Suomen Lähi-idän instituutin uutiskirje 2/2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Lähi-idän instituutin uutiskirje 2/2010"

Transkriptio

1 Suomen Lähi-idän instituutin uutiskirje 2/2010 Tässä uutiskirjeessä: Instituutin kevään kuulumiset Instituutin kursseja ja tapahtumia: Faraonisen Egyptin taide ja arkkitehtuuri Veden hallintaa ja politiikkaa ilmastonmuutoksen varjossa Kaksi työpajaa, kolme kulttuuria - kuvitustyöpajat Kairossa ja Egyptissä Käsitehistorian kansainvälinen seminaari Yleisöluento: Islamilaista ajattelua Syyrialaista taidetta näytteillä instituutissa Johtaja tavattavissa -päivä Asiantuntija-analyysi: Palestiinalaisjohtaja luo visiota itsenäisestä palestiinalaisvaltiosta Instituutin kevään kuulumiset Instituutin kevät on ollut huomattavan vilkas. Alkuvuoden aikana meillä on ollut kaksi näyttelyä, kaksi kurssia (toinen Egyptissä ja toinen Syyriassa ja Libanonissa), kaksi kuvitustyöpajaa (Kairossa ja Istanbulissa), tieteellinen seminaari, yleisöluento ja paljon vieraita. Toiminnan kasvaminen on johtanut siihen, että koordinoimme ja teemme ohjelmaa nykyisin paljolti tiiminä, jossa instituutin työntekijöiden lisäksi ovat vahvasti mukana Anu ja Eeva säätiön puolelta. Tällainen ratkaisu on mielestäni erinomainen ja välttämätönkin hyvin pienien resurssien yksikössä. Myös harjoittelija on kannaltamme välttämätön. Esimerkiksi tämän kevään harjoittelija Laura Parviainen oli täysin korvaamaton tekijä toukokuisen vesikurssin onnistumisen kannalta. Henkilökohtaisesti minulle kevään kohokohta oli juuri Ulkopoliittisen instituutin kanssa yhteistyönä toteutettu vesiturvallisuutta ja ilmastonmuutosta käsittelevä kurssi, joka pidettiin osittain täällä Syyriassa ja osittain Libanonissa. Yhteistyö UPIn kanssa on hieno laajennus toimintaamme. Harmittavin tapahtuma kevään aikana oli Syyriaa käsittelevän kansainvälisen konferenss in peruuntuminen Lundin Lähi-idän tutkimuksen keskuksessa. Konferenssi, jonka piti koota yhteen suuri joukko johtavia Syyria-tutkijoita, joutui monen muun tapahtuman tavoin Islannin tuhkapilvien uhriksi. Minäkin jämähdin Wieniin. Syksyllä konferenssia yritetään uudelleen, mikäli tulivuori suo. Erittäin miellyttävä tapahtuma instituutin kannalta oli ulkoministeriön aluekokous täällä Damaskoksessa. Päivien yhteydessä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueen suurlähettiläät ja iso määrä muita ulkoministeriön diplomaatteja vierailivat instituutilla, missä järjestettiin

2 esitelmätilaisuus ja vastaanotto. Tapahtuman yhteydessä Ranskan instituutin johtaja Francois Burgat piti esitelmän, jossa hän muun muassa arvioi terävästi lännen politiikan merkitystä Lähiidässä. Burgat oli erityisen kriittinen harjoitetun politiikan ja eurooppalaisten arvojen välisestä ristiriidasta. Kommenttipuheenvuoron Burgat n esitelmään esitti kansainvälisestä politiikasta väitellyt VTT Flora Kurikkala Damaskoksen suurlähetystöstä. Aluepäivät e ri tapahtumineen antoivat myös erinomaisen mahdollisuuden säätiön uudelle puheenjohtajalle professori Martti Nissiselle luoda suhteita ulkoministeriön edustajiin. INSTITUUTIN KURSSEJA JA TAPAHTUMIA Faraonisen Egyptin taide ja arkkitehtuuri Suomen Damaskoksen-instituutti, Helsingin yliopisto ja Suomen Egyptologinen Seura järjestivät yhdessä opintomatkan egyptologian opiskelijoille maaliskuuta. Matkanvetäjinä toimivat egyptologian dosentti Jaana Toivari-Viitala ja FM Patricia Berg. Ryhmä tutustui Luxorin ja Kairon monumenttien lisäksi useisiin kohteisiin Keski-Egyptissä. Moniin näistä kohteista on edelleen jokseenkin vaikeaa päästä käymään, mutta muinaismuistojen viraston avulla ryhmä pääsi vierailemaan Abusirin, Meidumin, Amarnan, ja Abydosin kaltaisiin kohteisiin ilman lisämaksua. Opiskelijat osallistuivat aktiivisesti ohjelmaan, ja jokainen heistä oli valmistellut esityksen jostakin vierailukohteesta. Osallistujien palaute kurssista oli hyvin positiivista. Kuva: Jaana Toivari-Viitala

3 Veden hallintaa ja politiikkaa ilmastonmuutoksen varjossa Damaskoksen-instituutti ja Ulkopoliittinen instituutti (UPI) järjestivät toukokuussa neljälletoista suomalaiselle vesialan ammattilaisille kurssimatkan Syyriaan ja Libanoniin. Matka on osa pidempää Ilmastonmuutos, vesi ja turvallisuus -kurssia, joka sisältää myös syvemmän perehdytyksen aiheeseen Suomessa ja jonka tuotoksena julkaistaan syksyllä UPI:n FIIA Report -sarjassa alueen maiden veden hallintaa ja politiikkaa käsittelevä englanninkielinen raportti. Kuva: Mari Luomi Syyriassa ja Libanonissa matkanjohtajana toimivat Damaskoksen-instituutin johtaja Hannu Juusola ja UPI:n tutkija Mari Luomi. Kurssin tieteellisestä sisällöstä ja julkaisusta vastaa Mari Luomi. Libanonissa paikallisena ohjelman järjestäjänä toimi IndyACT-kansalaisjärjestön Nadine Ajami. Kurssimatkan ensimmäinen osa toteutettiin Syyriassa Ohjelmassa oli vierailu Ain al-fijeh -lähteelle, josta Damaskoksen alue saa juomavetensä, sekä Damaskoksen lähistöllä sijaitsevalle yksityiselle jätevedenpuhdistuslaitokselle. Instituutissa järjestettyyn seminaaripäivään osallistui puhujia muun muassa UNDP:stä, paikallisesta ympäristöalan kansalaisjärjestöstä sekä Damaskoksen yliopiston kansainvälisten suhteiden laitokselta. Libanonin osuudella, , tavattiin Beirutin amerikkalaisen yliopiston ilmastonmuutostutkijoita, IndyACT-kansalaisjärjestön edustajia, paikallisia ympäristötoimittajia, Libanonin parlamentin ympäristövaliokunnan edustajia ja energia - ja vesivaliokunnan puheenjohtaja sekä UNDP:n ja YK:n alueellisen talous- ja sosiaalikomission ESCWA:n vesi- ja ilmastonmuutosasiantuntijoita. Lisäksi osallistujilla oli kunnia keskustella vesisektorin ongelmista

4 Libanonin ympäristöministerin Mohammad Rahalin kanssa. Libanonin-vierailu huipentui upeissa maisemissa Beirutin lähellä sijaitsevassa vuoristossa, jossa tutustuttiin 2007 valmistuneeseen Shabrouhin patoon. Aurinkoisten ja lämpimien ilmojen lisäksi osallistujat nauttivat tietenkin paikallisesta ruokakulttuurista. Aikaa jäi myös tutustumiseen pääministeri Rafik Haririn hautapaikkana tunnettuun Beirutin Mohammad Al-Aminin moskeijaan, luostareistaan kuuluisaan syyrialaiseen Ma lulan pikkukaupunkiin sekä Damaskoksen vanhan kaupungin souqiin ja kaupungin 1300 vuotta vanhaan umaijadimoskeijaan. Matkan innoittamia radioreportaaseja, lehtiartikkeleja ja muita tuotoksia kerätään kesän aikana UPIn nettisivulle. Tähän mennessä ovat ilmestyneet jo Noora Jussilan lyhyt artikkeli Vihreässä Langassa ja Jukka Palménin radio-ohjelma. Levantin alueen veden politiikkaa ja hallintaa sekä ilmastonmuutosta käsittelevä FIIA Report julkaistaan UPI:n ja Damaskoksen-instituutin järjestämässä yleisöseminaarissa Helsingissä marraskuun 2010 lopulla. Lisätietoja seminaarista julkaistaan mm. UPIn sivuilla alkusyksystä. Kaksi työpajaa, kolme kulttuuria kuvitustyöpajat Kairossa ja Istanbulissa Kuvitustyöt: Ahmed Roshdy ja Annukka Mäkijärvi Instituutti järjesti maalis-huhtikuussa kaksi Tuhannen ja yhden yön tarinoita käsitellyttä kuvitustyöpajaa taiteilija Riikka Juvosen johdolla, toisen Kairossa ja toisen Istanbulissa. Riikka Juvonen kertoo: Kuvitustyöpajat Tuhannen ja yhden yön kehyskertomuksen tiimoilta onnistuivat yli odotusten - ainakin näin opettajan näkökulmasta. Tuhat ja yksi yötä osoittautui niin suomalaisten, egyptiläisten kuin turkkilaisten nuorten mieliä kiehtovaksi aihepiiriksi. Eikä se tietenkään ole

5 mikään ihme, onhan tarinakokoelma tunnettu lähes kaikkialla maailmassa. Monet opiskelijat mainitsivatkin sen tarinoiden olleen heidän lapsuutensa vaikuttavimpia lukukokemuksia. Varsinkin arabialaisessa maailmassa Tuhat ja yksi yötä tuntuu elävän edelleen vahvana ja Sehrezad jatkaa voittokulkuaan oikeauskoisten tyttärien pelastajana. Kairon työpaja toteutui maaliskuun lopulla yhteistyössä Helwan-yliopiston kanssa. Opetukseen osallistui kolme opiskelijaa Suomesta ja viisi Egyptistä, kaikki tulevia graafisia suunnittelijoita ja toivottavasti kuvittajia. Lisäksi kurssilla oli mukana yksi opettaja Lapin yliopistosta sekä mainio Ashraf Mahdy paikallisesta opinahjosta, jotka hekin tekivät kuuliaisesti kuvia. Työpaja kesti seitsemän päivää, joista yksi oli varattu luokkaretkelle. Silloin nuoret matkasivat pikkubussilla pyramideille, ratsastivat kamelilla, lauloivat toisilleen kansallislauluja ja tutustuivat yhdessä Kairon tärkeimpiin moskeijoihin. Juuri se, tutustuminen toistensa kulttuureihin, oli varmaankin yksi kurssin parhaista anneista. Nykynuoret osaavat kunnioittaa toisiaan! Koska kurssi oli lyhyt, työskentely oli tiivistä. Opettajaa ilahdutti oppilaiden into ja sitoutuminen. Lahjakkaitakin he olivat, ihan jokainen. Sama pätee myös Istanbulin vastaavaan työpajaan huhtikuun alussa. Siellä, Mimar Sinan - yliopistossa paikallisia opiskelijoita oli vain enemmän. Itse asiassa tutkimaton määrä, koska heitä tuli lisää joka päivä, osan ollessa välillä estyneitä osallistumaan kuvitustunneille. Suomalaisia oli tälläkin kertaa kolme plus graafisen suunnittelun opettaja Aalto -yliopistosta. Mimar Sinanin yliopisto on kaunis rakennus ihanalla paikalla. Se sijaitsee aivan Bosborin rannalla. Ohi kulkivat laivat, kalastajaveneiden parvet, ja aalloissa tanssivat meduusat kuin pienet dervissit. Siellä kelpasi opettaa ja opiskella. Suomalaiset tytöt osasivat ottaa kaiken irti Istanbulin monitahoisesta rikkaudesta, eikä heitä, sen enempää kuin turkkilaisia nuoriakaan voinut syyttää ahkeruuden puutteesta. Kuvia syntyi, ja ne olivat hienoja! Kiitän opetus- ja ulkoministeriöitä hankkeen rahoituksesta ja Suomen Damaskoksen-instituuttia ja Suomen Lähi-idän instituutin säätiötä hyvin hoidetuista järjestelyistä. Käsitehistorian kansainvälinen seminaari Instituutissa Instituutti järjesti maaliskuuta Damaskoksessa yhdessä Helsingin yliopiston kanssa kansainvälisen tieteellisen seminaarin Conceptual Histories of the World and Global Translations. Seminaari oli osa laajempaa projektia, ja siihen osallistui parikymmentä tutkijaa useista eri Euroopan ja Aasian maista professori Bo Stråthin johdolla. Käsitehistoriaan liittyvä projekti pyrkii luomaan pohjaa uudellaiselle globaalille maailmanhistorialle, jossa myös läntisen maailman ulkopuolisten kulttuurien käsitteet ja kokemukset olisivat vahvasti mukana. Erityisenä painopisteenä seminaarissa olivat yhteiskuntaan ja talouteen liittyvät käsitteet eri kulttuureissa ja kielissä.

6 Yleisöluento: Islamilaista ajattelua Inka Nokso-Koivisto esitelmöi instituutissa otsakkeella Al-Qazwīnī s Ajā ib al-makhlūqāt and the Idea of Man as the Microcosm. Nokso-Koivisto toimii arabian kielen ja islamin tutkimuksen assistenttina Helsingin yliopistossa ja tekee väitöskirjaa ihmisestä mikrokosmoksena islamilaisessa keskiaikaisessa ajattelussa. Esitelmässään Nokso-Koivisto vertaili mikrokosmoskäsitystä luvulla kirjoitetussa kosmografiassa Ajā ib al-makhlūqāt jakolmisen sataa vuotta aiemmassa ensyklopedisessa teoksessa Rasā il Ikhwān as-safā. Tarkastellen käsityksen kolmea erilaista variaatiota Nokso-Koivisto toi esiin muutamia keskeisiä piirteitä ihmiskuvan kehityksessä islamilaisessa ensyklopedisessa traditiossa sekä esitti uusia näkökulmia al-qazwīnīn teoksen lähteiden tutkimukseen. Syyrialaista taidetta näytteillä instituutissa Vaikka Suomen Damaskoksen instituutti keskittyy ensisijaisesti tieteeseen, myös kulttuuritoimintaa mahtuu instituutin ohjelmaan. Tämän kevään toinen näyttely oli maalis - huhtikuussa pidetty Ahmad Salman maalauksista ja puukaiverruksista koostunut näyttely, jossa innoittajana oli arabialainen kalligrafia. Näyttelyn suosiosta kertoo se, että lähes kaikki työt menivät kaupaksi. Yksi hänen töistään samoin kuin aikaisemmin näyttelyn pitäneiden Firas Kaloussehin ja Riikka Juvosen töistä koristaa nyt instituutin vierastilojen seiniä. Näin jokainen näyttely jättää myös pysyvän jäljen instituutin elämään. Johtaja tavattavissa -päivä Instituutin johtaja Hannu Juusola tapasi Helsingissä käydessään taas potentiaalisia yhteistyökumppaneita jo perinteeksi muodostuneen johtaja tavattavissa päivän aikana huhtikuun lopussa. Päivä saavutti tänäkin vuonna suuren suosion ja sen aikana ideoitiin monenlaista tulevaa toimintaa instituutille. ASIANTUNTIJA-ANALYYSI: Palestiinalaisjohtaja luo visiota itsenäisestä palestiinalaisvaltiosta Palestiinalaisalueiden poliittinen tilanne on monella tapaa lohduton. Välillä kuitenkin poliittisessa keskustelussa näkyy valonpilkahduksia, jotka antavat toivoa siitä, että suurista haasteista huolimatta rauhanprosessia ei ole täysin kuopattu. Yksi näistä valonpilkahduksista on palestiinalaishallinnon (Palestinian Authority, PA) pääministerin Salaam Fayyadin syyskuussa 2009 esittelemä PA:n 13. hallituksen ohjelma "Palestine - Ending the Occupation, Establishing the State". Hallitusohjelma on sikäli tärkeä asiakirja, että se luo pohjan mahdollisen palestiinalaisvaltion kehittämiselle.

7 Palestiinan tilannetta seuraavien asiantuntijoiden mukaan ohjelma on strateginen ja eteenpäin katsova. Ohjelma on saanut runsaasti kiitosta niin Euroopan uniolta, Yhdysvalloilta, Maailmanpankilta kuin Kansainväliseltä Valuuttarahastoltakin. Ohjelmassa keskitytään valtionrakenteiden luomiseen arabimaailman ja kansainvälisen yhteisön tuella. Asiakirja keskittyy luotsamaan palestiinalaishallintoa kohti valtiokoneistoa reformien ja tiukan taloudenpidon kautta. Pääministeri Salaam Fayyad yrittää nyt tosissaan mahdollistaa palestiinalaisvaltion synnyn keskittymällä hallinnon uudistuksiin. Sen ehdottomasti kunnianhimoisin elementti on kahden vuoden aikataulun asettaminen Palestiinan valtion synnylle. Hallitusohjelmassa kaksi osaa Ensimmäinen osa hallitusohjelmasta on poliittinen julistus kansallisista päämääristä, jotka liittyvät turvallisuuteen, hyvään hallintoon, elämänlaatuun ja kansalliseen vaurauteen. Tärkeimpänä elementtinä on kuitenkin ajatus itsenäisestä, kehittyneestä ja rauhaarakastavasta valtiosta, joka elää sopusoinnussa naapureidensa kanssa. Tämä on merkittävää tekstiä alueen lähihistoriaa kin ajatellen. Toinen osa hallitusohjelmasta keskittyy sektorikohtaisiin tavoitteisiin sekä suuntaviivoihin eri palestiinalaishallinnon instituutioiden kehittämiselle. Nämä ovat puolestaan kytköksissä palestiiinalaishallinnon vuonna 2007 tehdyn kehittämissuunnitelman (Palestinian Reform and Development Plan) kanssa. Kehittämissuunnitelma on realistinen asiakirja, joka kirjaa paitsi valtion eri instituutioiden rakentamisen tavoitteet kuin myös tähän työhön tarvittavat resurssit. Kansainvälisen yhteisön tukea kaivataan edelleen Palestiinalaishallinnolla on kykyä teknisellä tasolla hallinnoida valtiorakennetta jo nykyisellään, mutta se tarvitsee edelleen kansainvälisen yhteisön tukea. Suomi on useiden muiden EUjäsenmaiden kanssa tukenut palestiinalaishallinnon kehittymistä eri sektoreilla. Suomen tuki on keskittynyt opetus-, vesi-, maarekisteri-, ja turvallisuussektoreille. Lisäksi Suomi on tukenut palestiinalaishallinnon virkamiehen palkkojen maksua EU:n Palestino Européen de Gestion et d'aide Socio-Economique (Pegase) mekanismin kautta. Pitkällä aikavälillä palestiinalaishallinnon tavoite on kuitenkin vähentää ulkoisen tuen tarvetta. Ulkoisen tuen tarve vähenisi jos Israelin asettamat liikkusmisrajoitteet poistettaisiin Länsirannalla. Tämä mahdollistaisi yksityissektorin kasvua. Länsirannan nykyiset seitsemän prosentin kasvuluvut ovatkin lähinnä seurausta ulkomaisen avun kautta tullutta kasvupyrähdystä, joka ei ole kestävä tapa rakentaa taloutta. Huomionarvoista on, että vaikka hallitusohjelma kattaa kaikki palestiinalaisalueet palestiinalaishallinnon de facto ote rajoittuu Länsirantaan. Gazaa hallinnoi käytännössä Hamas.

8 Palestiinalaishallinnon johdossa on neuvottelukumppani Pääministeri Fayyadin suunnitelman toteutuminen riippuu Lähi-idän rauhanprosessin etenemisestä. Rauhanprosessin eteneminen on ollut kovin kivistä viime aikoina. Usko rauhansopimuksen aikaansaamiseen ja itsenäisen palestiinalaisvaltion syntymiseen hiipuu hiipumistaan. Mikäli rauhansopimukseen ei päästä lähitulevaisuudessa saattaa edessä olla koko palestiinalaishallinnon alasajo. Tämä on vaihtoehto, joka ei ole kenenkään etujen mukaista. Palestiinalaishallinnon hajoamisella olisi hyvin vakavia seuraamuksia koko Lähi-idälle ja vallitsevalle voimatasapainolle. Kaikesta huolimatta on erittäin positiivista, että löytyy palestiinalaisjohtaja, joka ottaa rohkeasti tulevaisuuden käsiinsä ja luo visiota itsenäisestä palestiinalaisvaltiosta. Pääministeri Fayyadin kahden vuoden aikataulun asettamisen voi myös tulkita viestinä siitä, että tilanne on nyt todella vakava ja loputtomalta tuntuvalle rauhanprosessille on tultava vihdoinkin päätepiste. Israelilaiset eivät ainakaan voi väittää, että palestiinalaishallinnon johdossa ei olisi neuvottelukumppania. Nyt voikin kysyä onko Israelin johdossa todellista neuvottelukumppania? Kevään 2010 aikana on ilmennyt, että pääministeri Netanyahun hallituksen suhteet päätukijaansa Yhdysvaltoihin ovat pahasti tulehtuneet, sillä Washingtonin näkemyksen mukaan Israelin hallituksen toimet siirtokuntarakentamisen suhteen ovat olleet hyvin ongelmallisia. Yleensä palestiinalaisia on syytetty siitä, että kerta toisensa jälkeen he menettävät tilaisuuksia rauhan aikaansaamiseksi. Tähän näkemykseen on myös esitetty toisenlainen tulkinta. Oxfordin yliopiston historian professori Avi Shlaim on kirjoittanut kirjassaan Israel and Palestine: Reappraisals, Revisions and Refutations, että päinvastoin kuin usein luullaan israelilaiset ovat se osapuoli, josta voi sanoa, että they never miss an opportunity to miss an opportunity. Riippumatta siitä mikä näkemys on historiallisesti lähinnä totuutta Lähi-idän tilanteen rauhanomainen ratkaisu edellyttää kaikilta osapuolilta poliittista johtajuutta ja visiota. Edellytykset itsenäisen palestiinalaisvaltion synnylle ovat periaatteessa olemassa, mutta näyttää siltä, että mahdollisuuksien ikkuna on hiljalleen sulkeutumassa. Aika näyttää onko sulkeutuminen lopullista. Olli Ruohomäki Kirjoittaja toimii neuvonantajana ulkoasiainministeriössä Suomen Lähi-idän Instituutin uutiskirje ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Sen voi tilata osoitteesta tai lukea instituutin kotisivulta

Suomen Lähi-idän instituutti (josta käytetään

Suomen Lähi-idän instituutti (josta käytetään Suomen Lähi-idän instituutti (josta käytetään myös nimeä Suomen Damaskoksen-instituutti) on Damaskoksessa sijaitseva tiedeinstituutti, joka keskittyy Lähi-idän klassisten ja nykyisten kielten, kulttuurien

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ Sukupuu Vinkkejä opettajalle Karjalainen Nuorisoliitto TEKIJÄN TERVEISET Ensin oli idea Karjalaisesta Vauvakirjasta, jonka toteutuksen halusin ja sain vastuulleni

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Oulun yliopisto (tiedot 31.12. 2011)

Oulun yliopisto (tiedot 31.12. 2011) Oulun yliopisto (tiedot 31.12. 2011) Henkilökunta yhteensä 2800 henkilöä Opetus- ja tutkimushenkilökunta 1588 Hallintohenkilökunta 448 (17%), muu henkilökunta 657 Kansainvälinen henkilökunta yhteensä 305

Lisätiedot

JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA

JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA Apulaisosastopäällikkö Klaus Korhonen ulkoasiainministeriö, itäosasto Helsingin yliopisto 2.10.2008 2 Mun kolme pointtia - eli miksi ja miten teemme tätä työtä Suomen etu

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Kaikki menevät Kiinaan! Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Esityksen kulku Mistä kaikki alkoi Mitä lukioiden Kiina- verkostossa saatiin aikaan Kiinan tarve

Lisätiedot

Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä

Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä Copyright Helsingin yliopisto, Koulutus- Tervetuloa! Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä Uudista ja uudistu -messut 25.9.2013 Marianne Terkki-Mallat,

Lisätiedot

Nexusta kaikkialla? Näkökulmia kytköksiin tutkimusmaailmasta Marko Keskinen & Olli Varis, Aalto-yliopisto ja Winland-tutkimushanke

Nexusta kaikkialla? Näkökulmia kytköksiin tutkimusmaailmasta Marko Keskinen & Olli Varis, Aalto-yliopisto ja Winland-tutkimushanke Nexusta kaikkialla? Näkökulmia kytköksiin tutkimusmaailmasta Marko Keskinen & Olli Varis, Aalto-yliopisto ja Winland-tutkimushanke Tämä esitys löytyy Winlandin twitteristä: twitter.com/winlandfi winlandtutkimus.fi

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on!

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Valtakunnalliset Lukiopäivät 2.11. 2011 Tuija Pulkkinen, dekaani Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu Ympäristön muutos 1980

Lisätiedot

Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella

Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella Kestävän kehityksen suunnittelija Sanna Mari Huikuri 1 Aalborgin sitoumuksilla pohja kestävälle

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kajaanin kielten ja viestinnän opettajien vastuuopettajapäivät 10.-11.2.2015 Katja Hämäläinen, Metropolia amk Kansainvälisyysviikot terveys-ja hoitoalalla:milloin?

Lisätiedot

ISLAMILAINEN TERRORISMI. Monday, January 19, 15

ISLAMILAINEN TERRORISMI. Monday, January 19, 15 ISLAMILAINEN TERRORISMI WAHHABIITIT 1700-luvulla syntynyt islamilainen herätysliike Ihannoi ja pyrkii kohti profeetta Muhammadin aikaista elämää Saudi-arabialainen suuntaus Pyrkimys kehittää katolista

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Helsingin yliopiston kirjasto http://www.helsinki.fi/library/ Elise.Pirttiniemi@helsinki.fi

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä

Lisätiedot

Kansainväliset koulutusskenaariot

Kansainväliset koulutusskenaariot seminaari, Vanajanlinna 14-15.2.2006 Kansainväliset koulutusskenaariot Johdatus iltapäivän ryhmätöihin Tuomo Kuosa Tutkija Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus Ohjelma 1. Palautetaan mieliin.

Lisätiedot

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita Osuustoiminnan neuvottelukunta LUT Toukokuu 2013 Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita LUT School of Business Päätoimittaja, JCOM iiro.jussila@lut.fi + 358 50 465 9899 LUT-tiimin konteksti

Lisätiedot

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy Miksi tarvitsemme arkkitehtuuripolitiikkaa? NCC:n tavoitteena

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

1. Viraston tehtävä ja toiminnan yleiset tavoitteet

1. Viraston tehtävä ja toiminnan yleiset tavoitteet ULKOPOLIITTISEN INSTITUUTIN TOIMINTA JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015 1. Viraston tehtävä ja toiminnan yleiset tavoitteet Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan yhteydessä toimiva riippumaton

Lisätiedot

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Kun kulttuurit kohtaavat - opettajana monikulttuurisessa oppimisympäristössä - seminaari, SOOL, Helsinki 11.3.2011 Jari

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat

Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat Lisätietoja Yhdistys kunnioittaa kaikkia uskontoja ja oppeja sekä arvostaa kaikkia hyvän harjoittamisen yrityksiä. Yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Yrittäjyysluokan toimintaa , 8 luokka

Yrittäjyysluokan toimintaa , 8 luokka Yrittäjyysluokan toimintaa 2013 2014, 8 luokka Yrittäjyysluokan opetussuunnitelmassa painottui 8 luokalla oma valinnaisaine Yrittäjyys ja työelämä. Valinnaisaineessa kaikilla oppilailla oli oma kummiyritys,

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2012 Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana KOULU JA MENNEISYYS L

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Miksi tiedottaa median kautta? Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti laajan yleisön tietoisuuteen

Lisätiedot

Suomen Lähi-idän instituutin strategia 2014 16

Suomen Lähi-idän instituutin strategia 2014 16 Suomen Lähi-idän instituutin strategia 2014 16 Suomen Lähi-idän instituutin strategia 2014 16... 1 Esittely... 1 1. Ydintehtävä... 1 2. Arvot... 1 3. Visio... 1 4. Resurssit ja toimintaympäristö... 2 5.

Lisätiedot

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta 1.3.2017 31.5.2018 Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Mitä tavoitellaan? Koko yhteisön kaksisuuntaista kotoutumista Kemin kaupungissa,

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

GREPPA MARKNADEN tunne markkinat

GREPPA MARKNADEN tunne markkinat GREPPA MARKNADEN tunne markkinat Viljelijän kommenttipuheenvuoro Sebastian Sohlberg Malmgård Sjundeå www.malmgardsjundea.fi Facebook: Malmgård Sjundeå Instagram: MALMGARDSJUNDEA GREPPA MARKNADEN? Greppa

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Teemat vuonna 2010 Millaisena metropolialue näyttäytyy kansainvälisten opiskelijoiden ja huippujen silmin? Vastaako metropolialueen

Lisätiedot

PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010

PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010 PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010 AN INTERACTIVE LANGUAGE ADVENTURE ACROSS EUROPE EU:n Grundtvig-ohjelman oppimiskumppanuushanke Grundtvig-ohjelma tukee

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus

Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Ilma(i)sta vettä? Symposium 14.11.2016, Tieteiden talo, Helsinki 15.11.2016 1 Ilmasto

Lisätiedot

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

FINNSIGHT 2016 TULEVAISUUDEN OSAAVA JA SIVISTYNYT SUOMI Seminaari

FINNSIGHT 2016 TULEVAISUUDEN OSAAVA JA SIVISTYNYT SUOMI Seminaari FINNSIGHT 2016 TULEVAISUUDEN OSAAVA JA SIVISTYNYT SUOMI Seminaari 13.9.2016 MIKÄ OSAAMISESSA JA SIVISTYKSESSÄ ON MUUTTUNUT? Lukutaidot: medialukutaito, informaatiolukutaito, teknologialukutaito. 21st Century

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015 Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015 Turvallisuus ja terveellisyys Toiminnallisuus, monikäyttöisyys Muunneltavuus, monipuolisuus Avaruus, modernisuus

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Suomen uuden ilmasto- ja energiastrategian tarkastelua

Suomen uuden ilmasto- ja energiastrategian tarkastelua TuTu-Hesan Ilmastonmuutos-teemailta 10.2.2009 Suomen uuden ilmasto- ja energiastrategian tarkastelua Suomen ympäristökeskus Tausta Valtioneuvosto antoi uuden ilmasto- ja energiastrategian Pitkän aikavälin

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä. FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia

Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä. FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia Indikaattoritietoja halutaan paljon mutta käytetään vähemmän

Lisätiedot

Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin:

Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin: Unelmoi Valmistaudu Saavuta ME PALVELEMME SALIM MOUSSAN Entinen Kansainvälinen Johtaja Ehdokas Kansainväliseksi Kolmanneksi Varapresidentiksi Milano, Italia 5.-9.7.2019 Kansainvälinen Vuosikokous Lions-ystävät,

Lisätiedot

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,

Lisätiedot

Kekkosen puhe 12.3.1964

Kekkosen puhe 12.3.1964 Kekkosen puhe 12.3.1964 Itämeren Historia -seminaari 23.7.2014 Itämeren historiapäivä 2014 Kekkosen latu Suomen sillalla Kuresaaren Kulttuurikeskus 9.45 Kokoontuminen 10.00 10.10 Avaussanat Kulttuuriministeri

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Istuntoasiakirja 2009 4.7.2007 B6-0275/2007 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS neuvoston ja komission julkilausumien johdosta työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti esittäjä(t): Francis

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma Vastaavuuksia uusiin koulutusohjelmiin siirtyville (polhis & talsoshist) [luonnos] Uusi maisteriohjelma Kandiksi valmistuneen tai juuri maisteriopinnot aloittaneen kannattaa siirtyä Gradu 30 op Työharjoittelusta

Lisätiedot

Yliopistouudistus Suomessa. Johtaja Anita Lehikoinen

Yliopistouudistus Suomessa. Johtaja Anita Lehikoinen Yliopistouudistus Suomessa Johtaja Anita Lehikoinen 8.6.2010 Yliopistouudistuksen tavoitteet tavoitteena luoda suomalaisille yliopistoille vastaavat toimintaedellytykset kuin parhailla ulkomaisilla yliopistoilla

Lisätiedot