T i l i n p ä ä t ö s 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "T i l i n p ä ä t ö s 2010"

Transkriptio

1 Tilinpäätös 2010

2

3 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus KONSERNITILINPÄÄTÖS, IFRS Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Konsernin rahavirtalaskelma Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Konsernin tunnusluvut Tunnuslukujen laskentaperiaatteet Konsernitilinpäätöksen liitetiedot EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS, FAS Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tase Emoyhtiön rahavirtalaskelma Laskelma emoyhtiön oman pääoman muutoksista Emoyhtiön liitetiedot Tiedot osakkeista, osakkeenomistajista ja optioista Tilintarkastuskertomus IXONOS I TILINPÄÄTÖS

4 Hallituksen toimintakertomus MEUR) ja liikevoittovaikutus 0,4 MEUR (2009: 0,5 MEUR). Muutos on otettu huomioon sekä vuoden 2010 segmenttiluvuissa että niiden vertailutiedoissa. LIIKETOIMINTA. Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja. Yhtiö kehittää yhdessä asiakkaittensa kanssa tuotteita ja palveluita, jotka tuottavat elämyksellisiä digitaalisia kokemuksia, ajasta ja paikasta riippumatta. Yhtiön asiakasyritykset hyödyntävät uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uutta tuottavuutta. Ixonos pyrkii toimimaan strategisena kumppanina johtaville innovaattoreille tarjoamalla palveluita, jotka ulottuvat konseptisuunnittelusta, konsultoinnista ja projektijohtamisesta ohjelmistotuotantoon ja -ylläpitoon. Ixonosin strategisena pyrkimyksenä on laajentaa ratkaisujaan ja palvelujaan kattamaan mobiilien Internet-palveluiden koko elinkaari konseptoinnista ylläpitoon. Ixonosin ratkaisut kattavat kaikki käyttökokemuksen osa-alueet päätelaitteista ja käyttöliittymistä mobiileja Internet-palveluita ylläpitäviin taustajärjestelmiin asti. Device Creation Centre, Ixonosin älypuhelimien tuotekehityskeskus, tarjoaa mobiilipäätelaitteiden tuotekehityspalveluja ohjelmistosuunnittelun lisäksi laitteiden mekaniikka- ja elektroniikkasuunnitteluun. Yksikkö mahdollistaa aiempaa kokonaisvaltaisempien seuraavan sukupolven älypuhelimien tuotekehityspalveluiden tarjoamisen sekä nykyisille että uusille kansainvälisille laitevalmistaja- ja operaattoriasiakkaille. Yksikössä suunnitellaan maailman johtavien teknologiatoimittajien uusille tehokkaille piiriperheille sekä useille erilaisille käyttöjärjestelmille perustuvia älypuhelimia. Yhtiön asiakaskunta koostuu maailman johtavista matka- ja älypuhelinvalmistajista, verkkotoimittajista ja teleoperaattoreista sekä suomalaisista rahoitus-, teollisuus- ja palvelualojen yrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Suomessa, Isossa-Britanniassa, Kiinassa, Saksassa, Slovakiassa, Tanskassa, Virossa ja Yhdysvalloissa. SEGMENTIT. Ixonosin liiketoiminta on organisoitu kolmeen segmenttiin: Mobile Terminals & Software, Media & Communities ja Business Solutions. Mobile Terminals & Software -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat mobiilipäätelaitteiden ja -ohjelmistojen tuotekehityspalvelut. Media & Communities -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat digitaalisen sisällön jakeluun ja verkkoyhteisöjen viestintään liittyvät päätelaiteriippumattomat Internet-palvelut. Business Solutions -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat yritysten liiketoimintaohjelmistojen ja -järjestelmien sekä julkishallinnon sähköisen asioinnin kehityspalvelut. Osana Business Solutions -liiketoiminta-alueen yhtiöittämistä Business Solutions -segmentistä siirrettiin tilikauden aikana asiakasprojekteja Media & Communities -liiketoiminta-alueelle. Siirrettyjen projektien liikevaihtovaikutus oli tilikauden aikana 2,0 MEUR (2009: 2,2 Mobile Terminals & Software. Mobile Terminals & Software -liiketoiminta-alue tuottaa asiakkailleen mobiilipäätelaitteiden ja -ohjelmistojen tuotekehityspalveluita. Mobile Terminals & Software -liiketoiminta-alue vahvisti edelleen markkinaosuuttaan ja kasvatti tilikauden liikevaihtoa ja -voittoa edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihto kasvoi 38,7 prosenttia 51,8 MEUR:oon (2009: 37,3 MEUR). Liikevoitto kasvoi 37,2 prosenttia 7,8 MEUR:oon (2009: 5,7 MEUR) ollen 15,0 prosenttia liikevaihdosta. Device Creation Centre -tuotekehityskeskuksessa toteutettiin vuonna 2010 ensimmäiset kokonaisien mobiililaitteiden suunnitteluun liittyvät asiakasprojektit. Mobile Terminals & Software -segmentti hyödynsi aktiivisesti konsernin ulkomaisten toimipisteiden tarjoomaa Tallinnassa, Kosicessa, Pekingissä ja Chengdussa sekä jatkoi voimakasta panostusta kansainvälisen myynnin kehittämiseen. Media & Communities. Media & Communities -liiketoiminta-alue tuottaa asiakkailleen digitaalisen median, viihteen ja informaation jakeluun sekä verkkoyhteisöjen viestintään liittyviä päätelaiteriippumattomia Internet-palveluita. Tilikaudella segmentin liikevaihto kasvoi 63,8 prosenttia 20,8 MEUR:oon (2009: 12,7 MEUR). Liikevoitto pieneni 28,1 prosenttia 1,1 MEUR:oon (2009: 1,6 MEUR) ollen 5,4 prosenttia liikevaihdosta. Johtuen voimakkaista investoinneista muun muassa kansainvälisen myynti- ja yhteistyökumppanuusverkoston kehittämiseen, Media & Communities -yksikön kannattavuus on edelleen alhaisella tasolla. Liiketoiminta-alue on hyödyntänyt aktiivisesti konsernin edullisemman kustannustason toimipisteiden tarjoomaa muun muuassa Kosicessa. Digitaalisen median Internet-jakeluun ja -kauppaan sekä sosiaalisen median Internet-palveluihin kohdistuvien investointien uskotaan maailmanlaajuisesti kasvavan selvästi perinteisiä ICT-investointeja nopeammin. Ixonos tarjoaa asiakasyrityksilleen ainutlaatuisen ja kattavan palvelukokonaisuuden, joka mahdollistaa uusien Internet-palveluiden luomisen ketterästi ja kustannustehokkaasti, palveluiden ja mobiilien päätelaitteiden saumattoman käyttökokemuksen toteuttamisen sekä palveluiden joustavan jatkokehittämisen ja ylläpidon, mukaanlukien liiketoimintakriittiset käyttöpalvelut. Business Solutions. Business Solutions -liiketoiminta-alue tuottaa yritysten liiketoimintaohjelmistojen ja -järjestelmien sekä julkisen hallinnon sähköisen asioinnin kehityspalveluita. Business Solutions -segmentin liikevaihto pieneni tilikaudella 9,1 prosenttia 15,5 MEUR:oon (2009: 17,0 MEUR). Liikevoitto oli edelleen tappiollinen, -0,8 MEUR, vaikkakin tappio supistui edellisvuodesta selvästi (2009: -9,2 MEUR). Liikevaihtoa ja -voittoa pienensivät edelleen ICT-palveluiden kotimaisen kysynnän vaimeus tilikauden aikana. Vertailukauden liikevoittoa pienensi 7,2 MEUR liikearvon alaskirjaus. Seg- 2 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

5 mentissä vuonna 2010 toteutetut tehostamistoimet näkyvät tappion pienenemisenä. Business Solutions -liiketoiminta-alueen ratkaisut keskittyvät liiketoimintaprosessien kiihdyttämiseen, dokumenttien ja tapahtumien hallintaan, sähköisiin liiketoiminta- ja asiointiratkaisuihin sekä projektijohtamisen asiantuntijapalveluihin. Yksikkö hyödyntää konsernin muiden liiketoiminta-alueiden tavoin voimakkaasti avoimen lähdekoodin ratkaisuja sekä valituilla ratkaisualueilla teknologiakumppaneiden tuotealustoja. Yksikön tavoitteena on mm. laajentaa ratkaisujen toimittamista SaaS-liiketoimintamallilla hyödyntämällä konsernin edistyksellisiä liiketoimintakriittisiä käyttöpalveluita sekä parantaa toiminnan tehokkuutta keskittämällä tiettyjen tuotealustojen ylläpito- ja jatkokehittämistyötä konsernin Kosicen toimipisteeseen. Yksikön sähköisen asioinnin ratkaisut ovat saaneet erityisesti julkisen hallinnon asiakkuuksissa hyvän vastaanoton. LIIKEVAIHTO. Konsernin liikevaihto tilikaudella oli 84,9 MEUR (2009: 67,1 MEUR), mikä on 26,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Segmenttien yhteenlasketusta liikevaihdosta ennen sisäisen liikevaihdon eliminointeja kertyi 58,8 prosenttia (2009: 55,6) Mobile Terminals & Software -liiketoimintasegmentistä, 23,7 prosenttia (2009: 19,0) Media & Communities -liiketoimintasegmentistä ja 17,6 prosenttia (2009: 25,4) Business Solutions -liiketoimintasegmentistä. Neljännellä vuosineljänneksellä liikevaihto oli 23,2 MEUR (2009: 19,5 MEUR), mikä on 18,9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Liikevaihto segmenteittäin: 1000 EUR Mobile Terminals & Software Media & Communities Business Solutions Eliminoinnit Konserni yhteensä TULOS. Konsernin liikevoitto oli 5,3 MEUR (2009: -4,0 MEUR), ja voitto ennen veroja 4,5 MEUR (2009: -5,5 MEUR). Tilikauden voitto oli 3,3 MEUR (2009: -6,0 MEUR). Tulos per osake laimennettu oli 0,25 euroa (2009: -0,51 EUR). Liiketoiminnan rahavirta/osake laimennettu oli 0,36 euroa (2009: 0,26). Liikevoiton paranemiseen vaikuttivat sekä liikevaihdon kasvu että yhtiössä toteutetut tehostamistoimenpiteet. Liikevoiton parantamiseksi, etenkin Business Solutions -liiketoiminta-alueella, toteutettiin vuoden 2010 aikana toimintojen tehostamisohjelma, jonka seurauksena yksikön tappio pieneni vuoden loppua kohden. Konsernin hallinnollisia kustannuksia on kasvattanut erityisesti kansainvälistymisen hallintaan liittyvä kustannusten nousu sekä kertaluonteiset kulut. Kertaluonteisia kuluja olivat Cidercone Life-Cycle Solutions Oy:n ostoon liittyvän välimiesoikeuden kulut 0,4 miljoonaa euroa, jotka kirjattiin kuluksi toiselle vuosineljännekselle. Neljännellä vuosineljänneksellä liikevoitto oli 1,9 MEUR (2009: 1,7 MEUR) ja voitto ennen veroja 1,7 MEUR (2009: 1,1 MEUR). Neljännen vuosineljänneksen voitto oli 1,2 MEUR (2009: 0,7 MEUR). Neljännen vuosineljänneksen tulos per osake laimennettu oli 0,08 euroa (2009: 0,06 euroa). Neljännellä vuosineljänneksellä liiketoiminnan rahavirta/ osake laimennettu oli 0,26 euroa (2009: 0,10). Liikevoitto segmenteittäin: 1000 EUR Mobile Terminals & Software Media & Communities Business Solutions Hallinto Konserni yhteensä Business Solutions -segmentin liikevoitossa tilikaudella 2009 on huomioitu yksikköön kohdistunut 7,2 MEUR liikearvon alaskirjaus. PÄÄOMAN TUOTTO. Konsernin oman pääoman tuotto (ROE) oli 13,7 prosenttia (2009: -27,0) ja sijoitetun pääoman tuotto (ROI) 14,1 prosenttia (2009: -9,4). TASE JA RAHOITUS. Taseen loppusumma oli 56,7 MEUR (2009: 52,1 MEUR). Oma pääoma oli 28,5 MEUR (2009: 19,2 MEUR). Omavaraisuusaste oli 50,2 prosenttia (2009: 36,8). Konsernin likvidit varat olivat tilikauden lopussa 1,2 MEUR (2009: 2,3 MEUR). Yhtiön taseessa tilikauden lopussa oli 8,6 MEUR (2009: 15,3 MEUR) pankkilainoja sisältäen käytössä olevat pankkilimiitit. Pankkilainoihin liittyy rahoituskovenantteja, jotka on sidottu yhtiön omavaraisuusasteeseen ja korollisten pankkilainojen (osittain korollisten nettovelkojen) ja rullaavan 12 kuukauden käyttökatteen suhteeseen. Yhtiön taserakenteeseen vaikutti merkittävästi toisella vuosineljänneksellä toteutettu osakeanti, jolla kerättiin yhtiön osakkeenomistajilta nettovaikutukseltaan noin 5,6 miljoonaa euroa oman pääoman ehtoista rahoitusta. Tilikauden aikana yhtiön pankkilainojen määrä on pienentynyt 6,7 miljoonaa euroa. INVESTOINNIT. Tilikauden investoinnit olivat yhteensä 4,2 MEUR (2009: 2,4 MEUR). Tilikaudella 2010 investoinnit kohdistuivat aineettomiin ja aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sekä tytäryhtiöhankintoihin. KOROLLINEN VIERAS PÄÄOMA. Korollinen vieras pääoma tilikauden lopussa oli 11,6 MEUR (2009: 17,9 MEUR) Korollisesta vieraasta pääomasta 8,6 MEUR koostui lainoista rahoituslaitoksilta ja 3,0 MEUR rahoitusleasing-veloista. LIIKEARVOT. Konsernin taseessa oli liikearvoa 23,6 miljoonaa euroa. Yhtiö alaskirjasi liikearvoa vuoden 2009 kolmannella vuosineljänneksellä Business Solutions -liiketoiminta-alueella 7,2 miljoonaa euroa. Yhtiö toteutti vuoden 2010 lopussa liikearvojen arvonalennustestin kaikissa kassavirtaa touttavissa yksiköissä ja totesi, että yksiköihin ei liity liikearvojen alaskirjaustarvetta. IXONOS I TILINPÄÄTÖS

6 julkaistun välimiesoikeudenkäynnin päätöksen mukaan Ixonosin tuli korottaa Cidercone Life-Cycle Solutions Oy:n myyjille maksamaansa 7,8 miljoonan euron lisäkauppahintaa 1,1 miljoonalla eurolla. Lisäkauppahinta 1,1 miljoonaa euroa on kirjattu kokonaisuudessaan liikearvon lisäykseksi. Välimiesoikeudenkäynnistä aiheutui yhtiölle noin 0,4 miljoonan euron kulut, jotka kirjattiin kokonaisuudessaan toisen vuosineljänneksen kuluihin. RAHAVIRTA. Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli tilikaudella 4,7 MEUR (2009: 3,1 MEUR). Liiketoiminnan rahavirtaan vaikutti etenkin vuoden 2010 aikana pidentynyt myyntisaamisten kiertoaika, jonka lyhentämiseksi yhtiö oli myynyt myyntisaamisia yhteensä 2,0 miljoonalla eurolla. Yhtiön myyntisaamisissa ei ole merkittävää määrää riskialttiita saamisia. HENKILÖSTÖ. Henkilöstön määrä oli vuonna 2010 aikana keskimäärin (2009: 985) ja vuoden lopussa (2009: 1 063). Henkilöstömäärän kasvu kohdistui pääasiassa ulkomaisiin yhtiöihin. Tilikauden lopussa konsernin henkilöstöstä 722 henkeä (2009: 748) oli työsuhteessa Suomen yhtiöissä ja 416 henkeä (2009: 315) konsernin ulkomaisissa yhtiöissä. HENKILÖSTÖKULUT. Palkat ja palkkiot vuonna 2010 olivat 42,2 MEUR (2009: 35,1 MEUR), eläkekulut 6,2 MEUR (2009: 5,8 MEUR) ja muut henkilösivukulut 2,6 MEUR (2009: 2,6 MEUR). Henkilöstökulut olivat yhteensä 50,9 MEUR (2009:43,5 MEUR), mikä oli noin 63,7 prosenttia kokonaismenoista (2009: 61,1 %). OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA Vaihto ja kurssi. Tilikaudella yhtiön osakkeen ylin kurssi oli 2,99 euroa (2009: 3,50 euroa), alin 1,84 euroa (2009: 1,70 euroa) ja päätöskurssi ,53 euroa (2009: 2,72 euroa). Tilikauden keskikurssi oli 2,37 euroa (2009: 2,15 euroa). Osakkeita vaihdettiin tilikauden aikana kappaletta (2009: kappaletta), mikä vastaa 19,5 prosenttia (2009: 41,3 prosenttia) osakkeiden lukumäärästä tilikauden lopussa. Osakekannan markkina-arvo tilikauden päätöskurssilla oli euroa (2009: euroa). Osakepääoma. Vuoden 2010 alussa yhtiön rekisteröity osakepääoma oli ,56 euroa ja osakkeiden lukumäärä kappaletta. Tilikauden lopussa Ixonosin rekisteröity osakepääoma oli ,16 euroa ja osakkeiden kokonaismäärä osaketta. Kesäkuussa 2010 toteutetun merkintäoikeusannin seurauksena Ixonosin osakkeiden määrä kasvoi osakkeella osakkeeseen ja osakepääoma kasvoi ,60 eurolla ,16 euroon. Muutokset astuivat voimaan niiden kaupparekisteriin merkitsemisestä hallitus hyväksyi Ixonos Management Invest Oy:lle suunnatun osakeannin osakemerkinnän osana konsernin johdolle suunnattua kannustinjärjestelmää, jossa Ixonos Management Invest Oy merkitsi yhteensä Ixonos Oyj:n osaketta. Osakkeet tulivat kaupankäynnin kohteeksi yhdessä muiden Ixonos Oyj:n osakkeiden kanssa Suunnatun osakeannin jälkeen Ixonos Oyj:n osakkaiden kokonaismäärä on osaketta. Optio-ohjelma AI-optioita on laskettu liikkeelle kappaletta, AII-optioita kappaletta, BI-optioita kappaletta ja BII-optioita kappaletta. A-sarjan optioista on palautunut yhtiölle optioehtojen perusteella kappaletta AI-optioita ja kappaletta AII-optioita. Palautuneista A-sarjan optioista on muunnettu optioehtojen mukaisesti B-sarjan optioiksi ja jaettu uudelleen. B-sarjan optioista on palautunut yhtiölle optioehtojen perusteella kappaletta BI-optioita ja kappaletta BII-optioita. Vielä ulkona olevilla 2006 optiosarjojen optioilla voidaan merkitä yhteensä enintään osaketta, mikä on 3,9 prosenttia yhtiön osakemäärästä. Osakkeiden merkintäaika 2006 AI-optioilla alkoi Merkintäaika alkoi AII- ja BI-optioilla ja BIIoptioilla AI- ja AII-optioilla merkintähinta tilanteessa on 4,13 euroa, BI- ja BII-optioilla 4,92 euroa. Merkintäaika 2006 optioilla päättyy Optio-oikeuksien haltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi yhtiön hallitus päätti optio-oikeuksien merkintäsuhteen ja merkintähinnan muuuttamisesta osakeannin johdosta. Merkintäsuhdetta muutettiin siten, että kukin vuoden 2006A ja 2006B optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään 1,57 osaketta. Optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähinta perustuu yhtiön osakkeen vallitsevaan markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tammi-maaliskuussa 2006 ja Optio-oikeudella 2006A merkittävän osakkeen merkintähinta on kuitenkin vähintään 3,0464 euroa ja optio-oikeudella 2006B merkittävän osakkeen merkintähinta on vähintään 3,5491 euroa. Osakemerkinnän yhteydessä optio-oikeuksien haltijan merkitsemä osakkeiden kokonaismäärä pyöristetään alaspäin täysiksi osakkeiksi. Kokonaismerkintähinta lasketaan pyöristettyä osakkeiden määrää käyttäen ja pyöristetään lähimpään täyteen senttiin. Muutoksen jälkeen optioilla voidaan merkitä enintään osaketta, joka vastaa 3,8 prosenttia tilikauden lopun osakemäärästä. Konsernin johdon kannustinjärjestelmä tiedotettiin Ixonos Oyj:n hallituksen päättämästä konsernin johdon uudesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on sitouttaa yhtiön johtoa yhtiöön kannustamalla heitä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita ja tätä kautta kasvattamaan yhtiön omistaja-arvoa pitkällä tähtäyksellä. Kannustinjärjestelmään osallistuvat toimitusjohtaja Kari Happonen sekä yhdeksän muuta Ixonosin johdon jäsentä, jotka sijoittivat henkilökohtaisia varojaan yhtiön osakkeisiin kantaen aidon omistajariskin tekemänsä sijoituksen osalta. Järjestelmän kohderyhmää voidaan myöhemmin laajentaa uusilla johdon edustajilla. Osakeomistusta varten johdon edustajat perustivat Ixonos Management Invest Oy -nimisen yhtiön, jonka koko osakekannan he omistavat. 4 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

7 Osakkeenomistajat. Osakkeenomistajien lukumäärä oli (2009: 3 059). Yksityishenkilöt omistivat 50,8 prosenttia (2009: 56,5 prosenttia) ja yhteisöt 49,2 prosenttia (2009: 43,5 prosenttia) osakkeista. Ulkomaalaisomistuksen osuus koko osakemäärästä oli 8,5 prosenttia (2009: 8,0 prosenttia). Hallituksen valtuudet. Tilikauden lopussa hallituksella oli käytössään ylimääräiseltä yhtiökokoukselta saamastaan valtuutuksesta osakketta. Valtuutuksen mukaan osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua myös suunnatusti osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen, jos tähän on osakeyhtiölain mukainen yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Valtuutusta voidaan tällöin käyttää yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien investointien rahoittamiseksi, henkilöstön sitouttamiseksi sekä konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi. Valtuutus on voimassa yhtiön seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS. Tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat tilikaudella 2010 koko konsernissa yhteensä 3,0 MEUR (2009: 1,2 MEUR). Tilikauden tulokseen sisältyvien tutkimus- ja tuotekehityskulujen määrä oli 1,6 MEUR (2009: 0,9 MEUR). Taseeseen tilikauden aikana aktivoitujen tuotekehitysmenojen määrä oli 1,4 MEUR (2009: 0,3 MEUR). YHTEENVETO MUISTA VUODEN 2010 ARVOPAPERIMARKKINA- LAIN MUKAISISTA OLENNAISISTA TAPAHTUMISTA Yhtiökokous Ixonos Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokouksessa vahvistettiin yhtiön tilinpäätös ja konsernitilinpäätös tilikaudelta sekä myönnettiin vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että hallitukseen valitaan kahdeksan varsinaista jäsentä, entisen seitsemän jäsenen sijaan. Hallitukseen valittiin jäseniksi uudelleen Peter Eriksson, Pertti Ervi, Matti Järvinen, Tero Laaksonen, Matti Makkonen ja Markku Toivanen, sekä uusina jäseninä Paul Ehrnrooth ja Kirsi-Marja Kuivalainen. Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Tero Laaksosen sekä varapuheenjohtajaksi Pertti Ervin. Lisäksi yhtiökokous päätti hallituksen uusista palkkioista. Välimiesoikeuden päätös Cidercone Life-Cycle Solutions Oy:n lisäkauppahinnasta. Yhtiö tiedotti saamastaan välimiesoikeuden päätöksestä liittyen Cidercone Life-Cycle Solutions Oy:n (sittemmin Ixonos Ulkoistuspalvelut Oy) lisäkauppahintaa koskeneeseen erimielisyyteen. Päätöksen mukaan Ixonosin tuli korottaa maksamaansa 7,8 miljoonan euron lisäkauppahintaa 1,1 miljoonalla eurolla. Myyjäosapuolen korotusvaatimus oli 8,1 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan lisäkauppahinnaksi muodostui välimiesoikeuden päätöksen perusteella 8,9 miljoonaa euroa. Yritysoston kokonaiskauppahinnaksi tuli siten 17,7 miljoonaa euroa. Välimiesoikeudenkäynnistä aiheutui yhtiölle noin 0,4 miljoonan euron kulut, jotka kirjattiin kokonaisuudessaan vuoden 2010 toisen vuosineljänneksen kuluihin. Ylimääräinen yhtiökokous Ixonos Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 :ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus on voimassa vuonna 2011 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Ixonos Oyj:n merkintäoikeusanti Hallitus valtuutettiin kesäkuun ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättämään yhtiön osakkeenomistajille suunnatusta osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Ixonos Oyj:n merkintäoikeusanti järjestettiin Annissa merkittiin merkintäoikeuksia käyttäen osaketta eli 96,4 % kaikista tarjotuista osakkeista. Jäljelle jääneet osaketta merkittiin ilman merkintäoikeuksia. Merkintöjen kokonaismäärä oli noin 126,5 % kaikista tarjotuista osakkeista. TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Ixonos tarkensi lähiajan epävarmuustekijöitä ja tulevaisuuden näkymiä. Nokia Oyj tiedotti uudesta strategiastaan, jonka osana Nokia suunnittelee ottavansa Windows Phonen ensisijaiseksi älypuhelinstrategiakseen. Ixonos Oyj on toimittanut Nokialle tuotekehitys- ja ohjelmistokehityspalveluita Nokian tällä hetkellä käyttämille S40-, Symbian- ja MeeGo-tuotealustoille. Ixonosin tiedot Nokian uuden strategian vaikutuksista Nokian Ixonosilta ostamiin palveluihin rajoittuvat toistaiseksi Nokian julkisuudessa esittämiin tietoihin. Yhtiön avainasiakkaan strategiassa tapahtuvilla muutoksilla voi olla merkittävä vaikutus Ixonos-konsernin Mobile Terminals & Software sekä Media & Communities -liiketoiminta-alueiden ja siten myös koko konsernin toimintaan, tuloksentekokykyyn ja taloudelliseen asemaan. Mikäli yhtiön avainasiakkaan palveluostojen volyymissä tapahtuisi nopea olennainen negatiivinen muutos, ovat Ixonos-konsernin mahdollisuudet korvaavan asiakasvolyymin kasvattamiseen lyhyellä ajanjaksolla rajoitettuja huolimatta siitä, että Ixonosilla on valmiudet tarjota tuotekehitys- ja ohjelmistokehityspalveluita myös muille kuin Nokian nykyisin käyttämille tuotealustoille, mukaan lukien Windows Phone ja Android -alustoille. Ixonos lausui julkaistussa tilikautta 2010 koskevassa tilinpäätöstiedotteessaan tulevaisuuden näkymistään seuraavaa: Koko vuoden 2011 liikevaihdon ennustetaan ylittävän selvästi edellisen vuoden liikevaihdon. Koko vuoden liikevoiton odotetaan ylittävän selvästi viime vuoden liikevoiton. Mikäli yhtiön avainasiakkaan palveluostojen volyymissä tapahtuisi edellä tarkoitettu olennainen negatiivinen muutos vuonna 2011, olisi epätodennäköistä, että ennusteet liikevaihdon ja -voiton kasvusta toteutuisivat. IXONOS I TILINPÄÄTÖS

8 Yhtiö ilmoitti julkaistussa tiedotteessaan tarkentavansa lähiajan epävarmuustekijöitä sekä näkymiä vuodelle 2011 välittömästi saatuaan lisätietoa avainasiakkaansa strategiamuutosten vaikutuksista toimintaansa. Ixonos hyväksyi johdon kannustinjärjestelmään liittyvän suunnatun annin osakemerkinnän. Ixonos Oyj:n hallitus hyväksyi tiedotettuun johdon kannustinjärjestelmään liittyvän osakemerkinnän Ixonosin johdon omistamalle Ixonos Management Invest Oy:lle. Päätös osakeannista perustui ylimääräisen yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen. Osakeannissa tarjottiin yhteensä yhtiön uutta osaketta merkittäväksi. Osakkeiden merkintäaika oli ja merkintähinta 2,44 euroa/osake kannustinjärjestelmän alkuperäisen merkintähinnan mukaisesti. Kannustinjärjestelmän sääntöjen mukaan Ixonosin hallituksella oli vuoden 2010 loppuun saakka mahdollisuus liittää järjestelmään mukaan uusia henkilöitä. Alkuperäistä kannustinjärjestelmän piiriin kuuluvaa kymmentä henkeä täydennettiin joulukuussa 2010 yhdellä hengellä. Yhtiön hallitus hyväksyi uuden osakkeen merkinnän. Uusien osakkeiden merkintähinta, ,60 euroa, merkittiin yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkoivat sinä päivänä jona uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin. Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille ja haettiin julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen. Tämän jälkeen Ixonos Oyj:n osakkeiden lukumäärä on osaketta. RISKIENHALLINTA JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ. Ixonos Oyj:n riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa yhtiön toimintojen häiriötön jatkuvuus ja kehittyminen sekä tukea yhtiön asettamien liiketoiminnallisten tavoitteiden toteutumista ja yhtiön arvon kasvattamista. Riskienhallinnan organisoinnista, prosessista sekä tunnistetuista riskeistä on tarkempia tietoja yhtiön kotisivuilla osoitteessa: Avainasiakkuuksissa tapahtuvilla muutoksilla voi olla haitallinen vaikutus Ixonosin toimintaan, tuloksentekokykyyn ja taloudelliseen asemaan. Mikäli jokin suurimmista asiakkaista siirtäisi ostonsa Ixonosilta sen kilpailijoille tai muuttaisi toimintastrategiaansa merkittävästi, mahdollisuudet korvaavan asiakasvolyymin löytymiseen lyhyellä ajanjaksolla olisivat rajoitettuja. Ixonosin yritysostot vuosina , vuonna 2010 tapahtunut nopea kasvu sekä myyntisaamisten pidentynyt kierto ovat lisänneet yhtiön käyttöpääoman tarvetta. Käyttöpääoman tarpeen kasvua hallitaan luomalla riittävät puskurit varojen riittävyyden varmistamiseksi yhdessä rahoittajien kanssa sekä tehostamalla käyttöpääoman kiertoa. Yhtiöllä on lisäksi taseessaan merkittävä määrä liikearvoa, johon kohdistuu alaskirjausriski, mikäli yhtiön tai jonkin sen kassavirtaa tuottavan yksikön tulevaisuuden tuotto-odotukset laskevat joko sisäisten tai ulkoisten tekijöiden johdosta. Liikearvo testataan vuosittain, vuoden viimeisen neljänneksen aikana, ja jos tarvetta ilmenee myös muulloin. Yhtiön rahoitussopimuksiin liittyy rahoituskovenantteja, joiden rikkoutuminen saattaa aiheuttaa joko yhtiön rahoituskulujen nousun tai vaatimuksen vieraan pääoman ehtoisten lainojen joko osittaiseen tai kokonaiseen nopeaan takaisinmaksuun. Suurimmat riskit kovenanttien rikkoutumiseen liittyvät markkinatilanteesta johtuvasta käyttökatteen heilahtelusta tai mahdollisesta tarpeesta yhtiön käyttöpääoman lisäämiseen vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella. Riskiä hallitaan neuvotteluilla rahoittajien kanssa sekä ylläpitämällä valmiutta erilaisiin rahoitusratkaisuihin. Ixonosilla on normaalin toimintansa vaatimat kassavarat käytössään. RAHOITUSRISKIEN HALLINTA. Yhtiö altistuu normaalissa liiketoiminnassaan useille rahoitusriskeille. Riskienhallinnan tavoitteena on minimoida rahoitusmarkkinoiden muutosten haitalliset vaikutukset yhtiön tulokseen. Ixonos-konsernin pääasialliset rahoitusriskit ovat pääoman riittävyys sekä korkoriskit. Ixonos-konsernin pitkäaikainen rahoitus on järjestetty pääosin kahden päärahoittajan kanssa. Yhtiö voi myös myöhemmin päättää osakeannin järjestämisestä. Mikäli yleinen taloustilanne ajautuisi poikkeuksellisen pitkäaikaiseen taantumaan, se todennäköisesti kasvattaisi konsernin rahoituskustannuksia suhteessa liiketoiminnan tuottoihin, koska yleisen taantuman aikana tuloksentekokyvyn ja liiketoiminnan kassavirran oletetaan pienentyvän. Edellä mainitut seikat saattaisivat heikentää myös konsernin ulkopuolisen rahoituksen saatavuutta ja taloudellista asemaa. Riskienhallinnan toteutuksesta vastaa emoyhtiön rahoitustoiminto. Sen tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja suojata rahoitukseen liittyvät riskit yhteistyössä liiketoimintayksiköiden kanssa. Korkoriski. Yhtiön tulot sekä operatiiviset rahavirrat ovat pääosin riippumattomia markkinakorkojen vaihteluista. Yhtiö on altistunut rahavirran korkoriskille lainasalkun kautta, joka koostuu lyhytaikaisista ja pitkäaikaisista vaihtuvakorkoisista lainoista. Yhtiön riskienhallinnan tavoitteena korkoriskin osalta on minimoida korkojen muutoksista aiheutuvat haitalliset vaikutukset yhtiön tulokseen. Korkoriskien hallinnan toteutustapana yhtiö soveltaa erilaisten suojaavien korkoinstrumenttien käyttöä. Maksuvalmiusriski. Niiden rahalaitoslainojen määrä, joita kovenantit koskevat, oli pääomamäärältään yhteensä 5,1 miljoonaa euroa ( : 11,6 miljoonaa euroa) yhtiön omavaraisuusaste oli 50,2 prosenttia, korollisten velkojen ja käyttökatteen suhde oli 0,98 sekä korollisten nettovelkojen ja käyttökatteen suhde oli 0,84. Rahoitusvelkojen erääntyminen. Yhtiön päärahoittajien myöntämiin lainoihin liittyy kovenantteja. Mikäli yhtiö ei täytä kovenanttisopimuksessa määriteltyjä kovenanttirajoja, rahoittajilla on oikeus irtisanoa takaisinmaksettavaksi lainat, joita kovenanttisopimus koskee. Noudatettava kovenanttitaso tarkistetaan puolivuosittain rullaavan kahdentoista (12) kuukauden perusteella: omavaraisuusasteen tulee olla vähintään 6 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

9 35 prosenttia ajankohdasta riippuen. Osassa lainoista korollisten velkojen (oikaistun taseen korolliset velat pois lukien leasingvastuukanta ja pääomalainat) ja käyttökatteen suhteen tulee olla enintään 2,5:1 sekä osassa lainoista korollisten nettovelkojen (oikaistun taseen korolliset nettovelat pois lukien leasingvastuukanta ja pääomalainat) ja käyttökatteen suhde tulee olla enintään 2,5:1. Korollisten velkojen ja käyttökatteen suhde sekä korollisten nettovelkojen ja käyttökatteen suhde lasketaan Yritystutkimusneuvottelukunnan määrittelemän laskentakaavan mukaisesti. Vaihtuvakorkoisten lainasopimusten mukainen korko vaihtelee yhden kuukauden kahdentoista kuukauden euriborin välillä lisättynä marginaalilla, jonka vaihteluväli on 0,35 3,5 prosenttiyksikköä. Yhtiön riskienhallinnan tavoitteena maksuvalmiusriskin osalta on turvata riittävät likvidit varat toiminnan rahoittamiseksi ja erääntyvien lainojen takaisinmaksuun. Yhtiössä pyritään jatkuvasti arvioimaan ja seuraamaan liiketoiminnan vaatimaa rahoituksen määrää, jotta edellä mainittu tavoite toteutuisi. Yhtiön rahavarat koostuvat lähes kokonaan pankkitileillä olevista varoista. Yhtiön maksuvalmiutta ja rahoituksen riittävyyttä seurataan jatkuvasti konsernin rahoituksesta vastaavan toiminnon puolesta. Mahdolliset häiriöt perusliiketoiminnan rahavirrassa heikentäisivät yhtiön taloudellista asemaa. Käyttöpääoman tarpeen kasvua hallitaan luomalla riittävät puskurit varojen riittävyyden varmistamiseksi yhdessä rahoittajien kanssa sekä tehostamalla käyttöpääoman kiertoa. Maksuvalmiuden turvaamiseksi yhtiöllä on yhteensä 3,1 miljoonan euron kahdenkeskiset luottolimiittisopimukset. Limiitit ovat pankkia sitovia ja ne ovat voimassa toistaiseksi. Käyttämättömien luottolimiittien määrä oli 3,9 miljoonaa euroa ( : 2,7 miljoonaa euroa). Luottoriski. Konsernin luottoriskejä hallitaan seuraamalla asiakaskohtaisia avoimia saatavia sekä maksukäyttäytymistä säännöllisesti. Konserni tarkistaa asiakkaidensa luottokelpoisuuden aina ennen sitovan sopimuksen solmimista. Yhtiön luottoriski on vähäinen. Konsernin liiketoiminnasta 92 prosenttia koostuu 20 suurimman asiakkaan nettomyynnistä. Suurimmat asiakkaat ovat suomalaisia tai Suomessa toimivia tietoliikenne-, informaatioteknologia-, pankki- ja vakuutussektorilla sekä julkishallinnossa toimivia yrityksiä. Laskutusvaluuttana näissä asiakasryhmissä on yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta euro. Saamisiin ei liity merkittäviä luottoriskikeskittymiä. Rahoitustoiminnan ulkoisten transaktioiden vastapuolina ovat suurimmat pohjoismaiset pankit. Valuuttariski. Yhtiö toimii pääasiassa euroalueella ja joko euroilla tai euroon kiinteästi sidotuilla valuutoilla. Yhtiö ei ole altistunut merkittävästi eri valuuttapositioista aiheutuville transaktioriskeille ja riskeille, jotka syntyvät kun eri valuutoissa olevat sijoitukset muunnetaan emoyrityksen toimintavaluuttaan. Kaikki yhtiön lainat ovat euromääräisiä. Yhtiön kansainvälinen toiminta on kuitenkin lisääntynyt ja sen odotetaan lisääntyvän entisestään, jolloin muiden kuin euroon sidottujen valuuttojen määrä kasvaa. Yhtiö pyrkii suojautumaan valuuttariskejä vastaan valuuttatermiineillä ja muilla mahdollisilla keinoilla, joilla valuutan vaihteluita suhteessa euroon saataisiin pienennettyä. Tilikauden lopussa konsernilla ei ollut voimassa yhtään valuuttariskeiltä suojaavaa sopimusta. HALLITUS, TOIMITUSJOHTAJA JA TILINTARKASTAJAT. Varsinaisessa yhtiökokouksessa vahvistettiin yhtiön hallituksen jäsenmääräksi 8 jäsentä. Hallitukseen valittiin uudelleen Tero Laaksonen, Pertti Ervi, Peter Eriksson, Matti Järvinen, Matti Makkonen, Markku Toivanen sekä uusina jäseninä Paul Ehrnrooth ja Kirsti-Marja Kuivalainen. Hallitus valitsi puheenjohtajakseen edelleen Tero Laaksosen ja varapuheenjohtajaksi Pertti Ervin. Hallitus kokoontui tilikauden aikana yhteensä 21 kertaa. Yhtiön toimitusjohtajana on alkaen toiminut Kari Happonen. Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Heikki Lassila. LÄHIPIIRILAINAT. Johdon kannustinjärjestelmän osakeomistusta varten johdon edustajat perustivat Ixonos Management Invest Oy:n -nimisen yhtiön. Osana järjestelyä Ixonos Oyj:n hallitus päätti antaa Ixonos Management Invest Oy:lle euron suuruisen korollisen lainan yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Lainan korko on 12 kk:den Euribor + 1%. Hankitut osakkeet ovat lainan panttina Ixonos Oyj:llä. EMOYHTIÖ. Emoyhtiö Ixonos Oyj:n liikevaihto vuonna 2010 oli 10,4 MEUR (2009: 10,2 MEUR), mikä on 1 % enemmän kuin edellisvuonna. Liiketulos oli -3,7 MEUR (2009: -11,4 MEUR) ja voitto ennen veroja 2,4 MEUR (2009: -3,6 MEUR). Tilikauden voitto oli 1,8 MEUR (2009: -4,5 MEUR), mikä on 17,5 prosenttia liikevaihdosta. Vuonna 2009 yhtiön liiketulosta pienensi 7,2 MEUR suuruinen tytäryhtiöosakkeisiin tehty alaskirjaus. Taseen loppusumma oli 73,5 MEUR (2009: 70,4 MEUR). Oma pääoma oli 24,9 MEUR (2009: 15,8 MEUR). Omavaraisuusaste oli 33,9 prosenttia (2009: 22,4). Emoyhtiön likvidit varat olivat tilikauden lopussa 0,2 MEUR (2009: 1,1 MEUR). Henkilöstön määrä oli tilikauden aikana keskimäärin 67 (2009: 72) ja kauden lopussa 65 (2009: 71). Palkat ja palkkiot olivat 4,3 miljoonaa euroa (2009: 4,1 MEUR), eläkekulut 0,6 miljoonaa euroa (2009: 0,7 MEUR) ja muut henkilösivukulut 0,1 miljoonaa euroa (2009: 0,2 MEUR). Henkilöstökulut yhteensä olivat 5,0 miljoonaa euroa (2009: 5,0 MEUR), mikä oli noin 35,1 prosenttia kokonaismenoista (2009: 22,8 %). Liiketoiminnan rahavirta oli tilikaudella 0,1 MEUR (2009: 1,2 MEUR). TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT. Gartnerin tutkimusten mukaan maailmanlaajuisten älypuhelin- sekä älypuhelimissa käytettävien palveluiden markkinoiden odotetaan edelleen kasvavan voimakkaasti vuoden 2011 aikana. Lisäksi langattoman tiedonsiirron käytön odotetaan leviävän edelleen yhä uusille kulutuselektroniikan alueille. Market-Vision IXONOS I TILINPÄÄTÖS

10 mukaan Suomen ICT-markkinat kasvavat vuoden 2011 aikana noin 4 prosenttia, mikä on lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa. Nokia Oyj tiedotti uudesta strategiastaan, jonka osana Nokia suunnittelee ottavansa Windows Phonen ensisijaiseksi älypuhelinstrategiakseen. Ixonos Oyj on toimittanut Nokialle tuotekehitys- ja ohjelmistokehityspalveluita Nokian tällä hetkellä käyttämille S40-, Symbian- ja MeeGo-tuotealustoille. Ixonosin tiedot Nokian uuden strategian vaikutuksista Nokian Ixonosilta ostamiin palveluihin rajoittuvat toistaiseksi Nokian julkisuudessa esittämiin tietoihin. Yhtiön avainasiakkaan strategiassa tapahtuvilla muutoksilla voi olla merkittävä vaikutus Ixonos-konsernin Mobile Terminals & Software sekä Media & Communities -liiketoiminta-alueiden ja siten myös koko konsernin toimintaan, tuloksentekokykyyn ja taloudelliseen asemaan. Mikäli yhtiön avainasiakkaan palveluostojen volyymissä tapahtuisi nopea olennainen negatiivinen muutos, ovat Ixonos-konsernin mahdollisuudet korvaavan asiakasvolyymin kasvattamiseen lyhyellä ajanjaksolla rajoitettuja huolimatta siitä, että Ixonosilla on valmiudet tarjota tuotekehitys- ja ohjelmistokehityspalveluita myös muille kuin Nokian nykyisin käyttämille tuotealustoille, mukaan lukien Windows Phone ja Android -alustoille. Ixonos lausui julkaistussa tilikautta 2010 koskevassa tilinpäätöstiedotteessaan tulevaisuuden näkymistään seuraavaa: Koko vuoden 2011 liikevaihdon ennustetaan ylittävän selvästi edellisen vuoden liikevaihdon. Koko vuoden liikevoiton odotetaan ylittävän selvästi viime vuoden liikevoiton. Mikäli yhtiön avainasiakkaan palveluostojen volyymissä tapahtuisi olennainen negatiivinen muutos vuonna 2011, olisi epätodennäköistä, että ennusteet liikevaihdon ja -voiton kasvusta toteutuisivat. Yhtiö ilmoitti julkaistussa tiedotteessaan tarkentavansa lähiajan epävarmuustekijöitä sekä näkymiä vuodelle 2011 välittömästi saatuaan lisätietoa Nokian strategiamuutosten vaikutuksista toimintaansa. Yhtiön tavoitteena on edelleen jatkaa toiminnan tehostamista, palveluiden kehittämistä, palvelutuotannon laajentamista edullisemman kustannustason maissa sekä vahvistaa liiketoiminnan kassavirtaa ja kannattavuutta. HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE. Hallitus ehdottaa, että voitonjakokelpoiset varat jätetään omaan pääomaan eikä osakkeenomistajille jaeta osinkoa tilikaudelta IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

11 Konsernin tuloslaskelma (IFRS) Liite Liikevaihto 2, 4, Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot 2, Liikearvon arvonalentuminen 10, Liiketoiminnan muut kulut Kulut yhteensä Liikevoitto Rahoitustuotot Rahoituskulut Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä Voitto ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto Jakautuminen Emoyhtiön omistajille Määräysvallattomille omistajille Laimentamaton osakekohtainen tulos 23 0,25-0,51 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos 23 0,25-0,51 Laaja tuloslaskelma Liite Tilikauden tulos Muut laajan tuloksen erät Muuntoeron muutos Tilikauden laaja tulos Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille Määräysvallattomille omistajille Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä IXONOS I TILINPÄÄTÖS

12 Konsernin tase (IFRS) Liite VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Laskennalliset verosaamiset Myytävissä olevat sijoitukset Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Myyntisaamiset 4, 16, Muut saamiset 16, Rahavarat Lyhytaikaiset varat yhteensä VARAT YHTEENSÄ Liite OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Kertyneet voittovarat Tilikauden voitto Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä Määräysvallattomien omistajien osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Rahoitusvelat 19, 20, Laskennalliset verovelat 13, Pitkäaikaiset velat yhteensä Lyhytaikaiset velat Ostovelat Lyhytaikaiset rahoitusvelat 20, 21, Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 21, Muut velat 21, Lyhytaikaiset velat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä 10 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

13 Konsernin rahavirtalaskelma Liite Liiketoiminnan rahavirta Tilikauden voitto Liiketoiminnan rahavirran oikaisut Verot Poistot 2, Liikearvon arvonalentuminen 10, Muut oikaisut Rahoitustuotot ja -kulut Tulorahoitus ennen käyttöpääoman muutosta, korkoja ja veroja Käyttöpääoman muutos Saadut korot Maksetut korot Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myyntivoitto Maksetut verot Liiketoiminnan nettorahavirta Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin 14, Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynti Saadut osingot Tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla Investointien nettorahavirta Rahavirrat ennen rahoitusta Rahoituksen rahavirta Pitkäaikaisten lainojen nosto 19, Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksu 19, Lyhtaikaisten lainojen nostot 19, Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut 19, Maksetut osingot 0 0 Osakemerkinnöistä saadut maksut Rahoituksen nettorahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä IXONOS I TILINPÄÄTÖS

14 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Sijoitetun Määräysvapaan vallattomien Oma Osake- Ylikurssi- pääoman Omat Muunto- Kertyneet omistajien pääoma pääoma rahasto Osakeanti rahasto osakkeet erot voittovarat Yhteensä osuus yhteensä Oma pääoma Tilikauden laaja tulos Uusmerkintä Osakeperusteinen palkitseminen Johdon kannustinjärjestelmä Oma pääoma Sijoitetun Määräysvapaan vallattomien Oma Osake- Ylikurssi- pääoman Omat Muunto- Kertyneet omistajien pääoma pääoma rahasto Osakeanti rahasto osakkeet erot voittovarat Yhteensä osuus yhteensä Oma pääoma Tilikauden laaja tulos Uusmerkintä Osakeperusteinen palkitseminen Oma pääoma Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä 12 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

15 Konsernin tunnusluvut IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS Liikevaihto Liikevaihto, lisäys % 26,7 % -10,7 % 26,8 % 51,2 % 43,0 % Liikevoitto % liikevaihdosta 6,3 % -6,0 % 8,2 % 7,9 % 10,1 % Voitto ennen veroja % liikevaihdosta 5,4 % -8,1 % 6,3 % 7,4 % 9,6 % Taseen loppusumma Oman pääoman tuotto - % 13,7 % -27,0 % 15,1 % 19,4 % 29,8 % Sijoitetun pääoman tuotto - % 14,1 % -9,4 % 15,9 % 19,4 % 28,2 % Korollinen vieras pääoma Rahoitus- ja rahavarat Nettovelkaantumisaste 36,6 % 81,4 % 74,8 % 33,8 % 18,1 % Omavaraisuusaste 50,2 % 36,8 % 40,1 % 46,1 % 42,7 % Investoinnit % liikevaihdosta 5,0 % 3,6 % 21,7 % 26,6 % 10,3 % Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä Henkilöstön lukumäärä tilikauden lopussa Osakekohtaiset tunnusluvut Tulos/osake euro, laimennettu* 0,25-0,51 0,31 0,31 0,30 Tulos/osake euro, laimentamaton* 0,25-0,51 0,31 0,32 0,31 P/E-luku* 10,28-5,33 4,53 11,89 9,55 Päätöskurssi 2,53 2,72 2,23 5,97 4,63 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin* Osakkeiden lukumäärä tilikauden lopussa Optiolaimennuksella oikaistu osakemäärä keskimäärin* Optiolaimennuksella oikaistu osakemäärä tilikauden lopussa Osinko/tulos-% 0,00 % 0,00 % 0,00 % 50,84 % 68,86 % Osinko/osake 0,00 0,00 0,00 0,18 0,27 Efektiivinen osinkotuotto-% 0,00 0,00 0,00 3,02 5,83 Oma pääoma / osake 1,87 2,06 2,72 2,42 1,47 * Vuoden 2010 osakeannilla on oikaistu vertailutietona esitettävät osakekohtaiset tunnusluvut IXONOS I TILINPÄÄTÖS

16 Tunnuslukujen laskentaperiaatteet Oman pääoman tuotto = Tilikauden tulos Oma pääoma (keskimäärin vuoden aikana) x 100 Sijoitetun pääoman tuotto = (Voitto ennen veroja + rahoituskulut) Taseen loppusumma korottomat velat (keskimäärin vuoden aikana) x 100 Omavaraisuusaste % = Oma pääoma Taseen loppusumma saadut ennakot x 100 Nettovelkaantumisaste = Korolliset velat korolliset varat Oma pääoma Laimennettu osakekohtainen tulos = Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin vuoden aikana Oma pääoma osaketta kohti = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä Osinko/tulos = Tilikaudelta jaettava osinko Tilikauden tulos P/E-luku = Pörssikurssi tilikauden lopussa Laimennettu osakekohtainen tulos Efektiivinen osinkotuotto = Osinko/osake Pörssikurssi tilikauden lopussa x 100 Laimennusvaikutus = Yhtiön osakemäärä lisättynä allokoitujen optioiden määrällä optioiden merkintähinnalla hankittavien omien osakkeiden määrä käyttäen hinnoittelussa tilikauden vaihdolla painotettua keskikurssia 14 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

17 1. Konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteet KONSERNIN PERUSTIEDOT. Ixonos Oyj on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Helsinki. Emoyhtiö Ixonos Oyj:n osakkeet on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä vuodesta 1999 lähtien. Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja. Yhtiö kehittää yhdessä asiakkaittensa kanssa tuotteita ja palveluita, jotka tuottavat elämyksellisiä digitaalisia kokemuksia, ajasta ja paikasta riippumatta. Yhtiön asiakasyritykset hyödyntävät uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uutta tuottavuutta. Ixonos pyrkii toimimaan strategisena kumppanina johtaville innovaattoreille tarjoamalla palveluita, jotka ulottuvat konseptisuunnittelusta, konsultoinnista ja projektijohtamisesta ohjelmistotuotantoon ja -ylläpitoon. Ixonosin strategisena pyrkimyksenä on laajentaa ratkaisujaan ja palvelujaan kattamaan mobiilien Internet-palveluiden koko elinkaari konseptoinnista ylläpitoon. Ixonosin ratkaisut kattavat kaikki käyttökokemuksen osa-alueet päätelaitteista ja käyttöliittymistä mobiileja Internet-palveluita ylläpitäviin taustajärjestelmiin asti. Device Creation Centre, Ixonosin älypuhelimien tuotekehityskeskus, tarjoaa mobiilipäätelaitteiden tuotekehityspalveluja ohjelmistosuunnittelun lisäksi laitteiden mekaniikka- ja elektroniikkasuunnitteluun. Yksikkö mahdollistaa aiempaa kokonaisvaltaisempien seuraavan sukupolven älypuhelimien tuotekehityspalveluiden tarjoamisen sekä nykyisille että uusille kansainvälisille laitevalmistaja- ja operaattoriasiakkaille. Yksikössä suunnitellaan maailman johtavien teknologiatoimittajien uusille tehokkaille piiriperheille sekä Android-, MeeGo- ja Symbian-käyttöjärjestelmille perustuvia älypuhelimia. Konsernin asiakaskunta koostuu maailman johtavista matka- ja älypuhelinvalmistajista, verkkotoimittajista ja teleoperaattoreista sekä suomalaisista rahoitus-, teollisuus- ja palvelualojen yrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista. Ixonosin toimipisteet sijaitsevat Suomessa, Isossa-Britanniassa, Kiinassa, Saksassa, Slovakiassa, Tanskassa, Virossa ja Yhdysvalloissa. Ixonosin liiketoiminta on organisoitu kolmeen segmentt iin: Mobile Terminals & Software, Media & Communities ja Business Solutions. Mobile Terminals & Software liiketoimintaalueeseen kuuluvat mobiilipäätelaitteiden ja -ohjelmistojen tuotekehityspalvelut. Media & Communities -liiketoimintaalueeseen kuuluvat digitaalisen sisällön jakeluun ja verkkoyhteisöjen viestintään liittyvät päätelaiteriippumattomat internet-palvelut. Business Solutions -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat yritysten liiketoimintaohjelmistojen ja -järjestelmien sekä julkishallinnon sähköisen asioinnin kehityspalvelut. Hallitus on hyväksynyt tilinpäätöksen julkaistavaksi Suomen osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tilinpäätös sen julkistamisen jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on myös mahdollisuus tehdä päätös tilinpäätöksen muuttamisesta. LAATIMISPERUSTA. Ixonosin konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Kansainvälisillä standardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä EU:n asetuksessa (EY) n:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisten, IFRS-säännöksiä täydentävien kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön vaatimusten mukaiset. Tilinpäätöstiedot esitetään euroina ja ne perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin lukuun ottamatta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia rahoitusvaroja. Konserni on soveltanut alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja sekä tulkintoja, jotka ovat voimassa alkaen: IFRS 3 (uudistettu) Liiketoimintojen yhdistäminen: Liiketoimintojen yhdistämiseen sovelletaan uudistetun standardin mukaan edelleen hankintamenetelmää, johon on tosin tehty joitakin merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi kaikki hankinnan toteuttamiseksi suoritetut maksut on kirjattava hankintaajankohdan käypiin arvoihin ja veloiksi luokitellut ehdolliset maksut arvostetaan myöhemmin käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Jokaisen hankinnan kohdalla saadaan valita, perustuuko määräysvallattomien omistajien osuuden arvostus käypään arvoon vai näiden suhteelliseen osuuteen hankinnan kohteen nettovarallisuudesta. Kaikki hankintaan liittyvät menot kirjataan kuluiksi. IAS 2 (uudistettu) Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös: Uudistetun standardin mukaan määräysvallattomien omista jien kanssa toteutuneiden liiketoimien vaikutukset on kirjattava omaan pääomaan, jos määräysvalta ei muutu eikä näistä liiketoimista synny enää liikearvoa tai voittoja ja tappioita. Standardissa ohjeistetaan myös kirjanpitokäsittelyä tilanteessa, jossa määräysvalta menetetään. Mahdollinen jäljelle IXONOS I TILINPÄÄTÖS

18 jäävä omistusosuus arvostetaan käypään arvoon ja voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti. IFRIC 12 Palvelutoimilupajärjestelyt: Tulkinta koskee sopimusjärjestelyjä, joissa yksityinen taho osallistuu julkisten palveluiden kehittämiseen, rahoittamiseen, toteuttamiseen tai infrastruktuurin ylläpitoon. Tulkinnalla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRIC 15 Kiinteistöjen rakentamissopimukset: Tulkinta selventää käsitelläänkö sopimuksia kiinteistöjen rakentamisessa IAS 11 Pitkäaikaishankkeet vai IAS 18 Tuotot -standardin mukaisesti ja millä tavalla rakennusprojekteja on tuloutettava. Tulkinnalla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IAS 39 (muutos) Suojauskohteiksi hyväksyttävät erät: Muutoksen mukaan inflaatiota ei voida erikseen määrittää suojattavaksi komponentiksi kiinteäkorkoisessa velassa. Lisäksi silloin, kun optioihin sovelletaan suojauslaskentaa, ei option aika-arvoa voida enää sisällyttää suojaamaan yksipuolista riskiä. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRS 2 (muutos) Osakeperusteiset maksut käteisvaroina maksettavat osakeperusteiset liiketoimet konsernissa: Muutos selventää IFRS 2:n soveltamisalaa. Sen mukaan sen yhteisön, joka vastaanottaa tuotteita tai palveluita, tulee noudattaa IFRS 2:ta, vaikka kyseinen yhtiö ei olisi velvollinen luovuttamaan käteisvaroja osakeperusteisesti. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRIC 16 Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukset: IFRIC 16 selventää ulkomaisen nettoinvestoinnin suojauksen kirjanpitokäsittelyä. Tämä tarkoittaa, että ulkomaisen nettoinvestoinnin suojaus liittyy eroihin toimintavaluutassa, eikä esittämisvaluutassa. Lisäksi suojausinstrumentin haltija voi olla mikä tahansa konserniyhtiö. IAS 21, Valuuttakurssien muutosten vaikutukset -standardin määräykset soveltuvat suojattavaan erään. Tulkinnalla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRIC 17 Muiden kuin käteisvarojen jakaminen omistajille: Tulkinta sisältää ohjeistusta sellaisten järjestelyjen kirjanpitokäsittelystä, joissa yritys jakaa omistajille muita varoja kuin käteisvaroja joko oman pääoman rahastosta tai osinkona. IFRS 5:een tehtiin samalla muutos, jonka mukaan omaisuuserät luokitellaan omistajille jaettaviksi vain silloin, kun ne ovat valmiita jaettaviksi senhetkisessä kunnossaan ja niiden jakaminen on erittäin todennäköistä. Tulkinnalla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRIC 18 Omaisuuserien siirrot asiakkailta: Tulkinta selvittää IFRS-standardien vaatimuksia koskien sellaisia sopimuksia, joissa yhteisö saa asiakkailta aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen, jota yhteisön on käytettävä liittääkseen asiakas johonkin verkkoon tai mahdollistaakseen asiakkaalle joidenkin tavaroiden tai palveluiden toimituksen. Tulkinnalla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRIC 19 ja IAS 39 (muutos) Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi luokittelun muutoksen yhteydessä: Muutokset selventävät, että siirrettäessä rahoitusvaroja pois käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien ryhmästä, tulee kaikki kytketyt johdannaiset arvioida uudelleen ja tarvittaessa käsitellä tilinpäätöksessä erillään pääsopimuksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IASB julkaisi huhtikuussa 2009 parannuksia 12 standardiin osana vuosittaisia parannuksia standardeihin (improvements to IFRSs). Näillä parannuksilla ei ole ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Konserni ottaa käyttöön vuonna 2011 seuraavat standardit, tulkinnat ja muutokset olemassa oleviin standardeihin: IAS 24 (uudistettu) Lähipiiriä koskevat tiedot tilinpäätöksessä: Uudistetussa standardissa on selkeytetty ja yksinkertaistettu lähipiirin määritelmää, ja julkiseen valtaan yhteydessä olevilta yhteisöiltä on poistettu vaatimus kaikkien julkisen vallan tai muiden julkiseen valtaan yhteydessä olevien yhteisöjen kanssa toteutuneiden liiketoimien yksityiskohtien esittämisestä. Standardilla ei tule olemaan olennaista vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IAS 32 (muutos) Liikkeelle laskettujen oikeuksien luokittelu: Muutos koskee sellaisten liikkeelle laskettujen oikeuksien kirjanpitokäsittelyä, jotka ovat muun kuin liikkeeseenlaskijan toimintavaluutan määräisiä. Tiettyjen ehtojen täyttyessä tällaiset oikeudet luokitellaan nyt omaksi pääomaksi riippumatta siitä, missä valuutassa toteutushinta on määritetty. Aiemmin tällaiset oikeudet käsiteltiin johdannaisvelkoina. Muutosta sovelletaan takautuvasti IAS 8:n Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet, kirjanpidollisten arvioiden muutokset ja virheet mukaisesti. Muutoksella ei tule olemaan olennaista vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRIC 19 Rahoitusvelkojen kuolettaminen oman pääoman ehtoisilla instrumenteilla: Tulkinta selventää kirjanpitokäsittelyä tapauksessa, jossa rahoitusvelan ehdot neuvotellaan uudelleen ja sen tuloksena yritys laskee liikkeeseen oman pääoman ehtoisia instrumentteja velkojalleen kuolettaakseen rahoitusvelan osaksi tai kokonaan (velan vaihtaminen omaksi 16 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

19 pääomaksi). Tulkinnan mukaan on kirjattava tulosvaikutteisesti voitto tai tappio, joka määritetään rahoitusvelan kirjanpitoarvon ja liikkeeseen laskettujen oman pääoman ehtoisten instrumenttien käyvän arvon erotuksena. Jos liikkeeseen laskettujen oman pääoman ehtoisten instrumenttien käypä arvo ei ole luotettavasti määritettävissä, niiden arvostus perustuu kuoletetun rahoitusvelan käypään arvoon. Tulkinnalla ei tule olemaan vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRIC 14 (muutos) Etukäteen suoritetut vähimmäisrahastointivaatimukseen perustuvat maksut: Muutoksella korjataan eitoivottu vaikutus, joka on seurannut tulkinnasta IFRIC 14 IAS 19 Etuuspohjaisesta järjestelystä johtuvan omaisuuserän yläraja, vähimmäisrahastointivaatimukset ja näiden välinen yhteys. Ilman näitä muutoksia yritykset eivät saisi merkitä varoiksi taseeseen joitakin vapaaehtoisesti etukäteen suorittamiaan vähimmäisrahastointivaatimukseen perustuvia maksuja. Tämä ei ollut tarkoituksena, kun IFRIC 14 julkaistiin, ja näiden muutosten tarkoituksena on ongelman korjaaminen. Muutoksella ei tule olemaan vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IASB julkaisi heinäkuussa 2010 parannuksia seitsemään standardiin tai tulkintaan osana vuosittaisia parannuksia standardeihin (Improvements to IFRSs). Euroopan unioni (EU) ei ole vielä hyväksynyt parannauksia sovellettavaksi EU:ssa. Konserni ottaa muutokset käyttöön EU:n hyväksymisen jälkeen. Konsernin johto on selvittämässä muutosten mahdollisia vaikutuksia konsernitilinpäätökseen. Muutokset koskevat seuraavia standardeja: IAS 27 (muutos) Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös: Muutoksella selvennetään, että IAS 27:n seurauksena tehtyjä muutoksia IAS 21:een Valuuttakurssien muutosten vaikutukset, IAS 28:aan Sijoitukset osakkuusyrityksiin ja IAS 31:een Osuudet yhteisyrityksissä sovelletaan ei-takautuvasti tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla tai aiemmin, jos IAS 27 on otettu käyttöön aiemmin. IAS 34 (muutos) Osavuosikatsaukset: Muutos sisältää havainnollistavaa ohjeistusta IAS 34:n mukaisten esittämisperiaatteiden soveltamisesta ja lisää esitettäviä tietoja koskevia vaatimuksia. Konserni ottaa käyttöön vuonna 2012 tai myöhemmin seuraavat standardit, tulkinnat ja muutokset olemassa oleviin standardeihin: IFRS 9 Rahoitusvarojen luokittelu ja arvostaminen*: IFRS 9:n rahoitusvarojen luokittelua ja arvostamista koskeva osuus julkaistiin marraskuussa Se on ensimmäinen vaihe prosessissa, jonka tarkoituksena on korvata IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen uudella standardilla. IFRS 9 sisältää uudenlaisia vaatimuksia rahoitusvarojen luokittelusta ja arvostuksesta ja se tulee todennäköisesti vaikuttamaan rahoitusvarojen kirjanpitokäsittelyyn konsernissa. Konserni ottaa uuden standardin käyttöön todennäköisesti aikaisintaan vuonna EU ei ole kuitenkaan hyväksynyt muutosta vielä sovellettavaksi. Johto on parhaillaan selvittämässä standardin vaikutuksia konsernitilinpäätökseen. IFRS 3 (muutokset) a) Siirtymäsäännöt, jotka koskevat ehdollista vastiketta liiketoimintojen yhdistämisessä, joka on toteutunut ennen uudistetun standardin voimaantuloa b) Määräysvallattomien omistajien osuuden arvostaminen c) Osakeperusteiset palkitsemisjärjestelyt, joita ei korvata hankkijaosapuolen järjestelyillä tai korvataan niillä vapaaehtoisesti. IFRS 7 (muutos) Rahoitusinstrumentit: Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot: Muutoksessa korostetaan rahoitusinstrumentteihin liittyvien riskien luonnetta ja laajuutta koskevien tilinpäätöksessä esitettävien laadullisten ja määrällisten tietojen välistä yhteyttä. IAS 1 (muutos) Tilinpäätöksen esittäminen oman pääoman muutoslaskelma: Muutoksella selvennetään, että yrityksen on esitettävä muiden laajan tuloksen erien erittely jokaisen oman pääoman erän osalta joko oman pääoman muutoksia osoittavassa laskelmassa tai liitetiedoissa. IFRS 9 Rahoitusvelkojen luokittelu ja arvostaminen*: IFRS 9 -standardin toinen osio julkaistiin lokakuussa Se täydentää täydentää marraskuussa 2009 julkaistua rahoitusvarojen luokittelua ja arvostamista koskevaa IAS 39 -standardin uudistuksen ensimmäistä vaihetta. Uuden standardin mukaan rahoitusvelkojen kirjaamisen ja arvostamisen tulisi pysyä samana paitsi niiden rahoitusvelkojen osalta, joihin sovelletaan käyvän arvon optiota. Konserni ottaa muutoksen käyttöön todennäköisesti aikaisintaan vuonna EU ei ole kuitenkaan hyväksynyt muutosta vielä sovellettavaksi. Uuden standardin ei odoteta vaikuttavan rahoitusvelkojen kirjanpitokäsittelyyn konsernissa. * Kyseistä standardia/tulkintaa tai muutosta ei vielä ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa. IXONOS I TILINPÄÄTÖS

20 IFRS 7 (muutos) Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot: rahoitusvarojen siirrot*: Muutos edellyttää lisäliitetietoja siirretyistä rahoitusvaroista syntyvistä riskipositioista. Muutos laajentaa yksityiskohtaiset liitetietovaatimukset koskemaan myös sellaisia rahoitusvarojen siirtoja, jotka on pystytty kirjaamaan pois taseesta kokonaisuudessaan, mutta joihin siirtäjällä on edelleen säilynyt jatkuva intressi. Muutos saattaa lisätä tilinpäätöksessä tulevaisuudessa annettavia liitetietoja. KONSOLIDOINTIPERIAATTEET. Konsernitilinpäätös sisältää emoyhtiön, Ixonos Oyj:n sekä kaikki tytäryhtiöt, joissa emoyhtiöllä on suoraan tai välillisesti yli 50 %:n osuus osakkeiden äänimäärästä tai joissa emoyhtiöllä on muutoin määräysvalta. Konsernin keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenomenetelmällä. Hankitut tytäryritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan ja luovutetut tytäryritykset siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Kaikki konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat ja realisoitumattomat voitot sekä sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Hankitun yhtiön varat ja velat arvostetaan käypiin arvoihin hankintahetkellä ja jäljelle jäänyt osuus hankintahinnan ja nettovarallisuuden käyvän arvon erotuksesta on liikearvoa. ERITYISTÄ TARKOITUSTA VARTEN PERUSTETTU YKSIK- KÖ. Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty tytäryhtiön tavoin Ixonos Management Invest Oy, joka on perustettu konsernin johdon osakepalkitsemista varten. Ixonos Oyj:llä on Ixonos Management Invest Oy:ssä osakas- ja lainasopimuksen perusteella määräysvalta ja tämän takia yhtiö on yhdistelty konsernitilinpäätökseen. Ixonos Oyj:llä ei ole omistusta kyseisessä yhtiössä. Yhtiön tuloslaskelma ja tase on yhdistelty konsernitilinpäätökseen järjestelyn alkuhetkestä alkaen. Ixonos Management Invest Oy:n hallussa olevat Ixonos Oyj:n osakkeet ovat konsernitilinpäätöksessä vähennetty konsernin omasta pääomasta. Kannustinjärjestelmä on voimassa kevääseen 2013 saakka, jolloin järjestelmä on tarkoitus purkaa myöhemmin päätettävällä tavalla. Järjestelmää jatketaan kuitenkin vuosi kerrallaan, mikäli Ixonosin osakkeen pörssikurssi on huhtitoukokuussa 2013 tai 2014 alle sen keskihinnan, jolla Ixonos Management Invest Oy hankki omistamansa osakkeet. Ixonosin myöntämä laina maksetaan kokonaisuudessaan takaisin järjestelmän purkamisen yhteydessä viimeistään SEGMENTTIRAPORTOINTI. Ixonosilla oli tilikaudella kolme liiketoimintasegmenttiä: Mobile Terminals & Software, Media & Communities ja Business Solutions. Mobile Terminals & Software -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat mobiilipäätelaitteiden ja -ohjelmistojen tuotekehityspalvelut. Media & Communities -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat digitaalisen sisällön jakeluun ja verkkoyhteisöjen viestintään liittyvät päätelaiteriippumattomat Internet-palvelut. Business Solutions -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat yritysten liiketoimintaohjelmistojen ja -järjestelmien sekä julkishallinnon sähköisen asioinnin kehityspalvelut. Kohdistamaton segmentti sisältää konsernihallinnon kuluja sekä kohdistamattomia varoja ja velkoja. Suoraan liiketoimintaan kuuluvat hallinnon kustannukset on allokoitu liiketoimintasegmenteille liikevaihdon suhteessa. Varat ja velat on kohdistettu segmenteille kunkin erän toiminnallisen luonteen perusteella. Kohdistamattomia eriä ei ole laskennallisesti sisällytetty liiketoimintasegmenteille. Toimintasegmentit raportoidaan tavalla, joka on yhdenmukainen ylimmälle operatiiviselle päätöksentekijälle toimitettavan sisäisen raportoinnin kanssa. Ylimmäksi operatiiviseksi päätöksentekijäksi, joka vastaa resurssien kohdistamisesta toimintasegmenteille ja niiden tuloksen arvioinnista, on nimetty strategisia päätöksiä tekevä konsernin johtoryhmä. ULKOMAANRAHAN MÄÄRÄISET ERÄT. Konsernin yksiköiden tulosta ja taloudellista asemaa koskevat luvut määritetään siinä valuutassa, joka on kunkin yksikön pääasiallisen toimintaympäristön valuutta ( toimintavaluutta ). Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyrityksen toiminta- ja esittämisvaluutta. Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu toimintavaluutan määräisinä käyttäen tapahtumapäivänä vallitsevaa kurssia. Ulkomaanrahan määräiset monetaariset erät on muutettu toimintavaluutan määräisiksi tilinpäätöspäivän kursseja käyttäen. Ulkomaanrahan määräiset ei-monetaariset erät, jotka on arvostettu käypiin arvoihin, on muutettu toimintavaluutan määräisiksi käyttäen arvostuspäivän valuuttakursseja. Muutoin ei-monetaariset erät on arvostettu tapahtumapäivän kurssiin. Ulkomaanrahan määräisistä liiketapahtumista ja monetaaristen erien muuttamisesta syntyneet voitot ja tappiot on merkitty tuloslaskelman rahoituseriin. Liiketoiminnan kurssivoitot ja -tappiot sisältyvät vastaaviin eriin liikevoiton yläpuolelle. Ulkomaisten konserniyritysten tuloslaskelmien tuotto- ja kuluerät on muunnettu euromääräisiksi tilikauden keskikurssin mukaisesti ja taseet tilinpäätöspäivän kursseja käyttäen. Tilikauden tuloksen ja laajan tuloksen muuntaminen eri kursseilla tuloslaskelmassa ja laajassa tuloslaskelmassa sekä taseessa aiheuttaa taseessa omaan pääomaan kirjattavan muuntoeron, jonka muutos kirjataan muihin laajan tuloksen eriin. 18 IXONOS I TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2010

Tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2010 Tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2010 Helsinki, Suomi, 2011-02-10 12:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj Tilinpäätöstiedote 10.2.2011 klo 13:00 Tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2010 IXONOSIN

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus ajalta 1.1. 30.9.2010

Osavuosikatsaus ajalta 1.1. 30.9.2010 1 (14) Ixonos Oyj Osavuosikatsaus 27.10.2010 klo 9:45 Osavuosikatsaus ajalta 30.9.2010 IXONOSIN LIIKEVAIHTO JA TULOS JATKOIVAT KASVUAAN Katsauskausi lyhyesti: Katsauskauden liikevaihto oli 61,8 MEUR (2009:

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN 1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017

Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017 Milj. euroa /2018 /20 Q4/20 20 Liikevaihto 572,4 566,9 547,1 2 232,6 Vertailukelpoinen käyttökate 66,7 79,4 63,1 290,4 Vertailukelpoinen käyttökateprosentti, % 11,7 14,0 11,5 13,0 Käyttökatteen vertailukelpoisuuteen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta 26.10.2015 TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS Tätä täydennystä ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc IXONOS OYJ Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen LIIKETOIMINTAKATSAUS Public 23.3.2009 2 TILIKAUDEN 2009 PÄÄTAPAHTUMIA Markkinatilanne heikkeni finanssikriisiä seuranneen

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018 IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS)

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) Done Solutions Oyj Pörssitiedote 9.8.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2006 oli 7,3 meur (5,8 meur 1-6/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 1,21 miljoonaa euroa (0,89 milj. euroa).

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 1,21 miljoonaa euroa (0,89 milj. euroa). 1 Westend ICT Oyj Pörssitiedote 23.4.2009 klo 8:30 WESTEND ICT -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2009 (IFRS) - Liikevaihto 1,21 milj. euroa (0,89 milj. euroa) - Liiketulos 0,11 milj. euroa (-0,19 milj. euroa)

Lisätiedot

WESTEND ICT -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2009 (IFRS)

WESTEND ICT -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2009 (IFRS) 1 Westend ICT Oyj Tilinpäätöstiedote 11.2.2010 klo 8:50 WESTEND ICT -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2009 (IFRS) - Liikevaihto 4,33 milj. euroa (3,84 milj. euroa) - Liiketulos 0,45 milj. euroa

Lisätiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016

Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016 Oikaistut vertailutiedot tilikausilta 2014 - Q3 2016 Konsernin avainluvut 1-3/2014 1-6/2014 1-9/2014 1-12/2014 1-3/2015 1-6/2015 1-9/2015 1-12/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-9/2016 Liikevaihto 473,2 937,7 1

Lisätiedot

536 561 524 527 567 577 542 547 0 100 200 300 400 500 600 Milj. euroa Liikevaihto 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 % Milj. euroa Vertailukelpoinen käyttökate ja käyttökateprosentti

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot