Vientivalvonta, siviiliaseet. Poliisihallitus Asehallinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vientivalvonta, siviiliaseet. Poliisihallitus Asehallinto"

Transkriptio

1 Vientivalvonta, siviiliaseet Poliisihallitus Asehallinto

2 Asehallinnon tehtävät Poliisihallitus vastaa ampuma-aselaissa Poliisihallituksen tehtäväksi määrätyistä asioista, näiden tehtävien ohjauksesta ja kehittämisestä. Poliisihallitus vastaa valtakunnallisesta ampuma-aselain mukaisesta valvonnasta ja ohjauksesta. Poliisihallituksen tehtäviin kuuluu asealan keskeisimpien lupien ja hyväksymisten myöntäminen sekä peruuttaminen. Poliisihallituksen työjärjestyksessä lupahallintoyksikön asehallinnon vastuualue vastaa edellä mainittujen asioiden valmistelusta sekä käytännön toiminnasta.

3 Asehallinnon tehtävät Voimassa olevan lainsäädännön perusteella Poliisihallitus valvoo asealan elinkeinotoimintaa. Poliisihallitus käsittelee asealan elinkeinolupiin liittyvät vastuuhenkilöhyväksynnät, sekä käsittelee ja ratkaisee ampumarataluvat, asekeräilijähyväksynnät ja erityisen vaarallisten aseiden hankkimisluvat. Poliisihallituksen tehtäviin kuuluu myös ratkaista ampuma-aselaissa tarkoitettuun kaupalliseen siirtoon, vientiin, tuontiin ja kauttakuljetukseen liittyvät luvat. Poliisihallitus myöntää myös kansainvälisten valtiovierailujen turvatehtäviin liittyvät luvat.

4 Asealan elinkeino Ampuma-aselaki (1/1998) pohjana 14 Asealan elinkeino Asealan elinkeinolla tarkoitetaan kaupallisessa tarkoituksessa harjoitettavaa: 1) ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten kauppaa ja valmistamista; 2) ampuma-aseiden ja aseen osien korjaamista ja muuntamista; 3) ampumaradan pitämistä; 4) ampuma-aseiden käyttöön kouluttamista

5 Asealan elinkeinon valvonta Poliisihallitus vastaa Paikallinen poliisilaitos tarkastaa kerran vuodessa toimipaikan Tulli toimittaa maahantuoduista aseista tiedot Poliisihallitukselle Alan toimintaan liittyen: Tarkkuuskivääreiden vienti ja siirto on luvanvaraista Hankkimislupa ulkomailla asuvalle (yksityinen) ja vientilupa (PLM) Ase-elinkeinonharjoittaja toimittaa aseen rajanylityspaikalle, tai ostajan kotiosoitteeseen. Ase ei saa olla ostajan hallussa jos näin tapahtuu, tieto POHA:lle, koska vaikuttaa luvanhaltijan elinkeinolupaan

6 Luvanvaraisuus Mm. siirto ja tuonti Suomeen, siirto ja vienti Suomesta, kauttakuljetus kaupallisessa tarkoituksessa Kaupallinen kuljettaminen ja siihen liittyvä säilyttäminen ei ole luvanvaraista, jos kuljettaja harjoittaa ammattimaista tavaroiden kuljettamista

7 Kaupallinen vienti, tuonti, siirto ja kauttakuljetus Kaupallinen vientilupa: Viety määrä ja laatu, määrämaa, vastaanottaja Tulli merkitsee viedyn määrän luvan liitetaulukkoon vietävän kokonaismäärän valvomiseksi Kaupallinen kauttakuljetuslupa Kaupallinen tuontilupa Tuotu määrä ja laatu Tulli merkitsee tuodun määrän luvan vientitaulukkoon tuotavan kokonaismäärän valvomiseksi Tullin 3 kk:n välein ilmoitettava tuonneista asehallintoon

8 EU:n sisällä siirtolupajärjestelmä: Vastaanottajavaltion viranomainen antaa ennakkosuostumuksen Lähtövaltion viranomainen antaa siirtoluvan Tietojenvaihtojärjestelmä Lähettäjävaltion viranomainen toimittaa siirtoluvan kauttakulkuvaltioiden ja määränpäävaltion tietojenvaihtopisteeseen (EU-Contact Point) Siirtoluvan on oltava siirrettävien esineiden mukana

9 Kiitos! ylitarkastaja Jukka Kaski Poliisihallitus / Asehallinto jukka.v.kaski@poliisi.fi

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti ampuma-aselain (1/1998) 25 :n 1 momentin ja 119 :n 1 momentin 3, 4, 6, 7 ja 8 kohdan nojalla muutetaan valtioneuvoston

Lisätiedot

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Ampuma-aseet 1 Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Yleistä Ampuma-aselain (1/1998, muutos 601/2001) ja ampuma-aseasetuksen (145/1998, muutos 101/2002) säännöksiä sovelletaan

Lisätiedot

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Ampuma-aseet 1 Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Yleistä Ampuma-aselain (1/1998), sen muuttamisesta annetun lain (124/2011), ampuma-aseasetuksen (145/1998), sen muuttamisesta

Lisätiedot

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Ampuma-aseet 1 Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Yleistä Ampuma-aselain (1/1998), sen muuttamisesta annettujen lakien (124/2011 ja 764/2015), ampumaaseasetuksen (145/1998),

Lisätiedot

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset

Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Ampuma-aseet 1 Ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset Yleistä Ampuma-aserajoitusta sovelletaan ampuma-aseisiin, aseen osiin, tehokkaisiin ilma-aseisiin, patruunoihin ja erityisen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ampuma-aseasetuksen (145/1998) 2 :n 3 momentti, 10 :n 1 momentin 6 kohta ja 3 momentti, 12, 16 ja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1998 N:o 1 7. Ampuma-aselaki. N:o 1

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1998 N:o 1 7. Ampuma-aselaki. N:o 1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1998 N:o 1 7 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Ampuma-aselaki... 1 2 Laki poliisilain 23 :n muuttamisesta... 29 3 Laki poliisin henkilörekistereistä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 764/2015 Laki. ampuma-aselain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 764/2015 Laki. ampuma-aselain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2015 764/2015 Laki ampuma-aselain muuttamisesta Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Puolustustarvikkeiden vienti, siirto ja kauttakuljetus

Puolustustarvikkeiden vienti, siirto ja kauttakuljetus Puolustustarvikkeet 1 Puolustustarvikkeiden vienti, siirto ja kauttakuljetus Yleistä Puolustustarvikkeiden viennistä annettu laki (282/2012) sisältää säännökset puolustustarvikkeiksi määriteltävän materiaalin

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ampuma-aselain muuttamisesta (HE 110/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ampuma-aselain muuttamisesta (HE 110/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ampuma-aselain muuttamisesta (HE 110/2000 vp). Hallintovaliokunta on antanut asiasta mietinnön (HaVM 6/2001 vp). Nyt koolla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampumaaselain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain 117 :n muuttamisesta sekä rikoslain 41 luvun 1 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Ampuma-aselaki. 29/1997 vp, on hyväksynyt seuraavat lait:

Ampuma-aselaki. 29/1997 vp, on hyväksynyt seuraavat lait: EV 236/1997 vp - HE 183/1997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ampuma-aselaiksi ja laiksi poliisilain 23 :n sekä laiksi poliisin henkilörekistereistä annetun lain 19 ja 20 :n muuttamisesta Eduskunnalle

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö

Uudistuva lainsäädäntö Uudistuva lainsäädäntö Poliisitoiminnan näkökulma Poliisihallitus, poliisitoimintayksikkö, asehallinto Muutoksen tavoitteet Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ampumaratalaki. Lisäksi muutettaisiin ampuma-aselakia,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustustarvikkeiden. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustustarvikkeiden. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustustarvikkeiden viennistä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2011 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta /2012 Laki. puolustustarvikkeiden viennistä. Annettu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2012

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta /2012 Laki. puolustustarvikkeiden viennistä. Annettu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2012 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2012 282/2012 Laki puolustustarvikkeiden viennistä Annettu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta

Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta Projektipäällikkö Mika Lehtonen, sisäasiainministeriö 28.1.2015 Aseturvallisuustyöryhmän kuulemistilaisuus

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. Liikenneopettajalupa... 39 Liikenneopettajaluvan kaksoiskappale... 30 Ajokorttilain 91 :n mukainen sopivuuslausunto...

MAKSUTAULUKKO. Liikenneopettajalupa... 39 Liikenneopettajaluvan kaksoiskappale... 30 Ajokorttilain 91 :n mukainen sopivuuslausunto... 6 871/2013 Liite MAKSUTAULUKKO 1. PAIKALLISPOLIISIN SUORITTEET AJO-OIKEUS JA LIIKENNE Ajokortit Ajokortin kaksoiskappale, ajokortin uudistaminen ja muut ajokorttilain (386/2011) 11 :ssä tarkoitetut ajokortit

Lisätiedot

Laki. ampuma-aselain muuttamisesta

Laki. ampuma-aselain muuttamisesta Laki ampuma-aselain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ampuma-aselain (1/1998) 19 :n 1 momentin 3 kohta, 45 c, 46, 50 53, 59 a ja 60 sekä 103 :n 4 kohta, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 763/2015 Ampumaratalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 763/2015 Ampumaratalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2015 763/2015 Ampumaratalaki Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta /2011 Laki. ampuma-aselain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta /2011 Laki. ampuma-aselain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011 124/2011 Laki ampuma-aselain muuttamisesta Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Erityisasiantuntija Heidi Aliranta 16.10.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Eduskunta hyväksyi 26.6.2017 lait ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun

Lisätiedot

Maahantuontimerkinnän Suomen maatunnuksena käytetään merkintää FI.

Maahantuontimerkinnän Suomen maatunnuksena käytetään merkintää FI. LUONNOS Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sisäasiainministeriön esittelystä, muutetaan 27 päivänä helmikuuta 1998 annetun ampuma-aseasetuksen

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2017 annetun sisäministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan poliisin suoritteiden maksullisuudesta

Lisätiedot

Puolustustarvikkeiden vientivalvonta. Erityisasiantuntija Selina Kangas

Puolustustarvikkeiden vientivalvonta. Erityisasiantuntija Selina Kangas Puolustustarvikkeiden vientivalvonta Erityisasiantuntija Selina Kangas Seminaari 5.3.2013 Vientiä säätelevä lainsäädäntö Laki puolustustarvikkeiden viennistä (282/2012) korvasi: Laki puolustustarvikkeiden

Lisätiedot

Ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien säädösten uudistaminen. - alustavaa pohdintaa

Ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien säädösten uudistaminen. - alustavaa pohdintaa Ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien säädösten uudistaminen - alustavaa pohdintaa 19.11.2008 Yksi hanke, kaksi vaihetta, kolme työryhmää 1. vaihe Hallituksen esitys eduskunnalle keväällä 2009 1.1

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kaksikäyttötuotteiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan ampuma-aseasetuksen (145/1998) 14 ja 15 :t sellaisina kuin niistä on 14 osaksi asetuksissa

Lisätiedot

Katsaus ampuma-aselakiin EVP poliisit, 17.11.2015. Pasi Vuorenmaa Ylikomisario Pohjanmaan poliisilaitos

Katsaus ampuma-aselakiin EVP poliisit, 17.11.2015. Pasi Vuorenmaa Ylikomisario Pohjanmaan poliisilaitos Katsaus ampuma-aselakiin EVP poliisit, 17.11.2015 Pasi Vuorenmaa Ylikomisario Pohjanmaan poliisilaitos Metsästysperusteiset pitkät pyssyt Aseen on sovelluttava hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen.

Lisätiedot

AMPUMARATALAIN TUOMAT MUUTOKSET

AMPUMARATALAIN TUOMAT MUUTOKSET AMPUMARATALAIN TUOMAT MUUTOKSET AMPUMAHARRASTUKSEEN AMPUMARADAT RAKENNEMUUTOKSESSA -SEMINAARI 8.3.2013 asianajaja Eino Svinhufvud, RESUL/Edunvalvontatoimikunta 8.3.2013 Reserviläisurheiluliitto Reserviläisurheiluliitto

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o Ampuma-aseasetus. N:o 145

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o Ampuma-aseasetus. N:o 145 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 145 148 SISÄLLYS N:o Sivu 145 Ampuma-aseasetus... 333 146 Asetus poliisin henkilörekistereistä annetun asetuksen 3 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

U 51/2010 vp. Sisäasiainministeri Anne Holmlund

U 51/2010 vp. Sisäasiainministeri Anne Holmlund U 51/2010 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Yhdistyneiden Kansakuntien ampuma-asepöytäkirjan 10 artiklan täytäntöönpanosta ja

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 601. Laki. ampuma-aselain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 601. Laki. ampuma-aselain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 601 603 SISÄLLYS N:o Sivu 601 Laki ampuma-aselain muuttamisesta... 1537 602 Tasavallan presidentin asetus Maailman matkailujärjestön

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2017 Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n ja arpajaislain (1047/2001) 46 :n nojalla,

Lisätiedot

{é;"'/;h'r Elina Hirttiö

{é;'/;h'r Elina Hirttiö SISAMINISTERIO INRIKESMINI5TERIET Lausuntopyyntö sm1 530848 1 (1) 30.6.2015 SM024:00/12 LAUSUNTOPYYNTö LUONNOKSESTA AMPUMARATA.ASETUKSEKSI JA LUONNOKSISTA MUUTOKSIKSI AMPUMA.ASEASETUKSEEN SEKÄ.ÄÄXÄNIru

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 497. Laki. poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2009

SISÄLLYS. N:o 497. Laki. poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2009 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2009 N:o 497 518 SISÄLLYS N:o Sivu 497 Laki poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta... 3701 498 Laki poliisilain muuttamisesta...

Lisätiedot

Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta. Jätehuoltopäivät 2012

Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta. Jätehuoltopäivät 2012 Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta Jätehuoltopäivät 2012 Jätteiden siirtoja maasta toiseen valvotaan, koska jätteet saattavat sisältää aineita, jotka ovat haitallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle

Lisätiedot

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS.

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. Esti Laaksonen Yleislääketieteen erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Lääkärikeskus Mehiläinen Turku estlaa@utu.fi Sidonnaisuudet:

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. Liikenneopettajalupa... 38 Liikenneopettajaluvan kaksoiskappale... 30 Ajokorttilain 91 :n mukainen sopivuuslausunto...

MAKSUTAULUKKO. Liikenneopettajalupa... 38 Liikenneopettajaluvan kaksoiskappale... 30 Ajokorttilain 91 :n mukainen sopivuuslausunto... 6 850/2012 Liite 1. PAIKALLISPOLIISIN SUORITTEET AJO-OIKEUS JA LIIKENNE MAKSUTAULUKKO Ajokortit Ajokortin kaksoiskappale ja muut ajokorttiasetuksen 11 3 momentissa tarkoitetut ajokortit (sisältää Liikenteen

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Vaaralliset kemikaalit 1 Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Taustaa Vaarallisten kemikaalien kansainvälistä kauppaa säädellään kahdella kansainvälisellä sopimuksella: Rotterdamin sopimuksella ja

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Vaaralliset kemikaalit 1 Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Taustaa Vaarallisten kemikaalien kansainvälistä kauppaa säädellään kahdella kansainvälisellä sopimuksella: Rotterdamin sopimuksella ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2011 Sisäasiainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2011 Sisäasiainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2011 613/2011 Sisäasiainministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuosina 2010 ja 2011 annetun sisäasiainministeriön asetuksen

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Elina Rantakokko LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Erityisasiantuntija Elina Rantakokko LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Erityisasiantuntija Elina Rantakokko 28.2.2019 LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Tausta Ampuma-aselain (1/1998) muutoksella x päivänä x kuuta 20xx

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 101. Valtioneuvoston asetus. ampuma-aseasetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 7 päivänä helmikuuta 2002

SISÄLLYS. N:o 101. Valtioneuvoston asetus. ampuma-aseasetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 7 päivänä helmikuuta 2002 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä helmikuuta 2002 N:o 101 105 SISÄLLYS N:o Sivu 101 Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta... 293 102 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Liite MAKSUTAULUKKO 1. PÄÄTÖKSET

Liite MAKSUTAULUKKO 1. PÄÄTÖKSET Liite MAKSUTAULUKKO 1. PÄÄTÖKSET Ajokorttipäätökset väliaikainen ajokortti...10 tilapäinen ajokortti...22 kansainvälinen ajokortti...14 eritysehtojen muuttaminen tai ajoneuvoluokan muuttaminen (alentaminen)

Lisätiedot

Liite MAKSUTAULUKKO 1. PÄÄTÖKSET

Liite MAKSUTAULUKKO 1. PÄÄTÖKSET 3778 Liite MAKSUTAULUKKO 1. PÄÄTÖKSET Ajokorttipäätökset väliaikainen ajokortti...10 tilapäinen ajokortti...22 kansainvälinen ajokortti...14 eritysehtojen muuttaminen tai ajoneuvoluokan muuttaminen (alentaminen)

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. komission delegoitu asetus

LIITTEET. asiakirjaan. komission delegoitu asetus EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.4.2016 C(2016) 2002 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan komission delegoitu asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 952/2013 täydentämisestä unionin tullikoodeksin

Lisätiedot

Reserviläisurheiluliitto ry. Döbelninkatu 2 Helsinki 30.10.2013

Reserviläisurheiluliitto ry. Döbelninkatu 2 Helsinki 30.10.2013 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA AMPUMARATALAIKSI SEKÄ AMPUMA-ASELAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISEKSI Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö 5.9.2013 SM024:00/2012 YLEISTÄ Reserviläisurheiluliitto

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Erityisasiantuntija Heidi Aliranta 13.11.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Eduskunta hyväksyi 26.6.2017 lait ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun

Lisätiedot

HE 14/2003 vp. kauppapoliittisten asioiden uudelleen organisointiasivät ulkoasiainministeriön käsiteltäviksi.

HE 14/2003 vp. kauppapoliittisten asioiden uudelleen organisointiasivät ulkoasiainministeriön käsiteltäviksi. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön asetus

Sisäasiainministeriön asetus 4883 Sisäasiainministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2002 Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

N:o 1254 3393 MAKSUTAULUKKO

N:o 1254 3393 MAKSUTAULUKKO N:o 1254 3393 Liite MAKSUTAULUKKO 1. PAIKALLISPOLIISIN SUORITTEET Ajokorttipäätökset väliaikainen ajokortti... 10 tilapäinen ajokortti... 22 kansainvälinen ajokortti... 8 erityisehtojen muuttaminen tai

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011 Pääesikunta Lausunto 1 (6) HELSINKI 20.10.2011 3563/55.99/2011 Poliisihallituksen asiakirja numero 2020/2011/3470 PÄÄESIKUNNAN HENKILÖSTÖOSASTON LAUSUNTO ASIASSA: VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUS- JA RESERVILÄISTOIMINNAN

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yksityisistä turvallisuuspalveluista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (1085/2015) 111 :n 1 momentin nojalla: 1 Vartijaksi

Lisätiedot

Ampuma-aselain aselain muutos 2012

Ampuma-aselain aselain muutos 2012 Ampuma-aselain aselain muutos 2012 Heti aluksi haluamme kiittää sisäasiainministeri asiainministeriötä tästä kuulemisesta Haluamme lausua pyydettyjen aiheiden lisäksi myös muutaman sanan muistakin ampuma-aselain

Lisätiedot

Lausunto ID (7)

Lausunto ID (7) Lausunto ID-1566294090 1 (7) 24.08.2016 POL-2016-9676 Sisäministeriö SMDno-2015-2044 Poliisihallituksen lausunto ampuma-aselain ja rikoslain muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen Yleistä Poliisihallitus

Lisätiedot

AMPUMA-ASELUPIA HAETTAESSA HUOMIOITAVIA ASIOITA

AMPUMA-ASELUPIA HAETTAESSA HUOMIOITAVIA ASIOITA AMPUMA-ASELUPIA HAETTAESSA HUOMIOITAVIA ASIOITA - aina pitää tarkistaa onko lakiin tai asetukseen tehty muutoksia - alla olevissa tiedoissa ovat tällä hetkellä voimassa olevat määräykset 1. Jäsenyys UAY:ssä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /,

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 C(2017) 5056 final ANNEX 1 asiakirjaan KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, fluoratuista kasvihuonekaasuista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU)

Lisätiedot

HE 183/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 183/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 183/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle ampuma-aselaiksi ja laiksi poliisilain 23 :n sekä laiksi poliisin henkilörekistereistä annetun lain 19 ja 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 93/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustustarvikkeiden viennistä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki puolustustarvikkeiden viennistä.

Lisätiedot

Kokousaika: klo Arpajais- ja asehallintoyksikön toimitilat, Riihimäki. Läsnä: Jouni Laiho puheenjohtaja. Esko Hakulinen jäsen

Kokousaika: klo Arpajais- ja asehallintoyksikön toimitilat, Riihimäki. Läsnä: Jouni Laiho puheenjohtaja. Esko Hakulinen jäsen 1 AMPUMA-ASELAUTAKUNTA Pöytäkirja 3/2009 SM066:00/2006 Kokousaika: 26.2.2009 klo 13.00 16.10 Paikka: Arpajais- ja asehallintoyksikön toimitilat, Riihimäki Läsnä: Jouni Laiho puheenjohtaja Liisa Timonen

Lisätiedot

HE 110/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 110/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 110/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ampumaaselain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselakia. Ehdotetuna lailla toteutettaisiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Korkeasaaren eläintarha 8/2014 28.08.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Korkeasaaren eläintarha 8/2014 28.08.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Korkeasaaren eläintarhan turvallisuusasiantuntijan asettaminen asevastaavaksi ja hankkimisluvan hakeminen kaasusumuttimille HEL 2014-010269 T 00 01 00 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

AMMUNNAN HARRASTAJIEN JA ASEALAN ELINKEINON- HARJOITTAJIEN TAVOITTEET ASELAIN VIIMEISTELYN YHTEYDESSÄ

AMMUNNAN HARRASTAJIEN JA ASEALAN ELINKEINON- HARJOITTAJIEN TAVOITTEET ASELAIN VIIMEISTELYN YHTEYDESSÄ Hallintovaliokunta AMMUNNAN HARRASTAJIEN JA ASEALAN ELINKEINON- HARJOITTAJIEN TAVOITTEET ASELAIN VIIMEISTELYN YHTEYDESSÄ 1. TAUSTA Nykyinen, vuonna 1998 kaikkien asealan intressipiirien kanssa yhteistyössä

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Mari Kaisla AMPUMA-ASELUVAN PERUUTTAMINEN

Mari Kaisla AMPUMA-ASELUVAN PERUUTTAMINEN Mari Kaisla AMPUMA-ASELUVAN PERUUTTAMINEN Liiketalous ja matkailu 2014 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalous Oikeushallinto TIIVISTELMÄ Tekijä Mari Kaisla Opinnäytetyön nimi Ampuma-aseluvan peruuttaminen

Lisätiedot

Eduskunnan hallintovaliokunta 18.3.2010. Asia: Lausunto HE 106/2009 vp laiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Eduskunnan hallintovaliokunta 18.3.2010. Asia: Lausunto HE 106/2009 vp laiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan hallintovaliokunta 18.3.2010 Asia: Lausunto HE 106/2009 vp laiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunnon antaja: / Sampsa Olkinuora kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1079. Eduskunnan päätös. talletuspankkien ja kiinnitysluottopankkien varainhankinnalle annettavista valtiontakauksista

SISÄLLYS. N:o 1079. Eduskunnan päätös. talletuspankkien ja kiinnitysluottopankkien varainhankinnalle annettavista valtiontakauksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1079 1081 SISÄLLYS N:o Sivu 1079 Eduskunnan päätös talletuspankkien ja kiinnitysluottopankkien varainhankinnalle annettavista

Lisätiedot

EU:n vientivalvonta ja pakotteet globaaleilla markkinoilla Tullin toiminta

EU:n vientivalvonta ja pakotteet globaaleilla markkinoilla Tullin toiminta EU:n vientivalvonta ja pakotteet globaaleilla markkinoilla Tullin toiminta Suomen Tulli Edistää ulkomaankaupan sujuvuutta, varmistaa säännösten noudattamisen ja turvaa osaltaan EU:n sisämarkkinoiden häiriöttömän

Lisätiedot

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 "s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselain

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi LIIKKUVA POLIISI SKAL viranomaispäivä 13.11.2012 Kari Rantala Poliisin hallintorakenteen (Pora III) kehittämistä koskevat linjaukset 1. Poliisihallituksen rakenteiden keventäminen 2. Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä. (Uudelleenlaatiminen)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä. (Uudelleenlaatiminen) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2012 COM(2012) 403 final 2012/0196 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä (Uudelleenlaatiminen)

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2015 Annettu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2014 Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992)

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle ampumaratalaiksi sekä laeiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 20/2014 vp).

Hallituksen esitys eduskunnalle ampumaratalaiksi sekä laeiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 20/2014 vp). Mikael Koillinen 28.4.2014 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle ampumaratalaiksi sekä laeiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 20/2014 vp). Taustaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 148/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle asekauppasopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja laiksi sopimuksen 6 ja 7 artiklan

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1243. Laki. kansainvälisen dopingin vastaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. N:o 1243. Laki. kansainvälisen dopingin vastaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1243 1248 SISÄLLYS N:o Sivu 1243 Laki kansainvälisen dopingin vastaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 101/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 101/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 101/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi järjestyslain 22 :n, järjestyksenvalvojista annetun lain ja yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Asekauppiaiden Liitto rypl HELSINKI. puhelin faksi Yhd.rek.nro www.aseka uppiaat.

Asekauppiaiden Liitto rypl HELSINKI. puhelin faksi Yhd.rek.nro www.aseka uppiaat. Hallituksen esitys 266/2016 eduskunnalle ampuma-aselain ja rikoslain muuttamisesta. Lausunnolla viime syksynä ollut HE luonnos 29.6.2016 oli hyvä, joitakin muutoksia lukuun ottamatta. Lakiehdotus 266/2016

Lisätiedot

HE 42/2016 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI YKSITYISISTÄ TURVALLISUUSPALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

HE 42/2016 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI YKSITYISISTÄ TURVALLISUUSPALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA Muistio 1 (5) HE 42/2016 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI YKSITYISISTÄ TURVALLISUUSPALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA Hallituksen esityksessä on kyse yksityisen turvallisuusalan lupaprosessien sujuvoittamisesta.

Lisätiedot

HE vp. vientivalvonnasta annettua. muuttamisesta

HE vp. vientivalvonnasta annettua. muuttamisesta HE 11612000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kaksikäyttötuotteiden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehdyn neuvoston päätöksen täytäntöönpanoa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0858/2007, Paul Stierum, Alankomaiden kansalainen, ongelmista, jotka liittyvät ajoneuvojen tuontiin Saksasta

Lisätiedot

L 107/32 Euroopan unionin virallinen lehti 17.4.2008 KOMISSIO

L 107/32 Euroopan unionin virallinen lehti 17.4.2008 KOMISSIO L 107/32 Euroopan unionin virallinen lehti 17.4.2008 KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 5 päivänä maaliskuuta 2008, neuvoston direktiivissä 2006/117/Euratom tarkoitetusta vakioasiakirjasta radioaktiivisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 7. Sisäasiainministeriön asetus. poliisin suoritteiden maksullisuudesta annetun asetuksen liitteen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 7. Sisäasiainministeriön asetus. poliisin suoritteiden maksullisuudesta annetun asetuksen liitteen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä tammikuuta 2004 N:o 7 SISÄLLYS N:o Sivu 7 Sisäasiainministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta annetun asetuksen liitteen muuttamisesta...

Lisätiedot

Esitys 1 (5) Esitys lainsäädäntöhankkeen käynnistämiseksi koskien nykyisten ampumaaselupakäytäntöjen

Esitys 1 (5) Esitys lainsäädäntöhankkeen käynnistämiseksi koskien nykyisten ampumaaselupakäytäntöjen Esitys 1 (5) 29.05.2015 POL-2015-4259 Esitys lainsäädäntöhankkeen käynnistämiseksi koskien nykyisten ampumaaselupakäytäntöjen selkiyttämistä 1 Aselupamenettelyn kehittämistyöryhmä 2 Esityksen taustaa Poliisihallitus

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

(Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY ) N:o 338/97, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996,

(Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY ) N:o 338/97, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, 3. 3. 97 I FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti N:o L 61/ 1 I (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY ) N:o 338/97, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, luonnonvaraisten eläinten ja kasvien

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja Elina Hirttiö 20.10.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Eduskunta on hyväksynyt uuden ampumaratalain (763/2015) ja muutokset ampumaaselakiin

Lisätiedot

LUONNOS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LUONNOS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS 12.7.2013 Hallituksen esitys eduskunnalle asekauppasopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja laiksi sopimuksen 6 ja 7 artiklan

Lisätiedot

LUKU 1: YLEISET SÄÄNNÖKSET 15 1 Lain tavoite ja soveltamisala 15 2 Määritelmät 22

LUKU 1: YLEISET SÄÄNNÖKSET 15 1 Lain tavoite ja soveltamisala 15 2 Määritelmät 22 5 SISÄLLYS Johdanto 11 Lyhenteet 14 LUKU 1: YLEISET SÄÄNNÖKSET 15 1 Lain tavoite ja soveltamisala 15 2 Määritelmät 22 LUKU 2: VARTIOIMISLIIKETOIMINTA 89 3 Luvanvaraisuus 90 4 Vartijan tehtävät ja toimialue

Lisätiedot

Huollon ulkoistaminen

Huollon ulkoistaminen Huollon ulkoistaminen Taustainfo medialle 26.10.2012 osastonjohtaja Ari Vahtera Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Sisältö Lentokelpoisuuden osa-alueet Vastuut Huoltotoiminnan luvat ja valvonta Ulkomaisen

Lisätiedot

(5) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaisia, 1 artikla

(5) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaisia, 1 artikla 16.1.2015 L 10/19 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/57, annettu 15 päivänä tammikuuta 2015, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2004 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2004 N:o 1253 1255. Valtioneuvoston asetus. N:o 1253

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2004 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2004 N:o 1253 1255. Valtioneuvoston asetus. N:o 1253 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2004 N:o 1253 1255 SISÄLLYS N:o Sivu 1253 Valtioneuvoston asetus valtion talousarviosta annetun asetuksen muuttamisesta... 3387 1254

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS tietyistä Uzbekistaniin kohdistuvista rajoittavista

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. ajokorttiluvan hylkäävä päätös... 30 e

MAKSUTAULUKKO. ajokorttiluvan hylkäävä päätös... 30 e N:o 817 3909 Liite MAKSUTAULUKKO 1. PÄÄTÖKSET Ajokorttipäätökset väliaikainen ajokortti... 10 e tilapäinen ajokortti... 22 e kansainvälinen ajokortti... 14 e eritysehtojen muuttaminen tai ajoneuvoluokan

Lisätiedot

AMPUMARATALAKI JA ASETUS HE 20/2014

AMPUMARATALAKI JA ASETUS HE 20/2014 AMPUMARATALAKI JA ASETUS HE 20/2014 Ampumaratojen luokittelu kolmeen kategoriaan käyttömäärän ja paikkojen mukaan on järkevää. Sellaiset ampumaradat, joiden käyttö olisi pienimuotoista, olisivat vähäisiä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta /2014 Sisäministeriön asetus. poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2015

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta /2014 Sisäministeriön asetus. poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2015 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 1023/2014 Sisäministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2015 Annettu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2014 Sisäministeriön

Lisätiedot