LIIKUNTASALIVARAUKSET Lv

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKUNTASALIVARAUKSET Lv"

Transkriptio

1 Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LIIKUNTASALIVARAUKSET Lv Koulun liikuntasalia voi varata lukuvuodelle kouluajan ulkopuoliseen käyttöön alkaen. Liikuntasalivaraukset tulisi tehdä sähköpostilla tai puh Liikuntasaliin ei voi mennä muutoin kuin varatulla vuorolla. Salissa on käytettävä vaaleapohjaisia kenkiä. Liikuntasalin avaimet tulee palauttaa toukokuun lopussa koulutoimistoon. Kesäajan käytöstä on sovittava erikseen. HUOM! Avaimia on jäänyt palauttamatta edellisiltä vuosilta, joten pyydämme palauttamaan avaimet koulutoimistoon. Rehtori

2 Kirjaston aukiolo: ma ti ke suljettu to pe Ajankohtaista kirjastolla: KIRJASTO epress sanomalehtipalvelun kautta voi lukea kotimaisia paikallis- ja maakuntalehtiä digitaalisina näköisversioina heti niiden ilmestyttyä painosta. Heikki Salonsaaren makrovalokuvanäyttely Lukupiiri kirjastolla 1.9. klo Tervetuloa myös uudet lukijat. Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin syyskuu - toukokuu klo LESTIJÄRVEN TAKSIEN VIIKONLOPPUPÄIVYSTYKSET PERJANTAI-ILLASTA KLO MAANANTAIAMMUUN KLO 6.00 SAAKKA PE-MA Sakari Similä PE-MA Jaakko Mattila PE-MA Sakari Similä PE-MA Jaakko Mattila PE-MA Sakari Similä KELA-kyytien tilauksen puhelinnumero Muista pyytää Lestijärven taksi

3

4

5

6 KÄVELE NAISELLE AMMATTI 2016 Kävele Naiselle Ammatti- tapahtuma on Naisten Pankin vuosittain järjestämä hyvän mielen varainkeruutapahtuma. Tapahtuma koostuu yli 60 paikkakunnalla, Suomessa ja ulkomailla, järjestettävistä hyvän mielen kävelytapahtumista. Tapahtumat on suunnattu kaikenikäisille ja kuntoisille liikkujille. Tapah-tuman tavoitteena on kerätä varoja Naisten Pankin työlle ja näin tukea kehitysmaiden naisia omaehtoinen toimeentulon ja yrittäjyyden kehittämisessä. Ilmoittautumisen yhteydessä voit lahjoittaa yhden ammatin verran, eli 30. Lahjoituksen voit tehdä joko yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Ilmoittautua voit tapahtumapaikalla tai netissä Lestijärvellä kävellään urheilukentältä rannan kautta kylänraittia pitkin takaisin urheilukentälle Kävelyohjelma: klo tapahtuman avaus ja lisätietoa Naisten Pankista klo alkulämmittely, jonka jälkeen lähdemme yhdessä kävelemään Kävelyn jälkeen osallistujille jaetaan mukaan pienet tuotekassit. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, olitpa sitten nuori tai vanha, yksin tai yhdessä, perheen kanssa tai ilman ja vaikka naisille ammatteja kävelläänkin, ovat miehet lämpimästi tervetulleita mukaan kävele-mään! Lisätietoja tapahtumasta Anna-Kaisa Syrjälä, p PÄIVYSTÄVÄT ELÄINLÄÄKÄRIT (eläinlääkäreiden yhteystiedot löytyvät yhteystiedot/linkkejä ja valitsemalla sieltä KaseKan alueen eläinlääkärit) Lestijokilaakso: Kokkolan liitoskunnat (entinen Kälviä, Lohtaja ja Ullava), Kannus, Toholampi ja Lestijärvi. Päivystys arkisin ma-to klo ja viikonloppuisin pe klo 14 ma klo 8. Päivystävän eläinlääkärin puhelinnumero: Puheluista peritään 1,01 /min. + paikallisverkkomaksu arkisin kello La - su, pyhäpäivinä ja arkisin kello 20-8 puheluista peritään 3,03 /min. + paikallisverkkomaksu. Soittajan puhelumaksuun sisältyy alv 24 %. Eläinlääkäripäivystys on tarkoitettu kiireellistä hoitoa vaativia sairaus- tai onnettomuustapauksia varten. Maidontuottajien uusi kriisituki tulee haettavaksi nopealla aikataululla syyskuussa 2016 Uuden tuen toteutuksessa on monta vaihetta, joista ensimmäisessä viljelijän tulee arvioida, kuinka paljon vähemmän maitoa hän aikoo tuottaa loka-joulukuun aikana (1. kierros) verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Tämän jälkeen helmikuun puoliväliin mennessä tuottajan pitää ilmoittaa, kuinka paljon tuotanto todella väheni ja tuki maksetaan tämän määrän perusteella syyskuun 2017 loppuun mennessä. Kaikkiaan hakukierroksia voi olla enintään neljä. Tukitasoksi on alustavasti tulossa 14 e/100 maitokiloa, mutta lopulliseen tasoon vaikuttaa tuen saama kiinnostus. Jos kiinnostus on suurta, tukitaso laskee. Myös ero toteutuneen vähennyksen ja arvioidun vähennyksen välillä voi vaikuttaa tuen määrään. Hyvin lyhyt hakuaika Komission delegoitua asetusta odotetaan syyskuun alkupäivinä ja sen jälkeen on mahdollista antaa kansalliset säädökset ja hakuohjeet. Komission asetusluonnoksen mukaan ensimmäinen hakukierros päättyy perjantaina , joten hakuaikaa lienee n. viikko. Komissio ilmoittaa tiedot saatuaan, onko tuki mahdollista maksaa täysimääräisenä vai pitääkö tasoa alentaa. Tämä tieto pitää myös kertoa viljelijöille mennessä. Tuen toimeenpanolle on aikaa todella vähän. Siksi Mavi tiedottaa järjestelmästä jo sen valmisteluvaiheessa, joten muutokset myös yllä esitettyihin tietoihin ovat mahdollisia

7 Pohjanmaan Syöpäyhdistys: Hyvä elämä syövästä huolimatta juhlavuosi STOP SYÖPÄ keräyksen sekä työn merkeissä, keräys käynnissä myös Lestijärven alueella. Pohjanmaan Syöpäyhdistys ry täyttää 60 vuotta. Juhlimme sitä työn merkeissä sekä keräämällä varoja tärkeisiin kohteisiimme järjestämällä STOP SYÖPÄ STOP CANCER keräyksen. Toimimme Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella ja tehtävämme on kulkea pohjalaisen syöpäpotilaan rinnalla. Teemanamme on Hyvä elämä, syövästä huolimatta. Syöpäyhdistys tarjoaa tietoa, tukea ja toivoa, jotka konkretisoituvat erilaisiksi toimintaja palvelumuodoiksi. Toimintamme ja palvelumme mahdollistavat meille sen tärkeimmän: Syöpäpotilaan ja omaisen rinnalla kulkemisen. Keräämme tärkeisiin kohteisiin, jotka ovat: Kriisiapu: syöpäpotilaille ja omaisille annettava kriisiapu sairauden eri vaiheissa Kotisaattohoito: paikallisen kotisaattohoidon eri muotojen tukeminen ja kehittäminen Tukipalvelut: potilaille ja omaisille annettava vertaistuki ja virkistys sekä taloudellinen tuki Lestijärvellä keräys tapahtuu lipaskeräys ja listakeräys syyskuun puolenvälin jälkeen. Lisätietoja: Marja Tiala, Lestijärven keräyspäällikkö puh LESTIJÄRVEN -YHDISTYS OSTAA PERKAAMATONTA PUOLUKKAA osoitteessa: Halsuantie 9 (halli nro 4) MAANANTAISIN JA TORSTAISIN klo

8 Lisätietoja p Peruspalveluliikelaitos Jytan kotihoidon ja palveluasumisen palvelujen sekä omaishoidon tuen odotusajat /Lestijärvi Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on tullut voimaan Lain mukaan ( 26) kunnan on julkaistava ainakin puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Kotihoidon palvelujen odotusajat Kunta Yhteydenotto/palvelupyyntöjä Vastausaika alle 7 arkipv Vastausaika yli 7 arkipv Lestijärvi Palveluasumisen odotusajat Kunta Hakemuksia palveluasumiseen Myönteisiä päätöksiä Keskimääräinen käsittelyaika Kielteisiä päätöksiä /täyttää kriteerit Kielteisiä päätöksiä/ei täytä kriteerejä Lestijärvi vkoa pv Keskimääräinen käsittelyaika Omaishoidon tuen odotusajat Kunta Hakemuksia Myönteisiä päätöksiä Kielteisiä päätöksiä Keskimääräinen käsittelyaika Lestijärvi pv Yli-Lesti-Seura ry:n kokous ti klo Yli-Lestin työväentalolla Lestijärventie 994, Yli-Lesti Suunnitellaan tulevaa toimintaa. Kaikki kyläläiset ja kylän kehittämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita Suomenselän kansalaisopisto Bändikurssilaisten info Ryhmiin jako ja soittoaikojen varaus Lestin koulun musiikkiluokassa maanantaina klo Bändituntien lisäksi on mahdollista varata henkilökohtainen soittotuntiaika sähkökitara tai -bassotunnille..kotipirtti Voimaa Tasapainoa ikäihmisille Kotipirtissä alkaen to klo Satu-Kaarina ja Elina/Leila ohjaavat. Tiedustelut ja Ilmoittautumiset: Satu-Kaarina ja Elina Nytkö olisi aika kunnon kohotukselle ja ehkäistä kaatumiset. Liukkaat jo kolkuttavat oveamme. Wirkistytään yhdessä! Vapaaehtoiset tulkaapa mukaan! Lestin Wirkeät Satu-K aloittaa to klo 13, mm. Anna-Kaisa Syrjälä on mukana Marja-Liisan päiväkävely Marja-Liisan päiväkävely starttaa liikkeelle ke 7.9. klo 13 Rantalankujalta, Tervetuloa kaikki mukaan, kuntoillaan yhdessä mukavassa seurassa! Aremmatkin liikkuvat voivat tulla vapain mielin mukaan. Tiedustelut Marja-Liisalta Uusitalo

9

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven asemakaavan laajennuksen

Lisätiedot

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KIRJASTO Kirjaston aukiolo: ma 13.00 19.00 ma 5.12. SULJETTU

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT

TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KOHDEAVUSTUKSET Kunnanhallitus julistaa urheiluseuroille, nuorisojärjestöille

Lisätiedot

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja

Lisätiedot

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014 1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.

Lisätiedot

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Syksy tulee ja

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 AILI DAMMERT öljy- ja akryylimaalauksia Galleria Justuksessa 2. 29.4.2016 Lumikukka Energiat kohtaavat Tervetuloa avajaisiin pe 1.4. klo 14.00! Galleria Justus, Asematie 1, Kannus

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015

Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889 111 lestijaven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015 KIRJASTO - Kirjaston

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNTA. JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

LESTIJÄRVEN KUNTA. JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina 14.04.2019 toimitettavien

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin syyskuu toukokuu klo 11.30

Lisätiedot

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin ympärivuoden klo 15.00 18.00

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana : KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2019 20.3.2019 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto Metsäpellontie 2, 68230 LOHTAJA puh. 06-828 9111 Digiopastusta

Lisätiedot

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa 2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnan tekninen lautakunta julistaa haettavaksi,

Lisätiedot

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS 1.3.2013 Lestijärven ranta-asemakaavojen

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011 MAA- NANTAI Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti - PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu

Lisätiedot

VESIKATKO Kunnan vesilaitoksen alueella ma klo

VESIKATKO Kunnan vesilaitoksen alueella ma klo Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Vesimittarilukemat TEKNINEN TOIMI Pyydämme teitä kunnan vesi-

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TIESUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄ OLOSTA LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TIESUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄ OLOSTA LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt 25.1.2018 6 Lestijärven ranta-asemakaavalaajennuksen koskien tiloja Muikkuranta 4:19; 7

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017 Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT

Lisätiedot

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA YO-INFO LUMON LUKIO TIISTAINA 22.1.2019 Marianna Sydänmaanlakka, rehtori Osallistumisoikeus yo-tutkintoon -Osallistumisoikeus KEVÄÄN ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu kaikkien

Lisätiedot

Kunnossapitoa haittaavat puut tiealueilla

Kunnossapitoa haittaavat puut tiealueilla Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Kunnossapitoa haittaavat puut tiealueilla Alkuvuoden aikana

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven ranta-asemakaavan laajennuksen

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE

Lisätiedot

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09) Kuntokeidas Sandels Kuntokeidas Sandels Puh. (09) 4368 8070 Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva, kesällä 2000 valmistunut ikääntyvien liikuntapaikka. Tiloihin kuuluu viihtyisä uima-allasosasto saunoineen,

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa Järvenpään kotihoidon omavalvonta Järvenpään kaupunki Tiina Palmu 14.12.2017 Omavalvontaa ohjaavat tahot Omavalvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Lestijärven liikuntaviikkoa vietetään 12. 16.5.2014 Liikuntaviikon aikana järjestetään runsaasti ohjauksia kaiken ikäisille. Tulossa mm.

Lestijärven liikuntaviikkoa vietetään 12. 16.5.2014 Liikuntaviikon aikana järjestetään runsaasti ohjauksia kaiken ikäisille. Tulossa mm. Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven liikuntaviikkoa vietetään 12. 16.5.2014 Liikuntaviikon

Lisätiedot

Jaetaan kaikkiin talouksiin ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

Jaetaan kaikkiin talouksiin ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Syksy tulee ja

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Vanhusneuvosto Tuolijumppa/ Vanhusneuvosto - - - PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu

Lisätiedot

Terveyden- ja sairaanhoidon palvelut

Terveyden- ja sairaanhoidon palvelut Palvelupisteiden poikkeavat aukioloajat vuonna 2018 Terveyden- ja sairaanhoidon palvelut Vastaanottopalvelut Vastaanottotoiminta Kokkola Koivuhaan vastaanotto 03.04. 06.04.18 suljettu 25.06. 27.07.18 suljettu

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Pääjuhla. Tervetuloa! Lestijärven kunnan 150 v. lauantaina klo Lestin koulu

Pääjuhla. Tervetuloa! Lestijärven kunnan 150 v. lauantaina klo Lestin koulu JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnan 150 v Pääjuhla lauantaina 27.10.2018 klo 13.00 Lestin koulu Yhteislaulu Tervehdyssanat Historiikki Näytelmä Juhlapuhe, kansanedustaja Jutta

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI - - - Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Lavatanssijumppa Lavatanssijumppa PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 18.10.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Kunniakierros-info 2018

Kunniakierros-info 2018 Kunniakierros-info 2018 Suomen Urheiluliiton (SUL) ja sen jäsenseurojen yhteinen kampanja, Kunniakierros, toteutetaan jo 37. kerran. Kampanjan tuotolla kerätään varoja yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI - - - Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Lavatanssijumppa Lavatanssijumppa PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 9/2018

KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 ÄIJÄ-PÄIVÄT KANNUKSESSA 22.9. klo 10-14 Tarjolla monenlaista pärinää ja härpäkettä myös naiset ovat tervetulleita mukaan. Raonhaan teollisuusalueen yritykset omilla ohjelmillaan:

Lisätiedot

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 8/2018

KAUPUNKITIEDOTE 8/2018 KAUPUNKITIEDOTE 8/2018 Lämmin kesä liikutti väkeä Jucca&Palmut olivat yksi menneen kesän uusi musiikkikokoonpano, jonka korkeatasoinen esiintyminen sykähdytti kuulijat. Kannuksen kesässä on ollut paljon

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 11/2015

KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 Itsenäisyyspäivän su 6.12. juhlatilaisuudet klo 10.00 klo 11.00- Messu kirkossa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudalla Juhlakahvit seurakuntatalolla klo 12.00 Itsenäisyyspäivän

Lisätiedot

VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019

VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa

Lisätiedot

Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!

Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole! Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin STIPENDEJÄ MUUALLAOPISKELEVILLE NUORILLE Lestijärven kunta on

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Koulujen liikuntatilojen, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon käyttöohjeet kaudelle

Koulujen liikuntatilojen, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon käyttöohjeet kaudelle Koulujen liikuntatilojen, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon käyttöohjeet kaudelle 2017 2018 Koulujen liikuntasalien, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon vakiovuorot ovat käytettävissä ma

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGILLE JA PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTALLE OSTETTAVA KULJETUSPALVELU TAKSI- TAI JOUKKOLIIKENNELUVAN MUKAISELLA KALUSTOLLA

KANNUKSEN KAUPUNGILLE JA PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTALLE OSTETTAVA KULJETUSPALVELU TAKSI- TAI JOUKKOLIIKENNELUVAN MUKAISELLA KALUSTOLLA KULJETUSSUUNNITELMA TARJOUSPYYNTÖÖN KANNUKSEN KAUPUNGILLE JA PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTALLE OSTETTAVA KULJETUSPALVELU TAKSI- TAI JOUKKOLIIKENNELUVAN MUKAISELLA KALUSTOLLA Reitti nro 2: Tarjous pyydetään

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n Kotikuntoutukseen

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTASUUNNITELMA LV Johanna Kattilakoski

TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTASUUNNITELMA LV Johanna Kattilakoski TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTASUUNNITELMA LV. 2012 2013 Johanna Kattilakoski 1 I. Rehtoriryhmän toimintasuunnitelma lv. 2012 2013 Ajankohta ja paikka: Sisältö/asiat: Osallistujat:

Lisätiedot

Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2015 KEVÄT 2016

Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveyskuntoutujille.

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveyskuntoutujille.

Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveyskuntoutujille. Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveyskuntoutujille. Erilaisissa ryhmissä kuntoutujilla on mahdollisuus harjoitella sosiaalisia ja arkielämän hallintaan liittyviä

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Potilas ja omaiset. Perusterveyden. -huolto. Erikoissairaanhoito. Lisätietoja. Palliatiivinen hoito/ saattohoito kotona/hoitokodissa

Potilas ja omaiset. Perusterveyden. -huolto. Erikoissairaanhoito. Lisätietoja. Palliatiivinen hoito/ saattohoito kotona/hoitokodissa Lisätietoja Erikoissairaanhoito Perusterveyden -huolto Potilas ja omaiset Palliatiivinen- ja saattohoito Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan potilaan jopa vuosia kestävää oireenmukaista hoitoa.

Lisätiedot

KKI hanke - Lesti liikkuu

KKI hanke - Lesti liikkuu Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KKI hanke - Lesti liikkuu Miesten ilta - Kunto nousuun! Tänään

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO

LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO Lestijärven Tuulivoimapuiston arviointiselostus

Lisätiedot

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT HAILUODON KUNTA 15.9.2013 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA KUNTALAISET MYYMÄÄN TUOTTEITANNE JA VIIHTYMÄÄN HAILUODON SIIKAMARKKINOILLE! Markkinoilla mukana mm. laulava-kokki Mikko Tapio sekä

Lisätiedot