Hämeen liitto Hämeen maakuntaohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeen liitto Hämeen maakuntaohjelma"

Transkriptio

1 Hämeen liitto Hämeen maakuntaohjelma Luonnos Tulevaisuuden menestystekijöitä Hämeessä ovat innovatiiviset toimintaympäristöt yrityksille, osaavan työvoiman tarjonta elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin sekä laadukkaat asuin- ja elinympäristöt.

2 SAATTEEKSI Häme 2035 maakuntasuunnitelmassa kuvataan tulevaisuutta seuraavasti: Häme on vuonna 2035 uusiutumiskykyinen ja kestävällä tavalla kilpailukykyinen toimintaympäristö. Tämä perustuu alueemme luontaisiin vahvuuksiin, hyvään saavutettavuuteen ja tasapainoiseen alue- ja elinkeinorakenteeseen. Maakuntavaltuuston joulukuussa 2009 hyväksymän maakuntasuunnitelman tavoitteet ja tulevaisuuden strategiat ovat tämän maakuntaohjelman perustana. Maakuntaohjelmassa täsmennetään ja konkretisoidaan sitä, mitä toimenpiteitä maakuntasuunnitelman tavoitteiden toteuttaminen edellyttää vuosina Maakuntaohjelma ja sen rahoitussuunnitelma täydentyvät ja tarkentuvat ohjelmakauden aikana toteuttamissuunnitelmien, maakunnan yhteistyöasiakirjojen ja muiden toimeenpanoohjelmien avulla. Niissä ohjataan konkreettista hankevalintaa. Myös hankkeiden vaikutuksia arvioidaan nyt ohjelmassa esitettyä tarkemmin toimenpiteiden käynnistys- ja toteutusvaiheissa. Maakuntaohjelma on laadittu hämäläisten toimijoiden laajalla yhteistyöllä. Maakuntaohjelma kokoaa yhteisen sateenvarjon alle lähivuosien kärkiasiat ja -toimenpiteet Hämeessä. Nämä keskeiset kehittämisen kysymykset ja linjaukset on tässä ohjelmassa koottu viiteen toimintalinjaan: Uusiutumiskyky, työelämä ja osaaminen, kansainvälistyminen, saavutettavuus ja asuminen. Jotta maakuntaohjelma muuttuu paperista eläväksi elämäksi ja kehitystä käytännössä ohjaavaksi tien näyttäjäksi tarvitsemme siihen hämäläisiä ihmisiä, yrityksiä, kuntia ja valtion toimijoita. Hämeen liiton roolina on koordinoida ja tukea hyvän hämäläisen yrittämisen ja elämän kehittymistä. Hämeenlinnassa xx.xx Timo Saviniemi Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Johannes Koskinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Juhani Honka maakuntajohtaja Heikki Pusa suunnittelupäällikkö 2

3 HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMAN TIIVISTELMÄ JA PAINOPISTEET Hämeen maakunnan suuria tulevaisuuden haasteita ovat talouden vakauttaminen, menestyminen kansainvälistyvässä kilpailussa ja väestön ikääntymisen aiheuttamat muutokset työmarkkinoilla ja julkisen sektorin palveluissa. Hämeen menestystekijöitä ovat uusiutumiskyky, osaavan työvoiman tarjonta elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin, kansainvälistyminen, saavutettavuus sekä laadukkaat, viihtyisät ja kilpailukykyiset asuin- ja elinympäristöt. Näistä muodostuvat Hämeen maakuntaohjelman painopisteet. Maakuntaohjelmassa on tehty joitakin keskeisiä valintoja vähäisien kehittämisvoimavarojen kohdentamisessa: - uusiutumista säilyttämisen asemesta - riskinottoa turvallisuuden ja tuttuuden asemesta - palveluliiketoimintaa tuotannon asemesta - yrittäjyyttä julkisen palvelutuotannon rinnalle Maakuntaa kehitetään kestävästi siten, ettei valinnoilla suljeta pois mahdollisia hyviä tulevaisuuksia. 3

4 SISÄLTÖRAKENNE 1. JOHDANTO 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖN HAASTEET MAAKUNNASSA 3. NYKYTILA JA OHJELMAN TAVOITTEET 4. VUOSIA KOSKEVAN OHJELMAN TOTEUTUMINEN 5. TOIMINTALINJAT JA TOIMENPIDEKOKONAISUUDET 5.1 Uusiutumiskyky Tarvelähtöinen innovaatiotoiminta Maakunnallisten klusteriosien vahvistaminen Uudistumista palvelevat rakenteet Vetovoima 5.2 Työelämä ja osaaminen Ennakointiyhteistyön kehittäminen Työelämän muutoksiin reagointi Uuden osaamisen luominen Työelämän ja vuorovaikutuksen lisääminen 5.3 Kansainvälistyminen Kansainvälistymisen edellytykset Kasvua kansainvälistymisestä Kansainvälinen vetovoima 5.4 Saavutettavuus Liikennejärjestelmän kehittäminen Joukkoliikenteen palvelun parantaminen Tietoliikenneyhteyksien ja palveluiden kehittäminen Teknisen huollon palvelujen kehittäminen 5.5 Asuminen Hyvää hämäläistä asumista Asumisen muuttuviin tarpeisiin vastaaminen Ekologisten asumismuotojen suosiminen Luonto, virkistys ja matkailu 6. OHJEOHJELMAN TOTEUTTAMINEN JA SEURANTA 6.1 Ohjelman toteuttaminen 6.2 Ohjelman seuranta 7. OHJELMAN TOTEUTTAMISEN VAIKUTUKSET JA YMPÄRISTÖSELOSTUS 7.1 Hämeen ympäristön nykytilan ominaispiirteet ja kehitys 7.2 Ympäristötavoitteet maakuntaohjelmassa 7.3 Vaihtoehtojen käsittely 7.4 Maakuntaohjelman toteuttamisen merkittävimmät vaikutukset 7.5 Ympäristöhaittoja ehkäisevät, vähentävät tai poistavat toimenpiteet 7.6 Hämeen ympäristön tilan ja toimenpiteiden vaikutusten seuranta 7.7 Ympäristöselostuksen yhteenveto 8. RAHOITUSSUUNNITELMA 4

5 Liitteet: - ohjelman rahoitustaulukko - Maakuntaohjelman määrälliset tavoitteet, taulukko - Väestön ikärakenne 5

6 HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMA JOHDANTO Ohjelman luonne Maakuntaohjelma on osa kansallista, maakunnallista lakisääteistä suunnittelujärjestelmää. Maakuntasuunnitelma linjaa pitkän ajanjakson strategiset kehittämisen tavoitteet ja linjaukset. Maakuntakaava linjaa maankäytön kehittämisen suuntaviivat. Maakuntaohjelmassa täsmennetään ja konkretisoidaan sitä, mitä toimenpiteitä maakuntasuunnitelman tavoitteiden toteuttaminen edellyttää vuosina Maakuntaohjelmien laadinnasta ja sisällöstä on säädetty alueiden kehittämislaissa ja lain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Maakuntaohjelma kokoaa ja sovittaa yhteen alueella toteutettavat ohjelmat ja niiden rahoituksen. Maakuntaohjelma pitää sisällään muun muassa EU:n rakenne-rahastoohjelmat, alue- ja osaamiskeskusohjelmat ja maaseutupoliittisen kokonaisohjelman sekä vuonna 2010 käynnistyvän Koheesio- ja kilpailukyky-ohjelman. Uusi alueiden kehittämislaki (2009) painottaa maakuntaohjelman roolia voimakkaasti. Lain mukaan Viranomaisten tulee ottaa toiminnassaan huomioon maakuntaohjelmat ja niiden toteuttamissuunnitelmat, edistää niiden toteuttamista. Maakuntaohjelma kokoaa yhteisen sateenvarjon alle seutujen ja maakunnan kehittämisen ajankohtaiset ja tärkeät hankkeet ja toimintapolitiikat. Niihin suunnataan toiminnan kärki ja rahoitus. Maakuntasuunnitelman avulla maakunnan toimijat voivat demokraattisesti vaikuttaa voimavarojen kohdentamiseen. Maakuntaohjelmaa tarkennetaan vuosittain laadittavilla toteuttamissuunnitelmilla. Ohjelman sisältö Maakuntaohjelma sisältää maakunnan kehittämisen tavoitteet, keskeisimmät hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi ja suunnitelman ohjelman rahoittamiseksi. Ohjelman toimenpiteet jakautuvat viiteen toimintalinjaan, jotka johtuvat maakuntasuunnitelman painopisteistä. Toimintalinjat sisältävät niitä asioita, joissa maakunnan yhdessä tekeminen on välttämätöntä, jotta voisimme onnistua: 1. Uusiutumiskyky 2. Työelämä ja osaaminen 3. Kansainvälistyminen 4. Saavutettavuus 5. Asuminen Läpileikkaavina teemoina ovat: kestävyys, hyvinvointi, yhteistyö ja vetovoima. Ohjelman laadintamenettely ja aikataulu Maakuntaohjelma laaditaan valtuustokausittain, neljän vuoden välein. Kanta- Hämeen nykyinen maakuntaohjelma laadittiin vuonna Maa- 6

7 kuntaohjelma valmistellaan laajassa yhteistyössä maakunnan toimijoiden kesken. Maakuntaohjelman valmistelussa sovelletaan Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointia koskevaa lainsäädäntöä. Tämän mukaisesti ohjelma sisältää muun muassa ympäristöselostuksen ja siihen sisältyvän vaikutusten arvioinnin. Hämeen liitto neuvotteli edellä mainitun ns. sova-lain soveltamisesta Hämeen maakuntaohjelman laadinnassa Hämeen ympäristökeskuksen kanssa Maakuntavaltuusto käsitteli ohjelmatyötä seminaarissaan syyskuussa Marraskuussa 2009 järjestettiin seutukunnittaiset valmistelukokoukset ja neuvottelut yhteistyöosapuolten kanssa. Ohjelman aineisto on ollut valmistelun aikana täydentyvänä luonnoksena nähtävänä ja kommentoitavana Hämeen liiton www-sivuilla. Maakuntahallitus ja maakunnan yhteistyöryhmä käsittelivät ohjelmaluonnosta helmikuussa Ohjelmaluonnos on maakunnan yhteistyökumppaneiden lausunnoilla sekä yleisön nähtävillä Nähtävillä olosta ilmoitetaan erikseen alueen tiedotusvälineissä ja Hämeen liiton www-sivuilla. Palaute ja sen huomioiminen kuvataan ohjelma-asiakirjassa. Maakuntahallitus käsittelee maakuntaohjelmaa kokouksissaan huhti- ja toukokuussa ja ohjelma hyväksytään maakuntavaltuuston kevätkokouksessa toukokuussa

8 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖN HAASTEET MAAKUNNASSA Maailman muutoksissa lähitulevaisuus 2010-luvulla on utuisempi kuin koskaan. Olemme juuri nyt keskellä taloudellista taantumaa. Osa siitä on perinteistä suhdannevaihtelua, mutta monet talouden rakenteet muuttuvat myös pysyvästi. Taantuman myötä menetetyt tuotannolliset työpaikat eivät kaikki palaa. Korvaavia työpaikkoja on löydettävä palveluliiketoiminnoista. Vaikka talous elpyy aikanaan, paluuta entiseen ei ole. Tässä ajassa kasvavasta työttömyydestä huolimatta olemme myöhemmin 2010-luvulla todennäköisesti työvoimapulan edessä. Megatrendit ovat kehityksen suuria aaltoja tai linjoja, jotka väistämättä vaikuttavat Hämeeseen. Ne vaikuttavat meihin sekä pitkällä tähtäyksellä, että edessä olevan ohjelmakauden puitteissa. Meidän on tunnistettava nähtävissä olevat megatrendit, reagoitava niihin ja löydettävä mahdollisuudet hyödyntää niitä maakunnassamme. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen on tärkein maailmanlaajuinen haaste. Vaikka vaikutukset eivät ohjelmakauden aikana välttämättä esiinny nykyistä dramaattisempina, on ilmastomuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen tärkeä painopiste. Entistä tiukemmat ympäristö- ja ilmastovaatimukset ovat mahdollisuus ympäristöteknologiatoimialalle. Hämeellä on mahdollisuus profiloitua vähäpäästöisenä ja -hiilisenä maakuntana. Väestönmuutos on toinen keskeinen megatrendi. Maakunnan työvoimasta poistuu lähitulevaisuudessa merkittävä osa. Väestön ikääntyminen vaikuttaa myös erilaisten palvelutarpeiden syntyyn ja kasvuun. Häme voi olla luova, eri sektoreiden väliset rajapinnat hyödyntävä hoivamaakunta. Hämeen maakunnan asukasluku on kasvanut tasaisesti jo vuosikymmeniä. Väestön ja työpaikkojen arvioidaan jatkossakin keskittyvän Etelä-Suomeen ja Helsingin laajalle metropolialueelle. Maakuntaohjelman väestö- ja työpaikkatavoitteiden toteuttaminen on haastavaa ja edellyttää jatkossakin merkittävää muuttoa maakuntaan, myös ulkomailta. Väestö ikääntyy, jolloin työvoiman määrä ei kasva samassa suhteessa asukasluvun kanssa. Työpaikkojen määrän kasvu ja työvoiman riittävyys edellyttää ainakin 2020-luvulta alkaen lähes täystyöllisyyttä. Taloudellinen huoltosuhde tulee heikkenemään asukasluvun kasvusta huolimatta. Globalisaatio eli maapalloistuminen on megatrendi monella tasolla. Usein keskitytään globalisaation roolin kaupan ja talouden kysymyksenä. Globalisaatio etenee myös muilla tasoilla, joita ovat mm. teknologia, politiikka, ympäristö, uskonnot, kulttuuri ja media. Globalisaatio sinällään sisältää sekä hyötyjä että haittoja. Häme menestyy globaalissa maailmassa parhaiten toimimalla paikallisesti ja vaikuttamalla maailmanlaajuisesti hyödyntäen globalisaation mahdollisuuksia omaan kehitykseen. Avainsanana on verkottuminen seudullisesti ja kansainvälisesti. Kuinka laaja on hämäläisten kotiseutu ja toimintasäde asumisessa, yritystoiminnassa, liikkumisessa ja suunnitteluyhteistyössä? Teknologian nopea kehittyminen on yhteiskunnan kaikille sektoreille tunkeutuva megatrendi. Kaikki mahdollinen digitalisoidaan. Tämä tarkoittaa uudenlaisia virtuaaliyhteisöjä ja vuorovaikutusta, jossa käyttäjät tuottavat, jakavat ja kommentoivat sisältöjä. Esiin nousee sosiaalisen median hyödyntäminen Hämeen kehittämisessä. Uudenlainen liiketoimintalogiikka tulee sisältymään kaik- 8

9 keen tuotantoon ja kaupankäyntiin. Julkisen sektorin palvelutuotantoa tullaan tehostamaan sähköisen tiedonvälityksen menetelmillä. Kykeneekö Häme hyödyntämään digimaailmaa? 9

10 3. NYKYTILA JA OHJELMAN TAVOITTEET Nykytila Maakuntaohjelman laadinta sattuu monessa suhteessa erittäin haasteelliseen ja epävarmaan aikaan. Vuonna 2008 maailmanlaajuinen talouslama saavutti toden teolla Suomen ja Kanta-Hämeen. Työttömyys ja lomautukset lisääntyivät koko maassa hyvin nopeasti. Kanta-Hämeessä työttömyys kasvoi 12 kuukauden aikana (5/08 5/09) lähes 47 %. Erityisesti työttömyys on kohdistunut miehiin ja nuoriin. Lama on heijastunut myös maan sisäiseen muuttoliikkeeseen kotitalouksien asuntolainanottohalujen hiipumisen myötä. Kanta-Häme, erityisesti Riihimäen ja Hämeenlinnan seutukunnat, ovat koko 2000-luvun olleet selkeitä muuttovoittoalueita. Maakunta on ollut lähes joka vuosi, ellei suhteellisesti nopeimmin kasvava, niin ainakin kolmen parhaan joukossa. Vuoden 2009 nettomuuttovoitto puolittui edellisen vuoden hengen kasvusta. Tuotannon supistuminen on ollut jyrkempää kuin 1990-luvun laman aikana. Bruttokansantuote on laskenut Suomessa vuoden 2008 lamaa edeltävästä ajasta lähes 10 %. Vaikka useat ekonomistit nyt näkevätkin, että laman pohja on saavutettu, tulee nousu olemaan hidas ja pudotuksen umpeen kurominen kestää selvästi pidempään kuin lasku. Yhden tai kahden prosentin tuotannon lisäys ei vielä saa työttömyyttä käännettyä vielä laskuun ja vuosi 2010 on työllisyyden kannalta edellistä synkempi. Myös vuosi 2011 tulee olemaan vielä lamaa edeltänyttä aikaa heikompi. Vaikka tilanne vuosina työllisyyden kannalta onkin vielä synkkä, ei työttömyys kuitenkaan nouse 1990-luvun lähes 20 %:n tasolle, koska työttömyyden kasvua hidastaa väestön ikääntyminen, sillä yhä suurempi joukko ihmisistä saavuttaa eläkeiän. Eläköitymiskehityksen huippuvuosi tulee olemaan vuosi 2015, jolloin eläkeiän saavuttaa useampi kuin koskaan ennen tai sen jälkeen tulee saavuttamaan. Suomen nousu lamasta on - toisin kuin 1990-luvulla - riippuvainen muiden talouksien erityisesti Yhdysvaltain ja Aasian tilanteesta. Kanta-Hämeen kehitykselle on erityisen merkityksellistä, mitä tapahtuu kotimarkkinoilla. Lähteekö rakentaminen ja asuntotuotanto ja -lainamarkkinat nousuun? Miten kotitalouksien kulutus ylipäätään kehittyy? Useiden asiantuntijoiden mukaan lamaa edeltävän tason saavuttaminen tulee kestämään vuosia. Maakunnassa laman myötä menetetyt pari-kolmetuhatta työpaikkaa kaikki koskaan palaa. Tämän laman yksi merkittävä piirre on ollut globaalin työjaon kiihtyminen. Maakunnalle on tärkeää tunnistaa uudet nousukauden menestyjät ja uusia työpaikkoja synnyttävät toimialat ja yritykset. Toimintaympäristön suuri muutos ja kasvava palvelutarve saattavat olla tekijöitä jotka osaltaan vauhdittavat palvelualojen (mm. hyvinvointi- ja luovat alat) kehittymistä sekä työllistävää vaikutusta. Seuraavana kahtena vuotena pääpaino on asetettava työttömyyden korjaamiseen ja erityisesti nuorten työllistämiseen Vajaan kymmenen vuoden kuluttua heitä tarvitaan kipeästi suurten ikäluokkien saavutettua eläkeiän. Tilanteen tekee vaikeaksi myös se, että maakunnan kuntatalous ei tällä hetkellä ole parhaassa mahdollisessa kunnossa ottamaan vastaan tulevien vuosien haasteita. 10

11 Ohjelman tavoitteet Maakuntaohjelman tavoitteiden asettelussa lähdetään siitä, että ohjelman kaksi ensimmäistä vuotta, vuodet , tulevat olemaan vielä hitaan kasvun aikaa ja työllisyyden paraneminen on myös hidasta, mutta työttömyys ei enää kasvaisi. Vuodet olisivat jo nopeammin työttömyyttä laskevia, mutta talouden kasvussa ei vielä päästä lamaa edeltävien huippuvuosien tasoon. Taloustilanteen parantuessa myös ihmisten liikkuvuus lisääntyy. Työn ohella entistä enemmän vaikuttavat myös muut arvot, kuten palvelut ja asuin- ja elinympäristön viihtyisyys. Eläköitymisen kiihtyessä työmahdollisuuksia tarjoutuu entistä laajemmin koko maassa, mikä saattaa osaltaan tasoittaa muuttoliikettä. Maakunnan sisäinen eläköitymiskehitys laskee työttömyyttä vähintään samaa verran kuin talouden kohentuminen. Työllisyysaste nousee selvästi yli 70 %:n. (Maakunnan väestösuunnite maakuntasuunnitelman mukaan, liitteenä maakuntaohjelman vuosittainen väestösuunnite) Kanta-Häme Väestö (henkeä) Työvoima (henkeä) Työvoimaosuus (% v:sta) 74,3 74,2 72,7 73,2 73,0 72,9 Työpaikat Työpaikkaomavaraisuus (%) 92,5 91,5 86,9 84,9 85,9 86,5 Työttömyysaste (%) 12,6 10,1 13,1 8,6 4,6 3,4 Työllisyysaste (työlliset v:sta, %) 65,0 66,5 63,5 67,4 70,2 70,9 Taloudellinen huoltosuhde (ei työlliset/työlliset) 1,37 1,32 1,45 1,42 1,47 1,50 11

12 4. VUOSIA KOSKEVAN OHJELMAN TOTEUTUMINEN Kanta-Hämeen nykyisen maakuntaohjelman toteutumisen evaluointia on tehnyt ulkopuolinen arvioija. Arviointi on sisältänyt Etelä-Suomen liittouman alueen maakunnista Kanta-Hämeen, Etelä-Karjalan, Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakunnat ja niiden voimassa olevia maakuntaohjelmat Arviointi ajoittui maailmanlaajuiseen taloudellisen taantumaan, mistä johtuen maakuntien kehitystä mittaavat indikaattorit osoittavat (tai tulevat osoittamaan) taantuman negatiivisia vaikutuksia. Maakuntien keskusalueet ovat olleet hyvässä vedossa, tuotanto ja työllisyys ovat parantuneet merkittävästi, mutta talouden nousukausi taittui kaikkialla vuoden 2008 aikana. Tuotannon ja viennin väheneminen sekä kulutuskysynnän heikkeneminen ovat vaikuttaneet alueiden yritystoimintaan ja työllisyyteen. Kanta-Hämeen maakuntaohjelman keskeisenä periaatteena ja näkökulmana on kestävä kilpailukyky. Ohjelman mukaan pyrittäessä taloudelliseen kestävyyteen periaatteena on, että palvelut ja tavarat tuotetaan ja tarjotaan ympäristöä nykyistä vähemmän kuormittaen sekä käytetään säästeliäästi luonnonvarjoja ja energiaa. Resurssien tehokas ja säästeliäs käyttö, korkea teknologia, panostus tutkimusja kehitystyöhön sekä raaka-aineiden jalostusasteen nostaminen korostuvat kestävän ja taloudellisen hyvinvoinnin peruselementteinä. Maakuntaohjelman toimintalinjat ovat yritykset ja innovaatiot, osaaminen ja työllisyys sekä kilpailukykyiset toimintaympäristöt. Ohjelma-asiakirjassa valitut kolme toimintalinjaa on koettu selkeäksi rakenteeksi. Maakunnan eri seutukunnilla on erilaiset tarpeet ja kehittämispainotukset, osin ehkä tästä johtuen maakuntaohjelma nähdään seutujen tavoitteiden ja toimenpiteiden kokoelmana ja kokoajana. Maakuntaohjelman rooli ja asema on maakunnassa melko vakiintunut. Osaamisen osalta ohjelmaa pidettiin osoituksena tuoreesta lähestymistavasta. Yrityksiä ja innovaatioita koskevassa toimintalinjassa suuri osa toimenpiteistä toteutui seutukohtaisesti. Voimavaroja pyrittiin keskittämään tärkeimmiksi katsotuille aloille kuten teknologiateollisuus, elintarvikeala, ympäristöliiketoiminta, hoiva-ala ja matkailu. Erikoistuneita kehittämispalveluja muodostui ja kehittyi entisestään mm. teknologiakeskusten yhteydessä. Riihimäen seudulla erityisesti teknologiateollisuutta palveleva Konepolis-konsepti ja logistiikka-alan Limowa-konsepti, Forssan seudulla ympäristöliiketoiminnan ja elintarvikealan kehitystyö ja Hämeenlinnan seudulla hoiva-alan Virvelinranta- kokonaisuus sekä metallialaa palveleva Innosteel -kokonaisuus. Maakuntaohjelmassa painotettiin asumisen osalta maakunnallisten tavoitteiden määrittämistä asumisen kokonaisvaltaiselle kehittämiselle, Hämeen liitto käynnisti vuonna 2009 Asumisen Häme -hankkeen, jonka yhtenä tavoitteena on maakunnallisen asumisen strategian kokoaminen. 12

13 Valtion rahoituskehyksen pienuudesta johtuen maakuntaohjelmassa ohjelmoidut isot ja maakunnalle tärkeät väylähankkeet eivät ole merkittävästi edenneet. Valtatien 2 perusparannushanke välillä Vihti Pori valmistui Ongelmaksi jäi edelleen muun muassa tien kapeus Karkkila Humppila välillä, josta johtuen välin nopeusrajoitus on jouduttu asettamaan 80 km/h:iin. Nopeustason nostamiseen tähtäävä tiesuunnitelma valmistui Hankkeelle ei ole myönnetty vielä rahoitusta ja siksi se sisältyy myös nykyiseen ohjelmaan. Maakuntaohjelmassa kehittämisen kärkihankkeiksi nostetut pääradan välityskyvyn lisääminen ja valtatie 10/12 parantaminen sisältyvät nykyisessä liikennepoliittisessa selonteossa vuoden 2011 jälkeen aloitettaviin hankkeisiin. Suunnittelu molempien edellä mainittujen osalta on edennyt. Myös kantatie 54:n välityskyvyn ja liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävä suunnittelu on edennyt. Suunnitelmissa ohjelmoitujen käytännön rakentamistoimien rahoituspäätökset kuitenkin puuttuvat. Seudullisen vesihuollon kehittäminen on edennyt pääsääntöisesti maakuntaohjelman linjausten mukaisesti. Loppi Riihimäki Hausjärvi seudulliset vesihuollon runkoyhteydet ovat valmistuneet. Humppila Jokioinen vesihuollon runkoyhteys aloitetaan valtion vesihuoltotyönä Isoin toteutusta odottava hanke on Forssa seudun lisäveden hankinta johtoyhteyksineen. 13

14 5. TOIMINTALINJAT JA TOIMENPIDEKOKONAISUUDET Hämeen maakunnan kasvu ja menestys edellyttää kehittämistahdon ja voimavarojen yhteistä kokoamista ja suuntaamista. Hämeen menestystekijöitä tulevat ohjelmakaudella olemaan uusiutumiskyky, yritysten toimintaympäristöt, osaavan työvoiman tarjonta muuttuviin tarpeisiin, kansainvälisyys, saavutettavuus sekä laadukkaat ja kilpailukykyiset asuin- ja elinympäristöt. Ohjelman toimenpiteet on jaettu Hämeen vahvuuksia tukeviin viiteen toimintalinjaan: 1. Uusiutumiskyky 2. Työelämä ja osaaminen 3. Kansainvälistyminen 4. Saavutettavuus 5. Asuminen Valittuja painopistealueita tukevat myös maakunnassa toteutettavat erityisohjelmat, kuten Koheesio- ja kilpailukyky- sekä Osaamiskeskusohjelma kärkihankkeineen. 5.1 Uusiutumiskyky Maakuntasuunnitelma Häme 2035: Hämeen kehittämisen ehkä keskeisin painopiste on uusiutumiskyky. Hämeen kestävän kilpailukyvyn ja vakaan taloudellisen kasvun perusta tulevina vuosikymmeninä on kyvyssä uudistua. Tulevien vuosikymmenien Häme tarvitsee jatkuvaa uudistumista, uusien ideoiden, innovaatioiden ja toimintatapojen etsimistä, löytämistä ja hyödyntämistä. Tämä koskee yhtä hyvin yritysten toimintaa, julkisten palvelujen järjestämistä, tuottamista ja rahoittamista kuin vaikkapa maaseutuelinkeinojen monipuolistamista. Palveluliiketoiminnot vahvistuvat, asiakaslähtöisyys, osaaminen ja tiedolla johtaminen korostuvat. Maailmanlaajuinen talouskriisi koskettaa myös Hämeen maakuntaa ja pakottaa hakemaan ennakkoluulottomasti uusia toimintatapoja sekä liiketoimintamahdollisuuksia. Maakunnasta häviää työpaikkoja ja kokonaisia toimialoja, jotka on korvattava uusilla. Yritysten toimintaedellytysten jatkuva kehittäminen, nouseviin toimialoihin panostaminen ja rajapintayhteistyön löytäminen eri toimialojen kesken, avaavat mahdollisuuksia talouden kasvulle. Muutos on jatkuvaa ja vaikeasti ennakoitavaa, joten uusiutumiskyky on keskeinen elinvoimaa ylläpitävä ominaisuus. 14

15 Läpileikkaavana periaatteena on kestävä kilpailukyky. Sen vahvistamista tulee jatkaa huomioiden hiljaiset signaalit, megatrendit ja toimintaympäristön haasteet. Kestävän kilpailukyvyn vahvuus on yrityksissä ja organisaatioissa, jotka uudistavat toimintaansa ja löytävät uusia palvelu- ja tuoteinnovaatioita Tarvelähtöinen innovaatiotoiminta Maakunnan alueella syntyy kaiken aikaa suuri määrä ideoita. Niiden määrää on mahdollista lisätä järjestämällä tuotteiden ja palvelujen ideoiden keräämistä sekä tehostamalla niiden jalostamiseen erikoistuneita palveluja. Maakunnassa toimii palveluorganisaatioita, joiden ydinosaaminen liittyy sekä toimialatuntemukseen että tuote- ja palvelukehityksen eri vaiheisiin. Innovaatiopalveluja tarjoavien organisaatioiden keskinäinen yhteistoiminta ei ole vielä riittävän kehittynyttä. Tästä on seurauksena, että ideoita tuottamaan keskittyvät, tuotekehitykseen erikoistuneet ja kaupallistamistyötä tekevät tahot kokevat puutetta muiden vaiheiden osaamisesta ja asiakkaiden saama palvelu ei ole niin sujuvaa ja asiantuntevaa kuin se voisi olla. Ohjelmakauden aikana järjestetään maakunnassa toimijoiden yhteinen innovaatiopalveluiden menettely. Sovitaan vastuulliset ideoiden kerääjät, tuotekehittäjät ja kaupallistajat sekä näitä yhdistävä menettely. Asiakastarpeiden ja markkinatrendien tunnistamisessa, ennakoinnissa ja analysoinnissa käytetään uusimpia ja parhaiksi todettuja menetelmiä, joihin kytketään myös kansainvälisiä partnereita. Opinnäytetöiden ja tutkimuksen sekä ennakointitiedon hyväksikäyttöä tässä yhteydessä voimistetaan Maakunnallisten klusteriosien vahvistaminen Taantuman aikana menetettyjä työpaikkoja ja toimialoja ei useinkaan ole mahdollista saada takaisin. Maakuntaohjelman toimien painopiste on uusiutumisessa ja uuden luomisessa pikemmin kuin säilyttämisessä. Kanta-Hämeen elinkeinorakenne on monipuolinen, mikä on taloutta vakauttava vahvuus. Mikään tuotannon ala ei myöskään ole laajuudeltaan, rakenteeltaan ja toiminnan sisällöltään niin vahva, että maakunnan puitteissa olisi mahdollista puhua klusterista. Sen sijaan kansallisesti ja kansainvälisestikin vahvoja klusterin osia on maakunnassa monia. Ne muodostavat lähtökohdan myös uusiutumiselle. Yritysten kehittämishankkeisiin käytössä oleva tukirahoitus suunnataan ensisijaisesti palveluliiketoimintojen kehitykseen ja klusteriosien vahvistumista tukeviin hankkeisiin. Hämeen vahvimpia ja kehittyvimpiä klusteriosia ovat metalliala, jossa erityisesti kone- ja laiteteollisuus, teräsrakennus sekä teknologiateollisuutta palveleva suunnittelu- ja kehitystyö, elintarvike, hyvinvointi, ympäristöliiketoiminta sekä luovat alat. Hyvinvointiklusterinosasta käytetään myös nimitystä well-being. Laajasti ymmärrettynä se sisältää terveydenhuolto- ja hyvinvointipalvelut, matkailun, kulttuuriteollisuuden, tapahtumatuotannon sekä niitä palvelevia logistiikka-, tietotekniikka- ja muita tukipalveluita. Well-being on klusterina vielä hajanainen, mutta sen rajapinnoissa piilee suuria mahdollisuuksia. 15

16 Hämäläinen maaseutu on vahvaa maa- ja metsätalouden sekä luonnonvoimavarojen aluetta. Tulevaisuuden mahdollisuutena biotalous merkitsee mm. uusiutuvaa energiantuotantoa ja öljypohjaisia tuotteita korvaavaa tuotantoa sekä niihin liittyvää palveluliiketoimintaa. Elinkeinoelämän tarpeiden ennakointia vahvistetaan tavoitteena tulevaisuuden tarjoamien mahdollisuuksien jäsentäminen ja ymmärtäminen. Numeroiden lisäksi haetaan rohkeita ja moniulotteisia näkemyksiä tulevaisuuden vaihtoehdoista muuttuvassa maailmassa. Maakunnallisen ennakointiverkoston toiminta vakiinnutetaan ja ennakoinnin menettelyt sekä työtavat juurrutetaan maakuntaan. Elinkeinoelämän lyhyen aikavälin tarpeita hahmotetaan yritysharavahankkeiden ja aluetalouskatsausten avulla. Tilatarjontaa ja yritysten sijoittumispalveluja kehitetään seutukuntien yhteistyönä, valtakunnallisesti suuremman näkyvyyden ja vetovoiman aikaansaamiseksi. Kansallista osaamiskeskustoimintaa lujitetaan maakunnallisesti Maakunnasta osallistutaan tällä hetkellä neljän kansallisen osaamiskeskusklusterin toimintaan: älykkäät koneet, elintarvike, digitaaliset sisällöt ja asuminen. Osaamiskeskusklusterit ovat merkittävä mahdollisuus käyttää hyväksi kansallista osaamista ja kansallisia resursseja, mitä Hämeessä tulee hyödyntää nykyistä voimakkaammin ja laajemmin Uudistumista palvelevat rakenteet Toimintaympäristön suuri muutos edellyttää julkisten palvelurakenteiden uudistamista. Väestö ikääntyy ja työmarkkinoille tulevat ikäluokat ovat pienempiä kuin eläkkeelle siirtyvät. Hoiva- ja hyvinvointipalvelujen kysyntä lisääntyy ja monipuolistuu. Taloustaantuman seurauksena julkinen talous on lähivuodet ahtaalla ja tuottavuuden vaatimukset korostuvat entisestään. Toimivat ja kansalaisten kysyntään vastaavat, kohtuullisilla kustannuksilla toteutetut palvelut ovat maakunnan keskeinen kilpailutekijä. Palvelurakenteiden uusiutumiskykyä vahvistetaan erityisohjelmien avulla. Esimerkiksi koheesio- ja kilpailukykyohjelman hyvinvointiteemaverkoston hankkeilla edistetään ja tuetaan hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittisten kehittämistavoitteiden toteutumista alueella. Kehittämällä ja uudistamalla palveluiden järjestämistä ja tuottamista voidaan vahvistaa yritystoiminnan edellytyksiä. Yritysten toimintaedellytyksiin vaikuttavat kaikki julkiset palvelut. Elinkeinopolitiikka ei ole pelkkää yrityspalvelujen tarjontaa vaan suuri merkitys on terveys-, sosiaali-, sivistys- ja teknisen sektorin palveluiden järjestämisellä. Kunnallisten palvelujen vaikutusta yritysten edellytyksiin tarkastellaan ja hiotaan paremmaksi mm. Kohti Yritysmaakuntaa ohjelmalla, jonka keskeistä sisältöä on yrittäjäaktiivinen päätöksenteko ja julkisten palvelujen järjestämisen yrittäjyysvaikutusten arviointi. Tavoitteena on nostaa Häme Suomen vahvimmaksi yrittäjyysmaakunnaksi. 16

17 Aluekehitystoimintojen yhteensovitus Maakunnassa toimii aluekehityksen parissa työskentelevää organisaatiota. Niiden yhteenlaskettu panos ja osaaminen on Hämeen maakunnan oloissa merkittävä. Aluekehittäjien yhteisten näkemysten ja yhteistyötä vaativien toimenpiteiden kokoaminen on maakunnassa aloitettu HämePro-verkoston avulla. Aluekehitys perustuu yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Yhteistyötä tarvitaan maakunnan sisällä, mutta yhä enemmän maakuntarajojen yli, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Helsingin laajan metropolialueen Uudenmaan, Kanta- Hämeen ja Päijät-Hämeen - käsittävä yhteistoiminta-alue on luonteva yhteistyön suunta, mutta myös Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi ovat tärkeitä kumppaneita. Hämäläinen yhteistyön toimintatapa on jatkuvasti uudistuva, yleistavoitteita toteuttavia toimia hakeva ja löytävä. HämePro-verkoston avulla haetaan niitä yhteistyön painopisteitä, joissa maakunnan yhdessä tekeminen on onnistumisen edellytys ja tarvittavia roolituksia sekä työnjakoja Vetovoima Vetovoima on maakunnan keskeisimpiä menestystekijöitä. Vetovoima perustuu mielikuviin ja todellisuuteen niiden takana. Häme on brändi, lupaus korkeasta laadusta, joka sisältyy kaikkeen tekemiseen maakunnassa. Maakunnallisen markkinoinnin keinoin tehdään yrittämisen, asumisen, matkailun, opiskelun ja työnteon vetovoimatekijöitä Hämeessä tunnetuksi. Maakuntaohjelma tähtää kokonaisuudessaan maakunnan vetovoiman lisäämiseen. Ohjelmakaudella toteutetaan vetovoimaan vaikuttavia merkittäviä hankkeita, jotka eivät sisälly ohjelman muihin otsikoihin. Tällainen on mm. Vanajavesi-keskuksen perustaminen, joka tähtää Vanajaveden tilan parantamiseen ja sen käytön ja käyttökelpoisuuden monipuoliseen lisääntymiseen. Luonnonvetovoiman, keskeisen sijainnin ja hyvinvointipalveluiden hyödyntäminen edellyttää edelleen määrätietoista yhteistyötä sekä virkistysalueiden osoittamista, varustamista ja käyttömahdollisuuksien markkinointia. Hämeen maakunnan yhteistä markkinointia on rakennettu määrätietoisesti 2000-luvun aikana. Maakunnan markkinointia uudistetaan toimijoiden yhteistyönä. Häme-brändin omistaja ja hallinnoja on Hämeen liitto ja markkinoinnin operaattorina toimii lähivuosina Hämeen Matkailu Oy. Seutujen kehittämisyhtiöillä ja elinkeinoelämällä on keskeinen rooli maakunnan markkinointiyhteistyön toteuttajana. 17

18 Uusiutumiskyky toimintalinjan keskeiset toimenpiteet ja kärkihankkeet: - innovaatiopalvelujen kehittäminen - klusterinosia vahvistavat yrityskohtaiset kehittämishankkeet - klusterirakenteita parantavat hankkeet, yritysten sijoittumispalveluiden kehityshanke - osaamiskeskustoiminnan maakunnallinen tehostaminen - julkisten palvelujen uusiutumista vahvistavat hankkeet - kohti yrittäjyysmaakuntaa -ohjelma - maakunnan vetovoiman kehittämishanke - Vanajavesi-keskuksen perustaminen - viihtyvyyttä ja asukkaiden palvelurakenteita parantavat hankkeet - HämePro -yhteistyön jatkaminen ja syventäminen 5.2 Työelämä ja osaaminen Maakuntasuunnitelma Häme 2035: Häme, kuten koko Suomi, elää osaamisesta. Työvoiman osaamisen ja työelämän tarpeiden oikea kohtaaminen on vuonna 2035 maakunnan ratkaisevia menestystekijöitä. Jo lähivuosina suuret ikäluokat poistuvat työmarkkinoilta samaan aikaan kun nuoret, työmarkkinoille tulevat ikäluokat ovat entistä pienempiä. Vaikka työttömyys juuri nyt on päällimmäisimpiä ongelmiamme, joudumme jo tulevana vuosikymmenenä tilanteeseen, jossa osaamisen oikeasta laadusta ja määrästä on niukkuutta Ennakointiyhteistyön kehittäminen Työvoiman sekä määrällisen että laadullisen kysynnän ja tarjonnan tasapainottaminen on yksi ohjelmakauden haasteista. Työvoiman kysyntään vaikuttavat elinkeinoelämän rakennemuutos, jota vauhdittavat globalisaatio ja talouden suhdannevaihtelut, jotka vaikuttavat myös julkisella sektorilla. Työvoiman tarjonta on lyhyellä aikavälillä hieman helpommin ennakoitavissa perustuen pääosin alueella asuvaan työllisten määrään. Muutoksia alueella käytettävissä olevaan työvoimaan aiheuttavat suurten ikäluokkien ikääntymisen kautta lisääntyvä eläköityminen, muuttoliike ja pendelöinti. Muutoksiin varautuminen edellyttää toimivaa alueellista ennakointiyhteistyötä. Ennakointityötä tekevien toimijoiden tehtävät ja työnjako tulee selkeyttää, jotta sekä määrällisten että laadullisten koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnilla pystytään tuottamaan aidosti alueellista päätöksentekoa ja koulutustarjontaa ohjaavaa tietoa. Koulutustarjontaa ja -tarpeita pyritään valtakunnan tasolla ja alueellisesti ennakoimaan Koulutustarjonta hankkeessa, joka toimii samalla pohjatyönä seuraavan Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman valmistelulle Työelämän muutoksiin reagointi Työelämän ja osaamistarpeiden muutoksiin on osattava reagoida oikein. Lyhyen aikavälin osaamistarpeiden ja työelämän muutoksiin vastataan täydennyskoulutuksella. Pidemmällä, muutaman vuoden aikavälillä odotettavissa olevat 18

19 muutostarpeet kohdistetaan tutkintoihin johtaviin koulutuksiin. Vuonna 2012 eläkkeelle työelämästä poistuvien määrä on Kanta-Hämeessä suurimmillaan, mikä aiheuttaa erityisiä haasteita osaavan työvoiman riittävyyden suhteen. Alueiden välisessä kilpailussa menestyminen edellyttää huomion kiinnittämistä nuorisokoulutuksen rakenteisiin ja koulutusohjelmien sekä -sisältöjen laadukkuuteen. Ammatillisen kasvun osaaminen on Hämeen maakunnan vahvuuksia. Tavoitteena on koko nuorisoikäluokan kouluttaminen. Tämä edellyttää aloituspaikkojen määrän ja laadun oikeaa mitoittamista. Nivelvaiheet peruskoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen, sekä edelleen korkeakoulutuksen välillä saadaan toimivaksi, jolloin opintojen keskeyttämiset ja syrjäytyminen vähenevät. Koulutusjärjestelmän joustavuus ja raja-aitojen kaataminen on yksi keskeisiä tavoitteita. Aikuisväestön ammattitaidon kehittäminen ja päivittäminen sekä työssä jaksamisen tukeminen edellyttävät helposti saavutettavaa ja korkealaatuista täydennyskoulutusta. Alueellinen aikuiskoulutuksen ohjaus- ja neuvontapalvelujen kehittämistyö on aloitettu ja työtä jatketaan myös tulevina vuosina. Osaavan työvoiman riittävyyden näkökulmasta on tärkeää panostaa työttömien koulutukseen ja ohjaukseen. Syrjäytymisen ehkäisyyn on panostettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa aina lapsista ja nuorista lähtien, jotta tulevaa työvoimapotentiaalia ei heitetä hukkaan. Myös ulkomailta tuleva työvoima on huomioitava. Koska erityisesti osaavasta, ulkomaisesta työvoimasta kilpailu käydään maailmanlaajuisesti, maakunnassa panostetaan maakunnan vetovoimaan myös tästä näkökulmasta. Maahanmuuttajien sopeuttaminen uuteen kotimaahan ja työelämään vaatii nykyisen palvelujärjestelmän ja toimijoiden välisen yhteistyön kehittämistä. Työelämän yhä moninaisemmat ja nopeammin muuttuvat osaamistarpeet aiheuttavat työntekijöille aikaisempaa suurempia vaatimuksia. Osaavan työvoiman riittävyydestä keskusteltaessa on usein myös nostettu esille vaatimuksia työn tehokkuuden ja tuottavuuden tason nostoista. Niinpä työelämän henkinen kuormitus ja paine on kasvanut ja näkyy mm. lisääntyneinä työuupuneiden määränä. Työelämän paineilla on myös vaikutusta ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin aina perhe-elämää myöten. Tarvitaan uusia keinoja, toimintamalleja ja menetelmiä, joilla pystytään keventämään työelämän henkisiä paineita ja kehittämään entistä parempaa tasapainoa työelämän ja perhe-elämän välillä Uuden osaamisen luominen Ennakointi ja tulevaisuuteen katsominen on tärkeä osa uusien innovaatioiden ja uudenlaisen osaamisen kehittämistä. Uudet ideat syntyvät usein toimialojen ja osaamisalojen rajapinnoilla yhdistelemällä ja soveltamalla jo olemassa olevaa osaamista uudella tavalla tai uusiin asioihin. Näistä lähtökohdista on syntynyt Häme Open Campus (HOC), joka on avoin kantahämäläinen innovaatio- ja yhteistyöverkosto sekä toimintamallirikastamo. Häme Open Campuksen avulla pyritään luomaan Kanta-Hämeestä avoimen toimintakulttuurin, korkean osaamisen, innovatiivisen yritystoiminnan ja yhteistyön maakunta. Häme Open Campuksen yhteisenä tavoitteena on Hämeen hy- 19

20 vinvoinnin ja vetovoiman kasvattaminen 1) yritysten innovatiivisuutta ja toimintaedellytyksiä edistämällä, 2) korkealaatuista verkostomaista toimintatapaa kasvattamalla, 3) korkeatasoista osaamista ja tutkimusta vahvistamalla sekä 4) aktiiviseen kansalaisuuteen kannustamalla. HOCin toiminnan ytimessä on osaamiseen perustuva ja tarvelähtöinen kehittämistyö. Toiminta toteutuu yhteistyöhankkeilla, joihin osallistumisesta mukana olevat tahot päättävät tapauskohtaisesti. Häme Open Campus -verkoston työssä hyödynnetään uuden teknologian yhteistyötä tukevia ratkaisuja, kuten sosiaalisen median sovelluksia. Verkosto edistää kantahämäläisen osaamisen infrastruktuurin kehittymistä nykyistä avoimemmaksi, joustavammaksi ja tehokkaammaksi Työelämän ja koulutuksen vuorovaikutuksen lisääminen Vuorovaikutuksen merkitys lisääntyy myös koulutuksessa. Koulumaisesta työskentelystä siirrytään avoimeen ja työelämän kanssa yhteistyössä tapahtuvaan oppimiseen. Työpaikalla tapahtuvat oppimisjaksot, työharjoittelu ja työnantajalähtöiset opinnäytetyöt antavat eväitä koulutuksen sisältöjen laadulliseen hiomiseen ja helpottavat vastavalmistuvien opiskelijoiden työllistymistä. Lisääntyvä vuorovaikutus mahdollistaa myös yrittäjyysnäkökulman entistä paremman huomioimisen kaikentasoisessa koulutuksessa. Työelämä ja osaaminen toimintalinjan keskeiset toimenpiteet ja kärkihankkeet: o Koulutustarjonta 2016 alueellinen ja valtakunnallinen ennakointi o Opin Ovi Osaamiseen aikuiskoulutuksen ohjaus- ja neuvontapalvelujen kehittämishanke o Häme Open Campus kantahämäläistä innovaatio- ja osaamisperustaa tukevan verkostoyhteistyön syventäminen ja menetelmällinen kehittäminen verkoston linkittyminen kansainvälisiin verkostoihin maakunnan yhteiset tutkimus- ja kehittämishankkeet koulutusyhteistyön tiivistäminen kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen 5.3 Kansainvälistyminen Maakuntaohjelma Häme 2035: Häme on toistaiseksi yksi Suomen vähiten kansainvälisiä maakuntia. Maakunnan elinkeinoelämä on perinteisesti suuntautunut kotimarkkinoille. Kasvuhakuisia, kansainvälisille markkinoille suuntautuneita yrityksiä on melko vähän. Hämeen kansainvälistymisen kärki asetetaan yritysten kansainvälistymisen tukemiseen. Tavoitteena on, että hämäläisten kotimarkkina-aluetta ovat tulevaisuudessa lähialueet, Itämeren alue, Eurooppa ja koko maailma. 20

21 EU:n Itämeri-strategia kohdentaa lähivuosina merkittävästi voimavaroja. Vaikka strategia ei itsessään sisällä uusia rakenteita tai rahoitusta, on useimmissa hämäläisten käytössä olevissa EU-rahoitusmahdollisuuksissa luultavasti kansainvälinen elementti. Maakuntaohjelmakauden aikana ratkaistaan vuoden 2013 jälkeisen ajan EU-rahoituksen puitteet Kansainvälistymisen edellytykset Maakunnan kansainvälistymisen kärki on yritysten kansainvälistymisessä. Tavoitteena on, että maakunnan yritykset näkevät kansainvälisyyden oman kehittymisensä keskeisenä mahdollisuutena. Kotikansainvälistymisen avulla luodaan edellytyksiä yritysten kansainväliseen toimintaan. Kansainvälinen opiskelija- ja uravaihto on merkittävää. Yritysten kansainväliset valmiudet ovat nykyistä paremmalla tasolla; kielitaito, potentiaalisten kohdemaiden kulttuurien tuntemus sekä valmiudet kansainväliseen kauppaan ja kontaktien luomiseen. Maakunnan kansainvälinen hankeosaaminen on hyvällä tasolla. Global-hankkeen avulla vahvistetaan maakunnan kansainvälistä osaamista tukemalla hankevalmisteluja ja järjestämällä koulutusta. Global kokoaa maakunnan kansainvälisiä toimijoita yhteen vahvistaen yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa Kasvua kansainvälistymisestä Yritysten kansainvälistymisen tueksi rakennetaan palvelukonsepteja ja - tuotteita. Maakunnan toimijoiden kansainväliset verkostot kootaan yhteen ja ne ovat avoimesti kaikkien käytössä. Kansainvälistä yhteistyötä tehdään myös maakuntarajojen yli erityisesti maakuntien yhteistoiminta-alueen puitteissa. Yhteistyö toteutuu kansainvälisissä hankkeissa, verkostoissa, järjestöissä sekä yhteisinä ulkomaisina edustustoina ja niiden palveluina. Kansainvälisten rahoitusmahdollisuuksien merkitys lisääntyy maakuntaohjelmakaudella edelleen. EU:n alueiden välisen yhteistyön ohjelmiin ( Interreg ) osallistutaan kumppaneina ja rakentamalla myös omia hankkeita. Erityisen tärkeää on panostaa suoraan Brysselistä haettaviin sektorikohtaisiin rahoitusohjelmiin. Maakunnan toimijat hyödyntävät aktiivisesti Brysselin EU-toimistoa, jonka kehittämis- ja yhteistyömahdollisuuksia selvitetään. Tavoitteena on riittävillä resursseilla varustettu palveleva ja kustannustehokas EU-toimisto, joka toimii linkkinä ja yhteytenä Brysseliin, valvoo maakunnan etua päätöksenteossa, tiedottaa EU-asioista, rakentaa yhteyksiä ja kumppanuuksia sekä avustaa projektityössä ja rahoituksen hankinnassa. Pietarin palveluliiketoimintakonseptia kehitetään kartoittamalla maakunnan potentiaalisia yrityksiä, selvittämällä ja parantamalla yritysten toimintavalmiuksia ja rakentamalla yritys- ja yritysryhmäkohtaisia räätälöityjä palveluita. 21

22 5.3.3 Kansainvälinen vetovoima Osana Helsingin laajaa metropolialuetta Häme on kansainvälisesti tunnettu ja tiedetty, houkutteleva kohde kansainvälisille työntekijöille, matkailijoille, yrityksille, investoinneille ja tapahtumille. Häme tarjoaa maahan muuttaville opiskelijoille ja työntekijöille palvelut ja ympäristön toimia, kotoutua ja asettua. Maahanmuuttajien sopeuttaminen uuteen kotimaahan ja työelämään vaatii nykyisen palvelujärjestelmän ja toimijoiden välisen yhteistyön kehittämistä. Kansainvälistyminen toimintalinjan keskeiset toimenpiteet ja kärkihankkeet: Yritysten kansainvälisen toiminnan edellytysten rakentaminen ja vahvistaminen Itämeren alueen yhteistyökysymykset, painotus erityisesti Itämeri-strategian työstämisessä projektiyhteistyössä EU-toimiston vahvistaminen ja hyödyntäminen Pietarin palveluliiketoiminnan vahvistaminen ja hyödyntäminen Global maakunnan kansainvälisen hanketoiminnan ja - osaamisen vahvistaminen CREATOR Interreg IV C -ohjelmaan kuuluva pienoisohjelma, josta rahoitetaan kansainvälisiä pilottihankkeita, jotka liittyvät väestön ikääntymisen luomiin mahdollisuuksiin yrittäjyyden näkökulmasta 5.4 Saavutettavuus Maakuntasuunnitelma Häme 2035: Saavutettavuus ymmärretään laajasti. Se sisältää esimerkiksi ihmisien, tavaroiden, palveluiden, tiedon ja energian saavutettavuuden. Häme hyödyntää sijaintinsa valtakunnan rajat ylittävien liikennekäytävien solmukohdassa. Hämeestä on suorat raideyhteydet Helsinki-Vantaan ja Tampere- Pirkkalan lentokentille, Vuosaaren satamaan sekä Pietariin. Forssan seudun valmistunut kansainvälinen rahtilentokenttä välittää erityisesti mannertenvälistä liikennettä. Hämeestä on tehokkaat yhteydet Tallinnaan ja siitä edelleen Keski- Eurooppaan. Rautatiet ja päätiet palvelevat tehokkaina joukkoliikennekäytävinä ja muodostavat kehittämisvyöhykkeiden rungon. Liikennejärjestelmä on toimiva ja ympäristöllisesti kestävä. Se perustuu toimivaan joukko- ja raideliikenteeseen. Palveluiden saavutettavuuteen vaikuttaa olennaisesti joukkoliikenteen ja koko liikennejärjestelmän toimivuus. Julkisten palveluiden murrosvaihe pakottaa myös kehittämään uusia tapoja huolehtia palveluiden saavutettavuudesta erityisesti niille, joilla ei ole mahdollisuutta yksityisauton käyttöön. Erityisen iso haas- 22

23 te on välttämättömien palveluiden turvaaminen maaseutualueiden asukkaille ja maatalouden yrityksille. Maakuntaohjelman toimenpiteillä siihen pyritään vaikuttamaan joukkoliikenteen, tieolojen, vesihuollon ja tietoliikenteen yhteyksien parantamiseen tähtäävillä toimenpide-esityksillä Liikennejärjestelmän kehittäminen Liikennehankkeissa ja -palveluissa painotetaan liikennejärjestelmän kehittämistä eri liikennemuodot käsittävänä tasapainoisena kokonaisuutena. Hämeen liiton johdolla on valmistunut maakunnan kattava liikennejärjestelmäsuunnitelma yhteistyössä liikenneviranomaisten ja kuntien kanssa. Suunnitelman perustuvan aiesopimuksen mukaisesti allekirjoittajaosapuolet sitoutuvat kehittämään maakunnan liikennejärjestelmää suunnitelmakaudella. Tienpidon rahoituskehitys koko massa on hyvin huolestuttavaa. Ylläpidon resurssien jatkuva lasku johtaa vuosikymmeninä rakennetun kansallisomaisuuden rappeutumiseen. Perustienpidon alueellisia investointeja ei nykyisellä rahoituskehyksellä juurikaan kyetä käynnistämään. Perustienpidon määrärahan korottaminen on välttämätöntä alueelle tärkeiden hankkeiden, kuten kevyen liikenteen väylien, liittymäjärjestelyjen ja liikenneturvallisuutta parantavien paikallisten toimien toteuttamiseksi. Uusien, vaihtoehtoisten rahoitusmallien kehittäminen loisi kasvavia mahdollisuuksia lieventää niukkenevien rahoitusresurssien vaikutuksia Pääradan välityskykyä parannettava Rataosa Helsinki Riihimäki on yksi Suomen vilkkaimmista. Se on neliraiteinen Helsingistä Keravalle, mutta Keravan ja Riihimäen välinen rataosa on Järvenpään kohtaa lukuun ottamatta kaksiraiteinen. Kiireellisimmät parantamistarpeet ovat pullonkaulojen poistaminen Kerava Riihimäki rataosalla ja Riihimäen aseman kohdalla. Riihimäen asemalaitureiden uusiminen tulisi käynnistää viipymättä. Ilman lisäraiteen mahdollistamaa kapasiteetin lisäystä ei lähiliikennejunien tarjontaa voida lisätä eikä Vuosaaren tavaraliikenteelle voida tarjota riittävän hyvää palvelutasoa. Nykyisellään rataosan kapasiteetti on hyvin häiriöherkkää ja vähentää raideliikenteen ja kuljetusten luotettavuutta. Rataosan Helsinki Riihimäki välityskyvyn parantamisen kokonaiskustannusarvio on 235 M. Hanke sisältyy liikennepoliittisessa selonteossa vuodelle 2011 tai sen jälkeen aloitettavana hankkeena. Helsinki Forssa Pori -liikennekäytävää kehitettävä Yhteysvälin Karkkila Humppila tiesuunnitelma valmistui Suunnitelman tavoitteena on luoda edellytykset tieosan parantamiseksi siten, että nopeustaso, liikenneturvallisuus huomioon ottaen, voidaan nostaa 100 km:iin tunnissa. Nopeustason noston ja liikenneturvallisuuden parantamisen edellyttämät toimet tulee käynnistää jo vuonna Valtatien parantamisen 2. vaiheen suunnittelu tulee käynnistää 2011, jotta koko yhteysväli Vihti Pori saadaan vastaamaan kasvavan liikenteen tarpeita. Tärkeätä on myös jatkaa Helsinki Forssa Pori ratayhteyden suunnittelua osana kehitettävää Helsinki Forssa Pori liikennekäytävää. 23

24 Poikittaisyhteyksiä parannettava Liikennemäärien lisääntyessä ja idän liikenteen korostuessa Suomen poikittaisyhteyksien merkitys kasvaa. Raskaan liikenteen määrä yhteysvälillä Hämeenlinna Lahti Kouvola on jo nyt merkittävä. Hämeenlinnan ja Lahden välisen valtatieyhteyden 10 ja 12 parantamista on suunniteltu jo pitkään. Pullonkaulaksi on muodostunut tiejärjestelyt Lahden ja Hämeenlinnan alueilla ja väli Hämeenlinna Tuulos. Tavoitteena on valtatieyhteyden Hämeenlinna Lahti rakentaminen jatkuvaksi ohituskaistatieksi. Hankkeen ensimmäisen vaiheen rahoitustarve on noin 60 milj.. Hanke on osa itä-länsi -suuntaisia parannettavia yhteyksiä. Hankekokonaisuuteen liittyy mm. Lahden eteläinen ohitustie ja edelleen yhteys Kouvolan suuntaan. Kanta-Hämeen kannalta olisi tärkeätä, että Hämeenlinna Lahti yhteysvälin parantaminen käynnistettäisiin jo 2011 osittaiskorjauksin, kuten keskikaideratkaisut, ohituskaistat ja liittymäjärjestelyt. Tieyhteyden Hämeenlinna Lahti kehittäminen sisältyy nykyiseen liikennepoliittisen selonteon hankeohjelmaan vuoden 2011 jälkeen. Liikennemäärien lisääntyessä ja idän liikenteen korostuessa Suomen poikittaisyhteyksien merkitys kasvaa. Itä-länsi suuntaisen raideliikenteen toimintaedellytysten parantaminen on siksi myös tärkeätä. Ensimmäinen vaihe tavaraliikenteen sujuvuuden parantamiseksi on ns. Riihimäen kolmioraiteen toteuttaminen. Raskaan liikenteen kuljetusten määrä kantatiellä 54 on jo nyt merkittävä. Kantatiellä 54 on menossa sen kiireellisimmin korjausta vaativien kohtien suunnittelu. Tarvittavat toimenpiteet liittyvät muun muassa ohituskaistojen rakentamiseen, liittymäjärjestelyihin ja kevyen liikenteen olosuhteiden parantamiseen. Yhteyden kehittäminen tavoitetilaan edellyttää Kanta-Hämeeseen vuonna 2009 valmistuneen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaan 27 miljoonan investointeja. Kt 54:n kehittämiseksi tulisi käynnistää koko yhteysvälin kattava kehittämissuunnittelu. Kaupunkiseutujen sisääntuloyhteyksiä ja liittymäjärjestelyjä on kehitettävä Taajamien sisääntuloyhteyksillä ja liittymäjärjestelyillä on tärkeä merkitys erityisesti elinkeinojen ja työpaikka-alueiden toimivuudelle ja kehittämiselle. Paasikiven jatkeen VT 10 - Vanajantie rakentaminen Hämeenlinnassa tulisi toteuttaa ohjelmakaudella. Sen kytkemistä moottoritien kattamishankkeeseen ja toteuttamismahdollisuutta Hämeenlinnan kaupungin ja valtion yhteisenä kehittämishankkeena tulee tutkia. Merven teollisuusalueen kuljetukset ja logistiikkakeskuksen kehittäminen edellyttävät uuden liittymän rakentamista moottoritielle Parolan eritasoliittymän pohjoispuolelle. Liittymän ja siihen kytkeytyvien tieyhteyksien suunnittelu tulisi käynnistää viipymättä. Riihimäen portin eritasoliittymän rakentaminen kt 54:lle tulee ajankohtaiseksi alueen edelleen laajentuessa Joukkoliikenteen palvelun parantaminen 24

25 Kunnat ovat vuosi vuodelta joutuneet lisäämään omaa rahoitustaan säilyttääkseen kuntalaisille tarpeelliseksi katsotun julkisen liikenteen. Joukkoliikenteen peruspalvelut ovat erityisesti kaupunkikeskustojen ulkopuolella suoraan riippuvaisia joukkoliikenteen tukitasosta. Kunta- ja palvelurakenteen uudistuessa joukkoliikenteen merkitys korostuu entisestään. Kylistä ja taajamista on tärkeätä turvata riittävät asiointi- ja työmatkojen henkilöliikennepalvelut. Tämän mahdollistamiseksi joukkoliikenteen määrärahoja tulee lisätä. Työmatka- ja asiointiliikenteen kehittämiseksi Helsingistä Hämeenlinnaan tulee lisätä taajamajunan iltavuoro. Liikenne- ja viestintäministeriö ostaa Helsingin lähiliikennettä YTV:n ulkopuolisella alueella, jolla mahdollistetaan korkeampi palvelutaso kuin mihin suorat lipputulot antavat mahdollisuuden. Perustarjontaan sisältyy tällä hetkellä Helsinki Riihimäki, Helsinki Karjaa ja Helsinki Lahti välien lähiliikenne. Taajamajunaliikenteen ylläpito ja lisääminen ovat Kanta-Hämeessä valtion rahoituksesta riippuvaisia. Helsingin lähiliikennealueeseen tulisi liittää myös Riihimäki Hämeenlinna ja Riihimäki Lahti rataosat Tietoliikenneyhteyksien ja palveluiden kehittäminen Perinteiseen kuparijohto-tekniikkaan perustuvan laajakaistan kattavuus on maakunnassa korkea. Ongelmana on kuitenkin yhteyksien tiedonsiirron hitaus. Valtakunnallisen laajakaistastrategian mukaisesti myös Kanta-Hämeessä pyritään asteittain rakentamaan nopeita tietoliikenneyhteyksiä siten, että kaikilla asukkailla ja yrityksillä olisi mahdollisuus nopeudeltaan 100 Mbit/s tasoisen tietoverkon käyttöön. Tietoliikenneyhteyksien parantamisen rinnalla on tärkeätä kehittää myös niitä palveluita, joita on mahdollisuus saada tai toimittaa nopean tietoverkon kautta Teknisen huollon palvelujen kehittäminen Yhdyskuntien teknisen huollon palveluita kehitetään ensisijaisesti seudullisesti mutta myös seutujen välisenä yhteistyönä maakunnallisena kokonaisuutena. Vesihuoltojärjestelmien kehittämisessä keskeinen tavoite on varautuminen vesihuoltopalvelujen turvaamiseen myös kriisi- ja erityistilanteissa. Kiireellisin vesihuollon hanke on Pernunnummi Forssa. Hankkeen tavoitteena on Forssan seudun kuntien ja yritysten vedensaannin turvaaminen. Hanke tulee toteuttaa valtion vesihuoltotyönä ja sisällyttää valtion tulo- ja menoarvioon jo ohjelmakauden alkuvuosina. Toinen merkittävä maakunnan hanke on Akaa Iittala Hämeenlinna siirtoviemäri ja yhdysvesijohto. Sen keskeisenä tavoitteena on puhtaan veden turvaaminen sekä Iittalan taajamaan että myös Akaan kaupungille. Samalla mahdollistetaan väli-alueella olevan haja-asutuksen liittäminen yhteisen vesihuollon piiriin. Hanke on Hämeenlinnan seudun vesihuollon kehittämissuunnitelman mukainen. Jätevedet johdetaan joko Hämeenlinnan keskuspuhdistamolle tai Akalle. Vesiensuojeluavustuksiin tarvitaan selkeä tasokorotus, jotta yhteistä vesihuoltoa ja erityisesti yhteisviemäröintiä saataisiin kehitettyä. Kanta-Hämeessä yhteisen vesihuollon ulkopuolella on noin asukasta. Niistä noin kolmannes olisi tarkoituksenmukaista saattaa yhteisen vesihuollon piiriin. Maankäytön suunnittelun, yhdyskuntien vedenhankinnan ja pohjaveden suojelun yhteensovittamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeätä, että pohjavesiselvi- 25

Hämeen liiton julkaisu Hämeen maakuntaohjelma

Hämeen liiton julkaisu Hämeen maakuntaohjelma Hämeen liiton julkaisu 2010 Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014 Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014 Julkaisija: Hämeen liitto Niittykatu 5, 13100 Hämeenlinna puhelin (03) 647 401 Kotisivu internetissä: www.hameenliitto.fi

Lisätiedot

Hämeen liitto Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014

Hämeen liitto Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014 Hämeen liitto Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014 Maakuntavaltuusto 24.5.2010 Maakuntahallitus 10.5.2010 Tulevaisuuden menestystekijöitä Hämeessä ovat innovatiiviset toimintaympäristöt yrityksille, osaavan

Lisätiedot

Hämeen liiton julkaisu 2010. Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014

Hämeen liiton julkaisu 2010. Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014 Hämeen liiton julkaisu 2010 Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014 Hämeen maakuntaohjelma 2011 2014 Julkaisija: Hämeen liitto Niittykatu 5, 13100 Hämeenlinna puhelin (03) 647 401 Kotisivu internetissä: www.hameenliitto.fi

Lisätiedot

HämePro tahtosopimus 2008

HämePro tahtosopimus 2008 HämePro tahtosopimus 2008 HämePro 2008 Kanta-Häme on 2000-luvulla kuulunut menestyneisiin maakuntiin. Asukasluku, työllisyys ja yritysten lukumäärä sekä liikevaihto ovat kehittyneet maan keskiarvoa paremmin.

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna

Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa Maakuntajohtaja Juhani Honka Jäsentely A. Joitakin ajatuksia Tilastokeskuksesta

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso HÄMEEN LIITTO LIITE TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso 1 14.12.2009 MÄÄRÄRAHAT JA -TULOARVIOT Sitovat erät tummennettu Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU Strateginen maakuntaohjelma 2014+ VALMISTELU Hämeen liitto valvoo kuntien etua ja toimii niin, että ihmiset haluavat ja voivat asua ja tehdä työtä Hämeessä. Hämeen jäsenkunnat ryhmittyvät Forssan, Hämeenlinnan

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma

Satakunnan maakuntaohjelma Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liitto

Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ

RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ 11.9.2018 1 Suomen kasvukolmio on ainutlaatuinen mahdollisuus Pohjoismaiden suurimmat kaupunkikeskittymät ja niiden väliset ratayhteydet Matka-ajat kuvaavat nykytilaa

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA 2007-2010 Maakuntasuunnitelma ja väliarvioinnin suositukset pohjana Valintoihin perustuva strateginen asiakirja MAO 2003 2006: yrittäjyys, osaaminen, maaseutu, työllisyys,

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa Tervetuloa! Mikko Väisänen 14.8.2014 Osaamisrakenteet murroksessa Tulevaisuus- hankkeen 5. työpaja Tulevaisuus- hankkeen avulla Pohjois-Pohjanmaan ennakointityö entistä

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Kehittyvä Ääneseutu 2020 Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs LAPPI SOPIMUS Kertausta kertaukset perään Ylläs 8.9.2014 LAPPI-SOPIMUS TOTEUTTAA LAPIN MAAKUNTASTRATEGIAA 2040 Lappi sopimukseen on yhdistetty kaksi maakunnallista suunnitteluasiakirjaa www.lapinliitto.fi/lappisopimus

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla

Koulutustarpeet 2020-luvulla Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi- ja valmisteluryhmän esitys tutkintotarpeesta Osaaminen muutoksessa Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2015 Ilpo Hanhijoki

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen seminaari

Vanhusneuvostojen seminaari Vanhusneuvostojen seminaari 25.9.2015, Hämeenlinna Maakuntajohtaja Timo Reina Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Strategiaperusta Missio 2020 Hämeen liitto toimii siten, että ihmiset tahtovat

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3. Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta 1.10.2014 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten maakunta Missä ollaan tilastoja Hyvinvointikertomus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9. Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen

Lisätiedot

Muotoilemme elämäämme kestäväksi

Muotoilemme elämäämme kestäväksi Muotoilemme elämäämme kestäväksi Päijät-Hämeen maakuntasuunnitelma strategia 2035 Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin suunnitelma maakunnan kehittämiseksi Pohjautuu sekä alueiden kehittämis- että maankäyttö-

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva

Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva Joensuun seudun kestävä ja älykkäästi uudistuva kasvu edellyttää, että kaikki käytettävissä olevat voimavarat suunnataan entistäkin määrätietoisemmin kaikkein lupaavimmille

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen Millainen on maakuntien Suomi 21.4.2017 Jarkko Huovinen 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017 3 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa Timo Vesiluoma 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi.

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen

Lisätiedot