Pyöräilemme syöpäsairaiden lasten hyväksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyöräilemme syöpäsairaiden lasten hyväksi"

Transkriptio

1 Pyöräilemme syöpäsairaiden lasten hyväksi Liity osaksi Team Rynkeby -sponsoriverkostoa

2 w Team Rynkeby on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi, joka pyöräilee joka kesä Pariisiin varojen keräämiseksi syöpäsairaille lapsille. Hanke perustettiin vuonna 2002, kun 11 pyöräilyn harrastajaa, joilla oli yhteyksiä mehunvalmistaja Rynkeby Foodsiin, päättivät pyöräillä Pariisiin nähdäkseen Tour de Francen maaliintulon. Osallistujat olivat niin taitavia hankkimaan sponsoreita, että rahaa jäi yli heidän palattuaan kotiin. Rahat lahjoitettiin Odensen yliopistollisen sairaalan lasten syöpäosastolle, ja uusi traditio oli syntynyt. Ensimmäisen matkan jälkeen Team Rynkeby on koonnut yhteensä yli 17 M Euros taisteluun lasten syöpäsairauksia vastaan.

3 LAHJOITUKSESI MENEVÄT LYHENTÄMÄTTÖMÄNÄ TAISTELUUN LASTEN SYÖPÄSAIRAUKSIA VASTAAN Kun tuet Team Rynkebytä taloudellisesti, voit olla varma siitä, että kaikki rahat menevät lyhentämättöminä taisteluun lasten syöpäsairauksia vastaan. Team Rynkebyn kaikki osallistujat maksavat nimittäin itse kulunsa, ja Rynkeby Foods kattaa projektin kaikki keskeiset kustannukset. Niinpä kaikki lahjoitukset, niin suuret kuin pienetkin, menevät suoraan lasten syöpäsairaiden lasten ja nuorten yhdistykselle, jonka kanssa Team Rynkeby tekee yhteistyötä sinun maassasi.

4

5

6 OSALLISTU POHJOISMAIDEN NÄKYVIMPÄÄN HYVÄNTEKEVÄISYYSHANKKEESEEN Team Rynkeby voi kansainvälisen huomiovoimansa ja paikallisen lähtökohtansa vuoksi tarjota täysin ainutlaatuisia tilaisuuksia yhteistyöhön. KULTASPONSORI Team Rynkebyn kultasponsorina saatte: Logon pyöräilyasuun (yksi joukkue) Logon joukkueen huoltoautoihin (tarranauhan toimit taa lahjoittaja) Logon verkkosivustolle Team Rynkebyn uutiskirjeen Lahjoittajatodistuksen Kannatusbannerin omalle verkkosivullenne Linkin Team Rynkeby -videon lataamiseen HOPEALAHJOITTAJA Team Rynkebyn hopeasponsorina saatte: Logon joukkuen huoltoautoihin (tarranauhan toimittaa lahjoittaja) Logon verkkosivustolle Team Rynkebyn uutiskirjeen Lahjoittajatodistuksen Kannatusbannerin omalle verkkosivullenne Linkin Team Rynkeby -videon lataamiseen Hinta: Alkaen alv. 0 % Hinta: Alkaen alv. 0 %

7 Kaikkien kultasponsorointiin liittyvien asioiden on oltava valmiina ja hyväksytty mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen sponsori ei enää voi saada logoaan pyöräilyasuun. PRONSSISPONSORI Team Rynkebyn pronssilsponsorina saatte: Logon verkkosivustolle Team Rynkebyn uutiskirjeen Lahjoittajatodistuksen Kannatusbannerin omalle verkkosivullenne Linkin Team Rynkeby -videon lataamiseen TUKIJAT JA LUONTOISSUORITUSSPONSORIT Team Rynkebyn tukijana saatte: Logon verkkosivustolle Team Rynkebyn uutiskirjeen Kannatusbannerin omalle verkkosivullenne Linkin Team Rynkeby -videon lataamiseen Hinta: Alkaen 500 alv. 0 % Hinta: Tuotteita tai palveluita, jotka edesauttavat Team Rynkebyn varainkeruuta ja alentavat matkan kokonais kustannuksia.

8

9 JOKA VIIDES LAPSI MENEHTYY SYÖPÄÄN Pohjoismaissa yksi 450:stä lapsesta sairastuu syöpään ennen 15. ikävuottaan. Heistä 75-80% paranee. Siitä houlimatta lasten syöpäsairaudet ovat yleisin kuolemaan johtavia sairaus 1 15-vuotiaiden lasten keskuudessa. Lisäksi kahdella kolmasosalla syövästä selviytyneistä jää sairaudesta tai sen hoidosta jokin vakava terveyshaitta. TUTKIMUKSEEN TARVITAAN RAHAA Jotta yhä useampi lapsi selviäisi syövästä vähäisin jälkiseurauksin, tarvitaan juuri lasten syöpäsairauksiin kohdistuvaa tutkimusta. Suurin osa Team Rynkebyn Pohjoismaissa keräämistä rahoista lahjoitetaan Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Färsaarien syöpäsairaiden lasten yhdistyksille.

10

11 AUTA MEITÄ AUTTAMAAN SYÖPÄSAIRAITA LAPSIA Team Rynkebyn sponsorina teet muutakin kuin annat rahaa hyvään tarkoitukseen. Tuet samanaikaisesti terveyttä edistävää elämän tapaa ja taistelua lasten syöpäsairauksia vastaan kaikkialla Pohjoismaissa. Team Rynkeby on ehdottomasti yksi Pohjoismaiden medianäkyvin liikuntaja hyvinvointihanke, joka innostaa vuosittain tuhansia ihmisiä tekemään jotakin hyvää samalla, kun he tekevät hyvää myös itselleen. Yhteystiedot Sari Siivonen Maajohtaja Team Rynkeby Finland Puhelin:

12 Liity osaksi Team Rynkeby -sponsoriverkostoa

Team Rynkebyn keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen: Tukesi menee lyhentämättömänä vakavasti sairaiden lasten auttamiseen

Team Rynkebyn keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen: Tukesi menee lyhentämättömänä vakavasti sairaiden lasten auttamiseen Team Rynkebyn keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen: Team Rynkeby on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi, joka pyöräilee joka kesä Pariisiin varojen keräämiseksi vakavasti sairaille

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Prolog Team Rynkeby - God Morgonin keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen. Team Rynkeby - God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi,

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Prolog Team Rynkeby - God Morgonin keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen. Team Rynkeby - God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi,

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby säätiön työtä

Tue Team Rynkeby säätiön työtä Tue Team Rynkeby säätiön työtä Team Rynkeby - God Morgon on eurooppalainen hyväntekeväisyystiimi, joka pyöräilee joka kesä Pariisiin varojen keräämiseksi vakavasti sairaille lapsille. Hanke perustettiin

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby säätiön työtä

Tue Team Rynkeby säätiön työtä Tue Team Rynkeby säätiön työtä Pyöräily, yhteisöllisyys ja hyvän asian tukeminen Team Rynkeby God Morgon on eurooppalainen hyväntekeväisyystiimi, joka pyöräilee joka kesä Pariisiin varojen keräämiseksi

Lisätiedot

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Liity osaksi Team Rynkeby -verkostoa osoitteissa: www.team-rynkeby.fi www.facebook.com/teamrynkebyfinland www.facebook.com/teamrynkeby TEAM RYNKEBY

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Pirkanmaan Hoitokoti Pirkanmaan Hoitokoti on Tampereella sijaitseva 24-paikkainen saattohoitokoti.

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön

Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön Art-Travel Oy Heikki Artman Heikki Artman 40 vuotta matkailussa mukana Art-Travel Oy 25 vuotta matkailun konsultointia Matkailun kehityksen mittareita:

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot

Punaisen Ristin valokuvaetsintä

Punaisen Ristin valokuvaetsintä Punaisen Ristin valokuvaetsintä Suomen Punainen Risti on mukana Punaisen Ristin kansainvälisen komitean aloittamassa Trace the Face -julistekampanjassa. Katastrofit ja kriisitilanteet saattavat erottaa

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä

Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä Perustulo viehättää monia väestöryhmiä. Vihreiden ( %) ja vasemmistoliiton ( %) kannattajat ovat vahvimmin Perustulon takana. Kokoomuksen äänestäjät suhtautuvat

Lisätiedot

Kassanhallintapalvelu muuttuu 8.11.2011 alkaen

Kassanhallintapalvelu muuttuu 8.11.2011 alkaen Kassanhallintapalvelu muuttuu 8.11.2011 alkaen Kassanhallintapalveluun tehtävät muutokset johtuvat siitä, että Suomessa toimivat pankkiryhmät siirtyvät Yhtenäinen euromaksualueeseen eli SEPAan. SEPAn tavoitteena

Lisätiedot

Hissipuheella ensivaikutelma - miten tiivistää ydinviesti

Hissipuheella ensivaikutelma - miten tiivistää ydinviesti Lions Clubs International MD 107 Finland Hissipuheella ensivaikutelma - miten tiivistää ydinviesti Antti Forsell Lions Clubs International MD 107 Finland 51 Uusien jäsenten rekrytointi Oletko yrittänyt

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liitto asiakastyytyväisyys kysely

Keski-Pohjanmaan liitto asiakastyytyväisyys kysely KeskiPohjanmaan liitto asiakastyytyväisyys kysely 1. Vastaaja: 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 65 70 75 kunnan luottamushenkilö 15 muu 72 2. Oletko tehnyt yhteistyötä KeskiPohjanmaan liiton kanssa

Lisätiedot

Harri Tauriainen esitti perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen:

Harri Tauriainen esitti perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 93 29.09.2014 Kaupunginhallitus 296 06.10.2014 Kaupunginhallitus 297 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 98 07.09.2015 Kaupunginhallitus 23 18.01.2016 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Meneekö viesti perille?

Meneekö viesti perille? Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen

Lisätiedot

Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto

Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 9 päivänä kesäkuuta 1998 Asia T-172/95 Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto Henkilöstö - Eläke - Korjauskerroin

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy Palvelut kunnille Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö Kotineuvola Oy MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy:n työntekijät ovat: Sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI)

HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI) HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI) Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: 1 Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa

Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa Uudista ja uudistu tapahtuma 24.11.2015 Wanha Satama, Saija Ohtonen-Jones TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE IHE Demo / Tampere Terveydenhuollon atk-päivillä Tampereella 25.- 26.5. IHE-profiilien avulla tapahtuva järjestelmien yhteisesittely valmisteilla havainnollistetaan tietojen siirtymistä IHEintegraatioprofiilien

Lisätiedot

PROTEIINIEN RAKENTAMINEN

PROTEIINIEN RAKENTAMINEN PROTEIINIEN RAKENTAMINEN TAUSTAA Proteiinit ovat äärimmäisen tärkeitä kaikille elämänmuodoille. Kaikki solut tarvitsevat prote- iineja toimiakseen kunnolla. Osa proteiineista toimii entsyymeinä eli nopeuttaa

Lisätiedot

MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE

MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE MYEERIKKILÄN AVAINTOIMINNALLISUUDET PELAAJAN NÄKÖKULMASTA Kehittymisen seuranta Oma taso ja kehittyminen Vertailu tavoitetasoihin ja oman ikäluokan parhaisiin Videot Omat

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla

Lisätiedot

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta

Lisätiedot

TEAM RYNKEBYN OSALLISTUJAN-KÄSIKIRJA

TEAM RYNKEBYN OSALLISTUJAN-KÄSIKIRJA TEAM RYNKEBYN OSALLISTUJAN-KÄSIKIRJA Team Rynkebyn Osallistujan - käsikirja Tervetuloa Team Rynkebyhyn 2 Tietoa Team Rynkebystä 3 Arvoperusta 3 Osallistujasopimus 4 Organisaatio 6 Aikajana 8 Taistelu lasten

Lisätiedot

Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä. Johanna Viita 8.12.2015. Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula

Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä. Johanna Viita 8.12.2015. Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä Johanna Viita 8.12.2015 Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula Valmistelun eteneminen NYKYTILA 8 ERILLISTÄ KUNTAA (syksyllä

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT GBK:n juniorijoukkueissa

JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT GBK:n juniorijoukkueissa JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT GBK:n juniorijoukkueissa On tärkeää, että jokaisella joukkueella on joukkueenjohtaja. Joukkueenjohtaja on usein jonkun pelaajan vanhempi. Hyvin toimivassa jalkapallojoukkueessa

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Sateenvarjo-projekti 2005-2009 Suun terveydenhuolto Sateenvarjo -hankkeen päätösseminaari Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella 6.11.2009 SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

LUPAOSAKASLUETTELO (ns. yhteislupa) Liite hirvieläinten pyyntilupahakemukseen Sivu 1

LUPAOSAKASLUETTELO (ns. yhteislupa) Liite hirvieläinten pyyntilupahakemukseen Sivu 1 LUPAOSAKASLUETTELO (ns. yhteislupa) Liite hirvieläinten pyyntilupahakemukseen Sivu 1 Jos hakijoita on useampi kuin yksi (henkilö tai metsästysseura/-seurue), nimetään yksi hakijaksi ja kaikista metsästysoikeuden

Lisätiedot

Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille

Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Sääntöviite: 3.4.3 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013

Lisätiedot

HANNU HOSKONEN ELÄMÄÄ KOTISEUDULLA. www.hannuhoskonen.fi

HANNU HOSKONEN ELÄMÄÄ KOTISEUDULLA. www.hannuhoskonen.fi HANNU HOSKONEN ELÄMÄÄ KOTISEUDULLA 87 www.hannuhoskonen.fi Tämän esitteen kuvat on ottanut ilomantsilainen Matti Kallio. Pohjois-Karjala on Onnenmaa Olen syntyperäinen ilomantsilainen, pohjoiskarjalainen.

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisolautakunta. Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2007

Lapsi- ja nuorisolautakunta. Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2007 Lapsi- ja nuorisolautakunta Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2007 2 S I S Ä L T Ö s. HAAPARANNAN KAUPUNGIN ESIKOULUTOIMINTA JA KOULUPÄIVÄHOITO 3 OIKEUS PAIKKAAN 4 Ansiotöissä olevien ja opiskelijoiden

Lisätiedot

Mielipiteet sote-uudistuksesta

Mielipiteet sote-uudistuksesta Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään

Lisätiedot

BioCare Finland Oy tukee urheilujoukkueiden ja koululuokkien varainhankintaa. Finland Ltd

BioCare Finland Oy tukee urheilujoukkueiden ja koululuokkien varainhankintaa. Finland Ltd BioCare Finland Oy tukee urheilujoukkueiden ja koululuokkien varainhankintaa. Koko perhe myymään hienoja BioCaren terveystuotteita ja tienaamaan rahaa junioreiden toimintaan! BioCare Finland Oy tukee koululuokkien

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus

Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus Kaupunkiseutujen tilan arviointi raportin tulokset Anne Leskinen 2.3.2016 arviointi toukokuussa 2015 11 kaupunkiseutua : Tampere 369 525 as Turku 286 379 as Oulu 238

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 74/2004 vp Sairausvakuutuslaki Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 50/2004 vp. Lakialoitteessa ehdotan, että erityishoitorahan

Lisätiedot

Team Finland 4Exporters - vientirengasavustuksen hakeminen

Team Finland 4Exporters - vientirengasavustuksen hakeminen Team Finland 4Exporters - vientirengasavustuksen hakeminen Avustushakemuksen täyttäminen Kirjaudu palveluun http://www.tekes.fi/asiointi/ Uudet asiakkaat rekisteröityvät palvelun käyttäjiksi myös Kirjaudu

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016

ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 Rahaston tarkoitus Rahasto tukee viestinnän tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

Lisätiedot

Luottamusta rakentamassa Monikulttuurisen kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitys lapsen kasvatuksessa ja identiteetin vahvistumisessa

Luottamusta rakentamassa Monikulttuurisen kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitys lapsen kasvatuksessa ja identiteetin vahvistumisessa Luottamusta rakentamassa Monikulttuurisen kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitys lapsen kasvatuksessa ja identiteetin vahvistumisessa Samran Khezri Kirjoitelmani pohjautuu osittain kandidaatintutkielmana

Lisätiedot

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava . Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava Tulon nollasäännöstä näkee silloin tällöin omituisia sovellutuksia. Jotkut näet ajattelevat, että on olemassa myöskin tulon -sääntö tai tulon "mikä-tahansa"- sääntö.

Lisätiedot

TEAM LKP RY JÄSENTIEDOTE 2016-2017

TEAM LKP RY JÄSENTIEDOTE 2016-2017 TEAM LKP RY JÄSENTIEDOTE 2016-2017 LAUKAASSA KAIKKI PELAA ESISANAT tiedote on tarkoitettu luettavaksi Team LKP:n jäsenperheille. Joka vuosi ilmestyvän jäsentiedotteen tarkoitus on tarjota jäsenillemme

Lisätiedot

Terveydenhuolto Suomessa

Terveydenhuolto Suomessa Stefan Gofferjé Terveydenhuolto Suomessa Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 03.08.2012 31-05.2013 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Sisällysluettelo Terveysjärjestelmä...3

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

RAHAA KASSAAN VARAINHANKINTA AVUSTUKSET MISTÄ TULOJA?

RAHAA KASSAAN VARAINHANKINTA AVUSTUKSET MISTÄ TULOJA? RAHAA KASSAAN VARAINHANKINTA AVUSTUKSET MISTÄ TULOJA? Yhdistyslaki Ydistys voi laillisesti kerätä varoja eri keinoin (jäsenmaksut, myyjäiset, arpajaiset ym.) Toiminta epäammattimaista Tuotot pysyvät pieninä

Lisätiedot

L A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen;

L A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen; L A H J A K I R J A LAHJAN ANTAJA Ilomantsin kunta Y-tunnus 0167589-4 Soihtulantie 7, 82900 Ilomantsi LAHJAN SAAJA Sissosten Sukuseura ry Rekisterinumero 185.552 LAHJOITUKSEN KOHDE Sissolan pihapiirin

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Kirjakori 2012 Lastenkirjainstituutti / Päivi Nordling 22.3.2013

Kirjakori 2012 Lastenkirjainstituutti / Päivi Nordling 22.3.2013 Kirjakori 2012 Lastenkirjainstituutti / Päivi Nordling 22.3.2013 Kirjakori 2012 lyhyesti -näyttelyssä on esillä 1417 kirjaa. Kirjat on saatu lahjoituksina 119 kustantajalta. Kirjoja pyydettiin 183 kustantajalta,

Lisätiedot

Y H D I S T Y S T E N J A Y R I T Y S T E N Y H T E I S T Y Ö

Y H D I S T Y S T E N J A Y R I T Y S T E N Y H T E I S T Y Ö Y H D I S T Y S T E N J A Y R I T Y S T E N Y H T E I S T Y Ö V A L I K K O V E R K O S T O N S Y Y S S E M I N A A R I 2. 1 1. 2 0 1 7 M I I A M A T I K A I N E N ESITYKSEN RUNKO Esittely Mitä on yritysyhteistyö?

Lisätiedot

Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa

Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa < Valmennusjärjestelmäkuvauksen pääsivu Vuosina 2005 2010 Suomen kansainvälinen menestys oli asetettujen tavoitteiden valossa erinomaista. Kun tarkastellaan kolmessa

Lisätiedot

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailun virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kilpailutoimistossa, Teijo Talo Oy tehdas, Perniö.

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailun virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kilpailutoimistossa, Teijo Talo Oy tehdas, Perniö. TEIJO TALO RALLI 24.5.2008 KILPAILIJAINFO KILPAILUPÄIVÄN AIKATAULU 10:00 Kilpailutoimisto avataan 10:00 Ilmoittautuminen alkaa, Teijo Talo Oy, Joutnantie 73, Perniö Kilpailupaperien tarkistus ja materiaalin

Lisätiedot

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille Turvallisuutta läpi elämän Astuu voimaan 1.6.2016 1 Agrian kissavakuutus antaa turvaa koko elämän ajan Agrian kissavakuutukset ovat kaikille kissoille; olivatpa ne

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS SODANKYLÄÄN

HYVINVOINTIKERTOMUS SODANKYLÄÄN HYVINVOINTIKERTOMUS SODANKYLÄÄN 4.10-5.12.2010 SISÄLTÖ 1 Johdanto... 3 2 Sodankylän kunnan työskentelyjakson aihe/ sisältö... 4 3 Tavoite... 5 4 Toteutus... 5 5 Arviointia ja pohdintaa... 7 1 Johdanto

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Yhteiskunnan rakenteiden muutosten ja digitalisoitumisen vaikutukset turvallisuuteen harvaan asutulla maaseudulla Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, Poliisihallitus

Lisätiedot

PAAVO kaupunkikohtainen lomake.

PAAVO kaupunkikohtainen lomake. PAAVO kaupunkikohtainen lomake. Tämä on PAAVO-ohjelman vuosiseurantalomake. Ohjeita: Tämä lomake on tarkoitettu kaupungin yhteyshenkilön täytettäväksi.tiedot täytetään 2013 osalta 15.11 tilanteen mukaan

Lisätiedot

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille 1. Klubin nimi tai numero: VPTOSKTVTTN TÄRKYS 2. Mitä tulee vapaaehtoistyöhön, miten tärkeitä seuraavat

Lisätiedot

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa

Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa - 1 - - 2 - Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa Uskomatonta, mutta totta se on, alkanut kausi todellakin on 30 kausi virallista lentopallon sarjatoimintaa. Tämä ei suinkaan ole itsestään selvyys

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla).

Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla). Tykslab näytteenotto Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla). Ajanvaraus: www.tykslab.fi > ajanvaraus tai

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa

Lisätiedot

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Oma tarina Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ja ota mukaasi nämä tehtävät. Varaa keskeytymätöntä aikaa 2-4 tuntia. 2. Kun

Lisätiedot

HeiaHeia tutki: Ennätyslämmin talvi muutti suomalaisten liikkumista

HeiaHeia tutki: Ennätyslämmin talvi muutti suomalaisten liikkumista HeiaHeia tutki: Ennätyslämmin talvi muutti suomalaisten liikkumista Uusi trendilaji yllättää - yli sata sijaa nousua listalla Talvi on ollut poikkeuksellisen vähäluminen ja lämmin. Miten se on vaikuttanut

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2011: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet, syksy 2011: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet, syksy 2011: Sosiaali- ja terveysala 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko (AMK) 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Fysioterapeutti

Lisätiedot

Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua.

Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua. Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua. Hyvä tekniikka oli nähtävissä heti, mutta myös fysiikka puolen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

ALStuttu TOIMINTASUUNNITELMA VISIO

ALStuttu TOIMINTASUUNNITELMA VISIO ALStuttu TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. VISIO ALS-tutkimuksen tuki ry edistää ja tukee ALS-tutkimusta Suomessa. Yhdistys haluaa parantaa suomalaisten ALS-potilaiden mahdollisuuksia päästä mukaan lääketutkimuksiin

Lisätiedot

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim.

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim. Projektityö olioista. Projektityön ohjeistus: - Jokainen valitsee vain yhden aiheen projektityökseen. Projektityön tarkoitus on opetella tekemään hieman isompi, toimiva ohjelma olioita käyttäen. Ohjelmakoodi

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantaina oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla oli jännittävät tunnelmat siitä ketkä ovat tulevia työkavereita ja siitä miten työt lähtee käyntiin. Istuimme pöydän ääreen ja

Lisätiedot

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt. VES322551 PL:01 TES322501 PL:01 ja 02 Tekes - Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry/tekes TEK ry ja Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Tino Seppälä #99. SJ-15 Rataveneluokan Suomenmestari 2015

Tino Seppälä #99. SJ-15 Rataveneluokan Suomenmestari 2015 Tino Seppälä #99 SJ-15 Rataveneluokan Suomenmestari 2015 Tietoa Mestarista: Tino on syntynyt vuonna 2000 Hän on ajanut kilpaa asfaltilla ja vedessä jo seitsemän vuotiaasta asti. Asuu Lohjalla isänsä ja

Lisätiedot

Jäsenluettelo ja henkilörekisterit. Olli Välke Opintokeskus Visio

Jäsenluettelo ja henkilörekisterit. Olli Välke Opintokeskus Visio Jäsenluettelo ja henkilörekisterit Olli Välke Opintokeskus Visio Yhdistyksen jäsenluettelo Yhdistyslain mukaan hallituksen on pidettävä yhdistyksen jäsenistä luetteloa. Hallituksen kannattaa antaa jäsenluettelon

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot