Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite"

Transkriptio

1 Yksinkertaistettu rahastoesite

2 YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen ns. yksinkertaistettu rahastoesite, johon sisältyvät myös kuluttajasuojalain mukaiset rahoituspalvelun etämyynnissä esitettävät tiedot. ICECAPITAL-sijoitusrahastojen yksinkertaistettu rahastoesite yhdistettynä rahastojen sääntöihin muodostaa samalla varsinaisen rahastoesitteen. Perustietoa ICECAPITAL-sijoitusrahastoista Sijoitusrahaston hallinto Sijoitusrahaston hallinnosta vastaa, y- tunnus , kotipaikka Helsinki (perustettu ). Rahaston toimintaa valvoo ja niiden säännöt on vahvistanut Rahoitustarkastus Suomessa. Rahasto on perustettu toimimaan toistaiseksi. Rahastoyhtiö harjoittaa ainoastaan sijoitusrahastotoimintaa ja siihen olennaisesti liittyvää toimintaa. Rahastoon liittyvät tiedot ja palvelu annetaan Suomessa suomen kielellä. Sijoitusrahaston säilytysyhteisönä toimii Pohjola Pankki Oyj. Rahastoyhtiön osakepääoma on euroa. Yhtiö käyttää toiminnassaan asiamiehiä sijoitusrahaston salkunhoidossa, myynnissä ja markkinoinnissa. Sijoitusrahastoa markkinoi rahastoyhtiön ohella ICECAPITAL Varainhoito Oy:n muodostama konserni, jonka tytäryhtiö rahastoyhtiö on. Sijoitusrahaston tilintarkastajina toimivat PricewaterhouseCoopers Oy (päävastuullinen tilintarkastaja Eero Suomela, KHT) varatilintarkastajanaan Juha Wahlroos, KHT sekä Jari Häkkinen, KHT (osuudenomistajien valitsema tilintarkastaja) varatilintarkastajanaan Juha Tuomala, KHT. Rahastoyhtiön hallinnoimat sijoitusrahastot hallinnoi seuraavia sijoitusrahastoja: Sijoitusrahasto ICECAPITAL European Property Sijoitusrahasto ICECAPITAL Global Utilities & Energy Sijoitusrahasto ICECAPITAL Global Infrastructure Sijoitusrahasto ICECAPITAL Euro Floating Rate Sijoitusrahasto ICECAPITAL Qualifying Money Market Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL European Stock Index Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL US Stock Index Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Japan Stock Index Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Emerging Markets Stock Index Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Euro Investment Grade Bond Index Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Euro Government Bond Index Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Eurozone Inflation-Linked Bond Index Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Commodity Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Alternative Beta Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Global Tactical Asset Allocation Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Virgin Beta Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Africa Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL High Yield Beta Sijoitusrahasto ICECAPITAL Finland Equity IV-1 Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL International Equity IV-1 Rahastoyhtiön johto Hallitus Jyri Viskari, puheenjohtaja ICECAPITAL Varainhoito Oy:n toimitusjohtaja, osakas Ari Lahti ICECAPITAL Pankkiiriliike Oy:n toimitusjohtaja, osakas Tom Jungell, osuudenomistajien edustaja Omnicom Media Group Finland Oy:n toimitusjohtaja Toimitusjohtaja Mikko Ketola Osakas Tietoa säilytysyhteisöstä Pohjola Pankki Oyj, kotipaikka Helsinki Postiosoite: PL 308, Helsinki Käyntiosoite: Teollisuuskatu 1 b, Helsinki Puh Säilytysyhteisö on liikepankki. Sen muodostaman Pohjola-konsernin liiketoiminnot ovat pankki-, sijoitus- sekä vahinkovakuutuspalvelut. Tilikausi ICECAPITAL-sijoitusrahastojen tilikausi on kalenterivuosi. Kaikkien toimintansa aloittaneiden ICECAPITAL-sijoitusrahastojen ensimmäinen tilikausi päättyi tai päättyy aloitusvuoden viimeisenä päivänä. Tärkeää tietoa tuotto- ja riskihistoriasta Tässä esitteessä ja muussa rahastoja koskevassa materiaalissa on esitetty rahastojen ja niiden vertailuindeksien tuottohistoriaa. Aiempi tuotto- ja riskikehitys ei kuitenkaan osoita sijoitusrahaston tulevaa kehitystä. Sijoituksen arvo voi nousta tai laskea ja sijoittaja voi sijoituksensa lunastaessaan saada takaisin vähemmän kuin hän siihen alun perin sijoitti. Tässä esitteessä esitetyissä historiallisissa tuotoissa ei ole huomioitu merkintä- ja lunastuspalkkioiden vaikutusta. Rahaston ensimmäinen toimintavuoden tuotto on tuotto toiminnan alusta vuoden loppuun. Volatiliteetti on riskitunnusluku, joka kuvaa rahaston tuoton vaihtelua. Se on laskettu päivätuottojen keskihajonnasta kolmen vuoden ajalta tai toiminnan alusta seuraavalla kaavalla: volat. = Stdev[r i] 250 = [n Σr i 2 Σ(r i) 2 ]/[n (n 1)] 250, r i = Ln[P i] - Ln[P i-1] missä P i on rahaston yhden kasvuosuuden arvo päivänä i, n on päivien lukumäärä ja Ln[] on luonnollinen logaritmifunktio. Kaavassa oletetaan vuodessa olevan 250 tuottohavaintoa (pankkipäivää) kalenterivuoden aikana. Volatiliteetti voi vaihdella suurestikin ajankohdasta toiseen. Eräissä rahastoissa volatiliteetti on laskettu viikkotuotoista, jolloin em. kaavassa luku 250 korvataan 52:lla. Rahastot jaetaan toteutuneen volatiliteetin perusteella volatiliteettiluokkiin R1 (<2%), R2 (2-5%), R3 (5-10%) ja R4 (>10%). Osuuslajit ja tuotonjako Useimmissa rahastoissa on tällä hetkellä käytössä kaksi osuuslajia, B- ja A-osuudet (poikkeukset mainittu rahastokohtaisissa tiedoissa). B- osuuksille ei makseta erityistä vuotuista tuottoa vaan se sisältyy osuuden arvoon. Osuuslajit eivät eroa palkkioiltaan tai merkintäedellytyksiltään. Tuotto-osuuksille (A-osuudet) jaetaan kultakin tilikaudelta tuottoa sääntöjen mukaisesti. Oletusarvoisesti maksettavalla tuotolla merkitään (vähennettynä mahdollisella ennakonpidätyksellä) uusia vastaavia tuotto-osuuksia tuotonmaksupäivän osuusarvoon. Sijoittajan niin pyytäessä maksetaan tuotto kuitenkin rahana rahasto-osuusrekisterissä olevalle tilille. Rahasto-osuuden arvon laskeminen ja julkaiseminen laskee ja julkaisee sijoitusrahastojen ja niiden rahasto-osuuksien arvot kunakin päivänä, jolloin rahasto on avoinna merkinnöille ja lunastuksille. Osalle kerran viikossa avoinna oleville erikoissijoitusrahastoille julkaistaan arvo myös muille pankkipäiville. Arvo lasketaan rahaston perusvaluutassa noudattaen pääsääntöisesti seuraavia arvostusmenetelmiä: Osakkeet ja osakesidonnaiset sijoituskohteet arvostetaan viimeisiin kaupantekokursseihin, kuitenkin eräät osakefutuureihin sijoittavat erikoissijoitusrahastot kello 17:30. Korkosijoituskohteet arvostetaan kello Valuuttakursseina käytetään kello kursseja. Raaka-ainesijoitukset arvostetaan kyseisen markkinapaikan päätöskursseihin. Eräissä rahastoissa suojaavat instrumentit voidaan pääsäännöstä poiketen arvostaa samanaikaisesti suojattavan kohteen kanssa. Hintalähteenä käytetään rahoitusmarkkinoilla yleisesti käytettyjä hinnanseurantajärjestelmiä (esim. Bloomberg), tai ko. sijoituskohdetta aktiivisesti kauppakäyvien markkinaosapuolten parasta tarjousta.

3 Arvostussäännöistä voidaan poiketa eräissä sääntöjen mukaisissa tilanteissa. Jos käypää arvoa ei ole saatavilla, sijoituskohde arvostetaan hallituksen päättämin objektiivisin kriteerein. Rahasto-osuudet arvostetaan viimeisimpään tiedossa olevaan osuuden arvoon. Tällöin rahaston arvonlaskennassa alarahaston kurssina käytetään sitä kurssia, millä rahasto tekee tai tekisi määräaikojen puitteissa tehtyä merkintää tai lunastusta vastaavan toimeksiannon alarahastoon. ICECAPITAL Index -rahastojen määräajat on mitoitettu niin, että alarahaston kurssi vastaa yleensä saman päivän päärahaston arvoa. Tästä on kuitenkin poikkeuksia mm. arkipyhien vuoksi. Näistä pyritään tiedottamaan etukäteen mm. rahastoyhtiön internet-sivuilla. Arvo julkaistaan yleensä seuraavana pankkipäivänä aamupäivällä. Tieto rahasto-osuuden arvosta on yleisön saatavilla rahastoyhtiöstä ja sen internetsivuilta. Osuuden arvot toimitetaan myös Finanssialan keskusliiton yhdessä Suomen Sijoitustutkimus Oy:n kanssa ylläpitämään rahastoluetteloon ja sen välityksellä rahastotietoja julkaiseville tiedotusvälineille. Arvonlaskennassa mahdollisesti ilmenevät olennaiset virheet korjataan Rahoitustarkastuksen ohjeiden mukaisesti. Olennaisena pidetään virhettä, joka on suurempi kuin 0.10% (volatiliteettiluokassa R1), 0.20% (R2), 0.30% (R3) tai 0.50% (R4). Kaikista ilmenneistä arvonlaskentavirheistä ylläpidetään pyydettäessä näytettävää luetteloa. Esitteet Sijoitusrahastoista julkaistaan varsinainen rahastoesite sekä ns. yksinkertaistettu rahastoesite, johon on koottu sijoittajille merkityksellisimmät kohdat tiivistetysti. Sijoitusrahastoista laadittu varsinainen rahastoesite, yksinkertaistettu rahastoesite sekä rahastojen säännöt, vuosikertomukset ja puolivuotiskatsaukset ovat saatavilla maksutta ennen rahasto-osuuden merkintää ja sen jälkeen rahastoyhtiöstä. Palkkiot, kulut ja tunnusluvut Rahastosijoituksiin liittyvät kuluja ovat merkintä- ja lunastuspalkkio, hallinnointi- ja säilytyspalkkio sekä rahaston muut kulut, esim. pankkikulut. Palkkiot, kulut ja eräitä muita niihin liittyviä tunnuslukuja on esitetty rahastokohtaisissa tiedoissa. Merkintäpalkkio peritään siitä summasta, jonka asiakas on maksanut rahaston tilille ja lopuilla varoilla merkitään rahasto-osuuksia. Lunastuspalkkio peritään lunastettavan summan mukaan. Hallinnointi- ja säilytyspalkkio vähennetään päivittäin (1/365) rahasto-osuuden arvosta, joten palkkio sisältyy rahaston tuottoon eikä sitä veloiteta sijoittajalta erikseen. ICECAPITAL Index -rahastojen alarahastojen perimät hallinnointi- ja säilytyspalkkio vähennetään rahastolta peritystä palkkiosta ja huomioidaan määräajoin. Rahastoyhtiö voi saada korvausta rahaston sijoituskohteena olevilta rahastoilta ja niiden taustayhteisöiltä. Palkkioista ja minimimerkinnöistä voidaan neuvotella ottaen huomioon kokonaisasiakkuus. Hinnasto on voimassa toistaiseksi ja sen vahvistaa rahastoyhtiön hallitus sääntöjen puitteissa. Total Expence Ratio (TER) on hallinnointi- ja säilytyspalkkion sekä muiden kulujen suhde rahaston pääomaan. TER ei sisällä kaupankäyntikuluja. Kiertonopeus kuvaa, kuinka paljon rahaston arvopaperit ovat keskimäärin vaihtuneet raportointijakson aikana. Kiertonopeus lasketaan vähentämällä rahastossa tehtyjen ostojen ja myyntien yhteismäärästä merkintöjen ja lunastusten yhteismäärä. Tämä erotus jaetaan rahaston keskimääräisellä pääomalla. Esimerkiksi kiertonopeus 2,0 tarkoittaa, että jokainen arvopaperi vaihtuu keskimäärin kerran vuodessa toiseen (yksi myynti+yksi osto). Laskentatapa perustuu EU-standardiin ja voi johtaa jossain tapauksissa negatiiviseen kiertonopeuteen. Sijoitusrahastojen aiemmat tunnusluvut ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Verotuksen pääpiirteet Seuraavassa on kerrottu pääkohdat rahastosijoitusten verokohtelusta sijoitusrahaston sekä Suomessa verovelvollisen yksityishenkilön näkökulmasta vuonna 2010 voimassa olleiden säädösten perusteella. Tarkempia tietoja verotuksesta kehotetaan hankkimaan veroviranomaisilta tai -asiantuntijoilta tai esim. internet-osoitteesta Verotuksen lisäksi rahastosijoitukset voivat vaikuttaa joihinkin etuisuuksiin kuten opinto- ja asumistukeen. Tarkempia tietoja näistä vaikutuksista tulee pyytää etuisuuden myöntäjältä. Sijoitusrahasto on Suomessa tuloverosta vapaa yhteisö. Se maksaa kuitenkin eräistä ulkomailta saaduista osingoista lähdeveroa kyseisen maan veroviranomaisille. Tuotto-osuuksille kertyvä vuotuinen tuotto ja lunastuksen yhteydessä mahdollisesti syntyvä luovutusvoitto ovat osuudenomistajan pääomatuloa, josta maksetaan 28 prosentin vero. Sijoittaja voi vähentää lunastuksen yhteydessä syntyneen mahdollisen luovutustappion saman verovuoden ja sitä seuraavan kolmen verovuoden aikana saaduista luovutusvoitoista 1. Kuitenkin jos henkilöllä on luovutuksia vuoden aikana vain vähän, luovutusvoitot ovat verovapaita ja luovutustappiot vähennyskelvottomia (luovutus- / hankinta-arvot yhteensä alle 1000 euroa). perii vuosittaisesta tuotonjaosta ennakonpidätyksen ja ilmoittaa rahasto-osuuksien omistustiedot, lunastustapahtumat ja tiedot myyntivoittojen ja -tappioiden laskemiseksi veroviranomaisille, joka kirjaa ne esitäytettyyn veroilmoitukseen. Verovelvollisen tulee tarkistaa esitäytettyyn veroilmoitukseen kirjatut myyntivoitot ja -tappiot sekä tuotonjako- ja omistustiedot. Julkinen kaupankäynti Rahasto-osuudet eivät ole julkisen kaupankäynnin kohteena millään markkinapaikalla. Omistajaohjauksen tavoitteet Sijoitusrahastot sijoittavat varansa hajautetusti. Tämän johdosta käytännössä kaikissa yhtiöissä sijoitusrahastojen omistusosuus yhtiöistä on pieni tai jopa täysin merkityksetön. Sijoitukset ovat luonteeltaan portfoliosijoituksia, joihin ei liity omistajaohjausta. Rahastot osallistuvat omistamiensa yhtiöiden yhtiökokouksiin ja omistajien äänestyksiin ainoastaan poikkeustapauksissa. Rahastoyhtiö ei ohjeista rahaston omistamia alarahastoja omistajaohjauksen osalta. Sijoitukset toisiin sijoitusrahastoihin Rahasto voi sijoittaa toisiin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin. Sijoituskohteiksi valittujen sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten omat kiinteät hallinnointipalkkiot, jotka kohdistuvat rahaston tekemiin sijoituksiin, on rajattu siten, että näin lasketut välilliset palkkiot eivät saa yhteensä ylittää kahta prosenttia vuodessa sijoituksen tekevän rahaston kokonaisarvosta (poikkeus: ICECAPITAL Africa, jossa raja on kolme prosenttia). Perumisoikeus Rahastomerkintää ei voi kuluttajansuojalain etämyyntisäädösten perusteella peruuttaa, koska sijoituksen arvo riippuu rahoitusmarkkinoiden muutoksista, joihin rahastoyhtiö ei voi vaikuttaa. Osuudenomistaja voi kuitenkin aina lunastaa osuutensa normaalien määräaikojen ja hinnaston puitteissa. Sovellettava laki ja erimielisyydet Rahastoyhtiön ja sijoitusrahastojen toimintaan sovelletaan Suomen lakia. Jos rahastoyhtiön ja ei-ammattimaisen asiakkaan välille syntyy rahastosijoitukseen perustuvia erimielisyyksiä, jotka eivät ratkea neuvotteluilla, voi osuudenomistaja saattaa asian Arvopaperilautakunnan käsiteltäväksi. Lisätietoja menettelytavoista saa Vakuutusja rahoitusneuvonnasta, Porkkalankatu 1, Helsinki, Rahastosijoituksesta aiheutuvat riitaisuudet voidaan aina käsitellä myös sen Suomessa sijaitsevan paikkakunnan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä osuudenomistajalla on asuinpaikka. Jos osuudenomistajalla ei ole asuinpaikkaa Suomessa, käsitellään riitaisuudet Helsingin käräjäoikeudessa. Lisätietoja Kluuvikatu 3, Helsinki Puhelin (09) , 1 Kolmen vuoden määräaikaa on lähiaikoina tarkoitus pidentää viiteen vuoteen. Muutos koskisi vuonna 2010 ja sen jälkeen syntyneitä luovutustappioita.

4 Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Global Tactical Asset Allocation Rahastokohtaiset tiedot Perustiedot Aloituspäivä Perusvaluutta Euro Säännöt viimeksi vahvistettu Minimimerkintä e Rahastoyhtiö Salkunhoitaja ICECAPITAL Varainhoito Oy Vertailuindeksi: Seuraavista indekseistä muodostettu yhdistelmäindeksi: Merrill Lynchin kolmen kuukauden Euro-Libor-koron noteerauksista laskettu indeksi (paino 50%), MSCI Europe Net Return (paino 25%), S&P 500 Net Return (paino 10%), MSCI Japan Net Return (paino 7,5%) ja MSCI Emerging Markets Net Return (paino 7,5%). Sijoitustoiminta ja sen tavoitteet Rahasto on yhdistelmärahasto, joka sijoittaa varansa maailmanlaajuisesti muutellen sijoitusten painopistettä markkinatilanteen mukaan. Rahasto pyrkii aktiivisella salkunhoidolla maksimoimaan sijoittajan tuoton pitkällä aikavälillä. Rahaston sijoitusastetta hallinnoidaan aktiivisesti ja muutetaan markkinatilanteen mukaan. Rahaston osakepohjaisten sijoitusten delta-luku on lähtökohtaisesti 50 %, mutta voi vaihdella välillä %. Korkosijoitusten keskimääräinen duraatio voi olla korkeintaan 15 vuotta. Kohderyhmä Rahasto sopii varainhoitosalkkuihin sekä ammattimaiselle sijoittajalle, joka hakee lisätuottoa osalle portfoliotaan aktiivisesta omaisuuslajien allokaatiosta. Ei-ammattimaisia sijoittajia kehotetaan ottamaan yhteyttä sijoitusneuvojaan tai salkunhoitajaan ennen sijoituksen tekemistä. Sijoitukset suositellaan tehtäväksi 5-10 vuoden aikavälillä varautuen mahdollisiin tappioihin. Keskeisimmät riskit Osakkeiden ja rahaston arvot vaihtelevat ajoittain voimakkaasti. Tämä voi johtua mm. talouskehityksestä tai sijoittajien riskinottohalusta. Koska rahaston osakesijoitusten aste voi enimmillään ylittää 100% (ns. vipuvaikutus), rahaston arvo on omiaan heilahtelemaan ajoittain enemmän kuin tavallinen yhdistelmä- tai osakerahasto. Rahaston osakepositio voi olla myös negatiivinen, jolloin rahaston arvo liikkuu päinvastaiseen suuntaan kuin osakemarkkina. Sijoitusrahasto sijoittaa johdannaissopimuksiin sekä riskeiltä suojautuakseen että muuten osana sijoitustoimintaa. Rahaston sääntöjen mukaan sen varat voidaan sijoittaa yhden yksittäisen valtion tai julkisyhteisön arvopapereihin. Rahaston sijoituskohteita on myös EMUalueen ulkopuolella, minkä johdosta rahaston arvoon vaikuttavat myös valuuttakurssit (esim. Britannian punta, Ruotsin kruunu). Rahasto ei pyri suojautumaan valuuttakurssien muutoksilta. Rahaston johdannaisten vakuusvaatimusten ylittävä osa, joka voi olla suurin osa rahaston arvosta, sijoitetaan tyypillisesti Sijoitusrahasto ICE- CAPITAL Euro Floating Raten kautta vaihtuvakorkoisiin velkakirjoihin. Tätä kautta rahaston arvo on riippuvainen myös näiden velkakirjojen luottoriskistä. Riskiä pyritään kuitenkin minimoimaan hajauttamalla sekä sijoittamalla enimmäkseen hyvän luottoluokituksen omaaviin liikkeeseenlaskijoihin. Poikkeamat sijoitusrahastodirektiivin mukaisista (ns. tavallisista) sijoitusrahastoista 1) Rahasto voi myydä arvopapereita ja rahamarkkinavälineitä lyhyeksi. Rahasto toimittaa lyhyeksi myydyt arvopaperit lainaamalla ne markkinoilta tai hankkimalla ne takaisinostosopimuksin. 2) Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 20 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin. Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, jotka ylittävät 10 % rahaston varoista voi olla enintään 40 % rahaston varoista. 3) Rahasto voi sijoittaa tarvittaessa kaikki varansa yhteen sijoitusrahastodirektiivin mukaiseen sijoitusrahastoon tai yhteissijoitusyritykseen. Erikoissijoitusrahastoihin ja ETA-alueella toimiluvan saaneiden muihin kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisiin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin voidaan sijoittaa kaikki rahaston varat, edellyttäen että edellä mainituissa rahastoissa riskit on hajautettu. Rahasto voi omistaa enimmillään 50% sijoitusrahaston tai yhteissijoitusyhtiön osuuksista. 4) Rahaston johdannaisten, takaisinostosopimusten ja lainaksiotettujen arvopaperien vakuusvaatimus voi olla korkeimmillaan 50% rahaston arvosta. 5) Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 50% saman luottolaitoksen vastaanottamiin talletuksiin. Rahaston varoja voidaan sijoittaa yhteensä enintään 50% saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, kyseisen yhteisön vastaanottamiin talletuksiin tai sellaisiin vakioimattomiin johdannaissopimuksiin, joista rahastolle aiheutuu kyseiseen yhteisöön kohdistuva vastapuoliriski. Tätä rajoitusta sovellettaessa otetaan huomioon vakuuden omistusoikeuden siirrosta rahastolle aiheutuva vastapuoliriski. 6) Rahaston johdannaisten kohde-etuutena voi olla yhteisissä sääntökohdissa mainittujen kohde-etuuksien lisäksi fyysinen hyödyke, kuten maatalous-, elintarvike-, energia-, sähkö-, kaasu-, öljy-, metalli-, kaivos-, jalokivi-, elektroniikkakomponentti-, keräysmateriaali- tai kuitutuote; muu määrämuotoinen teollisuusraaka-aine (esim. kumi-, paperi-, kemikaali- tai kaasutuote); määrämuotoinen palvelu (esim. rahtikuljetus tai tietoliikennekapasiteetti) tai oikeus (esim. päästöoikeus); taloudellinen indeksi (kuten inflaatio, myyntimäärät) taikka säätila tai muu luonnonilmiö (esim. vedenkorkeus). Kohde-etuutena voi myös olla em. kohde-etuuksista muodostettu indeksi ja toinen johdannainen. Rahasto voi tarvittaessa saada omistukseensa myös fyysisiä hyödyketoimituksia edellyttäen, että niiden varastointi on järjestetty ja että fyysisten hyödykkeiden osuus rahaston varoista on alle 50%. Hyödykejohdannaisten riskiä seurataan johdannaisen kohde-etuutena olevan hyödykkeen tai indeksin markkina-arvon mukaan. Rahaston hyödykepositioiden sijoitusaste voi ylittää rahaston arvon (vipuvaikutus). Vipuastetta rajoitetaan edellä mainitun vakuusvaatimuksen perusteella. 7) Lainaus-, takaisinosto- ja johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan rahaston varoista antaa vakuuksia siten, että vakuuden omistusoikeus siirtyy vakuudenhaltijalle. Rahaston vastapuolina tällaisissa sopimuksissa voivat olla markkinoilla aktiivisesti toimivat, riittävän luottokelpoisuuden omaavat luottolaitokset, rahoituslaitokset ja sijoituspalveluyritykset, jotka ovat tunnustetun valvontaviranomaisen valvonnan alaisia. Omistusoikeus rahaston varoihin voi olla siirtyneenä ainoastaan vastapuolen lainaus-, takaisinosto- ja johdannaissopimuksiin liittyviä vakuusvaatimuksia vastaavaan määrään kuitenkin siten, että siirrosta rahastolle aiheutuva vastapuoliriski voi olla enintään 10% vastapuolen saamisten määrästä. Tuotto- ja riskihistoria sekä tunnusluvut 30.0% 20.0% 10.0% 0.0% -10.0% -20.0% -30.0% -11.8% -1.3% -5.0% -20.1% 20.0% ICECAPITAL Global Tactical Asset Allocation 15.8% GTAA Benchmark Volatiliteetti 12 kk 20.6% Kiertonopeus 0.5% Tracking error 12 kk 15.0% Kulusuhde (TER) 1.71% Sharpen mittari 0.88 Volat. luokka R4 Palkkiot Merkintäpalkkio 0,4 % Lunastuspalkkio (vain alle 90 päivän sijoituksista) 1 % Rekisteröinti, osuuslajin vaihto, osuustodistus 20 euroa Hallinnointi- ja säilytyspalkkio (pa.) 1,00% - lisäksi tuottosidonnainen palkkio, ks. "tuottopalkkio ja sen laskenta" - ei sisällä alarahastojen palkkioita

5 Palkkioiden ja tunnuslukujen tarkempi kuvaus on sivulla 4 ("Palkkiot, kulut ja tunnusluvut") Merkintä ja lunastus Merkintä tapahtuu siirtämällä sijoitettavat varat ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy:n merkintätilille ja ilmoittamalla merkinnästä yhtiölle faksilla ( ) tai puhelimitse ( ). Lunastus tapahtuu vastaavalla ilmoituksella. Toimeksiannon voi lähettää myös sähköpostilla, mutta tällöin toimeksianto sitoo rahastoyhtiötä vain jos siitä on lähetetty vahvistus asiakkaalle. Sijoitusrahastojen merkintätilit OP-Pohjola Nordea Sampo Saman päivän arvoon tehtävissä merkinnöissä ja lunastuksissa noudatetaan alla esitettyjä määräaikoja. Määräajan jälkeen tehdyt toimeksiannot suoritetaan seuraavan merkintä- ja lunastuspäivän arvoon. Merkintäilmoitus rahastoyhtiölle Viimeistään 17:30 Merkintäsumma rahaston tilillä Viimeistään 17:30 Lunastusilmoitus rahastoyhtiölle Klo 12 mennessä Lunastuksen maksu normaalisti Seuraavana pankkipäivänä Lunastus voi viivästyä, jos varat lunastamiseen on hankittava myymällä sijoitusrahaston arvopapereita. Rahastoyhtiö voi kieltäytyä merkinnästä, jos sillä ei ole merkinnästä tai asiakkaasta riittäviä tietoja. Merkinnät tehdään kasvuosuuksiin (B-osuuksiin) ellei asiakas toisin ilmoita. Merkinnät ja lunastukset voidaan väliaikaisesti keskeyttää eräissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Osuudet ja osuuslajin voi myös vaihtaa toiseen sijoitusrahastoon tai -lajiin, jolloin vaihto suoritetaan pääsääntöisesti samalla tavalla kuin lunastus ja merkintä. Tuottopalkkio ja sen laskenta Tuottopalkkio on 10 % siitä tuotosta, mikä ylittää vertailuindeksin tuoton. Palkkio maksetaan vasta sen jälkeen, kun edellisen palkkionmaksun jälkeinen alituotto suhteessa vertailutuottoon on kokonaan voitettu takaisin (ns. high-water-mark -periaate). Jos tuotto-osuussarjalle on jaettu tuottoa tarkastelujakson aikana, korvataan tuotto-osuuden arvo laskentahetkellä (P * t) tuotto-osuuden laskennallisella arvolla seuraavasti: P * t = PK * t / PK t-1 P t-1, missä PK on kasvuosuuden arvo. Tarkastelujakson alkupäivä on edellinen päivä, jolloin rahastolta veloitettiin tuottopalkkiota (tai toiminnan aloituspäivä, jos palkkiota ei aiemmin ole peritty). Havainnoiva kuva Rahasto-osuuden arvo Osuuden vertailuarvo Väli, josta maksetaan palkkiota Kuva: Tuottopalkkio maksetaan, kun rahaston arvo ylittää vertailuarvon, jonka puolestaan on sidottu vertailuindeksiin. Jos rahaston arvo suhteessa vertailuindeksiin on jäänyt edellisestä tuottopalkkion maksusta, ei palkkiota veloiteta, ennen kuin koko tuottoero on saatu kiinni. Huom. kuvion mittasuhteita on muutettu, jotta palkkiolaskennan periaate käy selvemmin ilmi. Kuvio ei myöskään anna kuvaa rahastosijoituksen tuotto-odotuksesta tai riskistä. Menetelmä varmistaa, että tuottopalkkio peritään vain niiltä, jotka ovat tuotosta hyötyneet. Tehdessään merkinnän sijoittaja ei tässä menetelmässä joudu maksamaan aiemmin tapahtuneesta hyvästä tuotosta. On huomattava, että jos sijoittaja merkitsee osuuksia tilanteessa, jossa rahasto on tilapäisesti jäänyt vertailutuotosta, sijoittaja ei maksa tuottopalkkiota lainkaan, kunnes rahasto on saavuttanut koko eron vertailutuottoon. Laskentakaavat Veloitettava tuottopalkkio euroina (F perf) lasketaan seuraavasti F perf = 0, jos P diff P diff n, jos P diff > 0 P diff = (P * t - B t ) (tuottoero) P * t = rahasto-osuuden arvo laskentahetkellä, ennen tuottopalkkion veloittamista B t = I t / I t-1 P t-1 (osuuden vertailuarvo) I t, I t-1 = vertailuindeksin pisteluku tarkastelujakson lopussa (t) ja alussa (t-1) P t-1 = rahasto-osuuden arvo tarkastelujakson alussa, tuottopalkkion veloittamisen jälkeen n = rahaston kyseisen osuussarjan osuuksien lukumäärä (ennen merkintöjä ja lunastuksia)

Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite

Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite Yksinkertaistettu rahastoesite 7.1.2010 YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen ns. yksinkertaistettu rahastoesite, johon sisältyvät myös kuluttajasuojalain mukaiset

Lisätiedot

Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite

Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite Yksinkertaistettu rahastoesite 21.8.2009 YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen ns. yksinkertaistettu rahastoesite, johon sisältyvät myös kuluttajasuojalain mukaiset

Lisätiedot

Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite

Yksinkertaistettu rahastoesite. ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Yksinkertaistettu rahastoesite Yksinkertaistettu rahastoesite 7.1.2010 YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen ns. yksinkertaistettu rahastoesite, johon sisältyvät myös kuluttajasuojalain mukaiset

Lisätiedot

eq Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 1.1.2013

eq Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 1.1.2013 eq Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 1.1.2013 Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen rahastoesite, joka sisältää rahastojen säännöt sekä myös kuluttajasuojalain mukaiset rahoituspalvelun etämyynnissä

Lisätiedot

ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite

ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 2.4.2009 Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen ns. varsinainen rahastoesite, joka koostuu siihen yhdistetystä ns. yksinkertaistetusta rahastoesitteestä

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 7.4.2010

ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 7.4.2010 ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 7.4.2010 Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen ns. varsinainen rahastoesite, joka koostuu siihen yhdistetystä ns. yksinkertaistetusta rahastoesitteestä

Lisätiedot

ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite

ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite ICECAPITAL Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 7.1.2010 Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen ns. varsinainen rahastoesite, joka koostuu siihen yhdistetystä ns. yksinkertaistetusta rahastoesitteestä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Aktia Inflation Bond+:n rahastokohtaiset säännöt

Sijoitusrahasto Aktia Inflation Bond+:n rahastokohtaiset säännöt 1 Sijoitusrahasto Aktia Inflation Bond+:n rahastokohtaiset säännöt Rahoitustarkastuksen 2.2.2007 hyväksymät säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Aktia Inflation Bond+, ruotsiksi

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Lyhyet korot, euro-alue Rekisteröimisvuosi: 4/1998 Salkunhoitajat: Jani Holmberg

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Corporate Bond+:n rahastokohtaiset säännöt

Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Corporate Bond+:n rahastokohtaiset säännöt 1 Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Corporate Bond+:n rahastokohtaiset säännöt Finanssivalvonnan 14.11.2016 vahvistamat säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Aktia Emerging

Lisätiedot

DIVIDEND HOUSE NORDIC LARGE CAP SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT

DIVIDEND HOUSE NORDIC LARGE CAP SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 2.7.2010. Säännöt ovat voimassa 16.8.2010 alkaen. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Dividend House Nordic Large Cap, ruotsiksi Placeringsfonden

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

eq Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 1.1.2013

eq Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 1.1.2013 eq Rahastoyhtiö Oy Rahastoesite 1.1.2013 Tämä asiakirja on sijoitusrahastolain mukainen rahastoesite, joka sisältää rahastojen säännöt sekä myös kuluttajasuojalain mukaiset rahoituspalvelun etämyynnissä

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 01/2017 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto eq Afrikka RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT

Erikoissijoitusrahasto eq Afrikka RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Erikoissijoitusrahasto eq Afrikka RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Sijoitusrahaston säännöt koostuvat näistä rahastokohtaisista säännöistä sekä eq Rahastoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön asetus rahastoesitteestä ja yksinkertaistetusta rahastoesitteestä

Valtiovarainministeriön asetus rahastoesitteestä ja yksinkertaistetusta rahastoesitteestä Annettu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 2004 Valtiovarainministeriön asetus rahastoesitteestä ja yksinkertaistetusta rahastoesitteestä Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 29 päivänä

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 06/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä sijoitusrahastolain mukaisten seuraavien rajoitusten puitteissa:

Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä sijoitusrahastolain mukaisten seuraavien rajoitusten puitteissa: 1 Sijoitusrahasto Aktia Varainhoitosalkku 75:n rahastokohtaiset säännöt Finanssivalvonnan 21.12.2017 vahvistamat säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Aktia Varainhoitosalkku

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 6/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu Säännöt ovat voimassa alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili 2/2019 AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Osake 100

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Osake 100 Erikoissijoitusrahasto - Rahaston säännöt Rahastoyhtiön hallitus vahvistanut 3.11.2015 Erikoissijoitusrahasto 1 Sijoitusrahasto Rahaston nimi on Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Osake 100, ruotsiksi

Lisätiedot

S i joitusrahasto Danske Invest Kompassi 7 5

S i joitusrahasto Danske Invest Kompassi 7 5 S i joitusrahasto Danske Invest Kompassi 7 5 Ratkaisurahastot Sijoitusrahaston säännöt Finanssivalvonta on vahvistanut nämä rahaston säännöt 18.10.2012. Nämä säännöt ovat voimassa 19.12.2012 alkaen. 1

Lisätiedot

Sijoitusrahasto eq Kehittyvät Markkinat Osinko RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT

Sijoitusrahasto eq Kehittyvät Markkinat Osinko RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Sijoitusrahasto eq Kehittyvät Markkinat Osinko RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Sijoitusrahaston säännöt koostuvat näistä rahastokohtaisista säännöistä sekä eq Rahastoyhtiön (jäljempänä Rahastoyhtiö) hallinnoimien

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Local Currency Frontier Bond+:n rahastokohtaiset säännöt

Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Local Currency Frontier Bond+:n rahastokohtaiset säännöt 1 (5) Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Local Currency Frontier Bond+:n rahastokohtaiset säännöt Finanssivalvonnan 4.11.2015 vahvistamat säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Aktia Kehittyvät Markkinat Osakkeen rahastokohtaiset säännöt

Sijoitusrahasto Aktia Kehittyvät Markkinat Osakkeen rahastokohtaiset säännöt 1 Sijoitusrahasto Aktia Kehittyvät Markkinat Osakkeen rahastokohtaiset säännöt Finanssivalvonnan 5.11.2009 vahvistamat säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Aktia Kehittyvät

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Korko 100

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Korko 100 Erikoissijoitusrahasto - Rahaston säännöt Rahastoyhtiön hallitus vahvistanut 3.11.2015 Erikoissijoitusrahasto 1 Sijoitusrahasto Rahaston nimi on Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Korko 100, ruotsiksi

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Local Currency Bond+:n rahastokohtaiset säännöt

Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Local Currency Bond+:n rahastokohtaiset säännöt 1 Sijoitusrahasto Aktia Emerging Market Local Currency Bond+:n rahastokohtaiset säännöt Rahoitustarkastuksen 20.8.2008 hyväksymät säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Aktia

Lisätiedot

Rahaston säilytysyhteisö on Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori (jäljempänä Säilytysyhteisö).

Rahaston säilytysyhteisö on Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori (jäljempänä Säilytysyhteisö). Erikoissijoitusrahasto Aventum Summa Aventum Rahastoyhtiö Oy Rekisteröity kotipaikka Helsinki ja osoite Mikonkatu 9, 00100 HELSINKI, Y-tunnus 1840039-5 Sijoitusrahaston säännöt Rahoitustarkastus on vahvistanut

Lisätiedot

E r i k o i s s i j oitusrahasto

E r i k o i s s i j oitusrahasto E r i k o i s s i j oitusrahasto D a n s k e Invest K u l ta Vaihtoehtoisten omaisuuslajien rahastot Sijoitusrahaston säännöt Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on hyväksynyt nämä rahaston säännöt

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SUOMEN SIJOITUSRAHASTOYHDISTYS RY SUOSITUS ERÄIDEN TUNNUSLUKUJEN SÄÄNNÖLLISESTÄ RAPORTOINNISTA

SUOMEN SIJOITUSRAHASTOYHDISTYS RY SUOSITUS ERÄIDEN TUNNUSLUKUJEN SÄÄNNÖLLISESTÄ RAPORTOINNISTA 1.9.2005 SUOSITUS ERÄIDEN TUNNUSLUKUJEN SÄÄNNÖLLISESTÄ RAPORTOINNISTA Suomen Sijoitusrahastoyhdistyksen hallitus on 13. marraskuuta 2001 hyväksynyt tämän suosituksen eräiden tunnuslukujen raportoinnista.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola High Yield

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola High Yield Erikoissijoitusrahasto - Rahaston säännöt Rahastoyhtiön hallitus vahvistanut 3.11.2015 Erikoissijoitusrahasto 1 Sijoitusrahasto Rahaston nimi on Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola High Yield, ruotsiksi

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Aasia-Tyynimeri

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Aasia-Tyynimeri Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Aasia- Tyynimeri -Rahaston säännöt Rahastoyhtiön hallitus vahvistanut 3.11.2015 Erikoissijoitusrahasto 1 Sijoitusrahasto Rahaston nimi on Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Rahaston varoista yhteensä vähintään puolet sijoitetaan sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksiin.

Rahaston varoista yhteensä vähintään puolet sijoitetaan sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksiin. Erikoissijoitusrahaston säännöt 1 Rahasto, Rahastoyhtiö ja Säilytysyhteisö Erikoissijoitusrahaston suomenkielinen nimi on Eufex Varainhoito Erikoissijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto). Rahaston ruotsinkielinen

Lisätiedot

Erikoissijoituss i joitusrahasto Dan ske Invest North America En hanced Index

Erikoissijoituss i joitusrahasto Dan ske Invest North America En hanced Index Erikoissijoituss i joitusrahasto Dan ske Invest North America En hanced Index Perusosakerahastot Sijoitusrahaston säännöt Finanssivalvonta on vahvistanut nämä rahaston säännöt 05.10.2011. Nämä säännöt

Lisätiedot

AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5

AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 Kehittyneiden markkinoiden osakkeet Aktia Capital, Aktia Nordic, Aktia Nordic Small Cap, Aktia Eurooppa, Aktia Europe Small Cap, Aktia America, Nomura Japan Strategic Value

Lisätiedot

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston säännöt 1. Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto (Sijoitusrahasto), ruotsiksi Head Nordic Select

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä sijoitusrahastolain mukaisten seuraavien rajoitusten puitteissa:

Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä sijoitusrahastolain mukaisten seuraavien rajoitusten puitteissa: 1 Sijoitusrahasto Aktia Lyhyt Yrityskorko+:n rahastokohtaiset säännöt Finanssivalvonnan 13.11.2018 hyväksymät säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Aktia Lyhyt Yrityskorko+,

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE SIJOITUSRAHASTO AKTIA EUROPE SMALL CAP, OSUUSLAJIT JA -SARJAT A, B, C JA D

AVAINTIETOESITE SIJOITUSRAHASTO AKTIA EUROPE SMALL CAP, OSUUSLAJIT JA -SARJAT A, B, C JA D AVAINTIETOESITE 02/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Aktia Government Bond+:n rahastokohtaiset säännöt

Sijoitusrahasto Aktia Government Bond+:n rahastokohtaiset säännöt 1 Sijoitusrahasto Aktia Government Bond+:n rahastokohtaiset säännöt Finanssivalvonnan 13.5.2015 vahvistamat säännöt. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Aktia Government Bond+, ruotsiksi

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto eq Frontier Osake RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT

Erikoissijoitusrahasto eq Frontier Osake RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Erikoissijoitusrahasto eq Frontier Osake RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Sijoitusrahaston säännöt koostuvat näistä rahastokohtaisista säännöistä sekä eq Rahastoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Danske Invest Neutral

Sijoitusrahasto Danske Invest Neutral Sijoitusrahasto Danske Invest Neutral Vaihtoehtoisten omaisuuslajien rahastot Sijoitusrahaston säännöt Finanssivalvonta on vahvistanut nämä rahaston säännöt 14.2.2014. Nämä säännöt ovat voimassa 4.4.2014

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Sampo Kompassi Korko

Sijoitusrahasto Sampo Kompassi Korko Sijoitusrahasto Sampo Kompassi Korko Ratkaisurahastot Sijoitusrahaston säännöt Rahoitustarkastus on vahvistanut nämä rahaston säännöt 26.11.2008 Nämä säännöt ovat voimassa 30.12.2008 alkaen. Sijoitusrahaston

Lisätiedot

RAHASTOESITE 4.4.2016

RAHASTOESITE 4.4.2016 RAHASTOESITE 4.4.2016 Elite Optimi Erikoissijoitusrahasto Erikoissijoitusrahaston suomenkielinen nimi on Elite Optimi Erikoissijoitusrahasto ( Rahasto ). Rahaston ruotsinkielinen nimi on Elite Optimi Specialplaceringsfond.

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski- ja tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski- ja tuottoprofiili AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

DIVIDEND HOUSE EUROPEAN SMALL CAP SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT

DIVIDEND HOUSE EUROPEAN SMALL CAP SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT DIVIDEND HOUSE EUROPEAN SMALL CAP SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 30.5.2014. Säännöt ovat voimassa 30.5.2014 alkaen. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Dividend

Lisätiedot

TIETOA ESTLANDER & PARTNERS -KONSERNISTA JA SEN TARJOAMISTA SIJOITUSPALVELUISTA SEKÄ ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT SISÄLLYSLUETTELO

TIETOA ESTLANDER & PARTNERS -KONSERNISTA JA SEN TARJOAMISTA SIJOITUSPALVELUISTA SEKÄ ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT SISÄLLYSLUETTELO TIETOA ESTLANDER & PARTNERS -KONSERNISTA JA SEN TARJOAMISTA SIJOITUSPALVELUISTA SEKÄ ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT SISÄLLYSLUETTELO 1. Estlander & Partners Oy... 1 2. Estlander & Partners Rahastoyhtiö Oy...

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT. Elite Alfred Berg Pohjoismaat Faktorit. Voimassa lukien

SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT. Elite Alfred Berg Pohjoismaat Faktorit. Voimassa lukien SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT Elite Alfred Berg Pohjoismaat Faktorit Voimassa 28.12.2018 lukien 1 Nimi Sijoitusrahaston nimi on Elite Alfred Berg Pohjoismaat Faktorit Sijoitusrahasto, ruotsiksi Elite Alfred

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Sijoitusrahasto eq Kehittyvät Markkinat Osinko

Sijoitusrahasto eq Kehittyvät Markkinat Osinko Sijoitusrahasto eq Kehittyvät Markkinat Osinko Rahastoesite koostuu rahastokohtaisesta ja yhteisestä osasta sekä rahaston säännöistä Rahastoesite (31.05.2016) Rahaston perustiedot eq Kehittyvät Markkinat

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO EVLI SUOMI PIENYHTIÖT

SIJOITUSRAHASTO EVLI SUOMI PIENYHTIÖT SIJOITUSRAHASTO EVLI SUOMI PIENYHTIÖT RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Säännöt koostuvat rahastokohtaisista säännöistä sekä sijoitusrahastodirektiivin mukaisten sijoitusrahastojen yhteisistä säännöistä. 1 Sijoitusrahasto

Lisätiedot

MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: Fondita Nordic Small Cap: Fondita 2000+: Fondita Nordic Micro Cap: Fondita European Small Cap:

MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: Fondita Nordic Small Cap: Fondita 2000+: Fondita Nordic Micro Cap: Fondita European Small Cap: RAHASTOESITE 01/2014 MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: SEB FI07 3301 0001 1308 55 ESSEFIHX Aktia FI41 4055 4020 0260 09 HELSFIHH Nordea FI06 1200 3000 0015 29 NDEAFIHH OP FI97 5780 3820 0712 97 OKOYFIHH

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Tapiola Aasia-Tyynimeri (jäljempänä Rahasto)

Erikoissijoitusrahasto Tapiola Aasia-Tyynimeri (jäljempänä Rahasto) rahaston säännöt, vahvistettu Suomessa 13.8.2007 Erikoissijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto) 1 Sijoitusrahasto Rahaston nimi on Erikoissijoitusrahasto, ruotsiksi Specialplaceringsfond Tapiola Asien-Stilla

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto HCP Quant säännöt 12.2.2014

Erikoissijoitusrahasto HCP Quant säännöt 12.2.2014 1 Erikoissijoitusrahasto HCP Quant säännöt 12.2.2014 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Erikoissijoitusrahasto HCP Quant, ruotsiksi Specialplaceringsfonden HCP Quant ja englanniksi Non-UCITS HCP

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Eufex Hedge

Erikoissijoitusrahasto Eufex Hedge Sampo Rahastoyhtiö Oy luovuttaa Erikoissijoitusrahasto Eufex Hedgen hallinnon Eufex Rahastohallinto Oy:lle 1.1.2010. Sampo Rahastoyhtiö Oy ja Eufex Rahastohallinto Oy ovat laatineet luovutussuunnitelman,

Lisätiedot

E r i k o i s s i j o i t u s r a h a s t o D a n s k e I n v e s t E u r o p e E n h a n c e d I n d e x

E r i k o i s s i j o i t u s r a h a s t o D a n s k e I n v e s t E u r o p e E n h a n c e d I n d e x E r i k o i s s i j o i t u s r a h a s t o D a n s k e I n v e s t E u r o p e E n h a n c e d I n d e x Perusosakerahastot Sijoitusrahaston säännöt Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

Säästöpankki Maailma sijoitusrahasto

Säästöpankki Maailma sijoitusrahasto 1 Säästöpankki Maailma sijoitusrahasto Säännöt 1 Nimi Sijoitusrahaston nimi on Säästöpankki Maailma -sijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto), ruotsiksi Sparbanken Världen placeringsfond. 2 Rahastoyhtiö Rahaston

Lisätiedot

S ijoitusrahasto Danske Invest Euro Yri tyslaina

S ijoitusrahasto Danske Invest Euro Yri tyslaina S ijoitusrahasto Danske Invest Euro Yri tyslaina Pitkän Koron Rahastot Sijoitusrahaston säännöt Finanssivalvonta on vahvistanut nämä rahaston säännöt 05.10.2011. Nämä säännöt ovat voimassa 22.11.2011 alkaen.

Lisätiedot

Säästöpankki Maailma Osake sijoitusrahasto

Säästöpankki Maailma Osake sijoitusrahasto Säästöpankki Maailma Osake sijoitusrahasto Säännöt 1 1 Nimi Sijoitusrahaston nimi on Säästöpankki Maailma Osake -sijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto), ruotsiksi Sparbanken Världen Aktie placeringsfond.

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 15 % sääntöjen 5 :n kohdan A 4) mukaisiin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin.

Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 15 % sääntöjen 5 :n kohdan A 4) mukaisiin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 22.12.2011. Säännöt ovat voimassa 3.2.2012 alkaen. OP-KEHITTYVÄ AASIA -ERIKOISSIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT Rahaston säännöt muodostuvat rahastokohtaisista säännöistä

Lisätiedot

Säästöpankki Aasia erikoissijoitusrahasto

Säästöpankki Aasia erikoissijoitusrahasto 1 Säästöpankki Aasia erikoissijoitusrahasto Säännöt 1 Nimi Sijoitusrahaston nimi on Säästöpankki Aasia erikoissijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto), ruotsiksi Sparbanken Asien specialplaceringsfond. 2 Rahastoyhtiö

Lisätiedot

Erikoiss i j o i t u s r a h a s to D a n s k e

Erikoiss i j o i t u s r a h a s to D a n s k e Erikoiss i j o i t u s r a h a s to D a n s k e Invest Emerging Markets Debt Pitkän Koron Rahastot Sijoitusrahaston säännöt Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on hyväksynyt nämä rahaston säännöt

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO EVLI VARAINHOITO 75

SIJOITUSRAHASTO EVLI VARAINHOITO 75 SIJOITUSRAHASTO EVLI VARAINHOITO 75 RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Säännöt koostuvat rahastokohtaisista säännöistä sekä sijoitusrahastodirektiivin mukaisten sijoitusrahastojen yhteisistä säännöistä. 1 Sijoitusrahasto

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Säästöpankki Yrityslaina erikoissijoitusrahasto

Säästöpankki Yrityslaina erikoissijoitusrahasto 1 Säästöpankki Yrityslaina erikoissijoitusrahasto Säännöt 1 Nimi Sijoitusrahaston nimi on Säästöpankki Yrityslaina erikoissijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto), ruotsiksi Sparbanken Företagslån specialplaceringsfond.

Lisätiedot

S i j o i tusrahasto D a n s k e I n v e s t O b l i g a a tio

S i j o i tusrahasto D a n s k e I n v e s t O b l i g a a tio S i j o i tusrahasto D a n s k e I n v e s t O b l i g a a tio Pitkän koron rahastot Sijoitusrahaston säännöt Finanssivalvonta on vahvistanut nämä rahaston säännöt 17.2.2016. Nämä säännöt ovat voimassa

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahaston säännöt. 1 Rahasto, Rahastoyhtiö ja Säilytysyhteisö. 2 Asiamies

Erikoissijoitusrahaston säännöt. 1 Rahasto, Rahastoyhtiö ja Säilytysyhteisö. 2 Asiamies Erikoissijoitusrahaston säännöt 1 Rahasto, Rahastoyhtiö ja Säilytysyhteisö Erikoissijoitusrahaston suomenkielinen nimi on GeisterZähmer Suojattu Osakestrategia Erikoissijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto).

Lisätiedot

Voimassaolevassa rahastoesitteessä on määritelty, miltä osin Rahastoyhtiön tehtäviä kulloinkin hoidetaan asiamiesten välityksellä.

Voimassaolevassa rahastoesitteessä on määritelty, miltä osin Rahastoyhtiön tehtäviä kulloinkin hoidetaan asiamiesten välityksellä. Sijoitusrahaston säännöt 1 Rahasto, Rahastoyhtiö ja Säilytysyhteisö Sijoitusrahaston suomenkielinen nimi on EPL Korko Sijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto). Rahaston ruotsinkielinen nimi on EPL Ränta Placeringsfond.

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Sampo Kultapossu

Sijoitusrahasto Sampo Kultapossu Sijoitusrahasto Sampo Kultapossu Yhdistelmärahastot Sijoitusrahaston säännöt Rahoitustarkastus on vahvistanut nämä rahaston säännöt 26.11.2008. Nämä säännöt ovat voimassa 30.12.2008 alkaen. Sijoitusrahaston

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Danske Invest Eurooppa Osake

Sijoitusrahasto Danske Invest Eurooppa Osake Sijoitusrahasto Danske Invest Eurooppa Osake Perusosakerahastot Sijoitusrahaston säännöt Rahoitustarkastus on vahvistanut nämä rahaston säännöt 26.11.2008 Nämä säännöt ovat voimassa 30.12.2008 alkaen.

Lisätiedot

Sijoitusrahasto eq Globaali Telekommunikaatio RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT

Sijoitusrahasto eq Globaali Telekommunikaatio RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Sijoitusrahasto eq Globaali Telekommunikaatio RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Sijoitusrahaston säännöt koostuvat näistä rahastokohtaisista säännöistä sekä eq Rahastoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen ja

Lisätiedot

Säästöpankki Itämeri sijoitusrahasto

Säästöpankki Itämeri sijoitusrahasto 1 Säästöpankki Itämeri sijoitusrahasto Säännöt 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Säästöpankki Itämeri -sijoitusrahasto, ruotsiksi Sparbanken Östersjön placeringsfond (jäljempänä Sijoitusrahasto).

Lisätiedot

Säästöpankki Venäjä erikoissijoitusrahasto

Säästöpankki Venäjä erikoissijoitusrahasto 1 Säästöpankki Venäjä erikoissijoitusrahasto Säännöt 1 Nimi Sijoitusrahaston nimi on Säästöpankki Venäjä erikoissijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto), ruotsiksi Sparbanken Ryssland specialplaceringsfond.

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO EVLI HIGH YIELD YRITYSLAINA

SIJOITUSRAHASTO EVLI HIGH YIELD YRITYSLAINA SIJOITUSRAHASTO EVLI HIGH YIELD YRITYSLAINA RAHASTOKOHTAISET SÄÄNNÖT Säännöt koostuvat rahastokohtaisista säännöistä sekä sijoitusrahastodirektiivin mukaisten sijoitusrahastojen yhteisistä säännöistä.

Lisätiedot

Aalto Tasapainoinen Sijoitusrahasto sulautuu Elite Trendi Sijoitusrahastoon.

Aalto Tasapainoinen Sijoitusrahasto sulautuu Elite Trendi Sijoitusrahastoon. ASIAKASTIEDOTE 1 (4) Arvoisa Asiakkaamme, Aalto Tasapainoinen Sijoitusrahasto sulautuu Elite Trendi Sijoitusrahastoon. Elite Rahastohallinto Oy selkeyttää rahastovalikoimaansa siten, että Aalto Tasapainoinen

Lisätiedot

Voimassaolevassa rahastoesitteessä on määritelty, miltä osin Rahastoyhtiön tehtäviä kulloinkin hoidetaan asiamiesten välityksellä.

Voimassaolevassa rahastoesitteessä on määritelty, miltä osin Rahastoyhtiön tehtäviä kulloinkin hoidetaan asiamiesten välityksellä. Erikoissijoitusrahaston säännöt 1 Rahasto, Rahastoyhtiö ja Säilytysyhteisö Erikoissijoitusrahaston suomenkielinen nimi on EPL 100 Erikoissijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto). Rahaston ruotsinkielinen nimi

Lisätiedot