VIIKINGIT SPARTALAISIA OLIVAT POHJOLAN

Transkriptio

1 VIIKINKIAIKA Eurooppa/ Rikkauksien himo ajoi viikingit ryöstöretkille Eurooppaan. Pitkän rauhaisan kauden Eurooppa jälkeen kristityt eurooppalaiset eivät olleet varautuneet pohjanmiesten raivokkaisiin yllätyshyökkäyksiin. VIIKINGIT OLIVAT POHJOLAN SPARTALAISIA Kun viikingit lähtivät ryöstelemään Euroopan rannikkoseutuja, kyse ei ollut sattumanvaraisesta mellastuksesta. Viikinkisotureilla oli perusteellinen taistelukoulutus, ja jokainen hyökkäys suunniteltiin tarkkaan. Viikinkipäällikön kuolema saattoi kuitenkin sotkea soturien suunnitelmat perin pohjin. 16 Historia

2 Print: cyt815 - PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: mda Berserkkien silmitön raivo oli tärkeä osa viikinkien taistelutaktiikkaa. PER O. JØRGENSEN/HISTORIA, ART ARCHIVE/PICTURE DESK &

3 VIIKINKIAIKA THOMAS HEBSGAARD Salskeiden viikinkisotu rien joukkio kulki valittaen pitkin pohjoisitalialaisen Lunan kaupungin katuja. Keskellään he kantoivat päällikkönsä Hastingin paareilla makaavaa ruumista, jonka ympärille he olivat asetelleet kullalla ja jalokivillä koristeltuja koristekirveitä sekä seremoniallisia miekkoja. Lunan piispa oli edellisenä päivänä kastanut Hastingin kristinuskoon, sillä tämä oli kuolemansairas ja kaste oli ollut hänen viimeinen toiveensa. Nyt Hasting oli kuollut, ja hänet oli tarkoitus haudata Lunan luostarin kirkkoon. Pian kirkko täyttyi ihmisistä, ja papit messusivat toivottaen Hastingille joutuisaa matkaa taivaan valtakuntaan. Kun ruumista sitten oltiin kantamassa hautaan, Hasting ponkaisikin pystyyn, veti miekan tupesta ja iski Raamattua pitelevän piispan hen giltä, kirjoitti normannihistorioitsija Dudo. Siinä samassa myös Hastingin soturit tarttuivat miekkoihinsa. Seurasi kauhea teurastus. Viikingit surmasivat kaikki kuin lammaslauman kimppuun päässeet sudet. Karjuen he hakkasivat hengiltä miehet, naiset ja lapset, Dudo kuvaili. Sitten Hasting miehineen avasi kaupungin portit, ja pian Lunaan rynni satoja viikinkejä. Hasting oli viekkaudella saavuttanut sen, mihin hän ei voimalla ja väellä olisi pystynyt, vaikka hänellä olikin mukanaan 60 sotalaivaa ja noin soturia: hän valloitti vankasti linnoitetun Lunan ja keräsi muhkean ryöstösaaliin itselleen ja sotureilleen. Viikingit pelkäsivät pimeää Viikingit uskoivat pahojen henkien ja manalan olentojen, kuten maahisten ja keijujen, osallistuvan taisteluun, mikäli sitä jatkettaisiin pimeän jälkeen. Siksi he eivät mielellään sotineet öisin. SHUTTERSTOCK Kypärä maksoi yhtä paljon kuin kilpi, keihäs ja miekka yhteensä. Oveluus oli usein avain voittoon Kertomus Hastingin ovelasta juonesta Lunassa vuonna 860 kirjoitettiin muistiin noin 150 vuotta myöhemmin, ja se on luultavasti reilusti liioiteltu. Hastingin ja Björn Rautakyljen kaltaiset viikinkipäälliköt olivat kuitenkin paitsi taitavia sotureita myös viekkaita taktikoita. Aikalaislähteistä käy selvästi ilmi, että Pohjolan riuskat soturit eivät aina saavuttaneet voittojaan pelkästään voimakeinoin, vaan usein he kukistivat vihollisensa oveluudellaan. Viikingit kylvivät kauhua Euroopan rannikkoseuduille ja jokivarsille noin vuosien välisenä aikana. Menestyksekkäitä ryöstöretkiä edelsi kuitenkin vuosia kestänyt sotilaskoulutus, tehokas tiedustelu ja taktinen taito. Jopa pelottavat berserkit raivokkaat soturit, jotka saagojen mukaan taistelivat transsissa ilman rautapaitaa hulluina kuin sudet ja koirat, olivat laskelmoitu osa viikinkien hyökkäystaktiikkaa. Joukkojen kärjessä rynnistävien berserkkien tarkoituksena oli säikyttää ja lannistaa vihollinen heti alkuunsa. Soturikoulutus alkoi jo lapsena Kronikoiden, saagojen ja arkeologisten löytöjen ansiosta tiedetään, että viikingit alkoivat opiskella sotataitoja jo lapsina. Jokaisen kylän keskellä oli aukio, jossa niin aikuiset kuin 5 6-vuotiaat lapsetkin mittelivät voimiaan sekä taistelutaidoissa että erilaisissa urheilulajeissa. Lapset harjoittelivat kasvattaakseen voimiaan myöhempää soturielämää varten, kun taas aikuiset urheilivat huvin vuoksi ja pysyäkseen kunnossa. Heiðarviga-saagan mukaan Pohjolan asukkailla oli myös tapana kokoontua yhteen kisailemaan ja painimaan. Taisteluharjoituksia johtivat kokeneet soturit, jotka opettivat lapsille muun muassa hyökkäys- ja puolustustekniikoita. Poikien piti esimerkiksi oppia käyttämään aseita molemmilla käsillään siltä varalta, että he sattuisivat joskus haavoittumaan käteen taistelussa. Eri alueiden viikingit kokoontuivat säännöllisesti yhteen suuriin urheilukisoihin. Mittelöt olivat rajuja, mutta niissä noudatettiin tiukkoja sääntöjä, joilla pyrittiin varmistamaan, ettei kukaan loukk a a n t u i s i vakavasti. Viikingit arvostivat fyysistä koskemattomuuttaan niin paljon, että jos joku yritti tahallaan vahingoittaa toista ottelus- Taistelukoulutus alkoi viisivuotiaana Viikinkien yhteiskunta oli hyvin hierarkkinen. Nuorukainen saattoi kuitenkin edetä urallaan jopa päälliköksi asti astumalla jonkin päällikön palvelukseen ja kunnostautumalla soturina. Viikinkisoturin koulutus alkoi jo lapsena, ja jo nuorella iällä soturin oli hallittava monenlaisia taitoja. 5 vuotta: Sotaleikkejä Viikinkilapset viettivät paljon aikaa muun muassa pallopelien ja miekkailun parissa. Myös sakinpeluuta ja harpunsoittoa pidettiin tärkeinä. Lapsille oli omia kilpailuja aikuisten suurten urheilu- ja taistelutapahtumien yhteydessä. 10 vuotta: Harjoittelu koveni Pojat harjoittelivat taistelutaitoja ja ottelivat aikuisten kanssa muun muassa painia muistuttavassa glimassa. Siinä ottelijat piti vät oikealla kädellään vastus tajan housunkauluksesta ja yrittivät toisella kädellään kaa taa tämän. 12 vuotta: Poikia alettiin pitää miehinä Kun pojan leukaan kasvoivat ensimmäiset haivenet, hänen odotettiin osaavan käyttää kilpeä, miekkaa, sotakirvestä, keihästä ja jousta. Nyt soturikoulutus keskittyi voiman hankkimiseen. 18 Historia

4 Vahdit huolehtivat laivan tärkeimmistä tehtävistä päivin ja öin. Laivan keulassa tähystäjä tarkkaili vedenpintaa karien varalta ja etsi maamerkkejä rannikolta. Laivassa kaikki tiesivät paikkansa Viikingit eivät haaskanneet aikaa eivätkä tilaa, kun he lähtivät purjehduksilleen. Haavuri puhdisti ja ompeli soturien haavat. S otaretkillä viikinkien pitkälaivat oli pakattu täyteen aseita, vettä ja ruokaa, ja jokaisella miehistön jäsenellä oli oma paikkansa ja tehtävänsä. Pätevä miehistö pystyi viettämään merellä kolmekin viikkoa kerrallaan, purjehtimaan 17 solmun nopeudella ja seilaamaan Pohjolasta Britteinsaarille parissa päivässä. Viikingit purjehtivat yleensä rannikoita pitkin, jotta he pystyivät ostamaan tai ryöstämään ruokaa. Pienissä laivoissa yhtä airoa käytti yksi mies, suurissa kaksi. Viikingit nukkuivat nahkaisissa kahden hengen makuupusseissa. Kapteeni oli yleensä myös koko miehistön paras navigoija. Kokki meni joka päivä maihin valmistamaan ruokaa, sillä viikinkilai voissa ei ollut tulisijaa. Pitkillä avomeripurjeh duksilla viikingit söivät kylmää kapakalaa ja kuivaa leipää. Miehistö kulutti aikaa mm. pelaamalla lautapelejä. Skaldi viihdytti miehistöä lauluilla. Ruorimies eli stjórnari piti peräsintä, ja rávordr huolehti purjeista. PER O. JØRGENSEN/HISTORIA sa, hänet hylättiin ja hänen tekonsa tuomittiin. Soturi sai kyllä lietsoa itsensä berserkkiraivoon taistelussa, mutta rauhan aikana ja arkielämässä hänen oli hillittävä itsensä. Uskollisuudenvala päällikölle Poikien soturikoulutus päättyi heidän täytettyään 12 vuotta. Silloin heidän odotettiin hallitsevan monenlaisia sotu- rien taitoja, kuten miekan, kirveen ja kilven käyttö, jousiammunta, keihäänheitto, painiminen, ratsastus, uinti sekä pituus- ja korkeushyppy. Viikinkisoturien piti kuitenkin osata muutakin kuin taistella. Tosimies tiesi, miten metsästää itselleen ruokaa, pitää aseensa kunnossa, takoa miekanterän ja nuolenkärkiä sekä korjata rikkoontuneen kilven tai rengaspaidan. Myös henkinen puoli oli tärkeä: viikingit arvostivat miehiä, jotka osasivat kirjoittaa riimuilla, pelata hne fa tafllautapeliä, sepittää runoja ja soittaa harppua. Heidän sota- ja ryöstöretkillään oli aina mukana runolaulaja eli skaldi, joka rohkaisi miehiä taisteluun laulamalla ylistyslauluja päälliköstä sekä tarunomaisista sankarikuninkaista ja heidän uskollisista sotureistaan vuotta: Soturi 25 vuotta: Ylennys viirinkantajaksi 30 vuotta: Neuvonantaja Nuorukainen vannoi uskollisuutta päällikölle ja tämän soturikaartille hirdille. Tuleva soturi luetteli seremoniassa taiton sa ja velvollisuutensa ja sai päälliköltä vastalahjaksi kultasormuksen sekä lupauksia kunniasta ja tulevista rikkauksista. Kunnostautumalla taistelussa soturi saattoi edetä arvostettuun viirinkantajan eli signaa limiehen tehtävään. Viireillä annettiin taistelussa ohjeita ja ilmaistiin päällikön olinpaikka. Päällikkönsä tunnuksia kantava viirimies taisteli aina tämän rinnalla. Palveltuaan monta vuotta soturista saattoi tulla stallar eli sotilaiden komentaja ja päällikön lähin neuvonantaja. Stallaria ylempänä viikinkien sotilashierarkiassa oli vain päällikkö itse, ja stallar sai istua aterioilla päällikön vieressä. Hän oli myös soturien edustaja neu votteluissa päällikön kanssa. Kultasormus symboloi viikinkipäällikön ja -soturin välistä liittolaisuutta. 35 vuotta: Päällikkö Kun hird hajosi päällikön kuoltua tai soturi vapautettiin valastaan pitkän ja uskolli sen palveluksen vuoksi, hän saattoi perustaa oman hirdinsä. Päälliköksi pääsi helpoiten, jos oli pitkä, vahva, rikas ja kunnioi tettu soturi. Erään vanhan saagan mukaan viikingit arvostivat päälliköitä, jotka erottuivat joukosta suurina. SHUTTERSTOCK Historia Print: cyt815 - PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: mda RUOKALISTA Ruoka: Ohrap leipä, voi ja kauuro, pakala. Juoma: Viikin gi jopa neljä litra t joivat päivässä. Vett a vettä tettiin jopa 75 ä kulje vetoisissa tynn0 litran yreissä.

