Hallintosäännön muutokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallintosäännön muutokset"

Transkriptio

1 Hallintosäännön muutokset Muutokset merkitty kursiivilla I LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Säännön soveltamisala - Muutettu 1. momentin 2. lause: Hallintosäännössä on kaupunginvaltuustoa ja kaupunginhallitusta koskevia määräyksiä. - muotoon: Hallintosäännössä on kaupunginvaltuustoa, kaupunginhallitusta sekä lautakuntia ja johtokuntia koskevia määräyksiä. II LUKU: LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO 3 Kaupunginhallitus 1 Yleiset tehtävät - Lisätty 1. momenttiin viimeinen lause: Kaupunginhallitus voi siirtää puhevaltaansa edelleen. 3 Toimivalta - Poistettu kaupunginhallituksen päätettävistä asioista Aiempi kohta 8: kuntalaissa tarkoitetun selvityksen antamisesta viimeistään maaliskuussa valtuustolle kunnan jäsenten edellisenä vuonna tekemistä, valtuuston toimialaan kuuluvista aloitteista Perustelu: ei ole kyse toimivallasta, asia on määritelty 64 :ssä. Aiempi kohta 10: kaupungin puhevallan käytön edelleen siirtämisestä Perustelu: asia on siirretty 1. momenttiin (ks. ed. 1 Yleiset tehtävät) - Lisätty täsmennys: kaupunginhallitus päättää seuraavista asioista: kohta 9) konsernitililimiitin myöntämisestä kohta 12) tytär-, osakkuus- ja muiden yhteisöjen omistajaohjauksen toimivallan käyttämisestä - Lisätty uusi kohta 13) kaupunginhallitus päättää hankintaohjeen ja pienhankintaohjeen antamisesta. - Lisätty uusi 2. momentti: Kaupunginhallitus voi siirtää toimivaltaansa alaiselleen monijäseniselle toimielimelle tai viranhaltijalle, ellei toisin ole säädetty tai päätetty. Perustelu: toimivallan delegointi viranhaltijoille konsernihallinnon toimintasäännössä edellyttää tätä määräystä. 4 Esittely - Poistettu 2. momentti: Kaupunginjohtajaa ja kaupunginhallituksen toimintaa koskevat asiat esittelee kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Perustelu: Siirretty kaikkia toimielimiä koskevana 21 :ään. 1

2 6 Toimikunnat - Muutettu 2. kappaleen lause: Kaupunginhallituksen on tarvittaessa päätettävä myös toimivallan antamisesta toimikunnalle tämän johtosäännön suoman päätösvallan rajoissa. muotoon: Kaupunginhallituksen on tarvittaessa päätettävä myös toimivallan antamisesta toimikunnalle hallintosäännön määrittelemän päätösvallan rajoissa. 4 Lautakunnat - Lisätty uusi 2. momentti: Lautakunta käyttää tehtäväalueensa puhevaltaa tuomioistuimissa ja hallintoviranomaisissa sekä antaa tehtäväaluettaan koskevat muut lausunnot ja esitykset ulkopuolisille tahoille, ellei muuten ole säädetty tai määrätty eikä asian laajuus tai vaikuttavuus edellytä kaupunginhallituksen päätöstä. Perustelu: jouduttaa muutoksenhakuasioiden käsittelyä, vähentää tarvetta anoa määräaikojen pidennyksiä ja korostaa lautakuntien vastuuta tehtäväalueensa asiantuntijoina - Lisätty 5. momenttiin uusi 6) kohta: Lautakunnat päättävät kaupungin puhevallan käyttämisestä tehtäväalueensa muutoksenhakuasioissa. - Lisätty viimeiseen momenttiin: Lautakunnassa voi olla jaostoja ja toimikuntia. III LUKU VIRANHALTIJAORGANISAATIO 7 Kaupunginjohtaja 1 Yleiset tehtävät ja toimivalta Kaupunginjohtajan tehtävänä on sen lisäksi, mitä laissa säädetään ja muutoin määrätään - Lisätty uusi kohta 6): päättää kaupunginhallituksen tehtäväalueeseen kuuluvien kiireellisten selvitysten ja vastineiden antamisesta tuomioistuimille. Perustelu: koskee täytäntöönpanon keskeytyslausumia - Lisätty kohtaan 9): Kaupunginjohtajan tehtävänä on päättää sellaisten kaupunginhallitukselta pyydettyjen tietojen, selvitysten ja lausuntojen antamisesta, joilla ei ole yleisempää merkitystä. - Lisätty kohta 10): koordinoida ja johtaa kaupungin elinkeinopolitiikkaa sekä kansainvälistä toimintaa. 8 Apulaiskaupunginjohtajat ja kansliapäällikkö 1 Yleiset tehtävät ja toimivalta - Muutettu kohta 4) Apulaiskaupunginjohtaja seuraa hänen tehtäväalueeseensa määrättyjen kuntayhtymien, yhtiöiden, säätiöiden ja muiden yhteisöjen toimintaa jne. muotoon: Apulaiskaupunginjohtaja seuraa palvelualueensa tehtäväalueeseen kuuluvien kuntayhtymien, yhtiöiden, säätiöiden ja muiden yhteisöjen toimintaa jne. - Siirretty aiempi kohta 7 Apulaiskaupunginjohtaja päättää viran tai työsuhteen nimikkeen sekä virka- ja työehtosopimuksen mukaisen palkkahinnoittelukohdan muuttamisesta muutettuna henkilöstöosuuteen (54 ) - Lisätty uusi kohta 7): Apulaiskaupunginjohtaja päättää palvelualueensa tehtäväaluetta koskevien kiireellisten selvitysten ja vastineiden antamisesta tuomioistuimille 2

3 - Lisätty uusi kohta 8): Apulaiskaupunginjohtaja päättää sellaisten palvelualueelta pyydettyjen tietojen, selvitysten ja lausuntojen antamisesta, joilla ei ole yleisempää merkitystä. Perustelu (kohdat 7 ja 8): kaupunginjohtajaa vastaava toimivalta palvelualueen tehtäväalueella Lisätty 2. momenttiin: Apulaiskaupunginjohtajien ja kansliapäällikön esimiehenä toimii kaupunginjohtaja. IV LUKU KOKOUS- JA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY 11 Luvun määräysten soveltaminen - Muutettu: Tämän luvun määräyksiä noudatetaan kaupunginvaltuustoa lukuun ottamatta kaupungin toimielimissä. muotoon: Tämän luvun määräyksiä noudatetaan kaupunginvaltuustoa lukuun ottamatta kaupungin toimielimissä ja toimikunnissa. 12 Kokousaika ja -paikka - Muutettu 2. momentti: Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. muotoon: Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen varsinaisista jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. 13 Kokouksen koolle kutsuminen - Lisätty 2. momenttiin: Esityslista lähetetään varajäsenille tiedoksi. - Muutettu 3. momentin lause: Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. muotoon: Kokouskutsun yhteydessä lähetetään esityslista, jossa tulee olla jokaisesta käsiteltävästä asiasta selostus, päätöksenteon perustelut ja päätösehdotus. Päätösehdotus voidaan poikkeuksellisesti tehdä myös kokouksessa. - Lisätty uusi 4. momentti: Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä kalenteripäivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole esteenä tai ellei toimielin ole muuta päättänyt. Painavasta syystä esityslista tai osa siitä voidaan toimittaa kokouskutsun jälkeen, kuitenkin ennen kokousta. Kokouskutsu ja esityslista voidaan toimielimen päätöksellä lähettää myös sähköisesti. 16 Kokouksen pitäminen ja päätösvalta - Lisätty 1. momenttiin: Toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. - Muutettu 2. momentin viimeinen lause: Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. muotoon: Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi myös esityslistassa mainitsemattoman kiireellisen asian. 18 Tilapäinen puheenjohtaja Lisätty maininta: valitaan iältään vanhimman jäsenen johdolla tilapäinen puheenjohtaja. 3

4 19 Läsnäolo toimielinten kokouksissa - Lisätty kokouksen läsnäolijoihin seuraavat: - esittelijä ja sihteeri - kaupunginhallituksen kokouksessa apulaiskaupunginjohtajat, kaupunginlakimies, kaupungin talousjohtaja ja viestintäjohtaja sekä puheenjohtajan ja esittelijän erikseen kutsuma asiantuntija. - muun toimielimen kokouksessa kaupunginhallituksen toimielimeen määräämä edustaja, asianomaisen palvelualueen apulaiskaupunginjohtaja sekä puheenjohtajan tai esittelijän erikseen kutsuma asiantuntija Lisätty 3. momenttiin maininta: Toimielin päättää henkilöistä, joilla on läsnäolo-oikeus käsiteltäessä salaisia asioita. Poistettu viimeinen momentti: Kaupunginhallituksen edustuksesta valtuuston kokouksessa määrätään valtuuston työjärjestyksessä. Perustelu: kaikki kaupunginvaltuustoa koskevat säädökset ovat valtuuston työjärjestyksessä. 20 Kaupunginhallituksen edustus muissa toimielimissä 21 Esittely Muutettu: Kaupunginhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kaupunginhallituksen varajäsen tai kaupunginjohtaja. muotoon: Kaupunginhallitus voi määrätä tarkastuslautakuntaa lukuun ottamatta muihin toimielimiin edustajansa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kaupunginhallituksen varajäsen. Perustelu tarkastuslautakunnassa ei ole kaupunginhallituksen edustajaa. Kaupunginjohtajalla on yleinen läsnäolo-oikeus toimielinten kokouksissa. - Muutettu 1. momentti: Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. muotoon: Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä lukuun ottamatta kokouksen järjestäytymiseen liittyviä asioita. Esittelijää koskevat asiat esittelee toimielimen puheenjohtaja. Toimielimen toimintaa koskevissa asioissa esittelyoikeus on myös toimielimen puheenjohtajalla. - Muutettu 2. momentin lause: Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin päätä. muotoon: Jos esittelijä peruuttaa ehdotuksensa, ennen kuin keskustelu asiasta ensimmäistä kertaa on alkanut, asia on poistettava esityslistalta. Jos esittelijä peruuttaa ehdotuksensa, ennen kuin keskustelu asiasta on julistettu päättyneeksi, asia poistetaan esityslistalta, ellei toimielin toisin päätä. 22 Esteellisyyden toteaminen - Muutettu lause: Esteellisyyden ilmoittaminen, arviointi ja ratkaisu kuuluvat ensisijaisesti asianomaiselle henkilölle itselleen. muotoon: Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään. 23 Äänestys ja vaalit 4

5 - Muutettu 1. momentti: Äänestyksestä ja vaalin toimittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä valtuuston työjärjestyksessä määrätään. Asian pöydällepanosta päätetään kuitenkin aina äänten enemmistöllä. muotoon Valtuuston työjärjestystä noudatetaan soveltuvin osin seuraavissa asioissa: - ehdotus pöydälle panosta (valtuuston työjärjestyksen 18 ) - ehdotukset (valtuuston työjärjestyksen 19 ) - äänestysjärjestys (valtuuston työjärjestyksen 21 ) - eriävä mielipide (valtuuston työjärjestyksen 22 ) - toivomusponsi (valtuuston työjärjestyksen 23 ) - vaalit (valtuuston työjärjestyksen ) 24 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen - Muutettu 1. momentin lause: Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla muotoon: Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, ellei toimielin erityisestä syystä toisin päätä. - Korjattu 2. momentin virke: Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aikaisemmin on ilmoitettu. muotoon: Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja päättämässä paikassa siten, kuin siitä on ennakolta vähintään kerran vuodessa ilmoitettu. Perustelu: käytännössä on jo menetelty korjatun määräyksen mukaisesti. - Lisätty pöytäkirjaan merkittäviin järjestäytymistietoihin kokouksessa pidetyt tauot ja asian käsittelytietoina asian järjestysnumero esityslistalla. - Lisätty uusi 4. momentti: Jos pöytäkirjantarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa, se tarkastetaan toimielimen seuraavassa kokouksessa. 25 Kaupunginhallituksen, lautakunnan ja liikelaitoksen johtokunnan otto-oikeus - Lisätty 1. momentin 2) kohtaan: Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi päättää lautakunta, sen puheenjohtaja tai asianomaisen palvelualueen apulaiskaupunginjohtaja. 26 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen - Muutettu 3. momentin toinen lause: Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan allekirjoittamisesta. muotoon: Viranhaltijapäätöksissä määräaika lasketaan päätöksen allekirjoittamisesta. V LUKU PALKKIOT JA KORVAUKSET 35 Ansionmenetyskorvaus - Muutettu 1. momentin viimeinen lause: Tuntikorvauksen enimmäismäärä on 25 euroa. muotoon: Tuntikorvauksen enimmäismäärä on 50 euroa. VI LUKU TALOUDEN HOITO 42 Rahatoimen hoitaminen 5

6 - Muutettu 1. momentin lause: Talousarvion ja -suunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista. muotoon: Talousarvion ja -suunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja lainakannan muutoksista. 43 Hankinnat - Muutettu 1. momentti: Lauta- ja johtokunnat tekevät päätökset hankintalain mukaisten hankintojen periaatteista ellei niistä ole tehty päätöstä talousarvion, investointiohjelman tai hankesuunnitelman yhteydessä tai muussa yhteydessä. muotoon: Palvelualueiden ja liikelaitosten toimintasäännöissä määritellään viranhaltijoiden oikeudet ja valtuudet tehdä hankintapäätöksiä. Mikäli toimielimellä ei ole toimintasääntöä, päättää toimielin viranhaltijoiden oikeuksista ja valtuuksista tehdä hankintapäätöksiä. Hankintajohtaja tekee yhteishankintojen hankintapäätökset ja allekirjoittaa päätösten perusteella tehtävät sopimukset. - Lisätty 3. momentti: Hankintaoikaisun käsittelee hankintapäätöksen tehnyt viranomainen. VIII LUKU HENKILÖSTÖASIAT 53 Henkilövalinnat - Lisätty 1. momentin 7) kohdassa vastuualueiden johtajien valitsemiin henkilöihin vastuualueen yhteisissä tehtävissä toimivat asiantuntijat - Muutettu 3. momentti: Keski-Suomen pelastuslaitos Liikelaitoksen henkilövalinnoista määrätään pelastuslaitoksen johtosäännössä. muotoon: Liikelaitosten henkilövalinnoista määrätään liikelaitosten johtosäännöissä. - Lisätty viimeinen momentti: Ennen virkavaalin vahvistamista virkaan valittavan henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Ehdollisen vaalin vahvistaa tai sen raukeamisesta päättää sama viranomainen, joka päättää viran auki julistamisesta, ellei toimintasäännössä toisin ole määrätty. 54 Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot - Lisätty 1. momenttiin lause: Nimikemuutoksista päättää kaupungin henkilöstöjohtaja ja palvelualueella sekä liikelaitoksissa henkilöstöasioista vastaava viranhaltija. - Muutettu 2. momentti: Valtuuston valitsemien viranhaltijoiden osalta asiasta päättää kaupunginhallitus. muotoon: Kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista päättää kaupunginhallitus. 56 Viran haku - Poistettu 2. momentin aiemmat kohdat 2) ja 5): henkilö voidaan ottaa virkasuhteeseen ilman hakumenettelyä kun kyseessä on 2) henkilön ottaminen sellaiseen virkaan, jota vastaavia tehtäviä hän on hoitanut kaupungilla työsopimussuhteessa tai määräaikaisessa virkasuhteessa vähintään 6 kuukautta. 5) oman kaupungin palveluksessa vakinaisessa palveluksessa olevan henkilön valitseminen muuhun kuin valtuuston täytettävään virkaan siinä tapauksessa, että siirtäminen on organisaation toiminnan kannalta tarkoituksenmukaista ja, mikäli viran täyttäminen kuuluu viranhaltijalle, lähinnä ylempi monijäseninen toimielin on antanut siihen luvan. 6

7 - Lisätty uusi kohta 4): henkilö voidaan ottaa virkasuhteeseen ilman hakumenettelyä kun kyseessä on avoin virka, johon valittu hakija ei ole ottanut virkaa vastaan tai irtisanoutuu virasta ennen virantoimituksen alkamista. Tällöin uusi valinta tehdään ko. virkaa hakeneiden joukosta. 60 Sivutoimilupa ja -ilmoitus - Lisätty 1. momentin loppuun: Sivutoimen hoitamiseen on saatava lupa, mikäli siihen kuuluvien tehtävien suorittaminen edellyttää työajan käyttämistä. - Lisätty uusi 2. momentti: Sivutoimi-ilmoitus muusta kuin työaikana tehtävästä sivutoimesta tehdään viranhaltijan lähimmälle virassa olevalle esimiehelle Virantoimituksesta pidättäminen - Muutettu: Virantoimituksesta pidättämisestä päättää kaupunginhallitus, asianomainen lautakunta tai johtokunta. Viranhaltijan väliaikaisesta virasta pidättämisestä päättää kaupunginjohtaja tai asianomaisen palvelualueen apulaiskaupunginjohtaja. muotoon: Virantoimituksesta pidättämisestä päättää se, joka valitsee viranhaltijan virkasuhteeseen. Viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä päättää viranhaltijan lähin virassa oleva esimies. 62 Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen - Muutettu 1. momentti: Palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. muotoon: Palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. - Lisätty uusi 2. momentti: Henkilöstön lomauttamisesta päättää kaupunginhallitus. Lomauttamisen toimeenpanosta päättää asianomaisen palvelualueen apulaiskaupunginjohtaja tai kaupungin kansliapäällikkö. - Muutettu viimeinen momentti: Valtuuston valitsemien viranhaltijoiden osalta asiasta päättää kaupunginhallitus. muotoon: Kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien osalta asiasta päättää kaupunginhallitus. Poistettu aiempi 63 ; Viranhaltijan siirtyminen toiseen virkaan Jos viranhaltija valitaan kaupungin toiseen virkaan, tapahtuu siirtyminen uuteen virkaan vaalin jälkeen toiseksi alkavan kalenterikuukauden ensimmäisenä päivänä, elleivät asianomaiset viranomaiset yhtäpitävästi viranhaltijan suostumuksella toisin päätä. Viranhaltijan virkasuhde ei katkea hänen siirtyessään välittömästi kaupungin virasta toiseen. IX LUKU MUUT MÄÄRÄYKSET 63 Tiedottaminen, uusi otsikko Viestintä - Muutettu tiedottaminen viestinnäksi. - Lisätty uusi 2. momentti: Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja keskushallinnon tiedottamisesta vastaa hallintokeskus. Muiden toimielinten viestinnästä vastaavat palvelualueet ja liikelaitokset. 7

8 - 64 Kaupungin asukkaiden aloitteet - Muutettu aiempi 3. momentti: Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kahden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoa aloitteen käsittelystä. muotoon: Kunnan asukkaiden ja jäsenten tekemiin aloitteisiin vastaa viivytyksettä se viranhaltija, jonka tehtäväalueeseen asia kuuluu. Ellei se ole mahdollista, tulee aloitteen tekijälle ilmoittaa arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoa asian käsittelystä. 65 Kaupungin nimen kirjoittaminen ja asiakirjojen allekirjoittaminen Lisätty 1 momenttiin kaupunginhallituksen päättämät ja sen puolesta tehtävät kirjalliset sopimukset - Poistettu tarpeettomana aiempi 4. momentti: Todistukset, lähetepäätökset ja asian valmistelua koskevat kirjeet allekirjoitetaan kaupunginjohtajan päättämällä tavalla. - Muutettu 4. momentin viimeinen lause: Lautakunnan kokousten pöytäkirjanotteet todistaa oikeaksi puheenjohtaja tai sihteeri tai apulaiskaupunginjohtajan määräämä muu henkilö muotoon: Lautakunnan kokousten pöytäkirjanotteet todistaa oikeaksi puheenjohtaja tai sihteeri tai apulaiskaupunginjohtajan määräämä muu henkilö tai palvelualueen toimintasäännössä määrätty henkilö. - Muutettu 5 momentti: Muun toimielimen nimen kirjoittamisesta määrätään asianomaisen toimielimen johtosäännössä. muotoon Muilta osin kaupungin nimenkirjoituksesta ja asiakirjojen allekirjoittamisesta määrätään toimintasäännössä. Jos toimielimellä ei ole johtosääntöä, asiakirjojen allekirjoittamisesta päättää toimielin. - Lisätty 6. momentti: Asian valmistelija allekirjoittaa valmistelua koskevat asiakirjat (poistettu vastaava maininta viimeisen momentin lopusta). 66 Asiakirjojen antamisesta päättäminen ja asiakirjoista perittävät maksut - Muutettu 1. pykälä: Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 4. ja 14.1 :ssä tarkoitettu toimielin voi siirtää toimialaansa kuuluvan asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen toimivaltaa alaiselleen viranhaltijalle. muotoon: Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 :ssä tarkoitettua toimivaltaa asiakirjan antamisesta käyttää tehtäväalueellaan apulaiskaupunginjohtaja ja kansliapäällikkö, jotka voivat siirtää toimivaltaa alaiselleen viranhaltijalle. 67 Tiedoksiantojen vastaanottaminen: lisätty uusi pykälä Sen lisäksi, mitä hallintolain 58 :ssä säädetään, on kaupunginjohtajalla, kaupunginsihteerillä ja kaupunginlakimiehellä yleinen oikeus ottaa vastaan haasteita ja tiedoksiantoja kaikissa kaupungin asioissa. Apulaiskaupunginjohtajalla ja liikelaitoksen johtajalla on oikeus ottaa vastaan haasteita ja tiedoksiantoja oman tehtäväalueensa asioissa. Lisätty liitteeksi valtuuston työjärjestyksen sovellettavat pykälät 8

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto 6 Sisällysluettelo I OSA Hallinnon ja toiminnan järjestäminen... 12 1 luku Kunnan johtaminen... 12 1 Hallintosäännön soveltaminen... 13 2 Kunnan johtamisjärjestelmä... 13 3 Esittely kaupunginhallituksessa...

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301 Lapuan kaupunki Hallintosääntö Nro 301 Hyväksytty Kv 7.6.2010 6 Voimaantulo 1.8.2010 Muutettu 14.1.2013 9, 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo Sivu 1. luku Yleiset määräykset 1 2. luku Kokousmenettely 1 3.

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Hyväksytty 20.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään päätöksenteko- ja

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan

Lisätiedot

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Seinäjoen kaupungin hallintosääntö I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) Valtuuston 15.12.2003 hyväksymä ja 1.1.2004 voimaan tuleva - päivitys 23.10.2006 - päivitys 9.6.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.2013 Voimaantulopäivä 1.8.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 51 17 Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus-

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset 1 Nykyinen versio Muutettu versio (23.4.2008) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä. Hallintosääntö Kuopion kaupungin HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU, YLEISET MÄÄRÄYKSET Kaupungin hallinto ja johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo:

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo: Sivu 1/8 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous 2.11.2011 Yhtymäkokous 7.11.2012 (muutos 46) Voimaantulo: 1.1.2012 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset Maakuntavaltuusto 15.11.2004 9, 5.5.2008 39 KORJAUSEHDOTUKSET 30.10.2008 (merkitty vahvennuksella) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku 1. luku Yleiset määräykset Yleiset

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 3.9.2012 SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kuntalain muuttamisesta

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Ei muutosta. 2 Kokousmenettely. Ei muutosta. Ei muutosta

Ei muutosta. 2 Kokousmenettely. Ei muutosta. Ei muutosta Maakuntavaltuusto 15.11.2004 9, 5.5.2008 39 KORJAUSEHDOTUKSET 30.10.2008 (merkitty vahvennuksella) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku 1. luku Yleiset määräykset Yleiset

Lisätiedot

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa.

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Riihimäen kaupunki SÄÄNNÖT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2 luku Kokousmenettely

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. L U K U Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö 1 Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Valtuuston 18.2.2013 22 hyväksymä. Tarkennukset 27.10.2014 106 15.12.2014 141 16.2.2015 17 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KOKKOLAN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 24.9.2012 Voimassa 1.1.2013 alkaen 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Valtuuston tehtävät

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset Nykyinen versio KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä määrätään maakunnan päätöksenteko- ja kokous-menettelystä

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 2 Edelleendelegointi..... 3 LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO 3 Luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta. HALLINTOSÄÄNTÖ IV OSA PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 17 Luku Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muissa toimielimissä

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 -

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Hallintosääntö Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Sisällysluettelo Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä H a l l i n t o s ä ä n t ö 1.8.2015 alk Sisältö

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 14.4.2005 43 KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään kunnan hallinnosta. 2 Kunnan toiminta-ajatus Tämän säännön ohella kunnan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA. Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA. Hallintosääntö

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA. Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA. Hallintosääntö JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA Hallintosääntö HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto 3.11.2008/8, voimaantulo 1.1.2009 alkaen. Sääntöä sovelletaan vuonna

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.2 HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/23 hyväksymä ja valtuuston 11. päivänä marraskuuta 2013/38 tarkastama I LUKU YLEISET

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä.

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä. OUL UN SEUDUN SEUTUYHTEISTYÖN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 L UKU YLEISET MÄÄRÄ YKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja seutuyhteistyön johtosäännöt Hallintosäännöllä määrätään Oulun seudun seutuyhteistyön hallinto-,

Lisätiedot

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU.. 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT. 1 2. LUKU 1 KOKOUSMENETTELY....

Lisätiedot

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat.

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. LIITE 4 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN ASEMA JA TEHTÄVÄT Kuntajakolain 29 mukaan uutta kuntaa varten on kuukauden kuluessa siitä, kun kuntajaon muutos on määrätty, asetettava

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/24 hyväksymä 1.3 JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU TEHTÄVÄT, TOIMINNAN JOHTAMINEN JA ORGANISAATIO 1 Tehtävät Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 8 HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ KOKEMÄEN KAUPUNKI. Hyväksytty KV 1.11.2004 51 KV 19.12.2005 66, muutos. Voimaantulo 1.11.2004 1.1.2006, muutos

HALLINTOSÄÄNTÖ KOKEMÄEN KAUPUNKI. Hyväksytty KV 1.11.2004 51 KV 19.12.2005 66, muutos. Voimaantulo 1.11.2004 1.1.2006, muutos KOKEMÄEN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty KV 1.11.2004 51 KV 19.12.2005 66, muutos Voimaantulo 1.11.2004 1.1.2006, muutos I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 4.3.1996 Muutettu 25.5.1998 1 Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa ja huolehtii toiminnan kehittämisestä ja tuloksellisuudesta

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 8 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 29.2.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1

Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Hallintosääntö Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 78 1.11.2004 Kaupunginvaltuusto on muuttanut 26.3.2007 21 1.4.2007 1 luku

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

Hal.1. 3 Toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

Hal.1. 3 Toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hal.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä joulukuun 13 p:nä 1995 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosääntö ja muut johtosäännöt 2 LUKU KOKOUSMENETTELY 2 Luvun määräysten soveltaminen

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118

Lisätiedot

Kokouskäytännöt. Merja Mäkinen Merja Mäkinen

Kokouskäytännöt. Merja Mäkinen Merja Mäkinen Kokouskäytännöt Merja Mäkinen Kokouskutsu Kokouskutsu - 4 päivää ennen kokousta - toimielimen päättämällä tavalla - pj voi kutsua koolle - enemmistö jäsenistä voi tehdä esityksen pj:lle kokouksen pitämisestä

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä. ÖSTERBOTTENS FÖRBUND - POHJANMAAN LIITTO kuntayhtymä Hyväksytty 5.5.2008 Muutos (35 ) hyväksytty 8.3.2010 HALLINTOSÄÄNTÖ Muutos (31, 35 ) hyväksytty 12.5.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 2 3 SISÄLLYSLUETTELO YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...5 2 Yhtymäkokoukset...5 3 Nimenhuuto ja ääniluettelon vahvistaminen...5 4 Asioiden

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 15.5.2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002

Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002 1 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään Parkanon kaupungin hallinnosta.

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston kokousmenettelystä on määrätty kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä.

Kaupunginvaltuuston kokousmenettelystä on määrätty kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä. VANTAAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 27. päivänä tammikuuta 2014 hyväksymä. Voimassa 1.2.2014 alkaen. 1 Soveltamisala Tämän hallintosäännön määräyksiä sovelletaan kaupungin muiden toimielinten

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

valtuuston työjärjestys kunnanhallituksen johtosääntö toimielinten johtosäännöt tarkastussääntö sopimus seutukuntayhteistyöstä

valtuuston työjärjestys kunnanhallituksen johtosääntö toimielinten johtosäännöt tarkastussääntö sopimus seutukuntayhteistyöstä Soinin kunnan hallintosääntö 1.luku: Yleiset määräykset 1. Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2. luku: Kokousmenettely 2.Luvun määräysten soveltaminen 3.Kokousaika- ja paikka 4.Kokouksen

Lisätiedot

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset Alajärven kaupunki Kvalt 29.10.2012 70 Hallintosääntö Voimaantulo 1.11.2012 1 Alajärven kaupungin hallintosääntö 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2. luku

Lisätiedot

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 1 VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kvalt. 19.12.2016 74 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

TOIMIELINTEN, LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN TOIMIVALTA

TOIMIELINTEN, LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN TOIMIVALTA (6) III OSA TOIMIELINTEN, LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN TOIMIVALTA 8 luku Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen toimivalta Kaupunginhallituksen toimivalta Ellei toimivallasta ole muutoin

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö 1 (6) Ylöjärven kaupunki Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö Voimaantulo 01.01.2015 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 28.1.2013 33. Voimaantulo: 1.2.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Sääntökokoelma A 11 Hyväksytty YKV 12.12.2018 Mitätöi lehden YKV 10.12.2014 KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen kiinteistöjohtokuntaan kerrallaan

Lisätiedot

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä.

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä. 1 (5) Kevan johtosääntö Valtuuskunnan 13.3.2014 hyväksymä, voimaan 13.5.2014 I YLEISTÄ 1 Soveltaminen Tässä johtosäännössä annetaan kunnallisen eläkelain 168 :ssä tarkoitetut määräykset Keva-nimisen kunnallisen

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot