Murskaa talvikaamos - lähde leirikouluun Pimeään Kaakkoon!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Murskaa talvikaamos - lähde leirikouluun Pimeään Kaakkoon!"

Transkriptio

1 Ihan pimeä DRAAMAleirikoulutarjous päivän leirikoulu 100 /oppilas (norm. 123 ) Murskaa talvikaamos - lähde leirikouluun Pimeään Kaakkoon! Draamaa kylmyydessä!

2 Tervetuloa Pimeään Kaakkoon! Talven leirikoulutarjonnassa painottuu kulttuuri! Leirikoulun luonteeseen kuuluu vahvasti käsillä tekeminen, itseilmaisu ja ryhmätyöskentely. Luokka voi koota ohjelmatarjonnastamme draamaa, kädentaitoja tai liikunnallisuutta painottavan leirikoulun tai sekoittaa kaikkea mahtavaksi, luovaksi kokonaisuudeksi! Leirillä voi vaikkapa suunnitella omat sketsihahmot tai harjoitella prosessidraamaa ammattilaisen opastuksella. Lisäksi on mahdollista päästä kurkistamaan mitä oikean teatterin kulissien takana tapahtuu sekä nauttia teatterinäytöksestä. Tietenkin ohjelmatarjonnassa on mukana myös perinteisiä Anjalan leirikouluohjelmia, kuten nopeutta ja nokkeluutta vaativat Leirikaste ja Pehtoorin pulmat, jotka kehittävät ryhmätyötaitoja ja nostattavat yhteishenkeä. Ikimuistoinen ja hauska leirikoulu!

3 Leirikoulun malliohjelma ja hinnat 4 päivää ja 3 yötä 1. päivä Saapuminen Anjalaan Majoittuminen Miljöö tutuksi Leirikaste Päivällinen Omatoimista ohjelmaa esim. liikuntasalivuoro Iltapala 2. päivä Aamupala Pehtoorin pulmat Lounas Täyttä sirkusta Välipala * Alvar Aalto Inkeroisissa Päivällinen Saunavuoro Iltapala 3. päivä Aamupala Kuvataidetyöpaja Lounas Kuvataidetyöpaja jatkuu Välipala * Omatoimista ohjelmaa Päivällinen Pimeän retki Iltapala maastossa retken yhteydessä 4. päivä Aamupala Sirkusesitysten harjoittelu ja esittäminen Huoneiden siistiminen Lounas Leirin päätös Tarjous /henkilö (norm. hinta 123 /henkilö) Maksimissaan 4 aikuista/luokka oppilashinnoilla. Muutoin aikuisten hinta 57 / vuorokausi. 1 opettaja/luokka maksutta. Leirikoulujen perusleirihinta sisältää: 1. Majoituksen kolmen-neljän hengen huoneissa 2. Liinavaatteet (lakana, pussilakana, tyynyliina ja pyyhe) 3. Ruokailut Leirihinnat sisältävät täysihoidon leirin aikana seuraavasti. Tulopäivänä yksi lämmin ateria (päivällinen) ja iltapala. Seuraavina leiripäivinä aamiainen, kaksi kertaa lämmin ateria (lounas ja päivällinen) ja iltapala. Lähtöpäivänä aamiainen ja yksi lämmin ateria (lounas). Erikoisruokavaliot ilmoitettava hyvissä ajoin etukäteen. 4. Sauna Vähintään kolme päivää kestävien leirikoulujen hintaan sisältyy yksi saunavuoro. Lisäsaunavuoron hinta 60 /luokka. * Ei sisälly perusleirihintaan. Tulopäivän lounas ja välipala saatavina lisämaksusta. Ei sisälly perusleirihintaan. Lisämaksullinen ohjelma.

4 OHJELMA TARJONTA Miljöö tutuksi Miljöö tutuksi on suunnistukseen perustuva ohjelma, jossa tutustutaan nuorisokeskuksen alueeseen pienryhmässä sekä osittain yhtenä ryhmänä kulkien. Ohjelman kesto noin ½ tuntia. Lisämaksuton. Pehtoorin pulmat Tavoitteena on yhdessä toimiminen, toisiin luottaminen ja ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen, sekä tietenkin hauskanpito. Tehdään erilaisia ryhmäharjoitteita ja kohotetaan samalla yhteishenkeä. Ohjelman kesto 1-2 tuntia. Hinta 90 /luokka (ryhmän maksimikoko 30 henkilöä). Leirikaste Leirikasteen teemana on ryhmäytyminen ja alueeseen tutustuminen. Se on leirikoulun pääsykoe, jossa testataan ryhmätyötaitoja, muistia, nokkeluutta ja heittäytymiskykyä. Ohjelmassa pienryhmät suunnistavat paikasta toiseen ratkaisten ristikkoa ja tehden erilaisia tehtäviä. Lopussa jokainen tekee oman leirikoululupauksensa. Kasteen lopussa jokainen julistetaan aidoksi Anjalan leirikoululaiseksi. Ohjelman kesto noin 1½ tuntia. Lisämaksuton.

5 Alvar Aalto Inkeroisissa Tutustutaan omatoimisesti Citynomadimobiiliopastusreittiä hyödyntäen arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemiin rakennuksiin Inkeroisissa. Retkellä kertyy kävelymatkaa noin 2,5-3 km. Ryhmä tarvitsee mukaan omat mobiililaitteet. Retken kesto noin kaksi tuntia. Lisämaksuton. Mikäli ryhmä haluaa ohjaajan mukaan kierrokselle, hinta 90 /ryhmä. Pimeän retki Pimeän retkellä kuljetaan yhdessä pimeässä metsässä ja tutustutaan pimeyteen ja sen elämään. Tavoitteena on oppia toimimaan pimeässä metsässä, oppia havainnoimaan pimeyttä sekä oppia luottamaan itseensä ja tovereihin. Polun varrella tehdään erilaisia heijastintehtäviä taskulamppujen valossa. Ohjelman kesto on kaksi tuntia. Hinta 150 /ryhmä. Kuvataidetyöpaja Kuvataiteen ammattilaisen ohjaamassa työpajassa valmistetaan lyhtytaidetta Pimeän kaakon hengessä. Ohjelmassa opitaan kuvataiteen eri tekniikoita. Ohjelman kesto 4 tuntia. Hinta on 300 /luokka. Tuunausverstas Tuunaamalla vanha tavara saa uuden elämän. Tuunausverstaalla askarrellaan erilaisista kierrätysmateriaaleista sketsihahmoille asusteita ja rekvisiittaa. Vain mielikuvitus on rajana. Oppilaat ottavat omia tuunattavia tavaroita mukaan. Ohjelman kesto on 1-2 tuntia. Hinta 6 /henkilö.

6 Stars of Anjala luokan oma sketsihahmokilpailu tai sirkusesitys Leirikoulun aikana keksitään omat sketsihahmot yksin tai pareittain ja esitellään ne leirin lopussa luokkakavereille. Mikäli leirillä on opeteltu sirkustaitoja, uusia taitoja hyödyntäen valmistetaan esityksiä pienryhmissä. Sketsihahmojen suunnittelu alkaa hyvissä ajoin jo leirikoulun alussa. Oppilaat saavat myös ennakkotietoa sketsihahmokilpailusta ennen leirikoulua. Nuorisokeskuksella on paljon vaatteita lainaksi esityksiä varten. Leirikoulun viimeisenä päivänä on näytön paikka! Ohjelma kestää noin tunnin. Lisämaksuton. Tornityöpaja Tornityöpaja opastaa kuvanveiston saloihin. Työpajassa rakennetaan yksinkertaisella tekniikalla torni paperista. Työpajan ohjaa kuvanveistäjä, joka esittelee kuvanveistoa myös sanoin ja kuvin. Ohjelmassa opitaan kolmiulotteista hahmottamista ja paperintyöstön tekniikkaa. Ohjelman kesto on 4 tuntia. Hinta 300 /luokka. Täyttä sirkusta! Täyttä sirkusta on liikunnallinen ohjelma, jossa kiertoharjoittelun periaatteella tutustutaan erilaisiin sirkuksessa käytettäviin välineisiin. Ohjelmassa opitaan käyttämään erilaisia sirkusliikunnan välineitä. Ohjelma kehittää tasapainoa ja koordinaatiota. Ohjelman kesto on kaksi tuntia. Hinta 150 /ryhmä.

7 Ilmaisutaitopaja Rohkaisua ilmaisuun ja impromeininkiä! Lapset saavat mukavassa ilmapiirissä, yhdessä ryhmän kanssa löytää ja koettaa ilmaisutaidollisia valmiuksiaan. Pajassa on erilaisia, hauskoja ilmaisutaidon harjoitteita ryhmässä ja pareittain. Improvisaatioharjoitteen teemana on yhteistyökyky. Tavoitteina on ottaa pieni askel kohti rohkeampaa esiintymistä, luoda kannustava ilmapiiri ja rohkaista toisiaan. Draamapajassa on kolme osiota; lämmittely, pienryhmäimprovisaatio ja päätös/ rentoutus. Draamapajan kesto on 1-1½ tuntia. Hinta 90 /luokka. Täyttä Draamaa! tarinapaja Tarinapaja on ohjattua teatteritoimintaa teatteriohjaajan kanssa. Prosessidraamassa ohjaaja ja luokka luovat yhdessä fiktiivisen tarinan ja oppilaat itse toimivat tarinan kertojina ja sen henkilöinä. Tarinapajassa selvitetään, mistä vuorovaikutuksessa on kysymys. Ohjelman kesto 4 tuntia. Hinta 500 /luokka. Teatterinäytös ja kulissien takana kierros Kulissien takana kierros järjestetään teatterilla teatterin työntekijän opastuksella. Kierroksella tutustutaan oikean teatterin kulissien takaiseen elämään. Kierroksen jälkeen luokka katsoo valitun teatterinäytöksen. Teatterinäytös Kouvolan tai Kotkan teatterissa. Hinta noin /henkilö. Bussimatkan hinta noin /luokka.

8 Vauhdikkaita elämyksiä, lumoavaa kulttuuria ja käsin kosketeltavaa historiaa! NUORISOKESKUS ANJALA ANKKAPURHANTIE ANJALA toimisto/myynti puh

Unohda talvikaamos - tule tanssimaan ja sirkustelemaan Anjalaan!

Unohda talvikaamos - tule tanssimaan ja sirkustelemaan Anjalaan! Ihan huippu TALVILEIRIKOULUTARJOUS 6.11.2017-31.3.2018 3 pv 80 /hlö (norm. 87 ) 4 pv 100 /hlö (norm. 123 ) 5 pv 120 /hlö (norm. 146 ) Kysy lisää ja varaa! Unohda talvikaamos - tule tanssimaan ja sirkustelemaan

Lisätiedot

Unohda talvikaamos - tule tanssimaan ja sirkustelemaan Anjalaan!

Unohda talvikaamos - tule tanssimaan ja sirkustelemaan Anjalaan! Ihan huippu TALVILEIRIKOULUTARJOUS 6.11.2017-31.3.2018 3 pv 80 /hlö (norm. 87 ) 4 pv 100 /hlö (norm. 123 ) 5 pv 120 /hlö (norm. 146 ) Kysy lisää ja varaa! Unohda talvikaamos - tule tanssimaan ja sirkustelemaan

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 KUSTANNUSLASKELMA Kyydit 3000 Majoitus ja ruuat Oivangissa 6789 (oppilaat) - - 652 (aikuiset) Ruokailut matkalla (meno/paluu) 966 (483x2) Meno (Pudasjärvi)? Paluu (ABC

Lisätiedot

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. n elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee

Lisätiedot

Leirikoulut. Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu!

Leirikoulut. Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Leirikoulut 2017 Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjalassa toteutamme leirikoulut täyden palvelun periaatteella. Vahvuutemme on toiminnallinen osaaminen ja

Lisätiedot

Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu!

Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Leirikoulut 2016 Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjalassa toteutamme leirikoulut täyden palvelun periaatteella. Vahvuutemme on toiminnallinen osaaminen ja

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Leirikoulut. Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu!

Leirikoulut. Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Leirikoulut 2018 Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjalassa toteutamme leirikoulut täyden palvelun periaatteella. Vahvuutemme on toiminnallinen osaaminen ja

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu!

Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Leirikoulut 2016 Nuorisokeskus Anjala Leirikoulujen hinnat ja ehdot 2016 Nuorisokeskus Anjalassa toteutamme leirikoulut täyden palvelun periaatteella. Vahvuutemme

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Leirikoulut. Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu!

Leirikoulut. Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Leirikoulut 2020 Se on leiri! Se on koulu! Se on leirikoulu! Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjalassa toteutamme leirikoulut täyden palvelun periaatteella. Vahvuutemme on toiminnallinen osaaminen ja

Lisätiedot

Päiväretket 8-12-vuotiaat

Päiväretket 8-12-vuotiaat Päiväretket 8-12-vuotiaat Riemukkaat retkipäivät Anjalassa! Nuorisokeskus Anjala tarjoaa monenlaisia ohjelmapaketteja, niin lapsille, kuin aikuisillekin. Ohjelmissa yhdistyvät ympäristökasvatus, seikkailukasvatus

Lisätiedot

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit Nuorisoryhmät Ohjelmat 2017 Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta

Lisätiedot

Leirikoulut. Se on leiri Se on kou lu!

Leirikoulut. Se on leiri Se on kou lu! Leirikoulut 2019! Se on leiri lu! Se on kou lu! kou Se on leiri Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjalassa toteutamme leirikoulut täyden palvelun periaatteella. Vahvuutemme on toiminnallinen osaaminen

Lisätiedot

Leirikoulut. Se on leiri Se on kou lu!

Leirikoulut. Se on leiri Se on kou lu! Leirikoulut 2019! Se on leiri lu! Se on kou lu! kou Se on leiri Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjalassa toteutamme leirikoulut täyden palvelun periaatteella. Vahvuutemme on toiminnallinen osaaminen

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit Nuorisoryhmät Ohjelmat 2017 Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta

Lisätiedot

Lintuvaaran 6M leirikoulu

Lintuvaaran 6M leirikoulu Lintuvaaran 6M leirikoulu ti 29.8- pe 1.9.2017 TOIMINTASUUNNITELMA Leirikoulun paikka: Lomakeskus Pukkila, Virrat LEIRIKOULUN LUONNE Lomakeskus Pukkilan leirikoulut on erä- ja luonto painotteisia. Leirikoulussa

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit Nuorisoryhmät Ohjelmat 2018 Rippileirit Urheiluleirit Teemaleirit Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta

Lisätiedot

Päiväretket 4-8-vuotiaat

Päiväretket 4-8-vuotiaat Päiväretket 4-8-vuotiaat Riemukkaat päiväretket Anjalassa! Nuorisokeskus Anjala tarjoaa monenlaisia ohjelmapaketteja, niin lapsille, kuin aikuisillekin. Ohjelmissa yhdistyvät ympäristökasvatus, seikkailukasvatus

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheilulei Teemaleir

Nuorisoryhmät. Ohjelmat Rippileirit Urheilulei Teemaleir Nuorisoryhmät Ohjelmat 2019 Rippileirit rit Urheilulei it Teemaleir Nuorisokeskus Anjala Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA DOMIK v. 2014/2015 Vuosi Domikissa etenee viikoittain vaihtuvien teemojen mukaan. Domikissa toteutetaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa, joka on laadittu kaksikielistä perhepäiväkotia

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMISPROSESSI RYHMÄYTYMINEN ON TÄRKEÄÄ, KOSKA tunne ryhmään kuulumisesta on tärkeä kokemus ja onnistuneet kokemukset luokkaryhmässä luovat pohjan hyväksynnän

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi.

Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi. Sokeripalanäyttelyn voi pitää eri oppiaineissa, esimerkiksi kuvaamataidossa, äidinkielessä, terveystiedossa, kotitaloudessa ja matematiikassa. Suosituksena on yksi luokka kerrallaan. Tuntisuunnitelma on

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...

Lisätiedot

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018

Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018 Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018 KAIKKI LOMAMUODOT SISÄLTÄVÄT: majoitus kahden hengen huoneessa 5x aamiainen, 5x lounas, 5 x päivällinen (perhelomilla lisäksi iltapalat)

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. n elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee

Lisätiedot

============================================================================

============================================================================ Syyspäivät 2014 Lähettäjä Minna Huuhtanen - 03.04.14 21:06 Yhdistyksen syyspäivät vietetään jo hyväksi havaitussa Hauhon lomakeskuksessa 3.-5.10. 2014 http://www.lastenkesa.fi/hauhon-lomakeskus/ Päivittelen

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

HANKASALMEN SUUNNISTUSLUKIO

HANKASALMEN SUUNNISTUSLUKIO HANKASALMEN SUUNNISTUSLUKIO TAVOITTEITA TOIMINTAA TULOKSIA Hankasalmen suunnistuslukio tarjoaa Suomen ainoana suunnistuslukiona erinomaiset puitteet lukioopintojen ja tavoitteellisen suunnistus- ja hiihtosuunnistusvalmentautumisen

Lisätiedot

Frank Kappas astangajooga -retriitti

Frank Kappas astangajooga -retriitti Frank Kappas astangajooga -retriitti 3.-7.8.2011 ä ä ö Tervetuloa kokemaan unohtumaton astangajooga -retriitti Frantsilan Hyvän Olon Keskukseen Hämeenkyröön. Toivomme paikalle saapuvan astangajoogeja ympäri

Lisätiedot

15:00-16:00 Tervetuloa Kuortaneelle! Ohjelman läpikäynti ja talon Luentosali. 16:30 Alueeseen tutustuminen kävellen Lähtö kohtaamispaikalta

15:00-16:00 Tervetuloa Kuortaneelle! Ohjelman läpikäynti ja talon Luentosali. 16:30 Alueeseen tutustuminen kävellen Lähtö kohtaamispaikalta MTLH Voimaa Vertaisuudesta Potilasryhmälomat aikuisille Tulo ja majoittuminen klo 14.00 alkaen OHJELMAMALLI 5 vrk 2018 1. päivä 15:00-16:00 Tervetuloa Kuortaneelle! Ohjelman läpikäynti ja talon Luentosali

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Yli-Ii. Kierikkikeskus

Yli-Ii. Kierikkikeskus Kierikkikeskus 6000 vuotta matkailua Kierikin historia Ensimmäiset kaivaukset1960 Yliopisto mukaan 1993 Purkajasuon löydöt 1995- Kierikkiprojekti 1996-2001 Kivikauden kylän rakentaminen Päärakennus avattiin

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

TARJOILUHINNASTO 2010

TARJOILUHINNASTO 2010 Kahvi / tee 1,20 0,98 Kahvileipä, makea 1,50 2,50 1,23 2,05 Kahvileipä, suolainen 2,00 3,50 1,64 2,87 Mehulasi 0,50 0,41 Aamu / iltapala 6,00 8,00 4,92 6,56 Aamu / iltapala, 3,00 4,00 2,46 3,28 Lounas

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 21. 22.9.2013 Leiri alkaa lauantaina 21.9. klo 9:15 ja loppuu sunnuntaina 22.9. klo 15:00 mennessä. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138,

Lisätiedot

ALMAn TALVIPÄIVÄT Lähettäjä salosi :28

ALMAn TALVIPÄIVÄT Lähettäjä salosi :28 ALMAn TALVIPÄIVÄT 26.2-28.2.2010 Lähettäjä salosi - 29.12.09 17:28 Ilmoittaudu Alman Talvipäiville Rautavaaran metsäkartanoon Kaikki joukolla mukaan Talven Mukavimpaan Tapahtumaan!! Tapaamaan tuttuja ja

Lisätiedot

Unajan koulun valinnaisaineet

Unajan koulun valinnaisaineet Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen

Lisätiedot

Työt takana, elämä edessä... kesä/syksy Hotelli Ylläsrinne sijaitsee Yllästunturin juurella.yllästä ympäröiväliä seitsemän tunturin alueella on mahtavat patikkareitit. Matkalle elämykselliseen luontokokemukseen

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri - LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

HINNAT ITSEMAKSAVILLE V. 2016

HINNAT ITSEMAKSAVILLE V. 2016 HINNAT ITSEMAKSAVILLE V. 2016 KUNTOUTTAVA VIRKISTYSLOMA TÄYSIHOIDOLLA Hintaan sisältyy: - Majoitus 1-2 hengen huoneessa, jossa oma wc, suihku ja TV - Hoitajan apu, hoitajakutsu 24 h/vrk - Fysioterapeutin

Lisätiedot

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012 Järjestäjä: Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Yhteistyökumppanit: Suomen Urheiluopisto, urheiluseurat, lajiliitot Kohderyhmä 8-14 vuotiaat tytöt ja pojat Ajankohta 11.-14.6.2012 Paikka: Suomen Urheiluopisto,

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Ankkapurhan kulttuurisäätiö. Välittäminen-yhteisötaideteos

Ankkapurhan kulttuurisäätiö. Välittäminen-yhteisötaideteos Ankkapurhan kulttuurisäätiö Välittäminen-yhteisötaideteos Syyskuu 2017 Ankkapurhan kulttuurisäätiö haki ja sai apurahaa 2625 euroa Alli Paasikiven Säätiöltä suuren yhteisötaideteoksen toteuttamiseen. Yhteisötaideteos

Lisätiedot

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016 Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: SporttiAction- leiri Monipuolista liikuntaa 2003-2008- syntyneille lapsille. Perinteisessä matalankynnyksen liikuntaleirissä kokeillaan

Lisätiedot

Meidän perheen loma ALUSTAVA OHJELMA

Meidän perheen loma ALUSTAVA OHJELMA Meidän perheen loma KOHDERYHMÄNÄ: Lapsiperheet TAVOITE: Perheyhteyden vahvistuminen ja perheen voimavarojen lisääminen virkistyksen, levon ja ryhmäkohtaisen ohjelman kautta 14.00-15.30 Tulotapaaminen ja

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.) Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin

Lisätiedot

ELÄMYKSIÄ LUONNOSTA loma aikuisille

ELÄMYKSIÄ LUONNOSTA loma aikuisille ELÄMYKSIÄ LUONNOSTA loma aikuisille Tavoitteena on lisätä lomalaisen voimavaroja ja osallisuutta tarjoamalla mahdollisuus luontoelämyksiin, virkistykseen, lepoon ja lomalaisten keskinäiseen vertaistukeen.

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA

Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA Kantokatu 5, Alvar Aallon Sunila, 48900 Kotka Sijainti kartalla Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1937 valmistunut tehtaanjohtajan talo Kantola meren rannalla

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

LEIRIKOULUN INFO JA SUUNNITELMA (kun varaus Tuhannen Tarinan Taloon on tehty)

LEIRIKOULUN INFO JA SUUNNITELMA (kun varaus Tuhannen Tarinan Taloon on tehty) LEIRIKOULUN INFO JA SUUNNITELMA (kun varaus Tuhannen Tarinan Taloon on tehty) Suunnitelmaa voi täydentää omilla tiedoilla ja käyttää leirikoulun suunnittelun pohjana Paikka: Maatilamatkailu Tuhannen Tarinan

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

Seikkailuleirikoulu Turun saaristossa Tarjous no

Seikkailuleirikoulu Turun saaristossa Tarjous no Seikkailuleirikoulu Turun saaristossa Tarjous no. 16805-4 Leirikoulu Metsätähti Tarjous leirikoulusta Turun saaristossa Järjestämme leirikoulun seikkailuohjelmaa keväällä ja syksyllä. Kiitämme mielenkiinnosta

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Saapuminen Peurunkaan ja majoittuminen Tuloinfo, tutustuminen, ryhmäyttäminen ja loman tavoitteet

Saapuminen Peurunkaan ja majoittuminen Tuloinfo, tutustuminen, ryhmäyttäminen ja loman tavoitteet MTLH Hyvinvointia työikäisille loma 5 vrk Malliohjelma 1. Päivä klo 15.00 klo 15.15-17.00 klo 17.15-19.00 2. Päivä klo 7.00-9.00 klo 9.30-10.30 klo 11.30-12.30 klo 13.00-14.00 klo 14.30-15.30 3. Päivä

Lisätiedot