1. Turkiselinkeino Yhteiskunnallinen merkitys

Transkriptio

1 1. Turkiselinkeino Yhteiskunnallinen merkitys Turkiselinkeino on saavuttanut vankimman jalansijan Pohjanmaalla. Vanhan Vaasan läänin alueelta tuotetaan noin 90 % maan kokonaistuotannosta, 9 % tuotannosta tulee Oulun- ja Itä-Suomen läänien alueelta ja alle 1 % Etelä-Suomen läänin alueelta. Turkistuotanto työllistää Suomessa n henkilöä, joista suoraan ja välillisesti henkeä (Taulukko 1.1.). Turkiselinkeinon työllistävä vaikutus näkyy useissa Pohjanmaan kunnissa maan keskiarvoa pienempänä työttömyytenä. Työllisyysvaikutuksen mer kitystä lisää se, että merkittävä osa turkistiloista sijaitsee taajamien ulkopuolella mahdollistaen pienempien kylien säilymisen elinvoimaisina. Turkistilojen lukumäärä oli suurimmillaan 1980-luvulla ja laski jyrkästi 1990-luvun alussa. Lamavuodet opettivat tuottajia välttämään ylimääräistä taloudellista riskinottoa ja varustau tu maan mahdollisiin matalasuhdanteisiin. Suo mes sa toimii tällä hetkellä noin turkistilaa. Turkistilojen määrä on vakiintunut noin tilaan, samaan aikaan eläinten lukumäärä tilaa kohti on lisääntynyt (Kuvio 1.1.). Tuotettujen nahkojen lukumäärään vaikuttaa merkittävästi nahkojen hinnankehitys sekä turkis alalla käynnistynyt rakennemuutos. Uudet vaatimukset ja tar haa jien ikärakenne johtavat tulevaisuudessa turkistilojen lukumäärän piene ne miseen ja yksikkökokojen kasvamiseen, kuten on käynyt muillakin maatalouden tuotantosuunnilla. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 1-1

2 Turkisten tuotantomäärät ovat kasvaneet 1990-luvun alusta. Maailmalla tuotettiin vuonna 2002 yhteensä 4,5 miljoonaa ketunnahkaa. Pohjoismaat tuottavat maailman ketunnahoista yli puolet, yhteensä 55 %. Merkittävin ketunnahkojen tuottaja on Suomi noin 45 % tuottajaosuudella. Vuonna 2002 maailmassa tuotettiin yhteensä 30,9 miljoonaa minkinnahkaa. Pohjoismaat tuottavat maailman minkinnahoistakin yli puolet. Minkin nahkojen tuotannosta Suomi tuottaa vajaat 10 % eli alle 2 miljoonaa nahkaa. Suomessa turkisten myynnistä saatavat vientitulot ovat vuosittain noin 194 miljoonaa eu roa (Tarhaajan kalenteri 2006). Suomalaiset turkistilat ovat hyvin kilpailukykyisiä ja turkistuotannosta 98 % suun tautuu vien tiin. Suuren vientiosuuden vuoksi turkis ten tuotanto on altis suhdannevaihteluille. Riskien arviointi, mark kinoiden jat kuva seuranta ja panostus tuotannon rakenteita selvittävään tutkimukseen ovat mahdollistaneet korkean markkina-aseman sekä eläinten hyvinvoinnin kautta hyvälaatuiset tuotteet. 1-2 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

3 1.2. Ympäristötietoisuuden kasvu Suomessa turkiseläimiä on kasvatettu tarhaoloissa noin sadan vuoden ajan. Ensimmäiset eläimet pyydystettiin tiloille luonnosta. Tiloilla eläimiä pidettiin ulkoaitauksissa, jolloin ulko- ja sisäloiset muodostivat eläimille suuren hygienia- ja terveysongelman. Hyvinvoinnin parantamiseksi kehitettiin varjotaloon sijoitettu verkkopohjallinen häkki, joka yleistyi 1930-luvulla. Nykyisten eläinsuojelumääräysten mukaan turkiseläinten kasvatushäkin pohjan tulee läpäistä ulosteet. Myös ympäristön kannalta maapohjainen ulkoaitaus oli huono. Maapohja-aitauksessa eläinten ulosteet olivat sadevesien vapaasti huuhdeltavina. Katettu matala varjotalo ravinnetiiviillä alustalla on koettu nykyisin toimivaksi ratkaisuksi ympäristön kannalta. Viime vuosien aikana on kokeiltu myös hallikasvatusta, jossa vesistökuormitusta ei tule, ja jossa hajukuormitusta voidaan vähentää kuivikkeita käyttämällä. Tämän hetkisten tutkimusten mukaan hallikasvatus on eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta toimiva ratkaisu. TONNIA Fosforipäästöt Itämereen Turkiselinkeinon käyttämään silakkaan sitoutunut fosfori Turkistilojen fosforipäästöt Turkiseläinten ulosteet eivät sisällä ihmisen terveydelle vaarillisia aineita. Ympäristön kannalta ongelman muodostaa ulosteiden sisältämät ravinteiden (typpi ja fosfori) määrät. Ravinteet tulisi saada kasvien käyttöön, mutta nykyisin yksikkökokojen kasvaessa, alueelliset peltomäärät eivät ole kaikissa tapauksissa riittäviä lannan ravinteiden hyödyntämiseen Kuvio 1.3. Itämeren fosforipäästöt ja turkistilojen osuus fosforipäästöistä sekä tilojen käyttämän silakan aiheuttama fosforipoistuma (Lähde: STKL 2004). Ihmisen aiheuttamasta typen- ja fosforin vesistökuormituksesta koko Suomessa turkiselinkeinon osuus on vajaat 1 % (kuvio 1.3.). Paikallisesti kuormitus nousee korkeammaksi. Kuormituksen vähentämiseen eläinten lanta-alustoilta on kehitetty monia erilaisia teknisiä ratkaisuja. Ratkaisut vähentävät samalla myös ammoniakkipäästöjä; kuten esimerkiksi turpeen ja muiden kuivikkeiden käyttö korotetun penkan päällä. Ihmisten tietoisuus ympäristönkuormituksesta on kasvanut voimakkaasti viimeisten 30 vuoden aikana. Tietoisuus on johtanut tarkempaan alueelliseen suunnitteluun yhteiskunnallisten tarpeiden turvaamiseksi. Tietämys eri aineiden vaikutuksista ympäristöön on johtanut tarkemmin säädeltyihin ympäristönsuojeluvaatimuksiin kaikkien elinkeinojen kohdalla. Yhteiskunnallinen muutos näkyy merkittävästi myös turkiselinkeinossa. Turkistiloista huomattava osa on perustettu luvuilla. Tilat on rakennettu viranomaisten ehdoilla aikana, jolloin ympäristötietämys oli nykyistä vähäisempää. Uudet vaatimukset ovat saattaneet noin 5 % turkistiloista kohtuuttoman tilanteen eteen. Esimerkkinä näistä ovat tilat, jotka ovat pohjavesialueiden kartoittamisen ja laajentamisen seurauksena tulleet pohjavesialueella oleviksi tiloiksi. Kartoitus yhteiskunnan raakavesitarpeita varten tehtiin tilojen perustamisen jälkeen. Nyt tilan perustuslailliset oikeudet ovat joutuneet ristiriitaan ympäristölainsäädännön pakkosiirron tai erityisvaatimusten kanssa. (Paanila ja Homén 2003) T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 1-3

4 Rehun laadun valvonta on käynnistynyt 1970-luvulla. Nykyisin rehun laatua valvotaan säännöllisesti viranomaisten hyväksymällä omavalvontaohjelmalla (HACCP), joka perustuu kriittisten pisteiden kartoittamiseen ja valvontaan koko rehuketjussa. Raaka-aineiden soveltuvuudessa käytetään kriteereinä eri aineosien ravitsemuksellisuutta ja ympäristökuormittavuutta. Korkean fosforipitoisuuden omaavien raaka-aineiden käyttöä pyritään välttämään ja valmiin rehun valkuaispitoisuutta alentamaan lähemmäksi eläinten tarvetta. Turkiselinkeino hyödyntää teurastuksen sivutuotteita, joita on aiemmin käytetty ihmisravinnoksi. Kohonneen elintason myötä sivutuotteista on tullut jätettä. Runsaan kalaperäisen ravinnon käytöllä turkiselinkeino pitää vesistön ravinnetasetta negatiivisena ottaen vesistöstä ravinteita huomattavasti suuremman määrän päästöihin nähden. Turkiselinkeinon tulevaa kehitystä pyritään hallitsemaan hankkimalla tieteellistä näyttöä uusista teknisistä, tuotantotaloudellisista ja ympäristönsuojelullisista ratkaisuista, joissa keskeistä on eläinten hyvinvointi ja terveys Ekologisesti kestävä tuotanto Turkisten tuottaminen on osa luonnon ravinnekiertoa. Kasvit, kuten kaura, ohra, soija ja maissi, käyttävät lantaa kasvuunsa. Eläimet, kuten broilerit ja naudat (ensimmäisen asteen kuluttajat) käyttävät kasveja ravintonaan omaan kasvuun, lisääntymiseen ja lämmön tuotantoon. Turkiseläimet (toisen asteen kuluttajat) käyttävät sekä kasveja että toisia eläinkunnan tuotteita oman ravinnontarpeen tyydyttämiseen. Turkiseläinten ulosteiden mukana osa ravinteista palaa takaisin kasvien käyttöön ja ruhot käytetään joko turkiseläinten ravinnoksi (raaka-aineena rehuun), energiaksi (poltto) tai maanparannusaineeksi (ravinnemulta). Sivutuotteet (ruhot, lanta, kuivikkeet, sahanpuru ja rasva) voidaan hyödyntää, jolloin varsinaisia jätteitä tulee vähän ja niistäkin suurin osa voidaan kierrättää edelleen. Turkiseläinten ravinnekierto on muihin tuotantoeläimiin nähden poikkeuksellinen, sillä turkiseläimet voivat toisen asteen kuluttajina käyttää hyväkseen myös muita eläinkunnan tuotteita ja eläimiä. Ympäristö hyötyy, koska turkiseläimet ottavat tehokkaasti uudelleen kiertoon elintarviketuotannon ravinteita sisältäviä sivutuotteita (mm. kalan perkuujäte ja teurastuksen sivu tuotteet). Kestävän kehityksen toteuttajana turkiselinkeino on merkittävä tekijä, koska se jalostaa sivutuotteista luonnonmukaisia tuotteita, vähentää luonnonturkiksiin kohdistuvaa tarvetta, pienentää Itämeren ravinnemääriä ja auttaa kalakantojen säätelyssä. Turkiseläinten rehua valmistetaan vuosittain noin 400 miljoonaa kg, johon käytetään raaka-aineena teurastuksen sivutuotteita 140 miljoonaa kg ja silakaa, kilohailia, silakan fileerausjätettä sekä turskajätettä miljoonaa kg. Silakka- ja kilohailisaaliin mukana merestä on poistunut vuosittain parhaim millaan t typpeä ja 300 t fosforia (Kuvio 1.3.). Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pääasiassa turkistuotannon ansiosta Itämerestä on poistettu t fosforia ja runsaat t typpeä (Pölönen 2002). 1-4 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

5 Määrät on laskettu rehussa käytettyjen kalojen sisältämistä ravintomääristä Rehukalasaalis on ollut keskimäärin n t vuosina käyttömäärän vaihdellessa t - silakan fosforipitoisuus on 3-3,6 kg P/ t Õ 230 t P/vuosi - silakan typpipitoisuus on kg N/ t Õ t N/vuosi Turkistuotannon päästöt v olivat 50 tonnia fosforia /vuosi ja 430 tonnia typpeä / vuosi. Suomen Itämeriohjelmassa on arvioitu fosforipäästöjen alentamisen hinnaksi e/t ja typen e/t. Mikäli ravinnekuormituksen alentaminen hoidetaan kalastuksella, saadaan silakan ja kilohailin ravinnekuormitusta poistavaksi arvoksi noin 25 senttiä/kg. Tästä laskettuna vuotuisen saaliin ympäristönsuojelullinen arvo on noin 17 miljoonaa euroa. (Pölönen 2002). Turkiselinkeinon merkitys korostuu jatkossakin ravinteiden poiston lisäksi Itämeren silakkakannan säätelijänä. Silakkakannan iän lisääntyessä, dioksiinipitoisuus nousee, jolloin yhä suurempi osa silakasta ei kelpaa ihmisravinnoksi. Mikäli silakkakanta halutaan pitää kestävänä, on sen kalastaminen Itämerestä turkiseläinten rehuraaka-aineeksi ekologisesti kestävä vaihtoehto Luonnonvarastrategia Luonnonvarastrategia ( ) on Maa- ja metsätalousministeriön linjaus siitä - miten uusiutuvia luonnonvaroja käytetään ja hoidetaan - miten maaseudun elinvoimaisuus turvataan ja - elintarvikkeiden laatu taataan. Näistä kaksi ensimmäistä koskee keskeisesti turkiselinkeinoa. Turkistuotannolle on asetettu kolme tavoitetta uusiutuvien luonnonvarojen hoidon osalta, jotka on esitetty taulukossa 1.2. Taulukko 1.2. Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategian asettamat vaatimukset turkistuotannolle. Uusiutuvien luonnonvarojen hoito Luonnonvarojen ylläpitäminen Tuotantomenetelmät ja niiden laatu Vaikutus ympäristön laatuun Tavoite Eläinten tuottokyvyn säilyttäminen, terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen Tuotantopanosten oikea käyttö, luonnonvarojen säästeliäs käyttö, sivutuotteiden hyödyntäminen, jätteiden kierrätys Mahdollisimman vähän kuormittava tuotanto Mittari Eläinten määrä ja tautitilanne Jätteiden hyötykäyttö T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 1-5

6 1-6 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A