MIKKELI. #kehtaakehuamikkeli. Lokakuu 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKKELI. #kehtaakehuamikkeli. Lokakuu 2016"

Transkriptio

1 MIKKELI #kehtaakehuamikkeli Lokakuu 2016

2 Mikkeli on vetovoimainen vapaa-ajanviettokeskus Mikkeli on Itä-Suomen kasvukeskus, jossa uudistuva kaupunkikeskusta, vireä maaseutu elinvoimaisine taajamineen, Saimaa ja puhdas järviluonto vetävät asukkaita, yrityksiä ja loma-asukkaita puoleensa. Asiakaslähtöiset palvelut, yhteisöllisyys sekä turvallinen ja laadukas asuminen varmistavat hyvän arjen niin työssä, opiskelussa kuin vapaa-ajallakin.

3 Mikkeli on Etelä-Savon kehittyvä sydän Elinkeinoelämä, oppilaitokset, tutkimusyksiköt ja kaupunki ovat tiiviisti verkottuneita ja tuottavat hyvinvointia ja vaurautta alueelle. Mikkeli ammentaa menestystään myös monipuolisesta kulttuurista, historiasta, kansainvälisyydestä, hyvistä liikenneyhteyksistä sekä erinomaisesta ympäristöimagosta. Mikkeli on Suomen ylivoimaisesti vetovoimaisin vapaa-ajanasutuksen keskus

4 Mikkeli on sopivan lähellä

5 Asukkaita Mikkeli numeroina Suomen lomapääkaupunki: vapaa-ajanasuntoa (eniten Suomessa) Väkiluvultaan Suomen 18. suurin kaupunki Vesistöä 680,03 km² Pinta-alaa 3229,56 km²

6 Mikkelin elinvoiman lähteet Luonnonmukaisuus, puhtaus, luonto Moderni palvelu, kasvu Innovointi, opiskelu, korkeakoulut Elämän ja asumisen laatu

7 Asuntomessut Mikkelissä 2017 Asuntomessut järjestetään Kirkonvarkauden uudella asuinalueella Saimaan rannalla, kolme kilometriä etelään kaupungin keskustasta. Kirkonvarkaus on osa Saimaansivu-kokonaisuutta, johon rakentuu useita asuinalueita.

8 Liikkumisen unelmavuosi Liikkumisen unelmavuosi polkaistiin käyntiin syksyllä Vuoden aikana lisättiin mikkeliläisten päivittäistä liikkumista ja urheilua löydettiin kokeilujen avulla uusia pysyviä toimintamalleja ja lisättiin yhteistyötä eri toimijatahojen kanssa. Kokeilut perustuivat yhteiseen ideointiin ja ketterään toteutukseen. Mikkeli näytti mallia liikkumisen unelmavuosi on valtakunnallinen Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna 2017.

9 Uusi jätevedenpuhdistamo Jätevedenpuhdistamo rakennetaan Metsä-Sairilaan, noin kuuden kilometrin päähän keskustasta. Puhdistamosta tulee Euroopan modernein. Puhdistamo saa Kuntarahoituksen vihreää rahoitusta. Rahoitusta myönnetään hankkeille, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia. Puhdistamon rakentaminen on kaupungin historian suurin yksittäinen investointi.

10 Mikkeli Areena Areena valmistuu vuonna 2017 Mikkelin Kalevankankaalle, liigajoukkue Jukurien kotihallin ja raviradan viereen. Areena on liikunnan, tapahtumien ja kulttuurin käyttöön tarkoitettu, joustava ja muunneltava monitoimihalli. Areena palvelee monipuolisesti alueen asukkaita, opiskelijoita, urheiluseuroja, matkailijoita ja elinkeinoelämää.

11 Mikkeli on vahva hallintokeskus Mikkeli on muun muassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätoimipaikka Maavoimien esikunnan sijaintipaikka Mikkelin hiippakunnan keskus Etelä-Savon ELY-keskuksen päätoimipaikka

12 Kulttuuri HISTORIALLISET KOHTEET OPPILAITOKSET TAIDELAITOKSET - Päämajamuseo - Viestikeskus Lokki - Mannerheimin salonkivaunu - Jalkaväkimuseo - Suur-Savon museo - Kivisakasti - Korpikosken mylly - Astuvansalmen kalliomaalaukset - Pien-Toijolan talonpoikaismuseo - Mikkelin Musiikkiopisto - Etelä-Savon Tanssiopisto - Kansalaisopisto - Mikkelin taidemuseo - Mikkelin teatteri ja kesäteatteri - Mikkelin kaupunginorkesteri - Mikkelin Valokuvakeskus FESTIVAALIT MUUT KULTTUURILAITOKSET KIRJASTOT - Mikkelin Musiikkijuhlat - Työväen näyttämöpäivät - Otavan Happy Jazz - Jurassic Rock - Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli - Käsi- ja taideteollisuuskeskus Kenkävero - Pääkirjasto - Lähikirjastoja - Laitoskirjasto

13 Mikkelin yliopistokeskus Mikkelin yliopistokeskus on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Mikkelin kaupungin väliseen sopimukseen perustuva verkostomallinen tiedeyhteisö. AALTO-YLIOPISTO International Business -kandidaattiohjelma Avoin yliopisto HELSINGIN YLIOPISTO Ruralia-instituutti Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskus Luomuinstituutti LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO LUT Savo Sustainable Technologies Mikkelissä bioenergiatekniikan ja vihreän kemian tutkimusryhmät

14 Mikkelin ammattikorkeakoulu MAMK ( alkaen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK) XAMK syntyy, kun MAMK ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu KYAMK fuusioituvat vuoden 2017 alussa Kampukset Mikkelin lisäksi Kotkassa, Kouvolassa ja Savonlinnassa Mikkelin kampuksella noin 3700 opiskelijaa, XAMKissa yhteensä noin 8000 Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu Seitsemän eri koulutusalaa, 60 tutkintonimikettä XAMK profiloituu kestävän hyvinvoinnin ja teknologian korkeakouluksi

15 Organisaatio KAUPUNGINVALTUUSTO (59 jäsentä) KAUPUNGINHALLITUS (15 jäsentä) Kaupunginhallituksen jaosto KAUPUNGINJOHTAJA Tarkastuslautakunta (11 jäsentä) Tilintarkastajat Keskusvaalilautakunta (5 jäsentä) Etelä-Savon pelastuslautakunta (5 jäsentä) Mikkelin seudun ympäristölautakunta (9 jäsentä) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI TEKNINEN TEKNINEN TOIMI TOIMI SIVISTYSTOIMI SIVISTYSTOIMI KONSERNIPALVELUT KESKUSHALLINTO LÄHIDEMOKRATIAELIMET SIVISTYSTOIMI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta (10 jäsentä) Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaosto (5 jäsentä) Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta (15 jäsentä) Tekninen lautakunta (13 jäsentä) Teknisen lautakunnan jaosto (7 jäsentä) Rakennuslautakunta (11 jäsentä) Maaseutu- ja tielautakunta (11 jäsentä) Maaseutu- ja tielautakunnan jaosto (6 jäsentä) Kasvatus- ja opetuslautakunta (13 jäsentä) Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunta (12 jäsentä) Hallintopalvelut Henkilöstöpalvelut Ruoka- ja puhtauspalvelut Talouspalvelut LIIKELAITOSTEN JOHTOKUNNAT Mikkelin Vesilaitos Otavan opisto Aluejohtokunnat - Anttola (11 jäsentä) - Haukivuori (13 jäsentä) - Ristiina (13 jäsentä) - Suomenniemi (9 jäsentä) Kylien neuvottelukunta (19 jäsentä) VAIKUTTAMISTOIMIELIMET Nuorisovaltuusto (21 jäsentä) Vammaisneuvosto (7 jäsentä) Vanhusneuvosto (9 jäsentä) YHTEISTOIMINTAELIMET Mikkelin seudun seutuvaliokunta Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta (14 jäsentä)

16 Kaupunginvaltuusto

17 Mikkeli verkossa Mikkeli on muun muassa facebook.com/mikkelinkaupunki/ twitter.com/mikkelink youtube.com/mikkelikaupunki Mikkeli kesällä Mikkeli talvella

Mikkeli Saimaan kaunis kaupunki. #kehtaakehuamikkeli

Mikkeli Saimaan kaunis kaupunki. #kehtaakehuamikkeli Mikkeli Saimaan kaunis kaupunki #kehtaakehuamikkeli Mikkeli on vetovoimainen vapaa-ajanviettokeskus Mikkeli on Itä-Suomen kasvukeskus, jossa uudistuva kaupunkikeskusta, vireä maaseutu elinvoimaisine taajamineen,

Lisätiedot

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI Meidän Mikkeli Vetovoimainen vapaa-ajanviettokeskus Meidän Mikkeli on Itä-Suomen kasvukeskus, jossa uudistuva kaupunkikeskusta, vireä maaseutu elinvoimaisine taajamineen, Saimaa

Lisätiedot

Mikkeli Saimaan kaunis kaupunki. #kehtaakehuamikkeli

Mikkeli Saimaan kaunis kaupunki. #kehtaakehuamikkeli Mikkeli Saimaan kaunis kaupunki #kehtaakehuamikkeli Mikkeli on vetovoimainen vapaa-ajanviettokeskus Mikkeli on Itä-Suomen kasvukeskus Saimaan rannalla. Mikkelissä arki on hyvää ja sujuvaa kaikki on lähellä.

Lisätiedot

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI Meidän Mikkeli Vetovoimainen vapaa-ajanviettokeskus Mikkeli on Itä-Suomen kasvukeskus, jossa uudistuva kaupunkikeskusta, vireä maaseutu elinvoimaisine taajamineen, Saimaa ja

Lisätiedot

MIKKELI-IHMISEN KOKOINEN KAUPUNKI

MIKKELI-IHMISEN KOKOINEN KAUPUNKI MIKKELI-IHMISEN KOKOINEN KAUPUNKI Vaikuttajafoorumi Osallisuutta, hyvinvointia ja yhteistyötä Mikkelissä 8.-9.10.2016 Mikkelin kaupunginhallituksen pj Seija Kuikka MIKKELI #kehtaakehuamikkeli Lokakuu 2016

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen Kunnan tehtävänä on hyvinvoinnin tuottaminen asukkailleen ja kestävän kehityksen edistäminen

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia 12.8.2009 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin uudistuva kaupunkikeskusta sekä vireä maaseutu ja puhtaat vesistöt

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa Hyvinvointijohtaminen Lahdessa 2018 Kaupunginhallitus Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto Hyvinvoinnin johtamisen rakenne Lahden kaupungissa Konsernihallinto - Elinvoima- ja kilpailukykypalvelu t - Osallisuus

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 4 Johtoryhmän 14.2.2012 käsittelyyn Käsittelyvaiheet Johtoryhmä

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN ORGANISAATIO

LOHJAN KAUPUNGIN ORGANISAATIO LOHJAN KAUPUNGIN ORGANISAATIO Mikään ei kuulu kenellekään. Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa ELINVOIMA Hyvinvointi Lohjan elinvoimaisuuden lisääminen Onnellisen elämän edistäminen

Lisätiedot

Lauta- ja johtokunnat, viranhaltijat Kokousajat Pöytäkirjan nähtävänäoloaika ja -paikka

Lauta- ja johtokunnat, viranhaltijat Kokousajat Pöytäkirjan nähtävänäoloaika ja -paikka KOTKAN KAUPUNKI LUETTELO KOTKAN KAUPUNGIN LAUTA- JA JOHTOKUNTIEN KOKOUSAJOISTA JA 1(5) Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.2., 10.3., 14.4., 12.5., 16.6., 11.8., 8.9., 13.10., 10.11., 8.12. Kokousta seuraavana

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 11.12.2017 Talousarvion 2018 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2015 1 (5) 3 Kaupunginvaltuuston 14.1.2015 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätösehdotus päättää, että kaupunginvaltuuston 14.1.2015 tekemät päätökset saadaan pöytäkirjan

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Aluehälytyskeskuslautakunta Ammattientarkastajan arkisto Ammattioppilaslautakunta Arkkitehtiosaston arkisto

Aluehälytyskeskuslautakunta Ammattientarkastajan arkisto Ammattioppilaslautakunta Arkkitehtiosaston arkisto Arkistonmuodostajat Aluehälytyskeskuslautakunta 1975 1998 Ammattientarkastajan arkisto 1919 1973 Ammattioppilaslautakunta 1944 1968 Arkkitehtiosaston arkisto 1969 2003 Asuntolautakunta 1967 2002 Asutuslautakunta

Lisätiedot

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke Vetovoimainen kasvukeskus

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Väestö Pinta ala as. 12. suurin kaupunki. maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki

Väestö Pinta ala as. 12. suurin kaupunki. maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki Väestö 31.12.2007 58.825 as. 12. suurin kaupunki Pinta ala maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki VISIO Lapin pääkaupunki ROVANIEMI kansainvälinen osaamisen ja kulttuurin keskus Strategiset päämäärät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2013 1 (8) 742 Kaupunginvaltuuston 19.6.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 19.6.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TOT 2008 Käyttömuutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TOT 2008 Käyttömuutos Loimaa Sivu 1 KESKUSVAALILAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-356,61 1,8 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400-356,61 1,8 VUOSIKATE 7 618 6 620-19

Lisätiedot

Organisaatiokuvat

Organisaatiokuvat Organisaatiokuvat 1.1.2018 Tampereen kaupungin organisaatio 1.1.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallituksen konsernijaosto PORMESTARI Tarkastustoimikunta

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Mikkeli University Consortium www.muc.fi VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Ulla Jurvanen, koordinaatioyksikkö SihteeriFoorumi 2010 2.6.2010 Mikkeli University Consortium www.muc.fi 1 Yliopistokeskukset

Lisätiedot

Organisaatiokuvat alkaen

Organisaatiokuvat alkaen Organisaatiokuvat 1.6.2017 alkaen Tampereen kaupungin organisaatio 1.6.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallituksen konsernijaosto PORMESTARI

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Suomen Kuntaliitto, 24 kaupunkia ja Cupore Cuporen raportissa Kuopion asukasluku 2016 on virheellinen,

Lisätiedot

Mikkelin yliopistokeskus

Mikkelin yliopistokeskus Mikkeli University Consortium www.muc.fi Yliopistokeskukset osa kansallista korkeakoulujärjestelmää OPM:n perustamia vuonna 2004 Toimivat kuudella paikkakunnalla Kokoavat yhteen yliopistotoiminnot maakunnissa,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Esityksen sisältö Tiivistelmä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu oy:n tarkoitus Yhteistyön tilanne Kehityspolku Yhtiö ja sen hallinto 1 Tiivistelmä Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014

ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014 MIKKELI ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014 Jouni Riihelä, tekninen johtaja Sotaväen harjoituskenttä vuosina 1721-1809 Luonto näyttää valinneen Mikkelin kirkonkylän kaupungin

Lisätiedot

UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari

UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari 8.9.2016 Yleistilanne Omistajaohjausjaosto on linjannut, että strategiaan tehdään kevyt päivitys vuodelle

Lisätiedot

Espoon ennakoivat analyysit strategiaprosessin käynnistäjänä

Espoon ennakoivat analyysit strategiaprosessin käynnistäjänä Espoon ennakoivat analyysit strategiaprosessin käynnistäjänä ESPOO pääkaupunkiseudulla Kaupunkikeskus Lentokenttä Satama Tieverkosto Rautatie/metro-verkosto 2 Luottamushenkilöorganisaatio Sosiaali- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Mikkelin arvokirja Strategian osa-alueet, strategiaprosessi ja strategian jalkauttaminen. Teemme yhdessä Saimaan kauniin n Mikkelin

Mikkelin arvokirja Strategian osa-alueet, strategiaprosessi ja strategian jalkauttaminen. Teemme yhdessä Saimaan kauniin n Mikkelin Mikkelin arvokirja 2018-2021 Strategian osa-alueet, strategiaprosessi ja strategian jalkauttaminen Teemme yhdessä Saimaan kauniin n Mikkelin ALOITA TÄSTÄ Öö, siis mikä?! STRATEGIAN LYHYT OPPIMÄÄRÄ STRATEGIA

Lisätiedot

KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä

KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2016 Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä Kohdeavustukset 1 /15.1.2016 Mikkelin seudun Pohjalaiset ry 2 /1.2.2016 Kahden pohjalaiskuoron

