Hevonen ammattiratsastajalle?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hevonen ammattiratsastajalle?"

Transkriptio

1 Hevonen ammattiratsastajalle? Teksti: Marianne Roivas Kuvat: Leena Kahisaari ja Jutta Koivula Anu Lahtinen treenaa ja kilpailee kenttähevosilla kaikkia lajeja ja starttaa estehevosillakin mielellään kenttäkilpailuissa. Tässä Selavie-ratsun kanssa Keravalla elokuussa Ratsastus 2/08

2 Minna Kauppinen muistuttaa, että hevosen kanssa ei tehdä ihmeitä kuukaudessa. Koulutukseen on varattava riittävästi aikaa. Anu Lahtinen pitää koulutettavista hevosista päiväkirjaa, joka lähetetään omistajalle sähköpostitse. Ammattiratsastajan apua haetaan eri syistä. Yksi hakee hevoselleen kisameriittejä ja myyntiarvon kasvua, toinen taas oppia jossakin tietyssä asiassa tai kokonaisvaltaisesti miellyttävämpää ratsastettavuutta. Sisäänratsastus, ratsutus, valmennus hevosen kouluttamista koskeva terminologia on moninaista. - Nuoren hevosen satulaan ja perusapuihin totuttaminen on sisäänratsastusta. Jo sisäänratsastettua hevosta ratsutetaan eli koulutetaan, ja esimerkiksi hevosen vieminen helposta B:stä helppoon A: han on edelleen ratsuttamista. Valmentaminen puolestaan tähtää hevosen kilpailuttamiseen, määrittelee ammattivalmentaja Arja Uusnarkaus-Lahtinen, joka toimii Pirkanmaalla. Hevosenomistajat lähettävät hevosia ammattiratsastajille monista syistä. Yksi luku ovat nuoret hevoset, joita valmistellaan esimerkiksi Laatuarvosteluun, Kasvattajakilpailuun tai Breeders Prizeen. - Varsinaisia sisäänratsastettavia minulle ei niinkään tule, enemmän näitä jo hieman vanhempia koulutettavaksi edelleen. Hevonen voi tulla nuoresta iästä lähtien ratsastettavaksi silloin tällöin. Yhä useampihan hankkii nykyisin nuoria hevosia jo siitä syystä, että ne ovat ostohinnaltaan edullisempia kuin valmiit ratsut, kertoo Turun seudulla vaikuttava kouluratsastaja ja ratsastuksenopettaja Minna Kauppinen. - Vanhemmat hevoset voivat tulla monista syistä, esimerkiksi opettelemaan parempia siirtymisiä, vaihtoja tai herkkyyttä. Koulutusjaksolla vähimmäisaika on kuukausi, lyhyemmässä ajassa ei paljon ehdi. Joskus toki hevosia tulee lyhyemmäksi aikaa, jos karsinatilanne sen sallii. Omistaja saattaa tuoda hevosen matkan ajaksi koulutukseen ja käyttää siten senkin ajan hyödyksi. - Tallillani Turun Tortinmäessä on 12 karsinaa. Neljä hevosista on omia, ja lisäksi on myyntihevosia. Ne tulevat laitettavaksi niin sanotusti parempaan kuosiin, ja autan omistajia myynnissä. Ratsastus 2/08 37

3 Satu Saarikummun omistaman, Minna Kauppisen ratsastaman Vihi- Totin tähtäimessä ovat kaudella 2008 suomenhevosten avoimet luokat ja rodun koulumestaruus. Lisäksi orille suunnitellaan startteja myös vaativissa luokissa. - Otan koulutettavaksi kaikenlaisia hevosia ja isoja poneja, en kuitenkaan kovin rajuja yksilöitä, joilla on jo vakiintunut ongelma. Ne menevät esimerkiksi Cajus Aminoffille, Kauppinen hymyilee. - Toisaalta tietysti ongelmallisuus on suhteellista. Se mikä on toiselle ongelma, ei sitä välttämättä ole toiselle. Joka tapauksessa työskentelen paljon yksin eikä minulla ole palkattua henkilökuntaa, joten avustajaa vaativien ongelmahevosten kouluttamiseen ei ole mahdollisuutta. Ammattilaisen kilpailutettavaksi Myös Anu Lahtinen kouluttaa hevosia, joiden myyntiä suunnitellaan koulutusjakson päätteeksi tai jotka ovat jo jaksolla myynnissä. Yksi ryhmä ovat hevoset, joita hän ratsuttaa kausittain, esimerkiksi parisen viikkoa ennen tiettyjä kisoja. Se toimii hevosilla, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Huono vaihtoehto se on, jos hevonen tarvitsisi enemmän yhteistyön hiomista. - Otan koulutettavaksi mielellään tulevia kisahevosia. Estehevosen olisi hyvä olla 120 cm:n tasoa ja kouluhevosen sellainen, että sillä voisi startata vaativaa. Jos hevonen on kyvykäs, starttiin valmis CIC**-kenttähevonen, ratsastan sitä vaikka ilmaiseksi. Silloinkin omistaja toki maksaa hevosen kulut, Lahtinen kuvaa. - Nuori hevonen on sitten toinen asia, sen kanssa edetään koulutuksellisesti. Omistajat tietävät yleensä varsin hyvin, mitä haluavat. Omistajalla voi olla ajatus, että kyseessä on hyvä hevonen. Silloin mietimme tilannetta yhdessä ja päätämme ehkä katsoa, mihin hevonen yltää. Joku toinen omistaja saattaa haluta hevosensa jonkin lajin SM-kisoihin. Silloinkin pohdimme, sovimme ja suunnittelemme tilannetta yhdessä. Myös Kauppisella on hevosia koulutuksessa niin, että päätarkoitus on niiden kilpailuttaminen. Kilpailukulut kuuluvat hevosen omistajalle. Myös mahdolliset palkintorahat kuuluvat yleensä hänelle, mutta isommista rahapalkinnoista ratsastaja ja omistaja sopivat keskenään. Yksi Kauppisen kilpailutettavis- 38 Ratsastus 2/08

4 Miten löytää itselle sopiva ammattilainen? ta on Satu Saarikummun Vihi-Totti (Poika-Totti K.M. Tähti Kihin- Muisto). Se on 1. palkinnon ktk-ori ja Kauppisen ratsastamana suomenhevosten koulumestaruuden hopeamitalisti viime vuodelta. Saarikumpu on itsekin ratsastuksenopettaja, joka pitää Ratsastustalli Hevossaarta Pöytyällä. - Vihi-Totilla on peruskunto ja ratsastan sitä paljon itse. Se on kuitenkin hyvin palkittu ori, joten olen halunnut sille näkyvyyttä parhaalla mahdollisella ratsastajalla. Minnalla ori on treenissä talvikaudella. Kisojen välissä kesällä hän ei oriilla välttämättä paljonkaan ratsasta. Ratsuttajan valinta Hevosenomistajaa kiinnostavat monet kysymykset, kun hän suunnittelee hevosen viemistä koulutukseen. Miten löytää itselle sopiva ammattilainen? Ratsastaako tämä hevosta sovitusti, vai käykö niin kuin negatiivisissa juoruissa, joiden mukaan koulutuksesta huolehtivat monilla talleilla tallitytöt ja muut apurit? - Vaikea tosiaan olisi viedä hevonen ratsutukseen tuntematta ratsuttajaa, sanoo Satu Saarikumpu. - Kauppiseen minulla on pitkäaikainen kontakti. Olemme ystäviä ja yhteistyöhömme kuuluu myös se, että hän käy pitämässä kouluvalmennuksia ratsastuskoulullani. Ratsuttajan valinnassa omistajan on luotettava omaan harkintaansa ja havaintoihinsa. Jokaista juorua ei voi jäädä kuuntelemaan, painoa pitää laittaa luotettavien ihmisten kertomalle. - Omistajan pitää toki olla tarkkana ja todella seurata ja varmistaa se, että hevosen kanssa tehdään sovittu työ. Pitää käydä ihan paikan päällä. Hevosen ja ratsuttajan kemioiden täytyy myös pelata, Saarikumpu korostaa. - Ratsuttajalta voi odottaa, että hän kertoo rehellisesti, jos hän ei ole ratsastanut hevosella sovitusti esimerkiksi jostain terveydellisestä syystä. Samoin voi olettaa, että ratsuttaja ei jää rahastamaan vaan kertoo suoraan, jos hevonen ei mene koulutuksessa enää eteenpäin. - Toisaalta omistaja ei saisi tuomita ratsuttajaa, ennen kuin on antanut tämän työskennellä. Ratsuttaja tarvitsee työrauhan, ja liiallinen vahtiminen voi olla ongelma, Saarikumpu huomauttaa. - Hevosenomistajan on itse myös oltava rehellinen siitä, onko hevosella jokin vakavampi ongelma. On varoitettava, jos hevosella ei esimerkiksi pitkään aikaan oikeasti ole tehty mitään. Ammattiratsastajalla ei ole varaa olla loukkaantua tietokatkosten vuoksi. Sekä Lahtinen että Kauppinen kertovat ratsastavansa hevosia viidestä kuuteen kertaa viikossa. - Työstän mielelläni koulutukseen tulevaa hevosta paljon. Ratsastan itse, sijaiset eivät todellakaan hevosta ratsasta. Yksityisyrittäjänä voinkin ottaa tiiviiseen ratsutukseen vain yhdestä kolmeen hevosta kerrallaan, Anu Lahtinen kuvaa. Liian tavallinen hevonen? Hevosenomistaja saattaa myös pohtia, onko hänen hevosensa liian tavallinen ja vaatimaton, jotta ammattilainen olisi kiinnostunut sitä kouluttamaan. - Aika harvassa ovat tilanteet, että todella kallista hevosta tarjottaisiin toiselle ratsastettavaksi, Minna Kauppinen huomauttaa. - Pitää rohkeasti soittaa ja tiedustella tilannetta. Ihmiset, jotka tätä työkseen tekevät, ottavat varmasti hevosia koulutukseen mielellään. - Koulutustilanne on Suomessa ihan hyvä, mutta ammattilaisia voisi käyttää vielä enemmän apuna, kun hevosta viedään esimer- THE DIFFERENCE - paluuta tavalliseen ei ole! THE DIFFERENCE Equality Line on yhdessä nahkavalmistaja Dy onin kanssa tehnyt erikoissuitset. Suitset on suunniteltu poistamaan niskaremmin paine korvien takaa mahdollisimman kauas. Niskaremmi on siirretty noin 7 cm kauemmaksi kuin normaaleissa suitsissa. Suitsien paikalla pysyminen mahdollistetaan uudella leuan alta ristiinmenevällä remmillä. Foto: Tommy Andersson Löydät lähimmän jälleenmyyjän Ratsastus 2/08 39

5 Hevosia vaihdetaan jopa liian herkästi, vaikka pitäisi huolehtia siitä omasta ja valmentaa sitä kiksi Breeders iin tai Laatuarvosteluun. Toisaalta tietysti asiassa on kaksi puolta. Ainahan löytyy joku, joka ratsastaa hevosenomistajaa paremmin, ja silti jokaisella on oikeus harrastaa omalla hevosellaan miten haluaa. Kuitenkin jos tavoitteena on kilpaileminen, pitää ottaa ratsuttajaan yhteyttä ajoissa. Lyhyessä ajassa ei rakenneta kisaamisen vaatimaa kuntoakaan. - Kyllä hevosenomistajat tosiaan voisivat käyttää ratsuttajia enemmän, sanoo myös Anu Lahtinen. - Vaikka olisi kallis hevonen ja kalliit kuljetusvälineet, välillä tingitään valmennuksesta. Hevosta vaihdetaan jopa liian herkästi, vaikka pitäisi huolehtia siitä omastaan ja valmentaa sitä. Ratsutuksen kustannuksia Kun hevonen tulee ratsuttajalle koulutukseen, kokonaiskustannukset riippuvat pitkälti siitä, onko kouluttajalla oma talli vai pitääkö hän hevosia toisten hoidossa. - Ratsutuksen ja täyshoidon hinta on meillä 510 euroa. Se on varmasti edullisimmasta päästä. Oma maatila pitää hoitokustannukset alhaalla. Meillä ei ole maneesia, joten ratsastan käytännössä aina ulkona, kertoo Minna Kauppinen. Anu Lahtisella ei ole omaa tallia, joten koulutukseen tulevat hevoset majoittuvat Ylöjärven ympäristön talleille. Kuukausikulut liikkuvat tuhannen euron pinnassa tallivuokrasta riippuen. - Summa tuntuu ehkäpä suurelta. Mutta jos ajatellaan, että ratsuttajan osuus on tästä esimerkiksi 450 euroa ja se jaetaan 25 päivällä, niin päiväpalkaksi jää 18 euroa. Tästä ratsuttaja maksaa verot. Matkani tallille voi olla kilometriä suuntaansa. Eikä yksi tunti per hevonen ei riitä. Eli kyllähän tätä tekee rakkaudesta hevosiin, analysoi Lahtinen hintaa. Kirjallinen sopimus auttaa väärinkäsitysten välttämisessä. - Sopimukseen kannattaa kirjata esimerkiksi kengityksiä ja rokotuksia koskevat yksityiskohdat ja se, ottaako ratsuttaja myyntiprovisiota ja miten paljon. Näin vältetään yllätykset puolin ja toisin, kannustaa Satu Saarikumpu. - Ja oleellista on muistaa, että mikään ratsuttaja ei ole ihmeidentekijä. Esimerkiksi kuukausi ratsutuksessa ei muuta hankalaa hevosta täydelliseksi ja nosta sen arvoa huimasti, vaan se on todella lyhyt aika hevosen työuralla. Oleellista on aina myös työ, jota hevosen kanssa tehdään kotona. - Tarkoitus ei ole se, että hevonen toimii vain kouluttajalla, Kauppinenkin sanoo. - Siksi on mielekästä nähdä omistaja hevosen selässä. Mielellään näin olisi jo heti jakson alussa, jotta näen, millaista yhteistyö on ja pääsen kiinni siihen, mitä pitää työstää. Yhteydenpito ratsuttajan ja omistajan välillä Ainakin ravimaailmassa kulkee vitsi, jonka mukaan valmentajan pitää muistaa aina kehua omistajalle tämän hevosta, kun asia puheeksi tulee. Tästä voi sitten laskuttaa kehulisää! Vitsi vitsinä, mutta vakavastikin puhuen viestintä ratsuttajan ja omistajan välillä on tärkeää. - Kyllä omistajat haluavat tietää hevosestaan, miten sen kanssa menee. Kun hevonen on koulutuksessa, olen yhteydessä omistajan kanssa lähes päivittäin. Pidän päiväkirjaa, jonka lähetän omistajalle sähköpostitse joka kuukausi tai joka koulutusjakson jälkeen. Kilpailuista raportoin aina kilpailujen jälkeen, Anu Lahtinen kuvaa viestintästrategiaansa. - Yhteyttä pidetään. Ei todellakaan ole tarkoitus, että kun hevonen tulee koulutukseen, omistaja ei kuule siitä sen jälkeen sanaakaan, Minna Kauppinen tiivistää. u AITOA AMMATTITAITOA! Maatalousalan perustutkinto, 120 ov Hevostalouden koulutusohjelma, hevostenhoitaja Maatilatalouden koulutusohjelma, maaseutuyrittäjä Hevostalouden opetus tapahtuu opiston hevosurheilukeskuksessa, jossa tilat yli 50 hevoselle ja mm. maneesi ja ravirata. Oppilaitoksessa maksuttomat ateriat ja majoitus. Mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto. Haku yhteishaussa mennessä. Pääsykoe hevostalouden koulutusohjelmassa. Lisätietoja: SUURMYYMÄLÄSTÄ HITTITUOTE HaloRider -kypärä NYT KAKSI UUTTA VÄRIÄ! Hyvin istuva, laadukas, CE EN 1348 hyväksytty Koot UUSI KUVASTO - KESÄ 08 TILAA ILMAISEKSI Ma-Pe 9-19, To 9-20, La Horze Shop Lahti Jokimaan Ravikeskus, Lahti Puh: Ratsastus 2/08

Monta houkuttelevaa hevosalan ammattia

Monta houkuttelevaa hevosalan ammattia Monta houkuttelevaa hevosalan ammattia Hevosharrastus on laadukas valinta. Se tarjoaa mahdollisuuden kilpailla, harrastaa, ylittää itsensä tai vain olla mukana kaikille kiinnostuneille. Hevosharrastuksen

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

Nuoren suomenhevosen valmennus ja kilpailuttaminen - eläinlääkärin näkökulma

Nuoren suomenhevosen valmennus ja kilpailuttaminen - eläinlääkärin näkökulma Nuoren suomenhevosen valmennus ja kilpailuttaminen - eläinlääkärin näkökulma Mari Vettenranta hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, Tampereen hevosklinikka Varsan valinta Suku; aikainen nopeus periytyvää

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden

Lisätiedot

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u Hoitavan eläinlääkärin työ ei lopu siihen, e(ä vaiva on paikalliste(u ja hevonen piikite(y Hyvän ja huonon eläinlääkärin ero(aa usein kyky puu(ua hevosen

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy.

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy. Talliturvallisuusohjelma Liite 1. OHJEITA TALLILLA LIIKKUJALLE Liite 2. TURVALLISUUSOHJEITA RATSASTAJALLE Vironmäen Ponitallin TALLITURVALLISUUSOHJELMA Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin

Lisätiedot

RMH-sopimus-/omistajuusmalli esimerkit

RMH-sopimus-/omistajuusmalli esimerkit RMH-sopimus-/omistajuusmalli esimerkit Kyseiset omistajuus-/sopimusmallit ovat pelkästään esimerkkejä. Jokaisen kaupan/sopimuksen yhteydessä on aina syytä harkita, tarvitaanko asiantuntijaa laatimaan yksilölliset

Lisätiedot

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ 5.2.2017 Sisältö JOHDANTO... 3 RATSASTUSSEURAN VISIO...4 RATSASTUSSEURAN ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET... 5 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET...6 Lyhyen aikavälin

Lisätiedot

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Kisatiimin tarkoitus Viedä ratsastajia tallin ulkopuolisiin kilpailuihin Kaikilla on mahdollisuus osallistua Kisatiimiin saa liittyä kuka vaan. Luhtajoen Ratsutila

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUS 2013. Koulutus Kilpailut Elämykset www.hevosopisto.fi. Täyttä hevoselämää.

AIKUISKOULUTUS 2013. Koulutus Kilpailut Elämykset www.hevosopisto.fi. Täyttä hevoselämää. AIKUISKOULUTUS 2013 YPÄJÄN HEVOSOPISTON AIKUISKOULUTUS HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTO 120 ov Näyttötutkintoon valmistava monimuotokoulutus (kesto kaksi vuotta) Hevostenhoitaja Ratsastuksenohjaaja (kv. I taso)

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

SRL Urheiluseminaari. Håkan Wahlman

SRL Urheiluseminaari. Håkan Wahlman SRL Urheiluseminaari Håkan Wahlman Muodon vaikutus ratsastettavuuteen. Ratsastettavuuden vaikutus muotoon. Mitkä asiat vaikuttavat? Mihin asioihin voi vaikuttaa? Mikä muoto? Hevosen käyttötarkoitus määrää

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere Friends-ohjelma Aseman Lapset ry Workshop 5.9.2012 Tampere Mikä on FRIENDS? Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävä sekä masennusta ja ahdistusta ennaltaehkäisevä ohjelma Perustuu - kognitiivis-behavioraalisen

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

SUOMENHEVOSRATSU Työryhmän linjauksia Teivo

SUOMENHEVOSRATSU Työryhmän linjauksia Teivo SUOMENHEVOSRATSU Työryhmän linjauksia 9.5.2015 Teivo ORIIDEN ARVOSTELU JA PALKITSEMINEN Perusvaatimukset oriin tulee olla merkitty suomenhevosten rekisteriin oriin tulee olla vähintään 4 vuotias Kilpailutulosvaatimukset

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen MTK:n maatalous- ja maaseutupolitiikan AMK-konferenssi 19.3.2015 Maarit Hollmén, MTK Hevosmäärän historia 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000

Lisätiedot

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI Lounais-Suomen alueella toimii iloinen ja aktiivinen Nuorisotiimi, joka koostuu seitsemästä nuoresta ympäri aluetta. Tiimin vastaavana on Jenna Tammi. Jenna lisäksi tiimiin

Lisätiedot

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten tarpeisiin? Miten

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

RUOKINNAN AUTOMATISOINTI

RUOKINNAN AUTOMATISOINTI Suomen Hippos Oy JALOSTUSPÄIVÄT 12.2.2009 RUOKINNAN AUTOMATISOINTI Mty Aktiivitalli Maiju Paukku ja Fredrika Nyberg Lappeenranta 12.2.2009 1 Mty Aktiivitalli Perustettu syksyllä 2005 Suomen ensimmäinen

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutus 5 tasoa (ratsastusvalmentaja, lajivalmentaja, huippuvalmentaja, valmentajan ammattitutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

1 / 2. Sivu 1. K1 Ratsastustuntien ryhmäkoko on max 8hlö, oletko tähän tyytyväinen? K2 Olisitko valmis maksamaan enemmän pienryhmä (4-6hlö) tunneista?

1 / 2. Sivu 1. K1 Ratsastustuntien ryhmäkoko on max 8hlö, oletko tähän tyytyväinen? K2 Olisitko valmis maksamaan enemmän pienryhmä (4-6hlö) tunneista? #1 VALMIS Vastaustenkerääjä: Web Link 3 (Sivustolinkki) Aloitettu: 30. syyskuuta 2018 21:41:40 Muokattu viimeksi: 30. syyskuuta 2018 21:45:41 Käytetty aika: 00:04:01 IP-osoite: 37.219.241.20 Sivu 1 K1

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on loistava, monipuolinen

Lisätiedot

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Mirjam Kalland 13.9.2012 Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Yksin kotona? Usein esitetty kysymys Yksin pärjäämisen eetos ja epäily? Palvelujärjestelmän puutteet esimerkiksi

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset Vastauksia yhteensä 230 kpl Oletko: 194 86 % perusluokassa 32 42 % yleisluokassa Esiteltiin leiriyleisölle Räyskälässä 17.7.2010 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus REalitycheck 7 huonoa syytä ja kolme 3 hyvää syytä olla lähtemättä asiakkaakseni. 7 huonoa syytä 1. ei ole varaa Eikä muuten tule välttämättä koskaan olemaankaan.

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa: Kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Ke 20.9.2017 13.40-14 Helsinki, Kansallisumuseo Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Professori Liisa

Lisätiedot

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus 1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia

Lisätiedot

Tulokset. Kysely 833892. Pikatilastot Kysely 833892 'Kuopion Ratsastajat Ry - Maneesihanke'

Tulokset. Kysely 833892. Pikatilastot Kysely 833892 'Kuopion Ratsastajat Ry - Maneesihanke' Tulokset Kysely 833892 Tallenteita kyselyssä: 143 Tallenteita kyselyssä yhteensä: 143 Prosenttiosuus kaikista: 100.00% sivu 1 / 10 Kenttäyhteenveto Hyoty:lle Koetko hankkeen hyödyllisenä? Vastaus Lukumäärä

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Pajalta yritykseen Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Yhteistyön rakentaminen pajan ja yritysten välillä. Yrityksen vai asiakkaan näkökulma, vai molempien? Asiakkaan tukeminen ensimmäisellä työpaikalla.

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön 11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät

Lisätiedot

Urapolku-työkalu kilpailu-uran suunnittelu

Urapolku-työkalu kilpailu-uran suunnittelu Urapolku-työkalu kilpailu-uran suunnittelu 22.11.2014 Ikäryhmäkohtainen tavoitetaso - kilpailutoiminta 18 vuotta Junioreiden Euroopan Mestaruuskilpailut (140 cm +, Vaativa B +, CIC 1*) vs Aloitusikä n

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Muistitko soittaa asiakkaallesi?

Muistitko soittaa asiakkaallesi? webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.

Lisätiedot

Smart Huolenpitosopimus Usein kysytyt kysymykset? Ensimmäisellä huolenpitosopimuslaskullani on 2 kk:n laskut, vaikka valitsin laskutusväliksi 1 kk?

Smart Huolenpitosopimus Usein kysytyt kysymykset? Ensimmäisellä huolenpitosopimuslaskullani on 2 kk:n laskut, vaikka valitsin laskutusväliksi 1 kk? Smart Huolenpitosopimus Usein kysytyt kysymykset? Ensimmäisellä huolenpitosopimuslaskullani on 2 kk:n laskut, vaikka valitsin laskutusväliksi 1 kk? Sopimuslaskutus alkaa aina auton käyttöönottopäivästä

Lisätiedot

01. MÄÄRITTELE UNELMASI

01. MÄÄRITTELE UNELMASI BRÄNDISI PERUSTA 01. MÄÄRITTELE UNELMASI Monesti suurin syy miksi päädytään uudelleen brändäämiseen on toiminnan sekavuus ja epäröinti. Ei olla riittävästi ajateltu miltä oma unelma elämäänsä ja liiketoimintaansa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Juttusarja Nuorten SM-hallit, ennakot TULEVAISUUDEN YU-SANKARIT LIIKUNTAMYLLYSSÄ 5.-6.3.2016 NUORTEN SM-HALLLIT... SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Urheilija: Saga Andersson N16 (-00) Seura:

Lisätiedot

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan tehtävät: Ennen matkaa: -Palaverit järjestelyistä (liitto, mj-valmentaja, mahdolliset tukihenkilöt) -Maajoukkue leirillä esittäytyminen,

Lisätiedot