Letkut ja liittimet.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Letkut ja liittimet."

Transkriptio

1 Letkut ja liittimet

2 ETRA Hoses and Fittings valtakunnallista letkuosaamista ja parhaat logistiset ratkaisut Tämän päivän ETRA on osa kansainvälistyvää monialakonsernia, jossa letkut ja liittimet ovat edelleen tärkeä osa toimintaamme. Yrityksemme vanha mainoslause kaikkea kumista ja muovista ilmentää toimintamme historiaa varsin hyvin. Eräänä esimerkkinä ETRA:n kunniakkaista perinteistä letkujen ja liitinten osalta mainittakoon vuonna 1957 alkanut ja edelleen menestyksellisesti jatkuva yhteistyö ruotsalaisen Trelleborg Industri Ab:n kanssa. Päämiehemme ovatkin Euroopan tunnetuimpia valmistajia ja valikoimamme kattaa alan tunnetuimmat tuotemerkit. Olemme viimeisten vuosien aikana panostaneet varsin voimakkaasti toimintamme kehittämiseen ja laajentamiseen. Suurin viimeaikainen panostuksemme on ollut modernin logistiikkakeskuksen, ETRA Logistic Centerin valmistuminen Hämeenlinnaan vuonna Yrityksemme kehittäminen jatkuu mm. Logistiikkakeskuksen kesällä 2016 alkaneen mittavan laajennushankkeen myötä. Tämän luettelon tarkoituksena on antaa läpileikkaus uuden logistiikkakeskuksemme myötä laajentuneesta tuotevalikoimastamme. Haluamme säästää asiakkaidemme resursseja tarjoamalla hinnaltaan ja laadultaan kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Panostamme edelleen paikalliseen tuotekoulutukseen kaikissa toimipisteissämme, näin voimme tarjota asiantuntevaa palvelua lähellä asiakasta. Vaativampien teknisten kysymysten osalta tuoteosastomme tarjoaa jatkuvaa tukea. Logistiikkakonseptimme tarjoaa monia asiakkaan kannalta arvokkaita palveluita kuten hyllytys, VMI ja automaattiraportit. Luettelossa käsitellään teollisuusletkujen ja -liitinten yleisimpiä perustuotteita mm. käyttöturvallisuuden, kemiallisen kestävyyden ja hyväksymisstandardien osalta. Pneumatiikkavalikoimamme on mukana tässä luettelossa tuote-esimerkkien mukaisin poiminnoin, mutta kauttamme on saatavissa täysi pneumatiikan tuoteohjelma. Näistä ja muista tuotteista saatte yksityiskohtaisemmat tiedot paikallisilta ETRA-asiantuntijoiltamme. Luettelossa käsiteltävät tuotteet ovat valtaosin keski- ja matalapaineille soveltuvia tuotteita. Etola-yhtiöistä löydät myös täyden valikoiman korkeapaineletkuja sekä hydrauliikkakomponentteja. (lisätietoja tytäryhtiömme kotisivuilta: Letkuterveisin Ari Määttä Category Manager ETRA Hoses and Fittings

3 Letkut ja liittimet Letkut Vesiletkut 8 Red Water, punainen huuhtelu- ja puhdistusletku 8 Starkler, kylmän ja kuuman veden letku 8 Etraflat HFL, veden poistoletku, kevyt versio 9 Etraflat HFLL, veden poistoletku, tukeva versio 9 Nora, jäähdytinletku 10 Nove, sään- ja otsoninkestävä vesiletku 10 Etrasanit, antiseptiletku veneisiin, PVC 11 Fontana juomavesiletku 11 LIP, imu- ja paineletku yleiskäyttöön 12 LNS/LNK huuhteluletkut 12 EPDM Saniteettiletku veneisiin Trelleborg 13 Etraflex Water, poimupintainen vedenimuletku 13 Höyryletkut 15 Petrovast, 18, teräspunos 15 Steam-Tek, 6 kangasvahvisteinen 15 Paineilmaletkut 16 IL-VES 15, ilma-/vesiletku 15 SBR 16 Maxair, korkealaatuinen paineilmaletku 16 Herkules, kokoonpainuva paineletku NBR/PVC 17 Herkules Extra, kokoonpainuva paineletku NBR/PVC 17 Python NY30, premium-luokan epdm-letku, Etraflex PUR paineilmaletku 18 Trelleborg Push-lock yleisletku 19 Kaasu- ja hitsausletkut 19 Pluton, kaasu- ja hitsausletku EN Pluton kaksoishitsausletku EN Vulpane, nestekaasuletku EN Oxygene/LPG, happi/nestekaasuletku EN Autogene suojakaasuletku EN Öljy- ja polttoaineletkut 22 Etraflex oil, taipuisa polttoaineen imuletku 22 Hydro K, yleisletku polttoaineille, öljylle 23 Fuel-Tek 2400 BC paineletku polttoaineille 23 Fuel-Tek 2410 BC imu- ja paineletku polttoaineelle 24 SM 311, hyväksytty polttoaineletku ISO 7840 A1 25 TBSE NBR-letku eri polttoaineille, sileäpintainen 26 polttoaineletku yleiskäyttöön 26 TBE tekstiilipintainen polttoaineletku yleiskäyttöön 26 Pumpadukt polttoaineletku 27 Mari paineletku bensiinille ja öljylle 27 Lypo paineletku bensiinin, dieselöljyn tai öljyemulsioiden siirtoon 28 LKM vahvikkeeton öljyletku 28 ToppFlex kirkas polyuretaaniletku polttoaineille 29 Wavemaster EN ISO 7840 A1, hyväksytty polttoaineletku 29 Kemikaaliletkut 30 Chemo-Tek, kemikaaliletku 30 Multitek 2800BC, kemikaaliletku, UHMWPE-kalvo 30 Multitek 2810BC, kemikaaliletku, UPE-kalvo 31 Fluor-Tek 2920 FEP, kemikaaliletku 31 Multikler, vihreä paineletku liuottimille,maaleille ja kemikaaleille 32 LKA, vahvikkeeton laboratorioletku 32 Solvykler liuotinaineletku 33 Vitonletku musta 33 Chemikler FEP kemikaaliletku 33 Chemikler UPE kemikaaliletku 34 Erikoisletkut 34 Hengityssuojaimen ilmaletku EPDM, vahvikkeella 34 Vahvikkeeton kumiletku EPDM 35 Paloletkuasennelma, kokoonpainuva NBR 35 Lumitykkiletku Snowstar S2 35 Muoviletkut 36 Toppbright kirkas vahvikkeeton PVC-letku 36 ToppClear, kudosvahvisteinen, läpinäkyvä PVC-letku 37 ToppAir, harmaa, joustava PVC-paineilmaletku, ToppSafety pikapalopostiletku PVC/NBR 38 ToppYellow keltainen PVC-vesiletku 38 ToppAqua sininen PE-vesiletku 38 Tress Nobel 40, PVC-letku paineilmalle ja torjunta-aineille 39 Kirkas PVC-letku TR Lääkehappiletku 40 Pesuletku Thermoclean Pesuletku 20 kuumalle vedelle Nito-pikaliittimin 40 Ilmastointiletkut 41 Greydec ilmanvaihtoletku, PA-päällystetty kangas 41 Combidec ilmanvaihtoletku, PVC/alumiini 42 Aludec alumiinirakenteinen ilmanvaihtoletku 43 Etraflex HF5 kevyt PVC-ilmanvaihtoletku, musta 43 Etraflex HF6 pölyn- ja savunpoistoletku, PVC, vihreä 44 Vent ilmastointiletku vaativiin kohteisiin 44 Ilmastointiletku K1H-L-PVC 45 Materiaalinsiirtoletkut 45 Carbon Light materiaalinsiirtoletku, sisäpinta beige NR 45 Carbon 4100 tukeva materiaalinsiirtoletku NR 46 LAS hiekanpuhallusletku 46 Trellvac Handler MD työletku mm. imuautoihin 47 keveiden materiaalien imuun 47 Pölynimuriletku EVA, muotoon palautuva, harmaa 47 Pölynimuriletku EL, antistaattinen, sähköä johtava, musta 48 Pölynimuriletkuliittimet 48 Etraspring kirkas PVC-letku terässpiraalilla 49 Etraflex HF2A, monikäyttöinen PVC-spiraaliletku, musta 49 Etraflex HF12, kirkas PVC-imuletku valkoisella spiraalilla 50 Etraflex HF8PP PVC-imuletku, -40 C 50 Baseline, PUR-imuletku 0,4mm, antistaattinen 51 Timberduc 531, Pur-imuletku, 0,4mm seinämällä 52 Timberduc 533, Pur-imuletku, 0,8mm seinämällä 53 Airduc 351 Food PUR-imuletku 1,0 54 Airduc 355 AS tukeva PUR imuletku 1,5 55 Spiral 212 kiristin RST 56 Sablex hiekanpuhallusletku 57 Trellvac Extractor LD, kevyt työletku 57 Supervrac sementtiletku 57 Pakokaasunpoistoletkut 58 AG 1000 pakokaasu-kelaletku, muotoonpalautuva pakokaasuletku 58 Marine W, pakokaasuletku veneisiin 58 Korkean lämpötilan letkut 59 SIL 1, silikonipäällysteinen kangasletku +260 C 59 SIL 2, silikonipäällysteinen kangasletku +260 C 60 Aramid 461, imu- ja puhallinletku esim. hitsauskaasuille 61 Protape TPE 320, korkean lämpötilan kestävä imu- ja puhallinletku +125 C 62 CP HYP 450, Kevyt ja taipuisa imu- ja puhallinletku 62 3

4 Letkut ja liittimet Metalliletkut 63 Metalliletku 375 HT, metallinauhaletku +400 C 63 Kokometalliletkut 64 Metalliletkuliitin Metalliletkuliitin Metalliletkuliitin Metalliletkuliitin Metalliletkuliitin Metalliletkuliitin Metalliletkuliitin Ajoneuvoletkut 67 Variopress, yleisletku 67 Jäähdyttäjänletku 1m, ajoneuvojen vesi- ja paineletku 3 68 Jarruletku BR Jäähdyttäjänletku Klerheat 69 Yleisletku GST II, EPDM 70 Silikoniletkut 70 Silikoniletku TRP, vahvikkeeton silikoniletku 70 Silikoniletku vahvistettu, silikoniletku 71 Silikonijäähdyttäjänletku LD, sininen, vahvistettu silikoniletku +200 C 71 Venair vahvistettu silikoniletku 72 Letkukulma 90ast. silikoni, vahvistettu 72 Silikoniletku suora supistaja 72 Liittimet Kiristimet ZN 74 ABA kiristimet ZN 74 Mikalor SUPRA RST 75 ABA mini ZN 75 ABA Nova kiristimet ZN 76 Kiristimet RST 76 Mikalor ASFA RST 76 ABA-mini RST 77 ABA Torro RST 77 Kiristin Breeze Aero RST 77 Kiristimet HPK 78 ABA kiristimet A4 (HPK) 78 Mikalor Kiristimet A4 (HPK) 79 Parikiristimet 1-ruuviset ZN 79 ABA kiristimet 1-ruuviset ZN 79 Parikiristin ETRA 1R20 ZN 80 Parikiristimet 1-ruuviset HPK 80 Parikiristin ETRA 1R20 HPK 80 Parikiristimet 2-ruuviset ZN 81 ABA kiristimet 2-ruuviset ZN 81 Parikiristin ETRA 2R20 ZN 82 Parikiristimet 2-ruuviset A4 HPK 83 ABA kiristimet 1 ja 2-ruuviset A4 (HPK) 83 Parikiristin ETRA 2R20 HPK 84 Pinnekiristimet 85 Letkupinne 85 Varmuuspinne 85 ABA asennussiteet 86 Aba Asennusside ZN 86 Asennusside RST 87 Aba Asennussiteet RST 87 Nauhakiristimet 87 Letkusidenauhapakkaus 87 ABA lajitelmat 88 Aba lajitelma Aba lajitelma Aba lajitelma Aba lajitelma Cobra 89 Letkuliittimet 90 Meijeriliitin KARA, MUT 90 SL-kiristin, SL-rengas 90 Letkukara UK messinki 91 Letkunyhdistäjä 91 T-kappale SK messinki 92 Kulma 90 SK messinki 92 Muhvi SK/SK messinki 92 Nippa UK/SK messinki 93 Nippa UK/UK messinki 93 Nito liitinpesä SK 94 Nito liitinpesä UK 94 Nito liitinpesä letkulle 94 Nito liitinnippa SK 94 Nito liitinnippa UK 95 Nito liitinnippa letkulle 95 Nito muunnosnippa 95 Nito kaksoiskoirasliitin 95 4

5 Letkut ja liittimet Takaiskuvent. Nebraska 191 SK/SK 96 Imusihti Nebraska 197 UK 96 Valvofit Cejn spiraaliletkut 97 Cejn 303 pikaliitin 98 Cejn 310 pikaliitin 99 Cejn 320 pikaliitin 100 Cejn 408 pikaliitin 101 Cejn 410 pikaliitin 102 Cejn 421 pikaliitin 103 Cejn 331 pikaliitin 104 Cejn puhalluspistoolit 105 e-safe turvaliittimet 106 PU-letkut 106 Palloventtiilit 107 Palloventtiili Oregon 301 SK/SK 107 Palloventtiili Oregon 302 SK/SK 107 Palloventtiili Oregon 306 UK/SK 107 Palloventtiili Alaska 691/697 UK 108 Palloventtiili Minivalvo / Kansas 800 SK/SK 108 Palloventtiili Minivalvo / Kansas 805 UK/SK 108 Palloventtiili Colorado 475 sk/sk 109 Vesipistoolit 109 Vesipistooli Nito 53800A1/F1 109 Pesu-Karhu vesipistooli malli A 109 Kumitettu vesipistooli 109 Nokkavipuliittimet 110 Nokkavipuliitin A 110 Nokkavipuliitin B 111 Nokkavipuliitin C 112 Nokkavipuliitin D 113 Nokkavipuliitin E 114 Nokkavipuliitin F 115 Nokkavipuliitin DC 116 Nokkavipuliitin DP 117 Nokkavipuliitin varaosat 117 Nokkavipuliitin tiivisteet 118 Tykoflex liittimet 119 KVS urosliitin letkukaralla 119 KMS naarasliitin letkukaralla 120 KVG urosliitin ulkokierteellä 120 KMG naarasliitin ulkokierteellä 121 KKV urosliitin hitsattava 122 KKM naarasliitin hitsattava 123 KXM kansi 124 KXV tulppa, urososa 124 KKG tiiviste 125 Kynsiliittimet 125 Kynsiliitin MS letkukaralla 125 Kynsiliitin MS sisäkierteellä 126 Kynsiliitin MS ulkokierteellä 126 Kynsiliitin MS hattutulppa 126 Kynsiliitin tiivisteet 126 Kynsiliitin, valurauta, letkulle 127 Kynsiliitin, valurauta varm.olak.letkulle 127 Kynsiliitin, valurauta, sisäkierteellä 128 Kynsiliitin, valurauta, ulkokierteellä 128 Kynsiliitin Mody SSG karalla 129 Kynsiliitin, valurauta, varustettu klampilla 129 Clamp-kiristin letkukaroihin 129 Kynsiliitin Mody sisäkierteellä 130 Kynsiliitin Mody ulkokierteellä 130 Kynsiliitin EKT karalla SS 130 Kynsiliitin EKI sisäkierteellä SS 131 Kynsiliitin EKA ulkokierteellä SS 131 Palopostiliitin AL letkukaralla 131 Palopostiliitin AL sisäkierteellä 132 Palopostiliitin AL ulkokierteellä 132 Palopostiliitin MS letkukaralla 132 Palopostiliitin MS sisäkierteellä 133 Palopostiliitin MS ulkokierteellä 133 Palopostiliittimen väliliitin 133 Palopostiliittimen kansi 133 Norma muoviliittimet 134 Suoraliitin GS 134 T-liitin TS 134 Y-liitin YS 134 Kierreliitin GES 135 Supistava suoraliitin GRS 135 Supistava T-liitin TRS 135 Kulmaliitin WS 136 Kierreliitin WES 136 Muut letkutarvikkeet 137 Suojaspiraalit 137 Suihkuputket 137 Suihkuputki malli B 137 Suihkuputki malli C 138 Suihkuputki malli E Asennustarvikkeet 138 Ear Clip työkalu korvakiristimille 138 Cobra pihdit CHT2 138 Letkutelineet 139 Letkukelateline 139 Letkuseinäteline 139 Polttoaineille 140 Teguflex NBR/CR, keltainen raita 140 Vedelle ja laimeille kemikaaleille 140 Teguflex EPDM, punainen raita 140 5

6 Letkut ja liittimet Pneumatiikkakomponentit Ilmalinja 142 Ilmansuodatin 142 Paineensäädin 142 Suodatinsäädin 142 Sumuvoitelulaite aukkoinen käsiventtiili 143 Mikrosuodatin 143 Paineensäädin, suodatinsäädin integroidulla painemittarilla 144 Paineensäätimet 144 Tarkkuuspaineensäädin 144 Painemittarit 145 Painemittari 145 Painemittari raja-arvon osoittimella 145 Pneumatiikkaputket 146 ToppTube PA11P40 pneumatiikkaputket 146 ToppTube PA12P40 pneumatiikkaputket 147 ToppTube Polyuretaani pneumatiikkaputet 147 ToppTube PES pneumatiikkaputket LLDPE 148 Jarruputki PA12, DIN 74324, musta 148 PTFE putki 148 Liittimet 149 Putkiliittimet 149 Kaksoisnippa Kaksoisnippa Muhvi Supistusnippa 104, 104z 150 Muunnosnippa 105, 105z 151 Muunnosnippa Tulppa 107, 107or 152 Kulmayhde Kulmayhde T-yhde T-yhde T-yhde Ristiyhde Putkinippa Y.yhde Y.yhde Virtausventtiilit 155 Vastusvastaventtiili, kulma- ja yleismalli 155 Takaiskuventtiili, metallia 155 Vastaventtiili plug-in/kierre 155 Kuristusäänenvaimennin 156 Vastusvastaventtiili. Inline-asennukseen 156 Putket 156 Nylonputki 156 Polyuretaaninen spiraaliputki 1, 2 tai 3 putkea 157 Polyuretaaniputki 157 Oheistuotteet 157 Putkileikkuri 157 KQB2-metalliliittimet 158 KQB2L kulmaliitin 158 KQB2L kulmaliitin sisäkierteeseen 158 KQB2L kulmaliitin sisäkierteeseen (Tiiviste) 159 Suora liitin KQB2H sisäkierteeseen 159 Suora liitin KQB2H sisäkierteeseen (Tiiviste) 160 Suora liitin KQB2H samoille putkihalkaisijoille 160 Suora liitin KQB2H eri putkihalkaisijoille 160 T-liitin KQB2T samoille putkihalkaisijoille 161 Pistoliitin KQB2R 161 Tulppa KQB2P 161 Pistoliittimet KQ2 162 Suora liitin KQ2H sisäkierteeseen (tiiviste) 162 Suora liitin KQ2H sisäkierteeseen (pasta) 162 Suora liitin KQ2S sisäpuolisella kuusiokannalla (pasta) 163 Kulmaliitin KQ2L sisäkierteeseen (tiiviste) 163 Kulmaliitin KQ2L sisäkierteeseen (pasta) 163 T-liitin KQ2T (pasta) 164 Y-liitin KQ2U (pasta) 164 Kulmajatkoliitin KQ2L samoille putkihalkaisijoille 164 Suora jatkoliitin KQ2H samoille putkihalkaisijoille 165 Suora jatkoliitin KQ2H eri putkihalkaisijoille 165 Läpivientiliitin KQ2E 165 Pistoliitin, kulmamalli KQ2L 166 Plug-in supistusliitin KQ2R 166 Tulppa KQ2P liitäntöjen sulkemiseen 166 Yhdistäjäkara KQ2N samalla ulkohalkaisijalla 167 KQG2-ruostumattomat liittimet 167 Suora liitin KQG2H sisäkierteeseen 167 Suora jatkoliitin KQG2H samoille putkihalkaisijoille 167 Suora jatkoliitin KQG2H eri putkihalkaisijoille 168 Kulmaliitin KQG2L sisäkierteeseen 168 Kulmaliitin KQG2L 168 4/5-aukkoiset magneettiventtiilit aukkoinen magneettiventtiili, liitännät rungossa 169 Mekaaniset ja käsinohjattavat venttiilit aukkoinen käsinohjattu venttiili, sormiventtiili 169 Käsinohjattu 4-aukkoinen venttiili, käsiventtiili 170 Äänenvaimentimet ja suodatinäänenvaimentimet 170 Kompakti muovinen äänenvaimennin 170 Äänenvaimennin kierreliitännällä 170 Vakiosylinterit 171 ISO-sylinteri [ISO 15552] - profiilisylinteri 171 ISO/CETOP/DIN-sylinteri [ISO 6432] pyöreäputkinen sylinteri 171 Tunnistinopas 171 Tunnistinopas 171 Tunnistimet ja kytkimet 172 Digitaalinen tarkkuuspainekytkin 2-värinäytöllä 172 Alipainejärjestelmän oheislaitteet ja -tuotteet 172 Säädettävä alipaine- ja painekytkin näytöllä 172 6

7 Letkut Vesiletkut 8 Höyryletkut 15 Paineilmaletkut 16 Kaasu- ja hitsausletkut 19 Öljy- ja polttoaineletkut 22 Kemikaaliletkut 30 Erikoisletkut 34 Muoviletkut 36 Ilmastointiletkut 41 Materiaalinsiirtoletkut 45 Pakokaasunpoistoletkut 58 Korkean lämpötilan letkut 59 Metalliletkut 63 Ajoneuvoletkut 67 Silikoniletkut 70

8 Letkut Letkut ja liittimet Vesiletkut Red Water, punainen huuhtelu- ja puhdistusletku Käyttökohteet: Yleispaineletku mm. teollisuuteen, kasteluun. Ominaisuudet: -hyvä kulutuskestävyys -kevyt, tukeva ja helposti käsiteltävä -punainen pintamateriaali Rakenne: Sisäkumi: musta sileä SBR Pintakumi: punainen SBR Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -25 C C Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks , m ,43 40 m , m ,8 40 m Starkler, kylmän ja kuuman veden letku Käyttökohteet: Letku soveltuu yleiskäyttöön kuumalle ja kylmälle vedelle. Soveltuu myös miedoille kemikaaleille (varmista soveltuvuus myyjältäsi). Ominaisuudet: -hyvä otsoninkestävyys -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -hyvä taipuisuus myös kylmissä lämpötiloissa Rakenne: Sisäkumi: musta EPDM Pintakumi: musta EPDM, oranssit raidat Vahvikeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: STARKLER Standardit: ISO 1403 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,27 40 m ,33 40 m ,43 40 m ,58 40 m 8

9 Letkut ja liittimet Letkut Etraflat HFL, veden poistoletku, kevyt versio Käyttökohteet: kevyenä vedenpurkausletkuna maataloudessa ja uppopumpun purkausletkuna maansiirtotöissä. Soveltuu myös nestemäisten lannoitteiden siirtoletkuksi sekä kastelulaitteiden syöttöletkuksi pienillä työpaineilla. Ominaisuudet: - Helppo varastoida kokoonpainuvan rakenteen ansiosta - Helppo leikata ja katkaista - Edullinen ratkaisu rakennustyömaiden eri kohteiden yleisletkuksi - Kestää mietoja kemikaaleja ja nestemäisiä lannoitteita, tarkista tapauskohtaisesti myyjältä Rakenne: - Sisäseinämä: musta PVC - Ulkoseinämä: sininen PVC - Vahvikkeet: synteettinen tekstiili (polyesterikudos) - Käyttölämpötila: -5 C C Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks , ,19 50 m , ,27 50 m ,3 3,5 10 0,35 50 m ,9 3,5 10 0,4 50 m , ,62 50 m Etraflat HFLL, veden poistoletku, tukeva versio Käyttökohteet: HFL-letkua tukevampi versio. Vedenpurkausletkuna, uppopumpun purkausletkuna, muiden nesteiden ja lietteiden siirto. Soveltuu myös nestemäisten lannoitteiden siirtoletkuksi sekä sekä kastelulaitteiden syöttöletkuksi pienillä työpaineilla. Ominaisuudet: - helppo varastoida kokoonpainuvan rakenteen ansiosta - helppo leikata ja katkaista - hyvä hankaavan kulutuksen- ja ikääntymisen kestävyys - edullinen ratkaisu rakennustyömaiden eri kohteiden yleisletkuksi - kestää mietoja kemikaaleja ja nestemäisiä lannoitteita; tarkista tapauskohtaisesti myyjältä Rakenne: Sisäseinämä: Musta PVC Ulkoseinämä: Tummansininen PVC Vahvikkeet: synteettinen tekstiili (polyesterikudos) Käyttölämpötila: -25 C C Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks , , m , ,25 50 m , ,3 50 m , ,41 50 m , ,58 50 m , ,7 50 m , ,05 50 m , ,6 50 m 9

10 Letkut Letkut ja liittimet Nora, jäähdytinletku Käyttökohteet: Jäähdytysjärjestelmien vesi- ja paineletku. Käyttölämpötila:-40 C C Rakenne: Sisäkumi:musta EPDM Vahvikkeet:tekstiili Pintakumi:musta EPDM, sileä Varmuuskerroin:3 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Paino kg/m Pituus Yks ,23 40 m ,27 40 m ,31 40 m ,4 40 m ,45 40 m ,57 40 m ,69 40 m ,84 40 m ,13 40 m ,27 40 m Nove, sään- ja otsoninkestävä vesiletku Käyttökohteet: Sään- ja otsoninkestävä vesiletku. Soveltuu myös paineilmalle ja eräille kemikaaleille ja hapoille. Käyttölämpötila:-30 C C Rakenne: Sisäkumi:musta EPDM Vahvikkeet:tekstiili Pintakumi:punainen EPDM Varmuuskerroin:2,5 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Paino kg/m Pituus Yks ,27 60 m ,33 60 m ,42 60 m ,6 60 m 10

11 Letkut ja liittimet Letkut Etrasanit, antiseptiletku veneisiin, PVC Käyttökohteet: merialusten saniteettiletku, pilssiveden purkuletku, asuntovaunujen saniteettiletku, veneiden viemäriletku. Ominaisuudet - Hyvät virtausominaisuudet sileän sisäseinämän ansiosta - Hajua läpäisemätön PVC-sekoitus Rakenne: - Sisäseinämä: valkoinen PVC - Ulkoseinämä: valkoinen PVC - Vahvikkeet: kova PVC - Käyttölämpötila: -10 C C Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Alipaine Taivutussäde mm Räjähdyspaine Paino kg/m ,6 0, ,275 m , ,4 m , ,575 m Yks. Fontana juomavesiletku Käyttökohteet: Käytetään kaikkiin juomakelpoista vettä vaativiin käyttökohteisiin, kuten juomavesisäiliöiden täyttö, vesilaitokset, väliaikaiset vesilinjat esim. putkirikoissa tai hätätilanteissa. Ominaisuudet: - kokoonpainuva - helppo varastoida - hankauksen kestävä pinta Rakenne: Sisäkumi: korkealaatuinen, juomavesikelpoinen erikoiskumi, kermanvärinen Pintakumi: polyester kangaskudos, hyvä vetolujuus Vahvikeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -20 C C Sähköominaisuudet: Standardit: Saksan DVGW KTW juomavesisuositus Tuotekoodi Sisämitta Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,23 60 m , m 11

12 Letkut Letkut ja liittimet LIP, imu- ja paineletku yleiskäyttöön Käyttökohteet: Imu- ja paineletku yleiskäyttöön. Soveltuu mm. loka-autojen ja lietelantavaunujen letkuksi. Joustava ja kevyt käsitellä. Käyttölämpötila:-40 C C Rakenne: Sisäkumi:musta SBR Vahvikkeet:tekstiili ja teräslanka Pintakumi:musta SBR, säänkestävä, sileä, i.d mm poimupintainen Varmuuskerroin:2,5 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Alipaine Taivutussäde mm Työpaine Paino kg/m Pituus Yks , ,25 40 m , ,62 40 m , ,95 40 m , ,1 40 m , ,65 20 m LNS/LNK huuhteluletkut Käyttökohteet: Letku on erityisesti suunniteltu paperiteollisuuden käyttökohteisiin. Letkun rakenne ei vahingoita paperikoneen rakenteita esim. joutuessaan telojen väliin. Ominaisuudet: Soveltuu paperiteollisuuden vaatimuksiin LNS-versiossa kiinteä kuminen suihkukärki, toisessa päässä muhvi Hyvä taipuisuus Rakenne: Sisäkumi: Musta SBR Pintakumi: Punainen NR/EPDM, poimupintainen Vahvikkeet: Tekstiili ja narukierre Käyttölämpötila: -40 C C Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Paino kg/m Pituus Yks ,4 0,6 kpl ,8 15 kpl ,8 20 kpl ,9 20 kpl 12

13 Letkut ja liittimet Letkut EPDM Saniteettiletku veneisiin Trelleborg Saniteettiletku veneiden septitankkeihin Käyttökohteet: Saniteettiletku veneiden septitankkeihin Edut: Tiivis, hajua läpäisemätön kumi Taipuisa Kestää taivuttamista, ei lommahda Helppo katkaista Murtumaton, muovispiraalin ansiosta palaa muotoonsa Tekniset tiedot: Sisäkumi: hajua läpäisemätön butyylikumi, musta Vahvike: synteettinen tekstiili PET spiraalilla Pintakumi: EPDM, harmaa, kangaspainanta Lämpötilan kesto: -30 C +100 C Saniteettiletku veneisiin 38/49 EPDM harmaa L=20m m Etraflex Water, poimupintainen vedenimuletku Käyttökohteet: veden ja lietteen imu- ja siirtoletku erityisesti maatalouden lietevaunuihin, loka-autoihin ja rakennusteollisuuteen. Rakenne: Sisäkumi: NR/SBR Vahvikkeet: Synteettinen tekstiili ja terässpiraali Pintakumi: Sään- ja kulutuksenkestävä poimutettu synteettinen kumi Saatavissa erikoistilauksesta myös L=6m pituuksina, joissa 12cm päät ilman spiraalia Käyttölämpötila: -25 C / +70 C Tuotekoodi Sisämitta Alipaine Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks , ,09 30 m , ,66 30 m , ,3 30 m , ,54 30 m , ,65 30 m , ,47 30 m , , m , , m 13

14 Letkut Letkut ja liittimet Höyryletkut HÖYRYLETKUN TURVALLISUUSKRITEERIT Höyry on eräs vaarallisimmista teollisuusletkuilla siirrettävistä aineista. Henkilö- ja omaisuusvahingot ovat kuitenkin useimmiten vältettävissä seuraavien turvallisuusmääräysten noudattamisella sekä huolellisuudella letkun käsittelyssä. HÖYRYLETKUN VALINTA JA KÄYTTÖ 1. Letku tulee voida tunnistaa höyryletkuksi ulkokumin merkinnöistä. Max. työpaineen ja lämpötilan tulee olla merkitty letkuun. 2. Suurinta sallittua työpainetta ja lämpötilaa ei saa ylittää. 3. Älä säilytä letkua paineenalaisena, kun se ei ole käytössä. 4. Älä ylitä letkun taivutussädettä. Vältä taivuttamasta liittimen läheltä ja mikäli se ei ole mahdollista, käytä ulkoista tukijousta. Pyri aina käyttämään letkua niin suorana kuin mahdollista. 5. Käytä hyväksyttyjä liittimiä ja kiristimiä. HÖYRYLETKUN HUOLTO JA KUNNON VALVONTA 1. Letkun pinta tulee tarkistaa säännöllisesti mm. kulumien, kuplien tai muiden vaurioiden varalta 2. Tarkista ylitaivutetut kohdat, joista letku voi olla vioittunut. 3. Tyhjennä letku käytön jälkeen POPCORN-ilmiön ehkäisemiseksi. (POPCORN-ilmiö = Kun letkun käyttö lopetetaan, letkuun jää vettä. Letkuun jäänyt vesi imeytyy kumin huokosiin. Kun letkuun johdetaan uudestaan höyryä, myös ko. huokosiin jäänyt vesi höyrystyy. Veden höyrystyessä sen tilavuus kasvaa, jolloin kaasuuntunut vesi paukahtaa letkun sisäputkessa. Ilmiön aikaansaama vaurio letkun sisäpinnalle on varsin todennäköinen). 4. Tarkista liitosten tiiviys jokaisen käytön jälkeen esim klamp-kiristimen ruuveista. 5. Älä varastoi letkuja koukuissa KYLLÄISEN VESIHÖYRYN KÄYRÄ Käyrällä olevat pisteet ovat kylläistä vesihöyryä (veden höyrystymispiste) KYLLÄISEN VESIHÖYRYN LÄMPÖTILA Paine Lämpötila C 1, , , , , ,

15 Letkut ja liittimet Letkut Höyryletkut Petrovast, 18, teräspunos Käyttökohteet: Vaativan käytön teollisuuspuhdistus. Soveltuu tulistetun- ja kyllästetyn höyryn käsittelyyn mm. lämmityskäytössä. Käyttökohteina mm. petrokemian-, rakennus-, laivanrakennus-, ja kemianteollisuus. Ominaisuudet: - hyvä taipuisuus - erittäin laaja käyttölämpötila-alue - hyvä kemiallinen kestävyys - täyttää kansainväliset standardit Rakenne: Sisäkumi: musta EPDM, sileä Pintakumi: musta EPDM, paistokankaan jälki Vahvikkeet: messinkipäällysteinen teräspunos Käyttölämpötila: vesi: -40 C C, kyllästetty höyry +210 C / 18, tulistettu höyry +230 C / 18 Sähköominaisuudet: Sisä- ja pintakumi R< 10 6O/m Merkintä: TRELLEBORG Petrovast -EN ISO A STEAM ID neljännes/vuosi Standardit: EN ISO A Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,48 40 m ,67 40 m ,77 40 m ,77 15 m ,06 40 m ,38 40 m ,6 20 m ,54 20 m Steam-Tek, 6 kangasvahvisteinen Käyttökohteet: Höyryletku kylläisen höyryn siirtoon. Letku täyttää DIN 2825 vaatimukset. Käyttölämpötila:Letku sopii erinomaisesti höyryn (max käyttöpaine 0,6 MPa eli +164 C) sekä kuuman veden (+120 C) siirtoon. Jatkuvassa yli +150 C:n lämpötilassa lyhenee höyryletkujen käyttöikä huomattavasti. Ei sovellu kiinteään asennukseen. Rakenne: Materiaali: musta EPDM, sähköäjohtava Vahvikkeet:tekstiili Käyttöpaine:kylmä vesi/kylläinen höyry Liitinsuosituksena on DIN 2826 standardin mukaiset liittimet Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Paino kg/m Pituus Yks ,42 40 m ,69 40 m ,89 40 m 15

16 Letkut Letkut ja liittimet Paineilmaletkut IL-VES 15, ilma-/vesiletku 15 SBR Käyttökohteet: Paineilmatyökaluille, yleisletkuksi paineilmalle. Edullinen työkaluletku yleiskäyttöön. Ominaisuudet: -hyvä säänkestävyys -hyvä kylmän lämpötilan kestävyys -hyvä murtolujuus Rakenne: Sisäkumi: musta sileä SBR Pintakumi: musta SBR, Ø25mm< sileä; Ø25> kankaan jälki Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: IL-VES Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Räjähdyspaine Taivutussäde mm Paino kg/m Pituus Yks ,22 40 m ,22 40 m ,41 40 m ,4 40 m ,67 40 m ,95 40 m ,1 40 m ,13 40 m ,7 40 m ,75 40 m ,3 40 m ,75 40 m Maxair, korkealaatuinen paineilmaletku Käyttökohteet: Paineilmatyökaluille, yleisletkuksi paineilmalle. Premium-luokan paineilmaletku. Ominaisuudet: -hyvä säänkestävyys -hyvä kylmän lämpötilan kestävyys -hyvä murtolujuus Rakenne: Sisäkumi: musta sileä SBR Pintakumi: musta SBR, sileä sisähalk. < 25mm, kankaanjälki sisähalk. > 25mm Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: MAXAIR Standardit: NFT A, ISO 2398 koot<ø32 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Räjähdyspaine Taivutussäde mm Paino kg/m Pituus Yks ,13 40 m ,16 40 m ,23 40 m ,3 40 m ,48 40 m ,55 40 m ,74 40 m ,94 40 m ,39 40 m ,96 40 m 16

17 Letkut ja liittimet Letkut Herkules, kokoonpainuva paineletku NBR/PVC Käyttökohteet: Paineilmatyökalut, teollisuus ja rakennustyömaat, maanviljely ja kaivostoiminta, kastelulaitteet, kaapelinsuoja. Soveltuu kohteisiin, joissa tarvitaan kevyttä, paineenkestävää letkua. Öljynkestävä. Ominaisuudet: - helppo varastoida kokoonpainuvan rakenteen ansiosta - kulutusta kestävä pinta - lämmön-, sään- ja otsoninkestävä - öljyn-, polttoaineen- ja lukuisten kemikaalien kestävä (tarkista tapauskohtaisesti myyjältä) - ei vaadi puhdistusta tai kuivausta käytön jälkeen Rakenne: Sisäseinämä: Sileä NBR/PVC Ulkoseinämä: Sileä NBR/PVC, UV-säteilyn ja ikääntymisen kestävä Vahvikkeet: synteettinen tekstiili (polyesterikudos) Käyttölämpötila: -20 C C Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,18 60 m ,28 60 m ,4 60 m ,51 60 m ,68 60 m m ,76 60 m Herkules Extra, kokoonpainuva paineletku NBR/PVC Korkealuokkainen paloletku, myös paineilmakäyttöön Käyttökohteita: palokunnat, puhdistamot, lentokentät ja laivatelakat, tuotanto- ja teollisuuslaitokset Säänkestävä, uv-säteiden, otsonin, lämmön, kemikaalien, öljyjen sekä kulutuksenkestävä. Helppo varastoida kokoon painuvan rakenteen ansiosta Rakenne: yhtenä pituutena ekstrudoitu paloletku, kestävä Polyester vahvike nitriili/ PVC seoksessa Sisä- ja ulkoseinä: sileä NBR/PVC Ominaisuudet: paras mahdollinen kumin ja polyesterin välinen tartunta Sietää sekä alhaisia että korkeita lämpötiloja sekä merivettä Ei vaadi kuivausta Homeen, lahoamisen, ja mikrobin kestävä, lisäksi taipuisa ja erittäin helppo huoltaa Tuotekoodi Sisämitta Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks (+2.5) ,1 60 m (+2.5) ,45 60 m (+3) ,8 60 m (+3) ,15 60 m 17

18 Letkut Letkut ja liittimet Python NY30, premium-luokan epdm-letku, 30 Käyttökohteet: Letku soveltuu vaativaan yleiskäyttöön kuumalle ja kylmälle vedelle sekä ilmalle. Soveltuu myös miedoille kemikaaleille (varmista soveltuvuus myyjältäsi). Aito ja alkuperäinen Python. Ominaisuudet: -hyvä otsoninkestävyys -sähköominaisuudet (R< 1 MO / m) -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -tahraamaton pintakumi -hyvä taipuisuus Rakenne: Sisäkumi: musta EPDM, sähköominaisuudet(r< 1 MO / m) Pintakumi: keltainen EPDM, tahraamaton Vahvikeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -40 C C Merkintä: Rubber Hose Python 30 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Räjähdyspaine Taivutussäde mm Paino kg/m Pituus Yks ,18 40 m ,25 40 m ,34 40 m ,4 40 m ,52 40 m ,6 40 m ,88 40 m ,95 40 m ,2 40 m ,93 40 m ,5 20 m Etraflex PUR paineilmaletku Erittäin kestävä ja mukavakäyttöinen paineilmaletku vaativaan käyttöön. Valmistettu polyuretaanista ja siten taipuisa myös kylmässä. Letkussa on laadukkaat Cejn pikaliittimet. Väri: Ulkopinta sininen, sisäpinta musta Käyttöpaine: 20 C lämpötilassa SFS 5408 standardin mukaan 20 Käyttölämpötila: C, hetkellisesti +100 C Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Pituus m Yks kpl kpl kpl 18

19 Letkut ja liittimet Letkut Trelleborg Push-lock yleisletku Ihanteellinen letku esim. ajoneuvoteollisuuden matalapaine robotiikkasovelluksiin ja konepajateollisuudelle. Käytetään tätä letkua varten suunnitelluilla Push-lock liittimillä ilman kiristimiä max. 16 työpaineelle. Ominaisuudet: Taipuisa ja helppo käsitellä Silikonivapaa Hyvä kulutuskestävyys Rakenne: Sisäkumi: öljynkestävä NBR/PVC, musta, sileä Pintakumi: öljyn-, kulutuksen- ja säänkestävä, vihreä, sileä NBR/PVC Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -20 C +110 C Merkintä: Push-Lock hose ND WP 16 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Työpaine Räjähdyspaine Taivutussäde mm Paino kg/m Pituus m ,6 15, , m ,7 18, , m , ,28 80 m ,2 26, ,34 80 m Yks. Kaasu- ja hitsausletkut Pluton, kaasu- ja hitsausletku EN 559 Ominaisuudet: -kevyt -taipuisa -pitkäikäinen -tulenkestävä -sään- ja otsoninkestävä ulkokumi -selkeästi merkityt kansainväliset standardit ja valmistusajankohta Rakenne: Sisäkumi: SBR / NR Pintakumi: EPDM; punainen asetyleenille, sininen hapelle, sileä Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: PLUTON Standardit: EN559, ISO 3821 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks (pun.) ,13 40 m (sin.) ,13 40 m (pun.) ,16 40 m (sin.) ,16 40 m (sin.) ,23 40 m (pun.) ,23 40 m 19

20 Letkut Letkut ja liittimet Pluton kaksoishitsausletku, asetyleeni/happi kaksoisletku EN 559 Kumiletku hitsauslaitteisiin Ominaisuudet: -kevyt ja taipuisa -pitkäikäinen -kaksoisrakenteen ansiosta letkuja ei tarvitse yhdistää toisiinsa -tulenkestävä -sään- ja otsoninkestävä ulkokumi -työturvallisuuden takaava vahva kangasvahvike -selkeästi merkityt kansainväliset standardit ja valmistusajankohta Rakenne: Sisäkumi: SBR / NR Pintakumi: EPDM; punainen asetyleenille, sininen hapelle, sileä Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: PLUTON Standardit: EN559, ISO 3821 Muut tiedot: 80 ja 120m pituudet saatavissa tilauksesta. Letkut on liitetty toisiinsa suulakepuristetulla rakenteella Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,0+5,0 12,0+12, ,29 40 m ,3+6,3 12,0+12, ,25 40 m ,0+8,0 14,0+14, ,32 40 m ,0+10,0 17,0+17, ,45 40 m ,0+10,0 17,0+17, ,45 40 m Vulpane, nestekaasuletku EN 559 Laadukas, standardit täyttävä nestekaasuletku Käyttökohteet: Butaani-propaani nestekaasulle, kaasuleikkaukseen, lämmittimille Ominaisuudet: -helppo käsiteltävyys, kevyt -taipuisa -säänkestävä ulkokumi -täyttää kansainväliset standardit Rakenne: Sisäkumi: NBR/SBR Pintakumi: EPDM, oranssi, sileä Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: Vulpane -30 C, EN559, ISO 3821 Standardit: EN559, ISO 3821 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,12 40 m ,15 40 m ,21 40 m 20

21 Letkut ja liittimet Letkut Oxygene/LPG, happi/nestekaasuletku EN 559 Laadukas, standardit täyttävä kaksoishisaus-/kaasuletku mm. telakoille ja rakennusteollisuuteen, tarkoitettu erityisesti happi ja butaani/propaani- käyttöön. Käyttökohteet: Butaani-propaani nestekaasun ja hapen kaksoisletkuksi. Ominaisuudet: -helppo käsiteltävyys, kevyt -taipuisa -säänkestävä ulkokumi -täyttää kansainväliset standardit Rakenne: Sisäkumi: NBR/SBR Pintakumi: EPDM, oranssi nestekaasuletkussa, sininen happiletkussa, sileä Vahvikeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -25 C +70 C Merkintä: NF EN559, ISO 3821-GPL / MPS DN 2MPa (20 ) -30 C Stadardit: EN559 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,45 40 m Autogene suojakaasuletku, hitsaus/suojakaasuletku EN 559 Laadukas, standardit täyttävä hitsauskaasuletku, ei sovellu nestekaasulle Käyttökohteet: Hitsaus- ja muut prosessikaasut Ominaisuudet: -hyvä hankauskestävyys -hyvä ikääntymisen kestävyys -pintakumi kestää hehkuvia partikkeleita -täyttää kansainväliset standardit Rakenne: Sisäkumi: SBR, musta, sileä Pintakumi: SBR/EPDM, musta Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -25 C C Merkintä: Rubber Hose, EN559, 20 Standardit: EN559 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,3 13, ,15 40 m 21

22 Letkut Letkut ja liittimet Öljy- ja polttoaineletkut Etraflex oil, taipuisa polttoaineen imuletku Käyttökohteet: Taipuisa imu-ja siirtoletku polttoaineille ja öljylle: Kestää dieselöljyä, mineraaliöljyjä jalyijytöntä bensiiniä. Soveltuu myös hydrauliikkajärjestelmien paluuletkuksi. Ominaisuudet: -hyvä otsonin-, roiskeöljyn ja hankauksen kestävyys -sähköä johtava -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -hyvä taipuisuus Rakenne: Sisäkumi: NBR, öljynkestävä, musta, sileä Pintakumi: CR, öljyn- ja säänkestävä, musta, poimutettu Vahvikkeet: synteettinen tekstiili, terässpiraali, kuparijohdin Käyttölämpötila: -45 C C Merkintä: ETRAFLEX OIL (halkaisija, työpaine) Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Alipaine Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks , ,41 15 m , ,52 15 m , ,59 15 m , ,68 15 m , ,73 15 m , ,79 15 m , ,91 15 m , ,15 15 m , ,8 15 m , ,14 15 m , ,4 15 m , ,51 15 m 22

23 Letkut ja liittimet Letkut Hydro K, yleisletku polttoaineille, öljylle Käyttökohteet: Monipuolinen yleisletku teollisuuskäyttöön mm. diesel- ja mineraaliöljylle, rasvoille, joiden aromaattisuuspitoisuus on alle 50%. Soveltuu myös hydrauliikkajärjestelmien paluuletkuksi. Ominaisuudet: -hyvä otsonin-, roiskeöljyn ja hankauksen kestävyys -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -hyvä taipuisuus Rakenne: Sisäkumi: NBR/PVC, öljynkestävä, musta, sileä Pintakumi: NBR/SBR, öljyn- ja kulutuksenkestävä, musta, sileä Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -25 C C Merkintä: Hydro K, (sisä-ø), WP 16 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,12 40 m ,15 40 m ,18 40 m ,22 40 m ,27 40 m ,34 40 m ,42 40 m ,68 40 m Fuel-Tek 2400 BC paineletku polttoaineille Korkealuokkainen paineletku kaikille öljypohjaisille tuotteille. Voidaan käyttää bensiinin, diesel- ja polttoöljyjen sekä öljyemulsioiden siirtoon. Täyttää kaikki EN ja saksalaisen TRbF 131/2 mukaiset Ù -tyypin letkulle asettamat vaatimukset. Sähkövastus<10^6Ù, tilavuusvastus<10^9ù. Käyttölämpötila: -30 C C Rakenne: Sisäkumi: musta NBR 1, antistaattinen, öljyn/polttoaineenkestävä Vahvikkeet: tekstiili Pintakumi: musta CR, sähköä johtava, sään- ja kulutuksenkestävä, sileä kääreenjälki, itsestään sammuva Varmuuskerroin: 4 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Pituus m Paino kg Yks ,19 m ,27 m ,40 m ,45 m ,52 m ,63 m ,10 m ,25 m ,7 0 m ,95 m 23

24 Letkut Letkut ja liittimet Fuel-Tek 2410 BC imu- ja paineletku polttoaineelle Käyttökohteet: Taipuisa imu-paineletku kaikille öljypohjaisille tuotteille. Soveltuu esimerkiksi säiliöiden, tankkereiden ja alusten lastaukseen ja lastin purkamiseen. Täyttää kaikki EN ja saksalaisen TRbF 131/2 mukaiset Ù -tyypin letkulle asettamat vaatimukset. Sähkövastus<10^6Ù, tilavastus<10^9ù. Käyttölämpötila: -30 C C Rakenne: Sisäkumi: musta NBR 1, antistaattinen, öljyn/polttoaineenkestävä Vahvikkeet: tekstiilivahvike ja sinkitty teräslanka Pintakumi: musta CR, sähköä johtava, sään- ja kulutuksenkestävä, sileä kääreenjälki, itsestään sammuva Varmuuskerroin: 4 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Alipaine Taivutussäde mm Työpaine Pituus m Paino kg Yks , ,0 40 0,45 m , ,62 m , ,80 m , ,90 m , ,94 m , ,10 m , ,16 m , ,35 m , ,60 m , ,75 m , ,95 m , ,95 m , ,55 m 24

25 Letkut ja liittimet Letkut SM 311, hyväksytty polttoaineletku ISO 7840 A1 Käyttökohteet: Soveltuu merialusten vesijäähdytteisiin pakokaasujärjestelmiin ja alusten palamista edistämättömäksi polttoaineletkuksi, kun aromaattisuuspitoisuus on max 50 %. Soveltuu polttoaineiden purkuun ja tankkaukseen. Täyttää EN ISO 7840 A1 vaatimukset. Täyttää myös Nordic Boat Standard MC 8 (veneiden polttoaineletku) ja Nordic Boat Standard MC 9 (veneiden pakokaasuletku). EU Direktiivi 94/25/ CE. Ominaisuudet: -polttoaineen ja öljyn kestävä em. hyväksyntöjen mukaisesti -sähköominaisuudet (R< 1 M Ù / m) -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -kestää hyvin merivettä Rakenne: Sisäkumi: NBR, öljyn- ja polttoaineen kestävä, musta, sileä, sähköominaisuudet (R< 1 M Ù / m) Pintakumi: NBR/SBR, öljyn- ja säänkestävä, musta, sileä, sähköominaisuudet (R< 1 M Ù / m). Kestää hyvin säätä ja ikääntymistä, kuumuutta, hankausta, palamista edistämätön Vahvikkeet: synteettinen tekstiili, upotettu teräslankaspiraali Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: SM/TR 311 Exhaust and Fuel Hose CE. Nordic Boat Standard 1990 EN ISO 7840 A1. Made in Italy, valmistusvuosi ja erä Standardit: Nordic Boat Standard 1990 MC8 ja MC 9. EU Direktiivi 94/25/CE, EN ISO 7840 A1 mukaisesti hyväksytty. Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,14 40 m ,26 40 m ,41 40 m ,53 40 m ,85 40 m ,29 20 m ,24 20 m 25

26 Letkut Letkut ja liittimet TBSE NBR-letku eri polttoaineille, sileäpintainen polttoaineletku yleiskäyttöön Käyttökohteet: Soveltuu yleiskäyttöön polttoaineletkuksi kohteisiin, joissa vaaditaan alhaista läpäisevyystasoa. Kestää dieselöljyä, mineraaliöljyjä, lyijytöntä ja lyijyllistä bensiiniä Ominaisuudet: -polttoaineen ja öljyn kestävä -sähköominaisuudet (R< 1 M Ù / m) -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -saatavana metritavarana myymälätelineistä Rakenne: Sisäkumi: NBR, öljyn- ja polttoaineen kestävä, musta, sileä, sähköominaisuudet (R< 1 M Ù/ m) Pintakumi: NBR/EPDM, kulutuksen-, öljyn- ja säänkestävä, musta, sileä, sähköominaisuudet (R< 1 M Ù/ m) Vahvikkeet: synteettinen tekstiili Käyttölämpötila: -30 C C Merkintä: ORIGINAL ECO 1 TBSE Made in Italy Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks , m ,08 15 m ,14 15 m , m TBE tekstiilipintainen polttoaineletku yleiskäyttöön Käyttökohteet: Tekstiilipintainen polttoaineletku yleiskäyttöön. Kestää dieselöljyä, mineraaliöljyjä, lyijytöntä ja lyijyllistä bensiiniä Ominaisuudet: -polttoaineen ja öljyn kestävä -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -saatavana metritavarana myymälätelineistä Rakenne: Sisäkumi: NBR, öljyn- ja polttoaineen kestävä, musta, sileä Pintakumi ja vahvikkeet: Luja polyesterkudos, kulutuksen-, polttoaineen-, öljyn-, ja säänkestävä Käyttölämpötila: -20 C C Merkintä: ORIGINAL TB ECO Made in Italy Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus Yks ,04 15 m ,13 15 m 26

27 Letkut ja liittimet Letkut Pumpadukt polttoaineletku Käyttökohteet: Käytetään tankkiauto- ja satamaletkuna polttoaineiden ja öljyjen imuun ja purkuun: Kestää dieselöljyä, mineraaliöljyjä ja lyijytöntä bensiiniä 50 % aromaattipitoisuuteen saakka. Soveltuu myös rautatiesäiliövaunujen täyttöön ja tyhjennykseen, veneiden ja alusten tankkaamiseen Ominaisuudet: -hyvä otsonin-, roiskeöljyn ja hankauksen kestävyys -sähköä johtava (R< 1 MÙ / m) sisäkumi, terässpiraali voidaan yhdistää liittimeen -hyvä kylmän- ja kuuman lämpötilan kestävyys -hankauksen kestävä pintakumi, erinomainen sään- ja öljynkestävyys -hyvä taipuisuus, tukeva rakenne Rakenne: Sisäkumi:NBR öljyn- ja bensiininkestävä, musta, sileä Pintakumi: CR, öljyn- ja säänkestävä, musta, kankaan jälki Vahvikkeet: synteettinen tekstiili, terässpiraali Käyttölämpötila:-40 C C Merkintä:PUMPADUKT S Sähköominaisuudet: sähköä johtava (R< 1 MÙ / m) sisäkumi Standardit: EN12115, EN 1761 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Alipaine Taivutussäde mm Työpaine Räjähdyspaine Paino kg/m Pituus m Yks , ,83 40 m , ,02 40 m , ,25 40 m , ,65 40 m , ,29 40 m , ,93 40 m , ,65 40 m , ,85 20 m , ,23 20 m , ,5 20 m Mari paineletku bensiinille ja öljylle Käyttökohteet: Paineletku bensiinin, dieselöljyn tai öljyemulsioiden siirtoon. Soveltuu myös lyijyttömälle bensiinille. Veneiden polttoaineletku täyttää SFS-EN-ISO 7840-A2 ja 8469-B2 vaatimukset. Käyttölämpötila: -30 C C Rakenne: Sisäkumi: musta NBR Vahvikkeet: i.d.< 32 mm tekstiili / i.d.> 32 mm tekstiili ja teräslanka Pintakumi: musta CR Varmuuskerroin: 3 Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Pituus m Paino kg Yks ,30 m ,33 m ,5 22, ,39 m ,45 m ,57 m ,72 m ,20 m ,50 m 27

28 Letkut Letkut ja liittimet Lypo paineletku bensiinin, dieselöljyn tai öljyemulsioiden siirtoon Käyttökohteet: Paineletku bensiinin, dieselöljyn tai öljyemulsioiden siirtoon. Soveltuu myös lyijyttömälle bensiinille sekä E10-laadulle. Käyttölämpötila: -20 C C Rakenne: Sisäkumi: musta NBR, bensiinin- ja öljynkestävä Vahvikkeet: tekstiili Pintakumi: musta (koko 5, 8, 10) NBR/PVC, sileä Varmuuskerroin: 3 Letkut toimitetaan valmiin pakkausmäärän mukaisena. Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Taivutussäde mm Työpaine Paino kg/m Pituus Yks ,15 60 m ,19 60 m ,22 60 m ,29 60 m ,34 60 m ,39 60 m ,58 60 m LKM vahvikkeeton öljyletku, sopii myös ajoneuvojen tuulilasipesujärjestelmiin Käyttökohteet: Voidaan käyttää öljyn ja öljyemulsioiden siirtoon Sopii myös ajoneuvojen tuulilasinpesujärjestelmän vesiletkuksi Käyttölämpötila: -30 C C Rakenne: Materiaali: musta vahvikkeeton TPE 715, kovuus 70 ShA Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Paino kg/m Pituus Yks ,5 9 0, m , m , m ,5 11,5 0, m 28

29 Letkut ja liittimet Letkut ToppFlex kirkas polyuretaaniletku polttoaineille Joustavat, kestävät ja kudoksettomat ToppFlex letkut sopivat polttoaineille ja monille muille öljypohjaisille nesteille. ToppFlex letkut valmistetaan kirkkaasta esteripohjaisesta polyuretaanista - siksi niitä ei suositella vedelle. Ensisijainen käyttöalue: Yleisletku polttoaineille ja öljypohjaisille nesteille. Valmistusmateriaali: PUR (esteripohjainen polyuretaani). Rakenne ja väri: 1-kerros kudokseton letku. Kirkas. Käyttölämpötila: -30 C C, hetkellisesti +100 C. Huomatukset: Valitse vedelle ToppBright letku. Tuotekoodi Sisämitta Ulkomitta Pituus Yks m m , m m m m m Wavemaster EN ISO 7840 A1, hyväksytty polttoaineletku Parker Wavemaster on monipuolinen polttoaineletku erityyppisille moottoreille. Nylon-rakenteinen tiivis sisäpinta estää polttoaineen läpaisyn. Taipuisan rakenteensa johdosta Wavemaster- letku soveltuu käytettäväksi ahtaissa moottoritiloissa. Pintakerros kestää öljyjä, polttoaineita ja korkeita lämpötiloja. Rakenne: Sisäkumi: Läpinäkyvä nylon polttoaineille Vahvikkeet: Tekstiilivahvike Pintakumi: Musta NBR/PVC Käyttölämpötila: -28 C Tuotekoodi Tuotenimi Tekninen nimi Paino kg/m Yks Wavemaster 9,5/17,3 EN ISO 7840 A /100m polttoaineletku 0,23 m Wavemaster 12,7/20,9EN ISO 7840 A /100m polttoaineletku 0,3 m Wavemaster 16,0/25,4 EN ISO 7840 A /76,2m polttoaineletku 0,46 m 29

www.etra.fi www.etra.fi

www.etra.fi www.etra.fi www.etra.fi www.etra.fi Letkut ja liittimet 2013 ETRA Hoses and Fittings valtakunnallista letkuosaamista ja parhaat logistiset ratkaisut Tämän päivän ETRA on osa kansainvälistyvää monialakonsernia, jossa

Lisätiedot

LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET 107

LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET LETKUTUOTTEET 107 LETKU LETKU LETKU LETKU LETKU LETKU LETKU 107 SISÄLLYSLUETTELO 107 LETKU... 3 Polttoaineletku NBR (suora)... 4 Polttoaineletku POKO... 5 Polttoaineletkusarja POKO... 6 Polttoaineletkut...7-8 Silikoniletkut...

Lisätiedot

Pneumatiikkakomponentit

Pneumatiikkakomponentit Etola-Yhtiöt ja ETRA Oy on valinnut yhteistyökumppanikseen SMC Pneumatics Finland Oy:n. SMC on maailman suurin pneumatiikkakomponentteja kehittävä ja valmistava yritys. Tällä hetkellä SMC:n osuus pneumatiikan

Lisätiedot

POLTTOAINEEN TANKKAUSLETKUT

POLTTOAINEEN TANKKAUSLETKUT VENETARVIKKEET VENETARVIKKEET POLTTOAINEEN TANKKAUSLETKUT POLTTOAINE- JA HUOHOTINLETKU (MARINE FUEL) ISO 840/A1, SAE J 152 R1 Class 2 Standardi: Musta NBR. Vahva synteettinen tekstiilikudos. Musta paloa

Lisätiedot

TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2005

TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2005 TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2005 1. KUMILETKUT sivu 1 14 2. MUOVILETKUT sivu 15 22 3. ILMASTOINTI- JA PURULETKUT sivu 23 34 4. KEMIKAALILETKUT sivu 35 38 5. POLTTOAINELETKUT JA LIITTIMET sivu 39 48 6.

Lisätiedot

Kemikaaliletkut ja liittimet

Kemikaaliletkut ja liittimet Joustavaa teknologiaa Kemikaaliletkut ja liittimet Kemikaaliletkut ja liittimet FI 1000 kpl 9/2007 Kemikaaliletkut vaativaan teollisuuskäyttöön Teknikum Oy:n letkut valmistetaan metallituurnalla nykyaikaisissa,

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN KORKEALÄMPÖTILALETKUT PAKOKAASULETKUT IMURILETKUT

TEOLLISUUDEN KORKEALÄMPÖTILALETKUT PAKOKAASULETKUT IMURILETKUT TEOLLISUUDEN KORKEALÄMPÖTILALETKUT PAKOKAASULETKUT IMURILETKUT 2017 > PAKOKAASULETKU PAKO +200 o C +200 o C pakokaasuille, 50% korvausilmalla soveltuu pakokaasukeloille ja radoille bensiini ja diesel -pakokaasuille

Lisätiedot

Lämmönkestävä. Antistaattinen. PU, erittäin kestävä

Lämmönkestävä. Antistaattinen. PU, erittäin kestävä Näiltä sivuilta löydät pölynerottimeesi kaikki tarvittavat varusteet, esimerkiksi letkut, putki- ja asennuskiinnikkeet, työpisteautomatiikan, liittimet, lisävarusteet, yleissuulakkeet, flexpipe-tuotteet,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO KIERTEEN OPASTESIVUT KIERREMITTA TAULUKKO HYDRAULIIKKA CENTER LUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO KIERTEEN OPASTESIVUT KIERREMITTA TAULUKKO HYDRAULIIKKA CENTER LUETTELO HYDRAULIIKKA SISÄLLYSLUETTELO LETKUT Hydrauliikka korkeapaineletkut... 3 Painepesurin letkut... 7 Termoplastiset letkut... 8 Teflonletkut... 11 Polttoaine-/öljyletkut... 12 Letkujen suojavarusteet ja letkutelineet...

Lisätiedot

Viiteno. kela 25 m ilman liiitintä

Viiteno. kela 25 m ilman liiitintä LETKUT JA LIITTIMET Aineletkut Hajotusilmaruiskutukseen (aineletkut) Letkuston tulisi kestää erityyppisiä liuottimia. Hajotusilmaruiskutukseen Kremlin tarjoaa kahta erilaista letkustoa : erittäin taipuisa

Lisätiedot

PESUKARHU SUIHKUPUTKET

PESUKARHU SUIHKUPUTKET Pesukarhu suihkuputket ovat tunnettuja laadukkaista materiaaleistaan ja harkitusta muotoilustaan. Suihkuputkiamme käytetään yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maapallon. PESUKARHU Suihkuputki - malli

Lisätiedot

Camozzi, sarja 6000 (Super-rapid) Sprint-pistoliittimet. Pneumatiikka

Camozzi, sarja 6000 (Super-rapid) Sprint-pistoliittimet. Pneumatiikka Camozzi, sarja 6000 (Super-rapid) Sprint-pistoliittimet Pneumatiikka CL-Pistoliittimet Sprint CL Super-rapid Tekniset tiedot Materiaalit Kierteet Niklattua messinkiä (OT58), tiivisteet NBR-PTFE- Nylon

Lisätiedot

IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKKAUKSET

IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKKAUKSET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKKAUKSET SISÄLLYSLUETTELO 102 Kartiopuskimet... 3 Lieriöeristimet... 4 Lieriöpuskimet...

Lisätiedot

Hydrauliikka Pneumatiikka Voitelulaitteet

Hydrauliikka Pneumatiikka Voitelulaitteet Hydrauliikka Pneumatiikka Voitelulaitteet Hydrauliikkaletkut ja liittimet Hydrauliikkaletkut ja liittimet FI / 2000 9 / 2011 www.tecalemitindustrial.fi www.industrial.fi www.voitelulaitteet.fi www.rasvaarattaisiin.fi

Lisätiedot

PNEUMATIIKKATUOTTEET LUETTELO 2008

PNEUMATIIKKATUOTTEET LUETTELO 2008 PNEUMATIIKKA- TUOTTEET LUETTELO 2008 Metalwork Girpi Cejn Rectus Tema Silvent PNEUMATIIKKATUOTTEET LUETTELO 2008 A PAINEILMATARVIKKEET sivu 1 28 B PIKALIITTIMET sivu 29 46 C NYLON- JA TEFLONPUTKET sivu

Lisätiedot

LETKU- JA KAAPELIKELAT

LETKU- JA KAAPELIKELAT LETKU- JA KAAPELIKELAT Tehokkaat - Toimivat - Optimaaliset - Kätevät Rapid SCS Safety Control System Patentoitu letkun sisäänkelauksen turvamekanismi, joka hidastaa takaisinkelausnopeuden turvalliselle

Lisätiedot

Nurmijärvi Puh. 020 1133 500 Fax 020 1133 509 salhydro@salhydro.fi www.salhydro.fi Tampere Puh. 020 1133 560 Fax 020 1133 569 tampere@salhydro.

Nurmijärvi Puh. 020 1133 500 Fax 020 1133 509 salhydro@salhydro.fi www.salhydro.fi Tampere Puh. 020 1133 560 Fax 020 1133 569 tampere@salhydro. paineilma-, vesi- ja höyryletkut imu-, siirto- ja puhallusletkut öljy-, polttoaine- ja kaasuletkut ajoneuvoletkut erikoisletkut liittimet ja tarvikkeet kiristimet ja asennussiteet teollisuusletkut ja -liittimet

Lisätiedot

TEOLLISUUSLETKUT JA -LIITTIMET 2013

TEOLLISUUSLETKUT JA -LIITTIMET 2013 PAINEILMA-, VESI- JA HÖYRYLETKUT IMU-, SIIRTO- JA PUHALLUSLETKUT ÖLJY-, POLTTOAINE- JA KAASULETKUT AJONEUVOLETKUT ERIKOISLETKUT LIITTIMET JA TARVIKKEET KIRISTIMET JA ASENNUSSITEET TEOLLISUUSLETKUT JA -LIITTIMET

Lisätiedot

TEOLLISUUSTUOTTEET EUROTRADE-ET.RU LUETTELO 2011. "ЕвроТрейд": т.+7 (812) 9405190, http://www.eurotrade-et.ru

TEOLLISUUSTUOTTEET EUROTRADE-ET.RU LUETTELO 2011. ЕвроТрейд: т.+7 (812) 9405190, http://www.eurotrade-et.ru TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2011 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2011 KUMILETKUT 1 22 Vesi-, höyry- ja paineletkut Hitsaus-, kaasu-, öljy- ja polttoaineletkut Ajoneuvo-, elintarvike-

Lisätiedot

TEMA-puhalluspistoolit

TEMA-puhalluspistoolit Puhalluspistoolit Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota käytännöllisyyteen ja ergonomiaan, minkä ansiosta puhalluspistoolia on helppo käsitellä. Pistoolin kahva on iskunkestävää asetaalimuovia.

Lisätiedot

HYDROSCAND SPIRAALILETKUT

HYDROSCAND SPIRAALILETKUT HYDROSCAND SPIRAALILETKUT HYDROSCAND SPIRAALI LETKUT Hydroscand spiraaliletkut Luotettavaa laatua kaikkiin olosuhteisiin Hydroscand tarjoaa kattavan spiraaliletkuvalikoiman kaikkiin olosuhteisiin ja tarpeisiin.

Lisätiedot

PNEUMATIIKKATUOTTEET LUETTELO 2012

PNEUMATIIKKATUOTTEET LUETTELO 2012 PNEUMATIIKKATUOTTEET LUETTELO 2012 Yleiset myynti- ja toimitusehdot löytyvät takakannen sisäosasta Kehitäe tuotteitae ja valikoimaae jatkuvasti Siksi varaae oikeuden tehdä muutoksia ilman eri ilmoitusta

Lisätiedot

PNEUMATIIKKATUOTTEET

PNEUMATIIKKATUOTTEET PNEUMATIIKKATUOTTEET DUNLOP HIFLEX OY pääkonttori ja keskusvarasto 0207 625 600 0207 625 601 R U puh fax ET Vapaalantie 8 01650 VANTAA PNEUMATIIKKATUOTTEET LUETTELO 2010 DUNLOP HIFLEX Imatra Sauramonkuja

Lisätiedot

Asiantuntija nesteiden ja kaasujen mittaamisessa ja siirtämisessä. Tuoteluettelo KUMIOSASTO

Asiantuntija nesteiden ja kaasujen mittaamisessa ja siirtämisessä. Tuoteluettelo KUMIOSASTO Asiantuntija nesteiden ja kaasujen mittaamisessa ja siirtämisessä Tuoteluettelo KUMIOSASTO Sisällys 3. Kumiosasto s. 3 Ympäristötuotteet, öljyntorjuntapuomit s. 3 Letkut s. 5 Liittimet s. 26 Kiristimet

Lisätiedot

"ЕвроТрейд": т.+7 (812) 9405190, http://www.eurotrade-et.ru. C. ILMASTOINTI- JA PURULETKUT sivu 25 32. E. POLTTOAINELETKUT JA LIITTIMET sivu 37 44

ЕвроТрейд: т.+7 (812) 9405190, http://www.eurotrade-et.ru. C. ILMASTOINTI- JA PURULETKUT sivu 25 32. E. POLTTOAINELETKUT JA LIITTIMET sivu 37 44 TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2008 A. KUMILETKUT sivu 1 16 B. MUOVILETKUT sivu 17 24 C. ILMASTOINTI- JA PURULETKUT sivu 25 32 D. KEMIKAALILETKUT sivu 33 36 E. POLTTOAINELETKUT JA LIITTIMET sivu 37 44 F.

Lisätiedot

24 (016) 331 5560 24 (05) 433 3355 DUNLOP HIFLEX

24 (016) 331 5560 24 (05) 433 3355 DUNLOP HIFLEX TEOLLISUUS- TUOTTEET LUETTELO 2008 SISÄLLYSLUETTELO TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2008 A. KUMILETKUT sivu 1 16 B. MUOVILETKUT sivu 17 24 C. ILMASTOINTI- JA PURULETKUT sivu 25 32 D. KEMIKAALILETKUT sivu 33

Lisätiedot

HYDRAULILETKUT GOLDENSPIR/4SP ROCKMASTER/4SP GOLDENSPIR/4SH. bar ISO SP, EN 856 4SP ISO SP, EN 856 4SP ISO SH, EN 856 4SH

HYDRAULILETKUT GOLDENSPIR/4SP ROCKMASTER/4SP GOLDENSPIR/4SH. bar ISO SP, EN 856 4SP ISO SP, EN 856 4SP ISO SH, EN 856 4SH ISO 3862 4SP, EN 856 4SP GOLDENSPIR/4SP Käyttölämpötila: -40 C +100 C Päällys: MSHA hyväksytty, korkean lämpötilan, otsonin ja hankauskestävyyden omaava synteettinenkumi. Tyyppihyväksynnät: ABS, BV, DNV,

Lisätiedot

Rectus pikaliittimet. Rectus Pikaliittimet

Rectus pikaliittimet. Rectus Pikaliittimet Rectus pikaliittimet Rectus Pikaliittimet 2 Rectus pikaliittimet Sarja 1600KA Sarja 1600KA Yksisulkuliitin Virtausaukko 7,8 mm Kuvakoko 1:1 Tekniset tiedot: Eurostandardin mukainen pikaliitin. Kevyt käyttää,

Lisätiedot

IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET

IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKKAUKSET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET IP-PAKATUT TUOTTEET SISÄLLYSLUETTELO 102 Kartiopuskimet... 3 Lieriöeristimet... 4 Lieriöpuskimet...

Lisätiedot

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu 300-sarja 300-sarjan PTFE-letku on sopii erityisesti elintarvike-, lääke- ja kemianteollisuuden käyttöön. Se kestää erittäin

Lisätiedot

HUUHTELU- JA LOKAIMU

HUUHTELU- JA LOKAIMU HUUHTELU- JA LOKAIMU HYDROSCAND Me täällä Hydroscandilla tarjoae sinulle hyvää palvelua tilauksesta toimitukseen. Tuotevalikoimae on laaja ja laadultaan korkea. Monet meidän tuotteet ovat sertifioitu markinoiden

Lisätiedot

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen 10705 10805 TULPPASARJAT AUTOILLE Yhdesarja, malli 11001

Lisätiedot

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR Mutterinkiertimet Tuote n:o 1305 Tuote n:o 7825 Tuote n:o 1356 Tuote n:o 1355 Tuote n:o 1605SR Tuote n:o 1610SR Tuotekoodi Vääntö momentti Suositeltava työskentelyalue Suurin pulttikoko Tyhjäkäynti kierrosluku

Lisätiedot

LETKU- JA KAAPELIKELAT

LETKU- JA KAAPELIKELAT LETKU- JA KAAPELIKELAT Tehokkaat - Toimivat - Optimaaliset - Kätevät Rapid SCS Safety Control System Patentoitu letkun sisäänkelauksen turvamekanismi, joka hidastaa takaisinkelausnopeuden turvalliselle

Lisätiedot

THOMAFLUID - Käsikirja II

THOMAFLUID - Käsikirja II Reichelt Chemietechnik GmbH + Co. THOMAFLUID - Käsikirja II Analyysiletkut Kemikaaliletkut Teollisuusletkut Letkut lääkinnälliseen käyttöön Lääkeaineletkut Elastomeereista ja muoveista Luer-pikaliittimet

Lisätiedot

Elintarvikeletkut. Elintarvikeletkut.

Elintarvikeletkut. Elintarvikeletkut. Elintarvikeletkut www.etra.fi 1 ELINTARVIKELETKUT Hygieniatasoltaan erittäin vaativassa elintarvikeympäristössä toimittaessa on ensiarvoisen tärkeää, että myös elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevat

Lisätiedot

KOMPOSIITTILETKUT JA LIITTIMET METALLINAUHASTA VALMISTETUT LETKUT

KOMPOSIITTILETKUT JA LIITTIMET METALLINAUHASTA VALMISTETUT LETKUT KOMPOSIITTILETKUT JA LIITTIMET METALLINAUHASTA VALMISTETUT LETKUT KOMPOSIITTILETKUT 60 PALJETASAIMET 64 METALLINAUHASTA VALMISTETUT LETKUT 66 59 KOMPOSIITTILETKUT JA LIITTIMET KOMPOSIITTILETKUT 5N333 HAPPOJEN

Lisätiedot

met, letkut ja asennustarvikkeet

met, letkut ja asennustarvikkeet Paineilma lii met, letkut ja asennustarvikkeet Suomen Tehdaspalvelu Oy Tehtaankatu, 117 Riihimäki Puh. 0 22 200 Sivu 1 EPC Suoraperusliitin EPGJ Vähennysliitin EPG Vähennys jatkoliitin EPLL Kulmaperusliitin

Lisätiedot

TEOLLISUUSLETKUT JA -LIITTIMET

TEOLLISUUSLETKUT JA -LIITTIMET PAINEILMA-, VESI- JA HÖYRYLETKUT IMU-, SIIRTO- JA PUHALLUSLETKUT ÖLJY-, POLTTOAINE- JA KAASULETKUT AJONEUVOLETKUT ERIKOISLETKUT LIITTIMET, VENTTIILIT JA TARVIKKEET KIRISTIMET JA ASENNUSSITEET TEOLLISUUSLETKUT

Lisätiedot

31. LVI-TARVIKKEET. - Asiantuntevaa palvelua -

31. LVI-TARVIKKEET. - Asiantuntevaa palvelua - 31. LVI-TARVIKKEET Epäkeskoliitin...9 Hanajatkot...2 Hanarasia...4 Hanat...7 Hatut...3 Ilmaventtiilit...14 Jakotukit...4 Jatkoliittimet...5 Kaksoisnipat...2 Kiristysrengas...5 Kulmaliittimet... 2,5,10

Lisätiedot

AJONEUVOLETKUT JA -LIITTIMET LUETTELO 2011

AJONEUVOLETKUT JA -LIITTIMET LUETTELO 2011 AJONEUVOLETKUT JA -LIITTIMET LUETTELO 2011 Yleiset myynti- ja toimitusehdot löytyvät takakannen sisäosasta. Kehitäe tuotteitae ja valikoimaae jatkuvasti. Siksi varaae oikeuden tehdä muutoksia ilman eri

Lisätiedot

HAPONKESTÄVÄT MATALAPAINE PUTKENOSAT LUETTELO 2012

HAPONKESTÄVÄT MATALAPAINE PUTKENOSAT LUETTELO 2012 LUETTELO 2012 Yleiset myynti- ja toimitusehdot löytyvät takakannen sisäosasta. Kehitämme tuotteitamme ja valikoimaamme jatkuvasti. Siksi varaamme oikeuden tehdä muutoksia ilman eri ilmoitusta. Emme vastaa

Lisätiedot

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN RAUTAKATU 10 21110 NAANTALI puh: 02-435 2011 fax: 02-435 2101 naasky@naasky.fi www.naasky.fi BETONILETKUT Meiltä saat laadukkaat pumppausletkut haluamillasi mitoilla. Naasky

Lisätiedot

ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE

ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE MODUULIRAKENTEEN ANSIOSTA HELPPO ASENTAA VERSIOT JUOMAVEDELLE, ÖLJYLLE, POLTTOAINEILLE, LIUOTTIMILLE JA KORKEAMMILLE LÄMPÖTILOILLE. SUOJATTU LÄPIVIENTI

Lisätiedot

Pesukarhu ilma-vesisuutin I

Pesukarhu ilma-vesisuutin I Pesukarhu A Pesukarhu B Pesukarhu C Pesukarhu D- suora Pesukarhu D- kulma Pesukarhu E-1 Pesukarhu E-2 Pesukarhu E-6 Pesukarhu ilma-vesisuutin F3 Pesukarhu patatiskisuutin G Pesukarhu ilma-vesisuutin I

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic

Lisätiedot

Metalliletkut. Ruostumattomat metalliletkut. Oy Finn-Gamec Ab. Puh Fax.

Metalliletkut. Ruostumattomat metalliletkut.   Oy Finn-Gamec Ab. Puh Fax. Metalliletkut Ruostumattomat metalliletkut Metalliletkut Letkutyyppi 4580, 4581BSA standardi Metalliletku AISI 316L, punos AISI 304 4580 BSA ilman punosvahvistetta 4581 BSA yhdellä punoksella vahvistettu

Lisätiedot

Pesukarhu A Pesukarhu B Pesukarhu C

Pesukarhu A Pesukarhu B Pesukarhu C Pesukarhu A Pesukarhu B Pesukarhu C Pesukarhu D- suora Pesukarhu D- kulma Pesukarhu E-1 Pesukarhu E-2 Pesukarhu E-6 Pesukarhu ilma-vesisuutin F3 Pesukarhu patatiskisuutin G2 Pesukarhu ilma-vesisuutin I

Lisätiedot

Putkistojärjestelmät. 211 Messinkiset putkenosat. Nipat. Nipat kromattu. Messinkinen nippa 3. 4213311 Messinkinen nippa (pitkä) 1 kromattu.

Putkistojärjestelmät. 211 Messinkiset putkenosat. Nipat. Nipat kromattu. Messinkinen nippa 3. 4213311 Messinkinen nippa (pitkä) 1 kromattu. 211 Messinkiset putkenosat Nipat Nipat kromattu 1213201 1213202 1213204 1213206 1213208 1213210 1213212 1213214 1213220 1213222 1213224 Messinkinen nippa 1/8 Messinkinen nippa 1/4 Messinkinen nippa 3/8

Lisätiedot

Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra double Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä UUTUUS! hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Double Asennusystävällinen ja kestävä Uponor Ultra

Lisätiedot

Magnum 502 Thermoplastic

Magnum 502 Thermoplastic Magnum 502 Thermoplastic Kaksoisvesilukko Nyt myös taipuvalla ja venyvällä lattiaputkella Uudet Kartio ja laippatiivisteet Kuulaketju & Roskasihti vakiona Kaksi komponentti tiivisteissä on ulkoreuna kovaa

Lisätiedot

TUTKITUSTI PARAS* parasta palvelua ja nopeat toimitukset

TUTKITUSTI PARAS* parasta palvelua ja nopeat toimitukset TUTKITUSTI PARAS* parasta palvelua ja nopeat toimitukset EMME TARJOA KEPPIÄ VAAN PELKKIÄ PORKKANOITA SALHYDRO:n ammattitaitoinen ja kokenut tiimi palvelee ja lähettää tuotteet nopeasti. Varaston toimituskyky

Lisätiedot

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 KLINGER ramikro Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 O-renkaita valmistetaan DIN 3770 ja DIN ISO 3601 mukaisesti. Lisäksi käytössä ovat amerikkalainen standardi MS 29513, ranskalainen

Lisätiedot

Lattiatasoitelaitteet

Lattiatasoitelaitteet Tuoteluettelo 1/2009 Lattiatasoitelaitteet 517171400 SUPPILOPISTOOLI Uusi malli Suppilopistooli erilaisten laastien ja julkisivupinnoitteiden ruiskutukseen. (esim. roiske ja jalorappaus) Säiliön tilavuus

Lisätiedot

ÖLJYNJAKELULAITTEET PAINEPISTE OY WWW.PAINEPISTE.FI

ÖLJYNJAKELULAITTEET PAINEPISTE OY WWW.PAINEPISTE.FI ÖLJYNJAKELULAITTEET PAINEPISTE OY WWW.PAINEPISTE.FI ÖLJYPUMPPU 1:1 Viton tiivisteet Painesuhde 1:1 - Virtaus 23 l/min A327 Siirtopumppu N 1 packing m 3,6 Kg 4,3 A3271 Siirtopumppu räätälöitävällä 1" imuputkella

Lisätiedot

Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti

Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti NORMACONNECT FGR Materiaalit Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti NORMACONNECT putkiliittimiä on saatavissa materiaaleista W2, W4 ja W5 valmistettuina. Tukirengas on saatavissa ainoastaan materiaalista

Lisätiedot

Uponor-paineputkijärjestelmä PE100 turvallinen valinta juoma- ja jätevesien johtamiseen 04 I

Uponor-paineputkijärjestelmä PE100 turvallinen valinta juoma- ja jätevesien johtamiseen 04 I U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A U p o n o r - p a i n e p u t k i - j ä r j e s t e l m ä p e 10 0 Uponor-paineputkijärjestelmä PE100 turvallinen valinta juoma-

Lisätiedot

KUMILETKUT VESI- JA PAINEILMALETKUT 2 HÖYRYLETKUT 6 HITSAUS- JA KAASULETKUT 9 AJONEUVOLETKUT 11 KIINTEÄN AINEEN LETKUT 14

KUMILETKUT VESI- JA PAINEILMALETKUT 2 HÖYRYLETKUT 6 HITSAUS- JA KAASULETKUT 9 AJONEUVOLETKUT 11 KIINTEÄN AINEEN LETKUT 14 KUMILETKUT VESI- JA PAINEILMALETKUT 2 HÖYRYLETKUT 6 HITSAUS- JA KAASULETKUT 9 AJONEUVOLETKUT 11 KIINTEÄN AINEEN LETKUT 14 BETONINPUMPPAUS- JA LAASTILETKUT 16 ÖLJY- JA POLTTOAINELETKUT 19 ELINTARVIKELETKUT

Lisätiedot

Hydrauliikkaliittimet, Hydrauliikkaletkut, öljyt Pneumatiikka asennustarvikkeet

Hydrauliikkaliittimet, Hydrauliikkaletkut, öljyt Pneumatiikka asennustarvikkeet Hydrauliikkaliittimet, Hydrauliikkaletkut, öljyt Pneumatiikka asennustarvikkeet SISÄLLYSLUETTELO Letkut... Hydrauliikka korkeapaineletkut 1 Kuumavesipesurin letkut 2 Letkuteline 2a1 Termoplastiset letkut

Lisätiedot

PUR-kaapelit Liitäntäjohdot. more than you expect

PUR-kaapelit Liitäntäjohdot. more than you expect PUR-kaapelit Liitäntäjohdot more than you expect PUR energiansiirtokaapelit PUR-574 Käyttö Ohjauskaapelina jatkuvasti liikkuviin asennuksiin robotti- ja tavarankäsittelysovelluksissa, joissa tarvitaan

Lisätiedot

Pikapalopostit palontorjuntaan

Pikapalopostit palontorjuntaan Presto-palopostit Pikapalopostit palontorjuntaan Pikapalopostit soveltuvat hyvin julkisiin rakennuksiin, kuten hotelleihin, sairaaloihin, kouluihin, tehtaisiin, paikkoihin joissa on tulipalon vaara. Erityisesti

Lisätiedot

TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2011 TEOLLISUUSTUOTTEET DUNLOP HIFLEX OY. www.dunlophiflex.fi. Toimipisteet Suomessa: DUNLOP HIFLEX Rovaniemi

TEOLLISUUSTUOTTEET LUETTELO 2011 TEOLLISUUSTUOTTEET DUNLOP HIFLEX OY. www.dunlophiflex.fi. Toimipisteet Suomessa: DUNLOP HIFLEX Rovaniemi TEOLLISUUSTUOTTEET DUNLOP HIFLEX OY Vapaalantie 8 01650 VANTAA TEOLLISUUSTUOTTEET puh. 0207 625 600 fax 0207 625 601 LUETTELO 2011 DUNLOP HIFLEX Hämeenlinna Luukkaankatu 2 B puh. 0207 625 740 13110 HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Putkiliitostekniikka. G2 Sanpress Inox G SC-Contur vuodonilmaisimella

Putkiliitostekniikka. G2 Sanpress Inox G SC-Contur vuodonilmaisimella Putkiliitostekniikka Sanpress Inox G SC-Contur vuodonilmaisimella Putket ja liittimet kaasuasennuksiin haponkestävää terästä. Nopean kylmäliitoksen edut: Ei juotos- tai hitsaustöitä, siksi ei myöskään

Lisätiedot

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri 75 75 märkä/kuivaimuri edustaa useita innovatiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät päivittäisestä käytöstä ja ylläpidosta helppoa, ergonomista ja tuottavampaa. Erikoissuunniteltu saranoitu moottorin kansi

Lisätiedot

Kierrekaapelit. Ohjaus- ja tiedonsiirtosovelluksiin

Kierrekaapelit. Ohjaus- ja tiedonsiirtosovelluksiin Kierrekaapelit Ohjaus- ja tiedonsiirtosovelluksiin Kierrekaapelit Ohjaus- ja tiedonsiirtosovelluksiin Sisällysluettelo / valintaopas Tyyppi johdineriste ulkovaippa häiriösuoja sivu Ohjaus- ja liitäntäkäyttöön

Lisätiedot

Sanpress Inox SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G1_fi_ _145253_5.pdf :30:08

Sanpress Inox SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G1_fi_ _145253_5.pdf :30:08 G1 Sanpress Inox SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_G1_fi_20171023_145253_5.pdf 1 23.10.2017 16:30:08 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet ja putket ruostumatonta terästä, materiaalinro 1.4401 ja

Lisätiedot

Lietevaunujen tarvikkeet

Lietevaunujen tarvikkeet Lietevaunujen tarvikkeet 2010 Anfor Bauer Perrot Valducci TILAA TARVIKEHINNASTO OSOITTESTA Laakson Metalli Oy www.laaksonmetalli.fi lame@laaksonmetalli.fi Alaanentie 93 60800 Ilmajoki puh. 06-4241 800

Lisätiedot

AKSELITIIVISTEET. www.ikh.fi T9.1. SISÄ Ø mm TUOTE- NRO. LEVEYS mm TUOTE- NRO. SISÄ Ø mm. LEVEYS mm. ULKO Ø mm. ULKO Ø mm

AKSELITIIVISTEET. www.ikh.fi T9.1. SISÄ Ø mm TUOTE- NRO. LEVEYS mm TUOTE- NRO. SISÄ Ø mm. LEVEYS mm. ULKO Ø mm. ULKO Ø mm AKSELITIIVISTEET kovuus 70-shore NBR=nitriilikumia käyttönopeus max. 10-12 m/s käyttölämpötila -20 - +120 C OA OAS OAS8227 8 22 7 OAS9227 9 22 7 OAS10227 10 22 7 OAS10247 10 24 7 OAS10267 10 26 7 OA11227

Lisätiedot

LVI-TARVIKKEET 2014. WaterGEAR

LVI-TARVIKKEET 2014. WaterGEAR LVI-TARVIKKEET 2014 WaterGEAR WC-istuimen kansi - soveltuu useimpiin WC-laitteisiin - ABS muovia - puolikova tyyppi - kiinnitysruuviensäätö 135-160 mm (lev.) - syvyys/pituussäätö +- 15 mm - 100 mm kiinnitysruuvit

Lisätiedot

1/4 5 3/8 5 1/2 5 3/4 5 51 1 1/2 5 52 5 6,5 5 10 5 13 5 20 5 25 5 35 5 45 5 1/8. Paineenpoistaja. Pintakäsittely. Rasvausnippa.

1/4 5 3/8 5 1/2 5 3/4 5 51 1 1/2 5 52 5 6,5 5 10 5 13 5 20 5 25 5 35 5 45 5 1/8. Paineenpoistaja. Pintakäsittely. Rasvausnippa. Raskaista koneista kemianteollisuuteen on TEMAsarja ollut vuosia jokapäiväisessä käytössä, jopa niin että siitä on tullut likimain standardi vaativiin teollisuuden käyttökohteisiin. Kun tarvitaan korkeaa

Lisätiedot

letkut, liittimet, kumituotteet letkut, liittimet, kumituotteet

letkut, liittimet, kumituotteet letkut, liittimet, kumituotteet letkut, liittimet, kumituotteet letkut, liittimet, kumituotteet Letkujen käyttökohteet Polttoaine- ja öljyletkut s.73-77, 82 Komposiittiletkut s.78-81 Höyryletkut s.111 Kemikaaliletkut s.83-84 Imuletkut

Lisätiedot

IP-P rodukter Oy Varastotilanneraportti 08.09.2015 11:58

IP-P rodukter Oy Varastotilanneraportti 08.09.2015 11:58 IP-P rodukter Oy Varastotilanneraportti 08.09.2015 11:58 Kirjoitin: Screen Lajittelujärjestys: Nimikeryhmä/Nimike/Vers Kaikki nimik keet/poistetut nimikkeet/poi: Kaikki nimikkeet Nimikeryhmä: 30100-33999

Lisätiedot

Palloventtiili haponkestävä teräs ja teräs Mecafrance

Palloventtiili haponkestävä teräs ja teräs Mecafrance Mecafrance AT 3502, 3522, 3542, 3547, Nimelliskoot PN Lämpötila-alue Materiaali DN 8-250 10/100-20 - 200 ºC Teräs Haponkestävä teräs AT 3502, 3522, 3542, 3547, Käyttökohteet Sulkuventtiili esimerkiksi

Lisätiedot

Megapress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F2_fi_ _145253_8.pdf :12:58

Megapress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F2_fi_ _145253_8.pdf :12:58 F2 Megapress SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_F2_fi_20171023_145253_8.pdf 1 23.10.2017 16:12:58 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet seostamatonta terästä 1.0308 mustille, sinkityille, teollisesti

Lisätiedot

Improving your workspace Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet

Improving your workspace Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet Hankasuontie 13 (PL 78), 00390 HELSINKI Puh. (09) 547 701 Fax (09) 547 1779 www.tecalemit.fi www.ammatti-imurit.fi Sisällysluettelo Siivoussarjat

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

Profipress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A2_fi_ _061430_6.pdf :38:26

Profipress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A2_fi_ _061430_6.pdf :38:26 A2 Profipress G SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_A2_fi_20190327_061430_6.pdf 1 28.03.2019 06:38:26 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet ja putket kuparista, punametallista ja silicium bronzesta*

Lisätiedot

Kartiohattu. Myrskykaulus Läpivientipelti

Kartiohattu. Myrskykaulus Läpivientipelti Suojattuhattu Kartiohattu Sadehattu Tukivanne Piippujakso Myrskykaulus Läpivientipelti Aluskatteen läpivienti Piippujakso Seinätuki Seinäkulmatuki Säädettävä jakso Mittausjakso 22,5 o Käyrät 135 o T-jakso

Lisätiedot

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra RIB 2 Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimainen kestävyys Uponor Ultra Rib 2 on Ultra-tuoteperheen

Lisätiedot

Cables in motion ALINDUFLEX. tekee sen helpoksi ALINDUFLEX

Cables in motion ALINDUFLEX. tekee sen helpoksi ALINDUFLEX ALINDUFLEX Cables in motion tekee sen helpoksi ALINDUFLEX ALINDUFLEX-TKD:n vallankumous kumikaapeleihin Erittäin taipuisa alumiinijohdin eristettynä laadukkaalla erikoiskumiseoksella sekä C8-liitostekniikka

Lisätiedot

Pipelife Pragma. PP Maaviemäriputki

Pipelife Pragma. PP Maaviemäriputki Pipelife Pragma PP Maaviemäriputki Pragma Yksi putki moneen käyttöön Viemäriputkistot ja ympäristö Samalla kun yhdyskuntamme muuttuu ja kehittyy entistä nopeammin, on yhä tärkeämpää ottaa huomioon myös

Lisätiedot

CL-Asennustarvikkeet Sprint Liitännät : G1/8 - G1/4 - G3/8 - G1/2 R1/8 - R1/4 - R3/8 - R1/2

CL-Asennustarvikkeet Sprint Liitännät : G1/8 - G1/4 - G3/8 - G1/2 R1/8 - R1/4 - R3/8 - R1/2 CL-Asennustarvikkeet Sprint Liitännät : G1/8 - G1/4 - G3/8 - G1/2 R1/8 - R1/4 - R3/8 - R1/2 Paineilmajärjestelmää suunniteltaessa ja etenkin olemassaolevan putkiston kunnossapidossa on usein mahdotonta

Lisätiedot

Uponor-paineputkijärjestelmä PVC juomaveden johtamiseen 04 I 2009 51016

Uponor-paineputkijärjestelmä PVC juomaveden johtamiseen 04 I 2009 51016 U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A U p o n o r - P a i n e p u t k i - j ä r j e s t e l m ä P V C Uponor-paineputkijärjestelmä PVC juomaveden johtamiseen 04 I 2009

Lisätiedot

BROEN BALLOFIX KUULASULKUVENTTIILIT

BROEN BALLOFIX KUULASULKUVENTTIILIT Kivenlahdenkatu 1 BROEN BALLOFIX KUULASULKUVENTTIILIT Kivenlahdenkatu 1 2 Alkuperäinen BROEN BALLOFIX -kuulasulkuventtiili kehitettiin Tanskassa 1960-luvulla. Tänä päivänä niitä asennetaan ja niihin luotetaan

Lisätiedot

LEVYLUISTIVENTTIILIT Sarjat 200 ja 300

LEVYLUISTIVENTTIILIT Sarjat 200 ja 300 LEVYLUISTIVENTTIILIT Sarjat 200 ja 300 OMINAISUUDET AVS-levyluistiventtiileitä valmistetaan vakiorakenteisena joko haponkestävästä teräksestä tai valuraudasta, tilauksesta myös hastelloista, titaanista

Lisätiedot

Sanpress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G3_fi_ _061430_7.pdf :27:48

Sanpress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G3_fi_ _061430_7.pdf :27:48 G3 Sanpress SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_G3_fi_20190327_061430_7.pdf 1 28.03.2019 04:27:48 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet punametallia, putket ruostumatonta terästä, materiaalinro 1.4401

Lisätiedot

Johdinspiraalit PLIOSPIRE Hyvä suojaus, nopeampi asennus

Johdinspiraalit PLIOSPIRE Hyvä suojaus, nopeampi asennus A5 Johdinspiraalit PLIOSPIRE Hyvä suojaus, nopeampi asennus Saatavana myös kattava SES pääluettelo PLIOSPIRE johdinspiraalit SES-STERLING toimittaa kokonaisuutena Euroopan laajinta mallivalikoimaa (3-22

Lisätiedot

Tuotenro ME Tuote EAN 5610 10 Vesilukkoputken laippatiiviste 50/30. 5611 10 Vesilukkoputken laippatiiviste 75/32

Tuotenro ME Tuote EAN 5610 10 Vesilukkoputken laippatiiviste 50/30. 5611 10 Vesilukkoputken laippatiiviste 75/32 WC-istuimen kansi - soveltuu useimpiin WC-laitteisiin - ABS muovia - puolikova tyyppi - kiinnitysruuviensäätö 135-160 mm (lev.) - syvyys/pituussäätö +- 15 mm - 100 mm kiinnitysruuvit 5001 5 WC-istuimen

Lisätiedot

NALmaaviemärijärjestelmä

NALmaaviemärijärjestelmä PIPELIFE NAL- MAAVIEMÄRIJÄRJESTELMÄ NALmaaviemärijärjestelmä NAL -maaviemärijärjestelmä NAL- maaviemärijärjestelmä on sileäpintainen jäte- ja hulevesien viettoviemäröintiin tarkoitettu järjestelmä. Valikoima

Lisätiedot

Läppäventtiili Eurovalve

Läppäventtiili Eurovalve Internet_Description Nimelliskoot PN Lämpötila-alue Materiaali DN 50-1600 10-16 -30-200 ºC Valurauta/pallografiittivalurauta Käyttökohteet Sulku- ja säätökäyttöön teollisuusprosesseihin nesteille ja kaasuille.

Lisätiedot

PP-HINNASTO 1.12.2013 alkaen hinnat alv 0%

PP-HINNASTO 1.12.2013 alkaen hinnat alv 0% 2010016C PP LÄHTÖLIITIN UK 16-1/2 KPL 1,467 2010020C PP LÄHTÖLIITIN UK 20-1/2 KPL 1,820 2010020D PP LÄHTÖLIITIN UK 20-3/4 KPL 1,820 2010025C PP LÄHTÖLIITIN UK 25-1/2 KPL 2,198 2010025D PP LÄHTÖLIITIN UK

Lisätiedot

Varastovalikoima CTV Vetoakestävät venttiilit- ja liittimet 1/2017

Varastovalikoima CTV Vetoakestävät venttiilit- ja liittimet 1/2017 Varastovalikoima Vetoakestävät venttiilit- ja liittimet 1/2017 AMI977 2 Varastovalikoima Vetoakestävät venttiilit- ja liittimet Tuotteen ominaisuudet Takuu 10-vuotta Laippaliitäntä 10/16 barin paineelle

Lisätiedot

KUIVAIMU JA VESIPIIKKAUS

KUIVAIMU JA VESIPIIKKAUS KUIVAIMU JA VESIPIIKKAUS SIDRUBRIK HYDROSCAND Me täällä Hydroscandilla tarjoae sinulle hyvää palvelua tilauksesta toimitukseen. Tuotevalikoimae on laaja ja laadultaan korkea. Monet tuotteee on sertifioitu

Lisätiedot

3.9. Kylmäaineletkut ja -liittimet

3.9. Kylmäaineletkut ja -liittimet 3.9. Kylmäaineletkut ja -liittimet Kylmäaineletkujen ja -liittimien valintaopas - Ilmastointijärjestelmän pääkomponettien valinnan jälkeen suunnitellaan järjestelmän letkuttaminen. - Liittimiksi voidaan

Lisätiedot

Avoimet hammashihnat

Avoimet hammashihnat Yleistä avoimista haashihnoista Avoimia haashihnoja (metritavarana) löytyy laaja valikoima eri haasjaoilla ja eri materiaaleista valmistettuina. Jokaiseen eri käyttökohteeseen ja olosuhteeseen löytyy sopiva

Lisätiedot

KUMIMATOT JA -LEVYT 109

KUMIMATOT JA -LEVYT 109 KUMIMATOT KUMIMATOT KUMIMATOT KUMIMATOT KUMIMATOT KUMIMATOT 109 SISÄLLYSLUETTELO 109 Tavaratilan kumimatot...3 Solukumilevyt (EPDM)...4 Pölysuojamatot STD (Trellex)...5 Sälematot...6 Rihlamatot...7 Turkkilevymatot...8

Lisätiedot

Liittimet, Putket. fittings, tubing LiittiMet & accessories

Liittimet, Putket. fittings, tubing LiittiMet & accessories Liittimet, Putket ja Tarvikkeet norgren tarjoaa liittimiä käytännössä kaikkiin liikkeen ja nesteen säätölaitteisiin. Pneufit valikoimamme, sekä metallinen että komposiitti (muovi/metalli), on nyt entistäkin

Lisätiedot

Koneosasto Kuvasto 2015 MAALAUSKAAPIT, IMUSEINÄT, SUODATTIMET, KUIVAUSTELINEET PUHALTIMET, TISLAIMET, ILMANHUOLTOLAITTEET JA TARVIKKEET

Koneosasto Kuvasto 2015 MAALAUSKAAPIT, IMUSEINÄT, SUODATTIMET, KUIVAUSTELINEET PUHALTIMET, TISLAIMET, ILMANHUOLTOLAITTEET JA TARVIKKEET Koneosasto Kuvasto 2015 MONIKA MAALAUSKAAPIT, IMUSEINÄT, SUODATTIMET, KUIVAUSTELINEET PUHALTIMET, TISLAIMET, ILMANHUOLTOLAITTEET JA TARVIKKEET Koneosasto Kuvasto 2015 MONIKA 2 Maalauskaapit Maalauskaapit

Lisätiedot

PVC-U. Tuoteluettelo. Täydellinen valikoima putkia ja liittimiä sekä käsikäyttöisiä ja automaattisia venttiilejä

PVC-U. Tuoteluettelo. Täydellinen valikoima putkia ja liittimiä sekä käsikäyttöisiä ja automaattisia venttiilejä PVC-U Tuoteluettelo Täyellinen valikoima putkia ja liittimiä sekä käsikäyttöisiä ja automaattisia venttiilejä 76 PVC-U Putkistojärjestelmät Sivu Putket 80 iimattavat putkenosat / liittimet 85 Muunnososat

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen No. 981117101 Kuvaus Turvalukitus mahdollistaa rummun lukitsemisen letkunvaihdon yhteydessä. Räikkämekanismi lukitsee uloskelatun letkun halutulle

Lisätiedot