Lisätiedot

ROVANIEMI. Sivu 1. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus KAUPKIRJ: 323 / Organisaatiouudistus 2017

ROVANIEMI. Sivu 1. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus KAUPKIRJ: 323 / Organisaatiouudistus 2017 KAUPKIRJ: 323 /2016 446 Organisaatiouudistus 2017 1 Kuntien toimintaympäristössä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen suuria muutoksia. Kuntien tehtäviä, suurimpana sosiaali- ja terveyspalvelut kokonaan,

Lisätiedot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta

Lisätiedot

Ajankohtaista uudistuksesta

Ajankohtaista uudistuksesta Ajankohtaista uudistuksesta 11.5.2018 2 Etelä-Savo Uudistuksessa yhteen liittyvät: Maakuntaliitto, Essote, Sosteri, ELY-keskus, TE-toimisto, Pelastuslaitos ja Vaalijalan kuntayhtymä Työntekijöitä uuteen

Lisätiedot

Kotka Uusi organisaatio

Kotka Uusi organisaatio Kotka 2019 Uusi organisaatio 1.1.2019 Nykyinen organisaatio Liikun Sosiaa Varhais Va Opet etustoimen v Opetustoime 553 virkaa/te Teknisten 3 ilman tukip Kaupunk Kau Kaupunk ntapalveluid Liikuntajoh 11

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Terve Kunta -verkosto 19.9.2019 Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Kuopio 2030 Hyvän elämän pääkaupunki Terveyttä Elinvoimaa Arjen rikkautta Lupa

Lisätiedot

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2016 Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä 1 /15.1.2016 2 /1.2.2016 Kohdeavustukset Kahden pohjalaiskuoron kanssa järjestettävä

Lisätiedot

KDK-Asiakasliittymä. KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari

KDK-Asiakasliittymä. KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari KDK-Asiakasliittymä KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari Agenda Tavoitteet Ensimmäinen aalto Toinen aalto Järjestelmäarkkitehtuuri Demo Tavoitteet Asiakasliittymä Arkistojen, kirjastojen ja museoiden

Lisätiedot

ORGANISAATIOKUVAT

ORGANISAATIOKUVAT ORGANISAATIOKUVAT 1.1.2019 Tampereen kaupungin organisaatio 1.1.2019 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS PORMESTARI Tarkastustoimikunta Sisäinen tarkastus Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

Organisaatiokuvat päivitetty

Organisaatiokuvat päivitetty Organisaatiokuvat 1.1.2019 - päivitetty 29.04.2019 - Tampereen kaupungin organisaatio 1.1.2019 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Lisätiedot

Omaa maakuntaa rakentamassa Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen

Omaa maakuntaa rakentamassa Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen Omaa maakuntaa rakentamassa 31.5.2018 Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen Miten tähän on tultu Etelä-Savossa Maakunta- ja sote-uudistus on prosessi Maakunta- ja soteuudistusta on valmisteltu kokonaisuutena

Lisätiedot

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, Saimaalla, avautuu metsien rauha ja järviluonnon monet kasvot. Suomalaisuutta aidoimmillaan. Saimaa on ollut myötätuulessapaljon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (11) 15 Kuntalain 17 :ssä tarkoitetut vaalit HEL 2012-016953 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valita toimikaudeksi 2013-2016 liitteen

Lisätiedot

MUSEOPALVELUJEN HINNOITTELU. Hinta. Museopalvelu (sis. alv 24 %) (voimassa alkaen)

MUSEOPALVELUJEN HINNOITTELU. Hinta. Museopalvelu (sis. alv 24 %) (voimassa alkaen) Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.12.2017 Liite 1 90 1 MUSEOPALVELUJEN HINNOITTELU (voimassa 1.1.2018 alkaen) - Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.12.2017 xx Museopalvelu (sis. alv 24

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus Mikkelin yliopistokeskus Sisältö MUC lyhyesti 3 Pääsihteerin katsaus 4 Vuoden kohokohtia 5, 6 Graafeja 7, 8 Tapahtumia 10 Studia Generalia -luennot 11 Yhteystiedot 12 2 MUC lyhyesti Mikkelin

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Mikkelin yliopistokeskus

Mikkelin yliopistokeskus Mikkelin yliopistokeskus TOIMINTAKERTOMUS Sisältö Pääsihteerin katsaus Vuoden kohokohtia 4 Graafeja 6 8 MUC 9 Yhteystiedot 2 2 Pääsihteerin katsaus Yt, yt ja yt. Siinä loppuvuoden kolme näkyvintä asiaa.

Lisätiedot

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN 1/5 Hakuehto Arvo Aineisto Tehtäväluokka 02.0.002 Julkisuusluokka Julkinen n kaupunki 2/5 02.0.020 37/2011 Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailut Tilastokeskus 02.0.020 02.0.020 673/2011 Talousarvion

Lisätiedot

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA SAVILAHTI 2030 NYKYISIN 9 000 OPISKELIJAA 10 000 TYÖPAIKKAA n. 30 ASUKASTA = 19 000 TOIMIJAA SAVILAHDEN NYKYISIÄ TOIMIJOITA: Kuopion yliopistollinen sairaala Itä-Suomen

Lisätiedot

10 TARKASTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ

10 TARKASTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ Savonlinnan kaupunki 48 Ta-vert,Ta,Tamu,Tykate,Poik SIVU 1 10 KESKUSHALLINTO 10 TARKASTUSLAUTAKUNTA 100 TARKASTUSTOIMI * Toimintatuotot 71.575 0,00 0,00 71.575,00 71.574,96 0,04 100,0 * Toimintakulut 99.209-13.500,00-0,00

Lisätiedot

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen 1 Loimaan kaupunki Liite: Kh 19.12.2016 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu 2. Toimielimet Toimielin- ja luottamushenkilöorganisaatio on

Lisätiedot

Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Suomenniemen aluejohtokunta 03.12.2015. Aika 08.12.2015, klo 18:00. kahvila-ravintola Salmenranta. Käsiteltävät asiat

Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Suomenniemen aluejohtokunta 03.12.2015. Aika 08.12.2015, klo 18:00. kahvila-ravintola Salmenranta. Käsiteltävät asiat Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Aika 08.12.2015, klo 18:00 Paikka kahvila-ravintola Salmenranta Käsiteltävät asiat 68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 69 Pöytäkirjan tarkastus 70 Suomenniemen kärkihankkeet

Lisätiedot

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013 KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013 Kunnallisvaaliehdokkaiden /laisuus Laajavuori 11.10.2012 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kaupungin strategisesta kehi/ämisestä 1. Kuntauudistuksen

Lisätiedot

Naantalin kaupunki 15.8.2011. Luettelo arkistonmuodostajista, joiden asiakirjoja säilytetään kaupungin keskusarkistossa

Naantalin kaupunki 15.8.2011. Luettelo arkistonmuodostajista, joiden asiakirjoja säilytetään kaupungin keskusarkistossa Naantalin kaupungin arkisto Asunto- ja kiinteistölautakunta Elintarvikelautakunta Holhouslautakunta/oikeusapu/edunvalvonta (siirt. valtiolle 1.1.2009) Huoneenvuokralautakunta Julkisivulautakunta Kaavoituslautakunta/kaavoitus-

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Taustaa Aviisi-projekti Aviisin avaamat uudet mahdollisuudet Ajatuksia jatkoon Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus 22.11.2016

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Pöytäkirja 6 / 2016

Vanhusneuvosto Pöytäkirja 6 / 2016 Pöytäkirja 6 / 2016 Aika: Torstai 15.12.2016 klo 13.00 Paikka: Läsnä: Virastotalo, lounashuone Maaherrankatu 9-11, 50100 MIKKELI Hannu Karttunen, puheenjohtaja Mirja Tarssanen, varapuheenjohtaja Pirkko

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Pöytäkirja 1 / 2016

Vanhusneuvosto Pöytäkirja 1 / 2016 Pöytäkirja 1 / 2016 Aika: Torstai 22.1.2016 klo 13.30 Paikka: Läsnä: Mikkelin Omaishoitajat ja Läheiset ry Mikonkatu 5, 50100 MIKKELI Hannu Karttunen, puheenjohtaja Mirja Tarssanen, varapuheenjohtaja Pirkko

Lisätiedot

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 KUTSU Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Hallituksen kärkihankkeet ovat lähdössä liikkeelle. Valtioneuvosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 13 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 33 / 21.12.2011

Lisätiedot

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (16) Aika 14.03.2017, klo 13:00-15:05 Paikka Lounashuoneen kabinetti, kaupungin virastotalo Käsitellyt asiat 13 Kokouksen avaus 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos Keskusvaalilautakunta TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 20 600 21 000 21 400 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-20 600-21 000-21 400 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400 0 0 0 VUOSIKATE 7

Lisätiedot

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. %

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. % TOIMINTATUOTOT TP 215 TA 216 TAmuutokset TA 216 Tot. 216 Tot. % Keskusvaalilautakunta 21 88 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus, hallinto 445 146 275 5 23 55 5 552 234 19,25 46 734 9,25 Talous ja hallinto

Lisätiedot

Tervetuloa onnellisten ihmisten kaupunkiin!

Tervetuloa onnellisten ihmisten kaupunkiin! KUOPIO 2016 KUOPIO ON TERVEYDEN, HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUSOSAAMISEN KESKITTYMÄ, joka tuottaa asukkaiden hyvinvointia edistäviä paveuita. Kuopio tunnistetaan hyvänä kasvuympäristönä apsie. Tervetuoa

Lisätiedot

Tervetuloa Vantaalle. CHAMP -hanke Suomalaisten kuntien I työpaja 10.-11.3.2010. Leena Maidell-Münster ympäristöpäällikkö va

Tervetuloa Vantaalle. CHAMP -hanke Suomalaisten kuntien I työpaja 10.-11.3.2010. Leena Maidell-Münster ympäristöpäällikkö va Tervetuloa Vantaalle CHAMP -hanke Suomalaisten kuntien I työpaja 10.-11.3.2010 Leena Maidell-Münster ympäristöpäällikkö va Vantaa Suomen neljänneksi suurin kaupunki Asukkaita (2009) ~ 195 400 Pinta-ala,

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Dynaaminen malli

Kaupunginhallitus Dynaaminen malli Kaupunginhallitus 7.3.2016 Dynaaminen malli Layout: Eero Soinio & Seija Nikkanen Lohjan organisaatiomuutos Uusi organisaatio on elegantti, joustava ja kestävä kuin riidenlieko (Lycopodium annotinum) LOHJAN

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin strategia. Mikkelin kaupunginvaltuusto 15.6.2009

Mikkelin kaupungin strategia. Mikkelin kaupunginvaltuusto 15.6.2009 Mikkelin kaupungin strategia Mikkelin kaupunginvaltuusto 15.6.2009 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin uudistuva kaupunkikeskusta sekä vireä maaseutu ja puhtaat

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI Aineiston nimi

KAJAANIN KAUPUNKI Aineiston nimi KAJAANIN KAUPUNKI Aineiston nimi 3xShakespeare maakunnassa-projekti Ammatillisen ja aikuiskoulutuksen johtokunta Ammattientarkastaja Ammattioppilaslautakunta Asuntolautakunta/ -toimisto Asuntomessut 2001-projekti

Lisätiedot

HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä

HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä HIPPOS2020 - Jyväskylä Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä Visio 2 Suomen johtava urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä. 3 Missio Urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry LAMPPU kumppanuushanke 2012-2015 Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TAUSTA JA TARVE Työssäkäyvät omaishoitajat antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle Läheisensä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO Kuntajakoselvitys 13.11.2006-30.6.2007 Paikallinen asiantuntijaorganisaatio koostui yli 300 henkilöstä, kokoontumisia yli 50 228 valtuutettua 78 kunnanhallitusten jäsentä

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 321. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 321. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.10.2016 Sivu 1 / 1 321 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 10.10.2016 pöytäkirja

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma

Mikkelin kaupungin talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Mikkelin kaupungin talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2019 Julkaisuvapaa klo 9.00 Timo Halonen Mikkeli tasapainottaa taloutensa ja turvaa kestävän kasvun ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 349 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirja 9.11.2015 - Kaupunginhallituksen

Lisätiedot