5 VIIKINKIAIKA Kaikki taistelutaitoiset viikinkinuorukaiset haaveilivat todennäköisesti pääsystä soturiksi päällikön hirdiin, johon viikinkien sodankäynti perustui. Hirdit olivat eräänlaisia kaarteja tai veljeskuntia, ja niiden koko saattoi vaihdella yhden laivan miehistöstä useaan tuhanteen mieheen, jotka kaikki olivat vannoneet päällikölleen ikuista uskollisuutta. Vastalahjaksi päällikkö lupasi miehilleen rikkauksia ja kunniaa, joiden symboliksi hän lahjoitti uudelle hirdin jäsenelle kultasormuksen. Hirdiin liittyvä veljeys merkitsi myös keskinäistä yhteenkuuluvuutta, sillä hirdin jäsenet tiesivät, että he saattoivat luottaa toisiinsa tiukassakin paikassa. Uskollisuudenvalan ansiosta viikinkisoturit olivat taistelussa ehdottoman kurinalaisia, mutta se oli myös heidän heikko kohtansa. Jos päällikkö kuoli taistelussa, hänen soturinsa pötkivät yleensä pakoon tai antautuivat ja edesmenneen päällikön hird hajosi. Aseisiin liittyi monia uskomuksia Aseiden kantaminen oli vapaiden viikinkimiesten oikeus ja velvollisuus. Viikinkien tärkeimmät aseet olivat sotakirves, miekka, keihäs ja kilpi. Niillä kaikilla oli yhteys jumaliin, ja niihin liittyi runsaasti symboliikkaa. Miekka: Miehuuden symboli Muinaisskandinaavin kielen sana sverð tarkoitti sekä miekkaa että penistä. Miekka yhdistettiin hedelmällisyyden jumalaan Frejhin ja miekka-amulettien uskottiin parantavan mieskuntoa. Viikingit pitivät kirvestä primitiivisenä aseena, joka edusti kesyttömyyttä. Tuli karkotti henget maan alle Viikingit hävittivät surutta kristittyjen luostareita mutta pelkäsivät henkien kostoa. He polttivat kirkot ja luostarit siinä toivossa, että tuli manaisi henget maan alle ja estäisi niitä kostamasta. Keihäs: Kuninkaiden ase Taruston mukaan ylijumala Odin aloitti ensimmäisen taistelun heittämällä keihäänsä. Siksi keihäs oli arvostettu ase, jota kuninkaatkin käyttivät. Kirves: Voimaa ja terveyttä Kirvesamuletit edustivat perusmiesten suosikkijumalaa Thoria, ja niiden uskottiin tuovan voimaa ja terveyttä. Kilpi: Naiseuden symboli Viikingit yhdistivät kilven Freja-jumalattareen ja pitivät sitä naisellisena mutta välttämättömänä työkaluna, joka suojeli soturia kuin äiti lastaan. Ryöstöretket herättivät pelkoa Viikinkien ensimmäiset ryöstöretket 700-luvun loppupuolella olivat todennäköisesti pienten soturijoukkojen tiedustelureissuja, joilla viikingit kartoittivat Pohjois-Euroopan rannikkoseutuja ja suunnittelivat tuleviin hyökkäyksiin liittyviä taktisia seikkoja. Ryöstöretket alkoivat pian noudattaa vakiintunutta kaavaa, jonka keskeisin piirre oli salamannopea yllätysisku mereltä. Ryöstökohteensa viikingit valikoivat aiemmilla retkillä kerättyjen tai kiertäviltä kauppiailta saatujen tietojen perusteella. Yllätysmomentti oli hyökkäyksen onnistumisen kannalta elintärkeä, ja siksi iskut ajoittuivat lähes poikkeuksetta aamunkoittoon. Rannikkoa lähestyessään viikingit laskivat laivojensa purjeet ja soutivat kohti maata. Viikinkien pitkälaivojen runko oli kapea ja matala, minkä vuoksi niitä oli erittäin vaikea havaita maalta. Lisäksi laivoissa oli melko tasainen pohja, minkä ansiosta niillä pystyi soutamaan matalaan veteen jokisuulle tai merenrannan tuntumaan ja kahlaamaan sieltä maihin. Maihin päästyään viikinkisoturit hyökkäsivät kohteeksi valittuun kylään tai luostariin karjuen ja aseitaan heiluttaen. Heidän tavoitteenaan oli lamauttaa vastustajat niin, etteivät nämä rohjenneet taistella vastaan. Monien aikalaiskertomusten perusteella taktiikka toimi erinomaisesti. Äkkipako jakoi vihollisen Pohjoisranskalaisen Saint-Bertinin luostarin aikakirjassa on säilynyt kauhistuneen munkin kertomus viikingeistä, jotka vuonna 842 hyökkäsivät Quentovicin kauppakaupunkiin aivan yllättäen aamunkoitteessa. Hyökkääjät riehuivat silmittömästi ja tappoivat kaikki sukupuoleen katsomatta, eikä kaupunkiin jäänyt jäljelle muita rakennuksia kuin ne, joiden omistajat olivat maksaneet niiden säästämisestä tuholta. Kiristys oli viikinkien ryöstöretkien keskeinen taktiikka. Pääjoukon hyökätessä kohteeseen muut soturit piirittivät kaupungin tai luostarin niin, etteivät sen asukkaat päässeet pakenemaan. Hyökkääjät poimivat joukosta nopeasti papit, rikkaat kauppiaat ja ylimykset, joilta he sitten vaativat suuria lunnaita. He tarjoutuivat myös säästämään tärkeät julkiset rakennukset tietystikin sievoista maksua vastaan. Muut rakennukset he tyhjensivät arvotavarasta ja tuikkasivat sen jälkeen tuleen. Kaupunkien asukkaat otettiin orjiksi. Joskus harvoin saattoi käydä niin, että vihollisen sotilaat ehtivät paikalle ennen kuin viikingit olivat saaneet ryöstelystä tarpeekseen. Silloin pohjanmiehet jakautuivat pieniin ryhmiin, jotka pakenivat kukin taholleen. Näin vastapuolen oli joko luovuttava takaaajosta tai hajaannuttava pieniin joukkioihin, joita vastaan viikingit olivat usein etulyöntiasemassa muun muassa perinpohjaisen taistelukoulutuksensa ansiosta. Takaa-ajon päätyttyä viikingit tapasivat ennalta sovitussa kohtaamispaikassa, josta he purjehtivat seuraavaan kohteeseen. Ihmiset olivat paras saalis Ajan mittaan viikinkien taidot ja rohkeus kasvoivat entisestään. He 20 Historia

6 Viikingit olivat taistelussa pelottomia ja juonikkaita vastustajia, minkä vuoksi heidän ryöstöretkensä herättivät pelkoa kaikkialla Euroopassa. V iikingit hyökkäsivät usein kiilamaisessa sianpäämuodostelmassa. Se koostui yleensä yhden laivan miehistöstä, jonka jäsenet tunsivat toisensa hyvin. Etummai sena hyökkäsivät valiosoturit eli b erserkit transsin kaltaisessa tilassa. Tavoitteena oli hajottaa vihollisen muodostelma ja tappaa ensin heidän takimmaiset miehensä. Jos vihollinen taisteli ratsain, viikingit turvau tuivat viekkauteen: he kaivoivat kuopan, peittivät sen ja houkuttelivat viholliset ratsastamaan kuoppaan. Sitten he iskivät näiden kimppuun. Taktiikkaa käytettiin muun muassa Pariisissa vuonna 886. HYÖKKÄYS 1 Kiilamuodostelma Viikingit valmistautuivat hyökkäykseen. Merkki torvien soidessa he lähtivät etenemään ryhmänä, johon kuului 30 tai jopa useita satoja miehiä. Ryhmä muodosti kiilamaisen kilpimuurin. PUOLUSTUS Puolustuslinja piti pintansa Kun viikingit joutuivat puolustautu maan, he asettuivat vähintään viiden miesrivistön syvyiseen linjaan. Linjan etummaiset soturit olivat varustautuneet miekoin ja kilvin. Seuraavan rivin sotureilla oli aseenaan pitkävartinen sotakirves, joka oli yksi viikinkien suosikkiaseista. Sillä pystyi iskemään edessä olevien päiden ylitse ja murtamaan vihollisen kallon. Kolmannen rivin sotureilla oli pitkä keihäs, jolla he pistivät vihollisia kilpi muurin alitse jalkoihin tai mahaan. Neljännen rivin sotureilla oli aseinaan keihäitä ja linkoja, joilla he pommitti vat vihollisia edessään olevien miesten päiden ylitse. 2 Berserkkien rynnäkkö Muodostelman kärjessä hyökkäsi vät berserkit, puolialastomat valio soturit transsinkaltaisessa mielentilassa. He tunkeutuivat karjuen vihollisen rivistön läpi murskaten puolustuksen. Viikingit taistelivat vihollis joukon seassa. Päällikkö oli turvassa miestensä keskellä. Takimmaisen rivin sotureilla oli asee naan jouset, joiden kantama oli viikin kien aseista pisin ja joita arvostettiin suuresti. Jousimiehet aloittivat usein taistelun ampumalla nuolikuuroja vihollisen niskaan, ja joskus he ratkaisivat t aistelun heti alkuunsa. Miekka oli kalliimpi kuin keihäs, mutta molempia aseita arvostettiin. DAVID HOBBS/BIRMINGHAM MUSEUMS UK 3 Vihollisen rivit hajosivat Viikingit levittäytyivät ja iskivät sekasortoisen vihollisjoukkion selustaan hakaten kirveillään ja miekoillaan vihollisen jousi- ja linkomiehiä. Vihollisen rintama murtuu. Pohjanmiehet iskivät vihollisen takimmaisiin sotilaisiin, jotka eivät olleet varautuneet lähitaisteluun. PER O. JØRGENSEN/HISTORIA Print: cyt815 - PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: mda Taistelutaito ja oveluus toivat viikingeille voiton

7 VIIKINKIAIKA tekivät yhä pitempiä ryöstöretkiä, seilasivat laivoillaan jokia pitkin yhä kauemmas sisämaahan ja alkoivat valikoida kohteikseen yhä suurempia ja vaikeammin valloitettavia kohteita, kuten vankasti linnoitettuja kaupunkeja. Kesäkuussa 843 norjalaiset viikinkipäälliköt Åsgeir ja Gunnar purjehtivat 67 laivalla Bretagnen eteläpuolella virtaavalle Loire joelle päämääränään roomalaisten aikoinaan perustama Nantesin kaupunki, jota ympäröivät korkeat mutta rapistuneet muurit. Tieto lähestyvästä vihollisesta saavutti kaupungin 24. kesäkuuta, jolloin kaupunkiin oli tullut paljon lähiseutujen ihmisiä juhannuksen viettoon. Nantesin portit suljettiin, mutta siitä ei ollut apua, sillä viikingit ylittivät Vainajat kuuluivat Odinille Viikingit uskoivat jumalten ratkaisevan taistelut. Siksi he aloittivat taistelun aina heittämällä taistelukentälle keihään Odinin symbolin ja huutamalla: Te kaikki kuulutte Odinille! muurit valtaustikkaiden avulla. Silminnäkijä kuvasi Nantesin tapahtumia vanhassa kronikassa: Kun kaupunkilaiset näkivät hyökkääjien tulevan suurin joukoin muurin ylitse, he kiiruhtivat Pyhän Pietarin ja Paavalin kated raaliin, salpasivat kirkon ovet ja rukoilivat Jumalalta pelastusta, sillä itse he eivät pystyneet itseään pelastamaan. Jonkin ajan kuluttua viikingit mursivat katedraalin ovet ja surmasivat piispan kesken Sursum cordis- eli ylentäkää sydämenne -rukouksen. Seurasi säälimätön verilöyly: Lapset pitivät kiinni surmatuista äideistään ja imivät verta maidon sijaan; kirkon kivilattia värjäytyi punaiseksi pyhien miesten verestä, ja veri valui pyhältä alttarilta. Sitten pakanat ryöstivät koko kaupungin ja sytyttivät kirkon palamaan. He ottivat myös runsaasti vankeja lunnaiden toivossa ja palasivat lopulta laivoilleen. Viikinkien verenjanoa on luultavasti liioiteltu tässä kuten niin monissa muissakin silmännäkijäkertomuksissa. Vangit olivat heille arvokkaampia elävinä kuin kuolleina, eivätkä he siksi surman- YLLÄTYSHYÖKKÄYS Viikingit yrittivät säikyttää uhrinsa antautumaan ilman vastarintaa. PER O. JØRGENSEN/HISTORIA Pitkälaivalla pääsi rantaan asti Viikinkien sotalaivat oli rakennettu yllätyshyökkäyksiä varten. Ne olivat nopeita ja vaikeita erottaa merellä, ja niillä saattoi soutaa matalassa vedessä lähes rantaan asti. 1) Huomaamaton lähestyminen Viikinkilaivojen matkanopeus saattoi hyvällä tuulella olla jopa 10 solmua eli 18,5 km/h. Kohdetta lähestyessään viikingit kuitenkin laskivat purjeen ja kaatoivat maston, jotta laivaa ei havaittaisi rannalta. Ilman purjetta kapeaa ja matalaa pitkälaivaa oli lähes mahdotonta erottaa aallokon keskeltä. 2) Soutamalla rantaan Viikinkilaivojen kopioilla tehdyissä kokeissa pitkälaivoja on pystytty soutamaan noin neljän solmun vauhtia (7,4 km/h), ja kokeneet viikingit ovat varmasti pystyneet soutamaan vieläkin nopeammin. Niinpä viikingit ehtivät todennäköisesti nousta maihin, ennen kuin heidän uhrinsa saivat koottua joukkonsa puolustukseen. 3) Raivokas rynnäkkö Rannan tuntumassa viikingit hyppäsivät laivasta ja kahlasivat maihin taisteluhuutoja karjuen. Sitten he rynnistivät aseet tanassa useimmiten yllätettyjen munkkien tai kyläläisten kimppuun. Suhteellisen kapeissa laivoissa oli korkea keula. Runko oli tehty limittäisistä tammilaudoista. Köli oli vahvistettu lankulla, joka suojasi laivan pohjaa rantauduttaessa. 4) Pikainen poistuminen Kun saalista oli saatu riittävästi, viikingit palasivat laivoihinsa. Nopea poistuminen ryöstökohteesta takasi, etteivät vastapuolen sotilaat ehtineet uhrien avuksi, ennen kuin viikingit olivat jo kaukana merellä.

8 neet kuin pakon edessä. Useimpia vankeja ei tapettu vaan heistä tehtiin orjia joko omaan käyttöön tai myytäväksi. Viikingit voittivat Maldonissa Vähitellen yhä suuremmiksi kasvaneet viikinkiarmeijat uskalsivat haastaa taisteluun jopa kuninkaiden sotajoukkoja. Vuonna 991 suuri viikinkilaivasto suuntasi Pohjolasta kohti Englantia. Sitä johtivat Tanskan kuningas Sven Haaraparta ja norjalainen päällikkö Olavi Tryggvenpoika, ja siihen kuului 94 laivaa ja kokenutta soturia Norjasta, Tanskasta sekä nykyisten Baltian maiden, Venäjän ja Ukrainan alueilta. Kullankiilto silmissään viikingit purjehtivat kohti Englannin itärannikolla sijaitsevaa Maldonin kaupunkia, jossa oli rahapaja, ja leiriytyivät Northeyn saarelle kaupungin edustalle. Englannin kuningas Ethelred kokosi armeijan, nimitti sen johtoon sotapäällikkö Byrhtnothin, ja määräsi sen marssi maan rannikolle Northeyn lähistölle. Vesi merenlahdessa oli niin matalaa, että viikingit kahlasivat saarelta englantilaisia vastaan. Armeijat asettuivat riviin vastakkain, ja viikinkisoturien päiden yllä liehui viirejä, joissa oli kuvattuna korppeja, lohikäärmeitä, susia ja muita kauhistuttavia eläimiä. Muinaisenglantilainen sankarilaulu The Battle of Maldon kuvaa seurannutta taistelua: Sudet rynnistivät taisteluun, sillä vettä he eivät pelänneet. Yli kimmeltävän veden he tulivat kilpineen. Terävät keihäät lensivät, ja jousilla piti kiirettä. Taistelu oli kiivas. Sotureita kaatui molemmin puolin, nuorukaisia makasi hengettömänä maassa. Byrhtnoth lähetti miehensä rynnäkköön viikinkejä vastaan, mutta näiden tiivis kilpimuuri kesti hyökkäyksen. Sitten viikingit lähtivät vastahyökkäykseen. Erään nuoren viikinkisoturin keihäs haavoitti Byrhtnothia, ja muuan toinen viikinki syöksyi ottamaan tältä rautapaitaa, kultasormuksia sekä kullalla koristeltua miekkaa. Byrhtnoth puolusti itseään raivokkaasti, mutta sitten hänen kimppuunsa tuli vielä kolmas viikinki, joka iski miekallaan häntä käteen niin, että hänen kullalla silattu miekkansa putosi maahan. Vakavasti haavoittunut Byrht noth kannusti miehiään jatkamaan taistelua, ja sitten hän käänsi katseensa kohti taivasta ja rukoili sielunsa puolesta. Sitten pakanat surmasivat hänet, sankarilaulussa kerrotaan. Saalis jaettiin sääntöjen mukaan Frankkilainen munkki kuvaili 800-luvulla, miten viikingit äityivät riitelemään Noirmoutierin saarella saaliinjaosta: Nuoret soturit valtasi ahneus, kun he näkivät kerätyn saaliin. He unohtivat kunnioituksensa päälliköitään kohtaan, ja seurauksena oli raju tappelu. Luultavasti juuri tappelut välttääkseen viikingit laativat tarkat säännöt ryöstösaliin jakamista varten. Vanha norjalainen lakiteksti Hirdskråen kuvailee, miten päällikön piti juhlallisesti kutsua miehensä koolle ja merkitä pyhä alue, jonka sisällä ei saanut tapella, kiroilla eikä kantaa aseita. Kunkin soturin oli jätettävä saaliinsa jaettavaksi ja vannottava, ettei hän ollut piilottanut siitä mitään eikä tiennyt kenenkään muunkaan piilottaneen mitään. Päällikkö ja hänen lähimmät alaisensa valitsivat yhteisestä saaliista parhaat Viikingit pyrkivät yleensä surmaamaan vihollisen päällikön, ja taktiikka tuotti tälläkin kertaa tulosta. Kun tieto Byrht nothin kuolemasta levisi, moni eng lantilainen pötki pakoon. päältä, minkä jälkeen loppu saalis jaettiin tarkan kaavan mukaan: 12 miestä jakoi saaliin neljään osaan ja soturit muodostivat neljä ryhmää. Sitten arvottiin, missä järjestyksessä ryhmät saivat valita omansa saaliskasoista. Korujen ja kolikoiden lisäksi viikingeille kelpasivat aseet, vaatteet, viini ja vangit. Viikingit perivät suojelurahaa Viikingit voittivat Maldonin taistelun, mutta he menettivät siinä runsaasti miehiä. Taisteluihin liittyi aina suuria riskejä, ja siksi viikingit pyrkivätkin yleensä välttämään suoria yhteenottoja. Sen sijaan he vaativat korvausta siitä, että he eivät hyökkäisi ihmisten kimppuun. Vanhoissa teksteissä on säilynyt monia esimerkkejä siitä, että suojelurahan periminen oli itse asiassa pohjanmiesten tuottoisin sotataktiikka. Vuonna 866 frankkien kuningas Kaarle Kaljupää maksoi viikinkipäälliköille Odolle ja Rotbertille naulaa hopeaa rauhasta. Summa oli valtava, ja se pakotti Kaarlen verottamaan alamaisiaan ankarasti. Tuohon aikaan viikinkien suurkaupungista Hedebystä sai ostaa hyvän miekan 125 grammalla hopeaa, ja lunnasrahoilla olisi saanut hankittua peräti miekkaa. Myös Sven Haaraparta ja Olavi Tryggvenpoika rikastuivat lunnailla. Esimerkiksi Maldonin taistelun jälkeen he vaativat Englannin kuninkaalta Ethelrediltä naulaa hopeaa maksuksi siitä, että he jättäisivät muut Englannin itärannikon kaupungit rauhaan. Kaksi vuotta ja useita ryöstöretkiä myöhemmin Ethelred maksoi heille vielä naulaa hopeaa suojelurahaa. Viikingit olivat siis ovelia taktikoita, mutta he tiesivät myös, milloin oli kannattavampaa olla taistelematta. Kaikesta oveluudesta huolimatta viikinkien kulta-aika hiipui hiljalleen 1000-luvun kuluessa. Syynä siihen on pidetty muun muassa sisäisiä valtataisteluja, hallitsijasukujen sammumista perillisen puuttuessa sekä kristinuskon vääjäämätöntä leviämistä Pohjolan perukoille. Viikinkiaika oli ohi, ja Pohjolan asukkaat alkoivat vähä vähältä eurooppalaistua. Lue lisää Richard Hall: Matka viikinkien maailmaan, Multikustannus, 2007 Kim Hjardar & Vegard Vike: Vikinger i krig, Turbine, 2014 Lars Magnar Enoksen: Vikingarnas stridskonst, Historiska Media, 2004 Print: cyt815 - PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: mda Historia