Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 /

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 /"

Transkriptio

1 Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 / Toivottavasti sinunkin toukokuusi on ollut kaunis! Tätä mietin, kun aloittelin kirjeen kirjoittamista. Jokakeväiset kasvun ihmeet ja kukkien kauneudet ovat jälleen valloittaneet ympäristön, ja uudenuutukaista vihreän sävyä on saanut ihastella joka puolella. Toki hieman tasoittaa riemua se, että allergiaoireet tulivat jokavuotiseen tapaan, mutta kelpaa ympärilleen silti katsella iloiten. Kevät on edennyt tasaiseen tahtiin, tällä viikolla loputkin viikkotapahtumat saavat viimeiset kertansa. Viime sunnuntaina juhlistimme hieman pyhäkoulussa lasten kanssa, ja matka jatkuu taas syksyllä. Kirkossamme on todella vähän säännöllisesti käyviä perheitä, ja se onkin suuri rukousaihe. Pyhäkoulussa on vain pari lasta, ketkä käyvät säännöllisesti, ja vaikka toki iloitsemme jokaisesta lapsesta joka käy vaikka pari kertaa vuodessa, olisi mahtavaa päästä pyhäkouluilemaan saman porukan kanssa säännöllisesti. Yksi iso vaikuttava tekijä on toki tila, jossa olemme. Pyydänkin, että muistaisitte rukouksin koulutalon kunnostamisprojektia. Sille on nyt viimeiset luvat saatu, ja rahatilanteen mukaan remontti alkaa. Tämänhetkinen tavoite on, että Tarton Pietarin luterilainen koulu saisi aloittaa siellä syyslukukauden Kolme miljoonaa euroa ja lukematon määrä työtunteja tarvitaan ennen sitä. Tuossa koulutalossa voisimme mekin pitää pyhäkoulun, koska se on aivan kirkon vieressä. Lisäksi koulutalo toisi seurakunnalle sen kaipaamia kokoontumistiloja. Yksi valtavan iloinen asia on se, että saan uusia työkavereita. Sley teki päätöksen kutsua lähetystyöntekijöiksi Joona ja Helene Toivasen, ja heidät siunataan työhön Virtain Evankeliumijuhlilla. Työpalavereille ei ole esteeksi ainakaan välimatka, koska asumme samassa talossa. Toivaset ovat käytännössä olleet jo pitkään käytännön töissä, joten pääsemme nopsaan erilaisiin kuvioihin kiinni. Tämä avaa myös minulle uusia mahdollisuuksia, joista olen kiitollinen. Võrun rovastikunnan lähetyspäivien suunnittelu ja käytännön asiat ovat edenneet pikkuhiljaa, samoin Neljän tuulen ristivaelluksen valmistelut. Kokonaisuus on melkoinen puserrus elokuun puolessavälissä, ja tarvitsee

2 myös esirukouksianne. Ristivaelluksen suhteen on vielä paljon avoimia asioita, mutta yksi kerrallaan asiat etenevät. Meillä on majapaikat osallistujille, joka on jo aika paljon, ja muitakin asioita on selkiintynyt kuten summittainen ohjelma. Tämä on taas hieno esimerkki siitä, miten Jumala tekee töitä ja hoitaa asioita meidän ihmisten kautta, jotka emme aina tiedä, osaa, pysty tai kykene Valmistelin suomenkieliseen raamattupiiriin viimeiselle kerralle asioita, ja päätin ottaa alkuun virren 340 Herrasta veisaa kieleni. Se on sopivasti myös toisinto Pohjois-Savosta, niin ei pääse juuret unohtumaan. Sen sanoma pohjautuu psalmiin 34, joka on pelastuneen kiitoslaulu. 1. Herrasta veisaa kieleni, ylistää armoansa, ei unohtaa voi sieluni hyviä tekojansa. Kun etsin, niin hän vastasi, ja nöyrät kiitosvirttäni iloiten kuuntelevat. 2. Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen, ja jotka häntä pelkäävät, ne saavat varjeluksen. Ja ahdingonkin aikana on heillä rauhaa, iloa, kun Herra heitä hoitaa. 3. Kasvoihin Herran katsokaa, ne loistaa suloisesti, ja hyvyyttänsä maistakaa, se vuotaa iäisesti. On autuas se ihminen, ken elää Herraan turvaten. Ei mitään silloin puutu. Nyt meille koittaa helluntaiaika. Pyhä Henki on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi, lohduttajaksi. Pyhän Hengen saamisen myötä kristillinen kirkko sai syntynsä, ja se on myös lähetystyön keskeinen ja suuri tapahtuma. Ilman Pyhän Hengen työtä lähetystyö olisi mahdotonta. Onkin jollain tavalla niin hienoa, miten Jumala antaa välillä oikein tuntea sen, miten Pyhä Henki tekee myös minun kauttani työtä. Välillä sen huomaa keskusteluhetkissä ihmisten kanssa, välillä opetuksia pitäessä. Aina sitä ei kuitenkaan erityisellä tavalla tunne, mutta ei tarvitsekaan. Jokaisen hetken ei tarvitse olla hieno ja ihmeellinen, vaan niiden ihmeellisempien hetkien kautta Pyhä Henki myös muistuttaa sitä, että sinä et ole omassa varassasi. Hän toimii meissä, meidän kauttamme, välillä myös meistä huolimatta.

