Gosstandard? Pasi Hujasen lähettikirje 9/2016, Narvan suuri kirkko, kun uutta kellotornia vielä rakennetaan
|
|
- Juho Laakso
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pasi Hujasen lähettikirje 9/2016, Narvan suuri kirkko, kun uutta kellotornia vielä rakennetaan Gosstandard? Venäjän luokittelulaitosta vastaa läntistä ISO järjestelmää kutsutaan Gosstandardiksi. Virossa todettiin, että sen logo osuu oikeaan: siinä on päätön mies, joka levittelee käsiään. Sley, PL 184, Helsinki Käyntiosoite Malminkatu 12 A, Helsinki Vaihde (09) Pankki Danske Bank FI Y-tunnus Internet Sähköpostit
2 En ole nähnyt vielä yhtään venäläistä kerrostaloa, jossa ensimmäinen kerros olisi maan tasalla. Ulkooven jälkeen on ainakin puolentusinaa porrasta, usein täysi tusina. Tämä tekee invalidien ja pikkulasten vanhempien elämän hankalaksi. Joskus näkee melkoisia (itsetehtyjä?) liuskoja, joita myöten lastenvaunut ja pyörätuolin saa hilattua ensimmäiseen kerrokseen, josta hissit lähtevät. Joskus on jopa invahissi mutta hyvin harvoin. Kerroin edellisessä kirjeessäni uudesta asuinalueesta, jolle ystäväni muutti. Talon ulko-ovelle on tehty liuska. Mutta sen jälkeen ovat nuo oikeanpuoleisessa kuvassa olevat portaat eli pihalla olevasta liuskasta ei ole oikeastaan mitään iloa. Lieneekö joku Gosstandardin määräys, että uusissa asuintaloissa pitää olla pyörätuolilla pääsy ulko-ovelle. Mutta pääsy hissille on unohtunut Joissain vanhoissa kerrostaloissa hissi pysähtyy kerrosten välille. Siellä invalidin on mahdoton asua eikä helppoa ole lapsiperheilläkään. Joskus venäläistä logiikkaa on todella vaikea ymmärtää! Edellisen kirjeen jälkeen tapahtunutta 1. Nopea käynti lentokentällä Moskovassa on ilmennyt erikoinen ongelma. Osa taksimatkustajista on tehnyt muutamassa minuutissa laskun mukaan matkan Moskovan keskustasta Vnukovon lentokentälle ja takaisin. Selitys on venäläisessä GPS:ssä eli Glonassissa: jos taksi tulee lähelle Kremliä, se siirtää sen Vnukovon lentokentälle. Kun laskutus perustuu navigaattoriin, matkalle tulee lisähintaa. Syy siirtoon on pelko siitä, että navigaattoreilla ohjattavia pienoishelikoptereita lähetettäisiin pahantekoon tai vakoilemaan Kremlin päälle. Lieneekö Valkoisella talolla Washingtonissa samanlainen puolustusjärjestelmä. Suomessa ei ole omaa järjestelmää eivätkä amerikkalaiset siirrä presidentinlinnaa Seutulaan. 2. Uusi rukouskalenteri on ilmestynyt ja löytyy osoitteesta Sitä voi tilata myös Sleyn lähetysosaston materiaalisihteeri Liisa Räsäseltä, tai Kunnon haju Löysin Tuutarin varastosta vajaan venäläisen maalipurkin juuri sitä väriä, jota tarvitsin. Maalasin pari lautaa sillä ja laitoin ne kuivumaan kirkon yläkertaan. Maali ei kuivunut luvatussa 16 tunnissa kolmen vuorokauden jälkeen se oli kuivaa. Käry oli hirveä. Pelkäsin, että se tarttuu huonekaluihin ja verhoihin. Onneksi niin ei käynyt. Mieleen tuli Suomen Pietarin instituutin johtajan kertomus, kuinka heidän edellisen toimiston rappukäytävän ulko-ovi maalattiin. Toimisto oli viidennessä eli ylimmässä kerroksessa ja henkilökunnalle oli pakko antaa pari päivää vapaata, että maali kuivuisi. Käry kävi hengen päälle ja silmät vuotivat. Ostan seuraavalla kerralla suomalaista maalia. 4. Kalliiksi käy Kävin Puškinissa olevan kauppakeskuksen tietokonekaupassa. Kun pysäköin autoni, huomasin, että vieressä oli kaasulaitoksen pakettiauto, jossa kolme miestä selasi älypuhelimiaan. Varmaan tutkivat alueen kaasuverkostoa Kun palasin kaupasta, selaaminen jatkui. Kuinkahan suuri osa työntekijöiden työajasta nykyään menee turhaan internetissä roikkumiseen? 5. Vaikea saada turvapaikka Koko nyky-venäjän aikana valtio on myöntänyt 770 turvapaikkaa pakolaisille. Heistä suuri osa on Ukrainan salaisen poliisin henkilökuntaa, joka pakeni maasta, kun presidentti Viktor Janukovytš pakeni maasta. Pakolaisia ja siirtotyöläisiä on miljoonittain.
3 6. Potemkinin kulissit taas kerran Vuonna 2018 pidettävien jalkapallon MM-kisojen otteluista osa pelataan Pietarissa jos stadion saadaan siihen mennessä valmiiksi ja Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA hyväksyy sen. Niinpä kaupunki on budjetoinut ensi vuodelle 10.9 miljardia ruplaa (noin 1.6 miljoonaa euroa) julkisivujen, kattojen ja lämmitysjärjestelmien korjaamiseen. Suuri osa rahasta menee julkisivujen korjaamiseen. Meinasi mennä makkailuksi Aikaisemmin sain uuden viisumin ilman odottelua, koska minulla on kaksi passia. Toisessa olevan viisumin ollessa loppumassa, laitoin uuden viisumin tekeille toiseen passiin. Kun vanha viisumi loppui, uusi oli jo valmis. Muutama vuosi sitten konsulaatti ei suostunut aloittamaan uuden viisumin tekemistä, ennen kuin vanha viisumi oli mitätöity. Tein niin, että lähdin toisella passillani Lontooseen ja kun palasin sieltä, uusi viisumi oli valmis, kun palasin Helsinkiin. Tänä vuonna suunnitelma epäonnistui, kun Inkerin kirkon keskuskanslian sihteeri sairastui, enkä saanut Venäjän sisäministeriön viisumikutsua ennen Lontoon-matkaani. Onneksi olin taktikoinut ja vanhassa viisumissani oli vielä kuukausi jäljellä eli pääsin käymään Venäjällä kerran Lontoosta paluuni jälkeen. Jouduin kuitenkin tekemään uuden viisumin niin, että jouduin odottamaan sitä Suomessa. Lähdin käymään Narvassa, Itä-Virossa. Siellä oli suomenkielinen jumalanpalvelus ja teimme hieman remonttia Narvan isossa kirkossa, johon jumalanpalvelukset ovat palaamassa. Todella erikoisen tapahtumaketjun jälkeen Narvan luterilainen seurakunta julistettiin konkurssiin ja se menetti kaiken omaisuutensa. Tapahtumista voisi kirjoittaa kirjan. Syksyllä Viron valtio ja Eestin evankelis-luterilainen kirkko päättivät ostaa konkurssipesältä ison kirkon. Pikkukirkko myytiin paikalliselle liikemiehelle. Iso kirkko oli ollut pitkään ilman lämpöä jne. Nyt lämmöt oli saatu takaisin, mutta vesijohto on haljennut eikä vettä tule. Teimme Vladimirin kanssa oven lämpökeskukseen, ettei lämpö karkaa aikaisemmin oli vain verho. Teimme myös hieman remonttia Vladimirin asunnolla. Tiistaina palasin Suomeen ja järjestelin Venäjän avustustavaroiden varastoa. Arvaa harmittiko Tein Sanansaattajaan arvostelun Jari Tervon kirjasta Matriarkka, mutta homma meni lievästi sanottuna pieleen. Käytän yleensä jotain vanhaa tiedostoa pohjana ja tallennan sen uudella nimellä. Niin tein nytkin. Kun tallensin toisen kerran tiedoston, Word kysyi, päivitetäänkö tiedosto uudempaan tiedostomuotoon. Olen viime aikoina päivittänyt tiedostoja, koska tulostuksissa ym. alkaa olla ongelmia vanhojen tiedostomuotojen kanssa. Oletin tietysti, että ohjelma hävittää vanhan tiedoston. Vaan eipä hävittänyt. Lopputulos oli, että oli kaksi saman nimistä tiedostoa, joista toisen pääte oli doc ja toisen docx. Olisi pitänyt tiedostonhallintaohjelmalla poistaa vanha tiedosto. Helppo arvata, kumpi lähti Sanansaattajan toimitukseen Tietysti tuo keskeneräinen versio, jossa valtaosa tekstiä oli toisen kirjan arvostelusta.
4 Toimituksessa ei huomattu virhettä ja lehteen meni aivan väärä teksti. Kun huomasin asian, voi vain todeta Mikko Perkoilan laulun sanoin: Arvaa harmittiko Seuraavassa Sanansaattajassa oli osa oikeasta tekstistä. Yritän muistaa laittaa liitteeksi oikean arvostelun. Jos joku paperiversion saajista haluaa sen, Sleyn lähetysosaston sihteeri Sinikka Ahvenainen varmaan voi sellaisen postittaa. En todellakaan ymmärrä, miksi puhutaan tiedoston päivittämisestä, kun käytännössä tehdään uusi rinnakkaistiedosto. Voisi ainakin kysyä Säilytetäänkö vanha? Sen opin, että jatkossa olen avannut kaikki liitetiedostot ja varmistanut, että on oikea teksti. Anteeksi sekoilu. Vika oli minun. Automurheita Kun Sleyllä ei pian ole autohallia, olen siirtänyt talvirenkaani Tuutarin kirkolla. Voin vaihtaa ne kirkon pihalla ja kirkolla on painepesuri, jolla renkaat saa pestyä. Kuten muistamme, tänä vuonna ensilumi tuli varhain. Sunnuntaina venäläinen säätiedotus uhkasi, että marraskuun ensimmäisenä maanantaina sataa jopa 20 senttiä lunta. Ei tullut edes 2 milliä Maanantaina sanottiin, että lumi sataakin tiistaina. Tuli muutama hiutale. Päätin kuitenkin vaihtaa renkaat maanantai-iltana. Loppuviikosta oli öisin pakkasta ja aamuisin paikka paikoin liukasta. Aluksi ajattelin, että talvirenkaat ovat kovin äänekkäät, mutta käydessäni Narvassa tulin siihen tulokseen, että vika taitaa olla etupyörän laakerissa. Kävin vakiokorjaamollani ja todettiin, että olin oikeassa. Asentaja sanoi, että laakerilla uskaltaa ajaa korkeintaan 500 kilometriä pyörä jo heilui. Ajattelin, että pitää lähteä hautajaisiin Imatralle junalla, mutta sain ajan perjantaiaamuksi. Laakeria vaihdettaessa todettiin, että myös alapallonivel oli kulunut ihan loppuun. Työnjohtaja lohdutti: Hyvä, jos pyöränlaakerit kestävät nykyään kilometriä! Tämä kesti takuuaikana vaihdettiin molempien etupyörien laakerit. Nyt odottelen, koska kuskinpuolen laakeri alkaa pitää ääntä. Takuu valitettavasti loppui kilometrin kohdalla. Täytyy sanoa, että ihmeen vähän vikoja autossa on ollut. Toivottavasti sama tahti jatkuu edelleen, kun jatkossa joudun maksamaan korjaukset omasta pussista. Kuvaavaa korjaamon työskentelylle on, että he olivat hankkineet Citroënin laakerin, joka maksoi noin sata euroa vähemmän kuin Peugeotin täysin identtinen laakeri molemmat merkit ovat osa PSAyhtymää. Työnjohtaja tietää, että välillä Peugeotin osa on halvempi, välillä Citroënin. Tuntuu käsittämättömältä, että Peugeotin laatikko maksaa enemmän kuin koko osa Citroënin laatikossa. Suomalaisia erikoisuuksia Kuten yllä kerroin, sain uuden viisumin. Se tuli rinnakkaispassiini, koska varsinaisessa passissa ei ollut aikaa kuin noin vuosi ja Venäjän viisumin viimeisen päivän jälkeen passin pitää olla voimassa vielä puoli vuotta. Minulla oli kummisetäni lesken hautajaiset kaksi päivää viisumin ensimmäisen päivän jälkeen. Päätin käydä avaamassa viisumin en ole saanut selville, miten viisumissa mainittu 180 päivää lasketaan;
5 ensimmäisestä viisumipäivästä vai ensimmäisestä käynnistä Venäjällä. Sen takia olen käynyt ensimmäisen kerran Venäjällä mahdollisimman pian viisumin alkamisen jälkeen. Lyhyestä käynnistä tuli kaksi ongelmaa: Venäjän tullissa auton takakontti tutkittiin perusteellisesti lyhyt käynti aiheutti epäilyksiä. Suomen tullissa Nuijamaalla rajamies kysyi: Oliko tämä ensimmäinen käynti Venäjällä? Sanoin, että onhan noita ollut jo yli 400. Mutta on ollut pitkä tauko? Sanoin, että uutta viisumia piti odotella kaksi viikkoa eli tulihan sitä taukoa. Silloin rajamies sanoi, että en ole käynyt Venäjällä kolmeen vuoteen. Ymmärsin, että hän ihmetteli, että miksi vuonna 2013 myönnetyssä passissa on vasta ensimmäinen viisumi ja ensimmäinen käynti. Sanoin, että toiset leimat ovat toisessa passissani. Mutta eihän kaksi passia voi olla yhtä aikaa voimassa! Kerroin, että kyllä voi, rinnakkaispassin voi hakea. Mutta siihen täytyy olla joku erikoinen syy Sanoin, että se riittää, kun on töissä Venäjällä ja kehotin häntä tutustumaan Suomen passilakiin. Kun lähdin eteenpäin, muistin, että minulla olisi ollut autossa mukana myös toinen passini. Koulutus ei ole ollut kovin perusteellinen Suomenkaan puolella Konsertteja joulupakettien hankkimiseksi Voisi jo sanoa perinteiseen tapaan pidämme konserttikiertueen, jossa kerätään kolehdit Inkerin seurakunnissa jaettavien joulupakettien kustantamiseksi. Joulupakettien jakaminen alkoi Aimo ja Raili Kymäläisen aikaan Viipurissa. Nykyään annamme rahaa muihinkin seurakuntiin, mm. Toksovaan, Tuutariin, Skuoritsan seurakunnan vanhainkotiin Maria-kotiin jne. Rupla on syksyn mittaa vähän vahvistunut ja ruokatavaroiden hinnat ovat nousseet, mutta edelleen voi sanoa, että yhdellä eurolla saadaan jonkin verran enemmän kuin pari vuotta sitten. Jos et pääse konsertteihin, voit antaa lahjasi takasivulla oleville tiedoilla. Muusikkoina ovat sopraano Svetlana Musina ja pianisti/urkuri Olga Kotljarova. Tällä kertaa kiertue alkaa Inkeristä ja Virosta, koska on Pushkinin seurakunnan 39-vuotisjuhla. Konsertteihin on vapaa pääsy. Tervetuloa! Konserttipaikat perjantai kello konsertti Hatsinan kirkossa, Venäjä lauantai kello konsertti Sillamäellä, Viro sunnuntai kello jumalanpalvelus Puškinin kirkossa, kirkon 39- vuotisjuhla, Venäjä kello konsertti Puškinin kirkossa maanantai kello Inkeri-kerho, Lahden Lutherin kirkko kello lähetysilta, Hyvinkään seurakuntakeskus tiistai kello konsertti, Kuusjoen kirkko keskiviikko kello Lähetysväen puurojuhla, Salo kello konsertti Muurlan kirkossa (Salo) torstai kello konsertti Marttilan kirkossa perjantai lauantai kello konsertti Lahden Lutherin kirkolla sunnuntai kello jumalanpalvelus Vuoksenniskan rukoushuoneella (Imatra) kello jumalanpalvelus Armonkalliolla (Lappeenranta) kello konsertti Armonkalliolla
6 Inkerin historiaa, osa 10 Kesällä pääsimme Inkerin seurakunnissa Siestarjokeen. Jatkamme seurakuntien läpikäyntiä anteeksi pitkä tauko. Skuoritsan seurakunta perustettiin Viimeinen kirkko toimi kirkkona Sodan aikana se paloi väitetään, että tulipalo syttyi elokuvakoneesta, kun länteen hyökkäävän Puna-armeijan sotilaille näytettiin elokuvaa kirkossa. Seurakunta perustettiin uudestaan 1991, mutta reilut 10 vuotta jumalanpalvelukset pidettiin ns. parakkikirkossa ja vasta 2006 vanha kirkko otettiin uudelleen käyttöön. Vanhan kirkon korjauksessa kirkkoa pienennettiin reilusti: kattoa laskettiin ja kirkon takaosa jäi avoimen taivaan alle muistaakseni Rantasalmella on samantapainen ratkaisu, tosin siellä takaosakin on lämmin, mutta ei ole osa kirkkosalia. Soikkolan seurakunta perustettiin 1810 ja viimeinen kirkko toimi kirkkona Kirkkorakennus ei ole säilynyt. Spankkovan seurakunta perustettiin Viimeinen kirkko toimi kirkkona Sen jälkeen rakennus oli varastona. Nykyään jäljellä ovat vain seinät kirkko on raunioina. Kirkon ympärillä oleva hautausmaa on edelleen käytössä. Toksovan seurakunta perustettiin 1635 ja viimeinen kirkko toimi kirkkona Neuvostolliton aikana kirkon kellotorni kaadettiin, koska se olisi voinut näkyä lähellä olevalta Kaukolan venäjäksi Kaukalovan hiihtostadionilta lähetyissä televisiolähetyksissä. Muistan, kuinka kerran kuuntelin hiihtokilpailujen selostusta Suomen radiosta ja toinen selostajista puhui koko ajan Kaukolasta ja toinen Kaukalovasta. Seurakunta perustettiin uudelleen vuonna 1990 ja kirkko vihittiin korjausten jälkeen käyttöön vuonna Sleyn oto-saarnaaja Esko Haapalainen toimi vuosia seurakunnan kirkkoherrana ja pastorina. Tyrön seurakunta perustettiin 1642 ja viimeinen kirkko toimi kirkkona Kirkko rakennettiin tsaarin rahallisella tuella. Tsaarin vaunut olivat särkyneet vanhan kirkon lähellä ja hän tuli kirkkoon pitämään sadetta ja huomasi sen huonon kunnon. Rakennus palautettiin seurakunnalle vuonna 1991 ja korjausten jälkeen se palautettiin kirkoksi vuonna Tuutarin seurakunta perustettiin vuonna 1760 ja viimeinen kaksitorninen kirkko toimi kirkkona Sodassa rakennus vaurioitui pahoin ja 1950-luvulla pioneerit räjäyttivät rauniot. Seurakunta perustettiin uudelleen vuonna 2000 ja uusi kirkko on rakennuttu lähelle vanhaa kirkkoa Pikkolovon kylään. Valkeasaaren seurakunta perustettiin 1680 ja viimeinen kirkko toimi kirkkona Kirkko kärsi suuria vaurioita jatkosodassa ja on hävinnyt kokonaan. Venjoen seurakunta perustettiin 1641 ja sen viimeinen kirkko toimi kirkkona Seurakunta oli 1900-luvun alussa suurin Inkerin seurakunnista, siinä oli yli jäsentä. Rakennus on säilynyt, mutta esimerkiksi sen kaksi tornia on hävitetty. Siinä toimii nykyään kasvintutkimuslaitos. Se sijaitsee Puškinin ja Hatsinan välissä. Vuoleen seurakunta perustettiin 1714 ja viimeinen kirkko toimi kirkkona Kirkosta tehtiin klubi. Rakennus ei ole säilynyt.
7 Mitrofanovan hautausmaan kappeli sijaitsi Pietarin keskustasta muutaman kilometrin etelään, länteen Moskosvkij prospektista. Kappeli oli kirkollisessa käytössä , jolloin hautausmaa suljettiin. Sodan aikaan hautausmaa kärsi suuria vaurioita eikä sitä enää ole. Hautausmaalla on merkitys Inkerin kirkon historialle. Marraskuussa 1919 Pyhän Marian kirkon kanttori Mooses Putro oli siellä hautaamassa seurakuntalaista, mutta ei koskaan palannut kotiin. Ilmeisesti hänet joko ryöstettiin tai tapettiin uskonsa tähden tai molempia ja heitettiin Nevaan. Ruumista ei löydetty. Inkeri-fanaatikko Mihail Braudze on tehnyt kirkoista korttisarjan alkuperäiset maalaukset ovat Skuoritsan kirkossa. Sarjaa voi tilata minulta 5 euron hintaan (postimaksu on jo mukana hinnassa). Halpa hinta paljastaa, että Mihail ei tee korteilla bisnestä Hän on julkaissut venäjäksi paljon Inkeristä kertovia kirjoja osa on käännöksiä suomesta, osa suoraan venäjäksi kirjoitettuja. En uskalla luvata nopeaa toimitusta, mutta joulunalusviikon olen Suomessa ja silloin varmaan saan kortteja postiin. pasi.hujanen@sley.fi Huumori on välttämätöntä Venäjän korruption vastaisen poliisin everstiltä löytyi 5 tonnia ulkomaanvaluuttaa siis 5000 kiloa. Rahaa oli kaikkiaan 120 miljoonaa dollaria. Se oli hänen sisarensa asunnossa. Lisäksi hänen isänsä nimissä oli ulkomaisia tilejä, joilla oli 300 miljoonaa dollaria. Lakonisesti todettiin: jos everstillä on tämän verran, paljonkohan kenraalilla on! Virallista selitystä rahalle ei ole vielä tullut, mutta arvellaan, että kyse saattoi olla ulkomailta salakuljetettavan tavaran maksamisesta. No, senkään kanssa everstillä ei olisi pitänyt olla mitään tekemistä. Tavaraa kaivataan Tällä hetkellä ei ole mitään erityisiä toiveita. Luovutamme jouluun mennessä vanhan varastomme asia on venynyt ja venynyt ja siihen mennessä selviää, missä tulee olemaan uusi Venäjän-varasto. Siihen asti en pysty ottamaan vastaan juuri mitään, että muutettavaa olisi mahdollisimman vähän. Pieni opetuksen sana Daavidille syntyi Hebronissa poikia. Hänen esikoisensa oli Amnon, jonka äiti oli jisreeliläinen Ahinoam. Toinen oli Kilab, jonka äiti Abigail oli ollut karmelilaisen Nabalin vaimo, kolmas Absalom, Gesurin kuninkaan Talmain tyttären Maakan poika, neljäs Adonia, Haggitin poika, viides Sefarja, Abitalin poika ja kuudes Jitream, Daavidin vaimon Eglan poika. Nämä syntyivät Daavidille Hebronissa. (2 Sam 3:2-5) Käymme Helsingin Luther-kirkon torstaisilla raamattuluennoilla läpi Samuelin kirjoja. Osa tutkijoista arvelee, että tässä luettelossa on mainittu vain kunkin Daavidin vaimon esikoinen todellisuudessa lapsia oli enemmän.
8 Hieman myöhemmin kerrotaan, että muutettuaan Jerusalemiin Daavid otti vielä lisää vaimoja ja sivuvaimoja ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä (2 Sam 5:13-16). Eikä sekään riittänyt, vaan hän viekkaudella hankki itselleen vaimoksi myös Batseban, heettiläisen Urian vaimon (2 Sam 11-12). Kuitenkin Daavidia pidetään Israelin ihannekuninkaana. Uskallan väittää, että harva raamatunlukija muistaa Daavidin monet vaimot ja jopa sivuvaimot. Myöhemmin Daavid joutui taistelemaan vallasta, kun kaksikin poikaa nousi kapinaa häntä vastaan. Jumala armahti Daavidia, vaikka hänen elämänsä oli kaikkea muuta kuin Jumalan tahdon mukaista. Hän armahtaa myös sinua! Kiitos- ja rukousaiheita Kiitosaihe: uusi viisumi Konserttikiertue Inkerin kirkon talous että tultaisiin omavaraisemmaksi eikä oltaisi riippuvaisia ulkomaisesta avusta. Joulun ajan tilaisuudet että uusia ihmisiä tulisi seurakuntiin. Venäjällä varsinainen joulu on vasta 7.1. sen takia katolinen joulu menee monelta ohi lähes huomaamatta. Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen. Hänelle tulee ilmoittaa osoitteenmuutokset jne. Mikäli ystäväsi/tuttavasi/naapurisi haluaa renkaan jäseneksi, ilmoitathan siitä Pasi Hujaselle, Sley, PL 184, Helsinki tai Lähetyskannatus Pasi Hujasen työn tukemiseksi Sleyn tilille IBAN: FI BIC:DABAFIHH henkilökohtaisella viitenumerollasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena. Henkilökohtaisen viitenumeron saat Sleystä Anna Poukalta puh tai tai kirjoittamalla viestikenttään Pasi Hujasen rengas + oma kotiseurakuntasi tai Pasi Hujasen renkaan yleisviitenumerolla Mikäli haluat avustaa diakoniatyötä, on vuonna 2016:kin koko vuoden kestävä keräys diakonia-avun saamiseksi Inkerin kirkon seurakuntiin. Jos haluat antaa lahjasi tähän tarkoitukseen, käytä tiliä: IBAN: FI viite Käytä viitettä, se takaa, että raha menee oikeaan kohteeseen, lisäksi se vähentää työtä ja kuluja Sleyn keskustoimistolla. Keräyslupa : Poliisihallituksen myöntämän keräysluvan POL mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotLinnun aivot. Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot.
Pasi Hujasen lähettikirje 4/2018, 22.5.2018 Linnun aivot Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot. Toukokuun puolivälissä ajoin Tallinnasta Narvaan.
LisätiedotKeväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 /
Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 / 12.05. 20 1 6 Toivottavasti sinunkin toukokuusi on ollut kaunis! Tätä mietin, kun aloittelin kirjeen kirjoittamista. Jokakeväiset kasvun ihmeet ja kukkien
LisätiedotKummallista rahankäyttöä
Pasi Hujasen lähettikirje 1/2019, 23.1.2019 Kummallista rahankäyttöä Taaitsan joka oli aikanaan suuri inkeriläiskeskittymä hallintorakennuksen edessä on eläinpatsaita: jokin hirvensukuinen eläin, kaksi
LisätiedotAJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
LisätiedotMeillä karjalaisilla on hyvä sydän!
Pasi Hujasen lähettikirje 10/2016, 21.12.2016 Nizzalainen jouluseimi vuonna 2015 Meillä karjalaisilla on hyvä sydän! Olin jo toisissa hautajaisissa tänä vuonna matralla. Kummisetäni leski kuoli nelisen
LisätiedotEn tiedä, mistä tämä ero johtuu. Lännen kirkossa hautaustapa lähtee siitä, että Kristuksen toinen
Pasi Hujasen lähettikirje 4/2016, 30.04.2016 Viimeinen toive Hatsinan kirkko Venäjällä hautajaiset ovat yleensä kolmas päivä kuolemasta. Silloin tällöin käy niin, että dokumentit eivät valmistu ajoissa
LisätiedotSeuraavana aamuna paljastui, että neljä pientä kissanpentua oli ottanut kukkapenkin majapaikakseen.
Pasi Hujasen lähettikirje 8/2016, 24.10.2016 Ropsan kirkon rauniot Vesissä on eroja, mainostettiin aikanaan televisiossa. Kun tulin syyskuun lopulla yöllä Suomesta, kuulin rapinaa kirkon ulko-oven vieressä
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 2/2012, 23.02.2012 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotHerään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 10/2015, 12.12.2015 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotMe katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 1/2014 Higashi-Nakano 3-15-13-303 Nakano-ku Tokyo 164-0003 Japan sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 3.4.2014 Alkuvuoden kuulumisia Hyvät ystävät,
LisätiedotPresidenttiehdokkaita
Pasi Hujasen lähettikirje 09/2017, 17.11.2017 Presidenttiehdokkaita Venäjällä on 18.3.2018 presidentinvaalit. Päivä on sama, jolloin Krim liitettiin/liittyi Venäjään. Istuva presidentti Vladimir Putin
LisätiedotPuhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä
Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 2/2013, 19.02.2013 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotRäystäät tippuvat. Myös katon eristyksessä on ongelmia: räystäille kasvaa pitkiä jääpuikkoja, kun on pakkasta ja lunta.
Pasi Hujasen lähettikirje 2/2019, 25.2.2019 Räystäät tippuvat Jos jotain tehdään, se pitää tehdä kunnolla ja perusteellisesti! Tuutarin kirkon rakensivat kouvolalaiset talkoolaiset ja venäläinen rakennusfirma.
LisätiedotFrom: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?
Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty
LisätiedotMiten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
LisätiedotVaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit
Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 2/2013 Hanna Penttinen Suomi Church sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 2.12.2013 Mennyt syksy Hyvät ystävät, syksy on kulunut täysin huomaamatta
LisätiedotMatkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan
LisätiedotKAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?
KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua
LisätiedotJoulu(valot) joka päivä
Pasi Hujasen lähettikirje 10/2018, 17.12.2018 Joulu(valot) joka päivä Aikanaan Stockmann huomasi, että Pietarin tavarataloon piti ottaa myytäväksi eri tavaraa kuin Helsingin myymälään. Skandinaavinen yksinkertainen
LisätiedotKsenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
LisätiedotOLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS
Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO
LisätiedotTyöharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
LisätiedotLAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
LisätiedotPreesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
LisätiedotTervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
LisätiedotElena haluaa uuden auton
Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000
LisätiedotOnneksi Suomi on niin maallistunut maa
Pasi Hujasen lähettikirje 5/2016, 10.06.2016 Skuoritsan kirkko Onneksi Suomi on niin maallistunut maa Helluntaina Helsingin Luther-kirkko otettiin uudelleen käyttöön. En päässyt paikan päälle olin lomalla
LisätiedotKesää ei oikeastaan ollutkaan
Pasi Hujasen lähettikirje 7/2016, 19.09.2016 Kesää ei oikeastaan ollutkaan Moloskovitsan kirkon rauniot Kun lähden käymään Hatsinassa, Skuoritsassa tai Puškinin eteläisillä kylillä, ajan Tuutarin mäellä
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 3/2014, 31.03.2014 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotSisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80
Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys
LisätiedotInflaatio syö rahan arvon ja eläkkeet
Pasi Hujasen lähettikirje 01/2017, 30.01.2017 Jaaman seurakunnan kirkko, Kingisepp Inflaatio syö rahan arvon ja eläkkeet 1930-luvun Saksassa oli hyperinflaatio. Muistan, kuinka koulun historiakirjassa
LisätiedotKaksi ongelmaa. Vanhan venäläisen sanonnan mukaan maassa on kaksi ongelmaa: dorogi i duraki eli tiet ja hölmöt.
Pasi Hujasen lähettikirje 3/2019, 25.3.2019 Kaksi ongelmaa Vanhan venäläisen sanonnan mukaan maassa on kaksi ongelmaa: dorogi i duraki eli tiet ja hölmöt. Sanonnassa hölmöillä tarkoitetaan maan johtajia,
LisätiedotYhteen taloon emme päässeet, mutta kolme vanhusta olivat kotona. Ylhäällä on kuva viimeisen vanhuksen ulko-oven pielestä.
Pasi Hujasen lähettikirje 02/2017, 03.03.2017 Lukkoja seinän täydeltä Uusia kyläpaikkoja Kiersin Arvo Survon kanssa Kupanitsan kyliä ajatus on, että otan osan Arvon kotikäynneistä, että hänelle jää aikaa
Lisätiedoto l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
LisätiedotValitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:
Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon
LisätiedotMITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
LisätiedotOnko lammas arvokkaampi kuin Jeesus?
Pasi Hujasen lähettikirje 9/2018, 5.11.2018 Onko lammas arvokkaampi kuin Jeesus? kysyi eräs Puškinin seurakuntalainen, kun kirkon vanha alttaritaulu oli vaihdettu uuteen lasimaalaukseen. Vanha alttaritaulu
LisätiedotNorth2north Winnipeg Kanada
North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja
LisätiedotVale, emävale, tilasto, mielipidetiedustelu
Pasi Hujasen lähettikirje 4/2019, 8.5.2019 Vale, emävale, tilasto, mielipidetiedustelu Olen usein lainannut erilaisten mielipidetiedustelujen tietoja. Joskus olen huomauttanut, että en luota saatuihin
LisätiedotMIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
LisätiedotKeskiviikko
Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,
LisätiedotPuuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri
Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin
LisätiedotHELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 8/2014, 13.10.2014 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
Lisätiedot6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
LisätiedotKeskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
LisätiedotVUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
LisätiedotLÄHETTÄJÄ VASTAANOTTAJA PIKAKIRJE PAKETTI KIRJATTU KIRJE PAINAA VALTAKIRJA HAKEA SAADA LÄHETTÄÄ POSTIMERKKI KIRJE
ASIOIDAAN POSTISSA JUTELLAAN ENSIN Oletko lähettänyt kirjeen tai paketin Suomessa? Missä sinulla on lähellä posti? Onko sinun kodin lähellä postiautomaatti? Jos tilaat internetistä tavaran, mihin se tulee?
LisätiedotOngelmia auton kanssa
Pasi Hujasen lähettikirje 03/2017, 07.04.2017 Ongelmia auton kanssa Auton toinen etupyörä rupesi pitämään outoa kolinaa. Kävin maaliskuun lopulla vaihdattamassa alatukivarren puslan josta asentaja sanoi,
Lisätiedotkielipassi Moduuli 1
kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.
LisätiedotFRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *
*** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 10/2013, 25.11.2013 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 1/2012, 27.01.2012 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotTutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy
Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläiset ostajina Suomessa Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 1 Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläisten matkat joihinkin maihin 4500 4000 3500 3000 1000
LisätiedotViikko 13 23.3.2015-29.3.2015
Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 10/2014, 16.12.2014 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotJaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
LisätiedotMissä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.
ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.
LisätiedotKenguru 2019 Ecolier 4. ja 5. luokka
sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta
LisätiedotKenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT
sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 6/2012, 22.06.2012 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotTyössäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
LisätiedotModuuli 1. Opiskelijan kielipassi
Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot
LisätiedotPAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
LisätiedotSimo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
LisätiedotSuomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista
Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu 07 Kooste vastauksista . Sukupuolesi 0 0 40 60 80 00 0 40 60 NAINEN 40 MIES 78 EN HALUA VASTATA . Ikäsi 0 0 0 30 40 50 60 5 9 0 9 30 30 39 38 40 49 5 50
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 01/2014, 23.12.2013 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotOsaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta
Osaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta Viimeisin ostamani asia haaveet ja tarpeet hintavertailu rahat tuotetietous muuta Minä mainonnan keskellä 1 Ryhmätyö Näin ostopäätöksiini yritettiin vaikuttaa
LisätiedotLapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö
LisätiedotKirjoita dialogi (yksi tai monta!)
Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti
LisätiedotKenguru 2019 Ecolier Ratkaisut
Sivu 0 / 15 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS E C A D A A D 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS B B C E B A D 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS D E B E B E B Kilpailu pidetään
LisätiedotKIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
LisätiedotValokuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa
Pasi Hujasen lähettikirje 04/2017, 29.05.2017 Valokuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa Yksi suosituimmista sovellutuksista älykännyköissä Venäjällä on ohjelma, jolla voi muokata valokuvia. Miehestä
LisätiedotOmatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
Lisätiedot3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
LisätiedotPOSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat
LisätiedotKaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 10/2012, 19.11.2012 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotKarjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.
Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton
LisätiedotKun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.
AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,
LisätiedotMODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
LisätiedotRemonttimiehenä. Pasi Hujasen lähettikirje 05/2017,
Pasi Hujasen lähettikirje 05/2017, 06.07.2017 Remonttimiehenä Sley, PL 184, 00181 Helsinki Käyntiosoite Malminkatu 12 A, 00100 Helsinki Vaihde (09) 251 390 Pankki Danske Bank FI13 8000 1500 7791 95 Y-tunnus
LisätiedotEI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?
POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
LisätiedotSeuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
LisätiedotPoimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?
LisätiedotTyöharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
LisätiedotVas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
LisätiedotNimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
LisätiedotMAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF
MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,
LisätiedotNarva ja elämän muita asioita
Narva ja elämän muita asioita Kirsi Vimparin lähettikirje 5 / 17.10.2018 Syyskuun lopulla oli aika suunnata Narvaan, Neljän Tuulen Ristivaellukselle kutsumaan ihmisiä Kirkkojen päiville, palvelemaan erilaisissa
LisätiedotVERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 4/2014, 10.05.2014 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotPelin alussa olet 16-vuotias transsukupuolinen nuori.
kuuluu kaikille Intro pelaajalle aloituspisteellä 1 Sukupuolitemppurata simuloi etäisesti matkaa, jonka transsukupuolinen ihminen joutuu tänä päivänä Suomessa läpäisemään saadakseen juridisen sukupuolensa
LisätiedotHiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.
LisätiedotORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE
ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien
LisätiedotTEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki
TEIJA RANTALA Pieni kirja JOHTAMISESTA Alma Talent 2019 Helsinki Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Teija Rantala ISBN: 978-952-14-3676-5 ISBN: 978-952-14-3677-2 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3678-9 Kansi:
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 3/2015, 27.03.2015 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
Lisätiedot