Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!"

Transkriptio

1 Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin STIPENDEJÄ MUUALLAOPISKELEVILLE NUORILLE Lestijärven kunta on päättänyt, että Lestijärvellä henkikirjoituspaikkansa säilyttäville opiskelijoille, jotka suorittavat keskiasteen jälkeisiä opintoja, myönnetään vuoden 2014 aikana 168 avustus opintojen rahoittamiseen. Keskiasteen jälkeisillä opinnoilla tarkoitetaan yliopistossa, korkeakoulussa ja ammattikorkeakoulussa opiskelevia sekä niitä, jotka ovat hakeutuneet lukion jälkeen ammatilliseen koulutukseen tai suorittavat peruskoulun jälkeen toista ammattitutkintoa. Stipendiä ei ole tarkoitettu oppisopimuskoulutuksessa oleville. Avustusta hakiessaan henkilön tulee todistaa olevansa opiskelija (esim. opiskelutodistus) ja hänen täytyy olla henkikirjoitettuna Lestijärven kunnassa Allekirjoitetut hakemukset tulee toimittaa mennessä LESTIJÄRVEN KUNNALLE osoitteeseen Lestintie Lestijärvi. Hakemuskaavakkeita saa kunnantoimiston neuvonnasta ja (Ajankohtaiset) Myös vapaamuotoisesti tehty hakemus on mahdollinen. Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!

2 KIRJASTO - Kirjaston aukioloajat Ma Ti suljettu Ke To Pe Hyötyjäteasema, avoinna perjantaisin syyskuu - toukokuu klo Kysely varhaiskasvatuksen kehittämisestä Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee lasten päivähoitoa koskevien säädösten uudistuksia. Asiaa taustoittaakseen ministeriö on avannut lasten vanhemmille tai muille huoltajille tarkoitetun kyselyn varhaiskasvatuksen kehittämistarpeista. Kyselyn tuloksia käytetään säädösvalmistelun ja varhaiskasvatuksen laajemman kehittämisen tärkeänä taustatietona. Kysely aukeaa ja sen viimeinen vastauspäivä on Kyselyn teemat ja niihin liittyvät väittämät käsittelevät mm. varhaiskasvatuspalvelujen merkitystä ja toteutumista, toimintaa ja toimintaympäristöä sekä varhaiskasvatuksen toimivuutta ja palvelujen kehittämistä. Kyselyyn voi vastata suomeksi tai ruotsiksi. Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselyn tulokset julkaistaan keväällä Yhteiskunnan järjestämä varhaiskasvatus koostuu hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta, jota toteutetaan esimerkiksi päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai leikki- ja kerhotoiminnassa. Nämä päivähoidon muodot muodostavat varhaiskasvatuspalvelut. Päivähoitoa ja varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistuksia valmistelee työryhmä, jonka määräaika päättyy helmikuun lopussa. Valmistelussa halutaan huomioida erityisesti lasten ja lapsiperheiden mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Lisäksi valmistelussa kuullaan muita sidosryhmiä seminaareissa ja kuulemistilaisuuksissa. Kysely osoitteessa: https://www.webropolsurveys.com/s/16fc3e443a988aa

3 LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt Lestijärven ranta-asemakaavamuutokset koskien tilaa Niemi 5:79. Ranta-asemakaavamuutokset ovat saaneet lainvoiman ja tullut voimaan Lestijärvi Kunnanhallitus LESTIJÄRVEN VANHUSTENKOTIYHDISTYS VAPAAT ASUNNOT Yhdistyksen omistamassa vanhusten palvelutalossa on haettavana seuraavat asunnot: Asunto A 4. 2h+kk 44,5 m 2 vuokra 272,79 /kk Asunto B 2. 1h+kk 34,6 m 2 vuokra 212,10 /kk Asunto B 2. 1h+kk 34,6 m 2 vuokra 212,10 /kk Asunto B 3. 1h+kk 34,6 m 2 vuokra 212,10 /kk (ei sisällä lämmitystä suora sähkölämmitys) Hakemuksia saa kunnanvirastosta, jonne ne tulee myös liitteineen palauttaa. Lisätietoja antaa toimistosihteeri Jarmo Kanninen p SUOMENSELÄN KANSALAISOPISTO Maavärikurssi, yläasteella pe klo ja la klo Kurssimaksu 10 + tarvikemaksu Kurssilla maalataan tai painetaan luonnonkuitukankaille (pvl, pellava) käyttäen soijamaitoa ja mineraali/maavärejä (okra, umbra, sienna...) Ota mukaan astioita, siveltimiä, muovia. Lisätietoja Paula Mosaiikkikurssi pe klo Kurssimaksu 15 + tarvikemaksu Tehdään suunnitelma mosaiikilla koristelua varten (pöydän pinta, peili kehyksineen, taulu tai tarjotin). Ensimmäinen kerta muita lyhyempi, hankitaan tarvikkeet seuraavia kertoja varten suunnitelmien mukaan. Leikataan/rikotaan kaakelit työtä varten. Liimataan pinta ja lopuksi viimeistellä saumaamalla aukot saumauslaastilla. Kokoontumiset 31.1., 14.2., ja 7.3. Op. Heli Ala-Korpi

4 LESTIJÄRVEN KUNTA Puhelinnumerot Lestijärven kunta * fax Keskustoimisto kunnanjohtaja Esko Ahonen toimistosihteeri Jarmo Kanninen kirjanpitäjä Seija Ring Tekninen toimisto rakennustarkastaja Teemu Jussinmäki toimistovirkailija Päivi Virkkala ympäristösihteeri Arto Hautala (ma) kiinteistöpäivystys Maaseututoimisto maaseutuasiamies Marketta Similä johtava lomittaja Tuula Hjelm Vapaa-aika vapaa-aikaohjaaja Niina Tiala Lestin koulu rehtori Tarja Mäkelä erityisopettaja Anne Haasiomäki opettajat siivoojat Jakelukeittiö Keskuskeittiö Kotipirtti Kirjasto kirjastotoimenjohtaja Pirjo Lindholm Päiväkoti päivähoidon ohjaaja Merja Lamminpää Kaustisen seutukunta KaseNet Petri Jylhä Marko Muhonen Jaana Ojutkangas-Änäkkälä Heikki Mastokangas Heikki Koskela

5 LESTIJÄRVEN KUNNAN LAPSILISÄHAKEMUS Hakija: Osoite: Puh.nro: Puoliso: hetu: Pankin tilinro: hetu: SÄÄNNÖT 1. Vuosina Lestijärvellä kirjoilla olevalle ja asuvalle lestijärveläiselle äidille syntyneelle vauvalle tulee oikeus kunnan lapsilisään, joka on yhteensä kymmenentuhatta (10.000) euroa/vauva. 2. Kunnan lapsilisä kymmenentuhatta (10.000) euroa maksetaan kymmenen (10) vuoden aikana tuhat (1.000) euroa/vuosi. Maksu tapahtuu kunkin vuoden viimeisen päivän henkikirjoituskunnan mukaan ja kunnan lapsilisään on oikeutettu, mikäli asuinkunta ja kotikunta eli henkikirjoituskunta on tuona tarkastelupäivänä Lestijärvi. Kunnan lapsilisä myönnetään ja maksetaan vuosittain hakemuksesta. Esimerkiksi vuodelta 2012 kunnan lapsilisä tuhat (1.000) euroa maksetaan vuoden 2013 alussa, kun on saatu varmennus vauvan asuinkunnasta ja henkikirjoituskunnasta 2012 vuoden viimeisen päivän osalta. Tätä samaa periaatetta noudatetaan jokaisena vuonna maksettavan kunnan lapsilisän osalta. 3. Oikeus kunnan lapsilisään päättyy, mikäli rahaan oikeutetun asuinkunta ja henkikirjoituskunta Lestijärvestä vaihtuu joksikin muuksi kunnaksi vaikka vähäksikin aikaa. 4. Oikeutta kunnan lapsilisään ei saa takaisin, vaikka rahaan oikeutettu palaisi ennen kymmenen (10) vuotta täytettyään takaisin Lestijärven kuntaan asukkaaksi ja henkikirjoille. 5. Kuntaliitoksen yhteydessä jäljellä oleva maksamaton kunnan lapsilisäosuus maksetaan kerralla pois viimeisenä päivänä ennen kuntaliitoksen virallista tapahtumista. 6. Kunnan lapsilisän maksamisen yhteydessä luovutaan aiemmin voimassa olleen lapsirahan maksamisesta alkaen Lapsen syntymäaika: LIITTEET: Syntymätodistus Paikka, aika ja allekirjoitus:

Jaetaan kaikkiin talouksiin

Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin SIVISTYSLAUTAKUNTA Ruokapalvelutyöntekijä-keittäjä Lestijärven

Lisätiedot

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Syksy tulee ja

Lisätiedot

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja

Lisätiedot

Kunnossapitoa haittaavat puut tiealueilla

Kunnossapitoa haittaavat puut tiealueilla Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Kunnossapitoa haittaavat puut tiealueilla Alkuvuoden aikana

Lisätiedot

Kinnula, nuorisokahvila

Kinnula, nuorisokahvila KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2009 Kokousaika Keskiviikko 9.12. klo 17.00 17.34 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnula, nuorisokahvila Nuosk@ Jäsenet Marketta

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/03.09.2012 Kokousaika 03.09.2012 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 5 /

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 5 / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5 /29.8.2011 Kokousaika 29.8.2011 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Lestijärven kunta, Keskuskoulu Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

Lestijärvi, Keskuskoulu, kotitalousluokka

Lestijärvi, Keskuskoulu, kotitalousluokka KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010 Kokousaika Torstai 19.00 19.38 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Lestijärvi, Keskuskoulu, kotitalousluokka Jäsenet Marketta

Lisätiedot

KOULULAISTEN KESÄTÖIDEN HAKULOMAKE saap:

KOULULAISTEN KESÄTÖIDEN HAKULOMAKE saap: KOULULAISTEN KESÄTÖIDEN HAKULOMAKE saap: VUOSINA 1998 2000 SYNTYNEILLE KEMIJÄRVILÄISILLE Sukunimi ja etunimet Sotu Puhelinnumero Lähiosoite, postinumero ja postitoimipaikka Kotipaikkakunta Koulu/oppilaitos

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina 18.03.2007 toimitettavien

Lisätiedot

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TOHMAJÄRVEN KUNNANVIRASTO on avoinna vuonna 2015 maanantaisin klo 9-17 ja tiistaista perjantaihin klo 9-15. Kunnan puhelinvaihde toimii Turussa, nro 040 105 4000, fax. 013

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3 /8.6.2011

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3 /8.6.2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3 /8.6.2011 Kokousaika 8.6.2011 klo 15.00 16.49 Kokouspaikka Lestijärven kunta, keskuskoulu Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - =

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Maanantai klo Kustavin kunnanvirasto

Maanantai klo Kustavin kunnanvirasto KUSTAVIN SOSIAALILAUTAKUNTA Maanantai 4.12.2017 klo 17.00 Kustavin kunnanvirasto 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta. 3. Selvityksen tekeminen kunnan ruokapalvelun

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNALLA JUHLAVUOSI KUNTA 150 VUODEN IKÄÄN

LESTIJÄRVEN KUNNALLA JUHLAVUOSI KUNTA 150 VUODEN IKÄÄN JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNNALLA JUHLAVUOSI KUNTA 150 VUODEN IKÄÄN Vuoden 1868 maaliskuun ensimmäisenä päivänä Lestijärvellä siirryttiin uuteen hallintoon, jolloin ensimmäinen

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2009 Kokousaika Torstai 27.8.2009 klo 19.00 19.54 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnula, valtuustosali Jäsenet Marketta Rouvinen,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 7 /1.12.2011

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 7 /1.12.2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 /1.12.2011 Kokousaika 1.12.2011 klo 16.45 17.35 Kokouspaikka Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa Kinnulan kunta, Kinnula-talo

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014 KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen matkailupäällikkö 0 0 0 0 0 työnsuunnittelija 1 1 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 apulaiskaupunginjohtaja 0 0 0 0 0 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talousjohtaja

Lisätiedot

Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015

Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889 111 lestijaven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015 KIRJASTO - Kirjaston

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna Sivistyslautakunta 81 26.10.2016 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018 625/12.00.01/2016 Sivistyslautakunta 26.10.2016 81 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016 KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen työllisyyskoordinaattori 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talous- ja hankintajohtaja 1 1 1 1 1 Yhteensä 3 0 3 3 0 1 4 0 4

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ 83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250

Lisätiedot

Jaetaan kaikkiin talouksiin KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET VUONNA 2013

Jaetaan kaikkiin talouksiin KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET VUONNA 2013 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin 1.2.2013 KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET VUONNA 2013 Korjausavustuksia

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio () () () () () () ()

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio () () () () () () () KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Nro 1 05.01.2017 Kokousaika Torstai 05.01.2017 klo 15.30- Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 7 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 7 / 2014 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 22.10.2014 klo 18-19.42 Kokouspaikka Kosken TL kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 83-89 Tamminen Tiina Hämäläinen Risto

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 14/2016 Kunnanhallitus Sivu 166. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 14/2016 Kunnanhallitus Sivu 166. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 14/2016 Kunnanhallitus Sivu 166 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Lestijärven kunta 1.9.2006. Lestijärven kunta hakee Luonnontuoteasemalle Kokoaikaista TYÖNTEKIJÄÄ ajalle 2.10. 15.12.2006

Lestijärven kunta 1.9.2006. Lestijärven kunta hakee Luonnontuoteasemalle Kokoaikaista TYÖNTEKIJÄÄ ajalle 2.10. 15.12.2006 Lestijärven kunta 1.9.2006 Lestijärven kunta hakee Luonnontuoteasemalle Kokoaikaista TYÖNTEKIJÄÄ ajalle 2.10. 15.12.2006 Työ sisältää lihan ja kalan purkitustoimintaa sekä muuta jalostusta ja mahdollisia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Tarkastustarkastuslautakunta

Tarkastustarkastuslautakunta Kinnulan kunnan Tarkastustarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Kokousaika: to 3.9.2009 klo 13.00-15.55. Kokouspaikka: Kinnulan kunnanvirasto jäsen varajäsen Läsnä: Rauno

Lisätiedot

Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys

Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys 1/5 Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys Nimi Henkilötunnus Osoite opiskeluaikana Puh.nro. Osoite kesäaikana Oppilaitos ja opintosuunta Olen aloittanut opiskelun /, opiskelu

Lisätiedot

Kattavat yhteystiedot löytyvät kunkin palvelualueen kohdalta kunnan nettisivuilta. ENSIAPUPOLIKLINIKKA/LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS, puh.

Kattavat yhteystiedot löytyvät kunkin palvelualueen kohdalta kunnan nettisivuilta. ENSIAPUPOLIKLINIKKA/LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS, puh. HÄMEENKYRÖN KUNTA Kunnan vaihde on arkisin avoinna klo 8.00 15.45. Vaihteen nro (03) 5652 3000. Kunnanvirasto on avoinna arkisin klo 8.00 15.00. osoite: Härkikuja 7, 39100 Hämeenkyrö fax: (03) 371 4182

Lisätiedot

HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015

HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 15.12.2015 HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 Helsingin varhaiskasvatusvirastossa kysyttiin lasten vanhempien tyytyväisyyttä loka-marraskuun vaihteessa (Opetusviraston ruotsinkielinen varhaiskasvatus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

Lestijärven kunta 16.1.2009

Lestijärven kunta 16.1.2009 Lestijärven kunta 16.1.2009 Lestijärven sivistyslautakunta julistaa haettavaksi 30.1.2009 klo 14.00 mennessä VAPAA-AIKAOHJAAJAN OSA-AIKAISEN (4 h/pv)toimen. Tehtävässä vaaditaan valmiutta työskennellä

Lisätiedot

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle 1 (2) Hakija voi olla henkilö tai ryhmä. Sukunimi: Etunimet: Osoite: Syntymävuosi: Puhelinnumero: Sähköposti: Nykyinen työ- tai opiskelupaikka: Ryhmän

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro (x) (-) (x) (-) (x) (-) (-)

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro (x) (-) (x) (-) (x) (-) (-) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3 5.3.2015 Kokousaika Torstai 5.3.2015 klo 17.00 18.01 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja:

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja: VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 3/ 25.1.2017 Liite 3e Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus 9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot 1/4 Hakemus saapunut. / 2015 Hakemuksen vastaanottanut HENKILÖTIEDOT Hakijan henkilötiedot Sukunimi ja entiset nimet Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Kotikunta alkaen Nykyinen osoite Postinumero

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.5.2017 43 Kulttuurilautakunta 17.5.2017 36 Liikuntalautakunta 10.5.2017 22 Nuorisolautakunta

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 33 KOKOUSAIKA 27.8.2015 klo 18- KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi Hintikka

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 05.01.2017 Kokousaika Torstai 05.01.2017 klo 15.30 16.57 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Jäsenet: Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä: pj

Lisätiedot

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnan tekninen lautakunta julistaa haettavaksi,

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI OPINTOTUKI ON opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 TUKIAJAT Yliopistotutkintoon ( tukiajat 1.8.2005 alkaen) Opinto oikeus pelkästään alempaan

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2013-2014 GRADUINFO 23.4.2013 SEMINAARIEN AIKATAULU seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38 (16.9.

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2013. Sivistyslautakunta 12.11.2013 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2013. Sivistyslautakunta 12.11.2013 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2013 Sivistyslautakunta 12.11.2013 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 12.11.2013 klo 19.00 20.15 Kihniön kunnankirjasto Inkinen Anneli Jokioja Janiina

Lisätiedot

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri

Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri Viranomainen No 3/2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 32 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2015 17.30 18.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,

Lisätiedot

Osastosihteeri Kirsi Köönikkä puh. 044 7475911 kirsi.koonikka@nakkila.fi

Osastosihteeri Kirsi Köönikkä puh. 044 7475911 kirsi.koonikka@nakkila.fi 16.8.2012 Nakkilan kunnan järjestämä varhaiskasvatus siirtyi 1.8.2009 alkaen osaksi Nakkilan kunnan kasvatus- ja opetustointa. Varhaiskasvatuksen hallinnollinen ohjaus, seuranta ja valvonta on sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS 1.3.2013 Lestijärven ranta-asemakaavojen

Lisätiedot

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 5/2016 46

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 5/2016 46 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 5/2016 46 Kokousaika 15.6.2016 kello 18.00 18.09 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO

LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO Lestijärven Tuulivoimapuiston arviointiselostus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2016 Sivistyslautakunta Sivu 65 KOKOUSAIKA. Keskiviikkona kello Kunnanvirasto khall:n huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2016 Sivistyslautakunta Sivu 65 KOKOUSAIKA. Keskiviikkona kello Kunnanvirasto khall:n huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2016 Sivu 65 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikkona 21.9.2016 kello 18.32 19.47 Kunnanvirasto khall:n

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 /

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 /4.4.2011 Kokousaika 4.4.2011 klo 15.00 17.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa Toholammin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa

Lisätiedot

Minna Kärkkäinen kunnanjohtaja

Minna Kärkkäinen kunnanjohtaja Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA keskiviikkona 17.8. klo 12.00 15.00 Tule Lestijärven kunnantalolle

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Sivistyslautakunta 17.03.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 17.03.2016 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO OPAS kahden tutkinnon opiskelijoille 2015 2016 Mikkelin etä- ja aikuislukio Päämajankuja 4 50100 Mikkeli Toimisto ma-to klo 9-17 ja pe 8-14.45 Päämajankuja 4, 3. krs. puh.

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä. 2.5.2012 Henkilöstökoonti; Pöytyä, Aura, Pöytyän kttky Vak. Ma Yht. Hallinto ja talous 79 5 84 Perusturva 242 4 246 Varhaiskasvatus 102 18 120 Sivistys 173 65 238 Tekninen 108 2 110 Yhteensä 703 94 797

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016. Sivistyslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Sivistyslautakunta 17.03.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 17.03.2016 klo 18.00 19.10 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 5/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 25.11.2015 klo 18.00- Paikka Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Asiat 110 Vuorotteluvapaahakemus, ei julkaista Internet-sivuilla 111 Vuorotteluvapaahakemus,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri Viranhaltija tai Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä

Lisätiedot

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri Viranhaltija tai Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatusta lukujen valossa Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatuksen hallinto kunnissa 2016: 2014: 2012:» opetustoimi 228 kunnassa (89 %), sosiaalitoimi 10 (4 %) ja muu tapa 18 (7 %)» opetustoimi

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 Ympäristölautakunta Kokousaika: 23.11.2015 ke llo 18.00-18.35 Kokouspaikka: Kunnanhallitukse n kokoushuone Saapuvilla olleet: Jäsenet: Varajäsenet: X Kangas Antti

Lisätiedot

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 Muutos 1.3.2015 alkaen Akaan valtuusto on kokouksessaan 17.12.2014 talousarviokäsittelyn

Lisätiedot

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana

Lisätiedot