Luova Tampere

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luova Tampere 7.12.2010"

Transkriptio

1 Luova Tampere Lasse Paananen ohjelmajohtaja

2 1. Mahdollisuuksia Hieman taustaa 2. Menestystä Luova Tampere 3. Mestareita Muutama esimerkki

3 Kokonaisvaltaista elinkeinopolitiikkaa (Lähde: Kyä lähtee 2002) Yleinen elinkeinopolitiikka toimintaympäristö suotuisaksi yritystoiminnalle Erikoistunut (kohdennettu) elinkeinopolitiikka valittuihin toimialoihin kohdennettua kehittämistyötä Kokeileva elinkeinopolitiikka uusien avauksien aktiivista hakemista jopa suurella riskillä

4 Kehitysohjelmat kehittämisen tukena Yhteistä eri ohjelmille Valitut painopistetoimialat Ajallinen kesto riittävän suuri Rajallinen ohjelma-aika Kaupungin sitoutuminen rahoitukseen Laaja eri tahojen yhteistyö

5 Miksi Luova Tampere ohjelma? Kulttuuri on nousemassa yhä tärkeämmäksi tuotantotekijäksi ja talouskasvun moottoriksi. Tulevaisuudessa talouskasvun merkittävimmät voimat eivät löydy perinteisistä, automatisoitavissa olevista suunnittelu- ja tuotantoprosesseista (siirretään halvan työvoiman maihin). Tukee hallitusohjelmaa Vanhasen hallitus on nostanut luovat toimialat ja luovan talouden uudeksi erityiseksi kehittämiskohteeksi. Tukee kaupunkistrategiaa Tampereen tavoitteena on olla hyvien palvelujen, osaamisen ja luovuuden kansainvälinen kasvukeskus. Tukee elinkeinostrategiaa Tampere on tunnettu rohkeista uusista avauksista ja uusien menestysalojen löytämisestä ja kasvun vauhdittamisesta.

6 Seuraavissa tilastoissa tilastokeskuksen TOL luokista mukana mm. Kulttuuri, urheilu ja vapaa-aika Ohjelmansiirto- ja liike-elämän palvelut mm. arkkitehti- ja mainostoimistot ja taideteollinen muotoilu Luovan toimialan liiketoiminnan edistäminen!? Tukku- ja vähittäiskauppa mm. taideliikkeet, musiikki ja kirjat Puu- ja paperiteollisuus sekä painaminen, kustantaminen ja media mm. ääni- ja kuvatallenteiden kustantaminen ja jäljentäminen Tekstiilien, vaatteiden yms. valmistus Muu valmistus (mm. metalli, lasi yms.) mm. metallin takominen, lasiesineiden valmistus

7 Tilastoja luovilta toimialoilta Suomi 9,2% Turku 7,5% Helsinki 9,1% Luovan toimialan 10,2% liiketoiminnan edistäminen!? osuus yritysten henkilöstöstä Lähde: TuKKK, Luovien alojen tilastot 2008

8 Tilastoja luovilta toimialoilta Suomi Turku Helsinki Luovan toimialan liiketoiminnan edistäminen!? yritystä Tampereen seudulla Lähde: TuKKK, Luovien alojen tilastot 2008

9 Tilastoja luovilta toimialoilta Suomi 10,6% Turku 10,3% Helsinki 12,9% Luovan toimialan 12,2% liiketoiminnan edistäminen!? osuus yritysten toimipaikoista Lähde: TuKKK, Luovien alojen tilastot 2008

10 Tilastoja luovilta toimialoilta Suomi Turku Helsinki Luovan toimialan 920 liiketoiminnan 000 edistäminen!? yritysten liikevaihto vuodessa Tampereella Lähde: TuKKK, Luovien alojen tilastot 2008

11 Tilastoja luovilta toimialoilta Suomi 6,7% Turku 5,8% Helsinki 7,1% Luovan toimialan 6,1% liiketoiminnan edistäminen!? osuus yritysten liikevaihdosta Lähde: TuKKK, Luovien alojen tilastot 2008

12 Kulttuuri merkittävä BKT:n kasvattaja Luovan toimialan liiketoiminnan edistäminen!? Lähde: OPM Kulttuurin talous, Kimmo Aulake

13 Kulttuurin BKT arvo kasvaa Luovan toimialan liiketoiminnan edistäminen!? Lähde: OPM Kulttuurin talous, Kimmo Aulake

14 Kotitaloudet käyttävät kulttuuriin Luovan toimialan liiketoiminnan edistäminen!? Lähde: OPM Kulttuurin talous, Kimmo Aulake

15 Surkea tuonnin ja viennin suhde Luovan toimialan liiketoiminnan edistäminen!? Lähde: OPM Kulttuurin talous, Kimmo Aulake

16 1. Mahdollisuuksia Hieman taustaa 2. Menestystä Luova Tampere 3. Mestareita Muutama esimerkki

17 Luovan Tampereen viitekehys Luovat toimialat Luovat toimialat luovan talouden ytimessä Innovatiivisuus ja yrittäjyys Luovuutta innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä edistävä toimintaympäristö Vetovoimainen kaupunki Vetovoimaiseen kaupunkiin tarvitaan luovan talouden synnyttämiä tapahtumia sekä viihtyisää elinympäristöä

18 Ohjelman hallinnointi Tampereen kaupunki Tilaus hallinnoinnista Hankkeiden valmistelu Ohjelman arviointi ja strateginen ohjaus Neuvottelukunta Ulkopuolinen arvioija Esitys rahoitettavista hankkeista Työryhmä 1 Työryhmä 2 Työryhmä 3 Ohjausryhmä

19 Luovat toimialat Yrityskehityspalvelut Myynnin edistäminen Luovat toimialat luovan talouden ytimessä Yli 50 % ohjelman hankkeista Viennin edistäminen Yksi nopeimmin kasvavista toimialajoukoista ja ei niin suhdanneherkkä kuin useat teollisuuden toimialat Toimitilat Luovilla toimialoilla katsotaan olevan merkittävää vientipotentiaalia ja toisaalta luovien toimialojen rooli on merkittävä matkailun tukemisessa (vrt. Ruotsi upplevelse industri) Toimialojen kehityshankkeet Haaste: yritysten keskimäärin pieni koko ja kotimarkkinakeskeisyys Verkostoituminen

20 Innovaatiot ja yrittäjyys Innovaatiot Innovaatioalustat ja rakenteet Avoimuus Asiakaslähtöisyys Laaja-alaisuus Monitieteisyys Eri ikäryhmät Toiminnalliset, teknologiset ja prosessi-innovaatiot Yrittäjyys Yrittäjyyden edistäminen Nuoret ja luovat toimialat painopisteinä Verkostoituminen Yhteistyö Uudet avaukset, kokeilut, pilotit, kehityshankkeet, luovuuden edistäminen Eri alojen yritykset, julkinen sektori, lapset ja nuoret, luovien toimialojen toimijat, oppilaitokset, etujärjestöt,

21 Vetovoimaisen kaupungin elementit Rakennettu ympäristö Mielenkiintoinen kaupunkirakenne Kokeileva ja laadukas arkkitehtuuri Luovien toimialojen tarpeet Vahva tutkimus ja koulutus Keskustelu Tapahtumat Ympärivuotisuus Laaja tarjonta Eri kohderyhmät Matkailun lisääminen Monikielisyys Verkostoituminen Yhteistyö Uudet avaukset, kokeilut, pilotit, kehityshankkeet, Tamperelaiset, koti- ja ulkomaiset matkailijat, opiskelijat, osaajat, yritykset,

22 Culture is a main driving force for tourism, working to attract an increasingly affluent and discerning tourism market. The Economy of Culture

23 1. Mahdollisuuksia Hieman taustaa 2. Menestystä Luova Tampere 3. Mestareita Aikaansaannoksia

24 Luova Tampere tällä hetkellä 27% innovaatiot ja yrittäjyys 54% Luovat toimialat 19% vetovoimainen kaupunki yli projektikanta 103 projektia yli 1000 yritystä mukana yli 200 uutta yritystä 2 kansallista palkintoa

25 Luovien toimialojen kasvu Tampereella verrattuna muihin toimialoihin vuosina % 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% Luova toimialat Muut Luovat toimialat Muut Luovat toimialat Muut Muut toimialat Luovat toimialat HENKILÖSTÖ Lähde: Tilastokeskus, Advansis Oy LIIKEVAIHTO YRITYS- TOIMIPAIKAT

26 Luovien toimialojen kasvu Tampereella verrattuna muuhun Suomeen % 16% 14% 12% Muu Suomi LT 10% 8% 6% 4% 2% Tampere Muu Suomi Tampere Muu Suomi Tampere Muu Suomi Tampere LT HENKILÖSTÖ Lähde: Tilastokeskus, Advansis Oy LIIKEVAIHTO YRITYS- TOIMIPAIKAT

27 Luovien toimialojen kasvu Tampereella verrattuna Turkuun ja Helsinkiin vuosina % 10% 8% 6% 4% Toimipaikat Henkilöstö Liikevaihto 2% 0% -2% -4% TAMPERE TURKU HELSINKI Lähde: Tilastokeskus, Advansis Oy

28 Perustetut uudet yritykset ja yritysneuvonnassa käyneet 18% Uudet yritykset Yritysneuvonnan asikas

29

30 1. Uusi luovien toimialojen keskittymä Tampereelle 2. Vahvistaa olemassa olevaa ja synnyttää aivan uutta elämysteollisuuden liiketoimintaa Tampereelle 3. Vahvistaa Tampereen vahvimpia perhematkailuun liittyviä brändejä 4. Luoda uusia luovan talouden ja elämysteollisuuden yrityksiä ja työpaikkoja ja tukea matkailualan liiketoimintaa 5. Vahvistaa Särkänniemen alueen ympärivuotisuutta

31

32 YLE ONKINIEMI ARKKITEHTISTUDIO M&Y

33 YLE ONKINIEMI ARKKITEHTISTUDIO M&Y

34

35

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

hyödyntämismahdollisuuksia

hyödyntämismahdollisuuksia Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Toimialaseminaari Helsinki 8.12.2011 Esa Tikkanen TEM Toimialapalvelu TEM Toimialapalvelu kokoaa, analysoi ja välittää relevanttia tietoa tulevaisuusorientoituneesti

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Luova talous kasvava talouden sektori Kulutustutkimusten mukaan kulttuurin talous ollut 1980-luvulta lähtien Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa

Lisätiedot

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%)

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihto päätoimialoittain

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011. Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009

Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011. Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009 Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009 Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Esityksen osat: Kulttuuriviennin visio 2011

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Luovat alat Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Toimialaraportin teon taustoittamiseksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen LUOVAMO luovien alojen urapalvelut toiminut 3,5v luovien alojen kehittämiseksi

Lisätiedot

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011 Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 2006-2010 Niiden toimenpiteiden kokonaisuus joilla kunta vaikuttaa omalta osaltaan

Lisätiedot

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Uutta luovaa taloutta Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Murros Meneillään on talouden murros. Tiedon, osaamisen, luovuuden ja merkitysten rooli kasvaa. Uudistuva talous, digitalisoituva

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Työnvälityspalveluiden toimialaraportin julkistaminen Turku 16.10.2012 Tieto-osasto / Toimialapalvelu Esa Tikkanen Ulkomaisen työvoiman käytöstä, syksy 2012,

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Ideasta suunnitelmaksi

Ideasta suunnitelmaksi Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja

Lisätiedot

Luovan osaamisen mahdollisuudet

Luovan osaamisen mahdollisuudet Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 Pk-yritysten rooli Suomessa 1 1 Yritysten määrä on kasvanut 2 Yritystoiminta maakunnittain 3 Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä 4 Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot 5 Pk-sektorin rooli kansantaloudessa

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Yritykset

Toimintaympäristö: Yritykset Toimintaympäristö: Yritykset Tampere 5.2.29 Janne Vainikainen Toimipaikat 12 1 8 6 4 2 lkm 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 % 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, -2, 8 812 8 67 8 743 126 134 145 9 32 144 164 151 liikevaihto/hlö,

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK TEM 11.6.2009

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä HYVÄ-ALUEFOORUM Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä Risto Pietilä Oulu 29.10.2009 www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Asiakastilaisuus 2.3.2011 Mira Kuussaari. Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot

Asiakastilaisuus 2.3.2011 Mira Kuussaari. Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot Kaupan Suhdanteet Asiakastilaisuus Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot Kaupan liikevaihtokuvaaja- ja myynnin määrä, kk Kaupan palkkasummakuvaajat, kk Kaupan varastotilastot, neljännesvuosi Kaupan

Lisätiedot

Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala

Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Näkymiä Kolin huipulla 1.9.2010 Luovien toimialojen määrittelyä... Tuotteiden ja palveluiden tuotannossa keskeistä: luovuus ja henkilökohtainen lahjakkuus

Lisätiedot

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea OTA YHTEYTTÄ YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Myynnissä Kauppakodassa Myyntikohde: Liiketoiminta + 3 tasokasta liikehuoneistoa Kuvaus:

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Turku 13.05.2009 13.05.2009 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Matkailun asiantuntijaseminaari Jyväskylä 12.12.2012 Tieto-osasto / Toimialapalvelu Esa Tikkanen Toimialaraporttien käyttö 12 000-22 000 kpl/kk Alueelliset

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta Kari Kankaala Kuka toi o? Kari Kankaala, 47, elinkeinojohtaja, tekn.tri Ydinosaamista osaamisen siirtäminen yhteiskunnan ja yritysten hyötykäyttöön, teknologian

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA Palvelusektori työllistää suhdannevaihteluista huolimatta. Vuosina 2008 2010 uusia työpaikkoja syntyi joka vuosi erityisesti ympäristönhuoltotehtäviin

Lisätiedot

Pelastaako Luoteis-Venäjän ja Pietarin talouskasvu Itä-Suomen? Pekka Sutela www.bof.fi/bofit 4.9.2008 Venäjä / Neuvostoliitto Suomen kauppakumppanina 100 80 60 Osuus, % Vienti Venäjälle / NL:on Tuonti

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 2/2015 Valtteri Karhu 7.10.2015 Valtteri Karhu Selvitettävät kysymykset 1) Millä

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan ASAKASKOHTANEN SUHDANNEPALVELU - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan Oulu 15.2.2007 (09) 1734 2709 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 15.2.2007 A 1 Liikevaihdon

Lisätiedot

TYÖVÄLINEITÄ OSAAMISEN KARTOITTAMISEEN. Osaamisen tunnistaminen on yrityksille elinehto. koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

TYÖVÄLINEITÄ OSAAMISEN KARTOITTAMISEEN. Osaamisen tunnistaminen on yrityksille elinehto. koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu TYÖVÄLINEITÄ OSAAMISEN KARTOITTAMISEEN Osaamisen tunnistaminen on yrityksille elinehto koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu 28.11.2012 1 Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät

Lisätiedot

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät?

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja VTT, Kiinteistöt ja rakentaminen 13.12.21 12.12.21 2 Rakennuskoneala ja sen ennakointi - mitä haluttiin Määritellä markkina

Lisätiedot

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus ELYjen toimipaikat ja aluejako Asetusluonnoksen 1.9. mukaan JOHTAJA LUONNOS 14.10.2009

Lisätiedot

SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS*

SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS* SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS* Osa. Aluetaloudellinen tarkastelu Ari Karppinen Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Julkaisusarja A, Nro A3/009 *Tutkimus perustuu Menestyvä Satakunta kansainvälisessä

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

23.2.2016 Matti Paavonen 1

23.2.2016 Matti Paavonen 1 1 Kasvu antaa pelivaraa talouden ongelmat on silti ratkaistava 23.2.2016, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 IV/2015: Palvelujen volyymi kasvoi 2,1 % Toimialojen tuotannon volyymin

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Lokakuu 2014. 3.10.2014, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Lokakuu 2014. 3.10.2014, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Lokakuu 2014 3.10.2014, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot vuoden

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Yritykset 17.4.2012

Toimintaympäristö: Yritykset 17.4.2012 Toimintaympäristö: Yritykset 17.4.2012 Toimintaympäristö: Yritykset Tampere 17.4.2012 Jesse Marola www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

VASTAVIRTAAN KULKIJAT

VASTAVIRTAAN KULKIJAT VASTAVIRTAAN KULKIJAT KASVUA JA INNOVAATIOITA -SEMINAARI 31.1.2012 Ulla Hytti, Elisa Akola TSE Entre, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu Pekka Stenholm Turku Institute for Advanced Studies, Turun yliopisto

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Toimialakatsaus 2011

Toimialakatsaus 2011 Toimialakatsaus 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne 2009, P:maa + K-P

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2014. 5.5.2014, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2014. 5.5.2014, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2014 5.5.2014, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot vuoden

Lisätiedot

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin 76 9. Kaupunkialueiden kasvu - talouskasvu: kaupunkialueen työllisyyden (ja tuotannon) kasvu, jonka taustalla on - kaupungin tuottamien hyödykkeiden kysynnän kasvu ---> työvoiman kysynnän kasvu - työvoiman

Lisätiedot

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 %

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % rahasto-osuudet hallinnonaloittain TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % Eija Haatanen 8.11.2007 1 ESR Tuotekehitys Sosiaaliset innovaatiot ESR kehittämisinstrumenttina, joka tuo lisäarvoa kansalliseen

Lisätiedot

Leader! http://leadersuomi.fi/

Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader Karhuseutu perustettu 1997 jäseniä yli 200 4 työntekijää toimisto Porissa hallitus 1+9 alueellinen edustus kolmikanta Ohjelmakausi 2007-2013 194 rahoitettua hanketta

Lisätiedot

Innovaatiot ja kilpailukyky. Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

Innovaatiot ja kilpailukyky. Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Innovaatiot ja kilpailukyky Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Suomen menestyksen edellytyksenä on: Kokonaistuottavuuden nostaminen Osaaminen ja sen hyödyntäminen on sen keskeisin keino

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

KOKO Länsi-Uusimaa. Hyvinvointifoorumi Länsi-Uudellamaalla. www.länsi.fi/koko

KOKO Länsi-Uusimaa. Hyvinvointifoorumi Länsi-Uudellamaalla. www.länsi.fi/koko KOKO Länsi-Uusimaa Hyvinvointifoorumi Länsi-Uudellamaalla www.länsi.fi/koko Hyvinvointitoimialan kehittäminen Länsi-Uusimaa HALLINTO Länsi-Uudenmaan Yrityskeskus Oy Toimitusjohtaja - Laskujen hyväksyminen

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014. 4.12.2014, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014. 4.12.2014, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014 4.12.2014, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Nestorklinikka. Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita

Nestorklinikka. Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita Nestorklinikka Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita Kokemus syntyy vain kokemalla Lisäarvo asiakkaille Nestorit Vastuuntuntoinen,

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

Liike-elämän palvelujen tilanne ja rahoitus. Toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liike-elämän palvelujen tilanne ja rahoitus. Toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus Liike-elämän palvelujen tilanne ja rahoitus Toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus Liike-elämän palveluihin tässä katsauksessa pääsääntöisesti luetaan seuraavat toimialat TOL 2008

Lisätiedot

EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen

EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen V-S:n koulutusstrategia/ Maahanmuuttajakoulutuksen teemaryhmä 8.6.2012 Sanna Halttunen-Välimaa EK Turku Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Liikunta-alan yrittäjyys teollisuutta vai palvelutuotantoa? Kouvola 26.11.11

Liikunta-alan yrittäjyys teollisuutta vai palvelutuotantoa? Kouvola 26.11.11 Liikunta-alan yrittäjyys teollisuutta vai palvelutuotantoa? Kouvola 26.11.11 Taustalla Liikunta-alan yrittäjyyden kehittämisstrategia 2020 (Koivisto, Diges 2010) Liikunta- ja elämyspalvelut ennakointityö

Lisätiedot

KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS. VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012

KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS. VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012 KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012 Yrittäjyys tilastojen takana Lähde: Suomen Yrittäjät ry Suomessa on noin 270 000 yritystä Tilastokeskuksen toimipaikkarekisterin

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Uudessakaupungissa vuonna 2007

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Uudessakaupungissa vuonna 2007 Loppuraportti 18.3.2008 Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Uudessakaupungissa vuonna 2007 Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutusten arvioimisen

Lisätiedot

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku RR-hakuinfo 14.4.2010 Muotoiluakatemia Kuopio Itä-Suomen kehittämisstrategia Visio Vaikuttavuus-/ makrotavoitteet Ohjelmatavoitteet Kehittämisstrategian ydin Toimintalinjat

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Jyväskylä 1.12.2009 1.12.2009 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015. 21.12.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015. 21.12.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015 21.12.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne. Vuoden 2014 luvut ovat ennakkotietoja. TOL 181 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yritysraportti

Pääkaupunkiseudun yritysraportti Pääkaupunkiseudun yritysraportti Yritysten ja niiden toimipaikkojen rakenne, sijoittuminen ja muutostrendit 2000-luvulla Seppo Laakso & Päivi Kilpeläinen, Kaupunkitutkimus TA Oy Anna-Maria Kotala, Arja

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012

Lisätiedot

käytännön suunnittelussa ja

käytännön suunnittelussa ja Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa t Case: Oulu Inspiroi - innovaatiostrategia 2007-2013 Olli Löytynoja Varatoimitusjohtaja Oulu Innovation Oy 29.10.2009 TILASTOSEURANNAN

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus

SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Seppo Laakso (Kaupunkitutkimus TA) & Paavo Moilanen (Strafica) Yritystoiminnan

Lisätiedot

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja 1.2.2013 Kilpailukyky- ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen KELPO(1) Talousarvio

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA Matkailu Hämeen aluekehittämisohjelmassa 2000-luvun alusta lähtien strategisesti tärkeä elinkeino - Matkailu yksi voimakkaimmin kasvavista elinkeinoista

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 23.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Lapinlahden kuntastrategia 2011-2017

Lapinlahden kuntastrategia 2011-2017 Lapinlahden kuntastrategia 2011-2017 visiona Elinvoimainen Lapinlahti 2025 Khall 7.3.2011 Lapinlahti ja Varpaisjärvi 2010 Nykytilanteen vahvuudet Maantieteellinen sijainti. Hyvät julkiset palvelut ja niiden

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013 20.12.2013, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot

Lisätiedot

TILASTOJA KULTTUURIALAN YRITYSTEN HENKILÖSTÖ JA TALOUS HELSINGISSÄ 2007 2009. Vuosien 2007 2009 kehitys. Kulttuurialan yritystoiminta vuonna 2009

TILASTOJA KULTTUURIALAN YRITYSTEN HENKILÖSTÖ JA TALOUS HELSINGISSÄ 2007 2009. Vuosien 2007 2009 kehitys. Kulttuurialan yritystoiminta vuonna 2009 TILASTOJA 42 2011 KULTTUURIALAN YRITYSTEN HENKILÖSTÖ JA TALOUS HELSINGISSÄ 2007 2009 Kulttuurialan kokonaisuus muodostuu julkisen sektorin toiminnoista ja yksityisten yritysten toiminnasta. Joskus, ja

Lisätiedot