ORIENTAATIO JOHTAMISEN PERUS- JA AINEOPINTOIHIN

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORIENTAATIO JOHTAMISEN PERUS- JA AINEOPINTOIHIN"

Transkriptio

1 ORIENTAATIO JOHTAMISEN PERUS- JA AINEOPINTOIHIN ke Avoin yliopisto 1

2 MIKSI OPISKELLA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen Lisätä yleissivistystä Hankkia omaan ammattialaan liittyvää teoreettista tietoa Valmistautua yliopiston pääsykokeisiin Harrastaa ja oppia Avoin yliopisto 2

3 PERUSTIETOA OPISKELUSTA Opetus on Helsingin yliopiston hyväksymää ja vastaa yliopiston opetussuunnitelmia Ei ikä- eikä pohjakoulutusvaatimuksia Opiskelijat valitaan yleensä ilmoittautumisjärjestyksessä Ei voi suorittaa tutkintoa Joihinkin oppiaineisiin ns. avoimen yliopiston väylä Jaksoja voi uusia ja arvosanoja korottaa Avoin yliopisto 3

4 PERUSTIETOA OPISKELUSTA Ei oikeuta opintososiaalisiin etuihin, kuten opintotukeen, opiskelijaalennuksiin jne. Opiskelu on maksullista, 10 e/ opintopiste Opetusta järjestävät myös monet yhteistyöoppilaitokset kuten kansalais- ja työväenopistot sekä kesäyliopistot. Opetus järjestetään pääsääntöisesti arki-iltaisin Avoin yliopisto 4

5 OPISKELUN KIVIJALAT Motivaatio mitä haluan? mikä kiinnostaa? omat tavoitteet Suunnitelmallisuus kokonaissuunnitelma ajankäyttö Lukutaito laajoja kirjallisuuskuulusteluja itsenäistä työskentelyä Kirjoittamistaito tenttivastaukset esseet ja referaatit luentomuistiinpanot Kielitaito vieraskielinen tenttikirjallisuus

6 OPISKELUN KIVIJALAT Tiedonhakutaidot opiskeluun kuuluu olennaisena osana tiedonhaku sekä kirjaston ja verkkomateriaalien hyödyntäminen apua ja tukea: Helsingin yliopiston kirjaston järjestämät tiedonhankinnan kurssit opintojen ohjaus ja tuutorit Yliopisto-opintojen ja avoimen yliopiston käytäntöjen tuntemus neuvoa ja tukea: verkkopalvelu asiakaspalvelu opinto-opas

7 KESKEISET KÄSITTEET Opintopiste (op) Laskennallinen n. 27 tunnin opiskelutyömäärä Opintojakso (kurssi) Asiakokonaisuus, muodostuu usein osista Luennot tentteineen ja/tai ryhmätyöskentelyä ja/tai kirjatentti Opintokokonaisuus Muodostuu opintojaksoista Perusopinnot 25 op Aineopinnot op Avoin yliopisto 7

8 JOHTAMISEN PERUSOPINNOT 25 OP JOS101 Johdatus johtamisen tutkimukseen (5 op) tai JOS101 Introducerande föreläsningskurs om grunderna i ledarskap (5 op) Lisäksi valinnan mukaan 20 op seuraavista: JOS102 Yritysjohtamisen kehityslinjoja (5 op) JOS103 Sukupuoli ja johtaminen (5 op) JOS104 Ledarskap och mångfald (5 op) JOS105 Projektledning i offentlig miljö (5 op) JOS110 Muut Helsingin yliopistossa tai muissa korkeakouluissa suoritetut johtamisopinnot (0-15 op): JOS110. Johtajuus ja asiantuntijaviestintä (5 op) JOS110 Kirjatenttijakso (0-10 op) Avoin yliopisto 8

9 JOHTAMISEN AINEOPINNOT35 OP JOS201 Organisaatioteoria ja johtaminen 5 op Lisäksi valinnan mukaan 30 op seuraavista: JOS210 Muut Helsingin yliopistossa tai muissa korkeakouluissa suoritetut johtamisopinnot (0-20 op): JOS210 JOS-Aineopintojen kirjallisuuskuulustelu (0-10 op) JOS220 Case-kurssit (10-30 op): JOS 220 Organisaatioiden palvelujen johtaminen (5 op) JOS-aineopintojen kaikki lukuvuoden kurssit eivät vielä ole selvillä. Tietoja täydennetään. Kaikkia JOS-aineopintojen case-kursseja ei välttämättä järjestetä lukuvuoden aikana. Avoin yliopisto 9

10 JOS 101 KURSSIN SUORITTAMINEN: LUENNOT + ARTIKKELITENTTI TAI ESSEE Artikkelien lukuohje, kummasta kertoo: Johtaminen ja johtajuus organisaatioissa / Organisaatioiden johtaminen Johtamisen sosiaaliset ja yhteiskunnalliset kontekstit / Sosiaaliset suhteet organisaatioissa Esseessä tulee tarkastella johtamisen tutkimukseen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi esseessä on käsiteltävä sekä luennoilla käsiteltyjä aineistoja että artikkeleissa käsiteltyjä aiheita. Artikkelit pitää mainita tekstissä lähdeviittauksin. Esseen pituus on noin 15 s. Opettaja tarkentaa kurssilla suoritustavan. Kurssilla on käytössä oppimisympäristö Moodle. Avoin yliopisto 10

11 JOHTAMISEN PERUSOPINTOJEN KIRJATENTTI 0-10 OP Sennett Richard : Työn uusi järjestys (2 op) Frame J. Davidson : Project Management Competence: Building Key Skills for Individuals, Teams, and Organizations [ei lukua 8] (1 op) Hofstede Geert & Hofstede Gert Jan : Cultures and Organizations. Software of the Mind. Intercultural Cooperation and Its Importance for Survival (Rev. and exp. 2nd ed. 2005) (2op) Pollitt Christopher : The Essential Public Manager (2 op) Tiihonen, Seppo: Ministeriön johtaminen (2 op) Artikkelikokoelmat A) ja B) (1 op kumpikin) A) Julkisen sektorin johtajuus hallinnon rakenteissa ja verkostoissa B) Julkishallinnon johtamistavan reformit napoleonisen hallintotradition maissa Avoin yliopisto 11

12 JOS-AINEOPINTOJEN KIRJATENTTI 0-10 (11) OP Katso kirjallisuus- ja artikkelilista opintoohjelmasta Mikäli suoritat enemmän kuin 8 op, voit tenttiä kahdessa osassa esim. 5 op ja 5 op Jos olet opintojen täydentäjä ja haluat tehdä poikkeavan opintopistemäärän, ole yhteydessä opintosihteeriin, jotta maksu määrittyy opintopisteiden mukaisesti. Avoin yliopisto 12

13 MUUALLA SUORITETTUJEN JOHTAMISALAN OPINTOJEN KORVAAVUUS Jaksoissa JOS 110 ja 210 hyväksytään toisessa yliopistossa suoritettu kurssi/kursseja. Eri tiedekuntien ja kesäyliopistojen johtamisopinnot Myös ammattikorkeakoulujen suoritukset jos tutkimuspohjaista opetusta, ja opettaja pätevä sitä antamaan. (tämä pitää aina varmistaa, amk-opetusta ei automaattisesti hyväksytä korvaamaan johtamisen opintoja. Avoin yliopisto 13

14 AIEMPIEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKU JA KORVAAVUUS Aiemmilla suorituksilla voi olla mahdollisuus saada korvaavuus opintojaksosta joko kokonaan tai osittain Korvaavuutta haetaan lomakkeella, liitteeksi opintosuoritusote: Opintosihteeri toimittaa päätöksen mahdollisesta korvaavuudesta opiskelijalle

15 VERKKOPALVELU Opinto-ohjelmat Mahdolliset muutokset päivitetään verkkopalveluun Opintoihin ilmoittautuminen Opintoneuvontaa Oppiaineiden esittelyt Opintojen aikana: Verkkosivuilla linkki Omille sivuille vaatii rekisteröitymisen mm. tenttiin ilmoittautuminen, linkit Moodle-oppimisympäristöön Verkkosivuilla linkki yliopiston intraan, Flammaan kirjaudutaan yliopiston AD-luvalla Avoin yliopisto 15

16 TARVITSET KAKSI KÄYTTÄJÄTUNNUSTA 1. Avoimen yliopiston verkkopalvelun käyttäjätunnus luodaan itse Ilmoittautuminen opintoihin Ilmoittautuminen tentteihin Omat sivut -palvelun, jossa mm. Moodle-oppimisympäristöjen wwwosoitteet sekä kurssiavaimet. 2. Helsingin yliopiston käyttäjätunnus (AD-lupa), myönnetään ilmoittautuneille aktivointi pankkitunnuksilla Flamma-intranet Verkko-oppimisympäristö Moodle WebOodi - opiskelijarekisteri Kirjaston e-aineistot Avoin yliopisto 16

17 Avoin yliopisto 17

18 FLAMMA OPISKELIJALLE KANAVA Kirjaudu Avoimen yliopiston intraan eli Flammaan Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksella (AD-lupa) Opintojen aikana tarvittavaa tietoa käytännön asioista mm. opetuspaikat sekä opintosuorituksia, tenttejä, opintosuoritusotetta ja muita todistuksia koskevat ohjeet Myös Avoimen yliopiston opiskelijat näkevät Flamman Opintoniikkunasta, omat ilmoittautumisensa, opinto-oikeutensa ja suoritustietonsa sekä syksystä 2014 lähtien myös kalenterin.

19

20

21 TENTTIKÄYTÄNNÖT Tentteihin ilmoittautuminen Kaikkiin tentteihin ilmoittaudutaan viim. 10 vrk ennen tenttiä verkkopalvelun Omat sivut osiossa (muistathan perua ilmoittautumisen, jos et pääsekään osallistumaan tenttiin) Täytä tentti-ilmoittautumislomake huolellisesti Myöhässä tulleita ilmoittautumisia ei voida huomioida Kirjatenteissä ei ole osasuoritusmahdollisuutta Tenttimahdollisuuksia useita (2-3), paras tulos jää voimaan Tenttien arviointi 0-5 tai hyväksytty/hylätty

22 TENTTIKÄYTÄNNÖT Tenttipaikat selvitä tenttipaikka ajoissa verkkopalvelusta: Tenttitilaisuus tentit yleensä arki-iltoina tai lauantaiaamuna katso tenttitilaisuuden aika opinto-ohjelmasta henkilöllisyystodistus mukaan nimi ja henkilötunnus joka paperiin tentinvalvojat jakavat kysymykset ja vastauspaperit ja antavat ohjeita

23 TENTTIKÄYTÄNNÖT Verkkotentti Verkkotentti / kotitentti omalla koneella Valmistaudu myös verkkotenttiin huolellisesti Ohjeet verkko-oppimisympäristö Moodlessa Jos verkko-opinnoissa lähitentti: Lähitentissä valitse tenttipaikka (Helsinki, Jyväskylä, Joensuu, Lahti, Lappeenranta, Rovaniemi, Tampere, Turku, Vaasa ja Oulu). Viimeinen uusintatentti yleensä Helsingissä.

24 TENTTIKÄYTÄNNÖT Lisätietoja ja ohjeita tenteistä Flammassa Tenttipalvelu, puh. (09) Erityisjärjestelyt tentissä (esim. esteetön tenttitila) : ota yhteys tenttipalveluun Tenttivilppi ja plagiointi:

25 JÄRJESTELYT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVILLE Jos vamman, sairauden tai oppimisvaikeuden vuoksi tarvitset erityisjärjestelyjä eri opiskelutilanteissa sekä tietoja käytettävissä olevista palveluista, ota yhteyttä oppiaineesi koulutussuunnittelijaan Tenttimiseen liittyvissä erityisjärjestelyissä ota yhteyttä tenttipalveluun. Tentissä vastaamiseen on mahdollista saada lisäaikaa. Tämä vaatii lääkärintodistuksen esittämisen. Tarkempia ohjeita voit kysyä tenttipalvelusta. Oppimisvaikeuksiin ja esimerkiksi lukihäiriöön liittyvissä kysymyksissä voit pyytää apua erityispedagogiikan tuutorilta, johon saat yhteyden opintojen ohjauksen kautta.

26 TENTTIIN VALMISTAUTUMINEN JA LUKEMISEN ERI VAIHEET Valmistaudu tenttiin ajoissa! Lukemisen vaiheet: 1. Virittäydy, selaa ja silmäile 2. Lue, pohdi ja käsittele 3. Kertaus ja tarkennus

27 OPISKELUN TAIDOT: LUKEMINEN Tekstin avaamista, ymmärtämistä, tulkintaa, arviointia Olennainen osa yliopisto-opiskelua Tärkeää hahmottaa ja omaksua kokonaisuuksia ja keskeisiä asioita, löytää asioiden välisiä suhteita Osa oppimisprosessia on omaksua ao. tieteenalalle ominainen kieli ja käsitteistö Tavoitteena informaatiolukutaidon kehittäminen, kyky hankkia, arvioida ja käyttää tietoa

28 VASTAAMINEN TENTISSÄ Lue ensin huolellisesti läpi kaikki tenttikysymykset Suunnittele ajankäyttö - paljonko aikaa käytettävissä kuhunkin vastaukseen Kannattaa edetä helpommasta kysymyksestä vaikeampaan Hahmota ensin suttupaperille ns. vastausrunko ydinkohtineen Lue lopuksi vastauksesi Hyvä tenttivastaus vastaa siihen, mitä on kysytty keskittyy olennaiseen, ei asiavirheitä etenee loogisesti: selkeä aloitus, käsittelyosa ja lopetus osoittaa, että olet lukenut ja ymmärtänyt tenttikirjan

29 ESSEE Essee on kirjoitelma tai tutkielma rajatusta aiheesta: kirjoitetaan lähteiden pohjalta sisältää tutkimusongelman sisältää omaa pohdintaa pituus voi vaihdella Esseessä edellytetään omaa ajattelua lähdeteosten teorian, käsitteiden ja väitteiden kuvaamista, analysoimista ja tulkintaa lähdemateriaalin vertailua sovellusten ja käytännön esimerkkien esittämistä ja pohtimista

30 OPINTOSUORITUKSET Rekisteröidään Helsingin yliopiston opintorekisteriin (WebOodi) Ne voi tarkistaa Flammasta Opintoni -ikkunasta (tai WebOodista) ADluvalla Osasuoritukset kirjataan yleensä Moodle-verkko-oppimisympärsitöön Tenttitulosten saamiseen menee noin 4-6 viikkoa Virallinen opintosuoritusote: saat pyynnöstä yhden maksuttoman otteen lukukaudessa, ylimääräisistä otteista maksu on 4 : Epävirallisen opintosuoritusotteen saat tulostettua itse WebOodista:

31 OPINTOSUORITUKSET Opintokokonaisuuksien (perus- tai aineopinnot) suorittamisesta tehdään opintorekisteriin kokonaismerkintä. Tällöin kokonaisuuteen kuuluvat opintojaksot sidotaan yhteen ja niille lasketaan kokonaisarvosana. Kun olet suorittanut kaikki kokonaisuuteen kuuluvat opintojaksot pyydä kokonaismerkintä lomakkeella:

32 OPISKELIJANEUVONTA Yleinen opiskelijaneuvonta Yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33, 1. krs puh , Auki arkipäivisin, tarkista aukioloajat verkosta Avoin yliopisto 32

33 OPISKELIJANEUVONTA Yleisneuvonta Tietoa opetustarjonnasta Opinto-oppaita Opintosuoritusotteet Tietokoneita, kopiokone ja tulostin opiskelijoiden käytössä (kopiokortteja voi ostaa Unigrafiasta, Vuorikatu 3.) Avoin yliopisto 33

34 HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Aloita tenttikirjojen etsiminen ajoissa! Kirjastokortin saa heti kuvallista henkilökorttia vastaan Helsingin yliopiston kirjaston palvelut Pikahaulla pääsivulla voit etsiä aineistoja HELKA:sta tai artikkeleita HELDA:sta sekä rajata hakua vain e-aineistoihin E-kirjaopas: Avoin yliopisto 34

35 HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisa-talossa, Fabianinkatu 30 ma-pe 9-20, la 10-16, su suljettu Tieteenalakohtaiset kampuskirjastot: Keskustakampuksen kirjasto Meilahden kampuskirjasto Terkko Kumpulan kampuskirjasto Viikin kampuskirjasto Tiedonhankinnan peruskurssit ovat kaikille avoimia Frank-monihaku hakee kaikista kirjastoista! Avoin yliopisto 35

36 OPETTAJAT JOS-opintojen opettajat Helsingin yliopiston opettajia tai Sivutoimisia tuntiopettajia Opettajat ovat tavattavissa luennoilla Mikäli haluat yhteyden opettajaan, ota yhteys opintosihteeriin tai koulutussuunnittelijaan Avoin yliopisto 36

37 OPINTOSIHTEERI Vastaa opetuksen käytännön järjestelyjen sujumisesta Rekisteröi suoritukset Helsingin yliopiston opintorekisteriin Antavaa tietoa opintokokonaisuuden arvosanan määräytymisestä ja korvaavuuksista Tekee pyynnöstä todistuksen suoritetusta opintokokonaisuudesta Yhteystiedot: Annica Backström, puh ,

38 KOULUTUSSUUNNITTELIJA Valtio-opin koulutussuunnittelija: Irmeli Lemola, puh Opinto-ohjelmien suunnittelu (myös yhteistyöoppilaitoksille) Pitävät yhteyttä tiedekuntiin, laitoksiin ja opettajiin Opetuksen kehittäminen ja arviointi Oppiaineesi suunnittelijaan voit olla yhteydessä mm. seuraavissa kysymyksissä: oppiaineeseen liittyvät kysymykset tutkintovaatimuksiin, suoritustapoihin ja korvaavuuksiin liittyvät asiat keskeytyneen opintokokonaisuuden täydentäminen palautteet

39 OPINTOJEN OHJAUS Tietoa avoimessa yliopistossa opiskelusta, oppiaineista ja eri opetusmuodoista Tukea oman opintosuunnitelman tekoon, erityisesti tutkintotavoitteisessa opiskelussa Opiskelutaitoja koskevaa neuvontaa Oppimisvaikeuksia koskevat asiat Puh , Puhelinneuvonta ma ti klo 10-13, ke klo Voit varata ajan myös henkilökohtaiseen tapaamiseen tai etäohjaukseen verkossa Avoin yliopisto 39

40 OPISKELUN TUEKSI Opiskelutaitoihin liittyvää materiaalia: Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS Oivaltava lukeminen Kirjallinen ilmaisu Oman kielitaidon arviointi Opiskelua tukevia materiaaleja Tallenteita esim. opiskelumotivaatiosta Avoin yliopisto 40

41 KAIKILLE AVOIMET MAKSUTTOMAT OPISKELUTAITOILLAT VERKOSSA Verkkoluennot iltaisin klo Tieteellisten tekstien lukeminen to Tenttiin valmistautuminen ja tenttivastaustekniikka ke Opintojen suunnittelu ja ajankäyttö to 9.10 Kirjalliset tehtävät tutuiksi ti Kun Google ei riitä to Vinkkejä oikeustieteellisen tentteihin to

42 OPISKELUTAITOIHIN LIITTYVÄT KURSSIT Tiedonhankinnan kurssit ja klo Tavoitteena tutkinto to klo verkossa Taitava kirjoittaja verkkokurssi Verkkokurssi ajalla Ilmoittautuminen kursseille: Opiskelutaitoihin liittyvät kurssit -koonti Avoin yliopisto 42

43 OPISKELUTAITOIHIN VINKKEJÄ TALLENTEISTA Opiskelumotivaatio: m Oppimisvaikeudet: htm Tenttijännitys:

44 VERKKOMATERIAALEJA OPISKELUN TUEKSI Opiskelun taito sivut: Antoisampaan opiskeluun opas: n_2012.pdf Kielijelppi:

45 TERVETULOA OPISKELEMAAN AVOIMEEN YLIOPISTOON!

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Syytä valmistautua ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti opinto-ohjelmaan.

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot

ORIENTAATIO Johtamisen perus- ja aineopintoihin

ORIENTAATIO Johtamisen perus- ja aineopintoihin ORIENTAATIO Johtamisen perus- ja aineopintoihin Syksy 2015 1 ORIENTAATION TAVOITTEENA ON, ETTÄ TUTUSTUT Opiskelijakollegoihisi Opinto-ohjelmaan Yliopisto-opiskeluun Opiskelun tukimuotoihin Opiskelusi tukihenkilöihin

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Perustietoa avoimesta yliopistosta Opetus on Helsingin

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin 8.1.2014

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin 8.1.2014 Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin 8.1.2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Perustietoa avoimesta yliopistosta Opetus on Helsingin yliopiston hyväksymää

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

ORIENTAATIO AVOIMEN YLIOPISTON KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) OPINTOIHIN SYKSY 2014

ORIENTAATIO AVOIMEN YLIOPISTON KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) OPINTOIHIN SYKSY 2014 ORIENTAATIO AVOIMEN YLIOPISTON KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) OPINTOIHIN SYKSY 2014 TERVETULOA OPISKELEMAAN HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEEN YLIOPISTOON! TUULA TUHKANEN, KASVATUSTIETEIDEN

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT 8.6.2015 Avoin yliopisto 1 INFON SISÄLTÖ Tutustut oikeustieteen opintoihin ja opiskeluun Avoimessa yliopistossa Mahdollisuus kysyä: paikalla myös tiedekunnan

Lisätiedot

ORIENTAATIO AVOIMEN YLIOPISTON KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) OPINTOIHIN

ORIENTAATIO AVOIMEN YLIOPISTON KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) OPINTOIHIN ORIENTAATIO AVOIMEN YLIOPISTON KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) OPINTOIHIN TERVETULOA OPISKELEMAAN HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEEN YLIOPISTOON! TUULA TUHKANEN, KASVATUSTIETEIDEN TUUTORI

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan kasvatustieteitä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon!

Tervetuloa opiskelemaan kasvatustieteitä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Tervetuloa opiskelemaan kasvatustieteitä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Lähiopintojen verkko-orientaatio 9.5.2012 klo 17.00-18.30 Tuutori Tuula Tuhkanen 1 Orientaation tavoitteet Tutustut yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 12.4.2012 12.4.2012 1 Miksi opiskella avoimessa yliopistossa? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen

Lisätiedot

Orientaatio kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op kevät 2014

Orientaatio kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op kevät 2014 Orientaatio kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op kevät 2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Orientaation sisältö Tutustut toisiin opiskelijoihin

Lisätiedot

TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN!

TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! Kesäopinnot 2017 Avoin yliopisto 2 https://www.youtube.com/watch?v=1cyilqbggxq KESKUSTELE VIERUSKAVERIN KANSSA Voit kertoa esim. Miksi olet tullut Avoimen

Lisätiedot

ORIENTAATIO Valtio-opin perusopintoihin Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

ORIENTAATIO Valtio-opin perusopintoihin Helsingin yliopiston Avoin yliopisto ORIENTAATIO Valtio-opin perusopintoihin Helsingin yliopiston Avoin yliopisto Kari Paakkunainen - Irmeli Lemola 8.9.2015 klo 16:30-18:00 HY, Prak Sali 6 Syksy 2015 Avoin yliopisto 1 ORIENTAATION SISÄLTÖ

Lisätiedot

TERVETULOA KASVATUSTIETEIDEN AINEOPINTOJEN (35 op) ORIENTAATIOON!

TERVETULOA KASVATUSTIETEIDEN AINEOPINTOJEN (35 op) ORIENTAATIOON! TERVETULOA KASVATUSTIETEIDEN AINEOPINTOJEN (35 op) ORIENTAATIOON! Kevät 2016 Jaana Lampikoski 1 AVOIN YLIOPISTO - LÖYDÄ OMA POLKUSI https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=1cyilqb GGxQ

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

AVOIN YLIOPISTO. OPPIMINEN TEKEE HYVÄÄ.

AVOIN YLIOPISTO. OPPIMINEN TEKEE HYVÄÄ. AVOIN YLIOPISTO. OPPIMINEN TEKEE HYVÄÄ. TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! 17.8.2017 Avoin yliopisto 2 KESKUSTELE VIERUSKAVERIN KANSSA Voit kertoa esimerkiksi Miksi olet tullut Avoimen yliopiston

Lisätiedot

Orientaatio Avoimen yliopiston kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opintoihin Kevät 2014

Orientaatio Avoimen yliopiston kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opintoihin Kevät 2014 Orientaatio Avoimen yliopiston kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opintoihin Kevät 2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Tuula Tuhkanen, kasvatustieteiden

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 3.9.2013 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN!

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! Keväällä 2015 alkavat opinnot 1 INFOTILAISUUDEN SISÄLTÖ -opiskelu Ilmoittautuminen Opintotarjonnasta @HYAvoin 2 MIKSI OPISKELLA AVOIMESSA

Lisätiedot

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN!

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! Kevät 2016 1 INFOTILAISUUDEN SISÄLTÖ -opiskelu Ilmoittautuminen Opintotarjonnasta Osallistu myös oppiaineiden omiin orientaatioihin

Lisätiedot

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN!

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! 2.4.2014 Kesäopinnot 2014 1 INFOTILAISUUDEN SISÄLTÖ Avoin yliopisto-opiskelu Ilmoittautuminen Opintotarjonta kesällä 2014 @HYAvoin 2

Lisätiedot

TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN!

TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! Syksyllä 2016 alkavat opinnot 2 INFOTILAISUUDEN SISÄLTÖ -opiskelu Ilmoittautuminen ja muut käytännöt Opintotarjonta 3 OSA HELSINGIN YLIOPISTOA AVOIN ON YLIOPISTO

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon!

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Orientaation sisältö Tutustut toisiin opiskelijoihin Tutustut yliopisto-opintoihin,

Lisätiedot

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN!

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! Syksy 2014 1 INFOTILAISUUDEN SISÄLTÖ -opiskelu Ilmoittautuminen Opintotarjonnasta Osallistu myös oppiaineiden omiin orientaatioihin

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

STARTTI OPISKELUUN Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

STARTTI OPISKELUUN Helsingin yliopiston Avoin yliopisto STARTTI OPISKELUUN Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 1.9.2015 Avoin yliopisto www.helsinki.fi/avoin 9.9.2014 1 OPISKELUTAITOILLAN SISÄLTÖ Avoin yliopisto löydä oma polkusi Opintojen suunnittelu Opitaan

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen!

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! 14.8. ja 22.8.2012 Porthania sali PII, Yliopistonkatu 3 14.8.2012 1 Infotilaisuuden sisältö -opiskelu Opintotarjonta syksyllä 2012 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun Kauppatieteiden opinnoista Suurin osa opinnoista mahdollista suorittaa joustavina verkkoopintoina, opintoihin jatkuva ilmoittautuminen Suoritustapoina esim. oppimispäiväkirja,

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun lv. 2013-2014. Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun lv. 2013-2014. Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Johdanto kauppatieteiden opiskeluun lv. 2013-2014 Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Kaikille avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ke klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ke klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ke 20.9.2017 klo 17.00 Tervetuloa! Opiskelu avoimessa yliopistossa Kuuntele ja katsele tallenne opiskelusta avoimessa yliopistossa Kuuntele ja katsele tallenne WebOodin

Lisätiedot

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Kauppatieteet arvokasta osaamista tulevaisuuteen

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Kauppatieteet arvokasta osaamista tulevaisuuteen Johdanto kauppatieteiden opiskeluun Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Kauppatieteet arvokasta osaamista tulevaisuuteen Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto on osa

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa

Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa suunnittelija Sari Hakkarainen Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Kuopion

Lisätiedot

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! 8.4.2015 Kesäopinnot 2015. Avoin yliopisto

TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! 8.4.2015 Kesäopinnot 2015. Avoin yliopisto TERVETULOA HELSINGIN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN! 8.4.2015 Kesäopinnot 2015 1 INFOTILAISUUDEN SISÄLTÖ -opiskelu Ilmoittautuminen Opintotarjonnasta Osallistu myös oppiaineiden omiin orientaatioihin

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa

Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa Sari Hakkarainen, Avoin yliopisto / Aducate Itä-Suomen yliopisto Neljä tiedekuntaa: filosofinen tiedekunta luonnon- ja metsätieteiden

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen!

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! 12.11.2013 Keväällä 2014 alkavat opinnot 12.11.2013 1 Infotilaisuuden sisältö -opiskelu Opintotarjonta keväällä 2014 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

Tavoitteena tutkinto

Tavoitteena tutkinto Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten

Lisätiedot

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI Systemaattinen teologia 1(5) 2.11.2010 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN OSASTOLLA Opintojaksot on suoritettava opinto-oppaassa ilmoitettujen opintopisteiden

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS... 1 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN... 1 WEBOODIN OPINTO-OPAS... 3 Opetus-välilehti... 3 Tentit välilehti... 4 Tutkintorakenteet välilehti... 4 Opintojaksot

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 26 oppiainetta Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset elämässä

Lisätiedot

Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa. Sari Hakkarainen, suunnittelija Avoin yliopisto/ ADUCATE / Itä-Suomen yliopisto

Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa. Sari Hakkarainen, suunnittelija Avoin yliopisto/ ADUCATE / Itä-Suomen yliopisto Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa Sari Hakkarainen, suunnittelija Avoin yliopisto/ ADUCATE / Itä-Suomen yliopisto Itä-Suomen yliopisto Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistyivät

Lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa

Lisätiedot

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet

Lisätiedot

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Johdanto oikeustieteiden opiskeluun Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto - pätevöidy juridiikan erityisalojen lakiasiantuntijaksi suunnittelija Seija Tuominen Itä-Suomen

Lisätiedot

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Johdanto oikeustieteiden opiskeluun Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto - pätevöidy juridiikan erityisalojen lakiasiantuntijaksi suunnittelija Seija Tuominen Itä-Suomen

Lisätiedot

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto

Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Johdanto oikeustieteiden opiskeluun Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto - pätevöidy juridiikan erityisalojen lakiasiantuntijaksi suunnittelija Seija Tuominen Itä-Suomen

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen!

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! 13.11.2012 Keväällä 2013 alkavat opinnot 13.11.2012 1 Infotilaisuuden sisältö -opiskelu Opintotarjonta keväällä 2013 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT 1 Opiskelijapalvelut Opintojen ohjaus -tiimimme ja opiskelijoiden asiakaspalvelutiimimme auttavat ja tukevat sinua kaikissa mahdollisissa opiskeluun liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS... 1 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN... 1 WEBOODIN OPINTO-OPAS... 2 Opetus-välilehti... 3 Tentit-välilehti... 3 Tutkintorakenteet-välilehti... 4 Opintojaksot-välilehti...

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen!

Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! Tervetuloa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston infotilaisuuteen! Syksy 2013 Porthania sali PII, Yliopistonkatu 3 1 Infotilaisuuden sisältö Opiskelu Avoimessa yliopistossa Opintotarjonta syksyllä 2013

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 12.6.2012 klo 15-17 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 11.6.2013 klo 14-16 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelman infotilaisuus 28.8.2012 Päivän ohjelma 12.15 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 11.4.2013

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 11.4.2013 Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 11.4.2013 12.4.2012 1 Miksi opiskella avoimessa yliopistossa? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU

OPINTOJEN SUUNNITTELU OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ KM Satu-Tuulia Vuoksenranta 2016 OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ Minä opiskelijana Opintojen suunnittelun reunaehtoja Ajankäyttö, HOPS Opiskelun haasteiden yli MIKSI

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 8.9.2015 klo 17.00 Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 8.9.2015 klo 17.00 Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 8.9.2015 klo 17.00 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

Sisältö ja illan tavoitteet:

Sisältö ja illan tavoitteet: Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 tiistaina 18.8. Joensuu keskiviikko 19.8. Kuopio torstaina 27.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS...2 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN...2 WEBOODIN OPINTO-OPAS...4 Opetus välilehti...5 Tentit -välilehti...6 Tutkintorakenteet -välilehti...6 Opintokokonaisuudet

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ OPISKELUTAITOILTA 9.10.2013 OPISKELUTAITOILLAT LUKUVUONNA 2013-2014 Tieteellisten tekstien lukeminen 24.9.2013 Tenttiin valmistautuminen ja tenttivastaustekniikka 3.10.2013

Lisätiedot

EXAM opiskelijan ohjeet

EXAM opiskelijan ohjeet 1 EXAM opiskelijan ohjeet Sisältö Ilmoittautuminen tenttiin ja tenttitilan varaaminen... 1 Ajankohdan vaihtaminen... 5 Tentti-ilmoittautumisen peruminen... 5 Tenttitilat... 5 Tenttiin tulo... 5 Tenttiminen...

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Itä-Suomen yliopisto opiskelijan yliopisto Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Johdatus akateemisiin opintoihin 3.9.2012 Kuopion kampus Opinto- ja opetusjohtaja Tuula Heide Opiskelijapalvelun

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Ohjeet OpasOodin käyttöön Oikeustieteellinen tiedekunta

Ohjeet OpasOodin käyttöön Oikeustieteellinen tiedekunta Ohjeet OpasOodin käyttöön Oikeustieteellinen tiedekunta Sisältö OpasOodin löytäminen. 2 Oppaiden rakenteet... 4 Oikeustieteellisen tiedekunnan opinto-oppaat 10 OpasOodin päivittäminen. 13 Yhteenvetotaulukko:

Lisätiedot

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävä kehitys Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia.

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

OPISKELU SOSIAALITYÖN OPPIAINEESSA. Koulutussuunnittelija Enna Toikka 31.8.2015

OPISKELU SOSIAALITYÖN OPPIAINEESSA. Koulutussuunnittelija Enna Toikka 31.8.2015 OPISKELU SOSIAALITYÖN OPPIAINEESSA Koulutussuunnittelija Enna Toikka 31.8.2015 Mistä löytyy tietoa opinnoista? Keneltä voin tarvittaessa kysyä apua? Mitä opintojaksoja minun tulee suorittaa? Mitä opintojaksoja

Lisätiedot