461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1"

Transkriptio

1 Valkeakosken kaupunki Sivu 1/36 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1 Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella. Alueen sijainti Asemakaavalla muodostuu Haka-alueella, keskustan hautausmaan vieressä. Valkeakosken kaupungin 4. kaupungin- osan korttelin 19 tontti nro 6 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta. Tämän asemakaavan muutoksen hyväksyy Valkeakosken kaupunginvaltuusto. 1

2 Valkeakosken kaupunki Sivu 2/ Selostuksen sisällysluettelo 1.1. Selostuksen sisällysluettelo PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus TIIVISTELMÄ LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Viranomaisyhteistyö Asemakaavan tavoitteet Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset ASEMAKAAVAN KUVAUS Aluevaraukset Kaavan vaikutukset ASEMAKAAVAN TOTEUTUS

3 Valkeakosken kaupunki Sivu 3/36 2. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 2.1. Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee Valkeakosken kaupungin 4. kaupunginosan korttelin 16 tontteja 2-4 sekä katu- ja puistoaluetta. Asemakaavalla ja tonttijaolla muodostuu Valkeakosken kaupungin 4. kaupunginosan korttelin 16 tontti 6 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta. Kaavan laatija: Valkeakosken kaupungin kaavoitustoimi, arkkitehti Teija Mäkelä. Kaavoituksen vireilletulosta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Kaava-alueen sijainti Alue sijaitsee kaupungin ydinkeskustan tuntumassa kaakon suunnassa. Alue rajautuu hautausmaan lisäksi Kalmistonkatuun, Roineenkatuun ja Kangaskatuun. Muutosalueella sijaitsee kolme tyhjillään olevaa pientalotonttia sekä hautausmaan viereinen Kappelipuisto Kaavan nimi ja tarkoitus Kaavamuutoksella on tarkoitus mahdollistaa päiväkodin rakentaminen keskustan tuntumaan lisääntyneen asuntorakentamisen vuoksi. 3. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus päätti asemakaavan vireilletulosta ja luonnoksen asettamisesta nähtäville. Asemakaava oli luonnoksena nähtävillä Kaavamuutosalueena on nykyisen asemakaavan mukainen puistoalue sekä kolme rakentamatonta pientalotonttia. Kaavalla on tarkoitus mahdollistaa päiväkodin rakentaminen keskustan välittömään läheisyyteen, johtuen muuttovoitosta ja lisääntyneestä asuntorakentamisesta. Kaupungin keskustan tuntumassa, kanavan eteläpuolella, ei ole tällä hetkellä kuin Sorrilan päiväkoti, joka on käyttötarkoitukseensa nähden pieni ja osin soveltumaton. Näin ollen paineet lastenhoidon järjestämiseen ovat olemassa. Kaava-alue soveltuu päiväkodin rakentamiseen sekä sijainniltaan, että liikennejärjestelyiltään. Kaava-alueelle jää pieni lähivirkistysalue, jolle on mahdollista sijoittaa kevyenliikenteenväylä korvaamaan alueella jo olevan kulkureitin. Aloitteen tontin asemakaavan muutoksesta on tehnyt maanomistaja Valkeakosken kaupunki. 3

4 Valkeakosken kaupunki Sivu 4/36 Asemakaavan toteuttamisesta vastaa Valkeakosken kaupunki. 4. LÄHTÖKOHDAT 4.1. Selvitys suunnittelualueen oloista Suunnittelualue on Haka-alueen asuinkortteleiden ja hautausmaan välistä aluetta, jolla rakentamattomia pientalotontteja. Lisäksi alueella sijaitsee hautausmaan viereinen Kappelipuisto. Alueella on sijainnut kaksi pienkerrostaloa, jotka molemmat on purettu. Alueella ei ole tiedossa kaavoitukseen vaikuttavia luontoarvoja. Aluetta eivät koske valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Näkymä Roineenkadulta luoteeseen vuonna 2009 (kuva: google maps) Näkymä Roineenkadulta kaakkoon vuonna 2009 (kuva: google maps) 4

5 Valkeakosken kaupunki Sivu 5/36 Näkymä Roineenkadulta luoteeseen vuonna 2012 Näkymä Roineenkadulta kaakkoon vuonna 2012 Käyttötarkoitus on maakuntakaavan ja oikeusvaikutuksettoman rakenneyleiskaavan mukaista. Päiväkodin rakentaminen vastaisi muuttovoiton ja lisääntyneen asuntorakentamisen aiheuttamaa lasten päivähoidon tarpeeseen ja samalla hyödyntäisi olemassa olevaa infrastruktuuria mutta ei merkittävästi muuta alueen olosuhteita. Alueiden käytön tehostaminen tiivistää ja tehostaa maankäyttöä ja on näin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaista. 5

6 Valkeakosken kaupunki Sivu 6/ Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Alueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia maankäyttötavoitteita. Maakuntakaavoitus Maakuntavaltuuston hyväksymässä ja valtioneuvoston vahvistamassa (KHO vahv ) maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Merkinnällä tarkoitetaan muun muassa asumista. Yleiskaavoitus Valtuusto on hyväksynyt Valkeakosken rakenneyleiskaavan, joka on oikeusvaikutukseton. Tässä kaavassa suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi. Asemakaavoitus Aluetta koskee hyväksytty asemakaava, jolla alue on osoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi sekä katu- ja puistoalueeksi. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Valkeakosken kaupungin rakennusjärjestyksen Asemakaava-alueen pohjakartta tarkistetaan ennen hyväksymiskäsittelyä. 5. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 5.1. Asemakaavan suunnittelun tarve Valkeakoski on jo useamman vuoden ajan ollut vahvasti muuttovoittoinen kaupunki, joka aiheuttaa positiivisia haasteita myös lastenhoidon osalta. Kaupungin keskustassa on perhepäivähoitajien lisäksi toistaiseksi vain Sorrilan päiväkoti vastaamassa alle kouluikäisten lasten päivähoidosta. Sorrilan päiväkoti on kuitenkin päivähoitotarkoitukseen pieni ja joiltakin osin soveltumaton, joten keskusta-alueelle on varauduttava rakentamaan lisätilaa lastenhoidolle. Lisäksi päiväkodin piha-alue palvelisi myös lähialueen asukkaita päiväkodin ollessa suljettuna Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Aloitteen kaavan laatimiseksi on tehnyt Valkeakosken kaupunki Kaupunginhallitus on päättänyt kaavoituksen käynnistämisestä. Asemakaava kuulutettiin vireille ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä luonnos nähtäville

7 Valkeakosken kaupunki Sivu 7/ Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Keskeisinä osallisina voidaan pitää kaava-alueen ja siihen rajoittuvan alueiden maanomistajia, samoin kaava-alueen ja sen lähialueen asukkaita sekä työntekijöitä. Viranomaisosalliset: Valkeakosken kaupungin hallintokunnat, Sääksmäen seurakunta, Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan maakuntamuseo ja Tampereen aluepelastuslaitos Muut osalliset: Valkeakosken Energia Oy Vireilletulo Asemakaavoituksen vireilletulosta on ilmoitettu samalla, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville mielipiteitä varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt (Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mielipiteet) Kaupunginhallitus hyväksyi asemakaavaluonnoksen Kaavaluonnos oli nähtävillä ja tällöin pyydettiin ja saatiin seuraavat lausunnot: Kaavaehdotus oli nähtävillä ja tällöin pyydettiin ja saatiin seuraavat lausunnot: Viranomaisyhteistyö Työn aloitusvaiheessa on pidetty aloituskokous Valkeakosken kaupungin eri hallintokuntien kanssa. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lähetetty tiedoksi viranomaisosallisille Asemakaavan tavoitteet Kaavamuutoksella on tarkoitus mahdollistaa päiväkodin rakentaminen keskustan tuntumaan, eteläiselle puolelle kaupunkia Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Vaihtoehtoina kaavaratkaisulle olisi seuraavia: 1. Alueen käyttötarkoitusta ei muutettaisi. Voimassa oleva asemakaava alueella on vanhentunut, joten käyttötarkoitusta tulisi joka tapauksessa tarkastella ennen uutta rakentamista. 7

8 Valkeakosken kaupunki Sivu 8/36 2. Alue osoitetaan asuinalueeksi. Kaava-alueen läheisyyteen, Apiankadun varrelle on kuitenkin kaavoitettu useita kerrostalotontteja joista osa on vielä rakentumatta. Roineenkadun luonteen vuoksi alueelle ei maisemakuvallisesti sovellu pientalorakentaminen. 3. Alue osoitetaan julkiselle rakentamiselle. Pääkäyttötarkoitus tukee korttelin julkista luonnetta ja mahdollistaa joko päiväkoti-, koulu- tai muita kokoontumispalveluja. Lähistöllä sijaitseva Sorrilan päiväkoti on ainoa eteläisessä keskustassa, ja sen koko on pieni toiminnan nykymitoituksiin nähden. Kaavamuutos tekee mahdolliseksi harkita eri vaihtoehtoja päiväkotipalvelujen uudelleenjärjestelyille. Päiväkodin rakentaminen alueelle on perusteltua. Muutos lisää maan hyötykäyttöä alueella. Rakentamisen aiheuttamat kustannukset verkostoissa ovat perusteltuja uusien hoitopaikkojen saamiseksi. Vaihtoehto on ekologinen koska se tiivistää rakennetta. Kaava-alueella sijaitseva puisto pienenee, mutta alueen läpi kulkeva kevyen liikenteen väylä on edelleen mahdollista järjestää lähivirkistysalueen läpi, jolloin vaikutus kevyen liikenteen verkostoon jää mahdollisimman vähäiseksi. 8

9 Valkeakosken kaupunki Sivu 9/36 Massoitteluvaihtoehdot: Ensisijaisesti kaava pyrkii mahdollistamaan kaksikerroksisen harjakattoisen päiväkodin rakentamisen kiinni kadun puoleiseen rakennusalueen rajaan. Tällä vaihtoehdolla olisi useita positiivisia vaikutuksia: - piha-alueet jäävät suuriksi, aurinkoisiksi, vehreiksi ja melulta suojatuiksi. - kasvillisuutta on mahdollista säilyttää enemmän piha-alueilla, mm. varjostamaan kesällä oleskelualueita. - pysäköinti ja liikenne on helpompi järjestää - tontille jää laajennusvaraa mahdollisiin tulevaisuuden tarpeisiin. - rakennusmassa sopii alueelle ja yleensä Valkeakosken jälleenrakennuskauden rakenteeseen ja rakentamistapaan. - Alue tulee käytetyksi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Koska ei ole haluttu rajoittaa päivähoidon käyttäjiä toimivimman mahdollisen tilasuunnittelun saavuttamisessa, on kuitenkin mahdollistettu myös yksikerroksisten osien rakentaminen, mikäli käyttäjän tarpeet niin edellyttävät. (vaihtoehto 2). Tällöin kuitenkin edellytetään silti osalta rakennusta kaksikerroksisuutta, lapetta, ja sijoittumista kiinni Roineenkadun puoleiseen rajaan. Lisäksi rakennusala on rajattu niin että mahdollisimman paljon entisen puiston kasvillisuutta voidaan säästää. 9

10 Valkeakosken kaupunki Sivu 10/36 Mielipiteet ja niiden huomioonottaminen Lausunnot ja mielipiteet kaavaluonnoksesta sekä vastineet: Pelastusviranomainen: ei huomautettavaa. Pirkanmaan maakuntamuseo: Suunnitelma-alue sijaitsee arvokkaaseen Valkeakosken tehtaat ja yhdyskunta-alueeseen (Museovirasto RKY 2009I) kuuluvan Haka-alueen välittömässä läheisyydessaä sekä Valkeakosken kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kappelikirkon ja hautausmaan vieressä. Näin ollen kaavan osoittamalle uudisrakentamiselle asetetaan erityisiä kaupunkikuvaan liittyviä laatuvaatimuksia. Myös ympäristön jäsentelyyn ja piha-alueiden järjestelyihin sekä riittävän suojavyöhykkeen järjestämiseen hautausmaan ja uudisrakentamisen väliin tulee kiinnittää erityistä huomiota. VL-alueen rakentamisen tapa sekä kevyen liikenteen väylä tulee suunnitella tarkemmin. Kaava-aineistoon tulee liittää tarkempi kuvaus edellä kuvatuista kaupunkikuvallisista arvotekijöistä ja suunnitelman mahdollisista vaikutuksista niihin. Tarpeen mukaan on syytä ohjata myös uudisrakentamisen tapaa tarkemmin kaavamääräyksin. Kaava-alueelta ei ole tiedossa arkeologisia kohteita, eikä maakuntamuseolla ole niiden osalta kaavahankkeesta huomautettavaa. Kaavaehdotus tulee toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten. Vastine: Kaava-aineistoon on lisätty selvitys rakennetusta ympäristöstä ja sen arvoista, sekä arvioitu vaikutuksia niihin. Uudisrakentamisen tapaa ja rakennusten sijoittelua ja massoittelua on ohjattu kaavamääräyksin. Piha-alue on ohjattu rakennuksen ja hautausmaan väliin, ja viheralueen osuutta on laajennettu. Viheralue on jo olemassa oleva ja hoidettu, joten sen toteuttamisen tapaa ei ole nähty tarpeellisena määritellä kaavalla. Pirkanmaan ELY-keskus: ei anna lausuntoa kyseisestä luonnoksesta. Ympäristöpäällikkö: Kaava-alueella tulee säilyttää mahdollisimman paljon viheraluetta viihtyisän, suojaisan ja virikkeellisen oleskeluympäristön muodostamiseksi päiväkodin tarpeisiin. Riittävän viher- 10

11 Valkeakosken kaupunki Sivu 11/36 alueen osoittaminen kaava-alueen lounaisreunaan (Kappelipuiston alue) antaa suojaa myös kappeli- ja hautausmaa-alueen sekä päiväkodin leikkipihan välille. Päiväkotirakennuksen sijoittaminen Roineenkadun varteen on perusteltua liikenteestä aiheutuvien melu- ja pölyhaittojen vähentämiseksi sekä turvallisen piha-alueen muodostamiseksi. Vastine: Rakennus tulee rakentaa kiinni Roineenkadun puoleiseen rakennusalueen rajaan. Viheraluetta on jätetty hautausmaan ja päiväkodin väliin. Rakennusala on rajattu siten että puustoinen alue jää piha-alueeksi ja sitä on mahdollista säilyttää. Terveystarkastaja: Asemakaavan muutostyössä tulee kiinnittää huomiota maaperän soveltuvuuteen suunniteltuun tarkoitukseen (pilaantuneet maa-alueet) sekä päiväkotitoimintaan kohdistuvaan meluun (liikenne). Vastine: Rakennus tulee sijoittaa kadun reunaan osin kaksikerroksisena, jolloin se suojaa korttelin sisäosaan jäävän piha-alueen melulta. Tontti sijaitsee kokoojakadun varrella liikenteen sujuvuuden vuoksi, mutta ei lähellä vilkkaita pääväyliä joilla liikennemelun määrä on suurempi. Tontilla teollisuusmelun määrä on vähäinen sijainnista johtuen. Alueella ei ole tiedossa pilaantuneita maita. Sääksmäen seurakunta / kirkkoneuvosto (lyhennelmä) Kirkkoneuvosto toteaa, että aikaisemmin alueen uudelleenkaavoittamisesta on keskusteltu Valkeakosken kaupungin edustajien kanssa. Nyt vireille tullut kaava poikkeaa kuitenkin aikaisemmin keskustelussa olleista vaihtoehdoista merkittävästi. Jo kymmenien vuosien ajan on ollut vireillä hautausmaan laajennus kaavoitettavana olleelle alueelle. Alue on ainoa mahdollinen laajenemissuunta Valkeakosken hautausmaalle. Laajenemismahdollisuutta on pidetty kuntalaisten kannalta tärkeänä, jotta seurakunta voisi jatkossakin osoittaa hautapaikan sitä haluaville Valkeakosken keskusta-alueelta Sääksmäen hautausmaan sijaan. Myös hautausmaan huoltotilat sijaitsevat Valkeakosken kaupungilta vuokratulla puistoalueella. Huoltoalue on hautausmaan toimintojen kannalta välttämätön ja tällä hetkellä liian ahdas. Kulku työkoneiden säilytystilaan Roneenkatu 20 tapahtuu myös puistoalueen kautta. Kirkkoneuvosto vastustaa kaavan tonttijakoa esitetyssä muodossa ja esittää asiassa neuvottelua seurakunnan ja Valkeakosken kaupungin edustajien välillä. Lisäksi kirkkoneuvosto päätti esittää kaupunginhallitukselle puistoalueen varaamista hautausmaan laajennukseen. Vastine: Kaavaluonnoksesta on pidetty neuvottelu seurakunnan ja Valkeakosken kaupungin edustajien välillä. Huoltorakennuksen rakennusala ja oikeus on huomioitu kaavassa. Roineenkatu 20 ja hautausmaan välillä on kaavassa viheraluetta. Hautausmaan laajentaminen edellyttäisi asemakaavamuutosta, jolloin seurakunta tekee kaavoituspyynnön kaupungille asiasta. Mahdollisen kaavoituksen käynnistymisen yhteydessä tulisi neuvoteltavaksi kaavoituksen sekä seurakunnalle myytävien maa-alueiden hinta. Kiinteistö oy Roineenkatu 20 Hallitus päätti keskustelun jälkeen, että kaavaehdotukseen merkitty alue osoitetaan seurakunnan käyttöön. Vastine: ks edellä vastine seurakunnan mielipiteeseen. Hautausmaan laajentaminen edellyttäisi asemakaavamuutosta, jolloin seurakunta tekee kaavoituspyynnön kaupungille asiasta. Mahdollisen kaavoituksen käynnistymisen yhteydessä tulisi neuvoteltavaksi kaavoituksen sekä seurakunnalle myytävien maa-alueiden hinta. 11

12 Valkeakosken kaupunki Sivu 12/ Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Täydennetään työn edetessä: Kaupunginhallitus päätti kaavan vireilletulosta: Kaupunginhallitus päätti asettaa kaavan luonnoksena nähtäville: Kaupunginhallitus päätti asettaa kaavan ehdotuksena nähtäville: Kaupunginhallitus päätti esittää kaavaa valtuustolle hyväksyttäväksi: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan: Kaavan lainvoimaisuus kuulutettiin: 6. ASEMAKAAVAN KUVAUS 6.1. Aluevaraukset Kaava-alueen pinta-ala on 1,27 ha. Alue sijaitsee keskustan tuntumassa, hautausmaan ja Roineenkadun välissä. Kaavan toteutuminen mahdollistaa päiväkodin rakentamisen alueelle. Alueen pääkäyttötarkoitus on - Y, yleisten rakennusten korttelialue. - VL, lähivirkistysalue Kaavan vaikutukset Kaava-alue sijaitsee keskustan tuntumassa, hautausmaan ja Roineenkadun välissä. Kaava-alueen koko on kohtalainen, eikä sen liikenteellisillä vaikutuksilla ole alueella merkitystä verrattuna alueen muuhun liikenteeseen. Päiväkodin rakentaminen alueelle on perusteltua ja soveltuu paikalle. Muutos lisää maan hyötykäyttöä alueella. Päiväkodin rakentaminen ei vaikuta merkittävästi ympäröivään asutukseen, sillä alueella on aiemmin sijainnut kaksi pienkerrostaloa, jotka on hiljakkoin purettu. Alueella ei ole tiedossa pilaantuneita maita. Alueella on suoritettu purkutyöt ja kuljetettu purkujätteet pois. Alueen omistaa kaupunki ja sen toteutuksesta vastaa kaupunki. Rakentamisen aiheuttamat kustannukset verkostoissa ovat perusteltuja hoitopaikkojen riittävyyden takaamiseksi. Syntyvä liikenne ei määrältään kuormita liikenneverkkoa merkittävästi. Vaihtoehto on myös ekologinen koska se tiivistää rakennetta ja lisää infrastruktuurin hyödyntämistä. Tulevan päiväkodin piha-alue palvelee myös lähialueen asukkaita päiväkodin ollessa suljettuna. Aluetta ympäröivät kolmelta suunnalta katu, yhdeltä suunnalta keskustan hautausmaa kappeleineen. Vaikutukset luonnonympäristöön ovat vähäiset. Kasvillisuus vähenee, mutta sillä ei ole nykyisellään merkittäviä luontoarvoja. 12

13 Valkeakosken kaupunki Sivu 13/36 Vaikutus kaupunkikuvaan on aluetta tiivistävä. Kaava-alueella ei ole arvokasta rakennettua ympäristöä tai muinaisjäännöksiä. Kaava-alueen läheisyydessä sijaitsee Haka-alue, joka on arvokas yhtenäinen tyyppitaloalue. Kaavaan on lisätty ohjeita rakentamistavasta, joilla ohjataan rakentamista siten että se täydentää ja tukee alueen mittakaavaa ja yhtenäisyyttä. 7. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaava toteutetaan sen valmistuttua. Kaava-alueelle tulee laatia sitova tonttijako. Kaavan toteuttaminen ei edellytä kadun rakentamista vaan alueelle on jo kulku kolmelta eri kadulta. Teija Mäkelä Kaavoitusarkkitehti LIITTEET 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Asemakaavan seurantalomake 3. Pienennös kaavakartasta 4. Kaavamääräykset 5. Tonttijako (ehdotusvaihe) 6. Selvitys rakennetusta ympäristöstä (ehdotusvaihe) 7. 13

14 Valkeakosken kaupunki Sivu 14/36 Liite 1 Kaava nro 461, Roineenkatu 1, asemakaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan, miksi kaava laaditaan, kuinka kaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelutyön aikana, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa. Asemakaavan muutosta käsitellään kaavatyönä, jonka hyväksyy Valkeakosken kaupunginvaltuusto. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on merkitty karttaan punaisella. 14

15 Valkeakosken kaupunki Sivu 15/36 1. Suunnittelualueen sijainti ja yleiskuvaus Kaavamuutosalue sijaitsee Roineenkadulla, Valkeakosken keskustan tuntumassa kaakon suunnassa kappelikirkon ja hautausmaan vieressä. Alue rajautuu hautausmaan lisäksi Kalmistonkatuun, Roineenkatuun ja Kangaskatuun.. Muutosalueella sijaitsee kolme tyhjillään olevaa pientalotonttia sekä kappelipuisto. Aloitteen asemakaavan laatimisesta on tehnyt Valkeakosken kaupunki, joka on alueen maanomistaja. 2. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Asemakaavatyön tavoitteena on mahdollistaa esimerkiksi päiväkodin rakentaminen keskusta-alueelle johtuen lisääntyneestä asuntorakentamisesta. 3. Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Asemakaavan muutos toteuttaa yhdyskuntarakenteen tiivistämistä koskevaa tavoitetta. Samalla hyödynnetään rakennettua kunnallistekniikkaa. 15

16 Valkeakosken kaupunki Sivu 16/36 Maakuntakaavoitus Maakuntavaltuuston hyväksymässä ja valtioneuvoston vahvistamassa (KHO vahv ) maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Ote maakuntakaavastayleiskaavoitus Valtuusto on hyväksynyt Valkeakosken rakenneyleiskaavan, joka on oikeusvaikutukseton. Tässä kaavassa suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Ote rakenneyleiskaavasta 16

17 Valkeakosken kaupunki Sivu 17/36 Asemakaavoitus Aluetta koskee hyväksytty asemakaava. Tässä asemakaavassa kaavamuutosalue on osoitettu asuinrakennusten tonteiksi sekä puistoalueeksi. Ote voimassa olevasta asemakaavasta 4. Vaikutusten arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (MRL 9 ). Kyseisestä kaavamuutoksesta ei odoteta aiheutuvan merkittäviä ympäristövaikutuksia. Kaavamuutoksen vaikutukset kohdistuvat mm. yhdyskuntarakenteeseen, maisema- ja taajamakuvaan sekä liikenteeseen. Kaavalla on myös vähäisiä yhdyskuntataloudellisia vaikutuksia. 5. Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Keskeisinä osallisina tässä kaavamuutoksessa voidaan pitää kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajia. Muita osallisia ovat Sääksmäen seurakunta, Valkeakosken kaupungin asianomaiset hallintokunnat, Valkeakosken Energia Oy, Tampereen aluepelastuslaitos, Pirkanmaan maakuntamuseo ja Pirkanmaan ELY-keskus. 17

18 Valkeakosken kaupunki Sivu 18/36 Lisäksi kaavahankkeen osallisia ovat kaikki, jotka täyttävät edellä olevan osallisuuden määritelmän. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja ilmaista kaavasta mielipiteensä. Osallisten luetteloa voidaan työn edetessä täydentää. 6. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Kaavoitukseen liittyvä julkinen aineisto kootaan tutustuttavaksi kaavoituksen eri vaiheissa nähtävilläolojen ajaksi. Aineisto on nähtävillä kaupungintalolla sekä kaupungin Internet-sivuilla Kaavatyön aloitus, vireilletulo ja valmisteluvaihe Kaupunkisuunnittelussa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä nähtäville asetettava asemakaavaluonnos. Asemakaavoituksen vireilletulosta sekä kaavaluonnosten nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnokset ovat nähtävillä kaupungintalolla sekä kaupungin Internet-sivuilla 14 vrk:n ajan. Luonnoksista pyydetään tarvittavat viranomaisosallisten kommentit. Osallisilla on mahdollisuus ottaa kantaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön ja he voivat määräajassa esittää mielipiteensä kaavaluonnoksista. Ehdotusvaihe Luonnosvaiheessa saadun palautteen pohjalta laaditaan virallinen kaavaehdotus. Kaupunginhallituksen hyväksymä asemakaavaehdotus (kaavakartta, kaavaselostus) on nähtävillä kaupungintalolla sekä kaupungin Internet-sivuilla 30 vrk:n ajan. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Ulkopaikkakuntalaisille osallisille nähtävilläolosta ilmoitetaan kirjeellä. Kaavaehdotuksesta pyydetään viralliset lausunnot kaupungin asianomaisilta hallintokunnilta ja muilta viranomaistahoilta. Osalliset voivat jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen sen nähtävilläoloaikana. Muistutuksiin laaditaan vastineet. Kaavan hyväksyminen Suunnittelutyön tuloksena saadaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen asemakaavakartta ja -selostus. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaupunginhallitus hyväksyy kaavat, jotka eivät ole vaikutuksiltaan merkittäviä. 18

19 Valkeakosken kaupunki Sivu 19/36 Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallintooikeuden ratkaisusta on mahdollisuus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaavan voimaantulo Asemakaava tulee voimaan, kun lainvoimainen hyväksymispäätös kuulutetaan. Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. 7. Toteutunut / tavoitteellinen aikataulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnokset nähtävillä syksyllä 2012 Asemakaavaehdotus nähtäville talvella Asemakaavan hyväksyminen keväällä Yhteystiedot Lisätietoja kaupunkisuunnittelusta puh tai sähköpostilla kaavoitus@valkeakoski.fi. Kaavasuunnitelmat sekä niitä koskevat asiakirjat ovat nähtävillä kaupungintalolla kaupunkisuunnittelun aulassa (, nk. B-porras). 19

20 Valkeakosken kaupunki Sivu 20/36 Liite 2 Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 908 Valkeakoski Täyttämispvm Kaavan nimi 461 / Roineenkatu 1 Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Hyväksymispykälä Generoitu kaavatunnus Vireilletulosta ilm. pvm Kunnan kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 1,2695 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 1,2695 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 1, , ,25 0, A yhteensä -0, P yhteensä Y yhteensä 0, , ,42 0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, , ,03-0, R yhteensä L yhteensä 0, ,3 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä Rakennussuojelu Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos 20

21 Valkeakosken kaupunki Sivu 21/36 Yhteensä [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 1, , ,25 0, A yhteensä -0, A -0, P yhteensä Y yhteensä 0, , ,42 0, Y 0, , ,42 0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, , ,03-0, VP -0,7477 VL 0, , ,03 0, R yhteensä L yhteensä 0, ,3 Kadut 0, ,0 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä 21

22 Valkeakosken kaupunki Sivu 22/36 Liite 3 22

23 Valkeakosken kaupunki Sivu 23/36 23

24 Valkeakosken kaupunki Sivu 24/36 Liite 4 24

25 Valkeakosken kaupunki Sivu 25/36 25

26 Valkeakosken kaupunki Sivu 26/36 Liite 5 26

27 Valkeakosken kaupunki Sivu 27/36 ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1 Rakennettu ympäristö Liittyy asemakaavamuutokseen Roineenkadun kaavamuutos 1, Valkeakoski. Teija Mäkelä Satelliittikuva, kaava-alue punaisella Sisällys Roineenkadun alue Alueen rakennukset Alueen arvot Johtopäätökset

28 Valkeakosken kaupunki Sivu 28/36 Roineenkadun alue Roineenkatu sijaitsee Valkeakosken keskustassa, eteläosassa. Haka-alue Kaava-alue Koulu Kirkko 28

29 Valkeakosken kaupunki Sivu 29/36 Alueelle on laadittu ensimmäinen asemakaava Kaava on tyypillinen jälleenrakennuskauden asemakaava. Kortteliin on tällöin suunniteltu koulu, kappeli, hautausmaa, kapea puisto ja asuinrakennuksia. Kaava-alueella asuinrakennuksia on jäljellä kaksi kerrostaloa, vuodelta 1968 ja vuodelta Jälkimmäinen on aiemmin toiminut leipomona. Näiden osalta asemakaavaa on muutettu vastaavasti 1967 ja Alueella on sijainnut jälleenrakennuskauden kaksikerroksisia puurakenteisia pienkerrostaloja, jotka ovat hävinneet. 29

30 Valkeakosken kaupunki Sivu 30/36 Ote kaavasta Korttelin arvokkaat osat ovat Sorrilan koulu sekä Kappelikirkko, jotka eivät kuitenkaan kuulu kaava-alueeseen. Kaava-alue ei kuulu Valkeakosken arvokkaiden alueiden rajausten piiriin. Roineenkadusta itään on Haka-alue, joka on arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY). RKY aluerajaus Haka-alue. Alue on asemakaavalla suojeltu ( , alla). Ei kaava-alueella. 30

31 Valkeakosken kaupunki Sivu 31/36 Aluenäkymiä: Näkymä kaava-alueelle pohjoisesta. Kaava-alueen vastakkainen puoli Roineenkadusta. 31

32 Valkeakosken kaupunki Sivu 32/36 Näkymä kaava-alueen suuntaan etelästä Näkymä kaava-alueen suuntaan lännestä, Kappelikirkolta (Kangaskatu) Roineenkadulta itään Haka-alueen suuntaan. 32

33 Valkeakosken kaupunki Sivu 33/36 Alueen rakennukset Koska kaava-alueella on vain yksi talousrakennus, tähän selvitykseen on kuvattu kaava-alueen välittömät naapurirakennukset. 33

34 Valkeakosken kaupunki Sivu 34/36 Valkeakosken kappelikirkko, Kangaskatu 4 Rakennusvuosi Pieni kappelikirkko, jonka on suunnitellut arkkitehti Pekka Saarema, rakennettiin vuonna 1958 hautausmaan yhteyteen. Päätyikkunoiden lasimosaiikit on suunnitellut taiteilija Mikko Vuorinen. Kirkkoa käytetään siunaustilaisuuksiin ja iltakirkkona. Valkeakoskesta muodostettiin 1895 saarnahuonekunta Sääksmäen seurakunnassa, ja ensimmäinen rukoushuone valmistui Sen korvasi 1959 vihitty kappelikirkko ja lopulta 1969 valmistui seurakunnan varsinainen kirkko. (Vuorinen, Olli, Valkeakosken historia 2: Kasvun vuosikymmenet. Valkeakosken kaupunki 1995.) Rakennus ei ole kaava-alueella. 34

35 Valkeakosken kaupunki Sivu 35/36 Roineenkatu 11 Roineenkatu 12 (Kangaskatu 6) Kerrostalo, rakennuvuosi 1989 Kerrostalo, valmistumisvuosi Roineenkatu Roineenkatu 20 Kerrostalo, rakennusvuosi 1968 Kerrostalo (entinen Jokisen leipomo) rakennusvuosi Alueen arvot Roineenkadun tähän kaava-alueeseen liittyvä alue on nykyisellään epäyhtenäinen ja rakentunut eri vuosikymmeninä. Osalta tonteista rakennuksia on purettu. Kaava-alueen läheisyydessä sijaitsee itäpuolella 35

36 Valkeakosken kaupunki Sivu 36/36 Haka-alue, joka on yhtenäisenä säilynyt arvokas tyyppitaloalue (RKY), ja länsipuolella sijaitsee modernia arkkitehtuuria edustava Kappelikirkko, sekä Sorrilan koulu, joka on eri vuosikymmeninä rakentunut koulukokonaisuus. Koulurakennuksista vanhin ns. puukoulu on alueen vanhimpia rakennuksia. Kappelikirkko sijaitsee lähellä kaava-aluetta. Kaava-alueelle ei ole merkitty rakennusalaa lähelle kappelia. Tämä on suositeltavaa, sikäli kirkko luonteensa ja massoittelunsa puolesta vaatii ympärilleen tilaa kaupunkirakenteessa. Mikäli olisi tarpeen sijoittaa rakennuksia kirkon läheiselle tontinosalle, rakennusten tulisi sopeutua kirkon huomattavan pelkistettyyn moderniin arkkitehtuuriin, ja olla massaltaan sille alistuvia ja yksinkertaisia. Myös värityksen ja yksityiskohtien osalta hillitty moderni tukisi kirkon asemaa lähiympäristössään. Kaava-alueella ei ole arvokkaita rakennuksia eikä se muodosta yhtenäistä kaupunki- tai katukuvaa. Johtopäätökset Roineenkadun kaava-alue eivät ole paikallisesti arvokkailla alueilla eivätkä rakennuspaikat sijaitse aivan arvorakennusten välittömässä läheisyydessä. Kaupunkikuvallisesti uudisrakentaminen on tervetullutta, sillä se voi mahdollisesti eheyttää alueen rikkonaista ja hajanaista katukuvaa ja kaupunkikuvaa. Kaavoituksessa tulisi mahdollisuuksien mukaan huomioida arvokkaan Haka-alueen mittakaava ja massoittelun sovittaminen siten, että Haka-alueen asemaa kaupunkirakenteessa tuetaan. Kaava-alueella ei ole arvokkaita rakennuksia tai rakennettua ympäristöä, eikä kaavaan ole tarpeen tehdä suojelumääräyksiä. Massoitteluun ja julkisivuihin on aiheellista kiinnittää huomiota. Päiväkodin rakennusalat sijoittuvat katukuvaan, joten katujulkisivun korkeudelle, massoittelulle ja materiaaleille tulisi asettaa julkisivumääräyksiä, jotka tukevat läheisen Haka-alueen asemaa kaupunkirakenteessa. Kaava-alue sijaitsee lähellä Kappelikirkkoa. Uudisrakentamisen tulee sijainniltaan ja massoittelultaan jättää tilaa tälle arvorakennukselle kaupunkirakenteessa. Mikäli rakennuksia on tarpeen sijoittaa alueen Kappelikirkon läheiselle kulmalle, niiden tulisi olla massaltaan, julkisivuiltaan ja väritykseltään yksinkertaisia ja sitä selkeästi matalampia. Teija Mäkelä kaavoitusarkkitehti 36

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1

461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1 Valkeakosken kaupunki 6.8.2012 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 6.8.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1 Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella. Alueen

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Valkeakosken kaupunki 11.11.2013 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.11.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella.

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 16.4.2012 Sivu 1/19 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 16.4.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Kaava-alueen rajaus merkittynä kartassa punaisella. Alueen

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

462, EEROLAN KESKUKSEN KAAVAMUUTOS

462, EEROLAN KESKUKSEN KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 24.3.2014 Sivu 1/28 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 24.3.2014 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKART- TAA 462, EEROLAN KESKUKSEN KAAVAMUUTOS Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella.

Lisätiedot

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS 16.2.2015 HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

451 TIKINMAANKUJAN KAAVAMUUTOS

451 TIKINMAANKUJAN KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 5.12.2011 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5.12.2011 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 451 TIKINMAANKUJAN KAAVAMUUTOS Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella. Alueen

Lisätiedot

Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Valkeakosken kaupunki 18.4.2011 Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS 20.5.2019 Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 2 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 20.5.2019 Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus on päättänyt asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS 7.3.2016 Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 13.10.2014 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA

Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA Valkeakosken kaupunki 9.8.2010 Kaavoitustoimi Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 9.8.2010 PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA KOIVUNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 434 ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS 12.10.2015 Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 19.9.2016 Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 14.8.2017 Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 21.1.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie VALKEAKOSKI

Valkeakosken kaupunki Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie VALKEAKOSKI Valkeakosken kaupunki 21.5.2012 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 21.5.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA VALMARINTIE 65 KAAVAMUUTOS,

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 8.1.2018 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa. NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 76 JA 77

ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 76 JA 77 Valkeakosken kaupunki 11.10.2010 Sivu 1/10 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.10.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 443 LUMIKORPI I ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 76 JA 77 Kaava-alueen

Lisätiedot

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 5.8.2019 Haka-alueen laajennus Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 19.2.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos laaditaan

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS 23.4.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

Lisätiedot