Kestävää kasvua ja työtä rakennerahastokausi ja pk-yritykset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävää kasvua ja työtä rakennerahastokausi 2014 2020 ja pk-yritykset"

Transkriptio

1 Kestävää kasvua ja työtä rakennerahastokausi ja pk-yritykset Päivi Keisanen Ohjelmapäällikkö Pohjois-Pohjanmaan liitto

2 Rakennerahastoihin (EAKR ja ESR) Manner-Suomessa yksi ohjelma Yksi ohjelma: Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kaksi alueellista suunnitelmaa: Itä- ja Pohjois-Suomen alueellinen suunnitelma ja Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma Lisäksi valtakunnalliset teemat: EAKR 10 %, ESR 25 % 2 Päivi Keisanen

3 Rakennerahastot ovat maakunnan kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Rakennerahastot ovat merkittävin alueellisesti päätettävä rahoitusväline maakunnan elinvoimaisuuden kehittämiseen Rahoituspäätökset ja -linjaukset tehdään maakunnassa EU, valtio ja kunnat osallistuvat ohjelman rahoitukseen Ohjelman fokuksessa on yritysten tarpeisiin pohjautuva kehittäminen, pääpaino kasvavissa pk-yrityksissä. Ohjelma tähtää maakunnan elinkeinoelämän vahvistamiseen ja työllisyyden edistämiseen haetaan pysyviä elinkeinopoliittisia vaikutuksia 3 Ohjelmasta vähennetty: infrastruktuurin rahoittaminen aikaisempaa rajatumpaa ympäristönsuojeluun liittyvät toimet on rajattu pois ohjelmasta (ympäristöinfra, vesistökunnostukset, kulttuuriperinnön ja luonnon suojeleminen ja ennallistaminen, ympäristövaurioiden korjaus)

4 Rakennerahastojen alueellinen jako Hanketoimintaan käytettävissä oleva rahoitus EU-rahoitus Valtion osuus Kunnat Yht Itä- ja Pohjois-Suomi 772,6 milj. 579 milj. 193 milj milj. Etelä- ja Länsi-Suomi 316,8 milj. 237 milj. 79 milj. 634 milj. Valtakunnalliset teemat EAKR 10 % n. 13,3 milj. euroa/v. (EU + kansallinen) ESR 25 % n. 35,5 milj. euroa/v. (EU + kansallinen) Alueiden välinen jako (TALPO): Itä- ja Pohjois-Suomi 70,61 % Etelä- ja Länsi-Suomi 28,94 % Ahvenanmaa 0,45 %

5 Maakuntien rahoitus EAKR ESR Yhteensä Pohjois-Pohjanmaa 127,5 17,8 % 59,5 16,0 % 187 Pohjois-Savo 101,7 14,2 % 47,4 12,7 % 149,1 Lappi 92,2 12,9 % 43 11,5 % 135,2 Pohjois-Karjala 74,8 10,4 % 34,9 9,4 % 109,7 Etelä-Savo 69 9,6 % 32,2 8,6 % 101,2 Kainuu 38,5 5,4 % 17,9 4,8 % 56,4 Keski-Suomi 29,8 4,2 % 22,2 6,0 % 51,9 Uusimaa 26,4 3,7 % 24 6,4 % 50,4 Pirkanmaa 22,5 3,1 % 19,5 5,2 % 42,0 Keski-Pohjanmaa 23,2 3,2 % 10,8 2,9 % 34,0 Satakunta 19,1 2,7 % 12,8 3,4 % 31,8 Päijät-Häme 17,9 2,5 % 7,7 2,1 % 25,6 Kymenlaakso 16,5 2,3 % 8,6 2,3 % 25,1 Varsinais-Suomi 14,1 2,0 % 10 2,7 % 24,2 Etelä-Pohjanmaa 14 2,0 % 7,3 2,0 % 21,2 Etelä-Karjala 13,1 1,8 % 5 1,3 % 18,1 Pohjanmaa 8,8 1,2 % 5,3 1,4 % 14,1 Kanta-Häme 7,4 1,0 % 4,8 1,3 % 12,2 5 Yhteensä 716, ,50

