Kuntauudistuksessa isoja kokonaisuuksia ratkottavana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntauudistuksessa isoja kokonaisuuksia ratkottavana"

Transkriptio

1 Kuntauudistuksessa isoja kokonaisuuksia ratkottavana Ii on mukana Oulun erityisalueen kuntajakoselvityksessä yhdessä Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän kuntien kanssa. Selvitys alkaa 1. maaliskuuta ja tulee päättymään viimeistään tämän vuoden lopussa. Kunnanjohtaja Markku Kehus, mikä on kuntien rooli selvitystyössä? Kunnat ovat esittäneet Valtiovarainministeriötä nimeämään erilliset selvityshenkilöt sekä maksamaan selvityksen kustannukset. Kuntien rooli selvitystyössä on toimia tiedonantajina. Kuntajakoselvityksessä muodostetaan Kehus jatkaa, että kuntajakoselvitys on myös elinkeinopainotteinen, ei pelkästään yhdyskuntarakenteeseen perustuva arviointi. Selvitystyössä arvioidaan mahdolliset edellytykset yhdistää alueen kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Prosessia ohjataan paikallisesti Kaikkien selvitysalueen kuntien paikallisten valtuustojen puheenjohtajien muodostama ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti, ja lisäksi n Suunnitelma hallinnon ja palvelujen järjestämisestä sekä palvelujen tuottamisesta selvitysalueella. n Selvitys yhdistymisen vaikutuksista kuntien yhteis toimintaan. n Selvitys taloudellisesta tilanteesta. n Arvio asukkaiden osallistumis- ja vaikutus mahdollisuuksien sekä lähidemokratian toteutumisesta. n Yksityiskohtainen arvio yhdistymisen eduista ja haitoista. (Lähde: Kuntarakennelaki 478/ b :n 4 momentti) myös kunnanjohtajilla ja kaupungin johdolla on tiivistä yhteydenpitoa. Yhteishenki kuntien välillä on hyvä. Oulun kaupungilla ja jokaisella kunnalla on hyvin itsenäinen linja, Kehus painottaa. Useat Oulun valtuutetut ovat julkisesti ilmaisseet, että lähivuosina Oulun seudulla ei uusia kuntaliitoksia tehdä. Pitkässä juoksussa vielä ollaan, Kehus nyökyttelee. Myös sote-järjestämislaki lausuntokierroksella Kuntauudistuksen rinnalla etenevä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus tavoittelee perustason ja erikoishoidon yhdistämistä sekä järjestämisvastuun keskittämistä. Kuntien tulee antaa järjestämislakiehdotuksesta lausunto mennessä, joiden perusteella hallitus viimeistelee kevään aikana esityksensä annettavaksi eduskunnalle. Kehuksen mukaan tilanne on kuntien näkökulmasta haasteellinen, sillä sote-laissa on sekoitettu keskenään järjestäminen ja tuottaminen. Iin kunnan näkökulmasta Oulunkaaren toiminta on ollut erittäin tehokasta ja taloudellista, mutta nyt järjestämislain linjauksilla ja sairaanhoitopiirien lakkauttamisten myötä kuntayhtymän hyvä työ on valumassa hiekkaan. Kunnanjohtaja henkilökohtaisesti näkee sairaanhoitopiiripohjaisen kuntayhtymätoiminnan parhaana ratkaisuna ja uskoo, että poliittinen keskustelu on erittäin vilkasta tulevien viikkojen aikana. Juhlavuodella onnistunut avaus Teksti: ERKKI TASKILA Monipuolinen ohjelma ja erinomainen sää olivat saaneet runsaan joukon iiläisiä liikkeelle kunnan ja seurakunnan järjestämään yhteiseen uuden vuoden vastaanottoon. Uutta vuotta juhlistettiin tavanomaista näyttävämmin, koska olihan kyseessä Iin 640 juhlavuoden avaustilaisuus. Juhlava sävelhartaus kirkossa, kunnanjohtajan ja kirkkoherran tervehdykset sekä Stellan ja Tähtisirkuksen esitykset Huilingin lavalla saivat hyvän vastaanoton monisatapäiseltä yleisöltä. Juhlan huipensi upea ilotulitus, jolla juhlavuosi 2014 otettiin komeasti vastaan. Perinteinen koko perheen ulkoilutapahtuma, Iin Lumivalakiat, on otettu myös juhlavuoden ohjelmistoon päivämäärällä Viime vuonna Lumivalakiat järjestettiin ensimmäisen kerran Rantakestilän alueella, joka on historiallisella Kestilän höyrysahan ja Iijoen Uittoyhdistyksen tukikohdan alueella. Kyseinen alue osoittautui niin järjestäjien kuin myös yleisön kommenttien perusteella hyvin tapahtumaan sopivaksi. Ii-instituutti on kerännyt tapahtuman järjestelyihin mukaan joukon paikallisia yhdistyksiä, joten odotettavissa on monenlaista riemua ja iloista yhdessäoloa toivottavasti kauniin kevätsään vallitessa. Ii eilen, tänään ja huomenna Iin 640 juhlavuoden työryhmä otti jo alustavaan juhlavuoden ohjelmaan juhlaseminaarin järjestämisen. Seminaarin tarkoituksena oli siis käsitellä yhtäältä Iin pitkää historiaa ja nykyisyyttä, mutta myös katsoa tulevaisuuteen sekä paikallisesta mutta myös eurooppalaisesta näkökulmasta. Seminaarin ohjelma ei ole vielä täysin valmis. Osa asiantuntijoista on jo lupautunut tulemaan Iihin, mutta kun pääpuhujaksi on päätetty kysyä valtakunnallista vaikuttajaa, on ohjelman valmistuminen vielä vaiheessa järjestäjistä riippumattomista syistä. Seminaarin ohjelma valmistuu lähiaikoina, ja tiedottaminen aloitetaan heti ohjelman valmistuttua. Todettakoon, että seminaarin tapahtumapaikkana tulee olemaan Nätteporin auditorio ja todennäköinen seminaaripäivä on keskiviikkona

2 2 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 1/2014 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 1/ Maailma muuttuu ja me sen mukana Koululaitoksen tulee pysyä muutoksen mukana. Joissakin asioissa kannattaa olla etujoukoissa ja joissakin ei. Eri koulu- ja kasvatuslaitosten suunnitelmien laadinnassa mielestäni tuo ensimmäinen vaihtoehto voittaa. Iin opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden varhaiskasvatus-, esiopetus-, perusopetusja lukio-opetussuunnitelmat uudistetaan ( Tämän seurauksena peruskoulujen ja lukion tuntijakoon tulee merkittäviä uudistuksia. Näiden uudistusten tulee olla valmiit mennessä. Hallintokuntaamme on perustettu OPSohjausryhmä, jonka tehtävänä on linjata, koordinoida ja valvoa em. suunnitelmien tekeminen ja käyttöön ottaminen. Ryhmän ydintehtävänä oli laatia kaikkia em. suunnitelmia yhdistäviä asioita, jotta lapsen kasvu- ja koulupolku olisi mahdollisimman yhtenäinen. Tuloksena oli neljä PILARIA, jotka kulkevat läpi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen aina lukio-opetukseen asti. Iin kunnan kasvatus- ja opetussuunnitelmien IIN kuntatiedote 1/2014 HYVÄT TUULET Julkaisija: Iin kunta, Jokisuuntie 2, Ii Vaihde: (08) Neuvonta: Faksi: (08) Toimitus: Anna Saksio, p anna.saksio@micropolis.fi Käyntiosoite: Iin Hyvät Tuulet, Iin Micropolis, Piisilta 1, Ii tuulet@ii.fi Taitto: Rantapohja Paino: Suomalainen Lehtipaino Seuraava Iin Hyvät Tuulet ilmestyy torstaina Koululaitoksen tulee pysyä muutoksen mukana. Joissakin asioissa kannattaa olla etujoukoissa ja joissakin ei. PILAREIKSI muodostuivat 1) lapset puheeksi -toimintamalli, 2) kestävä kehitys, 3) luovuus ja 4) turvallinen arki. Näissä suunnitelmissa tulemme pyrkimään katkeamattomaan kasvamisen ja oppimisen polkuun aina vauvaikäisestä toisen asteen opintojen päättäviin nuoriin. Nämä alussa mainitsemani suunnitelmat ovat ammattikasvattajien, koulujen ja päiväkotien henkilöstön, tärkein työtä ohjaava asiakirja. Em. suunnitelmat myös linjaavat meidän lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen osa-alueita vuosiksi eteenpäin. Osaltaan näitä suunnitelmia ohjaavat mm. kunnan linjaamat strategiset tavoitteet ja Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisen suunnitelma, mutta myös meidän kasvattajien ja Teidän huoltajien tärkeiksi kokemat arvot. OPS-ohjausryhmä on rakennettu laajan moniammatillisen osaamisen ympärille. Myöhemmin työryhmää täydennetään huoltajien asiantuntemuksella. Lisäksi suunnitelmien edistymistä tullaan esittelemään Iin kunnan lasten ja nuorten huoltajille vanhempainilloissa ja muissa yhteisissä tilaisuuksissa. OPS-ohjausryhmässä haluamme mahdollisimman monen huoltajan äänen kuuluviin. Tätä varten perustamme kunnan sivuille linkin, josta Te huoltajat voitte seurata työn edistymistä. Linkin kautta voitte myös esittää kommentteja ja ehdotuksia. VESA ANTTILA Opetus- ja varhaiskasvatuspäällikkö IIN LUOVA LUKIO PANOSTAA kansainvälisyyteen, taiteeseen ja yrittäjyyteen Teksti ja kuva: HEIDI SIMPPALA Pian alkavan yhteishaun myötä peruskoulun päättävät nuoret tekevät tärkeitä valintoja. Lukio on hyvä yleissivistävä vaihtoehto, joka avaa monenlaisia ovia tulevaisuudelle. Iin Luova Lukio tarjoaa opiskelijoilleen laadukasta ja luovaa opetusta kohti ylioppilastutkintoa. Iin lukiossa on useita mielenkiintoisia painotuksia, joista opiskelija voi ottaa täyden hyödyn irti. Kansainvälinen taideopetus ja kuvataiteen lukiodiplomi Kuvataiteen perusopetuksen lisänä opiskelija voi valita ammattitaiteilijoiden ohjaamia korkeatasoisia, kansainvälisiä taidekursseja. Ne antavat taiteen lisäksi valmiuksia vieraiden kielten käyttämiseen ja uusien kulttuurien kohtaamiseen ulkomaisten opettajien kautta. Useiden syventävien työpajakurssien lisäksi oppilailla on mahdollisuus suorittaa kuvataiteen lukiodiplomi. Kansainvälisyys ja kielitaito Vuosittaiset opintomatkat, ulkomaiset vieraat ja laaja kielivalikoima vahvistavat lukiolaisten kansainvälisyystaitoja. Lukiolla on ystävyyskoulu Unkarissa, ja yhteistyötä on ollut useiden maiden kanssa. Englannin ja ruotsin lisäksi Iin lukiossa voi opiskella ranskaa, saksaa, venäjää ja jopa latinaa. elukion kautta kielivalikoima kasvaa mm. espanjalla, italialla ja japanilla. Iin lukiossa on useita mielenkiintoisia painotuksia, joista opiskelija voi ottaa täyden hyödyn irti. Yrittäjyys Iin lukion luovuuskurssi innostaa luovaan ajatteluun ja tuo välineitä ongelmanratkaisuun. Yrittäjyyskurssilla opiskelijat pääsevät tutustumaan käytännön yrittäjyyteen ja järjestämään Iin yrittäjyysmessut. Taloudelliset edut huippuluokkaa Iin lukiossa opiskelijat saavat myös mittavia taloudellisia helpotuksia. Pakollisten kurssien ilmainen opiskelumateriaali tuo opiskelijalle jo noin 1000 euron säästöt. Lisäksi ruoka ja välipala ovat ilmaisia. Iin kunta maksaa myös kuljetusoppilaiden omavastuuosuuden. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen kevään yhteishaku on Lisätietoja saa omalta koululta tai Opetushallituksen verkkopalvelusta osoitteessa Iin Luova Lukio tarjoaa opiskelijoilleen laadukasta ja luovaa opetusta kohti ylioppilastutkintoa. Palkkio arjen säästöistä kouluille Teksti: SOFIA HUSSO Iin koululaiset ovat mukana kaksivuotisessa EURONET 50/50 MAX -hankkeessa, jossa kouluja kannustetaan energiansäästöön sekä toimimaan ilmastonmuutosta vastaan. Hanketta toteutetaan kolmessatoista Euroopan maassa Kolme Iin koulua (Asema, Kuivaniemi ja Ojakylä) pyrkivät tämän vuoden alusta alkaen vähintään 8 % vuosittaiseen energiansäästöön. Energian- ja rahasäästöjen lisäksi tavoitteena ovat kasvanut tietoisuus ja asenteiden muuttuminen sekä positiiviset ympäristövaikutukset kuten hiilidioksidipäästöjen pienentyminen. Energia seurannassa mukana ovat lämmitys, sähkö ja vesi, joiden kulutusta tarkkaillaan kuukausittain. Viitearvoina veden- ja energiankulutuksessa ovat edellisen kolmen vuoden keskiarvot kullekin kuukaudelle. Koululaiset pääsevät mittaamaan koulukiinteistöjen energiankulutusta hankkeen tarjoamilla välineistöillä ja mittareilla. 50/50-metodin mukaisesti kunta palauttaa kouluille puolet rahallisesta säästöstä, jonka koululaiset saavat energiantehokkuustoimillaan aikaan. Säästöjä on vauhdittamassa konkreettinen porkkana, kun koulut saavat itse päättää rahan käytöstä ja käyttökohteista. Hankkeen tavoitteena on sitouttaa oppilaiden lisäksi perheet, opettajat, koulujen henkilökunta sekä koulujen iltakäyttäjät mukaan energiansäästöön. Euroopanlaajuinen projekti Hanketta Suomessa koordinoiva Merja Pakkanen Vaasan yliopistosta vieraili Iissä 15. ja 16. tammikuuta perehdyttämässä Aseman, Ojakylän ja Kuivaniemen koulujen opetus- ja kiinteistöhuollon henkilöstöä. Opettajien mielestä hankkeen tavoitteet on helppo sitoa opetussuunnitelmaan, kun energiansäästämistä pystytään käsittelemään useassa eri oppiaineessa. Hanketta toteutetaan kolmessatoista Euroopan maassa, ja peräti 500 koulua ja 50 muuta julkista rakennusta tavoittelee kestävämpää energiankäyttöä. Suomesta on mukana 20 peruskoulua (Ii, Espoo ja Helsinki) sekä 1 muu julkinen rakennus (Vaasan kaupunginkirjasto). Hanketta rahoittaa pääasiallisesti EU:n komission energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan keskittyvä Älykäs Energiahuolto Euroopassa -ohjelma. Projektin yhteistyökumppaneina Iin kunnan lisäksi ovat kiinteistöyhtiö Iilaakso Oy ja kehittämisyhtiö Iin Micropolis Oy. Anitta Laurila esittelee Iin keskuskeittiötä Nikkarissa. Oivallista hymyä Iissä Vuoden alusta lähtien elintarvikkeiden vähittäismyynti- ja tarjoilupaikkojen elintarvikevalvojien tarkastusraportti Oiva on pitänyt olla asiakkaiden nähtävillä sisäänkäyntien yhteydessä. Oiva-raportti arvioi hymynaamoin yrityksen elintarvikehygieniaa ja tuoteturvallisuutta, mutta ei ruoan makua tai palvelun tasoa. Iin ateria- ja tilapalveluiden liikelaitoksen ateriapalveluesimies Anitta Laurila suhtautuu myönteisesti tarkastustulosten julkistamiseen ja avoimuuteen; henkilöstön ensisijainen tehtävä on taata asiakkailleen turvallinen ruoka. Liikelaitos tuottaa Iin koulujen, päiväkotien ja hoitolaitosten ateriapalvelut, mikä sisältää päivittäisen noin 2400 lounaan lisäksi aamu- ja iltapalojen sekä vanhusten kotipalveluaterioiden valmistuksen. Iin ateriapalveluiden toimipisteet ovat saaneet elin- OIVALLINEN Toiminta on vaatimusten mukaista. HYVÄ Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan. KORJATTAVAA Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa. HUONO Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa oleellisesti harhaan. Epäkohdat on korjattava välittömästi. n Myös muiden Iissä toimivien elintarvikkeiden vähittäismyynti- ja tarjoilupaikkojen Oiva-tarkastusraportteja voit lukea netissä > Hae yrityksiä n Oiva yhtenäistää tarkastuskäytäntöjä, kun elintarvikevalvojat ympäri Suomen tekevät tarkastuksia samojen Oiva-arviointiohjeiden perusteella. Oiva laajenee vuoteen 2015 mennessä kaikkiin elintarvikealan yrityksiin koskettaen myös suoramyyntiyrityksiä sekä verkkokaupan toimijoita. (Lähde: Evira) Ammattitaitoinen henkilökunta on hymyilevien tulosten taustalla. tarvikevalvontatarkastuk- sissa Oiva-hymyt, mikä edellyttää elintarvikelain tarkkaa noudattamista. Laurila painottaa, että yhtenäisen ohjeistuksen ja liikelaitoksen omavalvontajärjestelmän lisäksi heidän ammattitaitoinen henkilökuntansa on hymyilevien tulosten taustalla. Ateriapalveluiden henkilökunta saa lämpimät kiitokset esimieheltään, sillä Laurilan mukaan heidän työntekijöillään on koulutusta että vahvaa osaamista mm. erikoisruokavalioista ja niiden vaihtoehtomuodoista. Lähiruoan tarjonnan lisääminen haasteellista Iin ruokalistasuunnittelu toteutetaan yhteistyössä Oulun ja Oulunkaaren kuntien kanssa. Tällä hetkellä lähiruokana nautitaan mm. Kuusamon muikkuja ja Limingan Niittymyllärin luomupuuroa. Laurila toivoisi, että yhteishankintasopimuksia saataisiin tulevaisuudessa muutettua niin, että osa hankinnoista olisi mahdollista päättää paikkakohtaisesti. Kaikki on kilpailutettua, ja saamme ohjeistukset, mitä ostetaan ja mistä ostetaan minäkin vuonna, Laurila kertoo. Ongelma on usein yhteishankintojen toimituserävaatimukset, jotka ovat liian suuria lähiruuan toimittajille. Iin ateria- ja tilapalveluilla on meneillään laaja asiakastyytyväisyyskysely, jonka tuloksista viestitään kunnan nettisivuilla myöhemmin keväällä.

3 4 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 1/2014 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 1/ Iin kansalaisopiston kevään kursseilla on vielä tilaa! Argentiinalaisen tangon lyhytkurssi/ alkeet ja perusteet Tanssikurssi sopii kaikille kiinnostuneille, yhtä hyvin nuorille kuin senioreillekin, aiempaa tanssiosaamista ja omaa paria ei tarvitse olla. Paria vaihdetaan tuntien aikana, mutta voi harjoitella myös vain oman parin kanssa. Kurssi kokoontuu Iin työväentalolla pe 21.3., ja 4.4. klo Kurssimaksu 60. Ilm mennessä. Kesäkassi Ideoidaan ja valmistetaan erilaisia kasseja, laukkuja, reppuja, vauvan hoitolaukkuja ja pussukoita oman tarpeen mukaan. Materiaaleina voidaan käyttää mm. kankaita, kierrätysmateriaaleja, tekonahkaa, muovia ja koristelussa nauhoja, nappeja, pitsejä, tilkkuja. Käytetään valmiskaavoja tai suunnitellaan kullekin sopiva. Sopii aloittelijoille ja enemmän ompelua harrastaneille. Valtarin koulun taitopisteessä klo Ensimmäinen kerta klo Kurssimaksu 25. Ilm mennessä. Tanssijat Tomas & Erita Arg. Perhonsidonta Kurssi on tarkoitettu sekä aivan aloittelijoille että hieman pidemmälle edenneille perhonsitojille. Käydään läpi perhonsidonnan tekniikat: lankapitimen käyttö, perhonsidonnan työkalut, materiaalien sidontajärjestys ja käyttömahdollisuudet sekä perhon mittasuhteet. Kurssilla opetellaan ottavimpia perhomalleja: pintaperhot, uppoperhot, streamerit ja lohiperhot. Kurssilla käsitellään myös perhokalastuksen välinetietoa sekä heitto- ja kalastustekniikoita. Opettaja perii käytettävistä materiaaleista ja koukuista pienen maksun. Nätteporin taideluokassa la-su klo Kurssimaksu 45. Ilm mennessä. KUVA: KUVAAMO Tuunaa uusi lempivaate Kurssilla luodaan vanhasta uutta. Korjaamalla ja tuunaamalla vanhasta vaatteesta tehdään uusi persoonallinen asu tai asuste, kuten miesten vanhoista paidoista lapselle olkainmekko tai uudet tyynynpäälliset pitsillä koristellen. Kurssilla ideoidaan ja korjataan kirpputorilöydöt uuteen käyttöön. Mukaan tulee ottaa ompelutarvikkeet ja vaate sekä nappeja, nauhoja ja pitsejä. Valtarin koulun taitopisteessä pe klo ja la Kokoontumiskerrat 21.3., ja Kurssimaksu 22. Ilm mennessä. Emalointi hopeasavelle, jatkokurssi Kurssi on jatkokurssi hopeasaven perustyötavat oppineelle. Tällä kertaa valmistetaan hopeasaviriipus (max 2 kpl/kurssilainen), johon tehdään emalointi. Osallistujille toimitetaan myöhemmin kirje materiaalien tilausta varten. Nätteporin taideluokassa la ja su klo Kurssimaksu 25. Ilm mennessä. Kesävaate Helppoa ompelua saumurilla ja ompelukoneella. Kurssilla voi tehdä esim. pipoja ja trikoovaatteita aikuisille ja lapsille. Omat materiaalit mukaan. Valtarin koulun taitopisteessä ke klo Kurssimaksu 25. Ilm mennessä. Pärekorikurssi Kurssilla opetellaan pärekorin valmistuksen perustekniikka, jota voi halutessaan soveltaa monenlaisiin materiaaleihin. Kurssilaisten tulee tuoda omat päreet, joita voi ostaa mm. askarteluliikkeistä. Kuivaniemen Kirkonkylän koululla ke klo Kurssimaksu 18. Ilm mennessä. Värikkäitä kesäkoruja Kurssilla valmistetaan yksilöllisiä kesäkoruja värikkäistä helmistä ja hopeoidusta metallilangasta. Tehdään helmikorujen perusosia, joita yhdistetään toisiinsa avolenkkien avulla. Kurssilla voi valmistaa kaulakoruja, rannekoruja, korvakoruja tai vaikkapa kännykkäkoruja. Materiaaleja voi ostaa ohjaajalta, mutta omiakin reiällisiä helmiä tai esimerkiksi reiällistä kierrätysmateriaalia voi ottaa mukaan. Nätteporin taideluokassa la klo Kurssimaksu 20. Ilm mennessä. Kukkia ja koristeita pajusta Kurssilla tehdään teroitetusta pajusta upeita koristeteoksia ja kukkia sekä koristeita kattauksiin ja kesän juhliin. Kurssilla opetellaan pajun kuorimista ja teroittamista. Osallistujille toimitetaan myöhemmin lista kurssilla tarvittavista työkaluista sekä ohjeet pajun ja muiden luonnonmateriaalien keräämiseen. Nätteporin taideluokassa pe klo ja la klo Kurssimaksu 16. Ilm mennessä. Villiyrttejä luonnosta lautaselle Kurssilla käydään läpi kevään villiyrttejä ja niiden näköislajeja sekä tutustutaan kuivaukseen, hiostamiseen ja säilöntään. Myös jokamiehenoikeudet kerrataan kurssin alussa. Kurssipäivä koostuu teoriasta, yrttien keruuretkestä sekä ruuanlaitto-osiosta. Yrteistä valmistetaan kolmen ruokalajin ateria, joka sisältyy kurssimaksuun. Jokainen tarvitsee oman korin, kertakäyttökäsineet, sakset, juotavaa, eväät sekä sään mukaiset jalkineet ja muut varusteet. Kurssin toteutuminen riippuu säästä. Valtarin koululla la klo Kurssimaksu 16. Ilm mennessä. Koko opinto-ohjelma löytyy nettiosoitteesta: jonka kautta voi myös ilmoittautua. Ii-instituutti/kansalaisopisto Puh tai s-posti kansalaisopisto@ii.fi Ilmaiset yleisöluennot Nätteporin auditoriossa klo 18 Jarmo Alasiurua Marion-kaivinkoneet Suomessa - tarina kolmen suuren vesivoimayhtiön jättikoneista Luennolla muistellaan Pohjolan Voiman ja muiden vesivoimayhtiöiden Marion kaivinkoneiden toimintaa ja käyttöä valokuvien ja tuoreen videon kautta. KAHVITARJOILU klo 18 Jarmo Alasiurua Iijoen tukkilautat ja lautanlaskijat Tarinaa 1700-luvulla alkaneesta ja aina viime sotiin asti kestäneestä aikakaudesta, jolloin sidottuja tukkilauttoja laskettiin keväisin Iihin jopa yli sata kappaletta päivässä. Aiheesta katsotaan myös tuore lyhytelokuva. KAHVITARJOILU. Luentosarja kuuluu Iin 640-juhlavuoden tapahtumiin, ja sen tarjoavat yhteistyössä Ii-seura ja Iin kansalaisopisto. Ilmoittautuminen Iin laulu viikolle on alkanut Järjestyksessään seitsemäs Iin lauluviikko järjestetään Tapahtuma sisältää korkeatasoisia klassisen laulun kursseja. Opetus on pääosin yksilöopetusta. Kursseille haetaan lauluviikon internet-sivuilta löytyvällä lomakkeella. Hakuaika on Yksinlaulun mestarikurssi 280 sopraano Pirkko Törnqvist-Paakkanen pianisti Juho Alakärppä Lied-duokurssi (laulaja ja pianisti) 180 Heikki Pellinen Laulukurssi 180 baritoni Juhani Alakärppä pianisti Markus Vaara Laulukurssi 180 sopraano Mari Klemettilä pianisti Kristiina Puolitaival Pe Kuutamohiihto klo Illinsaaren hiihtomajalla Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos/liikunta Tapio Rissanen p La yleiset pilkki kilpailut klo (siirtymä-ajat 30 min min.) Kuivaniemen Särkijärvellä Sarjat: M, MV60, N ja NU16 Kilpailukala: AHVEN Os.maksut 10 / 5 Järjestää: Iin Kalamiehet ry. La Talvikirppis klo Haminan koululla. Mannerheimin lastensuojeluliiton Iin yhdistys järjestää lasten ja nuorten TALVIKIRPPIKSEN Haminan koululla lauantaina klo Kirppis toimii periaatteella tuo vaatteesi myyntiin, me hoidamme myynnin. Lisätietoja sekä myyjänumeron varaus mll.ii@luukku.com. TERVETULOA! Järjestäjä: Mannerheimin lastensuojeluliiton Iin yhdistys. Ii-kalenteri La testijuoksusarja 5/8 klo Illinsaaren hiihtomajalla. Maantiejuoksu, jossa kaikenkuntoisille mahdollisuus testata juoksukuntoaan ja -vauhtiaan virallisesti mitatulla reitillä, jossa on kilometrimerkit. Sarjat: 10 km: M/N, M/N40, M/N45, M/N50, M/N55, M/N60, M65, M70, M75 5 km: M/N, M/N19, M/N17, P/T15 Järjestäjä: Iin Yritys Lisätiedot: Pertti Huovinen, puh , pertti.huovinen@pp4.inet.fi To Satutuokio Iin pääkirjastossa Iin pääkirjastossa pidetään satutuokio lapsille kerran kuukaudessa. Satutuokioilla luetaan erilaisia satuja, loruillaan ja touhutaan muuta mukavaa. Satutuokiot ovat kaikille avoimia ja niihin on vapaa pääsy. Isommille ryhmille ennakkoilmoittautuminen. Päiväkotiryhmille järjestetään toinen satutuokio klo Ilmoittautumiset: marita.turtinen@ii.fi tai Lisätietoja Iin pääkirjastosta, p Ti satutuokio Kuivaniemen kirjastossa Kuivaniemen kirjastossa pidetään satutuokio lapsille kerran kuukaudessa. Satutuokioilla luetaan erilaisia satuja, loruillaan ja touhutaan muuta mukavaa. Satutuokiot ovat kaikille avoimia, ja niihin on vapaa pääsy. Lisätietoja Kuivaniemen kirjastosta, p La Iin Lumivalakiat klo Paikka: Rantakestilä Iloinen koko perheen talavitapahtuma. Juontaa ja viihdyttää Stella Pelle. Taikuri Roope ja Iin Näyttämöyhdistys esiintyvät. Ohjelmassa: Liukurimäkikisat - kaikki palkitaan, frisbeegolffia, poroajelua, talutusratsastusta, pilkkikisat klo 10-14, lettu-/makkarakahvila, arpajaisia, kasvomaalausta, hiihtorinttikisat, avoimet ovet meripelastajilla, avoimet ovet kalahautomolla, moottorikelkka-ajelua, hevosajelua ym. Yhteistyössä: Ii-instituutti/Tapahtumat, Liikunta, Nuorisotyö, Kansalaisopisto, Iin meriseura ry, Iin kalamiehet ry, Lions Club Ii, Ylirannan ratsutila, Oinas Panuman Porotila, Iin Palomieskerho ry, Iin Hiihtoseura ry ym. Lisätietoa ja paikkavaraukset Riitta Räinä p Lisätietoa pilkkikilpailuista Lauri Honkanen p La Maraton-pilkki Rantakestilässä Järjestää: Iin Kalamiehet ry www. ii.fi/ kalenteri To Kylä tiedottaa - omille ja vieraille klo Osoite: Virkkulantie 27, Ii. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan tiedotusasioista kylien näkökulmasta! Ohjelma: Kello 18 kylien viestintäverkosto, mikä, kenelle ja miksi? Pia Alatorvinen, Uutispuuro. Yhteistyökumppanina media, paikallinen tiedotusväline Rantapohja Oy. Kello kahvit. Kello 19 työkaluja tiedotukseen: kirjoita ja kuvaa! Pia Alatorvinen, Uutispuuro. Keskustelua. Kello Kiitos ja hyvää kotimatkaa. Uutispuuro-maaseututiedotushanke järjestää Pohjois-Pohjanmaalla Kylä tiedottaa -tilaisuuksia. Tilaisuudessa annetaan työkaluja siihen, miten kylän viestintää saadaan tehostettua, kenelle pitää kertoa ja mitä ja millä tavalla yhteistyö eri toimijoiden kanssa vie viestintää eteenpäin. Tilaisuudessa kerrotaan myös rakenteilla olevasta kylien viestintäverkostosta ja sen tavoitteista. Tilaisuus on kaikille avoin ja tarkoitettu kaikenlaisesta viestinnästä ja kylien eri yhteisöjen toiminnan edistämisestä kiinnostuneille alueen asukkaille. Ilmoittautumiset mennessä Pohjois-Iin kyläyhdistys ry:n, puheenjohtaja Anita Sieväselle, anita.sievanen@gmail.com, p Järjestäjä: Maaseudun Sivistysliiton Uutispuuro-maaseututiedotushanke, Pia Alatorvinen, projektikoordinaattori, Uutispuuro-maaseututiedotushanke puh , pia.alatorvinen@msl.fi, Maaseudun Sivistysliitto, Pohjois-Suomen aluekeskus, Kirkkokatu 4 A 35, OULU Su piirinmestaruus pilkkikilpailut Särkijärvellä Järjestää: Iin Kalamiehet ry To satutuokio Iin pääkirjastossa Iin pääkirjastossa pidetään satutuokio lapsille kerran kuukaudessa. Satutuokioilla luetaan erilaisia satuja, loruillaan ja touhutaan muuta mukavaa. Satutuokiot ovat kaikille avoimia, ja niihin on vapaa pääsy. Isommille ryhmille ennakkoilmoittautuminen. Päiväkotiryhmille järjestetään toinen satutuokio klo Ilmoittautumiset: marita.turtinen@ii.fi tai Lisätietoja Iin pääkirjastosta, p La Iin Messut Valtarin koululla Järjestää: Iin lukion Messuryhmä Lisätietoa: Messuryhmän johtaja Rita Rautio, rita.rautio@hotmail.com Su pilkkikilpailut klo Yleiset pilkkikilpailut Iin Särkijärvellä Sarjat: yleinen, naiset, miesveteraanit yli 60 v, nuoret alle 16 v, nuoret alle 12 v. Ilmoittautuminen alkaa kilpailupäivänä klo Siirtymäajat 30 min + 45 min kaikissa sarjoissa. Järjestää: Särkijärven osakaskunta ja Luola-aavan kyläseura Lisätietoja: Pirjo Särkiaho p Ti satutuokio Kuivaniemen kirjastossa Kuivaniemen kirjastossa pidetään satutuokio lapsille kerran kuukaudessa. Satutuokioilla luetaan erilaisia satuja, loruillaan ja touhutaan muuta mukavaa. Satutuokiot ovat kaikille avoimia, ja niihin on vapaa pääsy. Lisätietoja Kuivaniemen kirjastosta, p

4 6 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 1/2014 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 1/ KulttuuriKauppila Taidekeskus Art Centre Iin kirjasto tiedottaa Nuorisotiloilla kevään tuulia Majakka tuikkii nyt Kuivaniemi-talolla Nuorisotila Majakka avasi ovensa tukikohdassa Kuivaniemitalon alakerran väestönsuojatiloissa. Alakoulun luokkalaisille Majakka on avoinna torstai- ja perjantai-iltaisin klo Yläkoululaisille Majakka on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin klo sekä torstaisin ja perjantaisin klo Majakan vastaavana ohjaajana toimii Mikko Niiranen. Pienryhmät liikuttavat nuoria kylillä Niirasen Mikko ohjaa kylien nuoria pienryhmissä Olhavan koululla tiistaisin klo , Kuivaniemen Aseman liikuntahallilla torstaisin klo ja Jokikylän koululla perjantaisin klo Ryhmissä liikutaan, pelataan ja askarrellaan ym. Parkissa Kauppatiellä Nuorisotila Parkissa on kevään aikana monenmoista toimintaa nuorille. Alakoululaisten Parkki on avoinna luokkalaisille keskiviikkoisin ja torstaisin klo ja yläkoululaisten Parkki on avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo sekä torstaisin ja perjantaisin klo Iin Spr esittelee toimintaansa Nuorisotila Parkissa kerran kuukaudessa. Nuorisotila Parkilla on myös liikuntavuoro Haminan koulun liikuntasalissa vuotiaille keskiviikkoisin , tuolloin ideana on pelailla ja liikkua yhdessä. Parkin vastaavana ohjaajana toimii Laura Päkkilä. Tupakkatuotteiden vaarat tutuiksi Valistusta savuttomaan ja nuuskattomaan elämään tarjoaa jälleen kerran Tupakkalabyrintti, joka järjestetään 4. -luokkalaisille viikolla 9 Nätteporin alakerrassa. Hyllytysmuutoksia Iin pääkirjastossa Iin pääkirjaston dekkariosasto kattaa nyt myös jännityskirjallisuuden, ja samalla osasto on saanut lisää hyllytilaa. Tämä hyllytysmuutos on vaikuttanut myös aikuisten kaunokirjallisuusosastoon siten, että yksittäisten aakkosten paikat voivat nykyisin olla eri kirjahyllyssä kuin ennen. Samassa yhtey dessä myös kurssikirjojen, isotekstisten kirjojen ja aikuisten äänikirjojen hyllypaikat ovat muuttuneet hieman. Selkokirjat ovat nyt saaneet oman paikkansa isotekstisten kirjojen yhteydessä aikuisten osastolla. Mikäli et löydä etsimääsi, kysy apua virkailijalta! Reissuja ja retkiä Hiihtolomaviikolla toimintaa piisaa runsaasti: koko perheen laskettelureissu Rukalle ti 4.3., alakoulun sählyturnaus Valtarin koululla ke 5.3. ja yläkoulun sählyturnaus Valtarin koululla to 6.3. sekä retki Karting Centeriin Ouluun pe 7.3. Maaliskuun lopussa on vielä laskettelureissu Rukalle la Ja huhtikuussakin on laskettelureissu, mikäli säät niin sallivat. Ilmoittautumiset retkille ja reissuille tapahtuvat soittamalla aina Iin kunnan Yhteispalvelupisteen numeroon p , ja maksun voi ilmoittautumisen jälkeen käydä suorittamassa joko Kuivaniemitalolle tai Iin kunnanviraston Yhteispalvelupisteeseen. Sähälyturnauksen ilmoittautumiset Niirasen Mikolle sähköpostiin mikko.niiranen@ii.fi Nuorisotiimi mukana tapahtumissa Ii-instituutin nuorisotyöntiimi on tiiviisti mukana Iin Lumivalakeilla la Iin Rantakestilässä klo sekä Iin Messuilla Valtarin koululla la 5.4. Uusi nuorisovaltuusto aloittelee toimintaansa, ja siitä varmasti kuullaan vielä tulevaisuudessa. Bioenergiapörssi järjestää Nuorekas nuorisotiimi tavoitettavissa Nuorisotyövastaava...Pekka Suopanki p Vapaa-aikaohjaaja...Mikko Niiranen p Nuorisotyöntekijä...Laura Päkkilä p Etsivä nuorisotyöntekijä...paula Päkkilä p (alle 18-vuotiaat) Etsivä nuorisotyöntekijä...sari Okkonen p ( vuotiaat) Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@ii.fi Energiapuupäivän lauantaina Yli-Iissä. Lisätietoja tapahtumasta: Sivulta löydät myös metsäneuvojamme yhteystiedot. KUVA: II-INSTITUUTTI Kuvataiteilija Ilse van den Berk työskentelee KulttuuriKauppilan taiteilijaresidenssissä tammi-helmikuun ajan. Suomalaista maisemaa etsimässä Teksti ja kuva: MARI MAUNU Nuorisotila Parkki Iin kirjaston ja lukion syyskuussa 2013 alkanut yhteistyöprojekti Klassikot heräävät Ruususen unesta saatiin päätökseen tammikuussa Projektiin osallistuivat Iin lukion toisen vuoden opiskelijat. Sen aikana tutustuttiin klassikkokirjallisuuteen ja kirjallisuushistoriaan mediakasvatuksen keinoin. Lue lisää Iin kirjaston kotisivuilta tai Iin lukion blogista! Nuorisovaltuusto päättää Nuorisotiloilla järjestetään ailtoja, erilaisia teem joita suunnitellaan rten yhdessä nuo kanssa. Nuorisotila Majakka Klassikot heräävät Ruususen unesta -projekti Iin Etsivät Ii-instituutin tapahtumat Infoa QR-koodeista. QR-koodeilla välitetään osoitelinkki mobiileihin päätelaitteisiin. QR-koodiin kirjoitetaan sivun osoite. Asiakas voi lukea koodin älypuhelimensa viivakoodin lukijalla, joka puolestaan osaa avata koodiin kirjoitetun osoitteen suoraan www-selaimeen. Loppukäyttäjä pääsee siis nopeasti halutulle internet-sivulle ilman osoitteen kirjoittamista. Hollantilainen kuvataiteilija Ilse van den Berk (s. 1973) saapui Taidekeskus KulttuuriKauppilan taiteilijaresidenssiin tammikuun alussa. Suomalaiseen maisemaan ihastunut taiteilija esittelee residenssivierailunsa aikana työstämiään maalauksia ja piirustuksia Sulava-nimisessä yksityisnäyttelyssä, joka avautuu O. Jauhiaisen museossa Kiimingissä 19. helmikuuta. Van den Berk käsittelee maalauksissaan tyhjyyden ja yhdistymisen teemoja ja sitä, kuinka nämä kaksi hyvin ristiriitaiselta vaikuttavaa teemaa sulautuvat toisiinsa. Teoksissaan hän luo uudenlaisen jokimaiseman yhdistämällä Iin alueen maisemista löytämiään muotoja. Tärkeinä tekijöinä teoksissa ovat sekä joki että jokirannat. Van den Berk vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna O. Jauhiaisen museon näyttelyssä hän kokoaa yhteen 6-vuotista Suomen taivaltaan, joka alkoi Etelä-Savosta ja pysähtyy nyt Pohjois-Pohjanmaalla. Näyttelyyn ehtii tutustua 22. maaliskuuta saakka. Helmikuun aikana van den Berk toteuttaa Iissä yhteisötaideprojektin, jossa hän selvittää iiläisten näkemyksiä suomalaisesta maisemasta. Osana projektia taiteilija maalaa saamiensa vastausten perusteella maiseman, joka muotoutuu sitä mukaa kun projekti etenee. ENERGIAILTAPÄIVÄ Micropoliksella torstaina Micropoliksen päärakennus, Piisilta 1, Ii Uusiutuvan energian seutukuntatilaisuus klo Klinikka energiaremontista kiinnostuneille klo Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Lisätiedot ohjelmasta ja ilmoittautumisesta Kuivaniemen Kotiseutu yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään Kuivaniemen kirjastossa sunnuntaina klo Esillä sääntöjen määräämät vuosikokousasiat ja muut ajankohtaiset asiat. Johtokunta

5 8 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 1/2014 Iiläisille lisää hammaslääkäripalveluja Iin hammashoitolan tilat kunnanviraston vieressä ovat käyneet ahtaiksi. Tiloihin ei mahdu nykyistä enempää työntekijöitä. Nykyisellä henkilökuntamäärällä on vaikeuksia pysytellä hoitotakuun puitteissa. Uusia tiloja ja lisähenkilöstöä odotellessa Oulunkaaren kuntayhtymä ostaa iiläisille aikuispotilaille hammaslääkäripalveluja yksityiseltä Furka-hammaslääkäriasemalta. Furkan tilat ovat Iin keskustaajamassa osoitteessa Valtarintie 2, 2. kerros. (Liikuntaesteiset hoidetaan hammashoitolassa.) Iin hammashoitolasta toimitetaan Furkaan lista asiakkaista, joiden odotusaika uhkaa ylittää 6 kk:n hoitotakuun aikarajan. Furkasta otetaan yhteys näihin kuntalaisiin ja tarjotaan aikaa hammaslääkärille. Mikäli kuntalainen ei halua käyttää tätä tarjottua vaihtoehtoa, hän jatkaa odottamista Iin hammashoitolaan ja odotusaika saattaa ylittää 6 kk. Kuntalaiselle hoito Furkassa maksaa yhtä paljon kuin Iin hammashoitolassa. Hoitojakson enimmäispituus on 3 kk, ellei tapauskohtaisesti muuta sovita. Oulunkaaren ja Furkan välinen sopimus pitää sisällään perushammashoitopalvelut niille iiläisille, joille Oulunkaari antaa maksusitoumuksen Furkaan. Kaksivuotisen sopimuksen mukaan Oulunkaari ostaa Furkan palveluja sen verran kuin on tarvetta. Anna-Kaisa Kaarivaara Vastaava hammaslääkäri Puh. (08) H. Tapio Hanhela Ylilääkäri Puh. (08) Seniorikortit 65+ iiläisille vuonna 2014 Seniorikortin voivat lunastaa itselleen 65 vuotta täyttäneet iiläiset henkilöt. Seniorikortti on voimassa koko vuoden tai niin kauan kunnes 30 kpl sarjaliput on käytetty loppuun. Sarjalippujen loppuessa tulee kortti palauttaa, ja sen tilalle voi hankkia uuden kortin. Kemin uimahalli: - 30 kerran sarjalippu, omavastuu 35 - Liput lunastetaan Kemin uimahallilta - Seniorikortin maksettua voi Kuivaniemen kirjastosta käydä noutamassa Kuivaniemen kuntosalikortin, joka sisältyy Seniorikortin hintaan. Haukiputaan Vesijatuli, Raatin ja Raksilan uimahallit: - 30 kerran sarjalippu omavastuu 35 - Oulu Card lunastettaan Iin kunnan yhteispalvelupisteestä - Sarjalippu käy sekä uimahalliin että kuntosalille - huomioitavaa on, että uimahallikäynnistä kuluu 1 sarjalippu ja kuntosalikäynnistä 1 sarjalippu - Seniorikortin maksettua voi Kuivaniemen kirjastosta käydä noutamassa Kuivaniemen kuntosalikortin, joka sisältyy Seniorikortin hintaan. Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos/tapio Rissanen p Haettavana klo mennessä seuraavat Ii-instituutin avustukset: Kulttuurin yleis- ja kohdeavustukset Liikunnan ja nuorisotyön yleisavustukset Hakemuslomakkeen löydät netistä osoitteesta: Ii-instituutin tapahtuma-, liikunta- ja nuorisotyön kohdeavustuksia voi hakea jatkuvana niin kauan kuin avustusmäärärahoja on jäljellä. Seutulippujen uudet hinnat SEUTULIPULLA on rajoittamaton matkustusoikeus kiinteällä kuukausihinnalla Oulun seutulippualueella (Oulu, Ii, Haukipudas, Kempele, Kiiminki, Oulunsalo, Muhos, Liminka, Tyrnävä, Yli-Ii) ja Kemi- Tornioseudun seutulippualueella (Kemi, Tornio, Keminmaa, Simo, Tervola ja Ii). KOTIKUNTA tukee kuukausittain lipun käyttäjää eli kotikunta maksaa normaalin lipputaksan hinnan ja tuetun lipun hinnan erotuksen. Tuki kohdistuu näin suoraan asiakkaalle eli Iin kunnan asukkaalle. A. B. Oulun alueen seutulippu/30 vrk: asiakashinta iiläisille 79 /lippu Kemi-Tornio-alueen seutulippu/30 vrk: asiakashinta iiläisille 74 /lippu Lastenvaunuissa/-rattaissa olevan lapsen kanssa matkustava iiläinen henkilö voi matkustaa Oulu Kemi välillä maksutta. SEUTULIPPU on voimassa 30 vuorokautta lipun ensimmäisestä käyttökerrasta lukien. Lipunmyynti paikallisliikenteen lipunmyyntipisteissä ja seutuliikenteen autoissa. Lisätietoja: Kulttuurin yleis- ja kohdeavustukset: Leena Lämsä... p Liikunta- ja tapahtuma-avustukset: Tapio Rissanen... p ja Riitta Räinä... p Nuorisotyön avustukset: Pekka Suopanki. p

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ti 21.10.2014 Retki Kärppäotteluun Kärppäottelu & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ma 21.10.2013 Megazone & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä retkellä! Käymme

Lisätiedot

Kuntauudistuksessa isoja kokonaisuuksia ratkottavana

Kuntauudistuksessa isoja kokonaisuuksia ratkottavana 01 2014 Kuntauudistuksessa isoja kokonaisuuksia ratkottavana Ii on mukana Oulun erityisalueen kuntajakoselvityksessä yhdessä Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän kuntien kanssa.

Lisätiedot

OIVA Valvontatietojen julkistaminen

OIVA Valvontatietojen julkistaminen OIVA Valvontatietojen julkistaminen Mikä Oiva on? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet (avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Kuntarakennelaki: Kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere, SULO Oivahymy Tausta Mitä pilotissa tehtiin Kokemukset pilotista Jatkosuunnitelmat

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

50/50 - Energiansäästöä julkisissa rakennuksissa

50/50 - Energiansäästöä julkisissa rakennuksissa www.euronet50-50max.eu 50/50 - Energiansäästöä julkisissa rakennuksissa Rauma 9.11.16 Merja Pakkanen Vaasan yliopisto 50/50; idea Hankkeen tarkoituksena on vähentää energiankulutusta kouluissa (ja muissa

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ympäristötieto, -kasvatus ja -toiminta Ympäristöasioiden hallinta sekä materiaali- ja energiatehokkuus TOIMINTA-AJATUS Vanamo-hanke edistää ja tukee Päijät-

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ ARKKI HARAKKA MERIHARJU POLKU TÖYHTÖHYYPPÄ HELSINGISTÄ LÖYTYY VIISI AINUTLAATUISTA JA TOISISTAAN POIKKEAVAA LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUA, JOTKA KASVATTAVAT KESTÄVÄN

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Oulun seutu Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Leena Hassi 1 TUKEVA 3 - juurruttamishanke Aikataulu: 1.10.2012-31.10.2013 Rahoitus: STM (75%) ja kunnat (25%) Hankkeen toteuttajat:

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana. Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen

Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana. Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen 1 2 Kuinka hyvin koulu opettaa seuraavia taitoja? Lähde: TAT & T-Media KUN KOULU LOPPUU NUORTEN

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot 2017 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti

Lisätiedot

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT Iin kunta SELVITYS UUDESTA OPETUSALUEJAOSTA 1.8.2012 TAUSTAA Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2009 päättänyt Iin kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmasta. Vuoden 2010 aikana laadittiin edelliseen

Lisätiedot

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015 MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.

Lisätiedot

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Pudasjärveläisiä ratkaisuja maahanmuuttajien koulutuskysymyksiin Lappi kodiksi

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Opiskelu lukiossa Vaatii hyvän pohjatason äidinkielestä, matematiikasta, ruotsista ja englannista Vaatii itsenäistä otetta opiskeluun ja vastuun

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Asuinalueiden matkatuotoskortit

Asuinalueiden matkatuotoskortit Asuinalueiden matkatuotoskortit OHJE: 1. Klikkaa asuntoalueen nimeä siirtyäksesi kohteen matkatuotoskortin ensimmäiselle sivulle. 2. Matkatuotoskortista voi palata alkuun klikkaamalla linkkiä kohteen nimessä.

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot