Hautausopas ( ) - Lähettänyt Administrator - Viimeksi päivitetty ( )
|
|
- Teuvo Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hautausopas ( ) - Lähettänyt Administrator - Viimeksi päivitetty ( ) Omaisen kuollessaomaisen kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Tieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön asioita ja aloitettava hautausjärjestelyt. Vaikka voimia tähän ei aina tuntuisikaan riittävän, auttavat hautajaisjärjestelyt omalla tavallaan kulkemaan vaikean ajan yli. Hautausopas Kristillinen hautaus on arvokas jäähyväistilaisuus. Hautaukseen liittyvissä asioissa käännytään kirkkoherranviraston ja seurakuntayhtymän hautatoimiston puoleen. Toivomme, että kirjasesta olisi apua hautajaisten järjestämisessä. Hautajaisten järjestäminen Aika ja paikka Sairaalasta lähetetään kuolintodistus lääninhallitukselle. Omaiset saavat sairaalasta hautausluvan, jonka he antavat hautausta hoitavalle seurakunnalle. Kirkkoherranvirastossa sovitaan papin kanssa siunauksesta ja muistotilaisuudesta. Kirkkoherranvirasto ilmoittaa kanttorille ja varaa seurakunta-/kirkkokodin muistotilaisuutta varten. Pyrimme noudattamaan omaisten toivomuksia mahdollisuuksien mukaan. hautausmaalla siunaustilaisuus voidaan pitää Johanneksen kappelissa, jossa on 110 istumapaikkaa saattoväelle. Siunaus voi tapahtua myös kirkossa tai hautausmaalla Pappi ja kanttori Evankelis-luterilaisen kirkon jäsen Seurakuntayhtymän papit ja kanttorit toimittavat hautauksen korvauksetta. Jos omaiset haluavat toimitukseen toisen seurakunnan papin heidän tulee itse sopia siitä haluamansa papin kanssa. He vastaavat tällöin myös mahdollisista kustannuksista. Poikkeustapauksessa toisen kristillisen kirkon tai kristillisen yhteisön pappi voi toimittaa siunauksen, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa näin. Tästä on kuitenkin keskusteltava seurakunnan kirkkoherran kanssa (KJ 2:22). Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattoman hautaus Kirkon tai kappelin luovuttamisesta sellaiseen tilaisuuteen, jota ei toimita evankelis-luterilaisen kirkkomme pappi, päättää seurakunnan kirkkoherra. Kirkkoon kuulumattoman voi pappi siunata, jos omaiset sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustellussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittävästi perusteita (KJ 2:23). Keskustelu papin kanssa Kaikkien asianosaisten kannalta on tärkeää, että omaiset ovat yhteydessä siunauksen toimittavaan pappiin. Hänen kanssaan keskustellaan omaisenne kuolemasta ja sovitaan siunauksesta ja muistotilaisuudesta. Polttohautaus Lähin krematorio on Vaasassa, puh /Pekka Mäkinen tai Seinäjoella, puh (vaihde). Hautapaikka ja haudankaivaminen Hautapaikasta ja haudankaivamisesta sovitaan hautatoimistossa ( seurakuntakeskuksessa, Ebba Brahen puistikko 2), joka hoitaa, Pedersören, Ähtävän ja Purmon hautausmaat. Hautapaikat luovutetaan 50 vuodeksi. Hallinta-ajan päättyessä on omaisilla etuoikeus haudan uudelleen lunastamiseen. hautausmaalla on erilliset uurnahaudat. Uurna voidaan laskea myös arkkuhautaan. Hautatoimisto antaa tietoja haudoista ja niiden hinnoista. Rintamamiehille hautapaikat ovat maksuttomia. Havuja käytetään vain omaisten erikoistoivomuksesta lisämaksua vastaan. Jos omaiset itse hankkivat havuja hautausmaalle maksua ei peritä. Kun hautapaikka on valittu hautatoimisto ilmoittaa hautausmaan henkilökunnalle ja haudan kaivajalle hautauksesta. Kuolinilmoitus Päivälehdissä julkaistu kuolinilmoitus on ollut alunperin kutsu hautajaisiin. Myöhemmin hiljaisten hautajaisten yleistyttyä, kuolinilmoitus on usein lehdissä vasta hautauksen jälkeen. Tällöin se on lilmoitus kuolemasta ja samalla kiitos osanotosta. "Ulosveisuu" ja sanomakellot Vanhan kristillisen tavan mukaan siirrettäessä vainajaa kalmistoon vietetään sairaalan kappelissa, laitoksessa tai kotona lyhyt hartaushetki, "ulosveisuu". Omaiset voivat pyytää seurakunnan pappia tai sairaalapappia osallistumaan hartaushetkeen. Kun siunaustilaisuus on Pedersören kirkossa Johanneksen kappelissa tai Purmon Kirkossa arkku viedään tavallisesti kalmistoon pari päivää ennen hautajaisia ja kalmistoon saavuttaessa voidaan vainajalle soittaa sanomakellot. Tästä sovitaan kuljetusta hoitavan hautaustoimiston kanssa. Jos halutaan, että sanomakelloja soitetaan muuna ajankohtana, tästä sovitaan seurakuntayhtymän hautatoimiston kanssa. Ähtävän seurakunnassa on tapana soittaa sanomakelloja arkisin klo 10 ja tästä sovitaan suntion (Silvan puh ) tai kirkkoherranviraston kanssa. Sanomakelloja soitettaessa voidaan Ähtävän kirkossa pitää lyhyt hartaushetki. Kantajat Arkun kantamiseen tarvitaan 4-6 henkilöä. Kantajina ovat lähimmät sukulaiset. Heistä läheisimmät kantavat arkkua sen pääpuole Myös työtovereita tai ystäviä voidaan kutsua kantajiksi. Hautaustoimisto järjestää kantajat pyynnöstä.
2 Kantajien on hyvä sopia keskenään etukäteen paikoista arkun ympärillä. Siunaustilaisuus Hautaan siunaaminen toimitetaan kirkkokäsikirjan mukaan. Hautaan siunaamisen ja vaihtoehtona käytettävän hautausjumalanpalveluksen kaavat ovat uuden virsikirjan liitelehdillä. Siunaustilaisuuden yksityiskohdista, laulettavista virsistä ja muusta musiikista sovitaan siunausta toimittavan papin ja kanttorin kanssa. Hautajaismusiikin tulee soveltua tilaisuuden jumalanpalvelusluonteeseen. Seurakuntayhtymän henkilökunta huolehtii alttarin kukista, mutta omaisten halutessa lisäkoristelua kirkkoon tai kappeliin, heidän on itse tilattava se ja ilmoitettava siitä suntiolle tai seurakuntayhtymän hautatoimistolle. Siunaustilaisuus kirkossa Siunaustilaisuuden kulku: Arkku kannetaan kirkkoon (jalkopää edellä) noin 20 min. ennen siunaustilaisuuden alkua. Arkku voidan myös kantaa sisään surumusiikin alkaessa. Arkku sijoitetaan kuoriin pääpuoli alttarille päin. Alkusoitto Sanomakellot Virsi Raamatunluku Puhe Siunaus Rukous Isä meidän Herran siunaus Virsi Kukkien lasku Virsi Saattosoitto, jonka aikana vainajaa lähdetään viemään haudalle Kirkkomme toimituskirjaa ollaan uusimassa. Seurakunnilla on oikeus käyttää uutta kaavaa, joka hieman poikkeaa vanhasta. Jos omaiset haluavat siunaustilaisuuteen muuta musiikkiohjelmaa, siitä on sovittava etukäteen papin ja kanttorin kanssa. Kukkalaitteet lasketaan arkun viereen. Lähimmät omaiset tuovat kukkalaitteensa ensin. Kukkalaitteet voi laskea myös alkuvirren jälkeen tai vasta haudalla. Loppuvirren jälkeen puetaan päällysvaatteet, otetaan kukkalaitteet (päinvastaisessa järjestyksessä kuin laskettaessa) ja lähdetää saattamaan vainajaa hautaan. Loppusoiton aikana arkku kannetaan kirkosta. Kanttori aloittaa loppusoiton kun kantajat ovat asettuneet arkun luo. Kantajat ovat päällysvaatteissa, käsineet kädessä ja hattu päässä. Arkun jälkeen saattoon liittyvät lähiomaiset ja heidän jälkeens hautajaisvieraat Siunaustilaisuus Johanneksen kappelissa Arkku viedään vahtimestarin toimesta kappeliin n. 30 min. ennen siunaustilaisuuden alkua. Muuten noudatetaan samaa ohjelmaa kuin kirkossa. Tuhkahautaus Tuhkahautauksessa arkku jää kirkkoon tai kappeliin siunaamisen jälkeen. Kukat viedään tulevalle hautapaikalle. Uurnan maahan kätkemisestä sovitaan seurakuntayhtymän hautatoimiston kanssa. Uurna kätketään maahan lähiomaisten läsnä ollessa. Pyydettäessä mukana tilaisuudessa voi olla pappi ja/tai hautausmaan työntekijä. Virsikirjan liiteosassa on maahan kätkemisen rukoushetki. Haudalla Arkku kannetaan ulos kirkosta tai kappelista jalkopää edellä. Kantajat voivat nostaa arkun vaunulle, jolla arkku viedään haudalle tai hautausautoon, mikäli hautausmaa ei ole aivan kappelin tai kirkon yhteydessä. Haudalle tultaessa arkku käännetään niin, että pääpuoli tulee hautamuistomerkkiin päin ja jalkopää kohti käytävää. Purmon hautausmaalla on tapana kääntää arkku ni jalkopää tulee kohti kirkkoa. Nauhat arkun laskemista varten on asetettu haudalle. Arkkua laskettaessa miespuoliset saattajat paljastavat päänsä, mutta kantajat tekevät sen vasta laskettuaan arkun ja jäätyään lyhyeksi hetkeksi seisomaan haudan viereen. Ennen haudan peittämistä kannella voivat lähiomaiset heittää hautaan kukkia tai hiekkaa ikään kuin haudan peittämisen aloitukseksi. Kukkalaitteet asetetaan hautakannen päälle. Lähiomaiset laskevat kukkalaitteensa ensin, sen jälkeen muu saattoväki ilman erityisjärjestystä. Kun kukat on laskettu, saattoväki voi laulaa virren haudalla. Tämän jälkeen joku läheisistä (tai pyynnöstä pappi) esittää kutsun mahdolliseen muistotilaisuuteen. Hautausmaan henkilökunta huolehtii haudan peittämisestä. Kukat jäävät hautakummulle kahdesta neljään viikoksi vuodenajasta riippuen. Hautausmaan henkilökunta huolehtii haudan kunnostamisesta hautauksen jälkeen. Samalla voidaan toteuttaa omaisten toivomusten mukaan mahdolliset haudan ulkonäköön kohdistuvat muutokset (esim. reunakivien poistaminen ja nurmikon perustaminen). Muistotilaisuus Hautauksen jälkeen kokoonnutaan usein muistotilaisuuteen. Se voidaan pitää vainajan tai hänen omaistensa kodissa tai jossakin muussa sopivassa tilassa. Tätä tarkoitusta varten seurakuntayhtymä vuokraa tiloja omaisten käyttöön. Muistotilaisuudessa on pöydällä vainajan kuva, kynttilä ja kukkia. Jos papin ja kanttorin toivotaan osallistuvan muistotilaisuuteen, siitä on hyvä sopia heidän kanssaan etukäteen. Omaiset voivat keskustella papin kanssa muistotilaisuuden kulusta. Muistotilaisuudesta muodostuu lämminhenkinen, kun
3 siinä lauletaan vainajalle tai omaisille läheisiä virsiä ja hengellisiä lauluja. Tilaisuuteen sopiva musiikkiesitys on paikallaan ja joku omaisista, ystävistä tai työtovereista voi puheenvuorossaan muistella poisnukkunutta. Etukäteen valittu henkilö lukee adressit muistotilaisuudessa. Mikäli adresseja on kovin runsaasti, niiden lukemisen asemasta riittää yhteinen kiitos omaisten puolesta. Muistotilaisuuden lopussa joku omaisista voi kiittää saattoväkeä mukana olosta ja osanotosta. Muistotilaisuuden alussa on yleensä kahvi- tai ruokatarjoilu. Jos muistotilaisuus järjestetään seurakunnan tiloissa emäntä hoitaa käytännön asiat omaisten toivomusten mukaan. "Kuolleeksi kiittäminen" Kristillisen seurakunnan perinteeseen kuuluu, että sen jäsenen kuolemasta ilmoitetaan jumalanpalveluk sessa yleensä hautausta seuraavana sunnuntaina. Vanhan tavan mukaan omaiset osallistuvat tähän jumalanpalvelukseen kiittämään Jumalaa vainajasta ja yhdessä eletystä elämästä. Vuoden aikana poisnukkuneita on tapana muistaa pyhäinpäivänä. Silloin on illalla vainajien muistojuhla kirkossa, jossa luetaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heille kynttilät. Hautaus- ja muut kustannukset Hautapaikasta laskutetaan jos sitä ei ole maksettu jo aikaisemmin. Myös haudan kaivusta ja kunnostamisesta laskutetaan hautauksen jälkeen. Jos muistotilaisuus pidetään seurakuntayhtymän tiloissa vuokra, pöytäliinojen pesumaksu ja työvoiman tuntikorvaus laskutetaan vahvistetun taksan mukaan. Sunnuntaina ja pyhäpäivinä korotettu tuntikorvaus. Tuntikorvauksesta maksetaan 22 % arvonlisäveroa. Vuokra laskutetaan, jos vainaja on seudun seurakuntayhtymän ulkopuolisen seurakunnan jäsen ja muistotilaisuus pidetään seurakuntayhtymän tiloissa. Jos vainaja ei ole seurakuntayhtymän seurakunnan jäsen, vuokra peritään seurakuntayhtymän tiloissa pidetystä muistotilaisuudesta ja kappelin tai kirkon käytöstä. Maksut Hautapaikka 150 Hautapaikka (ei oikeutettu, ei kirjoilla srk.yhtymän kunnissa) 200 Hautapaikka, uurna 50
4 Hautapaikka, uurna (ei oikeutettu, ei kirjoilla srk.yhtymän kunnissa) 75 Hautapaikka, rintamamies + puoliso 0 Jalustakivi 70 /m Haudan avaaminen/peittäminen Haudan avaaminen/peittäminen, uurna 20 Haudan kunnostaminen hautauksen jälkeen 40 Vuokra, kappeli tai kirkko (Ev.luth. seurakuntaan kuulumaton) 50 Vuokra, seurakunta/kirkkokoti (Ev.luth. seurakuntaan kuulumaton), sis. 22 % alv Pöytäliinojen pesu noin Tuntipalkka (emäntä + avustajat) sis. alv 22 % 17,08 /tunti Pyhäpäivinä ja sunnuntaina, 100 % korotus 34,16 /tunti Muita asioita Kuolemantapauksesta on ilmoitettava esim. - Kansaneläkelaitokselle (eläkkeet) - vainajan työnantajalle (mahdollinen hautausavustus, ryhmävakuutukset) - vakuutusyhtiölle (jos vainajalla on ollut vakuutuksia) - pankille Kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta on toimitettava perunkirjoitus. Siihen tarvittavien virkatodistus ten ja sukuselvitysten hankkiminen vaatii aikaa, joten asian hoitaminen tulisi aloittaa hyvissä ajoin. Hautamuistomerkki Hautausmaan henkilökunta laittaa uudelle haudalle väliaikaisesti merkiksi valkoisen puuristin, jossa on vainajan nimi, syntymäaika ja kuolinpäivä. Pysyvän muistomerkin hankkimista ei tarvitse kiirehtiä. Muistomerkkinä voi olla kivi työstettynä tai luonnonkivenä, laatta, rautatai puuristi tai taideteos. Muistomerkki ei saa loukata hyvää kristillistä tapaa. Sekä uusien että vanhojen muistomerkkien ulkoasusta ja sijoituksesta voi neuvotella seurakuntayhtymän hautatoimistossa. Haudan hoito Omaisten on huolehdittava haudan hoidosta. Omaiset voivat jättää haudan seurakuntayhtymän hoidettavaksi maksua vastaan. Hautainhoitosopimukset tehdään hautatoimistossa 1, 5, 10 tai 25 vuodeksi. Seurakuntayhtymän hautatoimistosta saa tietoja hinnoista.. Seurakunta mukana surussa Kuoleman ja surun kohtaaminen on myös tuskallista ja hämmentävä. Se herättää monia kysymyksiä ja tunteita. Seurakunta haluaa tarjota mahdollisuuden läheisensä menetteneille kokoontua yhteen keskustelemaan menetykseen liittyvistä asioista sururyhmissä. suomalainen seurakunta järjestää sururyhmiä kaksi vuodessa, kevättalvella ja syksyllä. Niissä on mahdollisuus keskustella surusta, kuolemasta ja elämästä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Tiedustellla voi papeilta, joiden kanssa olette muulloinkin tervetulleita keskustelemaan. Heikki Peltola puh ja seurakuntapastori Hanne Janhonen puh Myös
5 diakoniatyöntekijät ovat sinua varten kuuntelemassa ja tukemassa tarvittaessa, Markku Leinonen, puh Kirjallisuus Enkeliveli (Äidin kertomus pienen pojan kuolemasta) Talonen Marjaana Hei sitten, ukki! Alex Marlee & Benny Lintuni, kaivattuni (Äidin kertomus tyttären kuolemasta) Riitta Ali-Rekola Kirjeitä surukotiin Haavio Jaakko Rakkaus on väkevämpi Anja Paro Sinun kanssasi surussa Irja Kilpeläinen Surusi aikaan Lohdutuksen ja toivon saajia Suru on tie Anna-Maija Raittila Sydänpimeä, sanoja uskosta ja epätoivosta Päivi Huuhtanen Valon sylissä Sanoja suruun Perkiö Pia - Kulonen Jarmo Suru ei kysy lupaa Kaija Lähdesmäki Elämä jatkuu - surukodin kirja Järveläinen Matti Surun tie Linqvist Martti Surun sisar on lohdutus Leinonen Maaria Suru, ankara ilo (Puolison menettämisestä) Mäntymies Liisa Suruani suurempi (Puolison menettämisestä) Kähkönen Seija Muistiinpanoja surun ajalta Lewis C.S Kirjeitä surukotiin Jaakko Haavio Kyynelten läpi rukouksia surussa. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa (Mistä hautajaisissa oikein on kysymys) Kormilainen Risto Aukioloajat ja puhelinnumerot Kirkkoherranvirastot ruotsalainen seurakunta, Ebba Brahen puistikko 2, puh tai (vaihde) Avoinna ma-pe 9-13, ti myös suomalainen seurakunta, Ebba Brahen puistikko 2, puh tai (vaihde) Avoinna ma-pe 9-13, ti myös Pedersören seurakunta, Kirkkorannan seurakuntakoti, puh tai (vaihde) Avoinna ma, ti, ke ja pe 9-14, to Ähtävän seurakunta, Lillbackantie 4, puh (voidaan myös ottaa yhteyttä Purmon seurakunnan kirkkoherranvirastoon). Avoinna ti, pe 9-13, ke 15-17
6 Purmon seurakunta, puh (voidaan myös ottaa yhteyttä Åhtävän seurakunnan kirkkoherranvirastoon). Avoinna ma 9-13, ke 10-12, to Hautatoimisto Avoinna ma-pe 9-15, puh , tai (vaihde) Seurakuntakodit ja kirkkokodit seurakuntakeskus, Ebba Brahen puistikko 2, puh. keittiö , emäntä Milla Karvonen puh Pienessä salissa on noin 50 istumapaikkaa ja isossa salissa 150 paikkaa.kirkkorannan seurakuntakoti, puh. keittiö Ähtävän seurakuntakoti, vt. emäntä Barbro Cederberg puh Purmon seurakuntakoti, vt. emäntä Carina Häggblad-Åman puh Pännäisen kirkkokoti (korkeintaan 100 istumapaikkaa), johtava emäntä Maarit Sauna-aho puh Länsikunnantalo (korkeintaan 120 istumapaikkaa), Parkkitie 12, johtava emäntä Maarit Sauna-aho puh Hautausmaat hautausmaa, puh Pedersören hautausmaa, puh Ähtävän hautausmaa, puh Purmon hautausmaa, puh
7
Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta
Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,
Miten järjestän hautauksen?
Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Kirkkoherranvirastossa sovitaan vainajan siunaamiseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista: siunausajasta, kappelin tai kirkon varauksesta, siunauksen
Jyväskylän seurakunnan. Opas hautajaisjärjestelyihin
Jyväskylän seurakunnan Opas hautajaisjärjestelyihin Läheisen kuollessa T ieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Kuolema aiheuttaa aina surua ja hämmennystä. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön
Herra, kenen luo me menisimme?
Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. (Joh. 6:68) Olette menettänyt läheisenne. Otamme osaa suruunne. Läheisen kuolema hämmentää ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä. Toivomme
Surun ensimmäiset askeleet...
Surun ensimmäiset askeleet... Läheisen kuoltua tämä tapahtuma täyttää mielen ja elämän. Varsin pian on kuitenkin ryhdyttävä käytännön toimiin vainajan saattamiseksi hautaan. Aina voimat eivät tahdo riittää
Missä asioidaan Hautauslupa
L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä
Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu
Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen
Hautausohje Kangasalan seurakunta
Hautausohje Kangasalan seurakunta Päivitetty 27.1.2009 Vainajan lähimmät Omaisen kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Tieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön
Miten järjestän hautauksen?
Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Kirkkoherranvirastossa sovitaan vainajan siunaamiseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista. Osoite: Kirkkopuistokatu 11, 94100 Kemi, seurakuntakeskuksen
OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN.
OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN www.ylivieskanseurakunta.fi Läheisen kuollessa Läheisen ja rakkaan ihmisen poismeno aiheuttaa surua ja hämmennystä. Surun keskellä on myös hoidettava monia käytännön asioita,
Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa
Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa Hyvät omaiset! Osanottomme. Isonkyrön seurakunnan puolesta tahdomme olla tukenanne, kun Teitä on kohdannut suru menetettyänne läheisen ihmisen. Tässä oppaassa
Missä asioidaan Hautauslupa
L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä
Opas hautausjärjestelyihin
Opas hautausjärjestelyihin KUOLEMAN TAPAHDUTTUA Kuoleman tapahduttua ja vainajaa noudettaessa voidaan pitää rukoushetki kappelissa tai kotona. Joku läsnäolijoista voi lausua jäähyväissanat. YHTEYDEN OTTAMINEN
Hyvät omaiset. Hautajaisjärjestelyt
Hautausohje Hyvät omaiset Läheisen ihmisen kuolema koskettaa aina syvästi. Surun keskellä on kuitenkin hoidettava monia käytännön asioita, jotka liittyvät hautajaisten järjestämiseen. Tämä esite on tarkoitettu
Avuksi hautajaisvalmisteluihin
Avuksi hautajaisvalmisteluihin sisältö Kuoleman kohdatessa 5 Hautajaisvalmistelut 7 Siunaustilaisuus 9 Hautapaikat ja haudan hoito 15 Surevan tukena 17 Yhteystiedot 19. 3. Jeesus sanoo: Minä olen ylösnousemus
Opas hautajaisten järjestämiseen. Huittisten ev.lut.seurakunta
Opas hautajaisten järjestämiseen Huittisten ev.lut.seurakunta Sivu 2 Otamme osaa suruusi Suru on voimakas tunne, joka vaikuttaa ihmiseen hyvin kokonaisvaltaisesti. Hautajaisten järjestäminen on tärkeä
SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE
SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE Ohjeita hautauksien järjestäjille Olette menettäneet läheisenne. Kuolema tulee usein yllätyksenä. Se hämmentää jäljelle jääviä ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä.
uoleman kohdatessa Psalmi 103
K uoleman kohdatessa Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran
HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN
HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN P E R H O N S E U R A K U N T A SISÄLTÖ Sivu Hyvät lähiomaiset ja ystävät... 2 Kuoleman vieraillessa... 3 Hautajaisten järjestäminen... 3 Sanomakellojen soitto... 3 Ulosveisuu /
Kun suru kohtaa. Opas hautajaisia järjestäville
Kun suru kohtaa Opas hautajaisia järjestäville Läheisen kuollessa Kun läheinen ihminen kuolee, mielen valtaavat monet ahdistavat tunteet: kaipaus, hämmennys, neuvottomuus. Suru kietoo ihmisen kuin usvaan,
Kun kuolema koskettaa
Kun kuolema koskettaa Avuksi vainajan omaisille hautajaisvalmisteluihin Sisällysluettelo Vainajan omaisille Surun aika Vainajan säilyttäminen Kuolinsyyn tutkiminen Hautauslupa Suruliputus Sanomakellot
Hautausten palvelupolku Seinäjoella
Hautausten palvelupolku Seinäjoella Johdanto Läheisen kuolema ja hautajaisiin liittyvät järjestelyt ovat herkkä ja vaativa tilanne niin omaisille kuin järjestelyissä mukana olevien toimijoiden työntekijöillekin.
SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE
SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE Ohjeita hautauksien järjestäjille Olette menettänyt läheisenne. Kuolema tulee usein yllätyksenä. Se hämmentää jäljelle jääviä ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä.
SURUKOTIIN. Hän, jota kaipaamme täällä saapunut kotiin jo on. Jumalan kämmenen päällä rauha on loputon.
SURUKOTIIN Hän, jota kaipaamme täällä saapunut kotiin jo on. Jumalan kämmenen päällä rauha on loputon. OTAMME OSAA SURUUNNE Läheisen kuolemaan liittyy paljon käytännön järjestelyjä. Niissä toivomme tämän
Akaan seurakunta HAUTAUSOPAS. Akaan, Kylmäkosken ja Viialan hautausmaat
Akaan seurakunta HAUTAUSOPAS Akaan, Kylmäkosken ja Viialan hautausmaat Ota hänet vastaan, suuri, Pyhä Jumala. Ota hänet vastaan, kaipaavia lohduta. Ota hänet vastaan taivaan kotiin avaraan. Ota hänet
SURUN KOHDATESSA. Opas hautajaisten järjestämiseen
SURUN KOHDATESSA Opas hautajaisten järjestämiseen SINUA ON KOHDANNUT SURU Olet menettänyt läheisesi. Seurakunta on tukenasi. Kuljemme kanssasi tiellä, jossa monenlaiset tunteet ja asiat nousevat esille.
Opas hautausjärjestelyihin. Lapuan tuomiokirkkoseurakunta
Opas hautausjärjestelyihin Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Olemme apunanne surun hetkellä Otamme osaa suruunne. Toivotamme teille voimia ja Taivaallisen Isän siunausta läheisenne saattomatkalla. Tämän opaslehtisen
OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN
Surun kohdattua Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN Läheisen ihmisen kuolema pysähdyttää. Sureva ihminen tarvitsee tukea. Kristillinen seurakunta tahtoo olla mukana auttamassa. Sen tehtävä
Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin
Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Sinulle surussasi O let menettänyt läheisesi. Hänen kuolemansa koskettaa ja voi järkyttää sinua syvästi. Suru on ihmisen terve ja luonnollinen tapa kohdata menetys.
Sääksmäen seurakunnan ohjeita hautauksen järjestämiseksi
1 Sääksmäen seurakunnan ohjeita hautauksen järjestämiseksi Tämän ohjeen tarkoitus on auttaa siunaus- ja muistotilaisuuden sekä muiden hautajaisiin liittyvien asioiden järjestelyissä. Ohjeet on laadittu
HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA
HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA Saatesanat Tämän oppaan tarkoitus on auttaa siunaus- ja muistotilaisuuden ja muiden hautajaisiin liittyvien asioiden järjestelyissä. Ohjeet on laadittu yleistä käytäntöä
AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN
AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN 1 Sisällysluettelo Sinulle.................................. 3 ENNEN HAUTAJAISIA Jäähyväiset sairaalassa.................... 5 Hautatoimisto ja kirkkoherranvirastot... 5
Hyvät omaiset. Hautajaisjärjestelyt
Hautausohje Hyvät omaiset Läheisen ihmisen kuolema koskettaa aina syvästi. Surun keskellä on kuitenkin hoidettava monia käytännön asioita, jotka liittyvät hautajaisten järjestämiseen. Tämä esite on tarkoitettu
Lämmin osanotto surussanne
Lämmin osanotto surussanne Mäntyharjun seurakunta Päivitetty 1.5.2014 2 3 HAUTAJAISJÄRJESTELYISTÄ MÄNTYHARJUN SEURAKUNNASSA Läheisen ihmisen kuollessa suru on suuri, eikä hautajaisten järjestelyyn aina
Hautaan siunaaminen ja hautajaiset
Hautaan siunaaminen ja hautajaiset SAUVO-KARUNAN SEURAKUNTA 2016 Hyvä omaisesi menettänyt, osanottomme rakkaasi poisnukkumisen johdosta. Surun keskellä tahdomme tällä vihkosella auttaa Sinua valmistelemaan
KUOLEMAN KOHDATESSA. Opas omaisille
KUOLEMAN KOHDATESSA Opas omaisille S inulle, jonka läheinen on kuollut Olet nyt surun ajassa. Monet jokapäiväiset asiat muuttavat muotoa elämässäsi. Menetyksesi on mielessäsi aamusta alkaen ja joudut työskentelemään
Surun kohdatessa. - opas läheisensä menettäneelle
Surun kohdatessa - opas läheisensä menettäneelle Siunaus hyvälle matkalle Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautaan siunaaminen on tärkeä omaisille
Hautajaisten järjestäminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä Lappeenrannan seurakuntayhtymän
Surun kohdatessa opas läheisensä menettäneelle Siunaus hyvälle matkalle Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautaan siunaaminen on tärkeä omaisille
Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu
Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen
HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA. Heti kuolemantapauksen tapahduttua
HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA Heti kuolemantapauksen tapahduttua Kun läheinen ihminen kuolee, omaisilla on epätietoisuutta, mihin heidän tulee yhteyttä. Hyvä paikka aloittaa hautajaisjärjestelyt
Kuoleman kohdatessa. Opas omaisille. Tuusulan seurakunta PL Tuusula P. (09)
Kuoleman kohdatessa Opas omaisille Tuusulan seurakunta PL 53 04301 Tuusula P. (09) 875 960 Sinulle, jonka läheinen on kuollut. Olet nyt surun ajassa. Monet jokapäiväiset asiat muuttavat muotoa elämässäsi.
Muistilista hautajaisten järjestäjälle - 10 tärkeää asiaa
Muistilista hautajaisten järjestäjälle - 10 tärkeää asiaa 1. Miten hautajaisten järjestäminen aloitetaan? Hautajaisjärjestelyihin voi ryhtyä heti kuolemantapauksen jälkeen, mutta kiirettä tälle ei ole.
Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi.
Hautausopas 1 Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi. Rakkaan ihmisen menettäminen koskee kipeämmin kuin mitkään sanat pystyvät ilmaisemaan. Sinusta voi tuntua,
Avioliittoon vihkiminenopas
Avioliittoon vihkiminenopas Suurin on rakkaus Olette kohdanneet ihmisen, jonka kanssa haluatte viettää loppuelämänne. Se on ihmeellisen hienoa. Kirkossa voitte solmia avioliiton, pyytää sille Jumalan
HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja
HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA 2017 HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, 08100 Lohja 1 HAUTAUSJÄRJESTELYNI Omaisten toimien helpottamiseksi Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta
SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa
SURUN KOSKETUS Hautaaminen Lahdessa 1 Hyvä Omainen Ennen hautajaisia Kuolema on koskettanut sinua. Läheinen ihminen on poissa. Surun hetkellä saamme turvata Jumalan rakkauteen. Kun omat voimamme eivät
Opas hautajaisia järjestäville
Opas hautajaisia järjestäville Läheisen kuollessa Kun läheinen ihminen kuolee, mielen valtaavat monet ahdistavat tunteet: kaipaus, hämmennys, neuvottomuus. Suru kietoo ihmisen kuin usvaan, jossa on vaikea
Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin. Lohtajan kappelin kuva
Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Lohtajan kappelin kuva Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt...
HAUTAUSOPAS LÄHEISEN LÄHDETTYÄ. Ohjeita kuolemantapauksen jälkeen
HAUTAUSOPAS LÄHEISEN LÄHDETTYÄ Ohjeita kuolemantapauksen jälkeen Seurakuntatoimistossa toimitetaan ja sovitaan seuraavat asiat: -siunaustilaisuuden ajan ja paikan varaaminen -papin ja kanttorin varaaminen
Opas vihkimisen järjestelyihin
Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan
Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat
~ Läheisen kuoltua ~ Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat Sinulle surussasi ENNEN HAUTAJAISIA 3 Kuoleman tapahduttua 3 Suruliputus 3 Hautajaisjärjestelyt 4 Hautausmaa ja hautapaikka 4
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA Ohjelehtinen vainajan omaisille Tämän pienen kirjasen tarkoituksena on olla avuksi tilanteissa, jolloin läheinen on kuollut, suru ja ikävä täyttää sydämen ja monet käytännön
hautausopas HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. N A K K I L A N S E U R A K U N T A P S.
hautausopas N A K K I L A N S E U R A K U N T A HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. P S. 2 3 : 2 Sisällys 1. Sinua kohdannut suru 2.Hautajaisten käytännönvalmistelut
1 (7) HAUTAUSOPAS. Kuka hoitaa hautausjärjestelyt?
1 (7) HAUTAUSOPAS Kuka hoitaa hautausjärjestelyt? Läheisen menettäminen on aina raskasta. Monenlaiset tunteet nousevat pintaan. Haikeus, ikävä ja suru kuuluvat luonnollisena osana läheisen menettämiseen.
SURUN AIKA. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi
SURUN AIKA Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi 1 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa
Surun aika. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi
Surun aika Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi 1 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa
Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat
~ Läheisen kuoltua ~ Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat Oulun tuomiokirkko, Kirkkokatu Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Tuiran kirkko, Myllytie 5 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Sinulle
Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin
Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt... 5 Kirkkoherranvirastossa...
Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi
Läheisen kuoltua 1 Kuvataiteilija Mauno Mattilan metallityö Hyvinkään kirkon yläsalissa. Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Erilaisten tunteiden ja kysymysten
HAUTAUSOPAS surukotiin
HAUTAUSOPAS surukotiin Halsuan seurakunta 2 Sisällys Hyvät omaiset ja ystävät 3 Hautaansiunaamisen kulku 4 Kuoleman vieraillessa 5 Hautajaisten järjestäminen 5 Sanomakellojen soitto 5 Ulosveisuu 6 Kuolinuutinen
VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA ENNEN HAUTAJAISIA
VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA Läheisen ihmisen menettäminen koskettaa syvältä. Rantasalmen seurakunnan työntekijät haluavat olla tukemassa Teitä surussanne. Tämän kirjasen avulla tahdomme olla apuna
Opas hautausjärjestelyihin
Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt... 5 Kirkkoherranvirastossa...
Vainajan nimi. Siunausaika: klo. Siunauspaikka. Sanomakellot. Kiitos kirkossa. Muistotilaisuuspaikka. Hautausmaa
AVUKSI SURUKOTIIN Vainajan nimi Siunausaika: klo Siunauspaikka Hautausaika klo Sanomakellot klo Kiitos kirkossa Muistotilaisuuspaikka Hautausmaa 1 Avuksi surukotiin Kuolema yllättää aina. Läheisen poismenon
Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin
Surun kohdatessa Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT
IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT RISTIÄISET TARJOILU - lasten ystävät, kummit ja sukulaiset Joskus juhlassa on - leikkejä - syötävää ja juotavaa lapsille ja aikuisille SYNTYMÄPÄIVÄT RIPPIJUHLAT (KONFIRMAATIO) Tavallisesti
AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN
AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN Kotka-Kymin seurakuntayhtymä Kotkan, Kymin ja Langinkosken seurakunnat Sinulle surussasi Olet menettänyt läheisesi. Hänen kuolemansa voi koskettaa ja järkyttää sinua syvästi.
Kun läheinen on poissa. Ohjeita hautausjärjestelyihin
Kun läheinen on poissa Ohjeita hautausjärjestelyihin Sisältö Kun läheinen on poissa................ 1 Hautausjärjestelyt................... 4 Hautausmaat ja hautaamismuodot......... 5 Kuolinilmoitus ja
OPAS HAUTAUSJÄRJESTELYIHIN
OPAS HAUTAUSJÄRJESTELYIHIN Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Olemme apunanne surun hetkellä Otamme osaa suruunne. Toivotamme teille voimia ja Taivaallisen Isän siunausta läheisenne saattomatkalla. Tämän opaslehtisen
SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa
SURUN KOSKETUS Hautaaminen Lahdessa 1 Hyvä Omainen Kuolema on koskettanut sinua. Läheinen ihminen on poissa. Surun hetkellä saamme turvata Jumalan rakkauteen. Kun omat voimamme eivät riitä, meitä kannattelee
Hautaan siunaaminen ja hautajaiset
Hautaan siunaaminen ja hautajaiset SAUVO-KARUNAN SEURAKUNTA 2015 Hyvä omaisesi menettänyt, osanottomme rakkaasi poisnukkumisen johdosta. Surun keskellä tahdomme tällä vihkosella auttaa Sinua valmistelemaan
Kuolema ja hautaan siunaaminen
Kuolema ja hautaan siunaaminen 11.4.2013 1 Kuolintieto... 2 1.1 Kuolemasta ilmoittaminen... 2 1.2 Ilmoitus tapahtuneesta hautauksesta... 2 1.3 Kuolemasta ilmoittaminen jumalanpalveluksessa ja lehdessä...
Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin
Surun kohdatessa Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
Kun läheinen on poissa
Kun läheinen on poissa OPAS HAUTAJAISTEN JÄRJESTÄMISEEN Ennen hautajaisia s. 5 Hautausjärjestelyt Varaukset Yhteydenpito pappiin ja kanttoriin Hautapaikan ja hautausmuodon valinta s. 8 Arkkuhaudat Uurnahaudat
Kun läheinen on poissa
Kun läheinen on poissa OPAS HAUTAJAISTEN JÄRJESTÄMISEEN Kannen kuva: Hietaniemen hautausmaa, kuvaaja: Jani Laukkanen Taitto: Anu Ylä-Jussila Helsingin seurakuntayhtymä, 2017 Ennen hautajaisia s. 5 Hautausjärjestelyt
Kun kuolema koskettaa
Kun kuolema koskettaa Avuksi vainajan omaisille hautajaisvalmisteluihin Sisällysluettelo Vainajan omaisille Surun aika Vainajan säilyttäminen Kuolinsyyn tutkiminen Hautauslupa Suruliputus Sanomakellot
OHJEITA HAUTAJAISTEN AIKAAN
Kirkkherranvirast Avinna ma-pe kl 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Liet p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedn.khranvirast@evl.fi www.liednseurakunta.fi Talustimist Avinna ma-pe 9-13 Hyvättyläntie 19, 21420
Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN
Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto
Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia.
AVUKSI OMAISILLE Surusta en tiennyt mitään, tuskasta en tiennyt mitään en siitä, mitä on pohjaton kaipaus. Uskoin ihmisen voimiin, luotin elämän kulkuun, sen syihin ja seurauksiin. Nyt olen sanaton. (Maija
Surun kohdattua SAVONLINNAN SEURAKUNTA. Enonkoski Kerimäki Punkaharju Rantasalmi Savonlinna Savonranta
Surun kohdattua SAVONLINNAN SEURAKUNTA Enonkoski Kerimäki Punkaharju Rantasalmi Savonlinna Savonranta Surun kohdattua Läheisen ihmisen kuolema pysäyttää. Sureva ihminen tarvitsee tukea. Kristillinen seurakunta
Surun kohdatessa. Opas vainajan omaisille
Surun kohdatessa Opas vainajan omaisille Tilaa muistiinpanoille: Teitä on kohdannut suru. Kuoleman tapahduttua on surunkin keskellä ryhdyttävä käytännön toimiin. Toivomme tämän oppaan auttavan teitä käytännön
Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN KUKA HOITAA HAUTAUSJÄRJESTELYT?
Surun kohdattua Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN Läheisen ihmisen kuolema pysähdyttää. Sureva ihminen tarvitsee tukea. Kristillinen seurakunta tahtoo olla mukana auttamassa. Sen tehtävä
Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin
Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt... 5 Seurakuntavirastossa...
Avuksi hautajaisjärjestelyihin
Avuksi hautajaisjärjestelyihin 1 2 Kannen lasimaalaus Parikan siunauskappelissa vuodelta 1927, arkkitehti Ilmari Launius. Sinulle surussasi Olet menettänyt läheisesi. Hänen kuolemansa voi koskettaa ja
SIMON SEURAKUNNAN HAUTAUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT SEKÄ KIINTEISTÖJEN KÄYTTÖOHJEET JA MAKSUT LUKIEN
Kirkkoneuvosto 02.05.2019 45 Kirkkovaltuusto 22.05.2019 17 SIMON SEURAKUNNAN HAUTAUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT SEKÄ KIINTEISTÖJEN KÄYTTÖOHJEET JA MAKSUT 1.7.2019 LUKIEN 1 HAUTAAMISEEN LIITTYVÄT MAKSUT Hautapaikkamaksut
ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE
ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE Surussa lähellä HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28 B, 08100 Lohja p. 045 318 3180 Sisällysluettelo ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE... 2 HAUTAUSLUPA... 2 KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEKSI
Sisällysluettelo. Taitto ja piirrokset: Anne Nuottanen-Tuomela Kannen kuva: Markus Perko
1 Sisällysluettelo Sinua on kohdannut suru.............................. 3 4 Hautajaisten käytännön järjestelyt..................... 6 7 Keskustelu papin ja kanttorin kanssa................... 8 9 Siunaustilaisuus
Avuksi surukotiin. Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.
Avuksi surukotiin Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Opas hautauksesta ja sen valmisteluihin liittyvistä käytännön kysymyksistä. Kajaanin seurakunta 2 KUOLEMAN
Paimion seurakunta. Hautausmuistio
Paimion seurakunta Hautausmuistio Sisällysluettelo Lukijalle...3 Yleistä...4 Hautapaikka-asiat...4 Hautausmaat...5 Hautaus- ja muistotilaisuus...6 Haudanhoito...7 Perennahoito...8 Haudanhoitomaksuun sisältyvät
Ohjeita vainajan omaisille
Ohjeita vainajan omaisille Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 05/2016 Päivittäjä PA, rt 2 Hyvä omainen Olet menettänyt läheisesi. Se tuo mukanaan monia käytännön järjestelyjä, jotka pitää hoitaa surun
Paimion seurakunta. Hautausmuistio
Paimion seurakunta Hautausmuistio Sisällysluettelo 7.1.2014 Lukijalle...3 Yleistä...4 Hautapaikka-asiat...4 Hautausmaat...5 Hautaus- ja muistotilaisuus...6 Haudanhoito...8 Perennahoito...9 Haudanhoitomaksuun
Arkkuhautaus vai tuhkaus HAUTAUSTOIVEENI
HAUTAUSTOIVEENI Låiheisten toimien helpottamiseksi Låiheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta jaksettava ryhtyäkäyteinnön toimiin vainajan hautaamiseksi. Heidåin tehtiivåiiinsä
Hauta- ja puistotoimisto ma-pe klo Päivystävä pappi ma-pe klo
Avuksi surukotiin Hauta- ja puistotoimisto ma-pe klo 8 15 016 33 55 213 roisrk.hautaus-puisto@evl.fi Päivystävä pappi ma-pe klo 9 14 040 685 4925 Seurakuntakeskuksen neuvonta 016 33 55 11 www.rovaniemenseurakunta.fi
Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen
Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen
LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte
Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA
Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä kriisisuunnitelmasta... 3 2. Vastuullisuus kriisitilanteessa... 3 3. Kriisitilanteet ja toiminta niiden aikana...
Avioliittoon vihkiminenopas
Avioliittoon vihkiminenopas Suurin on rakkaus Olette kohdanneet ihmisen, jonka kanssa haluatte viettää loppuelämänne. Se on ihmeellisen hienoa. Kirkossa voitte solmia avioliiton, pyytää sille Jumalan siunausta
YHTEYSTIEDOT. Hauta- ja puistotoimisto ma-pe klo Päivystävä pappi ma-pe klo
AVUKSI SURUKOTIIN YHTEYSTIEDOT Hauta- ja puistotoimisto ma-pe klo 8 15 016 33 55 213 roisrk.hautaus-puisto@evl.fi Päivystävä pappi ma-pe klo 9 14 040 685 4925 Seurakunnan neuvonta 016 33 55 11 rovaniemi.seurakunta@evl.fi
Hautaan siunaaminen. Kauhajoen seurakunta
Hautaan siunaaminen Kauhajoen seurakunta 2 Sisältö Sisältö... 2 Lämmin osanottomme... 3 Hautajaisten käytännön järjestelyjä... 4 Keskustelu papin ja kanttorin kanssa... 8 Sopivia yksinlauluja siunaus-
PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN
PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN 1 Potilaan kuoleman jälkeen Läheisillä on mahdollisuus hyvästellä vainaja kiireettömästi potilashuoneessa tai Hoitokodin kappelissa. Läheiset voivat