3 On autuas se ihminen, ken elää Herraan turvaten. Ei silloin mitään puutu. Että mahdollisimman moni ihminen saisi olla autuas ikionnellinen pelastettuna. Kuvat äitienpäivän kevään viimeisestä pyhäkoulusta. Yhteiskuva ja iloiset opettajat! Alla kuva seurakuntamme kevään rippikouluryhmän kastetilaisuudesta. Ryhmässä on lähes 50, joista hieman reilu 30 kastettiin ja kastetaan ennen helluntain rippikoulupyhää.

4

5 Kevät on myös kiitoksen aikaa, ja sitä on tänä keväänä ollut ilo kuulla. Ne kiitokset kuuluvat myös sinulle, rakas lähettäjä! Ilman lähettäjien panosta ei yksikään lähetystyöntekijä tee työtä. Nyt kevään lopussa on ollut todella rohkaisevia keskusteluita paikallisten esimiesten kanssa, ja innolla odotan jo syksyä ja sen tuomia tehtäviä. Mutta ensin eletään kesä. Syksymmällä siis seuraavia kuulumisia. Siunausta, kesän iloja ja Jumalan hyvää hoitoa sinulle! Kirsi sähköposti: internet: ja Loppuun vielä muutama linkki kesän eri tapahtumista, näitä voi vilkaista myös esirukousmielessä: viikko juhannuksesta juhlitaan Virroilla. Olen tänä vuonna mukana, tervetuloa moikkailemaan lähetysnäyttelyyn! - Viron kirkon lähetyspäivien sivut, ohjelma täydentyy vielä hieman. Tämän tapahtuman aikana Neljän Tuulen ristivaellusta toteutetaan. - tänä vuonna teemalla Luojan lapset.

6 Jos yhteystietosi muuttuvat, ilmoitathan muutoksesta Sinikka Ahvenaiselle, Sley, PL 184, 00181, Helsinki, tai puh Tukesi tekee mahdolliseksi työn jatkamisen ja etenemisen sinne, missä Kristusta ei vielä tunneta. On hienoa, jos voisit säännöllisesti tukea Kirsi Vimparin työtä sinulle sopivalla summalla. Sleyn tilille IBAN: FI BIC:DABAFIHH henkilökohtaisella viitenumerollasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena. Henkilökohtaisen viitenumeron saat Sleystä Anna Poukalta puh tai tai kirjoittamalla viestikenttään Kirsi Vimparin rengas + oma kotiseurakuntasi tai Kirsi Vimparin renkaan yleisviitenumerolla: Keräyslupa : Poliisihallituksen myöntämän keräysluvan POL mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetusja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.

Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.

Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois. Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 1/2014 Higashi-Nakano 3-15-13-303 Nakano-ku Tokyo 164-0003 Japan sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 3.4.2014 Alkuvuoden kuulumisia Hyvät ystävät,

Lisätiedot

Narva ja elämän muita asioita

Narva ja elämän muita asioita Narva ja elämän muita asioita Kirsi Vimparin lähettikirje 5 / 17.10.2018 Syyskuun lopulla oli aika suunnata Narvaan, Neljän Tuulen Ristivaellukselle kutsumaan ihmisiä Kirkkojen päiville, palvelemaan erilaisissa

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Lähetysterveiset Virosta

Lähetysterveiset Virosta 1 Lähetysterveiset Virosta Seppälän perheen lähettikirje 1/2014 Riikka Lautamo-Seppälä, Sakari ja Retriika Seppälä s-posti: riikka.lautamo-seppala@sley.fi, sakari.seppala@sley.fi 27.1.2014 Uusi armon vuosi

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Kristus nousi kuolleista! Joona ja Helene Toivasen lähettikirje. huhtikuu; 2/2019

Kristus nousi kuolleista! Joona ja Helene Toivasen lähettikirje. huhtikuu; 2/2019 Kristus nousi kuolleista! Joona ja Helene Toivasen lähettikirje. huhtikuu; 2/2019 Hyvä ihme sentään! Onko hyvyys ihme? Joona. Muistatte varmaan Lean, seurakuntamme diakoniatyöntekijän ja seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

D. Koulua aloitettaessa

D. Koulua aloitettaessa D. Koulua aloitettaessa Kouluun lähtevien siunaaminen voidaan toimittaa keväällä tai syksyllä juuri ennen koulun alkamista. iunaamisen toimittaa pappi tai muu seurakunnan työntekijä. Kouluun lähtevien

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 2/2013 Hanna Penttinen Suomi Church sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 2.12.2013 Mennyt syksy Hyvät ystävät, syksy on kulunut täysin huomaamatta

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.)

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.) JUMALANI, JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT, MIKSI OLET KAUKANA, ET AUTA MINUA, ETKÄ KUULE VALITUKSENI SANOJA? JUMALANI, JUMALANI HUUDAN PÄIVÄLLÄ YÖLLÄKÄÄN EN VAIKENE, MUTTA VASTAA ET, MUTTA VASTAAT ET. KUITENKIN

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus.

HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus. 2015 2016 2.Vuosikurssi HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus. Hakijalle Iloitsemme halustasi antaa kokonainen vuosi Herralle

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola

Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää. Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää. Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan. Annat henkesi tuulen

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2 Kastetilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut kotiseurakunnasta vauvanne syntymän johdosta!

Lisätiedot

Riikka Lautamo-Seppälä, Sakari, Retriika ja Viljami Seppälä sposti: sposti: 17.6.

Riikka Lautamo-Seppälä, Sakari, Retriika ja Viljami Seppälä sposti: sposti: 17.6. Tere päevast! Seppälän perheen lähettikirje 2/2011 Riikka Lautamo-Seppälä, Sakari, Retriika ja Viljami Seppälä sposti: riikka.lautamo-seppala@sley.fi sposti: sakari.seppala@sley.fi 17.6.2011 Äksin kirkko

Lisätiedot

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö Paremman tulevaisuuden puolesta Helluntaiseurakuntien Vankilatyö Vankilatyö on evankeliumin viemistä vankiloihin, vankien ja heidän läheistensä kohtaamista sekä kokonaisvaltaista tukemista vankeudessa

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10 Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su 16.7.2017 klo 10 Alkusoitto Pelimannit Tervetulosanat Alkulaulu Niin ihanaa on ylistää 1. Niin ihanaa on ylistää sinua, Jumalamme, ja hyvyyttäsi, voimaasi nyt

Lisätiedot

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,

Lisätiedot

Odotuksia. Ville ja Susanna Melasen lähettikirje 4 /

Odotuksia. Ville ja Susanna Melasen lähettikirje 4 / Odotuksia Ville ja Susanna Melasen lähettikirje 4 / 08.12. 2017 Talvi on saapunut Ensilumi näyttäytyi jo lokakuussa, mutta ihan silloin talvinen tunnelma ei päässyt käyntiin. Marraskuun aikana vähitellen

Lisätiedot

Räystäät tippuvat. Myös katon eristyksessä on ongelmia: räystäille kasvaa pitkiä jääpuikkoja, kun on pakkasta ja lunta.

Räystäät tippuvat. Myös katon eristyksessä on ongelmia: räystäille kasvaa pitkiä jääpuikkoja, kun on pakkasta ja lunta. Pasi Hujasen lähettikirje 2/2019, 25.2.2019 Räystäät tippuvat Jos jotain tehdään, se pitää tehdä kunnolla ja perusteellisesti! Tuutarin kirkon rakensivat kouvolalaiset talkoolaiset ja venäläinen rakennusfirma.

Lisätiedot

Linnun aivot. Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot.

Linnun aivot. Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot. Pasi Hujasen lähettikirje 4/2018, 22.5.2018 Linnun aivot Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot. Toukokuun puolivälissä ajoin Tallinnasta Narvaan.

Lisätiedot

TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla

TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla Päivitetty 21.9.2014 TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla Vigiliaa ennen toimitetaan pieni (vähäinen) ehtoopalvelus. Mikäli temppelin pyhälle ei ole omia pienen ehtoopalveluksen

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat?

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat? Kuuleeko kukaan? Tämän päivän aihe: Kuuleeko kukaan, on asetettu kysymyksen muotoon. Monesti me ihmiset saatamme epäillä, kun elämäämme tulee yhtä ja toista vastoinkäymistä, että nouseeko tämä rukoukseni

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Meillä karjalaisilla on hyvä sydän!

Meillä karjalaisilla on hyvä sydän! Pasi Hujasen lähettikirje 10/2016, 21.12.2016 Nizzalainen jouluseimi vuonna 2015 Meillä karjalaisilla on hyvä sydän! Olin jo toisissa hautajaisissa tänä vuonna matralla. Kummisetäni leski kuoli nelisen

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Kummallista rahankäyttöä

Kummallista rahankäyttöä Pasi Hujasen lähettikirje 1/2019, 23.1.2019 Kummallista rahankäyttöä Taaitsan joka oli aikanaan suuri inkeriläiskeskittymä hallintorakennuksen edessä on eläinpatsaita: jokin hirvensukuinen eläin, kaksi

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Suruja ja iloja. Susanna ja Ville Melasen lähettikirje 5/2013

Suruja ja iloja. Susanna ja Ville Melasen lähettikirje 5/2013 Susanna ja Ville Melasen lähettikirje 5/2013 ville.melanen@sley.fi susanna.melanen@sley.fi +7965 919 2900 (Ville) +7909 523 2719 (Susanna) Skype: siperia77 17.11.2013 Suruja ja iloja Lahti 26.10.2013,

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4). MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2019 Aika ja paikka tiistaina 11.6.2019 klo 17.00 18,30 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Kuusiranta Helena, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Turussa keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Turussa keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010 Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ Turussa keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010 Paikka: Henrikinkirkko, Peltolantie 2, Turku OHJELMA 10.00-130 Messu 130-145 Lounasruokailu 100-14.30 Päiväjuhla 14.30-15.00

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit Säynätsalon alueseurakunta Päivään sidotut kolehdit su 6.5. 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai) Sydämen puhetta Jumalan kanssa Kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen

Lisätiedot

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p ) Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen

Lisätiedot

LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA. Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa

LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA. Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa 8.2.2007 LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät #ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

P/E Meidän auttajamme on Her - ra,

P/E Meidän auttajamme on Her - ra, Rukoushetken rakenne noudattaa pienen rukoushetken kaavaa. Rakennetta voidaan käyttää soveltaen. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Rukoushetken laulettavaksi merkityt

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 26.5.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei vaan, Näin toukokuun lopussa on ensimmäiset merkit olemassa tulevasta useamman kuukauden mittaisesta sadekaudesta. Sadekausi on elintärkeä maalle

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Lähetysterveiset Virosta

Lähetysterveiset Virosta Lähetysterveiset Virosta Seppälän perheen lähettikirje 4/2013 Riikka Lautamo-Seppälä, Sakari, Retriika ja Viljami Seppälä sposti: riikka.lautamo-seppala@sley.fi, sakari.seppala@sley.fi 23.10.2013 Jeesuksen

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Jumalan kädet kantaa Sydämen itku vaikenee ainoastaan taivainen sade kun armolla koskettaa saa Golgatan sanoma yksin ja ainoastaan särkyneen

Lisätiedot

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA su 1.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

En tiedä, mistä tämä ero johtuu. Lännen kirkossa hautaustapa lähtee siitä, että Kristuksen toinen

En tiedä, mistä tämä ero johtuu. Lännen kirkossa hautaustapa lähtee siitä, että Kristuksen toinen Pasi Hujasen lähettikirje 4/2016, 30.04.2016 Viimeinen toive Hatsinan kirkko Venäjällä hautajaiset ovat yleensä kolmas päivä kuolemasta. Silloin tällöin käy niin, että dokumentit eivät valmistu ajoissa

Lisätiedot

Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on?

Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: The Fellowship of the Holy Spitit: "Who is the Holy Spirit?" 3.helmikuuta 2008 Matteus 3:13-17 Tänä vuonna rukoilen, että saatte kokea pyhän Kolminaisuuden

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Koulukukko 3 / 2015 2016

Koulukukko 3 / 2015 2016 Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 3 / 2015 2016 3.5.2016 Kohti kesää Toukokuu pyörähti käyntiin ja opettajanhuoneen aamukammassa on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Yhteen taloon emme päässeet, mutta kolme vanhusta olivat kotona. Ylhäällä on kuva viimeisen vanhuksen ulko-oven pielestä.

Yhteen taloon emme päässeet, mutta kolme vanhusta olivat kotona. Ylhäällä on kuva viimeisen vanhuksen ulko-oven pielestä. Pasi Hujasen lähettikirje 02/2017, 03.03.2017 Lukkoja seinän täydeltä Uusia kyläpaikkoja Kiersin Arvo Survon kanssa Kupanitsan kyliä ajatus on, että otan osan Arvon kotikäynneistä, että hänelle jää aikaa

Lisätiedot