Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä ke klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä ke 26.9.2012 klo 13.00-16."

Transkriptio

1 KOKOUSKUTSU NRO 15/2012 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai klo KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite Rautavaara-Savotta: Metsätalo-nimisen tilan myyminen Kauniskoskentien yksityistiekunnan tienpitovaatimus ja Jokisuunniemen pohjakartta sekä kaavoitus Anomus Kuntarahoituksesta Metsisreitit hankkeeseen/ TA-2012 ja TA Lupa osa-aikaeläkkeen hakemiseen/kunnan rakennusmestari Mikko Hartikainen Lisätyötarjous senioripuiston rakentaminen Kirjeiden ja päätösten tiedoksi saattaminen Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus ja muut esille tulevat asiat Jätekukko oy:n osakkeiden keskinäinen sopimus takausvastuiden jakamisesta PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO PUHEENJOHTAJA Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä ke klo MERK: MATTI AHONEN ILMOITUSMENETTELY Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle va. ilmoitustaulunhoitaja Jaana Tikkanen

2 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 15/2012 Sivu 399 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Matti Ahonen, poissa/varajäsen Jorma Korhonen Arto Hakkarainen Eila Keinänen Reijo Kilpeläinen Mika Mustonen, poistui klo :n 195 käsittelyn jälkeen Rauha Partanen Rauni Pursiainen MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikko Korhonen, kv:n pj. Marjaleena Korhonen, kv:n 1. vpj., poissa Veijo Oinonen, kv:n 2. vpj. Unto Murto, kunnanjohtaja, pöytäkirjanpitäjä, esittelijä LAILLISUUS JA PÄÄ- TÖSVALTAISUUS Kunnanhallituksen kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. ASIAT :t PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Reijo Kilpeläinen ja Rauha Partanen sekä varalle Rauni Pursiainen ja Mika Mustonen PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Arto Hakkarainen Mika Mustonen Unto Murto Mika Mustonen puheenjohtaja puh.johtaja pöytäkirjanpitäjä pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TAR KASTUS Reijo Kilpeläinen Rauha Partanen PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ klo va. ilmoitustaulunhoitaja Jaana Tikkanen

3 Kunnanhallitus Kunnanhallitus RAUTAVAARA-SAVOTTA: METSÄTALO-NIMISEN TILAN MYYMINEN Khall 176 Pääjohtaja Pavel Ryazanov (s , passi: 64Nro ), kehitysjohtaja Vladimir Trashchevskiy (s , passi: 70Nro ) ja rahoitusjohtaja Dmitrii Bondar (s , passi: 64Nro ) ovat jättäneet Rautavaaran kunnalle seuraavan ostotarjouksen: Tarjouksen kohde: Rautavaaran kunnassa Metsäpolku 4 osoitteessa sijaitseva Metsätalo-niminen kiinteistö (vanha lasten päiväkoti). Olemme tietoisia, että kiinteistöllä on vesi- ja viemäriliittymät. Sähköliittymää ei ole. Olemme tutustuneet kohteeseen ja tarjoamme kiinteistöstä rakennuksineen siinä kunnossa, kun se myyntihetkellä on 5.000,00 Tarjouksen tekijät haluavat ostaa Metsätalo nimisen tilan RN:o 4:61 (kiinteistö ja tontti) ja korjata sen konttori- ja asuinkäyttöön. Kyseisen kiinteistön tontti on kooltaan 0,2220 ha ja sillä sijaitsee aikaisemmin päiväkotina ja kansalaisopiston toimitiloina käytetty rakennus kerrosalaltaan 204 m 2, rakennusvuosi on Lisäksi tontilla on varastorakennus, jonka kerrosala on n. 40 m 2, rakennusvuosi sama kuin päiväkotirakennuksella. Kiinteistö on ollut useita vuosia poissa aktiivikäytöstä ja sen sähköliittymä on irtisanottu. Vesi- ja viemäriliittymä on edelleenkin olemassa. Liittymien arvo verottomana on n Kunnan taseessa kiinteistön arvo on 0 euroa (30 vuoden tasapoisto käytetty ). Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi ja työnjohtaja Heikki Koskelo, puh ja sp: heikki.koskelo@rautavaara.fi Esityslistan liite: - Tarjous ja kartta, liite 5 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää myydä Metsätalo-nimisen tilan RN:o 4: 61 (kiinteistö ja tontti) pääjohtaja Pavel Ryazanoville, kehitysjohtaja Vladimir Trashchevskiylle ja rahoitusjohtaja Dmitrii Bondarille seuraavilla ehdoilla: - kauppahinta on rakennukset myydään nykyisessä kunnossa ja varustuksessa - kauppa on käteiskauppa ja kauppahinta kuitataan maksetuksi kaupantekotilaisuudessa kauppakirjan allekirjoituksin - ostajat vastaavat kaupan lainhuutokuluista, varainsiirtoverosta ja kaupanvahvistajan palkkiosta sekä kiinteistöverosta - kauppahintaan sisältyy vesi- ja viemäriliittymän siirtäminen ostajien nimiin - sähkösopimuksesta vastaavat ostajat. - oikeuttaa kunnanhallituksen laatimaan ja hyväksymään purku-uhan alla olevan rakennuksen kauppakirjan kunnan käyttämillä yleisillä kauppakirjaehdoilla

4 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Lisäselvitykset neuvoteltu : - ostajat sitoutuvat kunnostamaan tai rakentamaan paikalle uuden kiinteistön asuintarkoitukseen voimassa olevien rakennusmääräysten mukaisesti - tilasta tarjotaan euroa, sisältäen purku-uhan alla olevat rakennukset - sähköliittymän maksaa ostajat Rautavaara-Savotan yhtenä keihäänkärkenä on tuottavuuden parantaminen. Kunnan omistajapolitiikka on kunnan johtamisen väline ja sillä luodaan puitteet kunnan talouden vakaana pitämiselle vuosina Kunnan talouden kiristyessä on välttämätöntä tehostaa pääoman käyttöä. Pääperiaatteina omistuksen arvioinnissa on tilojen tehokkaan käytön turvaaminen (tarkoituksenmukainen käyttö, muunneltavuus ja uuskäyttö), rakennuskannan kunnon turvaaminen, omaisuudesta huolehtimisen ja ylläpitopalveluiden tuottamisen arviointi sekä kiinteistöjen ylläpitopalveluiden tuotanto kunnassa. Kunnan taseessa Metsätalo-nimisen kiinteistön arvo on 0 euroa (30 vuoden tasapoisto käytetty ). Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi ja työnjohtaja Heikki Koskelo, puh ja sp: heikki.koskelo@rautavaara.fi Asia jätettiin vielä yksimielisesti pöydälle lisäselvityksiä varten. Khall 189 Esityslistan liite: - Tarjous ja kartta, liite 1 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää myydä Metsätalo-nimisen tilan RN:o 4: 61 (kiinteistö ja tontti) pääjohtaja Pavel Ryazanoville, kehitysjohtaja Vladimir Trashchevskiylle ja rahoitusjohtaja Dmitrii Bondarille seuraavilla ehdoilla: - kauppahinta on purku-uhan alla olevat rakennukset myydään nykyisessä kunnossa ja varustuksessa - ostajat sitoutuvat kunnostamaan tai rakentamaan paikalle uuden kiinteistön asuintarkoitukseen voimassa olevien rakennusmääräysten mukaisesti - kauppa on käteiskauppa ja kauppahinta kuitataan maksetuksi kaupantekotilaisuudessa kauppakirjan allekirjoituksin - ostajat vastaavat kaupan lainhuutokuluista, varainsiirtoverosta ja kaupanvahvistajan palkkiosta sekä kiinteistöverosta - kauppahintaan sisältyy vesi- ja viemäriliittymän siirtäminen ostajien nimiin - sähkösopimuksesta vastaavat ostajat.

5 Kunnanhallitus Kunnanhallitus oikeuttaa kunnanhallituksen laatimaan ja hyväksymään purku-uhan alla olevien rakennusten kauppakirjan muutoin kunnan käyttämillä yleisillä kauppakirjaehdoilla (ml. rakentamis-/korjausvelvoite kolme (3) vuotta kauppakirjan allekirjoituksesta lukien ja sopimussakko kauppahinta kolmella kerrottuna). Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

6 Kunnanhallitus KAUNISKOSKENTIEN YKSITYISTIEKUNNAN TIENPITOVAATIMUS JA JOKISUUNNIEMEN POHJAKARTTA SEKÄ KAAVOITUS Khall 190 Rautavaaran Kauniskoskentien yksityistiekunta on toimittanut päivätyn kirjeen kunnanhallitukselle: Vaatimus: Tällä asiakirjalla Kauniskoskentien tiekunta vaatii Rautavaaran kuntaa ottamaan hoitaakseen tienpidon Kauniskoskentien alkupään osalta; tarkemmin Kauniskoskentien sen alkupäästä Ollintieltä aina Komppulan rantaan saakka. Tie vaaditaan ottamaan hoidettavaksi välittömästi. Liitteenä 2 Kauniskoskentien tiekunnan vuosikokouksessaan tekemä päätös tämän vaatimuksen tekemisestä Rautavaaran kunnanhallitukselle. Perustelut: Liikenne Jokisuunniemen kaavatielle kulkee po. yksityistien osan kautta. Näin ollen Rautavaaran kunta on suoraan lain nojalla velvollinen ottamaan mainitulta osin tienpidon hoitaakseen (Laki yksityisistä teistä 358/1962, 3 3 momentti). Lisäksi asiasta on annettu päivätty Pohjois-Savon ELY-keskuksen vaatimusta puoltava lausunto, josta kopio tämän asiakirjan liitteenä 3. Kalevi Kosken on esittänyt toimenpide-ehdotuksen Kauniskosken sillan uusimiseen ja tienhoitoon, liite 4 Jokisuunniemen alueen kaavoituksesta ja pohjakartta-alueesta (liite 5) pidettiin viranomaisneuvottelu ma Pohjois-Savon ELY:n kanssa. Läsnä neuvottelussa olivat ELY:stä Leila Kantonen, Sylvi Hassinen, Anne Grönlund ja Heikki Holopainen. Rautavaaran kunnasta Unto Murto, Mikko Hartikainen, Heikki Koskelo, Pirkko Nevalainen ja Hannu Piiroinen sekä FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:sta Timo Leskinen. Jokisuunniemen tilanteesta todettiin neuvottelussa seuraavaa: - Keyrittyjoen melontareittisuunnitelma on valmistanut. - Asemakaavaa on tarkoitus jatkaa etelään. - Keyrittyjoki on Natura-aluetta. - Uimarannan alueelle on mahdollisesti tulossa leirintäalueen yrittäjä, joka suunnittelee kalastajakylää. - Yrittäjällä on alustavia suunnitelmia alueen maankäytöstä. Mökki rakentamista on kaavailtu 3 ha alueelle. - LV-alueelle olisi tulossa ravintola muuta huone ja muista tarvittavia tiloja. - Kunta käynyt keskusteluja maanostosta Jokisuunniemen alueella. - ELY/Anne Grönlund selvittää luontoinventoinnin tarpeen alueella. - ELY/Leila Kantonen mukaan hanke vaikuttaa poikkeavan yleiskaavasta. - Kunnan kannattaa laatia Jokisuunniemen yleiskaavan muutos ja Jokisuunniemen asemakaava samanaikaisesti.

7 Kunnanhallitus Lopullista kantaa ELY ei voi tässä yhteydessä vielä antaa, kun hanke on näin epävarma. Kartoitettavan pohjakartan alueen kartassa on sinisellä värillä rajattu nykyinen 1:2000 pohjakartan alue ja punaisella viivalla alue, johon uusi pohjakartta. Lisätietoja edellä antavat kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi ja kunnan rakennusmestari Mikko Hartikainen, puh ja sp: mikko.hartikainen@rautavaara.fi Esityslistan liitteet: - Kauniskoskentien tiekunnan päätös vaatimuksen tekemisestä kunnanhallitukselle, liite 2 - Pohjois-Savon ELY-keskuksen lausunto, liite 3 - Kalevi Kosken esittämä toimenpide-ehdotus Kauniskosken sillan uusimiseen ja tienhoitoon, liite 4 - Kartoitettavan pohjakartan alueen kartta 1:2000, liite 5 Kunnanhallitus päättää: 1. antaa elinkeinolautakunnan valmisteltavaksi vuoden 2013 talousarvioon Kauniskoskentien tiekunnan esittämän vaatimuksen: Jokisuunniemen tie ja Karinkosken silta. 2. antaa teknisen lautakunnan valmisteltavaksi vuoden 2013 talousarvioon Jokisuunniemen osayleiskaavan ja asemakaavan tehtävät tarvittavat muutokset. 3. esitykset kunnanhallitukselle mennessä (kunnanhallitus nro 13/ : RAUTAVAARA-SAVOTTA: Tulosaluekohtaisen raamien antaminen hallintokunnille vuoden 2013 talousarvion laadinnan ohjeeksi). Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti

8 Kunnanhallitus ANOMUS KUNTARAHOITUKSESTA METSISREITIT HANKKEESEEN/TA JA TA-2013 Khall 191 Metsäkartanon nuoriso- ja matkailukeskuksen lähiympäristössä sijaitsee nyt useita reitistöjä, jotka palvelevat alueen luontomatkailijoita ja moottorikelkkailijoita. Reitistöt on kuitenkin suunnattu pääosin kesäaikaiseen vaelluskäyttöön tai talviaikaiseen moottorikelkkailuun alueella ei ole laadukkaita talviaikaisia monikäyttöreitistöjä. Metsäkartano uudisti strategiansa vuonna Strategian yhdeksi havainnoiksi ja painopisteeksi nousi talviaikaisten palvelujen kehittäminen. Näistä kaikista tarkempi esitys on liitteenä 6. Rautavaaran kurssi- ja leirikeskussäätiö anoo Rautavaaran kunnalta euron suuruista rahoitusosuutta Metsisreitit hankkeeseen. Rahoituksen vuosittainen jakautuma on: - vuonna 2012: euroa - vuonna 2013: euroa. Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi Esityslistan liite: - Rautavaaran kurssi- ja leirikeskussäätiön anomus , liite 6 Pj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää: 1. todeta esteelliset (hallintolaki 10 ja 11). 2.hyväksyä Rautavaaran kurssi- ja leirikeskussäätiö päivätyn anomuksen euron suuruisen rahoitusosuuden Metsisreitit hankkeeseen. 3. Rautavaaran laajakaistakunta sitoutuu suorittamaan rahoituksen vuosittainen seuraavasti: - vuonna 2012: euroa/ta-2012, Hankesalkku - vuonna 2013: euroa/ta-2013/hankesalkku: varaus. Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti Merkitään pöytäkirjaan, että Mikko Korhonen, Veijo Oinonen, Arto Hakkarainen, Rauni Pursiainen ja Unto Murto poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Merkitään pöytäkirjaan, että Mika Mustonen toimi puheenjohtajana ja pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän osalta.

9 Kunnanhallitus LUPA OSA-AIKAELÄKKEEN HAKEMISEEN/KUNNAN RAKENNUSMESTARI MIKKO HARTIKAINEN Khall 192 Kunnanrakennusmestari Mikko Hartikainen on jättänyt päivätyn kirjeen: Olen suunnitellut jääväni osa-aikaeläkkeelle vuoden 2013 alussa ja, että työaikani olisi 1 viikko töitä ja 1 viikko eläkkeellä. Pyydän kunnanhallitukselta lupaa edellä esitettyyn järjestelyyn, jotta voi laittaa osa-aikaeläkehakemuksen vireille. Kuntien Eläkevakuutuksen ohjeen mukaan eläkettä tulisi hakea noin 2 kuukautta ennen sen suunniteltua aloittamista. Ennen eläkehakemuksen tekemistä osa-aikatyön järjestelyistä on sovittava työnantajan kanssa. Työajan voi järjestää monella tavalla: työssä voi olla vain osan viikkoa tai joka toinen viikko. Kuutta viikkoa pidempää ei kuitenkaan voi olla yhtäjaksoisesti poissa työstä. Poissaoloaikaan ei lasketa vuosi- eikä sairauslomaa. Jos haluaa palata osa-aikatyöstä takaisin kokoaikatyöhön, on siitä sovittava työnantajan kanssa ja tehtävä ilmoitus Kuntien eläkevakuutukselle, että haluaa lakkauttaa osa-aikaeläkkeen. Päätöksen tältä osin tekee Kuntien eläkevakuutus (Keva). Osa-aikaeläke antaa mahdollisuuden keventää työmäärää ja siirtyä kokopäivätyöstä osapäivätyöhön ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä. Osa-aikatyössä voi halutessa jatkaa 68-vuotiaaksi. Lisätietoja: Kunnanhallitus päättää: 1. puoltaa kunnanrakennusmestari Mikko Hartikaisen osa-aikaeläkehakemusta voimassa olevan Kunnallisen eläkevakuutuksen (Keva) osaaikaeläkesäännösten mukaisesti. 2. osa-aikaeläkkeen tarkempi aloittamisajankohta ja osa-aikajärjestelyjen tarkempi työaika sovitaan työnantajan kanssa, kun Kevan päätös asiasta on saatu. Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti

10 Kunnanhallitus LISÄTYÖTARJOUS SENIORIPUISTON RAKENTAMINEN Khall 193 Puistokatselmuksen työmaakokous pidettiin Läsnä olivat: - kunnanjohtaja Unto Murto - kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Ahonen - kunnan rakennusmestari Mikko Hartikainen, pj - teknisenlautakunnan puheenjohtaja Yrjö Voutilainen - Savon Kuljetus (urakoitsijan edustaja) Reijo Väisänen - Savon Kuljetus (urakoitsijan edustaja) Arvo Huttunen - Savon Kuljetus (urakoitsijan edustaja) Timo Kuntsi - työnjohtaja Heikki Koskelo, sihteeri. Työmaan valmiusaste: Valmiusaste 70 %. Laskutus tilanne: kokonaislaskutus yhteensä ,59 (ALV 0%). Työmaakokous esittää yksimielisesti kunnanhallitukselle, että se päättää seniorikentän rakennuksen hankinnan. Työ yhteensä ,00 euroa (alv 0%). Esitys on liitteenä 7. Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi työllisyysperusteista investointiavusta yhteensä euroa, josta arvonlisäveron osuus on euroa. Avustuksen piiriin on torin puistoalueen rakennusteknisiin töihin euroa (alv euroa). Lisätietoja edellä antavat: kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi ja kunnan rakennusmestari Mikko Hartikainen, puh ja sp: mikko.hartikainen@rautavaara.fi sekä työnjohtaja Heikki Koskelo, puh ja sp: heikki.koskelo@rautavaara.fi Esityslistan liite: - Työmaakokouksen pöytäkirja , liite numerotta Kunnanhallitus päättää hyväksyä Savon Kuljetus Oy STM Infran päivätyn lisätyötarjouksen Senioripuiston rakentamiseen ,00 euroa (alv 0%). Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti

11 Kunnanhallitus KIRJEIDEN JA PÄÄTÖSTEN TIEDOKSI SAATTAMINEN Khall 194 I Kunnanhallitukselle annetaan tiedoksi seuraavat viranhaltijapäätökset: 1. Kunnanjohtaja Unto Murto: 28 Määräalojen myyminen pääjohtaja Pavel Ryazanoville, kehitysjohtaja Vladimir Trashchevskiylle ja rahoitusjohtaja Dmitrii Bondarille II Kunnanhallitukselle annetaan tiedoksi seuraavat kirjeet: Kunnanhallitukselle annetaan tiedoksi seuraavat kirjeet: 1. Tapro Oy:n kirje koskien NISCluster Oy ja Tapro Oy palveluntarjoajina bioenergiahankkeellemme 2. FCG:n esite Toimistotyön ajankohtaispäivistä 3. FCG:n esite Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteista 4. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon tilaajatoimikunnan kokouskutsu 3/ Valtiovarainministeriön kirje koskien hallitus voi velvoittaa kunnat pysymään yhteistoiminnassa peruspalvelujen turvaamiseksi 6. FCG:n esite Kunnallishallinnon ABC 7. Pohjois-Savon liiton kutsu koskien Pohjois-Savon maakuntaseminaaria Pohjois-Savo matkalla vuoteen Savon koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen pöytäkirja 7/ Kiinteistönluovutusilmoitus koskien Saarela I RN:o 3:29 ja Ala-Saarela RN:o 3:21 nimisten tilojen määräalan (uusi) kauppaa Myyjä: Rautavaaran kunta Ostajat: Pavel Ryazanov, Vladimir Trashchevskiy ja Dmitrii Bondar Kiinteistö: Rautavaara, Rautavaara, Saarela I RN:o 3:29 ja Ala- Saarela RN:o 3:21 Kauppahinta: Kiinteistönluovutusilmoitus koskien Karikko RN:o 4:416 nimisen tilan määräalan (uusi) kauppaa Myyjä: Rautavaaran kunta Ostaja: Jukka Korkalainen Kiinteistö: Rautavaara, Rautavaara, Karikko RN:o 4:416 Kauppahinta: Kiinteistönluovutusilmoitus koskien Samala RN:o 18:25 nimisen tilan kiinteistön kauppaa Myyjä: Eeva Korhonen Ostajat: Kauko ja Päivi Hartikainen Kiinteistö: Rautavaara, Yläluosta, Samala RN:o 18:25 Kauppahinta:

12 Kunnanhallitus Kiinteistönluovutusilmoitus koskien Turula RN:o 6:45 nimisen tilan kiinteistön kauppaa Myyjä: Aulis Toivanen Ostajat: Risto ja Sirpa Ovaskainen Kiinteistö: Rautavaara, Alaluosta, Turula RN:o 6:45 Kauppahinta: Kiinteistönluovutusilmoitus koskien Väätälä RN:o 6:44 nimisen tilan kiinteistön kauppaa Myyjä: Arvi Toivanen Ostajat: Risto ja Sirpa Ovaskainen Kiinteistö: Rautavaara, Alaluosta, Väätälä RN:o 6:44 Kauppahinta: Kiinteistönluovutusilmoitus koskien Rantala RN:o 2:21 nimisen tilan määräosan kauppaa Myyjä: Rauno Korhonen Ostajat: Marja-Leena Huovinen, Arja Pekkonen, Tarja-Liisa Toivonen Kiinteistö: Rautavaara, Suojärvi, Rantala RN:o 2:21 Kauppahinta: Kiinteistönluovutusilmoitus koskien Luostala RN:o 6:14 nimisen tilan kiinteistön kauppaa Myyjä: Suomen valtio/metsähallitus Ostajat: Eero ja Minna Tuovinen Kiinteistö: Rautavaara, Yläluosta, Luostala RN:o 6:14 Kauppahinta: Rautavaaran kunnan kirje koskien Keyritynjoen melontareittisuunnitelman laskun maksamista 17. Savonlinnan kesäyliopiston esite Lähijohtaminen Aluehallintoviraston keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2011 Merkitään tiedoksi. Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

13 Kunnanhallitus KUNNANJOHTAJAN AJANKOHTAISKATSAUS JA MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Khall 195 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa kunnanhallitukselle selvityksen olennaisista Rautavaaran kuntaa koskevista asioista, jotka ovat tulleet vireille tai joista on tehty ratkaisuja edellisen hallituksen kokouksen jälkeen. Asiat liittyvät RAUTAVAARA-SAVOTTAAN. Kunnanhallituksen jäsenet voivat myös pyytää tilannekatsausta tai selvitystä haluamastaan asiasta. Asiat, joista kokouksessa esitetään annetaan selvitys tai tilannekatsaus: 1. Seututapaamiseen Kaaville maanantai klo Pohjois-Savon liiton seututapaaminen pidetään maanantaina klo alkaen. Paikka Kaavin kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Tilaisuuden tarkoituksena on keskustella maakunnan keskeisistä edunajamis- ja kärkihankeasioista Pohjois-Savon maakuntaohjelman toteuttamis-suunnitelmaa (TOTSU) varten sekä tulevan EU-rakenne-rahastokauden alueellisen suunnitelman linjauksista. Pohjois-Savon liiton edustajien lisäksi tapaamiseen osallistuu Pohjois-Savon ELY-keskuksen edustaja. Rautavaaran laajakaistakunnasta tilaisuuteen osallistuvat: Mikko Korhonen, Veijo Oinonen ja Matti Ahonen. 2. POSA 2012/Kunnan kriisijohtamiskoulutus/teoriapäivä klo Iisalmi, Luma-keskus, Iisalmi-sali, Savonkatu 5 ja kuntakohtainen käytännön harjoituspäivä tiistaina , Juankoski POSA 2012 valmiusharjoituksen koulutus jatkuu Kunnan kriisijohtamiskoulutuksella. POSA 2012 valmiusharjoituksen koulutus jatkuu Kunnan kriisijohtamiskoulutuksella. Rautavaaran kunnasta on Iisalmen koulutukseen maanantai ilmoitettu vastaavat henkilöt kuin kohdassa 1 eli Valmiusharjoitukseen tilanneseminaariin tiistaina klo osallistuneet. Kuntakohtainen käytännön harjoituspäivä kriisijohtamiseen tiistai klo yhdessä Juankosken kaupungin kanssa. 3. HARRY eli Harraste- ja yhdistysmessut Rautavaaran Monarilla lauantaina klo HARRY eli Harraste- ja yhdistysmessuilla esitettiin vastauksia mm. siihen, mitä Rautavaaralla voi harrastaa, mitä eri yhdistykset tekevät, miten Sinä pääset mukaan toimintaan jne. Tervetuloa. Vapaa pääsy. Katso ajantasainen ohjelma:

14 Kunnanhallitus Itä-Suomen Aluehallintovirasto/ylijohtaja Elli Aaltosen vierailu torstaina klo n Rautavaaran Laajakaistakunnassa AVIn ylijohtaja Elli Aaltosen vierailu kunnassa torstaina Kunnan tapaaminen pidettiin Metsäkartanolla. 5. Kunnanhallituksen seuraavan kokouksen nro 16/ klo alkaen Päätetään kunnanhallituksen seuraavan kokouksen nro 16 aika esim. maanantaina klo Tiedoksi kaikille hallintokunnille/lautakunnille ja valmistelijoille. 6. KYSTERIn Johtokunnan kokous nro 6/ Koillis-Savon palvelualueen johtokunnan jäsen Unto Murto raportoi johtokunnan pidetyn kokouksen sisältöä. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavat asiat: - Vuoden 2012 budjetin toteutuma-arvio - Talousarvio KYSTERIn alkava tase Ostopalvelulääkärit - kilpailutukset - yksilölliset asiakasmaksut - SoTe-eheys työryhmien organisoituminen, työskentely ja nimeäminen - hoitotakuu - Itä-Suomen aluehallintoviraston selvitys- ja asiakirjapyyntö KYSTERIn johtokunnalle, AVI. - Johtokunnan seuraava kokous on Pohjois-Savon maakuntaseminaari Pohjois-Savo matkalla vuoteen 2030 perjantaina Iisalmi, Kulttuurikeskus Pohjois-Savon maakuntaseminaari Pohjois-Savo matkalla vuoteen 2030 pidettiin perjantaina Rautavaaran kunnasta tilaisuuteen osallistuivat: Mikko Korhonen, Veijo Oinonen, Matti Ahonen, Eero Kukkonen ja Unto Murto. 8. Sonkajärven kunta 90 vuotta sunnuntaina Sonkajärven kunnan 90-vuotisjuhla pidettiin sunnuntaina klo alkaen. Pääjuhla Lyseontien koulun juhlasalissa. Rautavaaran kunnasta tilaisuuteen osallistuivat Matti Ahonen ja Unto Murto. 9. Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen vierailu Rautavaaran laajakaistakunnassa lauantaina klo alkaen Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vieraili kunnassa lauantaina Kunnantalolla kj Unto Murto luovutti hänelle Kunnan muistion.

15 Kunnanhallitus Muistiossa tuotiin esille seuraavat asiat: - kunnan lähipalvelujen lippulaiva palvelutalo Lepola ja järjestöt - Viestintäviraston tukkipäätöksien ja maksatusten nopeuttaminen Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnalle (RTVO) - kunnan kanta menossa olevaan valtionosuusuudistukseen - elinvoimaisen kunnan tiehankkeet ja kevyenliikenteen väylät. 10. Vanhus- ja vammaistoimikunnan asettaminen Valtuuston puheenjohtaja Mikko Korhonen esitti, että Rautavaaran kuntaan nimetään vuoden 2013 alusta Vanhus- ja vammaistoimikunnan. Toimikunnan tulisi olla kunnallinen toimielin. Jäsenmäärä voisi olla 7 jäsentä. Vanhus- ja vammaisten osuus kunnan asukasluvusta lisääntyy. Toimia vanhus- ja vammaisjärjestöjen yhteiselimimenä. Esitys lähetettiin yksimielisesti valmisteluun. Lisätietoja edellä mainituista asioista kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi sekä tilaisuuksiin osallistuneet kunnan luottamushenkilöt ja viranhaltijat/työntekijät. Merkitään tiedoksi asioista käytävä keskustelu ja niistä esille tulevat kannanotot sekä päätetään jatkotoimista ja toteuttamisvastuusta. Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

16 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JÄTEKUKKO OY:N OSAKASSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN/JÄTEKUKKO OY:N OSAKKEIDEN KESKINÄINEN SOPIMUS TAKAUSVASTUIDEN JAKAMISESTA Khall 167 Jätekukko Oy ja Pielisjäte Oy ovat valmistelleet yhtiöiden fuusioitu mista. Pielisjäte Oy sulautuu Jätekukko Oy:öön ja fuusiovastikkeeksi Jätekukko Oy antaa omia osakkeitaan suunnitelmaosakeannillaan. Yhtiöt laativat sulautumissuunnitelman. Varsinaisen fuusion hyväksyy molempien yhtiöiden yhtiökokous. Tavoitteena on fuusion loppuunsaattaminen vuoden 2006 loppuun mennessä. Jätekukko Oy:n uudistetun osakassopimuksen hyväksyi alustavasti Jätekukko Oy:n yhtiökokous Jätekukko Oy:n nykyisten osakaskuntien ja uusien osakaskuntien kunnanhallituksilta pyydettiin kommentit uudesta osakassopimuksesta. Kunnat ovat osaltaan nyt käsitelleet osakassopimusehdotuksen. Käsittelyn yhteydessä osakassopimusehdotukseen ei ole vaadittu tehtäväksi muutoksia kenenkään yksittäisen omistajakunnan taholta. Rautavaaran kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan :ssä. Kunnanhallitus päätti ilmoittaa lausuntonaan Jätekukko Oy:lle, että sillä ei ole huomautettavaa osakassopimuksen muutokseen. Jätekukko Oy on lähettänyt osakaskunnilleen sekä Lieksan, Nurmeksen kaupungeille ja Juuan ja Valtimon kunnalle Jätekukko Oy:n osakassopimuksen kunnanvaltuustojen hyväksymistä varten. Osakassopimus on esityslistan liitteenä nro 3. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Jätekukko Oy-nimisen osakeyhtiön osakassopimuksen liitteen nro 3 mukaisena. Hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt 27 Osakassopimus on esityslistan liitteenä nro Hyväksyttiin yksimielisesti. Khall 196 Jätekukko Oy on lähettänyt päivätyllä kirjeellään osakaskunnilleen esityksen osakkaiden keskinäistä takausvastuiden jakamista koskevan sopimuksen uudistamisesta. Nykyinen sopimus on voimassa saakka.

17 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Sopimuksella osakaskunnat sitoutuvat vastaamaan Jätekukko Oy:n laina-vastuista omistusosuuttaan vastaavan määrän. Edunsaajana on Kuopion kaupunki, joka takaa Jätekukko Oy:n lainat rahalaitoksille. Kokonaistakausvastuu ei muutu uudessa sopimuksessa, vaan on edelleen Kuopion kaupungin osuus kasvaa kuntaliitoksesta johtuen. Muutoin osuudet pysyvät ennallaan. Rautavaaran kunnan osuuden ollessa on 1,43 % (n ,00 ). Lisätietoja edellä mainituista asioista kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi Esityslistan liite: - Jätekukko Oy:n kirje ja Sopimusasiakirjat, liite numerotta Kunnanhallitus päättää: 1. todeta esteelliset (hallintolaki 10 ja 11) 2. esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy sopimuksen Jätekukko Oy:n takausvastuun järjestämisestä liitteen mukaisena. Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 33 20 Talousarvion toteutuminen 30.6.2012 tilanteen mukaan elinkeinolautakunnan

Asia Sivu Liite 1 33 20 Talousarvion toteutuminen 30.6.2012 tilanteen mukaan elinkeinolautakunnan KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 19.9.2012 KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 33 20 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 16.8.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.8.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 53 43 Notkotien

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 47

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 47 KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Torstai 13.12.2012 klo 15.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 48 39 Raportti etsivästä nuorisotyöstä

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 29.12.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 1.12.2011 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 1.12.2011 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 24.11.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.11.2011 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 88 55

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä ke 5.9.2012 klo 13.00-16.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä ke 5.9.2012 klo 13.00-16. KOKOUSKUTSU NRO 14/2012 Kunnanhallitus 29.08.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 3.9.2012 klo 19.00 21.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 382 181 Palvelutalo

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.2.2013 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.2.2013 klo 13:00 15:00. KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 4.2.2013 KOKOUSAIKA Maanantaina 11.2.2013 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 2 1 Maa-aineslupa Savon Kuljetus

Lisätiedot

1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön viran täyttäminen/viran täyttämistä koskevan päätöksen kumoaminen

1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön viran täyttäminen/viran täyttämistä koskevan päätöksen kumoaminen KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 19.6.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 19.6.2013 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 26.6.2014 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 2.7.2014 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 90 69 Metsäliitto osuuskunnan

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 26.6.2014 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 2.7.2014 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 90 69 Metsäliitto osuuskunnan

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013. KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 12.12.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.12.2013 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 54 34 Kuopion uusyrityskeskuksen

Lisätiedot

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tarkastuslautakunta 10.10.2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 15.10.2013 KOKOUSAIKA 21.10.2013 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 52 40 Asiantuntijan kuuleminen 2 53

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 54

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 54 KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 17.6.2014 KOKOUSAIKA 24.6.2014 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 55 28 Siivoojan/siivouspalvelun esimiehen

Lisätiedot

Perjantaina kello 16.30

Perjantaina kello 16.30 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta

Lisätiedot

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 29.2.2016 klo 18:00 19:50 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 51 52 53 54 55 Liite 10 56 57 58 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 11.03.2014 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. x Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa x Keskikorpi

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 20 () Kunnanhallitus Maanantai kello 18.00

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 20 () Kunnanhallitus Maanantai kello 18.00 KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 20 () Kunnanhallitus Maanantai 19.2.2018 kello 18.00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone)

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone) ympäristölautakunta Tervontie 4, 72210 Tervo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 2/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 14/6.6.2011 250 Kokousaika 6.6.2011 klo 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Kokouskutsu 4/

Rautavaaran kunta Kokouskutsu 4/ Rautavaaran kunta Kokouskutsu 4/2017 47 Aika 09.11.2017 klo 18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 49 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 21.6.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 21.6.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 14.6.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 19.6.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 31 38 31 Palvelutalo

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 16/2014

KUNNANHALLITUS 16/2014 KUNNANHALLITUS 16/2014 Aika Maanantai 15.12.2014 klo 21.41 22.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki Järvinen Tiina Kangas Kaija Mustajärvi Marko Mustakoski Risto Niemenmaa Jaana

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 4 / 2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Perjantai 7.11.2014 klo 15.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 14 15 16 17 sivu 18 18 19-20 21 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikön tehtävistä vapautetaan Mikko Hartikainen 31.5.2006 lukien.

Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikön tehtävistä vapautetaan Mikko Hartikainen 31.5.2006 lukien. Kunnanhallitus 257 20.10.2014 Kunnanhallitus 9 12.01.2015 Työsuojelupäällikön tehtävien hoito/työsuojelupäällikkö Hannu Hyvärisen irtisanoutuminen tehtävien hoidosta 30.6.2011/työsuojelupäällikön ja varatyösuojelupäällikön

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014 KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014 KOKOUSAIKA Torstai 12.6.2014 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 319 164 Rautavaaran

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/17.11.2011 132

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/17.11.2011 132 Nro 10/17.11.2011 132 Kokousaika 17.11.2011 klo 19.00 19:56 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla Varajäsen Paikalla

Lisätiedot

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Kunnanhallitus 325 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 49 21.12.2015 Kunnanhallitus 24 01.02.2016 Kunnanvaltuusto 7 07.03.2016 RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Khall

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 4/2019 Kuntakehitysjaosto KOKOUSAIKA torstai 12.9.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten kunnanvirasto, Kirkkotie 176, hallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 20/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Keskiviikkona 16.11.2011 klo 16.55 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 5/2017 KOKOUSAIKA 27.3.2017 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 45 Kunnanjohtajan viranhaku Oikaisuvaatimusohjeet

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 17.6.2014 KOKOUSAIKA 24.6.2014 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 55 28 Siivoojan/siivouspalvelun esimiehen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Tiistai 18.9.2018 klo.16.00

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (x) (x)x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (x) (x) (x) (x)x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 23 / 2010 371 Kokousaika 1.11.2010 klo 17.00 19.00 (talousarvioriihi klo 17.45 19.00) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 6/2009 Aika Ti 23.06.2009 klo 17.00 Paikka Palokunnan kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 6/2009 Aika Ti 23.06.2009 klo 17.00 Paikka Palokunnan kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 6/2009 Aika Ti klo 17.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 6/2009 ASIA LIITE 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 73 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 57 Kunnanvaltuusto

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 57 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 3/2012 Kunnanvaltuusto 7.11.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 12.11.2012 klo 18.00 20.05 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 58 23 Eron myöntäminen Toivo Rissaselle

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Torstai 16.8.2018 klo.16.00

Lisätiedot

Kunnanhallitus 105 25.04.2016 Kunnanhallitus 118 16.05.2016

Kunnanhallitus 105 25.04.2016 Kunnanhallitus 118 16.05.2016 Kunnanhallitus 105 25.04.2016 Kunnanhallitus 118 16.05.2016 Rautavaara-Savotta: Pohjois-Savon ELY-keskuksen ehdollinen tarjous Kunta-Metso alueesta/tilat Kiparinvuori ja Paljakka sekä Pieni-Mäkelä/Rautavaaran

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Sivu 123 (129) Kunnanhallitus Maanantai kello

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Sivu 123 (129) Kunnanhallitus Maanantai kello KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Sivu 123 (129) Kunnanhallitus Maanantai 20.8.2018 kello 17.00 17.45 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 11 / 2009 152

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 11 / 2009 152 KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 152 Kokousaika 26.11.2009 klo 19.00 20.17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 2/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 2/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 2/2018 9 Kokousaika 21.5.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10 / 2009 192 Kokousaika 23.03.2009 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 14/2015 KOKOUSAIKA 12.11.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 152 Toimielinten pöytäkirjat 153 Saapuneet asiakirjat

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 6/2017 KOKOUSAIKA 30.3.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 46 Kunnanjohtajan viranhaku Oikaisuvaatimusohjeet

Lisätiedot

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 25 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 13.6.2013 klo 12.15 15.11 Kunnantalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET Eero Kukkonen Matti Matikainen Petteri Soininen Kaarina Kekäläinen

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Tiistaina klo 19.30 19.43 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 46 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:00-11:01 Paikka Khall huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden 48 toteaminen 35

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Perjantaina kello 16.30

Perjantaina kello 16.30 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Maanantai 22.4.2013 klo 12.00-13.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen Rauno pj. X Vasalampi Maija

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 31.10.2016 Kokoustiedot Aika Tiistai 15.11.2016 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 71 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 20.8.2015 Kokoustiedot Aika Tiistai 8.9.2015 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41 Tekninen lautakunta Nro 6/2015 KOKOUSAIKA Torstaina 17.9.2015 klo 17-18.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander.

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander. Esityslista Nro 2/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Smolander

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Tekninen lautakunta 25.3.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 25.3.2015 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 5/2014. KOKOUSAIKA 3.9.2014 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE

Tekninen lautakunta 5/2014. KOKOUSAIKA 3.9.2014 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU 5/2014 KOKOUSAIKA 3.9.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 27 Saapuneet asiakirjat 28 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.1.2019 Kokoustiedot Aika Keskiviikko 30.1.2019 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ ( 8) Kunnanhallituksen kehittämisjaosto

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ ( 8) Kunnanhallituksen kehittämisjaosto Kangasniemi Pöytäkirja 2/2018 1 ( 8) Aika 27.08.2018, klo 13:00-14:59 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 10.10.2012.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 10.10.2012. KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 10.10.2012 KOKOUSAIKA Tiistai 16.10.2012 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 39 24 Koillis-Savon Kehitys

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuustosali 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 6. MUUT MAHDOLLISET ASIAT

Kunnanvirasto, valtuustosali 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 6. MUUT MAHDOLLISET ASIAT KOKOUSKUTSU 10/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 27.12.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 2/2012 16 Kokousaika Torstai 26.01.2012 klo 18.00 19.30 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26 Tarkastuslautakunta 05.11.2014 AIKA 05.11.2014 klo 12:00-16:30 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Vastuullisen tilintarkastajan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2014. 01.10.2014 klo 17.00 18.00

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2014. 01.10.2014 klo 17.00 18.00 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 01.10.2014 klo 17.00 18.00 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Kohtala

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016 KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukka-sali Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 29 / 2009 397 Kokousaika 19.10.2009 klo 16.00 19.25 (iltakoulu 16.00 18.10, 18.20 19.25) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Tiistai 15.3.2011 kello 15.00 15.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012 KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012 KOKOUSAIKA Maanantaina 15.10.2012 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 85 156 85 Lähihoitajan

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 13.06.2013 klo 9.00 15.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 2/2016 Kokousaika Maanantai 14.11.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat Pöytäkirjan nähtävänä pito

Lisätiedot