LEHDISTÖTIEDOTE. Uuden sukupolven peilitön OM-D E-M1 MARK II -kamera nostaa riman uudelle tasolle nopeudessa ja kuljetettavuudessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEHDISTÖTIEDOTE. Uuden sukupolven peilitön OM-D E-M1 MARK II -kamera nostaa riman uudelle tasolle nopeudessa ja kuljetettavuudessa"

Transkriptio

1 LEHDISTÖTIEDOTE Kehitysilmoitus: Olympus lyö uuden merkkipaalun ammattikameroiden luokkaan Uuden sukupolven peilitön OM-D E-M1 MARK II -kamera nostaa riman uudelle tasolle nopeudessa ja kuljetettavuudessa Espoo, 19. syyskuuta 2016 Olympus OM-D sarja on tarjonnut valokuvausammattilaisille, harrastajille ja asiantuntijoille aina uusinta teknologiaa. Uusi OM-D E-M1 Mark II ylittää kaikki peilittömiin järjestelmäkameroihin kohdistuvat odotukset, sillä se tuottaa huippuluokan kuvanlaatua ennennäkemättömän nopeasti. Siinä missä muilla kuvaajilla on taakkanaan raskas kalusto, OM-D E-M1 Mark II -kameran omistajan helposti kuljetettava laitteisto kulkee kätevästi käsimatkatavaroissa kaikkiin kohteisiin. Uusi OM-D E-M1 Mark II tulee olemaan yksi Olympuksen parhaista kameroista koskaan. Tuote tulee erottumaan selkeästi ammattilaiskaluston kentällä - ja lisäksi OM-D E- M1 Mark II -kameralle tarjotaan uusia huoltopalveluita, joiden avulla ammattilaiskuvaaja voi jatkaa kuvaamista lähes missä tahansa olosuhteissa. Uusi OM-D E-M1 Mark II tulee saataville joko pelkkänä runkona tai kittiversiona, joka sisältää M.ZUIKO DIGITAL ED 12-40mm 1:2.8 PRO -objektiivin. OM-D E-M1 Mark II -kameran tärkeimmät ominaisuudet ovat kuin toivelista jokaisen kuvaajan unelmoimasta täydellisestä yleiskamerasta: Se lunastaa vaativien harrastajien odotukset kaikilla kuvauksen aloilla, ja se täyttää ammattilaisten tarpeet matka- ja luontokuvauksen sekä dokumentaarisen kuvauksen aloilla nopean suorituskykynsä, keveytensä ja kuvanlaatunsa ansiosta. Kamera on luokkansa nopein suorituskykyisten sarjakuvausominaisuuksiensa sekä nopean automaattitarkennuksensa ansiosta. Sarjakuvausominaisuuksien ohella kamerassa on aivan uusi ja nopea automaattitarkennusjärjestelmä ristikkäispisteillä ja vaihetunnistuksella, uusilla hallintalaitteilla ja entistä lyhyemmällä laukaisuviiveellä. Äänettömässä tilassa, jatkuva automaattitarkennus ja valotuksen seuranta päällekytkettyinä, OM-D E-M1 Mark II taltioi 20,4 megapikselin RAW-valokuvia luokkansa parhaalla 18 ruudun sekuntinopeudella. Yhdessä Live View -näytön ja mukautettavien käyttöpainikkeiden kanssa tämä kamera on ihanteellinen nopeasti liikkuvien eläinten tai sisäurheilutapahtumien kuvaamiseen sekuntien murto-osien tarkkuudella. Tarkennus ja valotus lukittuna kamera saavuttaa OM-D E-M1 Mark II TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET: > OM-D-lippulaivamalli uskomattoman nopealla sarjakuvaustoiminnolla ja automaattitarkennuksella helppo ottaa mukaan kompaktin rakenteensa ansiosta > Ihanteellinen nopeasti liikkuvien eläinten kuvaukseen, matkakuvaukseen sekä dokumentaariseen ja journalistiseen kuvaukseen > 20 megapikselin kuvakenno tuottaa korkealuokkaisen kuvanlaadun > Yhdysrakenteinen, 5-akselinen kuvanvakaaja mahdollistaa tärähtämättömät otokset supertelekuvauksessa ja pitkissä valotuksissa > Värinätön 4K/C4K-videokuvaus käsivaralta 5-akselisen kuvanvakaajan ansiosta > Luokkansa paras, nopea automaattitarkennus: ristikkäispistettä - Vaihetunnistus - 18 ruutua sekunnissa C-AFtoiminnolla - 60 ruutua sekunnissa S-AFtoiminnolla > Pro Capture -tilassa laukaisuviive on lähes olematon > Roiskeenkestävä*, pakkasenkestävä*, 1

2 ennennäkemättömän 60 ruudun sekuntinopeuden. OM-D E-M1 Mark II -kameran innovatiivinen Pro Capture -tila kuvaa käytännössä ilman laukaisuviivettä, sillä se taltioi puskurimuistiin jopa 14 ruutua ennen kuin laukaisin painetaan pohjaan, mikä varmistaa, että OM-D E-M1 Mark II taltioi täydellisen hetken käytännössä joka kerta silloinkin, kun muut kamerat epäonnistuvat. Tämän valokuvauksessa (ja 4K/C4K-videokuvauksessa) tarvittavan tehon takaa aivan uusi TruePic VIII -prosessori, 20 megapikselin Live MOS -kenno sekä Olympuksen tavaramerkiksi muodostunut, yhdysrakenteinen 5-akselinen kuvanvakaaja, joka on kehitelty alusta asti uudelleen OM-D E-M1 Mark II -kameraa ja M.ZUIKO PRO -objektiivijärjestelmää varten. ISO-herkkyyttä on parannettu yhden aukon verran, ja uuden kennon dynamiikka jättää kilpailijat varjoonsa. Uuden kameran hihassa on toinenkin ässä: erittäin kompakti pystykuvauskahva, johon on helppo tarttua ja jonka avulla 300 mm (kinovastaavuus 600 mm) 1:4.0 -superteleobjektiivilla voidaan kuvata myös ilman jalustan tarjoamaa tukea. UHS-II-yhteensopivan, kahta SD-muistikorttia tukevan muistikorttipaikan, Direct 4:2:2 HDMI -lähdön ja merkittävästi parantuneen akun toiminta-ajan sekä kolmen eri tasoisen Olympus Pro -huoltopaketin ohella kameran muotoilu on yksi lukuisista käytännön ominaisuuksista, jotka palvelevat ammattikuvaajia entistä nopeammin liikkuvalla kentällä. OM-D E-M1 Mark II TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET: > 4K-, C4K-, Full HD- ja HDvideotallennus eri ruutunopeuksilla, kuten: 24p, 25, 30p, 50p, 60p, Videotallennuksen bittinopeudeksi valittavissa muun muassa: 237 ja 102 Mb/s; Normal, Fine, Super-fine ja All-intra > Tarkka akkutilavalikko prosenttinäytöllä > Nopea akun lataus, valmis alle 2 tunnissa > Uusi tehokas TruePic VIII -kuvaprosessori, Live MOS -kenno, > nopea, nykimätön sähköinen etsin Benchmark-tason automaattitarkennus Edeltävä OM-D-lippulaivamalli keräsi ansaittuja kehuja, ja nyt OM-D E-M1 Mark II nostaa OM-D-merkin pro-kameraluokan eliittiryhmään uuden, ultranopean automaattitarkennusjärjestelmän myötä. Tämän uuden, vaihetunnistukseen perustuvan automaattitarkennusjärjestelmän ensiluokkaisuus perustuu tarkkuuden, seurantaominaisuuksien ja reaaliaikaisen hallinnan virheettömään yhteistyöhön.tarkkuus saavutetaan 121 ristikkäistyyppisellä tarkennuspisteellä ja uuden TruePic VIII -automaattitarkennusprosessorin suurinopeuksisella algoritmilla. Seuranta hyödyntää erityistä liikkuvien kohteiden seuranta-algoritmia, jonka avulla sarjakuvaustarkennus toimii luotettavasti ennätyksellisellä 18 ruudun sekuntinopeudella****, ja yksittäisen ruudun tarkennus saavuttaa järisyttävän 60 ruudun sekuntinopeuden****. Mullistavaa nopeutta OM-D E-M1 Mark II -kamerassa on useita nopeita komponentteja, jotka yhdessä tekevät sarjakuvauksesta vaivatonta. Nopeasti liikkuvia kohteita on helppo seurata sähköisellä etsimellä, jonka viive on vain 6 ms ja päivitystaajuus jopa 120 ruutua sekunnissa. C-AF-tilassa OM-D E-M1 Mark II saavuttaa jopa 18 ruudun sekuntinopeuden ja S-AF-tilassa huikean 60 ruudun sekuntinopeuden sarjakuvaustilassa, ja uutta PRO Capture -tilaa käytettäessä joitakin ammattikameroitakin vaivaava laukaisuviive ei enää 2

3 muodostu ongelmaksi. Kamera taltioi puskuriin jopa 14 ruutua, ennen kuin laukaisupainike painetaan pohjaan, joten et enää käytännössä voi missata haluamaasi sekunnin murto-osan hetkeä riippumatta siitä, miten nopeasti kohde liikkuu. Verratonta keveyttä Ultrakompakti ja kevyt rakenne on toinen OM-D E-M1 Mark II -kameran vahvuuksista. Olympus on ensimmäinen ja ainoa ammattilaiskameroiden valmistaja, joka tarjoaa täydellisen, objektiivit käsittävän pro-tason valokuvausjärjestelmän, joka mahtuu yleisimpien lentokoneiden käsimatkatavaroihin. Kestävän järjestelmän monipuolista joustavuutta alleviivaa järjestelmän roiskeen-*, pölyn-* ja pakkasenkestävä* rakenne. Kompakteista mitoistaan riippumatta uuden OM-D-kameran runko on muotoiltu siten, että siihen on helppo tarttua, erityisesti teleobjektiivi kiinnitettynä. Kameraan on saatavilla lisävarusteinen akkukahva käyttöpainikkeilla, ja kahva soveltuu ihanteellisesti pystykuvaukseen tarjoten tukevan otteen kamerasta kaikissa kuvausasennoissa. Ensiluokkaista käytettävyyttä Lukuisat parannukset on suunniteltu tekemään kiireisen ammattikuvaajan työskentelystä mahdollisimman joustavaa.runsaan kysynnän myötä kamerassa on nyt kaksi SD-muistikorttipaikkaa, joista toinen on UHS-IIyhteensopiva. Kummallekin kortille voidaan määrittää useita eri tallennusasetuksia, joten voit esimerkiksi tallentaa RAW-tiedostoja toiselle kortille ja JPG-tiedostoja toiselle samanaikaisesti. Uusi akku kestää lähes 40 % pidempään, akun 2 tunnin latausaika on keskimäärin puolet lyhyempi kuin edeltävässä kamerassa, ja akun lataustilaa voidaan tarkastella näytöstä prosenttilukuna. Valittavissa on erillinen tilavalikko, jossa on lisätietoja, kuten akun yleiskunto. Suurinopeuksista tiedonsiirtoa varten OM-D E-M1 Mark II -kamerassa on USB 3.0 C-tyypin liitäntä. OM-D E-M1 Mark II OMINAISUUDET: > Tarkennuksen haarukoinnin avulla voit mukauttaa tarkennusta ja saavuttaa painettujen hyönteisjulkaisujen tasoisia tuloksia > Terävyystasojen pinoaminen yhteensopivien M.ZUIKOobjektiivien kanssa > Live Composite / Live Bulb pitkiin valotuksiin Live View -tilassa > Keystone-kompensointi yhteensopivien objektiivien kanssa > Uudenaikainen, ammattimainen kameranohjausohjelmisto OLYMPUS Capture 1.2 Korkeinta kuvanlaatua Jokaisen ammattilaistason kameran tärkein mitta on kuvanlaatu, ja OM-D E- M1 Mark II heittää kilpailijoilleen ison haasteen myös tällä osa-alueella sekä valokuvien että elokuvatason videolaadun osalta. Olympus kehitteli täysin uuden TruePic VIII -kuvaprosessorin ja 20 megapikselin Live MOS -kennon juuri tätä kameraa varten, ja se näkyy lopputuloksessa. Sen optinen potentiaali on hätkähdyttävä kaikilla mittareilla. Edistyksellisen pikselitason optiikan ja kaksinkertaisen neliydinprosessoinnin ansiosta dynamiikka on parantunut merkittävästi. 50 megapikselin korkearesoluutiokuva ylittää huomattavasti Full-frame-kameroiden potentiaalin, ja tärinä suodattuu käytännöllisesti katsoen kokonaan TruePic VIII -kuvaprosessorin ja Olympuksen kiitellyn uuden 5-akselisen 3

4 kuvanvakaajan ansiosta. Erityisesti OM-D E-M1 Mark II -kameraa varten uudistetun 5-akselinen kuvanvakaaja vakauttaa tärähdyksiä nyt jopa 6,5 EVaskelen*** verran 100 mm:n polttovälillä (M.ZUIKO DIGITAL ED mm 1:4.0 PRO -objektiivin kanssa). Tämä vallankumouksellinen kuvanvakaajajärjestelmä täydentää täydellisesti OM-D E-M1 Mark II -kameran videokapasiteettia kylläisellä ja hyvin erottelukykyisellä 4Ktarkkuudella, joka taltioidaan 30 ruudun sekuntinopeudella ja 102 Mb/s:n bittinopeudella. Elokuvien ystävät tulevat myös arvostamaan OM-D-mallien 24p:n ruutunopeutta ja 237 Mb/s:n bittinopeutta, minkä ansiosta kuvaa voidaan esittää autenttisessa C4K-laajakuvamuodossa. Ammattimainen huolto Olympus huolehtii myös ammattimaisesta asiakaspalvelusta ja tarjoaa OM-D E-M1 Mark II -omistajille kolmea eri huolto-ohjelmaa uuden OLYMPUS PRO -huoltokonseptin puitteissa. Perustason Standard Plus on saatavilla veloituksetta yhdessä muiden MyOlympus-etujen, kuten 6 kuukauden lisätakuun, kanssa. Ammattilaisten tarpeet on huomioitu Advanced- ja Eliteohjelmissa, joihin sisältyy tyypillisesti ilmaiset kuljetukset huoltoon, sijaislaite korjauksen ajalle, järjestelmän määräaikaishuollot, pikatuki asiakkaille sekä jopa videopuhelua hyödyntävä tukipalvelu. OLYMPUS PRO -huolto lanseerataan 17 eurooppalaisessa maassa. Lisävarusteet ja objektiivit OM-D E-M1 Mark II on yhteensopiva Olympuksen ammattilaistason Micro Four Thirds -objektiivien ja lisävarusteiden kanssa, mukaan lukien mallikohtaisesti räätälöidyt kameralaukut ja kotelot jopa 60 metrin syvyydessä tapahtuvaan kuvaamiseen. Olympuksen uusi lippulaivajärjestelmä suunniteltiin tekemään ammattikuvauksesta nopeampaa, helpompaa ja tehokkaampaa paikasta ja ajasta riippumatta. Tehtävä suoritettu. Jokaisen Olympus-objektiivin ja -kameran tapaan OM-D E-M1 Mark II sisältää maksuttoman kuuden kuukauden laajennetun takuun**** (edellyttää rekisteröintiä MyOlympus-verkkopalvelussa). Suositellut lisävarusteet > FL-900R Suurikapasiteettinen salamalaite kestävällä ja kevyellä rakenteella sekä LED-videovalolla; ohjeluku 58, ultranopeaan sarjakuvaukseen > HLD-9 Pystykuvauskahva; ergonominen akkukahva yhdysrakenteisella nuolipainikeohjauksella 4

5 > CBG-12 Kantolaukku; suojaa kahta OM-D E-M1 Mark II -kameraa ja yhtä 300 mm M.ZUIKO DIGITAL ED -objektiivia ulkotiloissa > STF-8 Makrosalama roiskeen-*, pölyn-* ja pakkasenkestävällä* kotelolla tukee tarkennuksen haarukointia ja terävyystasojen pinoamista > RM-CB2 Kaukolaukaisin 2,5 mm:n liittimellä (pallolukitsin-tyyppi) > PT-EP14 Sukelluskotelo; tarjoaa mielenrauhaa ja tarkkuutta jopa 60 metrin syvyydessä yhteensopiva Underwater Protector System -objektiivien kanssa Tuotteiden tekniset tiedot voivat muuttua erikseen ilmoittamatta. Tarkista uusimmat tekniset tiedot Olympuksen verkkosivustosta osoitteessa * Roiskeenkestävä IEC-normin 529 IPX8 mukaan. Pölynkestävä ja pakkasenkestävä Olympuksen testausolosuhteiden mukaan. ** Olympuksen testausolosuhteiden mukaan. *** Yhdessä uuden M.ZUIKO Digital ED mm 1:4.0 IS PRO -objektiivin kanssa. **** Elektroninen suljin ***** Kuusi kuukautta ostomaan lakimääräisen takuujakson jälkeen. 5

6 Ota yhteyttä, jos sinulla on kysymyksiä tai kaipaat lisätietoja: Henrik Tanabe Olympus Finland Oy Puh: etunimi.sukunimi@olympus.fi Twitter & Tietoja Olympuksesta Olympus Europa on Tokiossa sijaitsevan Olympus Corporationin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan (EMEA) alueiden pääkonttori. Maailman johtavana optisten ja digitaalisten tarkkuuslaitteiden valmistajana Olympus toimittaa innovatiivisia ratkaisuja uudenaikaisiin terveydenhoitojärjestelmiin, digitaalikameroihin sekä tieteellisiin käyttötarkoituksiin. Yhtiön palkitut tuotteet ovat tärkeässä osassa sairauksien havaitsemisessa, ennaltaehkäisyssä ja parantamisessa, ja ne edistävät tutkimusta ja mahdollistavat elämän dokumentoinnin sekä taiteellisen vapauden. Olympuksen edistykselliset tuotteet tarjoavat käyttäjilleen turvallisemman, terveellisemmän ja täyteläisemmän elämän. Lisätietoja osoitteessa: 6

LEHDISTÖTIEDOTE. Lisätty TTL- ja HSS-yhteensopivuus Profoto AirTTL* -salamoilla sekä useita uusia lisäominaisuuksia

LEHDISTÖTIEDOTE. Lisätty TTL- ja HSS-yhteensopivuus Profoto AirTTL* -salamoilla sekä useita uusia lisäominaisuuksia LEHDISTTIEDOTE Lisätty TTL- ja HSS-yhteensopivuus Profoto AirTTL* -salamoilla sekä useita uusia lisäominaisuuksia Merkittävät laiteohjelmistopäivitykset tekevät Olympus OM- D E-M1 Mark II-, E-M5 Mark II-

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Uusi OM-D E-M1X nostaa ammattilaiskäyttäjien tarpeet keskiöön entistä paremmalla luotettavuudella ja suorituskyvyllä

LEHDISTÖTIEDOTE. Uusi OM-D E-M1X nostaa ammattilaiskäyttäjien tarpeet keskiöön entistä paremmalla luotettavuudella ja suorituskyvyllä LEHDISTÖTIEDOTE Olympus laajentaa ammattilaiskuvaajille suunnattua mallistoaan uudella OM-D-kameralla ja uusilla teleobjektiiveilla Uusi OM-D E-M1X nostaa ammattilaiskäyttäjien tarpeet keskiöön entistä

Lisätiedot

Nopeus ja kehittynyt tekniikka upeana kokonaisuutena tervetuloa uusi sukupolvi

Nopeus ja kehittynyt tekniikka upeana kokonaisuutena tervetuloa uusi sukupolvi LEHDISTÖTIEDOTE Nopeus ja kehittynyt tekniikka upeana kokonaisuutena tervetuloa uusi sukupolvi Nopeampi, terävämpi, älykkäämpi: pöly- ja roisketiivis Olympus OM-D tarjoaa mullistavan kuvanvakaimen, elektronisen

Lisätiedot

Annelie Pompe** on ruotsalainen ammattiseikkailija, joka on käyttänyt TGmalliston kameroita vuosien ajan:

Annelie Pompe** on ruotsalainen ammattiseikkailija, joka on käyttänyt TGmalliston kameroita vuosien ajan: LEHDISTÖTIEDOTE Olympuksen Tough!-lippulaivamallissa yhdistyvät huipputason kuvanlaatu, kestävyys ja kompaktin koon tuoma kannettavuus Uusi, ultrakestävä Tough! TG-5 -kamera Olympukselta nostaa rimaa kautta

Lisätiedot

Nikon Nordic Ab Suomen toimisto Äyritie 8B 01510 Vantaa www.nikon.fi LEHDISTÖTIEDOTE

Nikon Nordic Ab Suomen toimisto Äyritie 8B 01510 Vantaa www.nikon.fi LEHDISTÖTIEDOTE Uusi Nikon 1 V3 on suunniteltu toiminnan kuvaukseen se on helposti mukana kuljetettava, huippunopea ja suorituskyvyltään ammattitasoinen Helsinki, 13.3.2014: Nikon julkisti tänään uuden jäsenen Nikon 1

Lisätiedot

TG 5. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. Tekniset tiedot. Objektiivi. Kuvakenno. 12,7 megapikseliä

TG 5. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. Tekniset tiedot. Objektiivi. Kuvakenno. 12,7 megapikseliä TG 5 Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C Valovoimainen 1:2.0-4.9 laajakulmaobjektiivi mahdollistaa kuvauksen lyhyillä valotusajoilla. TruePic VIII

Lisätiedot

TG 5 Punainen. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. 12 megapikselin taustavalaistu CMOSkenno takaa erinomaisen

TG 5 Punainen. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. 12 megapikselin taustavalaistu CMOSkenno takaa erinomaisen TG 5 Punainen Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C Valovoimainen 1:2.0-4.9 laajakulmaobjektiivi mahdollistaa kuvauksen lyhyillä valotusajoilla. TruePic

Lisätiedot

Uusi Nikon 1 J4 kaikkien tilanteiden hallintaan: nopea toiminta, vankka runko ja upea ulkonäkö

Uusi Nikon 1 J4 kaikkien tilanteiden hallintaan: nopea toiminta, vankka runko ja upea ulkonäkö Uusi Nikon 1 J4 kaikkien tilanteiden hallintaan: nopea toiminta, vankka runko ja upea ulkonäkö Helsinki, 10.huhtikuuta 2014 Nikon lisää tänään nopean Nikon 1 J4 -kameran Nikon 1 -järjestelmäkameroiden

Lisätiedot

YOSHIHISA MAITANI Alkuperäisen OM-kameran suunnittelija

YOSHIHISA MAITANI Alkuperäisen OM-kameran suunnittelija JOHTAVAA INNOVAATIOTA OM-D-MALLISTO 2015/2016 Jos uudentyyppinen kamera saa aikaan kasvavaa tyytyväisyyttä valokuvaajassa, kun hän oppii tuntemaan sen paremmin, tuo kamera saa pysyvän paikan hänen sisimmässään

Lisätiedot

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER I AM YOUR FINDER I AM VISUAL PERFECTION Nikon 1 -järjestelmäkameroilla elämäsi vauhdikkaimpien hetkien ikuistaminen onnistuu kätevästi. Vaihdettavalla objektiivilla varustetut Nikon 1 -kamerat ovat erittäin

Lisätiedot

Kamera DX-muodon kuvausmahdollisuudella kameraintoilijoille

Kamera DX-muodon kuvausmahdollisuudella kameraintoilijoille Nikon tuo markkinoille uuden D7100 -kameran: Kamera DX-muodon kuvausmahdollisuudella kameraintoilijoille Helsinki, Suomi, 21. helmikuuta 2013 Nikon tuo harrastelijoille tarkoitetun, helposti mukana kulkevan

Lisätiedot

E-520. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. Sisäänrakennettu kuvanvakaaja kaikille objektiiveille

E-520. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. Sisäänrakennettu kuvanvakaaja kaikille objektiiveille E-520 Sisäänrakennettu kuvanvakaaja kaikille objektiiveille Loistava pölynpoistojärjestelmä Ammattimaiset toiminnot 10 megapikselin Live MOS -kenno Helppokäyttöinen Live View - suorakatselu kiitos nopean

Lisätiedot

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Tiedote 7.1.20100 bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Pieni ja kompakti MHS-PM5/PM5K ja MHS-CM5 tallentaa 1920x1080 teräväpiirtoisia MP4-videoita ja viiden megapikselin valokuvia. Tyylikäs,

Lisätiedot

Upeita kuvia heikossakin valossa

Upeita kuvia heikossakin valossa Tiedote 6.8.2009 Upeita kuvia heikossakin valossa Uudet TX1 ja WX1 -mallit ovat yhteensopivia oman henkilökohtaisen valokuvaajan, Party-shot IPT-DS1:n kanssa. Sonyn Cyber-shot TX1 ja WX1 -kamerat esittelevät

Lisätiedot

+ Samsung Kompaktikamerat

+ Samsung Kompaktikamerat + Samsung Kompaktikamerat Kevät Q1 2013 ST150F 16 megapikselin ccd kenno 5 x optinen zoom 25 mm laajakulma ( 25-125mm kinovast. ) 3,0 QVGA näyttö HD videokuvaus (720p / 30fps) 4 suunnan pyyhkäisy-panorama

Lisätiedot

TG 4 Punainen. Ääritilanteet. Henkeäsalpaavat kuvat.

TG 4 Punainen. Ääritilanteet. Henkeäsalpaavat kuvat. TG 4 Punainen Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C 4x optinen laajakulmazoom (25-100mm*) ihs-teknologia TruePic VI -kuvaprosessori Valovoimainen

Lisätiedot

Näyttö. 460.000 kuvapistettä 10 linssiä / 8 ryhmää Asfäärisiä linssielementtejä

Näyttö. 460.000 kuvapistettä 10 linssiä / 8 ryhmää Asfäärisiä linssielementtejä TG 860 Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C 16 megapikselin taustavalaistu CMOS 7,6 cm/3,0" 460 000 kuvapisteen kallistuva LCD-näyttö 5-akselinen

Lisätiedot

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,-

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 1 NIKON COOLPIX S3000 139,- 5640000172 NIKON COOLPIX S3000 SORT VMA541E1 EAN: 018208918966 139 NIKON DSLR D3100 Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 2 PENTAX OPTIO S1 139,50 PENTAX

Lisätiedot

E-420. Tekniset tiedot. Etsin. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. 100% D-SLR laatua

E-420. Tekniset tiedot. Etsin. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. 100% D-SLR laatua E-420 Maailman pienin D-SLR* Miellyttävä rajaus automaattitarkenteisella Live View:llä 6.9cm / 2.7'' HyperCrystal II LCD -näyttö Kasvontunnistus täydelliseen tarkennukseen ja valotukseen Helppokäyttöinen

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 4.10

Uudet ominaisuudet. Versio 4.10 Uudet ominaisuudet Versio 4.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Huippulaatua myös ulkoisesti: näkyvillä ei ole ainuttakaan ruuvia

Huippulaatua myös ulkoisesti: näkyvillä ei ole ainuttakaan ruuvia PEN F Mittaetsinkamera-tyylinen suurnäkyvyysetsin Valotuskorjauksen säätöpyörä: säädä valotusta nopeasti ja helposti 5-akselinen kuvanvakaaja videokuvaukseen ja valokuvaukseen Ainutlaatuinen pölynpoistojärjestelmä

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa

Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa Lehdistötiedote 15.8.2017 Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa Sony on saanut jälleen tunnustusta European Imaging and Sound Association (EISA) -järjestoltä elektroniikkatuotteistaan,

Lisätiedot

TAPAA. TARKENTAA Nils Wille Christoffersen

TAPAA. TARKENTAA Nils Wille Christoffersen KOLME TAPAA TARKENTAA Nils Wille Christoffersen Uusi hybriditarkennus toimii erittäin nopeasti. Sen ansiosta KUVAAJA PYSYY TAHDISSA NOPEISSAKIN TILANTEISSA. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten hybriditarkennus

Lisätiedot

I AM YOUR D-SLR FINDER

I AM YOUR D-SLR FINDER I AM YOUR D-SLR FINDER USKOMATON KUVANLAATU Hideyuki Motegi Valokuvaajat kaikkialla maailmassa arvostavat Nikonin DSLR-kameroita, joissa uusin kuvaustekniikka yhdistyy upeasti ergonomiaan ja legendaarisiin

Lisätiedot

automaattitarkennusjärjestelmä Intuitiivinen kosketusnäyttö

automaattitarkennusjärjestelmä Intuitiivinen kosketusnäyttö E M5 1250 Kit Musta Pöly- ja roiskevesitiivis 3 tuuman kääntyvä OLEDkosketusnäyttö. Maailman nopein automaattitarkennusjärjestelmä Intuitiivinen kosketusnäyttö Klassinen design Olympus siirtää OM-sarjan

Lisätiedot

PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA

PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA Sivu 1/5 Etusivu > PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA on lisätty ostoskoriisi. Sony DSC-RX100 439,00 PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA 2292000000291 Arvostele ensimmäisenä tämä

Lisätiedot

Sonyn uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II. tuovat ammattimaisen kuvausotteen. Cyber-shot -kameroiden RX-sarjaan

Sonyn uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II. tuovat ammattimaisen kuvausotteen. Cyber-shot -kameroiden RX-sarjaan Lehdistötiedote 14.6.2015 Sonyn uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II tuovat ammattimaisen kuvausotteen Cyber-shot -kameroiden RX-sarjaan Uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II edustavat maailman ensimmäisiä kasatun

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 2.10 BL F00

Uudet ominaisuudet. Versio 2.10 BL F00 Uudet ominaisuudet Versio 2.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien

Lisätiedot

Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno

Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 12.9.2012 klo 7.00 Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno 24,3 megapikselin täyden kuvakoon Exmor CMOS -kenno Vaihdettavilla objektiiveilla

Lisätiedot

TG 870 Valkoinen. Edistyksellinen kamera ulkoilmaharrastuksiin

TG 870 Valkoinen. Edistyksellinen kamera ulkoilmaharrastuksiin TG 870 Valkoinen Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C 16 megapikselin taustavalaistu CMOS 7,6 cm/3,0" 920 000 kuvapisteen kallistuva LCD-näyttö 5-akselinen

Lisätiedot

35mm KOMPAKTIKAMERAT NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626

35mm KOMPAKTIKAMERAT NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626 Tekninen suorituskyky on saavutettavissa tuoreilla illa noin 20 C lämpötilassa. Teknisiä ominaisuuksia ja a voidaan muuttaa ilman valmistajan eri ilmoitusta. 2001-2002 NIKON CORPORATION 35mm KOMPAKTIKAMERAT

Lisätiedot

VALOKUVAUKSEN PERUSTEET

VALOKUVAUKSEN PERUSTEET VALOKUVAUKSEN PERUSTEET Sampsa Sulonen sampsa.sulonen@suomenlatu.fi +358408343174 @sampsasulo Kameroiden ominaisuudet Kennon koko ja sen vaikutukset Megapikselimäärät Peilitön tai peilillinen Tarkennuksen

Lisätiedot

Panasonicilta 4K-videokuvaukseen kykenevä järjestelmäkamera Lumix DMC-GH4

Panasonicilta 4K-videokuvaukseen kykenevä järjestelmäkamera Lumix DMC-GH4 Panasonicilta 4K-videokuvaukseen kykenevä järjestelmäkamera Lumix DMC-GH4 4K-videokuvausominaisuuksilla ja kaikissa olosuhteissa helppokäyttöisillä valokuvausominaisuuksilla varustettu järjestelmäkamera

Lisätiedot

E-510. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin

E-510. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin E-510 Sisäänrakennettu kuvanvakaaja Loistava pölynpoistojärjestelmä 6.4cm / 2.5'' HyperCrystal LCD -näyttö Uusi kuvaprosessori Live Preview 10 megapikselin Live MOS -kenno Ammattimaiset toiminnot Kompakti

Lisätiedot

TG-830. Tehty kestämään - ja suoriutumaan. Tekniset tiedot. Kuvakenno. Digitaalinen zoom. Näyttö. Objektiivi

TG-830. Tehty kestämään - ja suoriutumaan. Tekniset tiedot. Kuvakenno. Digitaalinen zoom. Näyttö. Objektiivi TG-830 Vesitiivis 10m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C 10x Super-Resoluution Zoomilla 16 megapikselin taustavalaistu CMOS 7.6cm/3.0" 460,000 pisteen HyperCrystal

Lisätiedot

EF300mm f/4l IS USM FIN. Käyttöohjeet

EF300mm f/4l IS USM FIN. Käyttöohjeet EF300mm f/4l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF300mm f/4l IS USM objektiivi on EOS -kameroille kehitetty tehokas telezoomobjektiivi, joka on varustettu kuvan vakaajalla.

Lisätiedot

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Ohjeet ja tekniikka. Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua. Digikuva 2015

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Ohjeet ja tekniikka. Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua. Digikuva 2015 TEKSTI // POUL SIERSBÆK Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua esimerkiksi ruohoon. Se vältetään tarkentamalla käsin. Ohjeet ja tekniikka TARKENNA 72 KÄSIN Käsin tarkentamalla pärjäät

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat 2 Johdanto Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat Tarvikkeet Varsi Pituus Halkaisija Pintakäsittely Määrä/kartonki GSN 90-34 DK 34 -D-kanta -kampanaulat

Lisätiedot

E-5. Tehty ääriolosuhteisiin. magnesiumvalurunko Ainutlaatuinen pölynpoistojärjestelmä (SSWF) Dual slot CF- ja SDmuistikorteille

E-5. Tehty ääriolosuhteisiin. magnesiumvalurunko Ainutlaatuinen pölynpoistojärjestelmä (SSWF) Dual slot CF- ja SDmuistikorteille E-5 Ammattimainen työkalu Nopea, täysin kaksiakselinen 11 pisteen automaattitarkennusjärjestelmä Nopea 12,3 megapikselin Live MOS -kenno Tehokas sisäänrakennettu kuvanvakaaja Roiskevesitiivis magnesiumvalurunko

Lisätiedot

E M10 "Pannukakku" -Kit Hopea

E M10 Pannukakku -Kit Hopea E M10 "Pannukakku" -Kit Hopea Erittäin suuri elektroninen etsin D-SLR-design ja käytettävyys Metallirunko (Alumiini) Täysi langaton hallinta 12 taidesuodinta & 6 taidesuodinefektiä luovuuden lisäämiseen

Lisätiedot

E PM1 1442 Kit Ruskea

E PM1 1442 Kit Ruskea E PM1 1442 Kit Ruskea Todella nopea kontrastinmittaus AFtarkennus Live Guide -opastus valokuvia ja videoita varten tarjoaa intuitiivisen ja helppokäyttöisen käyttöliittymän Tehokas TruePic VI - prosessori.

Lisätiedot

E-5. Tehty ääriolosuhteisiin. Tekniset tiedot. Tyyppi. Etsin. Kuvakenno. Prosessori. Live Preview. Suodin. Magnesiumvalurunko

E-5. Tehty ääriolosuhteisiin. Tekniset tiedot. Tyyppi. Etsin. Kuvakenno. Prosessori. Live Preview. Suodin. Magnesiumvalurunko E-5 Ammattimainen työkalu Nopea, täysin kaksiakselinen 11 pisteen automaattitarkennusjärjestelmä Nopea 12,3 megapikselin Live MOS -kenno Tehokas sisäänrakennettu kuvanvakaaja Roiskevesitiivis magnesiumvalurunko

Lisätiedot

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015 TEKSTI // POUL SIERSBÆK Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA ƒ2.8 ƒ1 ƒ1.4 ƒ2 ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32 36 LUE uudistunut Digikuva Kuvassa käytettiin suurta aukkoa. Näin tausta pehmeni kauniisti ja valokohdat

Lisätiedot

E M5 Mark II 1250 Kit Silver

E M5 Mark II 1250 Kit Silver E M5 Mark II 1250 Kit Silver 5-akselinen kuvanvakaaja videokuvaukseen ja valokuvaukseen Roiskeveden-, pölyn- ja pakkasenkestävä Loistava kuvanlaatu Ainutlaatuinen pölynpoistojärjestelmä (SSWF) Tehokkain

Lisätiedot

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden

Lisätiedot

E M10 Mark II "Pannukakku" -Kit Hopea

E M10 Mark II Pannukakku -Kit Hopea E M10 Mark II "Pannukakku" -Kit Hopea Klassinen ja tyylikäs muotoilu, pieni ja kevyt Helppo jakaminen ja kuvaaminen yhdysrakenteisen Wi-Fiominaisuuden avulla 5-akselinen kuvanvakaaja takaa tärinättömät

Lisätiedot

KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO

KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO TEKSTI // THOMAS NYKROG KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO Järjestelmäkameraa hankittaessa on alle 800 euron hintaluokka se, jossa ostaja todella saa rahalleen vastinetta. Siitä löytyy tehokkaita toimintoja ja

Lisätiedot

Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi

Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi Lehdistötiedote Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi Teräväpiirtoelokuvia kotona, upeita esityksiä työpaikalla 1. syyskuuta 2015 Epsonin uudet monikäyttöiset, helposti liikuteltavat projektorit

Lisätiedot

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Ainutlaatuisella Epson UltraChrome K3 -mustetekniikalla saat erinomaisia mustavalko- ja väritulosteita. Kun muissa musteissa

Lisätiedot

Pro-mestariteos, jossa maailman nopein AF* ja sisäänrakennettu IS.

Pro-mestariteos, jossa maailman nopein AF* ja sisäänrakennettu IS. E-30 Taidesuotimet, monivalotus, langaton salama, useat kuvasuhteet luovaan työskentelyyn Nopea, täysin kaksiakselinen 11 pisteen automaattitarkennusjärjestelmä Nopea 12,3 megapikselin Live MOS -kenno

Lisätiedot

Pro-mestariteos, jossa maailman nopein AF* ja sisäänrakennettu IS. Etsin

Pro-mestariteos, jossa maailman nopein AF* ja sisäänrakennettu IS. Etsin E-30 Taidesuotimet, monivalotus, langaton salama, useat kuvasuhteet luovaan työskentelyyn Nopea, täysin kaksiakselinen 11 pisteen automaattitarkennusjärjestelmä Nopea 12,3 megapikselin Live MOS -kenno

Lisätiedot

automaattitarkennusjärjestelmä Etsin

automaattitarkennusjärjestelmä Etsin E-3 Ammattimainen työkalu Nopea, täysin kaksiakselinen 11 pisteen automaattitarkennusjärjestelmä Tehokas sisäänrakennettu kuvanvakaaja Laadukasta kuvaprosessointia uudella TruePic III -prosessorilla Maailman

Lisätiedot

Panasonicin LUMIX GX7 tarjoaa valokuvaajalle uusinta tekniikkaa klassisesti muotoillussa rungossa

Panasonicin LUMIX GX7 tarjoaa valokuvaajalle uusinta tekniikkaa klassisesti muotoillussa rungossa Panasonicin LUMIX GX7 tarjoaa valokuvaajalle uusinta tekniikkaa klassisesti muotoillussa rungossa Helsinki, 1. elokuuta 2013 Panasonic julkisti tänään LUMIX DMC-GX7 - kameran, joka on huipputyylikäs uusi

Lisätiedot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot 24.TOUKOKUUTA 2013 Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot Maksimaalista suorituskykyä ja pidennettyä käyttöaikaa uudella 4.0Ah akulla. Johdotonta vapautta: Ei polttoainetta,

Lisätiedot

Epson esittelee toimisto- ja luokkakäyttöön tarkoitetut kannettavat projektorit

Epson esittelee toimisto- ja luokkakäyttöön tarkoitetut kannettavat projektorit Lehdistötiedote Epson esittelee toimisto- ja luokkakäyttöön tarkoitetut kannettavat projektorit Uusien mallien etuna on helppo siirreltävyys ja joustavat asennusmahdollisuudet 1. huhtikuuta 2015 Epson

Lisätiedot

Helppokäyttöinen Live View - suorakatselu kiitos nopean automaattitarkennuksen

Helppokäyttöinen Live View - suorakatselu kiitos nopean automaattitarkennuksen EP1 14-42mm Kit Taidesuotimet, monivalotus, useat kuvasuhteet luovaan työskentelyyn Tehokas sisäänrakennettu kuvanvakaaja Reaaliaikainen katselu Monivalotustoiminto, jossa LCD-näytöllä edellinen otos nykyisen

Lisätiedot

EF70-200mm f/4l USM FIN. Käyttöohjeet

EF70-200mm f/4l USM FIN. Käyttöohjeet EF70-200mm f/4l USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF70-200mm f/4l USM -objektiivi on Canon EOS -kameroille kehitetty pienikokoinen, tehokas telezoom-objektiivi. USM on lyhennys

Lisätiedot

Todellista tarkkuuskuvausta: Sony julkaisee A- kiinnikkeellisen α68-kameran 4D FOCUS -tarkennuksella

Todellista tarkkuuskuvausta: Sony julkaisee A- kiinnikkeellisen α68-kameran 4D FOCUS -tarkennuksella Lehdistötiedote 5.11.2015 Todellista tarkkuuskuvausta: Sony julkaisee A- kiinnikkeellisen α68-kameran 4D FOCUS -tarkennuksella Tinkimättömiä ominaisuuksia ja suorituskykyä vaativille harrastajavalokuvaajille

Lisätiedot

Uusi α850 - Lompakolle ystävällinen digijärkkäri kaikilla mausteilla

Uusi α850 - Lompakolle ystävällinen digijärkkäri kaikilla mausteilla Helsinki, 27.8. 2009 Uusi α850 - Lompakolle ystävällinen digijärkkäri kaikilla mausteilla Täysikokoinen, 24,6 megapikselin Exmor CMOS -kenno ja kaksinkertaiset BIONZ-prosessorit mahdollistavat yksityiskohtaiset

Lisätiedot

E-410. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. 10 megapikselin Live MOS -kenno Uusi kuvaprosessori

E-410. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. 10 megapikselin Live MOS -kenno Uusi kuvaprosessori E-410 Ultrakompakti. Ultrakevyt. Loistava pölynpoistojärjestelmä 6.4cm / 2.5'' HyperCrystal LCD -näyttö Helppokäyttöinen Live Preview 10 megapikselin Live MOS -kenno Uusi kuvaprosessori Sukelluskotelo

Lisätiedot

IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO

IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO Ennemmin tai myöhemmin moni kuvaaja innostuu yötaivaan valopilkusta. Keräsimme vinkkejä, joiden avulla onnistut kuukuvauksessa. Mukana on myös tärkeitä päivämääriä.

Lisätiedot

E PL5 1442 Kit Hopea. Vaikuttava kamera vaikuttavat kuvat. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Järjestelmä. Suodatin

E PL5 1442 Kit Hopea. Vaikuttava kamera vaikuttavat kuvat. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Järjestelmä. Suodatin E PL5 1442 Kit Hopea Uuden sukupolven 16 megapikselin LiveMoskenno ISO-herkkyys jopa ISO 25 600 FAST AF + kosketuskäyttö Yhdysrakenteinen 2- akselinen vakaaja TruePic VI -kuvaprosessori Ultranopean automaattitarkennuksen

Lisätiedot

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY

Lisätiedot

Huikean suorituskykyinen ammattilaisen hiustenkuivaaja

Huikean suorituskykyinen ammattilaisen hiustenkuivaaja Huikean suorituskykyinen ammattilaisen hiustenkuivaaja CBR: n El LEOPA R TOP BLDC Professional on huippusuorituskykyinen hiustenkuivaaja, jolla on markkinan paras hinta-laatusuhde. Ammattilaisen hiustenkuivaaja

Lisätiedot

E M1 1240 Kit Musta. Suunniteltu ylittämään D SLR-kamerat. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Järjestelmä. Suodatin

E M1 1240 Kit Musta. Suunniteltu ylittämään D SLR-kamerat. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Järjestelmä. Suodatin E M1 1240 Kit Musta Kehittynein objektiivimallisto Roiskeveden-, pölyn- ja pakkasenkestävä Täydellinen langaton ohjaus Erittäin suuri elektroninen etsin WiFi-ominaisuus D-SLR-design ja käytettävyys Suunniteltu

Lisätiedot

E PL9 "Pannukakku" Kit Valkoinen

E PL9 Pannukakku Kit Valkoinen E PL9 "Pannukakku" Kit Valkoinen Saatavana kolme houkuttelevaa värivaihtoehtoa Ensiluokkaiset stillkuvat ja 4K-videolähtö AP- ja muiden kuvaustilojen ohjaus kosketusnäytöllä Rungon väriin sopivat hihnat

Lisätiedot

Valon määrä ratkaisee Aukko

Valon määrä ratkaisee Aukko Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta

Lisätiedot

Sonyn Action Cam -uutuus kiilaa suoraan huipulle esittelyssä FDR-X3000R

Sonyn Action Cam -uutuus kiilaa suoraan huipulle esittelyssä FDR-X3000R Lehdistötiedote 1.9.2016 Sonyn Action Cam -uutuus kiilaa suoraan huipulle esittelyssä FDR-X3000R Kuvaa vauhdikkaita videoita, joita arkistoit ja jaat ystäviesi kanssa mielelläsi Uskomattoman pienikokoinen

Lisätiedot

Panasonic kamerat 1/4 JA 1/3 SD- SEKÄ 1/3 P2HD KORTTIKAMERAT JA TARVIKKEET

Panasonic kamerat 1/4 JA 1/3 SD- SEKÄ 1/3 P2HD KORTTIKAMERAT JA TARVIKKEET Panasonic kamerat 1/4 JA 1/3 SD- SEKÄ 1/3 P2HD KORTTIKAMERAT JA TARVIKKEET AG-HPX170 AG-HPX300 AG-HVX200 AG-HMC150 AG-HMC40 PANASONIC AG-HMC41E 2 450,00 --3MOS (1/4.1 ) AVCHD SD -muistikorttikameraammattikäyttöön

Lisätiedot

E mm Kit. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. ja langaton salaman hallinta. -kenno Helppokäyttöinen

E mm Kit. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. ja langaton salaman hallinta. -kenno Helppokäyttöinen E-450 14-42mm Kit Taidesuotimet 100% D-SLR laatua TruePic III -prosessori täydelliseen värien toistoon ja vähäiseen kohinaan Helppokäyttöinen Live View - suorakatselu kiitos nopean automaattitarkennuksen

Lisätiedot

Välttämätön apuväline puutarhassa

Välttämätön apuväline puutarhassa Nauti Rentoudu Välttämätön apuväline puutarhassa Make it your home. Tee puutarhatyöt kevyesti ja ergonomisesti Boschin Isio-puutarhatyökalulla. Monikäyttöistä moottoriyksikköä voidaan käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Nauti muistoista enemmän Sonyn PlayMemories-sovellusperheellä Sonyn PlayMemories-sovellusperhe monipuolistaa kameraan, älypuhelimeen ja tablettiin

Lisätiedot

DSLR-A900/DSLR-A850 A-DWD-100-11(1) 2010 Sony Corporation

DSLR-A900/DSLR-A850 A-DWD-100-11(1) 2010 Sony Corporation DSLR-A900/DSLR-A850 Tämän päivityksen uudet toiminnot ja niiden toiminta on kuvattu tässä. Jos haluat lisätietoja, lue kameran mukana toimitettu Käyttöopas. 2010 Sony Corporation A-DWD-100-11(1) Tämän

Lisätiedot

(mukautettu) Tallennustila. Automaattinen Sarjakuvaustila. kertatarkennus Valkotasapaino. Automaattinen Valotuksen korjausarvo

(mukautettu) Tallennustila. Automaattinen Sarjakuvaustila. kertatarkennus Valkotasapaino. Automaattinen Valotuksen korjausarvo E P5 1442 Kit Hopea Ultranopea automaattitarkennusjärjestelmä Intuitiivinen kosketusnäyttö Live MOS kenno suurella dynamiikalla ja alhaisella signaali-kohinasuhteella Kolmetuumainen LCD-näyttö soveltuu

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626

NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626 Nikon Lite Touch Zoom 130 ED/130 ED QD kamera Tekniset Tiedot Tyyppi: 35 mm:n automaattitarkenteinen keskussuljinkamera, jossa on Nikonin zoomobjektiivi Filmi: DX-koodattu 35mm:n filmi Kuvakoko: Normaalikuva:

Lisätiedot

automaattitarkennusjärjestelmä Intuitiivinen kosketusnäyttö

automaattitarkennusjärjestelmä Intuitiivinen kosketusnäyttö E M5 1250 Kit Musta Pöly- ja roiskevesitiivis 3 tuuman kääntyvä OLEDkosketusnäyttö. Maailman nopein automaattitarkennusjärjestelmä Intuitiivinen kosketusnäyttö Klassinen design Olympus siirtää OM-sarjan

Lisätiedot

EF70-200mm f/2.8l IS II USM

EF70-200mm f/2.8l IS II USM EF70-200mm f/2.8l IS II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. EOS-kameroille erityisesti valmistettu Canon EF70-200mm f/2,8l IS II USM objektiivi on korkealaatuinen telezoom-objektiivi,

Lisätiedot

Vain taivas rajana Olympuksen E-620 järjestelmäkameralla. Etsin

Vain taivas rajana Olympuksen E-620 järjestelmäkameralla. Etsin E-620 Maailman pienin ja kevein luovuutta inspiroiva, sisäänrakennetulla kuvanvakaimella varustettu digitaalinen järjestelmäkamera! Nopea 12,3 megapikselin Live MOS -kenno 7 pisteen AF järjestelmä Tehokas

Lisätiedot

Dell esitteli maailman pienimmän 13-tuumaisen kannettavan

Dell esitteli maailman pienimmän 13-tuumaisen kannettavan Lehdistötiedote 8.1.2014 Dell esitteli maailman pienimmän 13-tuumaisen kannettavan Julkistettu Dell XPS 13 on maailman pienin[1] 13-tuumainen kannettava, jossa on lähes reunaton näyttö ja jopa 15 tuntia

Lisätiedot

PANASONIC NV-GS120EG. Digitaalivideokamera. Käyttöohje

PANASONIC NV-GS120EG. Digitaalivideokamera. Käyttöohje PANASONIC NV-GS120EG Digitaalivideokamera Käyttöohje Sodankylän kunta puh 040 73 511 63 Elokuvakasvatus Sodankylässä fax 016 618 155 Vasantie 11 email tommi.nevala@sodankyla.fi 99600 SODANKYLÄ 1 PANASONIC

Lisätiedot

Sonyn α37-kamera vie nopean kuvaamisen. maailmaan jatkuvalla kohdetta seuraavalla. automaattitarkennuksella (7 kuvaa

Sonyn α37-kamera vie nopean kuvaamisen. maailmaan jatkuvalla kohdetta seuraavalla. automaattitarkennuksella (7 kuvaa osokuna Tiedote 18.5.2012 Sonyn α37-kamera vie nopean kuvaamisen maailmaan jatkuvalla kohdetta seuraavalla automaattitarkennuksella (7 kuvaa sekunnissa), kääntyvällä LCD-näytöllä ja Full HD -videolla 16,1

Lisätiedot

EF100mm f/2.8l MACRO IS USM

EF100mm f/2.8l MACRO IS USM EF100mm f/2.8l MACRO IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF100mm f/2,8l MACRO IS USM objektiivi on makro-objektiivi, joka on valmistettu Canon EOS kameroita varten. Siinä

Lisätiedot

Sonylta pienikokoinen. NEX-5R-järjestelmäkamera

Sonylta pienikokoinen. NEX-5R-järjestelmäkamera osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Sonylta pienikokoinen NEX-5R-järjestelmäkamera Sony NEX-5R -järjestelmäkamera on varustettu monilla uusilla hienouksilla kuten Fast Hybrid -automaattitarkennuksella,

Lisätiedot

TG 835. Tehty kestämään. Tekniset tiedot. Kuvakenno. Näyttö. Objektiivi. Digitaalinen zoom. 5x optinen laajakulmazoom (28-140mm*)

TG 835. Tehty kestämään. Tekniset tiedot. Kuvakenno. Näyttö. Objektiivi. Digitaalinen zoom. 5x optinen laajakulmazoom (28-140mm*) TG 835 Vesitiivis 10m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C 10x Super-Resoluution Zoomilla 16 megapikselin taustavalaistu CMOS 7.6cm/3.0" 460,000 pisteen HyperCrystal

Lisätiedot

E PM Kit Punainen

E PM Kit Punainen E PM2 1442 Kit Punainen Uuden sukupolven 16 megapikselin LiveMoskenno ISO-herkkyys jopa ISO 25 600 FAST AF + kosketuskäyttö Yhdysrakenteinen 2- akselinen vakaaja TruePic VI -kuvaprosessori Ultranopean

Lisätiedot

Ulkoiset mediakortit. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan ulkoisten tallennusvälinekorttien käytöstä.

Ulkoiset mediakortit. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan ulkoisten tallennusvälinekorttien käytöstä. Ulkoiset mediakortit Asiakirjan osanumero: 393506-351 Lokakuu 2005 Tässä oppaassa kerrotaan ulkoisten tallennusvälinekorttien käytöstä. Sisällysluettelo 1 Digitaalisten tallennusvälineiden korttipaikassa

Lisätiedot

I AM YOUR NIKON 1 FINDER

I AM YOUR NIKON 1 FINDER I AM YOUR NIKON 1 FINDER I AM THE SPEED OF LIFE Jatkuvasti kasvava Nikon 1 -järjestelmäkameroiden valikoima sisältää malleja, joiden avulla ikuistat elämäsi vauhdikkaimmatkin hetket. Kun käytössäsi on

Lisätiedot

E PL2. Kauniit kuvat. Kaunis design. Tekniset tiedot. Tyyppi. Live-esikatselu. Kuvakenno. Kuvanvakaaja. Järjestelmä. Suodatin

E PL2. Kauniit kuvat. Kaunis design. Tekniset tiedot. Tyyppi. Live-esikatselu. Kuvakenno. Kuvanvakaaja. Järjestelmä. Suodatin E PL2 Tyyli-ikoni, joka mahtuu taskuun Yhdistä ja liitä taidesuotimia rajattomaan luovuuteen HD-videokuva ja HDMIhallinta Lisävarusteportti 2 Helppo asetusten säätö Live Wheel -säätörullalla Äärimmäisen

Lisätiedot

E M10 Mark III "Pannukakku" -Kit Hopea

E M10 Mark III Pannukakku -Kit Hopea E M10 Mark III "Pannukakku" -Kit Hopea Vertaansa vailla oleva kannettavuus ja kevyt, kompakti malli myös suurten teleobjektiivien kanssa 5-akselinen kuvanvakaaja tärinättömiä ja teräviä valokuvia ja videoita

Lisätiedot

Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera

Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera HOCHAUFLÖSENDER TOUCHSCREEN UUTTA KOSKETUS- NÄYTTÖ Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera teräväpiirtoa tarkastuksiin Technik nach Maß Made in Germany Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera HD-kosketusnäyttö ja

Lisätiedot

EF400mm f/4 DO IS USM

EF400mm f/4 DO IS USM EF400mm f/4 DO IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF400mm f/4 DO IS USM objektiivi on Canon EOS-kameroille kehitetty erittäin tehokas superteleobjektiivi. Varusteisiin kuuluu

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

E PL kit Hopea. Parasta tekniikkaa hoikassa rungossa. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Järjestelmä. Suodatin

E PL kit Hopea. Parasta tekniikkaa hoikassa rungossa. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Järjestelmä. Suodatin E PL3 1442 kit Hopea 12.3 megapikselinen Live MOS sensori Kolmetuumainen LCD-näyttö soveltuu erinomaisesti kuvaamiseen hankalista kuvakulmista Fiksut kameran sisäiset asetukset helppoon kuvien optimointiin

Lisätiedot

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas Ulkoiset mediakortit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. SD-logo on omistajansa tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DTS-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DTS-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tämän laiteohjelmistopäivityksen uudet toiminnot ja niiden toiminta on kuvattu tässä. Käyttöopas ja mukana toimitetulla CD-ROM-levyllä oleva α-käsikirja sisältävät lisätietoja. 2010

Lisätiedot

Sonyn kompaktit, suorituskykyiset ja hyvin. zoomaavat kamerauutuudet ovat kepeää. matkaseuraa

Sonyn kompaktit, suorituskykyiset ja hyvin. zoomaavat kamerauutuudet ovat kepeää. matkaseuraa Lehdistötiedote 14.4.2015 Sonyn kompaktit, suorituskykyiset ja hyvin zoomaavat kamerauutuudet ovat kepeää matkaseuraa Kameroissa ovat ensiluokkaiset, 30-kertaisella optisella zoomilla varustetut ZEISS

Lisätiedot