Tiedote 2/2016 Julkaisija JHL 567 hallitus
|
|
- Sanna Pääkkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tiedote 2/2016 Julkaisija JHL 567 hallitus
2 Tässä numerossa: Puheenjohtajan tervehdys Hyvä jäsen! Ensilumet on saatu ja kelloja on siirretty talviaikaan. Edessä on vuoden pimein ja kylmin ajanjakso jälleen. Suomen talous on kikysopimuksen myötä toivottavasti saatu pitkään kadoksissa olleelle kasvu-uralle. Uudella sopimuksella työaikaan tulee pidennystä viikossa 30 min ja kun lomarahat tulee ensi kesänä maksuun huomaa julkisen sektorin työntekijä menettäneensä 30 % lomarahoistaan. Henkilökohtainen veikkaukseni on, että tämä ei voi olla näkymättä kotimaan matkailusta elantonsa saavissa yrityksissä. Julkiselta puolelta palkkansa saavien lapsiperheiden vanhempien lomakassat ehtyvät aika lailla eikä lomailuun jää entiseen tapaan rahaa kulutettavaksi. Savonlinna on menettänyt vuosien varrella sadoittain julkisen puolen työpaikkoja ja nyt viimeksi tehty OKL:n Savonlinnan yksikön lopettamispäätös tulee uutena erittäin raskaana iskuna kaupungin taloudelle. Suurella jännityksellä odotetaan Savonlinnalle luvattujen kompensaatioiden perään ja katsotaan miten poliitikot pitävät tällä kertaa puheensa. Josko se jokin aika sitten vieraillut mystinen kiinalaisdelegaatio saisi järjestettyä suurinvestointeja paikkakunnallemme? Ammattiliittomme JHL sai Jarkko Elorannan siirryttyä SAK:n puheenjohtajaksi uudeksi puheenjohtajakseen Päivi Niemi-Laineen. Uusi puheenjohtajamme muistutti Kaakkois- Suomen alueen yhdistysjohdon tilaisuudessa kevään 2017 kuntavaalien tärkeydestä ja oikeasta äänestyskäyttäytymisestä julkisen palvelujen puolesta. Kannattaa käydä nettisivuilla vertailemassa eri puolueiden teesejä, saatatpa jossain kohtaa havahtua. Löydät meidät myös Facebookista nimellä JHL Puheenjohtajan tervehdys 2 Sääntömääräinen syyskokous 3 Koulutus ja tapahtumat 5 Voimaa jäsenyydestä 7 Jäsenedut 8 Edustajistovaalit 9 Omien tietojen muokkaus 10 ilmoitus jäsenasianhoitajalle 11 JHL:n edustajistovaalit 2017 ovat jo ovella. Äänestää voit sähköisesti tai postita viimeistään Ehdokasasettelu alkoi ja päättyy Edustajisto (120 jäsentä) on JHL:n ylin päättävä elin. Edustajisto mm. valitsee liiton johdon ja päättää liiton toimintastrategiasta. Lisää vaalista ja yhdistyksemme asettamista ehdokkaista vuodenvaihteen tienoilla. Asetu ehdolle ja vaikuta. Yhdistyksemme järjestää iloa arkeen pikkujoulun muodossa la klo 19 Savonlinnasalissa. AGENTS-musikaali Ansiosidonnainen saa toivottavasti unohtamaan hetkeksi murheet. Millaisen pikkujoulun Sinä haluat v ja mitä retkiä ja paikallisetuja toivoisit yhdistyksemme järjestävän jäsenilleen jatkossa. Miten olisi la Riemua Rauhassa perhetapahtuma Holiday Club Saimaan alueella? Näistä asioista mm. päätetään sääntömääräisessä syyskokouksessa ke klo 18 Opetusravintola Paviljongissa. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan päätöksentekoon. Toivotan kaikille jäsenillemme oikein hyvää alkavaa talvea ja ennen kaikkea jaksamista! Seppo Reponen puheenjohtaja Yhteystiedot Nimi Postiosoite Savonlinnan seudun JHL ry Olavinkatu 27, Savonlinna Käyntiosoite Olavinkatu 27 D, 2. krs / Sähköposti Kotisivut Savonlinnan kaupungintalo sjhl.567@gmail.com
3 Kokouskutsu / Esityslista Aika: klo Sääntömääräinen syyskokous Paikka: Opetusravintola PAVILJONKI, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Purseri-kabinetti 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 4 Kokousvirkailijoiden valinta: * puheenjohtaja * sihteeri * pöytäkirjantarkistajat (2) * ääntenlaskijat (2) 5 Valitaan/vahvistetaan luottamusmiehet (jos tulee muutoksia) 6 Valitaan kaksi (2) varsinaista toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varatoiminnantarkastajaa 7 Jäsenyydet eri yhteisöissä * TSL:n Itä-Savon opintojärjestö * Savonlinnan Jyry * Järjestötalo Kolomonen 8 Valitaan edustajat ja varaedustajat v * SAK:n Savonlinnan seudun paikallisjärjestö (5+5) * Yhteistyötoimikunnat (mahdolliset muutokset): Enonkosken kunta, Palvelutalo Hopearanta, Itä- Savon koulutuskuntayhtymä, Savonlinnan kaupunki, Savonlinna-Säämingin seurakunta, Tanhuvaaran urheiluopisto, YH Itä-Savo Oy, Palvelutalo Hopearanta, SOSTERI 9 Perustettavat toimikunnat 3
4 10 Päätetään yhdistyksen toimihenkilöille maksettavista korvauksista: puheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja, jäsenasiainhoitaja, tiedotussihteeri, atk-vastaava, mahdolliseen puhelimenkäyttöön liittyvät korvaukset, kokouspalkkiot, kilometrikorvaukset, yksityinen jaos 11 Hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle Hyväksytään talousarvio vuodelle Päätetään yhdistyksen kokousten koollekutsumistavasta ja ajasta ottaen huomioon yhdistyksen sääntöjen 10 :n 6. kohdan määräykset 14 Jäsenkortilla saatavat paikallisedut: kulttuuritoiminnot, liikuntatoiminnot, hoitolaitokset, erikoisliikkeet, kuntosalit, teatterit, muut palvelut 15 Muut mahdolliset asiat * Hallitus on perustanut yksityisen puolen jaoksen 16 Kokouksen päättäminen TERVETULOA PÄÄTÖKSENTEKOON Hallitus Kokouksessa mukana JHL:n Kaakkois-Suomen aluetoimistolta Juha Järvinen ja Fysiokulmasta Marko Kantaneva. 4
5 Koulutus ja tapahtumat SAVONLINNAN SEUDUN JHL 567 PIKKUJOULU Lauantaina klo 19:00 Savonlinnasalissa AGENTS-Musikaali Ansiosidonnainen Vuosi 2017 Uuden luottamusmiehen kurssi (kaikki sopimusalat) Ohjelma to-pe Lappeenranta, Hotelli Lappee (Brahenkatu 1) jäsenpalvelu24 palkallinen Puhtaus- ja ravitsemisalojen opintopäivät to-pe Mikkeli, Cumulus (Mikonkatu 9) jäsenpalvelu24 50 /päivä Yhdistysjohdon neuvottelupäivät la-su Kouvola, Hotelli Vaakuna (Hovioikeudenkatu 2) /2pv Työsuojelun ajankohtaispäivät to-pe Imatra, Imatran kylpylä (Purjekuja 2) jäsenpalvelu24 palkallinen Luottamusmiesten ajankohtaispäivät (kunta) to-pe Lappeenranta, Holiday Club Saimaa (Rauhanrinne 1) jäsenpalvelu24 palkallinen Koulutiedottajien ajankohtaispäivä aluetoimisto Lappeenranta (Kauppakatu 40 D) Työttömyysturvakoulutus la 8.4. aluetoimisto Lappeenranta (Kauppakatu 40 D) Edustajistovaalit äänestysaika (posti) Palautuskuori keskustoimistossa klo (sähköinen äänestys) Kuntavaalit 9.4. ÄÄNESTYSPÄIVÄ (ennakkoäänestys ) Sosiaali- ja terveysalojen opintopäivät to-pe Kouvola, Vaakuna (Hovioikeudenkatu 2) jäsenpalvelu24 50 /päivä Järjestämiskurssi (kutsukurssi) Ohjelma pe-la Mikkeli, Cumulus (Mikonkatu 9) kaakkois-suomi@hl.fi Nuorten kurssi (Itä- ja Kaakkois-Suomi yhteinen) la-su paikka avoin kaakkois-suomi@jhl.fi Riemua Rauhassa perhetapahtuma 1 mainos la Holiday Club Saimaan alue / Angry Birds sisähuvipuisto Omaan yhdistykseen vielä avoin 5
6 Riemua Rauhassa perhetapahtuma la Holiday Club Saimaan alueella Lappeenrannassa klo > Kylpylä Lounas (klo 11:30 15:00) Angry Birds sisähuvipuisto Atreenalin seikkailupuisto Petankki kisat Omavastuuhinnat ilmoitetaan myöhemmin Jäsenet ilmoittautuvat omiin yhdistyksiin 6
7 VOIMAA JÄSENYYDESTÄ JHL:ään liittymiseen on hyvä syy Julkisia ja verovaroin tuotettuja hyvinvointipalveluja on maassamme runsaasti. Jos työskentelet aloillamme tai opiskelet niille, sinun kannattaa liittyä JHL:ään. Jäsenenä saat käyttöösi kaikki jäsenpalvelumme ja jäsenedut. JHL on Suomen suurin hyvinvointialojen ammattiliitto. Meitä on lähes JHL:läisiä työskentelee lähes kaikissa ammateissa valtiolla, kunnissa, kuntayhtymissä, seurakunnissa, liikelaitoksissa, yhtiöissä, järjestöissä ja oppilaitoksissa. Luottamusmies ja JHL auttavat Jos työpaikalla ns. sukset menevät ristiin ja tulee ongelmia, luottamusmiehet ja JHL:n henkilökunta auttavat selvittämään hankalia tilanteita. Liittoon kuulumaton hoitaa asiansa itse, samoin kuin pelkkään työttömyyskassaan kuuluva. JHL:n jäsenenä sinulla on tarvittaessa myös mahdollisuus oikeusapuun ja lakkoavustukseen. Koulutus on iso etu Hyödynnä opintopolut luottamustehtäviin, yhdistystoimintaan ja ammattitaidon kasvattamiseen. Nauti myös virkistävistä harrastekursseista - maksutta. Vähennyskelpoinen jäsenmaksu Jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa. JHL:ssä jäsenmaksu on 1,38 % bruttopalkasta. Jäsenvakuutus JHL on vakuuttanut jäsenensä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa. Kollektiivinen jäsenvakuutus sisältää matkustajavakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen pysyvän haitan varalle. Liiton järjestötehtävissä ja tilaisuuksissa JHL:n jäsenet ovat vakuutettuna Liittoturvavakuutuksessa. Jäsensivuilla on lisää tietoa vakuutuksesta. Motiivi-lehti JHL:n jäsen saa kotiinsa Motiivi-lehden. Lehti ilmestyy 13 kertaa vuonna 2015 Kalenteri ja jäsenkortti postitetaan lokakuun numeron yhteydessä. JHL-SHOP JHL:n jäsen voi ostaa jäsentuotteita JHL-SHOPista edulliseen hintaan. Lomaetuja ja alennuksia JHL:n jäsenillä on mahdollisuus lomailla edullisesti liiton omissa lomapaikoissa. Lisäksi jäsenet saavat runsaasti alennuksia ja etuja mm. hotellihinnoista ja laivamatkoista, bensiinistä ja dieselistä ja vakuutuksista. Katso kaikki liiton jäsenedut: 7
8 Jäsenedut 2017 päätetään syyskokouksessa Voimassa olevat edut: KULTTUURI Savonlinnan oopperajuhlat Oy Savonlinnasali Maksettua kuittia vastaan palautetaan jäsenen tilille 7 / lippu Kuitit esitettävä taloudenhoitajalle vuosittain mennessä. LIIKUNTA Sln tennis- ja squashkeskus Pomppu Oy, etu 2 /käyntikerta Haapalan kyläyhdistyksen Soinilan laavu: Kahvi ja pulla, etu 1,50 / käyntikerta Tervastupa Naistenlahti /Olavin retkeilijät ry: Kahvi, mehu tai tee ja pulla, etu 2 / käyntikerta HOITOLAITOKSET Fysiolinna Oy, Olavinkatu 35 C: 10 % alennus kaikista hoidoista ja tuotteista LIIKKEET Savonlinnan City-kukka, Tulliportinkatu 10: 10 % alennus leikko- ja ruukkukukista Kukkakauppa Villiruusu, Karjalantie 10 B: 10 % alennus leikko- ja ruukkukukista ja lahjatavaroista Kulta-Center Jokela Oy ja Kulta-Center, Olavinkatu 35 ja Olavinkatu 53: Alennus normaalihintaisista tuotteista KUNTOSALI YM. LIIKUNTA GYM 42 Oy, Pappilankatu 3 Kristalli Sport, Olavinkatu 54 Ladyline, Kirkkolahdenkatu 4-6 Keilahalli, Olavinkatu 15 Tanhuvaara, Moinsalmentie 1042 Uimahalli, Uimahallinkatu 2 Kruunupuisto, Vaahersalontie 44 Herttua Kuntokeskus, Veneenniementie 64, Kerimäki Uinti, hydrobic tai kuntosali: Etu 3 /käyntikerta TEATTERIT Elokuvateatteri Killa, Punkaharjuntie 3 Elokuvateatteri Olavi, Olavinkatu 51 Maksettua kuittia vastaan palautetaan jäsenen tilille 3 / lippu. Savonlinnan teatteri, Olavinkatu 13: Lippuetu 7 / käyntikerta Teatterimylly ry: Lippuetu 5 / käyntikerta Kuntosaliyritysten ja uimahallin tarjoamista vuosikorteista yhdistys maksaa 50,00 /vuosi. Edut koskevat vain jäseniä henkilökohtaisesti. Vahvista jäsenyytesi jäsenkorttia näyttämällä ja tarvittaessa kuittaamisella. Muista myös liiton tarjoamat jäsenedut: Yhdistyksen, kuittia tai lippua vastaan maksamiin etuihin on liitettävä nimi, jäsennumero sekä tilinumero FI-muodossa. 8
9 EDUSTAJISTOVAALIT 2017 Edustajisto on JHL:n ylin päättävä elin, jonka toimikausi kestää viisi vuotta. Liiton sääntöjen mukaan edustajiston jäsenten tehtävänä on: Valita keskuudestaan edustajiston puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa liiton puheenjohtaja ja kaksi toimialajohtajaa liiton hallituksen jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet tilintarkastusyhteisö tilintarkastajaksi. Päättää liiton toimintastrategiasta ja pitkän aikavälin suunnitelmista edustajiston ja hallituksen jäsenten palkkioista hallituksen vastuuvapaudesta jäsenmaksun suuruudesta jäsenyhdistyksille maksettavan jäsenmaksupalautuksen suuruudesta toimintasuunnitelmasta talousarviosta valtakunnallisten työ- ja virkaehtosopimusten hyväksymisestä ja olennaisista muutoksista muista hallituksen esittämistä asioista. Valvoa liiton toimintaa ja varojen hoitoa. Vahvistaa vaalijärjestys edustajiston valitsemista varten. Tutkia ja ratkaista valituksia, joita mahdollisesti on tehty liiton säännöissä mainituista asioista. Käsitellä liiton toimintakertomus tilinpäätös jäsenyhdistysten ja yhteisjärjestöjen esittämän aloitteet. ÄÄNESTYSAIKA JA ÄÄNESTÄMINEN Äänestys alkaa maanantaina klo Sähköinen äänestys päättyy tiistaina klo Postiäänestyksessä palautuskuori on jätettävä postin kuljetettavaksi viimeistään keskiviikkona tai palautuskuoren on oltava perillä liiton keskustoimistossa viimeistään keskiviikkona kello Sähköinen äänestys tapahtuu luotettavaa henkilövarmennetta hyväksi käyttäen suojatussa internetyhteydessä. Postiäänestys tapahtuu siten, että jäsen merkitsee äänestyslipussa olevaan ympyrään selvästi sen ehdokkaan numeron, jolle hän antaa äänensä. Äänestyslippu suljetaan palautuskuoreen. 9
10 OMIEN TIETOJEN MUOKKAUS INTERNET PALVELUJEN KAUTTA Kirjautuminen JHL:n jäsensivuille, jäsenpalveluihin ja työttömyyskassan palveluihin Käyttäjätunnus on jäsennumerosi, jonka löydät jäsenkortistasi. Salasana: Kirjautuessasi palveluihin ensimmäistä kertaa, salasana on henkilötunnuksesi (esim A). MOBIILIJÄSENKORTTI! Mobiilijäsenkortin voit tilata kirjautumalla Jäsenpalvelu 24h -palveluun. valitse Päivitä yhteystietojasi. Valitse sivun alaosassa jäsenkorttityypiksesi Mobiilijäsenkortti ja tallenna muutos. Saat latauslinkin matkapuhelimeesi viimeistään seuraavan arkipäivän aikana. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta toimia sähköisten järjestelmien välityksellä, voit käyttää myös Ilmoitus jäsenasiainhoitajalle tai ottaa yhteyttä suoraan jäsenasiainhoitaja Mira Ihalaiseen. 10
11 ILMOITUS JÄSENASIAINHOITAJALLE Jäsenhuoltoon ja jäsenyyteen liittyvät asiat hoidetaan pääsääntöisesti oman yhdistyksen kautta. Ilmoita tällä lomakkeella nimen, osoitteen tai ammattinimikkeen muutokset sekä tiedot jäsenmaksuvapautusta varten. Palautus JHL 567:n osoitteeseen. Tiedot voi ilmoittaa myös suoraan jäsenpalveluun tai Liitosta eroaminen tulee tehdä henkilökohtaisesti joko verkon kautta tai lähettämällä kirjallisen eroilmoituksen Helsinkiin. Nimi Syntymäaika Osoite Puhelin oma Puhelin työ Ammattinimike Työpaikka Jäsenmaksuvapautusta voi anoa, jos on vailla ansiotuloja. Ilmoita aina myös päättymisajankohta: Asevelvollisuus / siviilipalvelu Hoitovapaa / kotihoidontuki Kelan koulutustuki Kuntoutustuki tai -raha Opiskelu Sairausloma (palkaton) Työttömyys (kelan työttömyyspr) Äitiys- / isyys-/ vanhempainloma Lisätietoja: Palautus: JHL 567, Olavinkatu 27, Savonlinna Huom. Muistathan ilmoittaa sähköpostimuutokset ja uudet sähköpostiosoitteet sähköistä tiedonantoa varten. Tiedotteet tullaan jakamaan pääasiassa sähköisesti. 11
12 ECONOMY Savonlinnan seudun JHL ry Olavinkatu 27, Savonlinna 12
Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus
Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus Puheenjohtajan tervehdys Hei jäsen! Kuntataloudet ovat kautta maan kovassa myllerryksessä valtakunnan työllisyystilanteen edelleen heikentyessä ja laman/taantuman
Tiedote 1/2018 Julkaisija JHL 567 hallitus
Tiedote 1/2018 Julkaisija JHL 567 hallitus Tässä numerossa: Puheenjohtajan tervehdys Hyvä jäsen! Talven työmarkkinaneuvottelut saatiin kuin saatiinkin vietyä maaliin pääministeri Juha Sipilän käyttämää
Tiedote 1/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus
Tiedote 1/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus Tässä numerossa: Puheenjohtajan tervehdys Hei jäsen! Vuodenvaihteen juhlapyhät on vietetty ja samalla ohitettu vuoden pimeimmän ajan rajapyykki eli talvipäivän
edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy
edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin
KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017
Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä
JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012
JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä
JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015
JHL Sääntötiivistelmä 2015 1 (9 ) LIITON SÄÄNNÖT 2 Liiton tarkoitus 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toimii edunvalvonta- ja painostusjärjestönä sekä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.
ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!
1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon
JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017
Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja
SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.
ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen
OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133
Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.
PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,
jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet
Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO. Kylpylähotelli Rauhalahti. Katiskaniementie 8, Kuopio
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO Kylpylähotelli Rauhalahti Katiskaniementie 8, Kuopio 25.11.2017 1 OHJELMA lauantaina, 25.11.2017 NUORTEN PALVELU RY:n SYYSKOKOUS 2017 (yksipäiväinen tapahtuma)
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet
Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet Vuosi 2016 su 31.7. Viimeinen liittymispäivä ehdokaskelpoisuuteen (4 ) la 1.10. Ehdokasasettelu alkaa (7 ) ma 31.10. ke 23.11. la 31.12. Jäsenmäärän mukaan vahvistetaan
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Slovenia-seuran säännöt
Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan
Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.
SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,
JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa
Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen
Äänestä tieteentekijää!
KONSISTORIN VAALIT 2006 Äänestä tieteentekijää! KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 2006 JÄSENLEHTI 4/2006 2 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2006
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN
Pykälä Käsiteltävä asia Sivu
1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1
Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
Kokoustyypit. Timo Reko
Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset
Suomen luolaseuran säännöt
Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN
Tiedote 2/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus
Tiedote 2/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus Tässä numerossa: Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys 2 Kevätkokous 28.4.2014 3 Kevätretki 17.5.2014 4 Perhetapahtuma 7.6.2014 5 TSL:n teatteriretki
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.
Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian
JHL:n jäsenyys on oikea valinta!
2019 JÄSENELLE JHL Suomen monipuolisin ammattiliitto JHL:n jäsenenä saat turvaa, tukea, neuvoja ja palvelua erilaisissa työelämän tilanteissa. Ammattiliiton jäsenenä olet mukana kehittämässä työelämää:
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä
Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sähköiset palvelut omayhdistys kiertue Sähköiset palvelut aktiiveille ja jäsenille www.jhl.fi Tietoa liitosta ja jäsenyydestä Sähköiset liittymislomakkeet Kirjautuminen jäsenpalveluihin Jäsenille Jäsenpalvelu
Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Kouvolan pelastuskoirat ry Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kouvolan Pelastuskoirat ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistyksen toimialueena on Kymenläänin kennelpiiri.
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous
Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n
HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta
HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä
Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä
Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 25.11. - 26.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 25. 26.11.2017. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen
SOMAKISS ry:n säännöt
poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT
AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Ammattiliitto Pro Seniorit ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Suomi. Näissä
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO
Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.
JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen
Liittokokous Kokkola
Liittokokous 23.11.2018 Kokkola Tapahtuman aikataulu klo 13.00 SuLVI-Info, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 14.00-16.00 Liittokokous, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 15.00 Majoittuminen
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019
Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.
Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt
1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Jäsenenä ammattiliitto Prossa
Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen
Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT
1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.
1 Pro Hauhonselkä ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro Hauhonselkä ry. ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki ja toimialueena Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Hauhonselkä
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat