462, EEROLAN KESKUKSEN KAAVAMUUTOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "462, EEROLAN KESKUKSEN KAAVAMUUTOS"

Transkriptio

1 Valkeakosken kaupunki Sivu 1/28 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKART- TAA 462, EEROLAN KESKUKSEN KAAVAMUUTOS Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella. Alueen sijainti Asemakaavalla muodostuu Eerolan kaupunginosassa, Eerolantien pohjoispuolella Savottatien ja Eerolan koulun välissä. Valkeakosken kaupungin 16. kaupunginosan korttelin 13 tontti nro 8 sekä liikennealuetta. Tämän asemakaavan muutoksen hyväksyy Valkeakosken kaupunginvaltuusto. Kaupunginhallitus päätti kaavan vireilletulosta: Kaava kuulutettiin vireille: Kaupunginhallitus asetti kaavan luonnoksena nähtäville: Kaavaluonnos oli nähtävillä: Kaupunginhallitus asetti kaavan ehdotuksena nähtäville: Kaavaehdotus oli nähtävillä: Kaupunginhallitus päätti esittää kaavaa valtuustolle hyväksyttäväksi: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan: Kaavan lainvoimaisuus kuulutettiin:

2 Valkeakosken kaupunki Sivu 2/ Selostuksen sisällysluettelo 1.1. Selostuksen sisällysluettelo PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus TIIVISTELMÄ LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Viranomaisyhteistyö Asemakaavan tavoitteet Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset ASEMAKAAVAN KUVAUS Aluevaraukset Kaavan vaikutukset ASEMAKAAVAN TOTEUTUS

3 Valkeakosken kaupunki Sivu 3/28 2. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 2.1. Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee Valkeakosken kaupungin 16. kaupunginosan korttelin 13 tonttia 7. Asemakaavalla ja tonttijaolla muodostuu Valkeakosken kaupungin 16. kaupunginosan korttelin 16 tontti 8. Kaavan laatija: Valkeakosken kaupungin kaavoitustoimi, arkkitehti Teija Mäkelä. Kaavoituksen vireilletulosta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internetsivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Kaava-alueen sijainti Alue sijaitsee Valkeakosken kaupungin Eerolan kaupunginosassa, Eerolantien pohjoispuolella. Aluetta rajaa lännessä Eerolan päiväkoti ja idässä Savottatie Kaavan nimi ja tarkoitus Kaavamuutoksella on tarkoitus mahdollistaa päiväkodin parkkipaikan rakentaminen Eerolan liikekeskuksen tontille sekä liikekeskuksen tontin käyttötarkoituksen muuttaminen niin, että se sallisi liikerakentamisen lisäksi asumisen. 3. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus päätti asemakaavan vireilletulosta ja luonnoksen asettamisesta nähtäville. Kaavaluonnos oli nähtävillä Nähtävilläoloaikana saapuneissa kommenteissa ei ollut huomautettavaa kaavasta. Valkeakosken kaupunginhallitus päätti asettaa asemakaavamuutoksen ehdotuksen nähtäville. Kaavaehdotus oli nähtävillä Nähtävilläoloaikana saapuneissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa kaavasta. Valkeakosken kaupunginhallitus esitti asemakaavamuutosta valtuustolle hyväksyttäväksi kokouksessaan , kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavamuutoksen kokouksessaan Asemakaavamuutos kuulutettiin lainvoimaiseksi Kaavamuutosalueena on Eerolan liikekeskuksen tontti. Aloitteen tontin asemakaavan muutoksesta on tehnyt Eerolan liikekeskus Oy. Kaavamuutosta haetaan tontin muuttamista liiketontista pientalo- ja rivitalovaltaiseksi. Pieni osa voisi olla varattu liike- tai toimistotilaksi. 3

4 Valkeakosken kaupunki Sivu 4/28 Hakemusta perustellaan seuraavasti: Nykyinen kaava ei vastaa tämän päivän tarpeita. Rakennuksen huoneistoalasta 63 % liiketilasta on tyhjillään huhtikuusta 2004 lähtien, uusien vuokalaisten löytyminen on ollut haastavaa, tulijoita ei ole. Myös rakennuksen rakenteiden ja teknisten laitteiden kunto alkaa olla elinkaaren päässä. Kaavalla voidaan samalla mahdollistaa päiväkodin parkkipaikan rakentaminen entiselle Eerolan liikekeskuksen tontille. Päiväkodin nykyinen parkkipaikka on käyttöasteeseensa nähden pienikokoinen ja järjestelyiltään vaarallinen. Alueesta laaditaan maankäyttösopimus. Asemakaavan toteuttamisesta vastaa Valkeakosken kaupunki. 4. LÄHTÖKOHDAT 4.1. Selvitys suunnittelualueen oloista Suunnittelualueella sijaitsee Eerolan liikekeskus, joka on tällä hetkellä osaksi tyhjillään. Alue rajautuu puistokaistaleeseen, jonka toisella puolella on Eerolan päiväkoti, jonka parkkeerausongelmaa kaavalla ratkaistaan. Liikekeskuksen parkkialue sijaitsee liikekeskuksen sisäpihalla, joten LPA-alueen muodostaminen tontin takaosasta ei vaikuta liikekeskuksen pysäköintipaikkojen määrään. Liikekeskuksen tontti on jo rakentunut, joten sen käyttötarkoituksen muutto ei vaikuta alueen rakenteeseen. Alueella ei ole tiedossa kaavoitukseen vaikuttavia luontoarvoja. Aluetta eivät koske valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Käyttötarkoitus on maakuntakaavan ja oikeusvaikutuksettoman rakenneyleiskaavan mukaista. Kaavamuutos hyödyntäisi olemassa olevaa infrastruktuuria mutta ei merkittävästi muuta alueen olosuhteita. Alueiden käytön tehostaminen tiivistää ja tehostaa maankäyttöä ja on näin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaista. 4

5 Valkeakosken kaupunki Sivu 5/28 Kauppakeskuksen takapihan parkkialue (googlemaps 2009) Eerolan päiväkodin parkkialue (googlemaps 2009) 5

6 Valkeakosken kaupunki Sivu 6/ Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Alueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia maankäyttötavoitteita. Maakuntakaavoitus Maakuntavaltuuston hyväksymässä ja valtioneuvoston vahvistamassa (KHO vahv ) maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Merkinnällä tarkoitetaan muun muassa asumista. Yleiskaavoitus Valtuusto on hyväksynyt Valkeakosken rakenneyleiskaavan, joka on oikeusvaikutukseton. Tässä kaavassa suunnittelualue on osoitettu asuntoalueeksi (A), jonne on sijoitettu keskustatoimintojen alakeskus (ca). Asemakaavoitus Aluetta koskee hyväksytty asemakaava, jolla alue on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Valkeakosken kaupungin rakennusjärjestyksen Asemakaava-alueen pohjakartta tarkistetaan ennen hyväksymiskäsittelyä. 5. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 5.1. Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muuttamista on hakenut Eerolan liikekeskus Oy yhtiön omistamalle tontille nro H Eerolassa. Tontilla sijaitsee Eerolan liikekeskus. Kaavamuutosta haetaan tontin muuttamista liiketontista pientalo- ja rivitalovaltaiseksi. Pieni osa voisi olla varattu liike- tai toimistotilaksi. Hakemusta perustellaan seuraavasti: Nykyinen kaava ei vastaa tämän päivän tarpeita. Rakennuksen huoneistoalasta 63 % liiketilasta on tyhjillään huhtikuusta 2004 lähtien, uusien vuokalaisten löytyminen on ollut haastavaa, tulijoita ei ole. Myös rakennuksen rakenteiden ja teknisten laitteiden kunto alkaa olla elinkaaren päässä Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Aloitteen kaavan laatimiseksi on tehnyt Eerolan liikekeskus Oy. Kaupunginhallitus on päättänyt kaavoituksen käynnistämisestä Osallistuminen ja yhteistyö 6

7 Valkeakosken kaupunki Sivu 7/ Osalliset Keskeisinä osallisina voidaan pitää kaava-alueen ja siihen rajoittuvan alueiden maanomistajia, samoin kaava-alueen ja sen lähialueen asukkaita sekä työntekijöitä. Viranomaisosalliset: Valkeakosken kaupungin hallintokunnat, Pirkanmaan ELYkeskus ja Tampereen aluepelastuslaitos Muut osalliset: Valkeakosken Energia Oy Vireilletulo Asemakaavoituksen vireilletulosta on ilmoitettu samalla, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos on asetettu nähtäville mielipiteitä varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Kaupunginhallitus hyväksyi asemakaavaluonnoksen Kaavaluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä ja tällöin pyydettiin lausunnot Valkeakosken kaupungin rakennustarkastajalta, kunnallistekniikan työpäälliköltä sekä ympäristöpäälliköltä. Lisäksi lausunnot pyydettiin Valkeakosken Energia Oy:ltä, Tampereen aluepelastuslaitokselta ja Pirkanmaan ELYkeskukselta. Kaavaluonnos lähetettiin tiedoksi Valkeakosken kaupungin maa- ja mittaustoimeen. Saapuneissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa kaavaluonnokseen. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavaehdotuksen Kaavaehdotus oli nähtävillä ja tällöin pyydettiin seuraavat lausunnot: rakennuslautakunta, tekninen lautakunta, ympäristöjaosto, Valkeakosken Energia Oy, Tampereen aluepelastuslaitos ja Pirkanmaan ELY-keskus. Lisäksi kaavaehdotus lähetettiin tiedoksi Valkeakosken kaupungin maa- ja mittaustoimeen. Saapuneissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa kaavaehdotukseen Viranomaisyhteistyö Työn aloitusvaiheessa on pidetty aloituskokous Valkeakosken kaupungin eri hallintokuntien kanssa. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lähetetty tiedoksi viranomaisosallisille Asemakaavan tavoitteet Kaavamuutoksella on tarkoitus mahdollistaa päiväkodin parkkipaikan rakentaminen Eerolan liikekeskuksen tontille sekä muuttaa liikekeskuksen tontin kaavamääräystä niin, että se mahdollistaa liikekäytön lisäksi asuinrakentamisen Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Vaihtoehtoina kaavaratkaisulle olisi seuraavia: 1. Alueen käyttötarkoitusta ei muutettaisi. Nykyisellä käyttötarkoituksella tontille ei ole käyttöä, joten alue jäisi vajaakäytölle ja rakennus mahdollisesti 7

8 Valkeakosken kaupunki Sivu 8/28 osittain tyhjilleen tai tulisi purettavaksi. Maankäytön tehokkuuden ja kuntatalouden kannalta vaihtoehto ei ole tarkoituksenmukainen. 2. Alue osoitetaan asuinalueeksi. Kaava-alueen läheisyyteen on toteutunut laajalti rivitalovaltaista rakentamista, joten alueen osoittaminen rivitalotontiksi täydentäisi luontevasti alueen rakennetta. Tontin muuttaminen asuinpientalojen korttelialueeksi on perusteltua. Muutos lisää maan hyötykäyttöä alueella. Rakentamisen aiheuttamat kustannukset verkostoissa ovat perusteltuja päiväkodin toimivuuden turvaamiseksi. Vaihtoehto on ekologinen koska se tiivistää rakennetta. Alueen läpi kulkeva kevyen liikenteen väylä on edelleen mahdollista järjestää lähivirkistysalueen läpi, jolloin kaavalla ei ole vaikutusta kevyen liikenteen verkostoon. Mielipiteet ja niiden huomioonottaminen Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tai kaavaluonnoksesta saaduissa kommenteissa ei ollut huomautettavaa kaavasta Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Täydennetään työn edetessä: Kaupunginhallitus päätti kaavan vireilletulosta: Kaupunginhallitus päätti asettaa kaavan luonnoksena nähtäville: Kaupunginhallitus päätti asettaa kaavan ehdotuksena nähtäville: Kaupunginhallitus päätti esittää kaavaa valtuustolle hyväksyttäväksi: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan: Kaavan lainvoimaisuus kuulutettiin: ASEMAKAAVAN KUVAUS 6.1. Aluevaraukset Kaava-alueen pinta-ala on 0,85 ha. Alue sijaitsee Eerolan kaupunginosassa, Eerolan päiväkodin välittömässä läheisyydessä. Kaavan toteutuminen mahdollistaa päiväkodin parkkipaikan rakentamisen Eerolan liikekeskuksen tontille sekä liikekeskuksen tontille myös asuinrakentamisen. Alueen pääkäyttötarkoitus on AR, rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue Kaavan vaikutukset Asuinpientalojen rakentaminen alueelle on perusteltua ja soveltuu paikalle. Liikenteelliset vaikutukset verrattuna aiempaan liikekäyttöön ovat vähäiset. eikä niillä ole merkitystä alueen muuhun liikenteeseen. Muutos lisää maan hyötykäyttöä alueella. Vaihtoehto on myös ekologinen koska se tiivistää rakennetta ja lisää infrastruktuurin hyödyntämistä. Vaikutus kaupunkikuvaan on aluetta tiivistävä. 8

9 Valkeakosken kaupunki Sivu 9/28 Vaikutukset luonnonympäristöön ovat vähäiset. Tontti on kokonaisuudessaan rakennettu eikä luonnonympäristö vähene. Kaava-alueella ei ole arvokasta rakennettua ympäristöä tai muinaisjäännöksiä. Vaikutus ympäristön asukkaisiin on lähinnä ympäristöä siistivä. Alueen asukasmäärä lisääntyy mutta ei merkittävässä määrin. Kaavalla ei ole vaikutuksia alueen palveluihin, koska liiketontilta ovat palvelut jo lakanneet. 7. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaava toteutetaan sen valmistuttua. Kaava-alueelle tulee laatia sitova tonttijako. Kaavan toteuttaminen ei edellytä kadun rakentamista. Teija Mäkelä Kaavoitusarkkitehti LIITTEET 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Kaavoituspyyntö 3. Asemakaavan seurantalomake 4. Pienennös kaavakartasta 5. Kaavamääräykset 6. Kiinteistökaupan esisopimus sekä maankäyttösopimus 9

10 Valkeakosken kaupunki Sivu 10/28 Liite 1 Kaava nro 462, Eerolan keskus asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan, miksi kaava laaditaan, kuinka kaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelutyön aikana, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa. Asemakaavan muutosta käsitellään kaavatyönä, jonka hyväksyy Valkeakosken kaupunginvaltuusto. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on merkitty karttaan punaisella. 1. Suunnittelualueen sijainti ja yleiskuvaus Kaavamuutosalue sijaitsee Eerolassa kaupunginosassa, noin 3 kilometriä keskustan pohjoispuolella. Alue rajautuu Eerolantiehen, Savottatiehen sekä Eerolanpuistoon 10

11 Valkeakosken kaupunki Sivu 11/28 Muutosalueella sijaitsee Eerolan liikekeskus sekä siihen liittyvä pysäköintialue. Aloitteen asemakaavan laatimisesta on tehnyt Eerolan liikekeskus Oy. 2. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Asemakaavatyön tavoitteena on mahdollistaa Eerolan päiväkodin parkkialueen sijoittaminen kauppakeskuksen tontille sekä muuttaa liikekeskuksen tontin kaavamääräystä niin, että se mahdollistaa liikekäytön lisäksi asuinkäytön. 3. Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Asemakaavan muutos toteuttaa yhdyskuntarakenteen tiivistämistä koskevaa tavoitetta. Samalla hyödynnetään rakennettua kunnallistekniikkaa. Maakuntakaavoitus Maakuntavaltuuston hyväksymässä ja valtioneuvoston vahvistamassa (KHO vahv ) maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Ote maakuntakaavasta 11

12 Valkeakosken kaupunki Sivu 12/28 Yleiskaavoitus Valtuusto on hyväksynyt Valkeakosken rakenneyleiskaavan, joka on oikeusvaikutukseton. Tässä kaavassa suunnittelualue on osoitettu asuntoalueeksi (A), jonne on sijoitettu keskustatoimintojen alakeskus (ca). Ote rakenneyleiskaavasta Asemakaavoitus Aluetta koskee hyväksytty asemakaava. Tässä asemakaavassa kaavamuutosalue on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi. Ote voimassa olevasta asemakaavasta 12

13 Valkeakosken kaupunki Sivu 13/28 4. Vaikutusten arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (MRL 9 ). Kyseisestä kaavamuutoksesta ei odoteta aiheutuvan merkittäviä ympäristövaikutuksia. Kaavamuutoksen vaikutukset kohdistuvat mm. yhdyskuntarakenteeseen, maisema- ja taajamakuvaan sekä liikenteeseen. Kaavalla ei ole yhdyskuntataloudellisia vaikutuksia. 5. Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Keskeisinä osallisina tässä kaavamuutoksessa voidaan pitää kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajia. Muita osallisia ovat Valkeakosken kaupungin asianomaiset hallintokunnat, Valkeakosken Energia Oy, Tampereen aluepelastuslaitos ja Pirkanmaan ELY-keskus. Lisäksi kaavahankkeen osallisia ovat kaikki, jotka täyttävät edellä olevan osallisuuden määritelmän. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja ilmaista kaavasta mielipiteensä. Osallisten luetteloa voidaan työn edetessä täydentää. 6. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Kaavoitukseen liittyvä julkinen aineisto kootaan tutustuttavaksi kaavoituksen eri vaiheissa nähtävilläolojen ajaksi. Aineisto on nähtävillä kaupungintalolla sekä kaupungin Internet-sivuilla Kaavatyön aloitus, vireilletulo ja valmisteluvaihe Kaupunkisuunnittelussa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä nähtäville asetettava asemakaavaluonnos. Asemakaavoituksen vireilletulosta sekä kaavaluonnosten nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnokset ovat nähtävillä kaupungintalolla sekä kaupungin Internet-sivuilla 14 vrk:n ajan. kommentit. Luonnoksista pyydetään tarvittavat viranomaisosallisten Osallisilla on mahdollisuus ottaa kantaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön ja he voivat määräajassa esittää mielipiteensä kaavaluonnoksista. 13

14 Valkeakosken kaupunki Sivu 14/28 Ehdotusvaihe Luonnosvaiheessa saadun palautteen pohjalta laaditaan virallinen kaavaehdotus. Kaupunginhallituksen hyväksymä asemakaavaehdotus (kaavakartta, kaavaselostus) on nähtävillä kaupungintalolla sekä kaupungin Internet-sivuilla 30 vrk:n ajan. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Ulkopaikkakuntalaisille osallisille nähtävilläolosta ilmoitetaan kirjeellä. Kaavaehdotuksesta pyydetään viralliset lausunnot kaupungin asianomaisilta hallintokunnilta ja muilta viranomaistahoilta. Osalliset voivat jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen sen nähtävilläoloaikana. Muistutuksiin laaditaan vastineet. Kaavan hyväksyminen Suunnittelutyön tuloksena saadaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen asemakaavakartta ja -selostus. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaupunginhallitus hyväksyy kaavat, jotka eivät ole vaikutuksiltaan merkittäviä. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallintooikeuden ratkaisusta on mahdollisuus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaavan voimaantulo Asemakaava tulee voimaan, kun lainvoimainen hyväksymispäätös kuulutetaan. Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. 7. Toteutunut / tavoitteellinen aikataulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnokset nähtävillä syksyllä 2012 Asemakaavaehdotus nähtäville talvella Asemakaavan hyväksyminen keväällä Yhteystiedot Lisätietoja kaupunkisuunnittelusta puh tai sähköpostilla kaavoitus@valkeakoski.fi. Kaavasuunnitelmat sekä niitä koskevat asiakirjat ovat nähtävillä kaupungintalolla kaupunkisuunnittelun aulassa (, nk. B-porras). 14

15 Valkeakosken kaupunki Sivu 15/28 Liite 2 15

16 Valkeakosken kaupunki Sivu 16/28 Liite 3 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 908 Valkeakoski Täyttämispvm Kaavan nimi 462 / Eerolan liikekeskus Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Generoitu kaavatunnus Kunnan kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 0,8532 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,8532 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0, , ,29 0, A yhteensä 0, , ,43-0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,7 0,1680 R yhteensä L yhteensä 0, ,5 0,0980 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä Rakennussuojelu Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä 16

17 Valkeakosken kaupunki Sivu 17/28 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0, , ,29 0, A yhteensä 0, , ,43-0, AR 0, , ,43 0, AL -0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,7 0,1680 VL 0, ,0 0,1680 R yhteensä L yhteensä 0, ,5 0,0980 LPA 0, ,0 0,0980 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä 17

18 Valkeakosken kaupunki Sivu 18/28 Liite 4 Liite 5 18

19 Valkeakosken kaupunki Sivu 19/28 19

20 Valkeakosken kaupunki Sivu 20/28 Liite 6 20

21 Valkeakosken kaupunki Sivu 21/28 21

22 Valkeakosken kaupunki Sivu 22/28 22

23 Valkeakosken kaupunki Sivu 23/28 23

24 Valkeakosken kaupunki Sivu 24/28 24

25 Valkeakosken kaupunki Sivu 25/28 25

26 Valkeakosken kaupunki Sivu 26/28 26

27 Valkeakosken kaupunki Sivu 27/28 27

28 Valkeakosken kaupunki Sivu 28/28 28

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Valkeakosken kaupunki 11.11.2013 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.11.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella.

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 16.4.2012 Sivu 1/19 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 16.4.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Kaava-alueen rajaus merkittynä kartassa punaisella. Alueen

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1

461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1 Valkeakosken kaupunki 6.8.2012 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 6.8.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 461, ROINEENKADUN KAAVAMUUTOS 1 Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella. Alueen

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Valkeakosken kaupunki 18.4.2011 Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

451 TIKINMAANKUJAN KAAVAMUUTOS

451 TIKINMAANKUJAN KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 5.12.2011 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5.12.2011 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 451 TIKINMAANKUJAN KAAVAMUUTOS Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella. Alueen

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e

Lisätiedot

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS 16.2.2015 HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 13.10.2014 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA

Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA Valkeakosken kaupunki 9.8.2010 Kaavoitustoimi Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 9.8.2010 PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA KOIVUNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 434 ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS 20.5.2019 Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 2 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie VALKEAKOSKI

Valkeakosken kaupunki Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie VALKEAKOSKI Valkeakosken kaupunki 21.5.2012 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 21.5.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA VALMARINTIE 65 KAAVAMUUTOS,

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS

Lisätiedot

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 19.9.2016 Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 20.5.2019 Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus on päättänyt asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 14.8.2017 Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 8.1.2018 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 21.1.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 19.2.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS 23.4.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 7.4.2015 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 76 JA 77

ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 76 JA 77 Valkeakosken kaupunki 11.10.2010 Sivu 1/10 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.10.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 443 LUMIKORPI I ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 76 JA 77 Kaava-alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark 16.2.2015, tark. 16.11.2015 Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa. NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan

Lisätiedot

JUTIKKALAN ASEMAKAAVA nro 464 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 11.5.2015

JUTIKKALAN ASEMAKAAVA nro 464 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 11.5.2015 JUTIKKALAN ASEMAKAAVA nro 464 11.5.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26942 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS 2.5.2014 päivämääriä lisätty 28.5.2014 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Kaavatyön käynnistäminen,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot