VASTALAUSEPÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VASTALAUSEPÄÄTÖS 28.03.2015"

Transkriptio

1 VASTALAUSEPÄÄTÖS Seura A Seura B Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B-nuorten ottelusta Seura A Seura B (XX.XX.2015) Seura A:n tekemän vastalauseen. Tapauksesta on tutkittu seuraavat asi rjat: - Seura A:n tekemä vastalause - Seura A Seura B (XX.XX.2015) ottelun pöytäkirja - Seura B:n joukkueenjohtajan vastine - Seura B:n vastuuvalmentajan vastineet - Seura B:n valmennuspäällikön vastineet - Pelaaja X:n pelaamishistoria eri joukkueissa kuluvalla kaudella - Seura B:n poikkeuslupa-anomus edustuskelvottomien pelaajien pelaaja X, pelaaja Y, pelaaja Ä ja pelaaja Ö edustusoikeuden saamiseksi lopputurnaukseen - SJL:n kilpailuvaliokunnan päätös koskien edellä mainittua poikkesulupaanomusta Seura A on tehnyt vastalauseen ko. ottelusta. Vastalause on tehty ja maksettu kilpailusääntöjen määräämässä ajassa ja tavalla. Vastalauseen mukaan Seura B:n pelaaja X on edustuskelvoton koska hänellä ei ole vaadittavaa 50% joukkueen otteluista pelattuna. Kortelainen on edustanut kauden aikana toista joukkuetta. Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta toteaa, että edustuskelvottomuuksia voi syntyä monella eri tapaa (pelipassit, pelioikeus, edustusoikeus, pelikiellot yms.). Tapahtumista on todettu seuraavaa: Pelaaja X on pelannut kauden aikana 17 ottelua Seura B:n 36:stä ottelusta B-nuorten joukkueessa. Tämän lisäksi pelaaja X on pelannut 11 ottelua toisen seuran joukkueessa. Seura B:n vastuuvalmentajan vastineet: Pelaaja X:n ottelumäärä jäi yhtä peliä vaille vaadittavasta rajasta. Pelaaja X sai pelikiellon toisen pelaajan rikkeestä, sitten kuitenkin pelikielto kumottiin ja pelikielto annettiin oikealle pelaajalle. Em. episodista johtuen Pelaaja X:n pelimäärä pieneni yhdellä pelillä. torstaina 6 pelaajaa harjoituksissa ja perjantaina 8 +maalivahti. Loput saatiin

2 puolikuntoisina pelaamaan, jotta koko turnaus ei olisi jäänyt väliin. Pojille tämä oli kuitenkin tärkeä kauden päätös. Pelaaja X otettiin siksi mukaan että saatiin 2 ketjua. Seura B:n joukkueenjohtajanvastine: Seura B peluutti turnauksessa kaikkia joukkueen terveitä pelaajia, jotta turnaukseen voitiin osallistua. Joukkueen kokoonpanot turnauksen otteluihin syötti muualta vs. joukkueenjohtaja vastuuvalmentajan ilmoituksen mukaan. Seura B B pelaajamäärä ennen turnausta oli vajaa mm. sairastumisten ja puuttuvien edustusoikeuksien johdosta. Pari viikkoa ennen turnausta tilanteesta oli ilmoitettu Jääkiekkoliittoon usealle henkilölle ja anottu vapautusta peluuttaa turnauksessa helmikuun 2015 alussa joukkueeseen nimettyjä pelaajia, joilla ei täyttynyt 50 %:n osallistumismäärä Seura B B:n sarjaotteluissa kaudella Allekirjoittanut on pitänyt seurantaa pelaajien osallistumisesta otteluihin ja yhtään ylimääräistä pelaajaa ei ole nimetty aiempine otteluiden kokoonpanoihin. Otteluseuranta oli anomuksen liitteenä. Jääkiekkoliitolta anomuksen vastauksessa edustusoikeus turnaukseen saatiin pelaajalle Ö, mutta kolmen pelaajan osalta anomus hylättiin. Myös turnauksen järjestäjälle ja hotellille ilmoitettiin turnausta edeltävällä viikolla, että joukkueen lopulliset osallistujat saadaan selville linja-autossa. Torstaina XX.XX.2015 joukkueen harjoituksissa oli mukana kuusi (6) pelaajaa, jonka jälkeen vastuuvalmentaja ilmoitti pelaajalle X, että hän voi lähteä lopputurnaukseen pelaamaan ja pääsee pelaamaan, jos on terveenä. Allekirjoittanut oli tietoinen asiasta. Vastuu pelaajien edustusoikeuksista on joukkueenjohtajalla eli tässä tapauksessa allekirjoittaneella. Myös vastuuvalmentaja oli tietoinen pelaajien edustusoikeuksista. Vastuu Pelaaja X:n pelaamisesta on allekirjoittaneella sekä vastuuvalmentajalla. Pelaaja X, on täysin syytön tapahtumiin ja toivon, että hänelle ei koidu jälkiseuraamuksia vastalauseesta. Pelaaja X valittiin mukaan, koska hänellä jäi vain yksi ottelu vajaaksi 50 %:n säännön täyttymisestä. Tämä johtui ottelurangaistuksesta, joka tuomittiin Pelaajalle Seura C - Seura B ( ) ottelusta täysin aiheetta. Pelaaja X:n huoltaja pyysi valmentajia valittamaan kurinpitäjän päätöksestä, mutta kieltäydyimme valittamasta, koska valituksen käsittelyajaksi on ilmoitettu kaksi viikkoa. Ilmoitimme huoltajalle, että aiheeton pelikielto menee nopeammin ohi kuin mitä on valituksen käsittelyaika. Myöhemmin ( ) kurinpitäjä soitti allekirjoittaneelle ja ilmoitti, että seura C on lähettänyt kurinpitäjälle videon ottelusta ja osalle meidän pelaajista tulee lisärangaistuksia. Samalla kurinpitäjä ilmoitti, että aiemmin ottelurangaistuksen saaneet pelaaja X ja pelaaja G olivat täysin ulkopuolisia tapahtumassa. Pyysin Pelaaja X:n ja pelaaja G:n ottelurangaistusten kumoamista, johon minulle vastattiin, ettei niitä muuteta. Asiasta on keskusteltu myös kilpailupäällikön kanssa. Liitteessä on allekirjoittaneen ilmoitus pelaaja X:n ja pelaaja G:n huoltajille. Jos olisimme tienneet, että C:lla on otteluvideo, olisimme tehneet valituksen ensimmäisistä (Pelaaja X, pelaaja G) ottelurangaistuksista. Loppujen lopuksi pelaajalle X aiheutui neljän (4) ottelun pelikielto tuomarivirheen seurauksena ja tämä toiminta näkyy otteluvideolla. Tapauksen osalta on toimittu avoimesti ja liittoa informoitu joukkueen pelaajatilanteesta säännöt huomioiden. Todennäköisesti tämä avoimuus koitui meidän kohtaloksemme eli

3 joku informoi/kehotti tekemään vastalauseen ko. pelaajasta. Allekirjoittaneella menee satoja tunteja kaudessa tähän vapaaehtoistyöhön ja ainakaan minun aikani ei riitä kartoittamaan vastustajan pelaajien ottelumääriä. Tulevaisuudessa toivoisin, että näistä poikkeustapauksista voitaisiin neuvotella, jotta pelaajien etu toteutuisi. Toki sääntöjä on noudatettava. 50 %:n säännön tarpeellisuutta kannattanee myös pohtia. Nyt tämä aiheutti ko. joukkueelle sen, että turnaukseen ei saatu riittävästi pelaajia ja samanaikaisesti osa pelaajista oli pilkillä. Pienen pelaajamäärän johdosta turnaus tuli myös rahallisesti kalliiksi osallistuvien pelaajien vanhemmille. Toisaalta, jos alkukaudesta aletaan miettiä jo mahdollista osallistumisoikeutta lopputurnaukseen, tämä ei mahdollista pelaajien siirtoja yhteistyöseurojen eri joukkueiden välillä. Näillä pelaajamäärillä ja nykyisillä säännöillä allekirjoittaneen mielestä tältä alueelta ei kannata ilmoittaa kuin yksi joukkue Jääkiekkoliiton sarjoihin. Tämä aiheuttaa n. 10 pelaajan harrastuksen loppumista ja jäljelle jääville harrastuksen kallistumista. Seura B:n seuravastineet: Seuramme joukkueessa kyseisessä ottelussa pelasi edustuskelvoton pelaaja, pelaaja X. Jo aiemmin valmentajan antaman vastineen mukaan kyseinen pelaaja sai virheellisen pelikiellon ottelussa Seura C - Seura B ( ). Pelikielto peruttiin, mutta sen vuoksi pelaajalta jäi yksi ottelu pelaamatta ja näin ollen 50 %:n sääntö ei toteutunut. Tämän vuoksi pelaajan virheellisesti saama pelikielto olisi todellisuudessa ollut neljä (4) ottelua, joka on mielestämme kohtuutonta. Valmentaja yritti puhelimitse selvittää tilannetta torstaina kilpailupäällikkö Pirkka Antilalta, mutta hän ei ollut edes halukas keskustelemaan asiasta. Sen vuoksi, koska joukkueessa oli muutoinkin vajausta (11 pelaajaa) pelaajista ja turnausta ei haluttu luovuttaa vaan viedä kausi läpi kunnialla loppuun asti teki valmennus ratkaisun, että ko. pelaaja otetaan mukaan reissuun ja peluutetaan turnauksessa. Emme tietenkään hyväksy ko. toimintaa, mutta emme myöskään täysin mukisematta hyväksy liiton toimintaa/kantaa asiassa. Koemme, että asiasta olisi pitänyt olla valmius edes keskustella eikä vain ylimielisesti todeta asioita. Yleinen ilmapiiri tuntuu olevan, että kun liitto tekee virheen, siitä ei voi keskustella tai virhettä korjata. Jos taas seura tekee virheen, niin on heti hässäkkä päällä ja sanktioita luvassa. Sinällään ko. sarjatasolla jaettava mitali ei ole meidän seuralle mikään tavoite. Kyse oli nyt lähinnä mielestämme ko. pelaajan epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja siitä, että saamme edes jonkinlaisen joukkueen turnaukseen ja kauden vietyä kunnialla päätökseen. Se on mielestämme myös vastustajien ja turnausjärjestäjän etu että joukkueet saapuvat turnaukseen ja ettei kukaan jätä tulematta paikalle vähäisen pelaajamäärän vuoksi. Halvemmaksi olisi tullut jättää nuo pelit pelaamatta. Pienellä maalaisjärjen käytöllä tästäkin hässäkästä olisi selvitty.

4 Päätös: SJL:n voimassa olevien kilpailusääntöjen mukaan: 5.4. Pelaaminen eri joukkueissa samassa seurassa/seurayhteisössä 6. Osallistuminen playoff- ja karsintaotteluihin sekä lopputurnauksiin (B-C ikäluokat) saman seuran/seurayhteisön joukkueissa Muihin kuin B2-nuorten SM-sarjan playoff-otteluihin ja kaikkien sarjojen tulevan kauden sarjapaikkoihin vaikuttaviin karsintaotteluihin (ei lopputurnaukset) saavat osallistua kaikki ikänsä edellyttämissä joukkueissa kuitenkin niin, että SM-sarjojen playoff-otteluissa voi edustaa vain yhtä joukkuetta ikäluokkaa kohti. B2-nuorten SM-sarjan playoffeihin saavat osallistua vain ne muissa joukkueissa tai seuroissa kauden aikana pelanneet kenttäpelaajat jotka ovat pelanneet vähintään 50 % kauden kaikista sarjaotteluista B2-nuorten SM-sarjan playoff-otteluihin osallistuvassa joukkueessa. Maalivahtien osalta kaikki ikänsä puolesta edustuskelpoiset maalivahdit saavat pelata, paitsi ne jotka ovat pelanneet pelaavana maalivahtina (ei vaihdossa koko ottelun ajan) yli 50 % B-nuorten SMsarjan joukkueessa kauden aikana. Eri valtakunnallisten ikäluokkien Suomi-Sarja ja Aluesarja-tasoilla lopputurnauksiin saavat osallistua kaikki ne pelaajat jotka eivät ole pelanneet kauden aikana missään muussa joukkueessa. Missä tahansa muussa joukkueessa/seurassa pelanneiden kenttäpelaajien (ei maalivahtien) osalta lopputurnaukseen saavat osallistua ne jotka ovat pelanneet vähintään 50 % lopputurnaukseen osallistuvan joukkueen sarjaotteluista kauden aikana. Maalivahtien osallistumisoikeutta ei ole rajoitettu. Pelaaja X on pelannut alle 50 % Seura B:n B-nuorten otteluista kuluvalla kaudella. Tämän lisäksi hän on pelannut toisen seuran B-nuorten joukkueessa. Täten pelaaja on kilpailusääntöjen 5.4. kohdan 6. mukaisesti edustuskelvoton lopputurnauksessa. Arvioitaessa rangaistusta tulee ensisijaisesti arvioida rikkeen vakavuutta. Pelaajien edustuskelpoisuus on erittäin keskeinen osa kilpailutoimintaa. Erityisen tuomittavaksi tässä käsiteltävän tapauksen tekee se, että kyseessä ei ole väärinymmärrys, tai sääntötulkintaepäselvyys tai vahinko, vaan vastineissa myönnetään että edustuskelvotonta pelaaja on peluutettu tietoisesti ja tahallisesti. Lisäksi seura on jättänyt tahallaan välittämättä kilpailusääntöjen lisäksi myös kilpailuvaliokunnan erikseen tekemän päätöksen anomaansa poikkeuslupaan. Se, että jonkun aiemman ottelun pelikiellosta ei ole valitettu kilpailusääntöjen puitteissa, ei tee myöskään määrättyjä ja kärsittyjä pelikieltoja aiheettomiksi. Pelaaja X oli saanut ottelussa ottelurangaistuksen, joka johtaa automaattisesti vähintään yhden ottelun pelikieltoon (jonka Pelaaja X sai ja kärsi).

5 Pelikielto on ollut sääntöjen mukainen. Seura A:n tekemä vastalause hyväksytään ja vastalausemaksu palautetaan. Ottelun Seura A Seura B lopputulos X-X muutetaan lopputulokseksi 5-0. Pelaaja X on myös pelannut samassa turnauksessa aiemmat ottelut. Kilpailuvaliokunta päättää määrätä myös nämä ottelut hävityksi. Seura B Seura T ottelun lopputulos X-X muutetaan tulokseksi 0-5 ja ottelun seura U seura B tulos X-X muutetaan tulokseksi 5-0. Koska näiden muutosten jälkeen turnauksen pronssiottelussa pelasi väärä joukkue, on kilpailuvaliokunta päättänyt, ettei turnauksen pronssimitaleita jaeta lainkaan. Paikan päällä Seura B:lle jaetut pronssimitalit pitää palauttaa Kymi-Saimaan aluetoimistoon aluepäällikkö Kari Schemeikalle. Seura B:lle määrätään 800 euron sakko tahallisesta edustuskelvottomien pelaajien peluuttamisesta ja valvonnan puutteesta. Sakkoa koskeva lasku on avattu seuran palvelusivustolle. Seura B:n edustuskelvottoman pelaajan kokoonpanoon hyväksyneet vastuuvalmentaja ja joukkueenjohtaja määrätään toimintakieltoon saakka. Tästä päätöksestä on valitusoikeus Suomen Jääkiekkoliiton valitusvaliokunnalle seitsemän (7) vuorokauden kuluessa kurinpitopäätöksen antamisesta. SJL:n liittohallituksen päätöksen mukaisesti valituksen käsittelymaksu on 500 euroa joka palautetaan, mikäli valitus aiheuttaa muutoksia päätökseen. Valitusmaksu on suoritettava Suomen Jääkiekkoliiton tilille Danske Bank FI ja kuitti maksetusta maksusta on liitettävä valitukseen. Valitusvaliokunta käsittelee valitukset kahden viikon kuluessa niiden saapumisesta liittoon, ellei asianosaisten kuuleminen tai muu erityinen syy edellytä pidempää käsittelyaikaa. Valituksen tekeminen ei keskeytä tämän päätöksen toimeenpanoa vaan seurojen on toimittava tämän päätöksen mukaisesti mahdollisesta valituksesta huolimatta. SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY Jukka Toivakka Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Pirkka Antila Kilpailuvaliokunnan sihteeri

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo PÄÄTÖS 05.02.2016 S-Kiekko Juniorit ry Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt ilmi tulleen Huima Nyrhisen pelaamisen edustuskelvottomana 31.01.2016 ottelussa S-Kiekko TIHC. Tapauksesta

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016

VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016 VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016 Alavuden Peli-Veikot ry (APV) Kuortaneen Kunto ry (KuKu) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B-nuorten Alueliigan ottelusta KuKu APV (20.03.2016) APV:n tekemän

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS 30.10.2015

VASTALAUSEPÄÄTÖS 30.10.2015 VASTALAUSEPÄÄTÖS 30.10.2015 Pieksämäen Pallo-Sepot ry (PiPS) Leppävirran Kiekko -75 ry (LeKi -75) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt D1 AAA sarjan ottelusta PiPS/Warkis LeKi -75 (25.10.2015)

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 25.1.2017 32 / 2016-17 Kuusamon Pallo-Karhut (PaKa) Muhoksen Jääklubi (MuJK) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt C-nuorten Suomi-Sarjan lohkon 1 ottelusta

Lisätiedot

Seura B on tehnyt vastalauseen ko. ottelusta. Vastalause on tehty ja maksettu XX.XX.2014 mennessä kilpailusääntöjen määräämässä ajassa ja tavalla.

Seura B on tehnyt vastalauseen ko. ottelusta. Vastalause on tehty ja maksettu XX.XX.2014 mennessä kilpailusääntöjen määräämässä ajassa ja tavalla. PÄÄTÖS 21.11.2014 Seura B Seura A Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C-nuorten Aluesarjan (lohko XX) ottelusta B A (XX.XX.2014) seura B:n tekemän vastalauseen. Tapauksesta on tutkittu

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 1.12.2016 22 / 2016-17 Iitti Hockey (Iitti) Savitaipaleen Urheilijat (StU) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt D2 AA alkusarjan lohkon 4 ottelusta

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 15.2.2017 38 / 2016-17 Parkanon Kiekko (PK 83) Rengon Syke 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Parkanon kiekon (jälj. PK 83) tekemän vastalauseen liittyen

Lisätiedot

Hei! Terveisiä. Toimin Seura A:n B2-joukkueen joukkueenjohtajana. Tapaamme tulevana viikonloppuna Kannonkosken Piispalassa.

Hei! Terveisiä. Toimin Seura A:n B2-joukkueen joukkueenjohtajana. Tapaamme tulevana viikonloppuna Kannonkosken Piispalassa. PÄÄTÖS 07.04.2015 Seura C Henkilö N Henkilö H Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B2-nuorten Suomi-sarjan lopputurnauksen yhteydessä ilmi tulleen tapauksen koskien Seura A:n B2 joukkueenjohdon

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 09.03.2016 VG-62 Edustusjääkiekko ry (VG-62) D-Kiekko ry (D-Kiekko) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Suomi-sarjan karsintasarjan ottelusta VG-62 D-Kiekko (06.03.2016)

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 2.3.2017 44 / 2016-17 Limingan kiekko Kiimingin Kiekko-Pojat 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Limingan kiekon (jàlj. LiKi) tekemän vastalauseen

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 7.1.2015 Joukkue B, ET-alueen HIKU -sarja Joukkue A, ET-alueen HIKU -sarja Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Eteläisen Alueen HIKU-sarjan ottelusta JOUKKUE B Joukkue

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 18.02.2016 Nurmeksen Sepot ry (NurmSe) Juniori-SaPKo ry (SaPKo) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C2-nuorten AA jatkosarjan ottelusta SaPKo NurmSe (14.02.2016) NurmSe:n

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 23.11.2015 Längelmäen Urheilijat ry (LäU) Mansen Kollit ry (MaKo) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Hämeen Alueen III-divisioonan alemman sarjan ottelusta LäU MaKo

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS 29.10.2015

VASTALAUSEPÄÄTÖS 29.10.2015 VASTALAUSEPÄÄTÖS 29.10.2015 Pieksämäen Pallo-Sepot ry (PiPS) Kontiolahden Kajastus ry (Kajastus) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C-nuorten Alueellisen alkusarjan ottelusta PiPS/Warkis

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 16.2.2017 39 / 2016-17 Sàkylàn urheilijat ry / Lànnen kiekko KOOVEE Keltaset 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Lànnen kiekon (jàlj. LàKi) tekemän

Lisätiedot

Henkilö X on lähettänyt liiton nettisivujen kautta kysymyksen kilpailusäännöistä:

Henkilö X on lähettänyt liiton nettisivujen kautta kysymyksen kilpailusäännöistä: PÄÄTÖS 07.04.2015 Seura A Henkilö X Henkilö Y Henkilö W Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B2-nuorten Suomi-sarjan lopputurnauksen yhteydessä ilmi tulleen tapauksen koskien Seura A:n

Lisätiedot

Leevi Jokilahti (s. 2000) on pelannut kauden aikana kahdessa eri ikäluokassa seuraavasti:

Leevi Jokilahti (s. 2000) on pelannut kauden aikana kahdessa eri ikäluokassa seuraavasti: PÄÄTÖS 18.02.2016 Juniori-SaPKo ry (SaPKo) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C2-nuorten AA jatkosarjan ottelusta SaPKo NurmSe (14.02.2016) ilmi tulleen Leevi Jokilahden edustuskelvottomuuden

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 25.11.2015 Iisalmen Peli-Karhut Juniorit ry (IPK) Pieksämäen Pallo-Sepot ry (PiPS) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C-nuorten Suomi-sarjan alkusarjan ottelusta PiPS/Warkis

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2015-2016) Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns. kymppitiliä. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä seurataan

Lisätiedot

KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ. Kuortane Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1

KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ. Kuortane Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1 KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ Kuortane 3.9.2016 3.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1 PELIPASSIT JA PELAAJASIIRROT 3.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 2 Pelipasseista Nippupelipassitunnukset

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013

KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013 MUUTOSESITYKSET SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013 KEVÄTVALTUUSTO 2012 3.3. Edustusoikeus ja -velvollisuus 2. Sarjaottelut Saadakseen edustusoikeuden B-juniori-ikäisen pelaajan pitää pelipassin

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 3.11.2016 16 / 2016-17 Oulunkylän Kiekko-Kerho ry (OKK) Red Wings (RW) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt OKK:n tekemän vastalauseen liittyen B2-nuoren

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 16.2.2017 40 / 2016-17 HC Nokia Mustat (HC Nokia) Valkeakosken Kiekko-Ahma (K-Ahma) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt HC Nokia Mustat (jàlj. HC Nokia)

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017 HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen Mikä on edustusoikeus ja milloin tarvitsee tehdä seurasiirto? - Edustusoikeus

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 25.11.2016 21 / 2016-17 Warkis Varkaus ry (Warkis) Kangasniemen Palloilijat (KaPa-51) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt II-divisioonan lohkon 4 ottelusta

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 25.03.2016 Turun Toverit ry Juniorijääkiekko (TuTo) Salon Kiekkohait ry (Kiekkohait) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Länsirannikon alueen D1 ylempi AA playoff ottelusta

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti:

3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti: VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012-2013 A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä seuraavissa sarjamuotoisissa kilpailuissa: Futsal-Liiga, Futsal-Ykkönen

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2016-2017

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2016-2017 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISMÄÄRÄYKSET 1.1. Sitoutuminen 1.2. IIHF:n säännöt 1.3. Kilpailusäännöistä poikkeaminen 2. EETTISET JA TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET 2.1.

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 Hyväksytty syysliittokokouksessa 2015 Sisältö 1. LISENSSIT... 3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)... 3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA JA

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

Ylialueellinen seurafoorumi.

Ylialueellinen seurafoorumi. Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot

KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa

KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ 2017 KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa 1. OMASSA SEURASSA KILPAILUMÄÄRÄYSTEN MUKAAN, EI TOIMENPITEITÄ:

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Lisäksi kotijoukkueen tulee tehdä otteluilmoitus vastustajalle ja otteluun asetelluille erotuomareille.

Lisäksi kotijoukkueen tulee tehdä otteluilmoitus vastustajalle ja otteluun asetelluille erotuomareille. Kilpailutoiminta kirje 2/2012 Hyvä A ja B -nuorten SM-karsintasarjan seurajohtaja, Olemme ja A ja B-nuorten SM- karsintasarjojen korvalla ja kilpailu saadaan pian polkaistua käyntiin. Pyydämme teitä huomioimaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS 21.11.2014. Seura A

PÄÄTÖS 21.11.2014. Seura A PÄÄTÖS 21.11.2014 Seura A Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C-nuorten Aluesarjan (lohko XX) ottelusta B A (XX.XX.2014) seura B:n tekemän vastalauseen yhteydessä ilmitulleen seura

Lisätiedot

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015)

KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015) KURINPITOSÄÄNNÖT (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015) 1 Soveltamisala Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat a) liittovaltuuston jäsenet sekä liittohallituksen

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 PÖYTÄKIRJA Aika 3.6.2014, klo 17.00 18.45 ja sähköpostikokous 6.6.2014 Paikka: Läsnä: Estyneet: Piirin toimisto, Tavitie

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA

POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA 1. PELIPÄIVÄT Maakuntasarjoissa pelataan sarjaohjelmaan merkittyinä päivinä, muissa

Lisätiedot

PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015

PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015 PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien

Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt versio 2.1 voimassa 08.10.2016 lähtien Aluksi Junioreiden SM-sarja noudattaa junioreille sovellettuna Suomen Liitokiekkoliiton yleisiä ultimaten kilpailusääntöjä.

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Keski-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS 30.10.2015

VASTALAUSEPÄÄTÖS 30.10.2015 VASTALAUSEPÄÄTÖS 30.10.2015 Red Wings ry (RW) Blues Juniors ry (Blues) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B2-nuorten Mestiksen karsintasarjan ottelusta RW Blues Blue (25.10.2015) RW:n

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

TiTu / KIRJURI

TiTu / KIRJURI TiTu / KIRJURI 19.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajana tänään Hämeen alueen toimitsijakouluttaja Raimo Komu 0400 490 276 raimo.komu@kolumbus.fi Suomen Jääkiekkoliitto 2 Lue SJL:n tulospalveluohjeet,

Lisätiedot

Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA

Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa- LIVE otteluseuranta Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa tehdään live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa

FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa... 1 Ohjeita, esimerkkejä ja ajatuksia tunteiden käsittelyyn... 3 Miten voi lasten/nuorten kanssa valmistautua

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta C-NUORTEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,

Lisätiedot

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3 3. TILASTOINTI Aloitusnäkymä ja kokoonpanot 4 Pelaajien vaihtaminen 6 Maali 7 Rangaistukset 8 Poista

Lisätiedot

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA 1.5.2014 30.4.2015 Ringetteliiton Etelä-Suomen alueen alueelliset määräykset kaudella 2014-2015 sivu 1 Sisällysluettelo: 1 ETELÄ-SUOMEN ALUEEN YHTEYSTIEDOT...

Lisätiedot

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS 27-29.6.2014 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Liiton kurinpitosäännöt vahvistaa liittokokous.

Liiton kurinpitosäännöt vahvistaa liittokokous. Suomen Käsipalloliitto r.y. Voimassa 1.7.2016 alkaen KILPAILUSÄÄNNÖT JULKISET KILPAILUT 1 Käsipallokilpailut, jotka järjestää Suomen Käsipalloliitto (SKPL), liiton jäsenseura tai muu jäsenyhteisö, ovat

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI Aktia- Kultakiekko Turnaus 2015 21.-23.8.2015 MYYRMÄEN JÄÄHALLI 1 Sisällys Turnauspäällikön terveiset... 3 Joukkueet... 4 Turnaus AAA+... 4 Jokerit Red... 5 Jokerit Yellow... 5 HIFK Red... 6 HIFK White...

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Suomen Salibandyliitto Sivu 1/8 SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Miesten II divisioona Naisten I divisioona A-poikien SM-sarja A-tyttöjen SM-sarja B-tyttöjen

Lisätiedot

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2015-2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISMÄÄRÄYKSET 1.1. Sitoutuminen 1.2. IIHF:n säännöt 1.3. Kilpailusäännöistä poikkeaminen 2. EETTISET JA TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET 2.1.

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2016-2017 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 1 Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Sarja pelataan kaksinkertaisena runkosarjana. Runkosarjan 4 parasta etenevät A-ikäisten

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

KAIKKI PELAA SÄÄNNÖT 09

KAIKKI PELAA SÄÄNNÖT 09 KAIKKI PELAA SÄÄNNÖT 09 Jalkapallon Leikkimaailma 11-vuotiaat ja sitä nuoremmat tytöt ja pojat Jalkapallon Leikkimaailmassa jokaisella tytöllä ja pojalla on oikeus monipuoliseen ja turvalliseen harrastamiseen

Lisätiedot

TOIMET ENNEN OTTELUA

TOIMET ENNEN OTTELUA OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 25.4.2016) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa

Lisätiedot

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle; Play Team -80 ry:n valitus jäähallien vuorojaosta kaudelle 2015 2016

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle; Play Team -80 ry:n valitus jäähallien vuorojaosta kaudelle 2015 2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle; Play Team -80 ry:n valitus jäähallien vuorojaosta kaudelle 2015 2016 Sivi 18.8.2015 2015 Riihimäen vs. liikuntapäällikkö on viranhaltijapäätöksessään 20/ 26.2.2015

Lisätiedot

Sarjatiedote 2013 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2013 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2013 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA 2012-2013 Sarjojen pelaamisaikataulu toteutetaan siten, että C-tytöt pelaavat pääsääntöisesti parittomilla viikoilla huomioiden D-tyttöjen turnaukset, jotka pelataan parillisilla

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT Voimassa 13.11.2013 alkaen

KILPAILUSÄÄNNÖT Voimassa 13.11.2013 alkaen KILPAILUSÄÄNNÖT Voimassa 13.11.2013 alkaen 1 Yleistä 1 Nämä ovat Suomen Hockeyliitto ry:n kilpailusäännöt. Näitä sääntöjä sovelletaan Suomen Hockeyliitto ry:n ja sen jäsenyhdistysten alaisessa toiminnassa

Lisätiedot

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus YKKÖSPALKINTO -turnaus 9.4.2016 MIKKELI Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus Päivitetty 15.1.2016. Muutokset mahdollisia. Ajankohta ja paikka Sunnuntai 9.4.2016. Mikkelin jäähalli ja

Lisätiedot