TIILENVALINTAOPAS II S u o m a l a i s i a t i i l i ä v u o d e s t a

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIILENVALINTAOPAS II S u o m a l a i s i a t i i l i ä v u o d e s t a 1 9 5 2"

Transkriptio

1 TIILENVALINTAOPAS II Eduskuntatalon lisärakennus, Helsinki. Arkkitehtitoimisto Helin &Co Oy Ruukintiili Ruskeanmusta Suomalaisia tiiliä vuodesta 1952

2 Turvallisesti tulevaisuuteen aito poltettu tiili Tiilen valmistusta 2000-luvulla. Jouni Tiira Tämä lause on pitänyt paikkansa jo yli 50 vuoden ajan. Edelleen täysin suomalaisomisteisen Tiilerin perustivat viisi veljestä vuonna Nuorin veljeksistä oli tuolloin vasta 13-vuotias. Ahkeruus, innovatiivisuus ja kiinnostus saveen ja keramiikkaan ovat mahdollistaneet sen, että tänään voimme tarjota asiakkaillemme laajan valikoiman aitoja poltettuja Tiileri tiiliä. Veljesten isä oli seppä, joka antoi pojille tarvittavat tiedot koneiden valmistamiseen. Raaka-aine oli ympäristössä laadukasta ja keraamisilla salaojaputkilla oli tuolloin kova kysyntä. Tästä kaikki lähti ja tänä päivänä Tiilerillä on tarjota laaja mallisto erilaisia tiiliä, laattoja ja tulisijapaketteja. Vuosien varrella saamansa tuotot Tiileri on sijoittanut uudelleen tehtaidensa investointeihin, mikä on mahdollistanut tuotteiden korkean laadun ja monipuolisen tuotevalikoiman. Tiileri tuotteita valmistetaan kolmen kotimaisen tehtaan voimin. Valitsemalla aidon kotimaisen tuotteen, sijoitat itseesi. Se kannattaa Tiilen tekoa 1950-luvulla. Kotimaisuus Kotimaisuus on ollut kunnia-asia Tiilerille alusta alkaen. Tiileri on suunnitellut ja valmistanut tiiliä suomalaisten tarpeisiin, ja me suomalaisethan tunnemme vaativat olosuhteet. Tuotteidemme korkeaan laatuun vaikuttavat myös pitkät työsuhteet ja sitä kautta osaava henkilöstö. Tiilerin omistus on vankasti kotimaisella pohjalla ja niin on myös päätäntävalta. Tiileriä ei ohjata ulkomailta ja myös se on jatkuvuuden tae. Kestävä Tiileri tiili julkisivussa Tiileri Poltettu tiili on kestävä ja edullinen julkisivumateriaali, koska sillä on pitkä elinkaari, ja huoltovapaus takaa alhaiset elinkaarikustannukset. Tiili on julkisivussa arvostettu materiaali, joka nostaa myös kohteen jälleenmyyntiarvoa. Tiilen hinta on tehokkaampien tuotantomenetelmien ansiosta tänä päivänä edullisempi kuin koskaan aiemmin.

3 3 Tundra sileä ja Polar sileä holkkatiili Ruukintiili Vaalea Polar sileä ja Ruukintiili Ruskeankirjava Preeria sileä Tundra Fenix ja Ruukintiili Ruskeankirjava Arizona sileä Savanni Alaska Ylivieskan Punainen sileä / Punainen sileä holkka Ruukintiili Punainen Liekkikirjava tiililaatta / Liekkikirjava holkkatiili Ruukintiili Kirjava Kaamos Vaalea harjattu Liekkitumma Ruukintiili Ruskeanmusta Ruukintiili Ruskeankirjava

4 Tundra sileä sauma Tundra Kotimainen Tiileri kehitti ensimmäisenä vaaleat poltetut savitiilet jo 80-luvun alussa. Tiileri Tundran luonnonvaalea sävy on vaaleinta mitä poltetusta tiilestä saadaan. Tundra säilyttää värinsä ja ominaisuutensa vuodesta toiseen. Tiileri suosittelee saumaksi varta vasten tehtyä Tundra saumaväriä. Tundraa on saatavana useana pintavaihtoehtona: sileä, leikattu ja kuvio. Tundra leikattu sauma Tundra Tiilerin vaaleat sävyt sopivat suomalaiseen silmään ja niihin Tiileri on kehittänyt sopivat laastit, jotta seinästä tulee harmoninen kokonaisuus. Tundra kuvio sauma Tundra Karjarannan asuntoalue, Pori. Arkkitehtitoimisto Küttner Ky Tundra sileä Hyvän arkkitehtuurin puolesta kannattaa puhua Kerrostalo, Oulu. Arkkitehtitoimisto Juhani Romppainen Oy Tundra sileä

5 5 Kerrostalot, Oulu. Arkkitehtitoimisto Juhani Romppainen Oy Tundra sileä Vaaleat tiilet Nimi Pinta NRT RT60 MRT85 MRT60 270x130x75 270x130x60 285x85x85 285x85x60 Tundra sileä x x x x Tundra leikattu x x x Tundra kuvio x x x Tundra Fenix* sileä x x x x Alaska* sileä x x x x Sahara sileä x x x x Huom. lisämerkintä * tarkoittaa, että kyseessä on tilausväri. Tilauksesta harjatulla pinnalla. Tilauksesta RT85 (285x130x85). Kerrostalo, Oulu. Arkkitehtitoimisto Helamaa & Pulkkinen Tundra sileä Saat julkisivun kerralla kuntoon kun valitset Tiilerin tiilen Värtön päiväkoti, Oulu. Arkkitehtitoimisto Harju Tundra sileä

6 Ruukintiili Vaalea sauma Tundra Tundra Fenix sauma Tundra Ruukintiilet käsinlyödyt NT60 MT60 270x130x60 285x85x60 Vaalea x x Punainen x x Kirjava x x Ruskeankirjava x x Ruskeanmusta* x x Huom. lisämerkintä* tarkoittaa, että kyseessä on tilausväri. Kulttuuritalo Sandels, Helsinki Arkkitehtitoimisto Helander Leiviskä Ruukintiili Vaalea Kulttuuritalo Sandels, Helsinki Ruukintiili Vaalea Tiileri Ruukintiili vaalea sopii urbaaniin ympäristöön. Rosoinen pinta on kuin vanhan ajan käsinlyödyissä tiilissä. Ruukintiili valmistetaankin perinteistä menetelmää jäljitellen. Ruukintiili vaaleaan suosittelemme Tundra saumaa. Erilaisilla limityksillä ja ulosvedoilla seinään saadaan lisää ilmettä. Porin ortodoksinen kirkko, Pori. Arkkitehtitoimisto Matti Porkka Oy Ruukintiili Vaalea

7 7 Hotelli Scandic, Oulu. Paldanius & Teppo Tundra Fenix Tiileri Tundra Fenix on Tundran kaltainen vaaleankeltainen tiili. Tundra Fenixin värikirjo tulee tavallista kuumemmasta poltosta ja näin tiilen ominaisuudet ovat klinkkerin luokkaa. Tundra Fenix seinä on raikas ja nuorekas. Sekä Tundra- että Saharasauma sopivat tähän tiileen. Aistikas värikirjo antaa elävyyttä tiiliseinään. Kerrostalo, Oulu. Ylivieskan Punainen sileä Hotelli Scandic, Oulu. Paldanius & Teppo Arkkitehtitoimisto Punainen harjattu rapattuna Veli Karjalainen Ky Tiili on ekologinen valinta tulevaisuuteen Tundra Fenix Hotelli Scandic, Oulu. Työyhteenliittymä arkkitehtitoimisto Paldanius & Teppo Tundra Fenix (285x130x170) Hotelli Scandic, Oulu. Paldanius & Teppo Tundra Fenix

8 Alaska sauma Tundra Sahara sauma Sahara Smart House, Oulu. Arkkitehtitoimisto Laatio Oy Alaska Flextronixin toimitalo, Oulu. Savanni Arkkitehtitoimisto Martti Väisänen Ky Keltaiset tiilet Nimi Pinta NRT RT60 MRT85 MRT60 Savanni sauma Sahara 270x130x75 270x130x60 285x85x85 285x85x60 Preeria sileä x x x x Tiileri Sahara on vaaleankeltainen tiili, johon saa sävytetyn sahara saumavärin. Savanni* sileä x x x x Sahara on tasavärinen, ja näin seinästä tulee harkitun tasavärinen. Polar sileä x x Polar harjattu x x Saharasta tehty julkisivu on huoliteltu ja ylellinen. Huom. lisämerkintä * tarkoittaa, että kyseessä on tilausväri. Kaikkia tuotteita tilauksesta myös harjatulla pinnalla. Huuskon talo, Oulu. Arkkitehtitoimisto Karhula Oy Sahara Huuskon talo, Oulu. Arkkitehtitoimisto Karhula Oy Sahara

9 9 Polar sileä sauma Sahara Polar harjattu sauma Sahara As Oy Vaihdekuja, Jyväskylä Arkkitehtitoimisto Pauliina ja Juha Kronlöf Oy Preeria sileä As Oy Vuoropari, Jyväskylä Luonti arkkitehdit Oy Polar sileä/ruukintiili Ruskeankirjava Tiileri Preeria on askel keltaisesta ruskeaan. Vaaleanruskea väri sopii Suomen vuodenaikoihin. Talo mukautuu maisemaan kaikkina vuodenaikoina. Tiileri Preeria on tasavärinen, ja myös tähän tiileen on saatavilla oma Preeria sauma. Polar on vaaleankeltainen tiili, jossa värikirjo luo pohjoisen tunnelmaa. Tähän tiileen sopii Saharalaasti ja vaihtoehtoisesti Harmaa laasti. Preeria sauma Preeria As Oy Vaihdekuja, Jyväskylä. Arkkitehtitoimisto Pauliina ja Juha Kronlöf Oy Preeria sileä

10 Arizona sauma Harmaa Ruukintiili Punainen sauma Harmaa Punainen Seppälä sauma Mutus Kun haluat hyvin vaaleanpunaisen sävyn, valintasi on Arizona tai Ruska. Tiileri Seppälän punainen syntyy kuivapuristamalla, joka on ainutlaatuinen valmistusmenetelmä. Tiileen muodostuu lasimainen kova pinta ja väriltään tiili on tumman punainen. Postikeskus, Turku. Arkkitehtitoimisto Laiho Pulkkinen Raunio Seppälän punainen Punaiset tiilet Nimi Pinta NRT RT60 PRT ja PT MRT85 MRT60 270x130x75 270x130x60 257x123x57 285x85x85 285x85x60 Arizona* sileä x x x x Ruska* sileä x x Punainen Ylivieska sileä x x x x Punainen harjattu x x x x Punainen leikattu x x Punainen lohko x Terra Punainen sileä x x Punainen Seppälä sileä 266x127x60 x x Huom. lisämerkintä * tarkoittaa, että kyseessä on tilausväri. Etelärannan kerrostalot, Turku. Arkkitehtitoimisto C & Co Oy Arizona Tiileri

11 11 Punainen Ylivieska sileä Punainen harjattu IF-toimitalo, Turku Terra Punainen harjattu Arkkitehtihuone Artto Palo Rossi Tikka Oy Kerrostalo, Oulu. Arkkitehtitoimisto Juhani Romppainen Oy. Ylivieskan Punainen sileä Punainen harjattu rapattuna Tiilerin Ruukintiili punainen on perinteinen käsinlyöty tiili sekä väriltään että muodoltaan. Karhea antiikkipinta tuo eloa seinään, eikä yksikään tiili ole samanlainen. Punaiseen tiileen sopii Harmaa laasti tai punainen Pallas laasti. Punaisella laastilla seinään saadaan yhtenäinen ilme. Ylivieskan Punaisessa hehkuu välimerellinen saviruukun punainen. Sitä on saatavana erikokoisina ja erilaisilla pinnoilla, kuten harjattu, sileä, leikattu ja lohko. Saumaksi sopii Harmaa, Ropis tai Pallas. Punainen holkka Aitolahden kirkko, Tampere. KSOY arkkitehtuuria Ruukintiili Punainen

12 Kaamos Vaalea harjattu Ruukintiili Kirjava sauma Harmaa Kerrostalo, Jyväskylä Arkkitehtitoimisto Olli Nurminen Oy Ruukintiili KIrjava Kampin Kolmio, Helsinki Ruukintiili Ruskean kirjava Arkkitehtitoimisto Helin &Co Oy Rooma Tiileri Ruukintiili Kirjava on yksi monipuolisimmista tiilistä. Se sopii julkisivuun sekä sisustamiseen. As Oy Suvantopuisto, Tampere. QUAD arkkitehdit Oy Punaisen kirjavat tiilet Nimi Pinta NRT RT60 MRT85 MRT60 270x130x75 270x130x60 285x85x85 285x85x60 Kaamos Vaalea sileä x Kaamos Vaalea antiikki x x Kaamos Vaalea harjattu x x x Terra Kirjava sileä/harj. x x Terra Kirjava antiikki x Liekkivaalea sileä 266x127x60 x x Ruukintiili Kirjava

13 13 Liekkivaalea Terra Kirjava sileä Kerrostalo, Oulu Kaamos Vaalea sileä Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy Tiili vanhenee kauniisti Seppälän Liekinkirjava / Liekkikirjava holkkatiili Kauppakeskus Mylly, Raisio Arkkitehtitoimisto Schauman Arkkitehdit Oy Kaamos Vaalea sileä Tiilerin Liekkivaaleassa näkyy kaunis liekehdintä suuksiensa puolesta. Liekkivaalea tehdään kuivapuristustekniikalla, jolla saadaan mittatarkka huo- tummanpunaisen ja mustan sävyinä. Viinistä sanotaan, että se paranee vanhetessaan. Kuvaus sopii liteltu ilme. Saumaksi sopii turpeenruskea Ropis, Tiilerin Liekkivaaleaan sekä värinsä, että ominai- Harmaa tai Mutus mustanharmaa. Kerrostalot, Turku. Arkkitehtitoimisto Schauman Arkkitehdit Oy Tiileri Kaamos vaalea ja Terra kirjava ovat punaisenkirjavia tiiliä, joissa näkyy liekin loimu kauniisti. Saumana Tiileri suosittelee Ropis turpeenruskeaa. Myös Harmaa ja Mutus mustanharmaa sopivat. Liekkivaalea sileä

14 Liekkitumma Kaamos Tumma antiikki sauma Mutus Pohjoismainen Investointipankki NiB, Helsinki Liekkitumma Metso, Oulu Arkkitehtitoimisto Laatio Oy Ylivieskan Ruskea sileä Ruukintiili Ruskeankirjava sauma Mutus Ruukintiilellä rakennetaan pysyvästi arvokasta Matkakeskus, Jyväskylä. Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy Ruukintiili Ruskeankirjava Tumman kirjavat tiilet Nimi Pinta NRT RT60 MRT85 MRT60 270x130x75 270x130x60 285x85x85 285x85x60 Kaamos Tumma sileä x Kaamos Tumma antiikki x x Kaamos Tumma harjattu x x x Terra Tumma sileä x x Terra Tumma antiikki x Liekkitumma sileä 266x127x60 x x

15 15 Ruskea sileä Ruukintiili Ruskeanmusta sauma Mutus Kerrostalo, Oulu Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Ky Pusta ja Tundra ABC-Hirvaskangas, Äänekoski Arkkitehtuuritoimisto Martti Vähäniitty Ruukintiili Ruskeanmusta Ruskeat ja tummat tiilet tilausvärit Nimi Pinta NRT RT60 MRT85 MRT60 270x130x75 270x130x60 285x85x85 285x85x60 Rooma sileä x x x x Ruskea sileä x x x Ruskea harjattu x x x Pusta sileä x x x x Nuorten Ystävät ry:n toimitalo, Oulu. Arkkitehtitoimisto Jukka Laurila Ruukintiili Ruskeanmusta / Sutimestarin sauma Pusta sauma Mutus Tiileri Ruukintiili Ruskeankirjava ja Ruskeanmusta ovat hyvä valinta, kun halutaan tummia ja eläviä pintoja. Ruukintiilen karheus tekee tilasta kuin tilasta pehmeämmän. Vaikka tiili itsessään on kiven kova ja pakkasen kestävä.

16 TIILERI KERAMIA Mjösund puh fax TIILERI MYYNTIKONTTORIT JA TUOTEVARASTOT HELSINKI Hiidenkivenkuja Vantaa puh fax KUOPIO Kasarmikatu Kuopio puh fax TIILERI SEPPÄLÄ Kyröntie Tarvasjoki puh fax TAMPERE Tekijänkuja Pirkkala puh fax OULU Uusikatu Oulu puh fax TIILERI YLIVIESKA Lentokentäntie Ylivieska puh fax TURKU Jousitie Piispanristi puh fax SEINÄJOKI Nurmikatu 4 6 A Seinäjoki puh fax Sisäseinätiili NRT 270x130x75 Sisäseinätiili MRT285x85x85 TIILERI-MYYNTI TIILERITEHTAAT Viistetty tiili Pyöristetty tiili TIILERI-MYYNTIKONTTORIT Roilotiili 270x130x75 KOUVOLA Hokkarinharjuntie Jaala puh , fax Tiileri Seppälässä, Ylivieskassa, Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa on myyntinäyttely tuotemalleineen. JÄLLEENMYYNTI Rautakaupat ja alan liikkeet. Erikoiskoot Valmistamme myös tilauksesta tiiliä erikoiskokoisina ja -muotoisina. Holkkatiili Tiileri Sisäseinätiilet ovat korkealaatuisia, mittatarkkoja ja hinnaltaan edullisia. Ne ovat tarkoitettu sisäseinien, kosteiden tilojen seinien ja täystiilitalon rungon muurauksiin. Tiileri Muototiiliä on saatavissa useita eri vaihtoehtoja. Suosituimpia muototiiliä ovat päästään viistetyt tai pyöristetyt tiilet. Muototiilillä saadaan seinään elävyyttä ja tarvittaessa esimerkiksi kulmien ilmettä voidaan pehmentää. Tundra Sahara Preeria Mutus 152 Ropis 149 NT60 270x130x ,3 Pallas 159 PRT 257x123x ,4 Ounas 144 PT 257x123x ,2 Harmaa M100/600 Tiilet yhdistää maxit Toteuta harmoninen lopputulos valitsemalla muurauslaastisi laajasta Vetonit-valikoimasta. ole hyvä rakentaja Painoteknisistä syistä johtuen tiilien ja laastien värit saattavat vaihdella. esitteen sunnittelu ja valokuvat ra- studio raimo ahonen 2008 Tiilen ja laastin menekki MRT60 MT60 MRT85 NRT RT60 285x85x60 285x85x60 285x85x85 270x130x75 270x130x60 kpl/m kg/tiili 1,1 0,9 1,2 1,7 1,6 Huom. Arvot ovat 15 mm saumavahvuudella, lisäksi 5 % hukka on huomioitu tiilen menekkiarvoissa.

Tiilien koot, värit ja saatavuus TERCA -TIILIEN VÄRIT JA SAATAVUUS TERCA-tiilet FAT VAT PRT NRT RT(85) MRT85 MRT60 Tiililaatta RP VSP Koko mm 250x85x65 250x120x65 257x123x57 270x130x75 285x135x85 285x85x85

Lisätiedot

TIILERI TULISIJA LÄMMIN YSTÄVÄ

TIILERI TULISIJA LÄMMIN YSTÄVÄ TIILERI TULISIJA LÄMMIN YSTÄVÄ Funkkis Jussi, vanilja, Kaakeli: Luonnonvalkoinen, Luukku: Satiinikromi, teräs tulisijan valintaopas 2 Funkkistakat Funkkis Lauri Väri: Vaaleanharmaa Kaakeli: Musta Luukku:

Lisätiedot

Käsinlyödyt tiilet

Käsinlyödyt tiilet 3.4 1.7.2004 Käsinlyödyt tiilet Käsinlyödyn tiilen erilaiset ilmeet Tiili: Veldbrand Antiek Käsinlyödyt Terca-tiilet valmistetaan vanhoja tiilenpolttoperinteitä vaalien, ja niille on tunnusomaista erityinen

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

Korvaa esitteen Terca-tiilet

Korvaa esitteen Terca-tiilet 3.1 15.3.2004 Korvaa esitteen 1.1.2004 Terca-tiilet Muurattu talo on kestävä, kaunis ja turvallinen Tiilestä on muurattu taloja jo vuosituhansien ajan. Aikojen kuluessa tiilenvalmistuksen tekniikka on

Lisätiedot

TULIA. Varaavat tiilitulisijat 2012-2013

TULIA. Varaavat tiilitulisijat 2012-2013 TULIA Varaavat tiilitulisijat 2012-2013 1 TULIA -tulisija aito, tiilitakka TULIA -tulisijat valmistetaan aidosta tiilestä TULIA -tulisijat valmistetaan keraamisista poltetuista tiilistä. Tulisijoihimme

Lisätiedot

Korvaa hinnaston HINNASTO Tiilet ammattilaisille

Korvaa hinnaston HINNASTO Tiilet ammattilaisille 2.2 1.4.2014 Korvaa hinnaston 15.4.2013 HINNASTO Tiilet ammattilaisille Tuotenro Tyyppimerkintä ja perusmitat (pit. x lev. x kork.) Pinta Menekki saumoineen kpl/m² Keskipaino kg/kpl Laastimenekki kg/tiili

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Oman kodin rakentajalle

Oman kodin rakentajalle 3.2 1.1.2004 Oman kodin rakentajalle Poltetun tiilen erilaiset ilmeet Tiili: MRT60, Punainen, lohko Pallas 159 Tiilestä on muurattu taloja jo vuosituhansien ajan. Aikojen kuluessa tiilenvalmistuksen tekniikka

Lisätiedot

Tiili. Luotu ihmiselle. Onni on asua tiilitalossa

Tiili. Luotu ihmiselle. Onni on asua tiilitalossa Tiili. Luotu ihmiselle. Onni on asua tiilitalossa Tiilituotteiden asiantuntija Wienerberger on maailman johtava tiilenvalmistaja. Yritys perustettiin jo vuonna 1819 ja Suomessa toiminta alkoi vuonna 1928.

Lisätiedot

Wave juustoveitsisetti

Wave juustoveitsisetti JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen

Lisätiedot

TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT

TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT 1 TULIA -tulisija aito, tiilitakka TULIA -tulisijat valmistetaan aidosta tiilestä TULIA -tulisijat valmistetaan keraamisista poltetuista tiilistä. Tulisijoihie on valittavissa

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

Maankateratkaisut Keraamiset Penter-pihatiilet

Maankateratkaisut Keraamiset Penter-pihatiilet Maankateratkaisut 3.6 1.1.2014 Keraamiset Penter-pihatiilet Maankateratkaisut 2 Keraamisilla Penter-pihatiilillä yksilöllisen kaunis pihapiiri Wienerbergerin Penter-pihatiilet on valmistettu vanhoja tiilenpolttoperinteitä

Lisätiedot

Koska maailma on kylmä.

Koska maailma on kylmä. TULIKIVI VALMISTULI-MALLISTO Koska maailma on kylmä. Sijoita lämpöön ja tunnelmaan VALMISTULI-MALLISTO TULIKIVI-VALMISUUNIT TULIKIVI GREEN W10 -LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ TULIKIVI GREEN P10-PELLETTITJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

VARAAVAT TULISIJAT. sisusta aidolla tiilitulisijalla

VARAAVAT TULISIJAT. sisusta aidolla tiilitulisijalla VARAAVAT TULISIJAT sisusta aidolla tiilitulisijalla TAKKALUUKUT Funkkis Tyyne takkaleivinuuni Väri: Antiikkilaasti, valkoinen Mosaiikki: Luonnonvalkoinen Luukku: Satiinikromi teräs Tiilipiippu: Käsinlyöty

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

Korkean rakentamisen selvitys Oulussa. Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, asemakaavoitus, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Korkean rakentamisen selvitys Oulussa. Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, asemakaavoitus, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Korkean rakentamisen selvitys Oulussa Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, asemakaavoitus, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Uuden Oulun yleiskaavan perusselvitys työryhmässä yleiskaavoitus, asemakaavoitus

Lisätiedot

Ratkaistut kutsukilpailut 2000 2002 Genomförda tävlingar för inbjudna - Judged Finnish competitions for invited 2000 2002

Ratkaistut kutsukilpailut 2000 2002 Genomförda tävlingar för inbjudna - Judged Finnish competitions for invited 2000 2002 Ratkaistut kutsukilpailut 2000 2002 Genomförda tävlingar för inbjudna - Judged Finnish competitions for invited 2000 2002 2002 Sakarinmäki, Sipoo 1. sija Arkkitehdit FLN Oy 2. sija Arkkitehtitoimisto Häkli

Lisätiedot

Korvaa hinnaston HINNASTO Tiilet pientaloihin

Korvaa hinnaston HINNASTO Tiilet pientaloihin 2.1 1.4.2014 Korvaa hinnaston 15.4.2013 HINNASTO Tiilet pientaloihin Tiilivärit ja neliöhinnat (alv 24%) Ruukunpunainen, sileä MRT85 33,22 /m² Punainen, sileä MRT85 31,92 /m², MRT60 32,80 /m² Punainen,

Lisätiedot

Modernit laattakattotiilet Minster ja Turmalin. OTA ORMAX! www.ormax.fi

Modernit laattakattotiilet Minster ja Turmalin. OTA ORMAX! www.ormax.fi Modernit laattakattotiilet Minster ja Turmalin OTA ORMAX! www.ormax.fi Kestävät ja hiljaiset laattakattotiilet Konstailemattomille loiville katoille tarvitaan graafinen ja eläväpintainen kattomateriaali.

Lisätiedot

Syksy 2012. www.vuoleri.fi. Aina puhdas pinta

Syksy 2012. www.vuoleri.fi. Aina puhdas pinta Syksy 2012 www.vuoleri.fi Aina puhdas pinta Aina puhdas pinta Vuolerin kaakelipintaisissa tulisijoissa on vuolukivinen sisärakenne. Modernit uutuudet! VUOLUKIVI Saatavana myös takkapaistouuni Hiillos 210

Lisätiedot

FORSSAN METALLITYÖT OY. Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan

FORSSAN METALLITYÖT OY. Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan FORSSAN METALLITYÖT OY O V I T E H D A S Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan 02 OVIA ON MONENLAISIA. MEIDÄN OVEMME OVAT JÄMÄKÖITÄ JA KESTÄVIÄ. Avaa sinäkin FM-ovi! Forssan Metallityöt Oy on Suomen

Lisätiedot

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1) Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2) Aikuisten

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron LIUSKEKIVET Altan Harmaa M (1-2 cm) 5-10 palaa/m2 Tasavahva, harmaa liuskekivi kovaan käyttöön.soveltuu sisälle ja ulos mm. seinien, lattioiden ja tulisijojen 45 kg verhoiluun. Hinta/pakkaus 32.50 /m2

Lisätiedot

Muuratut savupiiput. www.tiili-info.fi. Tutkittua tietoa ja teknisiä ohjeita savupiippujen suunnittelusta, rakentamisesta, sekä huollosta.

Muuratut savupiiput. www.tiili-info.fi. Tutkittua tietoa ja teknisiä ohjeita savupiippujen suunnittelusta, rakentamisesta, sekä huollosta. Muuratut savupiiput Tutkittua tietoa ja teknisiä ohjeita savupiippujen suunnittelusta, rakentamisesta, materiaaleista sekä huollosta. Tiilipiipun ylivoimaiset ominaisuudet Edullinen Energiatehokas Paloturvallinen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o 146-147 N :o 146. Kiertokir j e postinkuljetuksesta valtionrautateillä. Kuluvan kesäkuun 15 päivästä tapahtuu postinkuljetus valtionrautateillä

Lisätiedot

Sopivan arkun tai uurnan valinta

Sopivan arkun tai uurnan valinta Tuotekuvasto Sopivan arkun tai uurnan valinta Omaisen viimeisen leposijan valinta on usein hyvin henkilökohtainen ja tunnepitoinen päätös. Pienilläkin asioilla, kuten erilaisilla symboleilla ja koristeluilla

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 54.68 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hehku n. 54.68 /ltk Vaaleanharmaat, villinmuotoiset ja mattapintaiset

Lisätiedot

TERCA- Käsinlyödyt tiilet

TERCA- Käsinlyödyt tiilet 3.4 1.7.2008 Korvaa esitteen 1.9.2006 Building Value TERCA- Käsinlyödyt tiilet Tiili. Luotu ihmiselle. Veldbrand Exterieur, Pastorale, Renaissance ja Blauw-Root Genuanceert TIILI: Blauw-Root Geuanceert

Lisätiedot

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i Liukuovet täydentää tilasi Korkealaatuisten liukuoviemme tuoteperheen teräsprofiilit ovat Montreal ja Halifax. Kun haluat siron, edullisen ja laadukkaan liukuoven, Montreal tai Halifax on Sinun valintasi.

Lisätiedot

Elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää.

Elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää. V a a t e s ä i l y t y k s e n u u s i a i k a L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta

Lisätiedot

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!

Lisätiedot

Adi Kalusteet Oy. Tutustu laadukkaaseen mallistoomme

Adi Kalusteet Oy. Tutustu laadukkaaseen mallistoomme Adi Kalusteet Oy Adi Kalusteet Oy on 1979 perustettu suomalainen toimisto-, julkitila- ja myymäläkalusteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Adi tunnetaan arkkitehtien, muotoilijoiden ja suunnittelijoiden

Lisätiedot

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa viidellä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-6.

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa viidellä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-6. LEHDISTÖTIEDOTE Helsinki 21.2.2006 VIISI UUTTA LAATTASARJAA Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa viidellä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-6. APR STRIPE -laattasarjassa on

Lisätiedot

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä.

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. TYÖTASOJA POLVIJÄRVELTÄ Ecolamin valmistamat työtasot tunnetaan ensiluokkaisesta laadustaan ja

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

TUOTELUETTELO Tiilet ammattilaisille

TUOTELUETTELO Tiilet ammattilaisille TUOTELUETTELO Tiilet ammattilaisille 2.1 1.5.2016 Korvaa tuoteluettelon 1.6.2015 Julkisivutiilet Retro 1 2 3 4 5 6 7 8 Tiili 1 Superwhite Retro MRT60 TT 285x85x60 47 kpl/m 2 1.8 kg/kpl 1.1 kg/tiili Ko

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

4.2 1.4.2005. Muuratut Terca-tulisijat

4.2 1.4.2005. Muuratut Terca-tulisijat 4.2 1.4.2005 Muuratut Terca-tulisijat Sisällysluettelo Tiilestä muuratut tulisijat 3 Tulisijat ja tekijät 4 Varaavan takan lämpösydän 28 Savupiiput 29 Testattua tietoa muuratuista savupiipuista 30 Wienerberger

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin

TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin Aidon lämmön lähteillä 1 2 SISÄLLYS s. 4-6 s. 7-9 s. 10-11 s. 12-13 s. 14 s. 15 s. 16 Sävyteräsluukut takkoihin Valurautaluukut takkoihin ja uuneihin Leivinuunit ja

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väestökatsaus Huhtikuu 2016 Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väkiluku kasvoi tai oli ennallaan 95 kunnassa (vihreä) ja väheni 218 kunnassa (punainen). Oulu 426 Väestö jatkaa keskittymistään

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 57.15 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hiili 2,5x2,5 cm 30 x 30 cm 32.63 /ltk Välkehtivän mustasta liuskekivestä

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 000 ja odotukset vuodelle 001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

ASENNUSOHJE 2. AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE. sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2

ASENNUSOHJE 2. AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE. sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2 2009 ASENNUSOHJE 2 AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2 AMU-YLITYSPALKKI 1. Perustietoa 3 2. Älä pätki! 3 3. Asennus 4 1. kaksi tapaa 4 2. palkin

Lisätiedot

luku kivitalo

luku kivitalo 1950 1960 luku kivitalo Värit näytöillä, tulosteissa ja värikartoilla ovat vain suuntaa antavia. Julkisivun värivaikutelmaan vaikuttavat mm. ympäristö ja sen värit, valaistus sekä n pintastruktuuri ja

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

pohjoisosa Asemakaavan muutos A-2308 Havainnekuva 1:1000 Korttelit

pohjoisosa Asemakaavan muutos A-2308 Havainnekuva 1:1000 Korttelit Asemakaavan muutos A-08 Asemakaavakartta :000 Korttelit - 6 Asemakaavassa olevan kerrosluvun (II) tarkoittama talotyyppi Asemakaavan muutos A-08 Havainnekuva :000 Korttelit - 6 Havainnekuvassa esitetyt

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008

Lisätiedot

Väliseinät ja väliovet

Väliseinät ja väliovet Indoor Väliseinät ja väliovet Joustavat seinäratkaisut Tank Indoor tekee alumiinirakenteiset väliseinät mittajoustavina toimistoihin ja julkisiin tiloihin. Toiminnan tulee olla joustavaa, siksi myös toimitilojen

Lisätiedot

5. Poltetut tiilet, laastit, kipsi.

5. Poltetut tiilet, laastit, kipsi. 5. Poltetut tiilet, laastit, kipsi. Ensin tiilirakenteista. Huokoiset rakennusaineet jatkuvat... 1 Varhainen tiilen käyttö Suomessa : Muuratut tiili- ja kivirakenteet tulivat Ruotsissa käyttöön 1100- luvun

Lisätiedot

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Taustamateriaalia työpajaan 24.11.2016 Kysely yrityksille Yritys ten toimintaympäristö ja sijoittuminen Kysely yrityksille Kyselyn

Lisätiedot

Trendejä vuodelle 2016

Trendejä vuodelle 2016 Trendejä vuodelle 2016 Kodinomaisuus Luonnonläheinen sisustustyyli Marmori ja metalli jatkavat Kontrastit ovat nousevat esiin sisustuksessa: tumma-vaalea, kova-pehmeä, sileä-rosoinen, kiiltävä-matta, uusi-vanha

Lisätiedot

Tiili. Luotu ihmiselle. Lämpösydämet tiilitulisijoihin

Tiili. Luotu ihmiselle. Lämpösydämet tiilitulisijoihin 4.1 1.10.2004 Tiili. Luotu ihmiselle. Lämpösydämet tiilitulisijoihin 1 Varaavat Lämpösydämet tiilitulisijoihin VALMIS SYDÄNOSA MUURATTU KUORI VAPAASTI MUOTOILTAVISSA 2 Takka-leivinuunin Lämpösydän Lämpösydämien

Lisätiedot

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015 Akavan 3.12.2015 graafinen ohjeistus Esipuhe Tunnus Opiskelijoiden tunnus Akavalainen-tunnus Tunnuksen suoja-alue Tunnuksen käyttö Väripaletti Typografia Kuvat, muodot ja värit Akavan slogan ja strategiset

Lisätiedot

atelier diessner effetto metallo

atelier diessner effetto metallo Ainutlaatuista, miten metallinen kiilto todellakin hyväilee silmiä, miten puhtaan ferro-oksidin ulkonäkö voikaan muuttua niin monipuolisesti. Ollen välillä hopeisen näköinen tai vaihtuen sitten kullankiiltoiseksi.

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 54.68 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hiili 5x5 30x30cm 31.05 /ltk Musta liuskekivimosaiikki, jonka pinnalla

Lisätiedot

Tuotekuvasto. Kuvaston päävalikko

Tuotekuvasto. Kuvaston päävalikko Honka-arkut Tammi-arkut Kuvaston päävalikko Muut puuarkut Tuotekuvasto värisävyt Sarkofagi H-110-sarja 0 1 Honka-arkku H-40-sarja 0 1 2 3 5 Honka-arkku H-40 Valkokuulto Honka-arkku H-44 Punahonka Honka-arkku

Lisätiedot

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi + = Kontio 1 Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta Valmistulen henkilökunta huolehtii kaikista talotoimitukseen liittyvistä tulisij a-asioista. Laadukkaaseen palveluun kuuluu sinulle sopivan

Lisätiedot

Asennusohjeet ammattilaisille

Asennusohjeet ammattilaisille Asennusohjeet ammattilaisille Tämän ohje on tarkoitettu ammattilaisille mahdollistamaan paras mahdollinen lopputulos. Ei loppukäyttäjille. Valmistajan suosittelema kitti: Gyproc Promix Lite https://www.youtube.com/watch?v=blchabm0j9a

Lisätiedot

Hinnasto (sisältää alv 24%) boknäs scandic

Hinnasto (sisältää alv 24%) boknäs scandic 1.2.2017 (sisältää alv 24%) boknäs scandic 315- Pienen vitriinin yläsokkeli 116 133 Mitat: l. 70 x k. 6,6 x s. 31 cm 615- Pienen vitriinin yläsokkeli 140 cm leveä 168 193 Mitat: l. 140 cm, k. 6,6 cm, s.

Lisätiedot

Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014.

Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014. 1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Mari Stycz Puh. 5 572 6727 Selvitys 1/215

Lisätiedot

Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015

Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015 Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015 ASB801 2 Varastovalikoima Ohjauskaapeli Y-JZ, Y-JB, Y-OZ OHJAUSKAAPELI Y-OZ mustat numeroidut johtimet ilman KEVIä AMK606 0405219 OHJAUSKAAPELI Y-OZ

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY LASIHUUT UTOKAUPPA lauantaina.. klo - Näyttö. ja.. klo - Huutokaupassa ainoastaan käteismaksu, ei pankki- eikä luottokortteja SUOMEN LASIMUSEO Tehtaankatu Riihimäki www.riihimaki.fi/lasimus

Lisätiedot

Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT

Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT KANKAAT PEITTÄVIÄ TAI LÄPINÄKYVIÄ KATSO KANKAAN LUONNE KANKAAN KOHDALTA DL-596 Valkoharmaa DL-597 Hopean ruskea DL-598 Harmaan hopea DL-599 Valkovihreä Maksimi tilausleveys 195cm DL-3308 Pinkki violetti

Lisätiedot

Laatua joka askeleella

Laatua joka askeleella Laatua joka askeleella Modernia ja minimalistista vai perinteisempää suomalaista tunnelmaa? Sinä valitset portaiden ulkonäön me huolehdimme turvallisesta toteutuksesta. Yksilöllistä designia Tuotemallistomme

Lisätiedot

Kahi Facade. Referenssejä vuosilta 2005-2008. www.maxit.fi. Merenkulkijanranta, Helsinki

Kahi Facade. Referenssejä vuosilta 2005-2008. www.maxit.fi. Merenkulkijanranta, Helsinki Kahi Facade Referenssejä vuosilta 2005-2008 Merenkulkijanranta, Helsinki www.maxit.fi 6-80 Kahi Facade -harkkojulkisiv1 1 7.2.2007 16:33:56 Kahi Facade -harkkojulkisivu Suunnittelu- ja työohje 6-80 15.1.2007

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Tunnelmaa turvallisesti

Tunnelmaa turvallisesti Tunnelmaa turvallisesti Taigalyhty on ihanteellinen tapa luoda tunnelmaa elävällä tulella - turvallisesti ja siististi. Liekki käyttää hajutonta ja savutonta mineraaliöljyä. Säiliö palaa noin 40 h ja tuli

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea ARKKI Arkki on asennusvalmis sisustusvaneri, jolla toteutat vaativatkin ideasi. Vanereista on helppo rakentaa suuria pintoja peittäviä kokonaisuuksia tai taulumaisia sisustuselementtejä. Tyyliltään Arkki

Lisätiedot

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT Arkkukuvasto KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT SHT-Tukku Oy:n laadukkaat kotimaiset arkut valmistetaan yhtiön tehtaalla Punkalaitumella. Puuseppämme ja verhoilijamme valmistavat tuotteet pieteetillä ja ammattiylpeydellä

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

SUUNNITTELUKESKUS OY

SUUNNITTELUKESKUS OY RAKENNUSTAPAOHJEET SUUNNITTELUKESKUS OY /5 9.5.005 Yleistä Rakennustapaohjeiden tavoitteena on auttaa toteuttamaan tasokas viihtyisä, ympäristöönsä sopiva asuntoalue, mikä on kaikkien asianosaisten etu.

Lisätiedot

VAALIPUNTARI JYVÄSKYLÄ

VAALIPUNTARI JYVÄSKYLÄ VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 97 00 ja odotukset vuodelle 01 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri on kuukausittainen

Lisätiedot

Oulun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Oulun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut Oulun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Kolmen peräkkäisen kokonaisluvun summa on 42. Luvuista keskimmäinen on a) 13 b) 14 c) 15 d) 16. Ratkaisu. Jos luvut

Lisätiedot

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800. RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Kerrostalorakentaminen Suomessa

Kerrostalorakentaminen Suomessa PUUKERROSTALORAKENTAMINEN PUUIDEA 2016 Original Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Tikkurila, Vantaa 17.3.2016 klo 9.30 10.00 Kerrostalorakentaminen Suomessa Markku Karjalainen Associate professor (rakennusoppi)

Lisätiedot

SAVONLINNA, OLAVINLINNA TIILIVARASTON INVENTOINTI TUIJA VÄLI-TORALA RIINA KANGASLUOMA KIVITYÖ KASEVA OY

SAVONLINNA, OLAVINLINNA TIILIVARASTON INVENTOINTI TUIJA VÄLI-TORALA RIINA KANGASLUOMA KIVITYÖ KASEVA OY SAVONLINNA, OLAVINLINNA TIILIVARASTON INVENTOINTI TUIJA VÄLI-TORALA RIINA KANGASLUOMA KIVITYÖ KASEVA OY 26.09.2012 SISÄLLYS 2 1 JOHDANTO...3 2 TIILITYYPIT...3 2.1 Tiilityyppi 1...4 2.2 Tiilityyppi 2...5

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen.

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen. Graafinen ohjeisto Uuden yhdistyneen Jämsän yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa omalta osaltaan kaupungin tunnettavuutta ja vetovoimaisuutta. Alueelta löytyy mielenkiintoista ja vahvaa historiaa, mutta

Lisätiedot

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016 Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa 2016 Sinisissä kunnissa (88 kpl) väestö kasvoi tai oli ennallaan, punaisissa (225 kpl) väheni. Kahdeksan suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-elokuussa

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ VERHOILUKIVET RAKENNUSKIVET KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ PIHAKIVET SISUSTUSKIVET Sisustuskivet ovat luonnonkivisiä ratkaisuja rakennuksen sisäpintojen verhoiluun. KIVI JOKA KODIN SISUSTAMISEEN Majakiven

Lisätiedot

KOILLISESTA PERSPEKTIIVINÄKYMÄT

KOILLISESTA PERSPEKTIIVINÄKYMÄT KOILLISESTA LUOTEESTA KAAKOSTA LOUNAASTA 30. Nöykkiö 30318-11 Vehaksenpolku 9, 02330 Espoo ARK - 336 01.12.2014 PERSPEKTIIVINÄKYMÄT POHJOISESTA LÄNNESTÄ ETELÄSTÄ IDÄSTÄ 49.Laajasalo 49229-21 Puuskarinne

Lisätiedot

Fenestran nopean toimituksen ovet

Fenestran nopean toimituksen ovet Fenestran nopean toimituksen ovet 2010 Valitse kotiisi luotettavat ja laadukkaat Fenestra-ovet Laajasta valikoimasta löytyy vaihtoehto jokaiseen kotiin. Vakiotuotteet tai erikoistilausten mukaan valmistetut

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN

VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN www.thermisol.fi VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN THERMISOL-ELEMENTIT KEVYT MUTTA KESTÄVÄ KOTIMAINEN ThermiSol on sandwich-elementtien uranuurtaja ja pohjolan ykkösosaaja. Kokenut ja vastuunsa kantava seinä-

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Kalevala -Karhu. Sisältö

Kalevala -Karhu. Sisältö 2009 Sisältö Dyyni 3 Aalto 4 Koristetyynyt & Arte 5 Tweedy 6 Louhi & Pihla 7 Graniitti & Teema 8 Duuri & Velvet 9 Ruutu & Kerala 10 Paletti & Port 11 Pilvi 12 Raita 13 Royal Palace & Orient 14 Sali & Nepal

Lisätiedot

VAALIPUNTARI KOKO SUOMI

VAALIPUNTARI KOKO SUOMI VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 17 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot