Avioliittoon vihkiminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Avioliittoon vihkiminen"

Transkriptio

1 Avioliittoon vihkiminen

2 AVIOLIITON MERKITYS Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 1. Kor. 13: 4-7 Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on sekä oikeudellinen tapahtuma että pyhä toimitus, jossa pyydetään liitolle Jumalan siunausta. Vihkitilaisuudessa puolisot vastaavat papin kysymykseen tahdon ja ilmaisevat näin tahtonsa rakastaa Jumalan ja läsnäolijoiden kuullen. Näin vihittävät sitoutuvat avioliittoon ja siihen, että tekevät parhaansa, jotta kumpikin voisivat olla siinä onnellisia. Avioliitto on Jumalan antama tehtävä ja hänen erityisessä suojeluksessaan. AVIOLIITON ESTEIDEN TUTKINTA Ennen vihkimistä toimitetaan avioliiton esteiden tutkinta. Tutkinnan voi suorittaa se evankelis-luterilainen tai ortodoksinen seurakunta, johon toinen vihittävistä kuuluu tai maistraatti. Tutkintapyynnön on oltava kirjallinen. Avioliiton esteiden tutkinnasta annetaan todistus, joka on voimassa neljä kuukautta. VIHKIMINEN Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Vihkiminen toimitetaan kirkossa tai muualla, sen mukaan kuin pappi ja vihittävät siitä sopivat. Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa Suomen evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkkokunnan pappi sekä muutamien uskonnollisten yhdyskuntien edustajat, joille on myönnetty vihkimislupa. Evankelis-luterilaisessa kirkossa vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä, joilla ei ole laillisia esteitä avioliiton solmimiselle. Jos vain toinen vihittävistä on evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, on kirkollinen vihkiminen mahdollinen, kun ev.lut. kirkkoon kuulumaton osapuoli on jonkin muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen, jolla on vihkimislupa. Maistraatissa solmittu avioliitto voidaan siunata kirkossa, jos aviopari haluaa. Samoin muussa kristillisessä kirkossa solmittu avioliitto voidaan siunata luterilaisessa kirkossa. Avioliiton siunaaminen muistuttaa paljon kirkollista vihkimistä ja siinä tulee ottaa huomioon toimituksen jumalanpalvelusluonne.

3 SUKUNIMI Avioliittoa solmittaessa pitää sukunimiasiat olla mietittynä. Puolisot voivat yhdessä päättää ottavansa yhteisen sukunimen tai sitten he säilyttävät sen sukunimen, joka heillä on ollut avioliittoon mennessä. Käyttöön voidaan myös ottaa henkilökohtainen sukunimi, jolloin sitä käytetään yhteisen sukunimen edellä. TOIMITUSKESKUSTELU Ennen avioliittoon vihkimistä tavataan vihkipapin kanssa ja sovitaan käytännön järjestelyistä. Papin kanssa tutustutaan, keskustellaan avioliiton merkityksestä ja käydään läpi vihkimiseen liittyviä asioita. Hänen kanssaan harjoitellaan toimitusta etukäteen vihkipaikassa. Tapaamisessa varmistetaan myös, että avioliiton solmimisen ehdot täyttyvät eikä sille ole esteitä. Toimituskeskustelussa voi olla läsnä muitakin, esimerkiksi bestman ja kaaso tai muita henkilöitä, joilla on jokin tehtävä itse toimituksessa. Vihkipapille kerrotaan omista toiveistaan. VIHKITOIMITUKSEN KULKU Vihkitoimitus on jumalanpalvelus, joka koostuu raamatunluvusta, rukouksesta ja yleensä myös yhteisistä virsistä. Koko toimituksen perusta on siinä, että paikalla oleva seurakunta pyytää Jumalan siuna-usta solmittavalle avioliitolle. Vihkitoi-mituksen musiikin tulee liittyä tähän kokonaisuuteen. Morsiuspari käy vihkikaavan lävitse yleensä yhdessä papin kanssa toimituskeskustelussa. Vihkitoimituksen kaava löytyy virsikirjan liiteosasta ja kirkollisten toimitusten kirjasta. VIHKITOIMITUS ETENEE PÄÄPIIRTEITTÄIN SEURAAVASTI Johdantomusiikki, häämarssi ja/tai alkuvirsi, hääpari saapuu alttarille Alkusiunaus Papin johdantosanat (Hääpsalmi, vapaaehtoinen) Vihkirukous Raamatunluku Papin puhe vihittäville Vihkiminen: Kysymykset vihittäville Sormusrukous (Sormuslupaukset) Vahvistaminen Aviopuolisoiden siunaaminen Kiitosvirsi Yhteinen esirukous Isä meidän -rukous Siunaus ja lähettäminen Vihkilaulu tai muuta sopivaa musiikkia Päätösmusiikki VIHKIMUSIIKKI Musiikista sovitaan kanttorin kanssa. Hän myös mielellään auttaa virsien ja musiikin valinnassa. Vihkitilaisuudessa on yleensä urkumusiikkia (ei tarvitse olla marssi) kirkkoon tullessa ja poistuttaessa, 1-2 virttä ja haluttaessa sakraalitilaan sopivaa soitinmusiikkia tai laulu. Musiikissa tulee ottaa huomioon vihkimisen jumalanpalvelusluonne. Kirkkoon sopivasta musiikista on esimerkkejä ohessa. Rakkausballadille on luontevampi paikka häävastaanotolla esim. morsiusparin saapuessa juhlapaikalle tai maljapuheen yhteydessä. Virsikirjan osiosta Avioliitto (virret ) löytyy vihkitilaisuuteen sopivia virsiä. Hääpari voi itse valita virsistä sopivat säkeistöt. Vihkivirsien lisäksi voidaan käyttää vihkilauluja, jotka löytyvät virsikirjan uusimmasta jumalanpalvelusliitteestä (numerot ). Myös kiitosvirret usein ovat vihkimiseen soveltuvia.

4 VIHKIMUSIIKKIEHDOTUKSIA Marsseja Melartin Mendelssohn Kuula Wagner Elgar Clarke Charpentier Schubert Bach-Gounod Bach Virsiä Virsi 135 Virsi 239 Virsi 241 Virsi 332 Virsi 462 Virsi 517 Virsi 571 Vihkilaulut Yksinlauluja Bach-Gounod Schubert Franck Merikanto Tikka Kirkkomäki Erkkilä sov. R. Lagi sov. J. Haapasalo Simojoki Salminen Nikkola (Lasten virsi) Laaksonen Juhlamarssi Häämarssi Häämarssi Morsiuskuoro Pomp and circumstance Trumpet Voluntary (The Prince of Denmark s March) Trumpet Tune (Te Deum) Preludi C ( pieni ) Preludi F ( pieni ) Preludi Es Kristus valo valkeuden Air Jumala loi Loi Herra kuvaksensa Herra rakkaastani tunnen iloa Herraa hyvää kiittäkää Soi kunniaksi Luojan Herra kädelläsi Suvivirsi (Jo joutui armas aika) Panis Angelius (Leivästä enkelten) Oi kiitos, sä Luojani armollinen Rakkaus on (Viisi laulua Raamatun sanoin) Häälaulu Suurin niistä on rakkaus Sa, Herra, katse armoinen (sanat Runeberg) Luo näihin kahteen katseesi (Runebergin häävirsi) Rakkaus on lahja Jumalan (Messulauluja) Rakkaus on ikuista Tänä aamuna aurinko nousi (Laulutuuli) Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet Sinä Rakkauden liekki Kevään leikit (Tuomaslauluja) Vihkilaulut Lisää esimerkkejä löytyy osoitteesta Kysy myös kanttoreiden omaa ohjelmistoa! He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yhsi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako. Vihkitilaisuutemme Päivä: Paikka: Vihkipappi: Kanttori: Hääjuhla: Matt. 19: 6 Muuta muistettavaa:

5 Suupantie 10, 2. krs Pirkkala puh

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen Onnittelut teille kahdelle, jotka olette halunneet jatkaa elämäänne yhdessä. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako.

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1. Kor. 13:13

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1. Kor. 13:13 OHJEITA VIHKIPARILLE Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1. Kor. 13:13 Ohjeita vihkiparille vihkitoimituksesta ja sen musiikista

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminenopas

Avioliittoon vihkiminenopas Avioliittoon vihkiminenopas Suurin on rakkaus Olette kohdanneet ihmisen, jonka kanssa haluatte viettää loppuelämänne. Se on ihmeellisen hienoa. Kirkossa voitte solmia avioliiton, pyytää sille Jumalan siunausta

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Rakkaani on minun ja minä olen hänen

Rakkaani on minun ja minä olen hänen Rakkaani on minun ja minä olen hänen Laul. l. 6:3 Sastamalan seurakunta Aittalahdenkatu 12 38200 SASTAMALA puh. (03) 521 9000 www.sastamalanseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto puh. (03) 521 9090 avoinna

Lisätiedot

N A K K I L A N S E U R A K U N T A. hääopas

N A K K I L A N S E U R A K U N T A. hääopas MITÄ PITÄÄ MUISTAA? N A K K I L A N S E U R A K U N T A hääopas VIHKIKAAVA Mitä, missä, milloin? AVIOLIITON MERKITYS Rakkaus, sitoutuminen, turva Ennen häitä, juhlan aikana ja sen jälkeen. NAKKILAN SEURAKUNTA

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Taitto: Taitto-Nuotta Valokuvat: Saara Jouhtinen ja sxc.hu

Sisällysluettelo. Taitto: Taitto-Nuotta Valokuvat: Saara Jouhtinen ja sxc.hu 1 Sisällysluettelo Onnea matkaan!................................3 Avioliiton merkitys...........................4 5 Ennakkovalmistelut...........................6 7 Vihkitoimituksen sisältö..........................8

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Kristillinen

Lisätiedot

Ikimuistoiset häät Kauhajoella

Ikimuistoiset häät Kauhajoella Ikimuistoiset häät Kauhajoella TAHDON, TAHDON! Lämpimät onnittelut ja sydämelliset siunauksen toivotukset teille, jotka olette solmimassa avioliittoa. Ilmaisu avioliiton solmiminen kuvastaa hyvin avioliittoon

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Kristillinen

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa Avioliittoon vihkiminen Naantalin seurakunnassa Hyvä avioliittoa suunnitteleva pari! Olette ottamassa tärkeän askeleen elämän polulla, onnea päätöksestänne! Tästä esitteestä saatte tarkempaa tietoa avioliittoon

Lisätiedot

AVIOLIITTOON MUISTILISTA VIHKIPAREILLE OPAS VIHKIPAREILLE

AVIOLIITTOON MUISTILISTA VIHKIPAREILLE OPAS VIHKIPAREILLE MUISTILISTA VIHKIPAREILLE AVIOLIITTOON OPAS VIHKIPAREILLE Välttämättömiä kirkllisessa vihkimisessä: aviliitn esteiden tutkinta vihkipaikan, papin ja kanttrin varaaminen kaksi tdistajaa srmus KIRKKOHERRANVIRASTO

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminenopas

Avioliittoon vihkiminenopas Avioliittoon vihkiminenopas Suurin on rakkaus Olette kohdanneet ihmisen, jonka kanssa haluatte viettää loppuelämänne. Se on ihmeellisen hienoa. Kirkossa voitte solmia avioliiton, pyytää sille Jumalan

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa Avioliittoon vihkiminen Naantalin seurakunnassa Hyvä avioliittoon vihkimistä suunnitteleva pari! Olette ottamassa tärkeän askeleen elämän polulla, onnea päätöksestänne! Tästä monisteesta saatte tarkempaa

Lisätiedot

Herra, rakkaastani tunnen iloa. Kiitos ystävästä, suuri Jumala. Virsi 241:1. Vihkitilaisuus. Maskun seurakunnassa

Herra, rakkaastani tunnen iloa. Kiitos ystävästä, suuri Jumala. Virsi 241:1. Vihkitilaisuus. Maskun seurakunnassa Herra, rakkaastani tunnen iloa. Kiitos ystävästä, suuri Jumala. Virsi 241:1 Vihkitilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut teille, kun suunnittelette hääjuhlaa! Avioliittoon vihkiminen on aina

Lisätiedot

AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

AVIOLIITTOON VIHKIMINEN AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Lahdessa Lahden seurakuntyhtymän keskusrekisteri Keskusrekisterin asiakaspalvelu (asiakaskäynnillä) Avioliiton esteiden tutkinta Vihkivaraukset Avoinna ma-pe 9-15, to 9-16 Vapaudenkatu

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen 1. Johdantomusiikki Seurakunta seisoo. 2. Alkusiunaus Pappi Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seurakunta Aamen. 3. Johdantosanat 4. Psalmi 5. Rukous 6. Raamatunluku Luetaan

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

C. Avioliiton siunaaminen

C. Avioliiton siunaaminen C. Avioliiton siunaaminen Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata (KJ 2: 20). Avioliiton siunaaminen toimitetaan

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun aluekeskusrekisteri

Opas vihkiparille Oulun aluekeskusrekisteri ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun aluekeskusrekisteri Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Kristillinen

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun aluekeskusrekisteri

Opas vihkiparille Oulun aluekeskusrekisteri ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun aluekeskusrekisteri Kristillinen avioliitto Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä

Lisätiedot

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. porievl.fi

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. porievl.fi Suurinta on rakkaus Häitä suunnitteleville porievl.fi Sun silmäs aina mä muistan, niin yltäin murheen puistan. Kun illoin panen maate, on mielessäni aate: minä sulle kihlat ostan, sinut vielä mä sylliin

Lisätiedot

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. porievl.fi

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. porievl.fi Suurinta on rakkaus Häitä suunnitteleville porievl.fi Sun silmäs aina mä muistan, niin yltäin murheen puistan. Kun illoin panen maate, on mielessäni aate: minä sulle kihlat ostan, sinut vielä mä sylliin

Lisätiedot

D. Koulua aloitettaessa

D. Koulua aloitettaessa D. Koulua aloitettaessa Kouluun lähtevien siunaaminen voidaan toimittaa keväällä tai syksyllä juuri ennen koulun alkamista. iunaamisen toimittaa pappi tai muu seurakunnan työntekijä. Kouluun lähtevien

Lisätiedot

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. Wedding Planning

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. Wedding Planning Suurinta on rakkaus Häitä suunnitteleville Wedding Planning Sun silmäs aina mä muistan, niin yltäin murheen puistan. Kun illoin panen maate, on mielessäni aate: minä sulle kihlat ostan, sinut vielä mä

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. Wedding Planning

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. Wedding Planning Suurinta on rakkaus Häitä suunnitteleville Wedding Planning Sun silmäs aina mä muistan, niin yltäin murheen puistan. Kun illoin panen maate, on mielessäni aate: minä sulle kihlat ostan, sinut vielä mä

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen Morsiusmessu Avioliiton siunaaminen

Avioliittoon vihkiminen Morsiusmessu Avioliiton siunaaminen Avioliittoon vihkiminen Morsiusmessu Avioliiton siunaaminen Sauvo-Karunan seurakunta 2013 1 Hyvä morsiuspari, olette varanneet Sauvo-Karunan seurakunnalta Sauvon tai Karunan kirkon avioliittonne solmimisen

Lisätiedot

1. toimenpide 2. toimenpide 3. toimenpide asiakirja säilytysaika huom. avioliiton esteiden tutkinta

1. toimenpide 2. toimenpide 3. toimenpide asiakirja säilytysaika huom. avioliiton esteiden tutkinta avioliiton esteiden tutkinta kihlapari ilmoittaa haluavansa avioliiton esteiden tutkinnan tarkistetaan kihlaparin molempien osapuolten henkilöllisyys, jäsenyys ja oikea paikka esteiden tutkinnalle jos

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen voidaan toimittaa sen jälkeen, kun vihittävät ovat saaneet todistuksen siitä, että avioliiton solmimiselle ei ole estettä. Kirkollisesti vihittävien tulee

Lisätiedot

P/E Meidän auttajamme on Her - ra,

P/E Meidän auttajamme on Her - ra, Rukoushetken rakenne noudattaa pienen rukoushetken kaavaa. Rakennetta voidaan käyttää soveltaen. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Rukoushetken laulettavaksi merkityt

Lisätiedot

Kaste kantaa. tietoa kastettavan vanhemmille. Porin ev.lut. seurakuntayhtymä

Kaste kantaa. tietoa kastettavan vanhemmille. Porin ev.lut. seurakuntayhtymä Kaste kantaa tietoa kastettavan vanhemmille Porin ev.lut. seurakuntayhtymä 1 Esipuhe Hyvät vanhemmat, Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa Teille onnea ja Jumalan siunausta.

Lisätiedot

Avioliittoon vihkimisen vuosipäivä

Avioliittoon vihkimisen vuosipäivä Avioliittoon vihkimisen vuosipäivä Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jota vietetään avioliittoon vihkimisen vuosipäivänä tai muulloinkin avioparin sitä toivoessa. Aineistoa

Lisätiedot

Ehdotus rukoukseksi avioliiton solmineiden samaa sukupuolta olevien avioparien juhlaan kirkossa tai muussa paikassa

Ehdotus rukoukseksi avioliiton solmineiden samaa sukupuolta olevien avioparien juhlaan kirkossa tai muussa paikassa Ehdotus rukoukseksi avioliiton solmineiden samaa sukupuolta olevien avioparien juhlaan kirkossa tai muussa paikassa Musiikkia Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Johdantosanat Hyvät N ja

Lisätiedot

Avioliiton siunaaminen

Avioliiton siunaaminen Avioliiton siunaaminen Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata (KJ 2:20). Avioliiton siunaaminen toimitetaan kirkossa

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2 Kastetilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut kotiseurakunnasta vauvanne syntymän johdosta!

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Kaste kantaa. Tietoa kastettavan vanhemmille

Kaste kantaa. Tietoa kastettavan vanhemmille Kaste kantaa Tietoa kastettavan vanhemmille Esipuhe Hyvät vanhemmat, Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa Teille onnea ja Jumalan siunausta. Tämän vihkosen kautta tahdomme

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Helsingin maistraatti toteaa kansalaisaloitteen johdosta seuraavaa.

Helsingin maistraatti toteaa kansalaisaloitteen johdosta seuraavaa. H E L S I N G I N MAISTRAATTI 1.4.2014 Eduskunta Lakivaliokunta Lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle kansalaisaloitteesta avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

TERVEHDYS VASTASYNTYNEEN KOTIIN. Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän.

TERVEHDYS VASTASYNTYNEEN KOTIIN. Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän. TERVEHDYS VASTASYNTYNEEN KOTIIN Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän. virsi 218 HYVÄT VANHEMMAT Tervehdin teitä lapsenne syntymän johdosta.

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle

Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen. (Ps. 122: 1) Jumalanpalvelusten kirja sisältää seurakunnassa tarvittavat keskeiset jumalanpalveluskaavat.

Lisätiedot

Naimisiin OPAS VIHKIPAREILLE PARKANON SEURAKUNTA

Naimisiin OPAS VIHKIPAREILLE PARKANON SEURAKUNTA Naimisiin OPAS VIHKIPAREILLE PARKANON SEURAKUNTA Ajatuksia vihkimisestä ja avioliitosta Kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä keskeistä on siunauksen pyytäminen. Vihittävät jättävät toinen toisensa ja

Lisätiedot

Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa

Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa Hyvät omaiset! Osanottomme. Isonkyrön seurakunnan puolesta tahdomme olla tukenanne, kun Teitä on kohdannut suru menetettyänne läheisen ihmisen. Tässä oppaassa

Lisätiedot

AVIOLIITTO. kirkossamme tänään ja huomenna. Oulun tuomiorovastikunnan pappien kokoontuminen , POHTO-seminaari

AVIOLIITTO. kirkossamme tänään ja huomenna. Oulun tuomiorovastikunnan pappien kokoontuminen , POHTO-seminaari AVIOLIITTO kirkossamme tänään ja huomenna Oulun tuomiorovastikunnan pappien kokoontuminen 11.1.2017, POHTO-seminaari Avioliittoinstituution lyhyt historia keskiajalta nykyaikaan (Suomi osana Ruotsia, Venäjää

Lisätiedot

Opas kastejärjestelyihin

Opas kastejärjestelyihin Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän

Lisätiedot

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä. JUURIMESSU L = liturgi S = seurakunta Messun vuoropuheluosat lausutaan, ei lauleta. Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Lisätiedot

VINKKEJÄ TYHJÄN SYLIN MESSUN TAI HARTAUDEN JÄRJESTÄJÄLLE

VINKKEJÄ TYHJÄN SYLIN MESSUN TAI HARTAUDEN JÄRJESTÄJÄLLE VINKKEJÄ TYHJÄN SYLIN MESSUN TAI HARTAUDEN JÄRJESTÄJÄLLE SISÄLLYS 1 TYHJÄN SYLIN MESSU JA HARTAUS... 3 2 MESSUN JÄRJESTÄMINEN... 4 2.1 Yhteistyökumppanit... 4 2.2 Käytännön vinkkejä... 5 3 OHJELMAIDEOITA...

Lisätiedot

Jouluaaton sanajumalanpalvelus

Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus vietetään iltapäivällä. Mikäli jouluaatto on sunnuntai, voi jouluaaton sanajumalanpalvelus olla myös seurakunnan pääjumalanpalvelus. I Johdanto

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kastekodin opas Perhon seurakunta

Kastekodin opas Perhon seurakunta Kastekodin opas Perhon seurakunta Kasteen merkitys KASTEEN KAUTTA KRISTITYKSI Kirkon jäseneksi tullaan kasteen kautta. Kasteessa ihminen liittyy kotipaikkansa paikallisseurakuntaan ja maailmanlaajuiseen

Lisätiedot

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen.

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. anajumalanpalvelus anajumalanpalveluksen kaavaa voidaan käyttää sekä sunnuntain tai muun pyhäpäivän pääjumalanpalveluksena että arkipäivän tai erityistilanteiden jumalanpalveluksena (esim. nuorten jumalanpalvelukset,

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Morsiusmessu. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. Aa - men, aa - men, aa - men. ol - koon tei - dän kans - san - ne.

Morsiusmessu. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. Aa - men, aa - men, aa - men. ol - koon tei - dän kans - san - ne. Morsiusmessu Ohjeet avioliittoon vihkimisestä ja siihen valmistautumisesta ovat avioliittoon vihkimisen kaavan alussa. Vihittävät saapuvat johdantomusiikin aikana alttarin eteen, polvistuvat ja siirtyvät

Lisätiedot

Kastettavan vanhemmille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Kastettavan vanhemmille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Kasteopas ~ Kastettavan vanhemmille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 2

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Tuhkakeskiviikon messu

Tuhkakeskiviikon messu Tuhkakeskiviikon messu Tuhkakeskiviikon jumalanpalvelus voidaan viettää myös sanajumalanpalveluksena. Tällöin voidaan jättää tuhkakeskiviikon messun kohta 5 (Herra, armahda) pois. Ehtoollisosa jätetään

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Ihmiset voivat elää monenlaisissa liitoissa. Tässä saat tietoa neljästä eri liitosta ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Avoliitto Kun kaksi ihmistä

Lisätiedot

Olisiko kirkon luovuttava vihkioikeudesta? Mitä selvityksessä selvisi?

Olisiko kirkon luovuttava vihkioikeudesta? Mitä selvityksessä selvisi? Olisiko kirkon luovuttava vihkioikeudesta? Mitä selvityksessä selvisi? Tiililä-seura 3.10. 2017 Eila Helander, professori emerita 3.10.2017 1 Piispainkokouksen tehtäväanto Selvityksen tuli olla: Perinpohjainen

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. 15 vuotta täyttänyt, joka on kastettu oikein, otetaan kirkon jäseneksi siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen tunnustaa kirkon uskon (KJ 1:3). Jos henkilö on käynyt rippikoulun, ei jäseneksi ottaminen

Lisätiedot

Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän. virsi 218

Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän. virsi 218 TERVEHDYS VASTASYNTYNEEN KOTIIN Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän. virsi 218 HYVÄT VANHEMMAT Tervehdin teitä lapsenne syntymän johdosta.

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Luettelo tekstien ja sävelmien tekijöistä

Luettelo tekstien ja sävelmien tekijöistä Luettelo tekstien ja sävelmien tekijöistä Lyhenteet: t teksti s sävelmä Tekstit ja laulut Virsikirjan jumalanpalvelusliite Armahda meitä, Herra Jumalamme 721 Armahda minua, Jumala 796 Armollinen Jumala

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi 1 Lähde: oikeusministerio.fi-verkkosivu, 7/2017 Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Tässä esitteessä kerrotaan, millä tavalla sukunimi voi muuttua avioliiton solmimisen yhteydessä. Esitteessä kerrotaan

Lisätiedot

HARTOLAN SEURAKUNTA Kuorisääntö, hyväksytty kirkkoneuvostossa 29.11.2007

HARTOLAN SEURAKUNTA Kuorisääntö, hyväksytty kirkkoneuvostossa 29.11.2007 HARTOLAN SEURAKUNTA Kuorisääntö, hyväksytty kirkkoneuvostossa 29.11.2007 1. Yleistä 2. Kellojen soitto 3. Kynttilät ja kukat 4. Jumalanpalvelukset 5. Muuta 1. Yleistä Hartolan kirkon kuorisäännössä määrätään

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Johdannon edellä on jouluun liittyvää soitinmusiikkia. Johdanto voidaan lausua tai laulaa. " "

Johdannon edellä on jouluun liittyvää soitinmusiikkia. Johdanto voidaan lausua tai laulaa.  Jouluun valmistautumisen rukoushetki Rukoushetken tavoitteena on yhdistää ihmisten joulujuhlaperinteeseen kirkkovuoden aikaan liittyvä odotus ja valmistautuminen. Rukoushetken järjestys noudattaa soveltaen

Lisätiedot

Aviopuolisoiden velvollisuuksista

Aviopuolisoiden velvollisuuksista 1 Efesolaiskirjeen selitys 14 Ef. 5:21 32 Aviopuolisoiden velvollisuuksista Olemme siirtyneet Paavalin Efesolaiskirjeen selityksessä osioon, jossa on kehotuksia kristityille oikeanlaiseen elämään. Näitä

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messu Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messun sisältö on osuvasti kuvattu Martti Lutherin saarnassa:... rakas Herramme itse puhuu meille Pyhän Sanansa kautta ja me vastaamme Hänelle rukoillen

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23. Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Syyskuun 13. päivänä Room. 12:19

Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23. Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Syyskuun 13. päivänä Room. 12:19 Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23 Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Mahdotonta on, että evankeliumi olisi ainoastaan jollekulle sallittu, sillä se on oppi, joka ei ole sidottu yhteen

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi OIKEUSMINISTERIÖ Puolisoiden sukunimi avioliittoa solmittaessa Puolisoiden sukunimi avioliiton purkauduttua Lapsen sukunimi syntymän perusteella Lapsen sukunimen muuttaminen

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

B. Kirkkoa rakennettaessa

B. Kirkkoa rakennettaessa B. Kirkkoa rakennettaessa Ennen töiden alkamista tai peruskiveä laskettaessa voidaan kirkon rakennuspaikalla viettää rukoushetki. Kaavaa voidaan käyttää myös seurakunnan muuta toimitilaa rakennettaessa.

Lisätiedot

OHJE SEURAKUNNAN VIERASKIELISEN JA EKUMEENISEN TYÖN JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN

OHJE SEURAKUNNAN VIERASKIELISEN JA EKUMEENISEN TYÖN JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI OHJE SEURAKUNNAN VIERASKIELISEN JA EKUMEENISEN TYÖN JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN 17.9.2008/th SISÄLLYS 1. Aluksi 1 2. Jumalanpalvelukset 2 Saarna 3 Ehtoollinen 3 3. Kirkolliset

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

13. Yhteinen esirukous Voidaan käyttää seuraavaa rukousta: III KASTAMINEN I JOHDANTO

13. Yhteinen esirukous Voidaan käyttää seuraavaa rukousta: III KASTAMINEN I JOHDANTO Pyhä kaste I JOHDANTO 1. Virsi 2. Alkusiunaus 3. Johdantosanat 4. Psalmi 5. Kysymykset tai kehotus 6. Ristinmerkki 7. Rukous II SANA 8. Raamatunluku Lasten evankeliumin (Mark 10:13-16) edellä voidaan lukea

Lisätiedot

Pääsiäisyön messu (A)

Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messua vietetään myöhään pääsiäislauantaina. Seurakunta kokoontuu hämärään ja hiljaiseen kirkkoon. Alttarikynttilät ovat vielä sytyttämättä. Seurakuntalaisille voidaan

Lisätiedot

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta JOUKO KIISKI 17.10.2018 Taustaa Suomessa on viime vuosikymmenten aikana kiinnitetty huomiota eri vähemmistöjen oikeuksiin.

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot