Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Transkriptio

1 Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta ( Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus

2 Viikinkien maailma Lindisfarnen luostarin hävitys vuonna 793 aloitti sata vuotta kestäneen ryöstelyn Britanniassa. Bridgeman 34 Historia

3 SOTURI ArkEologisET TODISTEET LÖYTÖ Viikinkien saalista ja omaisuutta, mm. arabialaisia rahoja SIJAINTI Hedeby, Saksa, 1930-luku MERKITYS Löydöt osoittavat viikinkien matkojen ulottuneen kauas itään. scanpix/akg-images Viikingit kasvatettiin sotureiksi Viikingit olivat sotureita, joille ei löytynyt vertaisia koko Euroopasta. Kyse ei ollut sattumasta, vaan rohkeus ja taistelutahto olivat seurausta viikinkien maailmankuvasta. Määrätietoinen kasvatus teki viikingeistä sotureita, joiden peloton asenne taisteluun levitti kauhua eri puolilla Eurooppaa. else christensen Munkki Alkuin Yorkilainen oli järkyttynyt. Hän oli nähnyt maailmaa ja kohdannut matkoillaan monenlaista, mutta Lindisfarnen luostarin hävitys sai hänet täysin pois tolaltaan. Hän raportoi viikinkien hyökkäyksestä muun muassa Northumbrian kuninkaalle Ethelredille ja Canter buryn arkkipiispalle. Esi-isämme ovat asuttaneet tätä kaunista maata jo lähes kolme ja puolisataa vuotta, mutta koskaan ennen ei Britanniaa ole kohdannut tällainen hävityksen kauhistus, eikä tällaista hyökkäystä ole osattu odottaa mereltä. St. Cuthberthin kirkko, koko Brittein saarten pyhin paikka, on joutunut pakanoiden käsiin. Munkki Alkuinin kuvaama hyökkäys tapahtui 8. heinäkuuta vuonna 793, jolloin pohjanmiesten sotalaivat rantautuivat Lindisfarnen saarelle. Viikinkisoturit olivat aivan toista maata kuin Eurooppaa siihen saakka piinanneet ryöstöretkeläiset. Pohjanmiehet iskivät yllättäen Lindisfarnen luostariin, ryöstivät sen aarteet, tappoivat munkit, tuhosivat rakennukset ja katosivat merelle. Hyökkäys ei ollut viikinkien ensimmäinen Britanniassa. Viikingit olivat silloin tällöin tehneet pienempiä ryöstöretkiä Britteinsaarten rannikolle, mutta Lindisfarnen hävitys oli ensimmäinen laajamittainen hyökkäys Britan niaan. Luostarin polttamisesta alkoi sadan vuoden pituinen kausi, jona viikingit tekivät verisiä ryöstöretkiä Euroopassa. Koko kristikunta ja jopa kirkko vapisivat kauhusta viikinkisoturien hyökkäyksiä ajatellessaan. Nuorna vitsa väännettävä Viikinkien ryöstöretkien menestys ei suinkaan ollut sattumaa. Sotataitojen ja varsinkin pelottoman ja rohkean asenteen omaksuminen olivat olennainen osa viikinkisoturin elämää. Kronikoitsija Saxo Grammaticus kirjoitti: Taisteleminen on heistä kunniakkaampaa kuin suunpieksäntä. Skandinavia oli 700-luvulla harvaanasuttua seutua. Pohjolassa elettiin pienissä sukukunnissa, ja jokainen puolusti omaa yhteisöään henkeen ja vereen kilpailevia sukuja ja muita ulkopuolisia uhkia vastaan. Maanviljelijöillä oli oikeus kantaa asetta ja velvollisuus myös tarttua aseisiin. Historia

4 Viikinkien maailma Poikalapset sisäistivät ajatusmallin, jonka mukaan heistä tulisi miehiä vasta taistelussa. Rígurin Edda-runossa Rígurin poika Jarl pitelee kilpeä, heittää keihästä, punoo jousenjänteitä, veistää nuolenvarsia, jännittää jousta, heiluttaa peistä, ottelee miekalla, komentaa koiria, ratsastaa ja ui meressä. Vaikka Jarl kasvoi kartanon salissa, kaikki muutkin viikinkipojat oppivat samoja taitoja. Historioitsijoiden mukaan jo kolmivuotiaat pojat harjoittelivat puumiekoilla ja heittivät puista keihästä, jonka kärki oli pehmustettu nahalla tapaturmien välttämiseksi. Kun poika varttui hieman, hän saattoi saada oikeat, lasten kokoiset metalliset aseet. Kaivauksissa on löydetty lukuisia tällaisia aseita, esimerkiksi pieni miekka ja kirves viikinkilapsen haudasta Norjasta. Aseleikkien lisäksi suosituimpia leikkejä oli paini. Kesällä pojat ja nuoret miehet painivat ruohikossa ja talvella pidettiin joulupainit. Paini harjoitti ketteryyttä, notkeutta ja aseettoman kamppailun tekniikkaa, jota tarvittiin, jos miekka pääsi kirpoamaan kädestä. Lisäksi paini opetti noudattamaan kuria ja yhteisiä sääntöjä. Painijoiden oli mm. annettava lupaus, että he eivät tahallisesti vahingoita toisiaan. Jos joku ei noudattanut sääntöjä, hän oli raukkamainen, nidding, mikä oli viikinkien keskuudessa kaikkein halventavin nimitys, jota miehestä saattoi käyttää. Lumisota opetti taktiikkaa Lumen tultua lapset rakensivat lumilinnoja ja -valleja ja valtasivat niitä toisiltaan. Lumisota opetti paitsi hyökkäys- ja puolustustaktiikkaa myös heittämään. Heittotaito oli tärkeä, sillä viikingit aloittivat hyökkäyksensä usein kiviryöpyllä vihollisen niskaan. Kasvavan viikinkipojan oli myös tärkeää sisäistää viikinkisotureiden kunniakäsitys. Viikinkien muinaisuskon mukaan norn-jumalattaret kehräsivät elämänlankoja, jotka määräsivät ihmisten kohtalon. Kohtaloaan ei siis voinut Viikingit murtautuivat kilpimuurin suojissa vihollisen rivien läpi päästäkseen lähitaisteluun. osprey publishing Voittoisan taistelun taktiikka Viikingit eivät käyneet taisteluun harkitsemattomasti. Heidän taistelutaktiikkansa perustui kolmeen olennaiseen seikkaan, jotka oli huolellisesti suunniteltu ja harjoiteltu etukäteen. 1. KIVIRYÖPPY JA KILPIMUURI Viikingit aloittivat hyökkäyksen yleensä joko kiviryöpyllä tai nuolisateella. Saagat kertovat kivien osumien olleen usein tappavia. Vihollisen nuolilta suojauduttiin asettamalla kilvet tiiviisti vierekkäin suojamuuriksi. Päällikköä suojasivat myös hänen henkivartijansa, jotka olivat viikinkiarmeijan kokeneimpia ja taitavimpia sotureita. 2. KIILAMUODOSTELMA Hyökkäyksissä ja puolustuksessa käytettiin erilaisia taistelumuodostelmia. Vastustajan rivit pyrittiin saamaan hajalle hyökkäämällä kiilamuodostelmana kilvet ylävartalon suojana. Kiilan kärjessä oli kaksi miestä, seuravassa rivissä kolme, sitten neljä ja niin edelleen. Kun vihollisen puolustus saatiin avattua, päästiin lähitaisteluun. 3. LÄHITAISTELU Kun viikinkisoturit pääsivät lähitaisteluun, he muodostivat pieniä ryhmiä ja kävivät kirvein ja miekoin vihollisten kimppuun. Harjaan tuneisuudesta ja voimasta oli etua lähitaistelussa, johon viikingit olivat erikois tuneet. Taisteluissa kuolleiden jäännöksistä on voitu päätellä viikinkien vihollisten saaneen useimmiten surmansa paetessaan. 36 Historia

5 SOTURI välttää, ja taistella saattoi sankarillisesti, sillä kohtalo oli ennalta määrätty. Jos kuolemaa ei voinut välttää, kannatti kuolla sankarikuolema, sillä silloin pääsi taistelussa surmansa saaneiden vainajalaan Valhallaan. Sverren saagassa maamies kertoo pojalleen heidän kulkiessaan kohti lähtö valmiina odottavaa viikinkilaivaa. Jokaisessa taistelussa tapahtuu jompi kumpi seuraavista seikoista: joko kaadut tai jäät henkiin. Ole siis rohkea, sillä kaikki on ennalta määrättyä. Miestä ei voi tappaa, ellei hänen aikansa ole täysi, eikä kukaan voi pelastaa sitä, jonka on aika kuolla. Kuolema taistelussa oli kunniakkainta, mitä viikinki saattoi saavuttaa, mutta myös ryöstösaaliit olivat arvossaan. Sen sijaan varastaminen oli raukkamaista ja häpeällistä. Näin asian näki myös Egill Kalju- Grímrin poika. Hänen saagassaan kerrotaan, kuinka hän oli ryöstämässä taloa, kun talonväki palasi äkki arvaamatta kotiin. Egill joukkoineen sidottiin ja vangittiin. Yöllä heidän onnistui kuitenkin päästä köysistä, ja he sieppasivat saaliin mukaansa ja pakenivat kohti rannassa odottavia laivojaan. Matkalla rantaan Egillin omatunto alkoi soimata häntä: koko retki oli häpeällinen ja kunniaton, sillä he olivat vieneet miehen omaisuuden tämän tietämättä. He olivat varastaneet! Heidän oli pelastettava kunnian- Arkeologiset todisteet LÖYTÖ Ristin ja Torin vasaran valumuotti viikinkiajalta SIJAINTI Tanska, 1941 Merkitys Osoittaa skandinaavisen muinaisuskon ja kristinuskon vaikuttaneen rinnakkain. Risti Torin vasara Taisteluvarustus Kypärä oli suippeneva ja raudasta taottu. Muun muassa Bayeux'n seinävaatteen perusteella tiedetään, että kypärissä oli usein nenäsuojus. osprey publishing Taistelukirves oli yleensä joko pitkävartinen tai lyhyempi yhden käden heittokirves. Myös kahden käden kirveitä käytettiin. Miekka oli kaikkein kallein ase. Miekoilla oli nimet ja ne periytyivät usein suvussa. Ne olivat enimmäkseen kaksiteräisiä, ja niiden terät oli karkaistu. Rengashaarniska muodostui yhdistetyistä metallirenkaista. Varhaisella viikinkiajalla käytettiin poivipituista, myöhemmin pidempää noin 12-kiloista rengashaarniskaa. Pitkäjousi valmistettiin usein marjakuusesta, saarnesta tai jalavasta. Jopa kaksimetrinen kaari valmistettiin yhdestä kappaleesta, ja parhailla pystyi ampumaan jopa 250 metriä. Keihäs oli suosittu ase. Sen terässä saattoi olla pienet siivet tai levennys, joka esti terää uppoamasta niin syvälle viholliseen, että keihäs olisi ollut vaikea irrottaa heitettäväksi uudelleen. Kilpi oli kuusta tai mäntyä, ja siihen oli maalattu pelkistettyjä kuvioita tai hahmoja luvulla alettiin käyttää pyöreiden kilpien lisäksi pisaran muotoisia kilpiä. Viikinkilaivat sopivat avomerelle ja joille Viikinkilaivat olivat edellytys ryöstö- ja valloitusretkien onnistumiselle. Alukset sopivat purjehtimiseen avomerellä, mutta tasaisen pohjan ansiosta niillä pääsi myös rantautumaan ja jokia pitkin. Kevyet ja nopeat alukset kiidättivät hyökkääjät seuraavaan kohteeseen jo ennen kuin tieto ehti kiiriä sinne asti. Pituus metriä Leveys... noin 3 metriä Syväys... 0,5 1 metriä Miehistö... noin 60 miestä Nopeus km/h Viikinkien tasa pohjaisilla drakkar-sotalaivoilla pääsi rantaan asti. Osprey Publishing

6 Viikinkien maailma sa, ja niin Egill palasi joukkoineen takaisin. He sytyttivät rakennukset tuleen, ja kun asukkaat pelastautuivat ulos palavista taloista, heidät lyötiin kuoliaaksi. Tämän tehtyään Egill ja hänen joukkionsa saattoivat lähteä kunniakkaasti laivalle saalis mukanaan. He eivät olleet varkaita vaan rehellisiä ryöväreitä. Berserkki ei tuntenut kipua eikä väsymystä. Ryövärijoukosta ammattiarmeijaksi Sotataitojen ja kurin harjoitteleminen sekä peloton asenne tekivät viikingeistä loistavia sotureita. Lindis farnen luostarin ryöstö Englannin koillisrannikolla oli vasta alkusoittoa sarjalle samalla taktiikalla toteutettuja ryöstöretkiä Britannian rannikon luostareihin ja kyliin. Viikingit rantautuivat äänettömästi sotalaivoillaan, joilla pääsi aivan rantaviivan tuntumaan, sillä alusten syväys oli alle metrin. He kävivät yllätyshyökkäyksen välittömästi noustuaan maihin, ennen kuin asukkaat ehtivät järjestäytyä puolustamaan itseään. Viikingit valtasivat kylät ja luostarit äkkirynnäköllä yllätyksen turvin, veivät luostarien hopeat ja muut arvoesineet ja pakenivat merelle ehtien seuraavaan kylään, ennen kuin sana ryöstöstä ehti kiiriä sinne. Kesän kääntyessä syksyyn viikingit suuntasivat saaliineen meren yli takaisin kohti Pohjolaa. Vuosien saatossa viikinkien hyökkäykset kävivät järjestelmällisemmiksi ja suunnitelmallisemmiksi. Mahtavimmilla päälliköillä oli armeijoita, jotka pystyivät voittamaan entistä voimakkaampia ja paremmin varustettuja vastustajia. Oletettavasti armeijat kerättiin ledungilla eli siten, että talonpojat varustivat sotilaat ja laivat päällikön käyttöön. Hyökätessään voimakasta vihollista vastaan viikinkien armeijat aloittivat hyökkäyksen kiviryöpyllä, mitä seurasivat hyökkäykset miekoin, keihäin ja kirvein milloin miltäkin puolelta. Samanaikaisilla pistohyökkäyksillä pyrittiin saamaan aikaan hajaannusta vihollisen linjoissa ja poistamaan miesvahvuudesta kotejaan puolustamaan joutuneet taitamattomat maajussit, joita viikingeillä oli usein vastassaan. Viikinkiarmeijan päällikkönä oli poikkeuksetta kokenut soturi, jolla oli tukenaan yleensä kaksitoista henkivartijaa; sukujen parhaimmat taistelijat ja luotettavimmat soturit. Kun puolustus alkoi heiketä, viikinkiarmeija hyökkäsi armeijan päällikön ja tämän henkivartijoiden johdolla kiilamuodostelmassa vihollisen joukkojen keskelle jaellen iskuja kummallekin puolelle. Kiila työntyi joukkojen läpi vastustamattomalla voimalla hajottaen rivit ja pakottaen vastapuolen lähitaisteluun. Rankassa lähitaistelussa ratkaisevaa oli soturin henkinen ja ruumiillinen kestävyys, joka viikingeillä oli usein parempi kuin vastustajillaan. Viikinkiarmeijoiden keskinäisissä taisteluissa yritettiin yleensä päästä nopeaan ratkaisuun surmaamalla vastapuolen päällikkö. Jos päällikkö saatiin hengiltä, johtajaa vaille jäänyt armeija oli helpompi Hullut ja humalaiset asialla Berserkkisotureista on paljon kertomuksia, jotka ovat oletettavasti liioiteltuja. Hillitsemättömästä ja hallitsemattomasta soturista ei olisi ollut juurikaan hyötyä. Berserkki-nimitys tulee muinais skandinavian sanasta berserkr, joka tarkoittaa karhupaitaa; ikään kuin berserkki olisi karhun sisällä. Ynglinga-saagassa berserkkien kuvataan olevan kuin raivotautiset koirat: he ulvovat, purevat kilpiään, hävittävät kaiken, mikä heidän tielleen osuu eikä heihin pysty tuli eikä rauta. Berserkkitilan salaisuutta ei tiedetä. On esitetty, että berserkit olivat henkisesti järkkyneitä, toisaalta on epäilty, että berserkki on saatu houkuteltua soturista esiin psykoaktiivisilla aineilla, kuten sienillä, yrteillä tai alkoholilla. Toisten näkemysten mukaan viikinkisoturit pystyivät menemään transsiin, jossa he eivät tunteneet väsymystä eivätkä kipua. Viikinkilähteiden mukaan berserkkitila on lahja jumalilta. Tosin lahjasta ei ollut kovin suurta iloa, sillä berserkin rohkeus taistelussa oli toki ihailtavaa, mutta sellainen ihminen oli myös niin arvaamaton, että hänestä on syytä pysytellä mahdolllsimman kaukana. Vanhan islantilaisen Grágás-lakikokoelman mukaan berserkkitilaan rauhan aikana mennyt oli lainsuojaton ja tämän sai kuka tahansa surmata. osprey publishing

7 SOTURI voittaa, sillä taistelu muuttui hajanaiseksi ilman johtajaa. Arkeologiset todisteet löytö Viikinkien aurinkokompassi sijainti Grönlanti, 1948 merkitys Todiste viikinkien edistyneistä navigointitaidoista ja -laitteista, jotka tekivät Atlantin ylittämisen mahdolliseksi. Aseseppä oli jumalten kädenjatko Viikingit katsoivat aseseppien olevan jumalten asialla. Monilla skandinaavisen muinaisuskon jumalilla oli erilaisia seppien takomia ihmeaseita, ja seppiä pidettiin erittäin suuressa Arvostettu sepän ammatti siirtyi sukupolvelta toiselle. Frankit saivat tuta viikinkien voiman Britteinsaarten jälkeen viikingit suuntasivat Englannin kanaalin etelärannalle, jossa maa oli vehmasta ja rikkauksia riitti. Kaarle Suuren kuoltua 800-luvulla mahtava Frankkien valtakunta alkoi rakoilla sisäisten ristiriitojen vuoksi. Viikingit pystyivät käyttämään hyväkseen valtakunnan heikkenemistä ja pilkkoutumista pienempiin kuningaskuntiin. Pohjanmiehet hyökkäsivät rannikoille ja etenivät suuria jokia pitkin sisämaahan. Vuonna 841 viikingit soutivat Seineä pitkin ylös, hyökkäsivät Roueniin ja Jumiègesin luostariin. Seuraavana vuonna he palasivat ja vaativat suojelurahaa jokivarren kylistä. Mikäli pyydettyä summaa ei saatu, kylä ryöstettiin. Seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan viikingit mellastivat länsi frankkien valtakunnan suurten jokien varsilla ja etenivät aina Pariisiin asti. Viikinkien onnistui toisinaan myös päästä korkeaan asemaan: länsi frankkien kuningas Kaarle Yksinkertainen luovutti vuonna 911 epätoivoissaan Seinen alajuoksun norjalaisen viikinkipäällikön Rollon hallintaan, jotta tämä puolustaisi länsi frankkien alueita viikinkien hyökkäyksiä vastaan. Rollo sai herttuan arvon ja asettui Roueniin. Kaupunki vaurastui viikinkien ryöstösaaliiden kaupalla, ja Rollo alkoi laajentaa hallinnassaan olevaa aluetta. Vuoteen 933 mennessä Rollon valtakunta kattoi suunnilleen nykyisen Normandian alueen. Mannermaata ryöstelemällä rikastuneet viikingit suuntasivat seuraavaksi Englannin suuriin kaupunkeihin. Vuonna 867 Suurena pakana-armeijana tunnettu joukko valtasi Yorkin kaupungin pakanapäällikkö Ivar Ragnarssonin ja tämän veljien Halfdanin ja Ubben johdolla. Vuoden 869 jälkeen Ivar jätti Englantiin asettuneiden viikinkien johdon veljilleen ja siirtyi itse Irlantiin johtamaan Dublinin kuningaskuntaa. Useimpien tutkijoiden käsityksen mukaan juuri Ivar Ragnarsson oli kantaisä North umbriaa, Irlanninmeren rannikoita ja Skotlantia hallinneelle normannihallitsijoiden Uí Ímair -suvulle, jonka nimi merkitsee Ivarin jälkeläisiä. arvossa. Tunnustukseen oli syytäkin, sillä sepän työ oli raskasta ja korkeaa ammattitaitoa edellyttävää. Viikinkiajan alussa rautaa saatiin suomalmista ja järvimalmista, joita kerättiin Skandinavian soilta, joista ja lammista. Malmi kuumennettiin hehkuvaksi miilussa, jossa poltettiin hitaasti hiillettyä puuhiiltä, ja taottiin ahjossa raudaksi. Miekkojen takominen ja etenkin terän karkaiseminen rautakautisilla välineillä niin, että siitä tuli sekä vahva että luistava, oli erityistä taitoa vaativa prosessi. Matkan saaliit säästivät Rooman Ivarin kolmas veli Björn Ragnarsson oli keskittynyt frankkien maan rannikkojen ryöstelemiseen. Kun nykyisen Ranskan rannikot oli koluttu, hän päätti lähteä etelämmäs. Hän oli kuullut, että Välimeren rannikolla frankkivaltakuntien tuolla puolen oli kaupunkeja ja satamia, jotka olivat vielä rikkaampia kuin ne, joihin viikingit olivat siihen mennessä ulottaneet kauppa- ja ryöstöretkensä. Björn kokosi 632 laivan laivaston ja lähti yli miehen kanssa kohti Roomaa. Matkatessaan etelään armeija keräsi satumaiset ryöstösaaliit: kultaa, ho peaa ja orjia Pohjolassa myytäväksi. Kun matkaa oltiin tehty noin vuoden päivät, Björnin laivasto kääntyi takaisin, sillä saalista oli niin paljon kuin laivat pystyivät kuljettamaan. Rooma jäi Björn Ragnarssonilta näkemättä. Ragnarssonin Rooman-retki oli luultavasti viimeinen suuri viikinkiretki. 800-luvun loppupuolella sotatekniikka ja -taito olivat kehittyneet niin, että frankit alkoivat pystyä pitämään puoliaan viikinkejä vastaan, ja ryöstöretket muuttuivat aiempaa vaarallisemmiksi ja vähemmän tuottaviksi. Kun ryöstely lakkasi kannattamasta, matkaan lähtivät vähemmän sotaisat miehet. Heidän voittonsa ja valloituksensa eivät perustuneet miekkaan vaan hopeaan ja kauppatavaraan. Lue lisää Mark Harrison: Viking Warrior, Osprey Publishing, 2000 Christopher Gravett: Hastings 1066 The fall of Saxon England, Osprey Publishing, 2000 Philip Wilkinson: Vikings Warriors Age of Conquerors, Carlton Books Ltd., text/arms.htm bridgeman Historia