Rahoitus ja pöhinäillat, Sisä-Savo
|
|
- Helmi Elstelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rahoitus ja pöhinäillat, Sisä-Savo
2 Illan käsikirjoitus: Mannaa Mansikasta Leader-rahoitus ja muut rahoitusvälineet yleishyödyllisen toimintaan, Sanna Kauvosaari Erasmuksella Eurooppaan, Kirsti Häkkinen Kunnan edustajan kommenttipuheenvuoro Ideavartit; villiä ideointia hankkeiksi ja alueen kehittämiseksi Tilaisuus päättyy
3 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden maaseutualueet Yhdistys 1 Suomen 54:stä Leader-ryhmästä, jotka myöntävät Leader-rahoitusta alueelleen oman, paikallisen strategiansa (Mannaa Mansikasta) mukaisesti Yhdistyksen hakema julkinen rahoituskehys ajalle ,7 milj. euroa
4 Faktaa Leader-toiminnasta
5 Mannaa Mansikasta strategia lyhyesti Painopiste 1: Minä ja Me: aktiivinen osallisuus Tavoitteet: Nuorten yrittäjyyskasvatuksen tukeminen ja vakiinnuttaminen Uusien tapojen ja toimintamuotojen löytyminen, jotta paikallinen ääni saadaan kuuluviin päätöksenteossa
6 Toimenpiteet: Nuorten yrittäjyyskasvatuksen käynnistäminen ja vakiinnuttaminen pilottikunnissa kehittämishankkeina Yksilön hyvinvointia lisäävät laajakaistatoimet (esim. sisällöntuotanto verkkoon) Osa-aikaisten asujien ja maahanmuuttajien osallisuuden lisääminen kehittämishankkeilla Tuetaan uusien tapojen ja toimintamuotojen löytymistä, jotta paikallinen ääni saadaan kuuluviin päätöksenteossa Nuorten ja iäkkäiden paikallisvaikuttamisen lisäämiseen tähtäävät kehittämishankkeet/kokeilut Sähköisen osallistumisen toimintamallin kehittäminen Lähimmäisistä välittämisen lisäämiseen tähtäävät toimet.
7 Painopiste 2: Laadukas vapaa-aika ja asuminen Tavoitteet: Arjen sujuvuuden turvaaminen kylillä Eri-ikäisten maaseutuasukkaiden vapaa-ajantoiminnan säilyttäminen monipuolisena Elinympäristön ja luonnon säilyttäminen puhtaana Kyläkaavoituksen edistäminen Kylien mahdollisuuksien tukeminen sähköisiin palveluihin verkon reunoilla Monikulttuurisuuden edistäminen ja kansainvälistyminen Osa-aika -asukkaiden ja paluumuuttajien lisääminen alueella
8 Toimenpiteet: Harrastusmahdollisuuksien säilymisen tukeminen kehittämishankkein, yhteisöllisten tilojen tukeminen rajatummin Kylien erilaisten asumismuotojen kehittäminen Vihreää ajattelua ja kierrätystä edistävät hankkeet Kylien ja kulttuurimaisemien maisemanhoitosuunnittelun tukeminen Tiedottaminen ja kyläkaavaan johtavien selvitysten rahoittaminen Monikulttuurisuutta ja kansainvälistymistä edistävä teemahanke Maaseutukulttuurin säilymistä tukevat toimet Etätyötä edistävät toimet
9 Painopiste 2 jatkuu Etätyötä edistävät toimet Osa-aika -asukkaiden ja paluumuuttajien lisäämiseen tähtäävät toimet Nuorten kasvattaminen monikulttuurisuuteen Uusien toimintamallien etsintä ja synnyttäminen kansainvälisyyttä hyödyntäen Kylien kehittämis- ja turvallisuussuunnitelmat
10 Painopiste 3: Osaaminen, työ ja elinkeinotoiminta Tavoitteet: Maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistaminen ja kannattavuuden parantaminen Uusien yritysten tukeminen ja innovaatioiden edistäminen Uusien yrittämisen ja palvelutuotannon muotojen tukeminen Uusien tapojen löytäminen tuottaa uusia palveluita Uusien tukikelpoisten yritysten saaminen hakijoiksi Paikallisten palvelujen turvaaminen
11 Toimenpiteet: Uusien ja toimivien pienyritysten investointien ja kehittämishankkeiden tukeminen Innovaatioiden edistäminen ja savolainen hulluus Maaseudun palvelukeskuksien syntymistä edistävien selvityshankkeiden tukeminen Palveluiden järjestämistä koskevat pilottihankkeet Etätyötä edistävät toimet Yritysten kv. Toimet
12 Painopiste 3: Osaaminen, työ ja elinkeinotoiminta, Jatkuu Pienyritysten markkinoinnin ja liiketoimintaosaamisen vahvistaminen Kehittämishanke, jonka tavoitteena saada nuoret palaamaan opiskelujen jälkeen kotiseudulleen työhön Laajakaistan mahdollisuuksien hyödyntämistä lisäävä koulutus yrityksille (verkkoliiketoiminta, markkinointi) Alueen elintarviketeollisuutta ja erikoiskasvinviljelyä tukevat toimet Luontomatkailun monipuolistamiseen tähtäävät toimet (palveluiden tuotteistaminen, yhteistyöverkostojen luominen)
13 Leader-rahoitus; Kenelle, miten ja paljonko? Leader-rahoitusta voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset, julkisyhteisöt, säätiöt, osuuskunnat ja yritykset Hakeminen tapahtuu sähköisesti asiointiväylä HYRRÄssä (lisätietoja Hanketuissa ns. vähimmäistuki on 5000 ja maksimitukisumma /hanke Hankkeen toteutusaika maksimissaan 3 vuotta
14 Erilaiset tukimuodot ja tuen määrä (% hyväksyt. kokonaiskustannuksista) Yleishyödyllinen investointituki, tukitaso max. 60 %, kuntien hallinnoimana max. 50 % Yleishyödyllinen kehittämishanketuki, tukitaso max %, kuntien hallinnoimiin hankkeisiin max. 90 % Teemahanke, tukitaso sisällöstä riippuen % Koulutus- ja tiedonvälityshanke, tukitaso max. 100 %
15 Rahoitettavien hankkeiden valinta Mannaa Mansikasta strategiassa esitetyt hankevalintakriteerit: Jokaisen Mansikka ry:n kehittämisohjelman kautta rahoitettavan hankkeen tulee täyttää seuraavat ns. peruskriteerit eli hankkeen tulee: olla Mansikan kehittämisstrategian mukainen edistää kehittämisstrategiaan kirjattujen tavoitteiden saavuttamista perustua tunnistettuun paikalliseen tarpeeseen olla suunnitelmiltaan realistinen (toteutettavissa mm. aikataulullisesti ja kustannusten suhteen)
16 Rahoitettavien hankkeiden valinta Lisäksi hankkeen tulee täyttää vähintään yksi (1) seuraavista kriteereistä. Hankkeen tulee: edistää työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistää ja synnyttää uutta yritystoimintaa parantaa yrityksen toimintaedellytyksiä parantaa alueen asukkaiden elinoloja ja yhteisöllisyyttä edistää maaseudun asukkaiden harrastustoiminnan säilymistä edistää hyvien käytäntöjen leviämistä ja mallintamista edistää oppimista ja osaamista sisältää innovatiivisia sekä kokeilevia ideoita ja toimintoja edistää eri toimijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista edistää alueellista tasa-arvoa
17 Rahoitettavien hankkeiden valinta Kansainvälisten hankkeiden valintakriteerit Kansainvälisten hankkeiden tulee peruskriteerien lisäksi täyttää vähintään yksi (1) seuraavista kriteereistä. Kansainvälisen hankkeen tulee: tuoda lisäarvoa hakijayhteisön toimintaan tuoda mukanaan uusia ideoita, innovaatioita ja toimintoja alueelle edistää tietotaidon ja osaamisen vaihtoa hankkeen keskeisten sidosryhmien välillä edistää hyvien käytäntöjen leviämistä edistää Mansikan toiminta-alueen tuotteiden ja palveluiden kysyntää ja tunnettuutta maailmalla edistää monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta
18 Hankemaailman tärkeitä huomioitavia Hakeminen tapahtuu KATSO-tunnisteella eli yhdistyksillä on oltava myös Y-tunnus Väliaikaisrahoituksen varmistaminen tärkeää; avustus tulee aina jälkikäteen!!
19 Yhdistyksen hallitus v Jäsen Varajäsen erovuoroisuusvuosi Kolmikannan osa, jota edustaa Minna Ropponen Puheenjohtaja 2015 Suonenjoki julkisyhteisö Heikki Kiiski Alma Hyvönen 2016 Tervo yhdistys Matti Vepsäläinen Seija Korhonen 2017 Rautalampi/Tervo julkisyhteisö Esko Ropponen Pekka Hahl 2017 Varkaus yhdistys Aila Riikonen Juuso Markkanen 2016 Vesanto maaseudun asukas Alois Böhmisch Osmo Pulliainen 2016 Leppävirta yhdistys Helena Kauppinen Pekka Manninen 2017 Suonenjoki/Tervo maaseudun asukas Jaana Lyytinen-Tuomela Ari Virta 2015 Rautalampi maaseudun asukas Pirjo Korhonen Aino Kanniainen 2015 Leppävirta julkisyhteisö Petri Markkanen Eino Kuhmonen 2015 Vesanto nuorisojäsen Päätöksen hankkeen rahoittamisesta tekee yhdistyksen hallitus!!
20 Ohjelmakauden aikataulu ja hyödyllisiä linkkejä Komissio ei ole hyväksynyt Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa > Uutta kautta ei voida virallisesti käynnistää Mitä luultavimmin rahoitushaut käynnistyvät välillä tammihuhtikuu 2015 Tiedotamme hauista kotisivuillamme ja facebookissa; liity seuraajaksemme, niin saat ajankohtaisimman tiedon heti!! Nyt hyvää aikaa viimeistellä hankesuunnitelmat valmiiksi, käytä apuna esim. Mansikan hankesuunnittelurunkoa ( > hakuopas)
21 Kiitos Yhteistyössä:
22 För idéer i mänsklig skala Kehittämisyhdistys Mansikka Ainonkatu Suonenjoki p
Rahoitusilta Varkaus 16.2.2015
Rahoitusilta Varkaus 16.2.2015 Illan käsikirjoitus: 18.00 Mannaa Mansikasta Leader-rahoitus ja muut rahoitusvälineet yleishyödyllisen toimintaan, Sanna Kauvosaari 18.45 Yhdistysten varainhankinnan mahdollisuuksia,
Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015
Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
Mansikan teemahaut syksyllä 2015
Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään
Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi
Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet IsoValkeinen 31.3.2015 1 Pekka Stjerna Yleistä maaseudun yritystuesta Maaseudun yritystukea haetaan ELY-keskuksista ja Leaderryhmien kautta
Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta
Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen
Mansikan teemahaut syksyllä 2016
Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet 1 Yritystuet / yleistä Tukea voidaan myöntää päätoimiseen yrittäjyyteen - pääasiallinen toimeentulo ainakin yhdelle yrittäjälle tai työntekijälle Yrityksellä
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Tilannekatsaus 30.3.2015 MYR Hannu Linjakumpu Lapin ELY-keskus
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus 30.3.2015 MYR Hannu Linjakumpu Ohjelman varat toimenpiteittäin Koulutus ja tiedonvälitys Investoinnit fyysiseen omaisuuteen* Maaseudun
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään
Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet
Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Pohjois-Satakunta Ikaalinen
Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden
ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen
ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset
Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015
Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
TERVETULOA! Rahoitusinfotilaisuus. 12.3.2015 Siilinjärvi
TERVETULOA! Rahoitusinfotilaisuus 12.3.2015 Siilinjärvi Illan ohjelma torstaina 12.3.2015 17.30 Kahvitarjoilu, Kalakukko ry 17.45 Tervetuloa, Vesa Lötjönen, kunnanjohtaja 18.00 Rahoitusmahdollisuudet yrityksille
TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit
TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen
1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017
HANKESUUNNITELMA Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Lomake 3306B 1.1. Hakijan nimi Sastamalan kaupunki 1.2. Y-tunnus/ yhdistyksen rekisterinumero 0144411-3
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa
Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry
Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden
Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti
Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään
Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020
Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa
Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti
Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin
PALVELUT YRITYKSILLE. Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus. Team Finland Varsinais-Suomi
PALVELUT YRITYKSILLE Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus Team Finland Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö
Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi
on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuhallinnon neuvottelupäivä 16.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017
Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston
Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014
Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
1. VIRTA OULUNKAAREN ALAHANKKEEN VIESTINTÄ Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Oulunkaaren
Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.
Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,
Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020
Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus toimeenpanon tilanne 30.09.2018 Juha Ikäheimo Eija Äärilä #maatinki #maaseutufi Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat
Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet
Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien
Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry
Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 1.4.2016 80 000 000,00 Yrityksen kehittämisavustus ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus,
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa
Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan
LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN
LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN Kehittämistyön suunnittelu- ja työkokous /Etelä-Suomi 14.3.2013 Etelä-Suomen nuorten elinvoimaisuuden vahvistamiseksi ja syrjään jäämisen ehkäisemiseksi
Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETOK Osaaminen ja kulttuuri
Peräpohjolan kehitys ry
Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen
KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE
KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE Team Finland 2.2.2015 Jari Kauppila, ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö
Eläinten hyvinvointituki osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013. Katsaus tulevaan ohjelmakauteen 2014-2020
Eläinten hyvinvointituki osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 Katsaus tulevaan ohjelmakauteen 2014-2020 24.-25.1. Oulu, 2.-3.2. Nokia ja 16.-17.2.2012 Kuopio Yleistä Tuotantoeläinten
Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari
Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 3000. Leader YHYRES toiminta-alue: Isokyrö, Laihia, Vaasan Vähäkyrö
Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA
Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA Maarit Alikoski 15.9.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 15.92015 Kuva: Pasi Tarvainen 2015 Rovaniemen maaseudun kehittämisohjelma 2013-2020 Laaja yhteys
KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä
KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka
Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p
Hallitus on Leader-ryhmän sydän Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö sanna.sihvola@mmm.fi p. 02951 62264 Sivu 1 7.4.2015 Esityksen sisältö 1. Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valinta
POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS
POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Jaana Tuhkalainen, EU-koordinaattori Eija Pihlaja, yritysrahoituspäällikkö Merja Hilpinen, EU-koordinaattori Anu Isoahde, EU-koordinaattori Pohjois-Savon ELY-keskus 16.4.2010 1
Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma Strategiasta käytäntöön. www.lapinliitto.fi
Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma Strategiasta käytäntöön www.lapinliitto.fi ArcticSmartness Portfolio ASP Klusterit Arktinen teollisuus/ Arktinen kiertotalous (Cleantech), vetovastuu DIGIPOLIS; Lappi
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusinfo 13.9.2019 Maaseuturahaston hankerahoitus Yritysten rahoitus Tässä rahoitusinfossa ei käydä läpi yksittäisen yrityksen kehittämiseen
Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa
Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24
LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA. Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra
LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra Sivu 1 8.10.2014 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta
Hanketuet. Kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta)
Viisari Hanketuet Kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta) Alueemme kehittäminen kiteytyy seuraavaan kolmeen osa-alueeseen: elinkeinot ja yrittäjyys monipuolista pienyrittäjyyttä monimuotoinen
Luovaa voimaa luonnosta hanke. Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen
Luovaa voimaa luonnosta hanke Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen Luovaa voimaa luonnosta hanke Hanke pähkinänkuoressa: Toteutusaika 1.12.2014-31.12.2015
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten
ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija
ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä
Yritysten kehittämispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (POP Ely) Esa Räisänen
Yritysten kehittämispalvelut 2015 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (POP Ely) 1 Yritysten kehittämispalvelut Palvelujen kohderyhmänä toimivat pkyritykset, joilla on vähintään yksi vahvistettu tilinpäätös takana
Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto
Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)
ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle 2016-2019. Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus
ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle 2016-2019 Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus Ohjausjärjestelmää uudistettu Tavoite Ohjausjärjestelmä strategisemmaksi, kevyemmäksi,
Oulun Seudun Leaderin rahoituskehys noin 9 miljoonaa
J ä s e n t i e d o t e Oulun Seudun Leader N u m e r o 1 / 2 0 1 5 Oulun Seudun Leaderin rahoituskehys noin 9 miljoonaa T ä s s ä o s a s s a : Rahoitus-Infot 2 Vuosikokous 2 Sähköinen hankehaku Yritys
Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo
Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen Päivitetty 8.10.2015 Pirjo Onkalo Yleistä laajakaistojen rahoittamisesta Ohjelmakaudella 2014-2020 kyläverkkoja voidaan edelleen rahoittaa Maaseuturahastosta, runkoverkkoja
Leader Joutsenten reitti
Leader Joutsenten reitti Esityksen alaotsikko (Voi olla vähän pidempi) Eeva Raukko Leader Joutsenten reitti Punkalaidun, Huittinen, Sastamala, Hämeenkyrö Yksi Suomen 54stä Leader -ryhmästä, joka toteuttaa
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Projektipäällikkö Marko Palmgren
Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014
Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian
Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 ja sitä tarkentava Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelma 2007-2013 Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Elintarvikealan
Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015
Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015 Mikä on Leader? Leader-ryhmät Leader-ryhmät ovat yhdistyksiä ja itsenäisiä toimijoita alueillaan Kannustamme paikalliseen kehittämiseen
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue
KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015
KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston
Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen
Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi
Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio
Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,
Elävät jokivarret Toimelias ja yritteliäs Peräpohjola LIITE 9
Elävät jokivarret Toimelias ja yritteliäs Peräpohjola 2014-2020 LIITE 9 Peräpohjolan kehitys ry:n valintakriteerit hankkeille Kaikkien rahoitettavien hankkeiden tulee täyttää maaseudun kehittämiseen liittyvät
Kansilehti. Strategia 2025. Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014
Kansilehti Strategia 2025 Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014 Päivämäärä: 3.6.2014 Versio: Hyväksytty, Hallitus 12.6.2014 ja Valtuusto 4.8.2014 Srategia 2025 Yllä olevan kaavion tekstit löytyvät
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Hakujen avautuminen Valintajaksot ja valintamenettely Valintakriteerit 25.5.2015 Savonlinna ja 27.5.2015 Mikkeli Jukka Kotro Etelä-Savon ELY-keskus Rakennerahastoyksikkö
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin
MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA
MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA JOHDANTO Vuoden 2015 aikana on tehty ensimmäinen Alavuden vapaa aikapalveluiden suunnitelma otsikolla Meillä tehdään. Se perustuu kesäkuussa 2014 hyväksyttyyn
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Ely-keskuksen mahdollisuudet edesauttaa hoiva-alan yritysten kasvua
Ely-keskuksen mahdollisuudet edesauttaa hoiva-alan yritysten kasvua ja kehittymistä Seija Varis Yritysasiantuntija Hyrrän toimialatietopäivä 2.2.2011 Pohjois-Karjalan Ely-keskus, Seija Varis, Innovaatiot-
Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015
Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden
On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi
On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Pienimuotoiset vesistönkunnostushankkeet Leader-tuen avulla Yleishyödyllinen kehittämishanke, tuki 80 % - Hankkeessa suunnitellaan vesistönkunnostustoimia
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa
Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry
Hankeillat syksy 2018 Karkkila 24.10.2018 Lohja 1.11.2018 Salo 9.11.2018 Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry Ykkösakseli ry Asukkaita maaseutualueella 140 000 Kaupunkialueiden asukkaat 17 000
MANNAA MANSIKASTA. Kehittämisyhdistys Mansikan kehittämisstrategia Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: maaseutualueisiin.
MANNAA MANSIKASTA Kehittämisyhdistys Mansikan kehittämisstrategia 2014-2020 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. SISÄLTÖ 1. Mansikka toimijana... 1.1.
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti 2 Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 Kantri on perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun
Elinvoimaa maakuntaan. Reijo Vesakoivu
Elinvoimaa maakuntaan Reijo Vesakoivu 1.02.2016 Pohjois-Karjalan työpaikkakehitys 2007-2013 Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 80000 75000 70000 65000 60000 55000 50000 45000 40000 2007 2008 2009
Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020
Rieska Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020 Strategian pääkohdat 1. Toiminta-alue 2. SWOT 3. Painopisteet 4. Toimenpiteet 5. Tavoitteet 6. Rahoitus 7. Visio Aluemuutos 2014, kun
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus