Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry MENETTELYTAPASÄÄNTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry MENETTELYTAPASÄÄNTÖ"

Transkriptio

1 Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry MENETTELYTAPASÄÄNTÖ Vahvistettu Partioneuvostossa MENETTELYTAPASÄÄNNÖN TARKOITUS Menettelytapasääntö täydentää yhdistyksen voimassaolevia sääntöjä. (LIITE). Menettelytapasäännön tarkoituksena on ohjata yhdistyksen toimielinten toimintaa sekä niiden päätösvallassa olevien asioiden johtamista ja toteuttamista. Yhdistyksen sääntöjen 21 mukaisesti menettelytapasäännön vahvistaa partioneuvosto. Partioneuvosto valvoo menettelytapasäännön pysymistä ajan tasalla. 2. JÄSENKOKOUS Jäsenkokous on yhdistyksen ylin päättävä elin. 2.1 Varsinainen jäsenkokous Varsinaisen jäsenkokouksen käsittelemät asiat on todettu säännöissä. Lisäksi jäsenkokous päättää valtakunnallisten suurleirien ja suurtapahtuminen järjestämisestä. Jäsenkokouksella tulee olla sekä suomen- että ruotsinkielinen pöytäkirjanpitäjä. Kokous vahvistaa menettelytapansa. Malli jäsenkokouksen menettelytapasäännöksi on LIITTEESSÄ. Jäsenkokouksessa käsiteltäviin asioihin liittyvä kokousmateriaali on lähetettävä jäsenille samanaikaisesti kokouskutsun kanssa. Mikäli tämä ei ole jonkin yksittäisen asian kohdalla mahdollista, voi kokous silti käsitellä asian. Jäsenkokouksen valmistelee ja sille esitykset tekee yhdistyksen hallitus. Hallitus vastaa kokouksen järjestelyistä ja asioiden esittelystä kokouksessa. 2.2 Ylimääräinen jäsenkokous Ylimääräisen jäsenkokouksen koollekutsuminen on määritelty säännöissä. Partioneuvoston täydentämiseksi partioneuvoston jäsenen tai varajäsenen erottua tehtävästään ylimääräinen jäsenkokous voidaan järjestää partioneuvoston kokouksen yhteydessä siten, että A-jäsenet yhteisellä sopimuksella lähettävät kokoukseen vain yhden edustajan. Ylimääräisen jäsenkokouksen on tällöin oltava päätöksissään yksimielinen. 3. PARTIONEUVOSTO 3.1 Partioneuvoston tehtävät Partioneuvosto on yhdistyslain tarkoittama valtuutettujen kokous ja se toimii jäsenkokousten välillä yhdistyksen ylimpänä päätöksentekoelimenä ja käyttää yhdistyksen päätösvaltaa. Partioneuvosto seuraa jäsenkokouksen hyväksymän strategian ja kaksivuotispainotusten toteutumista vuosisuunnittelussa. Partioneuvosto päättää sääntömääräisten asioiden lisäksi - partio-ohjelman tavoitteista ja ikäkausijaosta - koulutusjärjestelmän tavoitteista -partion toimintaperiaatteita koskevista linjauksista, jotka koskevat laajasti partioliikettä tai piirejä ja keskusjärjestöä yhdessä

2 - partiopiirien toiminta-alueista - valtion yleisavustuksen jakotavasta keskusjärjestön ja piirien kesken - sellaisista järjestön yhteisistä asioista, joihin edellytetään A-jäsenten resursseja sekä asioista, joilla on vaikutus A- jäsenten edellä mainittuihin resursseihin; tällaisia asioita on esimerkiksi adventtikalenterin tuottojen jakosuhde - yhdistyksen talouden kannalta merkittävän omaisuuserän luovuttamisesta - valtakunnallisten suurleirien ja suurtapahtumien tavoitteista - kansainvälisen vaikuttamisen päätavoitteista - jäsenkokoukselle annettavasta lausunnosta hallituksen tekemään strategiaesitykseen - jäsenkokoukselle annettavasta lausunnosta hallituksen tekemään esitykseen toiminnan painotuksiksi tulevalle kaksivuotiskaudelle - jäsenkokoukselle annettavasta lausunnosta hallituksen tekemään peruskirja- ja sääntömuutosesitykseen sekä - yhdistyksen jäsenyyksistä muissa yhdistyksissä; ja nimeää - kansainväliset asiamiehet (WAGGGS ja WOSM). 3.2 Partioneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat Partioneuvoston puheenjohtaja johtaa partioneuvoston työskentelyä. Puheenjohtajan ollessa estynyt puhetta kokouksessa johtaa ja hänen sijaisenaan toimii ensimmäinen varapuheenjohtaja ja hänen ollessaan estynyt toinen varapuheenjohtaja. Varapuheenjohtajat valitaan partioneuvoston kaksivuotiskauden ensimmäisessä kokouksessa kaksivuotiskaudelle. Varapuheenjohtajat valitaan partioneuvoston keskuudesta. Partioneuvoston puheenjohtaja vastaa partioneuvoston työskentelystä ja sen kehittämisestä. Partioneuvoston puheenjohtaja huolehtii osaltaan yhdistyksen edustamisesta hallituksen kanssa sovittavalla tavalla. Partioneuvoston puheenjohtaja vastaa siitä, että hallituksen ja Partioneuvoston välinen työnjako toteutuu sääntöjen ja menettelytapasäännön mukaisesti. Partioneuvoston puheenjohtaja osallistuu hallituksen kanssa partioneuvoston kokousten ja jäsenkokousten valmisteluun. Valmisteluvastuu on hallituksella. Partioneuvoston puheenjohtajalla on sääntöjen mukaan oikeus kutsua partioneuvosto koolle tarvittaessa. 3.3 Partioneuvoston jäsen Partioneuvoston jäsenet ja varajäsenet valitaan kunkin varsinaisen jäsenen asettamista ehdokkaista. Partioneuvoston jäsenen tulee toimessaan edistää valtakunnallisen partiotoiminnan menestymistä. Tämä edellyttää, että partioneuvoston jäsenellä on hyvä oman alueensa ja valtakunnallisen partiotoiminnan tuntemus. Partioneuvoston jäsen huolehtii partioneuvoston tekemien päätösten tiedotuksesta oikeille tahoille piirissään. 3.4 Partioneuvoston kokoukset Yhdistyksen sääntömääräiset asiat käsitellään partioneuvoston kevät- ja syyskokouksissa. Partioneuvoston kokouksissa on äänioikeus partioneuvoston varsinaisilla jäsenillä, tai varsinaisen jäsenen ollessa estynyt, varajäsenellä. Partioneuvoston kokouksissa käsiteltävät asiat esittelee hallitus, jonka jäsenillä, toiminnanjohtajalla sekä johtoryhmällä on läsnäolo- ja puheoikeus partioneuvoston kokouksissa. Lisäksi Finlands Svenska Scouter rf:n toiminnanjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa. Partioneuvosto voi erillisellä päätöksellä tarvittaessa antaa läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin partioneuvoston kokouksessa. Yhdistyksen hallitus vastaa siitä, että partioneuvostolla on käytettävissään tarpeelliset sihteeripalvelut. 3.5 Partioneuvoston työskentelytavat Partioneuvoston kokoukset kutsuu koolle hallitus tai partioneuvoston puheenjohtaja. Partioneuvoston kokouksen valmistelee ja sille esitykset tekee yhdistyksen hallitus. Hallitus vastaa kokouksen järjestelyistä ja asioiden esittelystä kokouksessa. A-jäsenet voivat tehdä hallitukselle A-jäsenaloitteen, jonka tulee olla vähintään kahden A-jäsenen allekirjoittama. Aloitteen tulee käsitellä jotakin asiaa, johon hallituksen toivotaan puuttuvan tai antavan ratkaisun. Hallitus raportoi aloitteiden pohjalta tekemistään päätöksistä partioneuvostolle. Partioneuvosto päättää toimenpiteistä

3 raportin kuultuaan. Jotta hallitus ehtisi käsitellä aloitetta ennen partioneuvoston kokousta, tulee aloitteen olla hallituksen sihteerillä vähintään yhtä kuukautta ennen partioneuvoston kokouksen alkamista. A-jäsenaloitteet eivät rajoita partioneuvosten jäsenten oikeutta tuoda asioita kokouksen käsiteltäväksi, tehdä asia-, päätös- tai muutosesityksiä, tai muutoinkaan käyttää heille yhdistyslain tarkoittaman valtuuston jäseninä kuuluvia oikeuksia. A-jäsenet voivat esittää hallitukselle A-jäsenkysymyksen, johon hallitus antaa vastauksen partioneuvoston kokouksessa. Kirjallinen kysymys tulee olla hallituksen sihteerillä kahta viikkoa ennen partioneuvoston kokouksen alkamista. Partioneuvoston menettelytavat on määritelty LIITTEESSÄ 4. HALLITUS 4.1 Hallituksen tehtävät Yhdistyksen hallitus vastaa yhdistyksen toiminnan johtamisesta apunaan yhdistyksen keskustoimiston henkilökunta. Hallitus ohjaa valiokuntien toimintaa toiminnanalasta vastaavien hallituksen jäsenten kautta. Hallituksen sääntömääräiset tehtävät on määritelty säännöissä 15. Lisäksi hallitus päättää - poikkeamisesta partioneuvoston hyväksymästä toimintasuunnitelmasta strategian ja kaksivuotispainotusten puitteissa - varojen käytöstä talousarvion antamissa rajoissa - pysyvistä ryhmistä ja niiden perustehtävistä - järjestöllisten projektien tavoitteista, milloin ne eivät kuulu partioneuvoston toimivaltaan - järjestöllisten projektien ryhmistä ja ohjausryhmistä ja niiden toimeksiannoista - yhdistyksen toimintaperiaatteista ja toimintaa koskevasta ohjeistuksesta sääntöjen ja menettelytapasäännön puitteissa - asioista, jotka kuuluvat useamman kuin yhden valiokunnan vastuualueeseen ja ovat yhdistyksen toiminnan kannalta tai taloudellisesti merkittäviä - asioista, jotka kuuluvat yhden valiokunnan toimialaan, mutta vaikuttavat laajasti partiotoimintaan tai ovat taloudellisesti merkittäviä - yhdistyksen edustajista ja toimintaperiaatteista muissa yhteisöissä sekä - yhdistyksen henkilöstöä koskevat ohjesäännöt; nimeää - valiokuntien jäsenet - järjestön julkaisujen päätoimittajat - hallituksen alaisten ryhmien puheenjohtajat ja jäsenet sekä - järjestöllisten projektien, ryhmien ja ohjausryhmien puheenjohtajat ja jäsenet; vastaa - jäsenkokousten ja partioneuvoston kokousten koollekutsumisesta - jäsenkokouksessa käsiteltävien asioiden valmistelusta (päätösesitykset), kokousjärjestelyistä sekä jäsenkokouksen päätösten täytäntöönpanosta - partioneuvostossa käsiteltävien asioiden valmistelusta (päätösesitykset), kokousjärjestelyistä sekä partioneuvoston päätösten täytäntöönpanosta - jäsenrekisteristä, jäsenluettelosta ja jäsenmaksujen keräämisestä; valvoo - toimintasuunnitelman ja talousarvion toteuttamista -. yhdistystä koskevien kehittämissuunnitelmien toteutusta - yhdistyksen etua omistajan ominaisuudessa yhdistyksen omistamissa yhtiöissä; sekä edustaa yhdistystä. Hallituksessa käsiteltävien asioiden esittelystä vastaavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, hallituksen jäsenet, johtoryhmän jäsenet ja partioneuvostoa koskevien asioiden osalta partioneuvoston puheenjohtaja.

4 Hallitus voi asettaa työvaliokunnan valmistelemaan hallituksessa, partioneuvostossa ja jäsenkokouksessa käsiteltäviä asioita ja päättämään sille delegoimistaan asioista. Työvaliokunnan tehtävät on kuvattu kohdassa 4.3. Lisäksi hallitus voi asettaa tarpeelliseksi katsomiaan työryhmiä ja määrittelee niiden tehtävät. 4.2 Yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja Puheenjohtajien tehtävät on koottu yhteiseksi ns. tehtäväsalkuksi, jotka puheenjohtaja jakaa itselleen, varapuheenjohtajalle tai jollekin muulle hallituksen jäsenelle. Puheenjohtajat esittelevät hallitukselle toimikautensa alussa sovitun keskinäisen työnjakonsa sekä vuosittain suunnitelman siitä, kuinka hallitusta ja partioneuvostoa käytetään toimintakauden aikana järjestön johtamisessa Puheenjohtajien tehtäviin kuuluvat seuraavat tehtävät: - strategian johtaminen (partioliikkeen strategian valmistelun ja sen toteuttamisen johtaminen) - jäsenmäärän kehityksen seuraaminen ja kasvutoimenpiteiden kehittäminen - toiminnan johtaminen (toiminnan arviointi, vuosisuunnitteluprosessi, toimintasuunnitelman toteutus, projektien kokonaisuus) - keskusjärjestön kehittämiskokonaisuuden johtaminen - edunvalvonta - yhteiskuntasuhteet, erityisesti yhteydenpito valtakunnallisiin sidosryhmiin yhteistyössä yhteiskuntasuhteista vastaavan hallituksen jäsenen ja Y-ryhmän kanssa - kansainväliset suhteet yhteistyössä kv-asiamiesten kanssa - partion ulkoinen kuva - järjestösuhteet (mm. keskusjärjestö, piirit, muut valtakunnalliset järjestöt) - ansiomerkit - esimiestyö (johtava toimihenkilö, hallituksen jäsenet) - erilaiset järjestön projektit - valmistelun koordinointi eri valiokuntien välillä - yhdistyksen edustaminen - valtakunnallisen ruotsinkielisen toiminnan toteuttamisen valvonta yhteistyösopimuksen puitteissa. (Yhteistyösopimus LIITTEENÄ) Yhdistyksen puheenjohtaja - johtaa puhetta hallituksen kokouksessa - vastaa yhdistyksen johtamisjärjestelmän toimivuudesta - johtaa hallituksen kokousten valmistelua - johtaa jäsenkokouksen ja partioneuvoston kokouksen valmistelua - valvoo hallituksen päätösten toimeenpanoa - vastaa yhdistyksen henkilöstöpoliittisista linjauksista ja toimii yhdistyksen toiminnanjohtajan esimiehenä Yhdistyksen varapuheenjohtaja - johtaa puhetta hallituksen kokouksessa hallituksen puheenjohtajan ollessa estynyt; - hoitaa yhdistyksen puheenjohtajan tehtäviä, jos yhdistyksen puheenjohtaja on pysyvästi estynyt toimimaan tehtävissään, siihen asti kunnes jäsenkokous valitsee yhdistykselle uuden puheenjohtajan; 4.3 Työvaliokunta Työvaliokunnan muodostavat yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä yhdistyksen toiminnanjohtaja. Hallitus voi tarpeen mukaan täydentää työvaliokuntaa yhdellä tai kahdella hallituksen jäsenellä. Yhdistyksen puheenjohtaja toimii työvaliokunnan puheenjohtajana. Työvaliokunta valmistelee jäsenkokouksen, partioneuvoston ja hallituksen kokoukset sekä niissä käsiteltävät asiat. Työvaliokunta koordinoi yhteiskuntasuhteita, ansiomerkkitoimintaa sekä yhteyksiä henkilöihin, jotka toimivat partion edustajina muissa yhdistyksissä. Lisäksi hallitus voi antaa työvaliokunnalle muita tehtäviä. Työvaliokunnan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, joka toimitetaan hallitukselle, tai päätökset dokumentoidaan hallituksen pöytäkirjaan tiedoksi.

5 4. 4 Hallituksen jäsenet Hallituksen jäsen on yhdistyslain mukaan vastuussa koko yhdistyksen toiminnasta ja näin ollen hallituksen jäsenen tehtävänä on ensisijaisesti edistää koko yhdistyksen etua. Hallituksen jäsenet vastaavat kukin yhden hallituksen alaisen valiokunnan toiminnasta tai valinnan yhteydessä nimetystä vastuualueesta. Yhdistyksen organisaatioon kuuluu kuusi hallituksen alaista valiokuntaa, jotka vastaavat alue-, kasvatus-, vapaaehtoistuen, viestintä-, talous- ja kansainvälisten yhteyksien toiminnanaloista, kukin yhdestä. Hallitus nimeää valiokunnan puheenjohtajan ja jäsenet, valiokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Partioneuvosto voi lisäksi erityistä isoa yhdistyksen projektia tai muuta tehtävää varten valita enintään 2 hallituksen jäsentä, jotka kukin siinä tehtävässä vastaavat ko. projektin suunnittelusta, budjetoinnista, toteutuksesta, raportoinnista sekä koordinoinnista eri toimialojen kanssa Valiokunnat Valiokunnat vastaavat hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti oman toiminta-alueensa suunnittelusta, budjetoinnista, asioiden valmistelusta hallitukselle päätettäväksi ja päätösten toteuttamisesta. Valiokunta toimii oman alueensa asiantuntijana ja vastaa toiminnanalansa toimintasuunnitelman toteutuksesta, seurannasta, raportoinnista ja valvonnasta. Valiokunta huomioi työssään kaksikieliset tavoitteet. Valiokunta tukee piirejä ja keskusjärjestön organisaatiota omalla toiminnanalallaan. Valiokuntien jäsenmäärä voi vaihdella tilanteen mukaan. Jäsenmäärä suositellaan olevan vähintään kuusi ja jokaisella valiokunnan jäsenellä on nimetty tarkoituksenmukainen pesti. Valintoja tehtäessä on kiinnitettävä huomiota kunkin tehtävän pätevyysvaatimuksiin sekä jatkuvuuteen. Tehtäviensä toteuttamiseksi valiokunnat voivat toiminnanalansa ja talousarvion antamissa rajoissa perustaa tarvittavan määrän projektiluontoisia ryhmiä, joiden jäsenet hallitus vahvistaa. Hallitus päättää valiokunnan puheenjohtajan ja jäsenten valinnasta asianomaisesta toiminnanalasta vastaavan hallituksen jäsenen esittelystä Aluevaliokunta Aluevaliokunta vastaa keskusjärjestön tekemästä aluetyöstä, jossa luodaan puitteita hyvälle lippukuntatoiminnalle koko maassa, tuetaan piirien tekemää aluetyötä ja välitetään lippukuntien ääntä keskusjärjestöön. Aluevaliokunta vastaa lippukuntien toimintaa koskevan tutkimus- ja tilastotiedon keruusta, jakamisesta toiminnanalojen käyttöön, analysoinnista ja tietotuotteiden hyödyntämisen edistämisestä. Aluevaliokunta seuraa partion jäsenmäärän kehittymistä, edistää partiotarjonnan kattavuutta ja varmistaa yhdessä piirien kanssa lippukuntien perustamistyön aktiivisen ylläpidon Kasvatusvaliokunta Kasvatusvaliokunnan tehtävänä on varmistaa että käytössä oleva partio-ohjelma on laadukasta ja vastaa tarpeeseen kaikkina aikoina, ja että sitä toteutetaan monipuolisesti kaikkialla Suomessa. Kasvatusvaliokunta pitää yllä ymmärrettävää kuvaa partiokasvatuksesta. Kasvatustoiminnanala vastaa ja kehittää keskusjärjestön vastuulla olevia partion kohderyhmälle suunnattuja ohjelmatapahtumia. Kasvatustoiminnanala tukee piirejä lippukunnissa tapahtuvan partiokasvatuksen toteuttamisessa Vapaaehtoistuen valiokunta Vapaaehtoistuen valiokunta vastaa partiossa vapaaehtoistyössä toimivien henkilöiden tukemisesta keskusjärjestössä ja piireissä, turvallisuusjohtamisesta sekä koulutusyhteistyöstä muiden järjestöjen kanssa. Valiokunta kehittää ja ylläpitää partion koulutus- ja pestijärjestelmää, järjestää koulutustapahtumia, huolehtii ylimmän partiojohtajakoulutuksen järjestämisestä, kehittää vapaaehtoisten tuen muotoja keskusjärjestö-, piiri- ja lippukuntatoimijoille sekä kehittää turvallisuusjohtamisen ohjeistuksia ja käytäntöjä Viestintävaliokunta Viestintävaliokunta vastaa partion sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Viestintävaliokunta tukee muita toiminnanaloja viestinnän keinoin. Viestinnän kokonaisuutta käsitellään partioliikkeen ja keskusjärjestön kannalta.

6 Valiokunta toteuttaa ja kehittää yhdistyksen viestintää Talousvaliokunta Talousvaliokunta vastaa järjestön taloudellisesta turvallisuudesta, riskienhallinnasta ja operatiivisista riskeistä. Talouden kokonaisuutta tarkastellaan keskusjärjestön, eri partiopiirien, muiden partioyhteisöjen ja myös partioliikkeen kannalta. Valiokunta valvoo ja kehittää yhdistyksen taloudenhoitoa, riskienhallintaa ja varainhankintaa. Talousvaliokunta tuottaa taloutta koskevaa tietoa päätöksenteon avuksi hallitukselle, valiokunnille ja Partioneuvostolle. Talousvaliokunnan tehtäviin kuuluvat myös ICT- asiat sekä yhdistyksen varallisuudesta ja varainkeruusta huolehtiminen. Talousvaliokunnalle kuuluu myös järjestön Yhteiskuntasuhteista huolehtiminen Kansainvälisten yhteyksien valiokunta Kansainvälisten yhteyksien valiokunta vastaa järjestön suhteista ja vaikuttamisesta maailmanjärjestöihin sekä suhteista muiden maiden partiojärjestöihin hallituksen ja partioneuvoston linjausten mukaisesti. Valiokunta vie eteenpäin kansainvälisen partioliikkeen tavoitteita Suomessa ja osallistuu kansainvälisen partioliikkeen linjausten valmisteluun ja niistä päättämiseen. Valiokunta varmistaa yhteistyössä muiden toiminnanalojen kanssa, että kansainväliset mahdollisuudet ja palvelut tulevat hyödynnetyiksi mahdollisimman laajasti. Järjestöllä on kansainväliset asiamiehet WOSM ja WAGGGS, jotka partioneuvosto valitsee. Asiamiesjärjestelmä on kansainvälinen ja perustuu maailmanjärjestöjen päätöksiin. Kansainväliset asiamiehet toimivat maailmanjärjestöjen yhteyshenkilöinä Suomessa ja seuraavat, että järjestön toiminta on maailmanjärjestöjen peruskirjojen ja muiden kansainvälisen partioliikkeen jäsenyysvelvoitteiden mukaista. Toinen kv-asiamies toimii hallituksen jäsenenä. Tehtävänsä hoitamiseksi kansainvälisillä asiamiehillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus jäsenkokouksessa sekä partioneuvoston ja hallituksen kokouksissa Laajennetut valiokunnat Keskusjärjestön ja piirien yhteneviin toiminnanaloihin kuuluvat valiokunnat (aluevaliokunta, kasvatusvaliokunta, vapaaehtoistuen valiokunta, viestintävaliokunta ja talousvaliokunta) järjestävät laajennettuja valiokunnan kokouksia. Kukin piiri nimeää laajennettuun valiokuntaan yhden edustajan kaksivuotiskaudeksi. Edustajan on hyvä olla oman piirihallituksensa jäsen tai k.o. toiminnanalan johtaja. Piirit nimeävät edustajilleen myös varajäsenet. Laajennettu valiokunta sopii toiminnanalan sisäisistä piirien ja keskusjärjestön yhteisistä tavoitteista. Keskusjärjestön valiokunta valmistelee puheenjohtajansa johdolla laajennettujen valiokuntien kokoukset ja huolehtii siitä, että laajennetun valiokunnan käsittelyn tulokset toteutuvat toiminnanalalla. Laajennetun valiokunnan tehtävänä on: työskennellä ja tehdä päätöksiä valiokunnan toiminnanalaa koskevissa keskeisissä strategiaan, toiminnansuunnitteluun ja painotuksiin liittyvissä käytännön asioissa, sekä muissa käytännön asioissa joissa yhteistyö keskusjärjestön ja piirien välillä on erityisen tärkeää, valmistella asioita, jotka vaativat keskusjärjestöltä ja piireiltä merkittäviä taloudellisia, luottamus- tai toimihenkilöresursseja, pitää yllä säännöllistä ja toimivaa tiedonkulkua keskusjärjestön ja piirien välillä sekä piirien kesken sovittaa yhteen keskusjärjestön ja piirien vuosisuunnittelua ja lisäksi piirit tekevät tarvittaessa esityksiä valiokunnan päätöksentekoon liittyvissä asioissa. 5. LUOTTAMUSHENKILÖN PESTI KESKUSJÄRJESTÖSSÄ 5.1 Yleistä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n organisaatiossa toimivat luottamushenkilöt työskentelevät valtakunnallisen partion edustajina päämääränään valtakunnallinen partiotoiminnan menestys. Yhdistyksessä on käytössä partiopesti, johon kuuluu luottamustehtävän sisällöstä ja menettelytavoista sopiminen. Pestaamisesta on vastuussa kyseisen organisaatioyksikön johtaja. Pestaamiseen kuuluu tehtävän sisällöstä ja kestosta sopimisen lisäksi myös tuesta, koulutuksesta, arvioinnista ja palautteesta huolehtiminen koko pestin ajan. Kullekin yhdistyksen pestissä toimivalle ja yhdistystä muissa yhdistyksissä, yhteistyötahoissa tai yhtiöissä edustavalle henkilölle määritellään pestikeskustelussa tehtävän vastaanottamisesta seuraavat vastuut ja valtuudet.

7 Pestikeskustelu suositellaan pidettäväksi ennen pestin aloittamista, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluttua pestin aloittamisesta. Lisäksi pesti tulee tarkistaa vuosittain omana keskustelunaan. Luottamushenkilön tulee kouluttautua tehtäväänsä ja pestaajan on tarjottava henkilölle tehtävän hoidossa tarvittava perehdytys, koulutus ja tuki. Hallitus vahvistaa kaikki keskeiset pestit kuten valiokuntien ja toimikuntien jäsenyydet. Hallituksella on myös oikeus päättää pesti kesken kauden, mikäli luottamushenkilö ei toimi pestattaessa sovittujen periaatteiden mukaisesti. Samassa yhteydessä on hallituksen päätöksellä keskustoimisto oikeutettu sulkemaan ko. henkilön sähköiset asiointitilit ja oikeudet. Hallituksen jäsenten pestikeskusteluista vastaa hallituksen puheenjohtaja. 5.2 Pestin pituus Yhdessä pestissä voi toimia yhtäjaksoisesti korkeintaan kuusi vuotta. Pestin pituus määritellään pestattaessa. Säännöt määrittelevät eräiden pestien pituudeksi kaksi vuotta. Keskusjärjestön pysyvissä pesteissä yhden kauden pituus on kaksi vuotta, ellei sovita lyhyemmästä kaudesta. Projekteissa pestin pituus voi olla projektin pituinen tai korkeintaan kahden vuoden kausista koostuva. Jos henkilö valitaan johonkin pestiin ensimmäisen kerran ns. kesken olevalle kaudelle jonkin toisen henkilön tilalle, voi hän toimia samassa pestissä korkeintaan kolme täyttä kautta Vaalit Jäsenkokouksen valitsemien järjestön puheenjohtajan, järjestön varapuheenjohtajan ja partioneuvoston puheenjohtajan vaalin valmistelee jäsenkokousta varten partioneuvoston asettama vaalitoimikunta. Partioneuvoston valitsemien hallituksen jäsenten ja yhdistyksen kansainvälisten asiamiesten vaalin valmistelee partioneuvoston asettama vaalitoimikunta. Vaalitoimikunta ei aseta ehdokkaita järjestykseen. Vaikka ehdokasasettelu kunkin hallituspaikan kohdalla päättyykin juuri ennen ko. vaalia, olisi suotavaa, että ehdokkaat olisivat jo tiedossa kokouskutsua postitettaessa. Hallituksen jäsenet valitsee partioneuvosto. Valiokunnan jäsenten rekrytoinnista vastaa valiokunnan puheenjohtaja, ja valinnat vahvistaa hallitus aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin näissä tehtävissä voi toimia yhtäjaksoisesti korkeintaan kuusi vuotta. Valiokunnan jäsenten vaihtumisessa tulee varmistaa jatkuvuus. Partioneuvosto valitsee yhdistyksen kaksi kansainvälistä asiamiestä (kv-asiamies, international commissioner, IC), joista toinen hoitaa yhteyksiä WAGGGSiin ja toinen WOSMiin. 6. VALTAKUNNALLINEN RUOTSINKIELINEN TOIMINTA Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry on kaksikielinen järjestö, joka huomioi toiminnassaan kaksikieliset tavoitteet. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry ja Finlands Svenska Scouter rf ovat tehneet sopimuksen valtakunnallisen ruotsinkielisen partiotoiminnan järjestämisestä. ( LIITE) Sopimuksen mukaisesti FiSSc toimii valtakunnallisten ruotsinkielisten palveluiden järjestäjänä ja edustaa partiota suomenruotsalaisissa kulttuuriyhteisöissä. Lisäksi FiSSc toimii A-jäsenenä piirijärjestön tavoin vastaten kaikista partiopiirin tehtävistä ja palveluista ruotsinkielisille lippukunnille. Yhtenevien toiminnanalojen tapaamisiin FiSSc osallistuu samalla tavoin kuin piirit. Valtakunnallisen ruotsinkielisen toiminnan järjestämistä ohjaa jäsenkokouksen hyväksymä peruskirja sekä SP-FS:n hyväksymä strategia. Sopimuksen seuranta ja tehtävän hoitamisen valvonta on yhdistysten puheenjohtajien vastuulla. Tavoitteena on, että keskusjärjestön luottamustehtävissä on mukana myös äidinkieleltään ruotsinkielisiä henkilöitä. Projektien käynnistysvaiheessa määritellään ja kiinnitetään huomiota siihen, että lopputulokset palvelevat myös ruotsinkielisiä lippukuntia ja partiolaisia.

8 7. KESKUSTOIMISTO Yhdistyksen palkattu henkilöstö työskentelee keskustoimistossa. Ylempien toimihenkilöiden ja hallituksen toiminnan periaatteet sisältäen vastuut ja valtuudet vahvistetaan vuosittain hallituksen kokouksessa. Keskustoimiston henkilöstö auttaa hallitusta yhdistyksen johtamisessa ja toiminnan toteuttamisessa. Yhdistyksen toiminnanjohtaja toimii työnantajan edustajana keskustoimistossa ja on keskustoimiston johtaja. Toiminnanjohtajan esimies on järjestön puheenjohtaja. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry on Partiotyönantajat Scoutarbetsgivarna ry:n jäsen ja noudattaa henkilöstöpolitiikassaan Pata-Scag ry:n hyväksymiä linjauksia. 8. TOIMINNAN SUUNNITTELU JA ARVIOINTI Yhdistyksen toiminnan suunnittelua toteutetaan kolmella eri tasolla: jäsenkokous hyväksyy strategian neljälle vuodelle, jäsenkokous hyväksyy toiminnan painotukset seuraavalle kaksivuotiskaudelle ja partioneuvosto hyväksyy vuosisuunnitelman ja talousarvion Toiminnan arviointi toteutetaan jäsenkokouksessa tiedoksi merkittävänä kaksivuotiskatsauksena, partioneuvoston hyväksymän vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen yhteydessä sekä partioneuvostossa tiedoksi merkittävän vuosittaisen toiminnan arviointi raportin muodossa Strategia Strategia on jäsenkokouksen hyväksymä asiakirja ja se ohjaa keskusjärjestön lisäksi myös piirijärjestöjen toiminnan suunnittelua. Strategian valmistelu toteutetaan mahdollisimman avoimesti niin, että sekä keskusjärjestön että piirijärjestöjen luottamushenkilöillä ja toimihenkilöillä sekä lippukuntatoimijoilla on mahdollisuus osallistua valmistelutyöhön. Strategian yhteydessä hyväksytään strategiakaudelle ns. Tähtikartta, johon sisällytetään sekä valtakunnalliset että kansainväliset suurtapahtumat. Hallitus vastaa strategian valmistelusta jäsenkokoukselle ja partioneuvosto antaa hallituksen esityksestä lausunnon jäsenkokoukselle Toiminnan painotukset seuraavalle kaksivuotiskaudelle Toiminnan painotukset seuraavalle kaksivuotiskaudelle on jäsenkokouksen hyväksymä asiakirja, joka pohjautuu strategiaan. Keskusjärjestön lisäksi se ohjaa myös piirijärjestöjen vuosisuunnittelua. Toiminnan painotusten yhteydessä hyväksytään lisäksi tapahtumakalenteri seuraavalle kaksivuotiskaudelle keskeisten tapahtumien osalta. Kaksivuotiskautta ohjaavan toiminnan painotusten valmistelu toteutetaan mahdollisimman avoimesti niin, että sekä keskusjärjestöjen että piirien luottamushenkilöillä ja toimihenkilöillä on mahdollisuus osallistua valmistelutyöhön. Hallitus vastaa toiminnan painotusten valmistelusta ja partioneuvosto antaa hallituksen esityksestä lausunnon jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio Yhdistyksen vuosittain laadittava toimintasuunnitelma ja talousarvio perustuvat jäsenkokouksen hyväksymään strategiaan ja jäsenkokouksen hyväksymiin toiminnan kaksivuotispainotuksiin. Vuosisuunnittelua ohjaa lisäksi partioneuvoston hyväksymä Opus asiakirja, jossa määritellään keskusjärjestön ja piirien perustehtävät sekä keskinäinen työnjako lippukuntien tukemiseksi (LIITE). Toimintasuunnitelma tehdään toiminnanaloittain ja toimintasuunnitelmaan liitetään tarkennettu tapahtumakalenteri. Toimintasuunnitelman ja talousarvion valmistelee hallitus partioneuvoston hyväksyttäväksi. Yhtenevien toiminnanalojen osalta ja merkittävien keskusjärjestön ja piirien yhteistoimintojen osalta toimintasuunnitelma käsitellään laajennetuissa valiokunnissa ennen hallituksen esitystä partioneuvostolle.

9 Keskusjärjestölle kerättävä jäsenmaksu päätetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan kautta edeltävän vuoden partioneuvoston kevätkokouksessa. Adventtikalenterin hinta ja jakosuhde sekä valtionavun jakosuhde vahvistetaan vuosittain edellisen vuoden partioneuvoston kevätkokouksessa Strategian arviointi Strategian toteutumista arvioidaan jäsenkokoukselle esitettävän kaksivuotiskatsauksen muodossa. Kaksivuotiskatsauksen valmistelee jäsenkokoukselle hallitus ja se merkitään tiedoksi jäsenkokouksessa Toiminnan arviointi Hallitus valmistelee partioneuvostolle vuosittain sääntömääräisen vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen, jotka antavat kattavan kuvan strategian pohjalta rakennetun toimintasuunnitelman toteutumisesta ja talousarviossa pysymisestä. Vuosikertomus sisältää riittävällä tasolla toiminnanalakohtaisen arvion tavoitteiden toteutumisesta toimintakauden aikana. Vuosikertomukseen sisältyy arvio strategian keskeisten tavoitteiden sekä kaksivuotispainotusten toteutumisesta kertomusvuonna, lippukuntien toiminnan keskeiset tunnusluvut, yhdistyksen luottamushenkilöille ja toimihenkilöille lähetetyn itsearviointikyselyn tulokset sekä toiminnanalojen arvioinnit suhteessa hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan Käsiteltyään vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen partioneuvosto käy evästyskeskustelun seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion valmistelua varten. Vuosikertomukseen ja tilinpäätökseen perustuen hallitus voi julkaista ns. Vuosikirjan, joka on viestinnällisenä välineenä suunnattu partion ulkopuolisille yhteisöille ja yhteistyötahoille kertomaan partiotoiminnasta. 9. VOIMAANTULO Tämä asiakirja on hyväksytty partioneuvoston kokouksessa ja astuu voimaan

10 10. LIITTEET: - Peruskirja Säännöt PRH - Jäsenkokouksen menettelytavat -mallisääntö - Partioneuvoston menettelytavat mallisääntö - Yhteistyösopimus valtakunnallisesta ruotsinkielisestä partiotoiminnasta Keskusjärjestötyön käsikirja (voimassa, kunnes Opus hyväksytään) - Piirityön käsikirja (voimassa, kunnes Opus hyväksytään) - Opus piirien ja keskusjärjestön työnjako lippukuntien tukemisessa

11 Jäsenkokouksen menettelytavat Kukin jäsenkokous vahvistaa kokouksessa noudatettavat menettelytavat erikseen. Menettelytavat ovat seuraavat, ellei muuta ehdoteta: 1) Läsnäolo- ja puheoikeus on kaikilla partiojohtajavaltakirjan omaavilla henkilöillä, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa. Äänioikeus on vain varsinaisten jäsenten valtuuttamilla kokousedustajilla. 2) Tarvittaessa varaedustaja saa toimia kokousedustajana, mikäli hänet on merkitty valtakirjaan. 3) Puheenvuorot pyydetään kättä nostamalla, ja ne myönnetään pyytämisjärjestyksessä. Puheenvuoron käyttäjä ilmoittaa puheenvuoronsa aluksi nimensä ja edustamansa piirin tai muun yhteisön, jos hän sellaista kokouksessa edustaa. 4) Hallituksen esitykset ovat käsittelyn pohjana. 5) Asioita käsiteltäessä käydään ensin yleiskeskustelu, jonka aikana ei tehdä muutos- tai lisäysehdotuksia. Yleiskeskustelun jälkeen asiat käsitellään yksityiskohtaisesti, jolloin muutos- tai lisäysehdotukset tehdään kirjallisina. 6) Ainoastaan kannatetut ehdotukset otetaan äänestyksiin. Kannatus tulee tehdä pyydetyssä ja myönnetyssä puheenvuorossa. 7) Mikäli asiassa ei ole tehty kannatettuja muutos- tai lisäysehdotuksia, päätökseksi tulee hallituksen esitys. Jos asiasta äänestetään, päätökseksi tulee se ehdotus, jota kannattaa enemmän kuin puolet äänestäneistä. Jos äänet menevät tasan, päätökseksi tulee se ehdotus, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. 8) Henkilövaaleissa kaikki tehdyt ehdotukset otetaan äänestykseen. 9) Järjestön puheenjohtajan, järjestön varapuheenjohtajan ja partioneuvoston puheenjohtajan vaalissa kaikki ehdokkaat asetetaan vastakkain ensimmäisessä äänestyksessä. Jos ehdokkaita on useampia kuin kaksi eikä yksikään heistä saa ensimmäisessä äänestyksessä ehdotonta ääntenenemmistöä, suoritetaan toinen äänestys kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Mikäli äänet menevät tasan äänestyksessä, vaali ratkaistaan arvalla. 10) Muissa henkilövaaleissa vaali toimitetaan siten, että jokainen äänioikeutettu edustaja voi äänestää enintään yhtä montaa ehdokasta kuin on valittavia. Eniten ääniä saaneet tulevat valituiksi. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. 11) Vaalit on suoritettava suljetuin lipuin, milloin vähintään kaksi (2) äänivaltaista edustajaa sitä pyytää. 12) Kokous voi asettaa toimikuntia kokouksen aikana tehtyjen ehdotusten valmistelemiseksi ennen äänestystä. Toimikunnille annetaan kaikki käytettävissä oleva tieto asiasta ja mahdolliset muutosesitykset.

12 Partioneuvoston menettelytavat 1) Partioneuvoston kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni kutakin alkavaa 2000 kokousta edeltävän heinäkuun viimeisenä päivänä jäsenrekisterissä kirjattuna ollutta ja jäsenmaksun maksanutta partiolaistaan kohti. Partioneuvoston puheenjohtajalla on yksi ääni partioneuvoston kokouksissa. 2) Varsinaisen jäsenen ollessa estynyt äänivalta on hänen varajäsenellään. 3) Partioneuvoston varajäsenillä, yhdistyksen hallituksen jäsenillä, hallituksen tarpeelliseksi katsomilla toimihenkilöillä sekä partioneuvoston erikseen kutsumilla henkilöillä on läsnäolo- ja puheoikeus partioneuvoston kokouksissa. 4) Puheenvuorot pyydetään kättä nostamalla, ja ne myönnetään pyytämisjärjestyksessä. Keskustelun edistämiseksi puheenjohtaja voi myöntää lyhyitä repliikkipuheenvuoroja, jotka ohittavat puheenvuorojärjestyksen. 5) Hallituksen esitykset ovat käsittelyn pohjana. 6) Ainoastaan kannatetut ehdotukset otetaan äänestyksiin. Kannatus tulee tehdä pyydetyssä ja myönnetyssä puheenvuorossa. 7) Mikäli asiassa ei ole tehty kannatettuja muutos- tai lisäysehdotuksia, päätökseksi tulee hallituksen esitys. Jos asiasta äänestetään, päätökseksi tulee se ehdotus, jota kannattaa enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Jos äänet menevät tasan, päätökseksi tulee ehdotus, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. 8) Henkilövaaleissa kaikki tehdyt ehdotukset otetaan äänestykseen. 9) Hallituksen jäsenen vaalissa kuhunkin tehtävään ehdolle asetetut ehdokkaat asetetaan vastakkain ensimmäisessä äänestyksessä. Jos ehdokkaita on useampia kuin kaksi eikä yksikään heistä saa ensimmäisessä äänestyksessä ehdotonta ääntenenemmistöä, suoritetaan toinen äänestys kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Mikäli äänet menevät tasan äänestyksessä, vaali ratkaistaan arvalla. 10) Muissa henkilövaaleissa vaali toimitetaan siten, että jokainen äänioikeutettu edustaja voi äänestää enintään yhtä montaa ehdokasta kuin on valittavia. Eniten ääniä saaneet tulevat valituiksi. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. 11) Vaalit on suoritettava suljetuin lipuin, milloin vähintään yksi (1) äänivaltainen edustaja sitä pyytää.

YHDISTYKSEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ

YHDISTYKSEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ YHDISTYKSEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ :n viimeisin menettelytapasääntömuutos hyväksyttiin partioneuvoston syyskokouksessa 26.11.2016. Menettelytapasääntö astui voimaan välittömästi. Hallintopäällikkö Mikko Lehtonen

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N MENETTELYTAPASÄÄNTÖ Hyväksytty Partioneuvostossa

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N MENETTELYTAPASÄÄNTÖ Hyväksytty Partioneuvostossa SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N MENETTELYTAPASÄÄNTÖ Hyväksytty Partioneuvostossa 27.-28.11.2010 1. MENETTELYTAPASÄÄNNÖN TARKOITUS Menettelytapasääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Menettelytapasäännön

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6 Esityslista XIII jäsenkokoukselle Asiakohta 6 1 ESITYSLISTA AIKA 22.-23.11.2014 PAIKKA Mikkelin ammattikorkeakoulu, Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

SUOMEN PARTIOLAISTEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ

SUOMEN PARTIOLAISTEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ SUOMEN PARTIOLAISTEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ Hyväksytty: 24.11.2018 Voimassaoloaika: toistaiseksi 1 Menettelytapasäännön tarkoitus Suomen Partiolaisten menettelytapasääntö täydentää yhdistyksen voimassa olevia

Lisätiedot

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n jäsenkokouksessa 16.11.2008 sekä 17 toisen kappaleen viimeisen lauseen osalta ylimääräisessä jäsenkokouksessa 7.2.2009 Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS XIV varsinainen jäsenkokous Esityslista 28.10.2016 XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS AIKA 19.11. 20.11.2016 PAIKKA LÄSNÄ Radisson Blu Oulu, Hallituskatu 1, 90100 Oulu Kokoussali Ainola Valtuutetut kokousedustajat

Lisätiedot

Muutosehdotukset on merkitty punaisella korostusvärillä ja poistoehdotukset yliviivauksin.

Muutosehdotukset on merkitty punaisella korostusvärillä ja poistoehdotukset yliviivauksin. Suomen Partiolaisten hallitus käsitteli sääntömuutosesityksensä syksyllä 2015. Suomen Partiolaisten partioneuvosto antoi sääntömuutosesityksestä lausuntonsa sääntömääräisessä syyskokouksessaan 28.11.-29.11.2016.

Lisätiedot

Sääntömuutos XIII jäsenkokoukselle. Liite A 11

Sääntömuutos XIII jäsenkokoukselle. Liite A 11 Sääntömuutos XIII jäsenkokoukselle Liite A 11 1 XIII jäsenkokoukselle Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n sääntömuutoksiksi SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA

Lisätiedot

SUOMEN PARTIOLAISTEN SÄÄNNÖT

SUOMEN PARTIOLAISTEN SÄÄNNÖT SUOMEN PARTIOLAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, kieli Yhdistyksen nimi on, jota kutsutaan jäljempänä näissä säännöissä yhdistykseksi. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen kielinä ovat suomi

Lisätiedot

XV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS

XV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS Varsinainen jäsenkokous XV Esityslista 17.10.2018 XV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS AIKA PAIKKA LÄSNÄ 17.-18.11.2018 klo 11.00 alkaen Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenrata Lappeenranta-sali

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! :n ensimmäinen kevätkokous pidetään 5.4.2009 klo 12 Kankaanpään Seurakuntakeskuksessa osoitteessa Keskuskatu 44 (ajo-ohje liitteenä). Ilmoittautuminen ja valtakirjojen

Lisätiedot

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Pohjanmaan Partiolaiset ry:n perustava kokous 29. 9. 2007 Kokkolassa. Merkitty yhdistysrekisteriin 2. 11. 2007. Sääntömuutos hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n

Lisätiedot

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt Hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2015 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä. TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET :n säännöt, 9. : Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään toimintaohjesäännössä. Toimintaohjesäännön vahvistaa hallitus, joka

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

PARTIONEUVOSTON KOKOUS III/2016

PARTIONEUVOSTON KOKOUS III/2016 PN III/2016 Esityslista 1.11.2016 PARTIONEUVOSTON KOKOUS III/2016 AIKA 26.11.2016 klo 9.00-22.00 PAIKKA Eteläinen Rautatienkatu 4, 00100 Helsinki Sokos Hotel Presidentti LÄSNÄ Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Turun Urheiluautoilijat ry. Yhdistyksen kotikunta on Turku. 2 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, kilpa- ja

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti. Green Energy Showroom verkoston säännöt 1 Verkoston nimi ja kotipaikka Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Ÿ1 Yhdistyksen nimi on Meridiaani ry, ruotsiksi Meridian rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimitystä

Lisätiedot

Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kouvolan pelastuskoirat ry Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kouvolan Pelastuskoirat ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistyksen toimialueena on Kymenläänin kennelpiiri.

Lisätiedot

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) 1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 NIMI... 2 2 JÄSENET... 2 3 KANSALLINEN NEUVOSTO... 2 A. Virkailijat...

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIITTO PÄIJÄT-HÄME RY:N SÄÄNNÖT

KIINTEISTÖLIITTO PÄIJÄT-HÄME RY:N SÄÄNNÖT 29.08.2013 1( 6) KIINTEISTÖLIITTO PÄIJÄT-HÄME RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Päijät-Häme ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistyksen

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

SUOMEN SÄVELTÄJÄT RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SÄVELTÄJÄT RY:N SÄÄNNÖT SUOMEN SÄVELTÄJÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Säveltäjät ry, ruotsiksi Finlands Tonsättare rf, englanniksi Society of Finnish Composers. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen

Lisätiedot

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry.

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. Yhdistyksen nimi lyhennetään epäviralliseen muotoon LW ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous

Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous PN III/2015 Aika 28. 29.11.2015 Paikka Partioasema Scoutstationen, Töölönkatu 55, 00250 Helsinki Kokoustila Piennar, kokoustila Sahara Läsnä Partioneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

KIINTEISTOÄ LIITTO PAÄ IJAÄT-HAÄ ME RY

KIINTEISTOÄ LIITTO PAÄ IJAÄT-HAÄ ME RY Hyväksytty yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa 1. käsittelyssä 18.10.2012 1( 6) KIINTEISTOÄ LIITTO PAÄ IJAÄT-HAÄ ME RY 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Päijät-Häme ry. Yhdistyksestä

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6 Yhdistyssäännöt 1/6 SUOMEN MONIKKOPERHEET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Monikkoperheet ry. Yhdistyksestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää nimeä Finlands

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. Conduksen säännöt I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. 2 Tiedekuntajärjestön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT 2 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)... 1 SÄÄNNÖT... 1 NIMI... 3 JÄSENET...

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot