Kurssit ovat osallistujille maksuttomia. Tavataanko kurssilla? Ota rohkeasti yhteyttä! Kuntoutustiimimme (ks. takakansi) antaa mielellään lisätietoja kursseista. 2 kuntoutumiskurssit 2017

3 lasten perhekurssit Kelan kuntoutuksena toteutettavat lasten perhekurssit on tarkoitettu erilaisia epilepsioita sairastaville lapsille, heidän vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Kurssien tarkoituksena on tukea koko perhettä epilepsian hoitoon, lapsen kehitykseen ja perheen arkeen liittyvissä asioissa. Koulunsa aloittavien lasten perhekurssi (Kela 61527) Anttolanhovi, Mikkeli Alakoululaisten lasten perhekurssi (Kela 61528) Anttolanhovi, Mikkeli Alle kouluikäisten lasten perhekurssi (Kela 61519) Anttolanhovi, Mikkeli Alakoululaisten lasten perhekurssi (Kela 61529) Anttolanhovi, Mikkeli Familjekurs för barn med epilepsi, anpassningskurs (FPA 61518) Loma- ja kurssikeskus Högsand / Hög, LAPPVIK Kontaktperson: Pia Sjöberg Tel Barnavårdsföreningen i Finland - Suomen Lastenhoitoyhdistys Alle kouluikäisten lasten perhekurssi (Kela 61520) Anttolanhovi, Mikkeli KELAN KURSSILLE HAKEMINEN Hae Kelan kuntoutuksen hakulomakkeella KU 104 (vaativa kuntoutus) tai KU 132 (harkinnanvarainen kuntoutus). Liitä hakemukseen lääkärin suositus kurssille. Lähetä hakemus Kelaan, joka tekee kuntoutuspäätökset. Kurssihakemus ja sen liitteet eivät saa olla vuotta vanhempia. Lisätiedot: jossa on täytettävissä/tulostettavissa myös hakulomake. 3

4 Lasten ja nuorten perheiden viikonloppukurssit RAY:n tuella toteutettavat viikonloppukurssit on tarkoitettu epilepsiaa sairastavien lasten ja nuorten perheille, joiden arkeen lyhyt viikonloppukurssi sopii parhaiten. Kurssien tarkoituksena on antaa koko perheelle mahdollisuus saada tietoa, vertaistukea ja voimavaroja arkeen. Kurssilla on ohjelmaa erikseen vanhemmille ja lapsille sekä yhteistä liikuntaa, leikkiä ja virkistystä. VASA Familjekurs för barn med epilepsi Kylpylähotelli Rantasipi Tropiclandia, Vasa Ansök senast 4.1.: Epilepsiförbundets ansökningsblankett För familjen med barn som har insjuknat i epilepsi, också svårbehandlad epilepsi. PORI Yyterin Kylpylähotelli Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Eri ikäisten epilepsiaa sairastavien lasten perheille. KESKI-SUOMI Nuorten perhekurssi Nuorisokeskus Piispala, Kannonkoski Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Perheille, joissa vuotias nuori sairastaa epilepsiaa. Kurssilla on paikkoja myös kehitysvammaisten nuorten perheille. LAHDEN SEUTU Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Eri-ikäisten epilepsiaa sairastavien lasten perheille. MERI-LAPPI Hotelli Cumulus, Kemi Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Eri ikäisten epilepsiaa sairastavien lasten perheille. KUOPIO Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Eri ikäisten epilepsiaa sairastavien lasten perheille. ETELÄ-POHJANMAA Kuortaneen Urheiluopisto Haku 8.9. mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Eri ikäisten epilepsiaa sairastavien lasten perheille. HAKUOHJEET TAKASIVULLA 4 kuntoutumiskurssit 2017

5 Lasten ja nuorten kurssit RAY:n tuella toteutettavat lasten ja nuorten kurssit rohkaisevat epilepsiaa sairastavaa nuorta tarttumaan erilaisiin haasteisiin ja vahvistamaan itseluottamustaan. Kokeneet kurssityöntekijät pitävät kurssilla huolta turvallisuudesta ja kurssin punaisesta langasta. Näille kursseille nuoret voivat hakeutua koko Suomesta. Lasten kesäsirkus ja perheiden jakso Nuorisokeskus Piispala, Kannonkoski Haku 2.5. mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Kurssi on tarkoitettu 9 14-vuotiaille epilepsiaa sairastaville lapsille. Perheet osallistuvat kurssin viikonloppuosuuteen. Elämän eväät nuorten toiminnallinen kurssi 1. osa Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto, Ylöjärvi 2. osa Nuorisokeskus Oivanki, Kuusamo Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Kurssi on tarkoitettu vuotiaille epilepsiaa sairastaville nuorille. Kaksiosaisen kurssin ohjelmassa on epilepsiatiedon lisäksi mm. kaupunkiseikkailua ja melontaa. 5

6 Aikuisten kuntoutumiskurssit RAY:n tukemat aikuisten kurssit jakautuvat teemojen ja ikäryhmän mukaan. Osaan kursseista voi osallistua myös puoliso tai muu aikuinen läheinen ja perhekurssille koko perhe. Näille kursseille voi hakeutua koko Suomesta. Epilepsi och hjärnskada, svenskspråkig kurs för vuxna Ruissalo Spa, Åbo Ansök senast 8.3.: Epilepsiförbundets ansökningsblankett och läkarutlåtande med rekommendationer av vårdande läkare. Kursen är avsedd för vuxna som har insjuknat i epilepsi och/ eller hjärnskada samt för närstående. Det är också möjligt att delta i kursen ensam. Kursen ordnas i samarbete med Hjärnskadeförbundet rf. Ikäihmisten ja läheisten kurssi Härmän Kylpylä, Ylihärmä Haku: mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Kurssi on tarkoitettu yli 65-vuotiaille epilepsiaa sairastaville ja läheisille, jotka ovat täysi-ikäisiä. Kurssille voi osallistua myös ilman läheistä. Aikuisten perhekurssi Härmän Kylpylä, Ylihärmä Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus aikuisille ja läheisille tai perheille. Kurssille voivat osallistua myös lapsiperheet. Ikäihmisten ja läheisten kurssi Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi haku: mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Kurssi on tarkoitettu yli 65-vuotiaille epilepsiaa sairastaville ja läheisille, jotka ovat täysi-ikäisiä. Kurssille voi osallistua myös ilman läheistä. Aikuisten toiminnallinen kurssi Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivanki, Kuusamo Haku: mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Kurssi on tarkoitettu epilepsiaa sairastaville aikuisille, jotka ovat kiinnostuneet luonnossa liikkumisesta ja fyysisestä ponnistelusta. 6 kuntoutumiskurssit 2017

7 Alueelliset Aikuisten kuntoutumiskurssit HAKUOHJEET TAKASIVULLA RAY:n tukemat alueelliset kurssit on tarkoitettu aikuisille, joiden arkeen lyhyt viikonloppukurssi tai arkisin kokoontuva ryhmä sopivat parhaiten. OULU Tukea työkykyyn aikuisten kurssi 8.2., ja Kumppanuuskeskus, Oulu Haku 9.1. mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Lähi- ja verkkotapaamisia sisältävä kurssi epilepsiaa ja ms-tautia sairastaville aikuisille. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Neuroliiton ja Mielenterveyden keskusliiton kanssa. SAARIJÄRVI Aikuisten ja läheisten kurssi Kylpylähotelli Summassaari Haku 9.3. mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus aikuisille ja läheisille, jotka ovat täysi-ikäisiä. KUUSAMO Keinoja omaan hyvinvointiin aikuisten ja läheisten kurssi Kuusamon Tropiikki Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Kurssi on tarkoitettu epilepsiaa ja ms-tautia sairastaville aikuisille ja läheisille. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Neuroliiton ja Mielenterveyden keskusliiton kanssa. KUOPIO Keinoja omaan hyvinvointiin aikuisten ja läheisten kurssi Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus aikuisille ja läheisille. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Mielenterveyden keskusliiton kanssa. HELSINGFORS Vägkost för ett gott liv 1. del: och 2. del: Avokuntoutus Aksoni, Helsingfors Ansökan senast 17.3.: Epilepsiförbundets ansökningsblankett Kursen är avsedd för vuxna som har epilepsi eller MSsjukdom, samt för närstående. Kursen ordnas i samarbete med Neuroförbundet. Kursspråket är svenska. SIUNTIO Keinoja omaan hyvinvointiin aikuisten ja läheisten kurssi Siuntion Kylpylä Haku 9.3. mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus aikuisille ja läheisille, jotka ovat täysi-ikäisiä. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Mielenterveyden keskusliiton kanssa. NOKIA Aikuisten ja läheisten kurssi Kylpylähotelli Rantasipi Eden Haku 9.3. mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus aikuisille ja läheisille, jotka ovat täysi-ikäisiä. TURKU Aikuisten ja läheisten kurssi Kuntoutuskeskus Ruissalo Haku mennessä: Epilepsialiiton kurssihakemus Kurssi on tarkoitettu pilepsiaan eri-ikäisenä sairastuneille aikuisille ja läheisille, jotka ovat täysi-ikäisiä. 7

8 kurssille hakeminen Ota yhteyttä kuntoutustiimiin Hae RAY:n rahoittamille kursseille Epilepsialiiton kurssihakemuksella, jonka voit tulostaa verkkosivulta tai tilata Epilepsialiitosta. Liitä hakemukseen lääkärin suositus, jonka perusteella voit hakea matkakulukorvausta Kelalta. Viikonloppukursseille haettaessa liitteeksi riittää esim. kopio viimeisimmästä lääkärintodistuksesta tai sairauskertomuksesta. Matkakulut jäävät silloin itse maksettavaksi. Kurssihakemus ja sen liitteet eivät saa olla vuotta vanhempia. Kuntoutuspäällikkö Marja Nylén Sosiaaliturva-asiantuntija Paula Salminen ALUEILLA TOIMIVAT YHTEISÖVALMENTAJAT Huomaa kurssin hakuaika. Lähetä hakemus: Epilepsialiitto / kurssit, Malmin kauppatie 26, Helsinki. Epilepsialiitto tekee valinnat kursseille ja ilmoittaa valinnoista kaikille hakijoille noin kuukautta ennen kurssia. Huom. Kelan perhekurssien hakuohjeet ovat sivulla 3. Lisätiedot, tarkemmat kurssikuvaukset ja hakulomakkeet: ja p Tampere Jorma Lahikainen Kuopio Paikka täytetään Oulu Tanja-Vihriälä-Määttä Kurssitiedot ovat alustavia ja varmistuvat alkuvuodesta 2017, kun rahoituspäätökset ovat tiedossa. Seuraa kuntoutuskurssitietoja osoitteessa PAINOSMÄÄRÄ Epilepsialehden 5/2016 liitteenä kpl Erillispainoksena kpl ULKOASU Roihu Inc. PAINOPAIKKA Punamusta Oy KUVAAJAT Marja Haapio Mikko Lahikainen Sarinja Kuokkanen

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

Vuoden 2018 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset kuntoutuskurssit. avokuntoutus.fi

Vuoden 2018 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset kuntoutuskurssit. avokuntoutus.fi Vuoden 2018 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset kuntoutuskurssit avokuntoutus.fi A vokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia teema-, sopeutumisvalmennus-

Lisätiedot

ota 1.Askel hyvinvointiisi.

ota 1.Askel hyvinvointiisi. 1.Askel- HyvinVointIjaksot 2013 ota talteen! HyvinVointI- JaksoT AikuiSille HyvinVointI- JaksoT PerheIlle ota 1.Askel hyvinvointiisi. TutusTu ja hae: www.pht.fi haluatko kokeilla uutta? Koetko olevasi

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille HAKUOHJE Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat

Lisätiedot

Kurssit ja perhetapaamiset

Kurssit ja perhetapaamiset Kurssit ja perhetapaamiset l Ensitietokurssit l Kelan sopeutumisvalmennuskurssit l Harvinaisten vammaryhmien perhetapaamiset Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Kurssit ja perhetapaamiset Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat Kurssit ja lomat 2013 MUNUAIS- JA MAKSASAIRAUTTA SAIRASTAVILLE JA LÄHEISILLE Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat www.musili.fi Sopeutumisvalmennus Sopeutumisvalmennus on lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Meillä jälleen! MS-tauti

Vuoden 2016 kurssit. Meillä jälleen! MS-tauti Vuoden 2016 kurssit MS-tauti Parkinsonin tauti Avh Epilepsia Omaishoitajat Primaarinen ataksia ALS Lihassairaus ja/tai dystrofia Myastenia gravis (MG) CP-oireyhtymä Kehitysvammat ja -häiriöt sekä monivammat

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2014 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2014 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2014 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat

Lisätiedot

Vuoden 2015 kurssit. Omaishoitajat

Vuoden 2015 kurssit. Omaishoitajat Vuoden 2015 kurssit Omaishoitajat Avh-kommunikaatio Parkinsonin tauti Primaarinen ataksia Epilepsia Downin oireyhtymä CP-oireyhtymä Kehitysvammat ja -häiriöt sekä monivammat Myastenia gravis (MG) ALS Lihassairaus

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2018

Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2018 Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2018 munuais- ja maksasairautta sairastaville, elinsiirron saaneille ja läheisille Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneita ja elinsiirron saaneita sekä heidän

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2015. Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit 2015. Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2015 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 -2016 Meri-karinan kurssi- ja neuvontapalvelut Seiskarinkatu 35, 20900 Turku lounais-suomen syöpäyhdistyksen Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 KELAN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014

NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2016. Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit 2016. Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2016 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016

Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016 Kelan kuntoutukseen haku ja t vuonna 2016 o keskustele lääkärin tai hoitajan kanssa kuntoutuksen mahdollisuudesta o kysy sopivinta kurssia esim. hoitavalta lääkäriltä, Kelasta, kuntoutuslaitoksesta tai

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014

NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku www.lssy.fi Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2018 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2014 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2014. Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit 2014. Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2014 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikat Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Kuntoutuskeskus Kankaanpää

Lisätiedot

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High CUMULUS Hotellit Normal Helsinki Cumulus Kaisaniemi Standard 139 119 149 11.1.-31.5 1.-17.6. Superior 169 139 179 3.-31.12 Helsinki Cumulus Olympia Standard 109 109 119 11.1.-31.5 1.1.-10.1 1.-17.6. 18.6.-16.8

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2014

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2014 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2014 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Ohjatut vertaistukiryhmät. menetyksen kokeneille 2013

Ohjatut vertaistukiryhmät. menetyksen kokeneille 2013 Ohjatut vertaistukiryhmät traumaattisen menetyksen kokeneille 2013 Sisällysluettelo Ohjatut vertaistukiryhmät traumaattisen menetyksen kokeneille... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2016

Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2016 Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2016 munuais- ja maksasairautta sairastaville, elinsiirron saaneille ja läheisille Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneita ja elinsiirron saaneita sekä heidän

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille ...talking to You! 2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille siistii olla kimpassa Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat 2014

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat 2014 Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat 2014 Kurssit ja lomat munuais- ja maksasairautta sairastaville, elinsiirron saaneille ja läheisille. Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneita ja elinsiirron saaneita

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija

Lisätiedot

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Hyvinvointilomalle lomps!

Hyvinvointilomalle lomps! Hyvinvointilomalle lomps! 2017 SYKSY SYYSKUU JOULUKUU Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta Jokaisella on oikeus virkistävään lomaan Jokaisella lapsella, nuorella, aikuisella ja ikäihmisellä on oikeus

Lisätiedot

Palveluntuottaja/kuntoutuslaitos/järjestö/ Laskut- Kelan maksava paikkakunta/kurssipaikka taja vakuutuspiirin toimisto

Palveluntuottaja/kuntoutuslaitos/järjestö/ Laskut- Kelan maksava paikkakunta/kurssipaikka taja vakuutuspiirin toimisto 1 ADHD-liitto ry/helsinki Ammattiopisto Luovi järjestö Helsinki/Malmi Aivoliitto/Turku Erityisosaamiskeskus Suvituuli (omat tilat) järjestö Turku Kuntoutumiskeskus Summassaari järjestö Turku Allergia-

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2015

Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2015 Sopeutumisvalmennuskurssit ja tuetut lomat 2015 munuais- ja maksasairautta sairastaville, elinsiirron saaneille ja läheisille Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneita ja elinsiirron saaneita sekä heidän

Lisätiedot

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa - Kuka minä olen? Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja persoonallisuus

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat Kurssit ja lomat 2012 Munuais- ja maksasairautta sairastaville ja läheisille Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat www.musili.fi Sopeutumisvalmennus Munuais- ja maksaliitto järjestää 23 sopeutumisvalmennuskurssia

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

. Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2016

. Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2016 . Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä

Lisätiedot

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

2014 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU

2014 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU 2014 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU ELÄMYKSIÄ TUETULTA TÄYSIHOITOLOMALTA HAE TUETULLE TÄYSIHOITOLOMALLE Lomatuki myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Lomatuki myönnetään korkeintaan

Lisätiedot

PRAXIS FÖR FAKTURERINGEN AV FPA-KURSER 2012

PRAXIS FÖR FAKTURERINGEN AV FPA-KURSER 2012 1 Fakturerare Betalare FPA-förs.distr/ ADHD-förbundet rf/helsingfors Ammattiopisto Luovi Hfors/Malm Aivoliitto/Åbo Erityisosaamiskeskus Suvituuli (omat tilat) Åbo Kuntoutumiskeskus Summassaari Åbo Allergi-

Lisätiedot

YLEISET LOMAT 2016 HYVINVOINTILOMAT

YLEISET LOMAT 2016 HYVINVOINTILOMAT Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry järjestää tuettuja lomia eri puolilla Suomea olevissa lomakohteissa. Loman aikana on mahdollisuus levätä, virkistyä ja koota elämän eväitä arkielämään. MTLH:n

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013 Ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2013 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmistä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi -ryhmät... 5 Lasinen lapsuus

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2013. Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit 2013. Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2013 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikat Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Kuntoutuskeskus Kankaanpää

Lisätiedot

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS!

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! LOKAKUU JOULUKUU SYKSY Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta Hae tuetulle täysihoitolomalle Jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti ja luottamuksellisesti. Lomatukihakemukset

Lisätiedot

Vertaisohjaajien koulutuspäivät

Vertaisohjaajien koulutuspäivät Vertaisohjaajien koulutuspäivät 18.-20.11.2016 Espoo, Nuuksio TERVETULOA! Käytännön asioita Majoittuminen kaikki OK? Ohjelma pe-su Aamusauna omalla vastuulla Valokuvauslupa Liiton henkilökunnan esittäytyminen

Lisätiedot

PIENI PALVELUOPAS 2011

PIENI PALVELUOPAS 2011 PIENI PALVELUOPAS 2011 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille aikuisille toimintoja

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

YRITYSHINNAT LIIKEMATKUSTUKSEEN 2008 FINEL - sähkö-, elektroniikka- ja automaatiojärjestöjenliitolle ja sen jäsenjärjestöille

YRITYSHINNAT LIIKEMATKUSTUKSEEN 2008 FINEL - sähkö-, elektroniikka- ja automaatiojärjestöjenliitolle ja sen jäsenjärjestöille YRITYSHINNAT LIIKEMATKUSTUKSEEN 2008 FINEL - sähkö-, elektroniikka- ja automaatiojärjestöjenliitolle ja sen jäsenjärjestöille (Sähköinsinööriliitto ry SIL, Elektroniikkainsinöörien seura ry EIS, Suomen

Lisätiedot

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2011

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2011 Tuetut täysihoitolomat vuonna 2011 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Lomakotien Liitto järjestää kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia lomia aikuisille, lapsiperheille ja ryhmille. Tähän työhönsä liitto

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

Uutiset Tehtävää Toimintaa Vinkkaa ryhmäläisille... 6

Uutiset Tehtävää Toimintaa Vinkkaa ryhmäläisille... 6 Tärkeimmät: - Ennakkotietoa sopeutumisvalmennuskursseista ja tuetuista lomista - Loppuvuoden aikana jäseneksi liittyneet eivät maksa 2017 jäsenmaksua - Anna-Mari siirtyi uusiin tehtäviin Tässä yhdistystiedotteessa

Lisätiedot

Kuntoutuskurssit 2012

Kuntoutuskurssit 2012 Kuntoutuskurssit 2012 Pohjois-Suomi 42956 Omaishoitajien kuntoutuskurssi 12.03.2012 Taukokangas Oy 42734 Omaishoitajien kuntoutuskurssi 26.03.2012 Invalidiliiton Lapin Kuntoutuskeskus 42397 Omaishoitajien

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Lomakotien Liitto järjestää kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia lomia aikuisille, lapsiperheille ja ryhmille. Tähän työhönsä liitto

Lisätiedot

Jäsentiedote 3/2014. Kimmeltäviä ja rauhaisia talvipäiviä kaikille!

Jäsentiedote 3/2014. Kimmeltäviä ja rauhaisia talvipäiviä kaikille! Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 puh 02 231 9632 torstai 9:00 17:00 s-posti: toimisto@tsey.fi internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Jyväskylässä Virpi Tarkiainen

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Jyväskylässä Virpi Tarkiainen Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Jyväskylässä 6.-7.10.2017 Virpi Tarkiainen Tervetuloa! Tavoitteena on vapaaehtoistoimijoiden tukeminen eri tehtävissä, työkalujen tarjoaminen ja yhteisen kuvan luominen

Lisätiedot

Perhekuntoutus 2010. Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus

Perhekuntoutus 2010. Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Perhekuntoutus 2010 Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Yhteisen tekemisen perhetoimintakurssit Teini-ikäisten harvinaisten lasten Kurssit on tarkoitettu perheille, jossa on alle 16-vuotias liikuntavammainen

Lisätiedot

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2013

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2013 Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2013 1 (8) Statskontoret har avtalat med efterföljande anstalter för året 2013 om följande vårddygnspris. De nya priserna

Lisätiedot

2015 KUNTOUTUMISKURSSIT

2015 KUNTOUTUMISKURSSIT Epilepsialiiton 2015 KUNTOUTUMISKURSSIT AVOKUNTOUTUS TUETUT LOMAT Sisältö Lukijalle 3 Kurssiluettelo 4 Lasten perhekurssit 6 Lasten ja nuorten omat kurssit 8 Aikuisten kurssit 10 Kurssille hakeminen 12

Lisätiedot

Liite 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Liite 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Liite 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 Toimintasuunnitelma 2016 Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia - Epilepsialiitto vaikuttaa Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Yhteisö vaikuttaa edunvalvonta... 3 3. Yhteisö

Lisätiedot

TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013

TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013 2014 TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013 E L Ä M Y K S I Ä T U E T U LTA TÄY S I H O I T O L O M A LTA Lomakodit LOMAKOTI HAAPALAHTI Pielniementie 31, 81295 Haapalahti puh. 013 774 925 www.haapalahti.fi

Lisätiedot

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä KUNTOUTUSKALENTER I 2014 Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä kuntoutuksen perhejaksoja. Kuntoutuspäätöstä

Lisätiedot

ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt

ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt Kelan ASLAKkurssien ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt Päivitetty 12.4.2012 1 Kelan ASLAK -kurssien ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt Sisällysluettelo 1. ASLAK-kurssien ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2012. www.lahdenkuntoutuskeskus.fi

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2012. www.lahdenkuntoutuskeskus.fi PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2012 www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Ala-asteikäisten lasten 08.07. - 14.07. (7 pv) Kurssi on tarkoitettu perheille, jossa on ala-astetta käyvä kouluikäinen liikuntavammainen tai monivammainen

Lisätiedot

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2011

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2011 Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2011 1 (8) Statskontoret har avtalat med efterföljande anstalter för året 2011 om följande vårddygnspris. De nya priserna

Lisätiedot

KURSSI- JA LOMATOIMINTAA AIVOVAMMAUTUNEILLE KUNTOUTUJILLE 2018

KURSSI- JA LOMATOIMINTAA AIVOVAMMAUTUNEILLE KUNTOUTUJILLE 2018 KURSSI- JA LOMATOIMINTAA AIVOVAMMAUTUNEILLE KUNTOUTUJILLE 2018 SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT - KUNTOUTUSKURSSIT - TUETUT LOMAT Tietoa kuntoutujille ja sosiaali-, terveys- sekä kuntoutusalan ammattilaisille

Lisätiedot

MUITA TUKIPALVELUITA MIELENTERVEYSSEURASSA... 7

MUITA TUKIPALVELUITA MIELENTERVEYSSEURASSA... 7 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2017 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN KUOLEMASTA SELVIYTYMISEEN.... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIKURSSIT...

Lisätiedot

MS-LIITON KUNTOUTUSPALVELUT

MS-LIITON KUNTOUTUSPALVELUT & Kuntoudu virkisty! 1 / 2014 MS-LIITON KUNTOUTUSPALVELUT Sisältö Lukijalle 4 Yksilöllinen laitoskuntoutus Maskussa 5 Kelan harkinnanvarainen yksilöllinen kuntoutus / neurologinen linja ja yleislinja...

Lisätiedot

Laatu kaiken takeena suuntalinjat RAY:n rahoittamalle ryhmämuotoiselle kuntoutukselle

Laatu kaiken takeena suuntalinjat RAY:n rahoittamalle ryhmämuotoiselle kuntoutukselle Laatu kaiken takeena suuntalinjat RAY:n rahoittamalle ryhmämuotoiselle kuntoutukselle Janne Jalava seurantapäällikkö, dosentti Jalava Janne, 6.3.2015 1 RAY:n tukema sopeutumisvalmennustoiminta/ nykytilanne

Lisätiedot

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2010 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2010 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Tuetut täysihoitolomat vuonna 2010 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Lomakotien Liitto järjestää kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia lomia aikuisille, lapsiperheille ja ryhmille. Tähän työhönsä liitto

Lisätiedot

Kelan kuntoutuksena toteutettavat näkövammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2014 2017.

Kelan kuntoutuksena toteutettavat näkövammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2014 2017. Kelan kuntoutuksena toteutettavat näkövammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2014 2017. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/42003344.aspx Ulkoinen hankinta ID 390317-2013

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

Meidän tarinamme. palkata ensimmäinen, tuolloin vielä osa-aikainen, toiminnanjohtaja.

Meidän tarinamme. palkata ensimmäinen, tuolloin vielä osa-aikainen, toiminnanjohtaja. Tapahtumat 2016 Meidän tarinamme Toisen näkövammaisen lapsen isä tai äiti on hyvä matkatoveri vanhemmuuden tiellä. Hän ei tiedä vastausta kaikkiin kysymyksiin, mutta hän tietää paljon. Hänen kanssaan voi

Lisätiedot

. Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2016

. Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2016 . Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä

Lisätiedot

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013 PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013 www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Päivitetty 23.4.2013 Teini-ikäisten liikuntavammaisten lasten 09.06. - 15.06. (7 pv), koko perhe 16.06. - 18.06. (3 pv), nuoret yksin Kurssi on

Lisätiedot

Avokuntoutusmallin kokemuksia ja tulevaisuus Hyvinvointia huomennakin Avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, Suomen MS-liito, Avokuntoutus Aksoni

Avokuntoutusmallin kokemuksia ja tulevaisuus Hyvinvointia huomennakin Avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, Suomen MS-liito, Avokuntoutus Aksoni Avokuntoutusmallin kokemuksia ja tulevaisuus Hyvinvointia huomennakin Avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, Suomen MS-liito, Avokuntoutus Aksoni MS-liiton avokuntoutuksen alkutaival Kehitää haja-asutusalueelle

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2016

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2016 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN KUOLEMASTA SELVIYTYMISEEN... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIKURSSIT...

Lisätiedot

2016 SYKSY Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta

2016 SYKSY Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! 2016 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta HAE TUETULLE TÄYSIHOITOLOMALLE Jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti ja luottamuksellisesti. Lomatukihakemukset

Lisätiedot