6. Ympäristönsuojelu käytännössä Ympäristösuunnitelma Johdanto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6. Ympäristönsuojelu käytännössä Ympäristösuunnitelma Johdanto"

Transkriptio

1 6. Ympäristönsuojelu käytännössä 6.1. Ympäristösuunnitelma Johdanto Viimeisen kymmenen vuoden aikana ympäristötietoisuus on lisääntynyt erittäin nopeasti. Tietoisuuden pohjalta on kehitetty lainsäädäntöä, jossa turkiselinkeino ei ole onnistunut välittämään omia ympäristönsuojelullisia näkökohtiaan eikä suoritettuja tieteellisiä tutkimustuloksia viranomaisille riittävän selkeästi. Turkistuotannossa on keskitytty hyvin voimakkaasti eläinten hyvinvointiin tuotanto-olosuhteiden ja rehujen kautta. Viime vuosien aikana on nähty yhä merkittävämmäksi pohtia miten rakennemuutos turkiselinkeinossa toteutetaan. Rakennemuutoksessa yhdeksi asiakokonaisuudeksi on noussut ympäristökuormitus ja kuinka elinkeino voi olla edelleen toteuttamassa strategiassa esiintuomiaan näkökohtia. Ympäristösuunnitelma on organisaatioiden, eri yritysten ja turkistilojen ympäristöjohtamisen väline, jonka avulla ympäristöasiat otetaan järjestelmällisesti huomioon kaikessa toiminnassa. Ympäristösuunnitelman myötä turkistilan toimintaedellytyksiä parannetaan. Strategisessa toiminnassa tulee esille tavoitteiden asettaminen ja järjestelmällisyys ympäristön vaatimusten reaaliaikainen seuranta logistiikan hallinta; energian ja raaka-aineiden käyttö ympäristöriskien hallinta turkistilan suunnitelmallinen toiminta ja rakennemuutoksen hallinta Turkistilan tuotannon suunnittelun lähtökohdat paranevat ympäristölainsäädännön noudattaminen ja ajan tasalla pitäminen helpottuu. ympäristönäkökohtien tuntemus auttaa priorisoinnissa ja investointien ajoituksessa ympäristöselonteko yksinkertaistaa lupa- ja valvontamenettelyt Turkistilojen ympäristöselonteon yleistyminen helpottaa toimintaa se lisää vuorovaikutusmahdollisuuksia sidosryhmiin päin se on työkalu ympäristönsuojelun tason jatkuvaan parantamiseen sen perusteella voidaan vaikuttaa elinkeinon keskeisiin kysymyksiin mm. vesistökuormituksen vähentäjänä T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 6-1

2 Ympäristösuunnitelman vaiheet Tilakohtainen kartoitus Kartoituksen avulla tila huomioi toimintansa välilliset ja välittömät ympäristövaikutukset, kuten tuotannon; emomäärän ja tuotettujen nahkojen määrän tuotantopanokset; rehun-, veden-, sähkön kulutukset, lääkkeiden käyttömäärän, työtunnit eri tuotantokausina, kuivikkeiden käyttömäärät, rummutuspurun määrän, taanapapereiden määrän sekä investoinnit erilaiset päästöt; ravinnepäästöt veteen, ilmapäästöt ja päästöt maaperään syntyneet jätteet; ruhomäärät, rummutuspurun määrän, itse kuolleiden eläinten määrän, lantamäärän, sakokaivolietemäärän, ongelmajätteiden määrän, poistetun lääkemäärän sekä näiden hävitysajankohdan saastuneet maa-alueet luonnonvarojen kulutus laskettuna rehun koostumuksesta Tavoitteiden asettaminen Tunnistaessaan ympäristövaikutukset tila asettaa päämäärät ja tavoitteet haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi sekä päättää toimenpiteistä niiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden toteutumista seuraamalla tila voi osoittaa ympäristönsuojelunsa tason jatkuvan parantumisen. Avoimuus ja ympäristötietojen vuosittainen raportointi ovat keskeinen osa yrityksen sidosryhmätiedottamista. Raportointivelvollisuus tulee myös ympäristönsuojelulain kautta ympäristölupiin Ympäristönäkökohtien tunnistus Tila tunnistaa toiminnan ja tuotteiden välilliset sekä välittömät ympäristövaikutukset. Tunnistuksen sekä vuosittaisen tilastoinnin avuksi ovat laadittu lomakemallit (liitteenä) Tavoitteet Ympäristönäkökohtien kautta asetetaan tilakohtaiset tavoitteet ja päämäärät haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Tilalla on tavoitteena, että eläinten ulosteista ravinteiden liukeneminen veteen saadaan valtioneuvoston asettamien tavoitteiden vaatimalle tasolle tilan jätteet säilytetään asianmukaisesti ja toimitetaan kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaisesti; - sekajätteet järjestettyyn jätteenkeräykseen - paperi, lasi, metalli, pullot, muu käyttökelpoinen tavara kierrätykseen - ongelmajätteet ongelmanjätekeräykseen - minkin ruhot käsittelylaitokseen sekä ketun ym. pitkäkarvaisten turkiseläinten ruhot hyötykäyttöön - lanta hyötykäyttöön pellolle, yhteislantalaan tai lannan käsittelylaitokeen 6-2 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

3 tilan vesille on nestetiivis alusta (penkkavedet) tai muu kiinteä erotusjärjestelmä ja/tai erilliskäsittely uudis-ja korjausrakentamisessa otetaan selvää ympäristömääräyksistä etukäteen, käytetään mahdollisuuksien mukaan kierrätysmateriaaleja, vältetään materiaalihävikkiä, käytetään parasta mahdollista tekniikkaa, noudatetaan Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräyskokoelman ja eläin- sekä ympäristölainsäädännön ohjeita. pidetään kirjaa omaa seurantaa sekä viranomaisvalvontaa varten liitteen mukaisesti; - rehun kulutuksesta - nahkojen tuotantomäärästä - eläinperäisten sivutuotteiden lanta, nahoitusruhot kuljetuksista tehdään tarvittava asiakirja - itsestään kuolleiden eläinten määrästä ja hävitystavasta (määrä, hävitystapa, päivämäärä) - jätteiden määristä ja niiden hävityksestä (mitä viety, määrä, paikka, päivämäärä) - veden kulutuksesta - energian kulutuksesta - kuivikkeiden kulutuksesta ja niiden lisäyksestä (lisätty määrä ja päivämäärä) - liikennemääristä - ongelmajätteiden määristä ja niiden sijoituksesta tilan eläimiä hoidetaan eläinlainsäädännön ohjeita noudattaen tilan rakenteet ja koneet pidetään hyvässä kunnossa, vesivuodot korjataan välittömästi tilan ympäristötoimenpiteet pidetään ajan tasalla ja käytännön työt hoidetaan huolella tilalle tehdään ympäristösuunnitelma ja seurataan sen toteutumista sekä päivitetään sitä tarpeen mukaan ympäristölainsäädännön ja muiden velvoitteiden kehittymistä seurataan ja uudistukset viedään ympäristösuunnitelmaan päästöjä vesistöön/vesiin seurataan vuosittaisten viranomaisten hyväksymiin tarkkailuohjelmiin perustuvien mittausten avulla Käytännön suoritteet Suunnitellaan käytännöt haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi Seuraavaa listaa voidaan käyttää apuna tilalla omien käytännön toimien suunnitteluun: Miten ympäristön terveyteen liittyvät riskit tai vaara voidaan poistaa kokonaan tai vähentää? huolehditaan haittaeläinten torjunnasta torjutaan hajuhaittoja kuivittamalla lanta-alustoja ja toimittamalla kuolleet eläimet jatkokäsittelylaitokseen tai hautaamalla ne viranmukaisesti torjutaan vesien pilaantuminen käyttämällä lanta-alustoilla kuivikkeita, ohjaamalla puhdas vesi tilan ulkopuolelle ja kuivattamalla tuotantoalue vähennetään ammoniakkipäästöjä käyttämällä lanta-alustoilla kuivikkeita varastoidaan lanta tai toimitetaan jatkokäsittelyyn ohjeiden mukaisesti taudinpurkauksen sattuessa noudatetaan Maa- ja metsätalousministeriön ohjeita sekä otetaan yhteyttä kunnaneläinlääkäriin T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 6-3

4 Miten eläinten terveys ja hyvinvointi on liitettävissä ympäristökuormituksen vähentämiseen? laaditaan suunnitelma normaalikäytännöistä eläinten hoidossa ja poikkeustapauksissa (taudinpurkaus) huolehditaan eläinten yleisterveydestä, jolloin lääkkeiden ja itsestään kuolleiden eläinten määrä saadaan pidettyä vähäisenä huolehditaan rehun hyvästä laadusta, jolloin eläimet pysyvät terveinä ja ravinteet imeytyvät hyvin pidetään juottolaitteet kunnossa syötetään eläimille rehua, jossa on optimaalinen valkuaisaine- ja fosforipitoisuus, rehun kalsim-fosforisuhde on 1:1 huolehditaan häkkien ja pesäkoppien puhtaudesta ja tarvittavasta desinfioinnista tarttuvan taudin puhjetessa noudatetaan Maa- ja metsätalousministeriön yleisohjeita sekä otetaan yhteyttä kunnaneläinlääkäriin huolehditaan lanta-alustan kuivituksesta, jolloin haju ja haittaeläinten määrä vähenee Miten jätehuolto hoidetaan hyvin? Perusteet: käytetään luonnonvaroja järkevästi vähennetään tai torjutaan jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa ympäristölle ja terveydelle Käytännön toteutus: järjestetään tilan jätehuolto kirjataan ympäristösuunnitelmaan jätteiden keräämisestä, kierrättämisestä, säilytyksestä, kirjanpidosta ja pois toimittamisesta vähennetään syntyvien jätteiden määrää ja niiden haitallisia ominaisuuksia kierrätetään kaikki mahdollinen hyödynnetään jäte mahdollisimman pitkälle käytetään jätehuollossa parasta soveltuvaa tekniikkaa (BAT) jätettä ei hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti jätteet kerätään ja pidetään toisistaan erillään siinä määrin kuin se on tarkoituksenmukaista ongelmajätteitä ei sekoiteta muihin jätteisiin eikä keskenään ongelmajätteet viedään kunnalliseen ongelmajätteen keräyspisteeseen hyvin merkittynä (alkuperäispakkaus on käytännöllinen säilytysastia) jätteet käsitellään lähimmässä jätteen käsittelypaikoissa lietettä tai nestemäistä jätettä ei viedä kaatopaikalle käytöstä poistetut renkaat luovutetaan renkaan myyjälle tai renkaan tuottajan järjestämään vastaanottopaikkaan, ellei renkaita hyödynnetä tilalla pakkausjätteet pullot, metalli ja lasi toimitetaan kierrätykseen ja hyödynnetään omassa toiminnassa tai toimitetaan hyötykäyttöasemalle keräyspaperi hyödynnetään tai viedään keräyspaperin keräyspisteeseen jäteöljy, öljynsuodattimet, paristot ja akut toimitetaan ongelmajätteen keräyspisteeseen itsestään kuolleiden eläinten ruhot säilytetään pakastimessa ja toimitetaan jatkokäsittelylaitokseen tai haudataan määräysten mukaisesti 6-4 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

5 sakokaivolietteet viedään kunnalliseen tai kaupungin jätevedenpuhdistamoon,tai kompostoidaan, ei pellolle lantaa käsitellään ja käytetään lannoitteena nitraatti- ja sivutuoteasetuksen mukaisesti nahoitettujen eläinten ruhot säilytetään maa- ja metsätalousministeriön ohjeiden mukaisesti kaavintapuru toimitetaan energiakäyttöön Miten ympäristö otetaan huomioon rakentamisessa sekä korjaus- ja muutostöissä? hankitaan ennen hankkeen aloitusta luvat viranomaisilta ja kysytään neuvoa ympäristöasioiden huomioonottamisesta otetaan selvää mahdollisista investointiavustuksista otetaan huomioon Maa- ja metsätalousministeriön ohjeet ja määräykset lannan käsittelystä ja varastoinnista noudatetaan ympäristöohjeita sekä ympäristökeskuksen ohjeita tilan sijoituksessa, kuivatuksessa ja veden ohjauksessa noudatetaan muita rakentamismääräysohjeita (Suomen rakentamismääräyskokoelma, kunnalliset ohjeet) käytetään parasta tekniikkaa korjaukset tehdään mahdollisimman pian rakennettaessa pyritään käyttämään rakennusaineet mahdollisimman tarkkaan toimitetaan rakennus- ja muut jätteet asianmukaiseen paikkaan Miten maisema- ja luonnonsuojelunäkökohdat hoidetaan hyvin? Selvitetään onko tilan alueella luonnonsuojelullisesti arvokkaita maastoalueita, kasveja, eläimiä, luonnonmuodostuma (puu, puuryhmä, siirtolohkare), arvokas maisema-alue, luonnonsuojeluohjelman suojelualue, suojeltu luontotyyppi (esimerkiksi katajaketo, merenrantaniitty, lehdesniitty, tervaleppäkorpi, pähkinäpensaslehto, jaloista lehtipuista koostuva metsikkö, luonnontilainen hiekkaranta, puuttomia tai vähäpuustoisia hiekkadyynejä, yksittäinen suuri puu tai puuryhmä) ympäristölupaa hakiessa kerrotaan luonnonsuojelunäkökohdat otetaan selvää hoitotoimenpiteistä tai käyttörajoituksista selvitetään miten tila ja sen toiminta sopii ympäristöön T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 6-5

6 6.2. Lupahakemuskaavakkeet ja täyttöohjeet Ympäristöluvan hakeminen ja mallihakemus Ympäristöluvan hakemiseen sekä hakuprosessiin liittyvä lainsäädäntö on esitetty kohdassa Luvan hakeminen Hakemukselle asetetut vaatimukset on esitetty ympäristönsuojeluasetuksessa (soveltuvin osin 9-15 :t) ja liitteenä olevassa mallihakemuksessa. Hakemuksen voi laatia ympäristöhallinnon nettisivuilta saatavalle lomakkeelle noudattaen sen täyttöohjeita ( Ympäristölupa Miten ympäristölupa haetaan ohjeet ja lomakkeet Turkistilojen ympäristölupalomake ja täyttöohje). Lomakesivun lisäksi on tarpeen tehdä hakemussivu, jossa selvitetään kuka hakee, mille emämäärälle, mihin paikkaan, millä ympäristönsuojeluratkaisuilla ja mahdollisella vaihtoehtoratkaisulla. Hakemus laaditaan neljänä kappaleena, joista yksi jätetään itselle ja kolme toimitetaan lupaviranomaiselle. Tiloille myönnetyt luvat ovat nähtävissä: Hakemuksen laatijalla on oltava riittävä asiantuntemus, jolloin voidaan saada toiminnan kannalta järkevät lupaehdot. Hyvin tehty hakemus nopeuttaa käsittelyä ja säästää tilan pääomia Patterointi-ilmoitus lannan varastoinnista Peruste ilmoitusvelvollisuudelle Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 83 : Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella tai sen määräämällä viranhaltijalla on oikeus saada viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estä-mättä valvontaa varten tarpeellisia tietoja viranomaisilta ja toiminnanharjoittajilta. Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000 nitraattiasetus) tuli voimaan ja samalla kumottiin aiemmin samasta asiasta annetut valtioneuvoston päätökset 219/1998 ja 907/1999. Asetus koskee koko maata (2 ). Patterointi Työteknisistä ja hygieenisistä syistä kuivikelantaa voidaan olosuhteiden niin vaatiessa varastoida muualla kuin kotieläinsuojien yhteydessä olevassa lantalassa. Tällaisessa ns. lannan kaukovarastoinnin tulee tapahtua asianmukaisessa lantavarastossa tai tässä liitteessä esitetyllä tavalla tehdyissä peitetyissä pattereissa. Vesien pilaantumisvaaraa ei saa aiheutua. Lannan kuormaaminen kotieläinsuojasta ajoneuvoon tulee tehdä tiivispohjaisella alustalla. Lastauspaikka tulisi kattaa silloin, kun kyseessä on jatkuvatoiminen kuormaus. Katteena voidaan käyttää myös kevytpeitettä. Kompostointilaitoksessa käsitelty lanta, jonka kuiva-ainepitoisuus on vähintään 30 %, voidaan siirtää 3 kk:n lantalavarastoinnin jälkeen patteriin. 6-6 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

7 Lantapatteri sijoitetaan tasaisen peltolohkon keskelle tai loivasti kaltevalle pellolle lähelle pellon yläreunaa. Lantapatteria ei sijoiteta 100 metriä lähemmäksi vesistöä tai valtaojaa, viisi metriä lähemmäksi ojia eikä 100 metriä lähemmäksi talousvesikaivoa. Perustettavan patterin pohjalle levitetään mutaa tai turvetta vähintään 15 cm:n kerros ravinnevalumien kiinnisaamiseksi. Talvella patterintekopaikalta poistetaan lumi. Lanta patteroidaan yhdessä tai muutamassa aumassa. Varastoiminen erillisissä kasoissa pitkin peltoa on lannan levitystä. Yhteen patteriin sijoitetaan vähintään yhden peltohehtaarin tarvitsema lantamäärä. Lantapatterin tekoa vuosittain samaan paikkaan vältetään. Lantapatteri peitetään aina peitteellä tai vähintään 10 cm:n turve, 20 cm:n olkisilppu-, 30 cm:n olki- tai muulla vastaavalla suojakerroksella, jotta ylimääräinen valunta sekä haihdunta estetään. Syksyllä tehty patteri levitetään seuraavana keväänä sulaan maahan. Luonnonmukaisessa viljelyssä pellolle patteriin tehty lantakomposti tulee levittää maahan seuraavan kasvukauden aikana. Milloin tämä ei ole mahdollista, niin pellolle tehty komposti tulee peittää sateenpitävällä katteella ja levittää pellolle viimeistään seuraavana keväänä. Patterointi-ilmoitus tulee tehdä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Patterointi-ilmoituslomake on liitteenä ja siitä löytyy nettiversio mm. sivulta Valvonta ja mittaukset Turkistilan tulee valvoa toimintansa siten, että mahdolliset haitat voidaan ehkäistä ennalta tai minimoida (YSL 4 ). Tilan tulee olla myös tietoinen toimintansa ympäristövaikutuksista. Tämä edellyttää toiminnallisten tietojen kirjaamista sekä vesinäytteiden ottamista puhdistusjärjestelmistä sekä tarvittaessa ympäristöstä. Nämä velvoitteet on kirjattu myös turkistilalle myönnettyihin ympäristölupiin. Turkistilan sijainnin perusteella vesinäytteitä voidaan joutua ottamaan myös pohjavedestä ja asettamaan näytteenottoa varten pohjavesiputkia tilan ympärille. Näiden perusteella on mahdollista määritellä myös pohjaveden korkeudet ja niiden perusteella pohjaveden virtaus. Näytteenottokohdan virtaama voidaan mitata joko astiamittauksena tai asettamalla mittauskohtaan kolmiopato. Kuormituksen määrittäminen luonnonolosuhteissa on epätarkkaa. Tärkeintä on osoittaa analyysituloksin, etteivät veden ravinnepitoisuudet ole korkeita. Vesinäytteet tulee ottaa ulkopuolinen julkisen valvonnan alainen konsulttitoimisto ja näytteet tulee analysoida akreditoidussa laboratoriossa. Tilojen vesinäytteet pyritään kasaamaan yhteistarkkailuksi, jolloin voidaan saada valvonta yksittäistarkkailua edullisemmaksi. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 6-7

8 6.4. Vuosi-ilmoitukset Vuosi-ilmoitukset perustuvat ympäristölupaan, jossa edellytetään tietojen lähettämistä ympäristölupaviranomaisille vuosittain tai ne on esitettävä niitä pyydettäessä Tuotantomäärät Tuotantomäärien perusteella määräytyy: eläinpaikat - 2,5 juoksumetriä varjotaloa / 8 kettua - 2,5 juoksumetriä varjotaloa / 28 minkkiä lannan sijoituspaikat - 20 kettuemo / 1 ha peltoa ja 45 minkkiemoa / 1 ha peltoa lannan välivarastointi ja kompostialueen tilatarve - 0,5 m3 / kettuemo ja 0,25 m3/minkkiemo ympäristölupaviranomainen - yli 600 kettuemoa lupahakemus ympäristökeskukseen - yli 2000 minkkiemoa lupahakemus ympäristökeskukseen tilavesien käsittelyvaatimukset ympäristökeskuksessa luvitettavilta tiloilta tilavesien käsittelyvaatimus on kemiallinen vesienkäsittely tai tiivisalusta ratkaisu, joissakin tapauksissa tulee kysymykseen hiekkasuodatus kuten pienemmilläkin tiloilla suositusetäisyydet asunnosta ympäristökeskuksessa luvitettavilta tiloilta suositellaan vähimmäisetäisyyttä 400 m asunnosta ja 1000 m virkistysalueelta, pienemmillä tiloilla riittää yli 200 m etäisyys asunnosta ja yli 500 metrin etäisyys virkistysalueesta Näihin kaikkiin vaatimuksiin liittyy aina kuitenkin tapauskohtainen harkinta. 6-8 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

9 Tuotantopanokset Tuotantopanokset rakentuvat turkistilan toiminnan ja eläinmäärien mukaan. Rehun kulutus Rehun kulutus määräytyy eläinlajien mukaan. Ruokailuun vaikuttaa myös penikointiajankohta ja perimä. Rehunkulutus on ketulla 140 kg/tuotettu nahka ja minkillä 45 kg/tuotettu nahka. Veden kulutus Vedenkulutus vaihtelee juottolaitteiden mukaan. Nippajuottosysteemillä kulutus on noin 30 %:a kuppijuottoa vähäisempi. Vedenkulutukseen vaikuttaa oleellisesti tilan huolellinen hoito, jolloin vuotoja tarkkaillaan ja ne korjataan välittömästi. Vedenkulutus on l/tuotettu nahka ketuilla ja minkillä l/tuotettu nahka. Energian kulutus Energian kulutus jakautuu sähköenergiaan ja ruokintatrukkien sekä muun kuljetuskaluston polttoaineisiin. Varjotaloissa ei ole sähkölaitteita. Laitteet ovat vain nahkontaja sosiaalitiloissa, joten sähkönkulutus on verrattain vähäistä. Trukkien polttoainekulutus riippuu rehusiilojen sijainnista ruokintapaikkoihin nähden. Lääkkeiden käyttö Lääkkeiden käyttömäärät ovat satunnaisia. Eläinkannat ovat terveitä, mikä huolehditaan jalostuksen avulla (Sampo-ohjelma). Kuivikkeiden käyttö Kuivikkeiden käytössä on erilaisia tottumuksia. Osa käyttää olkea, osa turvetta ja lisäksi minkkien pesäkopeista varisevat kutterinlastut lisäävät kuivikemäärää. Kuivikkeita käytetään keskimäärin 12 cm häkkien alla. Kuivikekäyttöä on tarvetta nostaa kerran pari suoritettavalla 5 cm:n lisäyksellä cm:iin. Rummutuspurun käyttö Rummutettaessa nahat purussa ylimäärä rasva imeytyy puruun. Purua käytetään 1 litra / ketun nahka ja 0,5 litra / minkin nahkaa. Taanapaperien käyttö Jokainen puinen taana vaatii oman paperin nahan kuivauksessa. Alumiinitaanoilla voidaan paperi jättää pois. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 6-9

10 Jätemäärät ja niiden sijoitus Turkistiloilla syntyy eri jätejakeita vaihtelevia määriä kuten: Turkiseläinruhot Turkiseläinruhoja ja kaavintarasvaa syntyy 14 kg/kettu ja 1,5 kg/minkki. Ketun ruhot voidaan toimittaa ruhojenkäsittelylaitokseen tai käsiteltäväksi 2 luokan materiaalin käsittelylaitokseen. Kettujen ruhomassa käytettään uudelleen. Minkkien osalta ruhot tulee toimittaa joko polttoon tai 2 luokan käsittelylaitoksen kautta polttoon. Tuotantoalueiden ulkopuolella syrjäisillä alueilla vähäinen määrä voidaan haudata. Rummutuspuru Rummutuspurua syntyy 1 litra/ketun nahka ja 0,5 litra/minkin nahka. Puru toimitetaan energiantuotantoon maatiloille ja kotitalouksiin. Palon tulee olla hallittua. Purua ei saa polttaa avonuotiossa. Ulosteet (kuivikelanta) Lantaa syntyy nykyisin 0,35 m³ /kettuemo ja 0,18 m³ /minkkiemo Lanta voidaan käyttää raakalantana suoraan omaan tai lähialueen peltoon tai välivarastoida / kompostoida ja ajaa keväällä lannoitteeksi Kompostoinneista (esim. auma- tunneli- tai reaktorikompostointi), josta reaktorikompostorin tuotteet voidaan käyttää ravinnekomposti-na ja aumakompostoinnin tuotteet raakalantana. Itse kuolleet eläimet Itse kuolleitten eläinten määrä on noin 0,5 % eläinkannasta. Määrä on pieni verrattuna muihin tuotantoeläimiin. Eläimet on pääsääntöisesti haudattu tilan alueelle. Eläintiheältä alueelta turkiseläimet tulee kerätä esim. pakastimeen ja toimittaa käsittelylaitokseen nahkontaruhojen yhteydessä. Sakokaivolietteet Sakokaivolietteitä syntyy 1-10 m³:n/turkistila. Määrä riippuu siitä johdetaanko siilojen pesuvedet yhteen sosiaalitilojen vesien kanssa sekä kuinka käyttäydytään siilon ja ruokintalaitteiden pesuvesien kanssa. Osa käyttää pesuvedet rehun joukossa. Mikäli sosiaalitilojen vedet ovat mukana, vedet tulee ajaa kunnan sakokaivolietteen vastaanottoon tai muutoin hygienisoida ennen hyötykäyttöä. Pelkät rehusiilojen pesuvedet voi ajaa pellolle tai kompostiin. Metallijätteet Metallijätettä syntyy pääosin häkkien uusimisesta. Määrä on satunnainen. Häkit on tilavuuden säästämiseksi syytä puristaa kasaan ennen metallinkeräykseen toimittamista. Rakennusjätteet Rakennusjätettä tulee varjotalo- tai muita rakenteita uusittaessa tai laajennettaessa toimintaa. Rakennusjäte kelpaa polttojakeeksi omaan kotitarvepolttoon tai energiayhtiöille haketettuna. Naulat saattavat muodostua joissakin energialaitoksissa vastaanoton esteeksi T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

11 Polttojätteet Polttojakeita muodostuu satunnaisesti muovista (PE) ja pahvista taanapapereista 0,1 kg / tuotettu ketun nahka ja 0,05 kg /tuotettu minkin nahka ja rummutuspurusta 1 litra / ketun nahka ja 0,5 litra / minkin nahka. Jakeet voidaan hyödyntää energiajakeena tai kotitarvepoltossa (kiinteä kattila). Biojätteet Biojätejakeita turkistilalla ei juuri muodostu. Nämä ohjataan kunnalliseen jätehuoltoon. Sekajätteet Sekajätteitä muodostuu satunnaisia määriä. Sekajätteet koostuvat hyötykäyttöön soveltumattomista jakeista, kuten PVC muoviputkista. Ongelmajätteet Ongelmajätteitä syntyy satunnaisesti. Turkistilalla mahdollisesti syntyviä ongelmajätteitä on käsitelty tarkemmin kohdassa Turkistilan päästöt Suoritettujen tutkimusten osalta ravinnekuormitus on laskenut merkittävästi 1980 luvun puolivälistä. I. Impiö 1992 Turkistilan päästöjen kohdalla on tapahtunut vähenemistä. Impiö päätyi vuonna 1992 tutkimustuloksissaan nahkaa kohden syntyvien ulosteiden osalta seuraaviin kuormituslukuihin (taulukko 6.1 ja 6.2). II. Varis 1994 Varis päätyi tutkimuksissaan vuonna 1994 siihen, että tiloilla huuhtoutuu ravinteita tuotettua nahkaa kohti seuraavasti: Minkin nahkaa kohti Ketun nahkaa kohti 9 g P ja 41 g N 11 g P ja 314 g N Variksen mukaan vuonna 1991 kokonaiskuormitus oli yhteensä 30 t fosforia ja 312 t typpeä. Nahan tuotanto oli tuolloin vain 1,59 milj. minkin nahkaa ja 0,73 milj. ketun ja supikoiran nahkaa. Tutkimuksen mukaan hyvin hoidettujen kettutilojen fosforikuormitus oli 12 % ja typpikuormitus 17 % huonosti hoidettuihin verrattuna. Minkkitilojen osalta fosforikuormitus hyvin hoidetulla tilalla oli vain 6 % ja typpikuormitus 59 % huonosti hoidettuun tilaan verrattuna. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 6-11

12 III. Helin 1980 Helinin päätyi tutkimuksessaan vuonna 1980 minkeillä 31 %:a suurempaan fosforikuormitukseen ja 53 %:a suurempaan typpikuormitukseen kuin Varis kymmenen vuotta myöhemmin. Ketun osalta fosforikuormitus oli pudonnut puoleen ja typpikuormitus kasvanut 40 %:a. Helin päätyi tutkimuksessaan siihen, että 7,5 %:a fosforista ja 14,1 %:a typestä huuhtoutui vesistöön. IV. Latvala 1999 Latvalan tutkimuksen mukaan vuonna 1993 turkiselinkeinon kuormitus oli: Minkin nahkaa kohti Ketun nahkaa kohti 19 g P ja 278 g N 55 g P ja 674 g N Tuotanto vuonna 1993 oli 1,5 milj. minkin nahkaa ja 1,5 milj. ketun nahkaa, joten kokonaiskuormitus oli 111 t P ja 1428 t N (Kuvio 6.2.). V. Länsi-Suomen Ympäristökeskuksen arvio 1994 Vuoden 1993 osalta Länsi-Suomen ympäristökeskus on päätynyt 45 t fosforikuormitukseen ja 430 t typpikuormitukseen. VI. Rekilä & Vertanen 2002 Rekilän ja Vertasen tutkimuksen mukaan 20 %:a typestä ja 10 %:a fosforista on ravistustestissä veteen liukenevaa, jolloin liukenevien ravinteiden osuus on: Ketun ulosteiden ravinnemääräksi saatiin mittauksissa 1440 g N ja 530 g P, joista liukoisten ravinteiden osuus on: Ketun nahkaa tuotettaessa 288 g N ja 53 g P VII. Dahlman 2004 Dahlman 2004 toteaa, että lannan sisältämästä typpikuormituksesta on saatu rehun koostumusta muuttamalla 30 %:a pois, jolloin ulosteiden ravinnekoos-tumus on: Minkin nahkaa tuotettaessa Ketun nahkaa tuotettaessa 733 g N ja 295 g P g N ja 530 g P VIII. Selvitys tiloilla tehdyistä ympäristönsuojelutoimenpiteistä 2002 Tiedot perustuvat STKL:n konsulenttien suorittamaan kyselyyn tilakäynneillä vuonna Keskiarvot on laskettu 1334 tilakäynnin perusteella T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

13 Muut tilakäyntien keskiarvotulokset Lanta poistetaan: minkkitiloilla 2,77 kertaa ja kettutiloilla 1,16 kertaa vuodessa. Kuivikkeena käytetään: 20,16 % turvetta; 71,92 % olkea; 6,64 % purua; 1,28 % muuta Kuivikekerroksen paksuus: 12,78 cm Lanta toimitetaan yhteiskompostiin: 39,82 % Tilalla on sopimus lannan vastaanotosta: 60,81 % Lanta levitetään omalle maalle 24,56 % osaksi; 37,94 % kokonaan Tilan ravinnekuormitusarvio tehtyjen vesiensuojelutoimenpiteiden pohjalta käyttäen hyväksi tehtyjä tutkimuksia Kuormitusarvioissa lähdetään liikkeelle Latvalan tutkimuksesta, jolloin ulosteiden ravinnesisältö oli vuonna 1993: Minkin nahkaa tuotettaessa Ketun nahkaa tuotettaessa 278 g N ja 19 g P 674 g N ja 55 g P Dahlman toteaa väitöskirjassaan 2004, että lannan sisältämästä typpikuormituksesta on saatu rehun koostumusta muuttamalla 30 %:a pois, jolloin ulosteiden ravinnekoostumus on: Minkin nahkaa tuotettaessa Ketun nahkaa tuotettaessa 195 g N ja 19 g P 472 g N ja 55 g P T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 6-13

14 Rekilän ja Vertasen tutkimuksen mukaan (v. 2002) 20 %:a typestä ja 10 %:a fosforista on ravistustestissä veteen liukenevaa, jolloin liukenevien ravinteiden osuus on: Minkin nahkaa tuotettaessa Ketun nahkaa tuotettaessa 38 g N ja 1,9 g P 94 g N ja 5,5 g P Latvalan tutkimuksissa on todettu, että rakenteellisilla ratkaisuilla ja kuivikkeiden käytöllä 10 cm saadaan yli 80 %:a liukoisista ravinteista sitoutumaan kuivikkeisiin, jolloin lantapenkalta voi huuhtoutua maksimissaan: Minkin nahkaa tuotettaessa Ketun nahkaa tuotettaessa < 7,6 g N ja < 0,4 g P < 19 g N ja < 1,1 g P 2 milj ketun nahan ja 2 milj. kg minkin nahan tuotannolla vuoden 2003 kuor-mitus oli 53 t typpeä ja 3 t fosforia (kuvio 6.2.). Valtioneuvosto on edellyttänyt, että turkistilojen tulee vähentää ravinnekuormitustaan vuoden 1993 tasosta 55 %:a vuoteen 2005 mennessä. Vuonna 1993 kuormitus oli ympäristöviranomaisten mukaan 45 t P ja 430 t N (kuvio 6.2.). Vuonna 2005 kuormitus saisi olla korkeintaan 20 t P ja 194 t N, joten kuormitustavoitteisiin on päästy jo vuonna Turpeen käyttömäärää li-säämällä 15 cm saadaan liukoisten ravinteiden osuutta putoamaan vielä 10 %:a. Lisäksi nykyistä ravinnekuormitusta arvioitaessa tulee huomioida: I. esitettyjä ravinnepäästöjä pienentävät myös: tilat 6 %, jotka ovat jo nyt vesitiiviillä alustalla tilat 50 %, jotka käsittelevät tilavedet II. Turkistuotannon negatiivinen ravinnetase, joka saavutetaan käyttämällä silakkaa ym. kalaa ravinteena. III. Kuormitus tulee laskemaan myös vuoden 2010 loppuun mennessä, kun 30 % tuotannosta on häkkikokovaatimusten seurauksena siirtynyt vesitiiviille alustalle T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Isonkyrön kunnan ympäristölautakunnalle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

Lisätiedot

VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa

VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa kunnalliselle ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan kaukovarastoinnista patterissa (kohta D) myös, jos patteri

Lisätiedot

Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle

Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle ILMOITUS Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan varastoinnista lantapatterissa lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle lannan luovuttamisesta ympäristöluvan saaneelle hyödyntäjälle

Lisätiedot

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.03.2015 Sivu 1 / 1 142/11.01.03/2014 25 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 272/11.01.03/2012 28 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. (09) 816 24853 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Turkistarhojen ja maatilojen valvonta Valvojat Etelä-Pohjanmaan maatilat Pirita Rousu ja Toni Etholén (Seinäjoki)

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset Ympäristölupa lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset suuret yksiköt: AVI:lta luvat, ELY valvoo pienet yksiköt: kunta antaa luvan ja valvoo Ympäristönsuojelulaki uudistuu

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 62/11.01.03/2013 30 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

PUHDISTAMOLIETTEEN HYÖTYKÄYTTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ

PUHDISTAMOLIETTEEN HYÖTYKÄYTTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ PUHDISTAMOLIETTEEN HYÖTYKÄYTTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Ympäristönsuojelulakia sovelletaan mm. toimintaan, joka saattaa aiheuttaa ympäristön pilaantumista sekä toimintaan,

Lisätiedot

JÄTTEET, LOISET, REHUT JA NIIDEN HYVÄT KÄYTÄNTEET. Maria Martikainen harjoittelija, Porutaku-hanke

JÄTTEET, LOISET, REHUT JA NIIDEN HYVÄT KÄYTÄNTEET. Maria Martikainen harjoittelija, Porutaku-hanke JÄTTEET, LOISET, REHUT JA NIIDEN HYVÄT KÄYTÄNTEET Maria Martikainen harjoittelija, Porutaku-hanke TARHAUSJÄTTEET Porojen tarhauksesta syntyvät jätteet tulee käsitellä maaperän ja vesistön pilaantumisen

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Anne Polso / Elina Venetjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 7.5.2014 Kokkola

Lisätiedot

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus HELMET Pirtti Biobisnestä Pirkanmaalle hevosenlannasta 3.10.2017 Sari Sassi, ympäristötarkastaja, Lempäälän kunta Hevostalleja

Lisätiedot

UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.

UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12. UUSI NITRAATTIASETUS Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.2014 ) YTA / MARKKU LAITINEN 1 Asetuksen sisältö Pykäliä 16

Lisätiedot

RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY

RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui 5.10.2016 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Asetus astui voimaan voimaan

Lisätiedot

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Kotieläintukikoulutukset 29.1.2015, 6.2.2015 ja 10.2.2015 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei 1. Tunnetaanko tilalla muodostuvien jätevesien laatu ja niille soveltuvat käsittelymenetelmät? 2. Toimiiko asuinrakennusten jätevesien käsittely

Lisätiedot

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1/2018 Lupajaosto 27.02.2018 Loimijoentie 74 Lupajaosto Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 23.2.2018 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus nautakasvattamon

Lisätiedot

Nitraattiasetus (1250/2014)

Nitraattiasetus (1250/2014) Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Kartoituskäynnit. Location ID: Pesän rakennus. Päivämäärä: Vuodenaika. Eläimet. Rakenteet. Häkkien määrä. Kuivikkeet

Kartoituskäynnit. Location ID: Pesän rakennus. Päivämäärä: Vuodenaika. Eläimet. Rakenteet. Häkkien määrä. Kuivikkeet Location ID: Pesän rakennus Päivämäärä: Onko lämpötila varjotalossa/pesässä sopiva? Vuodenaika Eläimet Kevät Syksy Rakenteet Suomensupi Minkki Sinikettu Hopeakettu Varjotaloja (kpl): Halleja (kpl): Aita

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

1. Turkiselinkeino Yhteiskunnallinen merkitys

1. Turkiselinkeino Yhteiskunnallinen merkitys 1. Turkiselinkeino 1. 1. Yhteiskunnallinen merkitys Turkiselinkeino on saavuttanut vankimman jalansijan Pohjanmaalla. Vanhan Vaasan läänin alueelta tuotetaan noin 90 % maan kokonaistuotannosta, 9 % tuotannosta

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA , ANTTI-PEKKA PARTONEN

VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA , ANTTI-PEKKA PARTONEN 1 2. 2. 2 0 1 8 VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA 7.2.2018, ANTTI-PEKKA PARTONEN 1 V A L I O N V A S T U U L L I S U U S O H J E L M A 12.2.2018 MIKSI

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteisen toiminnan jatkamisesta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteisen toiminnan jatkamisesta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 30.12.2004 No YS 1570 Dnro 0199Y0187 114 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteisen toiminnan jatkamisesta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA TOIMINNAN SIJAINTI

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla 29.04.2015 42 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 4.5.2015 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä

Täydentävät ehdot Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä Täydentävät ehdot 24.02.2015 Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä 2.3.2015 Otannat Toimivaltainen valvontaviranomainen eli Mavi tekee velvoitteen mukaisen

Lisätiedot

Turvepeltojen viljely. Merja Myllys

Turvepeltojen viljely. Merja Myllys Turvepeltojen viljely Merja Myllys Suoseuran seminaari 23.3.2011 Turvepeltojen määrä Eripaksuisten turvemaiden määrä turpeen paksuus ha % peltoalasta alle 30 cm 9 000 0,4 30-60 cm 80 000 3,3 yli 60 cm

Lisätiedot

Lannanpolttolainsäädäntö muuttui Mitä se tarkoittaa?

Lannanpolttolainsäädäntö muuttui Mitä se tarkoittaa? Huom: Esityksen pitämisen jälkeen on 13.12.2018 korjattu esityksessä ja lannan polttoa koskevassa ohjeessa ollut virhe typen oksidien päästörajaarvossa. Oikea typen oksidien päästöraja-arvo on 300 mg/m

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

ristöhuolto ongelmia vai hallittua hoitoa? Killerjärvi helmikuu 2010

ristöhuolto ongelmia vai hallittua hoitoa? Killerjärvi helmikuu 2010 Hevostallien ympärist ristöhuolto ongelmia vai hallittua hoitoa? Killerjärvi helmikuu 2010 YSL 4 yleiset periaatteet 1. Ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate 2. Varovaisuus- ja huolellisuusperiaate

Lisätiedot

Jätteiden kaatopaikkakelpoisuus

Jätteiden kaatopaikkakelpoisuus Jätteiden kaatopaikkakelpoisuus Jätelaki 1072/ 1993 VNP (861/1997) muutettu VNA:lla (202/2006) 1 Jätehuollon järjestämistä koskevat yleiset huolehtimisvelvollisuudet, Jätelaki 6 Jäte on hyödynnettävä,

Lisätiedot

NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY

NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY NITRAATTIASETUS Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä 3.5.2017 Anne Polso EPOELY Nitraattiasetuksen soveltaminen Kaikkeen maa- ja puutarhatalouden harjoittamiseen. Lannan sekä lannoitevalmistelain

Lisätiedot

Viljelijä tulotukikoulutus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Viljelijä tulotukikoulutus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Viljelijä tulotukikoulutus 2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 9.4.2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Frans Silvenius, MTT Bioteknologia ja elintarviketutkimus Kierrätysmateriaaleja mm. Kompostoidut

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

Tuhkalannoitusta ohjailevat säädökset ja niiden kehittäminen

Tuhkalannoitusta ohjailevat säädökset ja niiden kehittäminen Tuhkalannoitusta ohjailevat säädökset ja niiden kehittäminen Pirjo Salminen 17.10.2018 1 Tuhkan käyttö lannoitevalmisteena Kansallinen lainsäädäntö Puun ja turpeen tuhka Eläinperäinen tuhka Tuleva EU-lannoitevalmistelainsäädäntö

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Täydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus

Täydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus Täydentävät ehdot Neuvo 2020 alkukoulutus Järvenpää 10.12.2014 Mitä ovat täydentävät ehdot? Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksia (GAEC) sekä Lakisääteisiä hoitovaatimuksia (SMR) Lakisääteiset hoitovaatimukset

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

HAKEMUS. Ympäristölupien tarkistaminen päätelmien vuoksi.

HAKEMUS. Ympäristölupien tarkistaminen päätelmien vuoksi. 26.07.2018 26.07.2018 2(6) Sisällysluettelo 1. Hakija...3 1.1. Yrityksen perustiedot...3 1.2. Yrityksen yhteystiedot...3 1.3. Laskutustiedot...4 1.4. Yhteyshenkilöt...4 2. Tiivistelmä...4 2.1. Hakijan

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Suositussopimuksen luonteesta Suositussopimuksen allekirjoittajilla ympäristöministeriöllä, Suomen Kuntaliitto ry:llä ja Suomen Vesilaitosyhdistys ry:llä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 193/2016 11.01.03 29 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät: TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5 op) Nykyinen ympäristölainsäädäntö

Lisätiedot

Nitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus

Nitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261 / 2015 Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261/ 2015 Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet löytyvät asetuksesta Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Hajautettu / paikallinen energiantuotanto Hajautetun energiatuotannon ajatus lähtee omasta tai alueellisesta tarpeesta sekä raaka-ainevaroista Energian

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2016 128 2 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU Porutaku hanke, Merja Mattila

ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU Porutaku hanke, Merja Mattila POROYMPÄRISTÖ ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU Porutaku hanke, Merja Mattila POROYMPÄRISTÖ Poroympäristö Poron kannalta tila, ravintoa, rehua, rauhaa Poronhoidon kannalta tila harjoittaa elinkeinoa, erään

Lisätiedot

Ekologinen talli. VirtuaaliKYLÄ

Ekologinen talli. VirtuaaliKYLÄ Hyvinvointi, turvallisuus ja ympäristöasioista huolehtiminen on oleellinen osa hevosalan yrittäjän arkea. Hevostilan ja sen ympäristön vastuullinen hoitaminen luo hyvinvointia ja turvallisuutta paitsi

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 12/07 Päivämäärä Dnro 13.2.2007 656/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.3.2007 toistaiseksi Kumoaa / Muuttaa MMMp lannoitteista (45/1994) MMMp eräistä lannoitevalmisteista

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Viitekehys YSL Ympäristön tilatavoitteet ja - vaatimukset Asetukset

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44

YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44 Ympäristölautakunta 3 27.01.2015 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44 Ymp 3 Valmistelija rakennustarkastaja Jyri Harju, puh 040 848 8243 Markus Kivelä Oy hakee ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Eläinsuojien ilmoitusmenettely

Eläinsuojien ilmoitusmenettely Eläinsuojien ilmoitusmenettely Maatilarahoituksen ajankohtaispäivä, Laitila Maria Timonen 11.2.2019 Menettelyn päälinjat Ilmoituksesta seuraava viranomaispäätös, jota noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä

Lisätiedot

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7019/2015 13.10.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien

Lisätiedot

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500

Lisätiedot

Teholanta-hanke Tausta ja toimenpiteiden esittely

Teholanta-hanke Tausta ja toimenpiteiden esittely Hankkeen loppuseminaari 11.12.2018, Tampere Teholanta-hanke Tausta ja toimenpiteiden esittely Reetta Palva, TTS Työtehoseura TEHOLANTA - siipikarjanlannan käytön tehostaminen Toteutusaika 1.10.2015 31.12.2018

Lisätiedot

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) PIRELY/7131/2015 1.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien päätelmien

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II. 21.1.2012 Heini Iinatti

Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II. 21.1.2012 Heini Iinatti Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II 21.1.2012 Heini Iinatti Lantahuolto Lanta varastoitava tiivispohjaisessa (betoni, K30-2, asfalttibetoni tai valuasfaltti) lantalassa,

Lisätiedot

Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7122/

Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7122/ Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7122/2015 11.12.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisessa hakemusasiassa, joka koskee turkistarhan pitoa Kannuksen kaupungissa.

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisessa hakemusasiassa, joka koskee turkistarhan pitoa Kannuksen kaupungissa. Teknisten palveluiden lautakunta 3.7.2013 liite nro 3 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2013 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisessa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Hevosyrittäjäpäivät, Nokia 13.11.2015 Maarit Hollmén/MTK

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

NOKIANVIRRAN ENERGIA OY

NOKIANVIRRAN ENERGIA OY 1 26.2.2019 FINAL NOKIANVIRRAN ENERGIA OY SELVITYS RINNAKKAISPOLTTOLAITOKSEN TOIMINNASTA 2018 Copyright Nokianvirran Energia Oy Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida

Lisätiedot

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER)

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER) VALTSU:n painopistealueetsähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER) Tarja-Riitta Blauberg /YM VALTSUn sidosryhmätilaisuus 23.9.2015 SYKEssä 1 VALTSUn painopistealueet Yhdyskuntajäte Biohajoava jäte Rakennusjäte

Lisätiedot

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus 1. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimus Valtaojien ja vesistöjen varsilla muokkaamaton 1 m leveä piennar, jolle ei ole levitetty lannoitteita

Lisätiedot