Akkujen lataamista Olemme nyt syksyn aikana vierailleet seurakunnissa ja lähettävissä piireissä. On ollut todella mukavaa tavata niin monia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Akkujen lataamista Olemme nyt syksyn aikana vierailleet seurakunnissa ja lähettävissä piireissä. On ollut todella mukavaa tavata niin monia"

Transkriptio

1 Hannu, Liliann, Hanna ja Miriam Keskinen YSTÄVÄKIRJE 3 (57) HEINÄ-JOULUKUU 2012 Lumiset terveiset Vantaalta! Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja samalla myös tämän vuoden loppu. Seuraavaksi muutamia tapahtumia, jotka ovat elämäämme viime kerrasta täyttäneet. Suomeen Edellisessä kirjeessä pyysimme teitä rukoilemaan Tallinnassa heinäkuussa pidetyn Kristus-päivän puolesta. Kiitos kaikille rukouksista! Päivä oli kuumudesta huolimatta virkistävä sekä meille että niille muutamalle tuhannelle osallistujalle. Liliann oli vastuussa Kristus-päivään liittyneestä vankilatyöprojektista, jonka tavoitteena oli vierailla gospelmuusikko Pepe Tolosen kanssa kaikissa Viron vankilassa. Sekin projekti onnistui hyvin. Vaikka aika loppumetreillä peruuntuikin käynti yhdessä vankilassa, niin vierailut kolmessa muussa olivat siunattuja. Pyysimme myös pikaista sopeutumista Suomeen. Nyt voimme sanoa, että olemme sopeutuneet hyvin tänne Vantaan Martinlaaksoon (kuva kotitalostamme yllä). Puolet suunnitellusta kotimaankaudesta alkaa olla jo takana. Kuluneiden kuukausien aikana olemme kokeneet tarvetta hidastaa vauhtia ja selvästi rauhoittaa arkeamme nyt on latautumisen aika. Alkusyksystä todellakin oikein päätimme, että nyt vältetään kaikenlaiset iltamenot, johon pitäisi jompaakumpaa lasta kuskata. Niinpä tokaluokkalaisen Hannan tärkein harrastus on koulunkäynti. Lisäksi hän käy seurakunnan kahdessa kerhossa, jotka pidetään viereisessä rakennuksessa ja hän pääsee sinne ihan itse. Miriam harrastaa esikoulua ja on siitä nauttinutkin todella paljon. Yksi hänen opettajista on kotoisin Venäjältä ja Miriam osaakin sanoa hienosti venäjäksi JA NJE PANIMAAJU (En ymmärrä) sekä muutamia muita sanoja. Ja taas Viroon Olemme tehneet myös muutaman matkan Viroon. Elokuun lopussa kävimme kaikki Tartossa siinä yhteydessä, kun Liliannilla oli vedettävänä vielä viimeinen sururyhmä. Oli jännä kokea, kuinka reilu kuukausi oli meitä jo selkeästi irrottanut Tartosta. Emme kokeneet olleemme enää tarttolaisia, vaikka muutosta olikin vain vähän aikaa. Toinen yhteinen työmatkamme oli marraskuussa, jolloin kävimme Tallinnassa ekumeenisessa lähetyskahvilaillassa, jossa vieraili virolais-saksalainen raamatunkääntäjien pariskunta, jotka työskentelevät Papua-Uudessa- Guineassa. Liliann jatkaa virolaisten lähettien tukemista myös kotimaankaudella Suomesta käsin. Eihän oli paljon merkitystä, mistä postia lähettää ja missä aiheeseen liittyviä kirjoituksia kirjoittaa. Liliann on antanut työpanoksensa myös uuden vironkielisen lähetyksen seinäkalenterin valmistumiseen. Kalenteri oli jo neljäs sellainen, eli jo vakiintunut Viron eri kirkkokuntien yhteinen lähetysprojekti. Akkujen lataamista Olemme nyt syksyn aikana vierailleet seurakunnissa ja lähettävissä piireissä. On ollut todella mukavaa tavata niin monia

2 työhömme esirukouksin ja taloudellisin uhrein osallistujaa. Muutama vierailu on vasta tulossa. Keväälläkin on vielä muutama vapaa viikonloppu, ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä. Tulemme mielellämme kertomaan tästä suuresta tehtävästä. Syksyyn sijoittui myös Ryttylässä järjestetty kotoutumisseminaari, joka on tarkoitettu kotimaahan palaaville tai kausilomalle tuleville lähettiperheille. Hannun kotoutuessa ihan yksikseen perheen naisväki kävi seminaarissa. Tytöt nauttivat lasten ohjelmasta paljon, samoin äiti aikuisten yhdessäolosta, luennoista ja keskusteluista. Jo ennen seminaaria oli syntynyt ajatus laskea yhteen tähänastiset muuttamiset. Yhteenlasku oli 39, eri koteja 33 (muutamiin on palattu) ja rouva Keskisenä on nyt menossa 13 koti (10- vuotisen avioliiton aikana). Ei siis ihmekään, että viimeisin muutto on vienyt voimia. Suomessa vierähtäneet kuukaudet ovat kaikista menoista ja vierailuista huolimatta myös virkistäneet. Olemmehan tällä hetkellä vapaita viikosta toiseen jatkuvista säännöllisistä menoista. Nyt koemme voivamme suunnata katseet myös tulevaisuuteen ja seuraavaan työkauteen. Tässä vaiheessa lähinnä siinä mielessä, että mietimme, miten siihen parhaiten voisi valmistautua. Venäjälle Jos Herra suo ja Kansanlähetys lähettää, niin seuraavalla työkaudella siirtyisimme taas takaisin Venäjän puolelle. Viime vuoden helmikuussa vihittiin Pietarissa käyttöön Johanneksen kirkko (viroksi Jaani), joka on vanha virolaisten rakentama ja Viron valtion rahoilla korjattu kirkko Pietarin keskustassa. Tällä hetkellä on kirkko käytössä lähinnä konserttisalina. Seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen vain kaksi kertaa kuukaudessa enempään eivät pysty Virosta Venäjällä käyvät kaksi pappia eikä Inkerin Kirkossa ole vironkielisiä pappeja. Hannu alkaisi Viron kirkon diakonin ominaisuudessa hoitamaan jumalanpalveluselämää. Liliannin vastuulle jää lapsityö. Hanna ja Miriamkin saanevat ikioman tehtävän - opettaa seurakunnan lapsille viroa. Kävimme Pietarissa tutustumassa tulevaan työmaahan. Matkanteko sujui uudella Allegro-junalla todella vaivattomasti ja vastaanotto paikan päällä oli lämmin. Saimme vahvan kokemuksen siitä, että sinne seurakuntaan todellakin tarvitaan työntekijöitä ja että olemme sinne erittäin tervetulleita. Nämä lähtövalmistelut ovatkin nyt päällimmäisenä rukousaiheena. Koko prosessissa on työlupa-asioilla merkittävä rooli. Tässä vaiheessa elämme siinä tiedossa, että mahdumme Inkerin Kirkon lupakiintiöön. Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun asiaa ruvetaan oikeasti hoitamaan, voi tulla kaikenlaisia mutkia matkaan. Yksi vielä suurempi rukousaihe on Kansanlähetyksen taloudellinen tilanne. Olet ehkä kuullutkin mm. YT-neuvotteluista. Vaikka KL-n tulot ovat viime vuosina kasvaneet, niin kulut ovat nousseet sitäkin nopeammin ja kasvattaneet viime

3 vuosina runsaasti alijäämää. Lähetysjohtaja Mika Tuovinen on eräässä laskelmassa todennut, että jos 2000 lähetystyön tukijaa lisäisi säännöllistä kuukausittaista tukemistaan 30 eurolla, niin alijäämä olisi katettu. Erityisesti taloudelliseen tilanteeseen liittyen olemme erittäin kiitollisia. Siitä että takanamme olet ollut sinä, hyvä tukijamme. On suuri kiitoksen aihe, jos pystyt lisäämään säännöllistä uhrilahjaasi Kansanlähetykselle tai tähänastisen epäsäännöllisen antamisen sijaan ryhdyt säännölliseksi lahjoittajaksi. Tiedät kuitenkin itse parhaiten omat mahdollisuutesi. Tärkeintä on, että annat iloisella mielellä. Tästä vuodesta sinua kiittäen ja sinulle siunattua joulunaikaa ja johdatusta uuteen vuoteen toivottaen Hannu, Liliann, Hanna ja Miriam Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. (Js 9:1) Hannu, Liliann, Hanna ja Miriam Keskinen Puh (Hannu) Laajaniityntie 1 C 76 Puh (Liliann) VANTAA Skype: tartukeskiset Sähköposti: etunimi.sukunimi@sekl.fi Blogi: hannukalervo.wordpress.com Keskisten kannatus: Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys Sampo: FI DABAFIHH Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys OP: FI OKOYFIHH (viite: 21306) Keski-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys Nordea: FI NDEAFIHH (viite: 8824) Voit myös kanavoida kannatuksesi nimikkoseurakuntiemme Jämsän, Mikaelin, Parkanon, Petäjäveden tai Pitäjänmäen kautta. Muistathan aina laittaa kannatusmaksun tiedonantoja kohtaan: Keskisten kannatus ja kotiseurakuntasi nimi. MUISTA KÄYTTÄÄ VIITENUMEROA PANKKIKULUT PIENENEVÄT!

YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015 6.4. 2015 Addis Abeba, Etiopia Tervehdys aurinkoisesta Etiopiasta, Vietämme paraikaa 2. pääsiäispäivää täällä aurinkoisessa Addiksessa. Täytyy myöntää, että meidän perheeltä pääsiäisemme

Lisätiedot

B - FÖRENINGSBREV. Plusgiro: 415 40-6 YSTÄVÄ-LEHTI 1/09. Ruotsin Ev. lut. Kansanlähetys. Ruotsin Evankelisluterilainen KANSANLÄHETYS

B - FÖRENINGSBREV. Plusgiro: 415 40-6 YSTÄVÄ-LEHTI 1/09. Ruotsin Ev. lut. Kansanlähetys. Ruotsin Evankelisluterilainen KANSANLÄHETYS B - FÖRENINGSBREV Ruotsin Ev. lut. Kansanlähetys Sankta Mariasväg 40 612 92 FINSPÅNG Tel / Fax : 0122 211 55 ruotsinkl@sekl.fi Plusgiro: 415 40-6 Kotisivu www.ruotsinkl.sekl.fi 16 Ruotsin Evankelisluterilainen

Lisätiedot

K ALAJOEN SEUR AKUNNAN KIRKKOHERRAN- VAALILIITE 2014. Kari vai Eija? Sinä valitset. äänestää kaikki seurakunnan. Kalajoella, Himangalla

K ALAJOEN SEUR AKUNNAN KIRKKOHERRAN- VAALILIITE 2014. Kari vai Eija? Sinä valitset. äänestää kaikki seurakunnan. Kalajoella, Himangalla K ALAJOEN SEUR AKUNNAN KIRKKOHERRAN- VAALILIITE 2014 Kari vai Eija? Sinä valitset. Kirkkoherranvaalissa saavat äänestää kaikki seurakunnan jäsenet Kalajoelta, Himangalta ja Rautiosta, jotka ovat täyttäneet

Lisätiedot

Syksy saapuu. Näytökset Su 31.10.- Ti 2.11. klo 19

Syksy saapuu. Näytökset Su 31.10.- Ti 2.11. klo 19 Syksy saapuu Kesä loppui ja syksy saapui. Ensimmäisiä syksyn merkkejä ovat puimurit pellolla, ainakin näin maaseudulla. Tuleentunut vilja on aika kerätä talteen talven varalle. Kun syksy etenee, niin puista

Lisätiedot

Kotimaansivut. Ihmeellinen suunnitelma

Kotimaansivut. Ihmeellinen suunnitelma Kotimaansivut Euroopan vyöhykkeen johtohenkilön sanoma Ihmeellinen suunnitelma Vanhin José A. Teixeira, Portugali Euroopan vyöhykkeen johtaja S ain hiljattain sähköpostiviestin miniältäni Lisalta, joka

Lisätiedot

Asenne, joka avaa taivaita

Asenne, joka avaa taivaita Esko Valtanen 2.1.2011 Asenne, joka avaa taivaita Eletään Herralle Tuossa ajattelin näin, että mitenkähän olisi jos olisi sellainen tilanne, että me tietäisimme ihan tasan tarkkaan, että sanotaan esim.

Lisätiedot

Kiitos teille äidit!

Kiitos teille äidit! Pääsky 4/2015 Rovaniemen seurakuntalehti 6.5.2015 Sinä joka kannoit minut maailmaan, lämpöäsi annoit, siitä vielä jaan. Sinä joka hiljaa hoidit minua, silmissäsi ilo, valo hehkuva. Sinä joka jaoit vuodet

Lisätiedot

Lapsityö on tärkeä osa lähetystyötä Raamatunkääntäjä Jonathan Sama kerää sanoja arkisen elämän keskellä

Lapsityö on tärkeä osa lähetystyötä Raamatunkääntäjä Jonathan Sama kerää sanoja arkisen elämän keskellä nro 1, maaliskuu 2015 5 Lapsityö on tärkeä osa lähetystyötä Raamatunkääntäjä Jonathan Sama kerää sanoja arkisen elämän keskellä 1 2 Tässä lehdessä: Hyvä Sanoma -konferenssi, Valloita maa löydä lähimmäinen

Lisätiedot

Syksyllä tulossa mielenkiintoisia Tuomasmessuja!

Syksyllä tulossa mielenkiintoisia Tuomasmessuja! Tuomasmessu 3/2013 tuomasmessu.fi Syksyllä tulossa mielenkiintoisia Tuomasmessuja! Jukka Relander Kristinuskossa ei ole kyse turvasta Tuomasmessulehti 3/2013 Pääkirjoitus Pirjo Kantala 2 Pääkirjoitus 3

Lisätiedot

Meillä on suunnaton onni

Meillä on suunnaton onni 2 2010 Tyttöjen leirillä oli tyttöjen juttuja Puuhaa ja peuhaa vauvan kanssa Meillä on suunnaton onni Asiaa näkövammaisista lapsista ja nuorista tässä numerossa 3 4 7 16 21 22 25 26 27 Pääkirjoitus Kannustavia

Lisätiedot

Rohkeasti mukaan avioliittokouluun

Rohkeasti mukaan avioliittokouluun Rantsilan Ukko-Franzin esikuva on 1500-luvulta» 9» Oulun ev.lut. seurakunnat Hailuoto Kempele Liminka Lumijoki Muhos Siikalatva Tyrnävä Nro 22 1. 15.7.2015 108. vuosikerta Kehitysyhteistyön leikkaus harmittaa

Lisätiedot

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Ne on nynnyjä jotka kiusaa s.5 Margarita puolustaa naisten oikeuksia s.6. Kinnaslammen perheen raskaat vuodet s.8-9 Wilman hätä s. 10 Kuva Ville

Lisätiedot

Kylässä oli ihanaa elää. Koskettava selviytymistarina. Kai Lomma 35 vuotta lapsi kylän johtajana

Kylässä oli ihanaa elää. Koskettava selviytymistarina. Kai Lomma 35 vuotta lapsi kylän johtajana 1 2015 Kylässä oli ihanaa elää Koskettava selviytymistarina Kai Lomma 35 vuotta lapsi kylän johtajana Testamenttilahjoittaja Miksi halusin testamentata SOS-Lapsikylälle? Pääkirjoitus Sisältö 2 PÄÄKIRJOITUS

Lisätiedot

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Toimittaneet Milja Laakso, Paula Marjomaa ja Kaisi Peltoniemi EDUNVALVOJA SE ON MINUA

Lisätiedot

Vanhaa ja uutta armon valtakunnasta nykyajan ihmiselle

Vanhaa ja uutta armon valtakunnasta nykyajan ihmiselle Armo riittää Vanhaa ja uutta armon valtakunnasta nykyajan ihmiselle Numero 3 9. vsk 12.6.2012 Illan rauhaa Luhanka-järven rannalla. 1. Kor. 13:12. Kuva: Maire Lyytinen 2 Armo riittää Numero 3/2012 Meerin

Lisätiedot

Jumalan kuvasta Kristuksen kaltaiseksi s. 11

Jumalan kuvasta Kristuksen kaltaiseksi s. 11 12 JOULUKUU 2012 M E D I A L Ä H E T Y S T Y Ö N L E H T I Jumalan kuvasta Kristuksen kaltaiseksi s. 11 Liikkeelle paimenten tavoin s. 2 Joulurauhaa ja SiunattuaUutta Vuotta! LÄHDE 24.2.2012 12/2012 P

Lisätiedot

Ajallinen ja iankaikkinen rikkaus Luuk. 12:13-21

Ajallinen ja iankaikkinen rikkaus Luuk. 12:13-21 Ajallinen ja iankaikkinen rikkaus Luuk. 12:13-21 13.Muuan mies kansanjoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön." 14.Hän vastasi miehelle: "Ihminen, kuka

Lisätiedot

Jokaisen on hyvä oppia rukoilemaan Jumalaa myös itse

Jokaisen on hyvä oppia rukoilemaan Jumalaa myös itse 8 E L O K U U 2 012 M E D I A L Ä H E T Y S T Y Ö N L E H T I Hanna-koordinaattori Evangelina Satyanand Intian Gujaratista: Jokaisen on hyvä oppia rukoilemaan Jumalaa myös itse s. 11 Lukujen merkitys kirkkovuodessa

Lisätiedot

kauppias Intiassa runokirjan Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti NUMERO 6 12. joulukuuta 2012 Kauppiaaksi 22-vuotiaana

kauppias Intiassa runokirjan Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti NUMERO 6 12. joulukuuta 2012 Kauppiaaksi 22-vuotiaana Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti NUMERO 6 12. joulukuuta 2012 Hyvää Joulua 3 Aino Orajärven 6 Pikkumäet 8 Uskalsin tehdä kauppias Kauppiaaksi 22-vuotiaana Intiassa Blogikuvaus kahdesta päivästä

Lisätiedot

KUVAT: Lahja Kallinen. nuoret lastensuojelun kehittäjät

KUVAT: Lahja Kallinen. nuoret lastensuojelun kehittäjät N TEKSTI: Johanna Barkman, Pesäpuu ry Riina Pekkala, Perhehoitoliitto ry ja Sinut ry Anna Rainio, Helsingin yliopisto Suvi ja Milla-Kristiina, foorumilaiset KUVAT: Lahja Kallinen 1 nuoret lastensuojelun

Lisätiedot

Majakka. Vapaaehtoiset tekevät Tuomasmessun Sivu 6. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan haastattelu Sivu 3

Majakka. Vapaaehtoiset tekevät Tuomasmessun Sivu 6. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan haastattelu Sivu 3 Majakka Fisucraft n vaasansuomalainenseurakunta.fi Vaasan suomalainen seurakunta 2/2015 Sivu 7 Carola Bergström Vapaaehtoiset tekevät Tuomasmessun Sivu 6 Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan haastattelu

Lisätiedot

ESY NEWS. vuotta. 3 ihmisillä ON valtava jano ja

ESY NEWS. vuotta. 3 ihmisillä ON valtava jano ja Pastorin palsta: Veikko Lipponen 2 5 Lähetystyö: Intia-tiimi ESY NEWS 2 2014 ELÄMÄÄ ESYSSÄ 30 vuotta 3 nuortentiimi POHJOISKALOTIN RUKOUSKONFERENSSISSA: ihmisillä ON valtava jano ja odotus Jumalan puoleen

Lisätiedot

Jumala ei löytynyt ulkopuolelta vaan sisältä. Tommy Hellsten. Rukous on hyväilyä. Seitsemän etappia matkalla pääsiäiseen.

Jumala ei löytynyt ulkopuolelta vaan sisältä. Tommy Hellsten. Rukous on hyväilyä. Seitsemän etappia matkalla pääsiäiseen. Tuomasmessu 2/2015 tuomasmessu.fi Kaisa Raittila Rukous on hyväilyä Seitsemän etappia matkalla pääsiäiseen Tommy Hellsten Jumala ei löytynyt ulkopuolelta vaan sisältä Tuomasmessulehti 2/2015 Pääkirjoitus

Lisätiedot

Kädenojennus. Hengen uudistus kirkossamme ry:n jäsenlehti 3/2010. TÄSSÄ LEHDESSÄ mm. Miikka Ruokanen: Uskontunnustus ja moderni maailmankuva

Kädenojennus. Hengen uudistus kirkossamme ry:n jäsenlehti 3/2010. TÄSSÄ LEHDESSÄ mm. Miikka Ruokanen: Uskontunnustus ja moderni maailmankuva Kädenojennus Hengen uudistus kirkossamme ry:n jäsenlehti 3/2010 TÄSSÄ LEHDESSÄ mm. Miikka Ruokanen: Uskontunnustus ja moderni maailmankuva Pekka ja Anna-Liisa Heikkilä: Toivon näköaloja Marko Huhtala:

Lisätiedot

ILOUUTISET. sinulle, joka etsit elämäsi suuntaa

ILOUUTISET. sinulle, joka etsit elämäsi suuntaa sinulle, joka etsit elämäsi suuntaa Mika Poutala luistelee ja RÄPPÄÄ Klaus härö & Elinkautinen armo Hannu Takkula Kestäviä ratkaisuja etsimässä ILMAINEN LEHTI Sinulle. Tehokas apu särkyyn ja kuumeeseen!

Lisätiedot

Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana. Paja

Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana. Paja Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana Paja 1 Miksi kukaan ei ole koskaan puhunut mulle asioita, joita te puhutte?, kysyin. Parikymmentä vuotta elämää elettynä vail la aikuisen

Lisätiedot

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä!

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjoismainen hyvinvointikeskus Ideavihko Varhainen tuki perheille -projektin tulokset 1 Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Julkaisija: Pohjoismainen hyvinvointikeskus

Lisätiedot

Maaherra Rauno Saari Elämän etsijä Timo Lilja Päihdelääkäri Juha Kemppinen KRISTILLINEN ALKOHOLISTI- JA NARKOMAANITYÖ RY 1-2008

Maaherra Rauno Saari Elämän etsijä Timo Lilja Päihdelääkäri Juha Kemppinen KRISTILLINEN ALKOHOLISTI- JA NARKOMAANITYÖ RY 1-2008 Maaherra Rauno Saari Elämän etsijä Timo Lilja Päihdelääkäri Juha Kemppinen KRISTILLINEN ALKOHOLISTI- JA NARKOMAANITYÖ RY 1-2008 Maailmankuva säätelee tavan käsitellä rikkinäistä ihmistä Parhaillaan maassamme

Lisätiedot