Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 13.12.2003"

Transkriptio

1 10

2 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 11

3 12 Meluesteitä Pääradan varteen Meluesteiden rakentaminen on käynnistynyt Oulunkylän aseman kohdalla. Aitaa rakennetaan muuallakin, muttei yhtenäisenä Vantaan rajalle asti. - Meluongelman kartoitus, suojauksen yleissuunnittelu ja detaljisuunnittelu on ollut vireillä jo parikymmentä vuotta. Nyt on saatu tarpeelliset määrärahat työhön, joka parantaa ratkaisevasti monen oulunkyläläisen asumisviihtyisyyttä, kertoo Ratahallintokeskuksesta Pekka Huttunen. Kaupungin osuus rahoituksesta on 40 prosenttia. Aita ulottuu noin 500 metriä Oulunkylän asemalta etelään tai oikeastaan kaakkoon, suunnilleen radan molemmin puolin olevan asutuksen kohdalle. Taivaskallion kohdalle ja sitä vastapäätä aitaa ei ainakaan tässä vaiheessa vielä tule. Asemalta pohjoiseen tehdään nyt vain lännenpuoleinen aita suunnilleen jalankulkusiltaan asti. Aidan korkeus vaihtelee Curly r.y. avasi nuorten mediakahvilan Tikkurilassa Curly Cafe Papiljotti avasi ovensa yli 12-vuotiaille nuorille. Mediakahvila on lajinsa ensimmäinen koko Suomessa. Nuorisotyötä tekevä Curly ry. avasi nuorille tarkoitetun mediakahvilan perjantaina Tikkurilassa Tonttulan Nuorisotalon tiloissa. Curly Cafe Papiljotti tarjoaa yli 12-vuotiaille nuorille turvallisen ja päihteettömän vapaa-ajan viettopaikan. Vantaan nuorisotoimen johtaja Eija Ahola avasi kahvilan virallisesti. Hän kiitteli Opetusministeriötä kahvilan saamasta tuesta. Vantaan kaupunki mahdollisti kahvilahankkeen tarjoamalla hyvien kulkuyhteyksien päässä olevat tilat. Opetusministeriö toivoo, että Curly Cafe Papiljotti toimisi malliesimerkkinä muille kunnille. - Kahvilaan ovat tervetulleita kaikki nuoret Vantaan ulkopuoleltakin, Curly ry:n toiminnanjohtahja Ira Kinnunen sanoi iloisesti avajaistilaisuudessa. Uudet arvot ja medialukutaito - Yhdistyksemme halusi laajentaa toimintaa muualle maahan Helsingin ulkopuolelle, tämä on hyvä alku, Curly ry:n puheenjohtaja Kaija-Leena Sinkko totesi. Curlyn toiminnassa pohjimmiltaan on kyse ennaltaehkäisevästä nuorisotyöstä. - Nuorten omaksumat arvot ja maailmakuva, joka ihannoi muun muassa ylilaihuutta, säilyvät yhteiskunnassa niin kauan kuin niitä tuetaan. Pyrimme muuttamaan näitä vääriä arvoja nuorten oman äänen kautta, Sinkko kertoi. Nuorten Curly ry:n toiminnanjohtaja Ira Kinnunen kertoi, että kahvilaprojektin suunnittelu on vienyt kaiken kaikkiaan parisen vuotta. 1,5 ja 3 metriin. Melu vaimentuu 5-10 desibeliä, mikä on todella huomattava parannus. Aitarakenne pyritään sopeuttamaan ympäristöön ja vihertöitä tehdään. Aidan rakentaminen häiritsee joillakin tonteilla, vaikka työ tapahtuukin Ratahallintokeskuksen maalla. Kevyen liikenteen väylille tulee rajoituksia ja väliaikaisjärjestelyitä. medialukutaito on uusien arvojen lisäksi toinen asia, johon yhdistyksen toiminta pureutuu. Tekemistä nuorille Kahvila sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Tikkurilan juna- ja bussiasemaa vastapäätä. Mediakahvilasta löytyvät nettiyhteydet, televisio, video, lehtiä ja kirjoja. Siellä järjestetään myöhemmin myös te toja aiheista, joista nuoret niitä toivovat. Kahvilassa toimii hengenluojina kaksi nuorisokoulutuksen saanutta työntekijää: Johanna Salenius ja Aki Savolainen. He pyrkivät kehittämään kahvilan toimintaa, auttavat internetin käytössä, toimivat vahtimestareina ja kuuntelevat nuoria mahdollisissa ongelmissa. - Saamme tästä myös itse paljon, Johanna Salenius totesi. - On hienoa päästä tällaiseen projektiin mukaan, Aki Savolainen jatkoi. Kahvilaan on myös palkattu kahvilatyöntekijä Päivi Korhonen huolehtimaan, että aina on tarjolla tuoretta kahvia ja pikku purtavaa. Monipuolista mediaa Curly ry:n toimintaan kuuluvat vasta avatun kahvilan lisäksi Curlylehti,-radio, TV ja wwwsivusto. Mediatoimintaa on tehty vuodesta 1997 lähtien. -Joskus tulevaisuudessa tavoitteenamme on jäjestää esimerkiksi iltapäiväkerhotoimintaa koululaisille, Sinkko kertoi yhdistyksen tulevaisuuden projekteista. Kirsi Pitkäranta Curly cafe Papiljotti Nuorisotalo Tonttula Ratatie 2, Tikkurilan juna- ja bussiasemaa vastapäätä Avoinna pe-la klo Joogassa on se jokin Jooga kehitettiin Intiassa tuhansia vuosia sitten, mutta se sopii hyvin myös nykyajan kiireiselle ja stressaantuneelle ihmiselle. Kaija Oivamäki-Tähtinen opastaa ihmisiä joogan rentouttavaan maailmaan Maunulassa. Oivamäki-Tähtisen silmät syttyvät, kun hän pääsee puhumaan työstään, joka on samalla hänen mieliharrastuksensa. - Aloitin joogan harrastamisen yli kymmenen vuotta sitten raskaana ollessani ja nykyään, 42-vuotiaana, olen notkeampi kuin koskaan, Oivamäki-Tähtinen Pelikenttä ja pysäköintialue Ogeliin Oulunkylän ala-asteen tonttiin liitetään suurin osa tontin ja Käskynhaltijantien välisestä puistoalueesta. Alueelle tulee pelikenttä ja HTV:n laajakaistainen kaapeliverkko on laajenemassa myös Oulunkylän alueelle. Syksyn aikana on tehty kaivutöitä mm. Mäkitorpantien varrella sekä Siltavoudintien ja Torivoudintien alkupäässä. HTV:n kaapeliverkkoon on ensi vaiheessa mahdollista liittyä Mäkitorpantie 4-44 ja 5-33, Siltavoudintie 1-18 ja Torivoudintie 2-12 ja 1-19 kiinteistöissä, joista noin puolet onkin jo tehnyt liittymissopimuksen. - Verkon alue laajenee kysynnän mukaan, kertoo HTV:n liittymämyynnin aluepäällikkö Lahja Kokkonen. Sopimuksen HTV:n verkkoon liittymisestä on tehnyt jo noin puolet niistä alueen kiinteistöistä, jotka MARIA MÄKELÄ Kaija Oivamäki-Tähtisen tunneilla harjoitetaan fyysistä hathajoogaa. sanoo. Hän vetää kahta alkeisryhmää Maunulassa ja yhtä Espoossa. Oivamäki-Tähtisen tunneilla harjoitetaan hathajoogaa, joka on fyysistä joogaa eli siinä panostetaan asentoihin ja hengitykseen. - Ennen joogaa pidettiin huuhaana, mutta nykyään ihmiset ovat ymmärtäneet, että se on liikuntamuoto HTV tuo laajakaistan Oulunkylään Nopeat verkkoyhteydet ja lisää TV-kanavia muiden joukossa, Oivamäki-Tähtinen selittää. - Muutama vuosi sitten koko harrastuksesta ei edes kehdannut mainita ja nyt siitä on tullut trendi. Kaija Oivamäki-Tähtinen luettelee koko joukon hyviä syitä harrastaa joogaa. - Jooga sopii lähes kaikille, se kohottaa kuntoa ja kuluttaa energiaa samalla kun keho ja mieli rentoutuvat. Joogassa voi jatkuvasti kehittää itseään ilman että se muuttuu suorittamiseksi. Kalliita varusteita ei tarvita, t-paita ja verkkarit riittävät. Lisäksi vaikutukset näkyvät kankeammassakin aloittelijassa nopeasti. Kaija Oivamäki-Tähtinen muistuttaa, että nykyajan hektisessä rytmissä ihminen helposti unohtaa hoitaa ja helliä itseään. - Jooga hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti ja siinä pääsee hetkeksi eroon arjesta. Minä ainakin saan hyvän mielen kun ihmiset lähtevät tunnilta rauhallisina ja tyytyväisinä. Kynttilät ja sinisävyinen sisustus luovat rauhallisen tunnelman, joka toivottaa tervetulleeksi Maunulassa sijaitsevaan Harmony Holdingiin. Harmony Holding on musiikkiterapeutti ja luokanopettaja Kaija Oivamäki-Tähtisen syksyllä perustama yritys, jossa hän tarjoaa musiikkiterapiapalveluiden lisäksi myös ohjausta joogaan. Maria Mäkelä pysäköimisalue. Osia puistoalueesta liitetään viereisiin pientalotontteihin, joilla olevat 1920-luvun huvilat suojellaan ja tonteille osoitetaan rakennusalat lisärakentamista varten. Kaupunkisuunnittelulautakunta teki päätökset pitämässään kokouksessa. ovat pyytäneet liittymistarjouksen. Kevään yhtiökokouksissa on odotettavissa lisää liittymispäätöksiä. Liittymissopimuksen jo tehneiden kiinteistöjen kytkentätyöt ajoittuvat ensi keväälle ja kesälle, ja ensimmäiset pari taloa kytketään verkkoon vielä tämän vuoden puolella. Ennen kytkentää kiinteistöissä on tehtävä vielä sisäverkon kunnostustöitä. HTV:n verkkoon liitetyllä kotitaloudella on mahdollisuus käyttää yhden ja saman pistokkeen kautta analogisten tv- ja radiokanavien lisäksi myös kymmeniä digitv-kanavia sekä asuntokohtaista Welho-laajakaistaliittymää ilman erillistä asennuskäyntiä. Taloyhtiö voi myös hankkia HTV:ltä helppokäyttöisen Talowelho-kotisivupalvelun taloyhtiön sisäiseen yhteydenpitoon. Talowelhoon voidaan koota mm. taloyhtiön tiedotteita, yhteystiedot ja vikailmoituslomakkeet. Tarjolla on myös keskustelupalsta, taloyhtiön ylläpitämä linkkilista ja kaupunginosakirpputori. HTV (Helsinki Televisio Oy) on Suomen suurin kaapelitelevisioyhtiö. Sen laajakaistaverkkoon pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) on kytketty jo yli taloutta. HTV on osa SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmää. Kaapeliverkkoon liittymisestä voi tiedustella HTV:n liittymämyynnistä: Lahja Kokkonen, (09) , lahja.kokkonen@htv.fi

4 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 13 I ett svart vaxdukshäfte läser jag vad jag har skrivit i min dagbok om vinterkrigets jul: På juldagsmorgonen blev det flygalarm tidigt på förmiddagen och vi sökte oss till den stora grottan på Toivola barnhems område. Vår församlings t.f. kyrkoherde Lauri Solin kom också dit och höll julotta på finska och svenska. En julgran stod mitt i grottan och ljus brann i den under andakten. Det fanns gott om utrymme för alla, både för barnhemmets barn och alla grannar i närheten. I en vrå satt en ung mamma med två små barn, en tvåårspojke som hade mjölkskorv och ett litet syskon i vagn. Båda barnen grät och då gick Inga Winqvist och tog pojken och bar honom, så att modern fick amma den lilla. Alla var vänliga mot varandra och Toivola barnhems lärare Uusivirta och ledare Hietanen gick omkring och såg till att alla hade det så bra som möjligt. Alla hade inte ett så präktigt bombskydd att söka sig till. Den här stora grottan hade ryssarna sprängt i berget före första världskriget och den kom så väl till användning nu. I de flesta fall satt man i Åggelby i sina potatiskällare under husen eller på gårdarna. I Grindbacka hade familjen Nyman en så stor källare att också grannarna fick skydd i den. Men visst blev det trångt och nerverna var spända. När fru Marta Nyman med sin lille son Veikko sist av alla kom in i Brittas barndomshem vid Pikku-Mattivägen MINNEN FRÅN KRIGSÅRENS JULAR I ÅGGELBY Vi har snart jul igen. Julruschen är i full gång, affärerna har söndagsöppet. Den som inte orkar med allt jäkt reser söderut eller firar jul i Lappland. Tankarna går tillbaka till krigsårens jular. Vinterkrigets jul var gnistrande vacker och kall med stjärnklara nätter. Vi uppmanades att inte om dagarna elda brasor i våra kakelugnar, röken steg så rak och vit ur skorstenarna och utpekade tydligt våra samhällen för fiendeplanen. Denna första krigsjul hade vi ännu mat, trots att mycket redan var på kort. Antagligen fanns det på vårt julbord både skinka och lutfisk. källaren var det någon som fräste: Här är fullt redan och ingen ryms mera in. Och då sade hennes granne i mörkret: Var tyst du, det är ju hon som äger källaren. Julen 1940 hade vi fred men mindre matransoner. År 1941 fick man på kort 150 gram torrfisk eller c:a 350 gr. färdig lutfisk. Vi hade faktiskt både lutfisk och risgrynsgröt också den julen. Hur fin var inte den hemlagade fisken, där man till lutningen använde björkaska från den egna kakelugnen. de endast på de ransoner som folkförsörjningen påbjöd. Men på julaftonen anlände ett matpaket från släktingar i Pedersöre, det var det bästa som hände oss den helgen. Vår julgröt kunde vi göra av kornmjöl och av vetemjölet bakade vi julbulle. Myndigheterna var onödigt stränga när det gällde hamstringen, men man måste ha sett mellan fingrarna när det gällde helgens julpaket. Det var inte enbart mat som saknades. Bland tidningarnas annonser kunde man hitta verkliga godbitar, t.ex. : 2 st. goda cykelringar utbytas mot sämre, mellanavgift 1 2 mille Työmies. Julen 1943 kom våra österbottniska vänner också ihåg oss, på julaftonen åt vi fårköttsgryta och gröt av hela korngryn. Den julaftonen var antagligen den mörkaste under krigsåren i Åggelby, ty på kvällen slocknade den elektriska belysningen. Jag läser i det svarta vaxdukshäftet: I mörkret steg vi upp tidigt på juldagsmorgonen och vandrade i halkan till kyrkan. Många hade infunnit sig, men också kyrkan var mörk, endast två små lampor brann på vardera sidan om predikstolen. I skenet av ficklampor såg vi psalmnumren på siffertavlan, vi lyste oss också igenom inledningspsalmen Av himmelshöjd jag kommen är. Någon lyste väl också med sin ficklampa över noterna, så att kantor Anian Nyberg kunde spela psalmerna. Vår t.f. kyrkoherde Toivo Viitasaari var då helt ny i församlingen, han hade det svårt att i mörkret klara av den svenska bibeltexten. Åggelby damkör sjöng under Ester Carlsons ledning två sånger. I mörkret gav hon fel ton till Stilla natt, men det lät ganska bra i alla fall fastän vi sjöng bara två verser i stället för Julen 1942 firade vår familj utan far, han hade dött i oktober. Det var verkligen ont om mat då och vi hade ingen kontakt med svarta börsen utan levde tre inövade. Härlig är jorden klarade vi riktigt fint. Vid åttatiden var vi hemma igen, men eftersom vi fortfarande saknade elektricitet tog vi en stunds tupplur. Med det svaga dagsljuset fick vi belysning igen. Den bästa gåvan julen 1944 var väl trots allt den tunga freden som tillät oss att kasta bort de slitna mörkläggningsgardinerna. Det skulle dock dröja många år tills vi igen kunde köpa vad vi ville och hur mycket som helst i matväg. Skoleleverna säger i dag om skolmaten: Yäk, den kan man inte äta. Vi, som upplevde krigsåren minns hur vi nästan alltid var hungriga då och det är svårt för oss att höra barnen förakta maten. Under krigsåren fanns det minsann ingen överbliven mat att kasta bort och fortfarande lämnar vi ogärna kvar mat på våra tallrikar. Det har gått 60 år och nära nog tre generationer sedan den sista krigsjulen. Vi, som upplevde de svåra åren kan aldrig helt glömma dem. Vi minns våra stupade närstående och vänner och vi högaktar våra veteraner som offrade sina bästa år vid fronten. Men vi minns också samhörigheten och hjälpsamheten, som vi upplevde så starkt under dessa år. Så vill jag tillönska mina läsare en god jul! Britta Holmlund MUISTOJA SOTA-AJAN JOULUISTA vat talon alla tai pihoilla olevissa perunakellareissaan. Veräjämäessä Nymanin perheellä oli niin suuri kellari, että naapuritkin saivat suojaa. Tietenkin oli ahdasta ja hermot kireällä. Kun rouva Martta Nyman pienen Veikko-poikansa kanssa tuli kaikkein viimeisimpänä kellariin oli joku, joka tiuski: Täällä on jo täyttä, ei tänne mahdu. Siihen vastasi pimeydestä hänen vierustoverinsa: Ole hiljaa, hänhän on tämän kellarin omistaja. Jouluna 1940 meillä oli rauha, mutta vähemmän ruoka-annoksia. Vuonna 1941 sai ruokakortilla 150 grammaa kuivattua kalaa tai noin 350 grammaa valmista lipeäkalaa. Meillä oli todellakin sekä lipekalaa että riisipuuroa myös sinä jouluna. Kuinka hienoa olikaan kotoinen lipeäkala, jonka tekoon käytettiin oman kaakeliuunin koivutuhkaa. Joulun 1942 perheemme vietti ilman isää, hän oli kuollut lokakuussa. Oli todella pula ruuasta ja kun meillä ei ollut yhteyksiä mustanpörssin kauppiaisiin, elimme kansanhuollon antamien ruoka-annosten varassa. Jouluaattona tuli ruokapaketti sukulaisilta Pietarsaaresta, se oli parasta, mitä meille sattui sinä jouluna. Joulupuuron saatoimme tehdä ohraryyneistä ja vehnäjauhoista leivoimme joulupullaa. Viranomaiset olivat tarpeettoman ankaria hamstrauksen suhteen, mutta katsoivat varmaankin sormien läpi kun kyse oli joulupaketista. Pulaa ei ollut vain ruuasta. Lehti-ilmoituksista saattoi löytyä todellisia makupaloja, kuten esimerkiksi Vaihdetaan kaksi hyvää polkupyöränrengasta huonompiin, välirahaksi kelpaa 1 2 pakettia Työmies-tupakkaa. Myöskin jouluna 1943 muistivat Pohjanmaan ystävämme meitä. Jouluaattona söimme lammaspataa ja ohraryynipuuroa. Tuo jouluaatto oli luultavasti sotavuosien jouluista kaikista pimein Oulunkylässä, sillä illalla sammuivat sähkövalot. Luen mustasta vahakantisesta vihostani: Pimeässä nousimme ylös aikaisin jouluaamuna ja kuljimme liukastellen kirkkoon. Moni oli paikalla, mutta myöskin kirkko oli pimeä, vain kaksi pientä lamppua paloi saarnastuolin kummallakin puolella. Taskulamppujen valossa näimme virsien numerot numerotaululta ja veisasimme alkuvirren Enkeli taivaan. Joku valaisi taskulampullaan myös nuotteja niin, että kanttori Anian Nyberg pystyi soittamaan virret. Tilapäinen kirkkoherramme Toivo Viitasaari oli aivan uusi seurakunnassa. Hänelle tuotti vaikeuksia selviytyä pimeässä ruotsinkielisestä raamatuntekstistä. Oulunkylän naiskuoro lauloi Ester Carlsonin johdolla kaksi laulua. Pimeässä hän antoi väärän sävelen Jouluyölle, mutta joka tapauksessa se kuullosti aika hyvältä, vaikka lauloimme vain kaksi säkeistöä kolmesta harjoittelemastamme. Maa on niin kaunis - laulusta selviydyimme oikein hyvin. Kahdeksan aikaan olimme takaisin kotona, mutta koska edelleenkin puuttui sähkö, menimme sänkyyn pienille nokosille. Päivänvalon myötä palasi sähkökin. Joulun 1944 paras lahja raskaasta rauhasta huolimatta oli mahdollisuus heittää pois kuluneet pimennysverhot. Kesti kuitenkin vielä monta vuotta kunnes Pian on joulu taas. Joulukiireet painavat päälle, lahjapuoditkin ovat sunnuntaisin auki. Ne jotka eivät tätä hosumista kestä, matkustavat etelään tai viettävät joulua Lapissa. Ajatukseni palaavat sota-ajan jouluihin. Talvisodan joulu oli säteilevän kaunis ja kylmä tähtikirkkaine öineen. Meitä kehotettiin olla pitämättä päiväsaikaan tulta kaakeliuuneissamme, savu nousi suoraan ja valkoisena savupiipuista ja paljasti selvästi asutuksen vihollisen lentokoneille. Tänä ensimmäisenä sotajouluna meillä oli vielä ruokaa, vaikkakin paljon oli jo säännöstelty ja voitiin ostaa vain korteilla. Meillä oli luultavasti joulupöydässä sekä kinkkua että lipeäkalaa. Mustasta vahakansivihkostani luen mitä olen kirjoittanut päivkirjaani talvisodan joulusta: Joulupäivän aamuna tuli ilmahälytys aikaisin aamupäivällä ja hakeuduimme suureen Toivolan lastenkodin alueella olevaan kallioluolaan. Seurakuntamme tilapäinen kirkkoherra Lauri Solin tuli myöskin sinne ja piti jouluaamun jumalanpalveluksen suomeksi ja ruotsiksi. Joulukuusi seisoi luolan keskellä ja kynttilät paloivat siinä. Tilaa oli kaikille, niin lastenkodin lapsille kuin lähistön kaikille naapureillekin. Eräässä nurkassa istui nuori äiti kahden pienen lapsensa kanssa, kaksivuotiaalla pojalla oli maitorupea, pieni sisko oli vaunuissa. Kummatkin itkivät ja niinpä Inga Winqvist meni ja otti pojan syliinsä, jotta äiti sai imettää pikkuista. Kaikki olivat ystävällisiä toisia kohtaan ja Toivolan lastenkodin opettaja Uusivirta ja johtaja Hietanen kulkivat ympäriinsä ja huolehtivat, että kaikilla oli niin hyvin kuin mahdollista. Kaikilla ei ollut yhtä kelvollista pommisuojaa minne hakeutua. Tämän suuren luolan olivat venäläiset louhineet kallioon ennen ensimmäistä maailmansotaa ja se tuli nyt hyvään käyttöön. Useimmissa tapauksissa oulunkyläläiset istuisaatoimme ostaa mitä halusimme ja kuinka paljon tahansa. Tämänpäivän koulaiset sanovat kouluruuasta: yäk, sitä ei voi syödä. Me, jotka elimme sotavuodet, muistamme kuinka meillä oli silloin lähes aina nälkä ja yhä tuntuu pahalta kuulla lasten halveksivan ruokaa. Sotavuosina ei todellakaan jäänyt tähteeksi ruokaa pois heitettäväksi ja edelleenkään emme mielellään jätä ruokaa lautasillemme. On kulunut 60 vuotta ja kolme sukupolvea viimeisestä sotajoulusta. Me, jotka koimme nämä vaikeat ajat, emme koskaan voi niitä kokonaan unohtaa. Muistamme kaatuneita läheisiä ja ystäviä ja kunnioitamme sotaveteraanejamme, jotka uhrasivat parhaat vuotensa rintamalla. Mutta muistamme myös yhteenkuuluvuuden ja avuliaisuuden, jotka koimme niin voimakkaasti näinä vuosina. Toivotan lukioilleni hyvää joulua! Britta Holmlund Vapaasti kääntänyt MH

5 14 Taloyhtiöiden laajakaistayhteyksien lisääntyminen Maunulassa Maunulan aluefoorumilla keskusvontatietojen siirto kiin- teistöyhtiön kiinteistövalteltiin teistöistä keskusvalvomoon laajakaistayhteyksien määrän kasvuun vaikuttavista tekijöistä. Taloyhtiöt ovat muutoksessa avainasemassa. Maunulassa on 16 asunto-osakeyhtiötä eli yli puolet hankkinut HomePNA-tekniikkaan perustuvan edullisen jaetun laajakaistayhteyden. Toimintamallissa ADSLyhteys jaetaan talonjakamossa puhelinverkkoa myöten asuntoihin. Taloyhtiö tekee laiteinvestoinnit sekä luotettavasti ja tietoturvallisesti sekä 3) asukasdemokratian, asukasviestinnän sekä sidosryhmäkommunikaation tarpeisiin toteutettavan portaalin tietoliikenneratkaisut. Koy Maunulan Asuntojen projektissa on periaatteena, että asukas voi valita minkä tahansa internet-yhteyksiä tarjoavan operaattorin ja että jokainen asukas tekee itse sopimuksensa valitsemansa operaattorin kanssa. sopimuksen operaattorin Kiinteistöyhtiön verkkoyhteysprojektista kanssa. Taloyhtiö perii on käyty kuukausimaksun vastikkeen laaja tarjouskilpailu, jonka mukana niiltä asukkailta, perusteella loppukesästä jotka ovat yhteyden ottaneet. Hinnat ovat Maunulassa vaihdelleet 7-15 euroa/ kk. Taloyhtiö kuolettaa investoinnin lähtien projektia on valmisteltu yhdessä ElisaCom Oy:n kanssa. Yhtiön tavoitteena on tehdä jouluun n. kahdessa vuo- mennessä päätös dessa, jonka jälkeen investointi verkkoyhteysprojektista. alkaa tuottaa voittoa taloyhtiölle. Kerralla yhteyden on ottanut % kerrostalon Mobiilit yhteydet seuraava kehitysvaihe asukkaista. Seuraava vaihe internetin Koy Maunulan Asunnot kilpailutti operaattorit käytössä on langattoman Internet-tekniikan yleistyminen. Nykyään kuka tahansa Maunulassa toimiva kunnan vuokrataloyhtiö Koy Maunulan Asuntojen verkkoyhteysprojektin tavoitteena on mahdollistaa 1) edulliset, luotettavat ja ajanmukaiset laajakaistaiset Internet-yhteydet asukkaille, 2) kiinvoi ostaa kotiinsa WLANtukiaseman, joka mahdollistaa kotona kytkeytymisen internetiin langattomasti. Liikekeskuksiin ja kahviloihin rakennetaan ns. hot spoteja, joissa kannettavan tietokoneen omistaja voi ANNE TARJANNE kytkeytyä langattomasti internetverkkoon, jos tietokoneessa on WLAN-kortti. Arabianrannan huippunopeat yhteydet Aluefoorumilla esitellyssä Arabianrannan mallissa alueen taloyhtiöt omistavat palveluyhtiön, joka kilpailutti operaattorit. Operaattorina Arabianrannassa toimii Nordic WAN & LAN. Kadunalaisen tietoverkon on rakentanut Helsingin oma sähköyhtiö Helen. Arabianrannan ratkaisu perustuu Ihania kohtaamisia Riitan puistossa. Leipureina Tuomas (vas.), Siiri, Kaisa ja Hanna- Maria. Riitta Franckin viisaita ajatuksia Välittäminen ei voi olla väärin Riitta Franck pohti marraskuun puolivälissä Mannerheimin lastensuojeluliiton Oulunkylän paikallisyhdistyksen syyskokouksessa alustuksessaan, miten voimme yhdessä huolehtia omista, naapurin ja vieraiden lapsista? Tässä Riitan alustuksen ytimet. Kun meistä tulee vanhempia, meillä on paljon toiveita ja odotuksia lasten suhteen. Toivomme hänelle paljon hyvää ja turvallista kasvuympäristöä. Miksi tämä sama hyvä ei kuuluisi naapurienkin lapsille? Voisimme yhdessä välittää ja kantaa yhteisvastuuta lapsista sekä kotona että kylällä. Löydä lapsi ensin Miten voimme välittää? Moni sanoo, että ei ole aikaa ja hän ei ehdi. Onko se sittenkin niin, että emme halua? Juttelemme aikuisten kanssa heitä tavatessamme. Miksemme tervehtisi samalla vaunuissa nopeisiin valokuituyhteyksiin. Arabianrannassa asukkaat voivat saada huippunopean yhteyden (10 Mb/s) hintaan 38 euroa/kk. Maunulan internetyhteyksien kehittämisen kolmas aalto tulee silloin, kun tarve huippunopeista yhteyksistä käy ajankohtaisesti. Tällöin varmasti mietitään, miten Arabianrannan mallia sovelletaan Maunulassa. Asia on ajankohtainen muutaman vuoden kuluttua, kun Maunulassa tehdään putkiremontteja ja harkitaan taloyhtiön sisäisen tiedonsiirtoverkon rakentamista. Lisää tietoa Maunulan mallisen jaetun Internet-yhteyden hankkineet asunto-osakeyhtiöt istuskelevaa taaperoa. Kaikki alkaa hyvin pienistä eleistä. Paljoa se ei vaadi. Kokeile edes yhtenä päivänä: tervehdi ja huomioi lapsia ympärilläsi, vaikkapa leikkipuistossa. Auta yhtä kiipeilytelineessä ja kehu toista, kun hän on oppinut jotain uutta. Meidän on siis ensin löydettävä se naapurin lapsi. - Mistä sinä muistat hänet? Riitta heitti ilmaan mietittäväksi. Onko hän se, joka raivosi eilen kaupassa ja tuo on se, joka aina ottaa lelut muilta tullessaan hiekkalaatikolle leikkimään. Mitä, jos olisimmekin löytäneet juuri tämän lapsen jo aiemmin, tilanteessa, jossa kaikki on ollut hyvin. Kun suhde on kunnossa jo valmiiksi, se kestää senkin, että kaikki ei ole niin hyvin kuin toivomme. - Minulla on tästä paljon kokomusta niin viiden lapsen äitinä kuin työssäni puistotätinä 20 vuoden ajan, jolloin näitä kohtaamisia on ollut 800, korostaa Riitta. Lapset lähtevät aikanaan koulutielle, pois suojelevien silmiemme alta. Silloin on ihanaa tietää, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät. Jos jotain sattuu, saa ensiapua. Aikuinen puuttuu, koska välittää. Hän voi esimerkiksi kieltää lapsia leikkimästä vaarallista leikkiä autotiellä. Hän ei kiellä siksi, että käyttäisi näin aikuisen valtaa, vaan siksi, että välittää kaikista ympärillään olevista ihmisistä. Jokainen on hyväksytty omana, ainutlaatuisena ihmisenä. Rakastetaan ja välitetään ehdoitta - siitähän puhutaan paljon. Toimimalla näin, annamme myös hyvän esimerkin omille lapsillemme. Hän voi itse olla aikuisena se, joka osaa välittää lähimmäisistään. Anne Tarjanne KIERRÄTYSUUTISIA Mitä roska maksaa? Viime viikkoina jätehuolto on puhuttanut. YTV tarkasti jätemaksujaan ja nosti sekajätteen hintoja kymmenkunta prosenttia ja biojätehintoja peräti 91%. Tiedotusvälineet ovat syyttäneet jäteviranomaisia monopolin (väärin)- käytöstä ja taloyhtiöt tuskailevat kustannustensa perään. Toki sopassa on muitakin hämmentäjiä: EU:n jätteenkäsittelyvaatimukset kiristyvät ja eri jätelajikkeiden kierrätysvaatimukset tiukkenevat. Pinnan alla kuohuu: keskustelu käy kiivaana jätteiden polton puolesta ja vastaan. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että jätekustannukset laskisivat päinvastoin. Mitä tavallinen jätteentuottaja siis kuluttaja voisi asialle tehdä? Jätteen välttäminen on tie- Suursuonpuistoon Helander-kodin pohjoispuolelle Rakennusvirasto on rakentanut helppokäyttöisen ulkoilupolun. Se on tarkoitettu mm. vanhuksille ja liikuntarajoitteisille. Polulla on helppo liikkua rollaattorilla ja pyörätuolillakin. Myös näkövammaiselle reitti on kulkukelpoinen ja muistihäiriöiselle melko turvallinen. Reittiä kiertää kaide. Polku on hyvin valaistu ja hetken lepoa varten on polun varrella muutamia penkkejä. Idea polkuun saatiin maunulalaiselta Salme Kurjelta, joka asuu polun tuntumassa. Polun rakentaminen maksoi melkoisesti. Kus- tysti paras keino. Näin joulun alla se tuntuu kuitenkin tavallistakin mahdottomammalta. Seuraavana on sitten vuorossa lajittelu; roskat oikeaan paikkaan. Mitä siis saikaan laittaa biojätteeseen ja mitä ei? Entä minne metallitölkit ja lasi viedäänkään. Ja niin edelleen. Jotta homma ei jäisi puheen tasolle, olemme Maunulassa päättäneet koota yhteen tiedot jätehuollon kustannuksista alueella. Taloyhtiöiden tilinpäätösten jälkeen onkin helppo vertailla kustannuksia eri paikoissa, ja miettiä mitä roska maksaa. Ismo Pykäläinen Maunulan kierrätyspäällikkö Tule tutustumaan Maunulaan esteetön puistopolku Oulunkylän nuorisotalo Nuotta vietti juhlavasti 10-vuotissyntymäpäiviään joulukuun alussa. Tiistai-iltapäivän vastaanotolla Nuotan väkeä kävi onnittelemassa puolisensataa vierasta. Vieraiden joukossa piipahti mm. nuorisoasiainkeskuksen järjestöpuolen johtaja Kari Naalisvaara, Oulunkylän seurakunnan yhteistyökumppanit, Oulunkylän yhteiskoulun väki, Curly ry:n edustajat jne. tannukset suunnitteluineen nousevat noin euroon. Polun vuosittaiset hoitokustannukset ovat euroa. Hinnan kalleus johtuu osittain siitä, että Maunulan polku on malliesimerkki esteettömästä viherrakentamisesta. Helander-kodin väki oppinee käyttämään sitä, mutta muutkin vanhat ja nuoret, käykääpä ainakin katsomassa. Polun valmistumisen kunniaksi järjestetään tapaaminen klo Helander-kodissa Suursuontie 29. Tapaamisen yhteydessä kierretään 250 metriä pitkä polku ja 150 m yhdyspolku. Kahvitilaisuudessa keskustellaan asian tiimoilta. Tervetuloa! Nuotalla merkkivuosi Juhlapöytä oli katettu komeasti ja tarjoilua riitti. Juhlinta jatkui keskiviikkoiltana nuorten omalla juhlalla. Onnea Nuotalle ja sen väelle merkkipäivän johdosta. Nuotasta on lyhyessä ajassa tullut Oulunkylän toiminnan keskus. Se on tarjonnut toimintatiloja niin ikäihmisille, vauvoille kuin nuorillekin. Nuorisotalo on fyysisesti vain pelkkä rakennus. Hyvät työntekijät tekevät siitä mukavan nuorisotalon.

6 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 15 Pakila-Seuran Puheenjohtajan palsta * Tämmöisenä pimeänä syyskautena on kiinnitettävä ihan erityistä huomiota liikenneturvallisuuteen. Pakiloissa, Paloheinässä ja Torpparinmäessä on paljon katuja, joissa ei ole jalkakäytäviä. Kun katujen valaistus pimeässä sateen tihkussa on vielä huonoimmillaan, autoilijat näkevät tien viertä kulkevan tai tontilta suoraan ajoradalle tupsahtavan jalankulkijan usein vasta viimetipassa. Käyttäkää ihmeessä heijastimia ja vaaleita vaatteita turvallisuutenne nimessä. Omalla kotireitilläni Pakilantieltä Välitalontietä pitkin itään kaksi pitkää korttelinväliä edellyttävät poikkeuksellista huomiota autolla liikkuvalta. Välitalontiellä ei ole jalkakäytäviä, se on pimeä ja kapea, sille pysäköidään ja kevyttä liikennettäkin on. Vaikka noudatankin kolmenkympin rajoitusta, niin joka kerta tuota parin korttelin matkaa ajaessani, tapahtuu jotain yllättävää, milloin pysäköidyn auton edestä keskemmäs ajorataa astuu mustaan pukeutunut koirantaluttaja tai tontilta ajoradalle kaartaa pyöräilijä valottomalla fillarilla tai pikkulapset juoksevat kadun yli. Kun en voi muita juurikaan muuttaa, muutan omaa käyttäytymistäni eli rupean lähestymään kotikatuani mahdollisimman pitkään hyvin valaistuja jalkakäytävällisiä kokoojakatuja käyttäen, kuten esimerkiksi 67:n reittiä pitkin. Näin vältän vaaratilanteita ja vahinkoja. * Pakin talon remontti on valmis. Edellinen peruskunnostus tehtiin kolmekymmentä vuotta sitten. Remontissa keskityttiin enimmäkseen käyttäjälle näkymättömien rakenteiden, kuten vesi- ja viemärijohtoihin; sähköjohdotkin uusittiin kokonaan. Sisä-ja ulkotilojen valaistusta lisättiin ja taloon asennettiin ajanmukaiset hälytyslaitteistot. Saniteettitilat ja keittiö on uusittu kokonaan, niin että silmiä häikäisee. Pakin talo on kauttaaltaan ryhdistynyt. Pakila-Seuran puolesta rakentamista seurasi ja avusti Tapio Suomi. Korjaustöiden harjakaisia vietettiin Lämpimät kiitokset rakentajille ja Tapiolle. * Pakin talossa pyörii pikkujoulujuhlien buumi, melkein joka päivälle on jotain varausta Ensi vuoden puolella, kun juhlakausi on ohi, järjestetään Pakin talolla avoimien ovien päivä, jolloin halukkaat voivat tutustua Pakin taloon ja sen uuteen ilmeeseen. Lehden takakannessa on kuva Pakintalosta, osoite ja varausnumero. * Olin mukana Paloheinän jäähallin vihkiäisissä Hallissa on kaksi kenttää ja aputiloja, tunnelma oli viihtyisä ja väkeä riitti näyttävää avajaisohjelmaa katsomaan. Halli istuu yllättävän nätisti metsänreunassa Paloheinän mäkeä katsellen. Alueellamme onkin ollut kova pula näistä palveluista. Asukkaat ovat olleet huolissaan liikenteen lisääntymisestä ja pysäköintitilaongelmista. Avajaisvieraiden autot näyttivät mahtuvan kohtuullisesti hallin parkkipaikoille, liikenne tietysti lisääntyy jonkin verran, mutta joukkotilaisuuksia on harjoituskäyttöön tarkoitetussa hallissa kuitenkin harvemmin. * Pakila-Seuran syyskokous oli Pakilan VPK:n talolla Tällä kertaa syyskokous oli ohjelmallinen marras-juhla, jossa esiintyivät Pakilan Pelimannien lisäksi Pakilan musiikkiopiston huilukvartetti Aura Hietala, Kaarina Huhtinen, Katri Nyyssönen ja Anna-Leena Rysä sekä Pakilan naisvoimistelijoiden Minnit-ryhmä. Juhlatilaisuudessa Pakila-Seura nimesi vuoden pakilalaiseksi Paul Envaldsin, tästä on erillinen juttu tällä sivulla. Tilaisuudessa esiteltiin lisäksi Pakila-Seuran kustantama ja Maria Laakson toimittama Pakilan pihoilla ja ploteilla-kirja. Tapahtumaan osallistui 70 henkeä. * Suomen Latu ry on rakentamassa entistä isompaa suksien lainaus- ja huoltorakennusta Paloheinän ulkoilualueen sisääntulon vaiheille. Perustukset valettiin lokakuussa ja pytingin oletetaan valmistuvan ensi vuoden alussa tammikuussa. * Paloheinän koululla oleva leikkipuisto Soihtu on saanut uuden leikkivälinevaraston entisen kesäkuussa poltetun tilalle. Tekijät on saatu kiinni ja vastuuseen - olivat oman alueemme nuoria. * Pakilan Kukkatalo Pakilantien ja Halkosuontien kulmauksessa on täyttänyt kymmenen vuotta. Kävin Tapio Suomen ja Kalevi Äijälän kanssa luovuttamassa Pakila-Seuran viirin toimintaa pyörittävälle Heikki Kokkoselle. Perinteisten kakkukahvien lisäksi Kukkatalossa vieraili taikuri lapsia ja lapsenmielisiä hauskuttamassa. Heikki Kokkonen, joka on vanhaa pakilalaista puutarhurisukua, kertoi olevansa tyytyväinen yrityksensä toimintaan ja kiitteli asukkaita siitä, että he ovat ottaneet Kukkatalon hyvin vastaan. Kaupunginosamme valmistautuvat juhlakauteen. Yhä useamman talon koristeeksi ilmestyy juhlavalaistusta ja lyhteitä pikkulinnuille. Pakila-Seuran puolesta toivotan lehtemme lukijoille Rauhallista Joulua ja Menestystä vuodelle Matti Enroth Pakila-Seuran puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Eläintarvikekeskus Aukioloaika ma-pe 10-18, la Siltavoudintie 4 (postin talo), P KOIRAPATSAITA JA MAUKKAITA JOULULAHJOJA 3.00 alennus tarvikkeista tällä kupongilla (väh. 15 ostoksesta). Kortti voimassa asti KOTIINKULJETUS Kysy myös kanta-asiakaskorttia! p , 1,67/min Myytävät ja Uutta kotia etsivät eläimet MustaPekka METSÄLÄN AUTOHUOLTO OY Asesepänkuja 2, HELSINKI PUHELIN (09) Keraamikko Paul Envalds vuoden pakilalaiseksi Kuvassa vuoden pakilalainen Paul Envalds, keskellä, vaimonsa Sinikka Envaldsin ja Pakila-Seuran puheenjohtaja Matti Enrothin kanssa. Pakila-Seura on valinnut keraamikko Paul Envaldsin vuoden pakilalaiseksi. Vuoden pakilalainen valittiin nyt kolmatta kertaa; edellinen vuoden pakilalainen oli Finlandiakirjallisuuspalkinnolla palkittu kirjailija Kari Hotakainen ja sitä edellinen musiikillisesta vaikuttamisestaan tuttu Seppo Hovi. Valintaperusteluissaan Pakila-Seuran puheenjohtaja Matti Enroth kertoi Pakilassa pitkään asuneen taiteilija Paul Envaldsin keramiikan maanläheisten muotojen ja värien miellyttävän myös maanläheisessä ympäristössä asuvien pakilalaisten silmää ja muotota- PEKKA ENROTH jua. Keramiikan tekemisen Envalds aloitti neljäkymmentä vuotta sitten Arabiassa, kolmannen polven arabialaisena, ensin harjoittelijana, sitten Birger Kaipiaisen ja Toini Muonan assistenttina ja sitten Arabian tehtaan itsenäisenä taiteilijana. Keraamikko Paul Envaldsilla on yhdessä vaimonsa Sinikka Envaldsin kanssa käyttökeramiikkaan ja tilaustöihin keskittynyt Keramiikkastudio Envalds Vantaan Seutulassa Vuoden pakilalainen Paul Envalds sai haltuunsa Pakila-Seuran pronssisen kiertopalkinnon seuraavaan vuoden pakilalaisen valintaan asti. Muistoksi huomionosoituksesta tämän vuoden vuoden pakilalaiselle annettiin viime vuoden pakilalaisen Kari Hotakaisen romaani Juoksuhaudantie. Palkinnot luovutettiin vuoden pakilalaiselle Paul Envaldsille Pakila-Seuran Marras-juhlassa Pakilan VPK:n talossa Kotiseutuyhdistyksenä Pakila-Seura haluaa tuoda esille pakilalaisia vaikuttajia. Tule Uuden Vuoden viettoon Paloheinään! Juomia ja pikkupurtavaa myös ulkobaarista! Olemme auki aattona klo asti. Ravintola Big Horn Kuusmiehentie Helsinki KÄPYLÄN JALKINEKORJAAMO 30 v. kokemus, Koskelantie 46 Avoinna ark 9-17, Puh Autolla oven eteen!

7 16 Pohjois-Helsingin Meluntorjuntaan kiinnitetty huomiota Kaupunki on tehnyt katumeluselvityksen, johon sisältyy toimenpidesuosituksia. Vilkkaimpia ja meluisimpia katuja alueellamme ovat Käskynhaltijantie ja Pakilantie. Kaupunki suosittaa meluntorjuntakeinoiksi aitojen rakentamista ja myös ikkunoiden uudistamista. Myös rautatien aiheuttamaa meluhaittaa on alettu torjua. Radan ympärillä näkyvät rakennustyöt ovat olleet meluaidan rakentamista. Useimmilla katuosuuksilla meluhaittoja ei voi torjua tilanpuutteen tai liikenneturvallisuuden takia rakentamalla varsinaisia meluaitoja. Kuitenkin monilla tonteilla saadaan hyviä tuloksia tonttikohtaisilla aidoilla ja ikkunoiden ääneneristyskyvyn parantamisella, usein myös tuuletusluukkujen parantamisella. Ikkunan eristyskyvylle on lasilukua suurempi merkitys lasien välisellä etäisyydellä. Tuskin ikkunaremontti pelkän meluntorjunnan takia kannattaa, mutta se kannattaa ottaa huomioon, kun ikkunoita korjataan muista syistä. Meluaitoja on arvioitu voitavan rakentaa: - Käskynhaltijantien molemmin puolin Mikko lantiestä ylöspäin - Urheilukeskusta vastapäätä, - Mestarintiestä itään pientaloalueen kohdalle Käskynhaltijantien pohjoispuolella - Kustaankartanon kohdalle - Pakilantien eteläpäähän sen länsipuolelle Meluaidat ovat melko kalliita, Käskynhaltijantien varrella euroa asukasta kohti. Maunulan aidan hyötysuhde on parempi, vain 2900 euroa niitä asukkaita kohden, joiden melutaso putoaa kriittisen rajan alapuolelle. Kaikkien teiden liikenne lisääntyisi 20 vuodessa noin 45 %. Lähtökohtana on ollut, ettei autojen teknillinen kehitys juuri vähentäisi melutasoa, ja lisääntyvä liikenne aiheuttaisi yhä enemmän häiriötä meidänkin alueellamme. Eila Suojalalta Rakennusvirastosta saa lisätietoja. Pakilan NMKY 70 vuotta Pakilan NMKY:n 70-vuotisjuhlaa vietettiin torstaina kotoisissa tunnelmissa yhdistyksen talolla Palosuontiellä Pakilassa. Tilaisuuden monissa puheenvuoroissa muisteltiin yhdistyksen jäsenhenkistä toimintaa ja korostettiin NMKY:n perinteisen, henkisen, fyysisen ja hengellisen kolmioperiaatteen merkitystä ja sen toimivuutta myös tämän päivän vaativassa toimintaympäristössä. Pakilan NMKY on monin eri tavoin palvellut alueen lapsia, nuoria ja aikuisia vuodesta 1933 alkaen. Suurimmalla osalla juhlakokouksen osanottajia oli omakohtaisia muistoja monien vuosikymmenien ajalta ja yhdistyksen historiaa kuvasi herkällä tavalla myös iltapäiväkerholaisten esittämä kuvaelma. Sen keskeisenä hahmona oli Alfred Liukku, joka koki elämäntehtäväkseen alueen lasten ja nuorten toiminnan kehittämisen. Altsi oli keskeinen henkilö Pakilan NMKY:n perustamisessa ja hän tiesi, että toiset vetävät toiset mukaan. Niin on Pakilassa vuosikymmenien aikana myös tapahtunut ja monet Pakilan NMKY:n riveissä eri urheilumuotojen ja muiden harrastusten parissa kasvaneet ovat jopa maailmalla menestyksellisesti edustaneet lajiaan ja maatamme. Pakilassa kasvanut piispa Eero Huovinen muisteli puheenvuorossaan nuoruuttaan ja Pakilan Namikan panosta siinä. Hän toi juhlaan Piispa Eero Huovinen muisteli tervehdyksessään Pakilan NMKY:n toiminnan rakentavaa vaikutusta omaan nuoruuteensa. piispan tervehdyksen, jossa hän esiintoi myös NMKY:n ja kirkon välisen yhteistyön. Mieluisia omakohtaisia kokemuksia Pakilasta oli niin ikään kansanedustaja Rakel Hiltusella, joka esitti juhlivalle yhdistykselle Helsingin kaupungin tervehdyksen. Pakilan NMKY:n yhteishengestä ja yksittäisten jäsenten työstä yhdistyksen hyväksi puhuivat myös Helsingin Namikan pääsihteeri Pertti Mäki ja johtava nuorisosihteeri Mikko Mäkelä. Eri vaiheissa Pakilan talon isäntinä toimineille ja siten merkittävän panoksen yhdistyksen toimintaan antaneille luovutettiin Talonisännänviiri. Juhlan musiikkinumeroista vastasivat Helsingin NMKY:n sinfoniaorkesterin puhaltimet sekä viuluduo Sonja Garchi ja Anni Paltemaa. Juhlan jälkeen pidetyssä kahvitilaisuudessa tavattiin entisiä kilpakumppaneita ja muisteltiin yhdistyksen seitsemän vuosikymmentä jatkunutta tuloksellista toimintaa. Pakilan NMKY:n kirkkopyhää vietettiin Hyvän Paimenen kirkossa sunnuntaina Messussa saarnasi kenttäpiispa Hannu Niskanen, liturgina toimi pastori Antti Kylliäinen ja messun musiikista vastasivat kanttori Rauno Myllylä ja Helsingin NMKY:n sinfoniaorkesteri. Pakilan NMKY:n tämän ARVI VUORISALO päivän toimintakalenteri sisältää koripalloa, kiipeilyä, taidekerhon, isä-poikakerhoja, liikuntaleikkikouluja ja ala-asteen muksuille liikunnallisia iltapäiväkerhoja sekä kotiäitijumppaa yhteistyössä MLL:n kanssa. Arvi Vuorisalo Tämäkin laiton kaatopaikka on puhdistettu Siisti Stadi -projektin toimesta. Siisti Stadi Helsinki on töhryistä vapaa kaupunki. Näin voidaan perustellusti sanoa, vaikka niihin vielä paikoin törmääkin. Osa kohteista on sellaisia, että niitä ei ole uusien töhryjen syntymisen jälkeen vielä ehditty puhdistaa. Osa niistä on yksityisten kiinteistöjen rakenteissa, jotka eivät kuulu kaupungille, mutta joiden puhdistamiseen HKR:n Tekniikan projektiyksikkö, tietoa jakamalla, lukuisissa tapauksissa myös osallistuu. Uudelleen syntyneiden, samoin kuin kokonaan uusien töhryjen määrä on jatkuvan puhdistustyön ansiosta ratkaisevasti vähentynyt. Sa- moin on pienentynyt myös työhön käytetty rahamäärä. Kuuden vuoden määrätietoisen työn tuloksena Helsingin kaupungin alueella on, lähtötilanteeseen verrattuna, keskimäärin 90 prosenttia töhryistä kokonaan saatu pois kaupunkikuvasta. Käytännössä tähän on päästy siten, että puhdistettavia kohteita on haravoitu säännöllisesti ja niistä on saatu ilmoituksia myös aktiivisilta asukkailta. Puhdistusmenetelmiä on jatkuvasti kehitetty ja rakenteiden pintoja on käsitelty puhdistuksen helpottamiseksi. Hyviä tuloksia on myös saavutettu jakamalla paikkamaalia sähköjakokaappien töhryjen peittämiseksi. Yksityiset kiinteistöt ovat niin ikään omien kohteittensa jatkuvalla puhdistamisella ratkaisevasti vaikuttaneet alueittensa siistiytymiseen. Viime vuonna käynnistetty luvattomien kaatopaikkojen puhdistaminen on toteutunut suunnitellusti. Kuluvan vuoden aikana on hävitetty yhteensä 344 kaatopaikkaa ja niistä on kertynyt seka- ja ongelmajätettä yli kiloa. Jokainen asuinalue ja kotikatu on osa Siistiä Stadia Tärkeää on töhryjen välitön puhdistaminen Jos töhryjä ei poisteta, syntyy uusia toisten viereen. Töhryt tuovat alueelle myös muuta ilkivaltaa ja kohteen yleisilme rapistuu. Luvattomat kaatopaikat hävitettävä Siisti Stadi -projekti siivoaa kaupungin yleisille alueille syntyneet luvattomat kaatopaikat. Ilmoita havannoistasi. Alueellinen yhteistyö tuo tehokkuutta Naapureiden keskinäinen yhteistyö tuo tehokkuutta ja säästää kustannuksia. Yhteistyö Siisti Stadi -projektin kanssa HKR-Tekniikan projektiyksikkö on kilpailuttamisen kautta valinnut kaupungin kohteita puhdistavat alan yritykset, joiden palveluista saa tietoja Siisti Stadi -projektilta. Ympäristön turmelemista ei saa vähätellä Ympäristön turmeleminen on rikos. (Jätelaki 1072/93, 19 ). HKR-Tekniikka Projektiyksikkö, Siisti Stadi, Vihdintie 19, Helsinki. Ilmoitukset luvattomista kaatopaikoista ja töhryistä puh , Fax (09) Jätteiden vastaanottopaikkoja Aluekeräyspaikat: astiat lasillle, paperille, kartongille, paristoille ja pienelle metalliromulle. YTV:n Kivikon jätepalvelukeskus, Kivikonlaita 5, (karttalehti 67, ruutu 82/92) puh Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, Kyläsaarenkatu 8, (karttalehti 52, ruutu 77/87) puh Kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Lisäneuvoja: YTV:n asiakaspalvelu puh ja kotisivut

8 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 17 - Tärkeintä on kiinnostus ihmisiin ja ystävänä olemiseen, kertovat Suursuon sairaalan vapaaehtoistyöntekijät Leena (vas.), Eine, Liisa ja Marita Anna-potilaan ympärillä. Pienikin apu on suuri ilo - Auttamisesta saa enemmän kuin pystyy itse antamaan, kertovat Suursuon sairaalan pirteät vapaaehtoistyöntekijät. Lisää vapaaehtoisia kuitenkin tarvitaan. Pakilan Hyvän Paimenen kirkon sali on kauttaaltaan valkoinen, avara ja valoisa. Kookas alttariseinä, alttari, saarnatuoli sekä urut ja kuoro muodostavat kokonaisuuden, jossa uruilla on sijaintinsa ja tehtävänsä puolesta keskeinen asema. Jo nyt kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneen barokkisoittimen suunnittelun lähtökohtana on ollut ennen Potilaita voi auttaa ja virkistää monella tavalla. - Menemme potilaiden kanssa esimerkiksi kauppaan, kirkkoon tai poliklinikkakäynneille. Syötämme ja ulkoilutamme heitä ja luemme heille. Järjestämme myös konsertteja ja myyjäisiä Uruilla on sijaintinsa ja tehtävänsä puolesta keskeinen asema Hyvän Paimenen kirkossa. Pakilan Hyvän Paimenen kirkon urut Pakilan Hyvän Paimenen kirkon urut vihittiin käyttöön sunnuntaina Vihkimisen suoritti lääninrovasti Pertti Simola. Kirkkosalin yleisilmettä noudatteleva urkujen fasadi on kirkon suunnittelijan, akateemikko Juha Leiviskän ja urkujen rakentajan Martti Porthanin yhteistyön tulos. Julkisivun pillistö on hohtavaa tinaa ja suuntautuu portaittain ylös kohti valoa. Urkujen soinnillisen suunnittelun lähtökohtana on ollut 1700 luvun elsassilainen tyyli. kaikkea seurakunnan omat tarpeet, mutta samalla tavoitteena on ollut myös pääkaupungin kirkkojen urkukannan monipuolistaminen. Tämän ansiosta Pakilaan on saatu urut, jotka mahdollistavat rikkaan jumalanpalvelusmusiikin esittämisen lisäksi myös monipuolisen konserttitoiminnan toteuttamisen. - Hyvän Paimenen kirkkoa suunniteltaessa lähtö- Myyjäisistä saaduilla varoilla on hankittu osastoille muun muassa pianoja, cdsoittimia ja kameroita. Juhlapäivinä kuten äitienpäivänä, isänpäivänä ja jouluna potilaille on viety kukkia. Mitä vapaaehtoistyöntekijä sitten itse saa auttamisesta? - Kun voi tehdä hyvää, saa tyytyväisen olon. Toisen ilahduttaminen antaa kohtana pidettiin musiikin asettamia vaatimuksia ja sitä, että jumalanpalveluksessa saarnan, liturgian ja ehtoollisen lisäksi myös urut, kuoro ja solistit ovat seurakuntalaisten edessä, sillä messu on kokonaisuus, jossa jokainen sen osatekijä tukee saumattomasti toistaan, perustelee kanttori Rauno Myllylä urkujen ja kuoron sijoitusta kirkkosaliin. - Jos seurakunnalla on hyvä laulaa, niin silloin myös kaikilla muillakin asianosaisilla on hyvä tehdä työtään. Ja samoin voidaan myös konserttitoimintaan liittyen sanoa: siellä missä muusikon on hyvä soittaa, sinne tullaan mielellään esiintymään. Ja tasokkaiden esiintyjien ja hyvän konserttisalin myötä kuulijat valitsevat kohteensa, tiivistää Myllylä kirkon suunnittelussa keskeisinä tekijöinä huomioon otettuja näkökohtia. Kuoron ja muiden esiintyjien kannalta kirkon kryptan sijainti on ihanteellinen: niistä tiloista ei ääni kuulu kirkkosaliin, joten harjoittelu ja keskittyminen esitykseen voi tapahtua siellä ketään häiritsemättä. Runsaasti konsertteja todella paljon. Samalla näkee ihmisiä ja saa sisältöä elämään. Iloiseen joukkoon kaivataan lisää aktiivisia ja tarmokkaita vapaaehtoisia. Kaikenikäiset vanhuksista tai aivovammapotilaista pitävät ihmiset ovat tervetulleita tutustumaan osastoille. - Erityisen hyvin tämä sopii eläkeläiselle. Työssäkäyväkin voi piipahtaa silloin tällöin. Auttamaan voi tulla vaikkapa vain tunnin viikossa. Itse hoitotyöhön vapaaehtoisen ei tarvitse osallistua eikä kurssien käymistä vaadita. Jokainen voi auttaa omien toiveidensa ja kykyjensä mukaan silloin kuin itselle sopii. - Tänne voi tulla vaikkapa soittamaan potilaille pianoa kahvipalkalla tai ottaa oman soittimensa mukaan. Kaipaisimme myös vapaaehtoista, jolla olisi pyörätuolijumpan vetämiseen liittyvää kokemusta tai koulutusta. Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sihteeri Leena Kaartiseen puh tai tai Eine Selkamoon puh Joulunajan runsaan musiikkitarjonnan jälkeen helmikuun 1. päivänä alkaa Hyvän Paimenen kirkon urkuviikko Silloin joka sunnuntai kello 16 on konsertti ja alkavalla Kirkko soikoon -viikolla kuullaan joka päivä erilaista kirkkomusiikkia. Sarja päättyy pääsiäisyön konserttiin. - Urkuviikolla esiintyjien joukko koostuu huippu-urkureista. He tulevat kaikki tänne innolla soittamaan maamme uusimpia barokkiurkuja, jotka ovat herättäneet kiinnostusta jo ulkomaillakin ja joiden soinnillinen kvaliteetti antaa soittajille mahdollisuuden autenttisesti noudattaa sitä soittotapaa, mikä esitettävien teosten säveltämisen aikaan oli voimassa. Hauskana yksityiskohtana Myllylä toteaa, että vuonna 2004 on kulunut 40 vuotta siitä, kun naisilla on ollut mahdollisuus päästä kanttoreiksi maamme seurakuntiin. Tämän vuoksi hän on kutsunut Kirkko soikoon viikolle erityisesti naisurkureita konsertoimaan Hyvän Paimenen kirkkoon. Silloin Pakilassa kuullaan myös yleisöluento Nainen parvella, jonka pitää aiheesta tohtoriksi väitellyt Lea Ryynänen-Karjalainen. Se oli 40 vuotta sitten uutta ja ihmeellistä, kun hameenhelmat alkoivat vilkkua urkuparvella! Pakilan Hyvän Paimenen kirkon urkujen tyyppivalinta ja rakennesuunnitelma sekä seurakunnan koko musiikkitoiminnan monipuolistaminen alkoivat samanaikaisesti kirkon suunnittelun kanssa. Urkujen valinnan monien vaihtoehtojen ja lukuisten tutustumismatkojen pohjalta teki urkutoimikunta, jonka muodosti kiekkoherra Leo Norja, kanttori Rauno Myllylä ja Helsingin seurakuntayhtymän urkutoimikunta. Pakilan Hyvän Paimenen kirkon urut on valmistanut Urkurakentamo Martti Porthan Oy. Arvi Vuorisalo PULMU-kerho teki retken eduskuntaan PULMUn kotityöntekijät ovat ahertaneet alueen ikäihmisten apuna joulua jouduttamassa. Jos vielä tuntuu siltä, että kotiapu olisi ennen joulua paikallaan, ottakaa nopeasti yhteyttä PULMUun. Joulun pyhät sattuvat keskelle viikkoa ja osa kotiavustajistamme pitää joulun kieppeillä vapaapäivää. Älkää jättäkö tilauksen tekemistä viime tinkaan, Pohjois-Helsingin lähimmäistyö PUL- MU ry:n toiminnanjohtaja Laura Liikanen kehottaa. PULMU-kerho teki vierailun eduskuntaan ministeri Tuula Haataisen vieraaksi marraskuun lopulla. Mukana oli kaksikymmentä virkeää kerholaista. Ensin kierrettiin kaunis eduskuntarakennus oppaan johdolla. Sitten piipahdettiin istuntosalin yleisölehterillä seuraamassa istuntoa, jossa käytiin äänestyksiä. Oli jännittävää seurata paikan päällä, miten eduskunta työskentelee. Tutustumiskierroksen jälkeen kahvikupin äärellä kuunneltiin opetusministerin suusta ajankohtainen katsaus päivän politiikkaan. Käytiin myös vilkasta keskustelua van- Gnistan -89 jalkap a l l o j o u k k u e nousi piirisarjan 1. lohkoon syksyn erinomaisilla pelisuorituksilla. Piirisarjan viisijoukkueisen 2. lohkon lokakuun alussa päättyneestä kaksinkertaisesta sarjasta kertyi kuusi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Hieno suoritus palkittiin lohkovoitolla ja nousulla sarjaa ylemmäksi ensi keväänä. Tänä vuonna nuorten joukkue on osallistunut seuraaviin turnauksiin: Turku kesäkuussa, Helsinki cup heinäkuussa, Kokkola heinäkuussa, Lappeenranta syyskuussa. Lappeenrannan turnaus päätti komeasti kauden ja pojat nappasivat C-15 sarjan voiton Ou- husten palvelujen nykytilasta, terveydenhuollon ongelmista ja muista mielen päällä olevista asioista. Tuula Haatainen on eduskunnassa tunnettu ikäihmisten puolustajana. Hän on edellisillä eduskuntakausilla mm. tehnyt kaksi kertaa lakialoitteen vanhustensuojelulain aikaansaamisesta. - En ole koskaan käynyt eduskunnassa, totesi moni mukana ollut. - Täällä pitää ruveta käymään useammin, totesi toinen, joka oli viitisenkymmentä vuotta sitten viimeksi käynyt talossa. Todettiin myös yhdessä, miten tärkeää olisi keskustella yhdessä ajankohtaisista asioista. - Siihen PUL- MU-kerhot ovat oivallinen paikka, Laura Liikanen totesi. Keskustelukerhot jatkavat taas tammikuussa toimintaansa. Tule mukaan! - Me kaikki pulmulaiset toivotamme Pohjois-Helsingin ikäihmisille hyvää ja rauhallista joulua! Jos on avun tarvetta, ottakaa meihin yhteyttä (puh ). Jos emme ole paikalla, kun soitat, jätä viesti puhelinvastaajaan. Soitamme Sinulle, kun tulemme kotikäynniltä. Muistattehan, että myös kauppaostosten kotiin kuljettamisessa voimme olla avuksi, Laura Parviainen muistuttaa. Gnistan -89 piirisarjan 1.lohkoon Petteri (9) ja Tuomas (22) hyökkäämässä kohti vastustajan maalia Lappeenrannassa Saimaa turnauksessa. lunkylään. Muissa turnauksissa oteltiin myös tasavahvasti voittajien kanssa. Ensi vuoden tähtäimessä on kotimaan turnauksien lisäksi myös Haarlem turnaus heinäkuussa Hollannissa. Jalkapallo on muodostunut suurimmalle osalle kuusivuotiaina aloittaneista pojista jo elämäntavaksi. Päävalmentaja Jari Laitinen, joukkueenjohtaja Reijo Rantanen, sekä kakkosvalmentajat Krister Jokinen, Seppo Kaartinen ja Jari Peltola ovat olleet mukana jo kahdeksan vuoden ajan. Panosten kasvaessa koko tiimi on entistä sitoutuneempi. Harjoitukset ensi kautta varten ovat jo alkaneet. Pekka Uimonen PEKKA UIMONEN

9 18 MESSU sunnuntaisin klo 10 Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10 ja klo 12 Maunulan kirkossa, Metsäpurontie 15. LASTEN KAUNEIMMAT la klo Oulunkylän kirkossa, Hannes Wallin, kantt. Maija Pesonen-Kareinen. Wanhakin nyt nuortuu - JOULUKONSERTTI la klo 18 Oulunkylän vanhassa kirkossa, Viihdekuoro PARTITA, joht. Merzi Rajala. Uuden joululevyn aiemmin julkaisematonta ohjelmistoa. Vapaa pääsy, ohjelma 5. KAUNEIMMAT su klo Oulunkylän kirkossa, Paavo Untamala, kantt. Katja Kivelä, Vaskiyhtye ja Lauluratas-kuoro, joht. Märt Ratassepp. KAUNEIMMAT su klo Maunulan kirkossa, Perttu Tapio, kantt. Maija Pesonen-Kareinen, Vaskiyhtye, Adoramus-lauluyhtye. JOULUKONSERTTI ma klo 19 Oulunkylän vanhassa kirkossa, Kari Tumelius, laulu, Juhapekka Honka, piano. Vapaa pääsy, glögitarjoilu, ohjelma 5 Montessorikoulun hyväksi. JOULUKONSERTTI ti klo 19 Maunulan kirkossa, Suomen Laulu ja Ylioppilaskunnan Soittajat, joht. Esko Kallio ja Davis Searle. Vapaa pääsy, ohjelma 10. TUMMAT TUNTEET, romanilaulajat ja Pertti Palm esittävät rakkaimpia joululauluja to klo 19 Maunulan kirkossa. Puhe kirkkoherra Heikki K. Järvinen. Vapaa pääsy. JOULUMUSIIKKIA KYNTTILÄNVALOSSA KONSERTTI to klo 19 Oulunkylän kirkossa, jouluista barokkimusiikkia Ranskasta ja Saksasta, esiint. Ensemble Aquilo (Milja Tiainen, nokkahuilu, Ritva Hautsalo, gamba ja Minna Hovi, cembalo). Vapaa pääsy, ohjelma 5. JOULUISEN PIANOMUSIIKIN ILTA pe klo 18 Maunulan kirkossa, nuoret pianistit Käpylän musiikkiopistosta. Vapaa pääsy. JOULUVAELLUS BETLEHEMIN LAPSI su klo Oulunkylän kirkossa, opastetut kierrokset puolen tunnin välein. KAUNEIMMAT su klo 15 Maunulan kirkossa, Kari Mansikka, kantt. Maija Pesonen-Kareinen, Maunulan kirkon musiikkiryhmä ja Pukinmäen lapsikuoro joht. Kaisu Rauhamaa. KAUNEIMMAT su klo 15 Veräjälaakson korttelitalossa, Heikki K. Järvinen, Pirkko Naakka, kantt. Katja Kivelä. KÄPYLÄN HAUTAUSPALVELU Täyden palvelun hautaustoimisto Koskelantie 56 p OULUNKYLÄN SEURAKUNTA TAPAHTUMAT JOULUN AIKAAN KAUNEIMMAT su klo 18 Oulunkylän kirkossa, Heikki K. Järvinen, kantt. Katja Kivelä, kamarikuoro Chorus Sine Nomine. PIENI JOULUKONSERTTI ma klo 19 Oulunkylän vanhassa kirkossa, kvartetti Täyteläiset ja Katja Kivelä, urut. Perinteikkäitä ja uudempia jouluisia mieskuorolauluja sekä yhteislauluja. Vapaa pääsy, ohjelma 5. JOULUAATON HARTAUS ke klo 14 Oulunkylän kirkossa, Hannes Wallin, kantt. Katja Kivelä, Liisa Tiensuu, sopraano. JOULUAATON HARTAUS ke klo 16 Oulunkylän kirkossa, Timo-Matti Haapiainen, kantt. Katja Kivelä, Liisa Tiensuu, sopraano. JOULUAATON HARTAUS ke klo 14 Maunulan kirkossa, seurakuntapastori Perttu Tapio, kanttori Maija Pesonen-Kareinen, Marja-Leena Heikkinen, laulu. JOULUYÖN JUMALANPALVELUS ke klo 23 Oulunkylän kirkossa, Heikki K. Järvinen, kantt. Maija Pesonen-Kareinen, Tuukka Toivonen, viulu. JOULUKIRKKO to klo 6 Oulunkylän vanhassa kirkossa, kappalainen Paavo Untamala, kantt. Katja Kivelä, Lauluyhtye Kumpp. JOULUKIRKKO to klo 8 Oulunkylän kirkossa, kappalainen Paavo Untamala, kantt. Katja Kivelä, Lauluyhtye Kumpp. JOULUKIRKKO to klo 8 Maunulan kirkossa, Kari Mansikka, kantt. Maija Pesonen-Kareinen, avust. Maunulan kirkon musiikkiryhmä. TAPANINPÄIVÄN JUMALANPALVELUS pe klo 10 Oulunkylän kirkossa, Kari Mansikka, Heikki K. Järvinen, kantt. Tuukka Toivonen. SIIONINVIRSISEURAT su klo 18 Maunulan kirkossa, puhujina Jaakko Elenius, Heikki K. Järvinen, Simo Lipasti, Paavo Untamala ja Susanna Airola-Topi. Internet-lähetys UUDENVUODENPÄIVÄN JUMALANPALVELUS to 1.1. klo 10 Oulunkylän kirkossa, Perttu Tapio, Kyllikki Jarmala, kantt. Tuukka Toivonen. LOPPIAISEN JUMALANPALVELUS ti 6.1. klo 10 Oulunkylän kirkossa, Kari Mansikka, Timo-Matti Haapiainen, kantt. Katja Kivelä, Tiernapojat. KAUNEIMMAT VIELÄ KER- RAN ti klo Oulunkylän vanhassa kirkossa, Timo-Matti Haapiainen, kantt. Katja Kivelä, Veli-Pekka Väisänen, basso. OULUNKYLÄN SEURAKUNNAN KOTISIVUT: KOTIKIRKKO, suorat lähetykset, ohjelma-arkisto ym. KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna: ma, ti, to ja pe klo 9-14 ja ke klo 12-16, osoite: Teinintie 10, puh oulunkyla.srk@evl.fi Esterin Serkku Kolumni Lokakuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Messukeskuksessa kolmannet kirjamessut, jotka keräsivät kävijöitä yli Edellisestä vuodesta kävijämäärä oli noussut noin 8%. Erilaisia esiintymisiä, kuten kirjailijahaastatteluja oli paljon, ja niihin jonotettiin. Kirjat tekivät myös hyvin kauppansa. Tämä kaikki kertoo suomalaisten kiinnostuksesta kirjallisuuteen. Pari viikkoa myöhemmin julkistettiin tvuutisten kirjastoselvitys, jonka tulos oli masentava. Kyselyyn vastanneitten 247 kunnan mukaan kirjastojen ahdinko Suomessa jatkuu. Kirjahankintojen määrärahoja vähennetään ensi vuonna kymmenissä kunnissa. Muutamissa kunnissa kirjastoja jopa lakkautetaan tai niitten toiminnan lopettamista harkitaan. Myös kirjastoautojen toimintaa karsitaan ja vuoroja harvennetaan. Meillä Oulunkylässäkin on jo lyhennetty kirjaston aukioloaikaa. Esterin Serkku oli yllättänyt, kun perjantai-illan aukioloaikaa supistettiin. Nyt kirjastomme on auki perjantaisin vain kello 16 saakka. Kuvittelin että viikonloppuna kansa rientäisi sanan ääreen, mutta erehdyin. Minulle kerrottiin, että perjantai-illat eivät ole erityisen vilkkaita lainauspäiviä. Minusta on todella yllättävää, jos kirjastossa perjantaisin, jolloin useimmat pääsevät viettämään viikonloppua, on hiljaista. Onkohan tutkittu myös lukusalin käyttöä? Hyvin monet aikakauslehdet ilmestyvät juuri viikonlopuksi. Uskoisi niitten kiinnostavan tuoreeltaan. Esterin Serkun huveihin kuuluu pistäytyminen kirjastossa eri puolilla kaupunkia. Nykyisin saakin olla tarkkana, että osuu paikalle aukioloaikana, sillä ne vaihtelevat kirjastokohtaisesti. Samaan aikaan kun kirjastolaitos eri puolilla maata on vaikeuksissa, avataan myös aivan uusia kirjastoja. Muistaakseni Tampereella avattiin hiljattain monimuotoinen, nykyaikaisesti palveleva kirjasto. Kuulin haltioituneen kirjastonhoitajan haastattelun. Tämä hehkutti onnellisena, että nyt voi heidän kirjastossaan harjoittaa mm. säveltämistä tietokoneella. Jaa-a montakohan uutta Sibeliusta kirjaston nurkassa mahtaa syntyä? Rohkenen epäillä tuloksia. Uutta Suomessa on myös se, että ostoskeskuksen yhteyteen perustetaan kirjasto, kuten on tehty Espoossa Isossa Omenassa. Odotan mielenkiinnolla sen lainauslukuja. Suomi ei koskaan historiansa aikana ole ollut näin varakas kuin nyt. Kuitenkaan meillä ei tunnu olevan varaa enää yhtään mihinkään. Oli sitten kysymys sairaanhoidosta, vanhustenhoidosta, työttömyyden hoidosta, lääkekorvauksista, opetuksesta, nuorisotyöstä, päivähoidosta, kirjastolaitoksesta, postilaitoksesta, poliisitoimesta jne. Supistukset ja säästöt koskevat kaikkea julkisella rahoituksella toimivaa. Ymmärrän ettei yhteiskunta voi toimia niin kuin hullu mies Huittisista, joka söi enemmän kuin tienasi, mutta minne meidän yhteiset rahamme oikein menevät, mihin ne riittävät? Suomalaisten tuloerojen kerrotaan edelleen kasvavan, mikä merkitsee muun muassa yhteiskunnan tarjoamien kohtuuhintaisten palvelujen kysynnän kasvua, samaan aikaan kun kaikkia yhteiskunnan palveluja ollaan supistamassa. Esterin Serkku toivoisi julkista keskustelua siitä, miltä arvopohjalta säästöratkaisut tehdään. Siinäpä tuhannen taalan kysymys!

10 mv Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 19 PAKILAN SEURAKUNTA KUTSUU Paloheinän kirkko, Repovuorentie 21 Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 ti ma SEIMINÄYTTELY Seimet ovat nähtävissä jumalanpalveluksien tai muitten tilaisuuksien yhteydessä. su klo 10 su klo 18 ti klo 19 ke klo 12 MESSU, kolmas adventtisunnuntai Leo Norja, Anna-Kaisa Inkala ja Rauno Myllylä ja Raakel Kaltakari. Vox Sonora. Aila Hettula, oboe. Pakilan Naisvoimistelijat. Messu televisioidaan suorana lähetyksenä. KAUNEIMMAT Rauno Myllylä ja Vox Sonorakuoro. SEIMI, PAHNAT JA JOOSEPIN HOUSUTjoululauluilta Yhteislaulua ja musiikkiesityksiä, järj. Pakilan seurakunnan nuorisotyö VANHUSTEN JOULUJUHLA Puuro- ja kahvitarjoilu, jouluista ohjelmaa ja musiikkia Anna-Kaisa Honkanen, Helena Sipilä ja Rauno Myllylä. to klo 9.30 PÄIVÄKOTIEN ja klo 11 JOULUKIRKKO Mukaan voivat tulla kaikki halukkaat. Anita Ahtiainen ja Raakel Kaltakari. su klo 10 su klo 16 MESSU, neljäs adventtisunnuntai Antti Kylliäinen, Leo Norja ja Raakel Kaltakari. Heikki Kallunki, sello. Satu-Elina Ansaksen, Timo Korhosen ja Tuija Järvisen virkaan siunaaminen. GLORIA IN EXCELSIS DEO - JOULUKONSERTTI Tuuli Lindeberg, sopraano. Rauno Myllylä, baritoni. ma klo 19 ke klo 14 Kaltakari. ke klo 16 ke klo 23 musiikkiryhmä. to klo 8 pe klo 10 su klo 10 Mikko Niinikoski, urut. Tuula Honkanen, huilu. Alauda-yhtye (Raisa Lahtiranta, Anu Kurkaa, Timo Juntura). Vapaa pääsy. Ohjelma 5. KAUNEIMMAT RAAMATUN TEKSTEIN Leo Norja, Raakel Kaltakari ja lauluyhtye Res Mira. PERHEIDEN AATTOHARTAUS Anita Ahtiainen ja Raakel AATTOHARTAUS Leo Norja ja Rauno Myllylä. JOULUYÖN MESSU Antti Kylliäinen ja nuorten JOULUKIRKKO Anna-Kaisa Inkala ja Raakel Kaltakari. TAPANINPÄIVÄN JUMALANPALVELUS Elias Muilu ja Rauno Myllylä. MESSU, Viattomien lasten päivä, neljäs joulupäivä Anita Ahtiainen, Anna-Kaisa Inkala ja Rauno Myllylä. to klo 18 UUDENVUODENPÄIVÄN JUMALANPALVELUS Leo Norja ja Rauno Myllylä. Vuoden 2004 alusta lähtien messu Hyvän Paimenen kirkolla klo 11! su klo 11 MESSU, toinen sunnuntai joulusta Anna-Kaisa Inkala ja Raakel Kaltakari. su klo 18 JUUTALAISEN MUSIIKIN KONSERTTI Kol Simcha (Ilon ääni), johtaa Jaana Partanen. ti klo 11 LOPPIAISEN JUMALANPALVELUS Taru Matikainen ja Raakel Kaltakari. la klo 15 su klo 18 ke klo 15 to klo 10 Myllylä. LASTEN KAUNEIMMAT Laulamme yhdessä iloisia, hartaita ja lapsenmielisiä joululauluja. Satu Laakso ja Tanja Berg. KAUNEIMMAT Taru Matikainen ja Raakel Kaltakari. AATTOHARTAUS Elias Muilu ja Raakel Kaltakari. JOULUKIRKKO Taru Matikainen ja Rauno Torpparinmäen korttelitalo, Käräjätuvantie 3 la klo 17 ma klo 19 ke klo 15 LASTEN KAUNEIMMAT Laulamme yhdessä iloisia, hartaita ja lapsenmielisiä joululauluja. Satu Laakso ja Tanja Berg. KAUNEIMMAT Taru Matikainen ja Con Amorekuoro. AATTOHARTAUS Taru Matikainen ja Leena Paalanen ja tiernapojat. Itä-Pakilan seurakuntakoti, Yhdyskunnantie 21 ti klo 19 Toiminta muualla KAUNEIMMAT Taru Matikainen ja Karin Finskas. Ensimmäisestä adventista alkaen Paloheinän kirjastossa JOULUISTA NÄHTÄVÄÄ. Kirjaston pikkuhuoneessa alle kouluikäisten lasten tekemä jouluaiheinen näyttely ja joulukalenteriluukku, joulun tapahtumista kertova ikkuna. Toteutetaan kirjaston, seurakunnan ja päiväkotien yhteistyönä tasatunnein klo Haltialan tilan lampolassa joulukuvaelma. Tapaamme majatalon väen, Joosefin, Marian ja lapsen. Kuvaelmassa mukana musiikkiryhmä. Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti. to ja pe klo ja ke klo 12-18, p , osoite Palosuontie 1 (Hyvän Paimenen kirkolla). Kotisivut Oulunkylän kirjasto suosittu, mutta ahdas Jokaisessa kaupunginosassa pitää huolehtia siitä, että palvelujen laajuus on riittävä ja ainakin suhteessa muihin vastaaviin alueisiin. Kaupungin omien tilastojen mukaan olemme eniten jäljessä sisäliikuntatilojen suhteen, mm. kori- ja lentopallo, salibandy sekä kuntojumppapaikat puuttuvat täältä lähes kokonaan. Lähes kaikissa kaupungin suurpiireissä toimii kulttuurin monitoimitalo, kuten Stoa, Malmi-talo tai Kannel-talo. Emme ole täällä sellaisesta juuri haaveilleet, mutta kirjastotilasto puhuu sen puolesta, että riittävää käyttöaktiviteettia syntyisi. Oulunkylän kirjasto on kohtuullinen, mutta niu- kempi kuin muualla. Helsingin kaupungin viisi suurinta kirjastoa ovat pääkirjasto Itä-Pasilassa, Itäkeskus, Töölö, Kallio ja Rikhardinkadun vanha pääkirjasto. Kantakaupungin ulkopuolella olevista kirjastoista näin suuri asiakasmäärä on vain Itäkeskuksen Stoassa. Oulunkylän kirjasto kuuluu seuraavaan luokkaan kolmen muun kirjaston kanssa: Vuosaaressa asioi yli asiakasta vuodessa, Kannelmäessä , Malmilla ja Oulunkylässä kirjaston käyttäjää. Oulunkylän lainakokoelma on näistä kirjastoista suurin, nidettä. Lainausmääräkin on heti Vuosaaren jälkeen toisena. Vuodessa tehdään kirjan lainausta. Käyttäjätiedot ovat vuodelta Oulunkylän kirjastoa käyttää oman alueen lisäksi pääosin Itä-Pakila ja Metsälä sekä osat Koskelasta ja Käpylästä. Maunulastakin tulee satunnaiskäyttäjiä esimerkiksi Ogelin kauppakeskuksen asioinnin yhteydessä. Oulunkylän kirjasto on ahdas. Kirjaston kokoelmat on jouduttu sovittamaan täällä noin 1,5 kertaa niin ahtaasti kuin Malmilla ja Kannelmäessä ja yli kaksi kertaa ahtaammin kuin Vuosaaressa. Jo syntyessään meidän kirjasto oli ahtaanpuoleinen. Molempien laskelmien pohjalta pitäisi kirjastoamme suurentaa %. Kirjaston johtaja Arja Soljanlahti kertoi, että kireän talouden vuoksi aineistonhankintamäärärahoja joudutaan supistamaan 16 % ja hieman henkilöpäiviä vähentämään. Onneksi aukioloajat säilyvät ennallaan.

11 20 Pönkkä juhli Torppiksessa Länsi-Pakilan ja Paloheinän bussiliikenteessä muutoksia Lisää lähtöjä linjalle 66 Linjan 66 (Rautatientori - Maunula - Länsi-Pakila) liikennettä lisätään tuntuvasti ja se korvaa linjoilta 62, 66A ja 66B vähenevän liikenteen. Liikenne vähenee linjoilta 62, 63, 66A ja 66B Linja 62 (Rautatientori - Pirkkola) liikennöi vain päivisin. Linjan ilta-, lauantai- ja sunnuntailiikenne lopetetaan. Linjan 63 aikataulut muuttuvat. Linjan 66A (Lauttasaari - Rautatientori - Länsi-Pakila) ilta- ja lauantailiikenne lakkaa. Linja 66B lopetetaan. Uudet aikataulut löytyvät HKL:n aikataulukirjasta. Niitä saa myös busseista ja Internetistä osoitteesta Myös muilla Helsingin bussilinjoilla on pieniä aikataulumuutoksia vuoden vaihtuessa ja kaikkien raitiolinjojen aikataulut muuttuvat. Lisätietoja antaa: Liikenneneuvonta , pääkaupunkiseudun lippu-, reitti- ja aikataulutiedot, henkilökohtainen neuvonta ma-pe klo 7-19, la-su klo 9-17 (0,34, puhelu + pvm), automaatti 24 h, vain aikataulut (0,17 /puhelu + pvm) Förändringar i busstrafiken i Västra Baggböle och Svedängen Extra avgångar på linje 66 Trafiken på linje 66 (Järnvägstorget - Månsas - Västra Baggböle) ökas betydligt och den kompenserar trafikminskningar på linjerna 62, 66A ja 66B. Trafiken minskas på linjerna 62, 63, 66A och 66B Linje 62 (Järnvägstorget - Britas) trafikerar endast på dagarna. Kvälls-, lördagsoch söndagstrafiken på linjen slutas. Tidtabellerna för linje 63 förändras. Kvälls- och lördagstrafiken på linje 66A (Drumsö - Järnvägstorget - Västra Baggböle) upphör. Linje 66B upphör. Du hittar de nya tidtabellerna i HST:s tidtabellsbok, bussar och på webben Vid årsskiftet förändras smått också tidtabellerna för några andra busslinjer och alla spårvägslinjer. Ytterligare uppgifter: Trafikinfo , uppgifter om rutter, tidtabeller och biljetter i huvudstadsregionen, personlig information mån-fre kl. 7-19, lör-sön kl (0,34, samtal + lna), automat 24 h, endast tidtabeller (0,17 /samtal + lna) Pohjois-Helsingin alueen asiantuntijat käytössäsi kun myyt tai ostat asuntoa. Turvallinen kodinvaihto on sinunkin ulottuvillasi, soita meille. Torpparinmäen peruskoulun ja nuorisotalon tukiyhdistys Pönkkä ry vietti viisivuotisjuhliaan koko perheen toimintaillan merkeissä. Koulun johtokunnan ja tukiyhdistyksen pitkäaikainen jäsen Kari Siponen loi katsauksen sekä yhdistyksen että Torppiksen koulun ja nuorisotalon syntyhistoriaan. Katsausta kuvitti Jouni Vartiaisen taltioimat kuvat joissa tyhjän tontin kuopasta nousee uljas Torppis. Mukava tekeminen ja yhdessäolo oli saanut alueen asukkaat runsaslukuisesti liikkeelle ja illan aikana juhlissa piipahti lähes 250 ihmistä. Tämä tilaisuus on oiva esimerkki siitä mitä yhdessä saadaan aikaiseksi, Pönkän puheenjohtaja Leena Markkanen kiitteli järjestelyissä mukana olleita vapaaehtoisia, päiväkodin, koulun ja nuorisotalon henkilökuntaa. Tarjolla oli erilaisia toimintapajoja kuten jouluista piparinkoristelua, joulukorttien askartelua, temppurata liikuntasalissa, korikiipeilyä, jättitrampoliini, karkkiruletti, kasvojenmaalausta, buffetti ja arpajaiset. Nuorisotalolla esitettiin Britney Spearsin tähdittämä Crossroadselokuva. Illan aikana nähtiin mielenkiintoisia satuhahmoja. Emmi Niemi valmistautumassa korikiipeilyyn. Tuloksena 15 korin korkuinen torni. Eija Häkkinen Myyntipäällikkö, LKV Sami Lehtonen Myyntineuvottelija Malmin toimisto Malmin kauppatie 18, Helsinki Puh Petri Moilanen Myyntineuvottelija Kaisa Riski Myyntineuvottelija, LKV Raija Keijonen Myyntineuvottelija, LKV Kimmo Tuulenmäki Myyntineuvottelija Oulunkylän toimisto Kylänvanhimmantie 29, Helsinki Puh PAKINTALO Etupellontie 2, Helsinki (Itä-Pakila) Pakintaloa vuokraa kokous-, juhla- ja pitopaikaksi Pakila-Seura r.y. Tilavaraukset vahtimestarilta p Jätä viesti vastaajaan. OULUNKYLÄN SEURAHUONE oulunkyläläisten asukastalo Larin Kyöstin tie 7. Liikenneyhteydet: -Sähköjunat I ja P -Bussit 64, 65A, 52. Paikoitusalue: Oulunkylän tori Talo on kaikkien Oulunkylän asukkaiden, yhdistysten ja seurojen käytössä. Tilojen vuokraus esimerkiksi yksityistilaisuuksiin Oulunkylän sos.palvelutoimistosta: toimistopäällikkö Maaretta Pukkio, puh , maaretta.pukkio@hel.fi Koskela-Forsby-seura ry Pj. Pertti Mattila puh Siht.Anna-Maija Räty puh Jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun 5 Euroa seuran tilille Aktia Metsälä-Seura Pj. Anu Karvonen anu.karvonen@ril.fi puh Siht. Mari Savo-Laukkarinen Metsälä-Seuran hallitus kokoontuu n. 1,5 kk:n välein. Lisätietoja puheenjohtajalta. Maunula-Seura Puheenjohtaja Raimo Puronen Liesipolku 3 A Helsinki puh , Sihteeri Petu Tapio petu.tapio@1posti.net Tietoa yhdistyksen toiminnasta löydät Maunulan kotisivuilta maunula. Jäseneksi voit liittyä Maunulan Mediapajassa (Metsäpurontie 19-21), josta saat liitymiskaavakkeita. Jäsenmaksu on 7 euroa Oulunkylä-Seura Puheenjohtaja Erwin Woitsch Jokiniementie 4 C Helsinki puh erwin.woitsch@edu.espoo.fi Johtokunnan jäsenet v. 2003: Vesa Hongisto vpj.,orvokki Jokinen, Eija Krogerus, Eija Kärnä, Kari Lehtola, Marja Leppisaari, Harri Nygren, Matti Perttilä, Maija-Kaarina Saloranta, Juhani Vierimaa. Liity jäseneksi ilmoittamalla tiedot: Päivi Wieser, Tunnelitie 9 G 51, Helsinki, xiwi@welho.com. Jäsenmaksu 10 euroa. oulunkyla Pakila-Seura Puheenjohtaja Matti Enroth Palosuontie 16, HKI Puh. ilt Sihteeri Seppo Latvala p seppo.latvala@luukku.com Pakila-Seura vuokraa Pakintaloa, Etupellontie 2, Helsinki (Itä-Pakila) kokous-, juhla- ja pitopaikaksi. Vahtimestari ja tilavaraukset p Jätä viesti vastaajaan, otamme yhteyttä. Lisätietoa netistä: Pakila-Seura ry:n kotisivut: Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys ry Puheenjohtaja Veli-Pekka Kantanen puh Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys toimii alueen asukkaiden edunvalvojana viihtyvyyden lisäämiseksi aluellisen omaleimaisuuden pohjalta. Asukkaille avoimet kokoukset ovat syys- ja kevätkokous, joista tiedotetaan yhdistyksen vihreällä tiedotteella. Toivotamme kaikki alueen asukkaat tervetulleiksi yhdistyksen toimintaan. Myös yritykset voivat liittyä yhdistyksen kannatusjäseniksi.

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem. Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. FRÅGOR KRING PÅSKEN Diskussionskort för

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

SANAJÄRJESTYS. Virke on sanajono, joka ulottuu isosta alkukirjaimesta pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin:

SANAJÄRJESTYS. Virke on sanajono, joka ulottuu isosta alkukirjaimesta pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin: SANAJÄRJESTYS RUB1 Virke ja lause. Virke on sanajono, joka ulottuu isosta alkukirjaimesta pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin: Minä en ole lukenut päivän lehteä tarkasti tänään kotona. Tulepas

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

DIANA NYMAN Tulisieluinen romanitar Jo lapsena Diana Nyman sai kokea syrjinnän aiheuttamaa ulkopuolisuutta. Göteborgin Romanineuvoston jäsenenä hän tekee kaikkensa, jotta tulevat sukupolvet välttyisivät

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Adjektiivin vertailu

Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29 Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.

Lisätiedot

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018 Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot

Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot Pientalonrakentajan tietoliikenneopas Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot MIKSI KUITULIITTYMÄ? IPP:n kuituliittymä on kuluttajille suunnattu kiinteähintainen liityntä nykyaikaiseen

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot