SYYSTERVEISET NAPAPIIRIN OMAISHOITAJAT RY:LTÄ!
|
|
- Heikki Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SYYSTERVEISET NAPAPIIRIN OMAISHOITAJAT RY:LTÄ! On jälleen aika aloitella uutta toimintakautta. Kevät oli täynnä toinen toistaan mukavampia tapahtumia ja kohtaamisia. Yhdistyksen jäsenmäärä on jo lähes 200. Syyskaudella aloitamme uusia OmaisOiva-ryhmiä ja jatkamme OmaisOiva-Kahviloiden sekä Ovet- Valmennusten järjestämistä. Myös Taukopirtit jatkavat toimintaansa, uutuutena Rovaniemen Taukopirtti palvelee jatkossa myös perjantaisin. Tiedotamme yhdistyksemme tulevista tapahtumista jäsenkirjeissä, Internet- ja Facebook -sivuillamme sekä paikallislehtien seurapalstoilla. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan! Muutoksia lakiin omaishoidon tuesta 1. Kaikilla omaishoitosopimuksen tehneillä omaishoitajilla on oikeus vähintään kahteen vuorokauteen vapaata kalenterikuukautta kohti alkaen. Omaishoitajilla, jotka ovat sidottuja hoitoon yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin, oikeus vapaaseen on jatkossakin vähintään kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Kunta ja omaishoitaja voivat sopia, että omaishoitaja pitää vapaansa useampana alle vuorokauden pituisena jaksona. 2. Laissa on uusi pykälä omaishoitajan hoitotehtävää tukevista palveluista. Pykälässä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää tarvittaessa omaishoitajalle valmennusta, hoitotehtävää tukevaa koulutusta, hyvinvointi- ja terveystarkastuksia, sekä hänen hyvinvointiaan tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja. Valmennus muuttuu kunnan lakisääteiseksi tehtäväksi (Lähde: Omaishoitajat ja läheiset liiton tiedote ) Avoimet ovet Järjestämme Avoimet Ovet -tilaisuuden Rovaniemellä yhdistyksemme toimitiloissa Piekkarilla perjantaina klo Tervetuloa kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia kanssamme Juhlaseminaari ja -tanssiaiset Jäsentiedote 2 / 2016 Järjestämme Omaishoitajat ja läheiset liiton 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi osana valtakunnallisen omaishoitoviikon tapahtumia Juhlaseminaarin ja -tanssiaiset Rovaniemellä Aika, paikka ja ohjelma tarkentuvat myöhemmin, mutta päivä kannattaa jo merkitä kalentereihin. Luvassa on virkistävä tapahtuma mukavassa seurassa. Kutsut postitetaan lähempänä ajankohtaa.
2 Sähköpostituslistan päivittäminen Tavoitteena on jatkossa lähettää tiedotteita myös sähköpostilla jäsenillemme. Mikäli teillä on käytössänne oleva sähköpostisoite, pyydämme lähettämään sen tiedoksi Katrille. Kiitos! Kahvit Sinulle ja Ystävällesi? Haastamme jäsenemme kertomaan yhdistyksemme toiminnasta omaistaan hoitavalle ystävälle. Jos hän liittyy jäseneksi, saatte molemmat paketillisen Juhla Mokkaa, joilla keittää yhteensä 130 kupillista sumppia! Lisäksi ystäväsi saa heti käyttöönsä kaikki jäsenetumme. Jäseneksi voi liittyä helposti laittamalla sähköpostia tai soittamalla työntekijöille, yhteystiedot lopussa. Taukopirtti-toiminta on palannut kesätauolta kaikilla hankepaikkakunnilla. Projektirahoituksen osalta on meneillään viimeinen syyskausi ja odotamme toiminnalle jatkossa vakinaista avustusta. Tiedotamme avustuspäätöksestä Taukopirttien asiakaskunnalle tammikuun 2017 alussa. Rovaniemen Taukopirtillä jatkuu kevätkaudella aloitettu Iltapirtti-toiminta torstai-iltaisin klo Rovaniemen Taukopirtti on avoinna tänä syksynä myös perjantaisin klo Toiminnan laadun ja turvallisuuden takaamiseksi Rovaniemen Taukopirtille ilmoittaudutaan etukäteen ja asiakkaiden määrä on rajoitettu 10 henkilöön / päivä. Varaukset ja peruutukset voi tehdä Taukopirtin eteistilassa olevaan listaan tai puhelimitse: Taukopirtti, p (aukioloaikoina) / Elina p / Seija p Muilla Taukopirteillä toiminta jatkuu entiseen tapaan (osoitteet ja aukioloajat alla). Omaishoitaja voi tuoda Taukopirtille omaishoidettavan, joka asuu kotona, on yhden autettava ja kykenee itsenäisesti ruokailemaan. Haastattelemme asiakkaat omaishoidettavan toimintakyvyn kartoittamiseksi ennen toimintaan osallistumista. Taukopirtti-päivien ohjelmaan kuuluu leppoisan seurustelun ja yhdessäolon ohessa mm. musiikkia, kädentaitoja, tietovisailua, ulkoilua, lounas ja päiväkahvi. Taukopirtti-päivien ohjelmaa ohjaavat vapaaehtoistoimijat, jotka toimivat pirteillä 3-5 henkilön tiimeissä. Tarjoamme vapaaehtoistoimijoillemme mm. ammatillista toiminnanohjausta, vertaistukea, koulutusta sekä virkistystoimintaa erilaisten retkien ja tapahtumien merkeissä. Uudet asiakkaat ja vapaaehtoistoimijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan! Taukopirttien aukioloajat: Kemijärvi ke Elinkaaritalo, Kuumaniemenkatu 2 Ranua ke Marjaniemen palvelukeskus, Kirkkotie 45 Rovaniemi ma, ti, ke, pe Piekkari, Pohjolankatu 2 to Salla ti Hopeaharjun palvelutalo, Museotie 6 Sodankylä ma Hannuksenkartano, Kurunokantie 5
3 OmaisOiva-toiminta on Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n ja paikallisyhdistysten yhteinen, omaishoitajien voimavaroja tukevia toimintamuotoja toteuttava, kehittävä ja juurruttava toimintamuoto. OmaisOiva tuo osallistumisen mahdollisuuksia lähelle omaishoitoperheitä ja vahvuutta toimijuuteen - omaishoitajille kykyä, halua ja osaamista toimia omaishoitajana. OmaisOiva -toiminta on käynnistynyt jo Inarissa, Kemijärvellä, Ranualla, Rovaniemellä, Sallassa, Sodankylässä ja Utsjoella. Pelkosenniemellä ja Savukoskella aloitamme kuluvana syksynä ensimmäiset OmaisOiva -kahvilat järjestetään jo Olemme saaneet oivalliseen OmaisOiva -tiimiimme vahvistusta Minna Ruokamo on aloittanut ohjaajana elokuun alusta. Tervetuloa Minna! Monipuolista toimintaa on tarjolla lue lisää seuraavilta sivuilta. Kehitämme ja koordinoimme omaishoitajien tukimuotoja alueilla yhteistyössä kuntien viranhaltijoiden, järjestö- ja muiden toimijoiden sekä teidän omaishoitajien kanssa. Haemme mukaan vapaaehtoisia toimimaan muun muassa Ryhmien ja Kahviloiden ohjaajina. Järjestämme ja kustannamme tarvittavat koulutukset tehtäviin ja tarjoamme jatkuvan ammatillisen tuen ja toiminnanohjauksen. Ota rohkeasti yhteyttä tule mukaan kehittämään, osallistumaan ja virkistymään! Kemijärvi Säännöllisesti kokoontuvat omaishoitajien ryhmät sopivat kaikille, jotka kaipaavat pysyvää vertaisjoukkoa. Vertaistukiryhmä kokoontuu Tiilipappilassa keskiviikkoisin kello Lisätietoja riitta.pitkanen@evl.fi tai p ke klo Kuulumisten vaihtoa Tiilipappila ti klo Retkipäivä Poropuistoon Salla (ennakkoilm) ke klo Voimavarapuu Tiilipappila su klo Omaishoitajien kirkkokahvit Tiilipappila ma klo Puurojuhla (hoidettava mukaan) Seurakuntatalo Ranua Vertaistukiryhmä kokoontuu kuukauden viimeisenä keskiviikkona Rantakodilla. Lisätietoja Päiviltä, paivi.haapala@ranua.fi tai p ke klo Kankaan-/korttien painantaa Rantakoti ke klo Edunvalvontavaltuutus Rantakoti Sirkka Illikainen ke klo Jouluaskartelua Rantakoti ma klo 12 Jouluruokailu Paikka vielä avoin
4 Rovaniemi OmaHetki omaishoitajien oma ryhmä kokoontuu kuukauden toisena keskiviikkona Piekkarilla. Lisätietoja Minnalta, p ke klo Merkitykselliset asiat Kipinä, 2.krs ke klo Kotihoidon palvelut Oma tila, 4.krs Yritysesittelyt sekä kotihoidon palveluohjaaja ja sosiaalityöntekijä ke klo Minun vahvuuteni Oma tila, 4.krs ke klo Joulupuuro Tervas, 2.krs Katse Huomiseen omaishoitajille joiden omaishoitotilanne kotona on jo päättynyt. Ryhmässä on mahdollisuus keskustella yhdessä vertaisten kanssa omaishoitotilanteen päättymisen herättämistä tunteista luottamuksellisesti. Ryhmä kokoontuu syksyllä kaksi kertaa Piekkarilla. Lisätietoja Katrilta, p ti klo Pidän itsestäni huolta Oma tila, 4.krs to klo Muistojen maantiede Oma tila, 4.krs Diakonissa Sirpa Hiilivirta Omaishoitajien kokkikerho neuvontaa ravitsemuksesta ja ruoan valmistamisesta. Ryhmä toteutetaan yhdessä Lapin Marttojen kanssa. Joka kerralla valmistetaan ja nautitaan yhdessä ateriakokonaisuus. Ryhmään otetaan 6-8 omaishoitajaa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Minnalle mennessä, p ke klo 10:30 13:30 Lapin Marttojen toimitilat, Rovakatu 13 ti klo 10:30 13:30 Lapin Marttojen toimitilat, Rovakatu 13 ke klo 10:30 13:30 Lapin Marttojen toimitilat, Rovakatu 13 Puhelinlangat laulaa - Omaishoitajien puhelinryhmä, keskustelua ja ajatustenvaihtoa puhelimitse. Ryhmä mahdollistaa keskustelun sekä tuo iloa arkeen myös niille omaishoitajille, jotka eivät pääse osallistumaan perinteisiin vertaistukiryhmiin esimerkiksi pitkien välimatkojen tai sitovan omaishoitotyön vuoksi. Ryhmään otetaan max. kuusi omaishoitajaa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Minnalle mennessä, p to klo Tutustuminen ja periaatteet to klo Ihmissuhteet to klo Muistelu to klo Voimavarat to klo Jouluteema to klo Palaute ja päätös Luovan toiminnan ryhmä Omaishoitaja ja lähi-ihminen, tule mukaan luovan toiminnan ryhmään kirjoittamaan, laulamaan, soittamaan, lausumaan Syksyn ensimmäinen tapaaminen torstaina 8.9. klo Lapin Muistiyhdistyksen tiloissa (Piekkari, Pohjolankatu 2, 2.kerros).
5 Ryhmä toteutetaan yhdessä Lapin Muistiyhdistys ry:n kanssa, ohjaajana toimii Irma Salmivaara. Ryhmä on maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Uusia toimijoita otetaan ryhmään mukaan! Lisätietoja Mirvalta, puh Salla Vertaistukiryhmä kokoontuu tiistaisin klo Lisätietoja Pirjolta, tai p ti klo Päiväretki Poropuistoon Poropuisto ti klo Vetovastuussa kunta Tila avoin ti klo Vetovastuussa seurakunta Tila avoin to klo Kuusijuhla Tila avoin Sodankylä Vertaistukiryhmä kokoontuu joka kuukauden toisena maanantaina klo Seurakuntatalolla. Lisätietoja Minnalta, tai ma klo Rupatteluhetki ma klo Voimavarapuu ma klo Muistelu Avoimia tilaisuuksia, joissa voi kysyä omaishoidosta, tutustua omaishoitajiin ja paikallisyhdistyksen toimintaan. To klo Rovaniemi, Kauppatori ja Napapiirin Omaishoitajien toimitila Osana Rovaniemi-viikon ohjelmaa järjestämme yhteistyössä Liikunta- ja kuntoutuspalvelut Rova & Kangas kanssa omaishoitoperheiden Torijumpan ja Yhteiskahvit. Torijumpan jälkeen siirrytään Napapiirin Omaishoitajien toimitilaan Pienteollisuustalolle (4.krs) nauttimaan raikasta välipalaa ja kahvit yhdessä (noin klo ). Lisätietoja Katrilta, p To klo Pelkosenniemi, Seurakuntasali Tervetuloa keskustelemaan omaishoidosta, omaishoitajien tukimuodoista sekä yhdistyksen toiminnasta ja yhteistyömahdollisuuksista alueen omaishoitoperheiden tukena. Mukana kahvilassa omaishoidon parissa työskenteleviä henkilöitä. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille keitä omaishoito koskettaa, tavalla tai toisella. Kahvitarjoilu! Lisätiedot ja ilmoittautuminen Tarjalle, p To klo Savukoski, Valtuustosali Tervetuloa keskustelemaan omaishoidosta, omaishoitajien tukimuodoista sekä yhdistyksen toiminnasta ja yhteistyömahdollisuuksista alueen omaishoitoperheiden tukena. Mukana kahvilassa omaishoidon parissa työskenteleviä henkilöitä. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille keitä omaishoito koskettaa, tavalla tai toisella. Kahvitarjoilu! Lisätiedot ja ilmoittautuminen Tarjalle, p
6 To klo Rovaniemi, Napapiirin Omaishoitajien toimitila Tervetuloa mukaan kaikille avoimeen OmaisOiva-kahvilaan, jossa on teemana näkö- ja kuulovammaisen kanssa toimiminen. Mukana Lapin Näkövammaisten vastaava ohjaaja Juho Hiltunen sekä Lapin keskussairaalan kuntoutusohjaaja Elli Kela. Kahvitarjoilu! Lisätietoja Katrilta, p To klo Rovaniemi, Napapiirin Omaishoitajien toimitila sekä etäosallistuminen Ajankohtaista asiaa omaishoidon lakimuutoksista ja perhehoidosta. Mukana Omaishoitajat ja läheiset liiton aluevastaava Johanna Tervala sekä Rovaniemen kaupungin palveluohjauksen palveluesimies Maija Kaikkonen. Etäosallistuminen mahdollista kunnan videoneuvottelulaitteilla tai Virtupalvelupisteellä. Lisätietoja Katrilta, p Ovet-valmennus avaa ovia omaishoitajuuteen, yhteiskunnan palveluihin, hoitotyöhön ja avustamiseen sekä omaishoitajan voimavaroihin. Ovet-omaishoitajavalmennus omaistaan hoitavien tueksi Uupumisen estämiseksi on tärkeää, että omaishoitaja tunnistaa elävänsä omaishoitotilanteessa. Huomatessaan olevansa omaishoitaja, hän voi pohtia voimavarojensa riittävyyttä ja omaa tuen tarvettaan sekä hakea tarvitsemiaan palveluja ja tukimuotoja. Ovet-valmennus on Omaishoitajat ja läheiset liiton kehittämä omaishoitajien valmennusmalli, jonka tavoitteena on omaishoitajien vahvuuksien tukeminen ja uusien voimavarojen löytäminen yhdessä toisten omaishoitajien kanssa. Valmennuksessa käsitellään mm. omaishoitajuuden tunnusmerkkejä, yhteiskunnan palveluja, avustamisen ja hoivatyön perusteita, muutoksen kohtaamista, vertaistukea, osallistumista ja omaishoitajan hyvinvointia. Järjestämme Ovet-valmennusta seuraavasti: Ovet-valmennusta omaishoitajille Ranualla ti-ke kello Lisätietoja Katrilta: tai p Ovet-valmennusta omaishoitajille Itä-Lapissa ti-ke klo Lisätietoja Tarjalta: tai p Ilmoitamme tulevista valmennuksista lähempänä paikallislehdissä sekä postitse alueen omaishoitajille.
7 LISÄTIETOJA: Tarja Hannola, koordinaattori puh Katri Mustakangas, suunnittelija puh Minna Ruokamo, ohjaaja puh Seija Sipola, koordinaattori puh Elina Suomalainen, suunnittelija puh Sähköpostit Nettisivut Facebook Napapiirin Omaishoitajat ry Oikein mukavaa syksyä toivottavat Napapiirin Omaishoitajat ry:n johtokunta ja työntekijät Kuvassa Napapiirin Omaishoitajat ry:n edustus Helsingissä Omaishoitajat ja läheiset liiton omaishoitajaparlamentissa ja järjestöpäivillä. Kuvassa ylhäällä vasemmalta Elina Suomalainen, Leila Ylikulppi, Tarja Hannola, Saara Sotaniemi ja Jouni Ylitalo. Alarivissä vasemmalta Minna Ruokamo, Seija Sipola ja Katri Mustakangas.
AURINKOINEN ALKUVUODEN TERVEHDYS! Avoimet ovet ja varsinainen kokous Kevättanssiaiset Lähteentien pirtillä
Jäsentiedote 1 / 2017 AURINKOINEN ALKUVUODEN TERVEHDYS! Saimme joulukuun puolessa välissä iloisia uutisia RAY-avustuspäätöksen myötä. Taukopirtti-toiminta jatkuu osana OmaisOiva-kokonaisuutta ja saamme
OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?
OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule
Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi
Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla
Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus
Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus
OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE
OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen
Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,
17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,
18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,
30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa
Apila, Kangasala 24.5.2016 Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Lähellä ja tukena -seminaari Tiistai 24.5.2016 klo 13. 16.00 Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala Seminaarin ohjelma
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.
ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta
Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle
Yhdistyksen tuki omaishoitajille
Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa
Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.
Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012
Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva
Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva tuemme jaksamistasi YHDISTYSTIEDOTE 4/2018 Lämmin tervehdys kylmiin päiviin omaishoitajat ja läheisenne Syksy alkaa olla taputeltu ja sokkomatka ja teatteri
Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta.
LAUSUNTO 1/5 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Kuulemistilaisuus sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.5.2016 klo 10.00 Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon
Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi
Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,
Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna
Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa 6.6.2017 Seinäjoki Tanja ja Susanna MISTÄ VAPAAEHTOISIA SAA? *ON HAASTE!* Vapaaehtoisia: Hallitus Ryhmänohjaajat Porissa, Kankaanpäässä ja Raumalla
Ajankohtaista omaishoidossa
Ajankohtaista omaishoidossa Omaishoitolain muutokset 1.7.2016 Sosiaalihuoltolain muutos 1.7.2016 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa kärkihankkeen kuulumiset Kotihoidon
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien
Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,
Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt
Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 147
14.12.2016 Sivu 1 / 1 4020/2016 00.01.01 147 Omaishoidon tuen toimintaohjeen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737 Anu Autio, puh. 043 825 9890 Hannele Vepsäläinen, puh.
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring
:n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.
OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja
OmaisOiva-toiminta 2017 Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja Toiminta-alue ja yhteistyöverkosto Toiminta-alue: Espoon ja Kauniainen Länsi-Uudenmaan suurimmat kunnat: Kirkkonummi, Raasepori, Inkoo, Hanko
Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Tampere 14.11.2016 Anne-Mari Raassina 1 14.11.2016 Omais- ja perhehoidon kehittämisen tausta ja tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,
Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016
Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko
Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas
Kaikki OmaisOiva-toiminnat ovat osallistujille ilmaisia!
OmaisOiva-toimintaa syksyllä 2017 Kaikki OmaisOiva-toiminnat ovat osallistujille ilmaisia! Espoo Keskusteluryhmät omaistaan hoitaville. Ryhmät on tarkoitettu sekä sopimusomaishoitajille että tuen ulkopuolella
Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset
Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien
HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!
JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere
10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen
9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015
Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu
Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen
Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.
Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia
Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,
Hyvät yhdistystoimijat!
15.4.2015 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Vuosi on edennyt pikavauhtia ja taas on kevätkokousten aika. Alkuvuoteen ovat oman suolansa tuoneet
Helsinki /2016. Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia alkaen
TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 13.10.2016 6/2016 Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia 1.7.2016 alkaen Tausta Muutokset omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005, omaishoitolaki), sosiaalihuoltolakiin
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus
LÄNNEN ALUEVERKOSTO 13.8.2019, Lielahtikeskus facebook lannenalueverkosto Illan ohjelma klo 16.30 klo 17.00 Kahvit ja tervetuloa Kesän kuulumiset ja lyhyt esittäytymiskierros mitä odotan syksyltä? Alueverkoston
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
Omaishoito ja päihteet -seminaari
Omaishoito ja päihteet -seminaari 16.1.2018 Omaishoitajaliitto on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia, heidän läheisiään, paikallisyhdistyksiä ja kansalaisia varten Perustettu
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta
15.15 palautekeskustelu Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 11.00 Tilaisuuden avaus ja ajankohtaista Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 11.15 Puhtia hyvästä itsetunnosta
Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu
Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa
Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.
Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa
OMAISHOITAJAN TUEN TARVE
MAISHIDN UKIMALLI Lähellä tuki-projekti 2010-2012 PAS MAISHIILANEIDEN UNNISAMISEEN ARVIINIIN SEKÄ HJAAMISEEN Satakunnan maishoitajat ja Läheiset ry, 2012 1 MAISHIAJAN UEN ARVE Mistä tunnistaa alkavan omaishoitotilanteen?
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.
OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan
Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019
Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Sisällys Lukijalle... 3 Aijjoos-toiminta... 4 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 4 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 4 Järviseudun
Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea
Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari
Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa
PÄIVÄKESKUSTOIMINTA Hoitajat:
PÄIVÄKESKUSTOIMINTA Hoitajat: 0400 627 709 Tervetuloa päiväkeskustoimintaan Tammenlehväkeskukseen Päiväkeskustoiminnan muotoja ovat päiväkuntoutus, päivätoiminta, omaishoidon vapaan osavuorokautinen hoito
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena
Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki 2.2.2017 Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi Esityksen kulku Omaishoitajat ja läheiset liitosta Omaishoito Suomessa Laki omaishoidon tuesta Muutokset lakiin
KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI
KUTSU PU 2318B Etelä-Suomi 22.11.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT
Omaishoitajaksi - pidä huolta! Opas omaishoidosta VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ 1. Omaishoitolain mukaan omaishoitaja on sellainen hoidettavan omainen
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005
Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
Yhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari
Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari 23.5.2017 Mitä on tärkeää huomioida omaishoidon tuen kehittämisessä Merja Purhonen, järjestöpäällikkö Liiton toiminnan tarkoitus omaishoitoperheen aseman
PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI
PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.
SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.
SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot
Palveluseteli vanhuspalveluissa
Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
Hyvät yhdistystoimijat!
10.6.2015 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Kiireinen kevät alkaa olla takana. Tänä vuonna tapahtuu myös kesäaikana: liitto on näyttävästi mukana
TOIMINTA- KALENTERI
TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.
1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.