KOULUSANASTO. ALKUOPETUS Alkuopetusta on 1. ja 2. vuosiluokan opetus.
|
|
- Timo-Jaakko Pesonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOULUSANASTO AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista, oppituntien ulkopuolella järjestettävää, maksullista kerho- tai muuta vapaa-ajan toimintaa. Se on suunnattu erityisesti peruskoulun 1. ja 2. luokan sekä erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille. Kunta päättää toiminnan järjestämisestä ja siihen osallistuminen on vapaaehtoista. ALKUOPETUS Alkuopetusta on 1. ja 2. vuosiluokan opetus. ARVIOINTI Arviointi antaa tietoa siitä, miten tavoitteet on saavutettu ja miten ne voisi saavuttaa vielä paremmin. Arviointi voi olla valtakunnallista, kunnan tasolla tapahtuvaa tai koulukohtaista koulun toiminnan arviointia tai oppilaan arviointia. Vanhemmat voivat olla mukana koulun toiminnan arvioinnissa sekä oman lapsensa kehityksen arvioinnissa. ERITYINEN TUKI Erityistä tukea annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu tehostetun tuen tukitoimilla. Erityinen tuki järjestetään joko yleisen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä. Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta sekä muista perusopetuksen tukimuodoista. ERITYISEN TUEN PÄÄTÖS Erityisen tuen antamiseksi opetuksen järjestäjän tulee tehdä kirjallinen päätös, jota tarkistetaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. Erityisen tuen päätöksessä päätetään oppilaan pääsääntöinen opetusryhmä, mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä muut tarvittavat palvelut sekä tarvittaessa oppilaan opetuksen poikkeava järjestäminen. Ennen erityisen tuen päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän vanhempia sekä tehtävä oppilaasta pedagoginen selvitys. ERITYISLUOKANOPETTAJA Erityisluokanopettaja opettaa erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita muun opetuksen yhteydessä tai kokonaan tai osittain erityisluokassa tai muussa soveltuvassa paikassa. 1
2 ERITYISOPETTAJA Erityisopettaja opettaa osa-aikaista tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevia oppilaita muun opetuksen ohessa. Erityisopettaja opettaa oppilaita, joilla on vaikeuksia oppimisessa tai koulunkäynnissä. Opetusta voidaan antaa yksilöopetuksena, muutaman oppilaan ryhmässä tai samanaikaisopetuksena. ERITYISOPETUS Erityisopetus on perusopetuksen tukimuoto. Erityisopetusta saavalle oppilaalle on tehty erityisen tuen päätös ja hänelle annetaan opetusta henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman mukaisesti (HOJKS). Erityisopetus järjestetään muun opetuksen yhteydessä tai osittain tai kokonaan erityisluokalla ja siinä voidaan poiketa oppiaineista ja niitä koskevasta valtakunnallisesta tuntijaosta. ESIOPETUS Lapsella on oikeus esiopetukseen oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetuksen tavoitteena on vahvistaa lapsen oppimisedellytyksiä. Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa ja se tulee järjestää Opetushallituksen laatimien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kunnalla on lakiin perustuva velvollisuus järjestää esiopetusta ja vanhemmat ratkaisevat lapsen osallistumisen esiopetukseen. Esiopetus on maksutonta. HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Suunnitelmassa kuvataan, miten oppilaan opetus ja oppilaan tarvitsema tuki järjestetään. Oppilaan opettajat laativat suunnitelman yhteistyössä oppilaan ja vanhempien kanssa. Tarvittavilta osin se valmistellaan moniammatillisena yhteistyönä. Suunnitelma tulee tarkistaa tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa, oppilaan tarpeiden mukaiseksi. HUOLTAJA Huoltaja on lapsen ja nuoren kasvatuksesta vastaava henkilö, tavallisesti lapsen äiti ja/tai isä. JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssäännöt ovat kouluyhteisössä laaditut yhteiset pelisäännöt siitä, miten koulussa toimitaan. Niiden avulla pyritään edistämään koulun järjestystä ja työrauhaa, opiskelun sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Kaikilla kouluilla pitää perusopetuslain mukaan olla järjestyssäännöt. KELPOISUUS/KELPOINEN OPETTAJA Opettajien kelpoisuudesta säädetään kelpoisuusasetuksella. Yleensä kelpoisella opettajalla on ylempi korkeakoulututkinto. Luokanopettajilla pääaine on kasvatustiede, aineenopettajilla opetettava aine. Lisäksi tarvitaan pedagogiset opinnot. Vain kelpoinen opettaja voidaan valita pysyvään työsuhteeseen. 2
3 KIELIOHJELMA Kieliohjelma esittelee koulun tai kunnan kielivalikoiman. Perusopetuksen kielenopetuksen laajuudet on määritelty seuraavasti: A1 = yhteinen ensimmäinen kieli (1. 6. luokkien aikana alkava) A2 = vapaaehtoinen kieli (1. 6. luokkien aikana alkava) B1 = yhteinen toinen kotimainen kieli tai englanti (7. 9. luokkien aikana alkava) B2 = valinnainen kieli (7. 9. luokkien aikana alkava) HUOM! Nämä koodit eivät ole samat kuin yleisen kielitutkinnon koodit. KIVA KOULU -OHJELMA KiVa Koulu on opetusministeriön ja Turun yliopiston kehittämä ohjelma koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Kodin ja koulun yhteistyöllä tarkoitetaan koulun henkilöstön ja oppilaiden vanhempien yhteistä toimintaa oppilaiden terveen ja turvallisen kasvun ja oppimisen tukemiseksi. Perusopetuslaki velvoittaa kouluja olemaan opetuksessa yhteistyössä kotien kanssa. Yhteistyötä tehdään sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yhteistyö voi olla lapsen oppimiseen ja hyvinvointiin, arviointiin, opetussuunnitelman laatimiseen ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvää. Monessa koulussa toimii vanhempainyhdistys, joka osaltaan edistää kodin ja koulun yhteistyötä. KOULUKIUSAAMINEN Koulukiusaaminen on yhden ja saman oppilaan tahallista ja toistuvaa sanallista, fyysistä tai epäsuoraa vahingoittamista. Kiusaajia voi olla yksi tai useampia, ja kiusattu on kiusaajiinsa nähden jollain tavoin puolustuskyvytön tai heikommassa asemassa. Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjän laatimaan suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Opetuksen järjestäjän tulee toimeenpanna suunnitelma sekä valvoa sen noudattamista ja toteutumista. KOULUKULJETUS Jos esiopetusta, perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, hänellä on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, jos matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan koulukuljetuksesta on kuvaus oppilaan oppimissuunnitelmassa tai HOJKSissa. KOULUKURAATTORI Koulukuraattori on koulun sosiaalityön asiantuntija. Hänen tehtävänään on edistää yksittäisen oppilaan, oppilasryhmän ja kouluyhteisöjen sosiaalista hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä tukea oppilaiden koulunkäyntiä erityisesti ongelmatilanteissa. KOULUN KERHOTOIMINTA Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan koulun järjestämiä, oppilaalle vapaaehtoisia kerhoja, jotka ovat oppituntien ulkopuolella. Kerhoja koskeva suunnitelma sisällytetään koulun vuotuiseen työsuunnitelmaan. 3
4 KOULUNKÄYNTIAVUSTAJA Koulunkäyntiavustaja on oppilaiden ja opettajien apuna koulussa toimiva henkilö. Koulunkäyntiavustaja voi olla koulu- tai luokkakohtainen. Erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla voi olla luokassa henkilökohtainen avustaja. Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan saamasta avustajan tuesta on kuvaus oppilaan oppimissuunnitelmassa tai HOJKSissa. KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologi edustaa psykologista asiantuntemusta kouluyhteisöissä. Työn tavoitteena on edistää lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia, kasvua ja kehitystä, vuorovaikutusta sekä oppimista. KOULURUOKAILU Opetukseen osallistuvalle oppilaalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria. Kouluruokailun yhteydessä toteutetaan myös terveyteen ja hyvään käytökseen liittyviä kasvatuksellisia tavoitteita. KOULUTERVEYDENHUOLTO Kouluterveydenhuolto on kouluyhteisön hyvinvoinnin, oppilaiden terveyden sekä terveen kasvun ja kehityksen seuraamista, arviointia ja tukemista. Siihen kuuluu myös suun terveydenhuolto eli hammashuolto. Koulussa voi olla oma terveydenhoitaja ja koululääkäri tai vastaanotto on järjestetty terveyskeskuksessa. KURINPITO Perusopetuslaissa on säädetty oppilaan kurinpitotoimista. Koulu voi rangaista oppilasta määräämällä hänet jälkiistuntoon, antamalla hänelle kirjallisen varoituksen tai erottamalla hänet koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi opetustilasta tai oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä jäljellä olevan työpäivän ajaksi. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän jälkeen suorittamaan tehtäviään. Rehtorilla ja opettajilla on oikeus poistaa opetustilasta tai koulun järjestämästä tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata poistumismääräystä. Heillä on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon opetuksen epäämisestä jäljellä olevan koulupäivän ajaksi. Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistumisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää tilanteessa välttämättömiä voimakeinoja. KURSSIMUOTOISUUS Kurssimuotoisuudella tarkoitetaan sitä, että oppiaineiden oppimäärät on jaettu kursseihin. Jokainen kurssi on itsenäinen kokonaisuus. Useimmiten kouluvuoteen sisältyy kussakin aineessa 4 6 kurssia. LASTENSUOJELUN ILMOITUSVELVOLLISUUS Opetuksen järjestäjän palveluksessa olevilla henkilöillä on velvollisuus toimia lasten suojelemiseksi. Heidän on viipymättä ilmoitettava salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he saavat tehtävässään tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen vaatii lastensuojelun tarpeen selvittämistä. 4
5 LEIRIKOULU Leirikoulu on koulun työsuunnitelmaan merkitty opiskelujakso, joka toteutetaan koulun ulkopuolella. Vanhemmat voivat osallistua leirikoulun suunnitteluun. Vastuu leirikoulun toteuttamisesta on koululla. LISÄOPETUS Lisäopetuksella tarkoitetaan perusopetuksen päättötodistuksen saaneille oppilaille annettavaa syventävää ja täydentävää opetusta. Lisäopetuksen tulee erityisesti edistää työelämään tutustumista. Siihen osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista. Epävirallisesti lisäopetuksesta puhutaan kymppiluokkana. LUKUVUOSI Lukuvuosi on perusopetuksen vuosittainen työaika. Perusopetuksen lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Opetuksen järjestäjät päättävät, milloin lukuvuoden koulutyö alkaa ja milloin ovat koulujen lomat. Lukuvuosi jaetaan koulutyössä kahteen osaan: syyslukukauteen ja kevätlukukauteen. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden koulutyö päättyy viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. LUOKANVALVOJA luokilla yksi luokkaa opettavista aineenopettajista toimii luokanvalvojana, joka huolehtii luokan käytännön koulutyöhön liittyvistä asioista, kuten poissaolojen valvonnasta, ja pitää yhteyttä vanhempiin. LUOKKARETKI Luokkaretki on oppilaiden ja/tai vanhempien suunnittelema retki tai matka, josta koulu ei ole vastuussa. (vrt. kohta opintoretki ) Joskus puhekielessä käytetään ilmaisua luokkaretki, kun tarkoitetaan koulun järjestämää opintoretkeä, joka tehdään tietyllä luokka-asteella. LÄHIKOULU Lähikoulu on se koulu, jonka oppilaaksi oppilas asuinpaikkansa perusteella kuuluu. Kunta osoittaa oppilaalle lähikoulun. Lähikoulu on pääsääntöisesti oppilaan kotia lähinnä sijaitseva koulu, jonne oppilaalla on turvallinen koulumatka. MAI-OPETTAJA Oman äidinkielen opettaja Turun perusopetuksessa. NIVELVAIHEET Opiskelun nivelvaiheiksi kutsutaan siirtymävaiheita kouluasteelta toiselle, kuten esiopetuksesta alkuopetukseen tai perusopetuksesta toisen asteen koulutukseen. Merkittäviä siirtymävaiheita oppilaan koulupolulla ovat myös luokalta toiselle tai koulusta toiseen siirtyminen. Oppimisen haasteiden kasvaminen muodostaa myös opiskelulle nivelvaiheen, mistä esimerkkinä on toiselta luokalta kolmannelle luokalle siirtyminen. Nivelkohdalla tarkoitetaan valtioneuvoston asetuksessa määriteltyä tuntijaon osioiden välillä olevaa, tiettyjen vuosiluokkien muodostaman kokonaisuuden päätöskohtaa. Näihin nivelkohtiin on opetussuunnitelman perusteissa laadittu hyvän osaamisen kuvaukset. Nivelkohdat vaihtelevat oppiaineittain, eikä niitä ole jokaisen vuosiluokan lopussa. 5
6 OMO-OPETTAJA Opettaja, joka opettaa oppiaineiden sisältöjä omalla äidinkielellä Turun perusopetuksessa. OPETUKSEN ERIYTTÄMINEN Opettaja voi eriyttää opetustaan opetusryhmän tarpeiden tai oppilaiden yksilöllisten edellytysten mukaan. Opetusta eriyttämällä oppilas saa sopivia haasteita ja onnistumisen kokemuksia sekä mahdollisuuksia kehittyä omien vahvuuksiensa mukaisesti. Eriyttäminen voi kohdistua mm. opetuksen sisältöihin, opetusmateriaaleihin ja -menetelmiin, työtapoihin sekä koulu- ja kotitehtävien määrään. OPETUKSEN PAINOTTAMINEN Opetuksen painottaminen tarkoittaa koulun omaleimaisuuden kehittämistä. Koulut voivat painottaa opetuksessaan esimerkiksi musiikkia, kuvataiteita, luonnontieteitä tai viestintää. OPETUKSEN YKSILÖLLISTÄMINEN Mikäli oppilaalla ei ole edellytyksiä saavuttaa yleisen oppimäärän tavoitteita, hän voi edellytyksiensä mukaan opiskella erilaajuisia oppimääriä yhdessä tai useammassa oppiaineessa. Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää aina ensin pedagogisen selvityksen ja erityisen tuen päätöksen tekemistä myös, jos uusia oppimääriä yksilöllistetään. OPETUSRYHMÄ Opetusryhmät muodostetaan yleensä vuosiluokittain. Luokka voidaan jakaa tarvittaessa pienemmiksi tai yhdistää suuremmiksi opetusryhmiksi. Opetusryhmien muodostamisesta päättää opetuksen järjestäjä. OPETUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelma laaditaan kunta- ja/tai koulukohtaisesti. Sen tulee pohjautua valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Paikallinen opetussuunnitelma on kunnassa tai koulussa laadittu suunnitelma siitä, mitä ja miten koulussa opetetaan. Siinä esitetään myös, miten opetusta ja oppilasta arvioidaan. Opetussuunnitelma ohjaa ja kehittää koulun käytännön opetustoimintaa ja se on opettajia velvoittava normi. Vanhemmat voivat osallistua koulun opetussuunnitelman kehittämistyöhön. OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Opetussuunnitelman perusteet on Opetushallituksen laatima kansallinen normi, jonka pohjalta paikallinen opetussuunnitelma laaditaan. Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat voimassa olevaan opetuslainsäädäntöön. Opetussuunnitelman perusteissa määrätään paikallisen opetussuunnitelman laatimisesta ja sisällöstä, eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä, opiskelun yleisen ja erityisen tuen järjestämisestä, maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetuksen järjestämisestä, erityiseen maailmankatsomukseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuvan opetuksen järjestämisestä sekä oppilaan arvioinnista ja todistuksista. Opetussuunnitelman perusteet on koulutuksen järjestäjiä velvoittava asiakirja. OPINTO-OHJELMA Opinto-ohjelmassa mainitaan ne oppiaineet ja aineryhmät, joita oppilas opiskelee. OPINTORETKI Opintoretki on koulun työsuunnitelmaan merkitty kouluaikana tehtävä retki, joka syventää ja täydentää opiskeltavia asioita. Vastuu opintoretkestä on koululla ja se edellyttää opettajan mukanaoloa. Vanhemmat voivat osallistua opintoretken järjestämiseen ja toteuttamiseen. 6
7 OPPILAAN ARVIOINTI Oppilaan arviointi jaetaan opintojen aikaiseen arviointiin ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät. Opintojen aikaisen arvioinnin tehtävä on oppilaan oppimisprosessin tukeminen sekä opiskelun ohjaus ja kannustaminen. Arvioinnin kohteina ovat oppilaan osaaminen, oppimisen edistyminen ja työskentely. Arviointiin liittyvä palaute kertoo oppilaalle, miten hyvin hän on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet. Tämä auttaa oppilasta suuntaamaan opiskeluaan ja kehittämään opiskelu- ja työskentelytaitojaan sekä käyttäytymistään. Oppilaalle tulee antaa jokaisen lukuvuoden aikana riittävästi ja monipuolisesti palautetta edistymisestä, vahvuuksista ja kehittämistä vaativista alueista. Palautteen avulla myös vanhemmat pystyvät paremmin tukemaan lapsensa koulunkäyntiä. Palaute muodostuu opettajan antamasta suullisesta ja kirjallisesta palautteesta sekä todistuksista. Päättöarvioinnin tehtävänä on määritellä, miten hyvin oppilas on perusopetuksen päättyessä saavuttanut perusopetuksen oppimäärän tavoitteet eri oppiaineissa. Päättöarvioinnin on oltava valtakunnallisesti vertailukelpoista ja kohdeltava oppilaita tasavertaisesti. Päättöarviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaan osaamisesta perusopetuksen päättövaiheessa vuosiluokilla 8 9. OPPILAAN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUS Opetussuunnitelman perusteissa määritellään opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt oppiaineittain tai aineryhmittäin. Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta on laadittu oppilaan arvioinnin tueksi jokaisen oppiaineen osion päätteeksi, tuntijaon nivelkohtaan. Kuvaus määrittelee kansallisesti sen tieto- ja taitotason, joka on oppilaan arvioinnin pohjana. Numeroarvostelua käytettäessä hyvän osaamisen kuvaus määrittelee tason arvosanalle kahdeksan (8). OPO = OPPILAANOHJAAJA Oppilaanohjaaja antaa perusopetuksen oppilaille sekä yksilöllistä että ryhmäohjausta. OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksessa tuetaan oppilaiden opiskeluvalmiuksien kehittämistä ja opiskeluun liittyvien valintojen tekemistä. Perusopetuksen päättövaiheessa oppilasta tuetaan jatkoopintoihin liittyvissä valinnoissa. OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on moniammatillista toimintaa, jolla edistetään oppilaan hyvää oppimista sekä psyykkistä ja fyysistä terveyttä. Lisäksi ylläpidetään ja edistetään sosiaalista hyvinvointia. Oppilashuoltoon sisältyvät opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä kouluterveydenhuolto ja lastensuojelulaissa tarkoitettu kasvatuksen tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville ja sitä toteutetaan yhteistyössä oppilaiden ja kotien kanssa. OPPILASKUNTA Koulun oppilaat muodostavat oppilaskunnan, jolla on oma hallitus. Oppilaskunta osallistuu koulutyön suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä yhteistoiminnan kehittämiseen. Sen tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa ja viihtyvyyttä koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa sekä vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. 7
8 OPPIMAAN OPPIMINEN Oppimaan oppiminen on oppilaan opiskelutaitojen, -strategioiden ja -asenteiden kehittymistä. Oppilas oppii asettamaan työlleen tavoitteita, suunnittelemaan työtään ja arvioimaan onnistumistaan. OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Oppilaalla on oikeus saada riittävää kasvun ja oppimisen tukea heti tarpeen ilmetessä. Tuen tarve voi vaihdella tilapäisestä jatkuvaan, vähäisestä vahvempaan tai yhden tukimuodon tarpeesta useamman tukimuodon tarpeeseen. Oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Vanhemmille ja oppilaalle tulee antaa tietoa tukitoimista sekä mahdollisuus esittää näkemyksensä tuen antamisesta. OPPIMISKÄSITYS Oppimiskäsityksellä tarkoitetaan niitä perusolettamuksia, joita tehdään oppimisprosessin luonteesta. Kaiken systemaattisen opetuksen taustalla on jokin käsitys oppimisesta, mikä säätelee mm. opetusmenetelmien valintaa. OPPIMISSUUNNITELMA Oppimissuunnitelma on henkilökohtainen suunnitelma oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin etenemisestä ja siinä tarvittavista opetusjärjestelyistä sekä oppilaan tarvitsemasta tuesta. Jokaiselle voidaan laatia oppimissuunnitelma. Oppimissuunnitelma laaditaan aina oppilaalle, joka saa tehostettua tukea. Oppimissuunnitelman laativat opettajat yhteistyössä oppilaan ja vanhempien kanssa. Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään oppimissuunnitelmasta ja sen käytöstä. OPPIMISTAVOITTEET Oppimistavoitteet ilmaisevat, mihin oppimisella pyritään. Tavoitteet voivat koskea perusopetusta yleisesti tai jotakin oppiainetta erityisesti. OPPIMÄÄRÄ Perusopetuksen oppimäärä on kansallinen käsite. Perusopetuksen oppimäärä on laajuudeltaan yhdeksänvuotinen. Perusopetuslaissa on määritelty perusopetuksen oppimäärään sisältyvät yhteiset oppiaineet. Kullakin aineella on oma oppimääränsä. Opetussuunnitelman perusteissa perusopetuksen oppimäärä konkretisoituu eri oppiaineiden tai oppiainekokonaisuuksien tavoitteiksi ja keskeisiksi sisällöiksi. OPPIMÄÄRÄN YKSILÖLLISTÄMINEN Oppilaan ensisijaisena tavoitteena on opiskella yleisen oppimäärän mukaisesti. Mikäli hän ei yleisestä ja tehostetusta tuesta huolimatta saavuta yleisen oppimäärän tavoitteita, yhden tai useamman oppiaineen oppimäärä voidaan yksilöllistää. Oppiaineen oppimäärän yksilöllistäminen merkitsee oppilaan tavoitetason määrittelemistä hänen omien edellytystensä mukaisesti. Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä. OPPIVELVOLLISUUS Oppivelvollisuus on lakiin perustuva velvollisuus suorittaa perusopetuksen oppimäärä. Oppivelvollisuuden voi suorittaa osallistumalla perusopetukseen tai hankkimalla muulla tavoin perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää seitsemän vuotta. Se päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta. Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. 8
9 OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessa tai koulunkäynnissä, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan esimerkiksi oppilaille, joilla on kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia, oppimisvaikeuksia yksittäisissä oppiaineissa, vaikeuksia opiskelutaidoissa, sosiaalisissa taidoissa tai koulunkäynnissä. Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamisen tavoista tiedotetaan oppilaille ja vanhemmille. PEDAGOGINEN ARVIO Tehostetun tuen aloittaminen perustuu pedagogiseen arvioon, jonka oppilaan opettaja tai opettajat yhdessä laativat. Pedagogisessa arviossa kuvataan oppilaan oppimisen ja koulukäynnin tilanne kokonaisuutena, oppilaan saama yleinen tuki ja arvio sen vaikutuksista, oppilaan oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet sekä arvio siitä, millaisilla tukijärjestelyillä oppilasta jatkossa tuetaan. Yhteistyö oppilaan ja vanhempien kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. PEDAGOGINEN SELVITYS Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä oppilaasta tehdään pedagoginen selvitys opetuksesta vastaavien ja oppilashuollon moniammatillisena yhteistyönä. Pedagogisessa selvityksessä selvitetään oppilaan oppimisen eteneminen ja koulunkäynnin tilanne kokonaisuutena. Selvityksessä ilmenee myös oppilaan saama tehostettu tuki ja arvio sen vaikutuksista, oppilaan oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet. Lisäksi tehdään arvio, millaisilla tukijärjestelyillä oppilasta tulisi tukea sekä perusteltu arvio siitä, tarvitseeko oppilas yhdessä tai useammassa oppiaineessa yksilöllistetyn oppimäärän. Pedagogista selvitystä tulee tarvittaessa tukea psykologisella tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla tai vastaavalla sosiaalisella selvityksellä. PERUSOPETUS Perusopetus on luokkien opetusta, jota annetaan peruskoulussa. Sitä voidaan antaa myös oppilaan kotona, kansanopistoissa, aikuislukioissa tai muissa oppilaitoksissa, joilla on perusopetuksen järjestämislupa. PIDENNETTY OPPIVELVOLLISUUS Jos perusopetuksen tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa, alkaa oppivelvollisuus vuotta perusopetuslaissa säädettyä aikaisemmin ja kestää 11 vuotta. Lapsella on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna oikeus saada esiopetusta. Lapsen vanhemmille tulee antaa ajoissa tietoa pidennetyn oppivelvollisuuden eri vaihtoehdoista ja valinnan vaikutuksista. Vanhemmat päättävät osallistuuko lapsi oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen. Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta tehdään pääsääntöisesti ennen oppivelvollisuuden alkamista. Lapselle tehdään tällöin myös päätös erityisestä tuesta. PIENRYHMÄOPETUS Opetusta voidaan järjestää oppilaiden tarpeiden mukaan pienryhmässä. Pienryhmäopetus on useimmiten muuta opetusta tukevaa osa-aikaista erityisopetusta. Pienryhmässä tuetaan oppilaiden oppimis- ja toimintakykyä ja heidän opiskelutaitojaan pyritään parantamaan. Oppilas opiskelee pienryhmässä osan päivittäisestä opiskeluajastaan, tietyn periodin tai koko lukuvuoden ajan. 9
10 RESURSSIOPETTAJA Koulun opettajakuntaan kuuluva luokanopettaja, aineenopettaja tai erityisopettaja, joka opettaa eri luokissa tai ryhmissä toisten opettajien kanssa tai työtä jakaen. Resurssiopettajalla ei yleensä ole omaa luokkaa tai ainetta opetettavana. REISSUVIHKO/WILMA Reissuvihko on kodin ja koulun välinen yhteydenpitoväline, oppilaan mukana kulkeva vihko, johon vanhemmat ja opettajat voivat kirjoittaa viestejä toisilleen. Se voi toimia myös sähköisessä muodossa (Wilma). SAMANAIKAISOPETUS Samanaikaisopetukseksi kutsutaan opetustilannetta, jossa kaksi tai useampi opettajaa työskentelee yhtä aikaa saman opetusryhmän kanssa. Tällöin esimerkiksi erityisopettaja toimii luokan- tai aineenopettajan työparina luokassa mahdollistaen opetuksen eriyttämisen ja henkilökohtaisen ohjauksen antamisen. TEHOSTETTU TUKI Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea. Tehostettu tuki suunnitellaan yksittäistä oppilasta varten kokonaisuutena. Se on luonteeltaan vahvempaa ja pitkäjänteisempää kuin yleinen tuki. Tehostetun tuen aikana voidaan käyttää kaikkia perusopetuksen tukimuotoja. TODISTUKSET Perusopetuksessa käytettävät todistukset ovat lukuvuositodistus, välitodistus, erotodistus ja päättötodistus. Oppilaalle tulee antaa lukuvuositodistus lukuvuoden päättyessä. Lukuvuoden aikana voidaan lisäksi antaa välitodistuksia. Erotodistus annetaan oppilaalle, joka vaihtaa koulua, eroaa perusopetuksesta tai ei ole saanut oppivelvollisuutta suoritetuksi oppivelvollisuutensa aikana. Päättötodistus annetaan perusopetuksen päättyessä oppilaalle, joka on suorittanut hyväksytysti perusopetuksen koko oppimäärän ja jonka suoritukset kaikissa numeroin arvosteltavissa oppiaineissa ovat vähintään välttäviä. TOISEN ASTEEN KOULUTUS Toisen asteen koulutuksella tarkoitetaan lukiokoulutusta tai ammatillisiin perustutkintoihin johtavaa koulutusta. TUKIOPETUS Tukiopetus on opetusta ja ohjausta, jota annetaan oppituntien aikana tai niiden ulkopuolella oppilaille, jotka ovat tilapäisesti jääneet jälkeen opinnoissaan tai jotka muutoin tarvitsevat lyhytaikaista tukea oppimisessaan. Tukiopetus tulee aloittaa heti, kun oppimiseen liittyvät vaikeudet on havaittu, jotta oppilas ei jää pysyvästi jälkeen opinnoissaan. Opetuksen järjestäjällä on velvollisuus tarjota tukiopetusta sitä tarvitseville oppilaille. TUNTIJAKO Kansallinen tuntijako on annettu valtioneuvoston asetuksessa. Siinä päätetään miten perusopetukseen käytetty aika jaetaan eri oppiaineiden ja aineryhmien opetukseen. Tuntijaossa ilmoitetaan oppiaineiden opetukseen käytettävät vähimmäismäärät vuosiviikkotunteina. Opetuksen järjestäjä päättää asetuksen pohjalta paikallisesta tuntijaosta. 10
11 TURVALLISUUS Kouluilla tulee olla koulun turvallisuuteen, hätätilanteisiin ja työsuojeluun liittyvät suunnitelmat ja ohjeet. Koulun tulee varmistaa, että koulun koko henkilökunta, oppilaat ja oppilaiden vanhemmat ovat tietoisia suunnitelmien ja ohjeiden sisällöistä. TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN (TET) Työelämään tutustuminen on opetussuunnitelmaan kuuluva jakso, jossa perusopetuksen vuosiluokkien oppilaat tutustuvat työelämään ja ammatteihin aidoissa työympäristöissä. VANHEMPAINYHDISTYS Vanhemmat voivat perustaa kouluun vanhempainyhdistyksen. Se järjestää koulussa vanhempaintoimintaa ja tarjoaa väylän vanhempien ja opettajien väliselle sekä vanhempien keskinäiselle yhteistyölle. Rekisteröidyt vanhempainyhdistykset voivat perustaa alueyhdistyksen seudullista yhteistyötä varten. VALINNAISET OPPIAINEET Perusopetuksen oppimäärästä osa on valinnaisia oppiaineita, joiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden tietoja ja taitoja oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaisten aineiden tulee tukea perusopetuksen tavoitteita ja niistä päätetään paikallisessa opetussuunnitelmassa. KAIKILLE YHTEISET OPPIAINEET Kaikille oppilaille yhteiset oppiaineet on määritelty perusopetuslaissa. Lisäksi oppilaalla voi olla valinnaisia tai vapaaehtoisia oppiaineita. VALMISTAVA OPETUS Valmistava opetus on kuusivuotiaille ja oppivelvollisuusikäisille maahanmuuttajille annettavaa opetusta, jonka tarkoituksena on parantaa valmiuksia perusopetukseen osallistumiseen. VUOSILUOKKA Vuosiluokalla tarkoitetaan tietyn luokka-asteen oppilaita, esimerkiksi ensimmäisen tai toisen luokan oppilaita. VUOSILUOKKIIN SITOMATON OPETUS Vuosiluokkiin sitomaton opetus on opetuksen järjestämisen tapa, jossa oppilaat etenevät vuosiluokkien sijaan oppilaan oman opinto-ohjelman mukaisesti. Oppilas siirtyy vuosiluokkiin sitomattomassa opiskelussa lukuvuoden koulutyön päättyessä seuraavalle vuosiluokalle. Oman opinto-ohjelman mukaan opiskeleva oppilas voidaan jättää vuosiluokalle vain yleisen huonon koulumenestyksen takia. VÄLITUNTI Välitunti on kouluissa oppituntien välissä vietettävä tauko. Välitunteja käytetään virkistäytymiseen ja mahdolliseen siirtymiseen koulun toisen luokkaan tai oman koulualueen ulkopuolella olevaan erikoisluokkaan tai liikuntatunneille. Välitunnin pituutta ei säädellä. Oppilaat ovat välitunnilla koulun vastuulla. Välituntia valvovat välituntivalvojat, jotka ovat koulun opettajia. 11
12 YHDYSLUOKKA Yhdysluokassa usean vuosiluokan oppilaita opetetaan samassa opetusryhmässä. YHTEISHAKU Yhteishaku on järjestelmä, jolla haetaan keskitetysti peruskoulun jälkeiseen toisen asteen koulutukseen. YHTENÄISKOULU Yhtenäinen peruskoulu on hallinnollisesti yhtenäinen eli saman rehtorin alaisuudessa toimiva koulu, joka yleensä käsittää kaikki perusopetuksen vuosiluokat. Useimmiten se toimii yhdessä toimipisteessä. Hallinnollisesti yhtenäinen peruskoulu on paikallinen ratkaisu, eivätkä valtakunnalliset normit sitä edellytä. Joskus arkisessa kielenkäytössä yhtenäistä peruskoulua kutsutaan yhtenäiskouluksi. YLEINEN TUKI Jokaisella oppilaalla on oikeus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin. Laadukas perusopetus, johon kuuluvat mm. oppilaiden erilaisten tarpeiden huomioiminen, joustavat opetusjärjestelyt, välittävä ja myönteinen ilmapiiri ja toimiva kodin ja koulun yhteistyö tukevat oppimista ja koulunkäyntiä. Tarvittaessa oppilas saa tehostettua tai erityistä tukea. YLEISOPETUS Kaikille oppilaille yhteistä perusopetusta kutsutaan myös yleisopetukseksi. 12
perusopetuslain muuttamisesta
Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3
AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3 http://blogs.helsinki.fi/lmuusita 1 POHDI Mitä teet, jos oppilaasi ei opi muiden tahdissa? 2 NYT VOIMASSA OLEVA, 2011 VANHA Käyttäytymis- ja sopeutumisvaikeuksisten
Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita
Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Perusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on
Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT
Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013
Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...
Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.
LUKU 7 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja oppilashuolto muodostavat kokonaisuuden. Tässä luvussa määrätään
LUKU 7 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja oppilashuolto muodostavat kokonaisuuden. Tässä luvussa määrätään perusopetuslain mukaisesta oppimisen ja koulunkäynnin tuesta.
1. Kolmiportainen tuki
1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.
Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea
ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen
LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628
Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.
VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon
YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.
YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).
8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki
Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus
Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja
Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) (salassa pidettävä) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Henkilötiedot Päiväys Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin
Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24
Ohje HOJKS:n laadintaan
Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016
KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta
4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:
4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 5.ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS. 5.1. Eri tukimuodot
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 5.ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1. Eri tukimuodot Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden
Tervetuloa Hannunniitun kouluun!
Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni
Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa
Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen
KOLMIPORTAINEN TUKI Mitä keinoja opettajalla on käytettävissään kun ryhmässä on kolmiportaista tukea tarvitsevia oppilaita
KOLMIPORTAINEN TUKI Mitä keinoja opettajalla on käytettävissään kun ryhmässä on kolmiportaista tukea tarvitsevia oppilaita PERUSOPETUS MUUTOKSESSA MENEILLÄÄN ON KOULUMAAILMAN SUURIN UUDISTUS SITTEN PERUSKOULUUN
Lisäopetuksen. opetussuunnitelma
Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...
5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT
5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Keskeistä on varhainen
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)
NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki
Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä
Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä Käytännöt ja strategiat nyt ja tulevaisuudessa Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 20.4.2009 PERUSOPETUSLAKI 3 Opetuksen järjestämisen perusteet
PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015
PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus
E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y. e s ik o u lu
E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y e s ik o u lu ESIKOULU Esikoulu on pakollinen 1.8.2015 alkaen. Sivistystoimen ruotsinkielinen jaosto vastaa ruotsinkielisestä ja suomenkielinen suomenkielisestä
Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt
Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-
LUKU 7 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
LUKU 7 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI 7.1 TUEN JÄRJESTÄMISTÄ OHJAAVAT PERIAATTEET Kolmiportainen tuki ERITYINEN TUKI TEHOSTETTU TUKI YLEINEN TUKI Oppilas voi olla vain yhdellä tuen tasolla kerrallaan.
Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA
Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA 2 1. OPPIMISEN KOLMIPORTAINEN TUKI Jokaisella oppilaalla on oikeus
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti
KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2 Sisällys 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Tornion kaupungin. perusopetuksen opetussuunnitelman. 2011 muutokset
1 Tornion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman 2011 muutokset Koulutuslautakunta 10.05.2011, 48 2 3 Opetussuunnitelman muutokset 2011 1. OPETUSSUUNNITELMA 5 1.2 Opetussuunnitelman sisältö (tekstimuutos)
VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa
5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä
Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus
Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta
Oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tuki Sivistyslautakunta 26.5.2011 44 Sivistyslautakunta 20.11.2014 87 ww.nurmijarvi.fi www.nurmijarvi.fi ww.nurmijarvi.fi Sisällys: JOHDANTO... 1 1. OPETUSSUUNNITELMA...
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen
Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Oppilas opiskelee toiminta-alueittain
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan
ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)
Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys
Sivistyslautakunta 19.4.2004/27 Muutos: sivistyslautakunta 21.6.2011 52 Muutos sivistyslautakunta 29.1.2013 7
Sivistyslautakunta 19.4.2004/27 Muutos: sivistyslautakunta 21.6.2011 52 Muutos sivistyslautakunta 29.1.2013 7 2 2. LUKU OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 2.1. Perusopetuksen arvopohja 2.2. Perusopetuksen
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,
Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin. 22.9.2012 Mika Sarkkinen
Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin 22.9.2012 Mika Sarkkinen Yleinen tuki Oppilaalla 1-2 tukimuotoa samanaikaisesti käytössä tukimerkinnät Wilmaan Kun huomataan vahvemman tuen tarve, tehdään pedagoginen
Kolmiportaisen tuen suunnitelma
Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma
Erityiset opetusjärjestelyt
Erityiset opetusjärjestelyt koulunkäynnin tukena Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, apulaisrehtori Tänään perehdymme: Pidennetty oppivelvollisuus Opetuksesta vapauttaminen Vuosiluokkiin sitomaton opetus
Vaasan kaupungin PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
Vaasan kaupungin PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Päivitetty ja hyväksytty jaostossa 22 / 13.8.2014 Päivitetty ja hyväksytty jaostossa 23 / 13.8.2014 Päivitetty ja hyväksytty jaostossa 24 / 13.8.2014 Hyväksytty
Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan
13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com
T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016
sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
Loviisan suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma
Loviisan suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma Loviisan suomenkielinen jaosto, 30.08.2011 Sisällysluettelo sivu 1 Loviisan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma... 3 1.1 Valtakunnalliset