NÄYTTELY Galleria Justuksessa Avajaiset pe 4.9. klo 18.00

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄYTTELY Galleria Justuksessa 5. 28.9.2015 Avajaiset pe 4.9. klo 18.00"

Transkriptio

1 )X S JUURET ELÄMÄLLE

2 NÄYTTELY Galleria Justuksessa Avajaiset pe 4.9. klo Vuoden nuoriksi taiteilijoiksi 2014 on valittu kuvataiteilijat Janne Nabb ja Maria Teeri. Janne Nabb (s Kannuksessa) ja Maria Teeri (s Oulussa) asuvat ja työskentelevät Övermarkissa, Keski- Pohjanmaalla. Työpari on opiskellut yhdessä kolmessa eri taidekoulussa eri puolella Suomea vuosina ja he valmistuivat vuonna 2011 kuvataiteen maistereiksi (KuM) Kuvataideakaterniasta Helsingistä. Yhteisiä teoksia he ovat tehneet vuodesta Fonnation on luuppaava 3D-animaatioteos Vuoden 2014 nuoret taiteilijat valinnut asiantuntijatyöryhmä on jo muutaman vuoden kiinnittänyt huomion Janne Nabbin ja Maria Teerin ajatuksia herättäviin installaatioihin, joissa kommentoidaan taidetta kulutustavarana ja kritisoidaan ajassamme ilmenevää materialismia. Vaikka taiteilijaparin installaatiot saattavat ensi näkemältä vaikuttaa nopeasti kootuilta ja hajanaisilta, on niiden valmistaminen vaatinut pitkäaikaista tutkimusta ja suunnittelua. Kummallakin taiteilijalla on myös lähes taiturillinen piirtämisen taito, josta esimerkkinä Kiasman kokoelmiin hankittu teoskokonaisuus Sisällysluettelo (2011)

3 Peruspalveluliikelaitos JYTA ikäihmisten perhehoito hoivaa ja huolenpitoa perheessä Peruspalveluliikelaitos Jytan alueella (Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli) aloitellaan ikäihmisten perhehoitotoimintaa. Liikelaitoksen perusturvalautakunta on hyväksynyt alueelle ikääntyneiden perhehoidon toimintaohjeen ( -)Tietoa organisaatiosta Pöytäkirjat --> Lautakunnan pöytäkirjat ) ikäihmisten perhehoito on inhimillinen, kotoisan ja turvallisen arjen mahdollistava hoivamuoto. Se antaa hyvät mahdollisuudet käyttää yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja kokemista, hoivan ja huolenpidon perustana. Perhehoito voi olla jatkuvaa, jolloin ikåihminen saa tarvitsemansa hoivan ja huolenpidon mahdollisesti vuosien ajan. Lyhytaikainen perhehoito tarjoaa mm. mahdollisuuden omaishoidon sijaishoitoon tai tukeen toipilasaikana ennen kotiutumista sairaalahoidon jälkeen. Perhehoito sopii ikåihmiselle, jolla on kotiin annettavista palveluista huolimatta vaikeuksia selviytyä arjessa, mutta joka ei vielä tarvitse palveluasumista tai laitoshoitoa. Erityisen hyvin perhehoito sopii ikäihmiselle, joka joutuu olemaan paljon yksin ja kokee turvattomuutta tai jonka toimintakyky ja elåmånlaatu on heikentynyt. Sinustako ikäihmisten perhehoitaja - lisää tietoa perhehoidosta Peruspalveluliikelaitos Jyta järjestää kaikille perhehoidosta kiinnostuneille avoimen infotilaisuuden Lestijokilaakso: klo 18.00, Kannus, kaupunginvirasto Perhonjokilaakso: klo 18.00, Kaustinen, kunnanvirasto Tervetuloa!

4 HYVINVOINTIA KUNTIIN ILMAN RAJOJA LAVAN TAIKAA la klo Kehitysvammaisten tanssillinen päivä Toholampilla, Lampin lavalla. Sisäänpääsy 5C (avustaja pääsee ilmaiseksi) Ohjelmassa mm. Tuolijumppa esitys Tanssin opetusta Lavatanssit Live musiikista vastaa Jiri Tammilehto & Esperanza Paikanpäältä voi ostaa pientä purtavaa, makkaraa ja arpoja Ryhmien ennakkoilmoitukset / Tiedustelut: tarja.lahnalampi@asumispalveluyhdistys.fi puh TERVETULOA! T. Auringonkukkakoti & Ryhmäkoti Ritarinkannus, Kannuksen ja Toholammin vammaisten asumispalveluyhdistys arj.f- 40 w fi& D %"410 wi4k. J11119 KANNUKSEN AVOTYÖTOIMINTAKESKUS -muuttokuljetukset lähikuntiin -pihanurmikon leikkaukset -raivaustyöt/oksien kuskaus Tilaukset ja tiedustelut p

5 Huom! Kaupunkitiedotteen ilmestymisajankohdasta johtuen ennakkotilausaikaa on jatkettu saakka. Kotosin Kannuksesta -kirjan ennakkotila Julkaisuajankohta on lokakuu Kotosin Kannuksesta -kirja kertoo Kannuksen historiasta. Kirja palauttaa mieleemme muistoja, joita olemme kuulleet, joista keskustelemme ja kiistelem mekin. Vanhempiennme ja esivanhempiemme,ifyi5toriaa, turhia ja tarinoita e- oinuttanul 'ero kertomat tarinat ovat tärkeitä jokaiselle ymmärtääksemme miksi olemme juuri sellaisia kuin olemme. Historiallisten artikkeleiden lisäksi Kotosin Kannuksesta -kirjassa on noin 450 valokuvaa ja muutamia karttoja. Kaikki nämä tuovat monin tavoin entistä Kannusta meille tutummaksi. Kannuksen palo tuhosi lähes täysin silloisen kirkonkylän. Ihmiset jäivät kodittomiksi ja vaille perusturvaa. On sanottukin, että se oli kannuslaisten talvisota, jossa jokainen tunsi vastuunsa. Ennakkotilaajana saat kirjan hintaan 39, kun se muutoin maksaa 47. Ennakkotilaus on sitova ja jätettävä allekirjoittaneelle mennessä s.posti: fb:n yksityisviestinä tai postiosoitteeseen Mansikkakuja 4, KANNUS. Kirjan saat suoraan tekijältä tai postitoimituksena, jolloin mukana on lasku lisättynä 10 euron toimituskuluilla. Halutessasi voit maksaa kirjan mennessä, jolla varmistat saavasi teoksen I painoksesta lokakuun aikana. (Suorituksen tiedonantoihin toimitusosoite ja merkintä "kirja") Tilaaja Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelin Sähköposti Tilausmäärä Kannus-Seura ry Eero Hanni Mansikkakuja 4, KANNUS Puh , eero.hanni@evl.fi OKOYFIHH IBAN: FI Kemusrgi Seura ry

6 LÄHIPOLIISI TUO NÄKYVYYTTÄ Meneillään oleva lähipoliisi hanke toimii myös Keski-Pohjanmaalla ja sen tarkoituksena on madaltaa yhteydenottokynnystä poliisiin sekä lisätä poliisin näkyvyyttä alueellamme. Lähipoliisin yhteystiedot: Pauli Äijälä, vanhempi konstaapeli lähipoliisi p Kimmo Lakanen, vanhempi konstaapeli lähipoliisi p www-sivut: lahipoliisi.fi Facebook: Lähipoliisi Keski-Pohjanmaa I nstagram: kplahipoliisi ELÄMÄÄ MUISTISAIRAUDEN KANSSA KURSSI Kurssi on tarkoitettu etenevään muistisairauteen sairastuneille henkilöille, joilla sairaus on varhaisessa tai lievässä vaiheessa sekä heidän läheisilleen. Kurssilla saat selkokielistä tietoa sairauteen ja sen kanssa elämiseen liittyen. Tapaamisten tavoitteena on myös tarjota mahdollisuus keskusteluihin omista ajatuksista ja tuntemuksista vertaisten kanssa. Kokoontumisia on neljä kertaa syksyllä Kotirannan palvelukeskuksen kokoushu6neessa, Joki-Annalankatu 6, maanantaisin 14.9., 28.9., ja klo Lisätietoja p tai liisa.makelasuomendemv.fi Tulossa syyskuussa: tervetuloa muistibussille keskustelemaan muistiasioista ja nauttimaan kuppi kuumaa! pe klo Kannus S-Market Järjestää Muistiluotsi Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaan Muisti Yhdistys ry Muistiliiton jåsen T ray TocP

7 VAHVAT KANNUKSET ASUMISEEN Joki rantatontit Välikannuksessa Tontit n m2 Keskustaan noin 8 km Edullinen rakentaa Hyvä tieyhteys. Upea jökimaisema Rauhållinen ympäristö Omakotitontteja Museokankaalla Huhtasaari-Varsakallioalueella Halmemattilassa Eskolassa Korpelassa Märsylässä Uusia omakotitontteia Raasakan aluee- tla Tontit n m2 Keskustaan noin 1 km Koulun läheisyydessä Kaukolämpö )X JUURE'l ienäml.bille Nig ROUX

8 KANSALAISOPISTO Kansalaisopiston opinto-ohjelma jaetaan postitse talouksiin sekä julkaistaan kaupungin www-sivuilla pe klo Kursseille ilmoittaudutaan ensisijaisesti internetin kautta osoitteessa Puhelimitse ilmoittautumisia otetaan vastaan ma klo 13 alkaen iltapäivisin. Opiston toimisto ja puhelin ovat suljettuna ti koulutuspäivän vuoksi. Kirjaston henkilökunta avustaa kansalaisopiston kursseille ilmoittautumisessa pe klo alkaen kirjaston aukioloaikoina pe klo 15 saakka. Voit ilmoittautua kursseille kirjaston koneilta. MONITOIMITALON NUORISOTILAT/NUORISOKAHVILA AUKI MA 31.8 ALKAEN Maanantaisin klo Yli 16 vuotiaille nuorille K16 Keskiviikkoisin klo Yläkoulu- ja lukioikäisille,13 18 vuotiaille Perjantai-illat alkaa lokakuussa pe 2.10 klo Biljardia, pingistä, lautapelejä, te toja, kokkailua... rerrarace Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus tarjoaa maksutonta neuvonta- ja esivalmennusta ensisijaisesti yritysten perustamista harkitseville henkilöille. Yhteystiedot: Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus FIRMAXI Ristirannankatu 1, KOKKOLA Puh , Fax. (06) Päivystysajat Kannuksen kaupunginvirastolla sopimuksen mukaan.

9 KAIKKIEN YHTEINEN TERHOKERHO KANNUKSEEN Terhokerhoissa lapset, eläkeläiset ja aikuiset viettävät kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien. Toiminta on maksutonta ja kaikille avointa. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Kitinkannuksessa käynnistyy keskiviikkona 2.9. klo 17. alkaen Terhokerho. Terhokerho kokoontuu Kitinkannuksessa kerran kuukaudessa. Kerhoa toteuttavat yhteistyössä Kannuksen MLL, SPR Kannuksen osasto sekä Kitinkannus. Syksyn muut kerhopäivät ovat ja Ohjelmassa on yhteisiä leikkejä, askartelua, isien ja paappojen kertaa sekä jouluisia puuhia. Terhokerhot ovat osa valtakunnallista Koko Suomi leikkii hanketta, jota toteuttavat yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti. Hankkeen on käynnistänyt Suomen kulttuurirahasto. Tavoitteena on perustaa sukupolvien kohtaamispaikka, Terhokerho, jokaiseen Suomen kuntaan. Tavoitetta toteuttamaan on palkattu alueellisia leikkilähettejä ja Pohjanmaan leikkilähettinä toimii Anna Granlund, joka työskentelee MLL:n pohjanmaan piirissä ja auttaa paikallisia toimijoita kerhojen käynnistämisessä. Tervetuloa mukaan! Tiedustelut: Kannuksen MLL, Niina Jylhä puh Kitinkannuksen virikeohjaaja Marja Taskinen Pohjanmaan leikkilähetti Anna Granlund puh "Kannuksen Terhokerhossa askarrellaan ensimmäisellä kerralla terhopasseja ja leikitään yhdessä"

10 1T SiMm -Iinainen SPR:n NÄLKÄPÄIVÄKERÄYS järjestetään jälleen Auta meitä auttamaan koti- ja ulkomaisissa katastrofeissa kärsineitä ja osallistu keräykseen esim. yhden aterian hinnalla. Lipaskerääjäksi voit ilmoittautua puh Torstaina klo seurakuntatalolla on myynnissä hernekeittoa. Voit joko aterioida paikan päällä tai ostaa keittoa kotiin vietäväksi (omat astiat). Arvontaa! SPR:n Kannuksen osasto MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON Kannuksen yhdistys Perhekahvila aloittaa toimintansa torstaina klo Kokoontumiset seurakuntatalon kellarikerroksen kerhotiloissa. Tervetuloa viettämään mukava hetki lapsiperheiden seurassa! Vapaaehtoinen kahvi maksu. Lokakuussa aloitellaan taas liikuntakerhoa alle kouluikäisille lapsille, seuraa ilmoittelua. Suunnitteilla myös muuta toimintaa sekä jäsenretki syyskaudella. Tapahtumien tiedot saatavissa parhaiten Facebookissa: Kannuksen mll Tervetuloa mukaan toimintaan! Lestijoen Ladun tulevia tapahtumia: Yhdessä retkelle - Partio Jylhän luontopolun kierto Lestijoen Latu järjestää patikkaretken Partio Jylhän luontopolulle su Lähtö klo 12 Hietakankaantieltä, Heinäjärven ympäri kiertävän reitin pituus 3,2 km. Kyytiä tarvitsevat, kokoonnutaan klo ABC:11e, mistä yhteiskyydillä lähtöpaikalle. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja Leenalta tai leena.loytynoja@kotinet.com

11 LIIKKUVA KESKI-POHJANMAA Keski-Pohjanmaan Liikunta organisoi Täydellisen Iiikuntakuukauden syyskuussa 2015 Keski-Pohjanmaan liiton alueella yhteistyössä maakuntaliiton, kuntien ja eri järjestöjen kanssa. Tarkoituksena on saada keskipohjalaiset miettimään, olisiko mahdollista lisätä liikuntaa pienin askelin jokapäiväiseen elämään: valitse rappuset hissin sijaan, taittaa Iyhemmät matkat kävellen, työmatkat pyöräillen tai " välituntiliikunnan" lisääminen joka työpaikalle. Ideana on kaataa raja-aitoja liikkumisen suhteen ja kokeilla eri liikuntamahdollisuuksia erilaisissa olosuhteissa: miltä tuntuisi lumi kenkäkävely suolla? Yksikään ajatus ei ole järjetön, jos se lisää liikuntaa ajatusta voidaan kehittää ja saada siitä vaikka pysyvä Iiikuntatapahtuma. Kerää oma porukkasi työpaikalta tai asuinympäristöstäsi ja kokeilkaa uusia liikuntamuotoja tai vanhoja uudella porukalla. Jos kokeilu tuntuu innostavalta, jatkukoon se loputtomasti, jos kokeilu ei onnistunut, yritetään jotain muuta. Lisätietoja saat osoitteesta liikkuv4:keskipahlanmaa.fi tai kepli.fi Nyt ideoi maan ja kokeilemaan uusia ja pähkähulluja liikkumista lisääviä tapahtumia! Tule trwkaan, luodaan ta.'ipal-rturril kkneaieiue iikku1[g, vauvasta va'lrr-11". Keski-Pohjanmaan Liikunta ry, hankevastaava Petri Harsunen p ,

12 Toimijoina: yhdistykset yritykset ihan kaikki Kannuksessa järjestettävä Virkiää syyskuuta on ihan kaikille. Kuukauden neljä viikkoa on jaettu teemoihin, jotka ovat ravinto, liikunta, perhe sekä kulttuuri ja musiikki. Kuukauden aikana Kannuksessa toteutetaan näiden teemojen mukaisesti erilaisia tilaisuuksia, tempauksia ja kampanjoita. Virkiä syyskuu tarjoaa mahdollisuuden yrityksille, yhdistyksille, järjestöille ja yksityisille henkilöille esitellä ja markkinoida omaa toimintaansa. Se antaa myös oivan mahdollisuuden kokeilla uutta. Osallistu tuomalla mukaan vakiotoimintaasi ja/tai lähde mukaan kokeilemaan ja järjestämään uutta yrityksessäsi, työpaikallasi, kotona, päiväkodissa, koulussa, hoitolaitoksissa tai vapaa-ajalla. Ravintoviikko Esimerkkejä: Virkiät markkinat, sadonkorjuuteema kouluilla, lounas ja ruokatarjouksia, onkikilpailu, avoimia ovia Kannuksen torilla pe 4.9. klo 13 alkaen Virkiät markkinat Ilmoittaudu mukaan esittelemään ja myymään tuotteitasi esim. elintarvikkeita, käsitöitä, käyttötavaroita ja palveluita. Voit myös tulla järjestämään toimintaa, kuten musiikkia, kilpailuja ym. Osallistumismaksu myyjille 10e Rohkeasti mukaan - kaikki tervetulleita! Ilmoittautumiset ja pöytävaraukset: Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy Tuija Lambacka p Liikuntaviikko Esimerkkejä: ohjattua liikuntaa, avoimia ovia, haastekisoja, liikuntaa työpaikoille, suunnistusta, urheilulajikokeiluja Perheviikko Esimerkkejä: tapahtumia eri sukupolville, kätkösuunnistusta, satupiknik, luontopolkuretki, musiikkitapahtumia, avoimia ovia, kirppis Kulttuuri- ja musiikkiviikko Esimerkkejä: seniorikonsertti, PhotoWalk, novellikoukku, elokuvia, taikavierailu, yökirjasto, tanssit Miten sinun yhdistyksesi tai yrityksesi pääsee mukaan yhteiseen markkinointiin? Ilmoittaudu ja kysy lisää: susanna.lehtonen-sarlin@kannus.fi, p ja p ILMOITTAUDU MUKAAN TOIMIJAKSI!

13 Asematie 1 (PL 42) Kannus Puh kannus.kaupunki@kannus.fi Jaetaan talouksiin ja yrityksiin Kannuksessa Kannuksen kaupunginviraston monistamo

KAUPUNKITIEDOTE 9/2018

KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 ÄIJÄ-PÄIVÄT KANNUKSESSA 22.9. klo 10-14 Tarjolla monenlaista pärinää ja härpäkettä myös naiset ovat tervetulleita mukaan. Raonhaan teollisuusalueen yritykset omilla ohjelmillaan:

Lisätiedot

KAUPUNKI- TIEDOTE 10/2018

KAUPUNKI- TIEDOTE 10/2018 KAUPUNKI- TIEDOTE 10/2018 Retrospektiivinen näyttely MINNE MENITTE PÄIVÄT Aune Tokola, Ritva Niemikorpi 3.-31.10.2018 maalauksia, grafiikkaa, veistoksia Avoinna: ma-to klo 9-16, pe 9-15 sekä su 7.10. ja

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 8/2018

KAUPUNKITIEDOTE 8/2018 KAUPUNKITIEDOTE 8/2018 Lämmin kesä liikutti väkeä Jucca&Palmut olivat yksi menneen kesän uusi musiikkikokoonpano, jonka korkeatasoinen esiintyminen sykähdytti kuulijat. Kannuksen kesässä on ollut paljon

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 AILI DAMMERT öljy- ja akryylimaalauksia Galleria Justuksessa 2. 29.4.2016 Lumikukka Energiat kohtaavat Tervetuloa avajaisiin pe 1.4. klo 14.00! Galleria Justus, Asematie 1, Kannus

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 11/2015

KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 Itsenäisyyspäivän su 6.12. juhlatilaisuudet klo 10.00 klo 11.00- Messu kirkossa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudalla Juhlakahvit seurakuntatalolla klo 12.00 Itsenäisyyspäivän

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2015

KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2015 KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2015 Eskolan kesäteatteri 2015 A SU J A L O 19, L K T KSE ESITY LO 14 K S Ö MY KAUPUNGINVIRASTO PIDETÄÄN SULJETTUNA 6.-24.7.2015 Käytössä ovat seuraavat päivystysnumerot: Kaupungin

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 10/2017

KAUPUNKITIEDOTE 10/2017 KAUPUNKITIEDOTE 10/2017 ELOKUVAT 16.11.2017 KANNUS kaupungintalon valtuustosali TUNTEMATON SOTILAS klo 14.00 ja 18.00 Lippu 15 Ikäraja: -K-16/13 TERVETULOA Soiten Ennakoivat avopalvelut käynnistävät ikääntyvien

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

PYÖRÄILYKAUDEN PÄÄTÖSTILAISUUS

PYÖRÄILYKAUDEN PÄÄTÖSTILAISUUS Käpylässä pelataan! Lauantaina 29.8. D-tyttöjen finaalit klo 11.30 1. finaali Halsua - Vuokatti klo 16.00 2. finaali Halsua - Vuokatti Sunnuntaina 30.8. D-tyttöjen Pohjois-Suomen mestaruusturnaus klo 10.00

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 8/2016

KAUPUNKITIEDOTE 8/2016 KAUPUNKITIEDOTE 8/2016 Näyttely avoinna 29.9. asti: ma-ke 9-16, to 9-17, pe 9-15 lisäksi su 13-16 Galleria Justus Asematie 1, Kannus ASUKKAIDEN KOKEMUKSET KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUDESTA OVAT AVAINASEMASSA

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 5/2015

KAUPUNKITIEDOTE 5/2015 KAUPUNKITIEDOTE 5/2015 Heidy Rollandin 1.-30.6.2015 Tervetuloa avajaisiin ma 1.6.2015 klo 18:00 Mmmm, väkeviä teoksia, sanoo Chili-Kettu. Galleria Justus Asematie1, Kannus TAITEIDEN YÖ lauantaina 6.6.

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Koko Suomi leikkii hanke

Koko Suomi leikkii hanke Koko Suomi leikkii hanke 2014 2016 Koko Suomi leikkii Koko Suomi leikkii on Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen hanke (2014 2016), jonka toteutuksesta vastaavat Mannerheimin

Lisätiedot

KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016

KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016 KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016 KAUPUNGINVIRASTON PIDETÄÄN SULJETTUNA 4.-29.7.2016 Käytössä ovat seuraavat päivystysnumerot: Kaupungin kiinteistöjen vikailmoitukset voi tehdä kaupungin sähköisen vikailmoituslinkin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

TUKEA JA VAPAAEHTOISPALVELUJA SAARIJÄRVELLÄ 2018

TUKEA JA VAPAAEHTOISPALVELUJA SAARIJÄRVELLÄ 2018 TUKEA JA VAPAAEHTOISPALVELUJA SAARIJÄRVELLÄ 2018 Päivitetty 2/2018 SEURAA, APUA JA ULKOILUA Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Seuraa tai ulkoilukaveria kaipaaville Koko Saarijärven alue: SPR Saarijärven

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014 1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Perhehoito sopii ikäihmiselle,

Perhehoito sopii ikäihmiselle, IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan ikäihmisen hoidon ja huolenpidon järjestämistä LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä perhekodissa tai ikäihmisen

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden. Tampereella. Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9.

Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden. Tampereella. Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9. Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden palvelumuoto Tampereella Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9.2013 Esityksen sisältö Perhehoito ideasta palveluksi Mitä perhehoidon

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Halsuan kuntatiedote vko 34/2014 Ilmoitukset edell. viikon TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15/cm ja 92,25/sivu sis.

Halsuan kuntatiedote vko 34/2014 Ilmoitukset edell. viikon TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15/cm ja 92,25/sivu sis. Halsuan kuntatiedote vko 34/2014 K U U L U T U S KORJAUSAVUSTUKSET vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjauksiin Ylimääräinen haku vuoden 2014 määrärahoista 13.10.2014 saakka Vanhusväestön ja vammaisten

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 3/2018

KAUPUNKITIEDOTE 3/2018 KAUPUNKITIEDOTE 3/2018 UNELMIEN KOULUPIHA TAIDENÄYTTELY GALLERIA JUSTUKSESSA Näyttely kokoaa yhteen esikouluoppilaiden ja ala-astelaisten piirustuksia, maalauksia ja runoja. Astu sisään lapsen ja nuoren

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Lokakuun 2015 ohjelma Viikko 41 Maanantai 5.10 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3.

Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2015 15.3.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT Syksy 2016 Avoimet varhaiskasvatuspalvelut Toiminta on osa kaupungin varhaiskasvatuspalveluja ja tavoitteena on tukea perheitä arjessa. Toiminta on tarkoitettu perheille,

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Haluatko tehdä työtä kotonasi tai asiakkaan kotona, kiireettömästi, Mitä perhehoito on? 1. jakaen arkeasi ikäihmisten

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015

Toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015 Toimintaa, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015 LAPSIPERHEET: YLI-II ja YLIKIIMINKI AVOIMEN PÄIVÄKODIN PERHEKERHO päiväkoti Klo: 9.00-12.00 kotihoidossa

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 8.9.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja ilmaisi kokouksen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 4/2015

KAUPUNKITIEDOTE 4/2015 KAUPUNKITIEDOTE 4/2015 KANSALAISOPISTON UUDET ALKAVAT KURSSIT Ilmoittaudu p. 044-4745 244 tai heli.makitalo@kannus.fi https://www.opistopalvelut.fi/kannus/ VILLIYRTIT - LÄÄKKEITÄ LUONNOSTA ti 5.5.-2.6.

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE. Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen

INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE. Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen OHJELMA 1.11. klo 17-19 Mitä perhehoito on? Perhekoti Perhehoidon eettiset periaatteet Hoidettavat Perhehoitaja

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot