Progress-tapaaminen Tekesissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012"

Transkriptio

1 Progress-tapaaminen Tekesissä Lauri Ala-Opas Toimialajohtaja

2 Teollisuus on Suomelle tärkeä Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa kasvattaa teollisuuden osuutta Suomen taloudessa. Ministerin mukaan edellytyksenä on pitää kiinni osaamisesta ja julkisen vallan t&k-panostuksista muun muassa Tekesin ja VTT:n kautta. Häkämiehen ajatus teollisuudesta Suomen talouden kivijalkana ei ole uusi. Esimerkiksi Keskuskauppakamarin puheenjohtaja Kari Jordan visioi Suomesta teollista palveluyhteiskuntaa ja liputtaa teollisuuden säilyttämisen puolesta. Häkämiehen mukaan teollisuudesta on pidettävä kiinni, koska teknologiaan liittyvää palvelumyyntiä, suunnittelua ja t&k:ta ei ole ilman tuotantoa. Lähde: Tekniikka ja talous

3 Uudistuva teollisuus Suunnattu erityisesti valmistavan teollisuuden, tyypillisesti metallituote- ja koneenrakennusalan yritysten kokonaisvaltaiseen kehittämiseen Tärkeätä on, että yrityksellä on ajantasalla oleva strategia ja strategiatyössä tunnistetut keskeiset kehittämishankkeet Keskustelemme mielellämme etukäteen näista hanke-aihoista Voimme myös rahoittaa strategiatyön tekemistä joko ELY-Keskusten valmistelurahoituksen kautta tai Tekesin kautta erillisenä esiselvityshankkeena

4 Tekesin strategian avainkohdat Tekesin rahoituksessa kautta linjan priorisoituu elinkeinojen uudistuminen Fokuksessa erityisesti pk yritysten kehittäminen, kansainväliseen kasvuun tähtäävät yritykset ja nuoret innovatiiviset yritykset (60-65% rahoitusvaltuuksista) Olemassa olevien vahvojen toimialojen osaamisesta huolehtiminen, erityisesti SHOK- Instrumentin kautta (20% rahoituksesta) Näihin suunnataan kasvava osa asiantuntijatyöstä ja rahoituksesta Puhtaasti kotimaassa toimivat ja paikalliset yritykset voivat saada Tekesin rahoitus vain, jos niillä on halu laajentaa reviiriään

5 Tekesin kehittämishanke Teknologiaa ja innovaatioita kehittämiskohteena tyypillisesti Tuotteet Tuotantoprosessit Palvelukonseptit Liiketoimintakonseptit Työelämän kehittäminen, johtamisjärjestelmät Nuoret (alle 6 vuotta) innovatiiviset yritykset kokonaisrahoitus, pääomasijoitustoiminta tulossa (Averan toiminnot) Hanke voi olla: Yrityksen oma kehittämishanke Kuulua Tekesin ohjelmaan julkisuus kasvaa - verkostohyötyjä Kuulua SHOK-ohjelmaan omat pelisäännöt Yhteishanke monen yrityksen kanssa tehdään yhdessä, jaetaan riskit, hankitaan käyttöön parasta osaamista

6 Rahoitusperiaatteet Pohtikaa asiakkaan kanssa Onko yrityksellä hyvin tehty strategia ja siitä johdetut keskeiset kehittämishankkeet sen toteuttamiseksi Tekesille soveltuvat t&k&i - hankkeet Yritys Kasvuhaluinen ja -kykyinen yritys Hyvä tiimi Uskottava rahoituspohja Kokemukset yhteistyöstä,jos asiakkuus on jo olemassa Hanke Uutuus ja haastavuus Yrityksen kyky hyödyntää osaamispohjansa vahvistamisessa koti- ja ulkomaisia palveluntarjoajia

7 Tekes vuonna 2013 valtuudet pääkohdittain Rahoitusvaltuudet Avustusta Lainaa Tutkimusrahoitusta 224,1 M (pientä vähennystä) 126,8 M (selkeä kasvu) 184,1 M (selkeä vähennys) Omat toimintamenot vähenevät Pasilan asiantuntijaresursseissa pieni vähennys, ei vielä merkittävä Yhteistyön tiivistäminen muiden TEM toimijoiden kanssa jatkuu Finnvera + Finpro + ELY-Keskukset + Tekes Yhteinen toimitila tulossa Otaniemeen

8 Tekesin voimavarat hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2013 Resurssi Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Talousarvioesitys 2013 Henkilötyövuodet, Tekes Henkilötyövuodet, ELYt (87) Koko avustusvaltuus, milj. euroa, josta 486,04 437,14 427,14 (- 2,3%) - yritysten t&k&i:hin 258,79 233,60 224,10 (- 4,1%) - julkiseen tutkimukseen 205,75 184,14 184,14 (-10,5%) - ESA-maksuihin 21,50 19,40 18,90 (- 2,6%) Lainat 104, , ,823 (+8,6%) Toimintamenot, milj. euroa, joista 47,686 42,322 39,204 (-7,4%) - varsinaisiin toimintamenoihin 34,646 34,322 33,204 (-3,3%) - hanke- ja ohjelmatoiminnan ostopalveluihin 13,0 8,0 6,0 (-25,0%)

9 Uusi erityisinstrumentti tulossa ICT-rakennemuutokseen liittyen on eduskunnassa parhaillaan käsittelyssä valtion 3. lisätalousarvioesitys, jossa ehdotetaan Tekesille lisää myöntövaltuutta seuraaviin kohteisiin S e l v i t y s o s a : Myöntämisvaltuuden kertaluonteisesta euron lisäyksestä on tarkoitus käyttää euroa pk-yrityksille suunnattuun verkkomyynti ja -markkinointivalmiuksien kehittämisohjelmaan ja euroa Green ICT:n ja älykkäiden kaupunkiympäristöjen kehittämishankkeisiin. Myöntämisvaltuuden lisäys liittyy ICT-klusterin äkillisen rakennemuutoksen vuoksi nopeasti toteutettaviin toimenpiteisiin

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma EAKR

Rakennerahasto-ohjelma EAKR Rakennerahasto-ohjelma EAKR Kevät 2015 Heli Rintala EAKR Etelä-Pohjanmaalla 2014-2020 Tukirahaa Etelä-Pohjanmaalla yhteensä vajaa 3,5 milj. vuodessa Jaetaan kolmen toimijan kesken: EP:n liitto (Pirkanmaan

Lisätiedot

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Vaasan Yliopisto 14.2.2012 Katsaus kansainvälistymispalveluiden tarjontaan Esko Ala-Myllymäki, teknologia-asiantuntija Tekes / Pohjanmaan ELY-keskus Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Ideasta Liiketoimintaan

Ideasta Liiketoimintaan Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright

Lisätiedot

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012 Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta Mika Lautanala 13.12.2012 Finnvera: Rahoitusta investointeihin ja käyttöpääomaan Rahoitus Lainat yrityksen investointiin tai käyttöpääomaan (vain pk yrityksille)

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013

Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 DM 1083525 03-2013 Esityksen sisältö Mitä ja ketä rahoitamme ja miksi? Mitä ja miten arvioimme? Rahoitus yrityksille Tutkimus-

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Tekesin strategia. Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin

Tekesin strategia. Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin Tekesin strategia Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin Toiminta-ajatus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

ELY-keskus työelämän kehittämisen mahdollistajana kuulumisia Tekesin ohjelmasta. Anneli Harju-Autti Lapin ELY-keskus 2.10.2012

ELY-keskus työelämän kehittämisen mahdollistajana kuulumisia Tekesin ohjelmasta. Anneli Harju-Autti Lapin ELY-keskus 2.10.2012 ELY-keskus työelämän kehittämisen mahdollistajana kuulumisia Tekesin ohjelmasta Anneli Harju-Autti Lapin ELY-keskus 2.10.2012 22.10.2012 Työelämän laadun kehittämisen viitekehykset Työelämän laatu on läpileikkaava

Lisätiedot

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Valtiontuki on lähtökohtaisesti kielletty Laiton valtiontuki Takaisinperintä Perussopimus Tuki

Lisätiedot

SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia. Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013

SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia. Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013 SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013 Tekes pk-yritykset voivat hakea rahoitusta jatkuvasti joko teknologiaohjelmiin liittyen tai riippumatta teknologiaohjelmista

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Strategia pähkinänkuoressa Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa edelläkävijöiden tutkimus-,

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin

Lisätiedot

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Metallinjalostajien kilpailukyky

Metallinjalostajien kilpailukyky Metallinjalostajien kilpailukyky Petri Peltonen Elinkeino- ja innovaatio-osasto TEM GDP growth in Finland 8 % 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

Lisätiedot

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla EMV:n uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Unto Väkeväinen Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Esityksen sisältö:

Lisätiedot

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille 2014 2016 Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta 22.1.2014 Janne Känkänen Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittäminen 2014-2016

Lisätiedot

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Lauri Ala-Opas Tekes 21.3.2013 Rahoituspäätökset teollisuuteen ja palveluihin Miljoonaa euroa 200 Palvelut 150 Teollisuus 100 Muut toimialat

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus

Lisätiedot

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Yrityksille Joilla Venäjäperusasiat kunnossa

Lisätiedot

TEM:n alueosaston uudistuksia

TEM:n alueosaston uudistuksia TEM:n alueosaston uudistuksia Toimialojen rahoitusseminaari 11.-12.5.2016 Sirpa Hautala Yritys- ja alueosasto/yrityspalvelut ryhmä Yritys- ja alueosaston organisaatio Mari Anttikoski Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun OPTEK seminaari Pekka Ollikainen 24.5.2011 1 www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM# 24.5.11 Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun! Kansallisen oppimisjärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Ohjelma. 17.00 Hallitusohjelman linjauksia yritysten kehittämiseksi Elinkeinoministeri Jyri Häkämies

Ohjelma. 17.00 Hallitusohjelman linjauksia yritysten kehittämiseksi Elinkeinoministeri Jyri Häkämies Ohjelma 16:15 Mitä maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) odottaa ja toivoo yritysten kehittämisen johtoryhmältä? Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Kauko Lehtonen 16.30 Yrityskyselyn tulokset ja ehdotuksia

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

TEAM FINLAND PALVELUT KANSAINVÄLISTYVILLE YRITYKSILLE

TEAM FINLAND PALVELUT KANSAINVÄLISTYVILLE YRITYKSILLE HYVÄ kehittäjäristeily 1.10.2014 TEAM FINLAND PALVELUT KANSAINVÄLISTYVILLE YRITYKSILLE Marko Laiho, TEM Team Finland ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Team Finlandin perusteesit 2. Ajankohtaista Team Finland toiminnassa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

:41 Sivu 1

:41 Sivu 1 06. Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen toimintamenot - (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 48 255 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen. kansainvälistymiseen

ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen. kansainvälistymiseen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen kasvuun ja kansainvälistymiseen Kansainvälisen kasvun ja rahoituksen aamu 12.3.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus/Timo Mäkelä 13.3.2014 1 Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR)

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) 18.1.2016 Pohjois-Savon liitto Kuopio Neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti Työ- ja elinkeinoministeriö jussi.yli-lahti@tem.fi

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9. Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä 2008-2015 Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi Satakuntaliitto 26.4.2016 Resilienssi on tunnistettu keskeiseksi menestystekijäksi - muutosjoustavat alueet menestyvät Satakuntaan on laadittu uusi

Lisätiedot

Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010

Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010 Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010 TEM, Työmarkkinaneuvos Teija Felt Tulevaisuuskatsaus, TEM 2010 Kohotetaan työvoiman osaamista seuraavilla toimilla: Sisällytetään elinikäisen

Lisätiedot

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet keskustelun tausta ja yleisiä huomioita Keskustelu käynnistyi poliittisella tasolla ja julkisuudessa

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus Yritystukirahoitus Pohjois-Savossa ohjelmakaudella 2007-2013 EAKR-rahoitus 21.6.2007-24.6.2014 yhteensä 100 497 720 euroa,

Lisätiedot