Suomen Reserviupseeriliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Reserviupseeriliitto"

Transkriptio

1 Suomen Reserviupseeriliitto Finlands Reservofficersförbund r.y. Toiminta 2011

2 Kertausharjoitukset ovat uskottavan puolustuksen perusta Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) perustamisesta tuli toukokuussa 2011 kuluneeksi 80 vuotta. Toimintaympäristön muutoksesta huolimatta tehtävämme ovat säilyneet lähes samoina. Tämä on osoitus reserviupseeriaatteen elinvoimaisuudesta. Reserviupseeriliiton toiminta-ajatuksena on edelleen olla reserviupseerien valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö. Edistämme toiminnallamme Isänmaan ja sen kaikkien kansalaisten turvallisuutta. Vuonna 2011 Suomen Reserviupseeriliiton toiminnan painopisteenä olivat jäsenhankinta ja -huolto, ampumatoiminnan turvaaminen ja kehittäminen sekä maanpuolustuskoulutus. Vuosi oli liiton 80-vuotisjuhlavuosi, jonka merkittävimpiä tapahtumia olivat eri puolilla maata järjestetyt johtamispäivät. Liitto julkaisi Reservin kenttäjohtaja -kirjan sekä kutsui kaksi uutta kunniajäsentä. Varsinaisen toiminnan lisäksi vuoden aikana korostuivat vaikuttaminen lainsäädäntöön sekä edunvalvonta. Kaksi toimintaamme vaikuttavaa keskeistä ja ajankohtaista asiaa ovat puolustusvoimauudistus ja puolustusbudjetin merkittävät leikkaukset. Puolustusbudjetin merkittävä leikkaus ei liity suoraan puolustusvoimauudistukseen, mutta vuonna 2011 nämä kaksi asiaa tulivat kuitenkin samaan aikaan ajankohtaisiksi. Puolustusvoimauudistus pyrkii sopeuttamaan sotilaallisen maanpuolustuksen yhä niukkeneviin resursseihin pitkällä aikavälillä, mutta puolustusbudjetin yllättävä leikkaus pakottaa puolustusvoimat muutoksiin nopeammin kuin oli suunniteltu. Kaiken kaikkiaan tosiasia näyttää olevan, että kansallisten voimavarojen, ja erityisesti sotilaallisen puolustuskyvyn ylläpitämiseen käytettävien voimavarojen, ei voi odottaa lähitulevaisuudessa kasvavan. Kun resursseja leikataan rajusti, on jostain aina luovuttava. Väistämättä joudumme tilanteeseen, jossa on tehtävä valintoja. Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä tämä tarkoittaa muun muassa varuskuntien lakkauttamisia. Suomen puolustus nojaa yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin. Sodan ajan joukoistamme noin 97 % on reserviläisiä. Julkisuudessa esitettiin vuonna 2011, että leikkaamalla kertausharjoitettavien reserviläisten määrä 25 tuhannesta 10 tuhanteen henkilöön saadaan säästöjä 12 miljoonaa euroa. Tätä kirjoitettaessa tiedämme, että kertausharjoituksia on päätetty leikata noin 2000 reserviläiseen. Tämä johtuu puolustusbudjetin leikkauksesta, ei puolustusvoimauudistuksesta sinänsä. Yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin perustuva puolustusratkaisu voi olla uskottava vain, jos reserviä kertausharjoitetaan riittävästi. Puolustusratkaisumme ei ole uskottava, jos reserviläisten osaamista ja sodan ajan joukkojemme toimintakykyä ei pidetä yllä. Asejärjestelmät eivät maatamme puolusta, jos niillä ei ole osaavia käyttäjiä. Viime kädessä kysymys on arvovalinnoista. RUL on esittänyt, että kertausharjoitusten määrä pidettäisiin välttävällä tasolla tarvittaessa vaikka säästämällä suunnitelluista kansainvälisen kriisinhallinnan määrärahakorotuksista. Käytettävissä olevan tiedon mukaan tähän tarkoitukseen ollaan vuodelle 2012 varaamassa 123 miljoonaa euroa. Puolustusvoimauudistuksen myötä on onneksi luvassa myös monia positiivisia uudistuksia. Reserviupseeriliitto on peräänkuuluttanut jo vuosia reserviläisten urapolkuajattelua, mahdollisuutta hakeutua vapaaehtoisesti omaa osaamista vastaaviin sodan ajan tehtäviin sekä erityisesti reservin upseeristolle mahdollisuutta kouluttautua myös nykyistä vaativampiin tehtäviin. Puolustusvoimien uusi paikallisjoukkokonsepti saattaa olla vastaus näihin tarpeisiin. Joukkojen tarkempi suunnittelu alkanee vuonna Vuoden 2011 lopussa näyttää siltä, että tulevaisuudessa varsinkin kokeneen reserviläisen sodan ajan sijoitukseen vaikuttaa nykyistä enemmän hänen oma aktiivisuutensa ja sitoutumisensa sotilasammattitaidon vapaaehtoiseen ylläpitoon. Näihin muutoksiin meidän pitää vastata omaa toimintaamme kehittämällä ja toimimalla yhdessä keskeisten yhteistyökumppaniemme, kuten puolustusvoimien, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita reserviupseeriaatteen vesittämistä; yhteistyö muiden kanssa onnistuu vain, jos oma identiteetti on riittävän vahva. Toimintaympäristömme muutoksesta huolimatta tai ehkä jopa sen vuoksi meidän on hyvä muistaa, että varsinainen reserviupseeritoiminta tapahtuu aina siellä, missä joukko reservin upseereja kokoontuu oman yhdistyksen tai piirin lipun alle. Meidän on myös huolehdittava siitä, että varttuneiden reservin upseerien lisäksi nuoret upseerit löytävät mielekästä toimintaa omasta yhdistyksestään. Tavoitteemme pitää olla aktiivinen ja aikaansaava toiminta. Pelkkä järjestötoiminta ei nuoria upseereja juuri kiinnosta. Liiton toimintasuunnitelmasta löytyvät toiminnalliset tavoitteet jokaiselle upseerille reservissä. Vähintään yksi ampumasuoritus, sähköisen kuntokortin käyttöönotto ja osallistuminen sotilasosaamista ylläpitävään koulutukseen ovat kaikki jokaisen reserviupseerin saavutettavissa olevia tavoitteita. Kerhot ovat avainasemassa siinä, että viesti näistä tavoitteista saavuttaa jokaisen jäsenen. Kiitän liiton jäseniä, yhdistyksiä ja piirejä sekä liiton yhteistyökumppaneita aktiivisesta toimintavuodesta Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mika Hannula RUL 80-vuotta Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa joulukuussa 1925, kun Helsingissä perustettiin valtakunnallinen Reserviupseerikerho. Toiminnan laajennuttua koko maahan tuli liiton perustaminen ajankohtaiseksi. Suomen Reserviupseeriliiton perustava kokous pidettiin Katajanokan Kasinolla Paikalla oli reserviupseereita kahdeksalta paikkakunnalta, mutta liiton perustamisasiakirjan allekirjoittivat vain Helsingin, Turun ja Riihimäen kerhojen edustajat. Liiton 80-vuotisjuhlavuoden pääaktiviteettina järjestettiin yhteensä yli 70 johtamispäivätapahtumaa eri puolilla maata. Juhlavuotensa kunniaksi liitto kutsui kaksi uutta kunniajäsentä sekä julkaisi Reservin Kenttäjohtaja-kirjan. Juhlavuoden suosittu myyntituote oli tuttuun RUK-puukkoon perustuva juhlapuukko. Johtamispäivän aikana osanottajilla on mahdollisuus kerrata ja oppia keskeisiä sotilasjohtamisen asioita. Tapahtuman järjesti joko yksittäinen reserviupseeriyhdistys, useampi yhdistys yhdessä tai piiri. Liitto toimitti järjestäville yhdistyksille valmiin materiaalin, jonka avulla tapahtuma on helppo järjestää. Materiaalipaketissa oli ohjeet 12 toiminnalliseen rastiin. Rastivaihtoehtoina ovat mm. ammunta, taktisten merkit, tulenjohto- ja kartanluku, suunnistus, lihaskuntotesti, käsikranaatin tarkkuusheitto ja ensiapu. Suomen Reserviupseeriliiton 80-vuotisjuhlajulkaisu oli Reservin Kenttäjohtaja -kirja. Kirja on 120-sivuinen rautaisannos reservin johtajan perustietoja ja -taitoja. Sisällöltään Reservin Kenttäjohtaja on laaja kattaus eri osa-aluei- den ja yhteistoiminnan perusteista. Lähtökohtana on ollut joukkueenjohtajataso. Kirjassa on myös ajantasaista tietoa mm. taktisista merkeistä, karttajärjestelmästä, johtamisesta ja tavallisimmista aseista. Parhaimmillaan se palvelee taskukirjana, josta käyttäjä voi kenttäolosuhteissa nopeasti tarkistaa tarvitsemansa tiedon. Kirja sopii hyvin käytettäväksi vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa ja kertausharjoituksissa. Kirjan keskeisenä lähteenä on ollut Puolustusvoimien, erityisesti Reserviupseerikoulun, koulutusmateriaali. Liittovaltuusto kutsui kevätkokouksessaan liiton kunniajäseniksi Mannerheim -ristin ritari, kapteeni Tuomas Gerdtin ja ekonomi, majuri Pekka Selínin. Mannerheim-ristin ritari 95, kapteeni Tuomas Gerdt, sai Mannerheim-ristin alikersanttina taistelulähettitehtävistä erittäin vaikeissa olosuhteissa Kannaksella heinäkuussa Hän kävi Upseerikoulun kurssin (=RUK:n) 57 Niinisalossa vuonna Tuomas Gerdt on ollut aktiivisesti mukana reserviupseeritoiminnassa 1940-luvun lopulta lähtien. Ekonomi, majuri Pekka Selínillä (s. 1941) on poikkeuksellisen ansiokas ura reserviupseeritoiminnassa sen toiminnan kaikilla tasoilla. Hän on toiminut Savonlinnan ja Jyväskylän reserviupseerikerhojen hallituksissa sekä Keski-Suomen reserviupseeripiirin puheenjohtajana. RUL:n liittohallituksen jäsenenä hän oli vuosina ja Vuonna 1993 Pekka Selín valittiin liiton 2. varapuheenjohtajaksi ja vuosina hän toimi RUL:n puheenjohtajana. Suunnistustaito ja kyky liikkua maastossa ovat tärkeä osa kenttäkelpoisuutta. Juhlavuoden muita tapahtumia olivat mm. reserviupseereiden maastomestaruuskilpailut Uudenmaan Prikaatissa Dragsvikissä sekä kaksi syksyllä järjestettyä seminaaria. Yhdessä Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen, Kadettikunnan ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa järjestettiin lokakuussa Hyvä paha hallinto: Johtaminen, tilannekuva, tieto ja luottamus turvallisuudessa -seminaari. Marraskuussa RUL järjesti yhdessä Kadettikunnan ja Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen kanssa turvallisuuspolitiikan seminaarin, jonka aiheena oli Maailman muutos ja Suomi sekä Suomen puolustus ja puolustusvoimauudistus. Seminaarin alustajina oli turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Seminaarin paneelikeskustelussa oli edustettuina kansanedustajia viidestä suurimmasta eduskuntapuolueesta. Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Ilkka Aspara luovutti Maavoimien kunniakilven 80 vuotiaalle RUL:lle juhlaillallisella. Kilven otti vastaan liiton puheenjohtaja.

3 PM-ampumasuunnistusviestin vauhdikas lähtö. Pasi Huuskonen, Erkki Saarijärvi ja Mikko Hautala olivat Suomen joukkueiden avaajia. 2. CIOR:n sotilasmoniottelu kisattiin Varsovassa Puolassa. Suomen joukkue vauhdissa esteradalla. 3. Suomen joukkue Mikko Hautala (vas.), Simo Jääskeläinen ja Janne Nieminen voitti veteraanisarjan ja oli kokonaiskilpailussa hienosti toinen. 4. Yksi johtamispäivän rasteista oli kenttäkelpoisuuskoe. Vatsalihaksia testattiin Kuopiossa. 5. RUL:n puheenjohtaja Mika Hannula avasi PM-maastomestaruuskilpailut heinäkuun alussa Uudenmaan Prikaatissa Dragsvikissa. 6. Kalevan maljan voittaa liiton paras piiri reserviläisliikunnassa. Taistelukoulun kilpi luovutetaan aktiivisimmalle piirille kuntoliikunnassa. Vuonna 2011 maljan voitti Varsinais-Suomi ja kilven Kainuu. 7. RUL:n juhlapuukko perustuu tuttuun RUK:n kurssipuukkoon. Puukkoja myytiin vuoden aikana yli Ensiapurasti johtamispäivätilaisuudessa Kuopiossa. 9. Katajanokan Kasinon omistavat yhdessä RUL, Helsingin Reserviupseeripiiri ja Upseeriliitto. 10. Naton reserviupseerijärjestö CIOR:n kesäkongressi järjestettiin hienoissa puitteissa Varsovassa. 11. Reservin Kenttäjohtaja -kirja on 120-sivuinen rautaisannos reservin johtajan perustietoja ja -taitoja. Lähtökohtana on ollut joukkueenjohtajataso. Kirjan keskeisenä lähteenä on Reserviupseerikoulun koulutusmateriaali. 12. EROK:n puheenjohtaja Toomas Peek (vas.) ja Kuno Peek toivat RUL:n 80-vuotispäivään sekä oman liittonsa että Viron puolustusministeri Mart Laarin onnittelut. 13. Meren läheisyyttä hyödynnettiin PM-kisoissa Dragsviksissa. Antti Saastamoinen ja Aaro Mäkelä melomassa kohti maalia. 14. Marraskuussa järjestetyssä juhlaseminaarissa kansanedustajat Pekka Haavisto (VIHR), Kimmo Tiilikainen (KESK), Jussi Niinistö (PS), Tuula Väätäinen (SDP) ja Timo Heinonen (KOK) kertoivat näkemyksiään puolustusvoimauudistuksesta. 15. Kadettikunnan ja Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen kanssa järjestettiin lokakuussa Santahaminassa seminaari, jossa perehdyttiin mm. tilannekuvaan. Seminaariin osallistui noin 150 henkilöä.

4 Tuloslaskelma Jäsenmäärä, maksaneet jäsenet VARSINAINEN TOIMINTA Järjestötoiminta tuotot , ,00 Henkilöstökulut , ,99 Poistot , ,71 Järjestötoiminta, muut kulut , ,75 Koulutustoiminta, tuotot 6.750, ,57 Koulutustoiminta, kulut , ,27 Padasjoki, tuotot , ,00 Padasjoki, kulut , ,62 Tiedotustoiminta, tuotot 0,00 0,00 Tiedotustoiminta , ,97 Liikuntatoiminta, tuotot 0,00 0,00 Liikuntatoiminta, kulut , ,47 Kansainvälinen toiminta, tuotot 600, ,00 Kansainvälinen toiminta, kulut , ,13 Varsinainen toiminta yhteensä , ,34 VARAINHANKINTA Tuotot , ,65 Kulut , ,67 Varainhankinta yhteensä , ,98 Tuotto- / kulujäämä , ,36 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot , ,87 Kulut , ,83 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä , ,04 TUOTTO- / KULUJÄÄMÄ , ,32 SATUNNAISET ERÄT 0,00 0,00 PIIRI Maksaneet Maksaneet Maksaneet Maksaneet E-HÄ E-KA E-PO HKI KAI KE-PO KE-SU KYM PÄI-HÄ LAP ORUP PIR PO-KA PO-PO PO-SA SAT SU-SA UUS VAA V-SU Liitto yht Vauhditon pituushyppy on yksi kenttäkelpoisuustestin lajeista. YLEISAVUSTUKSET , ,84 TILIKAUDEN TULOS 1.047, ,52 TILIKAUDEN YLI- / ALIJÄÄMÄ 1.047, ,52 Avustuksia liitto sai vuoden aikana Maanpuolustuksen Tuki ry:ltä, Puolustusministeriöltä, Urlus-säätiöltä, Ikämies-säätiöltä sekä Sotavahinkosäätiöltä. Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Koneet ja kalusto 9.966, ,13 Muut aineelliset hyödykkeet 455,03 839,01 Aineelliset hyödykkeet yhtensä , ,14 Osakkeet ja osuudet 8.409, ,40 Sijoitukset yhteensä 8.409, ,40 PYSYVÄT VASTAAVAT yhteensä , ,54 Jäsenyydet ja yhteistyötahot Suomen Reserviupseeriliitto on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Maanpuolustuksen Tuki ry Reserviläisurheiluliitto ry Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry Katajanokan Upseerikerho ry Maanpuolustuskoulutusyhdistys Suomen Ampumaurheiluliitto ry Tammenlehvän Perinneliitto ry Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Vapepa Upseerijärjestöjen yhteistyöelin, YTE Reserviupseereiden pohjoismainen presidiumi The Interallied Confederation of Reserve Officers, CIOR Ampumaharrastusfoorumi Sotilasmoniottelun esterata on 500 metriä pitkä ja siinä on haastavaa 20 estettä. Sotilasmoniottelun esteuintiradalla on viisi estettä. Uima-asuna on maastopuku. VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus yhteensä , ,08 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 1885,00 518,00 Lainasaamiset 0,00 0,00 Muut saamiset 0,00 0,00 Siirtosaamiset 3.819, ,30 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 5.704, ,30 Rahoitusarvopaperit Muut osakkeet ja arvopaperit , ,07 Muut osakkeet ja arvopaperit yhteensä , ,07 Rahat ja pankkisaamiset , ,80 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,25 Vastaavaa yhteensä , ,79 VASTATTAVAA Oma pääoma Edellisten tilikausien ylijäämä , ,24 Tilikauden ali- / ylijäämä 1.047, ,52 Oma pääoma yhteensä , ,76 Vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat , ,44 Muut velat 2.881, ,23 Siirtovelat , ,36 Lyhytaikainen vieras pääoma, yhteensä , ,03 VIERAS PÄÄOMA, yhteensä , ,03 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,79 RUL:n toimintakilpailussa 20 eniten pisteitä saavuttanutta yhdistystä Yhdistys Jäsenmäärä Toimintapisteet Salon Seudun Reserviupseerit ry Jyväskylän Reserviupseerit ry Kempeleen Reserviupseerikerho ry Järvenpään Reserviupseerikerho ry Tikkakosken Reserviupseerit ry Seinäjoen Reserviupseerikerho ry Hattulan-Tyrvännön Reserviupseerikerho ry Tikkurilan Reserviupseerikerho ry Kouvolan Reserviupseerikerho ry Vaasan Reserviupseerikerho ry Iisalmen Reserviupseerikerho ry Kangasalan Reserviupseerikerho ry Rovaniemen Reserviupseerit ry Toijalan Seudun Reserviupseerikerho ry Kurikan Reserviupseerikerho ry Lahden Reserviupseerikerho ry Tammelan Reserviupseerit ry Voikkaan Reserviupseerikerho ry Jyväskylän Akateemiset Reservinupseerit ry Joensuun Reserviupseerit ry Ampuminen on yksi reserviupseeritoiminnan aktiivisimmista toiminnoista. Erityisesti palvelusammuntojen ja SRA-ammunan suosio on kasvanut viime vuosina.

5 RUL:n liittohallitus teki syyskuussa kunniakäynnin Tampereen Vehmaisissa olevalle C.G.E. Mannerheimin patsaalle. Mannerheim kutsuttiin RUL:n kunniapuheenjohtajaksi vuonna Liittohallitus 2011 I varapuheenjohtaja II varapuheenjohtaja Jäsenet Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Opiskelijat Pirkanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Suur-Savo Uusimaa Vaasa Varsinais-Suomi Professori, dekaani, kapt Mika Hannula, Tampere Maanviljelijä, agronomi, ylil Mikko Halkilahti, Salo Johtaja, komkapt Yrjö-Pekka Rautalahti, Helsinki Metsänhoitaja, maj Antti Koskimäki, Riihimäki Toimitusjohtaja, maj Jyrki Kosonen, Lappeenranta Toimitusjohtaja, maj Kari Ratavaara, Kurikka Vararehtori, maj Sakari Väliahde, Helsinki Rajavartiomestari, ltn Martti Hämäläinen, Kuhmo Rehtori, kapt Kimmo Tastula, Kokkola Käyttö- ja kehitysinsinööri, kapt Timo Salo, Äänekoski Tekninen johtaja, kapt Pasi Laari, Kouvola Sähkömestari, maj Seppo Rautiainen, Rovaniemi Opiskelija, ltn Timo Koski, Jyväskylä Tekninen johtaja, ylil Hannu Jokinen, Nokia Koulunjohtaja, kapt Harri Norismaa, Joensuu Kunnanjohtaja, maj Kari Ahokas, Kempele Henkilöstöpäällikkö, maj Jukka Korhonen, Kuopio Yrittäjä, maj Juha Tarnanen, Lahti Kirjanpitäjä, kaptl Hannu Aho, Pori Varatuomari, kapt Pentti Nuutilainen, Ristiina Kiinteistöpäällikkö, ylil Timo Hautala, Nurmijärvi Rikosylikonstaapeli, maj Brage Forssten, Vaasa Lukion lehtori, kapt Tor-Erik Lindqvist, Salo Liittovaltuusto jäsentä Vanhempi kehityskemisti, maj Matti Ankelo, Uusikaupunki Varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja, ltn Pinja Hellman, Porvoo Liiton neuvottelukunta jäsentä Professori, lääkmaj Tapani Havia, Muurla Varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja, maj Martti Ehrnrooth, Vaasa Liiton toimisto Toiminnanjohtaja, VTM, maj Janne Kosonen Järjestösihteeri ja , LuK, ylil Saku Liehu Järjestösihteeri , ltn Timo Koski Toimistosihteeri Kirsti Suortti Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet Kunniapuheenjohtaja Suomen Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim Kunniajäsenet Jalkaväenkenraali Rudolf Walden Majuri N. A. Osara Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs Majuri Ilmo Ollinen Everstiluutnantti Lauri K. J. Tukiainen Jalkaväenkenraali Sakari Simelius Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth Majuri Eero Harkia Majuri Heikki Sysimetsä Kenraali Lauri Sutela Kapteeni Filip Pettersson 1986 Majuri Waldemar Bühler Majuri Randall Nybom Majuri Erkki Sutela Majuri Pentti Perttuli 2006 Majuri Antti Ahlström 2006 Kapteeni Tuomas Gerdt 2011 Majuri Pekka Selín 2011 Toiminnan arvot Suomen Reserviupseeriliiton toiminta perustuu koko jäsenistön yhteisiin arvoihin, joita ovat: Isänmaallisuus Hyvä johtajuus Veteraanien perintö Yleinen asevelvollisuus Toiminta-ajatus Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) on reserviupseerien valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö. Liitto edistää toiminnallaan Isänmaan ja sen kaikkien kansalaisten turvallisuutta. Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund r.y. Döbelninkatu 2, HELSINKI Puh. (09) telekopio (09) Sähköposti: toimisto@rul.fi

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO FINLANDS RESERVOFFICERSFÖRBUND TOIMINTA 2010 Reserviupseeriliitto on reserviläisen asialla Vuonna 2010 Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) toiminnan painopisteenä olivat johtamiskoulutusjärjestelmän

Lisätiedot

Suomen itsenäisyyden ja reserviupseerikoulutuksen. 100-vuotisjuhlaa. Toimintaa, jolla on tarkoitus PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Suomen itsenäisyyden ja reserviupseerikoulutuksen. 100-vuotisjuhlaa. Toimintaa, jolla on tarkoitus PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Toiminta 2017 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Suomen itsenäisyyden ja reserviupseerikoulutuksen 100-vuotisjuhlaa Vuosi 2017 oli Suomen Reserviupseeriliiton 86. toimintavuosi. Toiminnan painopistealueina olivat

Lisätiedot

Kohti uutta aikaa. Tuhat tapaa toimia

Kohti uutta aikaa. Tuhat tapaa toimia Toiminta 2014 Kohti uutta aikaa Vuosi 2014 oli Suomen Reserviupseeriliiton 83. toimintavuosi. Toiminnan painopistealueina olivat toiminta- ja vänrikkipäivät, jäsenhankinta ja -huolto, ampumatoiminnan turvaaminen

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Menneiden muistelua ja tulevaisuuden suunnittelua

Menneiden muistelua ja tulevaisuuden suunnittelua Toiminta 2016 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Menneiden muistelua ja tulevaisuuden suunnittelua Vuosi 2016 oli Suomen Reserviupseeriliiton 85. toimintavuosi. Toiminnan painopistealueina olivat ampumataidon ja

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

KIERTOKIRJE 6/2010 Joulukuu

KIERTOKIRJE 6/2010 Joulukuu KIERTOKIRJE 6/2010 Joulukuu SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Finlands Reservofficersförbund The Finnish Reserve Officers' Federation Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki Puh. (09) 4056 2054 Fax. (09) 447 579 Sähköposti:

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

UB urheiluseura alv UB14.WTR

UB urheiluseura alv UB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 Suomen Reserviupseeriliitto ry. KOLMIVUOTISSUUNNITELMA Liittokokous 23.11.2013 SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 TOIMINNAN ARVOT Suomen Reserviupseeriliiton toiminta perustuu koko jäsenistön yhteisiin

Lisätiedot

YB Yhdistys ALV AB14.WTR

YB Yhdistys ALV AB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Yb16L - Yhdistys (ALV) - Asterin malli

Yb16L - Yhdistys (ALV) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Ub16L - Urheiluseura (alv, tuloslaskelma toiminnanaloittain) - Asterin malli

Ub16L - Urheiluseura (alv, tuloslaskelma toiminnanaloittain) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

KIERTOKIRJE 6 / 2011 Joulukuu

KIERTOKIRJE 6 / 2011 Joulukuu KIERTOKIRJE 6 / 2011 Joulukuu SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Finlands Reservofficersförbund The Finnish Reserve Officers' Federation Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki Puh. (09) 4056 2054 Fax. (09) 447 579 Suomen

Lisätiedot

Liittovaltuusto 21.4.2012. Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2011. Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund ry

Liittovaltuusto 21.4.2012. Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2011. Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund ry Liittovaltuusto 21.4.2012 Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2011 Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund ry 1 I SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2011 Vuonna 2011 Suomen Reserviupseeriliiton

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TILINPAATOS 31.12.2013 SISALLYSLUETTELO Sivu 1. Tuloslaskelma 2. Tase 3. Allekirjoitus 3. Tilintarkastusmerkinta

Lisätiedot

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA Sairaanhoitopiiri yhteensä Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 1 029 977 625,00 962 973 150,00 Aineettomat oikeudet 2 690 352,75 3 732 308,58 Arvonkorotusrahasto 12 500,00 12 500,00 Ennakkomaksut 17 252

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys: PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Suomen Reserviupseeriliitto ry. KOLMIVUOTISSUUNNITELMA Liittokokous 19.11.2016 SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2017 2019 TOIMINNAN ARVOT Suomen Reserviupseeriliiton toiminta perustuu koko jäsenistön yhteisiin

Lisätiedot

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki Reserviläisliitto ry:n vuosikokous 11.4.2015 Helsinki Vuoden malliyhdistys 2015 Kurikan Reserviläiset ry 2014 Liperin Reserviläiset ry 2013 Alastaron Reserviläiset ry 2012 Kempele- Oulunsalon Reserviläiset

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot