Muutamia ajatuksia ja ehdotuksia puurakentajalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muutamia ajatuksia ja ehdotuksia puurakentajalta"

Transkriptio

1 Kun osat loksahtavat kohdalleen.. Puurakentamisen innovatiiviset kiinnitysratkaisut Muutamia ajatuksia ja ehdotuksia puurakentajalta

2 Nimeni on Meiri Rohner, olen sveitsiläinen hirsiveistäjä, puurakentaja ja Kainuussa toimivan Appisalvos Oy:n toimitusjohtaja. Yrityksemme on erikoistunut toteuttamaan käsityönä tehtäviä, yksilöllisiä rakennuksia ja rakenteita hirrestä ja massiivipuusta. Käsityön jälki näkyy rakennuksissamme. Työmenetelmämme edellyttävät perinteiden kunnioittamista ja niistä oppimista. Rakenteissa käytämme paljon puuliitoksia tavoitteenamme säilyttää ja tuoda esille puun kauneus. Kuten muussakin rakentamisessa, avoin mieli uusille ideoille ja menetelmille on tärkeää ja vie asiaamme eteenpäin. Komeiden puuliitosten paikka on siellä missä ne näkyvät, mutta piiloon jäävät rakenteet on viisasta jäykistää nykyaikaisella täyskierreruuvilla. Ilman kiinnitysmateriaaleja emme siis tule toimeen! Näin tehtiin myös 6 tonnin painoilla rasitetulle kaksoisparrulle Kuopion Mestari-2012 tapahtumassa. (alin kuva)

3 Alun perin keskieurooppalaisena puurakentajana olen aina seurannut kiinnitysjärjestelmien kehitystä Sveitsissä, Saksassa ja Itävallassa. Sieltä löytyy useita puurakenteiden kiinnitysratkaisuja, joiden etu on niiden helppo ja joustava asennus, lujuus, turvallisuus tai näkymättömyys. Parhaimmassa tapauksessa ratkaisu pystyy tarjoamaan kaikki edut samalla kertaa. Vanhojen, usein häiritsevästi näkyviin jäävien kiinnitystapojen kuten naulojen, ruuvien, kulmarautojen ja vanteiden rinnalle on kehitetty uusia toimivia ratkaisuja. Keski-Euroopan monista hyvistä puurakentamiseen suunniteltujen kiinnitysvälineiden valmistajista erottuu mielestäni yksi yritys yli muiden: itävaltalainen SIGHA AG. Seuravilla sivuilla perusteluni!

4 Muutama vuosi sitten löysin sattumalta aivan uuden tavan kiinnittää vaakaparrun pystytolppaan. IdeFix toi nerokkaan ratkaisun yleiseen ongelmaan: Miten kiinnitetään palkki lujasti tolpan pääpuuhun ilman näkyviä ja vertailussa jopa tehottomia kulmarautoja? IdeFix on kolmeulotteisella ruuvauksella kiinnitetty hylsy, jonka keskellä on M-kierre. Yksinkertaisella porausohjurilla hylsy voidaan asentaa niin, että se ottaa vastaan myös sivuvoimia. Vetolujuutta Idefix tarjoaa uskomattomat 45kN! Ja mikä parasta - kiinnitys ei näy päällepäin, vaan ruuvihylsy upotetaan materiaalin sisälle näkymättömiin! IdeFix-kiinnitysratkaisu tarjoaa meille puuliitostentekijöille mahtavia mahdollisuuksia. Alla olevat kuvat ovat kehärakenteesta, joka rakennettiin Kuopion Mestaritapahtumassa syyskuussa Luonnonpyöreästä puusta toteutettu kehärakenne siirtää 70 kn kattokuormaa 7,2 m jännevälillä turvallisesti ulkoseinille.

5 Käyttäjäkokemuksia: IdeFix kiinnitysmenetelmä herätti mielenkiintomme SIHGA:n tuotteisiin. Ajan myötä olemme tutustuneet myös yrityksen tarjoamiin muihin innovatiivisiin tuotteisiin kuten uudenlaisiin, säädettäviin tolppajalkoihin, erikoispuuruuveihin (10 mm läpimittaan ja aina 600mm pituuteen saakka), palkkikiinnityslevyihin ja elementinostosilmukoihin. Käyttämämme SIHGA-tuotteet ovat vain osa innovatiivisen yrityksen koko tuotevalikoimasta. SIHGA tarjoaa myös erikoisempia kiinnitystapoja mm. terassille ja julkisivulle. SIHGA tuotteilla kiinnitys betoniin tai puuelementtien yhdistäminen voidaan tehdä uudella kekseliäällä tavalla. Puurakentajana arvostan myös sitä, että saan samasta talosta erikoisiin kiinnitysvälineisiin kehitetyt työkalut ja apuvälineet. Näin tehtävä hoituu ripeästi ja ammattimaisesti. Omaa luokkaansa on myös pakkausjärjestelmä. Tuotteita (esim. ruuvit) saa pien-, asennus- tai isossa projektipakkauksissa. Pakkauksessa on aina mukana sopiva värikoodilla merkitty, 60mm pitkä kärki, asennusohjeet (sis. lujuustiedot) ja merkintäkynä. Erikoisemmassa tuotteissa pakkauksessa on mukana koko setti, esim. IdeFix-hylsy sekä kooltaan ja määrältään sopivat erikoisruuvit. Näin ei jää kaukainenkaan mökkityömaa seisomaan oikean materiaalin tai työkalujen puutteessa!

6 Yksi merkittävä SIHGA:n palveluetu asiakkaalle on yrityksen tarjoama ammattitaitoinen suunnitteluapu. Yrityksen palveluksessa oleva insinööri laskee liitokset ja ehdottaa siihen sopivat kiinnitysmateriaalin. Esimerkiksi Kuopion Mestaritapahtuman aikana suoritetussa rasitustesteissä ollut kaksoisparru oli vahvistettu täyskierreruuveilla SIHGA:n insinöörin antamien tietojen mukaan. Lopputulos piti sen, mitä oli luvattu: taipuma pysyi sovitetussa rajassa, vaikka betonipainoista muodostui epätasainen pistekuorma.

7 SIHGA insinööriltä löytyy ratkaisu myös erikoisempien rakenteiden kiinnittämiseen. Saimme kiinnityssuositukset Suomessa harvoin toteutetulle kehärakenteelle luonnonpyöreästä puusta kahdessa päivässä! Tämä on todella ensiluokkaista palvelua!

8 Puu on kaunis, ainutlaatuinen ja ekologinen rakennusmateriaali. Puuhun voi luottaa, kuten myös perinteisiin liitoksiin! Koestuksessa hammaspalkki taipui vain 33 mm, kun sen päälle lastattiin 10 tonnin pistekuormaa. Jänneväli palkilla on 7,2 metriä. Perinteiden ohella tarvitsemme uusia menetelmiä ja hyviä yhteistyökumppaneita! Voimme lämpimästi suositella yhteistyötä SIHGA:n kanssa! Lupaukset ja liitokset pitämään yhdessä olemme vahvempia! Parhain terveisin puurakentaja Meiri Rohner Alppisalvos Oy, Meiri Rohner, Hakokyläntie 194, Hyrynsalmi, P ,

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin.

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Tasalattiasuihkujen suosio kasvaa. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Vähemmän esteitä - enemmän hyötyjä Tasalattiaiset

Lisätiedot

Vaiheittaiset ohjeet Ruuvaaminen puuhun ja muoviin

Vaiheittaiset ohjeet Ruuvaaminen puuhun ja muoviin Vaiheittaiset ohjeet Ruuvaaminen puuhun ja muoviin Erilaiset ruuvin päät Yksinkertaisen uritetun ruuvin pään lisäksi on olemassa kolme erilaista ruuvin päätä, joihin ruuvimeisseli tai terä sopii: Phillips

Lisätiedot

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja

Lisätiedot

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.

Lisätiedot

Rockfon System Contour Ac Baffle

Rockfon System Contour Ac Baffle Järjestelmän kuvaus Rockfon System Contour Ac Baffle Kehyksetön vaimennusjärjestelmä Ac-REUNAMUOTO GRP YEARS IT LIM ED Helppo ja nopea asennus SYSTE WAR M NT Y I hanteellinen ratkaisu huonetilaan, jossa

Lisätiedot

MaxFloor Komposiittilautojen asennus

MaxFloor Komposiittilautojen asennus MaxFloor Komposiittilautojen asennus Asennusvaihtoehto 1, T - muovikiinnikkeet (vaiht. RST pikakiinnikkeet) Perustus (Runko) 1. Perustuksen pitää olla tasainen ja vakaa, ettei terassiin tule vääntöä tai

Lisätiedot

Profiilijärjestelmä. Ikkunoiden energiatehokkaaseen. asennukseen

Profiilijärjestelmä. Ikkunoiden energiatehokkaaseen. asennukseen Profiilijärjestelmä Ikkunoiden energiatehokkaaseen asennukseen Making it perfect illbruck tuotemerkki tarjoaa tehokkaita julkisivujen ja ikkuna-asennusten tiivistysmenetelmiä. illbruck tuotesarjastamme

Lisätiedot

KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ

KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ on kehittänyt uuden kiinnitysjärjestelmän keraamisten julkisivulaattojen kiinnitykseen. HT- Julkisivujärjestelmää voidaan käyttää tuulettuvissa julkisivuissa

Lisätiedot

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta.

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta. Asennusohjeet Asennustyön voi suorittaa yksi henkilö mutta työskentely pareittain on suositeltavaa. Elementit toimitetaan muovilla päällystetyllä paketilla, paketti on varastoitava ilmavasti maasta irti

Lisätiedot

Raskaan kaluston parhaat palat

Raskaan kaluston parhaat palat -lokasuojia YOUR SAFETY ON THE ROAD 1 2 3 B L R S H V 1 Yksikköpyörälokasuoja 500 1700 550 1100 540 75 792-DK1635 1 Paripyörälokasuoja 550 1700 550 1100 540 75 792-DK1640 1 Paripyörälokasuoja 600 1700

Lisätiedot

CLT-rakentamisen yleisperiaatteet

CLT-rakentamisen yleisperiaatteet 4.1 Teollisuus- ja toimitilarakentaminen - Seinän kiinnitys Seinälevyn kiinnitys Ulkoverhous Koolaus Pystytiiviste (tuulensuojalevy) Seinän kiinnitys Pilari (CLT:ä tai liimapuuta) Perustus Saumanauhat

Lisätiedot

Rakennuskiinnikkeet. Haponkestävät A4-rakennuskiinnikkeet. Kulmaraudat S35, A4. Kulmaraudat V2, A4. Palkkikengät U A4.

Rakennuskiinnikkeet. Haponkestävät A4-rakennuskiinnikkeet. Kulmaraudat S35, A4. Kulmaraudat V2, A4. Palkkikengät U A4. Haponkestävät A4-rakennuskiinnikkeet Ruostumaton AISI 316 Pultin reikä Ø10 Kulmaraudat S35, A4 50 x 50 x 2,0 x 35 1 213504 Ruostumaton AISI 316 Laadukkaat, haponkestävät A4-kiinnikkeet sopivat kaikkein

Lisätiedot

HT - JULKISIVUJÄRJESTELMÄ

HT - JULKISIVUJÄRJESTELMÄ 1 KAUNIS JA AJATON JULKISIVU Laattojen välisten saumojen leveys voidaan minimoida 0 3 mm ja vaakasuman leveys voidaan maksimoida 0-25 mm. Kiinnitysorsi voidaan asentaa vaaka- tai pystysuuntaisesti. Samassa

Lisätiedot

25.11.11. Sisällysluettelo

25.11.11. Sisällysluettelo GLASROC-KOMPOSIITTIKIPSILEVYJEN GHO 13, GHU 13, GHS 9 JA RIGIDUR KUITUVAHVISTELEVYJEN GFH 13 SEKÄ GYPROC RAKENNUSLEVYJEN GN 13, GEK 13, GF 15, GTS 9 JA GL 15 KÄYTTÖ RANKARAKENTEISTEN RAKENNUSTEN JÄYKISTÄMISEEN

Lisätiedot

Puurakenteet. Tomi Toratti

Puurakenteet. Tomi Toratti 1 Puurakenteet Tomi Toratti 25.9.2014 2 SFS 5978 Puurakenteiden toteuttaminen. Rakennuksien kantavia rakenneosia koskevat vaatimukset 2012 Toteutusasiakirjat Toteutusluokat TL1, TL2 ja TL3 Toleranssiluokat

Lisätiedot

Mekaanisin liittimin yhdistetyt rakenteet. Vetotangolla vahvistettu palkki

Mekaanisin liittimin yhdistetyt rakenteet. Vetotangolla vahvistettu palkki Mekaanisin liittimin yhdistetyt rakenteet Vetotangolla vahvistettu palkki 16.08.2014 Sisällysluettelo 1 MEKAANISIN LIITTIMIN YHDISTETYT RAKENTEET... - 3-1.1 VETOTAGOLLA VAHVISTETTU PALKKI ELI JÄYKISTETTY

Lisätiedot

TacFast tarjoaa nopean ja mutkattoman tavan asentaa lattiapäällysteitä monenlaisille aluslattioille...

TacFast tarjoaa nopean ja mutkattoman tavan asentaa lattiapäällysteitä monenlaisille aluslattioille... TacFast on mullistava mekaaninen asennusjärjestelmä TacFast Systems International -yhtiöltä, jonka toiminta perustuu innovaatioihin ja jolla on salkussaan yli 300 patenttia. Modulaariset TacFast-polypropeenilaatat

Lisätiedot

Deckra Komposiittilautojen asennus

Deckra Komposiittilautojen asennus Deckra Scandinavia Ab Asennusopas, Deckra 4 v295787 / 2018 Deckra Komposiittilautojen asennus Asennusvaihtoehto 1, T -muovikiinnikkeet 1 Perustus (Kivijalka) 1. Perustuksen pitää olla tasainen ja vakaa,

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

YL-RAPPU! A - O T S A I N A U T A I M D A J E O U S R J U O A I H H K N K O

YL-RAPPU! A - O T S A I N A U T A I M D A J E O U S R J U O A I H H K N K O ! YL-RAPPU NOUDATA KASAUS- OHJEITA HUOMIO KIRJAN YL-RAPPU KASAUSKIRJA R Fox1-Teline On Suomalainen tuote joka on rakennettu ja suunniteltu EU-Normin EN1004:2004 mukaiseksi. R Johdanto 1.Yleistä YL-RAPPU

Lisätiedot

Finnforest Kerrostalojärjestelmä. Mika Kallio 11.11.2010

Finnforest Kerrostalojärjestelmä. Mika Kallio 11.11.2010 Mika Kallio 11.11.2010 1 2 Pitkät perinteet Euroopan vanhoissa kulttuurimaissa Pilari-palkkityyppiset ristikkorakenteet näkyvinä rakenteina hyvin tyypillisiä niin Saksassa, Ranskassa kuin Englannissakin

Lisätiedot

JORDAHL-KIINNITYSKISKOESITE KÄYTTÖOHJEEN TUEKSI: KÄYTTÖSELOSTE BY 237

JORDAHL-KIINNITYSKISKOESITE KÄYTTÖOHJEEN TUEKSI: KÄYTTÖSELOSTE BY 237 JORDAHL-KIINNITYSKISKOESITE KÄYTTÖOHJEEN TUEKSI: KÄYTTÖSELOSTE BY 237 2/10 JORDAHL-KIINNITYSKISKOESITE Tämän esitteen tarkoitus on antaa suunnittelijoille ja urakoitsijoille ideoita ja esimerkkejä kiinnityskiskojen

Lisätiedot

Eurokoodien mukainen suunnittelu

Eurokoodien mukainen suunnittelu RV-VAluAnkkurit Eurokoodien mukainen suunnittelu RV-VAluAnkkurit 1 TOIMINTATAPA...3 2 MITAT JA MATERIAALIT...4 2.1 Mitat ja toleranssit...4 2.2 Valuankkurin materiaalit ja standardit...5 3 VALMISTUS...6

Lisätiedot

Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola

Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola Puu sopii omakotitalorakentamiseen mainiosti tunnelmallinen ja kustannustehokas materiaali 2 Puu palaa ja lahoaa urbaaniin

Lisätiedot

CENTER DESIGN. Asennusohjeet 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY. Piilipuunkatu RAISIO. ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6

CENTER DESIGN. Asennusohjeet 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY. Piilipuunkatu RAISIO.  ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6 ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6 CENTER Asennusohjeet DESIGN 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY Piilipuunkatu 11 21200 RAISIO Asennettaessa Design - kupua vinoon sisäkattoon, tulee rakentaa ns. oikaisulaatikko,

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1 Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä

Lisätiedot

Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin

Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin Seisoo omillaan Seinään ei tarvitse porata reikiä ja se on tarpeeksi kestävä kannattelemaan melkein mitä ikinä pitääkin säilyttää. Mahdollisuudet

Lisätiedot

UPM SILMU-Pergola ASENNUS- JA RAKENNUSOHJEET

UPM SILMU-Pergola ASENNUS- JA RAKENNUSOHJEET UPM SILMU-Pergola ASENNUS- JA RAKENNUSOHJEET Onnittelut uuden UPM SILMU-Pergolan hankinnasta! MONIPUOLISESTI JA NAUTITTAVASTI Puiden lehteen puhkeavista kasvupisteistä nimensä saanut UPM SILMU-Pergola

Lisätiedot

JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW

JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW LISÄVARUSTEVASTUKSEN ASENNUSOHJE KAUKORA OY Kaukora Oy 2015 Jäspi kattilavastus 6kW Asentajan ohje 2 Sisällysluettelo 1 Tärkeää 4 Turvallisuustiedot 4 Sähköasennukset 4 2 Takuuehdot

Lisätiedot

ikilauta Loppu lahoamiselle ja homehtumiselle Helppo asentaa ja työstää Puusyykuvioitu ja pintamaalattu Huoltovapaa ja paloturvallinen julkisivu

ikilauta Loppu lahoamiselle ja homehtumiselle Helppo asentaa ja työstää Puusyykuvioitu ja pintamaalattu Huoltovapaa ja paloturvallinen julkisivu Julkisivut Päiväys: 11/04 Loppu lahoamiselle ja homehtumiselle Helppo asentaa ja työstää Puusyykuvioitu ja pintamaalattu Huoltovapaa ja paloturvallinen julkisivu Julkisivupaneeli Tuotteet: on ainutlaatuinen

Lisätiedot

Kevyt ja vahva I-PALKKI. Rakentajan ykkösvalinta talon kantaviin rakenteisiin

Kevyt ja vahva I-PALKKI. Rakentajan ykkösvalinta talon kantaviin rakenteisiin Kevyt ja vahva I-PALKKI Rakentajan ykkösvalinta talon kantaviin rakenteisiin Kevyt ja helppo mutta sitäkin jämäkämpi rakenne! Kevyt ja helppo mutta sitäkin jämäkämpi rakenne! Etsitkö ratkaisua helpompaan,

Lisätiedot

Rakennuskiinnikkeet. Rakennuskiinnikkeet opas 104-106 Rakennuskiinnikkeet 107-111 RAKENNUSKIINNIKKEET

Rakennuskiinnikkeet. Rakennuskiinnikkeet opas 104-106 Rakennuskiinnikkeet 107-111 RAKENNUSKIINNIKKEET Rakennuskiinnikkeet ITW Construction -rakennuskiinnikkeistä löydät vain laatutuotteita, jotka soveltuvat monenlaisiin käyttökohteisiin. Seuraavalla aukeamalla voit tutustua kiinnikkeiden käyttökohteisiin

Lisätiedot

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912 PASSION IN CRANES PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI Since 1912 PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä on maailman kehittynein työpajanosturi. Sen ainutlaatuiset

Lisätiedot

TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE. TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706

TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE. TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706 TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE 1. TUOTETYYPPI TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706 Tässä asennusohjeessa on käsitelty osastoivia tuotteita, tyyppi TPU705 ja TPU706, valmistaja T-Tammer OÜ, Peterburi

Lisätiedot

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS Vaatehoitotila kuuluu tärkeänä osana kiinteistöön. Laitteet ja varusteet on määriteltävä ja sijoitettava tilaan siten, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja esteetöntä.

Lisätiedot

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0 Tuotekoodi: 4933443500 Kompakti iskuporakone, vain 198 mm pitkä tekee siitä ideaalin ahtaissa tiloissa työskentelyyn Joustava akkujärjestelmä: Työkalu käy kaikkien Milwaukee

Lisätiedot

RakMK:n mukainen suunnittelu

RakMK:n mukainen suunnittelu RV-VAluAnkkurit RakMK:n mukainen suunnittelu RV-VAluAnkkurit 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 Mitat ja toleranssit... 4 2.2 Valuankkurin materiaalit ja standardit... 5 3 VALMISTUS...

Lisätiedot

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi)

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi) Asennusja käyttöohje Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835 408110 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

Alulasi Oy. Kokonaan avattava parvekkeen lasitusjärjestelmä CE-sertifioidun, uuden ja parannetun parvekkeen lasitusjärjestelmän.

Alulasi Oy. Kokonaan avattava parvekkeen lasitusjärjestelmä CE-sertifioidun, uuden ja parannetun parvekkeen lasitusjärjestelmän. Alulasi Oy Parvekelasit Kokonaan avattava parvekkeen lasitusjärjestelmä 2012 CE-sertifioidun, uuden ja parannetun parvekkeen lasitusjärjestelmän. Helppokäyttöinen ja käytännöllinen Lasitettu parveke on

Lisätiedot

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ Puurakentamisen RoadShow 15.2.2012 Suvi Tyynilä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Kuninkaantammi-projekti VANTAA KUNINKAANTAMMI 5 000 asukasta PITKÄKOSKI MYYRMÄKI

Lisätiedot

TITAN Megashore -tuentajärjestelmä

TITAN Megashore -tuentajärjestelmä TITAN Megashore -tuentajärjestelmä Ischebeck TITAN -alumiinituki Koko 6 Alumiinitukia on kolmea eri kokoa, joissa pystysuunnassa kulkeva ura mahdollistaa kehien kiinnittämisen nopeasti ja turvallisesti

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

Asennusohje. Rockfon Contour

Asennusohje. Rockfon Contour Asennusohje Rockfon Contour Yleistietoja Järjestelmän kuvaus: Rockfon Contour on kehyksetön akustinen melunvaimennin, joka on valmistettu 50 mm:n kivivillalevystä. Sen kumpikin puoli on esteettisesti miellyttävää

Lisätiedot

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja

Lisätiedot

sadan vuoden rakkaus kuva Pasi Haaranen U utuu s mallit 2011 Lapponia

sadan vuoden rakkaus kuva Pasi Haaranen U utuu s mallit 2011 Lapponia sadan vuoden rakkaus kuva Pasi Haaranen U utuu s mallit 2011 Lapponia Lapponia valmiskoti Tee parempi talo kuin ajattelit! olemme myös valinneet Lapponian taloosi ratkaisuja, jotka pienentävät hiilijalanjälkeä

Lisätiedot

Tarinoita Kasvu Openiin osallistuneista metsä- ja luontoyrityksistä

Tarinoita Kasvu Openiin osallistuneista metsä- ja luontoyrityksistä Tarinoita Kasvu Openiin osallistuneista metsä- ja luontoyrityksistä 2015-2017 Case: ELINTARVIKKEITA LUONNOSTA Perustamisvuosi: 2014 Liikevaihto: 108 746 Mukana: Lapin Kasvupolku 2016 Eliksiirejä, rouheita

Lisätiedot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot Asennusvinkkejä Asennusvinkkejä Varo poraamasta sähköjohtoihin, kanaviin, putkiin tai muihin vahingoittuviin osiin. Jos olet epävarma näiden johtojen ja putkien sijainnista, ota yhteyttä sähköasentajaan

Lisätiedot

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Lämpöpuiset kylpytynnyrit Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Huomaa veden minimitäyttö tynnyrissä!! AMH-Puu Oy Puh. (03) 513 5569 Niemisvedentie 801 Faksi (03) 513 5561

Lisätiedot

Julkiset rakennukset puusta

Julkiset rakennukset puusta Julkiset rakennukset puusta RATKAISUJA RAKENTAMISEEN PUU KERROSTALOISSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Rakentamisen ekologinen jalanjälki kasvaa, ellei asialle tehdä mitään

Lisätiedot

Max. levyn paksuus. paksuus. d 0 d p d p a d s l s Tuuote Art.-No. [mm] [mm] [mm] [mm] [mm] [mm] [kpl]

Max. levyn paksuus. paksuus. d 0 d p d p a d s l s Tuuote Art.-No. [mm] [mm] [mm] [mm] [mm] [mm] [kpl] DUOTEC Nylontulppa TEKNISET TIEDOT LEVYMATERIAALEISSA d s d 0 a d p t fix l s Porakoko Min. levyn paksuus Max. levyn paksuus Min. asennussyvyys Ruuvin koko Ruuvin pituus Myyntiyksikkö d 0 d p d p a d s

Lisätiedot

Näin asennat. suihkukulman: SK-850

Näin asennat. suihkukulman: SK-850 Näin asennat suihkukulman: SK-850 Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana roskiin. tuotteen lasiosat on huolellisesti suojattava kokoamisen yhteydessä.

Lisätiedot

RATKAISUJA SUIHKUTILOIHIN PUHTAAT KAIVOT

RATKAISUJA SUIHKUTILOIHIN PUHTAAT KAIVOT RATKAISUJA SUIHKUTIOIHIN PUHTAAT KAIVOT TASAATTIAISTEN SUIHKUJEN SUOSIO KASVAA Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Tasalattiasuihkuille tarkoitetut järjestelmämme

Lisätiedot

WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN

WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN Ennen Tycroc TWP rakennuslevyjen asennusta täytyy varmistaa, että alusta on kuiva, luja, jäykkä ja vakaa sekä puhdas pölystä, öljystä,

Lisätiedot

HALFEN ANKKUROINTIMASSA TARVIKKEINEEN BETONI HB 14 - FI

HALFEN ANKKUROINTIMASSA TARVIKKEINEEN BETONI HB 14 - FI HALFEN ANKKUROINTIMASSA TARVIKKEINEEN BETONI HB 14 - FI SISÄLTÖ SISÄLTÖ Ankkurointimassa HBV Plus styreenivapaa vinyyliesteri 4-5 Ankkurointimassa HB ER-SF epoksi 6-9 Ankkurointimassa HB - W styreenivapaa

Lisätiedot

Kiinnikeopas. LK Säätöputki. LK Patterikiinnike UNI. (Tuote nro , )

Kiinnikeopas. LK Säätöputki. LK Patterikiinnike UNI. (Tuote nro , ) Kiinnikeopas LK Patterikiinnike UNI LK Patterikiinnike UNI k/k 40 (Tuote nro 481 43 92) LK Patterikiinnike UNI k/k 50 (Tuote nro 481 44 03) LK Säätöputki (Tuote nro 481 43 91, 481 43 90) Siisti ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

VAAJA ulkoverhouspaneelin asennusohje

VAAJA ulkoverhouspaneelin asennusohje ulkoverhouspaneelin asennusohje on kertaalleen pintamaalattu ulkoverhouspaneeli, joka on mahdollista naulata piilosta. Piilokiinnittämällä ulkoverhouspaneelit julkisivusta saadaan naulaton. Piilokiinnitys

Lisätiedot

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen LVL by Stora Enso Syysriihi 2017 Puu ja Bioenergia, Jyväskylä Jaakko Huovinen Stora Enso lyhyesti Stora Enso vastaa maailmanlaajuisiin megatrendeihin Suuret, maailmanlaajuiset kehityssuuntaukset vaikuttavat

Lisätiedot

Parolan Rottinki Oy www.parolanrottinki.fi myynti@parolanrottinki.fi HITSAAJANTIE 3, 13720 PAROLA, PUH. (03) 637 2199

Parolan Rottinki Oy www.parolanrottinki.fi myynti@parolanrottinki.fi HITSAAJANTIE 3, 13720 PAROLA, PUH. (03) 637 2199 Riippukeinun ohje / Rottinkituotteiden yleiset kunnossapito-ohjeet: Yleistä: Rottinki on ekologinen valinta. Rottinkipalmut suojelevat metsiä joissa ne kasvavat, sillä palmujen keruu tarjoaa vaihtoehdon

Lisätiedot

Tehdasmaalattu lista nopeuttaa työtä. Mutta silloin ei ole tapana peittää maalilla tiivisteitä ja liitoksia.

Tehdasmaalattu lista nopeuttaa työtä. Mutta silloin ei ole tapana peittää maalilla tiivisteitä ja liitoksia. 1. Listat asennetaan rakentamisen ja korjaamisen loppuvaiheessa. Yleensä listojen asennusjärjestys on kattolistat, vuorauslaudat ja jalkalistat. Käsittelemättömät listat kiinnitetään, tiivistetään ja maalataan

Lisätiedot

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Verkoston voima puurakentamisessa Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Puurakentamisen lyhyt historia 1990-luvun alkupuolella eri puolilla Eurooppaa esiteltiin ajatuksia monikerroksisista

Lisätiedot

SC - liimattavat eristevillapiikit

SC - liimattavat eristevillapiikit SC - liimattavat eristevillapiikit Itseliimautuvalla liimapiikillä kiinnität eristemateriaalin vaivattomasti kohteeseen. Pakkaus sisältää kiinnikelevyt CL2-30. Pituus mm SC19C 100 19 SC19 500 19 SC25 500

Lisätiedot

Asennusohjeet FIX Road system

Asennusohjeet FIX Road system Asennusohjeet FIX Road system Ennenkuin aloitat: FIX Road systeemin asennus pitää tehdä kahden henkilön voimin, jotta vaurioilta vältytään ja työn jälki on parempi. Kiskot on asennettava niin ylös kuin

Lisätiedot

Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta.

Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta. Puutietoseminaari 1.6.2017 Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta. Tuotekehityspäällikkö Hermanni Nylander 1.6.2017 lapwall.fi 1 Puutietoseminaari 1.6.2017

Lisätiedot

SAPA AURINKOSUOJA Yhdistetty toiminnallisuus ja muotoilu

SAPA AURINKOSUOJA Yhdistetty toiminnallisuus ja muotoilu 4550 Yhdistetty toiminnallisuus ja muotoilu Sapa Solar Shading 4550 ow urinkosäleikkö asennetaan joko pysty- tai vaakasuuntaiseksi. sennus voi olla joko itsekantava tai kiinnitys voidaan tehdä muihin kantaviin

Lisätiedot

Cembrit Windstopper Basic

Cembrit Windstopper Basic Rakennuslevyt Cembrit Windstopper Basic Säänkestävä tuulensuojalevy. Kestää julkisivussa 6 kuukautta ilman julkisivuverhousta. Cembrit Windstopper Basic Säänkestävällä Windstopper-järjestelmällä toteutat

Lisätiedot

Metallinen halkovaja. KÄYTTÖOHJE/ asennusohje. Asennukseen tarvitaan kaksi henkilöä ja siihen menee 1 2 tuntia.

Metallinen halkovaja. KÄYTTÖOHJE/ asennusohje. Asennukseen tarvitaan kaksi henkilöä ja siihen menee 1 2 tuntia. Metallinen halkovaja KÄYTTÖOHJE/ asennusohje Asennukseen tarvitaan kaksi henkilöä ja siihen menee 1 2 tuntia. 1 ENNEN TYÖN ALOITTAMISTA Käyttöohje Ennen halkovajan kokoonpanoa tarkista rakennuslaissa säädetyt

Lisätiedot

SLH terä skäiteiden äsennusohje

SLH terä skäiteiden äsennusohje SLH terä skäiteiden äsennusohje SLH Teräskaiteet toimitetaan asennusvalmiina kaideosina. Toimitussisältö: Pystytolppa SLH 42 tai SLH 40 - Lattiaan kiinnitettävä pystytolppa - Pystytolpan kiinnityslaipan

Lisätiedot

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus.

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus. Toteutamme tilatarpeesi nopeammin valmiiksi mietityllä runko-, seinä- ja kattojärjestelmällä. Esimerkkirakennuksemme kertovat, että puurakenteista voidaan tehdä yksilöllisiä tilaajan vaatimuksiin suunniteltuja

Lisätiedot

Karmitulppa S-UP 10X135 T40 ZN

Karmitulppa S-UP 10X135 T40 ZN Karmitulppa S-UP 10X135 T40 ZN SORMATIN TUOTEKOODI 76024 Lujuudestaan ja monipuolisuudestaan tunnetut karmitulpat suurille kuormille Läpiasennuksiin tarkoitetuissa 10 mm:n nailontulpissa on pidennetty

Lisätiedot

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Taipuisa kaukolämpöputki on taipuisa ja itsekompensoituva, yhdellä tai kahdella ruostumattomasta teräksestä valmistetulla virtausputkella varustettu lämpöeristetty

Lisätiedot

Etuiskunvaimentimien teline

Etuiskunvaimentimien teline RAKENNUSOHJE Etuiskunvaimentimien teline Noudata ohjeita ja niihin liittyviä kuvia tarkasti. Uusien osien tekniset ominaisuudet esitellään lyhyesti ennen asennusohjeita. 91 Lehden numero 21 liitteenä saat

Lisätiedot

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman

Lisätiedot

www.ruukki.fi Ruukin sandwichpaneelit energiatehokkaisiin rakennuksiin

www.ruukki.fi Ruukin sandwichpaneelit energiatehokkaisiin rakennuksiin www.ruukki.fi Ruukin sandwichpaneelit energiatehokkaisiin rakennuksiin TUOTELUETTELO 2013 Energiatehokkuutta innovaatiosta loppukäyttöön Säästä jopa 20 % energian kulutuksessa Ruukin ilmatiiviin seinärakenteen

Lisätiedot

KEVYT, VAHVA JA HELPPO ASENTAA

KEVYT, VAHVA JA HELPPO ASENTAA KEVYT, VAHVA JA HELPPO ASENTAA OTA VÄLIPOHJA HYÖTYKÄYTTÖÖN 1 LAAJA KOKEMUS KÄYTÖSTÄ Posi-palkki on ollut käytössä jo yli 40 vuotta Suomessa Posi-palkkia on käytetty sadoissa rakennuksissa vuodesta 2011

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohje HEATEX lämmöntalteenottokaivolle

Asennus- ja huolto-ohje HEATEX lämmöntalteenottokaivolle Asennus- ja huolto-ohje HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä olevaan

Lisätiedot

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja Terassielämäsi kestävä pohja Twinson on terassielämäsi kestävä pohja Hetki terassilla on hetki vapaudessa. Aurinkoisen päivän aloittaminen astumalla terassille antaa rauhan ja kokonaisuudentunteen ilman

Lisätiedot

Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018

Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018 Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018 MIKSI KAUPUNKISUUNNITTELUSSA TULISI EDISTÄÄ PUURAKENTAMISTA? - ei mielipidekysymys eikä talouspolitiikkaa vaan

Lisätiedot

Tarkastusluukut. Knaufin valikoimassa on eri kokoisia ja eri palonsuojausluokkiin

Tarkastusluukut. Knaufin valikoimassa on eri kokoisia ja eri palonsuojausluokkiin Tarkastusluukut Knaufin valikoimassa on eri kokoisia ja eri palonsuojausluokkiin kuuluvia tarkastusluukkuja. Käyttäjät ovat mieltyneet tuotteisiimme niiden huomaamattomuuden vuoksi seinissä ja katoissa.

Lisätiedot

Kivikorit. Asennusohje. Oy ViaCon Ab, Vernissakatu 8, 01300 VANTAA Puh. 0207 415 400 e-mail: viacon@viacon.fi www.viacon.fi

Kivikorit. Asennusohje. Oy ViaCon Ab, Vernissakatu 8, 01300 VANTAA Puh. 0207 415 400 e-mail: viacon@viacon.fi www.viacon.fi Kivikorit Asennusohje Oy ViaCon Ab, Vernissakatu 8, 01300 VANTAA Puh. 0207 415 400 e-mail: viacon@viacon.fi www.viacon.fi Asennusohje Pidätämme oikeuden muutoksiin. Tämä asennusohje on ohjeellinen, eikä

Lisätiedot

CSEasyn toimintaperiaate

CSEasyn toimintaperiaate CSEasyn toimintaperiaate Pultti (6x) Rajoitinkappale Tavallinen vanne CSEasy-rengas CSEasy-sovitin Puristuslevy Sisäsovitin koostuu kolmesta esiasennetusta lohkosta ja yhdestä esiasennetusta kumisesta

Lisätiedot

Apurungon valinta ja kiinnitys. Kuvaus. Suositukset

Apurungon valinta ja kiinnitys. Kuvaus. Suositukset Kuvaus Kuvaus Runko, apurunko ja vahvistus käsittelevät yhdessä erilaisia kuormituksia, joita ajoneuvoon kohdistuu käytön aikana. Apurungon mitoitus ja rakenne, kiinnitys ja vahvistus määräytyvät useiden

Lisätiedot

Karmitulppa S-UF 10X135 HEX ZN

Karmitulppa S-UF 10X135 HEX ZN Karmitulppa S-UF 10X135 HEX ZN SORMATIN TUOTEKOODI 76014 Hyväksytyt, lujuudestaan ja monipuolisuudestaan tunnetut karmitulpat suurille kuormille Läpiasennuksiin tarkoitetuissa 10 mm:n nailontulpissa on

Lisätiedot

5.3 Maaliskuu 2001. Gyptone. Reuna B, ruuvikiinnitys. Alakatot

5.3 Maaliskuu 2001. Gyptone. Reuna B, ruuvikiinnitys. Alakatot . Maaliskuu 00 Gyptone Reuna B, ruuvikiinnitys Alakatot Ruuvikiinnitys reuna B Gyptone-levyt, joissa on viistetty reuna, reuna B, kiinnitetään ruuveilla puu- tai teräskannattajiin. Puukannattajat voidaan

Lisätiedot

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen Tuotteen tunnistaminen MODIX-raudoitusjatkoksen mallin voi tunnistaa tuotteessa olevasta tunnuksesta ja suojatulpan väristä. Värikoodit on esitetty alla olevassa taulukossa.

Lisätiedot

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax.

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA puh. 09 867 8450 fax. 09 867 84577 www.geberit.fi Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit by Geberit Oy Uutuus Ajatonta muotoilua kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneen

Lisätiedot

ORANSSIVARTINEN N-SARJA

ORANSSIVARTINEN N-SARJA Kestävät asfaltti-, maanrakennusja maisemointityökalut vaativaan käyttöön! ORANSSIVARTINEN N-SARJA Asfaltin, betonin, soran, sepelin, hiekan ja mullan siirtoon, tasoittamiseen ja muokkaamiseen MUUNNELTAVAT

Lisätiedot

KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN

KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN Ennen Tycroc TWP rakennuslevyjen asennusta täytyy varmistaa, että alusta on kuiva, luja, jäykkä ja vakaa sekä puhdas pölystä, öljystä, rasvoista

Lisätiedot

RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt

RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt Eurokoodien mukainen suunnittelu RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt 1 TOIMINTATAPA... 2 2 MITAT JA MATERIAALIT... 3 2.1 RKL- ja R2KL-kiinnityslevyjen mitat... 3 2.2 R3KL-kiinnityslevyjen

Lisätiedot

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI 1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. ErgoFloor-kumilaatat. sivu 1 / 5 VARASTOINTI

ASENNUSOHJE. ErgoFloor-kumilaatat. sivu 1 / 5 VARASTOINTI ASENNUSOHJE ErgoFloor-kumilaatat sivu 1 / 5 VARASTOINTI Kumilaatat tulee säilyttää kuivassa tilassa, jonka lämpötila on yli +10C. Jos kumilaattoja säilytetään alle +10C lämpötilassa, tulee ne siirtää asennettavaan

Lisätiedot

PUUTARHAVAJA METALLIA KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJEET. Asentamiseen tarvitaan kaksi ihmistä ja asennus vie aikaa 2-3 tuntia.

PUUTARHAVAJA METALLIA KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJEET. Asentamiseen tarvitaan kaksi ihmistä ja asennus vie aikaa 2-3 tuntia. PUUTARHAVAJA METALLIA KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJEET Asentamiseen tarvitaan kaksi ihmistä ja asennus vie aikaa 2-3 tuntia. ENNEN KUIN ALOITAT: Ennen vajan kokoamista tarkasta paikalliset rakennusmääräykset vajan

Lisätiedot

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta sisustuskivet Suomalainen sisustuskivi on sekä kaunis että käytännöllinen. Kivi kestää arjen kulutusta ja on värisävyiltään ajaton. Sisustuskivellä voit tuoda kulumatonta

Lisätiedot

Reuna A. Kuormitus. Näkyvä ripustettu T-lista kannatinjärjestelmä, avattava

Reuna A. Kuormitus. Näkyvä ripustettu T-lista kannatinjärjestelmä, avattava Reuna A Näkyvä ripustettu T-lista kannatinjärjestelmä, avattava 5 B A Suorareunaiset Gyptone levyt, reuna A, kiinnitetään näkyviin kannatinjärjestelmiin T-5 tai T-4. Ne on valmistettu galvanoiduista teräsprofiileista,

Lisätiedot

a Strong Aura Aura SI PARHAAKSI KATTOSI PARHAAKSI pi betonikattotiili Ulkomitat: erikoispinnoitteella

a Strong Aura Aura SI PARHAAKSI KATTOSI PARHAAKSI pi betonikattotiili Ulkomitat: erikoispinnoitteella a Strong Aura Aura attotiili AURA-kattotiili perinteisenä betonikattotiilenä perinteisenä betonikattotiilenä sopii sopii ltaan suomalaisiin muotoilultaan rakennuksiin. suomalaisiin Kattotiilen rakennuksiin.

Lisätiedot

Enkolit Peltiliima Kaikille rakennusten suojapellityksille

Enkolit Peltiliima Kaikille rakennusten suojapellityksille Peltiliima Kaikille rakennusten suojapellityksille Peltiliima Pitkäaikaisille kestäville kiinnityksille! Enkolit peltiliimaa on käytetty yli 50 vuotta rakennusten suojapellitysten liimaukseen. Taloudellisesti

Lisätiedot

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA

Lisätiedot

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja Peab on mittavat resurssit omaava pohjoismainen yhteiskuntarakentaja. Olemme ammattitaitoinen ja luotettava

Lisätiedot

Finnforest Terassin kokoamisohje Terassi 10

Finnforest Terassin kokoamisohje Terassi 10 Finnforest Terassin kokoamisohje Terassi 10 Terassin kokoaminen ja perustaminen Terassi on tarkoitettu koottavaksi valmiiksi pohjustetulle ja tasatulle maalle. Perustamisessa on otettava huomioon mahdollinen

Lisätiedot

1608 1 6 m m r a u t a m u s t a. Anja Pesola Oy 1 6 0 8-1

1608 1 6 m m r a u t a m u s t a. Anja Pesola Oy 1 6 0 8-1 1608 1 6 m m r a u t a m u s t a Anja Pesola Oy 1 6 0 8-1 Rautaputki K i i nteävar ti nen, si l eä verhotanko maalattua rautaa. T angon halkaisija 16mm. Tangon metripaino n. 230g. K annatinväli enintään

Lisätiedot

Gyproc XR. Ääneneristysranka Tekniset tiedot ja asennusohjeet

Gyproc XR. Ääneneristysranka Tekniset tiedot ja asennusohjeet Gyproc XR Ääneneristysranka Tekniset tiedot ja asennusohjeet Tuotekuvaus Gyproc XR Parempi ääneneristävyys Gyproc XR -teräsranka on kehitetty antamaan parempi ääneneristävyys Gyproc-väliseiniin ääneneristävyystasoilla

Lisätiedot