AADA MUSTONEN PIA PUNTANEN LAURA VIKMAN. Modernin jäljillä. Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma JULKAISU 1. Alueinventointeja Mikkelin seudulla

Transkriptio

1 AADA MUSTONEN PIA PUNTANEN LAURA VIKMAN Modernin jäljillä Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma JULKAISU 1 Alueinventointeja Mikkelin seudulla

2

3 SISÄLLYS ESIPUHE... 3 JOHDANTO... 5 MODERNIN JÄLJILLÄ ESIKAUPUNKIALUEILLA... 6 Lähemäki esikaupunki maantien varrella... 6 Tuppurala huvila-alueesta ensimmäiseen metsälähiöön...17 MODERNIN JÄLJILLÄ JÄLLEENRAKENNUSKAUDEN ASUINALUEITA KAUPUNGISSA...25 Kalevankangas omakotiasumista luonnonsuojelualueen kupeessa...25 Lehmuskylä jälleenrakennuskauden puhdas esimerkki MODERNIN JÄLJILLÄ KUNTATAAJAMISSA...42 Haukivuori rautatien ja sahan synnyttämä taajama...42 Hirvensalmi Hyvinvointi-Suomen taajama maatalousmaisemassa...54

4 Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hankkeen tavoitteena on seudun kulttuuriperinnön hyödyntäminen alueen vetovoiman lisääjänä. Teksti HUK Aada Mustonen FM Laura Vikman FM Pia Puntanen KUVAT Aada Mustonen ja Laura Vikman, ellei toisin mainita. Graafinen suunnittelu ja taitto Jyrki Suvimaa/Mainostoimisto Groteski Kustantaja Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke/mikkelin kaupunki ISBN (nid.) ISBN (epaper) Paino: Etelä-Savon Kirjapaino Oy issuu.com:

5 ESIPUHE MODERNIN JÄLJILLÄ Alueinventointeja Mikkelin seudulla esittelee kesällä ja syksyllä 2012 Mikkelin seudulla tehtyjen rakennusinventointien satoa. Inventoinnit tehtiin Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hankkeessa. Kyseessä on 2-vuotinen EU-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on seudun kulttuuriperinnön hyödyntäminen alueen vetovoiman lisääjänä. Hanketta hallinnoi Mikkelin kaupunki/elinvoima- ja kilpailukykypalvelut, ja siihen osallistuivat Mikkelin lisäksi Ristiinan ja Hirvensalmen kunnat. Kulttuuriperintöhankkeen kulttuuriympäristöä käsittelevän osuuden keskeisenä työnä oli tehdä rakennusinventointeja, joita Mikkelissä tai Mikkelin seudulla ei ole systemaattisesti tehty. Tavoitteena oli osoittaa, että systemaattisella tiedon keruulla rakennetusta ympäristöstä voidaan paitsi lisätä tietoa, myös selittää ja ymmärtää nykyisyyttä. Rakennusinventoinnit toimivat kaavoituksen pohjamateriaaleina. Samalla saatiin kokemusta ja kehittämistarpeita kulttuuriperinnön käsittelyn prosesseista kaupungin organisaation sisällä. Hankkeessa haluttiin katsoa tulevaisuuteen, ja niinpä valittiin teemaksi MODERNIN JÄLJILLÄ. Valintaan vaikuttivat myös valtakunnalliset näkökulmat Museoviraston teema Hyvinvointi- Suomen rakennusperinnön jäljillä ja Keski-Suomessa käynnistynyt modernin rakennuskannan inventointi. Rakennusinventoinnit päätettiin kohdistaa sotien jälkeiseen rakennuskantaan, ja erityisesti sotien jälkeen rakennetuille asuinalueille. Vanhempaa rakennuskantaa alueella on inventoitu vuosikymmenien aikana muun muassa seutukaavaliiton toimesta. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä (RKY 2009) hankkeen toiminta-alueella on 17. Niistä kuusi edustaa kaupunkimaisemaa, viisi agraarimaisemaa, kolme kirkonkylää ja kaksi kulttuurimaisemaa. Lisäksi maakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä on kymmeniä. Toisen maailmansodan jälkeistä rakennusperintöä edellä mainituista edustavat maakuntakaavan kohdeluettelossa vain Mikkelin Metsolankadun ruotsalaistalot, Nuijamies-Kirjalan asuinalue sekä Urpolan vanha pientaloalue. Minkälainen on Mikkelin seudun moderni kulttuuriperintö, millaisena näyttäytyy jälleenrakennuskauden sekä maaltamuuton ja yhteiskunnan rakennemuutoksen vuosikymmenten rakennettu ympäristö? Kohteiksi valittiin kuusi eri aluetta, joista kaksi edustaa kuntataajamia, kaksi esikaupunkialueita ja kaksi kaupungin kaavoituksen myötä syntyneitä alueita. Vaikka katseemme oli modernissa rakennuskannassa, ei voitu välttyä myös vanhemman rakennuskannan huomioimiselta. Lopputuloksena syntyi kerroksellisia näkemyksiä eri tavalla syntyneistä alueista. Selvityksessämme modernilla tarkoitetaan toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä rakennuskantaa ja perinteisellä ennen sotia rakennettua. Jälleenrakennuskausi kesti Suomessa sodan päättymisestä pitkälle 1950-luvulle. Kaupungistuminen ja maaseudun rakennemuutos kiihtyivät 1960-luvulla, jolloin ympäristö alkoi muuttua nopealla vauhdilla. Inventoinnin tekivät ja raportit kirjoittivat FM Laura Vikman ( ) ja HuK Aada Mustonen ( ). Työtä ohjasivat yleiskaavoittaja Tuija Mustonen Mikkelin kaupungin kaupunkisuunnittelusta ja projektipäällikkö Pia Puntanen kulttuuriperintöohjelma -hankkeesta, joka myös kirjoitti julkaisun johdanto-osat. Inventointi tehtiin pääosin alueinventointina, jossa selvitettiin kaupunginosien ja kuntataajamien muodostumista, asemakaavoitusta, millaista rakennuskanta on ollut ja mitä siitä on säilynyt nykypäivään. Samalla etsittiin alueen historiallisia, maisemallisia sekä rakennushistoriallisia piirteitä ja kerrostumia. Raporteissa nostetaan esille alueelle tyypilliset rakennukset, katseenvangitsijat ja modernin rakennuskannan luonne. Inventoijat tutustuivat alueisiin historia- ja tutkimuskirjallisuuden sekä kaavojen avulla. Alueet ja yksittäiset rakennukset kuvattiin, ja jossakin määrin tehtiin haastatteluja osana kenttätyötä. Tärkeimpänä arkistolähteenä olivat rakennuspiirustukset ja - luvat sekä vanhat ja uudet kaavakartat ja -selostukset. Mikkelin kaupungin museoiden/ Suur-Savon museo vuoden 1938 pienoismallikortisto ja valokuvakokoelma olivat tärkeitä lähteitä. Kiitämme Lehmuskylä-seuran, Tuppurala-seuran, Haukivuoren kotiseutuyhdistyksen sekä Hirvensalmen kotiseutuaktiiveja ja muita haastateltuja arvokkaasta avusta. Yksittäisistä kohteista tehtiin inventointikortit, joiden tiedot lähetettiin tarkastettavaksi rakennusten omistajille. Lisäksi inventointitiedot vietiin Etelä-Savon maakuntaliiton rakennusperintötietokantaan, osa aluetietoina, osa yksittäisinä kohteina. Tarpeen tullen tietokannassa jo olleiden, aiemmin inventoitujen kohteiden tietoja täydennettiin. Kohteiden arvotus tehtiin työryhmässä, johon kuuluivat arkkitehti Kirsti Kovanen Etelä-Savon Ely-keskuksesta sekä hankkeeseen osallistuneet Tuija Mustonen, Laura Vikman ja Pia Puntanen. Inventoinnin tuloksena nousi esille useita arkkitehtejä, joiden suunnittelujälki näkyy alueella vahvana. Kaupunginosat ja taajamat muodostuivat yllättävän erilaisista lähtökohdista. Alueilla on selvästi paikan henki vaikka ne ovat pääasiallisesti kokeneet suurimmat muutokset samoihin aikoihin ja rakennustyylissä on samankaltaisuuksia. Mikkelissä Pia Puntanen, Ilkka Tarkkanen, projektipäällikkö kaavoituspäällikkö Mikkelin seudun Kulttuuriympäristötyöryhmän kulttuuriperintöohjelma puheenjohtaja -hanke Mikkelin kaupunki 3

6 Kaupunginosat ja taajamat muodostuivat yllättävän erilaisista lähtökohdista. Alueilla on selvästi paikan henki vaikka ne ovat pääasiallisesti kokeneet suurimmat muutokset samoihin aikoihin ja rakennustyylissä on samankaltaisuuksia.

7 JOHDANTO Mikkelin kaupunki perustettiin vuonna 1838 edistämään takapajuiseksi katsotun maakunnan elinkeinoja ja muutamaa vuotta aiemmin perustetun Mikkelin läänin hallintokaupungiksi. Kaupunki sijoitettiin Mikkelin pitäjän kirkonkylään, viiden tien risteykseen, vanhalle markkinapaikalle ja sotaväen harjoitusplaanille. Vakinaista asutusta alueella oli rautakaudelta lähtien ja Savilahden nimellä kulkenut seurakunta mainittiin ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna Kaupungin alue oli pieni, ja C.L. Engelin suunnittelema asemakaava käsitti 20 korttelia ja 84 tonttia. Ruutukaava oli oman aikakautensa suunnitteluihanteiden mukainen empire-ruutukaava. Kadut olivat leveät, tonttikoko suuri ja rakentaminen väljää. Paloturvallisuudella oli keskeinen sija. Hallitustori ja kirkkopuisto sekä pohjois-etelä suuntaiset pääkadut muodostivat hierarkian, jossa lääninhallituksella ja muilla hallintorakennuksilla oli merkittävä rooli; asema läänin pääkaupunkina vaikutti suunnitteluun. Rakennusjärjestyksellä vahvistettiin leveäkatuinen ja matala puurakenteinen empirekaupunki, jossa läänihallitus, lääninvankila ja lääninsairaala erottuivat muusta ympäristöstä kaksikerroksisina kivirakennuksina. Kaupungin laajeneminen alkoi vuonna 1869 rakennusylihallituksen arkkitehti Adolf Branderin suunnittelemalla asemakaavan laajennuksella, jossa Likolammen kaupunginosaan tehtiin 24 tonttia varattomammalle väelle. Tonttien määrä lähes kaksinkertaistui parikymmentä vuotta myöhemmin 1883, kun C.E. Müllerin asemakaava Ristimäellä ja Kaukolassa loi 96 uutta tonttia. Kun rautatie vedettiin myötäilemään Saimaan rantaa eikä suunnitelman mukaan Ristimäen tienoille, uudistettiin kaava vuonna Kaupunki kasvoi vuosisadan vaihteessa nopeasti ja kokonaisvaltaista suunnitelmaa tarvittiin. Kaupungin alue kartoitettiin ja mitattiin uudelleen, ja uusien kaupunginosien kaavoituksesta julistettiin suunnittelukilpailu luvun ensimmäisellä ja toisella vuosikymmenellä Mikkelissä elettiin kehityksen aallonharjalla rakennettiin muun muassa vesijohtolaitos Naisvuoren vesitorneineen, uusi kauppahalli ja kaupungintalo, sekä ostettiin sähkölaitos. Myös yksityinen rakentaminen kukoisti. Mikkelissä elettiin ensimmäisen modernisaatiokauden huippua. Suunnittelukilpailun ensimmäistä palkintoa ei jaettu, mutta ehdotusten käytännöllisimmät ja kaupungille edullisimmat seikat toimivat kaupunkimittauksen suorittaneen professori E. Piponiuksen 1 työn pohjana, kun hän laati kaupungille uuden asemakaavan. Se hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa , samana päivänä, kun Suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen. Mikkelin kaupungin pinta-alan, asuinalueiden ja asukasluvun laajenemisessa on 1900-luvulla kaksi tärkeää ajankohtaa: vuoden 1931 alueliitos, joka kolminkertaisti kaupungin pinta-alan (28,2m 2 ) ja kaksinkertaisti asukasmäärän (9 441). Kaupunkiin liitettiin kaksi esikaupungiksi katsottavaa aluetta, Emola ja Lähemäki. Tuon kauden asemakaavoista vastasi pääosin Otto-Iivari Meurman 2. Vuonna 1955 tehtiin pieni liitos, mutta merkittävä oli vuonna 1985 toteutunut liitos kaupungin pinta-ala kolminkertaistui jälleen. Kaupungin eteläpuolelta liitettiin Moision ja Tuukkalan alueita kaupunkiin, itse asiassa kolmannes Mikkelin maalaiskunnan pinta-alasta. Asukasluku oli tuolloin Mikkelin kaupungin historia perinteisenä, tiiviisti asemakaavoitettuna ja tiheästi asuttuna kaupunkina päättyi vuonna Tuolloin syntyi uusi Mikkeli kaupungin, Mikkelin maalaiskunnan ja Anttolan kuntaliitoksen myötä. Sen jälkeen kaupungin rakennetun ympäristön osia ovat olleet laajat maaseutualueet, aiemmat kuntakeskukset ja kylät. Kehitystä on vahvistanut vuoden 2007 liitos Haukivuoren ja vuoden 2013 liitos Ristiinan ja Suomenniemen kanssa. Tuolloin kaupungin pinta-alaksi tuli on yli km 2. Hirvensalmesta muodostettiin kappeliseurakunta 1650-luvulla. Itsenäinen seurakunta ja kunta Hirvensalmesta tuli kunnallislain säätämisen jälkeen vuonna Hirvensalmelle tunnusomaista on vesistö ja saaristoisuus, sillä lähes kolmasosa kunnan pinta-alasta on vettä. Hirvensalmesta löytyy varhaisia modernin toiminnan muotoja maakunnassa; Kissakosken kanava kaivettiin maatalouden kehittämiseksi järvenlaskun avulla. Vuonna 1910 sinne valmistui Etelä-Savon ensimmäinen (ja ainoa) paperitehdas, joka jatkoi puuhioketehtaana maailmansotien välisen ajan. Ensimmäinen voimala Kissakoskeen rakennettiin vuonna Suurimmillaan Kissakoski työllisti 200 henkilöä, ja sen läheisyyteen muodostui oma yhdyskunta. Vuosituhannen alussa maataloudella on edelleen merkittävä osuus Hirvensalmen elinkeinoissa. Kunnan ainoa taajama on kirkonkylä. 5 1 Mikkeliläissyntyinen Elias August Piponius ( ) oli maanmittari ja teknillisen korkeakoulun professori. Hän suoritti laajoja isojakoja ja verollepanotöitä sekä useiden kaupunkien geodeettisia mittauksia. 2 Otto Iivari Meurman ( ) on Suomen asemakaava-arkkitehtuurin uranuurtajia. Hän toimi Viipurin kaupungin asemakaava-arkkitehtina , teknillisen korkeakoulun kaavaopin opettajana ja professorina

8 MODERNIN JÄLJILLÄ ESIKAUPUNKIALUEILLA 6 Esikaupunkialueiden synty varsinaisten kaupunkien ulkopuolelle oli Suomessa tavanomainen ilmiö lukujen vaihteessa. Syy esikaupunkien syntyyn oli taloudellinen vähävaraisella väestöllä ei ollut mahdollisuutta ostaa tontteja tai rakentaa kaupunkialueelle, jossa rakennusmääräykset ja monet muut säännökset säätelivät rakentamista. Kaupungit kuitenkin loivat työpaikkoja ja mahdollisuuksia elannon hankkimiseen. Mikkelin rajojen ulkopuolelle syntyi 1800-luvun lopussa kaksi esikaupunkialuetta, Lähemäki ja Emola, jotka liitettiin vuoden 1931 esikaupunkiliitoksessa kaupunkiin. Lähemäellä asutus mukaili vanhan maantien (Suuri Savontie, Juvantie) vartta ja laajeni Paukkulan maille Saksalan ja Tuppuralan sahojen työläisten asuinalueina. Rouhialan kartanon mailla Hauskan kylässä oli puolestaan vuonna 1896 jo 233 asukasta, joista 65:llä oli oma talo. Rouhialan omistaja oli vuokrannut pieniä tontteja halukkaille. Rakentamista ei säädelty mitenkään. Emolan vanhin rakennuskanta on ns. mäkirakentamista eli rakennukset sijoitettiin maaston mukaisesti mäen rinteille. Esikaupunkialueella oli suuria puutteita koulu- ja asunto-olosuhteissa sekä terveydenhuollossa ja palosuojelussa. Esikaupunkialueiden liittämistä kaupunkiin pohdittiin ensimmäisen kerran vuonna 1909, mutta tuolloin sitä ei vielä pidetty tarpeellisena. Vuonna 1923 lainsäädäntöä muutettiin siten, ettei kaupungin tarvinnut enää omistaa siihen kuuluvaa maa-aluetta. Näin liitettävää maa-aluetta ei tarvitsisi ostaa kaupungille luvun puolivälissä Mikkelin maalaiskunta jätti valtioneuvostolle esityksen esikaupunkialueiden liittämisestä Mikkeliin. Ensimmäisenä alueliitoksena toteutui vuonna 1925 Pursialan ja Tuskun liitokset. Suuressa esikaupunkiliitoksessa vuonna 1931 kaupungin väkiluku lähes kaksinkertaistui. Kaupungin kokonaispinta-ala kolminkertaistui, kun Emolan ja Lähemäen lisäksi kaupunkiin liitettiin Rokkala, Rouhiala, Urpola, Hauska, Paukkula, Peitsari, Saksala, Tuppurala, Kirjala, Lehmuskylä ja Siekkilä luvulla Mikkelissä teetettiin useita asemakaavoja, myös esikaupunkialueille. Kaavoittajana toimi Viipurin asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurmann ( ), jonka käden jälki näkyy vahvana Mikkelin rakennetussa ympäristössä. Alueinventoinnin kohteiksi valittiin Lähemäki ja Tuppurala. Toinen Mikkelin vanhoista esikaupunkialueista, Emola, on valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen ympäristöjen luettelossa (RKY 2009). Vuonna 2005 alueelle valmistui kulttuuriympäristöohjelma ja rakennustapaohjeet, joten tietoa alueesta oli jo olemassa. Lähemäen kiinnostavuuteen vaikutti sen maantievarsiasutuksen ja esikaupunkihistorian lisäksi Meurmanin kaava: mitä vanhasta on nähtävissä? Mikkelin kaupunginarkkitehti Eero Jokilehto laati alueelle jo vuonna 1947 uuden kaavan, jonka pohjalta rakennettiin laajat rintamamiestaloalueet. Toiseksi, ikään kuin esikaupunkeja edustavaksi kohteeksi valittiin Tuppurala. Sinne syntyi Tuppuralan sahan myötä lukujen vaihteessa työläisasutusta ja tiivistä rakennetta. Tuppuralan niemen päässä oli 1800-luvun lopulla syntynyt pieni huvilayhdyskunta. Modernin jäljillä -näkökulmasta asuinrakentaminen alkoi myöhemmin kuin Lähemäellä, luvuilla. Alueelle syntyi Mikkelin ensimmäinen metsälähiö, Pohjankaaren kerrostalot 1960-luvun lopulla. LÄHEMÄKI Esikaupunki maantien varrella JOHDANTO Lähemäki on Mikkelin yhdeksäs kaupunginosa. Se rajautuu etelässä 5-tiehen, lännessä Saksalan rantaan ja idässä Kärpänkujaan ja Oravinkatuun. Juvantien pohjoispuolella Lähemäen ja Peitsarin kaupunginosien raja kulkee virallisesti Dunckerinkadulta, Tyrnikadun kautta Peitsarinkoulun takaa päätyen Juvantiehen. Näin ollen Peitsarin koulu ja Peitsarinkuja sijaitsevat Lähemäen puolella. Alueen eteläosassa on ollut ennen Paukkulanlampi, sittemmin Ratinlampi, joka nykyään on enää kosteikkoa. Alueen laajuus tarjosi inventointityölle haasteita. Kau-

9 punginosan kehittymistä hahmotettiin Lähemäki-Peitsari seuran toimittaman Entisaikaa Lähemäellä teoksen ja Mikkelin historiasta kirjoitettujen teosten turvin. Inventointia suoritettiin maastossa valokuvaamalla ja havainnoimalla. Pääasiallisesti tiedot rakennuksista on saatu maistraatin ja rakennusvalvonnan arkistoista löytyvistä rakennuspiirustuksista. Suur-Savon museon kuva-arkistosta löytyi valitettavan vähän vanhaa valokuvamateriaalia Lähemäestä. Vanhimmalla alueella Paukkulantien ja Juvantien puutaloympäristössä inventointia suoritettiin myös talosta taloon kiertämällä ja asukkaita mahdollisuuksien mukaan haastattelemalla. Inventoinnin aikajana ulottuu täten aina 1900-luvun alusta 1970-luvun lopulle. Etelä-Savon maakuntaliiton inventointitietojärjestelmään inventoidut kohteet: Paukkula, Suomen nuoriso-opiston rakennukset Lähemäen seurakuntatalo Saksalan päiväkotina nykyisin toimiva entinen kruunuvoudin virkatalo Lähemäen vanhin asuinalue, Paukkulantien ympäristö Juvantien ympäristö Raivaajankatu ja Seuralankatu Ratinlammenkatu Pelto-Paukkulankadun matalat omakotitalot 1960-luvulta Lähemäen lastentalo Lähemäen vanha kansakoulurakennus Pajatien vanha puurivitalo Lähemäki rekognosointikartta Lähde: Rantatupa, internet-sivut. 7 HISTORIA Lähemäen ensimmäinen asutus on ollut aikoinaan Savonlahden alueella sijainneiden Paukkulan, Saksalan ja Peitsarin tilojen torppien mailla luvun loppupuolella tehdyssä kartassa voidaan nähdä nykyistä Juvantietä edeltänyt Suuri Savontie, jonka pohjoispuolella sijaitseva mäki on saanut merkinnän Lähemacki. Tien molemmin puolin on nähtävissä useita torppia rakennuksineen. Lähemäen itäpuolitse erkaantuu päätiestä Pieksämäelle johtava tielinjaus, jonka varrelle jää kappalaisen virkatalona toiminut Peitsari 1. Tien eteläpuolelle erkaantuu nykyistä Tuppuralankatua edeltänyt tielinjaus, joka kulkee Paukkulan rusthollin ja Paukkulanlammen välistä kohti Tuppuralaa. 2 Vuonna 1832 tehdyssä Isojakokartassa näkyvät Paukkulan ratsutilan maat. Tuosta ajasta on nähtävissä joitakin Lähemäellä ja Kukkaronkäänteessä 3 sijaitsevia torppien pihapiirejä, joista yksi on nimetty Lähemäen tuvaksi. Nykyisen Eeronkadun kohdalla on kulkenut tie tämän torpan pihaan. Lähemäen tupa on perimätiedon mukaan ollut savutupa, ja purettu 1900-luvun alussa. Lähemäen tuvan pihasta on aikanaan lähtenyt tie, joka on johtanut Lähemäen alusniityk- si kutsutulle paikalle. Niityn nimi näkyy Juvantien pohjoispuolella sijainneen Saksalan ratsutilan isonjaon jakokirjassa vuodelta Täällä, nykyisen Rajakujan ja Tuomaankujan lähistöllä on ollut lähde, joka on merkitty paikalle myös vuonna Lähemäellä tiedetään olleen myös muita lähteitä, joiden mukaan paikka on mahdollisesti saanut nimensä. Nimen antajiksi on arveltu paitsi paikallisasukkaita, myös Juvan maatietä kulkeneita lähipitäjien ihmisiä. Heille Lähemäki on ollut kulkiessa tärkeä hevostenjuottopaikka, ja alusniityn lähteen on kerrottu pysyneen sulana myös talvisin. Lähde on tullut tärkeäksi ruokaveden hakupaikaksi 1920-luvulla, kun sen ympäristöön syntyi uutta asutusta luvun loppupuolella lähde kunnostettiin kaivoksi, josta ruokavetensä sai parhaimmillaan kahdenkymmenen tuvan asukkaat luvulla rakennettu Tuppuralankatu jätti kaivon alleen. 4 D. Pulkkinen rakennutti vuonna 1882 Paukkulan maalle tiilitehtaan, josta saatiin mm. kaupungin kirkon rakennustiilet luvun lopulla rakennettiin Saksalan ja Tuppuralan höyrysahat. Lisäksi Saimaan Puunjalostus Oy:n Tynnyritehdas ja Saksalanjoen varressa toimineet kaksi nahkatehdasta vaikuttivat siihen, että Lähemäen asutus lähti kasvuun ja 1 Wirilander 1982, Rantatupa 3 Nykyisen Taaperontien ja Alasinpolun kohdalla on sijainnut Kukkaronkäänne niminen paikka. 4 Tuovinen 1986, Kuujo 1989, 161.

10 8 alue alkoi kehittyä. Saksalan ja Peitsarin tilojen alueille alkoi muodostua vuokratontteja. Samoin Paukkulan tilan silloinen omistaja Juho Riipinen vaimoineen oli antanut tehtaiden työntekijöiden rakentaa mailleen asuintaloja 6. Riipiset tarjosivat Paukkulan ja Tuppuralan maille syntynyttä itäistä esikaupunkialuetta tuloksetta kaupungille vuonna Vuosina Toiminimi Pohja myi tuolloin omistamistaan Paukkulan tilan maista huomattavan osan lohkottaviksi omakotitonteiksi. Lähemäen, Peitsarin, Saksalan ja Tuppuralan alueille nousi 1920-luvun aikana arviolta 300 omakotitaloa. 8 Lähemäen alue liitettiin Mikkelin kaupunkiin vuonna Professori Otto-Iivari Meurman laati alueelle asemakaavaehdotuksen vuonna 1933, joka vahvistettiin vuonna Asemakaava käsitti suurimman osan nykyisestä Lähemäestä. Meurman kuvaili aluetta asutukseltaan hajalliseksi ja laajaksi. Asutus oli tuolloin keskittynyt pääosin alueen poikki kulkevan Juvan maantien ja siitä koilliseen haarautuvan Pieksämäentien varteen. Asutus oli tiheimmillään etelään kohti Paukkulaa ja Tuppuralaa johtaneen tien kohdalla, sillä tien länsipuolelle jäi Saksalan saha. Esikaupunkirakennuksia Meurman kuvaili pieniksi, puusta rakennetuiksi vähempiarvoisiksi taloiksi. Hänen suunnitelmassaan Lähemäelle kaavailtiin 469 kasvitarha- ja hedelmäviljelystonttia yksikerroksisille omakotitaloille. Juvantien ja Paukkulantien risteykseen sijoitettiin aukio, jonka ympärille suunniteltiin kaksikerroksisia liikerakennuksia. Eräänlaisena jäänteenä aukiosuunnitelmasta on Juvantien varrelle Paukkulantien ja Eeronkadun väliin jäävä Lähemäenaukio, joka kuitenkin käytännössä toimii autotienä vierustontin liikerakennuksen parkkipaikalta poistuville. 9 Vuonna 1947 alue sai uuden asemakaavan kaupunginarkkitehti Eero Jokilehdon suunnittelemana. Kaavaselostuksen mukaan aiempaa, vuoden 1935 kaavaa ei ollut toteutettu paljoakaan. Raivaajankatu ja Seuralankatu on suunniteltu rintamamiehille ja siirtoväelle rakennettavaksi alueeksi, ja sinne nousikin 1950-luvun aikana puolitoistakerroksisia omakotitaloja. Raivaajankadun pohjoispuolelle kaavoitettiin vielä 1951 rivi samanlaisia taloja. 10 SAVONLAHDEN KYLÄN TILOJEN HISTORIAA Yllä Paukkulan tilan navetta, joka lunastettiin opetustiloiksi. Kahdessa muussa kuvassa tilan rakennuksia. Suur-Savon museon kuva-arkisto. Nykyinen Lähemäki sijoittuu kolmelle entisen Savonlahden kylän tiloista. Nämä ovat Paukkula, Saksala ja Peitsari ja kaikista on lähdetietoja 1600-luvulta, Paukkulasta jo aiemmin. Paukkulan ratsutilan tiedetään kuuluneen vuonna 1664 Johan Wolmarsson Trumpeterille. Tilan nimi tunnetaan jo 1500-luvulta. Trumpeterin asuinpaikka Jokiasmaa-niminen maakappale ja talo kuuluivat Joachim Transköldin läänitykseen. Ratsutilan alaisena olivat Kirkonkylä N:o 9 Maunula ja N:o 19 Seiveri. Paukkulan omistajana oli 1700-luvun alkupuolella kruununvouti Nils Posse. Kruununvouti Petter Johan Masalin haltuun ratsutila tuli 1760-luvulla ja säilyikin 6 Kuujo 1989, Etelä-Savon seutukaavaliiton julkaisu 114:1984, Karjalainen & al. 1986, Hassinen & Kuujo & Lakio & Väänänen 1988, Selitys Mikkelin kaupungin IX:n, X:n ja XIX:n kaupunginosan asemakaavamuutos- ja laajennusehdotus

11 Masalineilla vuoteen 1811 saakka. Avioliiton kautta Masalinin sukuun kuuluvia omistajia olivat Schlüterit ja Tawaststjernat. Säätyläisten jälkeen tilan omisti 1880-luvulla leski Ulrika Suhonen ja ja 1890-luvun vaihteessa maanviljelijä Juho Riipinen. Hänen aikanaan Paukkulan maille syntyi Lähemäen esikaupunki. Vuonna 1919 Riipiset myivät Paukkulan kajaanilaiselle varatuomari Paavo Paloheimolle, jolta se siirtyi Pohja Oy:lle. Vuonna 1926 Suomen Nuorison Liitto osti Paukkulan kansanopiston toimipaikaksi. Vuonna 2012 Paukkulassa toimii Suomen Nuoriso-opisto ja Etelä-Savon taidetoimikunta. 11 Opiston aloittaessa toimintansa Paukkulassa 1920-luvulla kartanon vanhoista rakennuksista oli jäljellä päärakennus, Eteläpään pirtti, silloinen talonmiehen piharakennus, talli, luhtiaitta, aittarakennus ja kivinavetta (nykyinen Paukkulinna). Aluetta ympäröi puisto. Päärakennuksessa järjestettiin ruokailu sekä opetus, jonka lisäksi siellä sijaitsi johtajan asunto. Eteläpään vanhaa pirttiä pidettiin ruokalana, voimistelusalina ja luokkahuoneena. 12 Paukkulan kartanon rakennettu ympäristö muuttui luvuilla, jolloin vanhat kartanon rakennukset korvattiin opiston uudisrakennuksilla. Nykyinen Paukkulan alue muodostuu pääasiallisesti Suomen nuoriso-opiston rakennuksista. Kivi- ja puurakenteinen navetta, Paukkulinna, muutettiin opistorakennukseksi yliarkkitehti Martti Välikankaan piirustusten mukaan vuonna Paukkulinnan lähellä on lisäksi kaksi pienehköä hirsirakennusta ja luhtiaitta. Heteka on funkkistyylinen asuinrivitalo, jonka eteläpäädyn on suunnitellut rakennusmestari Veikko Liukkonen vuonna Rakennusta on jatkettu vuonna 1957 ja suunnittelusta vastasi arkkitehti Martti Riihelä. Rakennus on alkuperäiseltä käytöltään ollut opettajien asuntola. Asuntola Savotan on puolestaan suunnitellut arkkitehtuuritoimisto Unto Ojonen vuonna Rakennusta on laajennettu vuosina 1970 sekä Kuutuuli-niminen asuntola vanhan opettaja-asuntolan vieressä on valmistunut vuonna 1987 arkkitehtitoimisto Reijo Seppäsen piirustuksien mukaan. Arkkitehtitoimisto Reijo Seppäsen suunnittelemia rakennuksia ovat myös Artium opistorakennus (2000), hallintorakennus Kartano (1993) ja kurssirakennus Pajatus vuodelta Saksalanjoen varrella sijainnut Saksalan talo oli peräisin 1600-luvulta ja toimi tuolloin kruunun-vouti Hans Joensson Falckin virkatalona luvulla talon omistivat mm. Tavaststjernat. Rajatullitarkastaja Henrik Forshaellin aikana 1700-luvulla toimi Saksalassa myös rajatullikamari. Talo Ylimmäinen kuva on Paukkulan nykyinen päärakennus Kartano. Keskellä on kuva säilyneistä aittarakennuksista sekä asuntoloista nimeltään Heteka ja Kuutuuli. Alimmassa kuvassa kirjasto ja asuntola Savotta. Saksalan talo on vuonna 2012 päiväkotina. oli kapellimestari David Neumannin omistuksessa 1860-luvulla ja A.T. Lesche isännöi taloa 1800-luvun lopulla. Molemmilla oli karvaamot. Lesche perusti Saksalanjoen suuhun uuden karvaamon, joka oli tuolloin kaupungin suurin teollisuusrakennus. Tilan säilynyt päärakennus on 1800-luvulta, ja se toimii nykyisin Saksalan alueen päiväkotina Parviainen URL: Wirilander 1982, Jussila 1998, 25, MKA, rakennusluvat.

12 10 Peitsari on saanut nimensä Erkki Antinpoika Peitsarin mukaan, joka mainittiin tilan isäntänä vuoden 1664 maakirjassa. Peitsarin suvun aikana, 1600-luvun puolivälissä, talo on toiminut kestikievarina. Rakennus oli Savilahden seurakunnan ensimmäinen kappalaisen virkatalo, mutta se oli hänen henkilökohtaisessa omistuksessaan, ja vakiintui virkataloksi vasta 1700-luvun loppupuolella. Uusi asuinrakennus valmistui 1836, ja sitä laajennettiin toisesta päästään myöhemmin. Talo oli kappalaisen käytössä 1900-luvun jälkipuoliskolle asti, ja tunnettiin vielä senkin jälkeen Peitsarin pappilana aina 1990-luvun alkuun asti, jolloin rakennus paloi luvun alun asuinrakentaminen Juvantien alue on muodostunut asuinalueeksi hyvin varhain, sillä 1700-luvun lopun rekognosointikartta osoittaa, että alueella on sijainnut torpparien asumuksia. Alueen muodostamiseen on vaikuttanut keskiaikainen tielinjaus Suuri Savontie, jota nykyinen Juvantie mukailee Lähemäen alueella. Nykypäivään säästynyt rakennuskanta Juvantiellä on pääasiallisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä ja alueelle onkin sijoittunut useita taitekattoisia asuinrakennuksia 1920-luvulta. Lähemäen asuinrakentamisen ydinalue on sijainnut Juvantien ja nykyisen Paukkulantien varrella 1900-luvun alussa. Alueen rakennetun ympäristön suurempia muokkaajia lienee ollut Saksalan sahan työntekijöiden asunnontarve sekä asuinrakennusalue, joka rakentui Paukkulan tilan maille. Lähemäen esikaupunki liitettiin Mikkelin kaupunkiin vuonna Professori Otto-Iivari Meurman laati alueelle asemakaavaehdotuksen vuonna Sen pääpaino oli Juvantien, Hiirolantien (nykyinen Pajatie) ja Paukkulantien alueella. Asemakaava vahvistettiin vuonna Paukkulantien itäreunalle ja -puolelle on muodostunut yhtenäinen puutaloalue, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1900-luvun alusta. Osaan rakennuksista on tehty laajennuksia sisäpihan suuntaan, mutta asuinrakennukset ovat säilyttäneet yhtenäiset kadunsuuntaiset harjalinjat. Vuonna 2012 asuinrakennuksien lisäksi useimmilla tonteil- la on säilynyt rakennusajankohdan aikainen piharakennus. Paukkulantien itäreunan asuinrakennuksien yhteyteen kuuluvat vakiintuneet pihat sekä tonttia ympäröivät esikaupunkiaidat. Paukkulantien länsireunalla on sijainnut kolme suurempaa ja pohjoispäädyssä kolme pienempää asuintonttia vielä 1930-luvulla. Vuonna 2012 länsireunalle sijoittuvat kolme asuinrakennusta, jotka ovat 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä luvun alussa Timonkadun tielinjausta on muutettu, jolloin sen alta on purettu (Paukkulantie 17) tontille kuuluneita ulkorakennuksia. Luultavasti tuolloin on purettu myös uuden tielinjauksen alle jäänyt 1900-luvun alun asuinrakennus 15. Jälleenrakennuskaudella tontteja on pienennetty ja Paukkulantien länsireunalle on rakennettu puolitoistakerroksisia asuinrakennuksia, joiden päädyt sijaitsevat kohtisuoraan katulinjaan nähden. Jälleenrakennuskauden myötä orapihlaja-aidat ovat yleistyneet Paukkulantien länsireunan katukuvassa. Juhaninkadulla on sijainnut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tiivis yksikerroksisien puurakennuksien asuinalue. Vuonna 2012 Juhaninkadun länsipäähän sekä Rajakujalle sijoittuu kolmen erillisen asuinrakennuksen ryhmä, jotka ovat säilyttäneet hyvin rakennusajankohdan julkisivunsa. Juhaninkadulle on noussut matalia uudisrakennuksia luvulla, mitkä ovat sijoittuneet 1900-luvun suljettuun katulinjaan nähden vapaamuotoisemmin. 16 Juvantien rakennuskanta on kerroksellista ja 1920-luvun säästyneet taitekattoiset rakennukset antavat mielikuvan siitä millainen miljöö Juvantiellä on ollut 1930-luvulla. Rakennusrungoltaan luvun rakennukset ovat kokonaisuudessa vanhempia rakennuksia lyhyempiä, yhden tai kahden perheen asuintaloja. Varsinaisen asuinkerroksen lisäksi ne varustettiin usein ullakkohuoneilla, joko omaan käyttöön tai vuokralaista varten. Ullakkohuoneet sallittiin puisissa asuinrakennuksissa vuodesta 1920 lähtien. Tuolloin tulivat mansardikattoiset asuinrakennukset katukuvaan, koska ne mahdollistivat runsaan ullakkotilan. Ullakkohuoneiden sallimiseen puutaloissa oli johtanut ensimmäinen maailmansota, jonka jälkeen yleinen asuntopula oli kiinnittänyt huomiota uusiin taloudellisiin ratkaisuihin. 17 Tiivis asuinrakentaminen mukailee Juvantietä ja siitä Yleisnäkymä Juhaninkadulta vuonna Näkymä Paukkulantien itäreunalta vuonna Wirilander 1982, Kauko Laamasen haastattelu. 16 Asemakaava muutoksen selostus Hassinen & Lähde 1987, 41.

13 Rakennusmestari Yrjö Brotkinin suunnitelmat Juvantien kioskirakennukseksi vuonna erkanevia poikkikatuja, jossa asuinrakentaminen on saanut kerroksellisuutta monien eri vuosikymmenien rakentamisen tuloksena. Juvantien itäpäätyä on levennetty ja osittain korotettu kevyenliikenteenväylän parantamiseksi vuonna Juvantien ja Kisatien risteykseen sijoittuu 1900-luvun alun asuinrakennusryhmä (Juvantie 31 ja 33), jonka yhteyteen omistajat rakensivat pienen kioskin vuonna Myöhemmin kioski purettiin ja sen tilalle tehtiin rakennusmestari Yrjö Brotkin piirustuksiin perustuva pulpettikattoinen kioski vuonna Tämä kioskirakennus on purettu 1980-luvulla. Jälleenrakennuskausi Kaupunginarkkitehti Eero Jokilehto suunnitteli asemakaavamuutos- ja laajennusehdotuksen vuonna 1947, joka toteutettiin samaisena vuonna. Jokilehto perustelee suunnitelmaansa liikenneväylien ajantasaistamisella, tonttien omistussuhteiden selvittämisellä sekä uusien asuntokorttelien aikaansaaminen rintamamiesten ja siirtoväen maansaannin turvaamisella maanlunastuslain edellyttämissä puitteissa. 19 Jokilehdon asemakaavassa esille nostama kysymys rintamamiesten ja siirtoväen asuntopulan helpottamisesta näkyy Lähemäen rakennetussa ympäristössä erityisesti Raivaajankadulla ja Seuralankadulla. Aluetta laajennettiin vuoden 1951 asemakaavassa Raivaajankadun itä- ja pohjoispuolelle. Jälleenrakennuskauden vallitsevaksi asuinrakennustyypiksi muodostui pientalotyyppi, ns. rintamamiestalo. Materiaalipulan vuoksi kaikki saatavilla ollut betoni ja teräs menivät tuolloin pääosin teollisuuden tarpeisiin. Tiiliteollisuudelle aiheutti vastaavasti vaikeuksia energiapula. Puurakenteiset pientalot soveltuivat erinomaisesti ajan sarjatuotantoon. Koska pientalo oli mahdollista rakentaa pääosin puusta ja koska se oli sopiva rakennustyyppi sekä maaseudulle 20 että kaupunkiin, oli se yksiselitteisesti paras ja tehokkain vaihtoehto asuntopulan lievittämiseksi. Tämän lisäksi tyyppipientalo oli kohtalaisen helposti rakennettavissa ilman erikoisvälineitä tai perinteistä kirvesmiestaitoa, sillä hartiapankin eli omatoimisen rakentamisen merkitys jälleenrakennustyössä oli erittäin suuri. 21 Juvantien ympäristön asuinrakentamista 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä Maistraatin piirustukset (MKA). 19 Selitys Mikkelin kaupungin IX:n, X:n ja XIX:n kaupunginosan asemakaavamuutos- ja laajennusehdotus Rakentamisen pääpaino oli maaseudulla vuoteen 1956 asti. 21 Kummala URL:

14 12 Tiilipulan vuoksi taloihin oli käytännössä mahdollista suunnitella vain yksi savupiippu, joka oli lämmön jakamisen takia järkevää sijoittaa keskelle taloa. Huonetilat tulisijoineen oli vastaavasti luontevaa sijoittaa kiertymään piipun ympärille, ja näin rakennuksen pohjamuoto määrittyi neliömäiseksi. Jyrkähkö harjakatto taas mahdollisti sen, että myös ullakkokerros oli käyttökelpoista asuinpinta-alaa. Lisäksi näin aikaansaatu puolitoistakerroksisuus oli tilankäytöllisesti ja taloudellisesti järkevää, sillä ullakkokerros voitiin aluksi jättää kokonaan rakentamatta tai sinne voitiin ottaa vuokralaisia. Mahdollisten vuokralaisten takia myös käynti yläkertaan sijoitettiin usein mahdollisimman suoraan tuulikaapista tai jopa ulkoa. Tältä perustalta tyyppitalojen arkkitehtuuri vakiintui nopeasti hyvin yhtenäiseksi ja vaikka tyyppejä, suunnittelijoita ja suunnittelijayhteisöjä oli paljon, suunnittelua leimaa anonyymiys ja eri tyyppien erottaminen toisistaan on vaikeaa. 22 Raivaajankadun puolitoistakerroksisia asuinrakennuksia. Raivaajankatu ja Seuralankatu sekä niiden poikkikadut muodostavat yhtenäisen niin kutsutun rintamamiestaloalueen, joka koostuu puolitoistakerroksisista omakotitaloista. Tavallisesti talot ovat sijoiteltu suorakaiteen muotoisten tonttien kadunpuoleiseen päähän siten, että tontin toinen pää on aikoinaan jäänyt hyötykasviviljelyn tarpeisiin. Erityisesti Raivaajankatu sijoittuu mäenrinteeseen, joka muodostaa yhtenäisen asuinrakennuksien rivistön mukaillen kadun reunaa. Raivaajankadun ja Seuralankadun pohjoispäähän on sijoitettu matalampia asuinrakennuksia, jotka on luultavasti rakennettu vasta luvuilla. Lähemäen alueelle on rakennettu myös muualle jälleenrakennuskauden puolitoistakerroksisia asuinrakennuksia, kuten Anssinkadulle, Peltokadulle ja Sorsankujalle LUKU Mikkelin kasvusuunnaksi painotettiin 1960-luvulta eteenpäin kaupungin itäisiä osia, Tuppuralaa ja Lähemäkeä. Alueita kaavoitettiin ahkerasti, ja Lähemäen etelärajalle Pelto-Paukkulantielle ja Ratinlammenkadulle alkoi nousta ajalle tyypillistä, matalampaa arkkitehtuuria. Siirtymä jälleenrakennuskauden rintamamiesarkkitehtuurista uuteen tyyliin alkoi 1950-luvun loppupuolella eikä ollut suoraviivainen, vaan tyyppejä sekoitellen syntyi kahden aikakauden tyyppitalojen välimuotoja. Kattolinja loiveni aikaisemmasta, rakennusten suorakaiteen muotoinen massa venyi hieman ja ikkunat sommiteltiin nauharyhmäksi. Yksikerroksisuus ja massan sisään vedetty kuisti viestivät myös tyylin muutoksesta. Myös asumisihanteissa tapahtui muutosta, ja rintamamiestalojen sulkeutuneesta tilajaosta siirryttiin ilmaviin ja avarampiin tiloihin. Keittiö tuli olennaiseksi osaksi asuntoa ja yhdistyi yhä useammin olohuoneeseen, jonka merkitystä asunnon tärkeimpänä huoneena korostettiin julkisivussa suurilla ikkunapinnoilla. Lisäksi arava-normit ja matalammat huonekorkeusvaatimukset vaikuttivat ajan rakennusten ulkonäköön. Tehokkaammat eristykset ja maanvaraiset lattiat madalsivat taloja ja yksikerroksisuus korosti asumismukavuutta luvulta 70-luvulle siirryttäessä kattoräystäitä alettiin koteloida ja tasakatot sekä pulpettikatot yleistyivät. Tyyppitalojen perinnettä jatkoivat pakettitalot, joissa rakentaminen tuotteistettiin äärimmilleen. Näiden kahden ero on siinä, että tyyppitalotuotannossa talon suunnittelu ja rakennuttaminen oli eriytetty, ja pakettitalossa puolestaan talotehdas oli vastuussa kaikista näistä osa-alueista. 23 Puuteollisuuden 21 edustajan organisaatio Puutalo Oy perustettiin vuonna 1940 tuottamaan talvisodan aikana tilattuja parakkeja. Toiminta alkoi Ruotsin lahjatalojen pystytyksen organisointina, ja kun puutalojen teollinen tuotanto pääsi käyntiin, kehitti yhtiö seuraavina vuosikymmeninä lukuisia tyyppitaloja. Vuonna 1955 Puutalo Oy ja Suomen Puurakenteiden Myyntiyhdistys perustivat Myyntiyhdistys Puutalon, josta 1960-luvulla tuli yksi johtavista yksikerroksisten tyyppitalojen tuottajista. Muita samantapaisten tyyppitalojen suunnittelijoita olivat Asutusvaliokunta, Asutushallitus, Maatalousseurojen keskusliitto, Osuustukkukaupan tyyppitalotoimikunta sekä Sosiaaliministeriö. Myös yksityiset tahot suunnittelivat vastaavia tyyppitaloja yleiseen levitykseen 1960-luvulla, minkä jälkeen pakettitalotuotanto syrjäytti tyyppitalotuotannon. Ratinlammenkadun rakennuskanta tarjoaa läpileikkauksen siitä murroksesta, mikä tyyppitalojen suunnittelussa tapahtui 1950-luvun lopulta aina 1970-luvulle. Täällä rakennukset näyttävät päällisin puolin pitkälti saman mallin mukaan tehdyiltä, mutta lähemmässä tarkastelussa on löydettävissä eri tahojen suunnittelemien talotyyppien kirjo. Myyntiyhdistys Puutalon tyyppitalot hallitsevat katunäkymää heti sen alkupäästä lähtien. Paukkulantieltä Ratinlammenkadulle tultaessa jää tien pohjoispuolelle neljän kaksikerroksisen omakotitalon ryhmä. Näistä ensimmäinen on Myyntiyhdistys Puutalon tyyppiä Liisantalo, kaksi seuraavaa tyyppiä Vaahtera. Sorsankujan risteyksestä eteenpäin katunäkymä on matalan avoin. Suuri osa Ratinlammenkadun tehdasvalmisteisista matalatyyppitaloista on Myyntiyhdistys Puutalon tuotantoa, tyyppejä Pikku-Sep- 22 Kummala URL: 23 Ruotsalainen 2011, 19, 22, 26-28, Ruotsalainen 2011,

15 Myyntiyhdistys Puutalon tyyppipiirustus Pikku-Seppo (Maistraatin arkisto, MKA). Ratinlammenkadulla sijaitseva rakennusmestari Vilho Haikon muokkaama tyyppitalo Satu-Seppo. Takana sijaitseva rakennus on Maatalousseurojen keskusliiton asutusvaliokunnan tyyppitalo AS-tyyppi A28P. Dunckerinkadulla sijaitseva ns. käkikellotalo. 13 po, Satu-Seppo ja Taru-Seppo. Lisäksi joukosta löytyy Maatalousseurojen keskusliiton asutusvaliokunnan vuonna 1959 suunniteltu AS-tyyppi A 28 sekä Osuustukkukaupan tyyppitalotoimikunnan talotyyppi R8PP. Kaikki pohjoispuolen rakennukset viimeistä lukuun ottamatta ovat puurakenteisia ja omaavat loivan satulakaton avoräystäällä. Ero kadun eteläpuolen rakennuksiin on nähtävissä juuri näissä ominaisuuksissa. Eteläpuolella katua valtaosa rakennuksista on tiilisiä tai julkisivussa on sekoitettu tiiltä ja puuta. Lähes kaikissa tämän puolen rakennuksissa on lisäksi aikakaudelle tyypillinen satulakatto umpiräystäslaatikolla. Viimeiset kaksi taloa kadun päädyssä poikkeavat satulakattoisina selkeästi muista. Yksittäisistä suunnittelijoista Vilho Haiko on suunnitellut suuren osan Ratinlammenkadun matalista pientaloista. Haikon käsialaa on myös Pelto-Paukkulantiellä viheriökentän laidalla yhtenäinen seitsemän matalan omakotitalon rivi. Piirustukset ovat vuodelta 1965, ja rakennukset ovat samanmallisia lukuun ottamatta rivistön viimeistä taloa, joka on muita leveämpi. Vuonna 2012 rakennuksista reunimmaiset (11 ja 23) ovat puuosien väritykseltään vaaleanvihreitä, ja rivin keskiosaan jäävät talot ovat näiltä osin tummanruskeita. Loivasti satulakattoisten rakennusten päädyt ovat tiiltä ja työntyvät ulospäin räystäslinjan kanssa muodostaen kehyksen lautafasadin ympärille luvun lopulla hetken muodissa olleita ns. käkikellotaloja rakennettiin Lähemäen pohjoisosaan. Näitä on rivissä Dunckerinkadulla viisi, Hillakadulla kaksi ja Katajamäenkadulla kolme. Muotokieleltään samankaltaiset talot ovat eri tahojen suunnittelemia. Joukosta löytyy mm. kuopiolaisen Saastamoinen Yhtymä Oy:n taloteollisuuden tyyppi Koskentalo, kestiläläisen Ekotalo Oy:n talotyyppi Kestilinna sekä Enso-Gutzeit Osakeyhtiön tyyppi Ensotalo, joka on tuotettu Parviaisen tehtaiden puurakennetehtaalla Säynätsalossa. Joukossa on talotehtaiden valmistalojen lisäksi myös yksittäisten suunnittelijoiden tuotoksia. Talojen julkisivuissa on käytetty puuta tai sekaisin tiiltä ja puuta, ja värityksissä on suosittu tummia sävyjä ruskeasta keltaiseen ja punaiseen. Palvelut Lähemäellä sijaitsee useita palvelukeskuksia sekä yksityisyrittäjien ylläpitämiä liikkeitä. Juvantien varteen rakennettiin jo 1900-luvun alkupuolella useita kauppoja ja kioskira-

16 Savonseudun myymälärakennuksen rakennuspiirustus vuodelta Nykyisin tiloissa toimii Siwa-ruokakauppa. (maistraatin arkisto MKA). 14 Rakennuspiirustus on Uikkasen kaupan laajennuspiirustus vuodelta Lähemäen entinen kansakoulu, joka rakennettiin vuonna Kansakoulu toimi rakennuksessa aina vuoteen 1966 saakka, jonka jälkeen siinä toimi Mikkelin talouskoulu. Vuonna 2012 rakennuksessa sijaitsee ravintola. kennuksia, joista osa on purettu uudisrakentamisen vuoksi. Vanhin säästynyt kaupparakennus sijaitsee Juvantie 41:ssä ja liikkeen ensimmäinen nimi oli W. Rasehornin sekatavarakauppa. Liikkeen toiminimi on useaan otteeseen vaihtunut ja laajennuspiirustukset löytyvät maistraatin arkistosta Uikkasen myymälän nimellä vuonna Nykyisin tiloissa toimii Lähemäki Bar. Rakennukseen on tehty useita muutoksia ja nykyinen muoto on luultavasti peräisin vuodelta Tuolloin rakennusta jatkettiin lisäsiivellä, joka muodostaa kokonaisuudessaan nykyisen rakennuksen. Rakennukseen kuulunut vanha osa, joka oli poikkipäätyinen puurakennus, on purettu. Entinen kaupparakennus löytyy myös Seuralankatu 40:ssä, joka on nykyisin asuinkäytössä. Juvantien vielä toiminnassa oleva ruokatavarakauppa (Siwa) sijaitsee Juvantie 13:ssa, joka oli 1980-luvulla Manteli-myymälä. Toiminnassa oleva kauppa on rakennettu vuonna 1959 Savonseudun myymäläksi Kulutusosuuskuntien keskusliiton arkkitehtitoimiston toimesta. Rakennuksessa toimi tuolloin myös baari, joka yhdistettiin valintamyymäläksi muutettuun kauppaan vuonna Vuonna 1987 julkisivuun on tehty muutoksia muun muassa ikkunajakoon. Lähemäen palveluihin kuuluvat myös lastentarhat sekä koulut. Ensimmäinen alueen kansakoulu rakennettiin Lähemäenkatu 11:een vuonna Paukkulan tilan omistaja Juho Riipinen lahjoitti tontin kansakoulun rakentamista varten. Kansakoulu toimi rakennuksessa aina vuoteen 1966 saakka. Tämän jälkeen opetus siirtyi arkkitehti Aune Mertaojan suunnittelemaan koulurakennukseen, jossa opetus edelleenkin on järjestetty. Se sijaitsee osoitteessa Kisatie 5. Tämä olikin pitkään laajan alueen ainut alakoulu 25, jossa koululaiset kävivät Lähemäen lisäksi Tuppuralasta, Launialasta ja Peitsarista. Peitsarin koulu aloitti toimintansa tammikuussa 1984 rakennuksessa, jonka on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Jaakko ja Marja-Liisa Merenmies Ky. Launialan koulu aloitti toimintansa syksyllä Sitä ennen oli avannut ovensa Tuppuralan koulu vuonna Mikkelin talouskoulu aloitti toimintansa vuonna 1968 vanhassa kansakoulurakennuksessa, jota oli saneerattu ja laajennettu. Koulurakennuksen muutostyösuunnitelman on laatinut arkkitehti Eila Ravila ja rakennustyöt suoritti kaupungin rakennustoimisto. Nykyisin rakennuksessa toimii Sali ja keittiö niminen ravintola. Vuonna 1978 valmistui 25 Ala-aste nimitystä käytettiin vuosina Lähemäen koulu. URL-osoite: 27 Väänänen 1988,

17 arkkitehti Pauli Lehden suunnittelema lisärakennus samalle koulutontille. Julkisivultaan tummasta poltetusta tiilestä ja puusta rakennettu osittain kaksikerroksinen rakennus toimii nykyisin Lähemäki talona, jonka tiloissa on useita eri palvelualojen toimitiloja (mm. hammaslääkäri ja päiväkoti). 27 Lähemäen kansakoulurakennuksessa toimi vuonna 1948 lastentarha, joka kuitenkin jouduttiin lopettamaan kansakoulun tilanpuutteen vuoksi. Kaupunki rakennutti Lähemäelle lastentalon yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa vuonna Lastentalon rakentamiseen avustuksia saatiin ruotsalaiselta kummikaupungilta Boråsilta. Funktionaalista tyyliä mukailevan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Eero Jokilehto. Rakennuksen julkisivussa on pietarilaissyntyisen Michael Schilkin suunnittelema reliefi nimeltään Nuori Polvi. Schilkin työskenteli tuolloin Arabian tehtaalla ja Mikkelin kaupunginhallitus oli aktiivisesti yhteydessä taiteilijan työhön, sillä tarkoituksena oli rakennuksen koristamisen lisäksi myös tehostaa sen arkkitehtonista kauneutta. Näin ollen kaupunginhallitus halusi varata itselleen tilaisuuden määritellä reliefin värit yhdessä taiteilijan kanssa. Lastentalon valmistuttua oli puistossa nähtävissä uusinta puutarha-arkkitehtuuria, jossa orvokkeja oli istutettu vapaisiin ryhmiin ja pensaat oli sijoiteltu puiston ympärille. 28 Alueen palveluihin kuuluvat myös Paukkulan tilaan vuonna 1926 perustettu Suomen Nuoriso-opisto, jossa nykyisin toimii opiston lisäksi Etelä-Savon taidetoimikunta. Alueen kirkollisiin palveluihin lukeutuu Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan alaisuuteen kuuluva Lähemäen seurakuntatalo. Arkkitehtuuritoimisto A. Eskelinen Ky on suunnitellut vuonna 1979 tiilijulkisivuisen seurakuntatalon sekä siihen kuuluvan asuinrakennuksen. Lähemäki vuonna 2012 Lähemäki on aina sijainnut valtaväylien keskiössä luvun lopulla sahatoiminta veti alueelle asukkaita, ja 1960-luvun lopulla hyvät kulkuyhteydet Mikkelin kaupungin keskustaan korostivat edelleen sen asemaa kaupungin kasvusuuntana. Vaikka alueen rakentamista on jatkettu näihin päiviin asti paljolti vanhemman rakennuskannan sekaan, voi kaupunginosan katuja kulkiessa yhä aistia paikoitellen 1900-luvun alun Lähemäen tunnelmaa. Yleisilme on kerroksellinen etenkin pääväylänä toimivan Juvantien sekä Paukkulantien ympäristössä. Kaupunginosan reunamilla rakennuskokonaisuudet ovat yhtenäisempiä. Yksittäisistä suunnittelijoista 1950-luvulta aktiivisena olleen Vilho Haikon kädenjälki näkyy erityisesti eteläpuoleisessa osassa Lähemäkeä. 15 Lähemäen lastentalo vuonna Kuvaaja: Foto Roos. Suur-Savon museon valokuva-arkisto. 28 Lakio 1988,

18 LÄHTEET ARKISTOLÄHTEET MIKKELIN KAUPUNGIN ARKISTO (MKA). -Kaava-arkisto Asemakaava muutoksen selostus, joka koskee Mikkelin Kaupungin 9. kaupunginosan (Lähemäen) kortteleita 39 52, 66 73, 84 ja sekä katu- ja puisto-alueita Mikkelin kaupunkisuunnittelun kaava-arkisto, Kaupungin virastotalo. Selitys Mikkelin kaupungin IX:n, X:n ja XIX:n kaupunginosan asemakaavamuutos- ja laajennusehdotus Mikkelin kaupunkisuunnittelun kaava-arkisto, Kaupungin virastotalo. - Kaupunginhallituksen kiinteistölautakunta (Kiintltk). - Maistraatin arkisto. - Rakennusluvat. SUULLISET LÄHTEET Kauko Laamanen, Mikkeli Maini Pietiäinen, Mikkeli INTERNET LÄHTEET Kummala, Petteri (2004) Jälleenrakennuskauden pientalosuunnittelu. Rintamamiestalo. Suomen rakennustaiteen museo. URL: (Viitattu ). Lähemäen koulu. Lähemäen koulun vaiheita. URL-osoite: (viitattu ). Parviainen, Leena Herrasväen asuinpaikat. Etelä-Savon kartanot ja kartanoiksi kutsutut. URL-osoite: (viitattu ). Ratatupa, Heikki Rekognosointikartat Historialliset kartat. Jyväskylän yliopisto. URL-osoite: (viitattu ). 16 Ruotsalainen, Sakari (2011) ja 70-lukujen matalat tyyppitalot ja asumisen muutos. Diplomityö, Arkkitehtuurin koulutusohjelma, Tampereen teknillinen yliopisto. URL-osoite: (viitattu ). KIRJALLISET LÄHTEET Etelä-Savon rakennusperintö, Etelä-Savon kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Etelä-Savon seutukaavaliiton julkaisu 114:1984. Hassinen, Esa & Kuujo, Erkki & Lakio, Matti & Väänänen, Kyösti (1988) Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta. Hassinen, Esa & Lähde, Hannu (1987) Mikkelin kaupunki Historiallinen pienoismalli. Mikkelin kaupungin museoiden julkaisuja 4. Mikkeli: Mikkelin kaupunki/ Pienoismallitoimikunta. Härkönen, Aune & Kajama, Eila & Liimatta, Helga & Nykänen, Eero & Pynnönen, Albin & Reponen, Esa & Toijonen, Yrjö & Tuhkunen, Jouko & Tuovinen, Esko & Yrjölä, Maija (1986) Entisaikaa Lähemäellä. Mikkeli: Lähemäki-Peitsari-seura ry. Jussila, Petri (1998) Paukkulan hengessä Suomen Nuoriso-opisto Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Karjalainen, Reino & Nykänen, Eero & Reponen, Esa & Reponen, Lyyli & Tuovinen, Esko (1986) Lähemäki muuttuu. s Teoksessa: Entisaikaa Lähemäellä. Kirjoittajat: Härkönen, Aune & Kajama, Eila & Liimatta, Helga & Nykänen, Eero & Pynnönen, Albin & Reponen, Esa & Toijonen, Yrjö & Tuhkunen, Jouko & Tuovinen, Esko & Yrjölä, Maija. Mikkeli: Lähemäki-Peitsari-seura ry. Kuujo, Erkki (1989) Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta. Lakio, Matti (1988) Kaupungin hallinto. Kaupungin toimialat s Teoksessa: Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II Kirjoittajat: Väänänen, Kyösti & Lakio, Matti & Hassinen Esa. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta. Parviainen, Leena Herrasväen asuinpaikat. Etelä-Savon kartanot ja kartanoiksi kutsutut. URL-osoite: (viitattu ). Tuovinen, Esko (1986) Lähemäen alueen historiaa. Mistä Lähemäki sai nimensä. s Teoksessa: Entisaikaa Lähemäellä. Kirjoittajat: Härkönen, Aune & Kajama, Eila & Liimatta, Helga & Nykänen, Eero & Pynnönen, Albin & Reponen, Esa & Toijonen, Yrjö & Tuhkunen, Jouko & Tuovinen, Esko & Yrjölä, Maija. Mikkeli: Lähemäki-Peitsari-seura ry. Väänänen, Kyösti (1988) Koululaitos. Ammattikasvatushallituksen alaiset oppilaitokset s Teoksessa: Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II Kirjoittajat: Väänänen, Kyösti & Lakio, Matti & Hassinen Esa. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta. Wirilander, Hannele (1982) Mikkelin pitäjän historia vuoteen Mikkeli: Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta.

19 TUPPURALA Huvila-alueesta ensimmäiseen metsälähiöön Johdanto Tuppurala on Mikkelin 10. kaupunginosa ja se sijaitsee Savilahden itärannalla. Niemelle sijoittuvaa Tuppuralaa rajaa pohjoisesta Lähemäki ja koillisesta Launiala. Nykyinen rakennuskanta Tuppuralassa on pääasiallisesti rakennettu 1960-luvulla tai sen jälkeen. Alueella on säilynyt muutama huvila ja vanhempi pienasunto 1800-luvun ja 1900-luvun taitteesta. Inventointiprojektin aineisto on pääasiallisesti kerätty haastattelemalla kiinteistöjen omistajia ja alueen asukkaita. Tuppuralassa sijainneesta vaneritehtaasta Oy Grahn Ltd on olemassa myös kirjoitettua historiatietoa. Tehtaan mukaan nimetyllä Graanin alueella on nykyisin muun muassa automarketteja, joihin on muodostettu sujuva liittymäyhteys 5-tieltä. Inventointiprojekti käsitti Aurankadun alueen, johon rakentui yhtenäinen rivitaloalue 1970-luvulla. Sen lisäksi tarkasteltiin Pohjankaaren ja Tuppuralan vanhimman asuinalueen (Tanelinkatu) nykytilaa. Aiemmin Tuppuralassa on inventoitu huvilarakennukset. Rauhaniemen ja Etelätien huvilat ovat asemakaavalla suojeltuja rakennuksia. Projektin yhteydessä tarkastelimme huviloiden nykytilaa sekä lisäsimme rakennuksien käyttö- ja kulttuurihistoriatietoja kulttuuriympäristötietokantaan. 17 Etelä-Savon maakuntaliiton inventointitietojärjestelmään inventoidut kohteet: Aurakadun rivitalot Etelätien puuhuvila, Etelätie 10 Pohjankaari Rauhaniemi, Rauhaniementie 16 Tanelinkatu Tuppuralan alueen kehittyminen 1650-luvulta 1900-luvun alkuun Tuppuralan alueella on ollut asutusta jo varhain luvun loppupuolella laaditusta kartasta voidaan nähdä kuinka Tuppuralan alueella on sijainnut jo tuolloin Tuparilan tila ja Danilan rustholli. Tuparilan tila sijoittui suunnilleen nykyisen Graanin alueen tuntumaan ja tila oli Tuppuraisten hallinnassa, jonka mukaan tilan nimi on vakiintunut. Myöhemmin nimi vakiintui myös alueen nimitykseksi luvun puolivälistä aina 1700-luvun alkuun. Danilan tilan tietämillä on vielä 1970-luvulla sijainnut Vartiaisten Ritvalan tilan päärakennus, joka oli rakennettu 1920-luvulla 1. Ritvalan tilan nimi elää yhä Tuppuralan itäisen alueen paikannimistössä, vaikka tilaa ja sen rakennuksia ei enää ole olemassa. Tuppurala Mikkelin rekognosointikartassa vuosilta Rantatupa, vanhat kartat internetsivut. Tuppuralassa on sijainnut myös torppia ja muita tiloja aiemmin mainittujen tilojen pohjoispuolella. Tielinjaus on tuolloin kulkenut Tuparilan pohjoispuolella sijaitsevan Paukkulan kartanon 2 vierestä kohti Danilan tilaa. Jo tuolloin tiestä erkaantui sivutie Launialaan. 3 1 Karttunen Nykyinen Suomen nuoriso-opisto (Paukkulantie 22). 3 Rantatupa ; Wirilander 1982, 636.

20 18 Tuppuralassa sijaitsi 1900-luvun alussa pieni huvila-asutusalue, joka oli rakennettu 1800-luvun loppupuolella. Huvila-asutus sijaitsi Ritvalan tilan tuntumassa Tuppuralan itäisellä puolella. Pääasiallisen asutuksen on muodostanut sahatyöntekijöiden asunnot. Tuppuralan höyrysaha rakennettiin vuosina vanhan Läsäkosken sahan rakennuttamien tapulien pohjille. Saha tuhoutui tulipalossa 1900-luvun alussa ja se rakennettiin uudelleen, jolloin siihen liitettiin myös mylly. Saha myytiin Mikkelin Puutavara Oy:lle vuonna Vuonna 1938 vuohijärveläisen Kalso Oy:n toimitusjohtaja Karl Grahn osti Mikkelin Puutavara Oy:n osakekannan ja yhtiön nimi lyhennettiin Mikkeli Oy:ksi. Sen yhteyteen perustettiin Oy Grahn Ltd, joka oli sahan puutalo- ja vaneritehdas. Suurimmillaan Oy Grahn Ltd oli 1960-luvulla, jolloin sahaan kuuluivat vaneri- ja rimalevytehdas, talo- ja puusepäntehdas, vaneripalkkitehdas, autokoritehdas, sähkö- ja höyryvoima-asema sekä korjauspaja. Grahnin tuotantolaitos pysähtyi yhtymän jouduttua konkurssiin vuonna Entisen Grahnin tehtaan alueella sijaitsee nykyisin muun muassa Prisma ja K-Citymarket. 4 Alue kuului 1900-luvun alussa Mikkelin maalaiskunnan Suonsaaren kylään (isojako 1850). Tuppurala liitettiin Mikkelin kaupunkiin vuonna Ensimmäisen asemakaavan laati asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurman ( ) ja se hyväksyttiin vuonna Kaavassa keskeinen osa oli Paukkulaan johtavan tien (nykyinen Tuppuralankatu) varteen suunniteltu asuinrakentaminen. Pääpaino asuinrakentamisella oli Tuppuralan pohjoispuolella. Vuonna 1947 arkkitehti Eero Jokilehto laati kaavamuutoksen, joka osittain koski myös Tuppuralaa. Jokilehdon suunnitelmassa asuinrakentamista lisättiin Tuppuralalammen pohjoispuolelle ja laajennettiin silloisen rakennetun alueen länsipuolelle. Varsinainen Tuppuralan yhtenäisen asuntoalueen rakentaminen aloitettiin vasta 1960-luvun lopulla. K.T. Jylhän vuonna 1932 piirtämä tilannekartta, josta näkyy Grahnin tehtaiden ja sen asuinalueilla sijainneet rakennukset. Mikkelin kaupungin maanmittausosasto. Huvilat ja kaupunkilaisten virkistysalue Tuppuralaan Danilan- eli Tanelinniemeen muodostui pieni huvila-alue 1800-luvun loppupuolella. Huvilat rakennettiin Paukkulan kartanosta lohkaistuille rantapalstoille. Nykypäivään on säilynyt kaksi huvilarakennusta, joista toinen on Etelätiellä sijaitseva puuhuvila. Huvilan on suunnitellut perimätiedon mukaan arkkitehti Selim A. Lindqvist ja se valmistui vuonna Rakennus on alunperin ollut vuoraamaton hirsirakennus, johon on lisätty myöhemmin julkisivulaudoitus. Huvila on säilynyt tuon ajan asussaan ja sen julkisivuun on tullut vain vähäisiä muutoksia. Rakennuksen pohjoisella julkisivulla on säilynyt kaksi alkuperäistä avokuistia ja etelänpuoleisella julkisivulla on koko rakennuksen mittainen avoveranta. Kauppias Adam Pylkkänen rakennutti rakennuksen kesähuvilaksi ja siinä käytössä huvila toimii edelleenkin. Päärakennuksen lisäksi alueeseen on kuulunut rannalla sijainnut hirsisauna sekä muita ulkorakennuksia, mitkä on purettu tielinjauksen vuoksi 1970-luvulla. Huvila on toiminut toisen maailman sodan aikaan päämajan viestiosaston sivuosastona ja sitä on kutsuttu nimellä Lokki 2. Viereinen Rauhaniemen huvila oli myös viestiosaston käytössä. 5 Toinen alueen säilyneistä huviloista on Rauhaniemen huvila, jonka rakennutti laamanni Nordenstreng. Kaksikerroksinen vuorattu hirsihuvila sijaitsee Saimaan rantamaisemassa, niemen tuntumassa luvulla rakennettu nikkarityylinen huvila on säilynyt ulkoasultaan jotakuinkin alkuperäisenä. Nordenstreng myi huvilansa kymmenluvulla postimestari Karhuselle ja tämä taas Paukkulan kartanon omistaja Riipisille kaksikymmenluvun alkuvuosina. Rakennus oli yksityiskäytössä vuoteen 1925 saakka, jolloin huvilan omistaja Ida Riipinen myi sen työväenyhdistykselle. Huvila on toiminut luvulla kesänvietto- ja kahvilanpitopaikkana luvulla huvilan viereen rakennettiin suuri katoksellinen avolava, johon kuului myös näyttämöosa. Sosialidemokraattinen naisyhdistys piti huvilassa kesäisin täysihoitolaa noin vuosina Myöhemmin 1950-luvulla alueelle rakennettiin isohko hallirakennus talvikauden tanssitilaisuuksia varten. Alueella on toiminut yksityisyrittäjä, joka on ylläpitänyt vuokrattavia lomamökkejä ja leirintäaluetta 6. Rauhaniemen huvilan alue kaavoitettiin uudestaan vuonna Tuolloin huvilan viereen molemmin puolin rakennettiin kolme kaksikerroksista puurivitaloa ja kolme kerrostaloa. Huvila korjattiin 1990-luvun lopussa asuinkäyttöön ja ullakolle tehtiin yksi ullakkoasunto. Ennen tätä rakennuksessa toimi muistitiedon mukaan kahvilayrittäjä. Tuppuralan niemessä on sijainnut kolmaskin huvila, joka oli Mikkelin Pursiseuran omistuksessa vuodesta 1906 vuoteen Tanelinniemen huvilaksikin kutsuttu rakennus oli peräisin 1880-luvulta ja purettiin 1980-luvulla. Huvila oli alun perin kahden neiti Antellin omistuksessa, jotka pitivät Mikkelissä tytöille tarkoitettua valmistavaa koulua. Antellit myivät rakennuksen Pursiseuran paviljongiksi. Paviljongissa ja sen puutarhassa järjestettiin seuran juhlia ja yleisiä 4 Kuujo 1988, Suullisia tietoja antanut Risto Karttunen, Mikkeli; Karttunen Lähemäki-Peitsari seura ry. 1986, ; Karttunen 1987.