TT Kalle Elonheimo. 50 vuotta Juhlaseminaarin esitelmä Erityisesti reformoitu Geneven katekismuksessa

Transkriptio

1 TT Kalle Elonheimo 50 vuotta Juhlaseminaarin esitelmä Erityisesti reformoitu Geneven katekismuksessa 1

2 Erityisesti reformoitu Geneven katekismuksessa Lähtökohtia Vuoden 2006 Calvin-tutkijoiden maailmankongressissa Emdenissä hahmoteltiin luonnollisesti Calvinin syntymän 500-vuotisjuhlallisuuksia vuonna Kun kyselin, mikä teksti olisi mielekästä suomentaa juhlavuoden kunniaksi, sain neuvoksi kääntää Geneven katekismuksen, joka on ainoa Calvinin laatima tunnustuskirja. Suomennokseni sisältyy myöhemmin tänä aamupäivänä julkaistavaan "Reformaation tunnustukset" -kokoelmaan. "Erityisesti reformoitu Geneven katekismuksessa" esitykseni otsikkona vihjaa siitä, että suuri osa Calvinin vuonna 1542 kirjoittaman katekismuksen sisällöstä on yleistä kristillisen opin esittelyä. Hän kirjoitti katekismuksen Geneven kirkon opetuksen tarpeisiin ja julkaisi sen 1545 latinaksi, jotta se voisi kenties tulla Jumalan sanan mukaan reformoitujen kirkkojen yhteiseksi tunnustukseksi. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta se mm. antoi mallin Heidelbergin katekismukselle niin muodollaan -- kysymys-vastaus -- kuin suurelta osin sisällöllään. Katekismus oli Geneven kirkon palvelukseen tulevien pappien oppikriteeri, mikä osoittaa, että se on tunnustusteksti. Kansanopetuksessa se oli käytössä 1700-luvun lopulle. Calvinin tunnetuin ja vaikutuksiltaan merkittävin teos on Institutio Christianae religionis, jota hän kirjoitti uudestaan ja uudestaan neljännesvuosisadan ajan, aivan erityisesti sen viimeinen laitos, latinaksi vuodelta 1559 ja ranskaksi vuodelta Risto Saarinen luonnehtii sen merkitystä tänään julkaistavan teoksen esipuheessa näin: "Reformoidun kirkkokunnan eri suuntauksia on puolestaan vuosisatojen ajan yhdistänyt Jean Calvinin suuri dogmatiikka, Institutio religionis christianae (Kristillisen uskonnon esitys, 1536#1559). Vaikka reformoidut tunnustuskirjat ovat jääneet paikallisiksi, on juuri Calvinin dogmatiikka yhdistänyt reformoitua kirkkokuntaa maailmanlaajuisesti niin paljon, että sitä voidaan hyvällä syyllä kutsua myös kalvinismiksi. Reformoituja tunnustuskirjoja lukeva protestantti yleensä suhteuttaa ne Calvinin suurteokseen samaan tapaan kuin luterilainen saattaa miettiä Lutherin ja Tunnustuskirjojen suhdetta." Calvinille Institutio oli kuitenkin yksityisdokumentti, jonka hän kirjoitti, jotta hänen ei tarvitsisi Raamatun selitysteoksissaan palata opillisiin kysymyksiin. Kun 2

3 häntä aika ajoin syytettiin harhaopeista, hän ei vedonnut Institutioon vaan Geneven kirkon oppiin. "Erityisesti reformoidun" määrittely ei siis voi perustua Calvinin Institutioon eikä muutenkaan ainakaan pelkästään Calviniin. Juha Ahvio huomauttaa, mielestäni aivan oikein, viime vuonna ilmestyneessä Heidelbergin katekismuksen käännöksensä laajassa johdannossa, että (Ahvio 2009, 8:) "Calvin ei ole sen paremmin historiallisesti kuin systemaattisteologisesti tarkasteltuna ollut normatiivinen keskushenkilö reformoidussa perinteessä". Reformoidun kristikunnan erityispiirteitä on etsittävä reformoiduista tunnustuskirjoista. Mutta mistä? Luterilaisuudessahan on tietty minimi: Lutherin katekismukset ja Augsburgin tunnustus ovat jokaisen luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja. Monilla, kuten omallamme, on lisäksi velvoittavina myöhempiä luterilaisia tunnustuskirjoja 1500-luvulta. Reformoidussa kristikunnassa tilanne on kovin toinen. Vuosisata sitten E.F.K. Müller rohkeni vielä julkaista teoksen "Die reformierten Bekenntnisschriften", mutta runsas kaksi vuosikymmentä sitten niiden teologiaa tutkinut Jan Rohls otsikoi kirjansa ilman määreistä artikkelia "Theologie reformierter Bekenntnisscriften". Rohlsin teoksesta tuoreeltaan Teologiseen Aikakauskirjaan kirjoittamassani resenssiossa totesin: "Jo Rohlsin kirjan nimi paljastaa yhden reformoidun kristikunnan perusongelmista. Kirjan nimeen sisältyvä genetiivihän on ilmaistu muodolla 'reformierter'. Kun puhutaan luterilaisista tunnustuskirjoista, genetiivin ilmaisee määreinen artikkeli 'der'. Kirjan saatesanojen toisessa virkkeessä Rohls itse myöntää ongelman. Ei ole olemassa reformoitujen uskontunnustusten virallista korpusta, ei mitään Sovinnonkirjaan verrattavaa, on vain lukuisia yksityisiä kokoelmia. Edes laajimmin hyväksytyistä tunnustuksista ei ole yhtenäisesti toimitettua kriittistä laitosta." Saarinen puolestaan toteaa suomennoskokoelman johdannossa: "Varhainen reformoitu kristillisyys synnytti suuren joukon tunnustuskirjoja, mutta toisin kuin luterilaisuudessa mikään yksittäinen tunnustusten valikoima ei saanut maailmanlaajuisesti hyväksyttyä asemaa. Monia tunnustuskirjoja, kuten Heidelbergin katekismusta, toki on vuosisatojen ajan käytetty eri puolilla kalvinistista maailmaa, mutta pääsääntöisesti reformoidut tunnustukset ovat jääneet rajattujen paikalliskirkkojen taikka kielialueiden käyttöön." Tässä yhteydessä voin mainita, että Reformoitu maailmanliitto on aloittanut yhdessä EKD:n kanssa projektin koota reformoitujen tunnustuskirjojen kriittinen laitos. Jo mainittu Rohlsin teos lienee edelleenkin parhaita esityksiä reformoitujen tunnustuskirjojen teologiasta. Esipuheessa Rohls mainitsee kolme teemaa, jotka tuli- 3

4 vat esille Leuenbergin konkordian työstämisen yhteydessä: ehtoollisoppi, kristologia ja predestinaatio. Hänen analyysistaan nousee muutama muu tai tarkentava näkökohta: extra Calvinisticum, syllogismus practicus, lain kolmas käyttö sekä kirkon järjestys ja virka. Calvinin teologian pohjalta nousee aiheeksi cognitio, tunteminen. Suomen kielellä parasta esitystä Calvinin teologiasta on Alistair McGrathin teoksessa "Kristillisen uskon perusteet". Häneltä nousee esiin Kristuksen kolminainen virka. Lisäksi on yksi aihe, joka on reformoidusta näkökulmasta niin itsestään selvä, ettei sitä edes tulla maininneeksi: kuvakielto dekalogin toisena käskynä. Seuraavassa esittelen, miten edellä kootut reformoidun kristikunnan erityispiirteet näkyvät yhdessä vanhimmista reformoiduista tunnustuskirjoista, Geneven katekismuksessa. Katekismus sisältää 373 kysymys vastaus -paria. Kunkin aiheen osalta esittelen ne parit, jotka kyseistä aihetta koskettavat. Analyysi Kristuksen kolminainen virka McGrath (374) kuvaa Kristuksen kolminaista virkaa Calvinilla seuraavasti: "juuri Jeesus Kristus persoonassaan yhdistää VT:n kolme suurta välittäjän tehtävää. Profeetallisessa tehtävässään Kristus on Jumalan armon sanansaattaja ja todistaja. Hän on jumalallisella viisaudella ja auktoriteetilla varustettu opettaja. Kuninkaallisessa tehtävässään Kristus on aloittanut kuninkuuden, joka on taivaallinen, ei maallinen; hengellinen, ei fyysinen. Hän hallitsee uskovia Pyhän Hengen toiminnan kautta. Lopuksi, papillisen tehtävänsä kautta Kristus voi palauttaa meille Jumalan suosion, tarjoten kuolemansa syntiemme sovitukseksi." GK:n kysymykset koskevat näitä Kristuksen kolmea virkaa. Calvin aloittaa selvittely nimen Kristus merkityksestä: Kristus on voideltu Kuninkaaksi, Papiksi ja Profeetaksi. Järjestys on siis toinen kuin McGrathin yhteenvedossa. Voitelu on tapahtunut Pyhän Hengen lahjoilla (36), jotta siitä välittyisi hyöty hänen uskovilleen. Tämä riittänee tästä. Extra Calvinisticum "Extra Calvinisticum" tarkoittaa sitä, että Kristus on ottamansa inhimillisen muodon ulkopuolella ja kuitenkin yhtälailla inhimillisessä muodossa. Kyse on siis 4

5 Kristuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon suhteesta. Missä määrin kyse on oikeastaan reformoidusta erityiskorostuksesta? Vai onko erona luterilaiseen jokin erityisesti luterilainen? Ainakin Ahvion (2009, 18-19) mukaan pitäisi tämän kristologisen kysymyksen osalta pikemminkin nimetä jotakin luterilaista, mikä eroaa vanhakirkollisen khalkedonilaisen kaksiluontokristologian tulkinnasta, koska Luther kehitti ubikvitaristisen erityisopin, jonka mukaan Kristuksen inhimillisellä luonnolla on jumalallisia ominaisuuksia kuten kyky olla läsnä kaikkialla samanaikaisesti. Reformoidut sen sijaan ovat pysytelleet perinteisessä tulkinnassa. Helm (2004, 58) viittaa E. David Willisiin, joka kirjassaan Calvin's Catholic Christology toteaa, että extra Calvinisticumia voisi yhtä hyvin kutsua extra Catholocicumiksi, koska sille tai sitä vastaavalle ajatukselle löytyy tukea teologeilta Athanasiuksesta Akvinolaiseen. GK:n kysymykset koskettavat tätä. 78. Mutta onko taivaaseenastunut Jeesus Kristus jättänyt maailman sillätavoin, ettei hän enää olisi kanssamme? / Ei. Hänhän on sanonut päinvastaista: että hän on keskellämme loppuun asti. 79. Onko hän kanssamme ruumiillisesti läsnäolevana? / Ei. Sillä hänen ylös korotettu ruumiinsa (Lk 24:51) on eri asia kuin hänen vaikutusvoimansa, joka on levittäytynyt kaikkialle (Apt 2:33). Rohls toteaa, että Kristus on vain jumalallisuutensa, ei inhimillisyytensä puolesta kaikkialla läsnä (Rohls 138) ja että Kristuksen läsnäolo on aina jumalallis-inhimillisen Sovittajan läsnäoloa (Rohls 139). Kyse on siis myös Kristuksen läsnäolon tavasta ja luonteesta. Ehtoollisoppi Läsnäolon tapa ja luonne puolestaan kulminoituvat ehtoollisessa. Onko Kristus läsnä ehtoollisessa vai onko kyseessä vain muistoateria? Kuuluvatko asetussanat "hoc est" vai "hoc significat"? Millä tavoin Kristus on läsnä? Myöhemmin aamupäivällä kuulemme tarkemmin tämän keskustelun nykyvaiheista. Siksi tässä riittänee lyhyt GK:n referointi. Sakramentteja Calvin käsittelee katekismuksen lopulla. Ehtoollista koskevat kysymykset GK:n mukaan ehtoollinen on todellinen yhteys Kristuksen ruumiiseen ja vereen (342). Kristus antaa ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi (347, 348) siinä. Kristus tekee meidät osallisiksi omasta olemuksestaan yhdistääkseen meidät kanssaan yhteen elämään (353). Tähän asti ei liene ongelmia luterilaisesta näkökulmasta, mutta seuraavaksi näkyy extra Calvinisticumin vaikutus: Kristuksen ruumis on taivaassa, mutta Henki yhdistää meidät siihen (354) ja sydämet on ko- 5

6 rotettava taivaisiin, sillä ruumis ei ole rajattu leivän sisään eikä veri kalkkiin (355). Predestinaatio Calvin kirjoitti ensimmäisellä Geneven kaudellaan katekismuksen, jonka korvaajaksi hän sitten heti kolmivuotisesta karkotuksesta palattuaan laati nyt käsiteltävän katekismuksen. Hän ei ollut enää tyytyväinen viisi vuotta aiemmin kirjoittamaansa ja hän ymmärsi, että jos hän ei heti esitä jotakin uutta, vanhaa ryhdytään käyttämään. Ensimmäisessä, vuoden 1537 katekismuksessa Calvin esittää selkeästi kaksinkertaisen predestinaation. Uudessa Calvin käsittelee Jumalan valintaa vain kolmessa kysymyksessä. 23. Miten ymmärrät sen, että hän on kaikkivaltias? Ei niin, että hänellä olisi valta, jota hän ei enää käytä; vaan kaikki on hänen valtansa ja kätensä alla: kaitselmuksellaan hän johtaa maailmaa; tahdollaan hän määrää kaikesta ja ohjaa kaikkia sen mukaan, minkä näkee hyväksi. 24. Siis sanomasi mukaan Jumalan voima ei ole pelottava, vaan vie eteenpäin; on tiedettävä, että hän auttaa aina tarpeessa olevaa ja että mitään ei tapahdu, paitsi hänen käskystään ja hänen järjestyksensä mukaan. Niin on. 93. Mikä katolinen kirkko on? Se on Jumalan iankaikkiseen elämään määräämien ja valitsemien uskovien yhteisö [ja joukko]. Predestinaation merkityksestä Calvinin teologiassa keskustellaan. Olin syyskuussa Siegenin yliopiston järjestämässä Calvin-kongressissa, jossa Matthias Freudenberg piti esitelmän "Ewige Erwählung - Fluch oder Segen? Zur bleibenden Bedeutung von Calvins Prädestinationslehre". Kongressikirja ilmestyy lähiviikkoina, joten joudun epämääräisten muistiinpanojeni perusteella lyhyesti toteamaan Freudenbergin viestin: Instituutiossa Calvin opettaa selvästi ja perusteellisesti kaksinkertaista predestinaatiota, mutta traktaatin "Ikuisesta valinnasta" viesti kuullostaa paljon armollisemmalta. Ahvio (2009, 68) on varmasti arvioinut predestinaation aseman reformoidussa opissa oikein kirjoittaessaan: "predestionaatio-oppi ei muodosta reformoidussa teologiassa spekulatiivista keskusdogmia, josta kaikki muu deduktiivisesti pääteltäisiin." 6

7 syllogismus practicus Max Weberin sadan vuoden takainen analyysi amerikkalaisen kalvinismin edustaman protestanttisen etiikan ja kapitalismin suhteesta kuitenkin kertoo predestinaatioajattelun merkityksestä käytännön elämässä ja tietyssä kansanhurskaudessa. Se kertoo myös toisesta reformoituun kristikuntaan liitetystä käytännöllisestä päätelmästä: uskon voisi päätellä sen aikaansaamista hyvistä teoista. Weberin esittämä syllogismus practicus on itse asiassa tosin paljon maailmallisempi: Jumalan valinnan voisi päätellä tässä ajassa saadusta tämän maailman mitan mukaisesta siunauksesta. Weberin esittämä päätelmä on reformoidun opin näkökulmasta mahdoton, sillä vaikka vanhurskautettujen ja vanhurskauttamattomien teoilla on ero Jumalan silmissä, niiden ulkoiset vaikutukset voivat olla samat. Reformoitu teologia ei pohdi tekojen hyvyyttä niiden ulkoisten vaikutusten perusteella, vaan arvion pohjana on se, ovatko ne nousseet jo toteutuneesta vanhurskauttamisesta ja siten Jumalan toiminnasta. Eivätkä kaikki vanhurskautettujen teot ole hyviä, sillä tässä ajassa uskovakin ihminen tekee myös omia tekoja. Hyvien tekojen merkitystä GK:ssa käsittelevät kysymykset Rohls esittää, että hyvillä teoilla on merkitystä uskonvarmuuden ja uskon tunnistaminen kannalta, mutta GK:n mukaan asia on nähdäkseni päin vastoin: vain uskostaan varma ihminen voi tietää, että hänen tekonsa ovat Jumalalle mieluisia, mutta ei hänen uskonsa ansiosta, vaan koska Jumala peittää puutteet ja tahrat Kristuksen puhtaudella (123). Toisaalta (126) Emme voi uskoa olevamme vanhurskautettuja tekemättä hyviä tekoja. Usko Jeesukseen Kristukseen on ottaa hänet vastaan sellaisena kuin hän antaa itsensä meillä. Mutta hän lupaa meille, ei vain vapauttaa meitä kuolemasta ja antaa syntimme anteeksi Isänsä Jumalan armossa viattomuutensa ansiolla, vaan myös uudestisynnyttää meidät Hengellään saadakseen meidät elämään pyhästi. lain kolmas käyttö Vanhurskautettujen hyvät teot ovat Jumalan lain sisällön mukaisia. (Rohls 162). Jumalan lailla on siis käyttö uudesti syntyneissä. Ahvio toteaa (2009, 64) "Myös uskovalle lain funktio on ensisijaisesti tämä: ajaa Kristuksen vieraan vanhurskauden turviin yhä uudelleen. Tästä syystä lain kolmannen käytön, johon reformoitu perinne ja Heidelbergin katekismus sinänsä selvästi sitoutuvat, määrittelyssä ja sisällön luonnehtimisessa tulee olla erityisen huolellinen Jumalan kymmenen käs- 7

8 kyn muodossa erityisesti ilmoittama ja luonnollisen lain kanssa yhtenevä moraalilaki on uskovan spontaanin ja Hengen synnyttämän kiitollisuuden ilmenemisen ohje niin HK:n... kuin Calvin Geneven Katekismuksenkin mukaan. Kuitenkin molemmat reformoidut tunnustuskirjat katsovat voivansa puhua lain kolmannesta käytöstä vain ja ainoastaan Kristuksen vieraan vanhurskauden ja kaksinkertaisen vanhurskautuksen asiayhteydessä." GK käsittelee lain käyttöä vanhurskautetuissa kahdella kysymyksellä Lain tehtävästä uskoville Mikä [on lain käyttö uskoville]? / Ensiksikin se tekee heidät nöyriksi ja saa heidät etsimään pelastustaan Jeesuksesta Kristuksesta näyttäessään heille, että he eivät voi vanhurskauttaa itseään teoilla (Rm 5:18-21); sitten, sikäli kuin se vaatii enemmän kuin heidän on mahdollista tehdä, se nuhtelee heitä rukoilemaan Herraa, joka antaa heille voiman ja kyvyn (Gal. 4:6), ja kuitenkin tuntemaan itsensä aina syyllisiksi, jotta he eivät ylpeilisi lainkaan. Kolmanneksi se on heille ohjaksina pitämässä heitä Jumalan pelossa Sanomme siis, että vaikka emme tämän kuolevaisen elämän kestäessä koskaan täytä lakia, ei kuitenkaan ole tyhjänpäiväistä, että se vaatii meiltä sellaista täydellisyyttä. Se osoittaa meille päämäärän, johon meidän tulee pyrkiä, jotta meistä jokainen, Jumalan hänelle osoittaman armon mukaisesti, ponnistelisi uutterasti siihen pyrkiäkseen ja siinä päivä päivältä edistyäkseen. / Niin ymmärrän. Kirkon järjestys ja virka Kirkkoa sekä sen järjestystä ja virkaa koskevat kysymykset ovat keskeisiä ekumeenisissa keskusteluissa, siitä kertonee opillisiin kysymyksiin keskittyvän ekumeenisen liikkeen osan nimi "Faith and Order". Jos vastaukset kirkon järjestystä koskeviin kysymyksiin ovat moninaiset koko kristikunnassa, erityisen moninaiset ne ovat siinä osassa, joka on tällä hetkellä asettautunut Reformoidun maailmanliiton ja muutaman muun kansainvälisen yhteisön alle ja joka tulevana kesänä perustaa Reformoitujen kirkkojen maailmankommuunion. Lähtökohdat kirkkojärjestyksen moninaisuuteen ovat reformaation ajassa. Ajatellaanpa vaikka Calvinia. hän palveli, suuren osan ajasta siedettynä muukalaisena, viimeiset vuodet kansalaisena tietyllä tavalla edustuksellisen demokratian perustamaa valtionkirkkoa. Samaan aikaan hän tuki kotimaansa reformoituja kristittyjä näiden rakentaessa kirkkoa, joka voisi toimia sille vihamielisen valtiovallan alla tai siitä riippumatta. Lisäksi hän antoi neuvoja hyvin erilaisissa tilanteissa eläville paikallisille ja alueellisille kirkoille. 8

9 Katekismuksessaan Calvin ei esitä kovin yksityiskohtaista oppia kirkon järjestyksestä eikä virasta. Viran osalta tulevat esille kuitenkin kaksi elementtiä, kaksi reformoidun seurakunnan ja kirkon pilaria: papit ja seurakunnan vanhimmat. Pappien tehtävä on toimia seurakunnan paimenina ja opettajina sekä huolehtia sakramenteista. Vanhimpien tehtävänä on huolehtia seurakunnan järjestyksestä ja taloudesta sekä kirkkokurista ; Toisen Geneven kautensa alussa Calvin laati aivan ensimmäiseksi Kirkkojärjestyksen, jossa hän myös tarkemmin määritteli Geneven kirkon tarvitsemat virat: pappi, opettaja, diakoni, vanhin. Nähdäkseni Calvin ei pitänyt kirkon järjestyksen ja viran yksityiskohtia opillisesti olennaisina. Ne kuuluvat hänellä suurelta osin kulloistenkin tarpeiden mukaan määriteltäviin asioihin. Olen myös pohtinut, onko juuri tämä kirkko-opillinen avoimuus antanut reformoidulle kristillisyydelle erityistä voimaa, dynaamisuutta, levitä mitä erilaisimpiin yhteiskunnallisiin oloihin. Kirkko voi toimia ilman esivallan tukea ja jopa esivallan sitä vastustaessa. Kuvakielto toisena käskynä Reformoidut kirkot ovat itseymmärryksensä mukaan Jumalan sanan mukaan reformoituja kirkkoja. Jumalan sanan merkitys niille näkyy esim. siinä, että niiden tunnustuskirjat ovat avoimia muutoksille: Jos Jumalan sanan perusteella jonkin asian voidaan osoittaa olevan toisin, tunnustusta on muutettava. Tietty Raamatun kirjaimen täydestä todesta ottaminen näkyy niiden käsityksessä dekalogista: Jumalan Siinailla antama Laki kuuluu kristityille kokonaisuudessaan, siis siten, että toisena käskynä on kuvakielto. Reformoidut eivät tässä ole suinkaan yksin, sillä myös ortodoksit ja anglikaanit pitävät samoin kuvakieltoa toisena käskynä. Reformoiduille tällainen dekalogin jaottelu alkoi jo Zwinglistä ja Zürichin vuoden 1523 kuvakiistasta. Vaikka olen tutkinut Calvinin lakikäsitystä, minulta on jäänyt selvittämättä, ottiko hän tämän dekalogin jaon itsestään selvänä. Joka tapauksessa Calvin pitää kuvakieltoa toisena käskynä niin alku-institutiossa 1536 kuin ensimmäisessä katekismuksessa GK:ssa hän selittää kuvakiellon (143) merkitsevän sitä, että Jumala kieltää tekemästä mitään kuvaa Jumalan kuvaamiseksi tai palvomiseksi (144), koska Hänellä, ikuisella Hengellä ei ole mitään samankaltaisuutta minkään näkyvän esineen kanssa (145). Sen vuoksi halu kuvata Häntä loukkaa Hänen majesteettiaan (146). Erityisen tuomittavaa on kuvien edessä rukoileminen ja kunnioituksen osoitus, ikään kuin Jumala näyttäytyisi ihmiselle niissä (147). Kuvanveisto ja maalaustaide eivät kuitenkaan muutoin ole 9

10 kiellettyjä (148). Cognitio Viimeiseksi aiheeksi olen ottanut piirteen, joka nähdäkseni on hyvin tärkeä Calvinilla. En kuitenkaan tiedä, onko sillä varsinaisesti reformoitujen kirkkojen opissa merkitystä ja sijaa. Suurteoksensa Institution Calvin aloittaa seuraavasti: Viisautemme, varsinkin jos sitä tulee pitää todellisena ja aitona viisautena, koostuu lähes yksinomaan kahdesta osasta: Jumalan ja itsemme tuntemisesta. Latinankielinen sana on cognitio, ranskankielinen cognoissance. Tuntemisen teema tulee GK:ssa esille ainakin seitsemässä kysymyksessä: 1, 6, 9, 14, 15, 89, 91. Lopuksi Tässä esityksessä erityisesti reformoidusta Geneven katekismuksessa olen viitannut runsaaseen 50 kysymykseen koko katekismuksen 373 kysymyksestä. Puhtaasti määrällisesti arvioiden suurin osa on siis yleisesti kristillisen opetusta, tai ainakin yleisesti protestanttis-kristillisen. On toinen asia arvioida, mikä minkin painoarvo on, on ollut aikanaan ja on nykyään. Kirjallisuus CALVIN, JOHANNES 1537 Catechismus seu Christianae religionis institutio ecclesiae genevensis, vulgari prius idiomate edita, nuncque postremo latinitate etiam donata. (CO 5, ); suomeksi 2009: (Elonheimo, Kalle) Calvinin Geneven katekismus. Saarinen, Risto (toim.), Reformaation tunnustukset, Helsinki: SKTS, CALVIN, JOHANNES 1542 Catéchisme : c est à dire, le formulaire d instruire les enfants... (1552 painos); ( CALVIN, JOHANNES 1545 Catechismvs Ecclesiae Genevensis, hoc est, formula erudiendi pueros in doctrina Christi, Argentorati. (CO 6, 1 134; OS 2, ) CALVIN, JOHANNES 1541 Les Ordonnances ecclésiastiques. (CO 10/1, ; OS 2, ) CO Ioannis Calvini opera quae supersunt omnia. Ed. G. Baum, E. Cunitz & E. Reuss. 59 vol. Corpus reformatorum. Vol Braunschweig, OS Ioannis Calvini opera selecta. Ed. P. Barth & G. Niesel. I-V. München. 10

11 AHVIO, JUHA 2009 Heidelbergin katekismus, Helsinki: SKTS. D ASSONVILLE, VICTOR E. & BRITZ, DOLF (ed.) 2010 Calvin as Catechist / Calvyn as Kategeet; Congress volume with contributions delivered at the Eigth South African Congress on Calvin Research, Bloemfontein, 2 4 September 2008, Bulletin for Christian Scholarship, Vol 74, No.4, s.l.: Koers, i xxiv, The Book of Common Prayer.... According to the use of The Episcopal Church (1979), New York: Church Publishing. DOWEY, EDWARD A. JR The Knowledge of God Calvin s Theology, Grand Rapids: Eerdmans. ELONHEIMO, KALLE 2006 Das universale Recht bei Johannes Calvin, (Diss.), Åbo: Åbo Akademi. ELONHEIMO, KALLE 2009 Selitykset [Calvinin Geneven katekismukseen].,risto Saarinen (toim.), Reformaation tunnustukset, Helsinki: SKTS, FREUDENBERG, MATTHIAS 2008 Katechismen. Calvin Handbuch, Ed. Herman J. Selderhuis, Tübingen: Mohr Siebeck, FREUDENBERG, MATTHIAS 2010 Ewige Erwählung - Fluch oder Segen? Zur bleibenden Bedeutung von Calvins Prädestinationslehre, in: Georg Plasger (ed.), Calvins Theologie für heute und morgen. Beiträge des Siegener Calvin-Kongresses 2009, HELM, PAUL 2004 John Calvin s Ideas, Oxford: University Press. MCGRATH, ALISTER E Christian Theology, An Introduction, 3rd ed., Oxford: Blackwell. MÜLLER, E.F.K Die Bekenntnisschriften der reformierten Kirche, Leipzig: Deichert. NEUSER, WILHELM 2010 Die Übersetzung des Genfer Katechismus (1542/1545) ins Deutsche durch Zacharias Ursinus im Jahr d Assonville/Britz 2010, ROHLS, JAN 1987 Theologie reformierter Bekenntnisschriften: Von Zürich bis Barmen. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht. (engalnniksi: Reformed Confessions. Theology from Zurich to Barmen, Louisville: Westminster John Knox, 1997.) SAARINEN, RISTO 2009 Johdanto, in: Risto Saarinen (toim.), Reformaation tunnustukset, Helsinki: SKTS, SAXER, ERNST 1997 Der Genfer Katechismus von Einleitung, Calvin Studienausgabe, vol. 11

12 2, Gestalt und Ordnung der Kirche, Neukirchen-Vluyn: Neukirchener, 1 9. WEBER, MAX 1904 Die protestantische Ethik und Geist des Kapitalismus. VEIJOLA, TIMO 1988 Dekalogi, Helsinki: SES. WILLIS, E. DAVID 1966 Calvin s Catholic Christology, Leiden: E.J.Brill. Kiitokset juhlavuodesta! Kiitokset lahjoista ja kolehdeista El Salvadorin luterilaisen kirkon hyväksi. Tämän esitelmän pohjalta pidin englanninkielisisen esitelmän 10. Kansainvälisessä Calvin-tutkimuskongressissa elokuussa Bloemfonteinissa, Etelä-Afrikassa. Kiitokset lahjoista, jotka mahdollistivat matkani sinne. Iloista Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja Jumalan runsasta siunausta uutena vuonna