6 Pohjois-Pohjanmaan rahoitus 374 milj. EU milj. Valtio milj. EU + valtio YHT EAKR 127,5 95,6 223,1 ESR 59,5 44,6 104,1 Yhteensä , 2 327,2 Kuntarahoitus 46,8 milj.. 6,7 milj. /vuosi Muutokset rahastoissa EAKR -30,8 milj. -19,5 % ESR +29,3 milj. +97,1 % Yhteensä -1,5 milj. -1 % 6 Komissio pidättää 6 % rahoituksesta suoritusvarauksena varat jaetaan jäsenmaille v Arvio: P-Pmaan EU-osuus: 8 milj. )

7 Toimintalinjat, erityistavoitteet ja v rahoitus (esitys) TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyvyn edistäminen (12,2 M EAKR+valtio) Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäminen Yritysten energiatehokkuuden edistäminen PK -yritysten kannalta tärkeiden liikenne- ja logistiikkayhteyksien parantaminen (vain Itä- ja Pohjois-Suomi) TL 2 Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (12,9 M EAKR+valtio) Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskitty minen kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (5,8 M ESR+valtio) Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen TL 4 Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen (4,08 M ESR+valtio) Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen Kasvu- ja rakennemuutos alojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (2,471 M ESR+valtio) Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Vähähiilisen talouden edistämiseen käytetään 25 % EAKR-rahoituksesta, eli 6,3 milj. v. 2014

8 Vähähiilinen talous on ohjelman läpileikkaava näkökulma uusiutuvan energiankäytön lisääminen, uuden energiateknologian kehittäminen uusiutuvista luonnonvaroista valmistettujen tuotteiden ja palveluiden kehittäminen Biomateriaalit: rakentaminen, biomuovit, komposiitit, pakkaaminen, paperituotteet Puurakentaminen ja puutuotealan kehittäminen, puuraaka-aineen ja puubiomassan käyttö Biokemikaalit ja bioyhdisteet: lisäaineet, päällysteet, pinnoitteet, uutteet Bioenergia: sähkö, lämpö, biopolttoaineet energia- ja materiaalitehokkuuden parantaminen, sivuvirtojen hyödyntäminen luonnonvarojen kestävä käyttö kuntien vähähiilisyys -strategioiden toteuttaminen yhdyskuntien vähähiilisten ratkaisujen kehittäminen: esim. asumisen energiatehokkuus vähähiiliset liikennejärjestelmät ja liikkumismuodot Pohjois-Pohjanmaalle laaditaan Biotalousstrategia v aikana Vähähiilisyyteen EAKR+valtio: 55,7 milj. v. 2014: 6,3 milj.

9 Esimerkkejä tuettavasta toiminnasta TL 1 PK -yritystoiminnan edistäminen uusien tuotteiden, palveluiden ja liiketoiminnan kehittäminen, tuotteiden markkinoille saattaminen yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtäävät kehittämishankkeet (tuotteistaminen ja kaupallistaminen) yritysverkostot, -klusterit ja muut yritysten kumppanuudet ja yhteistyömuodot uudenlaiset yrityskiihdyttämöt ja uudet yritysten synnyn edistämisen mallit pk-yritysten energiatehokkuuteen ja uuden teknologian käyttöönottoon liittyvät investoinnit pk-yritysten kansainvälistymisvalmiuksien parantaminen, mm yritysverkostot, -klusterit ja muut yritysten kumppanuudet ja yhteistyömuodot pk-yritysten kilpailukykyä edistävät liikenne- ja logistiikkaratkaisut (vain Itä- ja Pohjois-Suomessa)

10 Esimerkkejä tuettavasta toiminnasta TL 2 Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan infrastruktuuri, osaamiskeskittymät ja T&K- ympäristöt yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja julkisyhteisöjen tutkimusyhteistyö ja verkottuminen yrityslähtöiset soveltavan tutkimuksen hankkeet uusien tuotteiden, palveluiden ja tuotantomenetelmien kehitys ja käyttöönotto, kaupallistaminen ja tuottavuuden kehitys (mm cleantech, uusiutuva energia ja energiatehokkuus) yhdyskuntien vähähiilisyysstrategiat ja niiden toteuttamiseksi tarvittavat selvitykset, ratkaisut, kehittämishankkeet

11 Esimerkkejä tuettavasta toiminnasta, ESR TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen huomioiden yritysten työvoimatarpeet nuorten työllisyyden edistäminen työn tuotavuuden kehitys: johtaminen, työhyvinvointi, työkyky räätälöityjä koulutusratkaisuja työttömyysuhan alaisille (kansainvälisen) työvoiman rekrytoinnin kehittäminen TL 4 Osaaminen, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen työssä olevien henkilöiden osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen koulutuksen ja työelämän yhteistyön vahvistaminen aikuiskoulutuksen kehittäminen etenkin kasvu- ja rakennemuutosaloilla koulutusvaihtoehtoja erityisryhmille (mm. maahanmuuttajat, vammaiset, osatyökykyiset)

12 Esimerkkejä tuettavasta toiminnasta TL 5 Osallisuus- ja köyhyyden torjunta työ- ja toimintakykyä tukevat palvelut (mm. päihde- ja mielenterveystyö ja kuntoutus) nuorten syrjäytymistä ehkäisevät toimenpiteet ja palvelukehitys monialainen ammatillinen yhteistyö ja osaaminen (mm. konsultointi ja verkottuminen) asukaslähtöiset toimintatavat ja palvelut osallisuuden tukemisessa

13 Valtakunnalliset teemat EAKR Osaamis- ja innovaatioverkostot (INKA -ohjelman toteutus) 10 %: 46,7 milj. EAKR, julkinen yhteensä 93,4 milj. = 13,3 milj. /vuosi ESR - valtakunnalliset teemat 25 %: 124,3 ESR, julkinen yhteensä 248,6 milj. = 35,5 milj. /vuosi Työvoiman liikkuvuus Euroopassa (EURES) (TEM) Nuorisotakuu (poikkihallinnollinen: TEM, OKM, STM) Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistyminen (TEM) Kotona Suomessa (poikkihallinnollinen: TEM, OKM) Mallit rekrytoivan ja irtisanovan yrityksen välillä (TEM) Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä (TEM) Työterveys- ja turvallisuusinnovaatiot työn, työolojen, terveyden ja työkyvyn edistäjinä (STM) Sukupuolten tasa-arvoa työelämään (STM) Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen (STM) Osallisena yhteiskunnassa: väestöryhmien välisen tasa-arvon edistäminen ja syrjinnän torjunta (STM) Osuvaa osaamista (OKM) Osallistavaa osaamista (OKM) Uusilla kasvualoilla ja rakennemuutoksissa tarvittavan osaamisen vahvistaminen (OKM) Luovaa osaamista (OKM)

14 Kehittämishankkeiden määrällisiä tuloksia Pohjois-Pohjanmaalla (eakr) Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ELY YHTEENSÄ Projekteissa mukana olevat yritykset Uudet työpaikat Uusista työpaikoista naistyöpaikkoja Uusista työpaikoista t&k-työpaikkoja Uusia yrityksiä joista naisyrityksiä Lisäksi ELY-keskus myöntänyt yritystukia yht 1459 kpl (112,9 milj. )

15 EAKR-rahoituksen kohdentuminen Sidonta EU + valtio Matkailu (20,4 M ) Liikenneinfra ja logistiikka (18,9 M ) Luonnonympäristön tilan turvaaminen (11,3 M ) Hautomot ja yritystoiminnan kehittäminen (10,7 M ) Muu innovaatio ja t&k-toiminta (9,3 M ) Painettava elektroniikka (8,4 M ) Tieto- ja viestintäteknologia (8,2 M ) Metallialan hankkeet (7,8 M ) Kivi- ja kaivannaisteollisuus (7,8 M ) Hyvinvointiala (7,2 M ) Energiahankkeet (6,7 M ) Ympäristötoimiala ja cleantech (6,2 M ) Yrityspuistot ja yritysvyöhykkeet (5,4 M ) Kansainvälistyminen (5,2 M ) Alueiden ja kaupunkikeskustojen vetovoimaisuuden lisääminen (3,9 M ) LAGUNA-tutkimuskeskuksen edistäminen (3,6 M ) Innovaatiotoiminnan aktivointi ja yhteistyöverkostojen kehittäminen (3,6 M ) Oppimisympäristöt (3,3 M ) Sisällöntuotanto (3,3 M ) Bioala (3,1 M ) Puutoimiala ja rakentaminen (2,9 M ) Kulttuuriympäristö (2,5 M ) Luovat alat (2,3 M ) Sähköiset palvelut ja laajakaista (2,0 M )

16 Suurimman tuen saaneet investointihankkeet Hanke Myönnetty tuki (EAKR + valtio) Oulun lentoaseman asemarakennuksen laajennus ja muutostyöt Kuusamon lentoaseman asemarakennuksen laajennus ja saneeraus Painetun Elektroniikan innovaatioympäristö, R2R-PILOT Mt Kuusamon Ouluntaival Mt 813 Liminka - Lumijoki kevyen liikenteen väylä Kalajoen yrityspuistojen kehittäminen Raahen syväsatama, vaihe V, uuden satamakentän rakentaminen alueelle V sekä reunapenkereen loppuunr akentaminen RANTA I - Rantapohjan vesialueiden virkistys- ja matkailukäytön edistäminen Liminganlahden luontokeskus-mh rakentaminen Mt Virpiniementien kevyen liikenteen järjestelyt Etunimi Sukunimi

17 PrintoCent teollisuusklusterin liiketoimintamahdollisuudet Integroituminen rakenteisiin, Rakennukset, autot, vaatteet Interaktiivinen hylly Älykäs pakkaus Tuoteturva Kotidiagnostiikka Hyvinvointi Kosmetiikka Hygienia Elektroniikkalaitteet Käyttöliittymät Tuulimyllyn lavat Bosch, Tekniseri, Delektre, Nordloop Enfucell, Lumedy Nanocomp Focalspec, GIN, JOT Automation Offcode, SOM, Specim Näytöt, Valaistus & Energialähteet Valopaa, Ruukki, Hella, Beneq AUO Kuluttajatuotteet & Älykkäät pakkaukset StoraEnso, Keeploop Huhtamäki, Iscent Anturit& microfluidistiikka Orion Diagnostica Polar Medix Biomedica MK Fluidics Spektikor Konseptointi, suunnittelu- ja valmistuspalvelut Komponentit, Systeemi-integraatio, Tuoteosat Akku, Aurinko-/valokenno, Antenni, Biosensorit, Indikaattorit, Langaton tehdonsyöttö, Mikrofluidistiikka, Muisti, OLED, Optiset rakenteet, Paristo, Transistori, Älytarrat Rullalta Rullalle prosessit, tuotanto- ja mittalaitteet Rullalta Pakettiin jälkikäsittely, loppukokoonpano, pakkaus Elektroniikka & Hybridijärjestelmät ElcoFlex, Aspact, Screentec, TactoTek Ultraprint, Nokia Basf, Merck, Optitune Nanordic, Picodeon Materiaalit: musteet, substraatit, laminointikalvot

18 Rahoituksen haku käynnistyy toukokuussa Hakemuksia voi jättää seuraaville tahoille: Pohjois-Pohjanmaan liitto EAKR: kuntalähtöiset hankkeet, elinkeinojen kehittäminen, aluekehitys sekä innovaatiot Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus: ESR, EAKR: yritystuet, liikenne, ympäristö ja luonnonvarat Hakemus jätetään sähköisesti EURA2014-tietojärjestelmän kautta Koulutukset hakijoille: Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjestävät: Kuusamo 7.4. kl Kainuun ammattiopiston Kuusamon yksikön auditorio Oulu 9.4. kl ODL Wegelius-sali Ylivieska kl 10-15, Ylivieska-talo Akustiikka Lisätietoja:

19 KYSYMYKSIÄ JA KOMMENTTEJA? 19 Etunimi Sukunimi

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Laura Kelhä 6.6.2014 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto

ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - mitä tuleva ohjelma mahdollistaa? ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 LEADER-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 6.5.2013

Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 LEADER-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 6.5.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 LEADER-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 6.5.2013 Riikka-Maria Turkia Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastoihin (EAKR ja ESR) yksi ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne Rakennerahastojen alueellinen jako 2014-2020 Hanketoimintaan käytettävissä olevan rahoitus EU-rahoitus 2014-20 Itä- ja Pohjois-Suomi, perusrahoitus 476,3

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi ESR-sisällöt Pekka Stenfors Keski-Suomen ELY-keskus/ Turku 13.6.2014 Hallinnon muutokset ESR-rakennerahastohallinto Varsinais-Suomen osalta 1.1.2014 alkaen Keski-Suomen ELY-keskuksessa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO EU-rahoituspäällikkö 5.6.2014 1. ESR:N VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISOHJELMAT 2. ESR TOIMINTALINJAT 3. RAHOITUS (JA HAKEMINEN)

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020 käyntiin Suomessa

Ohjelmakausi 2014-2020 käyntiin Suomessa Ohjelmakausi 2014-2020 käyntiin Suomessa EAKR Etelä-Suomessa 2007-2013 ja 2014-2020 - tuloksia, tähtihetkiä ja tulevaisuus 4.3.2014 Vierumäki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto (No

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Rahoitusta Pohjois-Savon kehittämiseen

Rahoitusta Pohjois-Savon kehittämiseen Rahoitusta Pohjois-Savon kehittämiseen - Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 Soile Juuti, Ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto EnergyVarkaus 8.8.2014 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman

Lisätiedot

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa rahoituskaudelle 2014-2020 ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston varoilla

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 Alueosasto/Rakennerahastot LUONNOS 2 9.5.2014 1 (6) VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma I YLEISET VALINTAPERUSTEET Merkitään rastilla täyttyvät kriteerit.

Lisätiedot

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Itä-Suomen EAKR-ohjelman painopisteet PK:n strategian ja POKATin sisältö EAKR-ohjelman toteuttaminen

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeri-foorumi Åbo Akademi, Arken 2.6.2014 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto/Rakennerahastot Esityksen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.4.2010 Markku Gardin Laajempi aluejako 9 toimialuetta Toimialueet Lappi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi

Lisätiedot

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Mikä muuttuu EAKR:ssä Jää pois tai vähenee Infrastruktuurihankkeet pois Finnveran lainatuotteet pois Keskitetty Finnveran pääomasijoitustoiminta

Lisätiedot

EAKR -yritystuet 2014-2020

EAKR -yritystuet 2014-2020 EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja rahoitus Mari Kuparinen 25.3.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi

Lisätiedot

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Biotalous Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisessä ja rakennerahastot (EAKR ja ESR) rahoittajana 19.3.2015 aluekehityspäällikkö Juha

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu. Petri Veijalainen 30.8.2012

Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu. Petri Veijalainen 30.8.2012 Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu Petri Veijalainen 30.8.2012 Ohjelmarakenne (HALKE 23.3.2012) Yksi aluelähtöinen ohjelma, jossa molemmat rahastot (ESR+EAKR) Ohjelma

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon

ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon 4.11.2014 Jouni Kytösaari ja Marko Muotio (osa materiaalista

Lisätiedot

Potkua vähähiilisiin energiahankkeisiin EU:n rakennerahastoista. Kehitysjohtaja Jukka Mäkitalo TEM Turku, 16.5.2014

Potkua vähähiilisiin energiahankkeisiin EU:n rakennerahastoista. Kehitysjohtaja Jukka Mäkitalo TEM Turku, 16.5.2014 Potkua vähähiilisiin energiahankkeisiin EU:n rakennerahastoista Kehitysjohtaja Jukka Mäkitalo TEM Turku, 16.5.2014 Tavoitteena vähähiilinen talous Vähähiilisyyden näkyvä rooli uudella rakennerahastokaudella:

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Suunnitelman lähtökohdat Seitsemän maakuntaa Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu,

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOT 2014-2020. EU-rahoituspäällikkö Maija Saari

RAKENNERAHASTOT 2014-2020. EU-rahoituspäällikkö Maija Saari RAKENNERAHASTOT 2014-2020 EU-rahoituspäällikkö EU 2020-STRATEGIAN TAVOITTEET 10.12.2013 EU 2020-STRATEGIA: ÄLYKÄS KASVU Innovatiivinen ja kilpailukykyinen yritys- ja tutkimusympäristö 3 EU 2020-STRATEGIA:

Lisätiedot

Luovat alat EU:n rakennerahasto-ohjelmissa

Luovat alat EU:n rakennerahasto-ohjelmissa Luovat alat EU:n rakennerahasto-ohjelmissa Infoiltapäivä EU-rahoituksesta kulttuurille ja luoville aloille Valtteri Karhu 12.5.2014 Esityksen sisältö Infoiltapäivä EU-rahoituksesta kulttuurille ja luoville

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOT 2014-2020. Liisanpuisto 28.1.2014 EU-rahoituspäällikkö Maija Saari

RAKENNERAHASTOT 2014-2020. Liisanpuisto 28.1.2014 EU-rahoituspäällikkö Maija Saari RAKENNERAHASTOT 2014-2020 Liisanpuisto 28.1.2014 EU-rahoituspäällikkö EU 2020-STRATEGIAN TAVOITTEET 28.1.2014 EU 2020-STRATEGIA: ÄLYKÄS KASVU Innovatiivinen ja kilpailukykyinen yritys- ja tutkimusympäristö

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, sisältö ja rahoitus Mari Kuparinen 3.6.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi valtakunnallinen ohjelma Molemmat rahastot

Lisätiedot

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku RR-hakuinfo 14.4.2010 Muotoiluakatemia Kuopio Itä-Suomen kehittämisstrategia Visio Vaikuttavuus-/ makrotavoitteet Ohjelmatavoitteet Kehittämisstrategian ydin Toimintalinjat

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma EAKR

Rakennerahasto-ohjelma EAKR Rakennerahasto-ohjelma EAKR Kevät 2015 Heli Rintala EAKR Etelä-Pohjanmaalla 2014-2020 Tukirahaa Etelä-Pohjanmaalla yhteensä vajaa 3,5 milj. vuodessa Jaetaan kolmen toimijan kesken: EP:n liitto (Pirkanmaan

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Avoimen datan hankkeiden rahoitusmahdollisuudet rakennerahasto-ohjelmassa

Avoimen datan hankkeiden rahoitusmahdollisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Avoimen datan hankkeiden rahoitusmahdollisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Kuntien avoin data Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR)

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Ajankohtaiskatsaus Tutkimuspalvelupäivät Vaasassa 23.8.2013 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM, alueosasto Rakennerahastoryhmä

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan

Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan HAKUOHJEISTUS Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan Hakuteemat ja painotukset TEEMA 1: Sähköisten palvelujen kehittäminen

Lisätiedot

EU 2014-2020 Teemahaut - tavoitteet

EU 2014-2020 Teemahaut - tavoitteet EU 2014-2020 Teemahaut - tavoitteet Kajaani 8.1.2015 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Teemahakujen ylimaakunnallisten yhteishankkeiden tavoitteet Sisältörunko EU 2014

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

ODINE Open data Incubator for Europe

ODINE Open data Incubator for Europe ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) toimintalinjat ja erityistavoitteet

Kestävää kasvua ja työtä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) toimintalinjat ja erityistavoitteet Rahoitusinfo 5.6. 2014 Satakunnan ELY-keskus Jori Sinisalmi Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta

Lisätiedot

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet Ympäristöseminaari 3.- 4.2.2011 Lapin ELY keskus 3.2.2011 / Paula Alho Esitys keskittyy kahteen EU:n rahoitusohjelmaan Kilpailukyky ja työllisyys

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Jaana Tuhkalainen, EU-koordinaattori Eija Pihlaja, yritysrahoituspäällikkö Merja Hilpinen, EU-koordinaattori Anu Isoahde, EU-koordinaattori Pohjois-Savon ELY-keskus 16.4.2010 1

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma TEM:n seminaari 19.8.2009 Marjukka Vallimies-Patomäki Neuvotteleva virkamies, TtT Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen Varsinais-Suomen alueen painotukset 2 ESR-haussa etusijalla ovat hankkeet, jotka perustuvat todelliseen tarpeeseen ja joissa jo hakuvaiheessa

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Etelä-Suomen RR-ELY Uusimaa/Opastinsilta 12 B, Helsinki riitta.salasto@ely-keskus.fi Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR ja EAKR 28.2.2014 Ympäristöministeriö Paavo 2 Pitkäaikaisasunnottomuuden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Pohjois-Savon liiton EAKR-rahoitus. Soile Juuti Ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Pohjois-Savon liiton EAKR-rahoitus. Soile Juuti Ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Pohjois-Savon liiton EAKR-rahoitus Soile Juuti Ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi 18- Maakuntaohjelma linjaa rakennerahastoohjelman toimeenpanoa

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014 Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Toukokuu 2014 TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoitteet: Uuden liiketoiminnan luominen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015

ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015 ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015 17.3.2015 ELY:n keskeisimmät tukijärjestelmät (elintarvikeala) Maataloustuotteet (jalostusprosessin

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Kouvola 12.5.2015 Kari Sartamo 4.6.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot