Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!"

Transkriptio

1 Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Vaasan Yliopisto Katsaus kansainvälistymispalveluiden tarjontaan Esko Ala-Myllymäki, teknologia-asiantuntija Tekes / Pohjanmaan ELY-keskus

2 Kansainvälistyminen ei ole itseisarvo vaan suomalaisen yrityksen keskeinen kilpailutekijä

3 Miten pärjäämme kansainvälisessä kilpailussa? Talouselämä

4 Valmistelurahoitus vuonna 2012 Valmistelurahoituksella autetaan pk-yrityksiä valmistelemaan varsinaisia kehittämishankkeitaan ja selvittämään omia menestymismahdollisuuksiaan. laaja käyttötarkoitus; hankkeen syntypäätöstä edistävä valmistelutyö tähtää yleensä valmisteluhankkeen jälkeen toteutettavaan haastavaan kansalliseen tai kansainväliseen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen

5 Pelisäännöt Kenelle: Pk-yrityksille (ei tutkimustahoille eikä suuryrityksille). Yrityksen talouden oltava riittävän hyvällä tasolla myös varsinaisen hankkeen toteuttamiseen Paljonko: Enintään euroa, 70 % hyväksyttävistä menoista Julkista, niin sanottua de minimis-tukea, jota voi saada yhteensä enintään euroa kolmen vuoden aikana Mihin: Tavanomaisesta liiketoiminnasta poikkeavaan hankkeenomaisen kehittämisen valmisteluun Asiantuntijapalveluiden hankintaan, omiin palkkoihin ja matkoihin. Ensisijaisesti asiantuntijapalvelujen hankintaan, mutta perustelluista syistä myös omiin palkkoihin (edellyttää tuntikirjanpitoa!) Asiantuntijapalveluja myyvän tahon on oltava aidosti erillinen ja riippumaton avustuksen hakijasta. Hankittavista palveluista ja niiden kustannuksista on oltava riittävät tiedot päätöksen tekemistä varten. Oltava voimassaoleva tarjous ulkopuolisista töistä hakemuksen liitteenä. Miten: Hakemus + hankesuunnitelma + tarjous ostopalveluista suorituspaikkakunnan ELY-keskukseen

6 Mihin valmistelurahoitusta voi käyttää? tuotekehityssuunnitelma tuotantomenetelmien kehittämistä koskeva suunnitelma muotoilua koskeva selvitys teknologiastrategia tai sitä koskeva selvitys tietotekniikan mahdollisuuksia koskeva selvitys innovaation kaupallistaminen liiketoimintasuunnitelma johtamista, organisaatiota tai toiminnan suunnittelua koskeva selvitys viestintää tai markkinointia koskeva selvitys kansainvälistymiseen tähtäävä selvitys tai suunnitelma tutkimuspalvelujen ja tulosten hyödyntäminen yritykselle räätälöity edellisiin liittyvä valmennus muu edellisiin rinnastettava yritystoiminnan tai työyhteisön toiminnan kehittämistä merkittävästi edistävä selvitys

7 Yrityksen kehittämisavustus kehittämistoimenpiteisiin (ELY-keskus) Avustus ensisijaisesti pk-yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen, kansainvälistymiseen, tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen ja muuhun merkittävään kehittämiseen. Avustus on tarkoitettu merkittäviin kehittämishankkeisiin, joilla yritys esimerkiksi: - kehittää liikkeenjohto- ja markkinointitaitojaan - kehittää uusia tai uudistettuja tuotteita, palveluja tai tuotantomenetelmiä - parantaa kansainvälistymisvalmiuksiaan ja vientiedellytyksiään - kehittää toimintansa suunnittelua, strategiaa, logistiikkaa, seurantaa ja laatua - kartoittaa uusia markkinoita ja liiketoimintamahdollisuuksia Hakemuslomakkeessa tarkempi kuvaus

8 Tekesin rahoitus ja palvelut eri vaiheisiin Idea Proto Tuote 1.0 (Start-up) Varhainen Kv-lanseeraus Kasvu (kasvu) (kotimainen) Kansainvälinen laajennus Tekesin t&k-rahoitus Tutkimuspainotteinen EU t&k-rahoitus Vigo-kiihdyttämöt NIY-rahoitus Tekesin ohjelmat ja SHOKit EU ja kansainvälinen t&k-rahoitus GAP (UCLA Global Access Program) Kasvuväylä

9 Tekes rahoittaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa Kasvu Kansainvälistyminen Kilpailukyky Osaaminen Tiimi Edelläkävijyys

10 Tekesin strategia Kansainvälistymällä kasvua hakevat pk-yritykset ovat Tekesin tärkein asiakasryhmä Maltillisesti kasvavat ja toimintaa uudistavat yritykset ovat lähes yhtä tärkeitä kansantalouden kasvulle

11 Mistä muualta apua kansainvälistymiseen?

12 Kassavirta Rahoitus Rahoitus Pankit Koulutus Konsultit Neuvonta, konsultointi, selvitykset, messut jne. Konsultit Alkuvaiheen neuvonta Konsultit Aika suunnittelu käynnistys markkinaselvitykset vientitoiminta partnerit myyntikonttori alihankinta yhteisyritys oma tuotanto

13 Hyödyllisiä linkkejä Tekes Tekesin rahoitustunnustelupalvelu Yrityssuomi puhelinpalvelu Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viexpo

Valmistelurahoitus. Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001

Valmistelurahoitus. Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001 Valmistelurahoitus Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001 VALMISTELURAHOITUKSEN TARKOITUS Valmistelurahoituksella autetaan pk-yrityksiä valmistelemaan

Lisätiedot

Alueellinen valmistelurahoitus. kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena

Alueellinen valmistelurahoitus. kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena Alueellinen valmistelurahoitus kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena Valmistelurahoitus vuonna 2008 Pk-yritysten innovaatiotoiminnan valmisteluun liittyvät 15 000 euroa ja sitä pienemmät

Lisätiedot

Ideasta Liiketoimintaan

Ideasta Liiketoimintaan Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskus

Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Kansainvälistymispalvelut Uudenmaan ELY-keskus, Henri Molander, Innovaatiot ja yritysrahoitus 4/1/11 1 Elinkeinojen, työvoiman, osaamisen ja kulttuurin vastuualue, Innovaatiot ja yritysrahoitus

Lisätiedot

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus Yritystukirahoitus Pohjois-Savossa ohjelmakaudella 2007-2013 EAKR-rahoitus 21.6.2007-24.6.2014 yhteensä 100 497 720 euroa,

Lisätiedot

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut

Lisätiedot

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen.

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen. Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen otsikko kokonaistarjontaan KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009 Aluepäällikkö Keijo Putkonen EK Oulu KTM (5/2004): Suomalaiset yrityspalvelujärjestelmät asiakasnäkökulmasta

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset 25.3.2015 Maija Pirvola, Yrityssalo Yrityssalo Oy 25.3.2015 Tässä esityksessä Yritysten kehittämispalvelut (ELY) Team Finland palvelut verkossa

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-

Lisätiedot

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes 22.11.2011 Kasvuyritykset kiinnostuksen kohteena Suomen tulevaisuus on kasvuyrityksissä! Suuri osa uusista

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty kansainvälistymisen suunnittelu nopeuttaa kasvua ja luo kassa virtaa! FINPRO /Naantali

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty kansainvälistymisen suunnittelu nopeuttaa kasvua ja luo kassa virtaa! FINPRO /Naantali Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty kansainvälistymisen suunnittelu nopeuttaa kasvua ja luo kassa virtaa! FINPRO /Naantali 19.05.2010 ELY-keskus kansainvälistyvän yrityksen tukena Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä

Lisätiedot

Kehittämisen ja kasvun rahoitus

Kehittämisen ja kasvun rahoitus Kehittämisen ja kasvun rahoitus ELY- keskuksen rahoituspalvelut pk- yrityksille Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 16.5.2017 Mistä suuntaa kasvulle? Kehittämiskartoitus Analyysi Yrityksen omatoimiseen kehittämistarpeiden

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Anne Pulkkinen 11.4.2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen. kansainvälistymiseen

ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen. kansainvälistymiseen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen kasvuun ja kansainvälistymiseen Kansainvälisen kasvun ja rahoituksen aamu 12.3.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus/Timo Mäkelä 13.3.2014 1 Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut 15.12.2014

Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut 15.12.2014 Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus Uusi yritystukilaki L 9/2014 on tullut voimaan 1.7.2014. Lakia on tarkennettu erillisellä asetuksella VnA 716/2014,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus rahoittajana

Kaakkois-Suomen ELY-keskus rahoittajana Kaakkois-Suomen ELY-keskus rahoittajana Green Care Viva Etelä-Karjala, Joutseno Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kansainvälisen kasvun suunnittelu Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin

Lisätiedot

KiVi 2009 Jyväskylä 23.4.2009. Rahoituspäällikkö Leena Tonttila Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus leena.tonttila@finnvera.fi

KiVi 2009 Jyväskylä 23.4.2009. Rahoituspäällikkö Leena Tonttila Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus leena.tonttila@finnvera.fi Kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjonta ja rahoitusmahdollisuudet kansainvälistymishankkeisiin (Finnvera, TE-keskus, Tekes, KTM, UM, Finnfund, Nopef, Finpro) KiVi 2009 Jyväskylä 23.4.2009 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus / Eija Tabell-Jokelainen Yleisiä periaatteita Taustalla kansallinen lainsäädäntö, EU:n rakennerahastoohjelma,

Lisätiedot

TUKENA JA RAHOITAJANA

TUKENA JA RAHOITAJANA ELY-KESKUS MATKAI LUYRI TTÄJÄN TUKENA JA RAHOITAJANA 22.09.2010 2010 Lisää viraston Paul a Nordenswan nimi, tekijän nimi ja osasto 21.9.2010 1 Avustusten myöntäminen yrityksille Kansalliset rahat EAKR-rahat=

Lisätiedot

Team Finland LetsGrow

Team Finland LetsGrow Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle

Lisätiedot

Kansainvälistymispalvelut ja rahoitusmahdollisuudet kansainvälistyvälle pk-yritykselle (TEM, TE-keskus, Tekes, Finnvera, UM, Finnfund, Nopef)

Kansainvälistymispalvelut ja rahoitusmahdollisuudet kansainvälistyvälle pk-yritykselle (TEM, TE-keskus, Tekes, Finnvera, UM, Finnfund, Nopef) Kansainvälistymispalvelut ja rahoitusmahdollisuudet kansainvälistyvälle pk-yritykselle (TEM, TE-keskus, Tekes, Finnvera, UM, Finnfund, Nopef) KiVi 2009 Mikkeli 4.11.2009 Rahoituspäällikkö Leena Tonttila

Lisätiedot

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN Mistä apua ja rahoitusta kansainvälisyyteen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Yritysrahoitusryhmä Jarmo Kallio 13.12.2010 1 ELY-keskuksen

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille

Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille BUUSTIa kasvuun rahoituksesta 17.2.2016 Teea Lyytikäinen, Hämeen ELY-keskus Esityksen aiheena Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

ELY-keskuksen kansainvälistymispalvelut. Henri Molander ELY-KESKUS

ELY-keskuksen kansainvälistymispalvelut. Henri Molander ELY-KESKUS ELY-keskuksen kansainvälistymispalvelut Henri Molander ELY-KESKUS 2 3 4 Kehittämisavustus Pääehdot yritykselle Rekisteröity pk-yritys, kasvuhakuisuus ja kykyisyys Luottotiedot & taustatiedot kunnossa /

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 24.3.2017 1 Esityksen sisältö 1. Rahoitusvaihtoehdot (ELY, Tekes) 2. Yrityksen kehittämispalvelut Yritystoiminnan rahoitus Pohjois-Savon

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin

Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin Tiina Ropo Kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus, Tiina Ropo, Innovaatiot ja Kansainvälistyvä liiketoiminta / Osaamisesta Kasvua

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

ODINE Open data Incubator for Europe

ODINE Open data Incubator for Europe ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta

Lisätiedot

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten

Lisätiedot

Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014

Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014 Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtioavustus yritystoiminnan kehittämiseksi hyväksytty 30.12.2013. Lakia tarkennetaan erillisellä asetuksella,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

ELY-keskuksen kv-palvelut

ELY-keskuksen kv-palvelut ELY-keskuksen kv-palvelut Kv- neuvonta ja informaatiopalvelu Tiedonhankinta, Sparraus, Finpron verkoston palvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut Globaali, easkel, Pk-LTS Kansainvälistymissuunnitelmat

Lisätiedot

PK- yritysten EAKR-rahoitus

PK- yritysten EAKR-rahoitus PK- yritysten EAKR-rahoitus Pohjanmaalla 2014-2020 Henrik Broman 6.11.2014 1 Ajankohtaista 15.9. alkoi uusien hakemusten vastaanotto ja kirjaus Sähköinen haku KATSO- tunnisteella https://www.ely-keskus.fi/web/ely/yritystukien-sahkoinen-

Lisätiedot

Kasvun rahoitus Yritysneuvojien koulutuspäivä Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin

Kasvun rahoitus Yritysneuvojien koulutuspäivä Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Kasvun rahoitus Yritysneuvojien koulutuspäivä 23.3.2017 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 27.2.2017 ELY rahoitustoiminta 2014- (2020) Rakennerahasto ELYt (4 suuraluetta) Alueelliset ELYkeskukset (15) + Leader

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.

Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12. Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.2016 Innovaatioseteli Tempo-rahoituspalvelu Vauhtia startup-yrityksen

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön

Lisätiedot

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus 16.2.2015 Muutoksia 2014 à Säädösmuutokset Aluekehityslainsäädäntö Yritystukisäädökset Maaseudun

Lisätiedot

SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia. Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013

SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia. Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013 SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013 Tekes pk-yritykset voivat hakea rahoitusta jatkuvasti joko teknologiaohjelmiin liittyen tai riippumatta teknologiaohjelmista

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Mielessä yrityksen kansainvälistyminen tärppejä suunnitteluun. Anne Alho Imatra 18.3.2014

Mielessä yrityksen kansainvälistyminen tärppejä suunnitteluun. Anne Alho Imatra 18.3.2014 Mielessä yrityksen kansainvälistyminen tärppejä suunnitteluun Anne Alho Imatra 18.3.2014 Sisältö Minkälaista kansainvälistyminen on? Miksi kansainvälistyminen? Peruskysymyksiä Valmiudet ja suunnittelu

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Kouvola 12.5.2015 Kari Sartamo 4.6.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Rahoitusaamut. Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015

Rahoitusaamut. Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015 Rahoitusaamut Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015 Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 23.9.2015 1 Esityksen sisältö 1. Rahoitusvaihtoehdot 2. Yrityksen kehittämispalvelut 3. Yritys-Suomi ja Team Finland

Lisätiedot

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE. Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,

Lisätiedot

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa ICT- Go Global Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma 2011 24.2.2011 / SKa Finpro oikea partneri kansainväliseen menestykseen Finpro on kansallinen konsulttiorganisaatio, joka nopeuttaa suomalaisten

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan?

Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan? Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan? Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Risto Mäkikyrö Teknologia-asiantuntija 1/18 Esityksen sisältö Hakemuksen kokonaisuus (kalvot 2-5) NABC (kalvot 7-11) Projektin

Lisätiedot

Mistä tukea pk-yrityksen kansainvälistymiseen?

Mistä tukea pk-yrityksen kansainvälistymiseen? Mistä tukea pk-yrityksen kansainvälistymiseen? Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan pk-yritysten kansainvälistymisen tukeminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Innovaatiot

Lisätiedot

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Varsinais-Suomi

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Varsinais-Suomi Go Global Plus 2013-2014 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille Tavoitteena

Lisätiedot

risto.lustila@tekes.fi

risto.lustila@tekes.fi risto.lustila@tekes.fi MIKÄ ON TUOTEVÄYLÄ-PALVELU? Tuoteväylä-palvelu on Tekesin ohjaama valtakunnallinen asiantuntijapalvelu, joka auttaa alkavia ja mikroyrityksiä kehittämään kansainvälistä kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Team Finland. Aki Parviainen

Team Finland. Aki Parviainen Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten

Lisätiedot

JULKINEN SEKTORI Yrityksen kehittämisen tukena

JULKINEN SEKTORI Yrityksen kehittämisen tukena JULKINEN SEKTORI Yrityksen kehittämisen tukena Kimmo Puolitaival Osastopäällikkö Yritysosasto Varsinais-Suomen TE-keskus 1 Vuonna 2006, yhteensä 137 milj. euroa elinkeinotoiminnan kehittämiseen Varsinais-

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh , Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja

Lisätiedot

Tekesin cleantech-rahoitus Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013. Asko Vesanto, Tekes

Tekesin cleantech-rahoitus Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013. Asko Vesanto, Tekes Tekesin cleantech-rahoitus Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013 Asko Vesanto, Tekes Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille

Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Tiesitkö? Valtaosa Tekesin yritysrahoituksesta kohdistuu pk-yritysten kehittämisprojekteihin. Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Haluatko yrityksesi uudistuvan,

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES 1 2 3 4 Uudistu, kokeile, kasva, kansainvälisty Mihin Tekesin rahoitusta voi käyttää Vaihtoehtoja

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen

ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä palveluja ja kenelle? Yritysten kehittämispalvelut kasvun tukena? Yhdessä

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015

ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015 ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015 17.3.2015 ELY:n keskeisimmät tukijärjestelmät (elintarvikeala) Maataloustuotteet (jalostusprosessin

Lisätiedot

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus 2012-2013 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille

Lisätiedot

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan

Lisätiedot

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut

Tekesin yritysrahoituspalvelut Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia 12.3.2013 Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Kalevi Pölönen www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.3.2013 1 Taustaa Rahoitusstrategialla

Lisätiedot

Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012

Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012 Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012 Lauri Ala-Opas Toimialajohtaja Teollisuus on Suomelle tärkeä Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa kasvattaa teollisuuden osuutta Suomen taloudessa. Ministerin

Lisätiedot