Biokaasun mahdollisuudet ja tuotannon potentiaali Suomen maataloudessa. PTT-katsaus 2/2006. Biokaasuteknologian perusteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biokaasun mahdollisuudet ja tuotannon potentiaali Suomen maataloudessa. PTT-katsaus 2/2006. Biokaasuteknologian perusteet"

Transkriptio

1 29 Projektipäällikkö ANNIMARI LEHTOMÄKI Jyväskylän Teknologiakeskus Oy Professori JUKKA RINTALA Jyväskylän Yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasun mahdollisuudet ja tuotannon potentiaali Suomen maataloudessa Kiinnostus biokaasuteknologian hyödyntämiseen maataloudessa on lisääntynyt Suomessa nopeasti viime aikoina. Kiinnostus lähtee sekä energia- että ympäristöteknologian lähtökohdista, jotka molemmat aiempaa voimakkaammin tukevat biokaasuteknologian käyttöönottoa. Biokaasuteknologia voi mahdollistaa tilan energiaomavaraisuuden sekä sähkön, lämmön että ajoneuvojen ja työkoneiden polttoaineen suhteen. Biokaasuteknologian perusteet Biokaasuteknologia perustuu mikrobien toimintaan. Hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa mikrobit hajottavat orgaanista ainetta (esimerkiksi lantaa, biojätettä, kasvibiomassaa) siten, että hajotuksen lopputuotteena syntyy runsaasti metaania sisältävää biokaasua. Biokaasun tyypillinen koostumus on noin 60 % metaania ja noin 40 % hiilidioksidia. Tämän lisäksi biokaasu voi sisältää pieniä määriä muita yhdisteitä kuten rikkivetyä, ammoniakkia, vetyä ja häkää. Luonnossa biokaasua muodostuu esimerkiksi soilla. Biokaasun sisältämä metaani on monipuolinen polttoaine, sillä se voidaan hyödyntää sekä sähkön- ja/tai lämmöntuotannossa että ajoneuvojen

2 30 PTT-katsaus 2/2006 ja työkoneiden polttoaineena, jolloin voidaan välttää uusiutumattomien luonnonvaroihin perustuvien polttoaineiden käyttö. Biokaasuprosessissa tuotettu metaani on useissa elinkaarianalyyseissa todettu yhdeksi energiatehokkaimmista ja ympäristöystävällisimmistä tavoista tuottaa liikenteen biopolttoainetta (LBS 2002). Biokaasutuotannon ympäristövaikutukset Korvaamalla fossiilisten polttoaineiden käyttöä kasvihuonekaasuneutraalilla biokaasulla voidaan pienentää maatalouden ympäristövaikutuksia sekä suoraan että epäsuorasti. Biokaasutuotannon lopputuotteena muodostuu myös orgaanista jäännöstä, ja koska ravinnehäviöt ovat biokaasuprosessissa vähäiset, soveltuu orgaaninen jäännös usein hyvin lannoitus- ja maanparannusaineena käytettäväksi. Prosessin aikana suuri osa käsiteltävässä materiaalissa olevasta orgaanisesta typestä liukoistuu eli muuttuu ammoniumtypeksi, joka on peltolevityksessä nopeammin kasvien hyödynnettävissä. Siten biokaasuprosessin jäännöksen lannoitekäytössä typen haihtuminen ja huuhtoutuminen vesistöihin jäävät alhaisemmaksi kuin esimerkiksi käytettäessä lantaa suoraan pelloilla. Kaikkea käsiteltävässä materiaalissa olevaa hiiltä ei tyypillisessä biokaasuprosessissa pystytä hajottamaan metaaniksi, ja jäännökseen jäävä hiili peltoon palautettuna hidastaa maaperän köyhtymistä. Spontaanin hajoamisprosessin seurauksena lannankäsittelystä tiloilla aiheutuu kasvihuonekaasupäästöjä metaanin ja typpioksiduulin muodossa. Biokaasuprosessin yhteydessä lannan hallitussa käsittelyssä nämä päästöt pystytään minimoimaan. Hyödyntämällä biokaasuprosessin jäännös lannoitteena vähennetään kemiallisten lannoitteiden tarvetta, ja voidaan saavuttaa lähes suljettu ravinnekierto (Kuva 1). Lisäksi anaerobinen käsittely hygienisoi käsiteltävää materiaalia ja vähentää hajua aiheuttavien yhdisteiden määrää, jolloin lannoitekäytöstä tulee turvallisempaa ja hyväksyttävämpää. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu, joten sen päästöt ilmakehään biokaasuprosessien yhteydessä tulee minimoida. Tärkeä biokaasulaitoksen metaanipäästöihin vaikuttava tekijä on katettu jälkikaasutus. Tyypillisesti noin 10 % maatilakohtaisen biokaasulaitoksen metaanintuotosta voidaan saavuttaa varastoimalla biokaasuprosessin jäännös katetussa, kaasunkeräyksellä varustetussa jälkikaasutusaltaassa. Mikäli tämä säiliö sen sijaan on kattamaton, voidaan tätä metaanintuottoa vastaava energiamäärä menettää kasvihuoneilmiötä voimistavina päästöinä ilmakehään. Biokaasutuotannon nykytilanne Suomessa ja muualla Suomi on biokaasuteknologian kehittämisen pioneereja, vaikkakin biokaasuteknologian hyödyntäminen Suomessa on toistaiseksi ollut vähäistä. Kiinnostus biokaasuteknologiaa kohtaan oli huomattavaa öljykriisien seurauksena 1970 ja 1980 luvuilla. Maatilakohtaisia biokaasulaitoksia oli Suomessa vuonna 2004 tiettävästi kuudella maatilalla, ja ne tuottivat vuoden 2004 aikana yhteensä noin m 3 biokaasua (Kuittinen et al. 2005), mikä vastaa energiasisällöltään noin MWh. Viime vuosina Suomessa on toteutettu tai on toteuttamisvaiheessa muutamia sekä maatilakohtaisia että keskitettyjä biokaasulaitoksia. Esimerkiksi Vehmaalla on vuonna 2005 aloittanut toimintansa keskitetty, 20 sikalayrittäjän yhdessä omistama biokaasulaitos, joka käsittelee sikalalietteen lisäksi teollisuuden sivutuotteita ja puhdistamolietet- Kaaviokuva biokaasun tuotantoketjusta, biokaasun raaka-aineina peltobiomassat ja muut materiaalit Eläinten lanta Biojäte jne Biokaasu Lämpö Sähkö Liikennepolttoaine Korjuu Partikkelikoon pienennys Esikäsittely Varastointi Esikäsittely Biokaasun tuotanto Jäännöksen varastointi, jälkikaasutus Jälkikäsittely Kuva 1

3 31 Kuva 2 Taulukko 1 Kalmarin tilan biokaasureaktori Laukaassa (Kuva: Annimari Lehtomäki) Esimerkkejä eri materiaalien metaanintuottopotentiaaleista Materiaali Metaanintuottopotentiaali 1 CH 4 /kg orgaanista ainetta m 3 CH 4 /tonni märkäpaino Teurastamojäte Biojäte Energiakasvit Lanta m 3 metaania ~ 1 l öljyä ~ 10 kwh tä yhteensä n tonnia vuodessa. Laitos tuottaa sähköä 600 omakotitalon tarpeen verran. Laihialla otettiin käyttöön vuoden 2003 lopulla biojätettä, jätevesilietettä, mallastehtaan lietettä ja viljankuivausjätettä käsittelevä biokaasulaitos, ja Halsualla on vuoden 2003 syksystä lähtien ollut käynnissä maatilakohtainen sikalalietettä sekä mm. kunnan puhdistamo- ja sakokaivolietteitä ja teollisuuden sivutuotteita käsittelevä biokaasulaitos. Kalmarin tilalla Laukaassa on ollut vuodesta 1998 toiminnassa maatilakohtainen, oman tilan lietelannan lisäksi elintarviketeollisuuden sokeri- ja rasvasivutuotteita käsittelevä biokaasulaitos (Kuva 2), sekä vuodesta 2002 käytössä Suomen toistaiseksi ainoa biokaasulla toimiva henkilöauto VolvoV70 Bi-fuel (Kuva 3). Maatilakohtaisten biokaasulaitosten edelläkävijämaa on Saksa, jossa oli vuoden 2005 lopussa noin maatilamittakaavan biokaasulaitosta, joista 80 % käsitteli myös peltokasveja, lähinnä maissia ja säilörehua. Suurin osa näistä laitoksista on rakennettu kasvien ja lannan yhteiskäsittelyyn. Yhtenä syynä biokaasulaitosten määrän nopeaan kasvuun Saksassa ovat hallituksen tavoitteet energiantuotantorakenteiden muuttamiseksi ja erittäin kannustava tukipolitiikka (Weiland 2005). Eri materiaalien biokaasupotentiaali maatiloilla Eläinten lanta on hyvä biokaasuprosessin perusmateriaali, koska se sisältää useimmat mikrobien tarvitsemat ravinteet ja sillä on korkea puskurikapasiteetti. Lannan metaanintuottopotentiaali on keskimäärin 300 l metaania/kg orgaanista ainetta, mikä vastaa noin m 3 metaania/tonni märkää jätettä (Taulukko 1). Lannan alhaisen kuiva-ainepitoisuuden johdosta metaanintuotto reaktoritilavuutta kohti on usein alhainen pelkkää lantaa käsiteltäessä, mutta biokaasulaitosten metaanintuottoa ja kannattavuutta voidaan lisätä yhteiskäsittelyllä, eli käsittelemällä reaktorissa lannan lisäksi erilaisia orgaanisia materiaaleja. Tilan ulkopuolisten materiaalien yhteiskäsittely tilalla tuotettujen materiaalien kanssa usein parantaa laitoksen taloudellista kannattavuutta paitsi näistä materiaaleista saatavan lisäenergian, myös nk. porttimaksujen ansiosta. Potentiaalisia lisämateriaaleja ovat esimerkiksi yhdyskuntien ja teollisuuden biojätteet, puhdistamolietteet sekä peltobiomassat, eli sekä energiantuotantoa varten viljellyt energiakasvit että erilaiset kasvintuotannon sivutuotteet ja jätteet. Eri materiaalien yhteiskäsittely voi tasapainottaa käsiteltävän seoksen ravinne- ja kosteuspitoisuutta siten, että korkeamman metaanintuoton lisäksi saavutetaan myös parempi orgaanisen aineen hajotustulos. Samalla kiinteästäkin jätteestä tulee lietemäistä, jolloin se on pumpattavissa ja sekoitettavissa eli helpommin käsiteltävissä sekä itse prosessissa että sen jälkeen. Kasvibiomassa soveltuu hyvin biokaasun tuotantoon, ja biokaasun tuotanto on useissa tutkimuksissa todettu tehokkaimmaksi tavaksi tuottaa kasveista biopolttoainetta. Tämä johtuu siitä, että biokaasun tuotantoprosessi on melko yksinkertainen ja kuluttaa vähemmän energiaa verrattuna moniin muihin biopolttoaineiden tuotantotapoihin. Lisäksi biokaasun tuotannossa voidaan hyödyntää lähes kaikki kasvinosat, esimerkiksi sokerijuurikkaat naatteineen. Esimerkiksi englantilaisessa elinkaaritutkimuksessa peltobiomassasta tuotetun biokaasun energiatehokkuus oli noin kaksi kertaa korkeampi kuin kasveista tuotetun biodieselin ja bioetanolin (Salter et al. 2005).

4 32 PTT-katsaus 2/2006 Biokaasun tuotanto peltokasveista kiinnostuksen kohteena Kiinnostus bioenergian ja myös biokaasun tuotantoon peltokasveista on viime vuosina ollut voimakasta useissa maissa. Syynä ovat paitsi tavoitteet uusiutuvan energian ja biopolttoaineiden tuotannon lisäämiseksi, myös maatalouden ylituotantoongelmat ja peltopinta-alan vapautuminen energiakasvien viljelyyn. Biokaasutuotantoon soveltuvat monenlaiset kasvit, mikä edesauttaa monipuolisen viljelyrakenteen säilyttämistä maataloudessa. Tarkoitusta varten viljeltyjen energiakasvien lisäksi erilaiset kasvintuotannossa syntyvät kasvijätteet sekä esimerkiksi kesantomailla, ylituotantona ja vuoroviljelyssä syntyvät kasvibiomassat voitaisiin hyödyntää biokaasun tuotannossa. Useiden energiakasvien viljelyyn soveltuu huonolaatuinenkin viljelymaa, ja monet tarvitsevat vain vähän lannoitteita. Mikäli biokaasuprosessin jäännös palautetaan lannoitteeksi energiakasvien viljelyyn, voidaan saavuttaa lähes täydellinen ravinteiden kierto, ja muun lannoituksen tarve voi poistua kokonaan. Epäorgaanisten lannoitteiden valmistus, erityisesti typen sitominen ilmakehästä, on erittäin energiaintensiivistä, vastaten jopa % kasvin viljelyn kuluttamasta energiasta ja lisäten merkittävästi myös prosessin kasvihuonekaasupäästöjä (Börjesson 2004; Salter et al. 2005). Mikäli biokaasuprosessin jäännös voidaan käyttää korvaamaan kemiallisia lannoitteita, parantaa tämä biokaasuprosessin koko ketjun energiatehokkuutta edelleen (Salter et al. 2005). Lisäksi korjuujätteiden kerääminen pelloilta biokaasun tuotannossa hyödynnettäväksi pienentää vesistöihin valuvaa ravinnekuormaa. Biokaasu peltokasveista joustava energian tuotantomuoto Biokaasun tuotantoa varten sadonkorjuu kannattaa suorittaa melko varhaisessa kasvun vaiheessa, jolloin kasvibiomassan hajoavuus biokaasureaktorissa on parempi. Tällöin satoa voidaan korjata useita kertoja kasvukauden aikana, ja kokonaissadot ovat useimmiten kertakorjuumenetelmiä suurempia. Toisin kuin monet muut uusiutuvat energiamuodot, kasvibiomassa on melko helposti varastoitavissa ja käytettävissä silloin, kun energiankysyntä on suurimmillaan. Biokaasun tuotantoon käytettävää kasvimateriaalia ei tarvitse kuivata. Sen sijaan säilörehun tekoon perustuvat menetelmät kasvien Erkki Kalmarin Volvo V70 Bi-fuel tankattavana oman tilan biokaasutankkausasemalla (Kuva: Jeremias Kalmari) Esimerkkejä eri kasvien metaanintuottopotentiaaleista Kasvi Metaanintuottopotentiaali 1 CH 4 /kg kuivaainetta m 3 CH 4 /tonni (märkäpaino) Timoteinurmie Ruokohelpi Apila Virna-kaura Lupiini Maa-artisokka Nokkonen Rehukaali Sokerijuurikas (juurikas + naatit) Sokerijuurikas (pekät naatit) Kauran olki m 3 metaania ~ 1 l öljyä ~ 10 kwh varastoinnissa ovat käytössä useissa maissa (Weiland 2003). Biokaasun tuotantoon soveltuvien kasvien valinnassa on otettava huomioon useita erilaisia näkökohtia. Energiakasveiksi soveltuvien kasvilajien on tuotettava runsaasti biomassaa mahdollisimman vähäisellä viljelypanostuksella, kasvien tulee olla mahdollisimman helppoja viljellä, korjata ja varastoida, mahdollisimman kestäviä ja vaatimattomia, sekä tulla toimeen vähällä lannoituksella. Monivuotisten kasvien tulee lisäksi olla hyviä talvehtimaan. Jotta kasvibiomassan metaanintuottopotentiaali olisi mahdollisimman korkea, tulisi biomassan sisältää runsaasti helposti hajoavia hiilihydraatteja ja vähän hajotusta rajoittavaa ligniiniä. Lisäksi metaanintuottoa edistää anaerobihajotuksen kannalta optimaalinen hiili/typpisuhde. Kuva 3 Taulukko 2

5 33 Kasvien kuiva-ainesatoja, laskennallisia metaani- ja bruttoenergiasaantoja sekä henkilöautokilometrien määrä hehtaaria kohti Kasvi Sato (t kuiva-aine /ha) Metaanisaanto (m 3 CH4/ha) Bruttoenergia saanto (MWh/ha) Henkilöautokilometrit (1 000 km/ha) Timoteinurmi Ruokohelpi Maa-artisokka Sokerijuurikas (juurikas+ naatit) Sokerijuurikas (pelkät naatit) Kauran olki 2 2, m 3 metaania ~ 1 l öljyä ~ 10 kwh Henkilöauton keskimääräinen kulutus 8 m 3 CH 4 /100 km 1 Kangas et al. 2004, 2 Sankari 1993, 3 Häggblom 1988, 4 Hyytiäinen et al Taulukko 3 Hehtaarilta parin auton polttoaine Biokaasun tuotantoon soveltuvat monenlaiset kasvit. Laboratoriokokeiden perusteella useimpien kasvien metaanintuottopotentiaali on ollut välillä l metaania/kg kuiva-ainetta (Taulukko 2). Märkäpainotonnia kohti vaihtelu on suurempaa, kuitenkin keskimäärin noin 100 m 3 metaania/tonni (1 m 3 metaania vastaa energiasisällöltään noin 1 l kevyttä polttoöljyä). Laskennalliset metaani- ja bruttoenergiasaannot eri kasveille laskettiin käyttäen kirjallisuudesta löydettyjä tietoja kasvien satotasoista. Korkeimmat laskennalliset metaanisaannot hehtaaria kohti olivat sokerijuurikkaalla, maa-artisokalla, ruokohelpillä ja timoteinurmella (Taulukko 3). Yhden hehtaarin sadosta olisi tämän perusteella mahdollista tuottaa m 3 metaania, mikä vastaa noin MWh bruttoenergiasaantoa. Mikäli yhden hehtaarin heinäsadosta tuotettu metaani käytettäisiin henkilöautojen polttoaineena (keskikulutus 8im 3 CH4 /100 km), riittäisi se noin ajokilometriin vuosittain. Tämä vastaa 1-2 henkilöauton vuotuista polttoainekulutusta ( km/vuosi). Perinteisesti rehuna käytetyt monivuotiset heinäkasvit ovat yksi tehokkaimpia biomassan tuottajia pohjoisissa ilmasto-olosuhteissa (Lewandowski et al. 2003). Koska nämä kasvit on jalostettu rehuksi, on niiden hajoavuus anaerobisissa olosuhteissa (vrt. lehmän pötsi) hyvä. Heinäkasvien tuotantoon tarvittava kalusto ja asiantuntemus ovat olemassa, ja lisäksi ne ovat osa totuttua kulttuurimaisemaa. Nurmiheinät ovat melko vaatimattomia ja helppoja viljellä sekä varastoida säilörehumenetelmällä. Siten nämä perinteiset rehukasvit soveltuvat nykyisten tutkimustulosten perusteella hyvin biokaasun tuotantoon. Sokerijuurikkaasta saatava metaanintuotto on korkea ( m 3i CH 4/ /ha), mutta sen vaatimat viljelypanostukset ovat vastaavasti heinäkasveja korkeammat. Tässä esitetyt luvut perustuvat pitkäkestoisiin nk. panosperiaatteella toimiviin metaanintuottokokeisiin laboratoriomittakaavassa, ja täydenmittakaavan biokaasulaitoksissa metaanisannot voivat olla jonkin verran alhaisempia. Esimerkiksi pilot-mittakaavan reaktorikokeissa saannot ovat vaihdelleet välillä % panoskokeiden metaanisaannoista. Bruttoenergiasaantojen laskemisessa ei ole siis otettu huomioon kasvibiomassan tuotannossa ja reaktorin operoinnissa käytettyä energiaa. Ruotsalaisessa tutkimuksessa koko biokaasuprosessiin kulunut energia kasvien tuotannosta biokaasun puhdistukseen vastasi noin % prosessissa tuotetun metaanin energiasisällöstä (Berglund & Börjesson 2004). Maatalouden biokaasupotentiaali vastaa vähintään neljännestä Suomen henkilöautokannan polttoainetarpeesta Jäteperäisen biokaasumetaanin vuosittaiseksi tuotantopotentiaaliksi Suomessa on erään laskelman mukaan arvioitu 14 TWh, mikä vastaa noin henkilöauton vuotuista polttoaineen kulutusta (Lampinen 2003). Tästä luvusta noin 4 TWh olisi peräisin eläinten lannasta ja 7 TWh maatalouden kasvijätteistä, eli näistä maataloudessa syntyvistä biomassoista olisi mahdollista tuottaa polttoaine noin 24 %:lle Suomen henkilöautoista. Nämä luvut eivät sisällä tarkoitusta varten viljeltyjen energiakasvien biokaasupotentiaalia. Toisen arvion mukaan vuoteen 2015 mennessä olisi Suomessa teknistaloudellisesti mahdollista kasvattaa vuotuista biokaasun tuotantoa 7 18 TWh (Asplund et al. 2005). Voidaan olettaa, että nykyisellä teknologialla

6 34 PTT-katsaus 2/2006 biokaasureaktorissa on mahdollista tyypillisellä 20 päivän viipymällä ja jälkikaasutuksella saavuttaa 70 % käsiteltävän kasvin metaanintuottopotentiaalista. Heinällä (ominaismetaanintuottopotentiaali n. 0,34 m 3 CH 4 / kg kuiva-ainetta, mikä vastaa kuutiota metaania märkäpainotonnia kohti ja noin kuutiota metaania hehtaaria kohti, olettaen sadoksi 8 t ka /ha) tämä vastaisi siis kuutiota metaania hehtaaria kohti. Näillä oletuksilla nykyisellä biokaasuteknologialla esimerkiksi kesantomailla (n. 10 % Suomen peltopinta-alasta) voitaisiin tuottaa noin 460 miljoonaa kuutiota metaania, mikä vastaa 4,5 TWh ja 6 miljardia ajokilometriä, eli noin henkilöauton vuotuista polttoaineen käyttöä. Hyödyntämällä kesantomailla tuotettava biomassa nykyisellä biokaasuteknologialla olisi siis mahdollista tuottaa polttoaine 12 prosentille Suomen henkilöautoista. Maa- ja metsätalousministeriön esittämän arvion mukaan energiakasvien viljely voisi 5-10 vuoden tähtäimellä olla mahdollista hehtaarilla. Mikäli tämänsuuruinen peltoala otettaisiin energiaheinän tuotantoon, voitaisiin nykyisellä biokaasuteknologialla tuottaa % Suomen nykyisen henkilöautokannan polttoainetarpeesta. Ruotsissa maatalouden jätteiden vuotuiseksi biokaasupotentiaaliksi on arvioitu 11 TWh (Nordberg et al. 1998), kun taas energiakasvien vuotuinen biokaasupotentiaali on arvioitu olevan noin TWh, vastaten hehtaarin peltoalaa (Herland 2005). Saksassa on arvioitu, että nykyinen ha energiankasvien tuotantoala kasvaa hehtaariin vuoteen 2010 mennessä (Anonyymi 2005). Biokaasu liikennepolttoaineena Liikenne on tänä päivänä lähes kokonaan riippuvainen öljystä ja sitä kautta hyvin haavoittuvainen öljyn maailmanmarkkinahintojen heilahduksille. Edistämällä kotimaisten biopolttoaineiden käyttöä liikenteessä voidaan vähentää liikenteen ympäristövaikutuksia ja riippuvuutta tuontipolttoaineista. EU:n liikennepolttoainedirektiivin suosituksen mukaan vuoteen 2010 mennessä 5,75 % liikenteessä käytetyistä polttoaineista tulisi olla biopolttoaineita, ja siten keskustelu liikenteen biopolttoaineiden tuotannon ja käytön lisäämiseksi käy vihdoin myös Suomessa vilkkaana. Biokaasuprosessissa tuotettu metaani on useissa elinkaarianalyyseissa todettu yhdeksi energiatehokkaimmista ja ympäristöystävällisimmistä tavoista tuottaa liikenteen biopolttoainetta (LBS 2002). Biokaasumetaanilla käyvien ajoneuvojen päästöt ovat alle 10 prosenttia tavanomaisten ajoneuvojen päästöistä paitsi hiilidioksidin, myös useimpien muiden kaasumaisten ja hiukkasmaisten yhdisteiden osalta. Lisäksi niiden melutaso on huomattavasti bensiini- ja dieselkäyttöisiä ajoneuvoja alhaisempi. Tekniset valmiudet liikennepolttoaineen tuotannolle ja käytölle olemassa Biokaasun ajoneuvo- ja työkonekäyttö edellyttää kosteuden, hiilidioksidin ja rikkivedyn poistamisen sekä kaasun kompressoinnin. Puhdistetun kaasun metaanipitoisuus on tyypillisesti yli 96 %, eli puhdistettu biokaasu vastaa polttoaineena maakaasua sillä erotuksella, että maakaasu on fossiilinen polttoaine ja biokaasu hiilidioksidineutraali biopolttoaine. Biokaasun puhdistukseen on olemassa useita kaupallisesti saatavilla olevia menetelmiä. Puhdistettua biokaasua voidaan oman käytön lisäksi myydä oman jakeluaseman kautta tai siirtää muualla myytäväksi rekkakuljetuksen tai maakaasu-, kaupunkikaasu- tai erillisen biokaasuputkiston kautta. Kaasuautoja on käytössä runsaasti eri puolilla maailmaa ja useimmilla autonvalmistajilla on mallistossaan kaasua polttoaineenaan käyttäviä ajoneuvoja. Ajoneuvoja löytyy kaikista kokoluokista (Kuvat 3 ja 4). Useimmat kaasua käyttävät henkilöautot ovat kaksipolttoainejärjestelmällä varustettuja nk. bi-fuel-autoja, jotka voivat hyödyntää polttoaineenaan sekä metaania että bensiiniä. Kaasuajoneuvojen turvallisuus on tiukkojen laatuvaatimusten ansiosta vähintään yhtä Kuva 4 Biokaasubussi tankattavana Linköpingin kaupungin linja-autovarikolla Ruotsissa (Kuva: Annimari Lehtomäki)

7 35 hyvä kuin vastaavien bensiini- tai dieselkäyttöisten ajoneuvojen. Biokaasun liikennekäytön edelläkävijämaita ovat olleet Ruotsi, Ranska, Sveitsi, Islanti ja Italia. Ruotsi on kaikkein pisimmällä biokaasun liikennekäytössä, ja siellä onkin nykyisin käytössä yli kaasukäyttöistä ajoneuvoa ja yksi biokaasulla kulkeva juna. Kaasuajoneuvojen määrä kasvaa jatkuvasti. Kaasun tankkausasemia on Ruotsissa 60 kappaletta 18 kaupungissa. Biokaasu tarjoaa Suomelle hajautetun energiavaihtoehdon Suomessa polttoaineen tuotanto maatilakokoluokan biokaasulaitoksessa on ollut käytössä vuodesta 2002 alkaen Kalmarin tilalla Laukaassa, missä biokaasu puhdistetaan liikennepolttoainekäyttöön Erkki Kalmarin itsensä kehittämällä puhdistuslaitteistolla (Kuva 3). Kyseessä on tiettävästi yksi harvoja maatilakohtaisia tankkauspisteitä maailmassa. Jyväskylän seudulla on tarkoitus avata Suomen ensimmäinen julkinen biokaasun tankkausasema vuoden 2006 aikana. Suomessa etäisyydet ovat pitkiä, minkä johdosta biokaasun tuotanto on usein kannattavinta toteuttaa hajautettuna energiantuotantona lähellä käsiteltävien materiaalien tuotantoalueita, jolloin kuljetuskustannukset saadaan minimoitua. Maatalouden biokaasutuotantoon liittyy useita ympäristön kannalta edullisia näkökohtia, ja lisäksi se tarjoaa positiivisia sosioekonomisia vaikutuksia maaseudulle. Biokaasun laajamittainen tuotanto kasveista monipuolistaisi maatalouden tuotantorakennetta ja loisi uusia työpaikkoja niin maaseudulle kuin energiateollisuuteenkin. Kirjallisuus Anonyymi 2005: Bessere Getreidepreise durch Biogas-Boom? Topagrar, vol. 2005, s Saatavilla: Asplund, D., Korppi-Tommola, J. & Helynen, S. 2005: Uusiutuvan energian lisäysmahdollisuudet vuoteen Jyväskylän Teknologiakeskus Oy, Jyväskylä. Berglund, M. & Börjesson, P. 2004: Energy analysis of biogas systems. Teoksessa: Proceedings of 2nd World Conference on Biomass for Energy, Industry and Climate Protection, , Rome, s Börjesson, P. 2004: Energianalys av drivmedel från spannmål och vall. Rapport nro 54, Avdelningen för miljö- och energisystem, Lunds Tekniska Högskola, Lund. Herland, E. 2005: LRFs energiscenario till år Lantbrukarnas Riksförbund, Stockholm. Hyytiäinen, T., Hedman-Partanen, R. & Hiltunen, S. 1999: Kasvintuotanto painos, West Point, Rauma. Häggblom, M., Jordärtskocka, Teoksessa: Varis, E. (toim.), Pellonkäytön vaihtoehtoja, Helsingin yliopiston kasvinviljelytieteen laitos, Julkaisuja N:o 19. Yliopistopaino, Helsinki, s Kangas, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L. & Nikander, H. 2004: Virallisten lajikekokeiden tulokset MTT:n selvityksiä 55. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Jokioinen. Kuittinen, V., Huttunen, M. J. & Leinonen, S. 2005: Suomen biokaasulaitosrekisteri VIII. Tiedot vuodelta Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen raportteja 3/2005. Yliopistopaino, Joensuu. Lampinen, A. 2003: Jätteiden liikennekäyttöpotentiaali Suomessa. Kuntatekniikka 1/2003: LBS, GM 2002: Well-to-Wheel analysis of energy use and greenhouse gas emissions of advanced fuel/vehicle systems A European Study. L-B-Systemtechnik GmbH. Lewandowski, I., Scurlock, J.M.O., Lindvall, E. & Christou, M. 2003: The development and current status of perennial rhizomatous grasses as energy crops in the US and Europe. Biomass and Bioenergy 25: Nordberg, Å., Lindberg, A., Gruvberger, C., Lilja, T. & Edström, M. 1998: Biogas potential and future biogas plants in Sweden. Kretslopp och Avfall 17. Jordbrukstekniska Institutet, Uppsala. Salter, A., Holliday, L., Banks, C., Chesshire, M. & Mulliner, R. 2005: Plant biomass as an energy efficient feedstock in the production of renewable energy. Teoksessa: Proceedings of the 14th European Biomass Conference: Biomass for Energy, Industry and Climate Protection, , Paris. Sankari, H. 1993: Bioenergian tuotantoon soveltuvat peltokasvit : kirjallisuuskatsaus. MTT:n selvityksiä 8/1993. Maatalouden tutkimuskeskus, Kasvintuotannon tutkimuslaitos, Jokioinen. Weiland, P. 2003: Production and energetic use of biogas from energy crops and wastes in Germany. Appl. Biochem. Biotechnol. 109: Weiland, P. 2005: Results and bottlenecks of energy crop digestion plants Required process technology innovations. Esitetty: IEA Workshop Energy Crops & Biogas, , Utrecht

Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasu Muodostuu bakteerien hajottaessa orgaanista ainesta hapettomissa

Lisätiedot

Peltobiomassojen dyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki skylän yliopisto

Peltobiomassojen dyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki skylän yliopisto Peltobiomassojen hyödynt dyntäminen biokaasun tuotannossa Annimari Lehtomäki Jyväskyl skylän yliopisto Bio- ja ympärist ristötieteiden tieteiden laitos Kasvien hyödynt dyntäminen biokaasun tuotannossa

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Liikenne ja ilmasto -seminaari 22.9.2009, Jyväskylä Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy www.biokaasufoorumi.fi 1 Biokaasuprosessin raaka-aineet Biohajoavat

Lisätiedot

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Kotkassa 30.9.2010 Biovakka Suomi Oy Markus Isotalo Copyright Biovakka Suomi Oy, Harri Hagman 2010 Esitys keskittyy

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasuteknoloia On ympäristö- ja eneriateknoloiaa Vertailtava muihin saman alan teknoloioihin / menetelmiin:

Lisätiedot

Kerääjäkasveista biokaasua

Kerääjäkasveista biokaasua Kerääjäkasveista biokaasua Erika Winquist (Luke), Maritta Kymäläinen ja Laura Kannisto (HAMK) Ravinneresurssi-hankkeen koulutuspäivä 8.4.2016 Mustialassa Kerääjäkasvien korjuu 2 11.4.2016 1 Kerääjäkasvien

Lisätiedot

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUN TUOTANTO JA HYÖDYNTÄMINEN Biokaasu on hapettoman mätänemisprosessin tulos, jonka lopputuotteena syntyy myös kiinteää mädätysjäännöstä Biokaasu on koostumukseltaan

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

BIOKAASU JA PELTOBIOMASSAT MAATILAN ENERGIALÄHTEINÄ

BIOKAASU JA PELTOBIOMASSAT MAATILAN ENERGIALÄHTEINÄ BIOKAASU JA PELTOBIOMASSAT MAATILAN ENERGIALÄHTEINÄ Elina Virkkunen p. 040 759 9640 MTT Sotkamo elina.virkkunen@mtt.fi 12.11.2010 Rovaniemi Kuvat Elina Virkkunen, ellei toisin mainita 1 MTT lyhyesti -

Lisätiedot

Maatilatason biokaasuratkaisut esimerkkinä MTT:n biokaasulaitos Maaningalla

Maatilatason biokaasuratkaisut esimerkkinä MTT:n biokaasulaitos Maaningalla Maatilatason biokaasuratkaisut esimerkkinä MTT:n biokaasulaitos Maaningalla Ilmase-hanke Nurmes 3.12.2013 Tutkija, FM Ville Pyykkönen Erikoistutkija, FT Sari Luostarinen 1 Biokaasuteknologia Eloperäisen

Lisätiedot

BIOKAASUSTA ENERGIAA MAATALOUTEEN RAAKA-AINEET, TEKNOLOGIAT JA LOPPU- TUOTTEET

BIOKAASUSTA ENERGIAA MAATALOUTEEN RAAKA-AINEET, TEKNOLOGIAT JA LOPPU- TUOTTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOKSEN TIEDONANTOJA 85 Annimari Lehtomäki 1, Teija Paavola 2, Sari Luostarinen 2 ja Jukka Rintala 2 1 Jyväskylä Innovation Oy 2 Bio- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Eeli Mykkänen Projektipäällikkö Jyväskylä

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase Energiataseessa lasketaan

Lisätiedot

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta 1. MITÄ BIOKAASU ON Biokaasu: 55 70 tilavuus-% metaania (CH 4 ) 30 45 tilavuus-% hiilidioksidia (CO 2 ) Lisäksi pieniä määriä rikkivetyä (H 2 S), ammoniakkia (NH 3 ), vetyä (H 2 ) sekä häkää (CO) + muita

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase

Lisätiedot

Biokaasuun perustuva lämpö- ja energiayrittäjyys

Biokaasuun perustuva lämpö- ja energiayrittäjyys Biokaasuun perustuva lämpö- ja energiayrittäjyys Lämpöyrittäjätapaaminen 10.12.2008 Saarijärvi, Bioenergiakeskus, Kolkanlahti Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen

Lisätiedot

Keski-Suomen biokaasupotentiaali raaka-aineiden ja lopputuotteiden hyödyntämismahdollisuudet

Keski-Suomen biokaasupotentiaali raaka-aineiden ja lopputuotteiden hyödyntämismahdollisuudet Keski-Suomen biokaasupotentiaali raaka-aineiden ja lopputuotteiden hyödyntämismahdollisuudet Veli-Heikki Vänttinen, Hanne Tähti, Saija Rasi, Mari Seppälä, Anssi Lensu & Jukka Rintala Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit. 6.5.2014 Erkki Kalmari

Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit. 6.5.2014 Erkki Kalmari Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit 6.5.2014 Erkki Kalmari Prosessikaavio Jalostus -Liikenne -Työkoneet Biokaasu -Lämmöntuotanto -CHP Lanta Energiakasvit Jätteet (porttimaksut) Biokaasuprosessi

Lisätiedot

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013 MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUS BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 22.3.2013 MTT Agrifood Research Finland 22.3.2013 MTT Sotkamo:

Lisätiedot

Biokaasuprosessi. prosessi. Maakunnallinen biokaasuseminaari, Frami,, Seinäjoki 27.3.2007. FM Teija Paavola skylän n yliopisto

Biokaasuprosessi. prosessi. Maakunnallinen biokaasuseminaari, Frami,, Seinäjoki 27.3.2007. FM Teija Paavola skylän n yliopisto Biokaasuprosessi -raaka-aineet, aineet, tuottokyky, käsittely, k prosessi Maakunnallinen biokaasuseminaari, Frami,, Seinäjoki 27.3.2007 FM Teija Paavola Jyväskyl skylän n yliopisto Bio- ja ympärist ristötieteiden

Lisätiedot

Biokaasutuotannon perusteet

Biokaasutuotannon perusteet BIOKAASU-TIETOISKU 25.4.2008 klo 13-15, Martin Kievari, Äänekoski Ohjelma: Biokaasutuotannon perusteet Projektipäällikkö Annimari Lehtomäki, Jyväskylä Innovation Oy Biokaasutuotantoon perustuva energiayrittäjyys

Lisätiedot

Ratkaisuja hajautettuun energiantuotantoon

Ratkaisuja hajautettuun energiantuotantoon Ratkaisuja hajautettuun energiantuotantoon Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT on Suomen johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta, kilpailukykyä ja luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä kehittävä

Lisätiedot

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 Kuvat Elina Virkkunen, ellei toisin mainita MTT Agrifood Research Finland Biokaasu Kaasuseos, joka sisältää

Lisätiedot

Sanna Marttinen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT)

Sanna Marttinen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) Tuoteketjujen massa-, ravinne- ja energiataseet Sanna Marttinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) Kestävästi kiertoon yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus

Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus Sanna Marttinen Jätehuoltopäivät Scandic Hotel Rosendahl, Tampere 5.-6.10.2011 Biokaasun energiapotentiaali Suomessa Teoreettinen 24,4 TWh (metaania

Lisätiedot

Maatalouden biokaasulaitos

Maatalouden biokaasulaitos BioGTS Maatalouden biokaasulaitos Sähköä Lämpöä Liikennepolttoainetta Lannoitteita www.biogts.fi BioGTS -biokaasulaitos BioGTS -biokaasulaitos on tehokkain tapa hyödyntää maatalouden eloperäisiä jätejakeita

Lisätiedot

Yleistä biokaasusta, Luke Maaningan biokaasulaitos

Yleistä biokaasusta, Luke Maaningan biokaasulaitos Yleistä biokaasusta, Luke Maaningan biokaasulaitos Ravinnerenki-hankkeen tuparit Iisalmi 21.1.2015 Ville Pyykkönen (tutkija, FM) Biokaasuteknologia Eloperäisen materiaalin mikrobiologinen hajotus hapettomissa

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto on nyt. KANNATTAVAMPAA KUIN KOSKAAN Tero Kemppi, Svetlana Smagina

Biokaasun tuotanto on nyt. KANNATTAVAMPAA KUIN KOSKAAN Tero Kemppi, Svetlana Smagina Biokaasun tuotanto on nyt KANNATTAVAMPAA KUIN KOSKAAN Tero Kemppi, Svetlana Smagina 29.11.2017 BIOGTS OY Perustettu 2011 Biokaasu- ja biodiesellaitoksen suunnittelu, rakentaminen, operointi sekä tutkimus

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry www.biokaasuyhdistys.net Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Sisältö Keski-Suomen biokaasupotentiaali Biokaasun

Lisätiedot

Onko peltobiomassan viljely ja jalostaminen energiaksi energiatehokasta - Syökö peltoenergiakasvien

Onko peltobiomassan viljely ja jalostaminen energiaksi energiatehokasta - Syökö peltoenergiakasvien Jussi Esala, SeAMK Onko peltobiomassan viljely ja jalostaminen energiaksi energiatehokasta - Syökö peltoenergiakasvien tuotantoon ja jalostukseen kuluva energia kasveista saatavan energiahyödyn? Bioenergiapotentiaali

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminnan kasvava merkitys

Ympäristöliiketoiminnan kasvava merkitys Ympäristöliiketoiminnan kasvava merkitys Case: Biovakka Suomi Oy biohajoavien jakeiden käsittelijä, biokaasun ja kierrätysravinteiden tuottaja Mynälahti seminaari, Livonsaari 5. elokuuta 2011 Harri Hagman

Lisätiedot

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Hajautettu / paikallinen energiantuotanto Hajautetun energiatuotannon ajatus lähtee omasta tai alueellisesta tarpeesta sekä raaka-ainevaroista Energian

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Selvitykset tehty Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen -hankkeessa vuosina 2008-2009 Eeli Mykkänen Joulukuu 2009 Tässä koosteessa on kuvattu

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Ohjelma toteutetaan Vaasan ja Seinäjoen seutujen yhteistyönä, johon osallistuvat alueen kaupungit ja kunnat sekä Merinova Oy ja Vaasan

Lisätiedot

BIOKAASU. Energiaa orgaanisesta materiaalista. Bioenergiaa tiloille ja taloille infotilaisuus, TORNIO

BIOKAASU. Energiaa orgaanisesta materiaalista. Bioenergiaa tiloille ja taloille infotilaisuus, TORNIO BIOKAASU Energiaa orgaanisesta materiaalista Bioenergiaa tiloille ja taloille infotilaisuus, TORNIO Niemitalo V 2012 Prosessi YKSINKERTAISIMMIL- LAAN REAKTORI ON ASTIA, MISSÄ BIOJÄTE SIIRRETÄÄN PAINOVOIMAISESTI

Lisätiedot

Jätteestä energiaa ja kierrätysravinteita BioGTS Oy

Jätteestä energiaa ja kierrätysravinteita BioGTS Oy Jätteestä energiaa ja kierrätysravinteita BioGTS Oy BioGTS Oy Kotipaikka Laukaa Toimipaikat Jyväskylässä & Laukaassa 100 % Suomalaisessa omistuksessa Pääomistajina Mika Rautiainen sekä Annimari Lehtomäki

Lisätiedot

BioGTS Biojalostamo - Jätteestä paras tuotto

BioGTS Biojalostamo - Jätteestä paras tuotto BioGTS Biojalostamo - Jätteestä paras tuotto BioGTS Biojalostamo Biohajoavista jätteistä uusiutuvaa energiaa, liikenteen biopolttoaineita, kierrätysravinteita ja kemikaaleja kustannustehokkaasti hajautettuna

Lisätiedot

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle - Lannankäsittelytekniikat nyt ja tulevaisuudessa- Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy 6/30/2009 4/15/2009 12/10/2010

Lisätiedot

Biokaasun tuotannon kannattavuus - Onko biopolttoaineiden kestävä tuotanto ylipäänsä mahdollista?

Biokaasun tuotannon kannattavuus - Onko biopolttoaineiden kestävä tuotanto ylipäänsä mahdollista? Biokaasun tuotannon kannattavuus - Onko biopolttoaineiden kestävä tuotanto ylipäänsä mahdollista? JAMK, Biokaasu-opintomatka 26.9.2014 Erika Winquist & Pellervo Kässi, MTT Biokaasutuotannon vaihtoehdot

Lisätiedot

Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa. Juha Luostarinen Metener Oy

Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa. Juha Luostarinen Metener Oy Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa Juha Luostarinen Metener Oy Tausta Biokaasulaitos Kalmarin tilalle vuonna 1998 Rakentamispäätöksen taustalla navetan lietelannan hygieenisen laadun parantaminen

Lisätiedot

Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta Metener Oy palvelut ja tuotteet. 29.10.2014 Juha Luostarinen

Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta Metener Oy palvelut ja tuotteet. 29.10.2014 Juha Luostarinen Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta Metener Oy palvelut ja tuotteet 29.10.2014 Juha Luostarinen Tausta Biokaasuntuotanto Laukaassa Kalmarin lypsykarjatilalla alkoi vuonna 1998, tavoitteena mikrobien

Lisätiedot

Sinustako biokaasuyrittäjä?

Sinustako biokaasuyrittäjä? Sinustako biokaasuyrittäjä? Laukaa 24.11.2017 Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 28.11.20 Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 28.11.2017

Lisätiedot

Kuivamädätys - kokeet ja kannattavuus

Kuivamädätys - kokeet ja kannattavuus Kuivamädätys - kokeet ja kannattavuus FM Johanna Kalmari-Harju Kokeet 190 pv ja 90 pv panoskokeet tiloilla käytettävissä olevista massoista. Massat Massojen suhteet N1 Munintakananlanta + heinä 3:1 N2

Lisätiedot

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers Stormossen Oy Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto Leif Åkers Aiheet Ab Stormossen Oy Biokaasun käyttö Suomessa Biokaasun käyttö Stormossenilla Kaasu-/biokaasuvisio Perustettu 1985 Asukkaita

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 BIOKAASULLA LIIKENTEESEEN GASUMIN RATKAISUT PUHTAASEEN LIIKENTEESEEN HINKU LOHJA 29.10.2013 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 2 Kaasu tieliikenteen polttoaineena Bio- ja

Lisätiedot

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa Tausta Tiekartta laadittu Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen toimeksiantona.

Lisätiedot

Lisää kaasua Keski-Suomeen?

Lisää kaasua Keski-Suomeen? 10.9.2015 Lisää kaasua Keski-Suomeen? Tausta Biokaasuntuotanto Laukaassa Kalmarin lypsykarjatilalla alkoi vuonna 1998 Sähkön ja lämmön tuotanto Vuonna 2002 ensimmäinen biokaasun puhdistuslaitteisto ja

Lisätiedot

Ravinnekiertoon perustuvat energiaratkaisut maatiloilla

Ravinnekiertoon perustuvat energiaratkaisut maatiloilla Ravinnekiertoon perustuvat energiaratkaisut maatiloilla Saija Rasi saija.rasi@luke.fi 1 Biokaasuprosessi Biohajoava jäte Teollisuus Yhdyskunnat Energiakasvit Maatalous Lanta Sivutuotteet Biokaasuprosessi

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

Ympäristönäkökohdat - maatalous

Ympäristönäkökohdat - maatalous Ympäristönäkökohdat - maatalous 1. Biokaasun tuotanto ja hyötykäyttö energiaomavaraisuus (riippumaton ulkopuolisesta energiasta) fossiilisten polttoaineiden korvaaminen biokaasun palotuotteena vettä ja

Lisätiedot

Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä

Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä Maataloustieteen päivät 2014 ja Halola-seminaari 12.2.2014 Tutkija, FM Ville Pyykkönen

Lisätiedot

Joutsan seudun biokaasulaitos

Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan biokaasulaitos Alueellinen biokaasulaitos, paikalliset maataloustoimijat sekä ympäristöyrittäjät Alueen jätteenkäsittely uusittava lyhyellä aikajänteellä (Evira) Vaihtoehdot:

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

BioGTS Oy BIOKAASU BIODIESEL

BioGTS Oy BIOKAASU BIODIESEL BioGTS Oy BIOKAASU BIODIESEL BIOGTS OY Kotimainen teollinen biokaasu- ja biodiesellaitosvalmistaja. Yritys on perustettu 2011. Biokaasu- ja biodiesel-laitosten suunnittelu, rakentaminen ja operointi sekä

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Sisältö Mitä mädätys on? Kuinka paljon kustantaa? Kuka tukee ja kuinka paljon? Mitä rakennusprojektiin kuuluu ja kuka toimittaa? Mikä on biokaasun

Lisätiedot

Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet. Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä

Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet. Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä 6.4.2017 06/04/2017 Jukka Metsälä 2 KAASUKÄYTTÖINEN LIIKENNE SUOMESSA Tällä hetkellä Suomessa on noin 2 500 kaasua polttoaineena

Lisätiedot

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus BiKa-hanke Viitasaaren työpaja 27.3.2018 Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus Saija Rasi, Luonnonvarakeskus Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 29.3.201 RED

Lisätiedot

BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN

BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN BIOKAASUN TAUSTAA JA TAVOITTEITA 1) UUSIUTUVAN ENERGIAN EDISTÄMISOHJELMA 2003 2006 Biokaasun hyödyntäminen 2001 0,75 PJ = 208 GWh Tavoite:

Lisätiedot

Jätteestä energiaa ja kierrätysravinteita BioGTS Oy

Jätteestä energiaa ja kierrätysravinteita BioGTS Oy Jätteestä energiaa ja kierrätysravinteita BioGTS Oy BioGTS Oy Kotipaikka Laukaa Toimipaikat Jyväskylässä & Laukaassa 100 % Suomalaisessa omistuksessa Pääomistajina Mika Rautiainen sekä Annimari Lehtomäki

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Olki energian raaka-aineena

Olki energian raaka-aineena Olki energian raaka-aineena Olki Isokyrö Vilja- ala 6744 ha Koruu ala 70% Energia 50324 MW Korjuu kustannus 210 /ha Tuotto brutto ilman kustannuksia 3,4 mijl. Vehnä ala 1100 ha Vähäkyrö Vilja- ala 5200

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ TOTEUTUNEISTA MAATILAKOKOLUOKAN BIOKAASULAITOKSISTA. Ravinnerenki, Teija Rantala

ESIMERKKEJÄ TOTEUTUNEISTA MAATILAKOKOLUOKAN BIOKAASULAITOKSISTA. Ravinnerenki, Teija Rantala ESIMERKKEJÄ TOTEUTUNEISTA MAATILAKOKOLUOKAN BIOKAASULAITOKSISTA Ravinnerenki, Teija Rantala 21.1.2016 Suomen maatilamittakaavan biokaasulaitokset Suomen biokaasulaitosrekisteri n:o 18 Maatiloilla tuotettu

Lisätiedot

Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta

Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta Suomen Biokaasuyhdistyksen biokaasuseminaari Missä menet biokaasu Ympäristötekniikan messut, Helsingin messukeskus 11.10.2012 Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta

Lisätiedot

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Biokaasun hyödyntäminen liikenteessä Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Kaasuautojen Edellytykset Suomessa Kaasukäyttöiset autot muodostavat varteenotettavan vaihtoehdon. Päästöt ovat huomattavan

Lisätiedot

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 ENERGIAA JÄTEVESISTÄ Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 Watrec Oy palvelutarjonta Ratkaisut 1) Viranomaisprosessit 2) Selvitysprosessit 3) Asiantuntijaarvioinnit Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Ravinnekiertoon perustuvat energiaratkaisut maatiloilla

Ravinnekiertoon perustuvat energiaratkaisut maatiloilla Ravinnekiertoon perustuvat energiaratkaisut maatiloilla Saija Rasi saija.rasi@luke.fi 1 Biokaasuprosessi Biohajoava jäte Teollisuus Yhdyskunnat Energiakasvit Maatalous Lanta Sivutuotteet Biokaasuprosessi

Lisätiedot

BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos

BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos Biokaasun tuotanto Missä tuotetaan? Suomessa on lietemädättämöitä jäteveden-puhdistamoiden yhteydessä yhteensä 18 kpl 16:ssa eri

Lisätiedot

Jätteestä liikennepolttoaineeksi

Jätteestä liikennepolttoaineeksi From Waste to Traffic Fuel W-Fuel Jätteestä liikennepolttoaineeksi Hanke-esittely Saija Rasi, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT 12.03.2012 MTT lyhyesti MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)

Lisätiedot

Kokoeko-seminaari. Kaasutankkausverkoston laajeneminen ja sen edellytykset

Kokoeko-seminaari. Kaasutankkausverkoston laajeneminen ja sen edellytykset Kokoeko-seminaari Kaasutankkausverkoston laajeneminen ja sen edellytykset 12.2.2019 GASUMIN VUOSI 2017 LIIKEVAIHTO 925 milj. LIIKEVOITTO 114 milj. INVESTOINNIT 58,1 milj. MAAKAASULIIKETOIMINNAN MYYNTI

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Biokaasu sisältää tavallisesti. Biokaasuntuotannon perusteita. Biokaasua muodostuu. Miksi biokaasua tuotetaan?

Biokaasu sisältää tavallisesti. Biokaasuntuotannon perusteita. Biokaasua muodostuu. Miksi biokaasua tuotetaan? Biokaasu sisältää tavallisesti Biokaasuntuotannon perusteita Ville Kuittinen Metaania (CH 4 ) 40 70 % Hiilidioksidia (CO 2 ) 30 60 % Epäpuhtauksina mm. rikkivetyä Biokaasua muodostuu Erilaisten mikrobien

Lisätiedot

Biokaasua Espoon Suomenojalta

Biokaasua Espoon Suomenojalta Biokaasua Espoon Suomenojalta Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 8.11.2012 Tommi Fred, vs. toimialajohtaja 8.11.2012 1 HSY ympäristötekoja toimivan arjen puolesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Lisätiedot

Sinustako biokaasuyrittäjä?

Sinustako biokaasuyrittäjä? Sinustako biokaasuyrittäjä? Karstula 28.11.2016 Biokaasun tuotanto Saija Rasi Erika Winquist Ville Pyykkönen Luonnonvarakeskus Kuva: Valtra Biokaasuprosessi Biohajoava jäte Teollisuus Yhdyskunnat Energiakasvit

Lisätiedot

BIOKAASUN LIIKENNEKÄYTÖN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT. Gasum l Ari Suomilammi

BIOKAASUN LIIKENNEKÄYTÖN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT. Gasum l Ari Suomilammi BIOKAASUN LIIKENNEKÄYTÖN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Gasum l Ari Suomilammi 22.10.2015 Gasum Kaasuratkaisut muodostavat sillan kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa Gasum kehittää pohjoismaista kaasuekosysteemiä

Lisätiedot

Lantalogistiikka-hanke: Naudan lietelannan kuivajae biokaasulaitoksen lisäsyötteenä

Lantalogistiikka-hanke: Naudan lietelannan kuivajae biokaasulaitoksen lisäsyötteenä Lantalogistiikka-hanke: Naudan lietelannan kuivajae biokaasulaitoksen lisäsyötteenä AgriFuture-seminaari Iisalmessa 29.11.2017 Ville Pyykkönen, tutkija (FM), Luke Luke Maaninka farm-scale biogas plant

Lisätiedot

Biokaasulaskurin esittely

Biokaasulaskurin esittely Biokaasulaskurin esittely Heidi Rintamäki MTT Lannan ravinteet käyttöön -hyötyjä tilan taloudelle ja ympäristönsuojelulle Ylistaro, Esityksen sisältö Biokaasusta yleisesti Kannattavuuteen vaikuttavia asioita

Lisätiedot

Siipikarjanlannasta biokaasua

Siipikarjanlannasta biokaasua Siipikarjanlannasta biokaasua Sari Luostarinen Erikoistutkija, FT, Dos. sari.luostarinen@luke.fi Biokaasuprosessi Proteiinit Hiilihydraatit Rasvat HYDROLYYSI Eloperäisen materiaalin mikrobiologinen hajotus

Lisätiedot

JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ. Sanna Marttinen, MTT From waste to traffic fuel (W-FUEL)-hanke Työpaja Salossa 6.9.2010

JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ. Sanna Marttinen, MTT From waste to traffic fuel (W-FUEL)-hanke Työpaja Salossa 6.9.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Sanna Marttinen, MTT From waste to traffic fuel (W-FUEL)-hanke Työpaja Salossa 6.9.2010 W-FUEL edistää biokaasun tuotantoa ja liikennepolttoainekäyttöä Teemme Salon seudulla

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Bioenergian tulevaisuus Itä-Suomessa Joensuu 12.12.2006 Timo Tahvanainen - Metsäntutkimuslaitos (Metla) Eteneminen: - laajapohjainen valmistelutyö 2006 -

Lisätiedot

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Kaasun käytön valvojien neuvottelupäivät Maakaasun käyttäjäpäivät 13.14.9.2011, Tallinna Gasum Oy, Liikennepalvelut, Liiketoimintayksikön päällikkö Jussi

Lisätiedot

Biokaasusta energiaa maatalouteen -seminaari

Biokaasusta energiaa maatalouteen -seminaari Biokaasusta energiaa maatalouteen -seminaari 22.10.2009 Jyväskylän Paviljonki KoneAgria 2009 -maatalouskonenäyttelyn yhteydessä www.biokaasufoorumi.fi 1 Ohjelma Seminaari klo 15-17 Tilaisuuden avaus. Ajankohtaista

Lisätiedot

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011 Biopolttoaineet maatalouden työkoneissa Hajautetun tuotannon veroratkaisut Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso Säätytalo 01.02.2011 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset -mistä ne muodostuvat? Tanja Myllyviita Suomen ympäristökeskus

Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset -mistä ne muodostuvat? Tanja Myllyviita Suomen ympäristökeskus Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset -mistä ne muodostuvat? Tanja Myllyviita Suomen ympäristökeskus 28.11.2018 Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset Kierrätyslannoitteilla

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Lannan ravinteet ja energia talteen Biokaasun tuotannon mahdollisuudet Punkalaitumella

Lannan ravinteet ja energia talteen Biokaasun tuotannon mahdollisuudet Punkalaitumella Excellence by Experience Lannan ravinteet ja energia talteen Biokaasun tuotannon mahdollisuudet Punkalaitumella Punkalaidun 15.3.2014, Päivi Piispa Excellence by Experience. Biokaasun tuotannon mahdollisuudet

Lisätiedot

Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa Johanna Kalmari/Metener Oy 1

Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa Johanna Kalmari/Metener Oy 1 Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa 3.10.2017 15.10.2017 Johanna Kalmari/Metener Oy 1 Biokaasun raaka-aineita 15.10.2017 Johanna Kalmari/Metener Oy 2 Energiasisältö Materiaali

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Lannasta moneksi ravinteita ja energiaa Liedon kunnantalo 7.11.2011 Kaisa Suvilampi VamBio Oy Yhtiömme toiminta-ajatuksena on bioenergian ja lannoitevalmisteiden

Lisätiedot

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Ohjelma toteutetaan Vaasan ja Seinäjoen seutujen yhteistyönä, johon osallistuvat alueen kaupungit ja kunnat sekä Merinova Oy ja Vaasan

Lisätiedot

Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi

Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa Pekka Tynjälä Ulla Lassi Pohjois-Suomen suuralueseminaari 9.6.2009 Johdanto Mahdollisuuksia *Uusiutuvan energian tuotanto (erityisesti metsäbiomassan

Lisätiedot

W-FUEL Jätteestä liikennepolttoainetta -hankkeen esittely

W-FUEL Jätteestä liikennepolttoainetta -hankkeen esittely W-FUEL Jätteestä liikennepolttoainetta -hankkeen esittely JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ W-Fuel työpaja, Turku 10.6.2010 Sanna Marttinen, MTT W-FUEL edistää biokaasun tuotantoa ja liikennepolttoainekäyttöä

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus

Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus Sanna Marttinen Jätehuoltopäivät Scandic Hotel Rosendahl, Tampere 5.-6.10.2011 Biokaasun energiapotentiaali Suomessa Teoreettinen 24,4 TWh (metaania

Lisätiedot

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Lähivuosien kehitysnäkymät sekä pitkän tähtäimen suunnitelma Julkaisu on laadittu Suomen liikennekaasualan yritysverkoston sekä

Lisätiedot

Biokaasua tiloilta. 24.4.2013 Järkivihreä energiapäivä, Forssa

Biokaasua tiloilta. 24.4.2013 Järkivihreä energiapäivä, Forssa Biokaasua tiloilta 24.4.2013 Järkivihreä energiapäivä, Forssa Niina Huikuri Projektipäällikkö Bioenergiaverkostot ja virrat hanke Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus PIKES Oy Bioenergiaverkostot ja virrat

Lisätiedot

Keski-Suomen biokaasuekosysteemi

Keski-Suomen biokaasuekosysteemi 4.4.2017 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Keski-Suomen biokaasuekosysteemi 4.4.2017 Uudistuva liikenne, Joensuu 1 Biokaasuekosysteemiä kehitettiin yhteistyössä Sitran kanssa vuonna 2016 Keski-Suomen

Lisätiedot