Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN"

Transkriptio

1 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN PERUSLIITTOJEN ~ESTARUUDET KI~~O VÄLKESALMI PerusLiittojen mestaruuksista pelattiin pääsiäisen aikoihin HeLsingissä ja Turussa. Työväen ShakkiLiiton mestaruuskilpailuihin Turussa osallistui yhteensä pelaajaa ja mukana oli myös neuvostoliittolainen suurmestari Viktor Gavrikov, joka voittikin turnauksen vertailulla ennen Jouni YrjöLää kummankin saadessa LopputuLoksen 5/7. YrjöLä sai myös TShL:n mestarin tittelin. KoLmanneksi sijoittui Veijo Mäki,5 ennen Antti NOkso-Koivistoa, Kaj Kivipeltoa ja Jukka Pekka HaapasaLoa, jotka kaikki saivat,5 pistettä. A-ryhmän voitti Jorma Lehtioksa (NoPy), avoimen ryhmän Juha Heino (TSY) 5,5/7, veteraani ryhmän Urho i~äki (MäntSK) /5, nuorten ryhmän Anssi Bragge (HyvTS) 5/7 ja varhaisnuorten ryhmän Petri Hokkanen (VanTS) 5,5/7. Suomen ShakkiLiiton mestaruuden HeLsingissä vei Kimmo VäLkesaLmi 7/9, lähinnä Antti PyhäLä,5, Johan Lindstedt ja Petri Kekki,5. A-ryhmän voitti vertailulla Joose Norri 5/7, B-ryhmän Rene Kajander 5,5/7 ja C ryhmän Antti Virtanen (G) /7. PaLaamme kilpailuihin seuraavassa numerossa. Kimmo VäLkesaLmi otti pääsiäisenä neljännen peräkkäisen SSL:n mestaruutensa. Kuva: Jörn ELfving

2 KERHOASIAA 55 Tässä numerossa julkaisemme sivuilla 7-8 perusliittoihin kuuluvien shakkikerhojen osoiteluettelon. Lisäksi niiltä kerhoilta, jotka ovat tiedot ilmoittaneet, on julkaistu myös pelipaikka ja kokoontumisaika. Koska luettelo on varmasti puutteellinen ja vanhentunut, olisi tärkeää, että kaikista virheellisyyksistä ilmoitettaisiin välittömästi toimitukselle, jo senkin vuoksi, että SKSL:n posti lähtee kerhoille nyt julkaistavilla osoitteilla. ESKO NUUTILAINEN JULKAISIJAJÄRJESTöT PÄÄTOIMITTAJA Esko Nuutilainen, PL, 00 Järvenpää, puh JULKAISUTOIMIKUNTA Puheenjohtaja Osmo Särki lahti (SKSL) Jäsenet Jukka Korhonen (SSL) Markku Kosonen (SKSL) Leo Lahdenmäki (ST) Erik Wahlberg (SKL) Veikko Valo (TShL) Tilaushinta 988 Kotimaahan U lkoma ille Irtonumerot 50,- 70,- 5,- numeroa vuodessa Ps-tili 005-7, SYP-HKI-Käpylä Kertailmoitushinnat / s. / s. / s. /8 s. Rivi-ilmoitus 988 : 00,- 800,- 50,- 50,- 00,- Shakkiaiheisista kertailmoituksista 5% alennus. Vuosi-ilmoituksista 50% alennus. Hankintapalkkio 0% (kun ilmoitus on maksettu). Shakkiaihealennuksen lisäksi ei muita alennuksia. Uusimaa Oy, 988 SUOMEN KESKUSSHAKKILIITTO R.Y. Puheenjohtaja Pekka Palamaa, Prinsessantie C, 0080 Helsinki, puh Sihteeri ja toiminnanjohtaja Esko NuutiLainen, PL, 00 Järvenpää, puh FIDE-edustaja Eero Helme, Mellstenintie 7 A, 070 Espoo, puh Taloudenhoitaja Seppo Räisänen, Kaivoskuja 0, 070 Espoo, puh , ps-tili 959-5, SYP-Käpylä SUOMEN SHAKKILIITTO R.Y. Puheenjohtaja Mikko Markkula, Satukuja H 8, 00 Espoo, puh Sihteeri Pekka Palamaa, Prinsessantie, 0080 Helsinki, puh Taloudenhoitaja Iris Aintila, PL 5, 0 Espoo, puh (t), tili SYP-Espoo Kilo TYöVÄEN SHAKKILIITTO R.Y. Puheenjohtaja Markku Kosonen, Hämeentie 9 A 0, 0050 Helsinki, puh Sihteeri Ralf Sund, KaisLammentie 8, 0880 Veikkola, puh Taloudenhoitaja KaLevi Munne, Välitie 0 as, 000 Kerava, ps-tili 585- SUOMEN KIRJESHAKKILIITTO R.Y. Puheenjohtaja Raimo Lindroos, Ahokuja, 00 Järvenpää Sihteeri Olavi Halme, Nauristie, 000 Järvenpää, puh Taloudenhoitaja Seppo Räisänen, Kaivoskuja 0, 070 Espoo, ps-tili - SUOMEN TEHTÄVÄNIEKAT R.Y. Puheenjohtaja Hannu Harkola, Ampujantie 8 B, Helsinki, puh Sihteeri Kari Valtonen, Muroleenkatu 8 B 9, 70 Tampere Taloudenhoitaja Kauko Virtanen, Välimäenkuja D 0, 0 Vuorentausta, ps-tili TA 595- Erik Asplund, Gerhard Lindström, Kaarle Ojanen, Eero Böök, Osmo Kaila SKSL:n 0-vuotispäivänä Näillä miehillä yhteensä.. Suomen, vuotta Suomen Keskusshakkiliiton hallituksessa ja 99 vuotta edusta]lstossa.... Kuva: Jorn Elfvlng Keskusshakkiiiitto täytti 0 vuotta Maaliskuun 0. päivänä tuli kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä päivästä, jona aikoinaan tehtiin päätös Suomen Keskusshakkiliiton perustamisesta. Asiaa oli tuolloin valmisteltu jo melko kauan, mutta muodollinen vahvistus tapahtui kokoukses Isa, jota voidaan pitää Keskusshakkiliiton edustajiston ensimmalsenä kokoontumisena. Päätöksen merkittävyyttä maan shakkielämän kehitykselle ei jälkeenpäin voi yliarvioida. Keskusshakkiliiton hallituksen päätöksen mukaisesti merkkipäivää, joka myös tänä vuonna 'osui sunnuntai Lle, vietettiin kutsumalla joukko SKSL:n työssä erikoisen ansioituneita henkilöitä hallituksen vieraiksi juhlalounaalle. Paikalla Elannon pitosalissa oli varsin shakillinen määrä, kolmekymmentäkaksi henki löä. Kunniavieraina olivat mukana perustavan kokouksen sihteeri ja samalla SKSL:n ~nsimmäinen sihteeri shakkimestari ViLho Palomaa ja kokoukseen SSL:n edustajana osallistunut silloinen shakkimestari, myöhemmin kv. mestari Osmo Kaila. Perustavan kokouksen puheenjohtajana toimineen nykyisen teollisuusneuvos Visa Kiven terveydentila ei valitettavasti sallinut hänen osallistua nyt juhlatilaisuuteen. Shakinharrastuksen kanssa runsaasti tekemisissä olevien ja sitä selkeästi tukevien organisaatioiden edustajina Keskusshakkiliitolla oli ilo nähdä vierainaan TUL:n shakkijaoston puheenjohtaja kansanedustaja Jorma Rantanen, kouluhallituksen ylitarkastaja Sakari Kaila sekä Koulun Kerhokeskuksen varapuheenjohtaja, rehtori Kauko Varis. Keskusshakkiliiton puheenjohtaja Pekka Palamaa kävi puheessaan lyhyesti läpi SKSL:n historian keskeiset vaiheet. Hänen Laatimansa perusteellinen historiikki täydellisine henkilöluetteloineen julkaistiin Suomen Sha-

3 5 SUO M E N S H A K K I SUO M E N S H A K K I 57 kin numerossa /88. Osmo Särki lahti puhui perustavan kokouksen veteraaneille, joille ojennettiin SKSL:n kultamitali. Osmo Kailan kohdalla on perustajajäsenyyden lisäksi kysymys ainoalaatuisesta saavutuksesta, hän on ollut Keskusshakkiliiton edustajiston jäsen alusta alkaen eli yhtäjaksoisesti neljän vuosikymmenen ajan. Se tarkoittaa mm. kahdeksaakymmentä edustajiston kokousta - siinä muun shakkityön ohella Rehtori Varis puhui lämpimästi shakin merkityksestä koulunuorison harrasteena, ylitarkastaja Kaila käsitteli koululaitoksessa suoritettujen organisatoristen muutosten, lähinnä kuntien koululautakuntien itsenäisen päätösvallan kasvun merkitystä shakin ja koulun yhteistoiminnalle, ja kansanedustaja Rantanen toivoi shakin kohoavan yhä vahvemmaksi ja arvostetummaksi urheilulajiksi. Hän haastoi myös SKSL:n hallituksen otteluun eduskunnan shakkikerhoa vastaan. Maailman Shakkiliiton edustajana puhui aluepresidentti Eero Helme. Perusliittojen puheenjohtajat Mikko Markkula SSL ja Markku Kosonen TShL totesivat liittojensa puheenvuoroissa yhteistoiminnan SKSL:n puitteissa sujuvan nykyisin erittäin hyvin. Tehtäväniekkojen tervehdyksen toi puheenjohtaja Hannu Harkola (omistustehtävä alla). Kirjeshakkiliiton onnittelut esitti puheenjohtaja Raimo Lindroos. Ylitarkastaja Kailan artikkeli shakista kouluviranomaisen silmin on julkaistu viereisellä palstalla. Monet menneiden vuosien tapahtumia valottaneet yksityiset puheenvuorot täydensivät tilaisuuden. Hannu Harkola, Helsinki Omistusensipainos SKSL:lle siirron apumatti a) kuvio b) Lc5->h + Ratkaisut: a).ke Lb.Kf h.kg Kg.Kh LeX b). Ke Kf. Kf Lg5+. Kg h+. Kh5 gx i Tehtävän symboliikka: Apumatti kuvaa yhteis- I toimintaa, siirtoa - vuosikymmentä, I valkean nappulat sksl. I PIRISTYSTÄ SHAKKITOIMINTAAN Shakin harrastajana ja lämpimänä ystävänä olen saanut luvan kirjoittaa muutaman rivin tästä kehittävästä harrasteesta ja urheilumuodosta. Toimiessani kouluhallituksen ylitarkastajana olen voinut seurata koulun virallisten työmuotojen ohella myös epävirallisia toimintoja. Sitä ennen koulussa kielten opettajana ollessani vedin myös shakki- I kerhoa. Tutustuin oppilaisiin paremmin kuin tavallisessa koulut yössä ja sain sellaisia arvokkaita kokemuksia, joita ei voi rahassa mitata. Uudet koululait ja -asetukset ovat delegoineet valtaa koulun ylläpitäjälle ja itse koululle. Näin ollen koulun johtokunta ja rehtori ovat avainasemassa koulun kerhotoimintaa järjestettäessä. Tämä avaa uusia näköaloja shakin harrastukselle koulussa. PaikaLliset shakkikerhot voivat ehdottaa suoraan koulun vastuuhenkilöille shakkikerhon perustamista. KouLuLLa on käytettävissään kerhomäärärahoja. Mikäli niitä ei ole käytettävissä, kerho voidaan käynnistää vapaaehtoisvoimin. Sanoisinkin yksityisenä mielipiteenäni, että mikään toiminta ei ole samassa määrin henkisesti "palkitsevaa" kuin vapaaehtoinen työ hyvän asian puolesta - etenkin nuorten parissa tehty. Koulua kehitettäessä on tullut hyvässä mielessä muotiasiaksi koulun integrolmlnen ymparolvaan yhteiskuntaan. Mikä olisi parempi yhteistyön muoto, kuin kehittävän harrastuksen avulla integroiminen? Eräiden kuntien, mm. Espoon kaupungin, paikalliset shakkikerhot ovat havainneet tämän mahdollisuuden ja käynnistäneet useita shakkikerhoja alueen kouluissa. Hatunnosto heil Le samoin kuin asiaan myönteisesti suhtautuneelle koulutoimenjohtaja Mauri ALasaarelle! Unohtaa ei sovi KouLun Kerhokeskuksen shakin harrastukselle antamaa tukea. Espoon esimerkki kannustakoon paikalliskerhoja kautta maan! Tyttöjen mukaan saaminen shakin harrastuksen piiriin on suuri haaste järjestöille ja kouluille. ShakinpeLaajissa on toki myös naisia. Mainitsen vain yhden esimerkin: Neuvostoliiton huomattavimpia shakinpelaajia on gruusialainen Maija Tshiburdanidze. Shakki tarjoaa jännittäviä haasteita myös opettajille. Tyttöjen ja poikien, opettajien ja oppilaiden, aloittelijoiden ja pitemmälle ehtineiden, kilpailu reilun pelin hengessä kehittää koko kouluyhteisön ilmapiiriä. Kiitän siitä, että sain osallistua 0-vuotispäivää viettävän Suomen KeskusshakkiLiiton juhlaan ja toivon sille uusia voittoja: paljon shakkeja ja matteja! SamaLLa toivon harrastuksen piiriin paljon pikku-matteja ja -Maijoja, valoisaa tulevaisuutta! Sakari KaiLa yl itarkastaja TUOMARI- JA TURNAUSJOHTAJAKOULUTUS Tämän vuoden alusta Lähtien shakkilpai Luissa virallisissa tehtävissä toimivilta henkilöiltä vaaditaan toimitsijakortti. Uusien sääntöjen mukaan (katso "Shakin säännöt ja määräykset" sivut 50-5) pelaajalisenssin vaativissa kilpailuissa kilpailun tuomarina, johtajana tai parien määrääjänä voi toimia vain virallisella rekisteröintilistalla oleva vähintään turnausjohtajan arvon omaava henkilö, jolla on voimassa oleva turnausjohtajakortti. Vastaavasti kilpailutoimikunnan täysivaltaisena jäsenenä voi toimia vain virallisella rekisteröintilistalla oleva vähin I itään shakkitoimitsijan arvon omaava henki Lö, jolla on voimassa oleva kortti. I Kursseja järjestetään jatkuvasti. Jyväsky I Län kesäyliopistossa pidetään shakkipeda I gogiikan kurssin yhteydessä toimitsija- ja turnausjohtajakurssi Kemin Työväenopistossa kurssi pidetään Kysy Lisätietoja toiminnanjohtajalta! PM-KILPAILUT SUOMESSA 989 Shakin Pohjoismaiset mestaruuskilpailut järjestetään Suomessa kesällä 989. SKSL etsii halukasta järjestäjää kilpailulle. KiLpaiLun järjestäminen tapahtuisi yhteistoiminnassa SKSL:n kanssa. Asiasta kiinnostuneita seuroja, seurayhtymiä, piirejä ym. pyydetään ottamaan yhteyttä osoitteella Eero HeLme, Mellstenintie 7 A, 070 Espoo, tai puh I TÄYDENNÄ SHAKKIKIRJASTOASI - HANKI SUOMEN SHAKIN VANHOJA NUMEROITA JA VUOSIKERTOJA Suomen Shakin vanhoja numeroita ja vuosikertoja on vielä runsaasti saatavana. Vuosikertojen hinnat: 97: 95 mk, 97: 90 mk, 97: 50 mk, 978: 70 mk, 979: 55 mk, : 0 mk/vsk, 987: 80 mk. Täysien vuosikertojen Lisäksi irtonumeroita on saatavana myös 950- ja 90-LuvuiLta. Hinnat vaihtelevat -0 markan väl il Lä. Pyydä LuetteLo saatavana olevista Lehdistä ja hinnoista! Erikoistarjous toimituksen valinnan mukaan: 50 erilaista numeroa 85 mk; 00 erilaista numeroa 5 mk; 5 eri vuosikertaa 80 mk. Postikulut sisältyvät hintaan. TiLaukset Suomen ShakilLe osoitteella Raimo Lindroos, Ahokuja, 00 Järvenpää. SHAKKIFILATELIAA, SHAKKILEHTIÄ Shakkiaiheisten merkkien ja Leimojen keräily on Lisääntymässä myös Suomessa. MuualLa maailmassa harrastus on runsasta. Harrastajien joukossa on runsaasti shakinpelaajia, jotka näin saavat Lisää sisältöä harrastukseensa. Tarjoan myös eri maiden vanhoja shakkilehtiä ja muutamia shakkikirjoja. Lähetän shakkifilatelia tai shakkilehti LuetteLoni 5,- kopiokuluja vastaan. Tutustumistarjous (vain kerran/henkilö) 0 merkkiä 50,-; 50 Leimaa 0,- 5 shakkilehteä 0,-; 0 erilaista humoristista shakkikuvakorttia 0,-. Postikuluineen maksun seuratessa tilausta, muuten postiennakolla kulut Lisäten. Raimo Lindroos, Ahokuja, 00 Järvenpää Postisiirtotili

4 58 SUO M E N S H A K K EERO RAASTE Kansainvälisiä kilpailuja ' RuotsaLaiset ovat vllmeisen kymmenen vuoden aikana kadehtineet Suomessa pelattuja kansainvälisiä turnauksia, joita etenkin 80-LuvuLLa on pelattu tasaiseen tahtiin yksi vuodessa. Ruotsista ovatkin puuttuneet meillä suositut "jokainen jokaista vastaan" tai "täydet" turnaukset, mutta avoimissa kisoissa Ruotsistakin sentään Löytyy perinteitä. RiLton Cup pelattiin vuodenvaihteessa jo seitsemännentoista kerran ja kilpailu oli ruotsalaislehtien mukaan vahvempi kuin koskaan. Viidenkymmenen pelaajan pääryhmässä pelasi vain VllSl suurmestaria, mutta heistä NeuvostoLiiton MihaiL Gurevitsh nousi tammikuun alun ListaLla jaetulle yhdeksännelle sijalle maailmassa. RiLton Cupin alkaessa Gurevitsh oli tosin vasta kolmanneksi rankattu LuvuLLa 55, mutta 0 pisteen nousu uudella ListaLLa nosti hänet ohi KvM Jevgeni 8arejevin ja SM Ivan Sokolovin. RiLton Cup pelattiin toistamiseen TukhoLman keskustan ulkopuolella, Grand HoteL SaLtsjöbadenissa, jossa nähtiin jo KansainväLisen shakkiliiton (FIDE:n) alueiden välinen turnaus 98. Pelipaikka oli hyvin onnistunut. Pelisali oli riittävän avara ja vain valaistus sekä kahvitarjoilu olisi saanut toimia tehokkaammin. Ensimmäistä kertaa kisan bul Letiini Laadittiin uudella tekniikalla, tietokonepohjaisella Chess8ase-ohjeLmaLLa, jonka käyttö oli uskottu saksalaisille. 8uLLetiin ilmestyi ja oli kiitettävän virheetön, mutta siinä oli yksi suuri puute: pelaajat eivät saaneet sitä. Pari satunnaista numeroa seikkaili pelisalin pöydillä, mutta muut numerot saadakseen ol i Leikittävä häijyn tehokasta journalistia ja kaivettava bulletiinit Lievää törkeämpää painostusta käyttäen turnausjohdon huoneesta epäjärjestyksen keskeltä. Kahden viimeisen kierroksen bulletiinit eivät (järjestäjien Lupauksista huolimatta) ole vielä ilmestyneet Suomeen. GUREVITSH JA SOKOLOV VOITTIVAT RILTON CUPIN Avoimissa kilpailuissa ei voida välttyä yl LätyksiLtä, joten RiLtonissakin sattui pieniä sensaatioita heti ensimmäisellä kierroksella. Antti Pyhälä hävisi viime vuonna alle -vuotiaiden maailmanmestaruuden voittaneelle Jugoslavian MirosLav MarkoviciLLe, joka voitti myös toisen kierroksen pelinsä KvM Thomas WeLiniä vastaan. Antti toipui pian avaustappiostaan, mutta aivan parasta peli kuntoa ei hänkään tuntunut Löytäneen. ViidenneLlä kierroksella PyhäLä otti pisteen Anders Erikssonilta hollantilaisessa valkean tehtyä hieman huonommassa asemassa pahan virheen. SeuraavalLa kierroksella suurmestari VentisLav Inkiov sai tehdä kovasti töitä säilyttääkseen "päänahkansa", mutta kahdeksannella suomalainen ei antanut armoa Per Larssonille. Caro-Kann (8-) Antti PyhäLä - Per Larsson e e d d5 exd5 cxd5 c Rf 5 Re e KoLmesta normaalisiirrosta (e, Rc, g) tämä on mielestäni paras. 5.- Le?! olisi riitaa haastavampi. exd5 Rxd5 7 Rf Le7 8 Ld Rf 0 a b Lg5 Viiden maan turnauksessa PuoLassa syksyllä 87 jatkoin vanhan kaavan mukaisesti Te Rc Lc Norjan 8erge östenstadia vastaan, mutta jouduin vaikeuksiin.- La!:n jälkeen..- Re Tel Lb7 Lc Tc8 Voisikohan harkita.- La:ta tempohäviöstä huolimatta? Dd g 5 h Te?!? Tornin vienti d7:ään on kömpelön näköistä, muttei ainakaan pelijatkon valossa huono. 5.- Rd5 Lh Te8 7 h5 näyttää uhkarohkealta. Lb Td7 7 Tad a 8 Lh Te8 9 d5?! VaLkeaLla meni pupu pöksyyn eikä hän uskaltanutkaan tehdä alun perin aikomaansa uhrausta 9 Txe!? fxe 0 Lxe+ Kh8 d5?!, joka johtaa kaameisiin sotkuihin. Pelisiirto perustuu virhelaskelmaan. 9.- exd5 9.- Ra5? 0 dxe! Txd exf7+ voittaen. 0 Rxd5 Rxd5 Lxd5 Lf8 Txe8 Dxe8 Lxf8 Dxf8 Db? Tehdessäni 9 d5 olin Laskenut tähän asti ja jatkanut.- Ra5 5 Dxb, joten siis. Rd8 on pakko.- RdS? Musta uskoo valkeaa:.-ra5! 5 Dxb Rc! ja musta voittaa. 5 Lxf7+! Dxf7 5.- Txf7 Rg5 ja 7 Txd8. Dxf7+ Txf? 7 Txd8+ Kg7 8 Re5 Te? 9 f Te7 0 Td7+ Txd7 Rxd7 b5 Rc5 Le8 b Kf Kf Kf5 5 Kf h 5.- h5 olisi ollut sitkeämpi. g+ Kf 7 g5+ hxg5 8 hxg5+ Kf5 9 Kg -0 Huomautukset voittajan Lopputuloksissa suurmestari Heikki Westerinen sijoittui parhaiten suomalaisista ja pääsi ainoana palkinnoille. Heikin tarkka ja ammattimainen ote peliin näkyi parhaiten hänen kukistaessaan ruotsalaisen KvM Christer Hartmanin neljännellä kierroksella. RanskaLainen puolustus (C-9/8) Heikki Westerinen - Christer Hartman e e d d5 Rc Rf Lg5 Lb 5 e5 h Ld Lxc? bxc Re 8 Dg g 9 Ld Rxd 0 Kxd c5 0.- Dg5+? olisi paha virhe: Dxg5 hxg5 g: - Keres. h Rc Tb!? De?.- cxd cxd Da5+ Ke Dxa 5 Rf olisi tarjonnut valkealle aloitetta uhratusta sotilaasta. Th e.- Ld7 Lxg! Le Ld7 5 Df Th? Df Re7 7 Tg Rg8 8 Df De Re? 0 Lg Tf8 Rf KbB Ke Re8 I.h Le8 De Rb 5 Da Thh8 Kf Rh!? Dd8 7 Rg Dxh 8 Dd+ Kc8 9 Rf olisi tarjonnut valkealle peliä sotilaasta, SUO M E N S H A K K 59 mutta pelijatko on riskittömämpi. ValkeaLLa ei ole kiirettä..- DdS 7 Tg Tfg8 8 Kg Ka8 9 De VaLkea tuo daaminsa pitämään silmällä mustan g-sotilaan mahdollisesti uhkaavaa etenemistä. Esimerkiksi 9 Tf?:n jälkeen olisi 9. g5 ollut mahdollinen: 0 hxg5 hxg5 Tg f5 exf Lh5 mustan aloittein. 9.- De7 0 Tb Re8 Tg a5 Tb b Df Da Rh Dxa 5 De Da Rg h5? Parempi olisi ollut.- Tf8, sillä 7 Rxh:n jälkeinen h-linjan avautuminen olisi tarjonnut mahdollisuuksia myös mustalle. 7 Rf Dc 7.- Tf8 8 Rxd5! olisi romahduttanut mustan aseman nopeasti. 8 Rxg8 Txg8 9 Tf Kb7 0 g Ke7 Ensimmäinen ajantarkistus on saavutettu ja valkealla on etua. Jatkopeli tarjoaa kuitenkin vielä teknisiä ongelmia, jotka Westerinen ratkaisee tehokkaasti. Dh Re7 Tf Da De Th8 Db Dc 5 Da Rc8 Kh Dd7 7 Tf De7? Musta pyrkii helpottamaan puolustustaan yksinkertaistamalla asemaa vaihdoin. Daamien vaihtuminen on kuitenkin edullista valkeal Le, joka nyt saa kuninkaansa mukaan hyökkäykseen. Mustan olisi pitänyt tyytyä passiiviseen odotteluun. 8 Dxe?+ Rxe7 9 Kg Re8 50 Ta Kb7 5 Te Ka 5 Kf b5 5 Kf Re7 5 Kg5 Th7 VaLkea uhkasi jo pelata 55 Kf Rg8+ 5 Kg7. 55 Tee Kb 5 Ta Rc 57 Tb b 58 cxb axb 59 Ta Rxd Musta vältti uhanneen Txb:n ja säilytti laudalla materiaaliepätasapainon. Jatkossa 59.- Kb5 0 Taxb+ Rxb c valkealle olisi jäänyt tasaisesta materiaalista huolimatta yksinkertainen voittoasema. 0 Taxb+ Ke5 TbB Lc Tb La Tc8+ Re Ta Lb5 5 c Kb Kf Kb7 7 Tf8 Kb 8 Txf7 Th8 9 Lxe d 70 Ld7 Rb 7 exb c? Lxb5 Kxb5 7 Td7 Kc 7 Te -0 OmaLta osaltani kilpailun alku sujui totut-

5 0 SUO M E N S H A K K I ~S~U~O~M~E~N ~S~H~A~K~K~I~ telun merkeissä, mutta häviö neljännellä kierroksella Tanskan Kaj BjerringiLLe merkitsi käännettä ja palasin keski joukkoon kolmella peräkkäisvoitolla. Ranskan Haikia vastaan sain avauksen onnistumaan nappiin. Sisilialainen puolustus (B-/85) Eero Raaste - ALdo Haik e cs Rf Re Lb5 g 0-0 Lg7 5 e Rf d!? exd Toinen mahdollisuus on heti.- Rxe. 7 exd Rxe 8 d5 Rb8 8.- Rd!? 9 De!? Teoriasiirto 9 Te johtaisi myös sekavaan asemaan. 9.- Rd 0 Re 0-0 Lg5 f?:.- Te8!? Lf Ra Tfd Musta uhkasi vapauttaa asemansa. Rxb5:LLä ja.- e5:llä..- Re7 Ld b 5 h! VaLkea ryhtyy hyökkäykseen diagonaalilla b- h7 ennen kuin musta saa kehitettyä daamisivustansa. 5.- Lb7 hs gxhs!? 7 Rh 7 Lxd exd 8 Lf5 olisi myös johtanut valkean etuun. 7.- De8 8 De f5 9 Lxd exd 0 LxfS LeS Lxh7+ Kg7 Lg! DdB g?! Odotussiirto, joka kuitenkin osoittautuu heikennykseksi. Parempi olisi ollut välitön Lxh5, koska.- Oxh Og+ Kh8 5 Oh+ Kg8 Lf7+ olisi johtanut valkean voittoon..- Te8.- Og5? Re. Lxh5 Dg5 5 Dg+ Dxg Rxg Lxg Lf!.- TfS 7 g Tf 8 Re7!? MoLemmat pelaajat olivat jo kovassa aikapu Lassa. 8.- Th8 9 Kg Tf 0 Tae? TurvaLLisempi siirto olisi ollut 0 f. Nyt musta saa vastapeliä. 0.- Re! Re Lxb Te LeS RfS+ Txf5?!.- Kf8 f! Rc5 5 f. gxf5 Re5 5 Lf Kf Rg La 7 Le Lb7 8 Lf La 9 Le Lb7 0 Te! La VaLkea voittaisi myös jatkossa 0.- Lxg fxg. f Lxe.- Lb Tc Lxe Txe Lc Th. fxe5+ dxes Lxc Th Le Ta 5 Th Txa Th+ Kg7 7 Tg+ Kf7 8 Kh Re 9 Rxe Txe SO Rg5+ Kf8 5 f Tf Rh7+ Kf7 Ruotsin nuoret pelaajat menestyivät RiLton Cupissa hyvin ja etenkin koululaiskilpai Luissa hyviä tuloksia tehnyt Rikard Winsnes sai KvM-tuLoksen. Winsnes vastasi myös koko kilpailun näyttävimmästä esityksestä sommitteluvoitollaan KvM Jaan EsLonista. EspanjaLainen peli (C7-7) Rikard Winsnes - Jaan EsLon e es Rf Rc Lb5 a La d 5 Lxe+ bxe d f 7 Le g 8 Dd!? 8 Rc Rh 9 dxe5 dxe5 0 Oxd8+ Kxd8 johtaa teorian mukaan vain tasa-asemaan. 8.- Lg7 9 c 9 Re!? 9.- Re7 0 Rc exd Rxd es Rde Le b Te8.- f5!? S ad De8 Lh Lh8!? Musta yrittää komplisoida peliä ja säilyttää mahdollisimman useita upseereja LaudaLLa. Pelitavan haittana on kuningasaseman muuttuminen ahtaaksi. 7 Df Re 8 Dg Lf7 9 h fs Mustan on tehtävä jotakin valkean suunnitte Leman g-sotilaan painostuksen estämiseksi. 0 Rf: fxe RedS Rd hs LeS? Mustan piti pelata.- Rf5, vaikka valkea saisikin etua jatkossa Dg5 Rxh hxg hxg 5 Oxh. hxg! hxg.- Re+ ei käynyt, koska valkea vastaisi Rxe Lxg 5 Rf+ Kh8 g7x. Txd! exd 5 Rxg! Lxg 5.- Lxg RfX; S.- Kh7 RxeS. Dxg+ Kh8 7 Rf Te7 8 Lg7+! -0 Musta antautui, koska Lähetin Lyömistä seuraisi kahden siirron matti. VaLkean hyökkäys toimi hienosti käyntiin päästyään. ViimeiseLLä kierroksella kaikki suomalaiset pelasivat tasan, mutta hyvin eri tavoin. Heikki teki nopeasti remissin Ruotsin KvM Robert Batorin kanssa, minä sain ensin etua BuLgarian SM Ivan RaduLovia vastaan, jouduin sitten suurlln vaikeuksiin, mutta onnistuin LopuLta taktisella kikalla saamaan riittävästi vastapeli. Antin "huijaus" KvM RaLf ~kessonia vastaan oli kuitenkin vielä Luokkaa räikeämpi. RaLf ~kesson - Antti PyhäLä Musta pelasi 8.- Kh8!?, johon valkea vastasi: 9 Th+7! Kg8 SO Le? Dg+! 5 0,5-0,5. VaLkea joutuu tekemään mustasta patin. MIHAIL GUREVITSH Kuva: Jouni YrjöLä Hyväksi Lopuksi peliesimerkit kilpailun voittajilta: GrUnfeLdin puolustus (09-/7) RaLf ~kesson - Ivan SokoLov d Rf e g Rc d5 Rf Lg7 5 LgS dxc e Le 7 ReS Rd5 8 Rxe c5 9 Re cxd 0 Red+ Kf8 Rxb7 De7 Rca5 De5 Lh dxe Le Dxb 5 Rb Rc 0-0 Rc 7 0- Benoni (A-7/) MihaiL Gurevitsh - Jevgeni Barejev d Rf Rf es d5 b5 Lg5 Db 5 Lxf exf e g 7 e Lg7 8 Ld d 0 Rbd Ra a b Rc De7 Rfd Lb7 De Tae8 5 Kh Te7 a5 Td8 7 Re bxe 8 bxe e 9 Lxc Re5 0 a Le8 Lb5 Lh c Db Ta Lxa I.xa Rxa 5 Tb Rb Db a5 7 Dxf Tde8 8 RfS Lf8 9 Rxe7+ Lxe7 0 Df Lf8 Tf Te7 e5 dxe5 Oe Da OgS h 5 Of Da7 Re Lg7 7 Od f5 8 OdB+ Kh7 9 d Te 0 Rg5+ hxgs Th+ Lh OxgS og7 d7 Rc d80 Rxd8 5 Oxd8-0 lopputulokset:.-. SM MihaiL Gurevitsh (NeuvostoLiitto) ja SM Ivan SokoLov (JugosLavia) 7/9.-. KvM Jevgeni Barejev (NeuvostoLiitto) ja KvM Nenad Ristic (JugosLavia), SM VentisLav Rikard Winsnes Inkiov (BuLgaria) ja 7.-. KvM ALdo Haik (Ranska), KvM Lars-~ke Schneider, Tom Bottema (HoLLanti), SM Heikki Westerinen, KvM Robert Bator, KvM Beat ZUger (Sveitsi), FM Kaj Bjerring (Tanska) ja FM Mats Sjöberg 5, SM Ivan RaduLov (BuLgaria), KvM RaLf ~kesson, KvM Eero Raaste, Antti PyhäLä, Peter Bjarnehag ja KvM MichaeL WiedenkeLLer 5.

6 SUO M E N S H A K K SUO M E N S H A K K RiLton-turnauksen yhteydessä pelattiin ensimmäistä kertaa alfe -vuotiaiden Euroopan mestaruudesta. Poikien sarjassa o~i 8 ja tyttöjen sarjassa osanottajaa. TuLokset: Poj at:.-. Thröstur Arnason (IsLanti) ja Jean Marc Degraeve (Ranska),5/9.-5. Ivan Markovic (JugosLavia), lnom Boim (IsraeL) ja RaLf AppeL (BRD). Joose Norri 5, ALex GiLlies (Skotlanti) ja Marcel Beulen (HoLlanti) Kim Le Quang (Belgia), Grzegorz Zielinski (Puola), Martin Hofbauer (Itävalta) ja Kari Rinne (Ruotsi),5.-. Tobias Christensen (Tanska) ja Niclas Hjelm (Ruotsi) 5. Lars HjelmHs (Norja),5. Ciaran Hussey (Irlanti) 7. Christian Schlatter (Sveitsi),5 8. Steve Breden (L.uxemburg) 0,5 Tytöt:. Natasia Bojkovic (JugosLavia) 8,5/9. Sabine Fruteau (Ranska),5. MarLeen van IImcrongcn (HoLLanti) 5,5. Gudfridur Gretar:;dotti r <IsLanti) Johanna Smiecllowska (PuoLa), FI;';"h,,I MickLander (Tanska) jll" M;jf"i" Wiknl'" (I~I"lIsi),5 8. Johanna Paasi kangas ~ Christine Jensen (f,hlsk,,) j".""';" Moffat (SkotLanti),5. Katrin Jahnke (BRD),5. SheiLa Barth-Berntsen (Norja),5. Nimz"in!' i"l;l itwn pllolustus (E-/0) Thriisttu' IIr",,';(," - Joose Norri 'JO' k lprroc; d e c Rf Rc Lb e b 5 Rge Re Dc Lb7 7 a Lxc Rxc Rxc 9 Dxc De f5 f d Ld Rd7 0-0 Dh g Dh5 5 Le c5 dxc5 dxc5 7 b Re5 8 f Rf+ 9 Lxf Lxf 0 Lb Tad8 Tf Tf7 Td Tfd7 De Lc Tf Dg 5 Tff h5 De h 7 Txd7 Txd7 8 Td Df 9 0- EngLantiLainen peli (A-5) Katrin Jahnke - Johanna Paasi kangas. kierros e e5 Rc g g Lg7 Lg Re7 5 d 0-0 Rf e d5 8 cxd5 cxd5 9 d e 0 Re Rbc e b Rc La Te Te8 Ld Dd 5 a Ra5 b Rc 7 b5 Lb7 8 Re De7 9 Lb Rb 0 Dd Dxc Dxe Txe Lxe7 Te8 Lb Rd Rf Rxe 5 Txe Lf8 Lxf8 Kxf8 7 Ta Tec _._ , i\ N'I'II'; V i\ i\. N I':N KIRJAKAUPPA OSTAMME MYYMME Pelinäyte suomalaisosanottajilta; ensin Joosen viimeisen kierroksen voitto Arnasonista, joka ktj"itenkin vei mestaruuden vertai lun turvin ja sitten Johannan avausvoitto: SHAKKI YM. KIRJALL. E-sarja (97-70). Tore A.BratvoLd. Rikard Winsnes. Reynir Helgason. David OLafsson 5. Jens Alsbirk. Jan Sörensen 7. Andri Ass Gretarsson 8. Esko-Matti HakuLinen 9. Tero KokkiLa 0. Baard Dah l D-sarja (97-7). Jesper Hall. Lars HjeLm s. Nikolaj Borge. Thröstur Arnason 5. Jens Kjeldsen. Hannes H.Stefansson 7. Joose Norri 8. Mathias Barkhagen 9. Niina Koskela 0. Ole Johan VaLaker C-sarja (97-7). Jonas Barkhagen. Henri Majanmaa. Cato Saksg rd. Mads Sörensen 5. Snorri Karlsson. Yrjö-Markus Jouhki 7. Steffen Pedersen 8. Ingi FjaLar Magnusson 9. Johanna Paasi kangas 0. Jone Riska Pedersen. Juhani Lehti. Johnny Petersen B-sarja (975-7) KOULULAISTEN PM-KILPAILUT, ESPOO Norja Ruotsi Ruotsi Islanti Tanska Tanska Islanti Suomi Suomi Norja Ruotsi Norja Tanska IsLanti Tanska IsLanti Suomi Ruotsi Suomi Norja Ruotsi Ruotsi Norja Tanska Islanti Suomi Tanska IsLanti Suomi Norja Suomi Färsaaret = = = 5 + = = = " = = - = =0 = = " =0 = 9 + -,5,5,5,5,5,5,5 0,5,5,5,5,S 5,5,5,5,5 JOOSE NORRI MENESTYI HYVIN - PISTESIJA Kuva: Erik Wahlb", q \l\limo VÄLKESALMI I'IINAVUORENKATU 000 HKl '. 90/757. Hedinn Steingrimsson. Fredrik Larsson. Arvid Wikner. Erkki Lassi la 5. Hans Mikael Hansen. Jackie Andersen 7. ThorLeifur KarLsson 8. Sören Bache Larsen 9. Helge NordahL ". Jukka-Pekka Kotilainen Islanti Ruotsi Ruotsi Suomi Norja Tanska Islanti Tanska Norja Suomi =0 = 9 KYSY TULEEKO KOTIPAIKKAKUNTASI KIRJASTOON SUOMEN SHAKKI ,5,5,5,5,5 0,5

7 SUO M E N S H A K K I SUO M E N S H A K K 5 A-sarja (977-). Mikael Agopov Suomi 75. Helgi Ass Gretarsson Islanti 570. Flovin Tor Naes Färsaaret 00. Tarjei Bekkedal Norja 5. Nicolai V.Pedersen Tanska. Andreas Lindström Ruotsi Arnar Gunnarsson Islanti 5 8. Lasse Aass Norja 0 9. Johnny Harboe Ruotsi 0. Hannu Pihlajasalo Suomi. Stefan Ottoson Ruotsi 00. Jan Sund Suomi 8 Koululaisten PM-kilpailut pelattiin Espoossa helmikuun alussa. Viidessä sarjassa oli mukana yhteensä 5 pelaajaa, kun Fär-saaret osallistui ensi kertaa kahden pelaajan voimalla. Näin Suomi sai isäntämaana kahteen sarjaan lisäpelaajan. Yleensä on totuttu siihen, että Islanti hallitsee tätä kilpailua, mutta nyt ruotsalaiset ottivat peräti seitsemän mitalia viidestätoista! Suomen yksi mitali on tavanomainen saavutus, mutta kultaisena se on tullut vain kerran aikaisemmin. E-sarjassa (joka uuden systeemin mukaan on nyt vanhimpien sarja) yllätti toiseksi heikoimman vahvuus luvun omannut Norjan Tore Bratvold voittamalla kilpailun vcrtailulla. Ratkaisun toi viimeisen kierroksen 95-siirtoinen voitto Islannin Olafssonista. Pelinäyte voittajalta: Nimzointialainen puolustus (A7-0/57) Tore A.Bratvold - Baard Dahl d Rf Rf e e b ld Lb7 5 Rbd Le? e es 0-0 d 8 b Lh Rc 0 De Rb lb De7 a Re Dd5 g dxes bxes S Dc es RgS Rd7 7 fit Lf 8 Rde Lgl 9 Dd h 0 Rf Tad8 Dxd Db le Khl Rh Tfe8 f5 gxf5 5 Rxf5 Te Dd Rf8 7 DhS Rg 8 RgS' --0 D-sarjan voitti tasaises';a k'ilpdilllssa Jesper Hall, joka keskinäisissä peleiss5 kukisti sekä alle -vuotiaittcn m~;)ilm;)nmestari Stefanssonin että Euroopan ITIc";tar-i Arnasonina Englantilainen peli (AS(-Y/l0) Hannes H.Stefansson -,lesper Hall Rf es e Re g es 9 d g Rc kg7 7 d Rge7 8 a "S 'J e Tb _ = (, - = 8,5 + + ' " - = ~. [) = = : = 7, h Rd le RdS TbB Rxel+ Dxe7 Re bs S Re Ral RdS Dd7 Ld Rc 8 f exf 9 exb5 LxdS 0 LxdS Re7 La fxg hxg DxbS Df ds e Ddl 5 exd5 Rf5 b Rd 7 Dg axb 8 axb Da 9 Le exb 0 d RfS DdS Dd7 Kh Tb Lxb Re Txf7 Txf7 5 Dxf7+ Dxf7 Lxf7+ Kxf7 dl Lf 8 Le Td 9 Tb Rg+ 0 Kh Txdl 0- Viimeisellä kierroksella Niina Koskela yllätti Joose Norrin: Kuningasgambiitti (C-5/5) Joose Norri - Niina Koskela e e5 f exf Rf d le g5 S 0-0 Rc d Lg 7 Re Dd7 8 d5 Re5 9 LbS e 0 dxe bxe Rxe5 dxes Lxe Lc5+ Kh Dxc Dxg h S Td Rf Df5 De 7 RdS DxfS 8 exfs Re 9 Rel+ Kf8 0 Rxa8 Rf+ Kg Rxd+ Kf Ld e Ke7 es Lxe5 S Rc7 Td8 Tb Kf 7 b Lb 8 Rb5 a 9 Ra Rc 0 0- C-sarja oli ruotsalaisten juhlaa huolimatta suomalaiten hyvistä vahvuusluvuista. Voittaja Jonas Barkhagen teki pisteen eron seuraavi i n. Benoni (A-/5) Jonas Barkhagen - Mads Sörensen d es ds e5 e d Re Lel S e LgS Lxg5 Dxg5 7 Rf Dd8 8 Le Rel 9 Dd a g Rd7 Tdg Rf Re RL~ f f S f5 Ld7 g bs 7 g5 b 8 Rd Kh8 9 Tg Tg8 0 g DaS Kb TfS IA~ h Re Rg8 Rg Dd8 S Th De7 T'l Rc7 7 Th5 Tfe8 8 Tg Df8 9 Tgh Ten ~Il De Te7 Le Ta7 Rd Re8 Rdf La l, )/, fh a5 S Rxh Rxh Rg Kg8 7 I xh!lxh 8 Rxh+ Kg7 9 Rf7 Dh8 0 hh8 II D-sarjassa isännöi Hedinn Steingrimsson odotusten mukaisesti. Maksimipistemäärä tu li melko helposti. Sisilialainen puolustus (B78-f) Hedinn Steingrimsson - Arvid Wikner e cs Rf d d cxd Rxd Rf S Rc g Le 97 7 f DdZ Rc 9 lc Ld7 0 Lb Te ReS h hs Lh lxh Dxh Txc 5 bxc DaS Kb Dxc 7 g as 8 gxhs RxhS 9 Thg Rg7 0 hs a hxg Rxg Th Ta8 Dh7+ Kf8-0 HEDINN STEINGRIMSSON SIN VOITTAJA OLI KISOJEN YLIVOIMAI Kuva: Erik Wahlberg Nuorimpien sarjassa isäntämaakin sai iloita, kun Mikael Agopov otti mestaruuden pisteen erolla muihin. Kuningatargambiitti (D5) Lasse Aass - Mikael Agopov d ds e e Re Rf Lg5 Lel S e b Rf la 7 Da+ c 8 ReS De7 9 exd5 Lxf 0 Txf b5 De exd5 Te a Dd DaS a Re Dxd+ Kxd Re+ 7 Kd LxgS 8 Te7 as 9 f Rd 0 Tfe Ra Jle Re Rxc bxe+ Kd Tfc8 Tb Rb8 5 Rc Re f LdB 7 Tb7 a 8 Rb5 Ra5 9 Rd Rxb7 0 Rxb7 Tab8 RxdB Txd8 Ke Tb+ 0- SEURAJOUKKUEIDEN EM-KILPAILUT Jo numerossa /987, s. 55 kerroimme neljännesvälierien parit sekä Volmacin 7-5 voiton Spartacus Budapestistä. Muut ottelut päättyivät seuraavasti: GOSA - Honved Budapest -9 (Barlov 0- Sax, Cebalo 0- Pinter, Rajkovic 0,5-,5 J.Horvath, Simic 0,5-,5 Hazai, Martinovic 0,5-,5 Petran, Ristic C.Horvath ja Ristic 0,5 Liptay). SG Solingen - Bosna Sarajevo 7-5 (HUbner,5-0,5 Kurajica, Short 0,5-,5 Dizdarevic, Spasski,5-0,5 Drasko, Lobron,5-0,5 Lalie, Lau,5-0,5 Kozul, DuebalL 0 Sokolov ja Ostermeyer 0,5 Sokolov) Bogointialainen puolustus (E-8/8) Milan Drasko - Boris Spasski d Rf c e Rf Lb+ Rbd ds 5 Da+ Re a Le7 7 e De a5 9 b Rg 0 h Rh Ld fs Lb ldl g Kh8 Ke a 5 b dxc Dxe Rfl Tae lf 8 De e5 9 dxe5 Rfxe5 0 Rxe5 lxes bs lxb Dxb Re7 DeS c Teg Rg S DeS b Dd e5 Db De7 8 Kf ReS 9 lxfs lxfs 0 gxfs Txf5 f Rd Dc Txf+ Ke Tf+ Kxd Td8+ 5 Kc Tdxd+ Dxd De+ Kc De Kd Db+ 9 Ke Txd 0 Kxd Da+ Kd Dxa+ Ke Db Td h Thg DxbS 5 Kf Db e Df+ Ke a 8 TdS a 9 e5 DfS Bayern MUnchen - ZSKA Moskova,5-8,5 (Ribli - Tukmakov, Kindermann 0 Makaritshev, Kindermann 0,5 Lputjan, Bischoff,5-0,5 Tshehov, Hecht 0- Vladimirov, Hickl 0,5-,5 Haritonov, Hertneck 0- Vyzmanavin) Bogointialainen puolustus (E-5/) Stefan Kindermann - Sergei Makaritshev d Rf e e Rf lb+ Rbd 0-0 S a Le7 e e5 7 dxcs a5 8 b LxeS 9 Lb Re 0 De b Rg5 9 Rde Rxe Rxe Le7 De es S Dd d Le lb7 7 Re RbB 8 0- o Rd7 9 Tad Re5 0 De Dd7 Rd5 LxdS Txd5 De Lf Tae8 Tfd Te7 5 h Tb8 Lg fs 7 Lf Kf8 8 TSd a 9 bxa Re 0 Lxe Txe LxfS gxfs Db Kf7 le Tbe8 Lb Te S Db Txdl+ Txd Tg8 7 Dd De 8 Tel De 9 g Ke 0 Te7 Tg Da+ Kf Lxd Lxd Df7+ Kg5 h+ Kh5 5 Dxh7+ Kg Te Dxe 7 Dxg+ Kf 8 DxfS+ Ke 9 hs e SO h Lxa Sl h7 Lb S h8d Lxh8 S Dh5+ Kel S Dxh8 Df+ SS Kh Dxf+ 5 Kh Dxe S7 Da+ Kf 58 Db+ De 59 Dxb+ e 0 Kh Dc+ g Kf 0-

8 SUO M E N S H A K K ~S~U_O~M~E~N ~S~H~A~K~K~I~ 7 EERO RAASTE SELO. Eero Raaste. Antti Pyhälä SKF SKF 8 9. Martti Helenius HämSK 0. Yrjö Rantanen SKF 0 5. Heikki Westerinen SSL 7. Erkki Puhakka SSK Jouni Yrjölä PSY 9 8. Timo Holopainen KS Petri Kekki MatSK 8 0. Pekka Asomäki JärvSK. Timo Pirtt'imäki KS Pekka Paldanius KalSK 5. Kaj Kivipelto KS-58. Unto Räisä KSY 5 5. Hannu Filen HämSK 057. Ville Lehto EtVaS 7. Joose Norri HSK Jukka-Pekka Haapasalo SalSK Hannu Salokangas TaSK Kari Heinola KalSK 5. Marko Manninen HSK 8. Aki Nokso-Koivisto TuTS. Tapani Tähkävuori ToijSK 05. Esa Koskinen PSY 8 S-ryhmä:. Kari Eklund (HakRi, 0),5. Jukka Puranen (KouvSK, 00).-8. Markku Sipilä (LahSK, 98), Esa Auvinen (ES-78, 908), Eero Wilen (HTS, 0), Petri Hokkanen (VanTS, 985), Teemu Tomperi (NurmSK, 9) ja Antti Virtanen (HyvSK, 0), Riku Kastinen (HämSK, 9), Pekka Pesonen (HSK, 8), Taisto Jokinen (LahSK, 80), Markku PukkiLa (NurmSK, 85) ja Jarmo Rytkönen (HSK, 87).-8. Seppo Pukkinen (HyvSK, 90), Aimo KaLteinen (KS-58, 898), Aarre TiiLikainen (JärvSK, 8), Antti PihLajamäki (KäpSK, 8) ja Martti MyLLyniemi (I-HSK, 8), ILkka SaLmi (HyvSK, 89), Juha Ovaskainen (EtVaS, 80), Pasi Krook (JärvSK, 8), Timo Munukka (EspSK, 95), OLavi HaLme (JärvSK, 95) ja ILkka Varho (HSK, 78) S.-0. VeLi VehkaLahti (LahSK, 805), Teemu JÄRVENPÄÄN. AVOIN MESTARUUS P SELO = + = l, = = = - +, =7 =, = 7, = = = 8 = - 8 = = 8, = - 8 +,5 9 = 8 = = +7 -, =8 +7, = , = 9 - = - 9 =0 =,5, = = =8, =0 = =,5 - - = = =9, = =0 =,5 0 ' KuneLius (HämSK, 78), Seppo Keskinen (HämSK, 8), Pentti JaLo (HTS, 7), ALtti TaLo (NurmSK, 79) ja Leif Nyström (EspSK, 88),5. Markku Nurmi (SuLkSS, 787). Risto YLi-HonkoLa (HämSK, 79) 0,5 C-ryhmä: ~Sami Myllyniemi (I-HSK, 57), Jukka VaLkama (LahSK, 7), WiLheLm JärnefeLt (EspSK, 70) ja Tomi-Pekka Auranen (JärvSK, 78) S.-7. AuLikki Ristoja (G, 77), Harri Puranen (KouvSK, 7) ja Timo Väätäinen (EtVaS, 7), Kai Forssen (JärvSK, 5), Mikko MatiLainen (KalSK, 58), Petri Helin (.:',,'vsk, 90), Esko Seppänen (SuLkSS, 9~), fommy Ilmoni (EspSK, 75), Hannu Ojal" (" (8), Juha Launamo (I-HSK, ) ja S;lI,",, V"l.kama (LahSK, 70).-7. Marko Löyttyniemi (T,ll',JI"" /,(7) ja Martti Hämäläinen (LahSK, 99), Mikko Rynö (NurmSK, 5), Juha Räty (JärvSK, 58), Paavo Koivuniemi (JärvSK, 588), Pekka Satukangas (Remi, 5), Kari VuojoLainen (PurSh, 59), Risto Pennanen (JärvSK, 58), Pekka Oksman (I-HSK, 559), Kauko Asikanius (JärvSK, 555) ja Hannu Laitinen (MäSh, 57) 7. Timo SahLsten (I-HSK, 7), ILkka HeLenius (HämSK, 57), Teresa Berden (BeLgia, ), Karri PenttiLä (HyvSK, 70), Pasi VaLtonen (JärvSK, 7) ja Atte Roine (I-HSK, 9). Järvenpään. avoimen mestaruusturnauksen ykkösryhmä oli saatu poikkeuksellisen vahvaksi. Järvenpään kerho oli houkutellut mukaan mm. YrjöLän ja molemmat aktiivisuurmestarimme Rantasen ja Westerisen. HuippupeLaajien osallistuminen keräsi kilpailuun myös useita vahvoja mestareita ja mestariehdokkaita, joista koko A-ryhmä koostuikin. Järvenpään kilpailun A-ryhmän selokeskiarvo nousi ensi kertaa Suomessa päälle 00 pisteen. OsaLListuneista suurmestareista ja tavallista paremmasta. palkinnosta huolimatta osanottajamaara jäi 88:aan. Luku ei ole huono, mutta järjestäjät olivat toivoneet huomattavasti runsaampaa osanottajajoukkoa. Takavuosien pelaajan kilpailut ovat tosin nykyisin haave kisassa kuin kisassa. PeLaajien kannalta hieman väljempi miehitys oli kuitenkin pelkästään mukavaa. PeLipaikaksi valittu koulu sopi nimittäin vielä hyvin 88:LLe pelaajalle, mutta 00:n pelaajan rajan rikkoutuminen olisi jo vaatinut Lisäti Loj a. Nimivahvasta osanottajistosta ei tällä kertaa Löytynyt ketään todella vahvassa vedossa olevaa, vaan kisa oli ennakko-odotuksia tasaisempi. Kärkisijaa jakoivat LopuLta Pyhä Lä, Raaste ja HeLenius, joista HeLenius osallistui kärkikamppailuun näkyvästi. Hän voitti Rantasen ja pelasi tasan YrjöLän ja Westerisen kanssa. MoLemmissa tasapeleissä HeLeniukseLLa oli Lisäksi ajoittain hyviä voitonmahdollisuuksia. EspanjaLainen peli CC9-/) Yrjö Rantanen - Martti HeLenius e es Rf Re LbS a La Rf Le7 Tel bs 7 Lb e d 9 d Lg 0 a RaS la c5 dxe5 Lxf Dxf dxes b Re S De De7 Rd exb 7 axb as 8 bxas b 9 a bxc 0 Rf Rb Lc Tfe8 lb LeS RgS T8 Ta Db 5 le lxe Dxe Dxe 7 Txe e 8 Tc Tfd8 9 f Td+ 0 Kf Rd+ Kg ed Txc Txc Lxf7+ Kh8 La h S Rf7+ Kh7 Ta Rb 7 le Txa 8 Txa Rxa 9 RxeS g 0 Lf7 gs Lg+ Kg7 Lf5 RcS h Te hxgs hxgs 5 Kh Ta g Tf 7 le8 Rb 8 lb7 Rd 9 la8 Rxf SO Rxf g+ S Kh gxf S es Th+ S KgS 0- Rantanen jäi,5 pisteeseen, mutta hän pelasi kuitenkin yleisesti kohtuullisen mukavasti. 5-kierroksisessa kilpailussa vain ei ole varaa "Lipsua" yhtään. Ensimmäisen kierroksen pelissään Rantanen pelasi Räisää vastaan teoreettisesti merkittävän pelin, joka olisi ollut vakava ehdokas kauneuspalkinnon saajaksi, mikäli sellaisia olisi jaettu. Kuningatargambiitti (D9-/9) Unto Räisä - Yrjö Rantanen d ds Rf Rf c dxe e e S lxc a 0-0 cs 7 De b5 8 Lb lb7 9 Td Rbd7 0 Re DbB d5 c:? dxe fxe le les! PeLi GeruseL - Todoreevic, Monaco 98, jatkui heikommin.- Ld e h. VaLkea yrittää seuraavassa käyttää hyväkseen mustan heikentynyttä soti Lasasemaa, mutta mustan aseman dynamiikka kumoaa pelitavan. VaLkeaLLe ei kuitenkaan ole helppoa keksiä kunnollisempaa pelitapaa, sillä h vaikuttaa hitaalta. VaLkean on saatava c-lähettinsä peliin, mutta välitön e saisi vastauksekseen.- Rg:n. RgS De5 S f?! Dxf Rxe DeS 7 RxcS RxeS VaLkean asemassa on jo useita heikkouksia: e-sotilas on heikko ja estää e-lähetin Liikkeitä, mustalla on kehitysetumatka, keskeisesti sijaitseva daami, erinomainen hyökkäyslähetti b7:ssä ja Linnoituksen jälkeen myös avoin f-linja. VaLkean Lähettipari on Laiha Lohtu. 8 e Le Rcxe 0 Ld De8 Rxe lxe Tel lxe Dxc De

9 8 SUO M E N S H A K K ~S~U~0~M~E~N ~S~H~A~K~K~I~ 9 VaLkea on saanut nappulansa peliin, mutta Liian myöhään. SotiLaan voittaneella mustal La on voittoasema. DfS TadB S Tad Td5 Df Rh5 7 De(?) Rf! 8 Dg Musta uhkasi pelata 8.- Txd. 8.- Dd7 G7-ruutu täytyi muistaa suojata. 9 De Rd 0 Txd exd Le d Td Te8 Dg Td Og5 Txe 5 bxc Te+ 0- Sisilialainen puolustus (B-/) Timo Pirttimäki - Antti PyhäLä e cs e g d exd exd ds S exds Rf Re RxdS 7 Ob Rb 8 Rf Le 9 DbS+ Re 0 ReS Lg7 Rxe bxe Oxe+ Ld7 Df 0-0 Le Ra S Rxa Lxa b Lxd 7 Td DaS Ld DeS+ 9 De Le 0 DxeS LxeS LaS Tae8 f a Kf LbS LxbS axb5 5 The Ld Te b 7 Lb f5 8 h Kf7 9 Le e5 0 Ke Ke Kd Ta8 Te Ta Le5 Te8 Tee Lxc5 5 Txe5 Txe5 Txe5 Txa 7 Ke Txg 8 Kxb Tf 9 Te e 0 fxe fxe Te7 h5 Tg7 Kf Tg8 Tf h Kf5 5 Ke Tf Tf8+ Kg 7 Tg8 Kf 8 Txg Txh 9 Th Th 50 b e 5 Tf+ Ke 5 Ke Te+ 5 Kb Te8 5 Th Tb8 55 Txh5 Txb+ 5 Ke Te+ 57 Kb Te NimzointiaLainen puolustus (E-8/) Jouni YrjöLä - Eero Raaste d Rf c e Rf b Re Lb 5 Db e5 a LaS 7 Lg5 h 8 Lxf Dxf 9 e Rc 0 Td 0-0 Le d 0-0 Lxc Dxc e5 dxr.5 dxe5 5 Rd LfS f Tfe8 7 Lf e 8 Dxf gxf 9 Le TadB 0 g Le8 f5 Lb7 Rb Re5 Re Rd Lxd exd 5 Kf h5 Tg Kh7 7 Td Kh 8 h Kg5 9 gxh5+ KxfS 0 Tg Th8 e+ Ke5 Ke Txh5 h Le8 Tf Td 5 Rd5 Le Rxf Th8 7 Rg+ Lxg 8 Txg f5 9 Tg5 Txe+ 0 Kxd TdB+ Kc Txd Kxd Txh Tg7 Kd Txa7 Th+ 5 Ke f Tf7 Ke 7 Te7+ Kd 8 Td7+ Kxc 9 Tf7 Kd 50 Td7+ Ke 5 Te7+ Kf 5 Te f 5 Tf Ke 5 Te+ Kf 55 Txb f 5 a Kg 57 Tg+ Tg S8 Tf fd+ 59 Txf+ Kxf 0 Kb Ke 0- Kuningatargambiitti (D8-0) Petri Kekki - Timo HoLopainen d d5 e c Rf Rf Rc dxe 5 a Lf5 e e 7 Lxc Lb Rh Lg 0 f Lh5 g Lg Rxg hxg e De7 Db La5 5 Le TdB Tfd Rd5 7 Ld Rb 8 Le Txd 9 Le Txd+ 0 Txd R8d7 Ra Rf8 Kg e5 Re Rc8 Rd Lb 5 Ld Re Lf Rd 7 Dc Df 8 Re Rd 9 g5 De 0 Rd Rxe Db Rxd Txd e Re5 exf+ Kf Lxe5 5 Dxe5 Rb Le Rxe5 7 Lxe Re Ke Rxd 9 La Td8 0 h Td 0- Sisilialainen puolustus (B9-9/55) Timo Pirttimäki - Unto Räisä e c5 Rf d d cxd Rxd Rf 5 Rc a Lg5 e 7 f Rbd7 8 Of De b5 0 e5 Lb7 Dh dxe5 Rxe fxe Dxe+ Le7 Lxf gxf 5 Lxb5 axb5 Rxb5 Oe 7 Rd+ KdB 8 Rxb7+ Dxb7 9 Txd7+ Oxd7 0 Td Dxd+ Kxd exf b Ta7 e Td7+ Ke Td 5 De Kd7 c5 Te8 7 Kb Tdc 8 Dxh7 Ke 9 De+ Kf7 0 Dd5+ Kf8 Ke Te7 h TdB De Td Kb5 Tb7+ 5 Kc Te7 Db Ted7 7 Db8+ Td8 8 Dxf Txg 9 a Tb 0 a5 Te8 h5 Kf7 Kc Tg Df5 Teg8 DdS+ Ke8 5 a T8g+ Kc Ta 7 h Th 8 Dg8+ Kd7 9 Dg+ -0 SATAKUNNAN MESTARUUS, KANKAANPÄÄ Aki Perho (RSY, 0),5. Tauno Tammi (RSY, 899).-5. Hannu Keto (RSY, 8), Jarmo PaLenius (PSY, 0) ja Timo Kuro (RSY, 98),5.-. Pentti Rajamäki (KankSK, 9), Lauri Kuutti (KankSK, 907), Kari Männistö (UudSK, 880), Markku Viinamäki (KankSK, 80), Pekka TarpiLa (PSY, 89), Aimo Koivunen (PSY, 798) ja Heikki Henriksson (SiikSK, 755).-5. Seppo Uusi-Oukari (KankSK, 89), Keijo Rajamäki (KankSK, 8) ja Hannu Anttonen (KankSK, 77),5.-. Jari TorkkoLa (PSY, 7), Heikki VanhataLo (SiikSK, 7), JuLius MikkoLa (SiikSK, 0), OLavi Haijanen (UudSK, 58), Timo Lindgren (SiikSK, 0) ja Jyrki Uoti La (ParkSK, 505).-. ALtti KuLmaLa (KankSK, ) ja Juho Uotila (ParkSK, ),5.-5. Eero Kopra (KankSK, 9) ja Visa Kinnunen (ParkSK, 0). Teppo Kuivanen (ParkSK, 8) 0,5. OPETTAJIEN MESTARUUS, TAMPERE Esa Koskinen (PSY, ),5. Martti Mujunen (KarhTS, 955).-. Hannu Montonen (MikkSK, 990), Pekka Sopanen (TSY, 7>, AuLis Saar'",'"niiki (MikkSK, 899) ja Leo Suuronen CSSK, 85), Aki Lahti (LahSK, 07), H'''''''J OLkinuora (JyvTS, 8), ~latti I'IJII i CKäpSK, 78) ja Seppo Rönkkö CLovTS, 'hn ).-. Henrik SabeL (VSS, 9\ö),.llJha Vahvase Lkä (Mi kksk, 59), M."I IIJ Kosonen CHakRi, 0) ja KaLevi PeLjo CMikkSK, 79), Reijo Sievänen (SeinSK, 89), Derik Lardot COSS, 95), Kauko Virtanen (TaSY, ), Martti AhoLa (0) ja Pekka Kätkä () 0.-. Anssi HaLmesvirta (JyvTS, 55) ja Pekka TarpiLa (PSY, 80),5.-. Antti Murto (ViiaSK, 0) ja Jyrki UotiLa (ParkSK, 8) 0,5. Heikki Särkkä (RantSK, 95) O. AHVENANMAAN MESTARUUS Tom-Stefan Witting (MarSK, 9),5/7. Christer KarLsson.-5. KjeLL Sandberg Lund (MarSK, 8) 8),5 V KOIVUTURNAUS VANTAALLA (ScR, 8) 5 (ScR, 75), Tom Söderja Göran SjuLs (ScR,.-8. Kent Gustavsson (MarSK, 855), Teppo Virtanen (MarSK, 790) ja Jerker Svensson (MarSK, 70) 9.-. Johan Sundberg (ScR, ), NiLs SjöLund (ScR, ) ja Juhani Leppämäki (ScR, ),5.-5. Joakim Johansson (ScR, 58), Björn EkLund (ScR, 0), HaLvdan EkLund (MarSK, 570) ja Lars Nyberg (ScR, 8). Tomas Eriksson (ScR, 5) 7. ViLLe PokeLa (ScR, 7) 8. Conny EkLund (ScR, 5) O. SELO 5 P SELO. Martt i HeLenius HämSK ,5 0. Tero KokkiLa EtVaS Antti Virtanen HyvSK Arto Haapaniemi VanTS = + 5 -, Antti PyhäLä SKF =5 - +7,5 9. Marko Manninen HSK + + = ,5 7. Martti Räikkönen SSK 9-5 = Timo Munukka EspSK 95 = =8 =7 +i9 +5,5, Arto ALenius HTS = - = Konstantin Lembidakis SSK =7 - = ViLLe Lehto EtVaS HeLge Ruotanen HTS Esa Auvinen ES Kari EkLund HakRi Eetu Prieur VanTS = ,5 0. Tero Sihvonen KS =7-7, GreLs Linqvist VSS 00 =8 + =0 = - 5, Leif Nyström EspSK = +, Jarmo Rytkönen HSK 87 - = = Urpo Sairanen EspSK Marko Nissinen HSK =8 =9 97. Matti KeLoharju MatSK Arto Satonen VammSK Veikko Koskinen KS Aimo KaLteinen KS Arto LindhoLm Remi 85 = , Pasi Juntunen Remi = 8-7, Jouni PeLtoniemi Remi 855 =7 = ILpo Tiihonen KäpSK Petri Graeffe JärvSK Reijo MäkeLä G Markku PeLtomäki VammSK = X 0,5 785 B-ryhmä:,5. Timo Kinnunen (SSK, 880),5. Timo Kärnä (JärvSK, 87) 7. Tomi-Pekka Auranen CJärvSK, 78) Pekka Pesonen (HSK, 797>, Juha-Matt i.-. ILmari HeikkiLä (J ä rvsk, 88), Esko Katajajuuri (VanTS, 75>, Tero Tirkkonen Virtanen (HartSK, 89), Esko JääskeLäinen (TSY, 805), Juha Hyvärinen (VanTS, 9), (Remi, 7) ja Timo Väätäinen (EtVaS, 75) KaLevi Mäki (Remi, 78), Juha PeLtoniemi

10 70 SUO M E N (Remi, 77), Antti Niemelä (KäpSK, 75) ja Erkki Nummi (TSY, 709),5.-0. Simo Lattu (MatSK, 70), Markus Kiili (VanTS, 5), Seppo Turunen (G, 777), Hannu Ojala CG, 89) ja Kari Teräsalo (HakRi, 7).-. Raimo Virtanen (VammSK, 0), Lauri Haavisto (G, 9) ja Armas Kulmala (SSL, ),5. Janne Lahtinen CRemi, 5) 0 C-ryhmä:. Tiina Turunen (SSK, 55),5.-. Jaakko Korpijaakko (VanTS, 55), Karri Penttilä (HyvSK,5) ja Kauko Leskelä (G, 5) 5. Martti Karppinen (HakRi, 55),5.-0. Sauli Tiitta (MatSK, 8), Leo Hämäläinen (HSK, 0), Pekka Simula (MatSK, 7), Vesa Kananen (HakRi, ) ja Tenho Bäckström (HSK, 8).-. Markku Toivanen CVanTS, 8) ja Tomi Korpiala CKäpSK, 08),5.-9. Sasu Lappalainen (VanTS, 50), Pauli Laitinen (HakRi, 57), Matti Haavisto (KäpSK, 7), Jari Toivanen (VanTS, 75), Seppo Tiensuu (ES-78, 85), Eero Hermunen (Remi, ) ja Marketta Piilo (HyvSK, 9) 0. Jaakko Häkkinen (VanTS, 0),5.-. Mauri Mäkelä CG, ), Tomas Lönnqvist (VanTS, ) ja Kari Merikallio CHakRi, ). Mika Haimakainen (Remi, ) o. OULUN SS:N + TUNNIN TURNAUS Erkki Suomalainen (RaahLi, 0) /7.-. Teemu Kilpi (OSS, 0), Mauno Alanen (RaahLi, 8) ja Jyrki Parkkinen (OSS, 99) Pentti Halmi (OSS, 9), Erkki Sus i (KajSK, 78) ja Jarmo Hartikainen (Sh-77, 87), Pekka Koski (OSS, 878), Kimmo Suopajärvi (KemTS, 90), Pentti Tieksola (KemTS, 755), Kai Mutka (RaahLi, 7) ja Mikko Asikainen (MikkSK, 59).-9. Mikko Paavola (OSS, 899), Ukk;} Vanttaja (KuusSK, 77), Matti Sassi (OSS, 757), Janne Tyni (OSS, 9), Rikhard llonen (RaahLi, 75), Juhani Paasovaara (OSS, 79) ja Timo Valle (Sh-77, 5), Reijo Järvinen (KajSK, ), Toivo Saarenpää (OSS, 7) ja Yrjö Ki Lpi CO:;:;, 59).-. Anssi Manninen (OSS, 580), Mdl'kll" Kovalainen (KajSK, 77), Erkki Rönkkö CO:;:;, 5) ja Ilmari Ilonen (RaahLi, 7) ",', Tuomo Raappana (OSS, 55) jd <,' i SHAKKI Kouva (OSS, 9) Tuomas Raappana (OSS, 5) ja Kimmo Kautonen (OSS, 7),5. HANKI-TURNAUS KUUSAMOSSA Matti Piuva (KemTS, 9) ja Teemu Kilpi (OSS, 075),5. Heikki Asikainen (MikkSK, 0). Pekka Koski (OSS, 897), Derik Lardot (OSS, 95), Mauno Alanen (RaahLi, 80), Jarmo Hartikainen (Sh-77, 87), Kauko Rytilahti (RovSK, 9) ja Jouko Holopainen (OSS, 70) 0. Aimo Paananen (KemTS, 88),5.-. Juha Pätsi (KuusSK, 0), Juhani Rusanen (Sh-77, 79), Tuomo Raappana (OSS, 7), Sulo Kaikkonen (KajTS, 07), Rainer Kuokkanen (IisSK, 9) ja Kai Mutka (RaahLi, 709) 7. Janne Tyni (OSS, 7), Matti Kumpare (RovSK, 8) ja Juho Lintulahti (KuusSK, 0) 0. Kalevi Koivuaho (KemTS, 590) 0,5 B-ryhmä: ~ Saarenpää (RovSK, 589),5. Anssi Manninen (OSS, 7).-. Veijo Kokko (OSS, 57) ja Hannu Haaranen (OSS, 55), Timo Törmänen (KuusSK, 550), Mikko Asikainen (MikkSK, 57), Pertti Peuraniemi (KuusSK, 559), Erkki Kokko (KuusSK, 5) ja Viljo Kinnunen (KuusSK, 59) 0.-. Janne Lardot (OSS, 8) ja Pentti Pesonen (VSS, 90),5.-. Veli-Pekka Pitkäaho (RaahLi, 50), Tapio Kinnunen (RovSK, 8), Timo Valle (Sh-7, 5), Miikka Haaranen (OSS, 9) ja.jukka Korvela (OSS, ) Jukka Vilmilä (RovSK, 0) ja Vesa Oikarinen (KuusSK, 9),5 9. Tuomas Raappana (OSS, ) ZOo liilkka-maija Antola (OSS, 8) 0,5. KAAKKOIS-SUOMEN SP:N JOUKKUEPIKASHAKKIMESTA IWUS, KUUSANKOSKI LprSK 5,5/5 (Antti Loisa,5/, (;"llor' Korom,5, Mika Harjula 0,5, Raimo rljw;vuori >,. KouvSK 0 (Matti Tommiskd 0,5, Jukka Puranen 0, Petteri Paronen Y, Teijo Oikamo 0,5),. KarhTS 8,5 (I',IIJli Marttinen 9,5, Martti Mujunen, Arvo Kiviharju 0, Juhani Dufva 8),. KuuSY I.)~,5, 5. KoTS,5,. LprSK II, 7. :;lldkkiympyrät 8, 8. KouvSK, 9. KilrhTS II 0, 0. KarhTS IV,'),. LprSK II[ '5,5,. KarhTS, ',. KuuSY II /,';,. Shakkiympyrät II 9,'). S U O~M~E~N ~S~H~A~K~K_I~ 7 MATINKYLÄN SHAKKIKERHO VOITTI SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARUUDEN. Matinkylän Shakkikerho. Shakkikerho fischer. Turun Työväen Shakkikerho. Suomalainen Shakkikerho 5. Kuopion Shakinystävät. Porin Shakinystävät 7. Etelä-Vantaan Shakki 8. Kalevan Shakkikerho Seurajoukkueiden SM-kilpailun vllmeinen kierros toi melkoisia muutoksia sarjataulukkoon. Matinkylän Shakkikerho nousi mestaruuteen, SKf putosi johtoasemasta hopealle (vertailu 5,5-,5). TuTS ohitti vertailussa niukasti SSK:n, SB-pisteet 9, KalSK putosi, mutta EtVaS säilytti paikkansa uusintaottelun jälkeen. Viimeisen kierroksen yksityistulokset: KSY - SKf,5-,5 (U.Räisä = Y.Rantanen, E M.Hakulinen E.Raaste, K.Tikkanen 0 A.Pyhälä, H.Heino T.Ristoja, M.Lahtinen = J. Lindstedt, P.Houtsonen H.Susimaa, H.fröberg = V.Meskanen ja A.Koponen = J.Kivimäki) TuTS - KalSK 5- (P.Ojanen K.Konsala, Antti Nokso-Koivisto H.Matikka, A.Seppänen 0 O.Neuvonen, T.Tuomala P.Paldanius, P.Morant K.Marjamäki, Aki Nokso-Koivisto = L. Viitanen, I.Tuomainen 0 K.Heinola ja O.Moilanen H.Laine) EtVaS - PSY,5-5,5 (T.Kokkila 0 J.Yrjölä, H.Koskinen - J.Paavilainen, A.Kujala = A. Hankipohja, V.Lehto 0 E.Koskinen, J.Fastberg o S.Aalto, K.Filppula = P.Salmi, K.Koistinen o J.Koskinen ja A.Eskelinen P.Kulmala) SSK - MatSK -7 (H.Hurme 0 M.Kivistö, I.Saren - M.EbeLing, E.Havansi 0 J.Kekki, K.Ketola 0 A.Hentunen, O.Alivirta 0 P.Kekki, T. Viljava = R.Lehtivaara, S.Aakio 0 P.Lehtivaara ja E.Puhakka 0 K.Pulkkinen) Joukkueiden kokoonpanot: MatSK: Mlkko Kivistö,5/7, Mika Ebeling,5 ~orma Kekki,5/7, Asko Hentunen,5/7, Petri Kekki /7, Risto Lehtivaara,5/7, Petri Lehtivaara 5,5/7, Kari Pulkkinen /7 SKF: Yrjö Rantanen,5/, Eero Raaste,5/7, Antti Pyhälä 5/5, Thomas Ristoja /7, Pertti Kirjavainen 0/0, Johan Lindstedt /, Michael Nykopp 0/0, Heikki Susi maa,5/, Markku Railo,5/, Vesa Meskanen /5, Jaakko Kivimäki,5/, Armo Heikkilä /, Jouko Kortelainen /, Tapio Heilala 0,5/ TuTS: Pekka Ojanen,5/, Antti Nokso-Koivisto,5/7, Asko Seppänen /7, Timo Tuomala,5/7, Paul Morant /7, Aki Nokso-Koivisto /, Ilmari Tuomainen /5, Olli Moi lanen,5/7, Jussi Leppälä 0/, Tapio Ketonen 0/, Pentti Kaski 0,5/ xxx 5 7,5,5 5 5 xxx 5,5,5 7 5 xxx 5 5,5 5 7,5,5 xxx 5 5 7,5,5,5 xxx 5,5,5,5,5 xxx 5,5 7 5,5,5 xxx,5 5 5,5,5 xxx SSK: Harri Hurme 0,5/7, Ilkka Saren /, Pertti Lehikoinen /, Erkki Havansi /5, Klaus Ketola /, Orri Alivirta /7, Timo Porrasmaa 0,5/, Tapani Viljava /7, Seppo Aakio,5/7, Erkki Puhakka,5/, Karri Laine 0/, Soini Helle 0,5/ KSY: Unto Räisä /7, Esko-Matti Hakulinen 77, Kari Tikkanen,5/7, Hannu Heino,5/7, Markku Lahtinen,5/7, Pedri Houtsonen /7, Harri fröberg /5, Jukka Tapaninen 0/0, Jukka Korhonen /, Esko Martikainen 0/, Antti Koponen / PSY: Jouni Yrjölä,5/, Kimmo Välkesalmi 75, Jorma Paavilainen 5/7, Antti Hankipohja 0,5/, Esa Koskinen,5/, Henry Tanner,5/, Jarmo Palenius,5/5, Seppo Aalto /7, Pertti Salmi,5/5, Jukka Koskinen,5/5, Simo Torkkola 0/, Aarne Järvinen 0/, Petri Kulmala / EtVaS: Tero Kokkila,5/5, Henri Koskinen,5/7, Auvo Kujala /, Ville Lehto,5/7, Juuso Fastberg,5/7, Jukka-Pekka Molari /5, Kari filppula /, Kari Koistinen /, Aarno Eskelinen /, Risto Eskola 0,5/, Tapio Tuomala,5/ KalSK: Esa Lipsanen,5/, Kimmo Konsala,5/5, Heikki Matikka /7, Olavi Neuvonen,5/, Pekka Paldanius,5/7, Kalevi Marjamäki /, Lauri Viitanen /, Jorma Mertanen /, Kari Heinola,5/, Reino Tolvanen (+),5/, Jyrki Inkeroinen 0/, Heikki Laine 0/. JATKO-OTTELUT (voittajat nousivat): MAAKUNTASARJA KokkSK - VanTS 5-, TSY - RSY,5-5,5. ALUESARJA JärvSK II - TaRauS II -, KarhTS - LeppSisu,5-,5, KemTS - IisSK -0 (w.o.), KSY - RaahLi -, KuuSY - SulkSS -, KäpSK - MarSK -, SeinSK - KalSK II,5-,5 (7,5-,5), TuTS II - LauttSK 0,5-,5. OTTELU MESTARUUSSARJAPAIKASTA KS-58 - EtVaS,5-,5 (T.Pirttimäki = T.Kokkila, M.Lauren 0 H.Koskinen, K.Kivipelto 0 A.Kujala, H.Salo = V.Lehto, T.Holopainen = J.fastberg, T.Sihvonen = K.Koistinen, J.Kukkonen A.Eskelinen ja K.Katajainen = T.TuomaLa)

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096.

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 s\\ PÄÄTOIMITTAJA Esko NuutiLainen, PL 61, 04401 Järvenpää, puh 90-2919319

Lisätiedot

SHAKKITAKTIIKKA. malle sivustalle II. linnoittamatonta kuningasta vastaan I Rxe6!

SHAKKITAKTIIKKA. malle sivustalle II. linnoittamatonta kuningasta vastaan I Rxe6! SHAKKITAKTIIKKA 1 tunti: Hyökkäys linnoittamatonta kuningasta vastaan I. 1. 11. Rxe4 Lxe4 12. Lxe6. 2. 17. Rxd4 Dxd4 18. Lg5 uhaten sekä 19. f7+ että 19. Ta-d1. 3. 20. Lg5+ Kc7 21. Lf4 Dd4 22. Dg3 Te7

Lisätiedot

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat KAKSOISMESTARI Tässä numerossa mm: 307 Suomen mestaruusturnaus 320 Nuorten Suomen mestaruudet

Lisätiedot

Suoma La i set: 1. Jouni lä (~OSK)

Suoma La i set: 1. Jouni lä (~OSK) Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 l 0 - l U V U T 1.7.1988 Suoma La i set: 1. Garri Kasparov (SU) 2. AnatoL

Lisätiedot

PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA!

PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA! Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA! Shakkitehtävien ratkaisemisen maailmanmestaruuskilpailuissa

Lisätiedot

SUO " EN" E S T ARI T

SUO  EN E S T ARI T Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat SSN 055-8096 SUO " EN" E S T AR T KAARLE OJANEN LEENA LATNEN Kaarle Ojanen (64) saavutti.

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 IOSELIANI MM-OTTELUUN

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 IOSELIANI MM-OTTELUUN Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 NANA IOSELIANI MM-OTTELUUN Neuvostoliiton Nana Ioseliani selviytyi Maija

Lisätiedot

AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT

AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT ERKKI TURUNEN (HSK) PAAVO

Lisätiedot

SUOMEN MESTAREITA 1981

SUOMEN MESTAREITA 1981 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SUOMEN MESTAREITA 1981 SIRKKA-LIISA LANDRY MIKA EBELING PÄÄTOIMITTAJA ESKO

Lisätiedot

SUU R M E S T ARI. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

SUU R M E S T ARI. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SUU R M E S T ARI Varnassa 7.-14.9.198 pidetyssä tehtäväshakin kongressissa

Lisätiedot

() <) 0 ::.' c c. ()OO<.JCOOO. o ;) (., i) 0 () n. o (: o n 0 0 '" 0. \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O 0000'..>0{'00:..JDwo " () C C

() <) 0 ::.' c c. ()OO<.JCOOO. o ;) (., i) 0 () n. o (: o n 0 0 ' 0. \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O 0000'..>0{'00:..JDwo  () C C OCOOOSOOt;8COOG f'c000q-;,ooc';:;,oaog OC0~I,}OGa0'00oo;,OC O 90nQDC00"OCOOOGOC o Q '" P '.J 0 (").;) (' (;0 ~.J.:, Q 0 ("> 0;c,c:or, (:;COUO:::;Q,") :; 0 0 o n 0 0 " () C C '" 0 \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O

Lisätiedot

Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 TÄSSÄ NUMEROSSA:

Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 TÄSSÄ NUMEROSSA: Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 UUSI MAAILMANMESTARI TÄSSÄ NUMEROSSA: 471 Ehdokasottelu Short-Gelfand 478

Lisätiedot

5 KKI MATTI! 0 GLE TAI TURBO N VOITTOSIIRT051.

5 KKI MATTI! 0 GLE TAI TURBO N VOITTOSIIRT051. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 VO 5 KKI MATTI! 0 GLE TAI TURBO N VOITTOSIIRT051. ac VOLVO 70 -AJETTAVUUS

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 PÄÄTOIMITTAJA Esko NuutiLainen, PL 61, 04401 Järvenpää, puh. 90-2919319 JULKAISUTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY. 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995

Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY. 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995 Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995 SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY SISÄLLYS 6-711995 PÄÄTOIMITTAJA 191 SM-turnaukset 199 Anand-Kamsky

Lisätiedot

ELO-LUVUT 1.7.1982. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

ELO-LUVUT 1.7.1982. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ~1aa il man kärk i : 1. Ana to 1 i Karpov (SU) 2. Garri Kasparov (SU) 3. Viktor

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ELO - L U V U T 1.7.1987 MAAILMAN KÄRKI 1. Garri Kasparov (SU) 2740 (+ 5)

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 MM-OTTELUN AVAJAISIIN OSALLISTUI MYÖS ENGLANNIN PÄÄMINISTERI MARGARET THATCHER,

Lisätiedot

= T.Porrasmaa, P.Houtsonen 0 T.ViLjava, H.Fröberg

= T.Porrasmaa, P.Houtsonen 0 T.ViLjava, H.Fröberg Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA MESTARUUSSARJAA Seurajoukkueiden SM-kiLpaiLujen.

Lisätiedot

SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRT051.

SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRT051. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRT051. ac VOLVO 740 -AJETTAVUUS

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

:\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme

:\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme :\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme HEART OF FINLAND KOTBIAISIA TULOKSIA 8 1995 JOUKKUEPIKASHAKIN SM SYNTYMÄPÄlVIÄ SISÄLLYS 8/1995 PÄÄTOIMITTAJA 239 Heart of Finland 252 Tehtäväshakkia

Lisätiedot

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000)

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000) Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000) Sarjan toisessa osassa tutustumme erääseen Botvinnik-slaavilaisen sivumuunnelmaan, siirrolla 7. a4 alkavaan asemallisena

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 PIKASHAKIN SUOMEN MESTARIT THOMAS RISTOJA Kuva: Jörn Elfving NIINA KOSKELA

Lisätiedot

SUOMEN SHAIII. Bronstein - Tsistjakov, Moskova 1978 Valkea voitti opettavaisesti (sommitelmaosasto) N:o 5

SUOMEN SHAIII. Bronstein - Tsistjakov, Moskova 1978 Valkea voitti opettavaisesti (sommitelmaosasto) N:o 5 SUOMEN SHAIII Bronstein - Tsistjakov, Moskova 1978 Valkea voitti opettavaisesti (sommitelmaosasto) 1979 N:o 5 230 SUO M E N S H A K K 1 JOUKKUEPIKAPELIN SM-KILPAILUT TAMPEREELLA 4.-5.8.1979 1. TSY 1 (E.Koskinen

Lisätiedot

SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-22.6.1983

SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-22.6.1983 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitta Työväen Shakkiliitta Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-.6.198 HEIKKI WESTERINEN KAARLE OJANEN HeLsingissä

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKIN OSKARIT XXII Shakin Oskar-äänestys järjestettiin tavanomaiseen tapaan

Lisätiedot

SUOMEN SHIKKI. Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? N:o 6

SUOMEN SHIKKI. Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? N:o 6 SUOMEN SHIKKI Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? (sivu 205) 1977 N:o 6 KAKSOISVOITTO GAUSDALISSA - YRJÖ RANTANEN KV, MESTARIKSI! Gausdalin turnauksessa 14-21.8 saavuttivat

Lisätiedot

Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004

Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004 Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004 Palmberg ilmo 28touko.indd 1 28.5.2004 13:26:37 2 RIKOSPOLIISIEN SHAKKIKERHO R.Y. www.riksha.fi Hallitus: Jari Lehvonen, puheenjohtaja puh (09) 189 5587 email: jari.lehvonen@helsinki.poliisi.fi

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 KOLMOISVOITTO ESPOON KANSAINVÄLISESSÄ TURNAUKSESSA! KIMMO VÄLKESALMI EERO

Lisätiedot

SUO"EN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM. SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi 117). N:03

SUOEN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM. SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi 117). N:03 SUO"EN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi (sivut 91 ja 117). 1978 N:03 86 SUO M E N S H A K K 1 ERKKI TURUNEN Kuva: Jörn Elfving Helsingin mestari diplomi-insinööri

Lisätiedot

SUOMEN. SHAIlI. Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) N:o 6

SUOMEN. SHAIlI. Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) N:o 6 SUOMEN SHAIlI Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) 1979 N:o 6 KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI marraskuu 1979 - syyskuu 1980

Lisätiedot

su=.n Keskusshakki/iitto

su=.n Keskusshakki/iitto su=.n Keskusshakki/iitto Suo n Shakki/iitto Työvä Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 PERUSLIITTOJEN MESTARIT JOUNI YRJöLÄ, SSL TIMO PIRTTIMÄKI, TShL PÄÄTOIMITTAJA

Lisätiedot

UUDET ELO-LUVUT 1,1,1982

UUDET ELO-LUVUT 1,1,1982 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 UUDET ELO-LUVUT 1,1,1982 Maailman kärki: 1. Anatoli Karpov (Neuvostoliitto)

Lisätiedot

SHAKIN RITARIT (kisa I/III)

SHAKIN RITARIT (kisa I/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 SHAKIN RITARIT (kisa I/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 1963 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Valli Frans Velhot 2310 3 Tuominen Risto TuTS 2292 4 Salopää

Lisätiedot

MM-PRONSSI KAURASELLE

MM-PRONSSI KAURASELLE Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 MM-PRONSSI KAURASELLE Risto Kauranen on saavuttanut pronssimitalin kirjeshakin

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

AHMYLOVSKAJA TÄHYILEE JO LÄNTEEN

AHMYLOVSKAJA TÄHYILEE JO LÄNTEEN Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 AHMYLOVSKAJA TÄHYILEE JO LÄNTEEN 28. shakkiolympialaisissa olivat 6. kierroksella

Lisätiedot

MAAILMANMESTARIT. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

MAAILMANMESTARIT. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 55-896 MAAILMANMESTARIT Suomen iloinen maailmanmestarijoukkue: PauLi Perkonoja, Mika

Lisätiedot

JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS

JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS Suomi voitti jälleen pikaratkaisemisen joukkuemaai

Lisätiedot

SUOMEN "SHIKKI. Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) N:o 3

SUOMEN SHIKKI. Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) N:o 3 SUOMEN "SHIKKI Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) 1977 N:o 3 Suomen BPOy HANKI ILMOITUKSIA SUOMEN SHAKKIIN! ITSELLESI TULEVA HANKINTAPALKKIO ON 20%. Lehtemme

Lisätiedot

NELJÄ TORNIA (kisa II/III)

NELJÄ TORNIA (kisa II/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 NELJÄ TORNIA (kisa II/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2321 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 r Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 E ~ 0 - ~ u v U T 1.7.1989 1. Garri Kasparov (SU) 2. Anatol; Karpov (SU)

Lisätiedot

TURUN SHAKINYSTÄVÄT SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARIKSI

TURUN SHAKINYSTÄVÄT SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARIKSI I Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 TURUN SHAKINYSTÄVÄT SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARIKSI Seurajoukkueiden

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 PIKATILAUSKILPAILU Syksyn tultua on taas aika uudistaa Suomen Shakin tilaus.

Lisätiedot

illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA

illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA 9 1995 NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM SISÄLLYS 911995 PÄÄTOIMITTAJA

Lisätiedot

Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa

Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa 8:\1 -TCR~A UKSET HEART OF FINLAND 8 1993 SOKKOSHAKIN SM NUORTEN SHAKKIA: LOPPUPELITAITOA SISÄLLYS 8/1993 231 Pääkirjoitus 232 Suomen mestaruusturnaukset

Lisätiedot

TÄYSOSUMA NYKÖBINGISSÄ

TÄYSOSUMA NYKÖBINGISSÄ Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 TÄYSOSUMA NYKÖBINGISSÄ - JOHANNA PAASIKANGAS Kuva: Eero Raaste NIINA KOSKELA

Lisätiedot

o 1 HELSINGIN SHAKKIKLUBI SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARIKSI

o 1 HELSINGIN SHAKKIKLUBI SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARIKSI Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 HELSINGIN SHAKKIKLUBI SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARIKSI Seurajoukkueiden

Lisätiedot

TILAA SUOMEN SHAKKI. Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

TILAA SUOMEN SHAKKI. Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 TILAA SUOMEN SHAKKI Syksyn tultua on jälleen aika hoitaa ensi vuoden lehtitilaukset

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKI. Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S N:o 4

SUOMEN SHAKKI. Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S N:o 4 SUOMEN SHAKKI Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S. 134 1977 - N:o 4 I AVOIN SUOMEN SM-TURNAUS, HELSINKI 4.-19.6.1977 1. Antti Pyhälä, G 10i/13 2. Yrjö Rantanen, TaSY 10~ 3. Timothy Binham, HSK

Lisätiedot

AVOIMEN SM-TURNAUKSEN KÄRKIPARI

AVOIMEN SM-TURNAUKSEN KÄRKIPARI Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 03-809 AVOIMEN SM-TURNAUKSEN KÄRKIPARI JOUNI YRJöLÄ (MäntSK) MARTTI LAUREN (KS-8) MM-OTTELU

Lisätiedot

SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRTOSI.

SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRTOSI. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRTOSI. ac VOLVO 740 -AJETTAVUUS

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ANATO~I KARPOV KUKISTI EHDOKASOTTELUJEN NELJÄNNESVÄLIERISSÄ HELPOSTI JOHANN

Lisätiedot

KARTUN PALUU (kisa III/III)

KARTUN PALUU (kisa III/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 KARTUN PALUU (kisa III/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2334 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

NEUVOSTOLIITOLLE KULTAA CAMPOMANES PRESIDENTIKSI EHDOKASOTTELUT

NEUVOSTOLIITOLLE KULTAA CAMPOMANES PRESIDENTIKSI EHDOKASOTTELUT Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 NEUVOSTOLIITOLLE KULTAA Luzernissa pelatuissa shakkiolympiala sissa Neuvostoliitto

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Artur Jusupov ja Anatoli Karpov valmistautuvat ehdokasottelupeliinsä Lontoossa

Lisätiedot

Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096. Tässä numerossa mm:

Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096. Tässä numerossa mm: Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 MARKO MANNINEN - KAKSOISVOITTAJA Kuva: Mikko Markkula Tässä numerossa mm:

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

PERUSLIITTOJEN MESTARIT

PERUSLIITTOJEN MESTARIT Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat /SSN 0355-8096 PERUSLIITTOJEN MESTARIT TIMO PIRTTIMÄKI, TShL MICHAEL NYKOPP, SSL PÄÄTOIMITTAJA

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Naisten maailmanmestari Maija Tshiburdanidze keskustelemassa Suomessakin

Lisätiedot

SSK SUOMEN MESTARIKSI

SSK SUOMEN MESTARIKSI Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SSK SUOMEN MESTARIKSI Helsinkiläinen Suomalainen Shakkikerho on voittanut

Lisätiedot

Matinkylän ylivoimaa seurajoukkueiden SM-turnauksessa

Matinkylän ylivoimaa seurajoukkueiden SM-turnauksessa Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Matinkylän ylivoimaa seurajoukkueiden SM-turnauksessa Seurajoukkueiden SM-kiLpaiLujen

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ELO - L U V U T 1.7.1985 MAAILMAN KÄRKI SuomaLaiset: 1. AnatoLi Karpov (SU)

Lisätiedot

SHAKKIKERHO FISCHER SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUN KÄRJESSÄ

SHAKKIKERHO FISCHER SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUN KÄRJESSÄ Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKIKERHO FISCHER SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUN KÄRJESSÄ Seurajoukkueiden

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

GENNADI KUZMIN VOITTI HEART af FINlANDIN

GENNADI KUZMIN VOITTI HEART af FINlANDIN GENNADI KUZMIN VOITTI HEART af FINlANDIN SUOMEN SHAKKI 471 471 Helsinki Open 483 Heart of Finland H ~1~AlTO 489 Aljehlnin syntymästä 100 v 497 Sommitelmia 499 Shakin maailmanmestarit 12 502 Tehtäväshakkia

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 SHAKKIKERHO FISCHERILLE VIIDENNEN KERRAN JOUKKUEPIKASHAKIN SUOMEN MESTARUUS

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO 60 VUOTTA 10.6.1982

SUOMEN SHAKKILIITTO 60 VUOTTA 10.6.1982 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SUOMEN SHAKKILIITTO 60 VUOTTA 10.6.1982 Suomen Shakkiliitto on 60-vuotisjuhlansa

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981

KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981 Yleisnäkymä Jugend-salin avarista pelitiloista.

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ANATOLI KARPOV VIERAILI SUOMESSA 22.~29.10.1989 AnatoLi Karpov vieraili Suomessa

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 MATINKYLÄN SHAKKIKERHO VOITTI SEURAJOUKKUEIDEN SUOMEN MESTARUUDEN MatinkyLän

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKIN OSKARIT SSL:N MESTARI Shakin oskar-äänestyksen tulokset olivat toisintoja

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT

SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT Sarjatilanteet 9.2. kierroksen jälkeen: Mestaruussarja

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

KARPOV - KORTSHNOI. Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

KARPOV - KORTSHNOI. Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 KARPOV - KORTSHNOI Maailmanmestaruusottelu Anatoli Karpovin ja Viktor Kortshnoin

Lisätiedot

SUOMEN SNAI I. Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) N:o 7

SUOMEN SNAI I. Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) N:o 7 SUOMEN SNAI I Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) 1977 N:o 7 HANKI ILMOITUKSIA SUOMEN SHAKKIIN! ITSELLESI TULEVA HANKINTAPALKKIO ON 20%. Lehtemme toivoo, että kaikki ne, joilla vähänkin

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat HELSINGIN MESTARI SHAKIN OSCAR Kansainvälinen shakkitoimittajien liitto AIPE järjesti jo

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

SUOMEN SNA II. LARRY CHRISTIANSEN - YASSER SEIRA WAN California 1978 Valkea sommitteli todella loistavasti. Ratkaisu sommitelmaosastossa.

SUOMEN SNA II. LARRY CHRISTIANSEN - YASSER SEIRA WAN California 1978 Valkea sommitteli todella loistavasti. Ratkaisu sommitelmaosastossa. SUOMEN SNA II LARRY CHRISTIANSEN - YASSER SEIRA WAN California 978 Valkea sommitteli todella loistavasti. Ratkaisu sommitelmaosastossa 978 N:o 5 JOUKKUEPIKAPELIN SM-KILPAILUT KILJAVALLA 5.-6.8.978. Gambiitti

Lisätiedot

SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA

SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitta Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA SarjatauLukot pääsarjoissa kolmen kierroksen

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 M E N E S T Y S T Ä C H 1 C A G 0 S S A Turnausjohtaja Erik SchiLLer vastaanottaa

Lisätiedot

MAAILMANMESTARUUS OTTELU

MAAILMANMESTARUUS OTTELU Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 MAAILMANMESTARUUS OTTELU Kasparovin ja Karpovin neljännen MM-ottelun ensimmalnen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994

Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994 Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994 SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA SISÄLLYS 7-8/1994 251 Pääkirjoitus 252 PCA:n ehdokasottelut 264 Madridin turnaus 266 Konsala:

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SSK 1 JOHTAA SEURAJOUKKUEIDEN SM-LIIGAA Seurajoukkueiden SM-Liigassa on pelattu

Lisätiedot

Nana Ioseliani MM-otteluun (s. 112)

Nana Ioseliani MM-otteluun (s. 112) Nana Ioseliani MM-otteluun (s. 112) P ÄÄSIÄISTURNAUKSET IOSELIANI-POLGAR KUUROJEN EUROOPPA-CUP HELSINGISSÄ MATINKYLÄ VOITTI JOUKKUE-SM:N 4 1993 SISÄLLYS 4/1993 PÄÄTOIMITTAJA Esko Nuutilainen, PL 61, 04401

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

HELSINGIN MESTARUUS 1982

HELSINGIN MESTARUUS 1982 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 HELSININ MESTARUUS 982 Helsingin mestaruusturnauksessa 982 Kulttuuri-Shakin

Lisätiedot